1. Kuulin Pekka Koskisen 14.8. tapahtuneesta kuolemasta Tenon reissuni aikana. Tieto yllätti ja pani yli miljoona vuotta sitten hioutuneen Tenon jylhien kanjonien äärellä pohtimaan lyhyen ihmiselon merkillisyyttä, sen ihanuutta, mutta samalla kaiken yllä häilyvää kuolemaa.
2. Opiskelin Pekka Koskisen kanssa samaan aikaan eli 1960-luvun alkupuolella lakia Helsingin yliopistossa. Valmistuimme molemmat vuonna 1965. En tuntenut Pekkaa tuolloin enkä ollut hänen kanssaan tekemisissä, mutta silti hänet oli helppo tunnistaa ja muistaa opiskelijoiden isosta joukosta. Pekka oli Stadin kundeja, minä maalaispoika. Pekka liikkui luennoilla ja yleensä yliopistolla usein porukassa, johon kuuluivat muun muassa Kari S. Tikka ja Kaarina Buure (-Hägglund).
3. Myös muuan Tarja Halonen, jonka panin merkille punaisesta tukasta, opiskeli 60-luvun alkupuolella juridiikka Helsingissä. Ei ole mikään sattuma, että professori Pekka Koskisen 60-vuotispäivän 1.1.2003 johdosta omistetun juhlakirjan (Rikosoikeudellisia kirjoituksia VII) ensi lehdiltä löytyy tasavallan presidentti Tarja Halosen juhlakalulle osoittama tervehdys. Halonen sanoo tervehdyksessään, että hänen 1960-luvulla solmimansa ystävyys Pekka Koskiseen on osoittautunut kestäväksi. Rauhantyö ja toiminta Suomen Rauhanpuolustajissa lienee asia, joka on ilmeisesti erityisesti yhdistänyt Tarja Halosta ja Pekka Koskista.
4. Pekka väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1973, siis kolmekymppisenä. Väitöskirjansa esipuheessa hän kertoo haluavansa mainita Porthanian V kerroksen tutkijayhteisöstä erikseen OTL (väit.) Kari S. Tikan. "Yli vuosikymmenen ajan jatkunut vuorovaikutussuhde välillämme on antanut minulle paljon", kirjoitti Pekka.
5. Oikeusneuvos Olavi Heinosesta Pekka Koskinen sanoo väitöskirjansa esipuheessa, että tämä on ollut hänelle yliopistolla toimiessaan "esikuva ja isoveli." Heinonen toimi ennen oikeusneuvokseksi nimitystään (1970) rikosoikeuden apulaisprofessorina ja Pekka Koskisesta tuli sanotussa virassa Heinosen seuraaja, ensin vt:nä vuodesta 1970 ja sitten vakinaisena viranhaltijana 1973. Rikosoikeuden professorin virkaan Koskinen nimitettiin vuonna 1976.
6. Pekka Koskisen väitöskirjan nimenä oli "Yksitekoisesta rikosten yhtymisestä, erityisesti silmällä pitäen ideaali- ja reaalikonkurrenssin erottelua." Väitöskirja, jonka heti sen ilmestyttyä hankin ja joka edelleen on kirjahyllyssäni, sai tiedekunnalta korkeimman mahdollisen arvosanan eli laudaturin. Väitöskirja onkin erinomainen opin- ja taidonnäyte ja sitä, samoin kuin Koskisen muutakin tuotantoa, leimaa ajattelun selkeys ja sanonnan tarkkuus. Väitöskirjan jokainen virke tuntuu tarkkaan harkituilta ja tutkimuksen punainen lanka säilyy alusta loppuun kirkkaana kirjoittajan hallussa.
7. Pekka Koskisen väitöskirja käsitteli sekä teoreettisesti että käytännön kannalta sangen merkittävää ja samalla usein vaikeaselkoista asiaa nimittäin rikosten yhtymistä, rikosten konkurrenssiongelmia. Kyse on tilanteista, joissa saman henkilön syyksi luetaan useampi kuin yksi rikos. Väitöskirjan ilmestymisen aikaan Suomen rikoslaissa tehtiin vielä ero ideaalikonkurrenssin eli yksitekoisen rikosten yhtymisen, jatketun eli pitkitetyn rikoksen ja reaalikonkurrenssin välillä. Sitten oli vielä lainkonkurrenssi eli tilanne, jossa yksi teko toteuttaa useamman rikoksen tunnusmerkistön, mutta kysymyksessä on silti vain yksi rikos.
