1. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja hovioikeusmenettely uudistuivat reilu vuosi sitten eli 1.1.2011, kun muutoksenhakujärjestelmää koskeva oikeudenkäymiskaaren (OK) muutos tuli voimaan.
2. Merkittävä muutos on se, että aikaisempi seulontajärjestelmä on korvattu uudella jatkokäsittelylupajärjestelmällä. Toiseksi hovioikeuden pääkäsittelyn ja todistelun vastaanottamisen edellytykset ovat tiukentuneet aikaisemmasta. Tarkoituksena on ollut karsia pääkäsittelyjen määrää, vaikka nuo määrät ovat olleet meillä selvästi pienempi kuin esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa. Pääkäsittely toimitetaan nyt lähtökohtaisesti vain asianosaisen vaatimuksesta. Käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin riitauttaminen ei enää automaattisesti johda siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan, vaan valituksia voidaan aikaisempaa enemmän ratkaista ilman todistelun uudelleen vastaanottamista.
3. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.
4. Itse pidän pääkäsittelyjen karsimista merkittävämpänä muutoksena kuin siirtymistä jatkokäsittelylupaan. Hovioikeuteen tehdyistä valituksista lupamenettelyn piiriin joutuu ehkä vain neljännes hovioikeuteen saapuvista valituksista, kun taas pääkäsittelyn edellytysten tiukentaminen koskee kaikkia juttuja. Uudistukset eivät minusta juurikaan lisää oikeusturvaa. Vaikka valitusoikeutta hovioikeuteen ei ole sinänsä rajoitettu, merkitsevät uudistukset tosiasiallisen oikeusturvan kaventumista, koska osaa jutuista ei oteta enää varsinaiseen tutkintaan ja kirjallisen menettelyn käyttöala laajenee. Muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin maissa hovioikeutta vastaavan toisen oikeusasteen menettely on pääsäännön mukaan suullista. Suomen hovioikeusmenettely sitä vastoin on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, suullinen käsittely on hovioikeuksissa selkeä poikkeus. - Mutta ei auta, näiden hölmöiltä vaikuttavien uudistusten kanssa on nyt vain tultava toimeen!
5. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).
6. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).
7. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos jokin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Mainittu OK:n säännös perustuu hovioikeuksien suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumuksen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.
8. Uudistus on ollut nyt voimassa jo pitkälti toista vuotta. Tuntuu sen vuoksi hieman oudolta, että oikeusministeriö ei ole halunnut vieläkään julkistaa virallisia tietoja siitä, miten jatkokäsittelylupajärjestelmä toimii käytännössä, eli miten lupasäännöksiä on eri hovioikeuksissa sovellettu. Ideaalitilanne olisi sellainen, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelyluvan myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttäisi kuitenkin julkisuuteen tihkuneiden epävirallisten tietojen mukaan olevan paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.
9. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin hieman siitä, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiisti moiset arvelut ja selitti syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Jasså, Könkkölä ei kuitenkaan päätä yksin valitusluvista, ja sikäli kuin entisenä hovioikeudenneuvoksena vähänkään tunnen entisiä kollegoja, niin voisin olettaa, että monelle hovioikeuden jäsenelle ajatus jutturuuhkien purkamisesta tiukan valituslupakäytännön avulla voisi kyllä tulla mieleen.
10. Mutta mennäänpä sitten otsikossa mainittuihin neljään ennakkopäätökseen. Niiden avulla korkein oikeus on selvästikin halunnut ohjata hovioikeuksien lupakäytäntöä, mikä on aivan oikea tavoite. Kaikki neljä ratkaisua on perusteltu varsin seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Katso
11. Hovioikeudet saisivat kernaasti ottaa mallia näiden päätösten perusteluista. Tästä päästäänkin sopivasti ensimmäiseen ihmettelyn aiheeseen. Tapaukset ovat eri hovioikeuksista, mutta kaikissa ilmenee minusta hyvin huolestuttava piirre. Nimittäin se, että hovioikeudet itse eivät välitä perustella kielteisiä luparatkaisujaan millään tavalla! Jokaisessa neljässä tapauksessa hovioikeus on jättänyt perustelut ilmoittamatta. Päätöksissä todetaan vain lakonisesti, että hovioikeus on tutkinut lupaedellytykset ja katsoo, ettei sanottuja edellytyksiä ole. Tuollainen perustelutapa, jos sitä voi edes miksikään perustelemiseksi kutsua, on mitäänsanomaton ja arvoton.
