maanantai 25. kesäkuuta 2012

613. Niinistöllä ja Putinilla onnistunut tapaaminen?

Karmaiseva etikettivirhe Saulilta! Vetää nyt punapaita ylleen ja pelata samalla puolella Vladimir Vladimirovichin kanssa! Tätä mokaansa Sauli selittelee kuvassa Putinille viittaamalla Jenni Haukion runokokoelman tapahtumaa ennakoivaan nimeen "Paitasi on pujahtanut ylleni".

1. Presidentti Sauli Niinistö ei saanut keskittyä täysillä juhannuksen viettoon Naantalin Kultarannassa, vaan hänen piti matkustaa torstaina Pietariin tapaamaan vastavalittua Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Suomeen Niinistö pääsi palaamaan vastaa myöhään juhannusaattoiltana. Kyseessä oli työvierailu eli valtiovierailulle tyypillisiä juhlallisia seremonioita ei pidetty. Mikä oli matkan anti Niinistön ja Suomen kannalta?

2. Reilu viikko aikaisemmin Niinistö tapasi Mäntyniemessä Venäjän korkeimman sotilasviranomaisen eli asevoimien komentajan kenraali Nikolai Makarovin, joka oli päivää aiemmin läksyttänyt ja jopa uhkaillut Suomea vehkeilystä Naton kanssa sekä kritisoinut Suomea muun muassa sotaharjoitusten pitämisestä itärajan tuntumassa. Makarovin viesti oli selkeä: Venäjä kokee Suomen lähentymisen Natoon uhkana omalle turvallisuudelleen.

3. Tuolloin Niinistö vie pisteet kotiin - ainakin lehdistön silmissä - torjumalla Makarovin puheet ja epäilyt Suomen Nato-suhteista paikkansapitämättöminä. Pääministeri Jyrki Katainen säesti Washingtonin vierailullaan Niinistöä toteamalla, että kyllähän maailmaan aina puhetta mahtuu ja että Suomessa myös ulkomaalaiset saavat vapaasti puhella kaikenlaista. Summa summarum: Kenraali Makarovin varoittelut ja uhkaukset kuitattiin Suomen johdossa lähinnä jonkinlaiseksi yksityishenkilön höpö höpö -puheiksi.

4. Niinistö sanoi ennen Pietariin matkaamistaan, ettei hän aio ottaa Makarovin puheita esille keskusteluissa Putinin kanssa ja oletti, ettei Putinkaan niihin enää palaa. Siitä, mitä Putin ja Niinistö juttelivat kahden kesken, ei tiedetä mitään, koska nuo neuvottelut ovat salaisia eikä mitään virallisia lausuntoja keskustelujen sisällöstä annettu julkisuuteen.

5. On muuten mielenkiintoista nähdä, tuleeko Niinistö informoimaan Putinin kanssa käymänsä keskustelujen sisältöä Timo Soinin johtamalle eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle tai hallituksen Utva-valiokunnalle. Presidentti Tarja Halostahan arvosteltiin siitä, että hän ei informoinut keskusteluistaan Venäjän johdon kanssa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Halosen ja Medvedevin neuvottelut  vuodettiin kyllä esimerkiksi Yhdysvaltojen Helsingin lähettiläälle tuoreeltaan; suomalaisena viestinviejänä ja sanansaattaja toimi muun muassa eräs Mooses eli Paavo Lipponen, kuten hyvin vielä muistamme.

6. Presidentti Sauli Niinistö oli lehdistötilaisuudessa hyvin vaitonainen. Tämän kuvan sai ainakin suomalaisista tiedotusvälineistä, sillä en ole huomannut, mitä Niinistö olisi kertonut Pietarissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa ja olisivatko suomalaiset toimittajat edes kysyneet presidentiltä yhtikäs mitään. Ainoa asia, mitä on raportoitu, on Niinistön toteamus, jonka mukaan Suomen ja Venäjän suhteet ovat "erinomaisella tolalla." Tuo on kyllä varsinainen epäuutinen, sillä näinhän meille on kerrottu aina eli jo Paasikiven ja Kekkosen ajoista lähtien.

7. Presidenteistä lehdistöinfossa oli äänessä lähinnä vain Vladimir Vladimirovich Putin; olisiko Niinistö delegoinut tiedottamisen myös omasta puolestaan Vladimireille? Mitäpä Vladimir sitten medialle kertoili?

8. Vaikka kenraali Makarovin Helsingissä pitämä puhe Suomen Nato-suhteista ei noussutkaan virallisen tiedotteen mukaan esiin Putinin ja Niinistön välisissä keskusteluissa - jos joku tämän sitten tosissaan uskoo - ei Putinin kanta asiaan jäänyt tiedotustilaisuudessa epäselväksi. Ilmeni, että Putin seisoo kenraali Makarovin Helsingissä pitämän madonlukupuheen takana. Nyt siis tiedämme, miksi ja kenen toimesta Makarovin Helsingissä pitämä puhe poikkesi etukäteen kuulijoille jaetusta kirjoitetusta puheesta.

9. Suomessa Makarovin puheet yritettiin hyssytellä vain  jonkinlaiseksi Venäjän sisäpolitiikan ilmentymäksi, mutta Putinin ilmaisema varaukseton tuki Makaroville merkitsee, että mistään sisäpoliittisesta  kuviosta ei ole todellisuudessa kyse, vaan Venäjä todella kokee - tai ainakin uskottelee kokevansa - Suomen lähentymisen Natoon uhkana omalle turvallisuudelleen. Putin suhtautuu ilmiselvästi kielteisesti Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Venäjä vastustaa jyrkästi Naton suunnitelmaa rakentaa Eurooppaan - esimerkiksi Puolaan tai Tsekin tasavaltaan - Iranin vastainen ohjuspuolustusjärjestelmä, jonka Venäjän näkee tosiasialliseksi uhaksi itselleen. Putin sanoi, että jos Suomi liittyisi Natoon, ei mikään estäisi Natoa perustamasta vastaavanlaista ohjuspuolustusjärjestelmää myös Suomeen.

