Molemmissa tapauksissa asianosaiset eli poliisimiehet ovat arvostelleet esitutkintaa johtavien syyttäjien toimintaa. Lain mukaan poliisirikosasioissa eli asioissa, joissa on kyse poliisin tekemiksi epäillyistä rikoksista, esitutkinnan tutkinnanjohtajaksi on määrättävä virallinen syyttäjä; tutkintaa ei siis johda poliisi kuten yleensä rikostutkinnassa.
2. Vantaan esitutkintaa johtanut syyttäjä Marianne Semi erosi tehtävästään muutama viikko sitten ja hänen tilalleen määrättiin toinen syyttäjä. Helsingin huumepoliisien jutun esitutkintaa johtaa valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ja myös tästä esitutkinnasta on kanneltu useiden epäiltyjen poliisien toimesta mm. oikeuskanslerille.
3. Poliisiylijohtaja Paatero sanoi, että osa syyttäjistä on kokemattomia. "Heillä ei välttämättä ole riittävästi asiantuntemusta hoitaa poliisitutkinnan kaltaisia erittäin vaativia juttuja", Paatero sanoi (HS 26.9).
4. Ylimmät syyttäjät eli valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vastasivat Paateron syyttäjiin kohdistamaan kritiikkiin heti seuraavana päivänä. Heidän mielestään kesken esitutkinnan ei ole hyvä arvostella syyttäjiä (HS 27.9). Kuusimäki ja Kalske pitivät valitettavana, että mm. poliisiylijohtaja Mikko Paatero on arvostellut poliisien rikostutkintaa johtavia syyttäjiä kesken tutkinnan.
5. Mistä tämä ylimmän poliisijohdon ja ylimpien syyttäjäviranomaisten keskinäinen nokittelu mahtaa johtua ja mistä se kertoo? Syitä saattaa tietenkin olla useampia, mutta mielenkiintoiseksi Paateron syyttäjiin kohdistaman kritiikin tekee se, että se tapahtuu Kauhajoen koulusurmien tutkinnan yhteydessä.
6. Myös Kauhajoen koulusurmien johdosta on aloitettu syyttäjän johtama poliisirikostutkinta. Syyttäjä selvittää paikallisen rikoskomisarion menettelyä aseen haltuunottoa koskevassa asiassa. Kauhajoen poliisille oli tehty ilmoitus Matti Saaren epäilyttävästä käyttäytymisestä ja esitelty Saaren internettiin lähettämä video, jossa Saari esitteli kyseenalaisella tavalla ammuntaansa. Aseen hallussapitoluvan Saarelle vain noin puolitoista kuukautta aikaisemmin myöntänyt ja Saarta viime maanantaina päivää ennen surmatöitä puhuttanut komisario ei kuitenkaan nähnyt syytä ottaa asettaa Saaren hallusta.
7. Valtakunnansyyttäjän tehtävään määräämä kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma tutkii parhaillaan, onko komisarion menettelyn johdosta syytä aloittaa varsinainen rikosesitutkinta sen selvittämiseksi, syyllistyikö komisario mahdollisesti virkarikokseen.
8. Kuten olen aiemmin kertonut (25.9), poliisiylijohtaja Mikko Paateron samoin kuin sisäministeri Anne Holmlundin tarkoituksena näyttäisi olleen, että poliisi itse eli tarkemmin sanottuna sisäministeriön poliisiosasto olisi tutkinut komisarion sanotun menettelyn. Mutta selvää on, ettei näin voitu menetellä, vaan puolueettomaksi tutkinnanjohtajaksi oli määrättävä virallinen syyttäjä. Onneksi valtakunnansyyttäjänvirasto oli hereillä ja toimi lain edellyttämällä tavalla.
9. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero näyttäisi nyt hieman hermostuneen tästä valtakunnansyyttäjänviraston "väliintulosta". Oliko Paateron tarkoituksena ollut viestittää julkisuuteen, ettei myöskään Kauhajoen poliisiin kohdistuva poliisitutkinta välttämättä ole "asianmukaisissa käsissä" kun sitä johtaa syyttäjä eikä "kokenut ja ammattitaitoinen" poliisi? Oli miten oli, mutta nyt tutkinta on joka tapauksessa puolueettoman tutkinnanjohtajan käsissä; puolueettomuus ei olisi välttämättä toteutunut, jos poliisi olisi yksin tutkinut asian.
