25. Koulusurmat; pitäisikö poliisiministerin erota?

1. Turvallisuuden ylläpitämisestä ja poliisiasioista vastaava sisäministeri Anne Holmlundin (kok) ministerikausi näyttää muodostuvan hyvin traagiseksi ja suorastaan veriseksi. Hänen kaudellaan valtakunnassa on koettu kaksi kouluissa tapahtunutta verilöylyä. Ensin viime vuoden marraskuussa Jokelassa ja nyt viikko sitten Kauhajoella. Surmat ovat vaatineet yhteensä 20 kuolonuhria, muutamat ihmiset ovat lisäksi haavoittuneet.

2. Molemmat surmatyöt on tehty käsiaseilla eli puoliautomaattisilla tarkkuuspistooleilla, joiden hallussapitoon poliisi oli myöntänyt surmaajille luvan vain noin kuukautta aikaisemmin, vaikka luvanhaltijat eivät ole olleet aktiivisia ampumaurheilun harrastajia. Lisäksi molemmat surmatyön tekijät ovat kuuluneet ns. viharyhmiin ja kumpikin heistä on vähän ennen surmatöitä esitellyt uhoaan ja vihaansa internettiin levitetyillä videoilla. Kauhajoen tapauksessa poliisille oli tehty ilmoitus ampujan häiriökäyttäytymisestä, mutta poliisi ei ampujaa puhuteltuaan nähnyt syytä ottaa asetta hänen hallustaan.

3. Monissa edustuksellisen demokratian maissa ja sivistysvaltioissa asianomainen poliisiasioista ja asevalvonnasta vastaava ministeri olisi eronnut jo heti ensimmäisen verilöylyn jälkeen, vaikka hänen viakseen ei olisi voitu osoittaa minkäänlaista laiminlyöntiä tai virhettä. Ministerin ero olisi ollut kaikissa muissa maissa väistämätön seuraus viimeistään toisen verilöylyn jälkeen, vaikka ministeri olisi ryhtynyt ensimmäisen verilöylyn jälkeen kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin vastaavanlaisten tragedioiden estämiseksi.

4. Kyse on poliittisesta vastuusta, jonka kantaminen edellyttää ministerin eroa, jos hänen vastuullaan oleva organisaatio ei ole toiminut uskottavasti eikä kyennyt hoitamaan tehtäviään riittävän hyvin. Luottamus maan hallituksen kykyyn vastata yleisen turvallisuuden ylläpitämisestä edellyttää toistuvissa koulusurmatapauksissa ilman muuta asianomaisen ministerin eroa. Ministerin itsensä kannalta kyse on oma-aloitteellisesta vastuun kantamisesta ja yleisen edun nimissä tapahtuvasta kunniallisesta virasta poistumisesta.

5. Mutta Suomessa tällainen johtotehtävistä luopuminen on ollut harvinaista. Huonotkin johtajat yrittävät pysytellä kynsin hampain tehtävissään, vaikka luottamus heihin olisi lähes olematonta. Erityisesti politiikassa johto- ja ministeripaikoista luopuminen on ollut paria poikkeusta lukuun ottamatta todella harvinaista.Tässä paksunahkaisen poliittisen kulttuurin luvatussa maassa virassaan tai sen ulkopuolella töpännyt poliitikko on voinut kyllä rehvakkaasti ilmoittaa ottavansa asiasta poliittisen vastuun, mutta mitään muuta ei ole sitten tapahtunutkaan. Poliittinen vastuu on tarkoittanut korkeintaan sitä, että poliitikko on jäänyt odottamaan seuraavia vaaleja ja sitä, äänestävätkö ihmiset hänet uudelleen eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon. Kesken vaalikauden poliitikot eivät ole yleensä halunneet millään erota tehtävistään.

6. Poliisiministeri Anne Holmlund ei ole halunnut vielä toisenkaan kouluverilöylyn jälkeen edes harkita eroamistaan. Holmlund on vedonnut siihen, ettei hänen syykseen voida lukea mitään virhettä tai laiminlyöntiä. Poliittisesta vastuusta Holmlund ei ole lausunut mitään. Yllättävää on, että eduskunnassa vain pari kansanedustajaa on julkisesti vaatinut ministerin eroa. Tällöin ministerin oman puolueen puheenjohtaja on rientänyt hätiin ja ilmoittanut, että ministerillä on hänen täysi luottamuksensa. Pääministeri ei ole eduskunnassa ottanut kantaa ministerin luottamukseen, mutta on muutoin viestittänyt, että vaatimus ministerin eroamisesta olisi kohtuutonta, koska ministeri ei tiennyt tulossa olevista ampumistapauksista mitään!

