sunnuntai 20. elokuuta 2017

1102. Sauli Niinistöllä minäkeskeinen tilaisuus

Minä...minä esitin hallitukselle jo 5 vuotta sitten…minä ja kolme hallitusta…minusta on tärkeää…minä otaksun…minä luulen…minusta tuntuu…minä olen myös…minä soitin Merkelille...minä ja Trump...äänestäkää ihmeessä…MINUA…minä minä minä...


1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö järjesti tänään virka-asunnossaan Mäntyniemessä toimittajille tiedotustilaisuuden toissa päivänä sattuneen Turun terroristisen puukotustapauksen johdosta. Yllä oleva kuva on mainitusta tilaisuudesta. Tilaisuus alkoi kello 16.01 ja päättyi 16.21. 

2. Presidentti Niinistö otti iskuun kantaa kirjallisesti jo eilen lauantaina. Se oli varsin pitkä - poikkeuksellisen pitkä, sanoisin - ja samalla myös aika "räväkkä". Räväkkyyttä lausumaan toivat Niinistön  "eräisiin tahoihin" kohdistamat moitteet "törkeästä leimaamisesta", jota sanontaa Niinisö käytti paheksuessaan Suomessa käytyä ja yhä edelleen jatkuvaa maahanmuuttopolitiikan kritisointia. 

3. Vaikka Niinistö ei eilen maininnut moitteidensa kohdetta, oli selvää, että hän tarkoitti esimerkiksi ja ennen kaikkea perussuomalaisia, siis Jussi Halla-ahoa johtamia persuja, ja kansanedustaja Laura Huhtasaarta, joka valitaan syyskuun alussa perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Vaivihkaa Niinistö näyttäisi vastaavan vastaehdokkaansa Huhtasaaren esittämään kritiikkiin.

4. Olen jo edellisessä blogijutussa omasta puolestani paheksunut Sauli Niinistön sanottuja moitteita ja leimannut Niinistön sanoman tältä osin "leimaamiseksi", jota voidaan pitää asiayhteys eli Turun traagiset tapahtumat huomioon ottaen luonteeltaan jopa törkeänä. 

5. Minusta presidentin, joka aikoo tammikuussa pyrkiä jälleen koko kansan presidentiksi ja vieläpä suoraan ensimmäisellä äänestyskierroksella, olisi kyllä pitänyt valita eilen sanomisensa paljon tarkemmin ja tasapuolisemmin.  Se, mitä Niinistöltä oli lupa eilen ja myös tänään odottaa, oli puukotusten ja törkeiden rikosten tuomitsemisen ohella selonteko niistä keinoista, joilla kansalaisten turvallisuutta voitaisiin lisätä ja terroristisia rikoksia ehkäistä ja vähentää. Siitä Niinistö ei maininnut eilen eikä tänään oikeastaan yhtään mitään.

6. Niinistö aloitti tilaisuuden osoittamalla suruvalittelunsa kuolonuhrien omaisille ja toivottamalla pikaista paranemista loukkaantuneille. Lisäksi hän kiitti sivullisia ja viranomaisia esimerkillisestä toiminnasta. Presidentti puhui maahanmuuttoa koskevien kysymysten vaikeudesta ja kertoi keskustelleensa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksista poliisin ylimmän johdon kanssa. Hän kertoi, että pakkopalautusten järjestäminen on vaikea eli "haasteellinen" tehtävä. - No, tämänhän me kaikki toki tiedämme, ei tässä ollut mitään uutta.

7. Kello 16.07 presidentti alkoi sitten vastata toimittajien kysymyksiin. Kysymykset olivat hyvin yleisluonteisia ja pyöreitä. ja niihin annettin myös samanlaisia vastauksia. Kukaan toimittaja ei rohjennut esittää ainoatakaan "vaikeaa" kysymystä presidentille.

8. Yksi toimittaja kysyy Niinistöltä, miten iskuja voidaan estää tulevaisuudessa. Presidentin mukaan yksittäisten henkilöiden tai pienryhmien tekemät iskut ovat vaikeasti estettävissä. Niinistön mukaan ihmisten on tärkeä seurata toinen toistaan ja panna merkille, mikäli havaitsee muissa poikkeavaa käytöstä.- Jaahas, vai niin. - Niinistö kertoi, että hallitus on lisännyt Supon resursseja, ja myös poliisin resurssit kasvavat. _ Hyvä näin, jos kasvavat.

9. Sitten siirryttiinkin, kun kello oli 16.09,  ilmeisesti tilaisuuden pääasiaan, eli somessa vellovaan maahanmuuttokeskusteluun. Niinistö luonnehti some-keskustelua tokaisemalla, että se on ollut "merkillistä meininkiä". Nyt hän ei kuitenkaan ryhtynyt, luultavasti eilisestä viiisastuneena, osoittelemaan tai syyttelemään ketään tai joitakin ryhmiä törkeästä leimaamissta tms. toiminnasta.  

10. Kello 16.13 presidentti kertoi, millaista kommentteja hän on saanut somepäivityksiinsä Turun iskuun liittyen. Hänestä ne ovat olleet yleisesti ottaen asiallisia. 

11Niinistö koroti, että  maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa pätee parhaiten sama sääntö, kuin kaikissa ihmisten välissä keskusteluissa yleensäkin: tulisi pyrkiä mieluummin ymmärtämään, kuin väärinymmärtämään. Mitä hän tällä itse asiassa tarkoitti, jäi kuitenkin selvittämättä, eikä kukaan toimittaja rohjennut, tietenkään, sitä presidentiltä tiedustella. Mitään esimerkkiä mainitusta väärin ymmärtämisestä Niinistö ei maininnut. - Mäntyniemessä pitää tietenkin käyttäytyä asiallisesti ja kunnioittavasti!

12. Kello 16.15 IS:n toimittaja Manninen kysyi Niinistöltä, voiko Turun iskusta seurata jotain hyvää. Hieman epätavallinen kysymys, mutta olkoon. Niinistön mukaan tällainen tapahtuma herättää ajattelemaan ja jää ihmisten mieliin. Hän pitää myös sivullisten auttamisenhalua hyvänä asiana.

13. Kello 16.16 Niinistö kertoi tilanteesta, jolloin hän sai kuulla Turun iskusta. Hän oli ollut tuolloin Kultarannassa, ja kun meillä on turvajärjestelmä, saamme varsin nopeasti tiedon siitä, mitä poliisissa tapahtuu, totesi Sauli.  Ei mennyt montaa minuuttia. Olin puhetta kirjoittamassa, kun viestejä alkoi tulla. Puhe on yhä kirjoittamatta, Niinistö sanoi. - Oliko tämä kenties tarkoitettu jonkinlaiseksi kevennykseksi, kun info muuten muistutti lähinnä hartaustilaisuutta. 

14. Toimittaja kysyi, mitä mieltä Niinistö on siitä, että niin moni Turun torin auttajista oli ulkomaalaistaustaisia. Niinistö vastasi, että hän ei erottelisi tässä tapauksessa ihmisiä heidän taustojensa mukaan, vaan totesi, että useimmilla paikalla olleilla syttyi tilanteessa halu auttaa.

