maanantai 29. elokuuta 2011

474. Anneli Jäätteenmäkikään ei lähde keskustan presidenttiehdokkaaksi


Ken valtiolaivamme peräsimeen?

Sain noin kymmenisen minuuttia sitten sähköpostiini seuraavan tiedotteen:

Julkaisuvapaa heti

En pyri presidenttiehdokkaaksi

Perusteellisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että en pyri keskustan presidenttiehdokkaaksi. Olen pohtinut ehdokkuutta kaikella vakavuudella.

Harkinnan aikana oma kantani ei ole muuttunut.

Olen alusta lähtien suhtautunut ehdokkuuteen varauksellisesti. Kielteinen kantani on ollut pitkään myös keskustan johdon tiedossa. Puheenjohtaja Mari Kiviniemelle kerroin kantani 3. elokuuta, kun hän vieraili Lapualla.

En ole aiemmin kertonut kantaani julkisuuteen, koska monet arvostamani kansalaiset ovat vedonneet, että vielä harkitsisin asiaa. Olen kiitollinen tuesta ja yhteydenotoista.

Jos ryhtyy ehdolle vaativaan vaaliin, pitäisi olla oma palava innostus eli pyrkyä presidentiksi. Sellaista en ole onnistunut itsestäni löytämään. Ratkaisuuni on vaikuttanut myös se, että lähipiirini suhtautuu ehdokkuuteen kielteisesti.

Päätös oli lopulta vaikea. Olen kokenut suurena tunnustuksena omalle työlleni sen, että valtava joukko ihmisiä on halunnut minut presidenttiehdokkaaksi. Erityisesti minua on lämmittänyt nuorten laaja tuki.

Toivon, että minua ehdokkaaksi halunneet ymmärtävät ratkaisuni ja pitävät edelleen yhteyttä tärkeiksi kokemissaan asioissa.

Haluan keskittyä täysipainoisesti työhöni Euroopan parlamentissa. Oman ryhmäni varapuheenjohtajana ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä teen parhaani, jotta suomalaisille tärkeät asiat ja näkökulmat tulevat esiin europarlamentin päätöksenteossa.

Brysselissä 29.8.2011

Anneli Jäätteenmäki
----
Näin siis Anneli.

Keskusta joutunee siis ilmeisesti tyytymään Paavo Väyryseen, jolle ei tunnu löytyvän millään vastaehdokasta jäsenäänestykseen. Ilmoittautumisaika päättyy kuitenkin vasta 9.9., joten vielä kerkiää mukaan. Mari Kiviniemi ilmoitti jälleen tänään, että hän ei lähde mukaan jäsenäänestykseen.

Pitäisikö keskustan luopua omasta ehdokkaastaan kokonaan ja siirtyä kannattamaan vaikkapa RKP:n ehdokasta? Tänään kerrottiin, että RKP ja Elisabeth Rehn tulevat pitämään huomenna tiedotustilaisuuden liittyen tuleviin presidentinvaaleihin. Jotkut ovat ounastelleet jopa, että Elisabeth haluaisi mukaan presidenttikisaan. Tästä ei kuitenkaan taida olla kysymys, vaan siitä, että RKP tulee ilmoittamaan ehdokkaakseen Eva Biaudet´n, jota Rehn ilmoittaa tukevansa.

Ketä vielä voitaisiin ajatella Väyrysen vastaehdokkaaksi jäsenäänestykseen? Onkohan kepun puoluesihteeri Timo Laaninen älynnyt kääntyä asiassa KHO:n Pekka Hallbergin puoleen? Tämä varmaan vain odottelee soittoa Timpalta.

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valitse sitten näistä: euromyönteiset valtion kamreeri ja kansallinensosialisti alias kävelevä palkintokaappi, tai euroepäilevät Åbon tohtori ja Porvoon sanoittama persu.

Pitänee vaihtaa maata.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

TV-uutisten haastattelussa Anneli Jätteenmäki vetosi tässä tilanteessa puolueen johtoon, josta toivoi löytyvän vastaehdokkaan Väyrysen Patelle.

Mutta kun Kiviniemi ei lähde, niin kuka sitten?
Tietenkin ex-kansanedustaja Timo Kaunisto, joka Väyrysen tavoin putosi eduskunnasta viime huhtikuun vaaleissa!

Asetelma kavereiden välillä jäsenäänestykseen on valmis, sillä arvostelihan Kaunisto hiljan Patea ankarasti ja sanoi jopa häpeävänsä puolueen kunniapuheenjohtajaa, kun tämä sanoi olevansa valmis keskustan ja persujen yhteisehdokkaaksi.

