Lautaskammo

Suomen kansallispeli on pesäpallo, jota pelataan kilpailumielessä ainoastaan Suomessa. Suomen mestaruudesta pesäpallossa on pelattu vuodesta 1922 lähtien. Pesäpallon kehitti Lauri "Tahko" Pihkala 1910-luvun lopulla lähinnä suojeluskuntien tarpeisiin. Pesäpallon katsottiin kehittävän monipuolisesti sotatantereilla tarvittavia taitoja, esimerkiksi pallon heittäminen muistuttaa käsikranaatin heittämistä. Monet pesäpallon pelaamiseen kuuluvat termit ovat saaneet nimensä sodankäynnistä: kuolema, palo, haavoittuminen, polttolinja, polttaminen, tappoheitto jne.

    

Pesäpallossa tunnetaan myös termi lautaskammo. Lautasella tarkoitetaan ympyränmuotoista alustaa, jonka kohdalle lukkarin (syöttäjän) heittämän tai oikeastaan nostaman heiton eli syötön on osuttava, jotta syöttö voidaan hyväksyä. Lukkari voi antaa pelissä useita vääriä syöttöjä ilman, että tässä olisi vielä kyse mistään lautaskammosta. Lautaskammosta voidaan puhua vasta sitten, kun lukkari antaa jatkuvasti vääriä syöttöjä ja hän pelkää jo etukäteen tätä. Lautaskammo muistuttaa hieman korkeus- tai seiväshyppääjän rimakauhua, mutta lautaskammon syynä ovat lähes aina psykologiset tekijät ja se voi osoittautua kauan jatkuvaksi tai jopa pysyväksi ilmiöksi. Tunnetaan tapauksia, joissa aiemmin  erinomaisesti pelannut huipputason lukkari on ollut lautaskammon takia kykenemätön jatkamaan lukkarina ja hänet on jouduttu siirtämään muille pelipaikoille.

    

Myös suomalainen ulkopolitiikka on monessa suhteessa omalaatuinen ilmiö, vaikka ulkopolitiikkaa, toisin kuin pesäpalloa, harjoitetaan toki muissakin maissa. Tässä yhteydessä käsittelen ulkopolitiikastamme kuitenkin vain yhtä outoa ilmiötä, joka sekin liittyy lautaseen tai oikeammin sanottuna lautasiin. Kyse on ns. kahden lautasen politiikasta tai käytännöstä, jota Suomi harjoittaa ulkopolitiikassaan ja EU-politiikassaan.

   

Suomen perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. EU:n päätöksenteon osalta perustuslaissa sen sijaan sanotaan, että valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. EU-politiikkaa johtaa Suomessa siis pääministeri, ei presidentti.

   

Nämä säännökset ovat heijastuneet Suomen edustukseen Eurooppa-neuvostossa pidetyissä huippukokouksissa, joissa kullakin jäsenmaalla on oikeus kahteen osallistujaan. Useimmilla mailla on kokoussalissa pääministeri tai presidentti ja ulkoministeri. Suomen presidentti Halosella on kuitenkin ollut tapana osallistua huippukokouksiin silloinkin, kun niissä on käsitelty vain EU-politiikkaan kuuluvia asioita, joissa hänellä ei siis ole toimivaltaa. Silloin hänen vierellään salissa istuu pääministeri, joka on Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja. Valtuuskunnan mukana matkustava ulkoministeri joutuu siis odottelemaan kokoussalin ulkopuolella. Huippukokousten illallisille Suomelle on jouduttu kattamaan kaksi paikkaa eli lautasta, siis sekä presidentille että pääministerille. Useimmat muut maat tyytyvät illallisilla yleensä vain yhteen lautaseen.

  

Tänään Brysselissä pidettävään EU:n huippukokoukseen ovat em. doktriinin mukaan matkustaneet Suomesta jälleen presidentti, pääministeri ja ulkoministeri. Asialistalla on vain yksi asia, joka koskee tasavallan presidentin toimivallan ulkopuolelle rajattua asiaa eli EU:n suhtautumista Georgian kriisiin ja Venäjän ja EU:n suhteita. Kokouksen jälkeen ei pidetä illallisia, joten kolmen lautasen ongelma ei nouse nyt konkreettisesti esille.

   

Georgia-kokouksessa voidaan sen sijaan puhua tuoliongelmasta tai -leikistä. Kyseessä on kiusallinen tilanne, sillä EU:sta ei ole ainakaan etukäteen luvattu Suomelle salissa kolmea tuolia. Tämä voi johtaa siihen, että kolmesta suomalaisesta osanottajasta voi päättäjien pöydästä joutua pysyttelemän poissa ulkoministeri Alexander Stubb. Ulkoministerimme on kuitenkin osallistunut Eyjin puheenjohtajana suomalaisista kaikkein keskeisimmin Georgian sodan lopettaneen tulitaukosopimuksen valmisteluun ja yleensä Georgian kriisin ratkaisuyrityksiin.

    

Nolo tilanne ei tunnu lainkaan harmittavan presidentti Halosta, joka halunnee omalle paikalleen myös kokouksen jälkeen otettavassa perinteissä EU-maiden johtajien ryhmäkuvassa. Halonen ei siis näytä tuntevan minkäänlaista lautaskammoa. Huippukokouksen edustamiskiista muistuttaa sisäministeriön kansliapäällikön nimityksestä syntynyttä kiistaa, jossa presidentti Halonen käveli hallituksen yksimielisen nimitysesityksen ylitse ja nimitti oman ehdokkaansa virkaan, vaikka hän ei joudukaan työskentelemään yhdessä kansliapäällikön kanssa. 

      

Presidentti Halosta ei tunnu tippaakaan huolestuttavan, että hänen halunsa pitää itsepäisesti kiinni perustuslaillisista valtaoikeuksistaan ja ulkopolitiikan johtamisesta jopa vastoin perustuslain kirjainta tulee aivan ilmeisesti johtamaan hänen toimikautensa päätyttyä tasavallan presidentin toimivaltuuksien merkittävään supistamiseen. Presidentiltä edellytettävään arvojohtajuuteen Halonen ei ole kyennyt.

   

Zusammenfassung. - Sekä pesäpallossa että suomalaisen ulkopolitiikan johtamisessa tunnetaan ilmiö lautaskammo. Ero on siinä, että pesäpallossa lautaskammo vaivaa yhtä avainpelaajaa, mikä herättää yleisössä yleensä lähinnä vain myötätuntoa. Ulkopolitiikassa sen sijaan lautaskammoa tuntee suuri yleisö yhden avainpelaajan kansainvälisissä huippukokouksissa omaksuman lautastoiminnan takia; avainpelaaja itse ei näytä lainkaan huomioivan yleisön kammoksuvia reaktioita.