torstai 10. elokuuta 2017

1099. Touko ja Iris

                                                  
1. Poliitikoille sattuu ja tapahtuu usein kaikenlaista, myös sukupuolielämän saralla. Jussi Halla-aho seurusteli monta vuotta salarakkaansa kanssa ja nyt heillä on yhteinen lapsi. Simon Elo, tämä, ei elostelija vaan kiivailija, intoutui myös pettämään vaimoaan nuoren kokoomusaktiivinaisen kanssa. 

2. Molemmat, sekä Jussi että Simon, katuivat tai olivat ainakin katuvinaan syvästi menettelyään. Mutta mitäs tuosta nyt sitten! Miehethän osoittivat vain, että he ovat myös seksin suhteen aivan tavallisia pulliaisia, siis normimiehiä. Kyllähän miehet ovat aina tienneet, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta kaikilla ei vain ole tilaisuutta testa tätä kokemussääntöä käytännössä.

3. Ruohon vihreydestä puheen ollen tulikin mieleen tapaus, jossa pari päivää sitten "lennätettiin", että vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto ja hänen vaimonsa Jaana Pietiläinen eroavat. Käräjäoikeuteen erokanteen toimitti yksin Pietiläinen. Syynä erohakemukseen on se, että Touko oli jäänyt kiinnin vehtaamisesta vihreiden puoluetoimistossa viestintäsuunnittelijana työskentelevän 24-vuotiaan Iris Flinnkilän kanssa. 

4. Toukolla ja Johannalla ei ole lapsia. Pariskunnalla on kuitenkin kaksi kissaa, Wilma ja Bronto. He ovat tunteneet toisensa jo pitkään, mutta naimisiin he menivät vasta 2015, jolloin Touko oli valittu kansanedustajaksi. Touko myöntää syrjähyppynsä ja uuden suhteen auliisti ja sanoo, ettei asia - ilmeisesti siis vieraissa käynti - mennyt aivan nappiin ja ole kovin hyvin sopusoinnussa hänen edustamansa vihreiden arvojen kanssa. Touko ilmoitti, reilu ja kunnon jätkä kun on, julkisuuteen myös uuden kumppaninsa eli Flinkkilän nimen.

5. Aika temperamenttinen ja "kuuma" pakkaus tämä Iris kaikkinesa. Hän kunnioittaa eritoten sukupuolten välistä tasa-arvoa ja vaatii julkisesti, että myös naisilla pitää olla oikeus näyttää julkisesti ja myös valokuvissa ja videoilla nänninsä paljaina kun kerran miehetkin - mm. Vladimis Putin - tekevät niin; siis free the nipple -periaate vallitkoon. Iris on räväkkä feministi, joka on julkaissut Instagram -sivuillaan useita rohkeita kuvia itsestään, myös pari sellaista, joissa ei vilautella ainoastaan nännejä, vaan tissejä laajemminkin. Eikä noissa Iriksen "hinkeissä" ole totisesti mitään vikaa! Vau, en yhtään ihmettele, että Touko-poika "hairahtui" Iriksen paljaiden avujen edessä! He ovat luultavasti tutustuneet työn merkeissä, sillä Touko on puoluetoimiston pomo ja Iriksen esimies. Iris lienee ajatellut  - suunnittelija kun on myös ammatiltaan - käyttää tilaisuutta hyväkseen periaatteen "ton seksikkään huippujätkän mä kyllä haluun napata itelleni" mukaisesti. Twitterissä Iris on paljastanut, että hän on päivisin Vihreiden nuorten viestintäsuunnitelija ja öisin ukulelea soittava kaljasieppo.