10. Mikä oli Niinistön kanta Putinin ilmaisemaan Nato-karsastukseen ja esitettyihin uhkakuviin? Tätä ei ole kerrottu ja ilmeisesti Niinistöltä ei asiaa lehdistötilaisuudessa ei edes kysytty. Tämä vaikuttaa oudolta, mutta kun on kyse suomalaisesta lehdistöstä, niin vaikenemisen kyllä ymmärtää; meillähän toimittajat ja johtavat poliitikot ja presidentitkin ovat kavereita keskenään, joten sellaisia kiusallisia kysymyksiä, joihin poliitikko tai presidentti joutuisi ottamaan kantaa tuoreeltaan, ei juuri milloinkaan esitetä. Niinpä lehdistö raportoi nytkin vain Niinistön yleistoteamuksen, jonka mukaan vierailu oli "erittäin onnistunut".

11. Niinistö uhosi ennen Pietarin matkaansa ottavansa Putinin kanssa esille suomalaisia jo pitkään hiertäneen maanostokysymyksen eli sen, ettei suomalaisilla ole mahdollisuutta ostaa ai edes vuokrata kiinteistöjä Venäjän puolelta. Edistyttiinkö tässä asiassa presidenttien välisissä neuvotteluissa? Ei sitten tipan tippaa! Ainoaksi "anniksi" tässä asiassa jäi Putinin "lupaus" siitä, että hän  aikoo "tutkituttaa", miten ulkomaalaisilta kiinteistökaupat Venäjän rajan läheisyydessä kieltävää "lakia käytännössä sovelletaan." Heh. heh! Jokainen ymmärtää, että tällainen lupaus on yhtä tyhjän kanssa. Kun ko. laki koskee, kuten Putin jo nyt totesi, suomalaisten ohella myös kaikkia muita ulkomaalaisia, ei lain soveltamisessa ole tietenkään venäläisten kannalta minkäänlaista epäselvyyttä. Tämän "tutkinnan tuloksen" Putin sitten kertonee seuraavassa tapaamisessa Niinistön kanssa ja asia on venäläisten kannalta saatettu pois päiväjärjestyksestä.

12. Lapsikaappausasioissa ei tiedotustilaisuudessa taidettu mainita mitään, joten tämäkään asia ei edennyt Niinistön vierailulla piirun vertaa. Venäjä ei edelleenkään suostu liittymään lapsikaappaukset kieltävään Haagin kansainväliseen sopimukseen, vaan yrittää tuputtaa Suomelle kahdenkeskistä sopimusta, jonka nojalla se pääsisi määräilemään asiassa ja tuomitsemaan Anton Salosen tapauksen kaltaiset tapaukset, mutta voisi itse kieltäytyä monien Suomesta Venäjälle kaapattujen lasten palauttamisen takaisin Suomeen.

13. Myöskään maiden väliset viisumiongelmat eivät edenneet Niinistön ja Putinin keskusteluissa mihinkään.

14. Suomen ja Venäjän välillä on siis lukuisia ja todella vakavia ongelmia, mutta maiden presidenttien tapaamisessa nämä ongelmat yritettiin ikään kuin vain lakaista maton alle. Tätä voidaan yrittää selittää sillä, että kysymyksessä oli Niinistön ensitapaaminen ja ikään kuin "tutustumiskäynti" Putinin vieraana, jolloin ei oikein passaa ottaa tiukkoja kantoja puolin eikä toisin.

15. Tapaamisen pääpaino näyttikin olevan lähinnä viihdepuolella. Niinistö ja Putin, joita on luonnehdittu suomalaisessa mediassa nimellä "sopuisat juhannusveljiksi", pelailivat yhdessä Sosnovossa eli luovutetussa Raudussa jääkiekkoa samassa joukkueessa ja katselivat  telkkarista jalkapalloa; onneksi Venäjä putosi jalkapallon EM-kisoissa jo ennen puolivälieräotteluja, joten Putin ei päässyt tässä kohdin liiaksi kukkoilemaan.

16. Mutta eikö Niinistö yhtään ajatellut, mitä hän meni Raudussa tekemään? Suostua nyt pelaamaan jääkiekkoa yhdessä Venäjän eli "Pahan valtakunnan" päämiehen kanssa ja vieläpä Karjalan Kannaksella eli Venäjälle pakkoluovutetulla seudulla, toisin sanoen alueella, jonka Neuvostoliitto, jonka vakoilijana Vladimir Putin on aikoinaan kunnostautunut, sai Suomelta haltuunsa vääryydellä ja väkivallalla! Ja pelaamaan vieläpä samalla puolella eli samassa joukkueessa Putinin kanssa! Todella hämmästyttävää, mihin kaikkeen "hyvien naapuruussuhteiden" vaalimisen ja "lujittamisen" nimissä ja naapurimaan päämiehen liehittelyssä voidaan mennä ja suostua! Eikö Niinistö yhtään ajatellut, että suostumalla tällaiseen groteskiin näytelmään hän omasta puolestaan hyväksyy Kannaksen ja muiden Neuvosto-Venäjälle aikanaan luovutettujen alueiden pakkoliitokset?

17. Mitä vielä Natoon tulee, niin viimeistään nyt myös Suomen poliittiselle johdolle lienee selvinnyt, että  Suomi on Natoon liittymisen suhteen pahasti jälkijunassa verrattuna Baltian maihin. Natoon olisi tietenkin pitänyt liittyä silloin, kun se vielä oli mahdollista eli viimeistään 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Nyt se on liian myöhäistä. Tämä selviää karmealla tavalla nyt myös niille suomalaisille, jotka ovat gallupkyselyissä tähän asti uskoneet poliittisia johtajiaan ja vastustaneet Natoon liittymistä. Kenraali Makarovin puheen jälkeen ihmisten silmät näyttävät vihdoin avautuvan ja tahto muuttuvan, mutta kuten sanottu, tämä on nyt myöhäistä.