10. Poliisiylijohtaja Paatero ei ole kuitenkaan malttanut pitää kokonaan näppejään erossa Kauhajoen poliisirikostutkinnasta. Hän astui eilen julkisuuteen ja kiisti Ilta-Sanomissa olleet tiedot siitä, että Matti Saaren Kauhajoen asunnolle olisi ollut tarkoitus tehdä "rynnäkkö" tai kotietsintä aseen löytämiseksi ja haltuunottamiseksi ja että kyseinen rikoskomisario olisi estänyt aseen haltuunoton.
11. Paatero kertoi, että hän tuntee "prosessin kulun" Kauhajoella ja etteivät I-S:n eiliset tiedot pidä paikkaansa. Sitä, mikä sitten on asioiden "oikea laita", Paatero ei kuitenkaan halunnut kommentoida, koska tutkinta on kesken. Paateron kommentointi on siis luonteeltaan aika valikoivaa: hän toimii asiassa ikään kuin alaisensa poliisimiehen julkisena puolustajana ja kiistää tätä vastaan puhuvat epäilyttävät tiedot. Mutta kun tutkinta on todella kesken, niin eikö myös poliisiylijohtajan pitäisi olla puuttumatta siihen ja olla kommentoimatta kaikkia julkisuudessa esitettyjä väitteitä?
12. Mihin Paatero oikein tähtää ajoittamalla syyttäjien poliisirikostutkintaan kohdistamansa kritiikin juuri Kauhajoen tapauksen yhteyteen? Paateron esiintymisestä saa vaikutelman, että hän olisi ikään kuin itse jo tutkinut tapauksen ja haluaa nyt vain kontrolloida, että myös syyttäjän johtamassa tutkinnassa päädytään samaan johtopäätöksen, jonka hän itse on jo ehtiä tapauksesta muodostaa. Paateron muodostama käsitys "prosessin kulusta" perustunee kuitenkin vain siihen, mitä hän on tietyiltä poliisimiehiltä asiasta kuullut.
13. Ylimmältä poliisiviranomaiselta odottaisi kuitenkin tasapuolisuutta ja malttia tässä perin vakavassa rikosasiassa. Poliisilaki edellyttää jokaiselta poliisimieheltä mm. juuri puolueettomuutta, tämän vaatimuksen luulisi koskevan myös ylintä poliisiviranomaista.
7 kommenttia:
Itse en näe yhteyttä Kauhajoen tapahtumien ja huumepoliisien poliisirikos-tutkintojen väillä.
Mutta Paatero on oikeassa siinä, että syyttäjät mieluummin käynnistävät esitutkinnat ilman asianmukaista harkintaa siitä, onko syyteharkintakynnys edes ylittynyt. Ja siinä, että he eivät osaa tai uskalla päättää tutkintoja ajoissa.
Syyttäjien tutkinnan kestosta voidaan jo nyt päätellä, että näyttöä ei ole alunpitäen ollut tarpeeksi ja alkuaan käytössä ollutta tietoa ei ole osattu kokemattomuudesta johtuen arvioida sitä, onko sitä edes saatavissa (krp:n kassakaappidraama).
Ylissyyttäjät ovat antamillaan kanteluratkaisuillaan tehneet jotkut syyttäjät niin aroiksi, että he eivät uskalla keskeyttää esitutkintaa silloin kun pitää. Tyhjää tutkitaan mieluummin.
Ja tässä meillä on tulos. Kuka nauraa parhaiten?
Sen verran pitää kommentoida anonyymille, että syytekynnyksen ylittymisestä päätetään vasta esitutkinnan suorittamisen jälkeen.
ROL 1:6.1:n mukaan "syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi." Esitutkinnan käynnistämiseksi taas riittää ETL 2.1:n mukaan "syytä epäillä"-asteinen todennäköisyys. Nämä ovat kaksi eri asiaa, ja nämä on syytä myös selvästi erottaa toisistaan.
