maanantai 14. kesäkuuta 2010

283. Poliitikkoja hoitoon!

Päivän uutispommi: Ike Kanerva hakeutuu hoitoon!

Politiikan tekeminen tuntuu olevan raskasta puuhaa. Jotkut ikääntyneet tai ikääntymässä olevat poliitikot ovat nimittäin hakeutumassa hoitoon.

Tunnetuin tapaus on pääministeri Matti Vanhanen, joka ilmoitti viime joulun alla jalkojensa kipeytyneen siinä määrin, että ne vaativat hoitoa, ehkä jopa leikkaussellaista. Tosin mistään akuutista vaivasta ei liene ollut kyse, koska Vanhanen päätti jatkaa vaativissa tehtävissään Juhannukseen asti ja menevänsä hoitoon vasta tulevana syksynä - ehkä Kekriksi.

Toivotaan, että Matin jakojen tuleva hoito onnistuisi ja mies voisi vielä palata terveenä mm. Rukan lumille hiihtelemään ja pohtimaan valtakunnan kannalta tärkeitä eläke- ym. kysymyksiä.

Muuten, tuli mieleen, että ennustin jo melko tarkalleen vuosi sitten, että Matti Vanhanen joutuu lopettamaan pääministerinä Juhannukseen mennessä. En nyt muista, mainitsinko tuolloin blogissani asianomaista vuosilukua, jonka Juhannuksesta ennustuksessani oli kysymys.

No, nythän mainittu ennusteeni sitten toteutuu, vaikka ehkä pienellä viiveellä. Oleellista on kuitenkin se, että Matin ero ajoittuu juuri Juhannukseen. Matti on suurten linjojen mies: eroilmoitus Jouluna ja itse ero sitten Jussinpäivänä.

Matti on vielä vajaan viikon virallisesti pääministeri. Erinäiset poliittiset toimittelijat yms. harrastelijat ovat jo ehtineet hätäisesti arvioida Matin tekemisiä pääministerinä ja puoluejohtajana. Mutta katsotaan nyt kyseinen aikakausi hamaan loppuun asti ja palataan sitten rauhassa omaan arvioon Vanhasen seitsemästä vuodesta maan ykköspoliitikkona.

Edellisessä blogijutussani ihmettelin tapaa, jolla kepun uusi johto söi heti lupauksensa puhdistaa puolueen pöytä vaalirahoitus- ym. sotkuista. Tänään Timo Laaninen on ilmoittanut, että kepun toimistossa on sentään tarkoitus suorittaa jonkinlainen pesänselvitys ja katsoa, mitä kukin ihminen siellä oikein tekee. Mutta tämä ei ole tietenkään sellainen laaja sisäinen selvitys, jota olen tarkoittanut ja jota myös esimerkiksi ex-puoluesihteeri Pekka Perttula on edellyttänyt tehtäväksi uskottujen miesten toimesta. Aamutv:n haastattelussa Mari Kiviniemi oli vaitonainen sanotusta selvityksestä - hän ei siis luvannut sen sorittamista - ja totesi lakonisesti vain, että kepu on jo tuonut julkisuuteen vaalirahoitusasioitaan. Tämä on kuitenkin täydellisesti eri viesti verrattuna siihen selvitykseen ja pöydän puhdistukseen, jota Kiviniemi peräisi ennen Lahden puoluekokousta.

Mari Kiviniemi muuten pudotettiin kaksi vuotta sitten puolueen varapuheenjohtajan paikalta. Hänet tilalleen taidettiin tuolloin valita Antti Rantakangas, tämä lipeväkielinen Matti Vanhasen nuoleskelija ja Jarmo Korhosen kannattaja Pohjois-Pohjanmaalta. Mutta Lahden kokouksessa vuorostaan Rantakangas tiputettiin varapuheenjohtajan pallilta ja hänet korvattiin helsinkiläisellä nuorisopoliitikolla nimeltään Anneli Saaristo, anteeksi, Saarikko.

Tänään YleUutisisssa Antti Rantakangas osoittaa olevansa todellinen poliittinen pukari. Hän ei löydä itsestään tai omasta toiminnastaan yhtään syytä, jonka vuoksi hänet olisi jätetty valitsematta, vaan syyttää putoamisestaan suorin sanoin oman piirinsä eli siis Pohjois-Pohjanmaan puoluekokousedustajia. Sillä lailla!