Kaikki kunnia erilaisille suviseuroille, mutta onkohan kuvassa näkyvällä porukalla todella hauskaa selvin päiten? Kuvan ilmeistä päätellen ei sitten yhtään! Kyllä tässä kohdin tulee pakosta mieleen kulunut sanonta "ilo ilman viinaa on teeskentelyä."

54 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pari kolme päivää sitten Helsingin Sanomat esitteli haltuunsa saamaansa Neuvostoliiton armeijan yleisesikunnan salaisia karttoja. Kartta kertoo, minkälaisia suunnitelmia Helsingin valtauksen varalle laadittiin kylmän sodan aikana 1980-luvulla ja vielä aivan 80-luvun lopulla.

Kartta on pohja operaatiosuunnitelmaksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun eristämisestä ja valtaamisesta. Kohteiksi on merkitty esimerkiksi presidentinlinna, eduskunta ja ministeriöt, mutta myös pankki- ja postikonttorit.

Niin, että tällaista se oli käytännössä se paljon puhuttu ja mainostettu hyvien naapuruussuhteiden vaaliminen ja lujittaminen.

Igor kirjoitti...

'... ettei suomalaisilla ole mahdollisuutta ostaa ai edes vuokrata kiinteistöjä Venäjän puolelta. '

Olen ihmetellyt kun väitettä esitetään tässä muodossa yhä uudestaan ja uudestaan.

Hiukan myöhemmin selvennetään 'miten ulkomaalaisilta kiinteistökaupat Venäjän rajan läheisyydessä kieltävää "lakia käytännössä sovelletaan."'

Venäjän käsitys rajavyöhykkeestä on erilainen kuin Suomessa. Siellä rajavyöhyke on kai 60-80 km luokkaa. Muilla alueilla saa tehdä kiinteistökauppoja.

Ikävää oli, että noita rajavyöhykkeen kiinteistökauppoja ehdittiin jo tehdä kun Venäjällä on tuollaiset asiat paljon huonommin tiedotettu ja valvottu. Nuo peruttaviksi vaaditut kiinteistökaupat on Venäjä luvannut korvata.

Hiukan ihmettelen, että käykö meidän presidentti Venäjällä vaatimassa että Venäjän pitäisi yhtenä maailman suurvaltana määritellä oma rajavyöhykkeensä pienen Suomen tavoin muutamaksi kilometriksi? Vai mitä tämä vaatimus vastavuoroisesta kiinteistökaupankäyntioikeudesta oikein tarkoittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka voissa Paistais... Nim.L.H. Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Igor ei näytä tietävän, etteivät suomalaiset saa käytännössä ostaa kiinteistöjä Venäjältä myöskään sanotun rajavyöhykkeen ulkopuolelta. Eivät edes niitä maita, jotka kuuluivat ennen sotia potentiaalisten ostajien omalle suvulle.

Ei Suomi voi toki sanella, miten Venäjä ko. vyöhykkeen vetää, mutta se, minkä Suomi voisi tehdä, on noudattaa samanlaista tiukkaa kiinteistö- ja rajaseutupolitiikkaa myös omalla puolellaan. Siis venäläisiltä tulee evätä kiinteistökaupat noin 100 km:n vyöhykkeellä itärajasta ja kiinteistökaupat ulkomaalaisten kanssa on evättävä myös muuala strategisesti tärkeiden alueiden lähistöllä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Igor ei näytä tietävän, etteivät suomalaiset saa käytännössä ostaa kiinteistöjä Venäjältä myöskään sanotun rajavyöhykkeen ulkopuolelta. Eivät edes niitä maita, jotka kuuluivat ennen sotia potentiaalisten ostajien omalle suvulle.

Ei Suomi voi toki sanella, miten Venäjä ko. vyöhykkeen vetää, mutta se, minkä Suomi voisi tehdä, on noudattaa samanlaista tiukkaa kiinteistö- ja rajaseutupolitiikkaa myös omalla puolellaan. Siis venäläisiltä tulee evätä kiinteistökaupat noin 100 km:n vyöhykkeellä itärajasta ja kiinteistökaupat ulkomaalaisten kanssa on evättävä myös muuala strategisesti tärkeiden alueiden lähistöllä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Igor ei näytä tietävän, etteivät suomalaiset saa käytännössä ostaa kiinteistöjä Venäjältä myöskään sanotun rajavyöhykkeen ulkopuolelta. Eivät edes niitä maita, jotka kuuluivat ennen sotia potentiaalisten ostajien omalle suvulle.

Ei Suomi voi toki sanella, miten Venäjä ko. vyöhykkeen vetää, mutta se, minkä Suomi voisi tehdä, on noudattaa samanlaista tiukkaa kiinteistö- ja rajaseutupolitiikkaa myös omalla puolellaan. Siis venäläisiltä tulee evätä kiinteistökaupat noin 100 km:n vyöhykkeellä itärajasta ja kiinteistökaupat ulkomaalaisten kanssa on evättävä myös muuala strategisesti tärkeiden alueiden lähistöllä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ad L.H. Hoppu:

Sanonta kuuluu:

Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi!

Kyllä tuo koko lause on rohjettava sanua, eikä typistää hyvää iskulausetta Hopun käyttämällä tavalla! Vai olisiko Hopun lähipiiriin tullut noita ryssiä, mikä estää L.H:ta kakaisemasta ulos koko lausetta?

Anonyymi kirjoitti...

Suomen ja Venäjän suhteet ovat edelleen ja aina vain "erinomaisella tolalla".

Voi tätä pysähtyneisyyden aikaa!

Kekkosen aikaan suhteet jatkuvasti edistyivät je kehittyivät niin, että kansalaisilla oli ihmettelemistä, kuinka lämpimiin, jopa tulikuumin suhteisiin asti päästäänkään.

Kamunen kirjoitti...