Mitä tulee poliisirikosten tutkintaan, niin olen sitä mieltä, että poliisiin kohdistuvat rikosepäilyt on syytä tutkia erityisen huolellisesti. Tätä edellyttää jo poliisin yhteiskunnallinen asema ja julkinen luotettavuus. Siksi en oikein ymmärrä tuota "tyhjän tutkimisesta" syyttämistä näissä asioissa.
Esitutkinta on toki lain nojalla mahdollista päättää useammallakin perusteella ilman asian saattamista syyttäjälle. Lähtökohtana voidaan kuitenkin terveen järjenkin perusteella pitää sitä, että sen määrittäminen, onko jonkin asian tutkiminen ollut tuloksellista (ts. nostetaanko syyte) vai ei, käy päinsä vasta sitten, kun käsillä on riittävästi aineistoa päätöksenteon pohjaksi. Ja tämä edellyttää sitä tutkimista.
Asser Salolle:
Syyteharkintakynnys on eri asia kuin syytekynnys (todennäköiset syyt).
Syyteharkintakynnyksestä säädetään esitutkintalain 2, sekä myös 4 että 43 §:ssä.
Asia ei siis siirretä edes syyteharkintaan saakka, vaan asiassa ei aliteta esitutkintaa tai enempi tutkiminen voidaan lopettaa tai keskeyttää.
Tämä tapahtuu menettelyn vaiheesta riippuen joko poliisin päätöksellä tai poliisin esityksestä syyttäjän päätöksellä.
- jos on tai ei ole syytä epäillä tai
- jos tutkinnan aikana ilmenee, että enää ei ole syytä epäillä
Ymmärrätkö, mitä haittaa on siitä, että asiaa tutkitaan tutkimisen ilosta ja jopa tehdään pöytäkirja syyteharkintaa varten joka ei johda mihinkään.
Onko tervettä järkeä, että huumerikollisuuden tutkintaa kompromentoidaan, sen uskottavuutta ja toimintakykyä haitataan vakavasti.
Mitä tulee poliisirikosten tutkintaan, nykyinen tila on epättydyttävä - keittiölatinaksi kai de lege ferenda.
Kuten muissa sivistysmaissa, poliisirikosten tutkinta pitää Suomessa uudistaa sekä lainsäädännöllisesti että organisatorisesti.
Sitä edellyttää jo se rikollisuustilanteen muuttuminen, sen järjestäytyminen ammattimaistuminen ja kansainvälistyminen.
Siitä saamme osaltaan kiittää vihreää oikeusministeri ja hänen henegenheimolaisiaan heidän harrastamasta vastuuttoman kriminaalipolitiikasta.
Eikö olekin kiva kun, joka kaupungissa on oma moottoripyöräkerho, jonka annetaan julkisesti toimia (sic!)
Anonyymille, joka lienee poliisi?
Niin, kuten viestissäni totesinkin, esitutkinta voidaan päättää saattamatta asiaa syyteharkintaan.
Tästä ei kuitenkaan käytetä nimitystä "syyteharkintakynnys" - vaan kysymys on joko esitutkinnan "lopettamisesta" tai (kustannusperusteisesta, ETL 4.3:n mukaisesta) "rajoittamisesta" (jota termiä ei tosin käytetä lainsäädännössä).
Esitutkinnan lopettaminen tai rajoittaminenkaan eivät kuitenkaan ole toimenpiteitä, joihin ryhtyminen olisi jonkinlainen automaatio, kun tutkintakynnys ylittyy. Ei edes silloin, kun kysymyksessä on poliisi. Asiaa lainkaan selvittämättä ei voida sanoa, onko näihin toimenpiteisiin aihetta ryhtyä vai onko asia syytä viedä syyttäjän ratkaistavaksi.
On käsittämätöntä, että poliisirikoksia väitetään "tutkittavan tutkimisen ilosta". Tämähän viittaisi siihen, että poliisi olisi eri asemassa arvioitaessa sitä, olisiko rikostutkinta syytä aloittaa. Esitutkintakynnys on kuitenkin varsin matala, eikä laissa aseteta ketään ei mitään erityisryhmää toisistaan poikkeavaan asemaan.
