tiistai 13. kesäkuuta 2017

1079. Timo Soini hajoitti perussuomalaiset

                                Vanhasuomalaisten hurja joukko

1. Tänään noin puoli tuntia sitten ilmeni, että perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä eroaa 21 kansanedustajaa, jotka aikovat muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on lähtijöiden joukossa. Myös muut perussuomalaisten ministerit eli Jussi Niinistö, Jari Lindström, Sampo Terho ja Pirkko Mattila ovat lähtijöiden joukossa.
2, Asiasta kertoi kansanedustaja Simon Elo ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta. Elon mukaan ryhmän nimi on toistaiseksi Uusi vaihtoehto.
3. Elo ilmoitti, että ryhmä on valmis jatkamaan Sipilän hallituksen hallitusryhmänä samalla ohjelmalla ja kokoonpanolla.
– Tänään emme ole politiikkoja vaan isänmaan asialla. Kyse ei ole vain siitä että Jussi Halla-aho valittiin vaan niistä tahoista, jotka puolueen kaappasivat, Elo sanoi.
4. Jari Lindström kertoi joutuneensa raskain mielin myöntämään, että perussuomalaiset ei ole se puolue johon hän liittyi.
5. Nyt jää nähtäväksi, ottavatko Juha Sipilä ja Petteri Orpo "uudet persut" mukaan uuteen eli Sipilä II:n hallitukseen ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. 
6. Todellinen syy uusi vaihtoehto -nimisen ryhmän perustamiseen lienee se, että ministeriauton takapenkistä ei ole noin vain haluttu luopua. Persujen ministeriryhmää kiinnostaa enemmän ministerin salkku ja paikka hallituksessa, kuin demokraattisessa järjestyksessä tehty Jyväskylän puoluekokouksen päätös, jolla puolueen puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho ja koko varapuheenjohtajisto vaihdettiin.
7. Historia toistaa itseään. Veikko Venamon johtama SMP hajoitettiin vuonna 1972, jolloin eduskuntaryhmästä eroamaan houkutellut kansanedustajat muodostivat SKYP -nimisen puolueen. Tätä ryhmää Vennamo kutsui osuvalla nimikkeellä "seteliselkärankaiset". Nyt ryhmästä eroavat kansanedustajat eivät kuitenkaan voi viedä mennessään, vaikka niin epäilemättä haluaisivat, osaa persujen saamasta puoluetuesta, sillä tämä estettiin Lex-Vennamolla Juhan Sipilän hallitusta 2015 muodostamisen yhteydessä.
8. Timo Soini siis halusi hajottaa oman puolueensa eduskuntaryhmän ja sen myötä koko perussuomalaisen puolueen. Tämä tapahtui siksi, että Soini itse ja persujen muutkin ministerit voisivat jatkaa ministereinä myös Sipilä II:n hallituksessa tämän eduskuntakauden loppuun. Uusi vaihtoehto -ryhm ansaitsee siten epiteetin "ministerikipeät". Timo Soini näytti lopulta todelliset kasvonsa ja oman vallanhimonsa.
9. Ilmeisestä on, että Timo Soini, Jussi Niinistö, Simon Elo ja kumppanit olivat sopineet nyt nähdystä manööveristä jo eilen eli etukäteen Juha Sipilän ja Petteri Orpon kanssa. Muutoin Juha Sipilä ei olisi eilen kertonut, että hän aikoo odottaa ennen hallituksen eronpyynnön esittämistä presidentti Niinistölle perussuomalaisten tämän päiväisen eduskuntaryhmän kokousta. 

10. Uusi vaihto -ryhmään kuuluvat seuraavat kansanedustajat: Simon Elo, Sampo Terho, Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Timo Soini, Jari Lindström, Martti Mölsä, Ari Jalonen, Anne Louhelainen, Kari Kulmala, Pirkko Mattila, Jussi Niinistö, Ritva Elomaa, Kaj Turunen, Tiina Elovaara, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Maria Lohela, Reijo Hongisto, Arja Juvonen ja Pentti Oinonen.