8. Tästä eri konkurrenssimuotojen pikkutarkasta erottelusta luovuttiin vuonna 1992, jolloin siirryttiin yhtenäisrangaistusjärjestelmään: saman tekijän useammasta rikoksesta tuomitaan yksi yhteinen rangaistus. Yhtenäisrangaistusjärjestelmään siirtymistä valmisteltiin rikoslain muun kokonaisuudistamisen yhteydessä erityisessä rikoslakiprojektissa, joka aloitti työnsä 1980. Pekka Koskinen oli alusta lähtien mukana tässä työssä ja toimi vuodesta 1991 lähtien sanotun projektin puheenjohtajana.
9. Pekka Koskinen esiintyi 30-40 vuotta eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan kuulemana asiantuntijana. Viimeisiä kuulemiskertoja taisi olla Matti Vanhasen rikostutkintaa koskeva tapaus vuonna 2010, jolloin Koskista kuultiin asiantuntijana perustuslakivaliokunnassa.
10. Pekka Koskinen joutui omakohtaisesti toteamaan konkurrenssijärjestelmän osalta saksalaisen oikeusoppineen ja poliitikon Julius von Kirchmannin (1802-1884) lanseeraaman tunnetun lausahduksen paikkansapitävyyden: Ein Federstrich des Gesetzgebers, und Bibliotheken werden Makulatur.
11. Pekka Koskinen puheenvuoroja leimasi usein tietynlainen ironia. Kuvaavaa tässä suhteessa on, että Pekan ilmeisesti viimeksi tieteelliseksi julkaisuksi jäänyt artikkeli, joka on julkaistu tänä vuonna ilmestyneessä Per Ole Träskmanin juhlakirjassa, sai otsikon "Federstrich des Gesetzgegebers, und Bibliotheken werden Makulatur. - Två doktorsavhandlingar, och vad hände sedan". Minulla ei ole tuota teosta, mutta oletan, että toinen Pekan tarkoittamista väitöskirjoista on juuri hänen oma väitöstutkimuksensa. Pekka toki ymmärsi jo väitöstutkimustaan tehdessään, ettei vuoden 1889 rikoslaissa omaksuttu konkurrenssijärjestelmä ole ikuinen. Väitöskirjansa loppuosassa hän pohtiikin sitä, millä tavoin RL 7 lukua on mahdollista uudistaa ja miten tuo uudistustyö olisi järkevä toteuttaa.
12. Todellisuudessa hyvistä väitöskirjoista ei tule makulatuuripaperia, vaan ne säilyvät ja ne kannattaa säilyttää, jollei muun, niin ainakin niiden sisältämän esimerkillisen metodin hallinnan ja taitavan tutkimusotteen takia. Sitä paitsi Pekka Koskisen väitöskirja sisältää runsaasti myös rikosoikeuden ikuisuuskysymyksiä ja yleisiä oppeja koskevaa pohdintaa, jolla on edelleen arvoa.
13. Kuulin mainittavan Pekka Koskisen nimen ensimmäisen kerran professori Reino Ellilän luennoilla joskus 1964. Ellilä (1910-1980), joka oli muun ohella värikkäitä ja jopa härskejä vitsejä luennoillaan viljellyt originelli savolainen poikamies ja kollegansa Inkeri Anttila leppymätön arvostelija ja suoranainen vihamies, heitti kerran luennoillaan opiskelijoille kysymyksen, miten hän esille ottamansa tietty rikosoikeudellinen ongelma - en yhtään muista, mitä tuo kysymys koski - tulisi ratkaista. Muistan, että luentosalissa nousi vain yksi käsi ja yksi mies, joka antoi Ellilä kysymykseen sangen perusteellisen tuntuisen ja selkeän vastauksen.
14. Professoria vastaus tyydytti kovasti ja hän tiedustelikin opiskelijan nimeä. "Pekka Koskinen", kuului vastaus. Kun sitten Reino Ellilä jäi joskus 1970-luvun puolenvälin paikkeilla eläkkeelle, hänen seuraajakseen rikosoikeuden professoriksi nimitettiin 1976 juuri samainen Pekka Koskinen.