Tutkinnassa, hyvä anonyymi, selvitetään, onko ja millaisia syitä epäillä rikoksen tapahtuneen ja jos on, ketä siitä vaaditaan vastuuseen. Tutkinnan kuluessa selviää myös se, onko asiaa tarpeen saattaa syyttäjälle vai vihelletäänkö peli poikki em. keinoilla.
Tutkintaan ryhtyminen ei tietenkään tarkoita, että henkilön katsottaisiin syyllistyneen johonkin rikokseen ja poliisia näin kompromentoitaisiin. Syyttömyysolettaman kumoavan päätöksen voi tehdä vain tuomioistuin, tai eräiden näkemysten mukaan myös (seuraamusluonteisella syyttämättäjättämispäätöksellä) syyttäjä.
Totta on, että tutkinnan suorittaminen haittaa varsinaisten virkatoimien suorittamista. Tämä on kuitenkin se hinta, joka oikeusvaltiosta on osaltaan maksettava. Vaihtoehtona olisi luoda täysin muun kuin sisäisen laillisuusvalvonnan ulottumattomissa oleva instituutio.
Vaikka en olekaan vihreä taikka muu kukkahattu, en haluaisi elää valtiossa, jossa poliisin toimien lainmukaisuuden valvonta jää tällaisen kontrollin varaan. En, vaikka rikollisuus olisi järjestäytynyttä, kansainvälistä tai ammattimaista.
En myöskään ymmärrä, miksi poliisin toimintaympäristön muutokset pitäisi ottaa huomioon poliisirikosepäilyjen tutkinnassa. Nämä toimintaympäristön muutokset lienevät relevantimpia toimivaltasääntelyn kannalta. Juuri lainsäädännössä nämä muutokset tuleekin ottaa huomioon, eikä kenties laillisuusperiaatteen rajoja toiminnassa venytellen ja paukutellen.
Kyllä poliisin pitää noudattaa toimivaltasäännöksiä, oli syy mikä hyvänsä. Ja jos toimivaltasäännösten väitetystä ylityksestä johtuvia rikosepäilyjä tehdään "syytä epäillä"-kynnyksen ylittävällä tavalla, on myös poliisin etu, että ne tutkitaan asianmukaisesti. Jos on toimittu lakia noudattaen, tutkinnasta selvitään puhtain paperein ja kansalaisten luottamus poliisiin pysyy samana ja paraneekin.
"De lege ferenda" ei muuten tarkoita nykyisen tilan epätyydyttävyyttä, vaan "säädettävän lain kannalta" - tuota ilmausta käytetään, kun oikeustieteilijä (tai joku muu) ehdottaa sääntelytoimenpiteisiin ryhtymistä (kenties juuri nykyisen tilan epätyydyttävyyden vuoksi).
Enkä malta olla huomauttamatta siitäkään, että "moottoripyöräkerhojen" julkinen toiminta on sallittua niin kauan, kunnes se kielletään. Näin on, ja tuleekin olla.
Tämäkin epäkohta johtuu siitä pahuksen oikeusvaltioperiaatteesta, johon ajatusrikokset ovat perinteisesti istuneet aika huonosti. Oikeusvaltioperiaatteella on pitkä historia - tunnettuja poikkeuksia siitä ovat olleet eurooppalaisessa katsannossa lähinnä Ranskan vallankumouksen giljotiinivaihe, Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto. Asioiden nykytilasta voidaan siis syyttää muitakin kuin vihreää oikeusministeriä (jonka ihailijoihin allekirjoittajakaan ei lukeudu) ja muita lällyn kriminaalipolitiikan ystäviä.
Syyteharkintakynnys näyttää olevan liian uutta rikosprosessioikeutta. Ja julkisuudessa se poikkeuksetta ymmärretään väärin syytekynnyksen synonyyminä.
Osa oikeusviranomaisiin kohdistuneista kanteluista on muuten tarkoituksellista viranomaisten häirintää, sylttytehtaana ammattirikollisuus.
Vain kukkahatut pitävät tunnettuja "moottoripyöräkerhoja" muina kuin ammattirikollisjärjestöinä.