11. Uuteen ryhmään liittyi siis myös puhemies Maria Lohela. Aivan ilmeisesti siksi, että hän haluaisi säilyttää puhemiehen paikkansa, vaikka se tuskin tulee onnistumaan. Maria Lohela on joukon ainoa, joka allekirjoitti vuonna 2011 Jussi Halla-ahon laatiman maahanmuuttokriittisen nuivan manifestin

11. Uuden ryhmän myötä eduskunnan voimasuhteet muuttuuvat. Tässä uusi paikkajako:
Keskusta: 49 kansanedustajaa
Kokoomus: 37
SDP: 35
Uusi vaihtoehto: 21
Perussuomalaiset: 16
Vihreät: 15
Vasemmistoliito: 12
RKP: 10
KD: 5


                                      Loikkarit liikkeellä

31 kommenttia:

Selkärangattomat setelit kirjoitti...

Timo Soini blogissaan 3. kesäkuuta 2017

”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.

Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät.

Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen. Historiallinen vääryys ja Kekkosen ajan politiikan rappiotila joutui tilille ja historian hämärään".

Anonyymi kirjoitti...

Marko Junkkarin pakina (HS 3.6) Onko Timo Soini seteliselkärankainen ilman seteleitä?


"Jos siis todellakin kävisi niin, että Timo Soini ja joukko muita lähtisi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, niin kyseessä olisi hieno historian paradoksi.

Soinin kannalta mukavaa on toki se, että häntä ei voi syyttää seteliselkärankaiseksi, koska hän ja muut loikkarit eivät saa seteleitä mukaansa.

Koko perussuomalaisten puoluetuki jäisi Halla-ahon johtaman puolueen käyttöön".

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotaan, että Sipilä II:n propagandaministeriksi aiotaan nimittää Uuden vaihtoehdon Simeoni Elon.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näyttää siltä, että Uusi vaihtoehto saa tyytyä uudessa hallituksessa kolmeen ministerinsalkkuun. Timo Soini voi menettää ulkoministerin salkun Matti Vanhaselle.

Ellei Sauli Niinistö sitten halua Soinin jatkavan ulkoministerinä. Näin siksi, ettei presidenttiehdokas Vanhanen pääsisi ennen pressanvaaleja liiaksi kukkoilemaan.

Eduskunnan uudeksi puhemieheksi tullee kokoomuksen Arto Satonen. hänen tilalleen varapuhemieheksi tulee joku SDP:n kansanedustaja.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, Simeoni liuhuparta, hänet tunsi jo Aleksis Kivi.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho Facebook-sivullaan.

"Onneksi tämä eduskunta ehti perussuomalaisten vaatimuksesta kumota Lex Vennamon, eivätkä seteliselkärankaiset loikatessaan enää vie puoluetukia mennessään”.

Uusi vaihtoehto joutuu kitkuttelemaan piskuisella kanslia-avustuksella Jussi Halla-ahon johtaman PS-puolueen porskutellessa 5,6 miljoonaa euron puoluetuella.

Anonyymi kirjoitti...

Kansanedustaja Ville Tavio sivaltaa Ilta-Sanomissa Uusi vaihtoehto -ryhmää: Haluttiinko säilyttää Soinin ja Terhon ministerinsalkut?

Anonyymi kirjoitti...

KUnnon nimi uudelle vaihtoehdolle: VANHASUOMALAISET

Anonyymi kirjoitti...

Pastorin poika Simon Jakob Benjamin Elon (s. -86) arvomaailma ei ainkaan joudu törmäyskurssille Sipilän ja Orvon kanssa. Harras Israelin ystävä ja kristitty!

Anonyymi kirjoitti...

Huhut, joita mm. Ilta-sanomat on "ansiokkaasti" levittänyt, että perussuomalaiset olisi Jyväskylän kokouksessa vallannut tai kaapannut jokin "vieras ryhmittymä" salaisen junttausoperaation tuloksena, eivät pidä paikkaansa, todistetaan juuri Helsingin Sanomissa

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005252436.html

Anonyymi kirjoitti...