Voisi kuvitella lestadiolaisen HS:n toimittajien osallistuneen kansanedustajien maanpuolustuskursseille, jolloin erilaisia Afrikan tähti-karttaharjoituksia on esitelty.

Siltä pohjalta sitten lietsotaan silloin tällöin vihaa jotakuta kohtaan, olipa sitten kyseessä Halla-aho tai joku ryssä.

Siitä on onneksi vielä jonkin matkaa kristikansan valloitussodan aloittamiseen sillä ”Minun suuttumukseni tulvii ylitsesi, minä tyhjennän kaiken vihani sinuun. Minä tuomitsen sinut vaelluksesi mukaan, käännän iljettävät tekosi sinua itseäsi vastaan".

ikävä kyllä meidän presidentti ei taida keksiä viedä Putinia palloilemaan, tuskin edes virsiä veisaamaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Iltalehti kysyi tänään mm. Erkki Tuomiojalta, Gustav Hägglundilta ja Jukka Tarkalta, miten Suomen tulisi suhtautua Putinin Nato-puheisiin. Huvittavaa oli, että kaikki kolme vastasivat kuin yhdestä suusta: Ei mitenkään tai ei millään tavalla!

Mutta kun samoilta herroilta ja/tai heidän kanssaan samaa mieltä olevilta kysyttiin, miten Niinistön tulisi suhtautua kenraali Makarovin samanlaisiin puheisiin kaksi viikkoa Helsingissä kun Niinistö tapaa M:n Mäntyniemessä, vastaus oli jälleen yksimielinen: Niinistön ja Suomen tulee torjua Makarovin väitteet perusteettomina!

Siis vastaus on täysin erilainen riippuen sitä, esittääkö ko. lausunnon ja uhkauksen Venäjän asevoimien päällikkö vai Venäjän presidentti. Tuomioja, Hägglund ja Tarkka eivät ilmeisesti kuvitelleet, että Makarovin puheiden taustalla oli juuri Vladimir Putin. Siis selvä väärinarviointi.

Niinistö noudatti Pietarissa mainittua ohjetta olla reagoimatta millään tavalla Putinin ko. ultimaatumiin eikä hän ole myöskään Suomeen palattuaan kommentoinut mitenkään Putinin uhkaavan tuntuista lausuntoa.

Mutta veikkaanpa, että Putinin lausunnon vaikutus ilmenee Suomessa tuota pikaa. Voisin lyödä vaikka vetoa , että Suomi peruuttaa Niinistön ja Kataisen suulla aiemmin antamansa ilmoituksen ja lupauksen osallistua Naton kanssa Islannin ilmapuolustuksen valvontaan. Tekosyitä tälle tulossa olevalle peruutukselle on helppo keksiä. Esimerkiksi Hornetin vuosihuolto ja sen jälkeen Hornetien vaihtaminen uusiin koneisiin jne.

Igor kirjoitti...

JV: En todella tiennyt että maakaupat olisi suomalaisten osalta kokonaan jäädytetty myös rajavyöhykkeen ulkopuolella.

Suomen oikeusministeriö on julkaissut kiinteistökaupoista Venäjällä opaskirjan ja siinä on epäselvyydetkin dokumentoitu. Eikä ilmeisesti noita epäselviä 'kuumia vyöhykkeitä' ole yksiselitteisesti vieläkään määritelty. Venäjän käsitys omasta rajavyöhykkeestä lienee kuitenkin selkeä.
Vanhemmat suomalaisten kiinteistökaupat (ainakin rajavyöhykkeen ulkopuolella) ovat tietääkseni edelleen voimassa.

Suvereenina (niin, onko vielä?) maana Suomi voi kai määritellä omankin rajavyöhykkeensä miten leveäksi tahansa jos siihen tuntisi tarvetta.

Suvullani on kokemusta venäläisten virkamiesten mielivallasta jo tsaarin aikaan. Eräs esisäni pelasti ennen vallankumousta Suomen paperiteollisuudelle jättisummat, jotka Venäjän tulli oli perinyt väärillä määrittelyillä. Vallankumouksen jälkeen suomalaiset patruunat myönsivät länteen paenneelle ja köyhtyneelle kaverilleen eläkkeen
http://granpaigor.blogspot.fi/2006/11/ajatuksia-venjn-tullista.html

Nokiasta eläkkeelle jäänyt vientijohtaja Stefan Widomski lausui viisauden sanoja suhteestamme Venäjään Suomen Kuvalehdessä nro 34/2008
http://granpaigor.blogspot.fi/2008/08/suomen-kuvalehti-venj-on-aina-karhu.html

Ehkä olisi pelkän ryssä-uhon sijasta hyvä alkaa käyttää viisautta ja viekkautta :)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kekkosen jälkeen tuollaista viekkautta ja viisautta ei liene Suomen taholta juuri käytetty ja pahalta näyttää myös sen käyttäminen poliittisen johtomme taholla myös tulevaisuudessa. Venäläiset muistanevat vielä valtiovarainministeri Jyrki Kataisien parin vuoden takaisen vähättelyn ja letkautuksen, jonka mukaan Venäjän kansantalous olisi jotain Hollannin suuruusluokkaa.

Igor kirjoitti...

On se niin että hiekkalaatikollakin on parasta olla sanomatta isolle kaverille, että "minulla on oikeus" ellei halua ärsyttää ja saada köniin.

Kekkosen jälkeen taisi vielä Koivistokin osata tasapainoilun. Seuraajat eivät minusta ole enää osanneet. Saa nyt nähdä miten tämä nykyinen presidenttimme pärjää tasapainoilussa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mauno Koivisto missasi ja munasi täydellisesti mahdollisuuden saada Karjala palautetuksi takaisin Suomelle! Boris Jeltsinhän suorastaan tarjosi presidenttinä ollessaan Karjalan Kannasta takaisin Suomelle, mutta Koivisto torjui tarjouksen!

Pera kirjoitti...

