tiistai 9. syyskuuta 2008

17. KKO:n oikeusneuvokset välimiehinä

Tuomioistuimien "hullu vuosi" 1997

1. Tuomioistuimet saivat toimia Suomessa rauhassa julkisuudelta varsin pitkään. Niitä alettiin tarkastella tiedotusvälineissä laajemmin vasta 1990-luvulle tultaessa. Vuosi 1997 oli tässä suhteessa huippuvuosi, sillä silloin tuomioistuimet näkyivät lehtien otsikoissa ja television uutislähetyksissä useammin kuin koskaan aikaisemmin; samaan ei ole myöhemminkään päästy. Julkisuuden valokeilassa olivat erityisesti monet ylimmän tuomioistuimen eli korkeimman oikeuden (KKO) ja sen jäsenten toiminnassa ilmenneet epäselvyydet.


2. Mediassa käsiteltiin vuonna 1997 kuukausikaupalla oikeusneuvos Eeva Vuoren ja hänen miehensä Turun ex-kaupunginjohtaja Juhani Lepän kanssa tekemää mystistä huvilakauppaa; Eeva Vuori ei joutunut tapauksen johdosta syytteeseen (mikä herätti suurta ihmetystä), mutta hänen eroamistaan tai erottamistaan asiaa varten säädettävän erityislain nojalla vaativat muun muassa oikeusministeri ja tasavallan presidentti Martti Ahtisaari; eduskunnassa 120 kansanedustaja vaati lakialoitteessaan KKO:n jäsenten nimitysjärjestelmän muuttamista; ilmeni, että eräs virkaansa vastanimitetty oikeusneuvos oli toiminut aiemmin kenenkään KKO:ssa tietämättä selvitystilaan ajautuneen vakuutusyhtiön hallituksen puheenjohtajana; KKO:n jäsenillä todettiin olevan runsaasti välimiestehtäviä ja muita sivutoimia jne. Olihan siinä happeningia kerrassaan!


3. Vuoden 1997 viimeisenä päivänä eli 31.12. Helsingin Sanomissa julkaistussa toimittaja Susanna Reinbothin kirjoittamassa tuomioistuinlaitosta koskevassa katsauksessa onkin vuodelle 1997 annettu osuva nimike: Tuomioistuinten annus horribilis, kauhistuttava vuosi."Oikeusistuimien kauhea vuosi päättyi syytteisiin. Välimiestehtävät ja Eeva Vuori pitivät KKO:n otsikoissa", sanottiin Reinbothin jutun HS:n pääsivulla olevassa otsikossa.


4. Olen selostanut vuoden 1997 tapahtumia tuoreeltaan pamfletissani Korkein oikeus kriisissä (Pandecta Oy, 1997). Tämän viikon perjantaina (12.9.) Lapin yliopistossa julkistettavassa professori Ilkka Saraviidalle omistetussa juhlakirjassa on artikkelini "Tuomioistuimien julkisuuskuvasta", jossa kerron yhteenvedonomaisesti myös tuon hullun vuoden tapahtumista ja ilmiöistä.
Tässä kirjoituksessani paneudun ainoastaan KKO:n jäsenten välimiestehtäviin.


Oikeusneuvokset välimiehinä 1990-luvulla

5. KKO:n jäsenillä oli 1990-luvun alkupuoliskolla runsaasti välimiestoimeksiantoja. Suurin osa niistä keskittyi 3-4 oikeusneuvokselle, mutta esimerkiksi vuonna 1997 kuitenkin kymmenellä oikeusneuvoksella oli sanottuja sivutoimia; KKO:ssa oli tuolloin 20 jäsentä. Ahkerimmilla ja innokkaimmilla oikeusneuvoksilla oli samanaikaisesti useita välimiestehtäviä hoidettavanaan. Välimiestuomareiden ehdoton kingi oli jo tuohon aikaan oikeusneuvos Mikko Tulokas, mikä käy ilmi myös julkistetuista verotustiedoista. Kun oikeusneuvoksen vuosipalkka oli vuonna 1995-95 hieman yli 400 000 markkaa, oli Mikko Tulokkaan verotettava tulo vuonna 1995 hieman yli 2 miljoonaa markkaa. Muita usein käytettyjä välimiehiä olivat oikeusneuvokset Göran Portin, Erkki-Juhani Taipale, Gustaf Möller, Juhani Wirilander ja Pirkko-Liisa Haarmann. Oikeusneuvos Portinin verotettavat tulot olivat v. 1995 1,2 milj. markkaa.