15. Olin itse 1970-luvun alkupuolella Helsingin yliopistolla lyhyen aikaa prosessioikeuden assistenttina ja tulin siinä yhteydessä tuntemaan Pekka Koskista hieman lähemmin. Meidän uramme olivat kuitenkin kovin erilaisia. Pekka pysytteli koko uransa ajan uskollisesti Alma Materinsa huomassa yliopiston tutkijana ja opettajana, yliopistoon hän jäi heti valmistumisensa jälkeen. Hän ei suorittanut edes tuomioistuinharjoittelua eikä siis istunut käräjiä. Itse sen sijaan suuntauduin alusta lähtien käytännön hommiin ja ainoastaan vierailin silloin tällöin Helsingin yliopistossa lyhyitä aikoja joko assistenttina tai professorin viran hoitajana. Tutkijaksi "ajauduin" vasta 1990.
16. Porthaniassa joskus harvoin väitöstilaisuuksissa tai muissa merkeissä piipahtaessani Pekka tuli aina juttelemaan ja heittämään herjaa. Olin alkanut 1990-luvulla kirjoitella Hesariin ja muihinkin lehtiin hieman tavallisuudesta poikkeavia eli kriittisiä puheenvuoroja tuomioistuinlaitoksesta ja oikeudenkäyntimenettelystä ja näitä kirjoituksiani Pekka kertoi innolla seuraavansa.
17. Kun sitten elokuussa 2008 aloitin tämän blogin pitämisen, mistä en ole vieläkään onnistunut pääsemään eroon, Pekka Koskinen kommentoi silloin tällöin kirjoituksiani ystävälliseen sävyyn, vaikka yleensä olimmekin eri mieltä käsiteltävästä asiasta. Pekka otti kantaa etenkin Israelin ja palestiinalaisten väliseen selkkaukseen, joka tapahtui alkukesästä 2010. Hän oli selkeästi Gazan saartoa vastaan ja moitti Israelia siitä, että sen sotilaat pysäyttivät Gazaan matkalla olleen avustuslaivan (Mavi Marmara) verisin seurauksin. Katso lähemmin blogeja 278-279/1. ja 5.6.2010. Pekan kanta on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että hän toimi pitkään Suomen Rauhanpuolustajissa ja oli sen puheenjohtajana kymmenisen vuotta 1990-luvulla. Pekka oli mies, joka tapasi, ei Dingon, vaan luottamustehtävänsä merkeissä PLO:n johtajan Jasser Arafatin.
18. Jossakin vaiheessa, en nyt muista missä, Pekka tuntui kuitenkin kyllästyneen koko kommentointiin ja blogiini ja ilmoitti suorasukaisesti, että nyt viisaalle kyllä riitti! Ajattelin, että ohoh, olipa tämä harmi, oliko tämä nyt sitten tässä! Hieman yllättäen Pekka kuitenkin palasi jonkin ajan kuluttua kommentaattoreiden joukkoon ja kommentoi vielä muutamaa blogijuttua.
19. Pekka Koskinen jäi 40 vuoden yliopistouran jälkeen eläkkeelle 1.2.2007. Häntä haastateltiin Haaste-lehden numerossa 3/2007, jolloin hän kertoi, että esikuvat ja alalla toimineet ihmiset olivat hänelle tärkeä uravalinnan syy. Esimerkkeinä hän mainitsi Inkeri Anttilan, kriminaalipolitiikan keskeisen hahmon, tämän pitkäaikaisen työtoverin Patrik Törnruddin, tärkeän ideologin taustalla, sekä edesmenneen K.J. Långin, upean humanistin.
20. Työuransa ytimenä Koskinen piti rikosoikeuden opettamista suurelle osalle Suomen lakimieskunnasta.
– En ehkä voi ylpeillä kirjallisen tuotantoni laajuudella, mutta olen yrittänyt panostaa rikosoikeuden opetukseen. Minusta perustutkinto-opetuskin on tärkeää ja erityisesti syventävien opintojen rikosoikeuden projektit ovat olleet palkitsevia kokemuksia – myös osin rikosoikeuden pääaineopiskelijoiden itsensä ansiosta; he ovat yleensä yhteiskunnallisista asioista hyvin kiinnostuneita. Monet heistä ovat nyt jännittävissä asemissa myös kriminaalipolitiikan kentällä.
