2. Raiskauksista tuomittavien rangaistusten lievyys hämmästyttää jatkuvasti tiedotusvälineitä ja suurta yleisöä. Tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa ihmetellään erityisesti raiskauksista tuomittavia ehdollisia rangaistuksia, joita osa ihmisistä ei pidä lainkaan rangaistuksina tai ainakaan kunnon rangaistuksina.
3. Raiskauksista tuomitaan usein lievemmin kuin muista väkivaltarikoksista, vaikka raiskaus sisältää väkivallan tai sillä uhkaamisen ohella myös uhrin itsemääräämisoikeuden vakavan loukkauksen.
4. Tämän illan A-studion (TV1) ohjelmassa keskusteltiin mainitusta teemasta otsikolla "Seksuaalirikoksista kovempia tuomioita"? Oikeastaan "kovemmilla tuomioilla" tarkoitettiin otsikossa "kovempia rangaistuksia"; sanaa tuomio käytetään yleensäkin yllättävän usein rangaistus-sanan synonyymina, vaikka sanoilla on (juridiikassa) aivan erilainen merkityssisältö.
5. Hm, mitä keskustelusta voisi tai viitsisi sanoa? Keskustelijat eli kaksi rikosoikeuden professoria, hovioikeudenneuvos ja Rikosuhripäivystyksen edustaja panivat kyllä parastaan, mutta silti keskustelusta jäi vaisu ja sekava vaikutelma. Keskustelun puheenjohtaja ei nimittäin ollut - ilmeisesti kokemattomuuttaan - oikein tehtävänsä tasalla, minkä vuoksi ohjelman seuraamisesta muodostui aika tuskastuttava kokemus.
6. Professori Kimmo Nuotio ja hovioikeudenneuvos Timo Ojala tuntuivat lähinnä puolustelevan nykyistä rangaistuskäytäntöä, kun taas professori Matti Tolvanen arvosteli sitä erityisesti raiskauksista tuomittavien ehdollisten rangaistusten johdosta. Rikosuhripäivystyksen edustajalla ei tuntunut olevan selvää kantaa rangaistustason suhteen, sillä häntä kiinnosti lähinnä se, miten rikoksen uhria eli asianomistajaa kohdellaan oikeudessa ja katsotaanko syyte toteen näytetyksi.
7. Selvää on, että laissa olevat rangaistusasteikot ovat jo nyt sinänsä riittävät ankaria ja mahdollistaisivat nykyistä ankarampien rangaistusten tuomitsemisen. Vika, jos sellaisesta halutaan puhua, on siis lainkäyttäjissä eli tuomareissa ja syyttäjissä.
8. Tuomioistumet määräävät rangaistuksen yleensä aina laissa säädetyn asteikon alapäästä, eivätkä syyttäjät valita rangaistuksen mittaamisesta ja vaadi rangaistuksen korottamista tai koventamista. Tuomioistuimet perustelevat ehdollisen rangaistuksen tuomitsemista usein rikoksentekijän henkilökohtaisilla olosuhteilla, eli esimerkiksi sillä, että tekijä on saanut rikoksen jälkeen vakinaisen työpaikan tai solminut uuden parisuhteen, vaikka näillä seikoilla ei lain mukaan ole rangaistuslajin valinnassa merkitystä.
9. Mitä asiantilan muuttamiseksi siis pitäisi tehdä ja kenen tulisi katsoa peiliin? Tätä tv-keskustelun puheenjohtaja kysyi ohjelman lopuksi. Timo Ojala sanoi aivan oikein, että rangaistuskäytäntö muuttuu vähitellen - se on 2000-luvulla raiskausrikosten osalta pikku hiljaa koventunut - eikä merkittäviä muutoksia voida yksittäistapauksissa tehdä, sillä rangaistusten mittaamisessa tulee noudattaa myös yhdenvertaisuutta, eli samanlaisista rikoksista on tuomittava samanpituisia rangaistuksia. Timo Ojala totesi myös, että käräjäoikeudet eivät voi toimia rangaistustason koventamiseksi ikään kuin "omin päin", vaan ylempien oikeusasteiden ja erityisesti korkeimman oikeuden tulisi ennakkopäätöksillään ohjata alempien tuomioistuinten mittaamiskäytäntöä.
10. Itse asiassa näissä päätössanoissa (vasta) tultiinkin asian ytimeen. Olisi pitänyt kysyä, ohjaako korkein oikeus riittävän tehokkaasti rangaistuksen mittaamista ja onko sillä tässä suhteessa edes mahdollisuutta toimia riittävän tehokkaasti. Tähän kysymhykseen kukaan keskustelijoista ei ihme kyllä hoksannut tai halunnut puuttua.
11. Kuten olen blogijutussa nro 720/26.4.2013 "Lievät raiskaustuomiot ihmetyttävät" todennut, suomalaisen rangaistuskäytännön epäyhtenäisyys ja lievyys johtuu suureksi osaksi siitä, ettei korkein oikeus anna rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Hovioikeuksien julkaistuissa ratkaisuissa (Finlex) kiinnitetään vielä harvemmin huomiota käräjäoikeuksien tuomitsemiin rangaistuksiin. Muissa pohjoismaissa ja erityisesi Norjassa ja Ruotsissa tilanne on tässä suhteessa aivan erilainen: siellä ylimmät oikeudet antavat runsaasti rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä.
12. KIrjoitin tästä havainnoista blogissa nro 720/26.4.2013 seuraavasti::
(17) Korkein oikeus antaa vain aniharvoin rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Vuonna 2012 korkein oikeus antoi kaikkiaan 109 ennakkopäätöstä. Niistä vain yhdessä (1) tapauksessa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2012:9).
(18) Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Norjan ylin tuomioistuin Høyesterett julkaisi vuonna 2012 yhteensä 130 ennakkopäätöksen luontoista ratkaisua, jotka käsiteltiin tuomioistuimen normaalissa eli viisijäsenisessä kokoonpanossa. Niistä kaikkiaan kolmessakymmenessä (30) tapauksessa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta (straffutmåling). Lisäksi Høysterettin kolmijäseninen kokoonpano (ankeutvalget) julkaisi 12 rangaistuksen mitaamista koskevaa ratkaisua. Vuonna 2012 Norjan korkein oikeus siis antoi ja julkaisi yhteensä 42 ratkaisua, jotka koskivat nimenomaisesti rangaistuksen mittaamista. Suomessa sitä vastoin korkein oikeus antoi ja julkaisi samana vuonna tasan tarkkaan yhden (1) rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen.
(19) Mitä tästä, arvoisat lukijat, voidaan päätellä sen suhteen, kummassa maassa ylin tuomioistuin haluaa ja käytännössä myös todella ohjaa alempien oikeuksien rangaistuksen mittaamista koskevaa lainkäyttöä ja kummassa maassa rangaistuskäytäntö mahtaa olla yhtenäisempi, Suomessa vai Norjassa? Kenties kysymys on osaksi siitä, että Høysterettin tuomarit eivät haali itselleen erilaisia sivutoimia (esim. työryhmien ja toimikuntien jäsenyydet ja välimiestehtävät) siinä määrin kuin suomalaiset kollegansa KKO:ssa, jolloin heiltä säästyy aikaa ja voimia tuomarinvirkansa hoitamiseen. Vaikea sanoa, mutta onhan mainittu ero rangaistuksen mittaamista koskevien ennakkopäätösten määrässä todella silmiinpistävän suuri.
(20) Suomessa syyttäjiä kehotetaan ylimmän syyttäjäviranomaisen (VKSV) toimesta olemaan valittamatta "turhaan" ja hakemasta valituslupaa KKO:lta. Tämä kuuluu ilmeisesti osana Matti Nissisen ja kumppanien syyttäjätoimen tehokkuuskampanjaan. Syyttäjä on tehokas, kun hän ei tee mitään "ylimääräistä".