Tuskin Jeltsin omilla aivoillaan oli tarjoamassa Karjalaa takaisin ja hyvä noin, että Koivisti jätti syöttiin tarttumatta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuin kaksi marjaa, päättyikä tapaaminen poski vai suutemlaan suulle vai peräti tulisuutelmaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kaksi keskinkertaista juristia, toinen Pietarista ja toinen Tuurust.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ymmärrän, että Pera ei ymmärrä.
Eihän Koivistokaan ymmärtänyt, kun varoitteli baltteja, että älkää vaan Herran tähden yrittäkö vaatia Neuvostoliitolta itsenäisyyttä, siitä ei hyvä seuraa! Tästä asenteestaan Koivisto muistetaan aina mm. Virossa.

Anonyymi kirjoitti...

Perahan outoja puhelee. En olekaan aikaisemmin kuullut asianomistajasta, joka kieltäytyisi ottamasta ryöstettyä omaisuuttaan takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Nää perat ja sun muut on niin perusteellisesti aivopesty koivistolaisella propagandalla, ettei ne ymmärrä omaa parastansa. Eivät Karjala-kysymyksessä eivätkä Nato-asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Näin kävi kun koko kansan presidentti tapasi kokokansan diktaattorin,joka nyt on kieltänyt mielenosoitukset

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään HS:n mielipidesivulla kirjoittaa professori Janne Seppänen otsikolla "Onko Suomen presidentin mediastrategian kunnossa?"

Seppänen osuu naulan kantaan arvostellessaan Niinistöä tavasta, jolla tämä meni - julkisen sanan toivomusten mukaisesti - läksyttämään kenraali Makarovia Mäntyniemessä tv-kameroiden edessä ("Kenraali on sitten pitänyt puheen"). Niinistön läksytys osui kuitenkin hänen omaan nilkkaansa, kun presidentti Putin vakuutti Pietarissa, että Makarovin kanta on Venäjän kanta. Niinistö oli toivonut, ettei Nato-asiaa käsitellä enää Pietarissa, mutta hän ei voinut estää, että asiaa kysyttiin Putinilta lehdistötilaisuudessa.

Prof. Seppänen kysyy, ovatko tasavallan presidentin mediastrategiaa suunnittelevat naiset ja miehet ajan tasalla? (Niinistön lehdistöpäällikkö on nainen).

Mutta tarvitseeko presidentti näin tärkeässä asiassa todellakin mediapuolen ihmisten tukea? Minusta tasavallan presidentin pitäisi kyllä itsekin hoksata, miten menetellään ja miten ei pidä ainakaan menetellä, eli mikä on oikea strategia ei vain mediaesiintymisen, vaan myös ja nimenomaan tasavallan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta.

Siru Pola kirjoitti...

Tanssii Diktaattorin kanssa.

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä Ninistö munasi tosiaankin itsensä täydellisesti ja ilmeisesti presidenttinä myös lopullisesti sekä Makarovin että Putinin tavatessaan.

Makarovin ystävyysvierailulla Niinistön olisi tullut vain sanoia, että "Ymmärrän Teillä on monenlaisia huolia". Sen lisäksi ei mitään muuta asiaa, vaan täydellistä "hyvää päivää kirvesvartta".

Kun Niinistö vielä menomatkallaan vuoti julkisuuteen Venäjän kiinnostuksen ostaa satoja Patrian erikoisohjuksia, niin sehän oli miltein valtiosalaisuuden paljastaminen. Miksi Sauli meni sen paljastamaan?

Maravin tapaamisessa olisi Sauli voinut sanoa, että kyllä myydään ohjuksia, jos niin piiput hitsataan niin, etteivät ne milloinkaan osoita kohti Suomea!

Itse Putinin tapaaminen oli tosiaaankin uskomaton fiasko. En tosiaankaan olisi itse milloinkaan uskonut, että Niinistö olisi suostunut vetämään päälleen punaisen neukkipaidan, jossa on sekä Suomen että Venäjän valtiovaakunat, ja pelaamaan samalla puolella kuin Vladimir. Mitä järkeä koko pelissä oli, kun miehet eivät olleet edes vastakkaisilla puolilla.


Suomalainen lehdistö kiirehti otsikoimaan ennen otelua, että Niinistö kohtaa Putinin jääkiekko-ottelussa. Ottelun jälkeen kukaan ei kuitenkaan kertonut, kenet Vladimir ja Sauli kohtasivat, vaikka pelin lopputulos oli tasapeli.

Venäläisillehän kaikki on täyttä symboliikkaan. Kun Sauli suostui pukemaan punapaidan, jossa oli sekä Suomen että Venäjän valtiovaakunat, niin sillähän Vladimir oli aikapäivää ja viimeistään Makarovin puheen jälkeen suunnitellut, että hänpä kusettaa ja nöyryyttää Saulia oikein kunnolla peluuttamalla Saulia punapaidassa, missä on vielä valmiiksi Suomen valtiovaakuna.

Valitettavasti Suomi valitsi viime vaiheessa presidentin, joka on ulkopolitiikassa täysin raakile ja uskomattoman taitamaton. Tulee pitkä ja mielenkiintoinen kuusivuotiskausi.

Mihin joudummekaan, kun meillä on lisäksi pääministeri, joka matkusti "tutustumaan" Salon ja Oulun Nokia-tilanteeseen, eikä kantanut vastuuta Suomen edustuksesta Rion maailman ympäristökonferenssissa.

Lisäksi Kataisen Makarov-puheet ovat täysin käsittämättömiä.
Hyvä on, ettei Katainen sentään sanonut, että niin puhuu sen maan kenraali,jonka kansantalous on heikompi kuin Hollannin, kuten suuret kokoomusattelijat pari vuotta sitten puheissaan totesivat.

Yksi hyvä puoli Niinistön ja Kataisen lausumilla kuitenkin on. Eipä tarvitse heidän odotella asemansa edellyttämiä virallisia kutsuja Venäjälle. Mutta voihan siellä käydä turistina ja pelata isäntien kanssa punaisissa paidoissa tasapelin lätkää!