7. Julkisuudessa on vedottu siihen, että joidenkin gallup-kyselyjen mukaan enemmistö vastaajista ei ole pitänyt ministeri Holmlundin eroa tarpeellisena. Mutta tietävätkö ihmiset ylipäätään, mitä ministerin poliittinen vastuu merkitsee ja millä edellytyksillä politiikassa voidaan perustellusti vaatia ministerin eroa? Tuskinpa vain, mikäli on uskomista eilen Turun yliopistossa julkistettua tutkimusta. Sen mukaan suomalaisten tietämys poliittisesta ja yhteiskunnallisesta päätöksenteosta on peräti kehnoa. Niinpä kolme neljästä suomalaisesta ei osannut kyselyssä nimetä nykyisiä hallituspuolueita, ja myös rajanveto vasemmiston ja oikeiston välillä oli vaikeaa etenkin Sdp:tä eduskuntavaaleissa äänestäneille.

8. On siis varsin luultavaa, että suuri osa vastaajista ei ole kysyttäessä tiennyt, milloin ja millä edellytyksillä ministerin tulisi kantaa poliittinen vastuunsa ja erota. Ehkä ihmiset ajattelivat, että ministerin tulisi syyllistyä johonkin vakavaan virkarikokseen ja koolle pitäisi kutsua valtakunnanoikeus á la tapaus Kauko Juhantalo päättämään ministerin rikoksesta. Tai ehkä asiaan on vaikuttanut se, että enemmistö kansalaisista piti viime keväänä kohtuuttomana myös ministeri Ilkka Kanervan eroa. Ainakin kokoomusta äänestäneet gallup-vastaajat ovat luultavasti pitäneet kohtuuttomana sitä, että kokoomuksen ministeriryhmästä joutuisi lyhyen ajan sisällä eroamaan jo toinen ministeri. Gallup-kyselyjen tuloksille ei siis voida panna paljoakaan painoa eikä hallituksen ja puoluejohtajien tulisi vetäytyä niiden taakse. Mutta näin näyttää Suomessa kuitenkin tapahtuvan.

9. Ministeri Holmlund on puolustautunut sillä, että kukaan ei ole vaatinut hänen eroaan eikä hän ole mielestään tehnyt sellaista virhettä tai laiminlyöntiä, joka voitaisiin lukea hänen syykseen. Ministerin kielenkäyttö muistuttaa rikosprosessissa syytteen kiistävän vastaajan puheenvuoroa.

10. Nyt ei ole kuitenkaan kysymys ministerin rikoksesta, ministerivastuulain soveltamisesta eikä valtakunnanoikeuden koolle kutsumisesta. Ministerin toiminta voi silti olla moitittavaa niin, että hänen itsensä, hänen edustamansa puolueen tai koko hallituksen taikka viime kädessä eduskunnan tulisi vetää johtopäätös, jonka mukaan ministeri on menettänyt luottamuksensa eikä voi enää jatkaa tehtävässään.

11. Onko nyt kyse tämänlaatuisesta ministerin moitittavasta toiminnasta tai laiminlyönnistä? Minun mielestäni on.

12. Ensinnäkin ministeri Holmlund vähätteli tuoreeltaan Jokelan tapausta ja piti sitä sinänsä valitettavana "yksittäistapauksena". Hän siis tuudittautui hyväuskoisesti siihen, ettei samanlainen tapaus voisi enää Suomessa toistua. Näin turvallisuudesta ja asevalvonnasta vastaava ministeri ei voi tehdä.

13. Toiseksi ministeri antoi Kauhajoen verilöylyn jälkeen ymmärtää, että hänen johtamansa ministeriö olisi antanut Jokelan tapauksen tapauksen jälkeen ampuma-aseiden hallussapitolupien myöntämisestä uudet ja tiukemmat ohjeet. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita, sillä ministeriön kyseiset ohjeet annettiin jo viime vuoden lokakuussa ja siis ennen Jokelan ampumistapausta.

14. Kolmanneksi ministerin olisi tullut huolehtia siitä, että välittömästi Jokelan tapauksen jälkeen ministeriöstä olisi annettu todella tiukennetut aselupien myöntämistä koskevat määräykset. Jo Jokelan tapauksen jälkeen julkisuudessa arvosteltiin voimakkaasti mm. sitä, että henkilölle voidaan myöntää ensimmäinen lupa myös käsiaseelle ja haastattelematta luvanhakijaa henkilökohtaisesti.