Kaunisto tippui eduskunnasta siksi, että alkoi viime kaudella seurustella erään vihreiden naiskansanedustajan (oliko sen nimi Ojansivu) kanssa; myös tämä vihreä putosi vaaleissa!

Kauniston olisi toki pitänyt mm. Johannes Virolaisen kohtalosta tietää ja ymmärtää, etteivät maalaisliittolaiset koskaan anna anteeksi tällaista aisan yli potkimista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymille - Älä nyt sentään maata vaihda, vaihda vain valuuttaa!

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilä olisi loistava ehdokas!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuka Juha Sipilä?

Ai niin, se keskustan tuore kansanedustaja, oliko se nyt Vetelistä?

Ainakin voisi sanoa, että on - vielä - ryvettymätön poliitikko.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi eilisissä vaaleissa läpimenneistä uusista ehdokkaista oli Oulun vaalipiirissä it-miljonääri Juha Sipilä.

Kempeleläinen Sipilä on talouselämässä tullut tunnetuksi Elektrobit Groupin toimitusjohtajana 2000-luvun alkupuolella ja puolivälissä.

Elektrobit syntyi vuonna 2002 silloisen JOT Automationin ja Elektrobitin fuusiossa. Juha Sipilä toimi yhtiön toimitusjohtajana kolmen vuoden ajan. Nykyään hän toimii oman yhtiönsä Fortel Componentsin toimitusjohtajana.

Hän on profiloitunut yrittäjänä, ja toiminut 25:ssä eri yrityksessä omistajana ja hallituksen jäsenenä.

Oulusta valittu Sipilä on yksi keskustan kuudesta kansanedustaja. Keskusta säilyi Oulussa suurimpana puolueena, vaikka menettikin kolme paikkaa.

Juha Sipilä on myös tukenut keskustan vaalityötä isolla summalla. Hän on keskustan suurin yksittäinen rahoittaja 25 000 euron lahjoituksellaan. Tunnettujen lahjoittajien joukossa on myös yksi Cargotecin pääomistajista Ilkka Herlin. /Kauppalehti

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yrittänyttä ei laite, vai miten se nyt menikään?

Mutta miksi menestyvä yrittäjä lähtee mukaan valtakunnan politiikkaan? Eipä silti, kyllä tarvetta olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Kepun talous on pahasti kuralla.

Ehkä Juha Sipilä voitaisiin valita ehdokkaaksi sillä ehdolla, että hän maksaa vaalikampanjan kulut omasta pussistaan? Kun hänellä tuota hynää kerran tuntuu olevan niin rutkasti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, mikä velvollisuus Annelilla olisi ollut uhrautua puolueensa ehdokkaaksi? Tätähän Kiäriäinen, Pekkarinen ym. toivoivat, nämä Annelin selkään puukottajat vuodelta 2003.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen presidentti - who cares?

Ehdokaslistalta pitäisi skriinata ne, joilla on fotogeeninen muija/tytär, joista sitten katsottaisiin iltapäivälehdistön johdolla ne parhaat henkilöt pitämään ne parit pakolliset tylsähköt puheet ja katkaisemaan ne parit vihkiäisnauhat Ylä-Hikiän Pettuleipämuseon avaijaisissa, mutta joiden muijassa/jälkikasvussa olisi potentiaalia kovempaankin iltapäivälehtiesiintymiseen - salasuhteita, narkkausta, rattijuopumusta jne. , siis mallisuoritus löytyy Windsoreilta.

Sellainen kohuosaajapresidentti saisi ainakin minun ääneni.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olisi tilaisuus uudesti syntymiseen radikaaleista suurimmalle rakkauspuolueen ehdokkaana halailemassa mummoja toreilla ja vakuuttamassa, että kukin kelpaa sellaisenaan Herran huoneeseen, ilman pakkokieltäkin.

Taitaa vaan olla turha toivo koska ehdokkaita ehdokkaaksi on haettu tarkalla seulalla kuin konsanaan Nl:ssä keskuskomiteaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Pitäisikö keskustan luopua omasta ehdokkaastaan kokonaan ja siirtyä kannattamaan vaikkapa RKP:n ehdokasta?"
Tämä on liian järkevä ehdotus sopiakseen politiikan "logiikkaan". Kepun todellakin kannattaisi satsata kaikki viime eduskuntavaalin tuloksen vähentämät rahansa kunnallisvaaleihin 2012, joista tulee puolueen kohtalonkysymys.
En ole ymmärtänyt mikä puoleen johdolla on Väyrystä vastaan, hänhän sopisi erinomaisesti muoden puolueiden menneen maailman ehdokkaiden seuraan.