Skorpioni kirjoitti...

Vielä yksi huomio Saulin pelipaidasta! Saulin paidan numerohan on 4. Hyvä sentään, ettei Vladimir pannut paidan numeroksi 0.

Saikohan Sauli pelipaidan mukaansa? Olisihan se makeaa, että esim. Salon urheiluhallin kattoon vedettäisiin Salon suuren pojan Saulin punainen pelipaita, jossa on sekä Suomen ja Venäjän valtiovaakunat ja nerona 4.

Minun tietokoneeni meni kesken tekstin kirjoittamisen "mustaksi". Ihan totta mustaksi ja luulinkin, että koneenikin on alkanut surra surullista tekstiä, mutta sitten huomasin, että olin "akkupuolella" ja kun kytkin sen takaisin virtaan, niin taas alkoi pelittää.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tosiaan piti pistää pää myötähäpeästä puskaan, kun katsoi kuvaa vahvasta presidentistämme Saulista Putinin rinnalla. Meidän Sale viittä vaille taju kankaalla rankasta pelistä, Vladimirilla ei edes posket punoittanu. Kyllä siinä on venakko pyörittäny Salelta sukat tötterölle.. ou ziisas.

Siksi toiseksi mitä vahvuutta on muikistella koko ajan olevansa samaa mieltä. Minusta sekä Makarovin, että Putinin puheet pitäis ottaa vakavasti - kuten kenen tahansa valtionjohtajan puheet, mutta olletikin tuollaisen suurmahdin johtoportaan jutut. niihin pitää jotenkin osata vastata ja käyttää diplomatiaa. Sitähän tää homma nyt huutaa. Jos ollaan vaan hiljaa, niin silloinhan se on myöntymisen merkki, vai. Terve kunnioitus, rohkeus avata leipäläpi ja diplomatia Jess, ylimielisyys ja höpöhöpöksi kuittaus No!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:"Perahan outoja puhelee. En olekaan aikaisemmin kuullut asianomistajasta, joka kieltäytyisi ottamasta ryöstettyä omaisuuttaan takaisin."

Miten niin ryöstettyä? Rehellisesti hävitty.

Sitäpaitsi Suomihan oli osa Venäjää, jolle lahjoitettiin itsenäisyys. Kun kerran Venäjä on päättänyt Suomen itsenäisyydestä niin mene ja tiedä, päättävätkö vielä itsenäisyyden loppumisestakin. Toivottavasti rakkaat naapurit eivät sitä tee.

Natoilusta sen verran, että tämä Kamarov-Putinin kanta on täysi itsestäänselvyys. Jos Suomi menee Natoon, tulee Suomen rajalle rautaa varmasti melkoinen määrä.

Myös Venäjällä on omat traumansa siitä, että Mannerhein marssi Pietarin porteille saakka, oli oikein ryöstöretkellä silloisten Suomen valtion rajojen ulkopuolla. Suomella on siis perinteet, toisin kuin baltian mailla, siitä, että Suomi on hyökännyt erittäin syvälle Venäjän maaperälle.

Jos Suomi liittyy Natoon, tämä (Naton) hyökkäysriski halutaan eliminoida Venäjän puolelta. Käytännössä laitetaan raja kiinni, raudalla.

Näissä oikeistoliberaalien Nato-hörhöilyissä ja Venäjän vähättelyssä kannattaisi pitää mielessä se, että isomman kaverin varpaita ei kannata ehdoin tahdoin polkea. Voi saada selkäänsä.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ja juuri silloin paikalle ryntää Lennu, joka takatassuaan nostaen suihkaisee aika lirauksen Vladimir Vladimirovitsin osaksi nurmikon puolella sojottavalle kengälle ja valkopunaruutuiselle sukalle; reviireistä on näet pidettävä huolta! Se siitä harmoniasta....Lennun perkeke, nyt mä sulle kyllä näytän!!

Anonyymi kirjoitti...

Pertti Salolainen sanoo Niinistön tapaa hoitaa asoita valtavaksi eroksi edeltäjään verrattuna.

Voisiko ajatella hänen luottavan modernin ihmisen viehätysvoimaan; siihen että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään?

Sen sijaan Halonen varoi antamasta Steffin porukoille pienintäkään syytä epäillä että olisi alkanut flirttailla vieraiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Miten niin ryöstettyä? Rehellisesti hävitty."

Yhä oudompaa puhetta. Mitäpä jos tulen parinkymmenen kaverisi kanssa, vien talosi ja tavarasi. Sanotko edelleen, että rehellisesti hävitty?

Ja vai muka osa Venäjää jolle lahjoitettiin itsenäisyys? Olet tainnut unohtaa, että olimme osa Ruotsia. Mieluummin Ruotsi kuin Venäjä.

Pientä rajaa sentään.

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa, kyllä se oli juuri Haloska, joka yritti flirttailla kaikkien kanssa. Muistettakoon vain esimerkiksi hänen häikäilemätön Bushin solmion suoristamisyrityksensä. Sen seurauksena Haloska ei sitten saanutkaan koskaan kutsua Valkoiseen Taloon.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Noista "lennuista" ei kyllä koskaan tiedä!

Jos nyt noin ikävästi kuitenkin kävisi, niin kohta Vladimir Vladimirovchin onnettoman Kultarannan vierailun jälkeen UM:ään voisi tulla tupsahtaa diplomaattipostina Venäjän ulkoministeriöstä ulkoministeri, toveri Sergei Lavrovin allekirjoittama nootti työnimellä

"Koiranne on kusaissut isäntäni kintuille ja muita ystävällismielisten naapurikansojen välisen ystävyyden lujittamisen ja kehittämisen kannalta valitettavan ikäviä ja vieraita ilmiöitä."

Siitä tuskin selvittäisiin noin vain tai edes Vladimir Vladimirovichille lähetettävällä Jenny Haukon runokokoelmalla tai antologialla "Paitasi on pujahtanut ylleni."