6. Mikä vaikutus tällä episodilla voi olla Toukon puheenjohtajan asemalle ja vihreiden gallup-kannatukselle? Tuliko Toukosta avoin vasta pakon edessä eli silloin, kun hän oli jo jäänyt kiinni syrjähypystään tai uudesta suhteestaan? Kuinka kauan Touko ehti pitää Iristä salarakkaanaan ennen kuin asia paljastui Johannalle? Oliko Touko pettänyt Johannaa  Iriksen kanssa jo ennen puoluekokousta, jossa hänet valittiin puheenjohtajaksi? Monia kysymyksiä voidaan esittää, mutta lienee kuitenkin turha kuvitella, että Toukon asema vihreissä olisi uskottumuuden takia uhattuna. Puolueessa kyllä ymmärretään hyvin kaikkien ihmisyksilöiden luonnonmukaiset ja siten myös seksuaaliset tarpeet ja niiden tyydyttämisen merkitys. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, myös vihreissä. Onhan Pekka Haavistokin hieman "poikkeava", mutta silti hänellä tuhti kannatus tasavallan presidentiksi. Puolueen edellisen puheenjohtajan Ville Niinistönkin kannatuskäyrä lähti kunnolla nousuun vasta sitten, kun hän oli eronnut ruotsalaisesta vaimostaan ja seisottanut tämän autoa eduskunnan parkkihallissa kuukausikaupalla. 

7. Vihreiden gallup-kannatus voi Toukon tempauksen johdosta päin vastoin ponnahtaa uuteen kukoistukseen niin, että puolue ohittanee tuota pikaa suosiossa Juha Sipilä johtaman keskustan ja Antti Rinteen demarit. Kun Touko ja Iris saapuvat käsikynkkää 6.12. Linnan juhliin, ovat kaikki myytyjä ja kokoomuksen Petteri Orpokin jää orpojan oloisena seinän vierustalle kateellisena katselemaan, kun Touko ja Iris panevat Linnan parketilla jalalla koreasti.

8. Touko Aalto sanoi valintansa jälkeen, että hänen johdollaan vihreät tulee tavoittelemaan suurimman puolueen asemaa ja pääministerin salkkua. Tämän kuultuaan monet kohottelivat hieman kulmiaan, mutta eivätpä kohottele enää! Toukolla oli ilmeisesti jo tuolloin Iriksen "tuki"takanaan, sillä hän oivalsi, mistä narusta Suomessa pitää vetää, jos haluaa pääministeriksi. 

9. Jotkut ilmeisesti hieman ilkeämieliset ihmiset ovat joissakin blogeissa maininneet, että Toukon tempauksessa on se hyvä puoli, että nyt ainkin voimme olla varmoja, että Touko Aalto on täyshetero. Toki tuollainen johtopäätös tuntuu varsin perustellulta. Toisaalta on syytä muistaa, että Toukolla ei ole mitään myöskään homoja saatikka miehiä vastaan. Se, että hän toimi ennen eduskunnan jäseneksi pääsyään monta vuotta Jani Toivolan eduskunta-avustajana, on tästä vahva näyttö. Touko rohkenee näyttää mieskörilään helliä tunteita myös samaa sukupuolta kohtaan. Muutama vuosi sitten julkaistiin netissä kuva, jossa Touko ja vihreiden puoluesihteeriksi valittu Lasse Miettinen suutelevat keskenään.

10. Ymmärrän toisaalta kyllä oikein hyvin niitäkin vihreitä, jotka vaativat Touko Aallon eroa puheenjohtajan tehtävästä. Vihreät on nousukiidossa oleva puolue, jonka suosio kääntyisi "petturi-Aallon" johdolla luultavasti laskuun. Kaikki hyväksyisivät sen, että Touko Aalto ilmoittaisi reilusti eroavansa puheenjohtajan paikalta jo ennen eduskunnan syysistuntokauden alkua. Hänen uskottavuutensa puolueen puheenjohtajana on kärsinyt tapauksen johdosta melkoisen kolauksen. Jos vastaava moka olisi sattunut kristillisten eli KD:n puheenjohtajalle, hän eroaisi tehtävästään välittömästi asian ilmitulon jälkeen.



56 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näin Touko Aalto eilen FB:ssa:

Kerroin eilen tähänastisen elämäni vaikeimmasta asiasta. Avioerosta ja siihen liittyvästä asiasta, toisesta ihmisestä.
Tahdon sanoa loputkin asiat suoraan, jotta ihmisten ei tarvitse niitä tipotellen lukea mediasta.

Tämän toisen ihmisen nimi on Iris Flinkkilä ja hän on vihreiden nuorisojärjestön työntekijä. Emme kommentoi yhteisiä asioitamme tämän enempää.

Toivon että hän saa jäädä enemmältä julkisuudelta rauhaan. Itse olen julkisuuden henkilö ja haluan kantaa vastuun teoistani julkisesti. Koen epäonnistuneeni arvojeni mukaan elämisessä ja haluan oppia tämän raskaan kokemuksen kautta toimimaan tulevaisuudessa paremmin.

