15. Oikeuskansleri - kruununjuristi laillisuusvalvojana

Oikeuskanslerin toimintakertomus 2007

 

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka julkisti eilen toimintakertomuksensa vuodelta 2007. Kertomuksessa esitellään oikeuskanslerin keskeiset toiminta-alueet, niissä vuoden aikana tehdyt havainnot sekä toimenpiteisiin johtaneet asiat. Ylimmän laillisuusvalvojan selonteko toiminnastaan on vuotuinen merkkitapaus, joten silmäys oikeuskanslerin toimintaan on myös tässä paikallaan. Kertomus on luettavissa osoitteesta http://www.okv.fi/suomi/ok43f.htm

 

2. Ulkoasultaan vuosikertomus ei ole kovin houkutteleva eikä sisällöltään mitenkään helppolukuinen. Kertomus on tyypillistä asiaproosaa, tekstiä ei ole pyritty juuri elävöittämään väreillä tms. keinoilla eikä kirjassa ole yhtään kuvaa. Opuksen kansi on tosin ruskeanpunainen ja sen keskelle on pläntätty mustalla pieni kuva Valtioneuvoston linnasta. Tällaisessa kuosissa kertomusta on julkaistu jo lähes parinkymmenen vuoden ajan. Maamme toisen laillisuusvalvojan eli eduskunnan oikeusasiamiehen toiminta- tai vuosikertomus on ulkoasultaan aivan eri luokkaa ja muutenkin paremmin toimitettu. 

 

2. Oikeusasiamiehen kertomus sisältää virallisten tilasto- ja toimintatietojen lisäksi aina oikeusasiamiehen ja kahden apulaisoikeusasiamiehen kirjoittamat artikkelit tietystä laillisuusvalvontaan liittyvästä aiheesta, mutta oikeuskanslerin kertomuksessa ei ole tällaisia kirjoituksia ollut koskaan. Tämä on selkeä puute oikeuskanslerin kertomuksessa.

 

Oikeuskanslerinvirasto

 

4. Nyt julkaistu kertomus on Jaakko Jonkan ensimmäinen ja siinä esitellään itse asiassa kahden oikeuskanslerin aikaansaannoksia. Viran edellinen haltija Paavo Nikula sairastui keväällä 2007, menetti työkykynsä ja irtisanoutui virstaan saman vuoden kesäkuun lopussa. Oikeuskanslereita on oikeastaan kaksi, sillä valtioneuvoston yhteydessä toimii myös apulaisoikeuskansleri, jolla on lähes samanlaiset toimivaltuudet kuin oikeuskanslerillakin. Nykyinen apulaisoikeuskansleri on Mikko Puumalainen.

 

5. Oikeuskansleri on nimenomaan Valtioneuvoston oikeuskansleri ja hänen virastonsa sijaitsee Valtioneuvoston linnassa Senaatintorin laidalla. Oikeuskanslerilla on apunaan melkoisen laaja esittelijä- ja virkamieskunta kanslia- ja osastopäällikköineen. Oikeuskanslerilla on henkilökuntaa yhtä paljon kuin pienemmillä hovioikeuksilla. Esittelijöiden ja virkamiesten palkka-asiat on hoidettu hyvin, niinpä esimerkiksi oikeuskanslerinviraston vanhempien esittelijöiden eli esittelijäneuvosten palkka on selkeästi parempi kuin yliopistojen professoreiden. Erikoisuutena mainittakoon, että oikeuskanslerinviraston palkkalistoilta löytyy myös yksi historioitsija, vuonna 2007 sanottua virkaa hoiti poliittisen historian tutkija, VTT Ilkka Seppinen.

 

Oikeuskansleri kruununjuristina

 

6. Oikeuskanslerin tehtävät voidaan jakaa kahteen ryhmään. Hän valvoo ensinnäkin valtioneuvoston eli hallituksen ja tasavallan presidentin virkatoimien ja valtioneuvostossa tapahtuvan päätöksenteon lainmukaisuutta. Tämä valvonta toteutuu viikottain toistuvissa hallituksen yleisistunnon ja tasavallan presidentin esittelyn esityslistojen ennakkotarkastuksessa. Oikeuskanslerilla on velvollisuus olla läsnä hallituksen istunnossa ja esiteltäessä asioita presidentille.

Kun siis hallitus kesäisin matkustaa Naantalin Kultarantaan, jossa presidentin esittelyt pidetään, seuraa oikeuskansleri myös tuolloin ministereiden mukana ja ottaa presidentin perinteisessä kättelyseremoniassa oman paikkansa ministereiden muodostaman rivistön hännillä.