15. Tällä tavalla! Näin kauniisti, sopusaisasti ja siististi noin 20 minuuttia kestänyt tiedotustilaisuus eli oikeastaan kevyt rupatteluhetki eteni. Yksi kysymys esitettiin ruotsiksi ja siihen Niinistö antoi lyhyen vastauksen. Suurin osa paikalla olleista ja kysymyksiä esittäneistä toimittajista oli naisia. Puheenjohtajana toimi presidentin tiedotuspäällikkö Katri Makkonen. 

16. Tiedotustilaisuuden anti oli lähinnä tasoa plus miinus nolla, sillä eihän siinä tullut esiin mitään uutta, vaan kaikki asiat, jotka tilaisuudessa mainittiin, oli sanottu 2-3 päivän aikana jo moneen kertaan. Miksi tällainen "tyhjä" tilaisuus piti sitten oikeastaan järjestää? Viittaan tässä kohtaa jo alussa mainitsemiini näkökohtiin. Kyse on tietnkin myös Sauli Niinistön vaalikampanjasta, jota hän käy kiivasti, vaikka sanoo itse aloittavansa sen joskus loppusyksystä tai itsenäisyyspäivän jälkeen.

17. Turun tapahtumat eivät liittyneet suoranaisesti tasavallan presidentin toimialaan ja -valtuuksiin; maan sisäinen turvallisuuskin kun on hallituksen ja sisäministerin heiniä. Mutta toki presidentti saa puhua muistakin aiheista ja teemoista, eli hänen ei tarvitse rajoittua vain iänikuisiin ulkopoliittisiin kyysmyksiin. 

18. Presidentilä edellytettäisiin kuitenkin myös jonniinlaista arvojohtamista tai -johtajuutta. Saatan kuulostaa turhan kriittiseltä, mutta tässäkään tilaisuudessa Sauli  Niinistö ei minusta osoittanut arvojohtajuutta. Siihen ei nimittäin riitä, että presidentti kutsuu toimittajat luokseen, kävelee mikrofonin eteen, pitää parin minuutin johdannon tai katsauksen ja tiedustelee sitten vaivihkaan, että olisikohan toimitttajilla jotain asiaan liittyvää kysyttävää.

19. Niinistön masinoima tilaisuus ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä tyypillinen tiedotustilaisuus. Kaikki ne asiat, joista toimittajat kysyivät ja Niinistö mainitsi, olivat jo varsin hyvin ihmisten tiedossa. Kyse jonkinlaisesta pakkopullasta ja sangen minäkeskeisestä tilaisuudesta. Presidentti piti itseään hyvin esillä ja mainosti, kun näet vaalivuosikin on edessä, mitä kaikkea hän (minä minä minä) oli jo aiemmin - tiedustelulaisäädännön laajentamista jo viisi vuotta siten - esittänyt ja lausunut. Toimittajat tulivat tässä "kivasti" Niinistöä vastaan. Häneltä kysyttiin mm., missä hän oli ollut ja mitä hän oli ollut tekemässä, kun kuuli Turun puukotuksista. 

20. Kyllä toimittajien pitäisi pystyä paljon parempaa. Sama vaatimus koskee myös tasavallan presidenttiä. 









76 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Sauli Niinistö on ollut ihan vauhkona koko viikonvaihteen Turun puukotusjutun vuoksi. Viranomaisten - sisäministerin, poliisijohdon ja muun valtiovallalle tiedotus- meni alussa ja nytkin ihan " putkeen", mutta Niinistö ei näytä pääsevän lainkaan päiväjärjestykseen. Hän on surunvalittelut moneen kertaan, toimittanut kukkia tapahtumapaikalle torille, istunut Turun tuomiokirkossa muistotilaisuudessa ja nyt vielä pitänyt vartavasten tiedotustilaisuuden! Miksi?
Ilmeistä on, että Niinistö on saanut niin paljon kritiikkiä toiminnastaan, että hänen on varta vasten aina palattava asiaan. Kyllä sinä Sauli voitat vaalit! Take easy! Kyllä sinusta tulee koko kansan presidentti vielä seuraavaksi kuusivuotiskaudeksi! Siitä olen ihan varma!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo ensimmäisen kommentti oli Skorpionin edellisen blogikirjoituksen johdosta kirjoittama. Siirsin sen myös tämän kirjoituksen kommentiksi.

On hyvä, että Skorpionilla riittää - kaikesta huolimatta - uskoa ja luottamusta Saulin kykyihin ja menestykseen! Vaaleissahan tuo sitten nähdään, miten käy.

Itse voisin lyödä vaikka pienen vedon siitä, ettei Sauiia valita toiselle kaudelle ensimmäisellä äänestyskierroksella, vaan lopullinen taistelu käydään toisella kierroksella, jonne selviytyy ensimmäisen kierroksen kaksi parasta ehdokasta.

Anonyymi kirjoitti...

Sauli näyttää jo hyvissä ajoin ennen vaaleja ottaneen päävastustajakseen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä onhan mm. professori Erkka Railo ennustanut, että Huhtasaari menestyy vaaleissa yllättävän hyvin.
Persuilla on hampaankoloissa paljon niinistöä vastaan lähinnä sen vuoksi, että Ninistö puuttui kesäkuun alusssa Kultarannan telttakokouksessa sopimattomasti perussuomalaisten puheenjohtajavaalin tulokseen.

Jos persut saavat maahanmuuttokriittisen väestön liikkeelle ja taakseen vaalissa, voi Huhtasaari hyvin yltää toiselle kierrokselle.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni Niinistö on osoittanut vahvaa johtajuutta tässäkin tilanteessa tuomansa selkeästi esiin näkemyksensä tapahtuneesta ja olemalla median käytettävissä. Kokonaan toinen asia on, mitä kysymyksiä media esittää. Siinäkin Niinistö toimi oikein, ettei hän presidentin asemassa ottanut kantaa siihen, onko turvapaikkapolitiikka liian löyhää tai tiukkaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muotoilisin itse kyllä anonyymin esille ottaman asian siten, että media on ollut Sauli Niinistön käytettävissä, ei siis päin vastoin.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö ei ottanut mitään kantaa pääongelmaan l. turvapaikkahakuprossin hyväksikäyttöön ja heikkoon toimivuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö tänään:

"Meillä on kaikkeen maahanmuuttoon liittyvään keskusteluun liittynyt sellainen piirre, että halu väärinymmärtää on ollut suurempi kuin halu ymmärtää."

Erikoinen ajatus ja kryptinen sanonta, joka ei avautunut mitenkään. Mainittu iskulause ei toistamalla parane tippaakaan, jollei sen lausuja vaivaudu kertomaan, mitä hän sillä oikein tarkoittaa ja kerro esimerkkitapauksia, joissa on tuolla tavalla menetelty eli pyritty vain väärin ymmärtämään.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedotustilaisuuden turhuutta ja tyhjyyttää kuvastaa mm. se, että Ilta-Sanomat on tehnyt tilaisuudesta pääjutun siitä, missä Sauli Niinistö oli silloin, kun hän sai tietää Turun puukotuksista, ja mitä hän tuolloin oli tekemässä.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005333536.html

Hehheh! Onhan tuokin toki "tärkeää" tietää!

