tiistai 14. syyskuuta 2010

315. Nännijutun kuvauskieltopäätöksen laillisuudesta kanneltu oikeusasiamiehelle

Kuvaaminen tässä KKO:n istuntosalin aulassa oli nännijutun aikana kielletty

Nännijuttu on poikinut lisäongelmana kysymyksen KKO:n puheenjohtajana jutussa toimineen oikeusneuvos Mikko Tulokkaan jo hyvissä ajoin ennen istunnon alkua tekemän kuvaamiskieltoa koskevan päätöksen laillisuudesta.

Oikeustoimittajat ry. on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, menettelikö korkein oikeus laillisesti kieltäessään kuvaamisen myös KKO:n aulatilassa.

Mainitsin itsekin tästä kysymyksestä ohimenneen blogissani 313 blogissani ja siihen puututtiin myös yhdessä lukijakommentissa.

Kuvaamisen kielsi siis jutun puheenjohtaja, oikeusneuvos, oikeustieteen tohtori Mikko Tulokas, ja asiasta informoitiin etukäteen niille toimittajille yms. ihmisille, joille oli lähetetty noin viikkoa ennen istuntoa sähköpostiviesti istunnon pitämisestä ja jankohdasta. Kieltoa perusteltiin asianomistajana olevan nuoren naisen yksityisyyden suojaamisella.

Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtajisto, toimittajat Jarkko Sipilä ja Susanna Reinboth, pitävät HS:n mukaan kieltoa lainvastaisena ja sananvapautta rajoittavana. Heidän mukaansa uhrin kuvaaminen kyseisen kaltaisessa jutussa olisi hyvin epätodennäköistä ja pitäisi siksi jättää toimitusten omaan harkintaan.

Oikeustoimittajien mukaan kuvauskielto olisi voitu välttää esimerkiksi tuomalla uhri istuntosaliin sivukautta.

Näin ei kuitenkaan voitu tehdä, koska istuntosali on, kuten blogissani aiemmin kerroin, sangen epäkäytännöllinen ja rakennettu KKO:n "vintille" kolmanteen kerrokseen. Istuntosaliin pääsevät sivukautta ja siis yleisön näkemättä ainoastaan KKO:n jäsenet ja esittelijät. Panin merkille, että "uhri" eli asianomistaja ja hänen avustajansa odottelivat istunnon alkamista istuntosalin viereisessä huoneessa, mistä he sitten tulivat aulaan ja menivät edelleen istuntosaliin. Syytetty avustajineen sen sijaan käyskenteli aulassa meidän muiden eli siis "käräjärahvaaseen" kuuluneiden ihmisten keskuudessa.

Kun syytettyäkään ei saanut kuvata aulassa eli istuntosalin eteisessä, hänestä napattiin toiseen iltapäivälehteen kuva, kun hän oli marssimassa kadulla KKO:n istuntoon. Syytetyn kasvot oli kuvassa peitetty. Toiseen iltapäivälehteen oli puolestaan saatu kuva syytetystä takaapäin kun tämä oli ilmeisesti poistumassa istunnon jälkeen KKO:n rappukäytävässä.

Oikeustoimittajien kantelu on periaatteessa merkittävä. Aina ennen on ollut käytäntönä, että puheenjohtajan kuvauskielto tai kuvaamiseen tarvittava lupa koskee vain istuntosalia, ei oikeussalin eteistiloja.

Vanha laki (OikJulkL) puhui nimenomaan istuntosalissa kuvaamisesta, uusi laki (YTJulkL vuodelta 2007, 21 §) on tulkinnanvaraisempi, sillä laissa puhutaan nyt "suullisessa käsittelyssä" kuvaamisesta, johon on saatava puheenjohtajan lupa; puheenjohtaja myös antaa lain mukaan tarkemmat ohjeet kuvaamisesta.

Kyse on lähinnä siitä, voiko puheenjohtaja antaa "tarkempia ohjeita" vain käsittelyssä eli istuntosalissa kuvaamisesta, vai tarkoitetaanko noilla ohjeilla mahdollisesti myös oikeuttaa kieltää kuvaaminen istuntosalin eteistiloissakin. Selvää on, että Tulokkaan päätöksen hyväksyminen ja samanlaisen käytännön leviäminen muihinkin tuomioistuimiin johtaisi periaatteessa oikeudenkäyntien julkisuuden kaventumiseen.

Oikeusasiamies pohtii kysymystä vuoden tai pari ja päätynee tyypilliseen "toisaalta ja toisaalta" -ratkaisuun, joita oikeusasiamieheltä tulee ulos solkenaan.


12 kommenttia:

Jarkko Sipilä kirjoitti...