15. Sisäministeriön poliisiosasto ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi tiukentaa lupakäytäntöä tai luvan myöntämisen edellytyksiä eikä ministeri Holmlund patistanut virkamiehiään tätä tekemään. Ministeriö antoi uudet tiukennetut ohjeet vasta eilen 29.9.2008, siis vajaa viikko Kauhajoen verilöylyn jälkeen.

Jokelan surmaajalle myönnetystä aseen hallussapitoluvasta on tehty talvella 2008 kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka ei ole vielä ratkaissut kantelua. Olen lukenut, että sisäministeriö ei nähnyt luvan myöntäneen Keski-Uudenmaan poliisipiirin poliisipäällikön menettelyssä mitään huomautettavaa; ilmeisesti ministeri Holmlund on ollut samalla kannalla. Ja miksei olisi ollut, koska luvan myöntäminen perustui ministeriön omiin (löysiin) määräyksiin.

16. Neljänneksi ministeri Holmlund ei ole huolehtinut siitä, että välittömästi Jokelan verilöylyn jälkeen olisi ryhdytty tarvittaviin toimiin ampuma-aselainsäädännön tiukentamiseksi ja tätä koskevan valmistelutyön aloittamiseksi. Tästä ministeri Holmlund on päättänyt vasta eilen asettamalla työryhmän valmistelemaan sanottua lainsäädäntöä.

17. Ministeri Holmlund on vedonnut siihen, että aselainsäädännön uudistamiseen ei voitu Suomessa ryhtyä ennen kuin EU:ssa oli lopullisesti hyväksytty uusi ampuma-asedirektiivi; tämä tapahtui kuluvan vuoden huhtikuussa ja direktiivi tuli voimaan heinäkuussa. Tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa, sillä EU-direktiivissä määritellään ainoastaan tietty lainsäädännön minimitaso, jonka kansallisen lain tulee täyttää, mutta jäsenvaltioilla ei ole estettä direktiiviä tiukempien lupamääräysten säätämiseen. Sitä paitsi laajan ampuma-aselainsäädännön uudistaminen ja hyväksyminen vaatii paljon aikaa, joten uudistusta olisi aivan hyvin voitu ryhtyä valmistelemaan, vaikka EU-direktiiviä ei vielä ollut lopullisesti hyväksytty. EU-direktiivin vaikutukset olisi siis joka tapauksessa voitu ottaa huomioon kansallisen lainsäädännön valmistelussa.

18. Viidenneksi näyttää siltä, että Suomi on EU:ssa mm. ministeri Holmlundin edustamana vastustanut ampuma-asedirektiivin hyväksymistä luvanhaltijoiden ikärajojen kiristämisen osalta ja vaatinut siihen muutoksia; näin näyttää tapahtuneen ainakin ennen Jokelan tapausta. Tämä on saattanut hidastaa koko direktiivin hyväksymisprosessia. Kun EU:ssa huhtikuussa 2008 äänestettiin direktiivin hyväksymistä, äänesti ministeri Holmlund tiettävästi tyhjää. Hän ei siis ollut vielä Jokelan tapauksen jälkeenkään kaikilta osin varauksetta ampuma-aselainsäädännön tiukentamisen kannalla.

19. Kuudenneksi ministeri Holmlund on Kauhajoen tapauksen jälkeen vetäytynyt aselainsäädännön uudistamista ja EU-direktiivin hyväksymistä koskevassa asiassa hallituksen selän taakse selittäen, ettei hän ole voinut tehdä asiassa mitään, sillä hänen piti noudattaa hallituksen kantaa ja linjaa. Asia on kuitenkin kuulunut juuri Holmlundin toimialaan ja hän on ollut esittelevä ministeri. Kuten muistettaneen, pääministeri Matti Vanhanen on monta kertaa ilmoittanut, että hänen hallituksensa periaatteena on, että hallitus yleensä aina hyväksyy esittelevän ministerin kannan. Ministeri Holmlund olisi siten voinut halutessaan vaikuttaa siihen, että ampuma-aselainsäädännön uudistuksen valmistelu olisi aloitettu sisäministeriössä heti Jokelan tapauksen jälkeen.