Olen eri mieltä siitä, etteikö liberaalinen demokraattinen oikeusvatio voisi kieltää näiden toiminta ankarammin ja tehokkaammin.
Jo itse rikosoikeuden järjestelmä sitä edellyttää: suora kriminalisointi RL 17:1a ja koventamisperuste 6:5.1.2.
Hyvä, että puolustat hitler-kortilla MC-kerhoja ym ja puolustat niiden "julkista toimintaa".
Eikö oikeusvaltioperiaate sitten edellytä, että valtio rikosoikeudella/ kriminalisoinneilla turvaa kunnon kansalaisten oikeuksia. Mm EIT on velvoittanut valtiota maksamaan korvauksia, jos näin ei tehty.
Kannattaisi tutustua KRP:n tutkimuksiin Suomen vallitsevasta ammattirikollisuustilanteesta.
Ai niin, mutta KRP:n pojat olivatkin rosvoja tai niitä ainakin epäillään:)
Tässä vaiheessa on syytä todeta, että kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma päätti eilen käynnistää varsinaisen esitutkinnan, koska Kauhajoen rikoskomisariota, joka viime maanantaina päätti jättää aseen kouluampujalle, on syytä epäillä huolimattomuudesta tehdystä virkarikoksesta eli tarkemmin sanottuna tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Syyttäjän johdolla suoritettava esitutkinta ei vielä tarkoita sitä, että epäilty poliisimies saisi myös automaattisesti syytteen. Jutun tutkijat ovat KRP:stä.
Sisäministeri Holmlund ja poliisiylijohtaja Paatero vierailevat tänään Kauhajoella. He ovat toivoneet, ettei heidän käyntinsä aiheuttaisi mitään suurta mediamylläkkää. Ministerin ja poliisiylijohtajan asema asiassa huomioon ottaen toive on sinänsä ymmärrettävä.
Nyt on siis ensimmäinen "kynnys" asiassa ylitetty ja on aivan oikein, että poliisin osuus tutkitaan perusteellisesti ja puolueettomasti.
Anonyymille
"Syyteharkintakynnys" on jopa niin uutta rikosprosessioikeutta, että sitä ei tunne edes tuoreimman rikosprosessioikeuden yleisesityksen kirjoittaja Antti Jokela. Tai ainakaan hän ei sitä kirjassaan Rikosprosessi (4. uud. p., Jyväskylä 2008) mainitse.
En ole havainnut, että kukaan muukaan prosessioikeustutkija olisi sitä käyttänyt. "Syyteharkintakynnyksestä" ei kirjoita edes JKiS, OTL Matti Nissinen artikkelissaan Esitutkinnan rajoittaminen - mahdollisuuksien taidetta (DL 2007, s. 54 - 69).
Eli siinä on anonyymille uuden käsitteen lanseeraamisen paikka.
Odotan mielenkiinnolla, miten kerettiläisiä yliopistoihmisiä ja toimittajia tämän käsitteen käyttämisessä opastetaan, ja mitä systemaattisia tai muita etuja sen käyttämisellä saadaan.
En oikein tiedä, miten muuten taivuttaisin tätä asiaa rautalangasta selvemmin, kuin olen jo edellä tehnyt.
Eli: en epäile sitä, että osa rikosilmoituksista on varmasti ammattirikollisten laatimia. Osa on kuitenkin laadittu aivan aiheellisesti. (Myös ammattirikollisten laatimat rikosilmoitukset voivat olla aiheellisia.)
Asiaa tutkimatta ei voida varmasti sanoa, kummasta tapausryhmästä nyt on kysymys: ts. onko kantelu laadittu kiusantahtoisesti vai onko poliisi todella menetellyt rikollisesti. Tämän vuoksi asiaa pitää tutkia, jos esitutkintakynnys ylittyy.
Edes poliisi ei ole tässä eri asemassa, eikä pitäisikään olla. Tutkinnan edetessä saadaan sitten selvyys siihen, onko rikosepäily syytä saattaa syyteharkintaan vai keskeytetäänkö se jo esitutkintavaiheessa. Capisch?