14. Peiliin katsomisen paikka olisi myös rikosoikeusoppineilla. Rangaistuksen mittaaminen ei näytä juuri kiinnostavan suomalaisia rikosoikeustietelijöitä, sillä siitä julkaistujen tutkimusten ja väitöskirjojen määrä on varsin vähäinen. Tapio Lappi-Seppälän tutkimukset rangaistuksen mittaamisesta taitavat olla peräisin 1980-luvulta. Tätä aihepiiriä koskeva oikeusvertaileva rikosoikeudellinen tutkimus taitaa puuttua Suomesta lähes kokonaan.
57 kommenttia:
Puhetta johtaneen toimittajan oma asenne heijastui liikaa puheenjohdossa ja alkoi välillä vaikutta jankkaamiselta. Näin maallikosta vaikutti hovioikeudenneuvoksen puheet parhaiten argumentoiduilta, vaikka olivat nykykäytäntöä puolustavia ja kohtuullisen koventamisen hyväksyvää.
Kiinnitin huomiota useamman puhujan kuvaavaan lipsahdukseen. Annettiin ymmärtää, että ehdoton rangaistus edellyttää sitten kunnon näyttöä. Ikään kuin vähempikin näyttö riittäisi ehdolliseen rangaistukseen ja että ehdollinen tuomio voidaan antaa varmuuden vuoksi jos täyttä varmuutta syyllisyydestä ei olisikaan. Joidenkin feministien hellimä lynkkausnäkökulma.
Keskustelu kaipasi varmaoteista mutta toisaalta leppoisaa puheenjohtajaa á la Jan Andersson tai Susanne Päivärinta. Nyt puheenjohtaja hapuili ja tankkasi välillä epätoivoisen tuntuiseti ilmeisesti toimitussihteerinä jutussa olleen Susanne Päivärinnan hänelle kirjoittamia prujuja ja kysymyksiä.
Minä en kyllä huomannut Igorin kertomia "lipsahduksia" keskustelijoiden esityksissä.
Kuten Matti Tolvanen ohimennen keskustelussa viittasi, ehdollisten rangaistusten suuri lukumäärä ja ehdottomien vankeusrangaistuksen lievyys johtuu vallitsevasta ja jo 1970-luvulta periytyvästä kriminaalipoliittisesta "opista" tai tavoitteesta pitää vankiluku mahdollisimman alhaisena, sillä rangaistusten täytäntöönpano vankiloissa ei ole valtiolle mitään halpaa lystiä. Jottei uusia vankiloita tarvitsisi perustaa eikä olemassa olevia vankiloita laajentaa, on valtiovalta OM:n johdolla asettanut eräänlaisen vankilukua koskevan kiintiön, jota tuomoistuimet eivät saisi vuosittain ehdottomilla vankeustuomioillaan ylittää. Hieman karrikoidusti voidaan sanoa, että jos mainittu kiintiö uhkaa täyttyä odotettua nopeammin, tulee tuomioistuinten lätkiä loppuvuosi menemään lähinnä vain ehdollisia rangaistuksia. Tämä oppi tai tavoite heijastuu sitten myös raiskauksista tuomittavien lievien rangaistusten määrissä.
Valtakunnan rikosoikeudenhoito kaipasi arvovaltaista ja osaavaa kriminaalipolitiikan linjanvetäjää. Tähän näistä meidän nykyisistä teknikkotyyppisistä rikosoikeustieteilijöistä ei tunnu olevan.
Valtakunnansyyttäjän virkaa 1997 perustettaessa kirjoitettiin kauniisti, miten valtakunnansyyttäjä tulee olemaan merkittävä kriminaalipoliittinen linjanvetäjä. Mutta mitä tapahtui? Aluksi ensimmäinen VKS eli Matti Kuusimäki yritti parilla yleisohjeellaan tätä ylevää tehtävää suorittaa, mutta kyyniset rikosoikeuden professorit nauroivat oitis Kuusimäen esitykset niin sanotusti pihalle.
Sen koommin valtakunnansyyttäjän kriminalipoliittisista linjanvedoista ei ole kuulunutkaan yhtään mitään. Matti Kuusimäki keskittyi reilut 10 vuotta lähinnä vain ruikuttamaan johtamansa viraston vähäisä resursseja ja syyttäjien alhaista lukumäärää Ruotsiin verrattuna. Matti II eli Matti Nisssinen on lopettanut tämän ruikuttamisen, mutta eipä sieltä VKSV:n putiikista ole oikeastaan mitään muutakaan hänen aikanaan kuulunut.
Ai niin, toki Matti Nissinen jaksaa mainostaa poliisin ja syyttäjien välistä esitutkintayhteistyötä ja yleensä rikosprosessiketjuun kuuluvien lenkkien "saumatonta yhteispeliä". Siis sitä yhteistyötä, joka ei esimerkiksi viime viikonvaihteen Gumball-rallin aikana toiminut alkuunkaan.
Tänä vuonna KKO on antanut yhden rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen eli ratkaisun KKO 2013:31:
A, joka oli rikokset tehdessään 15-vuotias ja jota ei ollut aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, tuomittiin 12-vuotiaaseen B:hen kohdistuneesta raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että rikosten vakavuudesta ja rangaistuksen pituudesta huolimatta asiassa ei ollut painavia syitä, jotka olisivat vaatineet A:lle tuomittavan rangaistuksen määräämistä ehdottomana. Koska ehdollista vankeutta yksinään pidettiin riittämättömänä rangaistuksena, tuomittiin sen ohessa yhdyskuntapalvelua.
Kuten näkyy, em. ratkaisu koskee sangen erikoista tapausta eli hyvin nuorelle rikoksentekijälle raiskauksesta tuomittua rangaistusta, jonka KKO määräsi ehdolliseksi. Myös tässä tapauksessa pääperusteena ja painavina syinä ehdollisen rangaistuksen tuomitsemiselle vedotiin tekijän uuteen parisuhteeseen ja vakituiseen työpaikkaan.
Äskettäin KKO on antanut valitusluvan (VL 2013:59) tapauksessa, jossa on kysymys 19-vuotiaalle ensikertalaiselle rikoksentekijälle törkeästä pahoinpitelystä ynnä muista rikoksista tuomittua 3 vuoden vankeusrangaistusta. Ei kai vaan tässäkin rangaistusta olla lieventämässä ehdolliseksi?
Tyypillistä on, että molemmat tapaukset ovat tulleet KKO:een, eivät suinkaan syyttäjän, vaan syytetyn valituslupahakemuksen johdosta.
Hyi kun olet ilkeä, blogisti! Matti Nissistä ja VKSV:n porukkaa ei saa nyt mollata tai häiritä. Virasto, Matti perämiehenään, valmistautuu nyt vuoden tärkeimpään tehtävään ja koitokseensa eli Sulkavan Soutuun! Kyllä heille on nyt annettava täydellinen keskittymisrauha!
"Rangaistuksen mittaaminen ei näytä juuri kiinnostavan suomalaisia rikosoikeustietelijöitä"
Tieteilijät Tolvanen ja Nuotio esittivät yleisen ja epämääräisen väitteen, ettei rangaistuksella tai sen pituudella voi vaikuttaa rikoksentekijään.
Kyllä voi. Kun vanki on todella vankilassa, hän ei voi syyllistyä sinä aikana rikokseen, korkeintaan vankilassa tai vankilomalla.
Tästä ns. erityisestävyydestä ei ole ollut muotia puhua tässä maailman lievimmän rangaistuskäytännön maassa, jossa ehdolliset ovat ensisijaisia 2 vuoteen saakka, sijaisrangaistuksia ykp ja valvontarangaistus tuomitaan ehdottomien vankeuksien välttämiseksi.
Tämä vankilaan eristäminen on kuitenkin yksi rangaistuksen keskeisimmistä tarkoituksista.