Anonyymi kirjoitti...

Tiedustelulaonsäädännön uudistaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta iskut saadaan estettyä etukäteen. Tämän Niinistö toi nyt esille ja on tuonut aiemminkin. Valitettavasti tarvittiin uhreja ennen kuin asia otetaan vakavasti, eivätkä toivottavasti asiantuntijatkaan enää vastusta.

Mitä taas tulee uhka-arvioihin, niin niitä päivitetään koko ajan. Mitään sellaista uutta ratkaisevaa tietoa ei ole tullut, jota ei olisi tiedetty jo ennen tätä iskua.

Anonyymi kirjoitti...

Nuin on tietenkin aina perin helppo sanoa ja heittää! Kaikki on hyvin, me olemme tehneet parhaamme!

Minusta Ilkka Kanervan haastattelu tänään Iltalehden verkossa oli paljon "presidentillisempi" kuin Sauli Niinistön vaikeaselkoinen mumina Mäntyniemessä, jossa hän ei sanonut asiallisesti yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Huhtasaari on ehdokkaista vähäisin uhka Niinistölle, mutta Niinistö on ennenkin, mm. kesällä tehnyt selväksi, ettei hän hyväksy Perussuomalaisiin liittyviä tiettyjä piirteitä. Nyt on tilaus maltilliselle, maahanmuuttokriittiselle puolueelle, koska moni muukin ajattelee Niinistön tavoin.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentivaalien yhteydessä ei tulisi puhua jonkun ehdokkaan tarjoamasta väitetystä "uhasta" jollekulle toiselle ehdokkaalle.

Huhtasaaren "uhka" tai hänen mahdollisuutensa vaalissa eivät tietenkään yhtään vähentyneet sen vuoksi, mitä Niinistö sanoi Kultarannassa perussuomalaisista ja heidän uusista puheenjohtajistaan. Huhtasaaren mahdollisuudet päin vastoin kasvoivat isosti Niinistön mainitun "ulostulon" jälkeen! Ilman Niinistön ko. tuomiota perussuomalaiset eivät kenties olisi asettaneet lainkaan omaa ehdokastaan vaaleihin. Hyvä, että asettivat! Jos he eivät kelvanneet saulille, niin kyllä he ja Huhtasaari kelpaavat persuille ja monille muillekin Niinistöä paljon paremmin.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Näyttää vahvasti siltä, että presidentti järkyttyi Turun iskusta niin syvästi, että mahtaako toipua siitä koskaan ja jos "toipuu", niin toipuuko toiselle kierrokselle?

Anonyymi kirjoitti...

Vuoden 2005 vaaleissa Sauli Niinistö kampanjoi teemalla "Työväen Presidentti".

Kaikki ei-sosialistit eivät olleet ideasta innostuneita. Niinistön leiristä vastattiin, että närkästyneet voivat aina äänestää Tarja Halosta presidentiksi.

Huhtasaari on Niinistölle ongelma, koska hän pakottaa Niinistön ottamaan kantaa asioihin, joista Niinistö haluaa puhua kryptisesti eli vältellen.

Huhtasaari jakoi juuri "hauskan" koirakuvan ;-)

https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-0/s480x480/20914405_10154848762293342_6540353350233324872_n.jpg?oh=7f5d8abe3de9a045019568a2ee6698fa&oe=5A35D5C5



Anonyymi kirjoitti...

Lauran valinnan myötä Mäntyniemeen saataisiin kunnon koirakin!

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Juuri näin anonyymi ja säästöä tulis turvamiesten kustannuksista heh..heh..

Anonyymi kirjoitti...

Satavarmasti tätä turkukeissiä käytetään keppihevosena kun kansalaisten perusoikeuksia taas kavennetaan säätämällä kansalaisten viestinnän tarkkailun mahdollistava laki. Kysymyshän on muodollisesti maan rajojen ylittvän viestinnän tarkkailu samoin kuin Routsissa, mutta kyllä siinä samassa kotimaisten natsien ym. viestejä jää haaviin.

Vaikka poliisilla on jo nyt melkoiset valtuudet, niin lisää pitää saada. Ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä siitä, että kansalaisten perusoikeuksien rikkominen auttaisi terrorismin torjunnassa. Eihän turkukeissiäkään estetty.

Vielä pari turkutapausta, niin poliisin ikuinen haave saada passisormenjälkirekisteri käyttöönsä toteutuu.

Anonyymi kirjoitti...

Noh, noh, tuohan on jo loukkaavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä käytetään, ja hyvä näin. Poliitikot tarvitsevat konkretiaa, jotta viesti menee perille.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö vaatii jo tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa Kohta hän on " rajatkiinnilinjalla"

Anonyymi kirjoitti...

Kun Niinistöltä kysyttiin, voisiko tämä terroriteko tuoda jotain hyvääkin, niin vastaushan on myönteinen: aito keskustelu ja realistiset näkemykset maahanmuuton uhkista.

Anonyymi kirjoitti...

Jep Jep!

Eihän ne päättäjät ja poliitikot herää ilman kunnon puukotuskeissejä!

Anonyymi kirjoitti...

Vieläköhän Toukon ja Juhan porukka uskaltavat toivottaa Suomeen tervetulleiksi kaikki halukkaat. Uskalluksella viittaan siis äänten menettämisen pelkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Miksei Niinistö sitten keskustele? Toisten presidenttiehdokkaiden kanssa! Se olisi hyvä ja ajankohtainen forum. Niinistöllekin sopiva ja kiinnostaisi kansalaisia. Siitä satavarmasti kuitenkin ennen pressavaaleja keskustellaan halusipa Niinistö vai ei!!!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä pointti anonymiltä!

Niinistö ei halua muiden ehdokkaiden missään nimessä sekaantuvan asioihin, sillä hän hän on kaikkien muiden yläpuolella ja haluaa yksin johtaa keskustelua ja käydä sitä yksinään. Toimittajaparat kuulijoinaan. Sauli halajaa julkisuutta ja hän haluaa kerätä kaiken huomion ja pisteet itselleen. Muut ehdokkaat eivät ymmärrä asioita eivätkä he saa sekaantua asioihin, joita Sauli johtaa ja hoitaa!

Sauli on tavannut muutaman kuuukauden sisällä kaikki merkittävimmät maailman johtajat Kiinan Xi:stä, Japanin Abesta ja Venäjän Putinista alkaen. Putin on hänen vanha kaverinsa, jota hän tapaa ainakin kaksi kertaa vuodessa. He käyvät Punkaharjulla, seilaavat vanhalla paatilla Olavinlinnaan, syövät päivällistä ja sitten kipin kapin oopperaa katsomaan. Väliajalla otetaan pari drinkkiä ja sitten syödään iltapala. Sen aikana vielä keskustellaan, ja tiedotuspäällikkö Katri vuotaa julkisuuteen eli I-S:n Timo Haapalalle ja parille muulle tyypille tiedon, että iltapalalla Sale oli pannut Putinin oikein tiukille! Tästä taas Saulin maine Suomen johtajana kasvaa entisestään.