Anonyymi kirjoitti...

Politiikan mannerlaattojen tiivistyvä liikehdintä on saanut Mauri Pekkaraisen ilmaisemaan alustavan halukkuutensa ilmoittaa lähiaikoina onko hän valmis ryhtymään harkitsemaan rupeamista presidenttiehdokkaaksi.

Ranskan sosialistipuolueen johtaja on puolestaan Kreikan vakuuskriisin tiimoilta syyttänyt Suomen aatetovereita solidaarisuuden puutteesta, koska 'kaikkien maiden työläiset yhtykää' tulkitaan täällä tohtori Tuomiojan toimesta lisäyksellä 'paitsi Suomessa osoittakaa pohjoismaisen yhteistyön nimissä aina solidaarisuutta omia porvareitanne kohtaan'.

Siru Pola kirjoitti...

Miksi Väyrynen ei klpaa Kepulle. Laittoivathan he hänen ministeriksikin. Kepun pitäisi nyt selvästi sanoutua irti Väyrysen näkemyksistä ja jättää hänet pois kuvioista kokonaan. Tai sitten olla Paavon takana häntä tukemassa.

Kumpikahan Paavo se parempi olisi..Toinen kaivelisi kaasuputkia, lupailisi jenkeille sitä sun tätä ja etsisi Kiinan keisarin hautaa vain juttelemaan päästäkseen. Toinen ratsastaisi terrakottakaakilla UKK kansallispuistossa Breznevin haamun kanssa Lepikon torpan multaa saappaissaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt joku on muistanut ehdokkaaksi myös Olavi Ala-Nissilän nimen. Ex-kansanedustajan ja nykyisen EU:n verotuomarin.

Mauri Pekkarinen harkitsee kuulemma ehdokkuuttaan uudelleen - nukuttuaan muutaman yön yli.

Viimeksi kieltäytyessään Mauri meni kuitenkin tunnustamaan:

"Paavossa on presidenttiaineista, minussa ei"!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kultarantaan presidentti Tarja Halosta ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonia 17. heinäkuuta vartioimaan menossa ollut poliisi oli tukevassa humalassa, kertoo Turun Sanomat.

Tapaus sattui Ban Ki-moonin Kultarannan vierailun aikaan. Humalassa olleen poliisin oli määrä vartioida arvoseuruetta siviilivaatteissa polkupyörällä. Poliisi oli saapunut paikalle poliisin siviiliautolla Turusta. Selvästi humalaisen näköinen poliisi oli puhaltanut esimiehen alkometriin 3,09 promillea.

Jahas, poliisisetä oli siis niin kännissä, ettei pystynyt edes kissaa sanomaan. Ilmankos presidentin kissa sitten samana päivänä kuolikin pois.

Kekkosen aikana ne oli poliitikot, jotka konttasi, ei poliitikkoja vahtivat pollarit. Kaikki on nykyisin päälaellaan.

Anonyymi kirjoitti...

'paitsi Suomessa osoittakaa pohjoismaisen yhteistyön nimissä aina solidaarisuutta omia porvareitanne kohtaan'.
Eiköhän Ranskan vaatimuksessa ole kyse siitä, että vaaditaan Suomen työläisiä (ja muita veronmaksajia) osoittamaan solidaarisuutta (=antamaan rahaa tai rahan arvoisia takauksia)Kreikkaa korkealla tuottoprosentilla lainoittaneita Ranskan ja Saksan pankkeja kohtaan. Mutta ehkä Ranskassa pankitkin ovat työläisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistöä ei kyllä kukaan mies voita joten joku nätti naisehdokas pitäisi löytää jostain puolueesta. Sikäli Eva Biaudet on ihan fiksu veto vihreiltä. Eva on tosin vähän rupsahtanut viime vuosina mutta edelleen kuitenkin edustava nainen.

Paula Lehtomäki olisi myös loistava veto mutta taitaa olla tosiaan poissuljettu vaihtoehto perhesyiden vuoksi.