Lisäyksenä istuntosalikäsitteen tulkintaan voi todeta vielä tästä Oikeustoimittajat ry:n kantelusta:

"Uudessa laissa istuntohuone on korvattu sanoilla julkisessa suullisessa käsittelyssä. Itse sisältöä ei ole ollut kuitenkaan tarkoitus muuttaa, koska hallituksen esityksen perusteluissa todetaan:
”Esityksen mukaan puheenjohtaja voisi myöntää luvan julkisen käsittelyn taltioimiseen sanotuilla tavoilla oikeussalissa ennen asian käsittelyn alkua ja tuomioistuimen ratkaisua julistettaessa, jollei se vaarantaisi asianosaisen tai muun kuultavan yksityisyyttä tai turvallisuutta eikä luvan epäämiseen olisi muuta tähän verrattavaa painavaa syytä.”

Lakivaliokunta ei tämän kohdan perusteluita muuttanut. Oikeustoimittajat ry oli mukana uuden oikeudenkäyntien julkisuuslain valmistelussa, eikä siinä yhteydessä tällainen laajentava tulkinta ollut esillä.
Johtopäätös on selkeä. Sekä vanhassa että uudessa tarkoitetaan sitä, että kuvauskielto voi koskea nimenomaan käsittelyä istuntosalissa ja joissain tapauksissa mahdollisesti myös oikeustalon ulkopuolella tehtävää katselmusta."

Koko kantelu löytyy osoitteesta www.oikeustoimittajat.fi

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se selvä, että KKO:n määräysvalta ulottuu myös eteishuoneiseen.

Tosiasiassa kysymys lienee ollut siitä, että Tulokasta - joka on Suomen korkeatasoisin tuomari - otti päähän moinen tolkuton höpöhöpö-asia.

Oikeustoimittajista voi lisäksi todeta sen, että Suomessa ei ole tähän päivään mennessä nähty mitään varteenotettavaa oikeusjournalismia, vaan lähinnä joukko puuhastelijoita, jotka soittavat professorille ja kysyvät, mitäs tästä pitäisi kirjoittaa. - Tai ehkä poikkeuksena voi todeta sen kauan sitten olleen mediaprosessikeskustelun, jossa Reinboth voitti Koskelan ja jonkun toisen oikeusneuvoksen 6-0.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oikeustoimittajien kantelu on minusta hyvin ja jämäkästi perusteltu!
Kyse on todella periaatteellisesti tärkeästä asiasta. Kantelussa vilahtelevat sellaiset tärkeätä asiat kuin sananvapaus, perustuslain kieltämä ennakkosensuuri jne.

Kyllä KKO:n ja sen puheenjohtajan olisi pitänyt harkita kuvauskieltoa oikeussalin eteishuoneessa/aulassa tehtyä paljon tarkemmin. Kantelusta ilmenee, että oikeustoimittajat olivat olleet hyvissä ajoin ennen istuntoa yhteydessä KKO:n tiedottajan, jolta viesti meni edelleen oikeusneuvos Tulokkaalle, ja huomauttivat, että Tulokkaan etukäteen ottama kanta oli lainvastainen.

Tulokkaalla olisi siis ollut mahdollisuus muuttaa kantaansa vielä ennen istunnon alkamista, mutta sitä hän tai KKO:n kollegio ei - tietenkään (arvovaltasyistä johtuen) - halunnut enää tehdä.

KKO on tuijottanut yksinomaan asianomistajan yksityisyyttä ja ottanut todella, kuten kantelussa sanotaan, kovasti ylisuojelevan tai jopa holhoavan asenteen.

KKO:n tiedottajan viestistä toimittajille ilmenee, miten KKO on halunnut suojella nimenomaan väitetyn rikoksen asianomistajaa - syytetystä KKO ei ole välittänyt mitään!

Tämä ylisuojeleva asenne on jatkunut sitten istunnossa, jossa asianomistajaa kuultiin suljetuin ovin, vaikka häntä oli kuultu julkisessa käsittelyssä sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Lisäksi molempien alempien oikeusasteiden tuomiot, joissa selostetaan paljon puhuttua rintojen palpaatiota ja asianomistajan kertomuksia sangen yksityiskohtaisesti, ovat kokonaan julkisia.

Jos haluaisi olla hieman ilkeä - pois se tietenkin meistä (!) - voisi ehkä jopa epäillä, onko KKO todella puolueeton asiassa.

Oikeustoimittajia tuntuu ärsyttävän ymmärrettävästä syystä mm. se, että KKO ei ole ottanut huomioon sitä, että vaikka kuvaamista aulassa ei olisi Mikko Tulokkaan tai koko kollegion päätöksellä kiellettykään, yksikään lehti ei kuitenkaan olisi julkaissut asianomistajan kuvaa. Tästä on määräyksiä journalistien omissa ohjeissa.