 

7. Oikeuskanslerin velvollisuutena on myös toimia tasavallaan presidentin, hallituksen ja yksittäisten ministereiden neuvonantajana oikeudellisissa kysymyksissä. Ministerit voivat siten kysyä oikeuskanslerin kantaa muotovapaasti jo asioiden valmisteluvaiheessa. Tätä neuvonta- ja ohjaustehtävää tarkoitetaan kun sanotaan, että oikeuskansleri on "kruununjuristi"; nimike periytyy 1700-luvulta Ruotsin vallan ajoilta; oikeuskanslerin edeltäjänä Ruotsissa toimi vuodesta 1713 lähtien "kuninkaan korkein asiamies", jonka korvasi vuoden 1719 kansliajärjestyksessä justitiae cantzleren eli oikeuskansleri.

 

8. Hyvä esimerkki oikeuskanslerin kruununjuristina toimimisesta saatiin tämän vuoden kesäkuussa, jolloin ministeri Mauri Pekkarinen pyysi oikeuskansleri Jonkalta kantaa siihen, oliko hän toiminut vaalirahoitussotkun aikana ilmi tulleessa ns. taulukauppa-asiassa (Pekkarisen Suomi-Soffa -kytkös) mahdollisesti virheellisesti. Jonkka päästi ministerin pälkähästä kantaansa viikonvaihteen yli mietittyään. Ministeri Pekkarinen riensi tämän jälkeen oitis eduskunnan eteen kertomaan, miten hän oli saanut oikeuskanslerilta asiassa "puhtaat paperit". Oikeuskanslerin kiireellistä päätöksentekoa ("pikapäätös") samoin kuin päätöksen sisältöä arvosteltiin julkisuudessa aika voimakkaasti - itsekin otin asiaan kantaa Helsingin Sanomissa 12.6.-08 julkaistussa artikkelissani "Oikeuskanslerin toiminta taulukauppa-asiassa ihmetyttää". Kritiikin johdosta Jonkka joutui julkistamaan asiasta kirjallisen muistionsa ja selittelemään päätöstään ja menettelytapojaan tiedotusvälineille.

 

Oikeuskansleri laillisuusvalvojana

 

9. Toisen tärkeän lohkon oikeuskanslerin tehtävistä käsittää sitten varsinainen laillisuusvalvonta eli oikeuskanslerin tuomioistuimiin ja muihin viranomaisiin sekä virkamiehiin kohdistama valvonta siitä, että nämä noudattavat virkatoimissaan lakia ja täyttävät velvollisuutensa (viranomaisvalvonta). Tässä tarkoituksessa ihmiset voivat kannella oikeuskanslerille, mutta oikeuskansleri voi ottaa asian käsiteltäväkseen myös omasta aloitteestaan. Oikeuskanslerilla on oikeus suorittaa tarkastuksia viranomaisissa ja laitoksissa. Oikeuskanslerille kuuluu myös eräitä tehtäviä asianajajien toiminnan valvonnassa. Aiemmin oikeuskansleri oli lisäksi ylin syyttäjäviranomainen, mutta nykyisin tätä tehtävää hoitaa valtakunnansyyttäjä.

 

10. Viranomaisten laillisuusvalvontaa harjoittaa myös eduskunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan valitsema oikeusasiamies, joten ihminen, joka epäilee esimeriksi poliisin, syyttäjän, tuomioistuimen tai jonkin muun viranomaisen menetelleen lainvastaisesti, voi tehdä kantelun joko oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle. Näiden kahden laillisuusvalvojien välisestä keskinäisestä työnjaosta on annettu erityinen laki, jonka mukaan asioita voidaan tarvittaessa siirtää laillisuusvalvojalta toiselle. Oikeuskansleri on vapautettu velvollisuudesta valvoa mm. puolustusvoimien ja vankilaviranomaisten toiminnan laillisuutta.

 

11. Oikeuskansleri voi antaa lainvastaisesti menetelleelle virkamiehelle

huomautuksen vastaisen varalle. Tätä lievempi "sanktio" tai toimenpide on käsitys, jolla oikeuskansleri kiinnittää asianosaisen huomiota lain tai hyvän hallintotavan mukaiseen menettelyyn. Useimmissa tapauksissa oikeuskansleri toteaa lakonisesti, ettei asia anna aihetta hänen taholtaan toimenpiteisiin. Vakavissa virkavirhetapauksissa oikeuskansleri voi määrätä syytteen nostettavaksi laillisuusvalvontaansa kuuluvassa asiassa. Tämä on käytännössä kuitenkin sangen harvinaista, sillä oikeuskansleri nostaa vuosittain virkasyytteen keskimäärin vain yhdessä tai kahdessa tapauksessa.