J. Halla-aho:

Loikkarin yleensä ottaa ohraleipä.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/223143-jussi-halla-aho-ps-joukkopaosta-loikkarin-yleensa-ottaa-ohraleipa

Anonyymi kirjoitti...

Nimitys seteliselkärankaiset sopii hyvin PS:n ministereille, kun lähtivät rahan ja vallan perässä. Jopa oli Timpallakin suu maireana! Eiköhän salkku ole luvattu samalla, kun järjestelyistä on alustavasti sovittu Sipilän ja Orpon kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Matka presidentin luo taittui joutuisasti Sipilän ohjaillessa itse lentokonetta, kun yllättäen Naantalin kohdalla tuli Elon ilmoitus uudesta eduskuntaryhmästä. Luettuaan paperit ohjaamossa Juha havaitsi yllätyksekseen, että voikin tehdä u-käännöksen Helsinkiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä Sipilä laskeutui koneellaan Turun lentokentälle, jossa piti tiedotustilaisuuden.

Tässä nyt nähdään, millaista silmitöntöä ryntäilyä ja edestakaista päättömältä tuntuvaa säntäilyä Helsingin ja Naanatalin välillä aiheutuu hallitukselle siitä, että Sauli, Lennu ja Jenni muuttavat jo kesäkuun alussa Kultarantaan. Pitäisikö hallitukselle perustaa jonkinlaainen puolimatkan krouvi vaikkapa Lahnajärven seutuville. Sieltä voisivat sitten säntäillä edestakaisin Naantaliin ja Helsinkiin.

Ja mitä presidentti oikeastaan tekee koko Kultarannan kesäasunnolla? Ei yhtikäs mitään. Sillähän on virkaasunto Mäntyniemessä, josta myös pääsee ulos pihalle ja luontoon sekä meren rantaan.

Anonyymi kirjoitti...

Melkoinen tappio demokratialle. Vanhat persut eivät hyväksyneet sitä, että kannattajat vaativat selkeästi muutosta. Nyt jatkuu enemmistön tahdon vastainen hallituspolitiikka.

Anonyymi kirjoitti...

On tämä vain mielenkiintoista, että oppositiossa on nyt ryhmä, joka on ilmoittanut olevansa "täysin sitoutunut hallitusohjelmaan"!

Anonyymi kirjoitti...

Simon Elo kritisoi illan A-Studion lähetyksessä "tahoja", jotka kaappasivat vallan perussuomalaisissa. Mainitsi nimeltä mm. Hommaforumin, jonka aktiivinen jäsen hän on ollut. Kuuluu myös ns. Nuiva-manifestin allekirjoittajiin ja ponkaisi teollaan eduskuntaan.

Loppukevennys:

You tube Timo Soini 2011: "Jos itsensä pettää, kuka jää jäljelle?"

https://www.youtube.com/watch?v=vI5p8Nb5yAo

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onhan tässä mm. se hyvä puoli, ettei Antti Kaikkosesta tai Matti Vanhasesta tullut uutta ulkoministeriä.

Anonyymi kirjoitti...

Sampo Terhon toiminta oli erityisen irvokasta. Kun hän hävisi Halla-aholle, hän onnitteli miestä, ja totesi että meillä on nyt uusi puheenjohtaja, ja menemme yhdessä eteenpäin. Ja kuinkas kävikään? Ei mennyt kuin pari päivää, ja Terho loikkasi puolueesta, rahankiilto silmissään. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Ei tarvi olla kummoinenkaan ennustaja kun povaa ettei yksikään näistä vallankipeistä loikkariministereistä tule valituksi eduskuntaan seuraavissa vaaleissa. Tämä jos mikä oli se kuuluisa poliittinen itsemurha. Kaikkea se valta ja raha saakaan aikaan.

Soinin sirkus kirjoitti...