Nyt KKO ikään kuin tunkeutui journalistien itsesäätelyn reviirille ja halusi varmistaa kuvauskiellolla itse, ettei kuvia tultaisi julkaisemaan. Tätä voidaan pitää ajattelemattomana toimintana KKO:n taholta.

Mikko Tulokas lienee yksinkertaisesti ajatellut niin, että kun hän kerran on tässä julkisuuskysymyksessä lain mukaan herra ja hidalgo, joka voi kieltää kuvaamisen kamarissa tai salissa, niin totta maar hän silloin voi kieltää kuvaamisen myös porstuassa!

Mutta kuten kantelussa on osoitettu, uusi vuoden 2007 julkisuuslaki ei ole tuonut po. suhteessa minkäänlaista asiallista muutosta vanhaan lakiin ja sen käytäntöön verrattuna. Vanhassa laissa sanottiin selkeästi, että kuvauskielto voidaan antaa vain oikeuden istuntohuoneessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta. Kuva näyttää otetun mielummin asuntoesittelystä kuin oikeuden aulasta. Onko niin, että rahvas ei saa kävellä KKO:ssa ilman kenkäsuojia. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Olisi joku toimittajista voinut pistää päänsä pölkylle ja kiellosta huolimatta ottaa valokuvia eteisessä. Ja joku toinen olisi voinut tämän dokumentoida. Jos kuvaamisesta olisi tehty rikosilmoitus ja asia mennyt käräjille, olisi tästäkin jutusta saatu päätös ehkä nopeammin kuin nyt kantelun kautta.

Toimittajilta puuttuu rohkeutta.

Anonyymi kirjoitti...

"... ja päätynee tyypilliseen "toisaalta ja toisaalta" -ratkaisuun, joita oikeusasiamieheltä tulee ulos solkenaan". Eikö pro & contra nyt enää kelpaakaan JV:lle, pitäisikö olla heti halki, poikki ja pinoon?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yllä oleva kuva on otettu noin vuosi sitten, jolloin KKO:ssa oli yleisölle avoimien ovien päivä valtionhallinnon 200-vuotisjuhlien merkeissä.

Nännijutun istunnossa yleisön ei sentään tarvinnut enää käyttää kengänsuojuksia.

Avoimissa ovissa ilmeni, että KKO:n entinen suullisen käsittelyn salista oli tehty pelkästään esittely- ja kokoontumistila, jossa siis ei enää istuta juttuja. Tämä on vahinko, sillä kyseinen sali, entinen panttilainaamon huutokauppasali muuten, on paljon suurempi kuin tämä uusi sali ja myös paljon korkeampi.

Vanhassa salissa yleisölle oli varattu ainakin 3-4 kertaa enemmän istuntopaikkoja kuin uudessa salissa.

Vaikuttaa siltä, että KKO:n asenne yleisön istuntojen seuraamisiin on vain entisestään kielteistynyt. Yleisön ei toivota saapuvan seuraamaan KKO:n istuntoja, 10-15 lehtimiestä tuntuu olevan KKO:n mielestä riittävä määrä yleisöksi.

Aivan ilmeisesti vanhaa istuntosalia käytetään vain joihinkin harvoihin KKO:n "pippaloihin" ja esittelytilana talossa vieraileville ryhmille. Tällaiseen tarkoitukseen olisi riittänyt hyvin nykyinen uusi istuntosali.

On outoa, että istuntosali on viety kolmanteen kerrokseen. Kaikissa hovioikeuksissa samoin kuin KHO:ssa istuntosalit on sijoitettu nimenomaan alimpaan kerrokseen ja katutasoon, jonne yleisöllä on mahdollisimman helppo päästä.

KHO:n tilava ja korkea istuntosali, joka sijaitsee Kasarmintorin laidalla Yleisradion entisen pääkonttorin tiloissa, on todella hyvä KKO:n matalaan ja ahtaaseen minisaliin verrattuna.

KKO pitää kuitenkin suullisia käsittelyjä useammin kuin KHO.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki pro et contra kelpaa JV:lle, kaikin mokomin!

Mutta tärkeätä olisi myös, että oikeusasiamies tai oikeuskansleri päätyisi ratkaisussaan johonkin tiettyyn tulokseen eikä asia jäisi ikään kuin täysin levälleen ja tulkinnanvaraiseksi, jolloin kantelijat ja muutkaan eivät tiedä, mitä mieltä laillisuusvalvojat itse asiassa tapauksessa olivat.