 

Onko oikeuskansleri hampaaton?

 

12. Oikeuskanslereita onkin usein arvosteltu lepsuilusta viranomaisvalvonnassa; muun muassa sanonta "ei korppi korpin silmää noki", on tässä yhteydessä aika usein käytetty ilmaisu. Tämä koskee etenkin valtioneuvoston ja ministereiden virkatoimien laillisuusvalvontaa, mutta myös muun viranomaisvalvonnan osalta oikeuskansleria, samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiestäkin, on moitittu lepsuudesta ja hampaattomuudesta. On ymmärrettävää, että ihmiset, jotka panevat oikeusasiassaan viimeisen toivonsa oikeuskansleriin ja kantelevat hänelle, tuntevat katkeruutta ja pettymystä saadessaan laillisuusvalvojalta kielteisen ratkaisun. Ihmisten oikeusodotukset ovat kuitenkin puheena olevassa suhteessa usein epärealistisia, sillä he eivät ymmärrä oikeuskanslerin roolia laillisuusvalvojana.

 

13. Täytyy muistaa, ettei oikeuskansleri ole mikään "ylin oikeusaste", joten hän ei voi muuttaa viranomaisten tai riippumattomien tuomioistuimien ratkaisuja eikä antaa itse asiaa koskevia uutta päätöstä. Oikeuskansleri tutkii ainoastaan, ovatko viranomaiset ja tuomarit menetelleet laillisesti ja soveltaneet lakia oikein. Tietyissä tapauksissa oikeuskansleri voi hakea tuomionpurkua korkeimmalta oikeudelta, jos edellytykset siihen lain mukaan näyttäisivät olevan olemassa. Purku- ja kanteluhakemuksia oikeuskansleri kuitenkin tekee vain harvoin.

 

14. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies voisivat kyllä puuttua hieman nykykäytäntöä tiukemmin viranomaisissa ja tuomioistuimissa jatkuvasti ilmeneviin virheellisiin käytäntöihin ja lainvastaisuuksiin. Esimerkiksi tuomioistuinten toiminnassa oikeuskansleri joutuu joka vuosi puuttumaan monissa eri tapauksissa mm. 1) pitkiin käsittelyaikoihin, 2) ratkaisujen puutteelliseen perustelemiseen, 3) asianosaisten kuulemisessa ilmenneisiin laiminlyönteihin ja 4) oikeudenkäynnin julkisuuslain rikkomisiin. Vastaavasti syyttäjien ja poliisien toiminnassa ilmenee jatkuvasti huomautettavaa samoista asioista vuodesta toiseen, esimerkkinä voidaan mainita esitutkinnan ja syyteharkinnan kohtuuttoman pitkä kesto sekä syyttämättäjättämispäätösten ja esitutkinnan aikana tehtävien ratkaisujen puutteellinen perusteleminen.

 

15. Mitä tekevät oikeuskansleri ja oikeusasiamies vuodesta toiseen näissä tilanteissa? He toteavat lakonisesti, että virhe tai laiminlyönti on tapahtunut, mutta tyytyvät 99 prosentissa tapauksista ainoastaan joko 1) ilmoittamaan "käsityksensä" (tämä ei siis sisällä edes suoranaista moitetta) virkamiehelle tai 2) antamaan "huomautuksen vastaisen varalle". Syytteen nostaminen tällaisissa tilanteissa on ollut äärimmäisen harvinaista, vaikka kaikissa edellä mainituissa tapauksissa on kyse oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perustuslaissa (PerL 21.2 §) turvatuista peruselementeistä! Seurauksena tämäntyyppisestä valvonnasta on tietenkin se, että samanlainen virheellinen käytäntö jatkuu ja samat virheet toistuvat vuodesta toiseen ja ne "todetaan" oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kertomuksissa. 