Keskustelijat selviytyivät hyvin vaikka kokematon toimittaja olikin lähellä pilata koko keskustelun. Toimittaja ei ollut perillä alan terminologiasta eikä kuunnellut, mitä keskustelijat sanoivat, vaan jankkasi samoja asioita moneen kertaan paperistaan. Onneksi keskustelijolla kuitenkin se punainen lanka pysyi koko ajan näpeissä eivätkä he loppuajasta niinkään toimittajan kysymyksiin vastanneetkaan vaan jatkoivat siitä, mitä edellinen keskustelija oli sanonut, ja näin homma jotenkuten pysyi kasassa. Jan Andersson tai Susanne Päivärinta olisi ollut parempi valinta tämän keskustelun vetäjäksi.
Rutosti valtakunnallista mainetta yhden 15-vuotiaan oppilaan tönäisystä saanut Alppilan koulun ex-erityisopettaja Antti Korhonen on liittynyt perussuomalaisiin ja aikoo ehdolle ensi kevään eurovaaleihin.
Sillä tavalla! Kyllä näitä päteviä ja sopivia ehdokkaita Eurooppaan löytyy politiikan ulkopuolelta. Ensin Juhani Tami Tamminen ja nyt Alppilan Isoo-Antti!
Vapise Eurooppa, täältä Pohjan periltä sinne asteloo kohta persuparivaljakko Soinin Timppa ja Isoo-Antti! On siinä miehissä näköä, kokoa ja sitä osaamistakin, totta kai! Jollei hommat muutoin ala luistaan, niin ei muuta kuin potkut persehelle vaan Brysslin miehillekin - siinä missä koulupoijallekin, sano!
"käräjäoikeudet eivät voi toimia rangaistustason koventamiseksi ikään kuin "omin päin", vaan ylempien oikeusasteiden ja erityisesti korkeimman oikeuden tulisi ennakkopäätöksillään ohjata alempien tuomioistuinten mittaamiskäytäntöä."
Jos Korkein oikeus ei ota rangaistusten mittaamisessa sitä roolia, mikä sille ylimpänä tuomioistuimena kuuluu, hovioikeudet voisivat luontevasta ryhdistäytyä tuossa suhteessa. Lisäksi on huomattava, että kaikista hovioikeuden tuomioista lähetetään jäljennös ("silkki") käräjäoikeudelle. Ne luetaan tarkkaan ja niiden ohjausvaikutuksen pitäisi olla suuri. Rangaistuskäytännön ohjaaminen kuuluu siinäkin mielessä paremmin hovioikeuksille, että niiden ratkaisumäärä on suurempi, joka helpottaa ratkaisulinjan löytymistä. KKO:n yksittäisratkaisut jäävät helposti huitaisuuksi ilmaan.
Sen kuitenkaan HON Ojalan tavoin vähättelisi myöskään käräjäoikeuden roolia: jos käräjäoikeus katsoo, että vallitseva rangaistuslinja ei enää vastaa muuttuneita olosuhteita, sillä on myös oikeus muuttaa tuota käytäntöä, kunhan se tehdään johdonmukaisesti. Tuolloin hovioikeuden rooliksi tulee alentaa rangaistuksia, jos se katsoo, että vanhasta rangaistuskäytännöstä ei ole syytä luopua.
"professori Matti Tolvanen arvosteli sitä erityisesti raiskauksista tuomittavien ehdollisten rangaistusten johdosta."
Keskustelun puheenjohtajan kokemattomuutta osoitti, että hän ei tarttunut juuri tähän kysymykseen: Suomen rangaistuskäytännön ongelmaksi on muodostunut se, että ehdollisen rangaistuksen kriteereistä kertaisuus eli ensikertalaisuus on saanut liian suuren merkityksen rikoksen vakavuuteen ja tekijän syyllisyyteen nähden. Ehdollisesta on ensikertalaiselle, erityisesti nuorelle tullut automaatio, kuin Manulle illalinen.
Itse ajattelen, että vakavaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikkomista taikka väkivaltaa sisältävästä rikoksesta pitäisi pääsääntöisesti ensikertalaisellekin tulla ehdoton vankeusrangaistus - tai tuon pitäisi mittaamisharkinnassa olla joka kerran vakavasti otettava mahdollisuus. Ruotsissa pahoinpitelyn normaairangaistus on kuulemma 30 päivää (ehdotonta) vankeutta. Tuo vaikuttaisi pitkällä välilä ihmisten asenteisiin väkivaltaan.
Timo Ojala ei kai vähätellyt käräjäoikeuksien roolia rangaistuksen mittaamisessa, eikä siihen ole mitään syytäkään. Mutta kun käräjäoikeuksissa rikosasioita ratkaisee kaiketi 400-500 tuomartia, niin siihen joukkoon mahtuu monenlaista väkeä; mittaamiskäytännön yhtenäisyys on vaarassa, jos joku tai jotkut yksittäiset tuomarit haluavat noin vain muuttaa yleistä linjaa.
Jos joku tai jotkut tuomarit haluavat muuttaa rangaistuskäytäntöä, tulisi linjamuutosta perustella todella hyvin. Jollei näin tapahdu, voidaan käräjätuomarin halun muuttaa käytäntöä katsoa kenties johtuvan vain siitä, että hän on ollut huonolla tuulella ja purkanut esim. aamuista riitelyään vaimonsa kanssa rangaistuksen mittaamisessa tuomitun vahingoksi!
Hovioikeuden ns. "silkeillä" ei ole käytännössä anonyymin mainitsemaa vaikutusta. Näitä silkkejä tulee käräjäoikeuksienn kyllä läjäpäittäin, mutta useimmat hovioikeuden päätökset rangaistuksen mittaamisen osalta ovat joko täysin perustelemattomia tai hyvin niukasti perusteltuja. Ei niillä voi siten olla juuri minkäänlaista ohjausvaikutusta.
Hovioikeuksien tulisi alkaa julkaista rangaistuksen mittaamispäätöksiään Finlexissä ja perustella nämä päätöksensä hyvin. Vain tällä tavalla käräjäoikeudet huomaisivat, mistä päätöksessä on todella kysymys ja miten ja minkä vuoksi hovioikeus haluaa rangaistuskäytäntöä mahdollisesti muuttaa. Mutta kuten tiedämme, hovioikeuksien tiedottaminen ratkaisuistaan on Suomessa yleensäkin täysin lapsen kengissä.
KKO:n yksittäisratkaisut jäävät helposti huitaisuksi ilmaan, sanoi anonyymi. Niin todella tapahtuu, jos KKO julkaisee vuodessa vain yhden (1) ennakkopäätöksen rangaistuksen mittaamisesta, kuten tapahtui v. 2012, ja kaiken lisäksi tämä päätös tai nämä ennakkopäätökset koskevat, niin kuin näyttää tapahtuvan, jotain käytännössä hyvin harvinaista erityistilannetta.
Mutta jos korkein oikeus julkaisisi Norjan korkeimman oikeuden tavoin 20-30 rangaistuksen mittaamispäätöstä vuodessa, tilanne olisi kokonaan toisenlainen!
"Ruotsissa pahoinpitelyn normaairangaistus on kuulemma 30 päivää (ehdotonta) vankeutta".
Niin, kuulemma! Tästä muistui mieleen eilinen keskustelu, josta ilmeni, ettei edes rikosoikeuden professoreilla tunnu olevan juuri minkäänlaista tutkimustietoa esimerkiksi Ruotsin, Saksan tai minkään muunkaan maan rangaistuskäytännöistä. Siitä esitetään vain edellä mainitun tyyppistä arvailua. Kuten sanoin blogikirjoituksen lopussa, meiltä tuntuu puuttuvan tyystin rangaistuskäytäntöä koskeva oikeusvertaileva tutkimus.
Miksi raiskauksesta tuomittavat seuraamukset ovat nousseet tapetille juuri nyt? 2011 kirjattiin Optulan tietojen mukaan 1682 raiskausta, jossa nousua noin 20%. Samaan aikaan lapsiin kohdistunut seksuaalirikollisuus kasvoi 53% ja rikoksia kirjattiin 1039. Verailuna ryöstöjen määrä, joka oli 1622. Lapsiin kohdistunut seksuaalirikos tulisi olla ehdottoman vankeusrangaistuksen keskustelussa ykkössijalla.