Sitten Sale lähtee jenkkeihin keskustelemaan itensä Donald Trumpin kanssa. Kas, kun kukaan muu valtionpäämies ei näissä olosuhteissa halua olla Donaldin kanssa missään tekemisissä, saati sitten suin surmin tavata tätä. Mutta Salelle kelpaa kaikki, hän ei todellakaan nirsoile, sillä Sauli tietää, että Donladin tapaaminen tuo hänelle taas kosolti julkisuutta, ja sitähän Sauli halajaa.! Ovathan pressanvaalit tulossa. On Sale tavannut monta muutakin napamiestä, esimerkiksi Turkin itsevaltiaan Recept Erdoganin ja Kazakstani Nurejevenin, vai mikä sen painijan näköisen diktaattroin nimi nyt olikaan.

Mutta Paavia Sauli ei ole vielä tavannut! Tämä kaihertaa hänen turhamaisuuttaan, sillä Suomesta Paavin on tavannut vain tuo Sipilän Juha, joka ei Saulin mielestä ymmärrä ulkopolitiikasta yhtikäs mitään.

Mutta Saulilla on viellä toiset kuusi vuotta aikaa. Paavikin ehtii tuona aikana vaikka vaihtua, mutta kolme asiaa on sellaista, jota Suomen katajainen ei vaihda: Sauli, Jenni ja Lennu! Tuo trio on Suomen Pyhä kolminaisuus, jota kaikkien suomalaisten pitää kumartaman.

Anonyymi kirjoitti...

Taloustieteen nobelisti, The New York Timesin kolumnisti Paul Krugman kirjoittaa, ettei Donald Trumpia enää pysty kunnolla vertaamaan edes Rooman hulluna keisarina tunnettuun Caligulaan. Hieman alle neljä vuotta Roomaa hallinnut Caligula esiintyi jumalaisena hahmona, tekaisi sotavoittoja sekä kaivautti Aleksanteri Suuren rintahaarniskan itselleen ja puheli palatsissaan muille jumalille.

Krugmanin mukaan ko. rinnastusta käytettiin jo ennen kuin Trump astui valtaan, mutta pohtii nyt, onko vertaus epäreilu. Krugman viittaa etenkin Trumpin viimeaikaisiin lausuntoihin Charlottevillen mellakoista. Krugman pitää Trumpia kertakaikkisen sopimattomana niin moraaliltaan kuin älyltään Valkoiseen taloon.

Krugman muistuttaa, ettei Trumpin hallinto ole kohdannut vielä yhtäkään kriisiä, joka ei olisi sen itsensä aiheuttama. Ja lisäksi lähestymässä on sarja pelottavia aikarajoja. Pelottavilla aikarajoilla hän viittaa Yhdysvaltain budjetin vahvistamiseen ennen kuin hallinto lopettaa toimintansa, velkakaton nostamista ennen kuin maa ei enää kykene suoriutumaan veloistaan ja lasten terveydenhuolto-ohjelman uudistamisen ennen kuin yhdysvaltalaiset lapset menettävät terveysvakuutuksensa.

Tällaista "hullua" hallitsijaa Suomen presidentti on siis menossa tapaamaan kiireen kaupalla ja pika-aikataululla. Niinistö ei välitä Trumpin "pikku vioista" pätkääkään, vaan julkisuus, jota vierailu tuo tullessaan, on kaiken aa ja oo, sillä se on suorastaan mannaa Niinistölle!

Anonyymi kirjoitti...

Miten on ylipäätään mahdollista että marokkolainen voi saapua Suomeen tp-hakijan statuksella?

Marokko on turvallinen maa. Miksi tp-prosessi edes käynnistyy kun kerran hakemus varmuudella hylätään (selvästi perusteeton hakemus)?

Eikö rajalla suoriteta minkäänlaista kyselyä ja tutkintaa?

Jos hakija on tulossa maasta joka on turvallinen ei tulijan pitäisi voida edes päästä kohdemaahan tp-hakijana vaan ainoastaan normaaleilla matkustusasiakirjoilla (passi, viisumi ym.).

Voiko Ruotsin kautta todella tulla kuka tahansa mistä maasta tahansa ilman mitään papereita?

Ja ilmoittautua sen jälkeen tp-hakijaksi?

On käynyt mielessä että tämä Abdul Rahman ei kuulosta marokkolaiselta nimeltä (vrt. esim. Barcelonan epäiltyjen nimet). Onko tämä tulija esiintynyt jonkun muun maan kuin Marokon kansalaisena saadakseen varmemmin turvapaikan vai onko niin että hän on vaan pannut selvästi perusteettoman hakemuksen vireille marokkolaisena ja saanut siitä huolimatta täyden käsittelyn ja oleskelun Suomessa?

Mikäli näin on niin järjestelmä on pahasti viallinen.

Kaiken kaikkiaan turvapaikkamenettelyä koskevat kv. sopimukset ja käytännöt pitäisi pikaisesti uudistaa vastaamaan nykyisiä tarpeita. Järjestelmää ei ole suunniteltu nykytilannetta silmällä pitäen.

Mitkään muutkaan sopimukset tässä maailmassa eivät ole ikuisia.

Kaikilla aloilla tilanne muuttuu koko ajan ja aina vaan useammin ja nopeammin. Muutosta korostetaan kaikkialla.

Miksi ei tässä asiassa?

Onko niin että koko tp-asia on esimerkiksi Suomessa poliittisen pelin ja henkilökohtaisen edun väline?

Mikä estäisi muuttamasta tp-järjestelmää niin että se keskittyy lähtömaihin eikä kohdemaihin. Esimerkiksi EU:n johdolla voitaisiin perustaa selvittelykeskuksia lähtömaihin. Niihin palkattaisiin lähtömaiden omia kansalaisia jotka pystyvät haastattelemaan hakijat tietenkin paljon paremmin ja asiantuntevammin kuin esimerkiksi Suomessa Migrin suomalaiset virkailijat. Lähtömaiden viranomaisten tiedot olisivat käytettävissä, ja taustaselvityksiä voitaisiin tehdä aivan eri tavalla.

Luvan saaneet voitaisiin kuljettaa suoraan kohdemaihin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oivallista pohdintaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oivallista pohdintaa!

Anonyymi kirjoitti...

Yllä olevalle anonyymille: Mihinkään lähtömaahan ei voida perustaa selvittelykeskuksia tai vastaavia ilman ao. maan suostumusta. Kuten tiedetään monessa Pohjois-Afrikan maassa asiat ovat lievästi sanottuna pahasti sekaisin. Libyassa esim. ei ole mitään rajakontrollia käytännössä.

EU on nyt neuvottelemassa mm. Libyan kanssa siirtolaisongelmasta, rajakontrollista ja jonkinlaisten käsittelykeskusten perustamisesta. Homma vaatii tietysti rahaa, muistaakseni Libyaan on osoitettu yli 40m€. Ts. asian päällä ollaan, mutta tuleeko valmista ja milloin, on sitten eri juttu.