 

16. Minun mielestäni toimenpidelinjaa pitäisi kiristää, sillä eihän tarkoituksena voi olla, että oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen valvonta on vain jonkinlaista pakollista rutiinia, joka pitää jollakin tavalla hoitaa. Valvonnan tavoitteeksi pitäisi asettaa vaikuttaminen virkamiehiin ja tuomareihin niin, että virheellisiin käytäntöihin ja lainsoveltamisiin saataisiin korjausta. Vähintä mitä laillisuusvalvojat voisivat tässä suhteessa toimenpiteiden/sanktioiden koventamisen ohella tehdä, olisi puuttua toimintakertomuksissa julkaistavilla artikkeleilla huomiota kuhunkin ao. oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementtiin ja sen merkitykseen käytännössä sekä sen suhteen käytännössä esiintyviin epäkohtiin.

 

17. Oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen kertomuksissa selostetut "lepsut" ja virkamiehiä "ymmärtävät" päätökset eivät pure myöskään sen vuoksi, että töppäyksiin ja virheelliseen menettelyyn syyllistyneitä virkamiehiä ja tuomareita ei mainita kertomuksissa koskaan nimeltä, vaan heitä käsitellään aina anonyymeina. Tämä on toki humaania kohtelua, mutta voitaisiin harkita, pitäisikö kertomuksissa ja päätöksissä edes vakavanlaatuisissa virhetapauksissa ilmoittaa, kenestä virkamiehestä tai tuomarista taikka tuomioistuimesta on kyse.

 

Tarvitaanko oikeuskansleria?

 

18. Oikeuskanslerille tehdään vähemmän kanteluja kuin oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamiehen on viimeisten 10-15 vuoden aikana todettu nauttivan kansalaisten keskuudessa suurempaa luottamusta kuin kruununjuristikritiikillä rasitettu oikeuskansleri. Itse asiassa ei olisi mitään estettä lopettaa koko nykyinen oikeuskansleri-instituutti ja keskittää virnaomaisvalvonta yksin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeuskansleri voisi silloin keskittyä yksinomaan kruununjuristin tehtäviin eli valtioneuvoston ja sen ministeriöiden neuvonantajan rooliin.

 

19. Kansainvälisessä vertailussa oikeuskansleri-instituutti onkin poikkeuksellinen ilmiö, sillä sellainen tunnetaan Suomen lisäksi ainoastaan Ruotsissa ja Virossa. Muissa maissa viranomaisvalvontaa harjoittaa yksin parlamentin valitsema ombudsman. Näissä maissa katsotaan, että hallituksen nimeämä virkamies ei voi hoitaa viranomaisvalvontaa uskottavaksi, koska juuri hallitus ja sen alaiset hallintoviranomaiset ovat keskeisimmät valvonnan kohteet.

 

20. Olisi kuitenkin toiveajattelua kuvitella, että poliittiset puolueet haluaisivat Suomessa luopua oikeuskansleri-instituutiosta. Jos jokin puolue tai ryhmittymä esittäisi tätä, niin alettaisiin varmaankin välittömästi aprikoida, että mitähän salattavaa aloitteen tekijöillä oikein mahtaa olla, kun he haluavat lakkauttaa ylimmän laillisuusvalvojan viran. Täytyy myös muistaa, että oikeuskanslerin viralla on jo lähes 300 vuotta vanhat perinteet Ruotsin vallan ajoilta lähtien, eikä Suomen uutta perustuslakia 2000-luvun vaihteessa valmisteltaessa ja sädettäessä kenenkään toimesta ehdotettu kyseisen instituution lakkauttamista. Autonomian aikana (1809-1917) oikeuskanslerin perinteitä ja tehtäviä jatkamaan perustettiin prokuraattorin virka. Prokuraattori toimi kenraalikuvernöörin jälkeen Suomen korkeimpana hallinnon valvojana. Prokuraattorin viran ensimmäisenä haltijana oli Suomen johtava oikeusoppinut, professori ja Ruotsin korkeimman oikeuden jäsenenä toiminut Matthias Calonius.

 

Oikeuskanslereiden henkilökuvia

 

21. Jaakko Jonkka on itsenäisen Suomen 17. oikeuskansleri. Oikeuskanslerit ovat yleensä olleet tunnettuja juristeja, ja joillakin heistä on ollut ollut poliittinen tausta. Ensimmäisenä oikeuskanslerina toimi lyhyen ajan - vain kolmisen viikkoa - Ukko-Pekka eli Pehr Evind Svinhufvud. Kaksi oikeuskansleria on nimitetty sittemmin KKO:n presidentiksi, nimittäin Toivo Tarjanne (oikeuskanslerina 1944-1950) ja Antti Hannikainen (1961-1964). Hannikainen oli maalaisliittolainen ja toimi oikeusministerinä V.J. Sukselaisen hallituksessa 1959. 