Tämä on historiallinen, dramaattinen ja fantastinen päivä: Jukka Gustafsson on viimeistä päivää opetusminsterinä! Hän on kirjoittanut Facebookiin kuulemma tunteikkaasti asiasta.
Gustafsson ei ole vieläkään päässyt eroon Jutta Urpilaisen hänelle antamista potkuista. Siirtyisikö Jukka G. kostoksi demareista persuihin, kun Soinin Timppakin häntä niin vuolaasti kehuu? Nähdäänkö myös Jukka persujen eurovaaliehdokkaana?
"...vankeusrangaistuksen lievyys johtuu vallitsevasta ja jo 1970-luvulta periytyvästä kriminaalipoliittisesta "opista" tai tavoitteesta pitää vankiluku mahdollisimman alhaisena...".
Långilaisuuden pitkä varjo?
"Näitä silkkejä tulee käräjäoikeuksienn kyllä läjäpäittäin, mutta useimmat hovioikeuden päätökset rangaistuksen mittaamisen osalta ovat joko täysin perustelemattomia tai hyvin niukasti perusteltuja. Ei niillä voi siten olla juuri minkäänlaista ohjausvaikutusta."
Kun ne tulevat nimenomaan sille käräjäoikeuden tuomarille, joka on jutun ratkaissut, niillä ilman mitään perustelujakin on työhönsä vakavasti suhtautuvalle tuomarille vahva ohjausvaikutus.
"Kun ne tulevat nimenomaan sille käräjäoikeuden tuomarille, joka on jutun ratkaissut, niillä ilman mitään perustelujakin on työhönsä vakavasti suhtautuvalle tuomarille vahva ohjausvaikutus".
Jasså! Mutta pyrkivätkö hovioikeudet todella ohjaamaan käräjätuomarin mittaamiskäytäntöä? Epäilen ja luulen, että hovioikeudet pyrkivät perustelemattomilla päätöksillään lähinnä vain säilyttämään vain nykyisen käytännön kaikkine epäkohtineen. Mikään ei siten muutu, kuten on nähty.
Niin, ja miten hovioikeus pystyy ohjaamaan kaikkien alaistensa käräjäoikeuksien ja niiden palveluksessa olevien 100-200 tuomarin rangaistuskäytäntöä, jos se lähettää "silkin" päätöksestään ainoastaan jutun käräjäoikeudessa ratkaisseelle tuomarille, muttei kellekään muulle?
Ei mitenkään!
Ministerisalkkunsa menettänyt Jukka Gustafsson mainitsee blogissaan harrastuksistaan muun muassa, että ”kaikki kiinnostaa - tähtitieteestä erotiikkaan”. Koska kiinnostuksen suuntautuminen kaikkea mahdollista kohtaan on näin laaja-alaista ja ennakkoluulotonta, miehellä ei liene pienintäkään vaikeutta löytää uutta merkitysperustaa elämälleen. Tuleepahan paljon lisäaikaa muuhun kivaan!
Jos blogistin toteamus vankiluvun kiintiöstä on tosi, niin saanen ehdottaa avoimen informaatioyhteiskunnan nimissä palvelua, jossa jokaisen käräjäoikeuden eteen laitetaan 5m korkea läpinäkyvä lieriö, jonka sisällä oleva "valotolppa" kertoo senhetkisen suhteellisen vankimäärän.
Kun tolppa lähestyy lieriön yläpäätä, tietää Arska, että seuraavalla deitillä voi jyystää huoletta pidempään eikä tarvitse tyytyä mihinkään hätäiseen pika-sellaiseen pienenmän tuomion toivossa.
Arskaa useammin siellä deitilllä voi olla kyllä Viktor, Carl Gustaf, Jose-Marion tai vaikkapa Carlos.
Kaikki ajattelevat aina liian monimutkaisesti. Niin kuin nytkin raiskausten rangaistuskäytännöstä.
Minun yksinkertainen ratkaisu asiaan on (mitä ei tietenkään kuunnella, kuten ei yleensäkään): raiskauksesta säädetään minimirangaistus 2 vuotta ja 1 päivä vankeutta, jolloin sitä ei voida tuomita ehdollisena.
Jos halutaan säilyttää törkeä raiskaus tekomuotona, säädettäköön siitä viiden vuoden minimirangaistus.
Kyllä nyt pitäisi ensin rakentaa uusi vankila Suomeen ja vasta sen jälkeen alkaa kiristää rangaistustasoa ja muuntaa ehdolliset ehdottomiksi.
Vantaan vankilan rakentamisbudjetti oli 160 miljoonaa euroa. Sillä saatiin 225 vankipaikkaa. Yksi vankipaikka maksoi siis 13 vuotta siten yli 700.000 euroa. Tänä päivänä kustannukset ovat varmasti suuremmat. Ja käytökulut ja henkilöstö päälle.
Kuinka monta hovioikeutta täytyy lakkauttaa, että tämä rahoitetaan?
Yksi vankipäivä suljetussa laitoksessa maksaa yli 200 euroa, avovankilassa noin 170 euroa.
Katsoin keskustelun täältä Ruotsista ja oli minustakin sekavasti juonnettu keskustelu. Ojala, Tolvanen ja Nuotio kyllä selvisivät kunnialla.
Blogisti ottaa esille erittäin tärkeän kysymyksen eli sen, että rangaistuksen mittaaminen jos joku on sellainen kysymys, jossa KKO voisi ohjata oikeuskäytäntöä. Blogisti on täsmälleen oikeassa siinä, että Ruotsissa ja Norjassa asia on ajateltu tyystin toisin.
Suomessa haetaan tilastoista normaalirangaistuksia, mutta yhtenäisrangaistukseen siirtymisen jälkeen niitä ei ole edes luettavissa tilastoista. Jos hakee oikeustilastojen tilastokohdan ”yksittäisrikos”, saa tuomitut rangaistukset selvästi tyyppitapausta lievemmistä rikoksista, siis niistä yksittäisistä raiskauksista, joihin ei liity merkittävää pahoinpitelyä tai uhkailua ennen tai jälkeen raiskauksen. Jos taas raiskaus on yksi rikos muiden joukossa, tilasto ei kerro, mistä rikoskombinaatioista tekijät on tuomittu. Rangaistustilastot ovat erittäin vaikeita lukea ja hyödyntää vuoden 1991 jälkeen, kun rikolain 7 luku uudistettiin.
Ruotsissa ei haeta tilastollisia keskirangaistuksia, vaan rangaistusarvoja tunnusmerkistön puitteissa tyypilliselle teolle. Pikemminkin kuin etsittäisiin vastausta siihen, "mitä näistä yleensä tuomitaan", kysytääkin "mitä näistä tyypillisesti pitäisi tuomita".
Tästä rangaistusarvosta poiketaan ylös- tai alaspäin riippuen teon olosuhteista, teon seurauksista uhrille, tekijän rikoshistoriasta ja muista syistä, kuten vaikkapa oikeudenkäynnin kestosta ja sanktiokumulaatiosta. Syyttäjät ja puolustus hakevat aktiivisesti muutoksenhakulupia korkeimmasta oikeudesta. Ruotsin syyttäjälaitos julkaisee kotisivuillaan valituskirjelmänsä KKO:een. Sieltä voi lukea rangaistusarvot tyyppitapauksissa. Korkein oikeus antaa runsaasti valituslupia ja aidosti ohjaa oikeuskäytäntöä mittaamiskysymyksissä, joissakin rikoksissa ankarampaan ja joissakin lievempään suuntaan.
Usein prejudikaatit ovat ns. demonstratiivisia harkintaohjeita. Niissä ei ole varsinaista oikeusohjetta ja otsikko alkaa usein muotoilulla ”Kysymys…”. Harkintaohje esittää mallin, miten raiskausten mittaamisharkinnan tulisi edetä ja miten argumentteja tulisi käyttää. Tämä on minusta varsin hyvin toimiva malli, ennakoitava, perusteltavissa ja samalla kehitettävissä tarpeiden mukaan. Eikä siinä silti astuta lainsäätäjän tontille.