Mari Kiviniemen tilalle kepu joutuu valitsemaan uuden kunta- ja hallintoministerin. Paikka mennee lohdutuspalkintona jollekulle pohjoisen alueen kansanedustajalle hyvitykseksi siitä, että puolueen johto helsinkiläistyi uhkaavalla tavalla. Hei haloo - ei kai Kiviniemi voi olla niin typerä, että haluaisi seuraajakseen Antti Rantakankaan...se ei voine olla mahdollista!

Palataan vielä lopuksi otsikossa mainittuihin hoitoasioihin. Ilkka Kanerva on nimittäin tänään ilmoittanut hakevansa ongelmaansa "ammattiauttajan" apua. Kaikki me tiedämme, mikä se Ilkan ongelma (addiktio, riippuvuus) on. Tai ongelmat: naiset ja tekstiviestittelyt naisille, siis kaikenikäisille, -muotoisille ja -tapaisille naisille.

Toivotaan onnea Ilkalle vanhalla kunnon erityisesti tähän tapaukseen soveltuvalla fraasilla: Housut pois ja hoitoon!

Ilkka eli Ike ei tiedotteessaan nimittäin tarkemmin kertonut, minkä alan ammattiauttajasta on oikeastaan kyse. Suomessa on tätä ongelmaa silmällä pitäen olemassa varsin laaja ammattiauttajien kirjo - bordelleja (ainakaan virallisia sellaisia) ei kuitenkaan ole.

Kokoomuksen Jykä Kataisen piti tietenkin virkansa puolesta jälleen kerran huolestua Ilkan viimeisimmästä tempauksesta. Jossakin aviisissa Katainen luonnehti Kanervan uusinta termillä "säälittävää." Mutta jo heti seuraavassa Katainen veti sanojaan takaisin ja totesi lakonisesti vain, että hän on keskustellut Iken kanssa ja toivoo, että tämä saisi "aikuisena ihmisenä" asiansa kuntoon, mitään muuta kokoomus ei kuulemma voi tehdä.

Kyllähän puolueen puheenjohtaja voisi tehdä sen, että hän jyrähtäisi ja sanoisi, että "perkele Ilkka, nyt riitti, sinä et voi enää asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa!"

Mutta eihän Katainen tietenkään uskalla tätä tehdä, sillä kokoomus tarvitsee kipeästi ensi vuoden vaaleissa Iken äänisaalista Varsinais-Suomesta. Kokoomuksen Varsinais-Suomen puheenjohtaja Petteri Orpo - Iken kaksoisolennoksikin (ulkonäöltään) mainittu ensimmäisen kauden kansanedustaja - ilmoittikin jo Jyväskylän puoluekokouksessa, että uusin viestikohu, jossa Iken kohteena oli siis 16-vuotias tyttö, ei uhkaa mitenkään Kanerva vaaliehdokkuutta. Orpon mukaan "vaalit ovat paras paikka punnita hänen poliittiset ansionsa ja julkisuudessa olleet asiat."

No niin, tästä taas kerran näemme, miten raadollista politiikka oikein on! Valta ja valtaanpääsy on tärkein asia politiikassa. Vallantavoittelussa kelpaavat kaikkien "puolivallattomien" (kenties jopa "puolirikollisten") poikamiesten keräämät äänet.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taikka sitten Ikestä olisi voinut tehdä virkamiehen poliisihallitukseen. Siellä moisten pikkuvaivojen takia ei kukaan painosta hakeutumaan hoitoon. Ja onhan siellä muitakin turkulaisia tuttuja vieläpä samasta puolueesta.

Tosin Paateron johtamassa poliisihallituksessa on TS:n tietojen mukaan hyvin tulehtunut työilmapiiri. Se tietysti saattaa antaa aihetta terapiaan itse kenellekin.

Ike on kuitenkin ollut mies, jonka sana pitää. Samaa ei voi sanoa poliisiylijohtajasta. Mummoasiassa (karkottaminen/käännyttäminen) hän mielestäni lupasi mummoille jotain, mutta lupaus ei tainnut tarkoitettu muuksi kuin poliittiseksi ölinäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Rantakangas hävisi viimeisen puheenjohtajapaikan 16 äänellä. Pohjois-Pohjanmaan piirin edustajista 69 (!) ei äänestänyt Rantakangasta, joten kai väitteessä jotain perää on?

Vaaliraha-asiassa ei tietenkään tule mitään lisäselvitystä. Kun tarkasti katsoo KMS-tukien saajia, niin pitää olla sokea Reetta, jos laittaa jaon Korhosen tekemäksi.

