14. KKO:n julkisuudelta piilotetut ratkaisut

1. Arvioin blogissani 6. ja 8.8.2008 korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöstä KKO 2008:77 kriittisesti. Tuossa ratkaisussa KKO hyväksyi välimiesten välitystuomion, jonka välimiehet olivat perustaneet kantajan hyväksi sellaiseen välittömästi relevanttiin tosiseikkaan (oikeustosiseikkaan), johon kantaja ei ollut itse välimiesmenettelyssä kanteensa tueksi vedonnut. Mielestäni KKO:n ratkaisu oli välimiesmenettelyssä noudatettavan väittämistaakkanormin vastainen. KKO:n olisi pitänyt hyväksyä alempien oikeuksien ratkaisut, joilla välitystuomio kumottiin, koska sanottu virhe muodostaa VML 41 §:n mukaan välitystuomion kumoamisperusteen. Äänestyksen jälkeen KKO kuitenkin hyväksyi välimiesten sanotun menettelyn, jolloin välitystuomio jäi pysyväksi. - Odottelen mielenkiinnolla kollegojeni kommentteja ratkaisun johdosta.

2. Ratkaisu KKO 2008:77 annettiin 2.7.2008. Se kuuluu ns. ennakkopäätöksiin (prejudikaatteihin), joilla KKO katsoo olevan ennakkopäätösarvoa eli joilla on merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai muutoin oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi. Suomessa ennakkopäätökset eivät ehdottomasti sido alempia tuomioistuimia tai korkeinta oikeutta itseään, mutta niillä on kuitenkin käytännössä vahva sitova vaikutus.

3. Ratkaisun ennakkopäätösluonne ilmenee siitä, että ratkaisusta laaditaan laaja seloste, joka sisältää KKO:n oman ratkaisun ja sen otsikkoon otettavan oikeus- tai ratkaisuohjeen lisäksi myös asian aikaisemmat käsittelyvaiheet käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa samoin kuin mainittujen alempien oikeuksien ratkaisut perusteluineen. Ennakkopäätökset tallennetaan ratkaisujen antopäivinä KKO:n ylläpitämille kotisivuille (www.kko.fi). Ennakkopäätökset julkaistaan myös internetissä Finlex-säädöstietopankkipalvelussa, jota päivitetään viikottain. Lisäksi ennakkopäätökset julkaistaan KKO:n vuosikirjoissa.

4. Elokuun lopulla eli vajaa pari kuukautta ennakkopäätöksen KKO 2008:77 julkistamisen jälkeen on annettu toinen KKO:n ratkaisu, jossa on kysymys samasta oikeuskysymyksestä kuin mainitussa ennakkopäätöksessäkin eli väitetystä väittämistaakkanormin rikkomisesta; nyt kyseessä ei kuitenkaan ole välimiesmenettelyssä vaan tuomioistuimessa ratkaistusta asiasta. Kyseisen ratkaisun diaarinumero on S2007/659 ja taltionumero 1740/2008, tapausta koskeva juttu on esitelty KKO:ssa 12.6. ja sitä koskeva ratkaisu on annettu 28.8.2008.

5. Tätä ratkaisua ei ole kuitenkaan julkaistu ennakkopäätöksenä, eli KKO on katsonut, että sillä ei ole edellä mainittua ennakkopäätösarvoa. Kyseinen ratkaisu kuuluu ryhmään "muut ratkaisut", joista KKO laatii ainoastaan hyvin lyhyen kuvauksen. Kuvaus sisältää ainoastaan parin parin kolmen rivin pituisen ilmoituksen siitä, mistä asiassa on KKO:ssa ollut kysymys. Tällaista kuvauksista laaditaan vuosikirjaan erillinen hakemisto ja ne otetaan Finlexiin omana tietokantanaan. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että se, joka on kiinnostunut tällaisen "muun ratkaisun" sisällöstä, saa itse ottaa selville, mitä ratkaisu oikein pitää sisältää; hän joutuu tilaamaan KKO:n kirjaamosta jäljennöksen ao. ratkaisusta.

Usein on sangen harkinnanvarainen kysymys ja pitkälti "makuasia", onko KKO.n ratkaisulla ennakkopäätösarvoa vai ei.