Ystäviäni, kollegoitani ja etenkin puoluetoimiston naistyöntekijöitä on ahdisteltu asian tiimoilta. Pyydän heiltä anteeksi kiusallista huomiota ja ryöpytystä, jonka kohteeksi he ovat joutuneet.

Keskityn tekemään työtäni kansanedustajana ja puoluejohtajana enkä kommentoi yksityiselämääni liittyviä asioita tätä enempää.

Anonyymi kirjoitti...

MIksi tämä Toukon avoimuus pullahti esiin vasta vihreiden puoluejohtajakisan jälkeen? Pitkäaikaisen kumppanin eli Johannan pettämistä ko. olosuhteissa on vaikea ymmärtää, se tuntuu härskiltä.

Anonyymi kirjoitti...

Iris rukka!

Petsku kirjoitti...

"He ovat luultavasti tutustuneet työn merkeissä, sillä Touko on puoluetoimiston pomo ja Iriksen esimies." Esimiessuhde ei pidä paikkaansa, koska Iris on ViNon palkkalistoilla ja Touko Vihreän Liiton puheenjohtaja. Kyseessä on kaksi erillistä oikeushenkilöä, jotka toimivat samoissa tiloissa. Toukolla ei ole virallista asemaa ViNossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jasså, hyvä tietää tuokin seikka!

No, mutta kyllä Touko on myös Iriksen puheenjohtaja ja sinä mielessä myös tämän "esimies".

"Samoissa tiloissa" riittää jo sellaisenaan vallan mainiosti työpaikkaromanssin näyttämöksi!

Anonyymi kirjoitti...

In ViNo veritas.

Petsku kirjoitti...

Jyrki: PAMilla on 230 000 jäsentä. Oletko myös sitä mieltä, että Ann Seliniä voidaan luonnehtia näiden kaikkien jäsenien esimieheksi? Huomautan myös, että Iriksen ViNOn työntekijyys ei automaattisesti tarkoita jäsenyyttä puolueessa, vaikka todennäköistä onkin. Työpaikkaromanssiksi luonnehdinta on ok, mutta en näe työpaikkaromanssissa itsessään mitään ongelmaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

PAM PAM Pamela!

Asioita ja ilmiöitä voidaan tarkastella ja nähdä ahtaassa tai laajemmassa merkityksessä. Näin elokuulla, kun kaivatut helteet ovat viimein kohta niskassamme, en haluaisi olla ahdasmielinen vaan tarkastella myös ko.asiaa ja suhdetta laajassa mielessä tai merkityksessä. Takaisin luontoon olkoon tavoitteemme, työpaikkaruok…eiku työpaikkaromanssilla tai ilman!

Mutta saako kuormasta noin vain syödä, Pertsa?

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Sitä saa mitä vihreällä hepillä tilaa..

Anonyymi kirjoitti...

Katselin noita Iiriksen instragam kuvia ja kyllähän tuollaien nainen on melkoinen miesmagneetti. Touko meni mielestäni aika helppoon, kun tällaiseen naiseen sortui. Se kertoo minulle samaa kuin aikanaan Matti vanhasen naisseikkailut, että miehestä ei todellakaan ole luotettavuudeltaan päämisteriksi. Siinä voisi mennä omat ja isänmaan asiat sekaisin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Touko, älä välitä! Me ollaan kaikki kateudesta ihan VIHREITÄ!

Anonyymi kirjoitti...

Johanna Pietiläinen ei ole kuka tahansa Hanna, sillä hänet nimitettiin 2013 Aaltö-yliopiston hallintopäälliköksi.

Anonyymi kirjoitti...

Iris F. julistaa: Se on aina sen vika, joka ptettää. Jos mies pettää vaimoaan jalkavaimon kanssa, syy on yksinomaan aina miehen.

Anonyymi kirjoitti...

Iiris F:n twiitti kesäkuulta 2017 "Seksi ja väkivalta saattaa päättää poliitikon uran..".

Femme fatale?

Anonyymi kirjoitti...

Yllättävää, että vihreiden seksiskandaalissa ei ollut kyse homoseksualismista vaan pomoseksualismista.