21. Koskisen Haaste-lehden sanottu haastattelu, joka valottaa hyvin Koskisen uraa, löytyy kokonaisuudessaan tästä.
22. Pekka Koskinen muistetaan aina järkevän ja humaanin kriminaalipolitiikan edustajana ja rikoslain uudistajana. Hän joutui etenkin 1990-luvulla puolustamaan edistyksellistä ja ihmisarvoista kriminaalipolitiikkaa koventuneiden arvojen maailmassa ja julkisessa keskustelussa.
23. Nyt Pekka on siirtynyt autuaammille foorumeille, missä rikosoikeutta ei tarvita.
6 kommenttia:
Tyylikäs muistokirjoitus Pekka Koskiselle, joka ei tainnut olla blogistin "hengenheimolaisia" oikein missään suhteessa. Tenon maisemissa on tunnetusti mukava mietiskellä syntyjä syviä.
Olin Koskisen opissa vain aineopinnoissa. Luentosarja jäi silti hyvin mieleen, tauoilla mentiin miehissä juttelemaan hänen kanssaan kuin urheiluvslmentajalle, tunnelma oli sillä tavalla rennon välitön, ja kuitenkin arvostava ilmapiiri. Siihen aikaan rikoslain kokonaisuudistus oli kovasti kesken, tenttivaatimukset olivat outoa Honkasalo-silppua ja lainuudistajien pisteartikkeleita. Siinä sitten tuli kyselyjä rikoslain alkuperäisen muodon kimmallisuuksista, enleveerauksista ja sellaisista, ja Koskinen lopulta sanoi, aivan ystävällisesti, että katella niitä tunnusmerkistöjä, niistä selviää paljon. Tästä tuli sitten oikein lentävä lause, hauskuutti kovasti auskultoidessa.
Siihen aikaan Jukka Kemppinen jo kirjoitti Hesarin kolumnejaan. Koskinen otti niihinkin kantaa, ihan arvostavasti vailla selvästi etäisesti. Yhdestä asiasta hän ei malttanut olla letkauttamatta: "Joskus kirjoittaja tuntuu tahtovan", hän väitti, "että lukija ymmärtäisi hävetä kuinka ei ole kuunnellut yhdeksäätoista Matteus-passon kehitystä, vaan ainoastaan kuusi". Se tuntui omakohtaiselta.
Useimmilla aloilla yliopistoihin tuntuu kertyvän se kulmikkain porukka, esimerkiksi kansantaloustieteilijät, politiikantutkijat tai kauppamiehet ovat käytännön elämässä hyvinkin sulavia, akateemikot ja erilaiset taustahahmot räiskyvät. Juridiikassa tämä ei tunnu menevän näin, minusta Pekka Koskinen oli malliesimerkki tyypillisestä, vaikka menestyksestä, herrasiesjuristista. Käytännön miehissä löytyy tulta ja tappuraa - blogi-isäntä on tässä suhteessa varsin praktillinen, kuten itsekin tuossa kertoi.
Pekka Koskisen urassa ehkä surullisinta oli se, että ryhdyttyään lainsäätäjän rooliin ottamatta kuitenkaan lainsäädäntöneuvoksen virkaa Koskinen laiminlöi oman virkansa tutkijanpuolen, ei ryhtynyt aikakautensa Honkasaloksi. Opettamisen kyllä hoiti siten, että kaikki alan nykyiset toimijat ovat omaksuneet hänen linjansa, josta nyt ollaan luopumassa (vrt rangaistusten ankaruus -keskustelu).
Sen verran yksityiskohtiin, että kyllä konkuressijärjestelmä elää RL 7:6 kautta myös yhtenäisyysjärjestelmässä, siitä on KKO:n ratkaisu. Olen havainnut, että varsinkin nuorilla toimijoilla, jotka eivät tunne vanhaa konkurenssijärjestelmää, on vaikeksia hahmottaa yhtenäisrangaistuksen ideaa. Sitäpaitsi ongelma on yleinen, se on vain ratkaistu toisin kuin ennen.
Mutta kaikkiaan kunniaa viimeiselle suurelle humanistille.
Anonyymin tosi pahnasuovassa vuodatuksessa on monta tosi surullista kohtaa.