Toipila kirjoitti...

Onko Niinistö itse sittenkin ruvennut tehokkaasti katumaan omia möläytyksiään ja teeskenneltyjä väärinymmärryksiään, kun varovaisen peitellysti puhelee niitä näitä. Niistöhän vaati mm tilaa erilaisille mielipiteille

Onko Niinistö itse antanut tilaa erilaisille mielipiteille?

Perussuomalaisten mielipiteille Niinistö ei ole näyttänyt haluavan antaa minkäänlaista tilaa. Onko Niinistön mieli nyt muuttunut?

Anonyymi kirjoitti...

"Voiko Ruotsin kautta todella tulla kuka tahansa mistä maasta tahansa ilman mitään papereita?"

Ymmärtääkseni tuosta asiasta oli sovittu "salaisesti" Orpon ja vastaavan ruotsalaisministerin kanssa juuri ennen 30.000 turvapaikanhakijan tuloa.
Ruotsi oli pyytänyt Suomelta apua ja Orpo tähän suostui.
Oliko Orpolla tähän laillisia valtuuksia on jo toinen asia.

Anonyymi kirjoitti...

Nonni!

Ilmankos Suomessa, siis Suomen hallituksessa, kukaan ei kyllä yhtään älähtänyt Ruotsin menettelyä loppusyksystä 2015. Tuolloin ruotsalaiset viranomaiset lastasivat kiireen kaupalla junalasteittan n. 30 000 Ruotsiin tullutta turvapaikanhakijaa juniin, jotka ajettiin kiiruusti Suomen ja Ruotsin väliselle rajalle, josta nämä 30 000 ihmistä, joukossa useita rikollisia ja henkilöitä, jotka eivät ollleet lainkaan turvapaikan tarpeessa, saapastelivat tai tulivat Suomeen busseilla.

Tätä edesauttoi tietenkin osaltaan tieto sitä, että Suomen pääministeri, Juha Sipilä nimeltään, oli internetissä hövelisti luvannut, että kyllä, suomalaiset ottavat nuo ihmiparat riemurinnoin vastaan. Varmemmaksi vakuudeksi tämä Juha lupasi oman Kempeleen omakotitalonsa turvapaikanhakijoiden asunnoksi. Tuo lupaus ei sitten, tietenkään, pitänyt.

Toipila kirjoitti...

Viranomaiset olivat sanoneet Sipilälle, ettei turvallisuusriskien takia Sipilä voi luovuttaa omakotitaloaan maahantulijoille asuttavaksi. Niinpä Sipilä ilmoitti julkisuuteen, ettei hänen omakotitaloonsa Kempeleellä voida toistaiseksi majoittaa ketään, mutta tarjous on kuitenkin edelleen voimassa.

Vain todella paatunut poliitikko voi keksiä tällaisen selityksen kansalaisten sumuttamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Turvapaikanhaku ulkomailta on yksi tapa välttää asevelvollisuus Marokossa.

Tämä oli erään marokolaisen mieshenkilön veikkaus, miksi tämä puukottaja on täällä Suomessa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

"Sauli Niinistöltä turha tiedotustilaisuus"
"Räväkkyyttä lausumaan toivat Niinistön "eräisiin tahoihin" kohdistamat moitteet "törkeästä leimaamisesta", jota sanontaa Niinisö käytti paheksuessaan Suomessa käytyä ja yhä edelleen jatkuvaa maahanmuuttopolitiikan kritisointia."
Suomen kansan (eräiden tahojen?) törkeäksi leimaaminen teki tiedotustilaisuudesta tärkeän. Saimme selkeän kannanoton maamme ylimmän johdon ja sen sylikoirana vinkuvan valtamedian suhtautumisesta Suomen kansaan.
ps. en lukenut väärin lainaamaani tekstiosuutta...

Anonyymi kirjoitti...


Sisäministeriön kansliapäällikön on antanut haastattelun MTV’lle. Hän selvittää, jos halutaan asiallista keskustelua jatkaa, että Marokosta lähdetään hakemaan turvapaikkaa poliittisen tai uskonnollisen vainon takia. Tottakai se voi olla hämäystä, todellisuudessa haetaan parempaa elintasoa ja pakoillaan asevelvollisuutta, muuta mites tämän estät?

Samaten syytä havaita, että säilytyskeskukset kielteisen tp-päätöksen saaneille vaatisivat lain muutosta. Olemme siihen valmiita, olisi aika radikaali toimenpide.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogisti,

Valitettavasti joudun toteamaan, että blogisti harrastaa voimakasta mielipiteiden muokkausta jättämällä julkaisematta kaikki ne kirjoitukset, joissa arvostellaan Huhtasaarta tai persuja, puolustetaan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa, hallitusta tai presidentti Niinistöä. Ja vastaavasti toisinpäin olevat kirjoituksen julkaistaan samantien.

Ette te tätäkään kirjoitusta uskalla julkaista, joten olkoon se tiedoksi vain teille, että me emme suinkaan ole niin samaa mieltä teidän kanssanne, kun palstalle ilmestyneistä kommenteista voisi päätellä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo ei pidä paikkaansa.

Tässä samoin kuin edellisissä blogikirjoituksissa, on julkaistu useita kirjoituksia, joissa puolustetaan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa tai arvostellaan Laura Huhtasaarta ja Sauli Niinistöä.

Sellaisia kommenteja, joissa yritetään yritetään hyökätä blogistin henkilön kimppuun, tai muuten epäasiallisia kirjoituksia,ei julkaista.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on blogistin koti, jossa blogisti määrää pelisäännöt. Mielensä pahoittanut anonyymi voi perustaa ihan ikioman blogin, jossa julkaisee omat mielipiteensä, ja mahdollisesti muiden ne mielipiteet, jotka miellyttävät. Lukijoita en tuolle blogille ennusta montaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Puukotuksista epäillyn marokkolaisen oika nimi on nyt selvinnyt ja ilmoiteetu. Hän on Abderrahman Mechkahi.

Poliisi on vaatinut tänään Turun käräjäoikeudessa kaikkia viittä marokkolaista miestä vangittaviksi. Käräjäoikeus päättää asiasta huomenna.

Nyt on myös selvinnyt, että Supo sai jo tämän vuoden alussa vihjetiedon Mechkahista. Vihjeen mukaan mies oli vaikuttanut radikalisoituneelta, minkä lisäksi hän oli vihjeen mukaan kiinnostunut ääriajattelusta. Mitää konkreettista isku-uhkaa vihjeestä ei poliisin mukaan ilmennyt.

Supo tiedotti asiasta tänään ja selitti, ettei se ollut ehtinyt tarkastaa vihjettä eikä siten määritellyt, kun mistään konkreettisesta uhasta vihjeessä ei ollut mainittu, epäiltyä terrorismntorjunnan kohdehenkilöksi, joita on Supon mukaan Suomessa noin 350 kappaletta.