6. KKO:n "muu ratkaisu" 28.8.-08 koski tapausta, jossa kantajayhtiö A vaati käräjäoikeudessa korvausta vastaajayhtiö B:n menettelyn vuoksi purkautuneen yhteistyösopimuksen aiheuttamista kuluista. B vastusti kannetta sillä perustella, ettei sopimusta ollut näytetty edes syntyneen. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen vm. perusteella. - A valitti hovioikeuteen ja uudisti kanteen. B puolestaan vastusti kannetta edelleen sillä perusteella, ettei sopimusta ollut syntynyt. Hovioikeus katsoi, että sopimus oli syntynyt, mutta hylkäsi korvausvaatimuksen, koska sopimus olisi saattanut olla tappiollinen, eikä A:lla tämä tietoisesti ottamansa riski huomioon ottaen ollut oikeutta saada korvausta sopimuksen aiheuttamista kuluista. - KKO myönsi A:lle valitusluvan ja katsoi päätöksessään, että hovioikeus oli perustaessaan ratkaisunsa sopimuksen mahdolliseen tappiollisuuteen perustanut sen seikkaan (oikeustosiseikkaan), johon B ei ollut vedonnut. Toisin sanoen hovioikeus oli menetellyt vastoin laissa säädettyä väittämistaakkanormia (OK 24:3.2). Tämä oli sellainen oikeudenkäyntivirhe, jonka vuoksi KKO palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Asiassa oli kysymys myös parista muusta tärkeästä prosessioikeudellisesta kysymyksestä, mm. tuomioistuimen prosessinjohdosta ja sen laiminlyönnistä.)

7. KKO:n ratkaisu on aivan oikea, vaikkakin ratkaisun perustelut olisivat saaneet olla yksityiskohtaisemmat ja informatiivisemmat. Minusta ratkaisulla olisi ollut merkittävää ennakkopäätösarvoa, sillä tiedän, että käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit odottavat KKO:lta väittämistaakkaa ja prosessinjohtoa koskevia ennakkopäätöksiä; niitä on tähän mennessä annettu hyvin niukasti.

8. Miksi sitten KKO:n ratkaisun antanut viisijäseninen jaosto, joka on päättänyt myös ratkaisun julkaisemisesta, ei ole halunnut julkaista ratkaisua ennakkopäätöksenä? Miksi KKO on halunnut tavallaan "piilottaa" ratkaisun julkisuudelta? Tähän voi olla erilaisia syitä. Joskus KKO ei ehkä ole itsekään sataprosenttisen varma siitä, onko sen ratkaisu sittenkään oikea; näin esimerkiksi silloin kun myös jokin muu ratkaisuvaihtoehto olisi ollut perusteltavissa. Toisinaan taas saatetaan vedota siihen, että ratkaisu koskee enemmän näytön arviointia kuin oikeuskysymystä, josta ennakkopäätös on yleensä mahdollista antaa. Useimmiten ratkaisu jätetään julkaisematta siksi, että sillä ei sittenkään katsota olevan riittävästi ennakkopäätösarvoa, vaikka valituslupa onkin myönnetty juuri tällä perusteella. Kuten sanottu, tämä on aina sangen harkinnanvarainen kysymys. On myös tapauksia, joissa KKO ei syystä tai toisesta halua herättää ratkaisulla julkisuutta.

9. Asiasta ei tietenkään ole varmuutta, mutta luulen, että nyt esillä olevassa tapauksessa ratkaisun julkaisematta jättäminen johtuu suurimmaksi osaksi juuri vm. syystä. KKO:n ratkaisu on nimittäin ristiriidassa paria kuukautta aiemmin ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2008:77 kanssa. Vm. tapauksessa KKO siis päätyi siihen, että väittämistaakkanormia ei ollut rikottu, mutta elokuun ratkaisussa päädyttiin toisenlaiseen lopputulokseen. Tietenkin voidaan aina väittää, että tapaukset ovat siinä määrin erilaiset, että niissä voidaan aivan perustellusti päätyä erilaiseen lopputulokseen. Tapauksilla on kieltämättä myös nyt erilaisia piirteitä: ennakkopäätösratkaisu koski välimiesmenettelyä, kun taas uudemmassa ratkaisussa oli kyse tuomioistuimen ratkaisusta; aiemmassa ratkaisussa oli kyse kantajan väittämistaakasta, mutta uudemmassa taas vastaajan väittämistaakasta jne. Toisaalta voidaan huomauttaa, että yleisesti ottaen väittämistaakkaa on sovellettava kantajaan nähden (ratkaisu KKO 2008:77) vähintään yhtä ankarasti kuin vastaajaan (ratkaisu 28.8.-08); jos siis vastaajalla oli väittämistaakka vm. ratkaisussa niin sitä suuremmalla syyllä kantajan olisi tullut vedota välimiesmenettelyssä ratkaistussa jutussa seikkaan, jonka välimiehet nyt kuitenkin ottivat huomioon omasta aloitteestaan.