12. Valittajilla on toki ollut perusteltu syy ja tarve odottaa, että hovioikeus ilmoittaa, miksi laissa mainittuja edellytyksiä luvan myöntämiseen ei ole kyseissä tapauksissa katsottu olevan olemassa. Mitään syitä ja perusteita luvan epäämiseen ei kuitenkaan yhdessäkään tapauksessa mainita. Aivan ilmeisesti tämä on vakiintunut käytäntö kaikissa hovioikeuksissa. Jos siis valittaja haluaa saada selvyyden ja tiedon siitä, miksi valituslupaa ei ole myönnetty, hänen on pakko valittaa korkeimpaan oikeuteen, joka sitten "kiltisti" kertoo - ainakin näissä neljässä tapauksessa on kertonut - miksi lupaa ei ole myönnetty ja miksi hovioikeuden olisi tullut lupa myöntää. Onko tämä todellakaan laitaa: jos haluat perustelut hovioikeuden päätökseen, sinun on vietävä asia korkeimpaan oikeuteen! Korkein oikeus "palvelee" hovioikeuksia päätöksen perustelemisessa. Jo on aikoihin eletty!
13. Minusta korkeimman oikeuden olisi tullut puuttua mainittuun epäkohtaan ja kiinnittää päätöksissään huomiota myös siihen, että hovioikeuden velvollisuutena on perustella luparatkaisut asianmukaisella tavalla, mikä tietenkin samalla vähentäisi muutoksenhaun tarvetta korkeimpaan oikeuteen. Tätä korkein oikeus ei ole hoksannut tehdä. Ollaanko korkeimmassa oikeudessa siis tyytyväisiä siihen, että hovioikeudet eivät täytä perustelemisvelvollisuuttaan ja että kielteisen luparatkaisun saaneet asianosaiset ryntäävät sankoin joukoin valituslupahakemuksineen korkeimpaan oikeuteen?
14. Ratkaisussa KKO 2012:25 selostetussa tapauksessa A oli käräjäoikeudessa tuomittu aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan mainituilla syillä, että hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. - Hovioikeuden on lain esitöiden mukaan tutkittava kaikkien lupaperusteiden mahdollisuus, vaikka valittaja olisi vedonnut valituksessaan neljästä mahdollisesta lupaperusteesta vain yhteen perusteeseen. Korkein oikeus on tulkinnut A:n valitusta niin, että hän on vaatinut valituslupaa ensi sijassa muutosperusteella ja ennakkopäätösperusteella. Kyseinen ratkaisu on puheena olevasta neljän ratkaisun ryppäästä selvin tapaus, jossa lupa on voitu evätä. Toisaalta luvan myöntämisestä ei olisi aiheutunut hovioikeudelle kovinkaan suurta lisätyötä, sillä A:n valitus olisi ilmeisesti hylätty luvan myöntämisen jälkeen melko suppeilla perusteilla.
15. Ratkaisussa KKO 2010:26 selostetussa tapauksessa P oli tallettanut pankin konttorissa tililleen käteistä rahaa. Pankki oli myöhemmin nostanut osan tilille kirjatuista varoista katsottuaan, että kirjaus oli ollut laskuvirheen vuoksi määrältään liian suuri. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen nostettujen varojen palauttamiseksi pidettyään pankin kirjallista ja suullista näyttöä laskuvirheestä johdonmukaisena ja uskottavana. Valituksessaan hovioikeudelle P vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja pyysi näytön uudelleen arviointia. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden perustelleen näytöstä tekemänsä johtopäätökset seikkaperäisesti. P:n valituksen perusteella ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ollut perusteltua aihetta epäillä. Hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä.