Vierastan ja oudoksun voimakkaasti sitä markkinoimaasi ajattelutapaa, hyvä anonyymi, että esitutkintakynnyksen ylittyminen olisi kiinni "naamarajasta". Ts. "tuo on poliisista tehty rikosilmoitus - koska poliisit eivät Suomessa voi syyllistyä rikoksiin, emme ota juttua tutkittavaksi".
Tai "rikosilmoituksen tekijä on itse rikollinen - emme tutki tätä juttua". Rikosilmoituksen tekijän omalla rikollisella taustalla ei näet ole - eikä pitäisikään olla - merkitystä esitutkintakynnyksen ylittymistä arvioitaessa. Asialliset syyt ratkaisevat.
Mutta hyvä, että puolustat kukkahattu-kortilla käsitystä, että "koska poliisit eivät voi syyllistyä rikoksiin, ei poliisirikoksia tarvitse tutkia lainkaan; joka muuta väittää, on rikollinen itsekin."
Sanalla sanoen, hyvä anonyymi, käsityksesi on minusta -lievästi sanoen - naiivi. Jyrkemminkin sitä voitaisiin luonnehtia, mutta jääköön se toiseen kertaan.
Siksi toisekseen, mitä tulee moottoripyöräkerhojen toimintaan, olen kyllä tietoinen mainitsemistasi kriminalisoinneista.
Niin kauan, kun näitä "motoristeja" ei ole saatu kiinni rikoksista, ei kuitenkaan ole lainmukaisia edellytyksiä kieltää niiden toimintaa tai rangaista niiden jäseniä.
Tällainen menettely olisi ajatusrikoksista rangaitsemista, joka ei kuulu oikeusvaltioon. Ymmärrätkö?
Jos - ja kun? - näiden "motoristien" epäillään syyllistyneen rikoksiin, on poliisilla jo nyt käytössään varsin laajat toimivaltuudet asian selvittämiseen, alkaen esimerkiksi salaisista pakkokeinoista.
Myös kriminalisoinnit ovat kunnossa, jos vain esitutkinnassa hankittu näyttö riittää niiden soveltamiseen. Sen "ankarampiin ja tehokkaampiin" toimenpiteisiin ei ole tarvetta ryhtyä, ei edes liberaalissa ja demokraattisessa oikeusvaltiossa. Jos ei näyttö riitä, tämä merkitsee sitä, että vastaajia ei voida rikoksista tuomita. Näin on, ja pitää ollakin.
Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että valtiolla on velvollisuus suojella kansalaisiaan kriminalisoinneilla. Mainitsemasi EIT:n oikeuskäytäntö ei oikein vaikuta tähän soveltuvan, ellet nyt yksilöi jotakin erityistä tapausta.
Suomessa esimerkiksi kehitysvammaisen raiskaaminen, joka mm. aktualisoi kysymyksen valtion vahingonkorvausvastuusta EIT:ssä, on kriminalisoitu; kehitysvammaisella on myös asianomistajan asema.
Samoin on kriminalisoitu valtion virkamiesten lainvastainen puuttuminen kansalaistensa toimintaan. Sekin voi johtaa vahingonkorvausvastuuseen ja jopa rangaistuksiin. Ks. KKO 2000:112, josta tosin poliisina (?) lienet jo tietoinenkin. Yllättävää kyllä, vaikuttaisi siltä, että EIT:ssäkin korvaustuomioihin ovat johtaneet enemmänkin tämän ryhmän teot, eivät niinkään yksityisten yksityisiin kohdistamat oikeudenloukkaukset.
Valtio on kyllä velvollinen kunnioittamaan, suojaamaan ja toteuttamaan kansalaistensa perus- ja ihmisoikeuksia, mutta hyvä anonyymi, ongelma agitoimassasi "suoran toiminnan linjassa" on kolikon toinen puoli. Se, että myös sellaiset henkilöt, jotka miellät "kukkahatuiksi" tai "rikollisiksi", nauttivat näitä samoja oikeuksia. Niihin ei käy kajoaminen ilman asianmukaisia oikeusturvatakeita.
Että sellaista.
Lähetä kommentti