Merja Vanhanen 5000€ Matin ex
Riina Nevanmäki 3000€ Matin avustaja
Merikukka jotain 5000€ Matin vessarulla
Timo Kalli 10000€ Laanisen kannattaja
Seppo Kääriäinen 5000€ Laanisen kannattaja
Anu Vehviläinen 10000€ Laanisen kannattaja

Paula Lehtomäki (kesk) 15 000 euroa Laanisen kannattaja
Antti Rantakangas (kesk) 5 000 euroa

Ehkä Lehtomäki antaa selvityksen, miksi hän sai triplasti enemmän KMS-rahaa kun varapuheenjohtajakolleega samasta vaalipiiristä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olihan niitä Korhosen kannattajiakin paljon KMS-tukien saajina, mutta nämä anonyymi on jostakin syystä "unohtanut."

Sitä paitsi Lehtomäki, Kääriäinen ym. ovat vasta nyt "kääntyneet" Korhosen kannattajista Laanisen kannattajiksi.

Silloin kun Lehtomäki, Väyrynen, Pekkarinen, Hyssälä ym. ym. saivat keväällä 2007 KMS-tukea, ei ollut tietoakaan siitä, että Laaninen tulisi olemaan Korhosen vastaehdokas joskus 3 vuoden kuluttua! Lähes kaikki vannoivat tuolloin Korhosen nimeen.

Korhosta alettiin "kirota" vasta vuoden 2008 puoluekokouksessa, mutta silloinkin hän voitti ylivoimaisesti vastaehdokkaansa.

Tarkkailija X kirjoitti...

Ilkka Kanerva on malliesimerkki siitä miten vieraantuneita reaalimaailmasta,ovat kaikki poliittiseen eliittiin kuuluvat henkilöt. Kuten Vanhanen, Katainen, Kiviniemi, Urpilainen,Hassi, Sinnemäki yms lista on loputon.Valta turmelee aina, ehdoton valta turmelee ehdottomasti.He tosissaan taitavat kuvitella, laillisen yhteiskuntajärjestyksen koskevan "niitä muita" eli kansalaisia ja veronmaksajia. Eliitti voi elää kuten "siat vatukossa", poliittinen korruptio kukoistaa ja jos rikoset tulevat ilmi. Aina pelastaa "hyvä Veli" kerhon jäsenet, kuten ylimmät laillisuusvalvojat. Jotka hautaavat epämielyttävät seikat "maan Tavan " nimissä. Ike:n esimerkin perustella pitäisi kaikki johtavat politiikot hakeutua hoitoon ja määritellä sopiva lääkitys, epärealistiseen maailmankuvan ongelmaan. Onneksi edes Ike tunnustaa ongelman ja hakeutuu hoitoon. Alkoholisteilla sanotaan parantumisen alkavan vasta, kun he tunnustavat ongelman. Tässä lienee vinha perä.

Anonyymi kirjoitti...

Myös eräiden blogikirjoittajien olisi syytä hakeutua hoitoon. Kun joka asiasta on jotain tietävinään ja kun minä jo vuosi sitten ennustin aivan oikein ja minä, minä, minä.... niin eikö ole kysymys narsismista, joka vaatisi hoitoa?Pohdipa jossain blogissasi sitä, jos väität olevasi virheetön ja kaikkitietävä!

-rh kirjoitti...

Olin alun pitäen tuota mieltä, mr. Kanerva olisi pitänyt lähettää terapiaan sen asemesta, että hänelle annettiin ilman yhtään varoitusta potkut hyvin hoidetusta (ulkoasianministerin) työstä.

Tuon tapaiset jutskat, vielä kuuluvat kategriaan: stressi pahentaa.

btw.
Media näköjään ei muista kaikkea, 1980-luvun lopulla Merja Larivaara -nimisen naisen piirityshän meni Ikeltä poliisijutuksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näinhän se on, niin kuin Tarkkailija X kertoo.

Isot ja vanhat poliitikot ovat kyynelehtineet viikonvaihteessa: 1) Matti Vanhasen ääni murtui ja silmät kostuivat, kun hän päätti puheensa Lahdessa lauantaina, 2) Paavo Väyrynen murtui puhuessaan sunnuntaina ja moittiessaan puolueväkeä Jarmo Korhosen maineen ja kunnian mustaamisesta, ja 3) Ilkka Kanerva kyynelehti Iltalehden mukaan Turussa kertoessaan hoitoon hakeutumisestaan.

Minusta varsinkin Väyrysen ja Kanervan kyynelehtiminen oli suorastaan irvokasta!

Selkäsaunan tuollaiset alaikäisten vokottelijat kuten Ike K. ansaitsisivat, eivät tippaakaan myötätuntoa!