Kokematon maalaispoika Touko haksahti pelityttö Iriksen syöttiin. Suhteesta tuskin tulee pitkäaikaista.

Kun pettää rakkaimpansa, voi pettää kenet tahansa. Tuli paha lommo vihreiden poliittiseen imagoon. Että Touhokin sarvimiehiä. Ei tällaista tapahtunut Hassin, Hautalan ja Soininvaaran aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjailija Anni Swanin (1875-1958) tunnettu nuortenkirja Iris rukka ilmestyi vuonna 1916.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Niinistö palkitsee tuttuun tapaansa omiaan: kansliapäällikkö Teemu Tannerista tulee Suomen suurlähettiläs Pariisiin.

TP:n-kanslian päällikön virka tulee avoimeksi. Voisiko Sale auttaa ystävää ja nimittää Tim Soinin ko. virkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Touon olisi tietysti pitänyt pitää kulli lahkeessa, vaikka tunnetusti naiset avaavat häpynsä voittajille. Osasyynä voi olla myös, että 33-vuotias Toukohousu halusi vihreää, tuoretta ruohoa aidan takaa eikä tyytynyt säilörehuun. 24-vuotias on paljon notkeampi kuin yli 3-kymppinen, jolla alamäki ja ns. valasosastolle siirtyminen alkaa puolivälissä neljääkymmentä. Ehkä tiedossa on pikkutoukoja juuri vaalien alla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toden totta, asiaa pohdittaessa joudutaan ottamaan huomioon monia erilaisia näkökohtia ja seikkoja pro contra -metodin edellyttämällä tavalla!

Onko vika aina miehessä, jos mies a) pitää jalkavaimoa ja b) jää siitä kiinni? Suhteessa vaimoon eli tämän kannalta asiaa tarkastellen näin on varmaankin laita, joten mies ei voi tässä relaatiossa tehokkaasti puolustautua vetoamalla siihen, että "enhän minä, mutta kun se 24-vuotias perhana vietteli minut!" Mies ja jalkavaimo setvikööt keskinäiset välinsä ja ratkaistakoot, kumpi heistä kenties on toista suurempi syylliinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä kaksoismoraalin maassa vain heteromiehet käräytetään vieraissa käymisestä. Homot ja toimittajat eivät muka koskaan käy vieraissa.

Touko, tervetuloa joukkoon tummaan.

Anonyymi kirjoitti...

Homomiehet kartuttavat tilastojen mukaan elämänsä aikana usein satoja seksipartnereita - jotkut rikkovat jopa tuhannen partnerin rajan. Tämä johtuu tietenkin siitä että miehet pitävät seksistä, poiketen useimmista naisista. Tämä Iris kuuluu ilmeisesti niihin 2-3 % naisista jotka ihan oikeasti pitävät seksistä. Mies joka tapaa sellaisen naisen hullaantuu varsin helposti. Iris käytti myös itsestään nimikettä "fatale" jossain some-tilissä.

Naisten vieraissa käynti sen sijaan liittyy haluun saada aikaan draamaa eikä varsinaiseen seksin tarpeeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Myös Toukon asumisjärjestelyt ovat herättäneet ihmetystä. Iltalehden mukaan Touko on asunut Johannansa kanssa yhdessä Helsingissä v 2011 lähtien, mutta v 2015, kun he menivät naimisiin, osoite muuttui tilapäiseksi. Samalla Touko muutti Jyväskylän osoitteen vakinaiseksi, vaikka posti tuli edelleen Helsinkiin. Iltalehden mukaan tämä liittynee mm. etuisuuksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Em. etuudella tarkoitetaan lähinnä kansanedustajille maksettavaa kulukorvausta.

Verottomana maksettavan kulukorvauksen suuruus vuonna 2015 oli 986,81 e/kk jos edustaja asui pääkaupunkiseudulla, 1 315,75 e/kk jos hän asui yli 30 kilometrin päässä eduskunnasta ja 1 809,15 e/kk mikäli hän asui Helsingin ja Uudenmaan ulkopuolella.