Mutta entäs Tanja Karpela? Olisi ainakin edustava presidentti jos kuka..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, jos Tanja olisi mukana, hän ainakin tietäisi Saulin heikot kohdat, joita hyödyntää vaalikampanjassa. Sama koskee myös Tanjan heikkoja kohtia Saulin näkökulmasta katsottuna.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentinvaali on ensisijaisesti henkilövaali, eikä Pekka Hallbergillä ole siihen tarvittavaa karismaa, ei ainakaan äänestäjien silmissä - turha siis KHO:n pressan on edes yrittää Suomen pressaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti tämä tiedote ei tullut blogistin postiin kuten Jäätteenmäen faksit aikanaan - pyytämättä ja täysin yllättäen. Keskustalla on nyt kaikki pelimerkit siihen, että puolue siirtyy pysyvästi lilliputtiosastoon...

Maalari karkaa maailmalle kirjoitti...

Empä tiedä kenestä kellekkin presidenttiehdokas, mutta olisi kovin mukavaa jos siellä olisi kisassa edes yksi kannuksensa yksityisellä puolella ansainnut. Kovin surulliseksi maalarin nykyisin tekee nuo kovalla työllä ansaittujen ja maksettujen veroeurojen holtiton jakelu päättäjiemme toimesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, toisaalta tasavallan presidentin toimenkuvaan ei kuulu verotulojen jakelusta tai jakamatta jättämisestä päättäminen.

Maalari karkaa maailmalle kirjoitti...

Meidän presidentti-viran ylläpito maksaa moninkertaisesti sen mitä esim. Ruotsin kuninkaallisten.
Olikos se nyt 22 miljoonaa euroa vuodessa ja Halosen aikana summa on kasvanut kovasti.

Presidentin virka on kovin kallis vallattomaksi viraksi.

Mutta tosiaan kritisoin lähinnä sitä että yhteiskunnan varoista ja niiden jaosta päätetään julkiseksi puoleksi laskettavalla taholla, yksityispuolelle jää vain maksajan rooli.

Terveessä markkinataloudessa julkinen puoli olemassaolollaan tukee ja auttaa yksityissektorin toimintaa, meillä homma pelaa toisinpäin eli yritämme koko ajan saada kasvavan julkisen puolen rahoitutetuksi. Julkisesta puolesta on tullutkin itseisarvo

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslain mukaan valtion budjetista päättää eduskunta. Eduskunta edustaa Suomen kansaa, jolle valta tässä maassa kuuluu.

Taivaanrannan maalarin tulisi siis pyrkiä muuttamaan perustuslakia, jos hän hän haluaa muutosta kertomaansa epäkohtaan.

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä Kepun tulisi pyrkiä hankkimaan Paavo Väyrysen vastaehdokkaaksi joku nuori ja dynaaminen jophtaja. Minustakin Juha Sipilä olisi sellainen.

Kääriäisen, Anttila ja Pekkarisen ja monen muun ehdokkuutta "harkineen" Kepun presidenttiehdokkaan pelote on ollut juuri Paavo Väyrynen. Paavo olisi puolueen jäsenvaalisssa voittanut muut paitsi Anneli Jäätteenmäen.

Jätteenmäen halujen esteenä on taas ollut Paavo Lipponen. En yhtään ihmettele, että näin on. Kuka järkevä ihminen haluisi katsella Lipposen omahyväistä ja kieroa savolaista pärstää ehdokkaiden välisisssä keskusteluissa edes paria kuukautta.

Sen sijaaan jonkun nuoren kepulaisen esim. juuuri Sipilän kannattaisi mittauttaa oma kannatuksensa Väyrystä vastaan jäsenäänestyksessä. Silloin nähtäisiin, onko vai ei Väyrysellä puolueen jäsenkentässäkään minkäänlaista kannatusta ja nuorella vastaehdokkaalla ei olisi mitään hävittävää jäsenvaaleissa. Päinvastoin! Siispä kehiin Juha Sipilä tai Paula Lehtomäki taikka joku muukin ja rohkeasti ilmoittautumaan Kepun ehdokkaaksi.
Onhan demareissakin Lipposen vastaehdokkaaksi asettunut Kantola ja Haatainen. Miksei myös näin Kepussakin?

Yksi kaino toivomus vielä tämän palstankin välityksellä.Älkää hyvät kepulaiset päästäkö sitä nukkavierua Timo Laanista enää televisioon. Kun Laaninen ilmestyy televisioon turhautuneena, murtuneena ja elämäänsä
kyllästyneen näköisenä , joka kerta Kepulta katoaa 1000 kannattajaa.