Hitaat ne ovat Suponkin kiireet!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannanottonaan terroritekoon ja kansalaisten turvallisuuteen sisäministeri Risikko, presidentti Niinistö ja kansliapäällikkö Päivi Nerg ovat hurskastellen kehottaneet kansalaisia valppauteen ja tekemään ilmoituksia epäilyttävistä havainnoistaan. Mutta turvapaikanhakijoiden valvontaan ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden joutuisaan maasta karkoitttamiseen he eivät ole kiinnittäneet mitään huomiota.

Presidentti Niinistö haukkui kirjallisessa lauusnnossaan lauantaina suorin sanoin ja suorastaan lyttyyn ne suomlaiset, jotka ovat kiinnittäneet huomiota turvapaikanhakijoiden ja kielteisen t-päätöksen saaneiden ihmisten lepsuun kohteluun ja siitä aiheutuvan turvattomuuden tunteen voimistumiseen. Julmiin puukotuksiin syyllistynytä jihadistia hän ei tuominnut sanallakaan.

Turun tekijästä ja hänen epäilyttävästä käytöksestään annettiin, kuten Niinistö ja kumppanit ovat nyt toivoneet, kansalaisen toimesta tieto poliisille ja Supolle jo tämän vuoden alussa, mutta Supo ei kertomansa mukaan "kerinnyt" tarkastamaan vihjettä. Täydellistä lepsuilua!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa lukea Iltalehdessä tänään julkaistu Alan Salehzadehin laaja ja suorasanainen artikkeli " "Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan". Se on julkaistu 19.8. IL.n verkossa Näkökulma-kirjoituksena.

http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2017/08/19/nakokulma-terrori-iskut-jatkuvat-niin-kauan-kun-islamistien-kanssa-lepsuillaan/

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho erehtyi jakamaan Facebook-sivuillaan MV-julkaisun juttua, jossa väitettiin että Turun puukotusten uhreja auttanut afganistanilainen ei olisikaan auttanut uhreja toisin kuin Turun Sanomissa kerrottiin. Halla-aho poisti myöhemmin postauksen koska MV- lehden väite ei pidäkään paikkaansa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rehti mies! Siis tämä Halla-aho.

Anonyymi kirjoitti...

Kukapa ei olisi, jos jäljestäpäin voi kaikki virheensä korjata.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseisessä uutisessa, jonka alkuperä oli Twitterissä ja Ylilauta.orgissa esitettiin, että TS:n juttu maahanmuuttajan osuus pelastustoimista saattoi antaa turhan ruususen kuvan.

Tosiasiassa sankarityön tekivät "ruotsalainen" ensihoitaja sekä Turun poliisi. Myös puukottajan viimeistä uhria auttanut Turun murretta puhuva t-paitainen henkilö oli otteiden perusteella ammattimies.

Kritiikki kohdistui mielestäni siihen, että media halusi tahattomasti tai ei, korostaa auttajien taustaa. Toisaalta Risikon toteamus, ettei epäilty näyttänyt kantasuomalaiselta, sai aikaan paskamyrskyn vihervasemmistolaisissa [some)-kirjoittajissa.

Jos joskus on vastaava tilaisuus, niin toimittajien kannattaa kysyä, oliko tekijä Suomen kansalainen.

Tämä taisi olla varmasti poissuljettu perjantain tiedoitustilaisuudessa.
Luultavasti Risikolla oli jo tuolloin aika varma tieto siitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Risikko käytti muistaakseni sanontaa "mies, joka oli vaikuttanut ulkomaalaistaustaiselta".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vasta nyt poliisi eli KRP:n päällikkö on "voinut" vahvistaa, että puukotuksista epäilty oli saanut Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Päätöksestä on valitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Päätekijä oli sapunut syksyllä 2015 Saksaan, jossa oli oleskellut laittomasti; ei ollut hakenut siellä turvapaikkaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Petteri Orpokin alkaa heräillä pikku hiljaa horteistaan.

Hän "koroti" tänään suurlähettiläspäivillä Helsingissä, että hallituksen on huolehdittava nykyistä nopeammasta turvapaikkatutkinnasta ja tehokkaasta kotouttamisesta.

Orpon mukaan Suomessa voi olla vain laillisesti. Hänen mukaansa hallitus tekee kaiken voitavan, että tämä myös toteutuu.

Näinhän se on, että hallitus herää lepsuilustaan vasta sitten, kun jotakin tosi vakavaa on päässyt jo tapahtumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sauli Niinistö täyttää 2-3 päivän kuluttua 69 vuotta. Hän matkustaa tapaamaan liki ikätoveriaan eli 71-vuotiasta Donald Trumpia jenkeissä. Herrat lyövät tunnetusti viisaat päänsä yhteen ja yritivät keksiä, mitä kivaa sanoisivat medialle ja uutisnälkäiselle yleisölle. Saapa nähdä, kerääntyvätkö suomalaiset sankoin joukoin ennen Saulin lähtöä Helsinki-Vantaalle ja kajauttavat ilmiolle virrestä "Jumala ompi linnamme" pari värssyä. Näin tehtiin Luumäen asemalla, kun UKK lähti Neuvostoliitton noottikriisiä purkamaan. Kriisiä, jonka hän oli junaillut yhdessä velivenälisten kanssa.

Mutta missä mahtaa luurata Jenni? Häntä ei ole näkynyt julkisuudessa pitkiin aikoihin, eikä hän matkusta Salen kanssa myöskään jenkkilään. Ei kai vaan...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niinistön järjestämä Mäntyniemen tilaisuus ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä todellinen tiedotustilaisuus, sillä kaikki se, mitä presidentti kertoi, oli jo ihmisten tiedossa.

Kyse oli pikemminkin tilaisuudesta, jossa presidentti halusi tuoda esiin omaa toimintaansa ja erinomaisuuttaan. Hän kertoi esimerkiksi, miten oli jo viisi vuotta sitten (!) esittänyt tiedustelulainsäädännän tiukentamista. Hän myös viittasi pariin aikaisempaan puheeseen, joissa hän oli kosketellut maahanmuuttoa, mm. uudenvuodenpuheeseensa 2016. Rivien välistä voitiin lukea Niiniistön kansalle osoittama sanoma: mitä mitä jo silloin sanoin ja esitin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt heräsi jo maan kokoomuslainen oikeusministerikin.:

Paikannus kännykän avulla ja vankeusrangaistuksia – oikeusministeriö kiiruhtaa lakimuutoksia ulkomaalaisten maastapoiston helpottamiseksi. Näin kkaavailee oikeusministeri Antti Häkkänen - joskus tulevaisuudessa tietenkin.

Häkkinen: Jatkossa - milloinkahan tämä "jatko" mahtaisi koittaa - luvatta maassa oleva voisi saada sakon sijaan jopa kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen. Turun epäilty terrori-isku todennäköisesti vauhdittaa lakiuudistuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Siis Supoko ryhtyy toimiin vasta kun on kyse konkreettisesta uhasta ja suunnitelmasta? Silloinhan kyse on jo vakavan rikoksen valmistelusta, jolloin normaalin käytännön mukaan rikospoliisi vaatii epäiltyä vangittavaksi. Mihin Supoa silloin tarvitaan?