Anonyymi kirjoitti...

Härski-Haloskan flirttailua välttääkseen Hilary saapui keskellä yötä allekirjoittamaan Eva Biaudet'n (!) pohjustaman naisasiakirjan.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kake kirjoitti...

Selvä peli: Suomi ei pysty laittamaan tuumaakaan kampoihin kun (ei jos) Venäjä aikanaan (maailmantilanteen muututtua) ilmoittaa että otamme valvontaamme (tarvittaessa hallintaan) ne ja ne alueenne.

Tämä on Halosen aikakauden siunaus.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut jo pitkään huolestunut Salen fyysisestä kunnosta. Mies näyttää olevan aivan poikki kun tekee vähänkään jotain fyysisesti raskasta. Ei varmaan juoksisi Cooperin testissä edes 2000 metriä. Kait se vuosikymmenten rankka tupakointi on vienyt hapenottokyvyn lähes olemattomiin, vaikkei poltakaan enää. Huonokuntoinen mies ikäisekseen, sanoisin.

Kamunen kirjoitti...

Suomi on pyörä joka uhkaa kaatua, jos ei sitä koko ajan poljeta kohti maailman huippua (Rio, Yk:n turvaneuvosto), mutta onneksi naiset ovat hulluina Italiaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jasså, ennen vanhaan naiset oli hulluina italiaanoihin. Eivätkö nyt Pirlo, Ballotini ym. ole enää mitään?

Kamunen kirjoitti...

Suomessa ajatuksetkin ovat tiemmä mooseksen aikaisia.

Platonin hahmottelemassa kolmijakoisessa ihannevaltiossa filosofit ajattelivat, sotilaat hoitivat turvapalvelut ja rahvas tuotti ruokaa.

Suomessa valtiofilosofian perinne tiivistyi Aatos Erkon ideologiassa jonka mukaan kaikki hyvä syntyy USA:ssa ja kaikkialle sinne missä hyvä kasvaa mennään meiltä aina Ruotsin kuninkaan portin kautta.

Pyörää kohti turvaneuvostoa polkeva viipurilaisen sotilasmestarin poika Ahtisaari toteaa maailman tarvitsevan Suomea, ja puoluetoveri Eero Heinäluomalle on hänellekin katsottu keskeinen rooli samassa urakassa.

Lestadiolainen rahvas veisaa virsiä, mutta heidänkin naiset tähyilevät italiaanoja, vaikka Timo Laaninen toi kepun puoluekokoukseen pikkubussillisen itsensä näköisiä kiinalaisia vastuunkantajia - sikäläisen veljespuolueen valtuuskunnan.

Varakkain lestadiolaisista valittiin, ja pulinat pois!

Anonyymi kirjoitti...

Enpä tästä mieltäni pahottaisi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Brittiläinen (nolla)tutkimus todistelee: Kotityöt vaimon kanssa jakava mies on onnellisempi.

Tuohan me jo tiedettiin muutenkin, sillä onhan se mies tosi onneton, joka joutuu tekemään kaikki kotityöt täysin yksin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

STT tänään:

Pudasjärven poliisiaseman vartijan ampunut poliisi on tuomittu viideksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Vartija kuoli poliisiaseman kahviossa joulukuussa vuonna 2010, kun poliisit olivat harjoitelleet omatoimista voimankäyttöä. Poliisi sai Oulun käräjäoikeudessa tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaaran aiheuttamisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
---
Olen kertonut tästä tapauksesta blogissani tuoreeltaan joulukuussa 2010. Tuolloin yliposiilipäällikkö Mikko Paatero "vannoi" tuoreeltaan - tapansa mukaan siis - että ko. surmanlaukaus oli puhdas vahinko ja että poliisin aseenkäyttömääräyksiä noudatettiin ja ettei poliisimiehessä ole mitään syyllisyyttä.

Paateron ennakointi eli paaterointi meni tässäkin tapauksessa - kuten myös mm. Kauhajoen tapauksessa - täydellisesti metsään!

Onneksi Paatero ei päässyt vaikuttamaan ko. tapauksessa tutkinnanjohtajana toimineen syyttäjän harkintaan ja toimintaan. Jos tutkinnanjohtajana olisi toiminut poliisi, ei ko. surmalaukauksen ampunut poliisi olisi saanut edes syytettä.

Anonyymi kirjoitti...

Pudasjärven tapauksen ja Oulun käräjäoikeuden siitä tänään antaman tuomion valossa Kauhajoen komisarion menettely ja siitä annettu tuomio näyttäytyy entistä oudommassa valossa.

Kauhajoen komisario tuomittiin samaan vain varoitus, vaikka hän tosiasiallisesti avusti Matti Saarta 10 kuolonuhria vaatineessa koulusurmissa jättämällä murha-aseen Saaren haltuun tilanteessa, jossa komisariolla oli virkansa puolensa erityinen velvollisuus huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja siitä, etteivät hörhöt saa pitää ampuma-aseita hallussaan.

Mikä olisi ollut komisarion oikea tuomio?

Kauhajoen tapauksessa väärän tuomion pysyttäminen voimassa haluttiin varmistaa KKO:ssa epäämällä valituslupa vastoin kokeneen esittelijän ehdotusta suppeimmassa mahdollisessa kokoonpanossa eli kahden jäsenen jaostossa, jossa toisena jäsenenä oli entinen valtionsyyttäjä (Koponen), joka oli ollut sanotussa virassa silloin, kun AVKS Jorma Kalskeen syytemääräystä valmisteltiin VKSV:ssa Koposen kuuluessa asian valmistelussa vastanneen valtionsyyttäjän kanssa VKSV:n johtoryhmään. Lisäksi Koponen seurusteli ja seurustelee tiettävästi edelleen naispuolisen valtionsyyttäjän kanssa. Valittajilta riistettiin lakiin perustuva oikeus tehdä jääviysväite, sillä heille ei etukäteen kerrottu, ketkä KKO:n jäsenet kuuluivat sanotun kaksijäsenisen jaoston kokoonpanoon.