Ai niin, tyyppitapauksissa törkeän raiskauksen rangaistusarvo on tätä nykyä 4 v vank, perustunnusmerkistön mukaisen raiskauksen 2 v vank ja pahoinpitelyn 3-4 kk vank Ruotsissa. Raiskaaja tuomitaan aina erikseen pahoinpitelystä, jos fyysistä väkivaltaa on käytetty. Tässä asiassa tv-ohjelman asiantuntijat esittivät hieman harhaanjohtavia väitteitä. Tyypillisessä raiskauksessa, johon liittyy sanallista tai aseellista uhkailua, rangaistus on myös ensikertalaiselle yli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.
Vaikka periaatteessa seksuaalirikollisille on määrättävissä kovempiakin rangaistuksia ja tuomioita voitaisiin koventaa, jotta oikeus voi toimia riippumattomana, tulisi politiikan ohjata mittaamista säätämällä riittävän selkeitä lakeja.
Oikeuskäytännön ollessa lainmukaista, mutta ristiriidassa yleisen oikeustajun kanssa, paras tie rangaistusten koventamiseen on lain tarkentaminen. Kun rangaistuksia ei tule ja tuomiot ovat lainmukaisia, on laissa virhe, jos rangaistukset eivät vastaa silloin oikeustajua. Rangaistuksien koventamiseen ei näytä riittävän poliittista tahtoa. Liian paljon pohditaan, että laki antaa mahdollisuudet kovempiin rangaistuksiin: kun tuomiot ovat lieviä, ne ovat ja sehän on laki, joka antaa siihen eväät.
Brax oli valmistellut viime hetkelle seksuaalirikosten koventamista, jossa tuli esille mm. vapaaehtoinen kemiallinen kastrointi. Esitetystä kokonaisuudesta syntyi keskustelua ja se jäi pöydälle, koska sitä "haluttiin" koventaa vieläkin. Olikohan oikeusministeriön virkamiehillä tai Braxilla todella luulo, että tunteita herättävä aihe olisi oikeasti saatu läpi yhdellä käsittelyllä? Kun uusi eduskunta astui remmiin, asia on taas hautautunut. Ainakaan minulla ei ole tietoa mitä siellä etenee vai eteneekö mikään aidosti. Keskustelua lainvalmistelusta ei käydä, joka kuvaa, ettei taaskaan ole riittävästi halua viedä asiaa eteenpäin. Tärkeyttä kuvaa, kun jotkut poliitikot ehtivät jo tuskastua, että sivusta tuotua tasa-arvoista avioliittolakia käsitellyttä aloitetta ei ollut viety eteenpäin ja aiheeseen annettiin kanta. Seksuaalirikosten eteenpäinvieminen on selvästi paljon merkityksettömämpää poliitikoille, kun sillä ei ala olla kiirettä vaikka edellinen eduskunta jo aloitti keskustelun ja aihe sai näennäisen tuen läpi poliittisen kentän.
Vain kansan oikeustaju ei ymmärrä, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai raiskaus on ensimmäisellä kerralla vain nuhtelun arvoinen rike. Tuomioistuin osoittaa kerta toisensa jälkeen, mitä laissa määrätään ja päättäjät eivät tee mitään. Jopa koulussa läksyjen tekemättä jättäminen on alaikäiselle rangaistavampaa, siitä voi seurata sentään tunti jälki-istuntoa. Seksuaalisessa hyväksikäytössä saa vain nuhtelukirjeen oikeudelta (tuomiolauselman), jota ei tarvitse edes toimittaa vanhemmille allekirjoitettavaksi. Miksi uhrata poliisin tai oikeusviranomaisten rasursseja nuhteluun? Saman voisi tehdä ilman raskasta tutkintaakin, kirjoittaa vastaajalle nuhtelukirje, jossa sanotaan "Jos olet syyllistynyt...". Kyllä syyllinen itse tietää koskeeko asia silloin häntä ja uhri säästyisi monilta turhilta kuulusteluilta.
Seksuaalirikosten tuomiot usein salataan. Millä tavalla niillä ehdollisilla "rangaistuksilla" olisi parantava tai edes ennaltaehkäisevä vaikutus? Julkisuudessa olleet tuomiot kertovat osalle nuorista, että raiskaus tai hyväksikäyttö on sallittu kerran. Jos ensimmäisellä kerralla ei jää kiinni, voi se olla sallittu toisenkin kerran. Miksi uhrin edes kannattaa lähteä raskaaseen oikeuskäsittelyyn? Kansalaistottelemattomuus saattaa olla ainoa tapa saada oikeasti oikeutta.
Hovin "silkkien" ohjausvaikutus on käräjätuomarille yhtä tyhjän kanssa, jos ratkaisun perustelut eivät ole ymmärrettävät. Ei ole harvinaista, että käräjätuomarin mielestä hovioikeus on muuttanut ratkaisua huonoin perustein huonompaan suuntaan. Ei siinä ole silloin paljoa ohjausvaikutustakaan.
Raiskauksen kohdalla nykyinen keskustelu kumpuaa paljolti siitä, että rangaistus tyypillisestä tapauksesta on noin kaksi vuotta vankeutta (= ruotsalaisittain rangaistusarvo). Kun samat kaksi vuotta on myös ehdollisen yläraja, niin kaikenlaiset lieventävät perusteet johtavat usein tuomion ehdollisuuteen. Oikeuskäytäntö näyttäisi tosin hiljalleen kallistuvan siihen suuntaan, että yksittäisestä vakavasta teosta (esim. raiskaus / törkeä pahoipitely) ensikertalaiselle tuomittava yli 1 v 6 kk tuomio on jo ehdoton.
Presidentti Niinistö myönsi eilen peräti 68 uutta arvonimeä.
Laamannin arvonimen sai kaksi advokaattia (Antti Heikinheimo ja Matti Manner) sekä virkamieshistä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske (65).
Matti Kuusimäki sai ennen eläköitymistään professorin arvonimen. Olishan se perin paskamaista, jos jäbää pitäisi eläkkeellä ollessaan tituleerata sanoilla "entinen apulaisvaltakunnansyyttäjä" tai "apulaisvaltakunnansyyttäjä emeritus". Laamanni on paljon kätevämpi. Ehkä tämä olikin pääperuste ko. arvonimen myöntämiselle!
Todellakin, hovioikeuden silkeillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä rangaistuskäytännön ohjailuissa. Eikö mitään muuta keinoa ole todellakaan keksitty, sillä muistan, että jo 30-40 vuotta sitten näitä sllkkejä tuli hovista ja ne pantiin kiertämään ao. käräjäoikeuden/tuomiokunnan tuomareille. Kuka luki ja kuka ei niitä lainkaan ja millä tavalla? Yleensä niitä vain vilkaistiin, murahdettiin jotakin ja pantiin puumerkki silkin reunaan ikään kuin "näytöksi" sitä, että silkkiin oli (muka) tutustuttu.
Hovioikeiuden silkki tavoittaa parhaimmillaankin vain ao. käräjäoikeuden tuomarit, mutta silkkejä ei lähetetä hovista hovioikeuspiirin muille käräjäoikeuksille lainkaan.
Öresundilaisella oli taas mielenkiintoista kerrottavaa Ruotsin tilanteesta, hyvä! Kylläpä kahden naapurimaan systeemeissä kuten esim. ylimmän syyttäjistön ja ylimmän tuomioistuimen toimintatavoissa ja aktiivisuudessa on suuria eroja!
Minulla on sellainen mielikuva, että Suomessa rangaistuksen mittaamista tutkitaan, jos yleensä tutkitaan, lähinnä vain seuraamalla, miten ja mitä rangaistuksia tuomoistuimet tuomitsevat ja tästä sitten tehdään johtopäätöksiä, että näinhän rangaistuksia tuleekin mitata! Tällaisella metodilla ei koskaan päästä oikeuden eli tässä tapauksessa rangaistuskäytännön muutoksiin tiettyjen rikostyyppien osalta.