Ennen oli sama tilanne Seppo Kääriäinen kohdalla, mutta nyt Laaninen on ottanut Kääriäisen paikan tällaisena äänienkadottajana!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ehkä joku Herlineistä voisi ryhtyä kepun ehdokkaaksi, siis joko Antti, Ilkka tai Niklas. Niin, tai voisivathan he vuorotella pressan hommassa niin, että jokainen olisi siinä kaksi vuotta ja luovuttaisi sitten tehtävän toiselle Herlinille.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on muuten sitten vaalien tulos tiedoksi:
Niinistö 43 %
Lipponen 16 %
Soini 14 %
Väyrynen 11 %
Haavisto 7 %
Yo. Biådet 6 %
Räsänen 3 %

Ja toinen kierros:
Niinistö 66 %
Kauna-Paavo 34 %

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jasså. Kyse lienee kuitenkin vasta ennusteesta.

Tässä oma aivan ex tempore heitetty ennusteeni tässä vaiheessa:

I kierros:
Niinistö 35; Soini 20; Lipponen 18; Väyrynen 10; Haavisto 7; Biaudet 5 ja Outi Ojala (tai joku muu vasureiden ehdokas) 4 %

II kierros:
Niinisto 55; Soini 45 %

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onhan se outoa, ettei entinen mahtipuolue keskusta/maalaisliitto löydä ehdokkaita edes presidentinvaalin esivaaliin.

Toista oli ennnen, jolloin ehdokkaita olisi löytynyt vaikka millä mitalla, sillä kepulaiset miehittivät monia tärkeitä virkapaikkoja, joista sopivia ehdokkaita olisi tarvittaessa löydetty.

Maalaisliitolla oli maaherroja (mm. Martti Miettunen, Esa Timonen ja Ahti Pekkala), puolustusvoimien komentajia (Yrjö Keinonen), arkkipiispoja, Lapun ym. hiippakuntien piispoja, KKO:n presidenttejä (Antti Hannikainen), oikeuskanslereja (Jorma S.Aalto), akateemikkoja (Kustaa Vilkuna, Lauri Posti ym.), yliopiston kanslereja (V.J.Sukselainen, Kauko Sipponen jne.), yliopisto rehtoreja, valtion virastojen ja laitosten pääjohtajia vaikka millä mitalla jne. jne.

Mutta Kekkosen aikana ei tarvittu miettiä, mistä sopiva maalaisliitto-kepun ehdokas oli löydettävä.

Nyt kun presidenttiehdokas tarvittaisiin, sitä ei löydy mistään, kun em. virkapaikat eivät enää ole kepulaisten hallussa.

Paradoksaalista - vai mitä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, ny mä sen vihdoin hokasin!

Valitaan kepun presidenttiehdokkaaksi - KEKKONEN!

Ei, en tarkoita demareiden Antero Kekkosta.

Tarkoitan EK:n innovaatiojohtaja Timo Kekkosta, Urho Kaleva Kekkosen pojanpoikaa. Vaikuttaa olevan ihan järkimiehiä, tämä Timo.

Siinä olisi kepun pelastus!

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen....

Anonyymi kirjoitti...

"Onhan se outoa, ettei entinen mahtipuolue keskusta/maalaisliitto löydä ehdokkaita edes presidentinvaalin esivaaliin."
Onko tässä lopultakin kyse vain siitä, että poliittisen eliitin tavoite riisua presidentti valtaoikeuksistaan on onnistunut, mistä seuraa se, ettei tehtävä enää kiinnosta politiikan ykkösketjua. Kun katsoo muidenkin puolueiden ehdokkaita eivät ne tuohon kärkikaartiin enää kuulu.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdistämällä pari ideaa saamme voittamattoman, sananmukaisesti, yhdistelmän. Perheyritysten liitto ja siis myös Herlinit rahoittaa EK:n Timo Kekkosen vaalikampanjan.

Palkkioksi Timo K. voi luvata peesata markan palauttamista jolla varmistetaan Suomen teollisuuden kilpailukyky ulkoisen devalvaation avulla. Sisäisten devalvaatioiden tie alkaa olla jo loppuunkuljettu.

Frank

Anonyymi kirjoitti...

Timo Kekkosessa veri vetäisisi ihan oikeasti ja turvallisesti pohjoismaisen yhteistyön hengessä rahanpyörittäjien piiriin, olihan hänen isänsä UKK:n poika ja äiti K A Fagerholmin tytär.

Anonyymi kirjoitti...