16. Tapauksesta 2012:26 ilmenee hyvin, miten jatkokäsittelylupaa ei tarvitse myöntää muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Silloin, kun valitus perustuu näytön arvioinnin virheellisyyttä koskevaan väitteeseen, kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiseksi muutosperusteella on siten korkeampi kuin muulloin. Tämä on Suomen lain "erikoisuus" verrattuna esimerkiksi Ruotsin lakiin. Ko. tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ilmeisesti toimittaa suullinen käsittely, jos lupa olisi myönnetty. Valittaja P ei ollut ilmeisesti itse pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä hovioikeudessa, mikä minusta hieman heikentää hänen valituksensa uskottavuutta. Tapausselosteesta ilmenee, mikä merkitys jatkokäsittelyluvan myöntämistä harkittaessa on sillä, miten käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan, samoin kuin se, että valittajan ei kannata hovioikeudessa tyytyä ainoastaan ylimalkaisiin väitteisiin käräjäoikeuden näytön arvioinnin virheellisyyksistä. Jatkokäsittelylupa asettaa käräjäoikeuksille ja asianosaisten asiamiehille "uusia haasteita", jos näin muodikasta sanontaa sallitaan käyttää. - Tässä tapauksessa hovioikeus on sentään edes jollakin tavalla yrittänyt perustella ratkaisuaan, mutta eivät nuo perustelut toki ole riittäviä.
17. Ratkaisu KKO 2012:27 ja siinä selostettu tapaus on minusta näistä neljästä ratkaisusta kaikkein mielenkiintoisin. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka A oli kiistänyt ajaneensa omistamaansa autoa. Käräjäoikeus katsoi A:n olleen kuljettaja sillä perusteella, että todistaja oli kertonut A:n ikäisen ja samaa sukupuolta olleen henkilön toimineen auton kuljettajana ja että A:n kertomus ei ollut uskottava. KKO:n mukaan kysymys siitä, millaista selitysvelvollisuutta A:lta voitiin asiassa syyttömyysolettamaa rikkomatta edellyttää, ei ollut selvä. Tämä vaikutti myös A:n kertomuksen uskottavuuden arviointiin näyttönä. Sen vuoksi A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa muutosperusteella.
18. Mainitussa tapauksessa KKO 2012:27 jatkokäsittelylupa on evätty Helsingin hovioikeudessa presidentti Mikko Könkkölän johtaman jaoston päätöksellä, ratkaisuselosteen mukaan ilman minkäänlaisia perusteluja! Tapauksessa on ollut kyse rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeudesta vaieta ja siitä, että syytetyllä ei ole, paitsi todistustaakkaa, myöskään selitystaakkaa. Jos syytetyltä vaadittaisiin oikeudenkäynnissä (tai esitutkinnassa) selitystä kiistämisensä perusteista tilanteessa, jossa häntä vastaan ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä, merkitsisi menettely helposti todistustaakan siirtämiseksi syytetylle. Tapauksessa tätä ei hovioikeus ei tätä bonjannut (tai noteerannut), mutta onneksi korkein oikeus ymmärsi, mistä oli kyse. Korkein oikeus katsoi, ettei kysymystä jatkoluvasta voitu ratkaista tässä tapauksessa yksinomaan OK 25a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, vaan huomioon tuli ottaa myös ja ensi sijassa saman pykälän 1 momentin muutosperuste, jossa luvan myöntämisen kynnys matalalla on matala, eli pelkkä epäily siitä, ettei ratkaisu ole oikea riittää. Ko. tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta oli aihetta epäillä jo siksi, että käräjäoikeus oli asettanut syytetylle selitystaakan kiistämisensä perusteesta. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen oli ko. tapauksessa välttämätöntä.
19. Ratkaisussa KKO 2012:28 selostettu tapaus on myös hyvin mielenkiintoinen ja minusta aivan selvä tapaus, jossa jatkokäsittelylupa olisi tullut, kuten myös korkein oikeus on päätöksessään todennut, myöntää useammalla eri perusteella.
20. Mainitussa tapauksessa A:ta oli käräjäoikeudessa syytetty vammantuottamuksesta sillä perusteella, että hän oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Toinen koirista oli purrut A:n asuintalon kohdalla tiellä kävellyttä asianomistajaa vammoja aiheuttaen. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan koirat olivat olleet sisällä A:n asunnossa, jossa olivat olleet myös A ja tämän tuttava. Koirat olivat päässeet ulos asunnosta, kun tuttava ei ollut ulos mennessään sulkenut ulko-ovea kunnolla. Käräjäoikeus oli katsonut A:n huolimattomuudellaan aiheuttaneen asianomistajan vammat, koska hän ei ollut ollut paikalla tuttavan poistuessa asunnosta eikä ollut siten riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja koska hän oli laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven sulkemisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa sekä tarkistusperusteella sen selvittämiseksi, oliko A tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta oli vaadittu (siis oliko syytesidonnaisuusnormia rikottu), että muutosperusteella ja ennakkoratkaisuperusteella.