Touko Aallon tapauksessa kysymys saattioi sitten olla n. 1 000 euron suuruisesta "potista", jos hän asui todistettavasti Jyväskylässä eikä Helsingissä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Toukokin osaa! Näyttää siltä mies on mennyt pahasti retkuun ja vielä keinotellut asumisensa kanssa. Onko pääministeriainesta? Jos Toukosta ttulisi pääministeri ja suhde Iiriksen kanssa jatkuisi , saataisi kerrankin rempsakka pääministerin rouva. Pitäisikö virallistaa pääministerin rouvan status kuten Marconkin yritti Ranskassa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pieni piipahdus Ranskaan, jossa presidentti Macronin kansansuosio murenee kovaa vauhta. Ranskassa pohditaan nyt mm., mitä Macronin hollywoodmaisen käytöksen ja ystävällisen hymyn taakse kätkeytyy. Macronin tyyliä kuvataan sanonnalla "hurmaa ja hallitse".

Macronin kansansuosio on kannatusmittauksen mukaan vajonnut jo 36 prosenttiin. Itsevaltaiseksi ja vauhtisokeaksi kritisoitu presidentti yrittää ajaa läpi useita uudistuksia, kun lainsäätäjät palaavat kesälomilta syyskuussa. Tutkija uskoo mm. opiskelijoiden ja työläisten lähtevän kaduille vastustamaan suunniteilla olevia leikkauksia.

Meillä Suomessa Sauli Niinistö tavoittelee kansansuosionsa lisääntymistä samanlaisella "hurmaa- ja hallitse" -tyylillä. Hän aikoo selvittää itsensä toiselle kaudelle ihmisiä kättelemällä, kävelemällä kansanjoukon keskuudessa ja tekemällä ennätysmäärän maakuntamatkoja ynnä kutsumalla kuninkaallisia ja muiden maiden presidenttejä kylään. Vierellään Jenni ja Mäntyniemessä irtipääsyä odotteleva Lennu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep jep! Pääministerin rouva Irikselle tulisi ehdottomasti myöntää oma budjetti!

Sen varoilla Iris voisi viettä iloista elämää ja hurjia kaljasieppoöitä, soittaa ukelelea ja naljailla Twitterissä. Parin rvan käytettävissä olevan rattopojan kulut ja vaivannäkö voitaisiin niin ikään kattaa budjettivaroilla.

Anonyymi kirjoitti...

Tekevälle sattuu, mutta iljettävintä on nuo kloonatut selitykset "elämäni pahimmasta virheestä." Ikään kuin sillä konstilla omatunto saadaan taas suit sait puhtaaksi.

Muuten, tuo asumisasia haiskahtaa petokselta, jos kyseessä on tekaistut ilmoitukset vakinaisesta asunnosta.

Anonyymi kirjoitti...

Anni Swanin Iris oli turmeltumaton maalaistyttö, joka luki Katekismusta. Touko Aallon Iris käy läpi Facebook-kavereitaan ja miettää kenen kanssa haluaisi panna tänä iltana...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ajat muuttuvat, ajat muuttuvat. Urbanisaatiokehitys on ulottanut vaikutuksensa myös Irikseen!

Anonyymi kirjoitti...

Tuskinpa Iris kohoaa jalkavaimostatusta korkeammalle. Ranskassahan näkyy olevan sääntö, että huippupoliitikoilla on jalkavaimoja. Suomessa tämä näkyy käyvän pääkaupungin politikkojen vaimoille, mutta maakunnista tuleville se ei käy. Urbanisaatiokehitys ei siis ole vielä edennyt Keski-Suomen pohjoisosiin asti.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tämä Iriskin ole saanut jo varsin monia tekstareita tunnetuilta miespoliitikoilta. Touko A:n kantsisi pitää varansa ettei esim. muuan Ike K. saisia viehätysvoimallaan vokoteltua Iristä omakseen...

Anonyymi kirjoitti...

Iris kertoo varsin avoimesti näkemyksiään ja kokemuksiaan seksistä City-lehden podcasteissa, jossa haastatellut myös ex-panoja. Hän mainitsee mm. että on ystäviensä mielestä "tosi flirtti", mutta ei ole kiinnostunut miehistä, jotka yrittävät pokata hänet. Aloite on 100 %:sti aina hänen eikä häntä hävetä esittää kiinnostavalle kohteelle suoraa kysymystä "Voitaisiko vain panna". Viehtymys pitkiin miehiin.

Anonyymi kirjoitti...

Nythän on kyse vain ilmitulleista tapauksista. Tuskinpa ne maalaispojat eroaa kaupunkilaispojista. Ja hiljaisissa vesissähän ne kalat kutee.