 

22. Oikeuskansleri Olavi Honka (1956-1961) muistetaan siitä, että asettui Urho Kekkosen uudelleenvalinnan estämiseksi pystytetyn Honka-liiton keulakuvaksi; hanke meni mönkään Kekkosen Neuvostoliitolta tilaaman noottikriisin seurauksena.

Kai Korte (1982-1986) oli värikäs esiintyjä, joka piti oikeuskanslerin virassa korkea profiilia. Korte muistetaan rötösherrajahdista, jossa häntä avusti oikeuskanslerinviraston kansliapäällikkö V.O. Hakulinen, hiihtäjäsuuruus Veikko Hakulisen veli. Korte jahtasi rötösherroja niin innokkaasti, että liike-elämän johtoportaan ymmärtäjänä profiloinut presidentti Mauno Koivisto oli kertomansa mukaan vähällä erottaa Kortteen korkeasta virastaan.

 

23. Kai Kortetta seurasi oikeuskanslerina Jorma S. Aalto (1986-1998), prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori ja professori, joka ei kuitenkaan ehtinyt hoitaa päivääkään vakinaista professorin virkaansa. Opiskeluaikanaan Aalto harrasti moukarinheittoa, jossa hän taisi saavuttaa akateemisen Suomen mestaruuden. Aallon virkakaudella puheet oikeuskanslerin hampaattomuudesta alkoivat yleistyä ja hänen väitettiin katsoneen ministereiden ja korkeiden virkamiesten rikkeitä läpi sormien.

 

24. Vuonna 1993 kuusi kansanedustajaa teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle muistutuksen oikeuskansleri Aallon virkatoimen lainvastaisuudesta kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantaloa koskevassa lahjuksen ottamista ja virkarikosta koskevassa asiassa. Aalto oli aiemmin ottanut omasta aloitteestaan Juhantalon asian selvitettäväksi ennen kuin asia oli pantu ministerivastuulain mukaisesti vireille eduskunnassa. Selvityksensä jälkeen Aalto katsoi perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa, ettei syytteen nostamiselle Juhantaloa vastaan ollut todennäköisiä perusteita eikä Aalto pitänyt Juhantalon menettelyä ministerivastuulaissa tarkoitetulla tavalla selvästi lainvastaisena. Myöhemmin eduskunta kuitenkin päätti perustuslakivaliokunnan esityksestä syytteen nostamisesta Juhantaloa vastaan. Valtakunnanoikeus tuomitsi Juhantalon yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjuksen vaatimisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tapausta voidaan pitää oikeuskanslerin arvovallan ja hänen juridisen arviointikykynsä kannalta varsin nolona. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi muistutuksen johdosta antamassaan mietinnössä yksimielisesti, ettei oikeuskansleri Aalto ollut menetellyt lainvastaisesti.

 

25. Paavo Nikula (oikeuskanslerina 1998-2007) toimi ennen oikeuskansleriksi tuloaan vihreiden kansanedustajana. Hän oli oikeusministerinä Liberaalisen Kansanpuolueen mandaatilla Kalevi Sorsan II hallituksessa 1978-78. Sorsa hyväksyi LKP:n hallitukseensa sillä ehdolla, että saisi itse valita salkkujaossa LKP:lle tulleen oikeusministerin salkun haltijan. Nikula toimi LKP:n varapuheenjohtajana vuoteen 1982 saakka. Hän työskenteli oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, tuomarina Kouvolan hovioikeudessa ja Suomen ensimmäisenä tasa-arvovaltuutettuna. Nykyisin Idols-tuomarina TV:ssä esiintyvä oikeuskansleri Nikulan poika Jone Nikula on julkisuudessa paljon tunnetumpi kuin isänsä.

 

26. Aallon tavoin Nikulakin joutui selittelemään tekemisiään oikeuskanslerina eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Vuonna 2004 kansanedustaja Hannu Hoskonen ja 15 muuta edustajaa tekivät muistutuksen Nikulan virkatoimen lainmukaisuuden tutkimisesta Natura 2000 -verkoston kansallista päätöksentekoa koskevassa asiassa. Nikulaa moitittiin muistutuskirjelmässä mm. siitä, että hän olisi laiminlyönyt valvoa, että valtioneuvoston 1998 tekemä Natura-päätös ja sitä vuosina 1999 ja 2004 välisenä aikana sanotussa asiassa seuranneet kolme muuta päätöstä sekä niiden valmistelu olisivat perustuneet oikealle EU:n luontodirektiivin tulkinnalle. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, ettei Nikula ollut menetellyt lainvastaisesti.