6. KKO:ssa ei ilmeisesti tuolloin oikein tiedetty, keillä sen jäsenistä oli edellä mainittuja sivutoimia. KKO:n presidentti Olavi Heinonen yritti hillitä asiasta nousutta kohua. Heinosen mukaan huhtikuussa 1997 KKO:ssa olisi ollut välimiestehtäviä vain 3-4 jäsenellä. Kuitenkin KKO:ssa pidettävästä sivutoimirekisteristä ilmeni, että sanottuja sivutoimia oli tuohon aikaan kymmenellä oikeusneuvoksella. Sivutoimet olivat tuolloin vielä ilmoituksenvaraisia, joten luultavasti kaikki jäsenet eivät olleet ilmoittaneet sivutoimiaan KKO:lle ja tekivät sen vasta myöhemmin asiassa nousseen kohun seurauksena.


7. Lamavuosina yksityisoikeudellisia riitoja, joita juuri puidaan välimiesmenettelyssä, esiintyy enemmän kuin taloudellisesti hyvinä vuosina. Kun Suomessa alettiin 1990-luvulla vähitellen selviytyä lamasta, vähenivät myös KKO:n jäsenten välimiestehtävät. Laman päättymistä on ainakin tarjottu selitykseksi kyseiselle ilmiölle. KKO:n presidentti Olavi Heinonen rauhoitteli tapansa mukaan julkisuudessa tilannetta ja kertoi, että esimerkiksi alkuvuodesta 1998 KKO:n jäsenille olisi tullut vain yksi uusi välimiestehtävä, toisin sanoen KKO:n jäsenille ei olisi enää tarjottu välimiesoikeuksien jäsenyyksiä. Suurin syy välimiestehtävien vähenemiseen lienee kuitenkin ollut se, että vuoden 1998 alusta KKO:n jäsenten tuli ilmoittaa KKO:lle kaikista sivutoimistaan ja välimiestehtävistään yksityiskohtaisesti; aiemmin tässä suhteessa oli riittänyt yleisluontoinen lakoninen ilmoitus "minulla on välimiestehtäviä."


8. Tämän jälkeen kohu asian ympärillä rauhoittui. MTV 3:n toimittaja Jarkko Sipilä selvitti vuonna 9.10.2002 oikeusneuvosten välimiestoimeksiantoja. Selvityksestä ilmenee, että oikeusneuvokset antoivat vuonna 1999 vain kolme sivutoimi-ilmoitusta välimiestehtävistä, vuonna 2000 ilmoitusten määrä kasvoi kahdeksaan; vuosina 1999-2001 KKO:n jäsenillä oli yhteensä 21 välimiestehtävää. Virkamieslakia muutettiin vuonna 2001 siten, että tuomareiden tulee pyytää asianomaiselta tuomioistuimelta lupa erikseen jokaiseen sivutoimeen, pelkkä ilmoitus ei siis enää riitä.


9.Jarkko Sipilän edellä mainitun selvityksen mukaan välimiestehtävät näkyivät oikeusneuvosten tuloissa. Esimerkiksi oikeusneuvos Eeva Vuoren verotettavat tulot vuonna 2000 olivat 420 000 markkaa; Vuori ei ollut toiminut välimiehenä. Presidentti Olavi Heinosen, joka ei toiminut virassa ollessaan koskaan välimiehenä, tulot olivat samana vuonna 550 000 markkaa. Sen sijaan välimiehenä useasti esiintynen oikeusneuvos Mikko Tulokaan verotettavat tulot vuonna 2000 olivat 1,9 miljoonaa markkaa. Suurin osa Tulokkaan sivutoimituloista oli ilmeisesti peräisin välimiestoimeksiannoista.


Oikeusneuvosten välimiestehtävistä 2000-luvulla

10. Jarkko Sipilä saattoi vuonna 2002 todeta, että KKO:n tuomarien välimiestehtävät olivat lisääntyneet. Tämä kehitys näyttää jatkuvan edelleen, vaikkei mistään dramaattisesta lisäyksestä voidakaan puhua. Tämä ilmenee selvityksestä, jonka KKO tiedottaja pyynnöstäni minulle antoi; selvitys koskee vain nykyisiä KKO:n jäseniä.