10. Pidän aika todennäköisenä, että KKO ei ole halunnut julkaista uudempaa ratkaisuaan ennakkopäätöksenä juuri siksi, että se on halunnut välttää mainitun ratkaisun rinnastamista ja vertaamista heinäkuussa ennakkopäätöksenä julkaistuun ratkaisuun. Kriittinen kommenttini ratkaisusta KKO 2008:77 on julkaistu 6. ja 8.8. ja uudempi ratkaisu on annettu 28.8. Tiettävästi kommenttini on ollut KKO:n tiedossa melko pian sen julkaisemisen jälkeen ja siis hyvissä ajoin ennen kuin 28.8. annetun "muun ratkaisun" julkaisemisesta on päätetty. Yksi oikeusneuvos (Rajalahti) on sitä paitsi ollut mukana molemmissa ratkaisuissa.

11. Spekuloinneista päästäisiin po. suhteessa eroon, jos kaikki tapaukset, joissa KKO on myöntänyt valitusluvan, julkaistaisiin samalla tavalla eli ennakkopäätöksinä; tätä olen ehdottanut aiemminkin. Silloin lukijat saisivat itse päätellä tapauksen faktoista ja etenkin KKO:n perusteluista, millainen prejudikaattiarvo KKO:n ratkaisuille on syytä antaa.

12. Kilpailu siitä, kuka saa asiansa KKO:n tutkittavaksi ja millaisissa asioissa KKO antaa valituslupia, on käytännössä kovaa. Vuosittain KKO myöntää nimittäin valitusluvan vain noin 6-7 prosentissa tapauksista, joissa valituslupaa siltä pyydetään. KKO:ssa on muodostunut eräänlainen epävirallinen valituslupakiintiö, jota KKO ei halua vuosittain ylittää.

13. Vuonna 2007 KKO myönsi 156 valituslupaa, mutta ennakkopäätöksinä KKO päätti julkaista vain 103 ratkaisuaan. Ns. muita ratkaisuja, joita ei siis julkaistu ennakkopäätöksinä, mutta joita koskevissa asioissa valituslupa oli kuitenkin myönnetty ennakkopäätösperusteella, annettiin vuonna 2007 peräti 54 asiassa. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä, mihin vuosittain KKO:ssa häviää noin 50 asiassa muutaman kuukauden kuluessa tapauksilla valituslupaa myönnettäessä nähty ennakkopäätösarvo? Onko niillä itse asiassa ollut alun perinkään ennakkopäätösarvoa ja miksi valituslupa on siis myönnetty?

14. Yksi epäkohta KKO-prosessissa on siinä, ettei KKO lainkaan perustele valitusluvan myöntämistä koskevia päätöksiään. Valitusluvan myöntämisestä ei tehdä mitään päätöstä, ja jos valituslupa evätään, todetaan päätöksessä lakonisesti vain: "Valituslupaa ei myönnetä." (Minun mielestäni sanottu käytäntö ei perustu lakiin, mutta en ota tässä yhteydessä sanottua kysymystä lähemmin puntaroitavaksi.) Valitusluvan myöntämistä koskevat asiat ratkaistaan yleensä jaostossa, jossa on vain kaksi jäsentä; jos nämä eivät ole yksimielisiä, asia käsitellään kolmen jäsenen kokoonpanossa.

15. Selvää on, että nämä säännökset antavat KKO:lle ja sen yksittäisille jäsenille varsin suuren ja kontrolloimattoman harkintavallan valituslupamenettelyssä samoin kuin päätetään ratkaisulla mahdollisesti olevasta ennakkopäätösluonteesta. Mielivallan vaara saattaa olla käsillä, kun KKO päättää, kuka ja kenen asianajajan päämies saa juttunsa KKO:n tutkittavaksi. Voisi ajatella, että suuret liikeyritykset, pankit yms. yhteisöt ovat tässä suhteessa etenkin riita-asioissa vahvoilla. Niiden juttuja ajavat advokaatit tuntevat nimittäin työnsä puolesta usein hyvin ne KKO:n jäsenet, jotka toimivat sivutoimisesti välimiehinä yritysten välisissä riidoissa. Näyttöä tästä ei ole, mutta on muistettava, että tuomaritkin ovat vain ihmisiä ja tuomiovallan käyttö on aina inhimillistä toimintaa.