Äänestäjät, kuten allekirjoittaneen esimerkiksi, saavat aiheen tuon tuostakin "kyynelehtimiseen" havaitessaan, miten kevyen luokan ja suorastaan naiivit poliitikot ja valtionpäät tätä maata johtavat vuodesta toiseen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En ole väittänyt olevani virheetön ja kaikkitietävä!

Puutteeni tuntien ja tietäen en olekaan koskaan pyrkinyt politiikkaan enkä muutenkaan hoitamaan ja mestaroimaan toisten ihmisten asioita kyseenalaisin ja kevyin perustein ja meriitein - kuten nämä monet viikonvaihteen "kyynelehtijät" ovat tehneet ja joita niin monet hölmöt vuosista, vaaleista ja vuosikymmenistä toiseen sitkeästi äänestävät asioistaan mestaroimaan.

mr kirjoitti...

Yhteiskunta onkin alkanut yhä enemmän muistuttaa lastentarhaa, ja poliitikot lapsia mielisteleviä tarhatätejä/setiä. Muutenhan ei olisi selitettävissä se, että ihmiset äänestävät noita samoja poliitikoita vuodesta toiseen ja... että ihmiset uskovat oikeasti senkaltaiseen mainontaan, mitä teeveessä nykyään näkyy.

Anonyymi kirjoitti...

Katainen se hoitoon pitäisi laittaa, kun kieltäytyy noudattamasta puoluekokouksen päätöstä. Selitys muka ristiriitaisista päätöksistä ei ole uskottava ainakaan maallikon korviin.

Olenko ymmärtänyt väärin, vai meneekö kuvio lain silmissä näin:

Jos puoluekokous hylkäisi aloitteen A "lasketaan tuloveroa puolen tusinaa prosenttiyksikköä"

ja

hyväksyisi aloitteen B "lasketaan tuloveroa kuusi prosenttiyksikköä", niin lopputulos olisi aivan selvä.

Puolueen kanta olisi aloitteen B mukainen. Samansuuntainen hylätty A ei vaikuta asiaan millään tavalla.

Moniselitteisempää olisi jos sekä A että B hyväksyttäisiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin esimerkki tuskin on verrannollinen kokoomuksen puoluekokouksen kielipäätöksen kanssa.

Vaikka olisikin, niin puoluekokous ei suinkaan päätä asiasta sitovasti, vaan kyseessä on vain neuvoa antava äänestys ja kannanotto, se ei juridisesti sido puoluejohtoa.

Muistaakseni ko. äänestyspäätös syntyi erittäin niukalla äänierolla. Ehkä jotkut olivat käymässä vessassa, kaljalla tai jossakin muualla. Tuollaisissa kesäkokouksissa sitä paitsi kaikki rivijäsenet tuskin ovat koko aikaa edes selvin päinkään.

Ns. pakkoruotsista vahdotaan aivan turhaa joka käänteessä ja joka ikisessä blogissa. Kyseessä on iso asia, jota ei päätetä missään kesäkokoonpanoissa noin vain, vaan muutos, jos sellaista todella halutaan, täytyy valmistella todella huolella.

Anonyymi kirjoitti...

"Mari Kiviniemi oli vaitonainen sanotusta selvityksestä - hän ei siis luvannut sen sorittamista - ja totesi lakonisesti vain, että kepu on jo tuonut julkisuuteen vaalirahoitusasioitaan."

Taitaa olla kepu ainoa taho, joka niitä ei ole tuonut julkisuuteen (rehellisesti)...

Soon Moro kirjoitti...

Frans de Waalin kirja "Chipanzee Politics: Power and Sex among Apes" (ISBN 0-8018-6336-8) on viihdyttävää luettavaa, erityisesti näin puoluekokousaikana. Jostain kummasta syystä tätä teosta suositellaan luettavaksi jopa Yhdysvaltain kongressin uusille edustajille.

Valta ja vahva seksuaalisuus sekä seksuaalinen vetovoima kulkevat käsi kädessä kaikissa yhteisöissä. Useissa ihmisten yhteisöissä kylläkin melkolailla verhotusti, mutta melkoisia soidinmenoja nuo puoluekokouksetkin ovat. Ikessä on tosin sen verran apinamiehen verta, että hän ei "kynttiläänsä" vakan alla peittele ja Masa V puolestaan hätävalehtelee sarjatulella peitelläkseen naisjuttunsa.

Molemmat tiet päätyvät (kaksinais)moraalisesti kirkasotsaisessa nyky-yhteiskunnassamme tuhoon.