Tietenkin odottaisi selvissä lainrikkomustapauksissa, joita on paljon niitäkin, myös jonkinlaista napakkaa moitetta tai jopa seuraamusta oikeusasiamieheltä tai - kanslerilta. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan useimmissa tapauksissa, joissa jotakin arvostelun aihetta löytyy, laillisuusvalvoja päätyy korkeintaan lausumaan ns. "käsityksensä" asiassa. Tilastoissa nämä "käsityksetkin" taidetaan laskea "toimenpiteiden" joukkoon.

Jopa huomautuksen antaminen on hyvin, hyvin vaikeaa ja harvinaista oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin päätöksenteossa, myös selvien ja törkeidenkin laiminlyöntien ja virheiden kohdalla.

E siis ihme, etteivät o-asiamies ja o-kansleri ole saaneet lainkaan kitketyksi erilaisia virkavirheitä ja huolimattomuutta, jota esimerkiksi tuomioistuimissa, poliisissa ja syyttäjistössä esiintyy vain entistä enemmän. Tämä koskee mm. sellaisia keskeisiä asioita kuin esim. päätöksen perustelemattomuus, kuulemisperiaatteen rikkominen, julkisuusmääräysten rikkominen, käsittelyn hitaus jne. jne.

Näistä kysymyksistä ja monista muista EOA ja OKa poimivat ratkaisutietokantoihinsa kyllä toteamuksia, mutta eivät puutu kunnolla po. virheisiin jaa laiminlyönteihin.

Kantelujen määrää lisääntyy siksi, että virkamiesten ja lainkäyttäjien rikkeet lisääntyvät jatkuvasti. Jotta rikkeitä halutaan kitkeä, tulisi o-asiamiehen ja o-kanslerin ryhdistäytyä ja ottaa käyttöön ankarammat otteet.

Silkkihansikaspäätöksille virkamiehet ja tuomarit yleensä vain naureskelevat ja jatkavat entiseen malliin ikään kuin mitään EOA:n tai OKa:n ratkaisuja ei oli olemassakaan.

Kaikki EOA: ja OKa:n päätökset ovat sitä paitsi nykyisin anonymisoituja, joista ei siis paljastu ulkopuolisille eikä yleisölle, kenestä virkamiehestä tai -miehistä kulloinkin on kysymys. Töpänneitä virkamiehiä ja tuomareita halutaan siis suojella myös tällä tavoin.

Anonyymi kirjoitti...

"Onhan se selvä, että KKO:n määräysvalta ulottuu myös eteishuoneiseen."
Eiköhän se kuulu Senaattikiinteistöt Oy:lle ja KKO:lle virastona, muttei puheenjohtaja Tulokkaalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Kantelujen määrää lisääntyy siksi, että virkamiesten ja lainkäyttäjien rikkeet lisääntyvät jatkuvasti."
Saisikohan tähänkin tarkempia perusteluja. Jos näin on onko syynä se, että 1990-luvun laman yhteydessä julkiselta sektorilta leikattiin "löysät" pois, jolloin nykyiset työmäärät ovat sellaiset, ettei niistä selviä panematta joskus mutkia suoraksi. Yleisten lainvalvojien kertomuksia lukemalla voi päätellä, että ainakin lainkäyttäjien rikkeet ovat valtaosaltaan pieniä huolimattomuusvirheitä, lahjuksia ei ole otettu eikä tahallaan tehty vääriä päätöksiä tai harjoitettu mielivaltaa. Jos halutaan täydellisiä tuomareita, maksettakoon täydellistä palkkaakin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ovatko asianosaisten kuulemisissa tapahtuneet virheet, päätösten perustelemattomuus, julkisuuslainsäädännön rikkomiset, käsittelyn hitaudet jne. jne todellakin vain "pieniä huolimattomuusvirheitä"?

Jumalauta, nuo määräykset, joita toistuvasti rikotaan, mainitaan sentään perustuslain 21 §:n 2 momentissa oikeudenkäynnin keskeisinä periaatteina!

Anonyymille avautuisi varmaan tuolla mielipiteellään oitis työpaikka oikeusasiamiehen kansliasta!

Anonyymi kirjoitti...

No mutta JV,
oletko ihan tosissasi että virkamiehet tuomioistuimissa ja muualla ovat entistä veltompia ja rikollisempia. Itse olen niin nuori, etten ole vanhoja hyviä aikoja nähnyt, mutta juttujen perusteella ennen vanhaan raastuvanoikeuksissakin elettiin kuin sika vatukossa ja virkaa hoidettiin jos jaksettiin. Nykyään meno on kovin harmaata ja tiukkapipoista.