20. Kaikkien edellä mainittujen seikkojen perusteella voidaan mielestäni perustellusti sanoa, että ministeri Holmlund ei ole Jokelan tapauksen jälkeen suhtautunut riittävällä vakavuudella turvallisuuden ylläpitämiseen eikä ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin hänen vastuullaan hallituksessa olleen lainsäädännön uudistamiseksi ja ampuma-aseiden hallussapidosta poliiseille annettujen määräysten tiukentamiseksi. Ministeri on venkoillut asiassa ja hokenut yhtä ja samaa mantraa: pitää selvittää, tutkia ja harkita.

21. Paria kolmea päivää Kauhajoen tragedian jälkeen Holmlundilla ei vieläkään tuntunut olevan omaa kantaa aselainsäädännön tiukentamisessa, vaan hän kertoi muodostavansa sen vasta "asiantuntijoita kuultuaan". Kaiken lisäksi hän näytti asettuvan aseharrastajien puhemieheksi ryhtymällä toistelemaan Yhdysvaltojen Kansallisen kivääriyhdistyksen NRA:n fraasia: aseet eivät tapa, ihmiset tappavat! Eikö tämä osoita asevalvonnasta vastaavan ministerin vähättelevää suhtautumista hyvin vakavaan asiaan?

22. Sisäministeriön poliisiosasto sai eilen yllättävän nopeasti eli vain muutama päivä Kauhajoen tapauksen jälkeen valmiiksi ampuma-aseiden hallussapitolupien antamista ja peruuttamista koskevat uudet määräyksensä. Olisiko niin, että eilen annetut määräykset olivat asiallisesti laadittu jo hyvissä ajoin ennen Kauhajoen verilöylyä, mutta niitä ei haluttu jostakin syystä vielä julkistaa?

23. Uusissa määräyksissä käsiaseiden lupamenettelyä ja hallussapitoluvan edellytyksiä on tiukennettu todella huomattavasti. Poliisi ei anna enää lupaa käsiaseeseen ensimmäiseksi aseeksi ilman todisteellista selvitystä hakijan aktiivisesta ampumaharrastuksesta vuoden ajalta. Luvanhakijat joutuvat hankkimaan itsestään lääkärinlausunnon, josta ilmenee, onko hakijalla mahdollisesti sellaisia mielenterveysongelmia, joihin liittyy vaara vahingoittaa itseään tai toista. Kaikki ensimmäistä aselupaa hakevat on aina haastateltava erikseen kahden poliisilaitoksen työntekijän toimesta.

24. Jos nämä uudet määräykset olisi annettu kohta Jokelan tapauksen jälkeen, on selvää, ettei Kauhajoen surmaajalle olisi voitu myöntää hallussapitolupaa hänen surmatöissä käyttämäänsä käsiaseeseen. Ministeri Holmlundilla olisi ollut valtuudet määrätä poliisiosasto antamaan nämä tiukennetut määräykset Jokelan verilöylyn jälkeen, mutta tätä hän ei tehnyt. Hän ei välittänyt huolehtia siitä, että Jokelan kaltaiset verilöylyt olisi voitu saada estetyksi tiukennetulla asevalvonnalla. Poliisit kyllä koulutettiin soveltamaan viime vuoden lokakuussa annettuja ohjeita Jokelan jälkeen, mutta näin olisi tehty muutoinkin. Olennaista on kuitenkin se, että nuo viime lokakuussa annetut määräykset olivat liian lepsuja, jotta niiden avulla olisi voitu puuttua riittävän tehokkaasti lupakäytäntöön.

25. Tämä oolisi tietenkin jo yksinään peruste, jonka vuoksi ministerin olisi pitänyt erota virastaan heti Kauhajoen surmatöiden jälkeen. Se, että nuo määräykset on nyt annettu, ei enää pelasta ministerin kasvoja; hän on auttamatta myöhässä ja luottamus hänen kykyynsä vastata ihmisten turvallisuudesta on mennyt.

26. Poliitikkojen ja hallituksen johtavien ministereiden keskuudessa tunnelma on ollut Kauhajoen jälkeen hurskas ja jotenkin jopa tekopyhä. Pääministeri Matti Vanhanen toivoi kansalaisilta "yhteisöstä itsestään kumpuavaa yhteisöllisyyttä" selittämättä tarkemmin, mitä hän oikein tarkoitti. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, joka siis on antanut ministeri Holmlundille täyden tukensa ministerinä ja jonka lempiharrastuksiin kuuluu metsästys, puolestaan näyttää yhdessä ministeri Holmlundin kanssa asettuneen aseharrastajien puhemieheksi, sillä hänkään ei haluaisi kieltää kaikkia käsiaseita yksityishenkilöiltä. Lisäksi Katainen käytti Kauhajoen tapahtumien jälkeen hurskastelevan puheenvuoron, jossa hän vaati Suomeen "välittämisen ryhtiliikettä."