Rikosoikeusoppineet(kin) askartelevat vain oikeusnormien systematisoinnin ja varovaisen tulkinnan parissa. Heillä ei ole tavoitteena oikeustilan muuttaminen tai oikeuden kehittäminen. Virkamiesmentalitteetti vallitsee, mutta suurin osa tutkijoista ja professoreista onkin palkattu tavallaan virkamiehiksi eli kaikenkarvaisiin lainvalmistelutehtäviin.
Sama puute vaivaa selvästi myös suomalaista tuomioistuinlaitosta, jota vanha legalistinen tulkintatraditio edelleen pahasti rasittaa. Edes KKO ei voi millään julkisestgi myöntää, että sillä on prejudikaattituimioistuimena nimenomaan oikeutta kehittävä ja muuttava rooli. Oikeuslähteistä KKO turvautuu aina ja ensisijaisesti ja usein myös ainoastaan lakien esitöihin. Ei siis mikään ihme, jollei esim. rangaistuskäytäntöä ole saatu lainkäytössä muutumaan toivottuun suuntaan, vaan aina pitä huutaa apuun lainsäätäjää korottamaan rangaistusminimejä!
A) 80 prosenttia HO:ien "silkeistä" menee nykyisin jo niin isoihin käräjoikeuksiin, että hyvä, jos niissä ehditään edes oman talon "silkit" lukea. - Toki olisi hyvä, jos kaikki hovioikeuksien ratkaisut näkyisivät netissä, joko nimineen tai anonymisoituina. Ehkä erikseen voisi merkitä ne ratkaisut, joilla toivotaan olevan "ohjausvaikutusta"? Olisi yhden, kahden ja kolmen tähden juttuja.:).
B) Huonoksi haukutaan ehdollista vankeustuomiota, vaikka kuulemma 60 prosenttia sen saaneista korjaa käytöksensä.
Kriminaalipolitiikka taitaa olla iäisyyskysmyksistä niitä, joista ihmisillä on enemmän mielipiteitä kuin tietoja.
Kokemusta on Hammurabin laista, inkvisitiosta ja kovan kurin leireistä. Kaikki nuo ja monet muut keinot on käyty läpi useamman kerran. Joka toinen sukupoilvi haluaa kokeilla vanhoja kunnon lääkkeitä. - Mutta hyvät kiksithän siitä saa, kun läväyttää kunnon tuomioita ja painuu sitten kotiinsa mietimään vaikkapa Joulun perimmäistä sanomaa.
Lisää tietoa Öresundista kaivataan, jos Lappi-Seppälä ei jaksa enää työstää loistavia esityksiään. Ja onhan siellä Öresundin suunnassa kaksi suomalaista rikosproffaa. Kriminaalipolitiikka liene yksi kansainvälisimpiä tutkimusaloja? Kertomus riittäisi ilman hirmuista tieteellisyyttä.
"B) Huonoksi haukutaan ehdollista vankeustuomiota, vaikka kuulemma 60 prosenttia sen saaneista korjaa käytöksensä".
Minä en pidä mainittua "60 prosentin saavutusta" minään hyvänä tuloksena, jos 40 prosenttia jatkaa rikollista toimintaansa! Tulos on silloin kyllä pikemminkin huono.
Ehdollista rangaistusta ei toki pitäisi ajatella yksinomaan rikoksentekijän, vaan tietenkin myös rikoksen uhrin kannalta, esim. juuri raiskausrikoksen uhrin näkökulmasta! Jos raiskaaja pääsee ehdollisella, uhrista tuntunee usein, että tekijä pääsi kokonaan ilman rangaistusta. Raiskausrikoksista annettujen ehdollisten tuomioiden pelotevaikutus on myös yleiseltä kannalta jokseenkin olematon.
Hovioikeuksien tiedotustoiminnassa ollaan siis vielä internet-aikakaudellakin yhä vain "silkkitiellä."
Rangaistuksen koventamisessa mentiin reilusti eteenpäin jäännösrangaistuksen uudistuksella. Nyt laitetaan useiden vuosien jäännösrangaistuksia täytäntöön kokonaan eli kyllä lainsäädäntö ainakin vankilan paluumuuttajia on muistanut.
Mielenkiintoista olisi tietää, mikä on uusimisprosentti siinä joukossa, joka saa yli vuoden ehdollisen tuomion. Epäilen, että se on (selvästi) 40 prosenttia suurempi.
Jos oletukseni pitää paikkansa, olisiko se riittävä argumentti ehdollisen "maksimi" pudottamisesta kahden vuoden sijasta yhteen vuoteen.
Tuollainen uudistus olisi valtiontalouden kannalta kauhistus eikä sellaista siis koskaan tule.
Kuukausi sitten OM:n työryhmä on päin vastoin esittänyt ns. yhistelmärangaistukseen liittyen, että jopa kolmen vuoden vankeusrangaistus voitaisiin antaa ehdollisena.
!
JV: "Minä en pidä mainittua "60 prosentin saavutusta" minään hyvänä tuloksena, jos 40 prosenttia jatkaa rikollista toimintaansa! Tulos on silloin kyllä pikemminkin huono."
Jos tuo rikollinen ura jatkuu 40%:lla niin eikö se ehdollinen tuomio panna täytäntöön - ainakin joillain edellytyksillä? Mutta jos 60% ottaa opiksi on sillä ehdollisellakin rangaistuksella joku vaikutus ollut. Vaikka usein väitetäänkin ettei ehdollista rangaistusta koeta minään.
JV: "Ehdollista rangaistusta ei toki pitäisi ajatella yksinomaan rikoksentekijän, vaan tietenkin myös rikoksen uhrin kannalta, esim. juuri raiskausrikoksen uhrin näkökulmasta! Jos raiskaaja pääsee ehdollisella, uhrista tuntunee usein, että tekijä pääsi kokonaan ilman rangaistusta. Raiskausrikoksista annettujen ehdollisten tuomioiden pelotevaikutus on myös yleiseltä kannalta jokseenkin olematon."
Yksi anonyymeistä kommentoijista viittasi hyvässä kommentissaan Hammurabin lakiin. Pidän arveluttavana, että uhrin näkökulma saisi voimakkaasti vaikuttaa määriteltäessä rangaistuksen ehdollisuutta, ehdottomuutta tai rangaistuksen yleistä ankaruutta. Uhrius saattaa sumentaa objektiivista arviointia.
Onko rangaistuksien ehdollisuudella tai ehdottomuudella ylipäänsä kovin suurta pelotevaikutusta? Tätä voi miettiä kun vertaa sellaisia maita joissa kuolemantuomio on käytössä. Ei siellä rikolliset sen enempää mieti pelotevaikutusta rikosta tehdessään vaikka noinkin ankara rangaistus on tiedossa. Tuskin taparikolliset sen enempää kuin satunnaiset ensikertalaisetkaan tuollaisia asioita rikosta tehdessään miettivät.
Raiskauksellakin on kovin laaja kirjo. Useille maallikoille tulee raiskaus-sanasta mieleen iljettävät puska- tai joukkoraiskaukset. Känniläisten miesten ja naisten yhteisen ravintolatuttavuuden tai -illan jälkeen suorittamia örväilyjä ei muutama haastattelemani nainenkaan laskeneet raiskaukseksi. Joissakin keskusteluissa sille on annettu nimityskin "ruotsalainen raiskaus".
Tuossa tv-keskustelussa saattoi muutamasta puheenvuorosta ymmärtää että humalaisen naisen kanssa makaaminen olisi raiskaus. Harhakäsitys on yleinen. Ei ole. Kas kun humalainenkin nainen voi olla halukas ja suostuvainen ja useimmiten mieskin on aika kännissä. Ei humalatila tee naista oikeustoimikelvottomaksi. Eikä sekään tee siitä raiskausta, että nainen aamulla selvittyään tulee katumapäälle. Vain sammuneen kanssa, jolta ei siis tiedottomana voi saada suostumusta, makaaminen luetaan raiskaukseksi.