Anonyymi kirjoitti...

Lardot kieltäytyi kertomasta, onko epäilty saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta sen hän uskalsi vahvistaa, että epäilty on valittanut turvapaikkapäätöksestä. Myönteisestäkö?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä pointti!

Jos kerran paikalliispoliisi on välittänyt saamansa vihjeen tai vinkin tietyn henkilön ääriajattelusta ja radikalisoitumisesta Supolle, niin toki Supolla pitäisi olla sen verran kokemusta ja "nenää", että se ryhtyy tekemään jotain muutakin kuin sullomaan ko. asiaa ja vinkkiä mappiinsa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt kertoo ihka alkuperäinen suomalainen sankari eli torimyyjä Mikko Kaarilahti siitä, miten hän toimi Turun torilla ja auttoi puukotettu naista ambulanssin tuloon asti. Ambulanssin saapuminen kesti Mikon mukaan yllättävän kauan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onhan meillä toki muitakin presidnettiehdokkaita kuin tämä Sauli Niinistö!

Nyt myös keskustan Matti Vanhanen, joka on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, on saanut julkisuutta Turun tapausta koskeville kannanotoileen, kuten HS:n jutusta tänään ilmenee:

Matti Vanhanen (kesk) kiirehtii Turun terrori-iskun jäljiltä tiedustelulain viimeistelyä ja riskitapausten profiloinnin sekä seurannan tehostamista. Savonlinnassa keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä järjestetyssä ulkopolitiikan keskustelutilaisuudessa Vanhanen korosti myös tarvetta arvioida valitusprosessien nykyisiä käsittelyaikoja.

Vanhanen arvioi, että syksyn mittaan selviää, olisiko Turun tapaus voitu nykyaikaisemmalla tiedustelulailla selvittää jo etukäteen.

Vanhanen ei lähtisi muuttamaan poliisin asekäyttöoikeuksia. ”Turun tapauksessa poliisi käytti asetta ja toimivaltuudet näyttivät olevan kohdallaan.” Poliisien määrärahalisäyksiin ei Vanhasen mielestä ole myöskään välitöntä tarvetta.
”Poliisillehan on lisätty budjettiesityksessä juuri määrärahoja. Suojelupoliisille pitäisi varmistaa kuitenkin mahdollisuus riskitapausten riittävään profilointiin ja seurantaan.”

Vanhasen mukaan Turun iskun seurauksena Suomen koko turvapaikkapolitiikka pitää käydä läpi.

”Hallitus tuoreeltaan lyhensi valitusaikaa 21 päivään, ja sitä tuskin pystyy enää lyhentämään. Sen sijaan itse valitusprosessi on kohtalaisen pitkä. Se kestää puolisen vuotta. ”

”Ja se, millä perusteella valitusprosessin aikana voidaan kontrolloida ihmistä, tulee varmaan eteen. Kun kyse on kuitenkin mahdollisten riskialttiiden ihmisten seuraamisesta ja kontrolloimisesta, tähän liittyvät kysymykset pitää käydä lävitse. Nytkin voi kysyä, että olisiko jotain voitu tehdä jo ennalta.”

Vanhanen luonnehtii Turun terroritekoa ”tavattoman surulliseksi ja totaalisen tuomittavaksi”. Omia tuntemuksiaan iskun jäljiltä hän kuvaa ”masentuneiksi”.

”Suurin osa maahanmuuttajista ei ole missään tapauksessa rikollisia. Nyt myös monet maahanmuuttajat olivat auttajien puolella ja uskon, että suuri yleisö tämän näkee.”

Yhteiskunnan pitää Vanhasen mukaan kollektiivisen surukokemuksen rinnalla pystyä järjestäytyneesti ja vastaamaan tapahtuneeseen.

”Ei pidä lannistua tällaisen edessä. Meidän täytyy yrittää ennaltaehkäistä tämänkaltainen rikollisuus. Ja jos rikoksia tapahtuu, ne täytyy selvittää ja langetettava rikoksista asianmukaiset tuomiot.”

”Ei varmasti ole yllätys, että epäilty on päätetty vangita. Mutta se, että poliisi esittää myös neljä muuta vangittaviksi antaa aihetta epäillä, että heilläkin on ollut jokin rooli. Ei ole siis kyse yhden hairahtuneen, melkein lapsen teosta, vaan jostain järjestäytyneestä toiminnasta.”

Yksi keskeinen keino estää iskuja on Vanhasen mukaan kansainvälinen yhteistyö poliisiorganisaatioiden kesken.

”Euroopassa monia aikeita on pystytty ehkäisemään juuri tehostuneen tiedustelun ansiosta.”

”Kotimaisten viranomaisten toiminta on tietysti meillä keskeistä. Myös ennaltavaroitus siitä, että jollakulla on radikalisoituvia mielipiteitä, pitää saada leviämään. Mikäli huomaa jotain poikkeavaa, kyllä siitä pitää uskaltaa myös kertoa.”

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tänään perustanut johdollaan toimivan kolmijäsenisen syyttäjäryhmän. Ryhmä huolehtii Turussa 18.8.2017 tehtyihin puukotuksiin liittyvien rikosasioiden syyttäjäntehtävistä.

Murhina ja murhan yrityksinä tutkittavina olevia puukotuksia epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi rikoksiksi, joita koskevan syytteen nostamisesta päättää tavanomaisista rikoksista poiketen valtakunnansyyttäjä.

VKSV:n tiedotteen mukaan kuten muissakin rikosasioissa, on syyttäjän tehtävänä myös terrorismirikoksissa huolehtia ja valvoa, että rikosepäily tulee tutkituksi asianmukaisesti ja asianosaisten oikeusturvan edellyttämällä tavalla. Valtakunnansyyttäjänvirasto ja poliisi ovat sen vuoksi olleet tiiviissä yhteistyössä esitutkinnan alusta alkaen.

Niin, Suomessahan syyttäjä ei johda esitutkintaa, kuten on asian laita lähes kaikissa muissa Euroopan maissa.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on sattuneesta syystä edelleen "lomalla" eli virkavapaana.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseinen virkavapaushan päättyy elokuun lopussa. Jokohan on ratkaisuja odotettavissa?

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen puhuu asiaa omalla maltillisella tavallaan.

Turun tapahtuman jälkeen lienee riittävä yksimielisyys siitä, että toimenpidevalikoima on käytävä läpi perusteellisesti. Tämä vaadittiin, vaikka koko ajan on tiedetty, että isku on vain ajan kysymys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Matti Vanhasesta Suomi saisi todella hyvän ja maltillisen tasavallan presidentin! Hän ei ole mikään sinne tänne poukkoilija ja itseään joka paikkaan ja tilaisuuteen itseään työntävä ehdokas, kuten eräät. Matilla on nyt pysyvä parisuhde todella viehättävän naisen kanssa.

Kyllä Suomessa on oltu aivan liian lepsuja terrorismin torjunnssa ja turvapaikanhakijoiden hyysämisessä. Se on pakko tunnustaa ja monet poliitikot ovat sen jo myöntäneetkin.