11. KKO on myöntänyt nykyisin virassa oleville jäsenilleen luvan toimia välimiehenä seuraavasti: vuonna 2003 annettiin yhdeksän lupaa, vuonna 2004 kuusi, vuonna 2005 kahdeksan, vuonna 2006 yhdeksän ja vuonna 2007 seitsemän sivutoimilupaa. Vuoden 2008 elokuun loppuun mennessä KKO on myöntänyt seitsemän välimiestehtävää koskevaa sivutoimilupaa. Kun eräät vielä 2000-luvulla välimiehinä toimineet oikeusneuvokset ovat nyt jääneet eläkkeelle (mm. oikeusneuvokset Haarmann ja Taipale) tai siirtyneet toisiin tehtäviin (oikeusneuvokset Palaja ja Könkkölä), voitaneen sanoa, että KKO on myöntänyt 2000-luvulla jäsenilleen keskimäärin vuosittain kymmenen sanottua sivutoimilupaa.


12. Selvityksestä ilmenee, että KKO:n nykyisin virassa olevista tuomarista, yhteensä 19 jäsentä, välimiehenä on 2000-luvulla toiminut yhdeksän jäsentä. KKO:n presidentiksi vuoden 2004 alusta nimitetty Pauliine Koskelo ehti toimia tätä ennen 2000-luvulla välimiehenä yhdessä jutussa. KKO:n ahkerimman välimiehen tittelistä ovat 2000-luvulla kamppailleet tasaväkisesti Mikko Tulokas ja kansainvälisiin välimiestehtäviin erikoistunut Gustaf Möller. Kun lähtökohdaksi otetaan virkamieslain muutos kesäkuussa 2001, kummallekin heistä on myönnetty sen jälkeen elokuuhun 2008 mennessä 16 lupaa toimia välimiehenä. Kolmanneksi tässä vertailussa sijoittuu oikeusneuvos Timo Esko kuudella välimiesjutullaan. Timo Esko nimitettiin oikeusneuvokseksi vuonna 2006 ja hän toi mukanaan hänen jo aiemmin aloittamansa neljä välimiestehtävää. Oikeusneuvos Pertti Välimäelle on myönnetty ko. ajanjaksona viisi ja Juha Häyhälle kolme välimieslupaa. Yhden välimiesjutun nykyjäseniä ovat oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo.


13. KKO:n tuomareiden välimiestehtävät ovat siis pysytelleet lukumääräisesti melko siedettävällä tasolla lukuun ottamatta kahta kärkinimeä eli Mikko Tulokasta ja Gustaf Mölleriä. Välimiestuomareista ovat oikeustieteen tohtoreita oikeusneuvokset Tulokas, Esko, Välimäki ja Häyhä. Gustaf Möller ei ole väitellyt, mutta hän on luultavasti suomalaisista tuomareista ja välimiehistä tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuin. Tulokas, Esko ja Välimäki toimivat ennen KKO:een tuloaan asianajajina.
KKO:sta saamani tiedon mukaan po. ajanjaksona, jolloin KKO:n nykyisille jäsenille on myönnetty yhteensä 51 lupaa toimia välimiehiä, KKO ei ole kertaakaan hylännyt jäsenensä sanottua lupapyyntöä. KKO:n tuomareiden kerrotaan toimivan nykyisin joko kolmijäsenisen välimiesoikeuden puheenjohtajina tai ainoina välimiehinä, he eivät siis enää työskentelisi pelkästään yhden riidan osapuolen valitsemina välimiehinä; virkamieslaki ei kuitenkaan estä tätä.


14. Tämän kirjoitussarjani myöhemmin julkaistavassa toisessa osassa selvittelen hieman tarkemmin KKO:n sivutoimilupakäytäntöä ja pohdin, olisiko lakiin kenties syytä ottaa säännökset, joilla valtakunnan ylimmän oikeuden tuomareilta evättäisiin mahdollisuus toimia välimiehinä. Ehkä saan siihen mennessä kommentteja tänään 9.9. Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjoitukseeni "Tuomareiden sivutoimet uhka KKO:n nauttimalle luottamukselle".

6 kommenttia:

oikkari vaan kirjoitti...

Mitä väliä KKO:n jäsenten sivutoimilla ja KKO:n uskottavuudella on?