21. Korkeimman oikeus päätös on hyvin analysoitu ja perusteltu enkä puutu siihen tässä yhteydessä tarkemmin. On aika merkillistä, miten tällaisessa monessa kohtaa juridisesti epäselvässä ja tulkinnanvaraisessa jutussa hovioikeus on lakonisesti - ja ilman perusteluja - todennut, että jatkokäsittelylupaa ei myönnetä! Hovioikeus on ummistanut silmänsä tapauksessa ilmeneviltä monilta oikeuskysymykseltä ja päättänyt haudata ne kielteisen lupapäätöksen avulla. Hovioikeuden ratkaisu lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu hovioikeuskäytännössä, sillä tällaisia tapauksia jätetään näet usein armotta vaille jatkokäsittelylupaa. Kaikki kielteisen lupapäätöksen saaneet eivät enää jaksa valittaa edelleen KKO:een eikä KKO tulle myöntämään uusia valituslupia asian tiimoilta pitkään aikaan. Joudutaan siis kysymän, lisääntyykö oikeusturva, kuten hovioikeusuudistusta niin kuin konsanaan käärmettä pyssyyn ajaneet hovioikeuksien presidentit sekä oikeusministerit ja ministeriön korkeat virkamiehet ovat vakuuttaneet? Kattia kanssa, voidaan ratkaisujen KKO 2012:27 ja 28 valossa väittää.
22. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan eri mieltä oleva lausunto ratkaisussa KKO 2012:28 on oikea kyynisyyden kukkanen! Mutta Tulokas ei ole mielipiteineen suinkaan yksin, vaan hänen laillaan ajattelevia hovioikeustuomareita lienee valtakunnan hovioikeudet puollollaan. Votumillaan Tulokas tulee rohkaisseeksi näiden tuomareiden itsetuntoa olla vähät välittämättä KKO:n ko. ennakkopäätöksistä ja evätä myös jatkossa jatkokäsittelylupia summan mutikassa ja mutu-tuntumalla - ja tietenkin ilman minkäänlaisia perusteluja.
23. Tulokas tuntuu ajattelevan, että jatkokäsittelylupa-asioissa etusija tulee antaa hovioikeuksien "niukoille voimavaroille", eli lupa on evättävä, jos siihen vain on pienikin mahdollisuus olemassa. Tulokkaan ajattelussa pienen ihmisen vähäpätöisillä asioilla ja oikeusturvalla ei tunnu olevan minkäänlaista sijaa. "Mitä hittoa ne kaiken maailman kverulantit tunkevat tänne typerillä valituksillaan meidän tuomareiden oikeusrauhaa häiritsemään." Kansalaisnäkökulman huomioon ottaminen ja oikeudenkäyntimenettelyn koetun oikeudenmukaisuuden lisääminen ovat tätä ajatussuuntaa edustaville tuomareille vieras asia.
24. Palaan vielä lyhyesti edellä mainittuun epäkohtaan eli siihen, että hovioikeudet eivät näytä perustelevan millään lailla kielteisiä lupapäätöksiään. Kuitenkin perusteluvelvollisuus on korotettu perusteluissa yhdeksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspilariksi. Ei vain lopulliset pääasiaratkaisut eli tuomiot, vaan myös käsittelyn aikana annetut päätökset on perusteltava, sanoo laki. Kielteinen lupapäätös on lopullinen päätös, jolla
asian enempi tutkinta lopetetaan. Sellainen ratkaisu on perusteltava eikä siihen riitä vain lainsäännöksessä eli tässä tapauksessa OK 25 a luvun 11 §:ssä olevien fraasien toistaminen.
25. OK 25 a luvun 17 §:ssä säädetään sitä, mitä asioita päätöksestä on käytävä ilmi. On syytä korostaa, että mainittu pykälä koskee yksinomaan päätöksen johtopäätösosaa eli päätöslauselmaa. Säännöksessä ei lausuta mitään ratkaisun perustelemisesta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita eikä voi tarkoittaa sitä, ettei päätöstä saisi tai tarvitsisi perustella. Päätöksen perustelemisesta säädetään eri pykälissä (OK 24:14-16), eikä niissä jatkokäsittelylupaa koskevaa kielteistä päätöksiä ole asetettu mihinkään erityisasemaan.