Hän ei ymmärrä nykyistä kriminaalipolitiikkaa lainkaan eikä sitä, että siitä ei olla luopumassa. Pekka Koskinen ei suinkaan ollut yksin eikä viimeinen, vaan hänen kriminaalipoliittisen ajatusmaailmansa jakavia on jäljellä monia; mainittakoon vain sellaiset nimet kuin Raimo Lahti, Tapio Lappi-Seppälä, Kimmo Nuotio jne. Niin, ja Inkeri Anttila on edelleen hengissä.
Ehkä kaikkein surullisinta anonyymin typerässä vuodatuksessa on se, että hän kuvittelee, että Suomen nykyinen rangaistusjärjestelmä ja rangaistustaso olisi kiinni yksinomaan rikosoikeuden professoreista ja heidän mielipiteistään.
Tiedoksi vaan, että akateemiset tutkijat eivät syytä eivätkä tuomitse. Kyllä vika on, jos jotain vikaa olisi, nimenomaan syyttäjissä, tuomioistuimissa ja tuomareissa.
Tuomioistuimet käyttävät yleensä aina rangaistusasteikon alapäätä, rangaistusten koventamiseen olisi olemassa kaikki mahdollisuudet. Se on kiinni valtakunnansyyttäjänvirastosta ja tuomioistuimista, jos katsotaan, että rangaistuskäytäntö on liian alhainen.
Mikseivät syyttäjät vaadi kovempia rangaistuksia ja valita tuomioista, jos tuomitut rangaistukset ovat liian lieviä? Mikseivät tuomioistuimet tuomitse ankarampia rangaistuksia?
Pekka Koskinen oli hieno opettaja, ja nuoruudessaan hyvä tutkijakin, vaikka jätti sen puolen myöhemmin vähemmälle. Hän oli ns. yhden kirjan professori, mitä sattui kyllä oikeustieteellisessä muillekin kiitetyn väitöskirjan tehneille. Ehkä rima julkistaa uusia kirjoja nousi liian korkealle. Yksi pääsykoekirja ainakin ilmestyi. Mistään paikalleen pysähtymisestä ei ollut kysymys, vaan lainvalmistelusta ja aktiivisesta yhteiskunnallisesta toiminnasta. Mahdollisuus "think tank" -toimintaan on tai ainakin on ollut yksi professorin viran etuoikeuksia ja Pekka käytti sen täysimääräisesti. Tässä mielessä hän fokusoi selkeästi ja oli elitisti. Panostaminen perusopetukseen loi vuosikymmeniksi juristikunnan, joka hahmottaa rikoslakia Pekan tavoin. Muistan aineopintojen luentoja, joilla poliisitaustaiset opiskelijat haastoivat Pekkaa. Pekan vastaukset olivat aina korrekteja. Tuohon aikaan luettiin tentteihin vielä Brynolf Honkasaloa, joka oli jäänyt eläkkeelle yli 25 vuotta ja yhtä professoripolvea aikaisemmin. Tuskin Pekasta tulee samanlainen legenda, koska hän ei jättänyt oppikirjoja jälkeensä. Toisaalta rikoslain kokonaisuudistuksen lähtökohdat ja tulokset kestävät varmaankin vuosikymmeniä, ja Pekan yhteiskunnallinen vaikutus näkyy siinä pitkään. Tätä merkitystä on vaikea mitata, ja lähin vertailukohta lienee Kari S. Tikka. Pekka jää muistoihini siten enemmänkin yhteiskunnallisena tausta-vaikuttajana ja opettajana kuin tutkijana.
"Mikseivät tuomioistuimet tuomitse ankarampia rangaistuksia?"
Eikö blogisti ole perehtynyt RL 6:3,1 ja vastaavansisältöisen aikaiseman säännöksen esitöihin ja normaalirangaistusajatteluun. Jos käräjäoikeus yrittää joskus törkeimmissä tapauksissa tuomita vähän ankaramman rangaistuksen, hovioikeudesta kyllä tulee lunta tupaan.
Anonyymin tarkoitus ei ollut olla pahnan- eikä pahansuova vaan pahoitella sitä, että laudatur-tasoinen professori ei pysynyt lestissään tutkijana vaan ryhtyi lainsäätäjäksi.
Samoin aonyymi pahoitteli viimeisen suurista humanisteista poismenoa. Anonyymin mainitsemia Koskisen oppilaita ei voine uraauurtavuudessaan verrata Koskiseen, Anttilaan tai Långiin - ainakaan vielä.
Lähetä kommentti