Epäkohta, johon myös kiinnitin huomiota tv-keskustelussa oli, että siellä ei sanallakaan mainittu, että raiskauksista tehdään perättömiä ilmiantoja, jotka nykykäytäntö mahdollistaa. Kiinnostuneet voivat tutustua ulkomaisiin esimerkkeihin täällä http://www.cotwa.info/
Rikosuhripäivystyksen edustaja keskustelussa ei maininnut sitä, että seksuaalirikosten uhrit on asetettu jo nykyisellä lainsäädännöllä muista esimerkiksi väkivaltarikoksista poiketen kahdellakin tavalla erikoisasemaan:
- seksuaalirikoksen uhrilla on muista rikoksista poiketen varallisuudesta riippumatta oikeus maksuttomaan oikeudenkäyntiin
- seksuaalirikosten uhrien oikeus saada korkeampia korvauksia valtion varoista kuin muiden rikosten uhreilla.
Ko. tv-keskustelussa oli määrä keskittyä ainoastaan raiskauksista tuomittaviin rangaistuksiin. Yhdessä ja samassa keskustelussa ei voida käsitellä laajasti kaikkia mahdollisia raiskauksiin liittyviä kysymyksiä, esim. näyttökysymyksiä jne. tai lähteä puhumaan rangaistusteorioista, rangaistuksen tarkoituksesta, Hammurabin laista jne.
Igoria ei varmaankaan ole koskaan raiskattu, koskapa hän tuntuu niin kovasti haluavan vähätellä raiskauksen uhrin näkökulmaa.
Vieläkin...vuosien kuluttua...tulee vaan mieleen lappilaisen HO pres päätös, jolla raiskaustuomiota lyhennettiin koska raiskaus oli lyhytkestoinen. Mitähän tämän "ymmärtäjän" yläpäässä onkaan liikkunut......
"Laamannin arvonimen sai kaksi advokaattia (Antti Heikinheimo ja Matti Manner) sekä virkamieshistä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske (65)."
Meni ainakin tuo viimeinen ihan väärälle henkilölle.
Kantelin valtakunnansyyttäjänvirastoon useamman eri viranomaisen, viimeksi kihlakunnansyyttäjän perustelemattomista päätöksistä yhden ja saman asian käsittelyssä.
Kalskeen perustelut olivat peräti lähes kaksi riviä: "Tässä asiassa ei ole ilmennyt sellaisia perusteita, joiden vuoksi valtakunnansyyttäjällä olisi syytä ottaa asia uudelleen ratkaistavaksi."
Kalske on toki tehokas virkamies, kuten em. anonyymin omasta tapauksestakin ilmenee, ehkä titteli tulikin hänelle juuri siitä!
Ja sitten "lappilaisen HO:n" lyhyt raiskaus-tuomiosta. Onhan se kaikkien kunnon lapinmiesten mielestä toki ihmeellistä ja tuiki harvinaista, jos yhdynnästä muodostuu lyhytkestoinen! Siksi kaiketi tämä "häpiällinen asianhaara" katsottiin lieventäväksi myös Lapin hovissa...kyllä hovioikeus oman porukkansa tuntee!
Eräs anonyymeistä kommentoijista arvelee etten ole tullut raiskatuksi, ja että sen vuoksi vähättelisin uhrin näkökulmaa. Kai hänet on sitten joskus raiskattu kun hän on toista mieltä esittämästäni näkökulmasta, jota hän tosin väärin tulkitsee. En minä vähätellyt uhrin henkilökohtaista kokemusta raiskauksen uhrina. En vain pidä uhrin näkökulmaaa psykologisesti kovin objektiivisena määritettäessä rangaistusta ja sen mahdollista ehdottomuutta.
Jos käytäntö säädettäisiin virallisestikin, kuten Igor toteaa asiantilan, eli hyväksytään kaikilta ensimmäinen raiskaus ja vasta rikoksen uusijoille tuomio laitetaan täytäntöön, yhteiskunta oikeasti hyväksyisi raiskauksen vahinkojen korvausta vastaan. Kun tämä on asiantila, onko edes syytä hämmästellä, että raiskaustilastot näyttävät yhä heikommilta?
Raiskauksen seuraukset ovat samat kuin jos vahingossa vahingoittaa toisen omaisuutta. Syntyneet kulut ja vahingot korvataan. Aivan kuin jos ajamme liikenteessä toisen perään. Vielä ei taida sentään löytyä vakuutusyhtiötä, joka korvaisi raiskaajan puolesta vahinkoa. Vai voiko senkin saada jossain yhtiössä oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen piiriin?
Ei kai nyky-yhteiskunnassa mikään muu kuin kulttuuri kiellä raiskausta. Kun vastaavia säädöksiä vastaavalla oikeuskäytännöllä on liike-elämässä, ekonomistit yleensä optimoivat toiminnan niin, että tuotto ensisijaisesti maksimoidaan. Käytännössä yhteiskunta toimii samalla tavalla lain suhteen, mutta hitaampaa kuin joka tuotto eurot laskevat ekonomistit. Kaikki eivät tosiaankaan kasva siinä ydinperheessä, jossa vanhemmat olisivat siirtämässä kulttuuria ja moraalia seuraavalle polvelle.
Viimeisin anonyymi kommentoi ihan kummia. Eihän ehdollinen tuomio raiskaustapauksessakaan tarkoita, että yhteiskunta hyväksyy raiskauksen. Tuolla logiikalla kaikista ehdollisista rangaistuksista pitäisi luopua, koska "ehdollinen rangaistus tarkoittaisi, että yhteiskunta hyväksyy kyseisen rikoksen".
Enkä minä kirjoittanut tai ehdottanut, että kaikki ensikertalaiset raiskaajat pitäisi päästää ehdollisella rangaistuksella.
En myöskään ymmärrä pitäisikö raiskaus asettaa erilaiseen viitekehykseen kuin esimerkiksi muu väkivalta. Kyllä niistäkin jää uhrille elinikäisiä traumoja.
Minusta oli aivan kummallista anonyymin ottaa esimerkiksi liikennevahingot ja kirjoittaa jo raiskaajan aiheuttamat vahingot korvaavasta vastuuvakuutuksesta. Ei nyt sentään ihan herjan heittoon mennä vakavalla asialla.
Avioerotettuna olen joutunut seurustelusuhteiden "radalle" takaisin viriilinä 40-kymppisenä. Pelottaa, että miten helposti raiskaussyytteitä voisi vastaan tulla ja jopa mennä läpi. Olisi hienoa, jos vaikka tässä blogissa voisi käydä tunnusmerkistöt ja näyttökysymyksiä ikäänkuin valistuksena läpi - kai sillä olisi yleistä mielenkiintoakin!
Monet rikokset ovat siitä helppoja, että voi selvästi tietää missä raja menee - älä sekaannu alaikäisiin, älä lyö ketään, älä vie toisen omaisuutta ym. Mutta aikuisten seksialueella maallikolle on tullut kuva, että vaikka mikä on karmeaa rikosta, jos toinen myöhemmin niin keksii väittää. Olenhan väärässä?
Anonyymi on nyt täysin oikealla palstalla hakemassa apua pelkoonsa. Itsekin maallikkona muistuttaisin vanhasta sanonnasta, jonka mukaan "järvi ei soutamalla kulu". Soutaa pitää ja paljon. Loput kysymyksen aiheesta kannattaa jättää luojan ja juristien harteille!
Yllä olevalle anonyymille. Epävarmoissa tilanteissa kannattaa seksikumppanilta ottaa kirjallinen vakuutus siitä, että hänen seksuaalinen itsemääräämisoikeutensa ei ole tullut loukatuksi sillä perusteella, että on harjoitettu sukupuoliyhteyttä tms. Epäromanttista, mutta turvallista!
"Itsekin maallikkona muistuttaisin vanhasta sanonnasta, jonka mukaan "järvi ei soutamalla kulu". Soutaa pitää ja paljon".