26. Hovioikeuksien ei toki tarvitse perustella lupapäätöksiä yhtä seikkaperäisesti kuin korkein oikeus on tehnyt nyt selostetuissa ennakkopäätöksissä. Mutta perustelujen tulisi olla kyllä paljon yksityiskohtaisempia kuin ratkaisussa KKO 2012:26 selostetussa ja edellä kohdassa 16 mainitussa Vaasan hovioikeuden päätöksessä, joka on mainitusta neljästä tapauksesta ainoa, jossa hovioikeus on lausunut perusteluissaan edes jotakin.
14 kommenttia:
"Muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin maissa hovioikeutta vastaavan toisen oikeusasteen menettely on pääsäännön mukaan suullista."
Väitääkö blogisti, että näissä maissa suullinen todistelu otetaan pääsääntöisesti uudelleen vastaan? Olen itse ymmärtänyt, että näin on olut vain Ruotsissa, jossa sielläkin on nykyisin siirretty - blogistin meillekin esittämään - laadukkaiden videotallenteiden katseluun.
Puhuin vain yleensä suullisesta käsittelystä, minkä myös asianoasaiskeskustelu toteuttaa. Todistelun vastaanottaminen videotallenteiden avulla edelyttää toki myös pääkäsittelyn järjestämistä hovioikeudessa.
Tyhmä kysymys, mutta miten tuollainen videoiden katselu istunto käytännössä pitäisi toteuttaa.
Kun todistaja on kertonut 2,5 tuntia rakennushankkeen ongelmista, niin katsotaanko koko höpinä ratkaisukokoonpanon ja asianosaisten läsnäollessa vai onko ajatus, että asianosaiset yksilöivät, että kuunnellaan viisi minuuttia tuosta ja kymmenen minuuttia tuosta ym.
Jos todistaja on kertonut, eli anonyymin mukaan "höpissyt," todella 2,5 tuntia teemasta "rakennushankkeen ongelmat", niin silloin oikeuden prosessinjohto ja todistelumenettely on epäonnistunut pahoin.
Todistusteema ei voi olla muotoiltu niin väljästi kuin esim. juuri "rakennushankkeen ongelmat", vaan teemana on todistajan nimenneen advokaatin yksityiskohtainen väite niistä jutun ratkaisun kannalta relevanteista seikoista, jotka todistajankertomuksella aiotaan selvittää. Tähän ei kulu aikaa 2,5 tuntia, vaan todistajan kuulemisesta selvitään paljon lyhyemmässä ajassa, esim. vaikkapa 15 minuutissa.
Hovioikeudessa videotallenteiden välityksellä vastaanotettavaa todistelua voidaan tietenkin rajoittaa edelleen todella riitaisiin ja olennaisten kysymyksiin.
Tuomarin prosessinjohto ei saa olla käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa lepsua, jos prosessi aiotaan pitää hyvässä kuosissa.
Hovioikeustuomarit varmaankin ovat eri mieltä, kun olen vaatinut hovioikeuksia perustelemaan kielteisiä luparatkaisuja. Heille on luultavasti "omien" kouluttajien, eli siis joidenkin toisten hovioikeustuomareiden taholta annettu ymmärtää, että lupapäätöksiä ei tarvitse perustella. Olen toista mieltä.
Mutta jolleivät tuomarit halua perustella "ei lupaa" -päätöksiään, niin hehän pääsevät perustelemisvelvollisuudesta yksinkertaisesti sillä, että myöntävät jatkokäsittelyluvan aina silloin, kun on syytä epäillä käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta tai joissa on olemassa jokin muu luvan myöntämisperuste. Sillähän siitä ikävästä perustelemisesta pääsee!
Kun hovioikeus ei suostu perustelemaan kielteistä lupapäätöstään, niin on olemassa suuri vaara siitä, että lupa tulee evätyksi yksinomaan mutu-tuntumalla ja siis suuressa joukossa tapauksia, joissa lupa itse asiassa pitäisi myöntää. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat ennakkopäätöksissä KKO 2012:27 ja 28 selostetut hovioikeusratkaisut.
Hovioikeuksissa näyttäsi olevan vallalla asennetta, jonka mukaan jatkokäsittelylupa voidaan evätä aina silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisu ei ilmeisesti ole väärä. Mutta OK 25 a luv. 11 §:n säännösten mukaan lupa on päin vastoi myönnettävä aina, kun ilmenee syytä epäillä käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta. Luvan myöntämiskynnys on siis hyvin matalalla.