TS 3.6: Hallituksessa suunnitelma Halla-ahon voiton varalle: soinilaiset muodostaisivat oman eduskuntaryhmän (ks. linkki).

Jutussa kerrotaan että perussuomalaisissa olisi Halla-ahon voiton varalle suunniteltu joukkopakoa. “Halla-ahon perussuomalaisista irtisanoutuva ryhmä koostuisi ainakin noin 20 kansanedustajasta”, toimitus tiesi kertoa.

Toipila kirjoitti...

Monessa mielessä häpeällinen näytelmä.

Sipilä ja Orpo saivat Halla-ahon kammollaan persujen rivit sekaisin. Nyt sitten luopiot istuvat edelleen hallituksessa ilman PerusS -puolueen tukea.

Ei tällaisella hallituksella tule järkevän ja tavoitteellisen politiikan teosta yhtään mitään. Kuinka Soinikin erehtyi tällaiseen kusetukseen?

Jyväskylän puoluekokouksessa hävinneet eivät tyytyneet tappioonsa vaan alkoivat vehkeillä kulisseissa. Paljastuipahan loikkareiden ala-arvoinen mielenlaatu. Tällaiseen porukkaan nyt sitten Sipilä ja Orpo luottavat.

Hyh hyh...

Anonyymi kirjoitti...

"Maria Lohela on joukon ainoa, joka allekirjoitti vuonna 2011 Jussi Halla-ahon laatiman maahanmuuttokriittisen nuivan manifestin."

Kyllä allekirjoittajiin lukeutuu Lohelan lisäksi myös Saarakkala.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Myös Simon Elo taisi kuulua nuivan manifestin allekirjoittajiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep, olihan se arvoton, irvokas ja häpeällinen näytelmä!

Operaation käsikirjoitus laadittiin jo sunnuntaina Timo Soini, Juha Sipilä ja Petteri Orpon toimesta. Tukea antoi Sauli Niinistö Kultarannasta. Jussi halla-ahon kuuleminen maanantaina oli vain pakollinen kuvio ja kuului operaatiion.

Presidentin ei tietenkään tulisi ottaa kantaa sisä- ja puoluepolitiikkaan. Näin Niinistö sanoi itse pari viikkoa sitten ryhtyessään presidenttiehdokkaaksi valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Niinistö vihjaili selvin sanoin Halla-ahon johtaman puolueen hallituskelvottomuudesta ja veti esiin Halla-ahon vanhan rikostuomio ja sen ettei Halla-aho ole osoittanut tehokasta katumusta.

Pelin politiikka, sanoisi Veikko Vennamo, joka jioutui samanlaisen operaation kohteeksi 1970-luvun alussa.

Mutta kyllä tämä tästä, kun ei ole kuulunut koskaan persujen kannattajiin tai äänestäjiin. Maassa on muitakin puolueita kuin UV, persut, kokoomus ja keskusta. Samoin muitakin presidenttiehdokkaita kuin Niinistö.

Tänään on taas aurinkoinen päivä, nauttikaamme siitä.

Toipila kirjoitti...

Nyt tuntuu siltä, että Soini suuttui Halla-ahon ehdotuksesta, että Soini itse vetäisi johtopäätökset ja jättäisi ulkoministerin tehtävät.

Tämän seurauksena symbolisesti ilmaistuna verisuoni katkesi Soinin päässä ja Soin käynnisti vehkeilyt jatkaakseen ulkoministerinä.

Anonyymi kirjoitti...

Taustalla on mitä ilmeisimmin aikomus vesittää hallitusohjelman kirjaukset Unionin integraation osalta ja pysyminen jo vesitetyllä linjalla maahanmuuttoon liittyvien kirjauksien osalta. Tällainen hallitusohjelma on käytännössä kaikilta osin vastoin perussuomalaisten tälle vaalikaudelle hyväksymää linjaa. Kaikki muut linjauksensa persut joutuivat myymään jo alkuperäisissä hallitusneuvotteluissa, joten muita syitä ei jääne jäljelle.