Anonyymi kirjoitti...

Toki toki!

Kaikkea "kivaa" saa tehdä, mutta kiinni ei saa jäädä! Touko taisi olla liian vihreä näissä hommissa.

Tiedonjanoinen kirjoitti...

Kyllä kysymys on ennemminkin Iiris-kukasta kuin Iris-rukasta! Valistakaa minua,mikä on Vino?, jonka " palkkalistoilla Iris on ? " Avatkaa" asiantuntijat, millainen Iris on? Minulle tuntematon!!

Anonyymi kirjoitti...

Ei pojissa tietystikään ole mitään eroa, mutta vaimoissa on. Kaupunkilaisvaimot antaa törttöilyt anteeksi, mutta maalaisvaimot ei. Vrt. Halla-aho, Elo ja Aalto.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt meni kyllä Toukosta maku. Heti kun pääsee vallan kahvaan, alkaa hyödyntämään luontaisetuja. Osoittaa huonoa arvostelukykyä. Ei alkuunkaan sovellu pääministeriksi.

Anonyymi kirjoitti...

Sehän siinä pahinta onkin,että mies on selvästikin hyväuskoinen hölmö.

Anonyymi kirjoitti...

SK 23/2017 Touko (syntynyt aprillipäivänä 1984 Savonlinnassa) kertoo olevansa ihminen, joka "menee kaikkeen aina sata lasissa ja täysillä päätyyn".

Anonyymi kirjoitti...

Siksi, että kateus puheenjohtajuudesta saa sylttytehtaan toimimaan. Sitähän ei tiedetä, miten kauan salarakas on ollut. Tai sitten Iriksen kiinnostus heräsi vasta uuden tittelin myötä.

Anonyymi kirjoitti...

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, miten puheenjohtaja Touko Aallon pettämiskohu vaikuttaa Vihreiden kannatukseen varsinkin puolueen varsin suurilukuisen (nais)opettajaväen keskuudessa. Aallon ex-puoliso Johanna Pietiläinen työskenteli itsekin valmistumisensa jälkeen opettajana. Jos reaktio on yhtä voimakas, Vihreiden tavoite olla seuraavien vaalien jälkeen pääministeripuolue saa täystyrmäyksen.

Huippupoliitikko, joka ei hallitse viettejään on altis lankeamaan vieraan vallan tiedustelun tietolähteeksi (ns. hunaja-ansa). Liian suuri riski valtion kannalta. Ehdottomasti ei pääministeriainesta!

Anonyymi kirjoitti...

LP 10.8.2017

"Vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Satu Hassi pitää ikävänä, että Touko Aallon naisystävästä ruvetaan kaivelemaan tällaisia asioita.

–Minun mielestäni tässä on kysymys median saalistuksesta, Hassi sanoo.

–Kun kävi ilmi, että Touko Aalto on eroamassa ja että asiaan liittyy kolmas osapuoli, joukko toimittajia lähti heti selvittämään, kuka tämä henkilö on. Siinä ei Touko Aallolla ollut muuta mahdollisuutta kuin kertoa, kuka hän on.

Hassin mielestä media voisi katsoa peiliin, jos se alkaa kaivelemaan juttuja, jotka Hassin käsityksen mukaan kuuluvat naisystävän yksityisyyteen".

---

Kiitos ja kunnia että pettäminen nimiä myöten tuli julki kuuluu siis medialle? Aalto taipui vasta median painostuksen alla?

Mielestäni sukupuoliasioiden vetäminen julkisuuteen on yleisen edun mukaista ja siten sallittua poliitikkojen ja ehkä muidenkin keskeisten ammattiryhmien kohdalla. Hyväuskoinen hölmö on valtiollinen turvallisuusriski kuten edellinen kommentoija jo totesikin. Ilkka Kanervan tapauksesta opimme, että vaikka sallivuus seksuaaliasioissa on lisääntynyt yksilötasolla, yhteiskuntamoraalin suhteen linja on tiukempi etenkin poliitikkojen kohdalla (moraalin kaksoimerkitys).

Veijo Hoikka kirjoitti...