Muuan hovioikeudenneuvos loihe tannoin pääosin asianajajista, syyttäjistä ja julkisista oikeusavustajista koostuvan yleisön edessä aivan ääneen lausumaan joksenkin seuraavansisätöisen huomautuksen: "On masentavaa, kun jo taksiin noustessaan (ajomatka istuntopaikkakunnalle, toim. huom.) tietää, ettei käräjäoikeuden ratkaisu tule muuttumaan miksikään".
Tämän hän siis tietää jo etukäteen, ennen kuin näyttö on otettu vastaan hovioikeuden pääkäsittelyssä. Ilmeisesti tällä hovioikeudenneuvoksella oli joko ennustajanlahjoja, tai niin vahva ennakkoasenne, että hän on tehtäväänsä soveltumaton. Lausunto osoitti myös melkoista halveksuntaa niitä kohtaan, joiden palvelemista varten koko oikeuslaitos on olemassa. Kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää.
10.000 euron edelytys jatkokäsittelyluvan saamiselle on kohtuuton ja asettaa kansalaiset räikeästi eriarvoiseen asemaan lain edessä. Ääripäinä mummon elinikäiset säästöt, koko omaisuus, tai optiomiljonäärin viikonlopun toimintaraha. Joskus tekee mieli kysyä, että liikkuuko siellä lainsäätäjän päässä yhtään mikään.
KKO:lle on siirretty kaikki "rappemasairaudet" niitä meillä löytyy aina työtapaturma ja liikenne onnettomuuden uhreilta, sen sairauden luulisi jo löytyvän geeneistä niin yleisestä sairaudesta on kyse. Nyt KKO on tyytynyt selvittää vain syy-yhteyksiä. Onkohan kyse yleisem-mästäkin yhteiskunnan instituutioden rapautuneistumisesta?
"On masentavaa, kun jo taksiin noustessaan (ajomatka istuntopaikkakunnalle, toim. huom.) tietää, ettei käräjäoikeuden ratkaisu tule muuttumaan miksikään".
Tuo ennakkoasenteisuuden huippua edustava hovioikeudenneuvos olisi kyllä voinut jäädä sinne taksiinsa ja ajella sillä loppuikänsä valtion piikkiin. Se olisi tullut valtiolle edullisemmaksi kuin hänen hänen osallistumisensa lainkäyttöön.
Olen samaa mieltä, että mainittu 10 000 euron suuruinen häviöarvo laissa on karmea osoitus lainsäätäjän ja sanottua rajaa lakiin kiivaasti ajaneiden hovioikeustuomareiden ajatusmaailmasta arvojen arvottomuudesta. Mutta mitä Finnairin vehviläiset ja taxellit ynnä timoset sekä Ilmarisen sailakset edellä, niin sitä pikku hovioikeustuomarit perässä.
Riita-asioissa kaikkien asioiden tulisi riidan markkamärästä riippumatta olla samalla viivalla, eli jos lupa vaaditaan, niin sitten kaikilta. Toinen vaihtoehto on se, että lupamenettely ei koskisi lainkaan riita-asioita.
Hovioikeudet taitavat julkaista työ- tilastonsa joka kuukausi. Jos marraskuussa oli noin suuret erot, niin olisi mukava saada lukea, ovat ne mahdolliset tasoittuneet. En osanut löytää niitä OM:n sivuilta.
Tilastot selvinnevät vasta yleisten tuomioistuinten vuotta 2011 koskevasta toimintakertomuksesta, joka laaditaan KKO:n presidentin johdolla.
Mikko Tulokas jää eläkkeelle 1.7. Onkohan mies saanut tarpeekseen blogistin ym. "räkytyksestä"?
Blogisti ei ole räksyttänyt, vaan kiinnittänyt huomiota ainoastaan pieneen osaan niistä kysymyksistä, joissa on parantamisen varaa.
Olisiko aivan mahdoton ajatus, että (olevinan) oikeusvaltiossa, jossa valtion menoista alle kaksi prosenttia käytetään oikeuslaitokseen, olisi varaa antaa ihan kaikille ja ihan kaikissa tapauksissa se jatkokäsittelylupa, eli oikeus kerran rajoituksitta valittaa tuomiosta ylempään oikeusasteeseen?
Näinhän se oli ennen seulontamenettelyn keksimistäkin. Jos tästä on seurauksena on oikeusvaltion vararikko, niin joutaa mennäkin.
Lähetä kommentti