27. Poliitikot vaativat siis ihmisiltä yhteisöllisyyttä ja välittämistä, mutta eikö ihmisten tulisi vaatia vastaavasti poliitikoilta, johtavilta virkamiehiltä ja ruohonjuuritason virkamiehiltä, kuten esimerkiksi poliiseilta, nimenomaan välittämistä eli sitä, että he todella käytännössä suhtautuisivat tehtäviinsä kaikella vakavuudella? Aselupia myöntämisestä vastaavien poliisien tulisi ottaa huolekseen välittää ihmisten turvallisuudesta eikä myöntää lupia kevein perustein ja selvittämättä luvan myöntämisen edellytyksiä mahdollisimman tarkasti, vaikkei kovin tarkkoja ohjeita ja määräyksiä asiasta olisi annettukaan. Ase olisi tietenkin otettava luvanhaltijalta heti pois ja lupa peruutettava, jos vähänkin ilmenee aihetta epäillä muiden ihmisten tai aseen haltijan oman turvallisuuden voivan vaarantua.

27. Ministeriön poliisiosaston korkeiden virkamiesten tulisi välittää turvallisuudesta antamalla riittävän yksityiskohtaisia ohjeita ja tiukentamalla lainsäädännön puitteissa soveltamista koskevia määräyksiä heti kun aihetta siihen ilmenisi. Poliisiministeriltä taas ihmisten turvallisuudesta välittäminen edellyttäisi, että hän määräisi virkamiehensä antamaan uudet ja tiukennetut määräykset ja valvoisi, että niin todella myös tapahtuu, sekä ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin lainsäädännön uudistamiseksi.

28. Tätä on poliitikkojen ja virkamiesten välittäminen ihmisistä ja heidän turvallisuudestaan, se kuuluu heidän jokapäiväisiin virkavelvollisuuksiinsa! Ei siinä sen kummempia ryhtiliikkeitä tarvita.

29. Ministeri Jyrki Kataisen lanseeraama välittämisen ryhtiliike voisi ottaa ensimmäiseksi tehtäväkseen huolehtia ("välittää") siitä, että välittämisen laiminlyönyt ministeri jättäisi paikkansa ja hänen tilalleen nimitettäisiin poliitikko, joka todella ottaisi asiakseen ryhtyä välittämään edeltäjäänsä paremmin ihmisten turvallisuudesta. Tämä viesti pitäisi kansanedustajien eri puolueista nyt "välittää" Kataiselle ja koko hallitukselle.

30. Sisäministeriön ja sen poliisiosaston mahtipontinen visio 2014 kuuluu: Suomi on Euroopan turvallisin maa, minkä takeena on ammattitaitoinen, palvelualtis, luotettava, yhteistyöhakuinen ja tehokkaasti organisoitu poliisi.

31. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien johdosta Suomi on hyvin, hyvin kaukana sanotusta tavoitteesta. Kouluturvallisuuden osalta Suomi lienee juuri tällä hetkellä Euroopan turvattomin maa. Onko uskottavaa, että Suomi ja sen poliisikunta voisivat todella ryhtyä kirimään asetettua tavoitetta kiinni nykyisen poliisiministerin johdolla?

32. Vielä yksi asia. Jokelan tapauksen jälkeen Suomessa on luultavasti myönnetty käsiaseen hallussapitoon oikeuttavia lupia kenties useille kymmenille Jokelan ja Kauhajoen ampujien tapaisille "hörhöille". Sisäministeriön poliisiosasto määräsikin eilen, että "viime vuosina" myönnetyt käsiaseluvat ja niiden perusteet selvitetään aserekisteristä. Mutta se, miten tämä työ tehdään, ohjeistetaan vasta myöhemmin.

Saadaanko kaikille hörhöille myönnetyt käsiaseluvat peruutettua ja aseet heidän hallustaan? Tuskinpa vain, joka tapauksessa siihen kuluu luultavasti paljon aikaa.

33. Suomalaisten tulee siis ilmeisesti varautua mahdollisiin uusiin Jokelan ja Kauhajoen kaltaisiin tapahtumiin. Onko ihmisillä ja eduskunnalla luottamus siihen, että nykyinen poliisiministeri voi uskottavasti jatkaa tehtävässään ja vastata ihmisten turvallisuuden ylläpitämisestä?