 

27. Jaakko Jonkka toimi oikeuskanslerina 1.7.2007 lähtien; hänen toimikautensa päättyi  tätä ennen hän jo toimi pitkään apulaisoikeuskanslerina (2001-2007) ja sitä ennen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä.  Jonkka on Jorma S. Aallon tavoin prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän on Suomen etevimpiä todistusoikeuden tuntijoita, jonka väitöskirja käsitteli syytekynnystä. Laillisuusvalvojana Jonkan syyttämiskynnys on ollut tähän asti edeltäjiensä tavoin korkealla, sillä hänen nostamansa virkasyytteet voidaan seitsemän vuoden ajalta laskea yhden käden sormilla.

 

28. Kantelin vuonna 2005 silloisen oikeusministeristä Johannes Koskisesta oikeuskanslerille, koska Koskinen oli ottanut tavakseen antaa haastatteluja, joissa hän otti kantaa ja arvosteli tuomioistuimien yksittäisiä päätöksiä jopa vielä keskeneräisissä ja lainvoimaan vailla olevissa jutuissa. Tällainen menettely ministeriltä on luonnollisesti sopimatonta, sillä tuomioistuimet ovat riippumattomia muun muassa juuri valtioneuvostosta, eivätkä ministerit saa siten puuttua tuo

Oikeuskansleri Paavo Nikula siirsi asian käsittelyn apulaisoikeuskansleri Jonkalle, jolta meni asian tutkimisessa lähes kolme vuotta ennen kuin hän vihdoin tammikuussa 2008 antoi asiassa ratkaisun. Päätöksessään Jonkka arvosteli Koskisen sanottua menettelyä, tosin aika varovaisin sanakääntein, mutta ei katsonut ministerin syyllistyneen lainvastaiseen menettelyyn. Useat juristit ovat pitäneet Jonkan varovaista arvostelua käänteentekevänä ilmiönä laillisuusvalvonnassa, sillä aiemmin oikeuskanslerit eivät olisi heidän mielestään rohjenneet esittää edes tällaista lievä arvostelua ministereitä kohtaan. Omasta puolestani en ollut kovin tyytyväinen Jonkan päätöksen, kuten Oikeus-lehteen kirjoittamastani arvioinnista ilmenee (Virolainen, Oikeuskanslerin tulkinnanvarainen päätös ex-oikeusministerin asiassa, Oikeus 1/2008, s. 108-111).

 

29. Tein oikeuskansleri Jonkalle toukokuussa 2008 toisen kantelun, joka koski oikeusministeriön epäiltyä laiminlyöntiä tarkastaa kansanedustajien ministeriölle toimittamien vaalirahoitusilmoitusten asiallisuutta. Olen kertonut tästä asiasta blogissani 4.8.2008. Tässä asiassa oikeuskansleri Jonkka näytti ottaneen ohjat tiukasti käsiinsä, sillä hän pyysi ministeriöltä sekä silloiselta että kahdelta edelliseltä oikeusministeriltä selityksiä asiassa ja esitti selvityspyynnöissään melko tiukkoja kannanottoja. - Elokuussa 2008 oikeuskansleri Jonkka nosti virkasyytteen erästä käräjätuomaria vastaan, koska tuomari oli menetellyt riita-asian oikeudenkäynnissä monessa kohdin virheellisesti. Oikeuskanslerin toimenpidelinja näytti siis pikkuhiljaa kovenevan.

 

30. Jaakko Jonkalla oli mielestäni hyvät edellytykset selviytyä vaativan virkansa hoidosta kaikella kunnialla. Hän oli tosin varovaisen tuntuinen tiedemiestyyppi, mutta tarvittavaa tiukkuuttakin tuntui kyllä löytyvän. Hän näytti ottaneen laillisuusvalvonnan laadun kehittämisen tosissaan, mikä ilmenee muun muassa hänen juridisissa julkaisuissa kirjoittamistaan kolmesta artikkelista, jotka koskettelevat laillisuusvalvontaa yleensä (Oikeus 3/2007 s. 317-324) sekä oikeuskanslerin tehtäviä syyttäjänä ja oikeuskansleria tuomioistuimien valvojana.

Jaakko Ilkan (1545-1597) kaltaisia oikeustaistelijoita meillä ei ole eikä tule, tyytykäämme siis Jaakko Jonkkaan!