Nyt jää nähtäväksi mitä loikkareille on luvattu ja millaisia päätöksiä hallitus on ajamassa läpi loikkarien tuella. Varsin selkeästi jotain suurta on tulossa, koska muutoin hallituskumppaneiden olisi kannattanut jatkaa vanhalla hallituspohjalla. Seuraavia vaaleja ajatellen Persut jo olivat matkalla marginaalipuolueeksi.

Soinin salkku tuskin näytteli merkittävää roolia tapahtumissa. Se olisi järjestynyt vähemmälläkin.





Anonyymi kirjoitti...

Soinin plokit on mielenkiintoista harhaanjohtavaa luettavaa.
Soini kummeksui plokissaan vihreiden puheenjohtaja valinta menettelyä, harmi että kirjoitus on poistunut Soinin arkistosta.
Humpuukimestari herra ulkoministeri se osaa vetää oikeita johtopäätöksiä ja vieläpä ajoissa, historiallinen vääryyskin saatiin lopulta oikaistua Soinin vaatimuksesta (Lex Vennamo)ja rahakaan kun ei Soinille merkitse sitten yhtään mitään, pian nähdään miten Soinin puolueen rahoitus ratkaistaan.
Kolmen loikan tehnyt Soini vetää perässään ja sivussa melkoista valtakunnan"sirkusta" pelle voi lähteä mutta sirkus jää.

Anonyymi kirjoitti...

Toipila "Nyt tuntuu siltä, että Soini suuttui Halla-ahon ehdotuksesta, että Soini itse vetäisi johtopäätökset ja jättäisi ulkoministerin tehtävät."

Syy oli osaksi Halla_ahon poliittisesta taitamattomuudesta: puoluekokouksessa olisi pitänyt ottaa puheenjohtajistoon Terho ja (Jussi) Niinistö sekä jos Soinista olisi välttämättä haluttu eroon, tarjota ulkoministerin paikkaa tälle. Kyllä ulkoministerin paikasta voisi "isänmurhan" tehdä.

Halla-aholta puuttuu muutenkin luontainen persoona ja retoriikkaa kansankiihottajaksi: esiintymisissä habitus on hämmentyneen koulupojan eikä retoriikka lennä., eilenkin olisi voinut puhua "kahdestakymmenestä Juudaksesta" tms. En usko hänen kauan kestävän nyt voittaneella jäsenpohjalla.

Lisäksi ennustan, että saamme vielä mehevän riidan persusäätiön rahoista.

Toipila kirjoitti...

Tässä taas tullaan näköjään siihen ajatukseen, että Jyväskylässä kokousedustajat äänestivät väärin.

Miten Halla-aho olisi voinut puuttua äänestykseen millään tavoin, kun puoluejohtoa äänestettiin? Jyväskylässä noudatettiin demokraattisia pelisääntöjä. Oliko sittenkin väärin?

Anonyymi kirjoitti...

Soinin puheita vuosien varrelta: Vaalien jälkeen Johannes Virolaista lainasi ahkerasti “kansa on puhunut, pulinat pois!” Tai jo vaaleja ennen että “kenenkään mielipide ei ole väärä, jos se on hänen omansa.” Kuka kumma se oli, joka noin sanoi? Ja vielä lisää " Eliitit eivät halua demokratiaa ja yllättäviä vaalituloksia. He haluavat ”vakautta”, oman valtansa

säilymistä. Se merkitsee eliitin etujen mukaista politiikkaa, joka on sama kuin ”Euroopan etu”.

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Niinistön tai Terhon ottaminen varapuheenjohtajaksi ottaminen olisi ollut virhe, joka olisi johtanut vain siihen, että nämä salahanketta juonitelleet olisivat erottaneet halla-aholaiset eduskuntaryhmästä tai jopa kokonaan puolueesta (Näin eteni operaatio pelastetaan hallitus: Aluksi tarkoitus oli heittää halla-aholaiset pihalle perussuomalaisista, Lauri Nurmi, 16.6.2017, Aamulehti).