"Souda, souda ginisorsa, tuonne valkamahan..."
"Epävarmoissa tilanteissa kannattaa seksikumppanilta ottaa kirjallinen vakuutus..."
Mihin sitä kirjallista vakuutusta tarvitsee? Ruotsin reissulle? Ei Suomessa tuomita raiskauksesta, vaan täällä uhri laitetaan pyöritykseen. Ruotsissa näyttää olevan aivan päinvastainen tilanne. Englannin poliisivoimat laitetaan päivystämään Australialaista, vaikka on vasta epäilty, eikä rikosnimikekään ole aivan selvä.
Anonyymi joka kysyi kirjallisesta sopimuksesta sukupuoliyhteydestä oli jossain suhteessa jopa oikeassa. Joissain ääritapauksissa, joiden lukumäärää en lähde veikkaamaan, sellainen voisi olla tarpeellinen. Viimeisen vuoden tai kahden aikana on lehdistössä ollut uutisia peräti kolmesta eri tapauksessa, jossa nämä julkkismiehet olivat vapautuneet raiskausepäilyistä tai -syytteistä kun heillä oli aktista kännykkävideot. Sinänsä hyvin irvokasta. Suunnitteilla olevaan raiskaussäädösten koventamiseen antoi Miesten tasa-arvo ry oikeusministeriölle lausunnon erityisestä miesnäkökulmasta. Sopii muutaman anonyyminkin tutustua siihen ettei pelkästään puhu yksipuolisesti uhrinäkökulmasta.
Pitää tähän eksplisiittisesti todeta, että en tälläkään puheenvuorolla puolusta raiskauksia, vähättele uhrien kokemuksia enkä tarkoita että raiskaukset pitäisi jättää rangaistuksetta.
On aika kaukaa haettua pohtia, että Suomessa tulisi lukuisia raiskaustuomioita ilman aihetta. Voi olla monenlaisia pelkoja ja tässä aiheessa raiskaukset tai lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt on todellisia, niitä tapahtuu päivittäin yhä tihenevään tahtiin. Vääriä syytöksiäkin on, mutta jos ei ole näyttöä, ei väärä syytös etene yleensä tutkintaa pidemmälle. Optulan aineistosta voi päätellä, että oikeita raiskaajia jää tuomitsematta paljon enemmän kuin väärin epäiltyjä.
Useat julkisuudessakin käsitellyt tapaukset osoittavat, että Suomessa uhri on aina heikommassa asemassa. Ei vastaajaa tuomita turhaan. Tänäänkin on uutisoitu raiskauksesta, joka kaatui, kun näyttö väkisinmakaamisesta oli ristiriitainen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052817073169_uu.shtml.
Miesten tasa-arvon lausunto on mielenkiintoinen, mutta en miehenä ymmärrä, miten vaatimus molemminpuolisesta osoitetusta suostumuksesta voidaan nostaa miesten tasa-arvo kysymykseksi. Ei suostumuksen pyytäminen ole sen kummempaa kuin ratkaista minkälaista ehkäisyä käytetään. Lopussa he toteavat, että määritelmän tulee olla kirjoitettu niin, ettei raiskaukseen voi syyllistyä tietämättään. Tuohon on helppo yhtyä, helppo ratkaisu on varmistaa, että molemmat osapuolet ovat suostuvaisia.
Tolvanen totesi ohjelman alussa pariinkin otteeseen, että tuomioistuimet määräävät vankeusrangaistuksia ehdollisiksi väärin perustein, kun harkinnassa on huomioitu vastaajan henkilökohtaiset olot tai esim. osapuolten välillä saavutettu sovinto tms. Tolvasen mukaan rangaistuksen lajivalintaan voi vaikuttaa ainoastaan rikoslain 6 luvun 9 §:stä ilmenevät perusteet eli rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus.
Hovioikeudenneuvos myöhemmin totesi Tolvaselle olevansa eri mieltä, koska lajivalintaan vaikuttaa kyllä kaikki rikoslain 6 luvusta ilmenevät perusteet (eli esim. rangaistuksen tai rangaistusasteikon lieventämisperusteet ja rangaistuksen kohtuullistamisperusteet).
Keskustelun puheenjohtaja ei tarttunut tähän vastaväitteeseen ja ohjannut puheenvuoroa Tolvaselle, joka kylläkin näytti kovin mietteliäältä eikä omatoimisestikaan lähtenyt asiasta väittelemään.
Kumpi herrasmiehistä on oikeassa?
RL 6 luvun 9 §:n mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangastus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakvauus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisemp rikollisuus edellytä ehdottoman vankeuteen tuomitsemista.
Toisaalta RL 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan päätettäessä rangaistuksen lajista noudatetaan rangaistuksen mittaamisesssa vaikuttavien perusteiden ohella, mitä 9-12 §:ssä säädetään. Rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavilla perusteilla tarkoitetaan mainitun luvun 4-8 §:ssä mainittuja perusteita, siis rangaistuksen koventamisperusteita, lieventämisperusteita ja kohtuullistamisperusteita sekä rangaistusasteikon lieventämisperusteita.
Tästä on pääteltävissä, että ensisijaisesti rangaistuksen ehdollisuutta ja ehdottomuutta eli näiden kahden rangaistuslajin välistä rajanvetoa harkittaessa pääperusteet ovat RL 6 luvun 9 §:ssä mainitut perusteet, siis a) rikoksen vakavuus, b) rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja c) tekijän aikaisempi rikollisuus. Näiden perusteiden lisäksi voidaan kuitenkin ottaa huomioon myös sanotun luvun 4-8 §:ssä mainitut mittaamisperusteet. jos jokin niistä tapaukseen soveltuisi.
Toki näistä perusteista, siis 4-8 §:ssä mainituista perusteista, ei minusta saa tukea sille käsitykselle - vaikka tuomioistuimet usein niin perustelevat rangaistuksen ehdollisuutta - että rangaistuslajin valinnassa vaaka voisi kallistua ehdollisuuden puolelle siksi, että tekijällä on (tuomitsemishetkellä) vakinainen työpaikka tai hänen perhesuhteensa, esimerkiksi uuden parisuhteen solmiminen (joka voi sitä paitsi olla vain näennäistemppu).
Ryhdyinpä minäkin lukemaan RL 6 luvun 9 §:aa.
Kyllä minusta Tolvanen tulkitsee RL 6 luvu8n 9 § sanamuodosta poikkeavasti.
Tutkailin myös hallituksen esitystä v 2003 ja siellä vahvistettiin tuon säädöksen sanamuodon tarkoittavan juuri sitä. Eli mitkä asiat on katsottava vaikuttavan rangaistuksen ehdottomuuteen. Eli vanha sanamuoto "yleinen lainkuuliaisuus" muutettiin selkeämpään. Eli siellä ei luetella ehdollisen rangaistuksen edellytyksiä vaan ehdottoman.
Igor lukee lakia kyllä aika omintakeisesti, sillä RL 6:9:ssä ei luetella vain ehdottoman rangaistuksen edellytyksiä. Kuten jo ko. pykälän otsikosta ilmenee, pykälässä säädetään valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, eli kyse on samalla myös ehdollisen rangaistuksen edellytyksistä.
Pykälässä ei esimerkiksi säädetä eikä sitä ole myöskään tarkoitettu, että jos tekijä on ns. ensikertalainen, hänen tulee päästä aina ehdollisella rangaistuksella. Toisaalta pykälässä ei sanota, että jos tekijällä on aikaisempaa rikollisuutta, hänet on tuomittava aina ehdottomaan vankeuteen.
Vaikka RL 6 luvun 4-12 pykälissä on paljon säännöksiä, nuo säännökset jättävät tuomarille rangaistuksen mittaamisessa ja rangaistuslajin valinnassa paljon harkinnanvaraa.
Tärkein säännös on RL 6 luvun 4 §:ssä. Sen mukaan rangaistus on mitattava - ja valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä tehtävä - niin, että rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
Lähetä kommentti