Supo kiisti vielä lauantaina saaneensa vihjettä Turun puukottajan radikalisoitumisesta. Mutta tänään Supon oli pakko myösntää asia todeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän Donald ja Sauli mahtavat puuhata keskenään Valkoisessa talossa keskustelujensa jälkeen, kun rouvatkaan eivät ole mukana? Ehkäpä Trump näyttää Saulille kotiteatterissaan Kummisetä-filmin...

Anonyymi kirjoitti...

Supolla oli siis oli vihje radikalisoitumisesta ja tieto kielteisestä turvapaikkapäätöksestä. Odotettiin konkreettista uhkaa, ja odotus palkittiin.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhanen on Niinistön potentiaalinen haastaja, jos ensihuuma Haavistosta on jo mennyt. Ja mikäpä siinä, hyvää valtiomiesainesta.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös yhdellä hullun takaa-ajalla ollut jonkinlainen pesismaila käsissään. Siis jollakin "ulkomaalaistaustaisen näköisellä" hepulla. Ei tuossa mitään häpeäälistä, pesäpallo on jalo peli!

Anonyymi kirjoitti...

Alkaisiko Turun kauppatori käydä kohtaa ahtaaksi kukka- ja kynttiläpaljouden takia?

Hautakynttilät on kuulemma loppuneet Turun keskustan kaupoista. Muuten, miksi ihmiset Suomessa tuovat rikospaikalle aina noita valkomuovisia kynttilöitä tai valoja? Barcelonassa kynttilöiden väri La Ramblalla on selkeästi punainen ja pikku esineitäkin näkysi siellä olevan jos jonkinlaista.

Skorpioni kirjoitti...

Mikään ei tule minuakaan hämmästyttävän paitsi se mikä sittenkin tulee! Näihän se on! Onko nyt jo pöly laskeutumassa? Ei pääministeri Juha Sipilä on mikään opportunisti. Kyllä perusoikeudetkin voidaan priorisoida. Jos ei voitaisi, seurauksena oli kaaos. Niinistöstä ei ota " pirukaan selvää." Antti Kaikkonen on mies paikallaan. Hän pistää tuulemaan! Antti Kaikkosesta tulee ensi kesänä kepun uusi puheenjohtaja.

Skorpioni kirjoitti...

Hautakynttilöistä olen em.anonyymin kanssa samaa mieltä. Eikö ole jopa ällöttävää muistaa sankarikuolleita hautakynttilöillä? Lopettakaa teennäiseltä vaikuttava muistaminen hautakynttilöillä. Surra ja muistaa voi muistaa aidoimmillaan esimerkiksi ruusuilla!!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tämä ns kansliapäällikkö Nerg aikoinaan kertoillut, että ainakin hänellä olisi kaikkien tänne laahustaneiden tiedot. Tätä on tietysti uskominen ja miksi ei olisi, onhan tämä Nerg uskovaisten entisen pj :n Räsäsen uskonsisar ja "löytö" kansliapäälliköksi.

Miksi sitten Nerg ei delegoinut asiaa alaisilleen suomalaisten edun mukaisesti ja henkien säästämiseksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sauli Niinistö sanoi suurlähettiläspäivillä tänään mm. seuraavaa:

- On siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse. Palaaminen rajatarkastuksiin lännessä ei estä turvapaikanhakijan maahanpääsyä; ei estänyt itärajallakaan pari vuotta sitten. Turvapaikkaa haetaan myös vailla perusteita ja siksi oikeus määrää laittomasti maassa olevia palautettavaksi.

Oikeuslaitoksemme on maailman eturiviä, myös turvapaikka-asioissa. Sen ratkaisujen yleinen ylenkatsominen tai suoranainen vastustaminen horjuttaa koko yhteiskuntajärjestystämme.

Tähän voisi huomauttaa, että toki rajatarkastukset länsirajalla estäisivät melkoisesti aittomia ja rikoksentekotarkoituksessa tehtyä maahanpääsyä. Ruotsi on tarkastanut valvonut ja suorittanut rajantarkastuksia nyt taas pitkästä aikaa jo aika kauan Tanskan rajalla.

Ja pitäisikö Niinistö mielestä rajantarkastukset lopettaa turhina myös itärajalla, koska "ne eivät estäneet turvapaikanhakijoiden maanahanpääsyä pari vuotta sitten"?

Anonyymi kirjoitti...

"Rautaa rajalle"!

Tällä tavoin olemme ennenkin torjuneet varsinkin idästä tänne jopa väkisten pyrkivien ja sotivien ja pommitttavien "iivanoiden" maahanpääsy-yrityksiä. Rajavalvontaa harjoitetaan edeleen ja mm. sitä varten veronmaksajilta kerätään veroja.

Niinistö lepsuilee todetesaan, ettei rajavalvonnalla voida estää laitonta maahantuloa. Hän kosiskelee kansan suosiota, sillä nyt ovat vaalit tulossa.

Anonyymi kirjoitti...

Ranska määräsi rajatarkastukset palautettavaksi Pariisin toisen terrori-iskun jälkeen. Kyseessä on poikkeusjärjestely, jota aina puolen vuoden välein jatketaan. Uusi presidentti Macron teki myös jatkamispäätöksen, joka on muistaakseni voimassa marraskuun loppuun.

Sattuneesta syystä matkustan usein Belgian ja Ranskan väliä. Kun tulee lentäen Ranskaan on kentällä passin- tai henkilökortin tarkistus. Passi valokuvataan paitsi eilen, poliisi vilkaisi sitä nopeasti ja sillä hyvä. Sama tarkastusmenettely on voimassa lähdettäessä maasta.

Entäs sitten autolla? Ei mitään tarkastusta. Raja-asema, sikäli kun siitä on paljon enää jäljellä, on miehittämätön. Voit porhaltaa siitä Ranskan puolelle ja takaisin kenenkään estämättä. Näinhän tekivät myös Pariisin terroristit, jotka asuivat Brysselissä ja kävivät sieltä suorittamassa iskunsa.

Joten en toistaiseksi ole kovin lämmennyt Suomen länsirajan tarkastuksille. Kyllä sieltä helposti läpi pääsee, vaikka ei kävelekään Tornionjoen siltaa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tämä blogisivusto on yksi harvoista, jossa blogisti vastaa ahkerasti kommentteihin. On sivustoja, joissa kommentaattoorit muutaman A4 mitalla purskuttavat kaiken luulleensa ymmärretyn meille vähäisille luettaviksi. Yksi asia kuitenkin häiritsee, blogistin ja kommentoijien ehkä pitäisi tulkita miksi joku niinistöistä ulostuli jopolla, hävittäjillä tai mikäs se kolmas oli, no sieltä vasemmalta jotain.

Tittelisi entinen tuomari on huonoa Suomen kieltä. Kerran on pysyvä.

Olen edelleen sitä mieltä, että Supo ei tyrinyt, vaan noudatti hallituksen ja sisäministeriön noudattamaa linjaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sen näkee peilistä, on kaikki eilistä...