Kirjassasi Pro & contra, ymmärtääkseni päädyt siihen lopputulokseen, että tuomion perustelut ovat ratkaisevassa asemassa, eikä tuomioiden tule perustua tuomioistuinten (tai tuomareiden) arvovaltaan. Esim. III luvussa kohdassa 7.3.3 Todelliset ja julkituodut perustelut; fasadiperustelut, käsittelet tätä asiaa. Erityisesti s. 62 alaviite 126; "Jos perustelut ovat juridisesti hyväksyttäviä, ei ole merkitystä sillä, ovatko perustelut todellisia vai fasadiperusteluja."(Viittaus Bergholtziin ja Aarnioon)

Näin ollen, jos mielestäsi KKO:n ratkaisut on laadukkaasti perusteltu, onko oikeusneuvosten uskottavuudella merkitystä?

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti pitäisi kirjata jonkinlaiset tarkemmat säännökset asiasta. Laissa voisi esimerkiksi mainita, että sivutoimista ei saisi ansaita enempää kuin 1/3 osaa päätoimeentulon lähteestä - eli virkapalkasta. Kysymyshän on nimittäin sivutoimesta (korostus tässä), jonka pitäisi tarkoittaa sitä, ettei tuomarinvirkaa pidetä vain jonkin arvonimen takia. Työajan kontrollointi vaan käyttöön ja kellokortit niillekin. On kumma, jos korkeimman oikeuden tulosvastuuta ei tarkkailla. Tästä kärsii tuomioiden heikentynyt taso, kun tuomarit eivät itse "kerkiä" lukemaan papereita, vaan luottavat sinisilmäisesti, mitä esittelijä tuo eteen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ad oikkari vaan

Ensiksikin kyse ei ole vain runsaasti välimiestöitä tekevien oikeusneuvosten uskottavuudesta vaan koko korkeimman oikeuden toiminnan uskottavuudesta.

Toiseksi yleisön luottamus KKO:n ja sen jäsenten toiminnan riippumattomuuteen ja uskottavuuteen ei tietenkään riipu yksistään siitä, miten KKO perustelee tuomionsa ja ennakkopäätöksensä! Tätä en ole sanonut enkä tarkoittanut em. kirjassani. Se, että KKO perustelee tai perustelisi päätöksensä laadukkaasti, ei siis auta, jos ihmisten luottamus KKO:n toiminnan riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen horjuu jostakin muusta tai muista syistä, kuten juuri joidenkin oikeusneuvosten runsaista välimiestehtävistä.

Kolmanneksi en ole mainitsemallasi siteerauksellasi kirjaani tarkoittanut sitä, etteikö tuomion perusteluiden tulisi olla myös rehellisiä ja todellisia. Olen tarkoittanut sitä, että KKO:n tuomioita lukevien asianosaisten ja koko oikeusyhteisön on voitava luottaa siihen, että KKO:n ja muidenkin tuomioistuinten perustelut ovat aitoja. Fasadiperustelutkin voivat olla sinänsä muodollisesti hyviä ja juridisesti hyväksyttäviä; tätä olen yksittäisen kirjallisuusviittauksen yhteydessä tarkoittanut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ad anonyymi

Olet oikeassa siinä, että asiallisesti kyse ei voi olla enää sivutoimista, jos jotkut KKO:n jäsenet ansaitsevat välimiestöistään kolmin- tai nelinkertaisesti virkapalkkaansa enemmän.

Mutta ehdottamasi kellokorttiin siirtyminen ei mielestäni ole realistinen keino tilanteen hallitsemiseksi. Tuomareilta ei voi vaatia virka-aikaa, koska suuri osa tuomarin työstä tapahtuu kotityönä ja usein virka-ajan ulkopuolella. Virka-aika kahlitsisi tuomarin työtä tarpeettomasti. Ja miksi joidenkin 5-6 oikeusneuvoksen välimiestöitä koskevasta ahnehtimisesta pitäisi "rangaista" niitä muita 10-12
jäsentä, joilla ei ole välimiestehtäviä! Kyllä maan ylimmässä tuomioistuimessa istuvien tuomareiden pitäisi ilman sanktioitakin ymmärtää, mitä tuomarin ammattietikka po. suhteessa edellyttää ja missä kulkee sivutöiden vastaanottamista koskeva hyväksyttävyyden raja! Jolleivät ymmärrä, niitä heitä pitää jatkuvasti siitä muistuttaa.

Ylimpien laillisuusvalvojien tulisi tietenkin puuttua omasta aloitteestaan asiaan, jos tarvittavaa ymmärrystä ei näytä löytyvän.

Mika Lako kirjoitti...