Jos presidenttimme sallitaan moralisoida poliittisen tuomion kärsineen Jussi Halla-ahon huonoa katumusta, niin sallittava on myös muiden suomalaisten arvostella etenkin niitä, jotka ovat niin-hyviä-ihmisiä-puoluekoneistojen kansakunnan omiksi edustajiksi valitsemia ehdokkaita ja edustajia. Etenkin, jos nämä esiintyvät niin tolkun ihmisinä, että sieltä tornistaan heittelevät fatvojaan alemmilleen ja sitten omasta kaapista löytyykin vaikka mitä. Ja onhan sitä löytynytkin viime aikoina.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuollainen v'''''''lu ja moralisointi kuuluu tyypillisenä osana Saulin vaalikampanjaan, jota hän todellisuudessa käy koko ajan!

Hän pillastui myös VVM.n budjettiehdotuksesta, jossa presidentin palkkioksi - se on verotonta tuloa - oli merkitty 160 000 euroa vuodessa, vaikka Sauli oli 2013 "määrännyt", että hänen palkionsa on n. 125 000 vuodessa. Selvää vaalikikkailua, varsinkin kun eilen ilmenei, että ko. moka TP:n kanslian tekemän eli VVM:n esitys perustui tietoon, jonka ministeriö oli saanut nimenomaan Sauli Niinistön omalta kabinetilta eli TP:n kansliasta!

Muuten, miksi Niinistö alkaa määräillä TP:n pallkiosta vuonna 2018 ja siitä eteenpäin, sillä hänen ensimmäinen virkakautensahan päättyy helmikuun lopussa 2018. Jos hänet valitaan uudelleen, nin antakoon sitten uuden "ukaasin".

Sauli haluaa väkisin osoittaa kansalle, kuinka vähään tyytyväinen ja vaatimaton mies hän on! Vaalit koko ajan mielessään tietenkin. Minusta tuo on aika äitelää vaalitaktiikkaa ja suosion kalastelua. Mutta Sauli ymmärtää, että "tyhmään" kansaan uppoaa pressanvaalien alla melkein mikän vaan.

Donald Trump, jota haukutaan ja löydään myös Suomessa kuin vierasta sikaa konsanaan, päätti, ettei hän nosta presidentin viranhoidosta palkkaa ollenkaan! MIksi Sauli ei noudata Trumpin esimerkiä tässä palkka-asiassa?

Anonyymi kirjoitti...

Touko ei itse paljastanut mitään ennen kuin pakon edessä. Ellei parisuhde toimi, miksei pannut vireille eroa, ja vasta sitten ruvennut katselemaan uutta naista? Jos nyt tässä uudessa suhteessa edes kyse on mistään vakituisesta liitosta. Epäilen. Iris sai julkisuutensa, ja Touko menetti Johannan ja maineensa, ehkäpä uransakin.

Anonyymi kirjoitti...

Touko Aallolla oli siis ihmissuhde naiseen. Kun Aalto tuli kaapista ulos, niin hän puhui ihmissuhteesta. Kyse siis olisi voinut olla myös suhde mieheen, tai mieheen, joka pukeutuu naiseksi. Vihreiden puoluetoimistossa näkyy olevan myös tämä kolmas vaihtoehto.

Tarina yhteisestä avioerohakemuksesta saattaa olla myös sepite. Ehkä Johanna oli yksin marssinut Helsingin käräjäoikeuteen hakemuksineen. Ensimmäiset Touko Aallon kommentit eivät vaikuttaneet viikon verran hiotuilta.

Anonyymi kirjoitti...

Meikäläisen ukkoko siellä taas valittaa? Siitä jyystöstä on nautinnot kaukana, sanonpa vaan.

Anonyymi kirjoitti...

MTV-Uutiset: Imagotutkija Erkki Karvonen analysoi Touko Aallon suhdekohua: "Onko harkintakyky pettänyt?"

Karvosen mielestä Aallon pettämisjupakka heijastuu väistämättä kansanedustajan maineeseen.

– Kyllä se varmasti jollakin tapaa vaikuttaa hänen imagoonsa. Uskon, että monen Aaltoa äänestäneen mielestä tällainen seikka olisi ollut hyvä tietää jo ennen puheenjohtajavaaleja. Uskon, että tämä olisi vaikuttanut valintaan niin, että tehtävään olisi ehkä valittu joku toinen henkilö. Seksiskandaaleihin liittyy aina riskejä, Karvonen korostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnitin huomiota että vaimo Johanna oli valinnut avioerohakemuksensa jättöpäiväksi saman päivän (8.8) kun pariskunta vietti häitään Viitasaarella vuonna 2015. Arvatenkin harkittu ele.