Voiko selvempää jääviyttä ja räikeämmin oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä loukkaavaa menettelyä enää ollakaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pudasjärven poliisin tänään saamaa tuomiota on käsitelty Kalevassa
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/pudasjarvella-vartijan-ampuneelle-poliisille-ehdollinen-vankeustuomio/597828/

Anonyymi kirjoitti...

Tutkinnanjohtajana toiminut syyttäjäkään ei ollut heti oikein kärryillä juttunsa kanssa. Aluksi hän tutki juttua tavallisena kuolemantuottamuksena. Vasta sen jälkeen, kun hänen menettelyään tässä blogisti kritisoitiin, hän muutatutti nimikkeeksi rikosnimikkeeksi törkeä kuolemantuottamus.

Syyttäjä oli nöyrällä mielellä liikkeellä ja halusi toimia oikein. Toisenkinlaisia syyttäjä tutkinnanjohtajia on.

Itseäni kaihertaa vieläkin Humppilan tapaus. Miten sivistyvaltiossa on mahdollista, että ihminen surmataan ilman, että sen laillisuuden arviointi päätyy koskaan tuomioistuimen ratkaistavaksi tai edes syyteharkintaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kaikkea outoa sattuu kesäkaudellakin - oikeita mätäkuun juttuja. Niin kuin nyt tämä tänään tullut uutinen, jonka mukaan Ammattiliitto Pro haastaa Finnairin oikeuteen, kun Finnair haki ja käräjäoikeus hyväksyi F:n hakemuksen väliaikaisen turvaamistoimen määräämisestä, jolla ammattiliittojen aloittama laiton lakko keskeytettiin.

Pron lakiasiainjohtaja perustelee kannetta näin:

- Haemme ennakkotapausta. Nostamme korvauskanteen Finnairia vastaan perusteettoman lakkokiellon aiheuttamista vahingoista. Vaadittava korvaussumma liikkunee muutamissa kymmenissä tuhansissa euroissa.

Voi hyvät hyssykät! Jos jollekin aiheutui vahinkoa ammattiliittojen lakosta, niin se oli juuri Finnair! Pron ja muiden ammattiliittojen lakkohan todettiin työtuomioistuimen päätöksellä laittomaksi ja liitot velvoitettiin maksamaan hyvityssakkoa.

Kun lakot keskeytettiin ja liitot tuomittiin maksamaan hyvityssakkoa, Finnair tietenkin peruutti turvaamistointa koskevan hakemuksensa, joka siis raukesi. Käräjäoikeuden päätöstä ei siis "purettu", niin kuin mm. Yle Uutiset ja HS virheellisesti uutisissaan väittävät.

Pron nyt nostamalla kanteella ei tietenkään ole oikeudessa minkäänlaista menestymisen mahdollisuutta. Tämän Pro ja sen pomo eli lakkopukarina tunnettu Antti Rinne hyvin tietävät, mutta pitäähän sitä nyt demareidenkin saada heittäytyä marttyyreiksi, kun itse asiassa tuli takkiin niin maan perusteellisesti!

Anonyymi kirjoitti...

Lakimies 4/2012 s. 596-605
ent. Vakuutusoikeuden ylituomari Timo Havun kirjoitus "Toimivalta tapaturma- ja liikennevavahinkoasioissa".

Ilmeisesti kirjoitus tarkoitettu "korppiparvelle"
vesilinnutko mukaanlukien?

Anonyymi kirjoitti...

Juristikyselyssä Suomen turhimmiksi lainkohdiksi on valittu mietojen huumeiden (kannabis) käyttörikos ja uskonrauhan rikkomisen kieltävä pykälä. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mielestä jälkimmäisen kriminalisointi on nykymuodossaan tehoton. Puolustaako professori pilven pössyttelijöitä?!

”Mietojen huumeiden käytön kriminalisoinnin poistamista olisin itsekin valmis harkitsemaan. Nyt teosta annettavia sakkoja ei edes muuteta vankeudeksi.”

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Monenlaisia muitakin "suuria" juristikyselyjä sitä voisi ilmeisesti tuolla metodilla toimeenpanna. Onko 300 juristia niin kattava otos, että voidaan todella puhua "suuresta juristikyselystä"?

Jos minulta kysyttäisiin, mikä on Suomen turhin juridinen tai juristeille suunnattu verkko- tai muu julkaisu tai vastaava palsta, asettaisin ko. listan ykköseksi empimättä Suomen Laki.comin ja erityisesti siinä julkaistavan juristikirjeen.

Anonyymi kirjoitti...

Otoskoko on pieni eikä siis kovin edustava, jos ajatellaan, että Suomessa on juristeja (ylemmän oikeustutkinnon suorittaneita) reilut 16 000, mutta mutta...kyllä tuokin piskuinen ”testitulos” nosti karvat pystyyn selkää myöten.

Anonyymi kirjoitti...

Päivän juridisessa valokeilassa paistattelee Turun käräjäoikeus. Mitenköhän tuon Auerin ex-miesystävän ja hänen asianajajansa Miikka Hakasen EIT-ilmaisukieltovalituksen kanssa kävi? Täyttikö edes tutkittavaksi ottamisen edellytykset?

Anonyymi kirjoitti...

Eilen kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja Pauli Ståhlberg vastasi rosiksessa lahjussyytteisiin. PS on nyt keksinyt, että VVO:n ja Asumisoikeus Oy:n hänelle vuonna 2007 ja 2009 kustantamat kaksi ulkomaanmatkaa olisivat olleet palkkioita hänen pitämistään "esitelmistä." Verotuksessa PS hoksasi kuitenkin "jostakin syystä" ilmoittaa ko. matkat vasta sitten, kun matkat nousivat julkisuuteen vuonna 2010.

PS:n selitys, jonka mukaan hänellä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa lahjusmatkat maksaneet yritysten asioihin hänen johtamassaan lautakunnassa, on naurettava.