Itse en pidä näitä sivutoimia yleisellä tasolla ongelmana, jos kaikki asianosaiset toimivat avoimesti. Tässä tapauksessa se tarkoittaisi välimiesmenettelyn julkisuutta, jälkikäteen tehtävää selostusta riidan kohteesta, osallisista sekä käsittelyyn osallistuneista juristeista. Olen lukenut teoksen ”Korkein oikeus kriisissä”, jos en ole väärin ymmärtänyt tai muisti tee tepposia , niin nämä välimiestuomiot olivat kai 1990-luvulla osin julkisia?

Mutustelin hieman tuota ratkaisua KKO 2008:77, se herätti useita ajatuksia, joista seuraavassa yksi. Kommentaari koski väittämistaakkaa, mutta miksi kysymys ei ole prosessioikeudessa voimaassa olevasta kanteenmuutoskiellosta? Jos sellainen nyt on voimassaolevaa suomalaista välimiesoikeusjärjestelmää?

Ymmärsin, että kantaja alkuperin vaati korvausta hyödystä, jonka vastaaja saa sopimuskauden jälkeen. Eli onko eräs sopimuskohta osapuolia sitova, vai sovelletaanko ilmeisesti sekä Suomessa että Itävallassa voimassaolevaa (pakottavaa) lainsäädäntöä.
Selostuksen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että välimiehet tuomitsivat korvausta tapahtumista, jotka tapahtuivat sopimuskaudella. Taloudelliset summat, mitkä KKO jättää mainitsematta, ovat ainakin minulle oleellista tietoa. Rapakon takana vahingonkorvausoikeudenkäynneissä tehdään aina laskelmia oikeudenkäynnin kannattavuudesta. Nyt näyttää siltä, että kantaja teki seuraavan laskutoimituksen.
Voin vaatia 2.000.000€ prosessissa, joka maksaa minulle häviötilanteessa 200.000€.
Mikäli kantaja arvioi voittomahdollisuudeksi yli kymmenen prosenttia, kannattaa lähteä kalastelemaan. (Esim 20%*2.000.000€=400.000€).

Miksi tuomioistuimissa ei voi olla kellokorttijärjestelmää? Suomen naapurissa hieman liioitellen Ylioikeudella on sellainen. Virossa http://www.riigikohus.ee/?id=11
Ylioikeus julkaisee käsittääkseni kaikki ratkaisunsa, välttäen kovakantisia takansytykkeitä.
Huomenna, 15.09.2008 kello 10, käsitellään kirjallisesti seuraavaa siviilikannetta:
”Ege Hirv kassatsioonkaebus Tallinna Ringkonnakohtu 14.01.2008. otsusele AS Velo HK (pankrotis) hagis Ege Hirve vastu rahalise kohustuse täitmise kehtetuks tunnistamiseks ja kostja kohustamiseks tagastama pankrotivarasse 654 000 krooni”
Tuomareina toimivat L. Laarmaa, P. Jerofejev ja A. Kull
27.09.2008 kello 10, käsitellään suullisesti seuraavaa rikoskannetta:
Hafiz Najafovi kaitsja vandeadvokaat Leonid Olovjanišnikovi kassatsioon Tallinna Ringkonnakohtu 31. märtsi 2008. a kohtuotsuse peale kriminaalasjas Hafiz Najafovi süüdistuses KarS § 184 lg 2-1 p 1 järgi. Tuomareina toimivat O. Järvesaar, J. Ilvest ja E. Kergandberg.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ad Mika Lako

Mielenkiintoisia kommentteja!

Tosiaan, välimiesten antamat välitystuomiot olivat aina vuoteen 1992 saakka julkisia niin, että ne piti tallentaa tuomion antamispaikan alioikeuden arkistoon säilytettäväksi ja jokaisella oli oikeus perehtyä niihin. Uuteen eli vuonna 1992 säädettyyn välimiesmenettelylakiin ei sitä vastoin tällaista välimiesmenettelyn julkisuutta edistävää velvollisuutta enää otettu. Välitystuomiot ovat siis salaisia. Tätä perusteltiin uutta lakia valmisteltaessa kansainvälisellä käytännöllä ja sillä, että välimiesprosessin asianosaiset haluavat pitää riitansa ja välitystuomiot salassa.