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin minun, liikkuvan äänestäjän, mielestä Vihreiden imago kärsi pahasti, kun vetovastuussa on puheenjohtaja, joka heti kärkeen jäi kiinni housut kintuissa. Lisäksi vielä se asumisvehkeily. Rento ote asioihin on hyvä, mutta suoraselkäinen ja rehellinen on oltava. Siinä kulkee minulla raja.

Anonyymi kirjoitti...

"Donald Trump, jota haukutaan ja löydään myös Suomessa kuin vierasta sikaa konsanaan, päätti, ettei hän nosta presidentin viranhoidosta palkkaa ollenkaan! MIksi Sauli ei noudata Trumpin esimerkiä tässä palkka-asiassa?"

Trump ei nosta palkkaa viranhoidosta rahana, vaan palveluina. Ensimmäisenä 80 virkapäivänään hän lehtitietojen mukaan kulutti esimerkiksi matkapalveluja 18 miljoonalla eurolla. Matkakulut tulevat toki pääasiassa turvatoimista ja tukihenkilökunnan matkakuluista, mutta pointtinani on lähinnä suuruusluokka. USA:ssa presidentillä kului keskimäärin rahaa pelkkiin matkoihin viikossa enemmän kuin Suomen presidentti saa palkkaa 6 vuodessa viranhoidostaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdysvallat on hieman toisenlainen ja -kokoinen maa ja valtio kuin piskuinen Suomi Pohjolan periferiassa! Anonyymin tapa vertailla Trumpia ja Niinistö on sanalla sanoen absurdia ja tyhmää.

Kyllä Niinistökin on saanut ja saa edelleen koko ajan kulumaan matkoihinsa, joita hän tekee yksityiskoneella, hyvin pitkän pennin. Hän käyskentelee ja vierailee erittäin mielellään ympäri mailmaan tapailemassa mm. sellaisia "hertttaisia" ukkeleita kuin Turkin Erdogan tai Kazakstanin prsidentti, diktaattoreita molemmat. Niinistöllä on kesäasuntona Kultaranta, joka aiheuttaa valtiolle kustannuksia. Miksi? Presidentin virkaasunto Mäntyniemihän on jo luonnon keskellä ja meren rannalla. Suomen presidentti ei tarvitse erillistä kesäasuntoa. Toivottavasti joku presidenttiehdokas hoksaa puuttua vaalikeskusteluissa tähän asiaan.

Eivätkö Trumpin edeltäjät USA:n pressoina matkustaneet sitten lainkaan, koska anonyymi syyttää kaikesta vain Donald-parkaa?

Noin typeriä purkauksia, joita anonyymi edellä esitti, toivoisi näkevän kommmenttiosastolla mahdollisimman vähän.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Lontoon kisasta voisi kirjoittaa päättäjäisblogin/kommentin. Blogisti oli ennustuksissaan valitettavan oikeassa! Ei urheilla Suomea enää maailmankartalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei maksa vaivaa!

Anonyymi kirjoitti...

Dosentti, eduskunnan tutkija, erikoistutkija Railo on jälleen kertoillut sinnikkäiden, nollatutkimustensa tuloksia. Laura Huhtasaari saa dosentin mukaan hyvän kannatuksen.

No eipä olisi kannattanut taas tuhlata veroeuroja turhaan. Tämän asian on Suomen kansa tiennyt jo siitä lähtien kun Huhtasaari ilmoitti lähtevänsä kisailemaan.
Nainen kun ei jaarittele niitä näitä ympäri pyöreitä vaan kanta tulee selvästi esille ja tästä Suomen kansa tykkää.

Sääliksi käy sossujen mahdollista naisehdokasta, olisiko kannatus n. kaksi prosenttia?

Anonyymi kirjoitti...

Niinistöä jos johonkin vertaa, niin Wisconsinin governor voisi olla lähinnä vastaava.

Nyt on kuulkaa Seiskassa juttu, että Toukohousu on jakanut sylkeä myös jonkun kokoomusmimmin kanssa festareilla!