Ei saa Lipponen niin paljon ääniä ensimmäisellä kierroksella, mitä blogisti ja anonyymi ovat ennustaneet. Hesarinkin mukaan vasemmisto on hajalla pressavaaleissa, koska Lipponen on oikeistolaisin ehdokas. Tämä on kaikkien aktiividemareiden tiedossa ja heijastuu vaalitulokseen. Paavo Lipponen jää 10 prosenttiin. Lipposen äänimäärä riippuu tietysti siitä asettuuko Soini ehdokkaaksi. Veikkaan, ettei asetu.

Eiköhän Timon aika mene nyt tänä syksynä ja ensi keväänä siihen, että hän etsiskelee toimitaloa puolueelle, koska puolueella on rahaa 7-8 milj. euroa. Mitähän se Timo ostaa? Siinäpä Timolle vakava kysymys!

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä oma aivan ex tempore heitetty ennusteeni tässä vaiheessa:

I kierros:
Niinistö 35; Soini 20; Lipponen 18; Väyrynen 10..."
Eiköhän siinä niin käy, että kun demarit avaa vaalihansa (mm SAK soppatykit) niin Lipponen nousee kahden parhaan joukkoon. Galupienkaan mukaan persujen yleinen kannatus ei heijastu Soinin presidenttikannatukseen ts kansa ei pidä Soinia presidenttiaineksena.

Anonyymi kirjoitti...

"asettuuko Soini ehdokkaaksi. Veikkaan, ettei asetu."
Eikös se ole päivänselvää, että asettuu venkoiltuaan aikansa. Soini on ilmoittanut persujen asettavan oman ehdokkaan, kuka muu se voisi olla (Halla-aho?). Sitä paitsi miksi Soinin ei kannataisi olla ehdokkaana? Kun persuilla on nyt taskut täynnä rahaa, miksi ei käytettäisi tilaisuutta nostaa omaa profiilia ja hakata EU:ta ja sille myönteisiä ehdokkaita kun vierasta sikaa. Sillä keinoin on hyvä tavoitella kunnallisvaalien 2012 menestystä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tietenkin Soini lähtee ehdolle!
Hän vain haluaa ottaa kaiken mahdollisen julkisuuden irti ehdokasvenkoilustaan.

Ensin hän ilmoittaa harkitsevansa sitä, kannattaako hänen ylipäätään harkita kisaan lähtemistään.

Sitten hän ilmoittaa harkitsevansa sitä, pitäisikö hänen harkita ilmoittaa harkinnastaan vaimolleen.

Tämän jälkeen hän harkitsee vasta, onko syytä asettua ehdokkaaksi.

Sitten seuraavassa vaiheessa Soini ilmoittaa, että hän on nyt harkinnut, mutta ilmoittaa vielä harkitsevansa sitä, missä vaiheessa hän ilmoittaa harkintansa tuloksestaan.
Jne.
Jne.

Lopulta kun ehdokkuus on selvä, Soini hämmästelee hörönaurun säestämänä sitä, että eihän tässä mitään ihmeellistä pitänyt olla.

Sitten hän sanoo pohtivansa sitä, missä vaiheessa hänen kannattaa alkaa harkita sitä. milloin hän aloittaisi vaalikampanjansa aloittamisen harkitsemisen.

Jne.

Jne.

Ja media nuoleskelee uskollisesti Soinin sille heittelemiä murusia.

Siru Pola kirjoitti...

Tekolonkalta heittäen:
1. Soini 26 %
2. Aku Ankka 25 %
3. Mandrake 24 %
4. Taika Jim 23 %
5. Maaron 22 %
6. Mr Jack 21 %
7. Lipponen ja Niinistö , kaikki loput
8. Haavisto 0 (pyöreä nolla)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tarja Halonen tänään Ulaanbatorissa:

"Suomen maine ei ole kärsinyt Kreikka-kiistassa".

No hyvä, ettei maamme maine ole kärsinyt sentään tuolla kaukana Mongoliassa!

Anonyymi kirjoitti...

Tullakseen valituksi NKP:n keskuskomiteaan oli ensin pitänyt tulla valituksi komitean ehdokasjäseneksi, so. kuunteluoppilaaksi ilman äänioikeutta.

Useimmat nyt esillä olevista presidenttiehdokkaista elävät yhä tuota ehdokasaikaa, samoin blogisti, sorry, odottaen/peläten näkymättömän käden paljastumista, ettei olekaan mitään varmuutta saatavilla paremmasta paratiisista kuin tämä kunkin elettävänä oleva elämä.

Kaikki valta on kielessä, sanon minä, kävelevä palkintokaappi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kävelisitkö ulos kaapistasi?