Virkamieslakiin puolestaan otettiin vuonna 2001 säännös( 18.5 §), jonka mukaan KKO:n jäsenten samoin kuin muidenkin tuomareiden sivutoimilupahakemusten yhteydessä asianomaiselle tuomioistuimelle, oikeusneuvosten osalta siis KKO:lle, ilmoittamat tiedot välimiesoikeusriidan asianosaista ovat salaisia. Ulkopuoliset eli siis yleisö ei voi kontrolloida, keiden yritysten ja muiden välimiesprosessien asianosaisten välimiesriidoissa esimerkiksi oikeusneuvokset ovat osallistuneet. Tätäkin perusteltiin välimiesprosessin ei-julkisella luonteella. - Sen sijaan esimerkiksi Norjan ylimmän oikeuden (höysterett) tuomarit ilmoittavat tuomioistuimen kotisivuilla esitellyissä sivutoimia koskevissa tiedoissaan myös kunkin välimiesprosessin asianosaiset nimeltä mainiten.

Kanteenmuutoskiellosta, joka on lähtökohtaisesti voimassa tuomioistuinmenettelyssä, sen verran, että kanteen muuttaminen on välimiesprosessissa mahdollista, jollei asian ratkaiseminen sen johdosta kohtuuttomasti viivästy (VML 25.2 §); siis hyvin väljästi säännelty asia kuten menettelyä koskevat kysymykset yleensä välimiesprosessissa.

Ratkaisussa KKO 2008:77 selostetussa tapauksessa ei kuitenkaan ollut kyse kanteen muuttamisesta, sillä kannehan pysyi koko ajan samana. Kyse oli siitä, että välimiehet riensivät tuomiota tehdessään kantajan avuksi ja "tulkitsivat" kannetta siten, että siinä olisi muka vaadittu tai tarkoitettu vaatia myös riidanalaisen sopimuksen sovittelua taika vedottu sovittelua koskeviin seikkoihin; näin siitä huolimatta vaikka kantajan asiamies ei ollut koko menettelyn kuluessa kertaakaan edes maininnut sanaa "sovittelu" tai puhunut ao. sopimuskohdan kohtuuttomuudesta! Tämä oli tietenkin väittämistaakkanormin vastaista, mutta siitä huolimatta KKO - toisin kuin alemmat tuomioistuimet - eli tarkemmin sanottuna KKO:n kolme sivutoimenaan välimiestöitä tekevää oikeusneuvosta hyväksyi välimiesoikeuden sanotun, minun mielestäni siis virheellisen menettelyn.

Ja sitten Viroon. Tuskinpa Viron suomalaista hovioikeutta vastaavassa ringakonnakohtussakaan on tuomareita koskeva kellokorttijärjestelmä vallalla! Mainitsemissasi esimerkkitapauksissa näyttäisi sen sijaan olevan kyse ns. juttulistoista, joissa tiedotetaan tuomioistuimen kotisivuilla käsiteltävistä jutuista ja käsittelyajoista; tällaista oikeudenkäyntimenettelyn julkisuutta koskevaa käytäntöä ei tunneta Suomen ylioikeuksissa.

Ensimmäisessä esimerkkitapauksessa on kyse kirjallisesta menettelystä, josta on tiedotettu tuomioistuimen kotisivuilla, Toisessa tapauksessa taas on kyse suullisesta käsittelystä, jossa myös yleisö saa olla paikalla. Tällainen julkinen tiedottaminen suullisesta käsittelystä on hyvä ja perusteltu menettely, sillä silloin ihmiset saavat todellisen tilaisuuden tulla seuraamaan ylioikeuden suulista käsittelyä, jos haluavat. Suomessa hovioikeudet ja KKO eivät tiedota suullisista käsittelyistä yleisölle, mikä on selkeä puute.

Norjassa myös ylin oikeusaste ilmoittaa täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti etukäteen kaikki suullisen käsittelyt j niiden ajankohdat tuomioistuimen verkkosivuilla.

Useimmissa muissa EU-maissa on vallalla toisenalainen oikeuskulttuuri mitä esim. juuri ylioikeuksien suullisiin käsittelyihin tulee. Suullinen käsittely on niissä selkeä pääsääntö, kirjallinen käsittelymuoto on sen sijaan poikkeuksellista. Suomessa tilanne on aivan päinvastainen, sillä meillä lain mukaan käsittely hovioikeuksissa ja ylimmissä oikeusistumissa eli KKO:ssa ja KHO:ssa on kirjalista ja suullinen käsittely poikkeus. KKO ja KHO toimittavat vuosittain suullisen pääkäsittelyn vain 2-3 jutussa.

Voidaan yhtään liioittelematta sanoa, että po. suhteessa kaksi Euroopan salaisinta tuomioistuinta löytyvät Suomesta ja ne ovat maamme kaksi ylintä tuomioistuinta.

Oikeuskulttuureissa on todella eroja!