Kylätie on hiljainen1. Pari kolme päivää sitten kommentoin ratkaisua KKO 2010:78, joka koski hovioikeustuomarin esteellisyyttä Jippii-jutun käsittelyssä. Tässä nyt kommentoitavassa ratkaisussa (KKO 2010:81), joka syntyi äänestyksen jälkeen (2-2-1), on myös kysymys esteellisyydestä.
2. Tarkemmin sanottuna korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, onko yksityisistä teistä annetussa laissa (YksTL) tarkoitetun tiekunnan toimielimenä olevan hoitokunnan jäsen esteellinen osallistumaan tiekunnan vuosikokouksessa tieosakkaana päätöksen tekemiseen, joka koskee tilityksen hyväksymistä edelliseltä varanhoitokaudelta. Asian tekee kimurantiksi se, että yksityistielaissa ei ole säännöksiä tällaisesta esteellisyydestä.
3. Kirkkonummen kunnan yhdyskuntatekniikan lautakunta, joka toimi myös tielautakuntana, totesi 2007, että Honskbyn tiekunnan vuosikokouksessa tilityksen hyväksymisestä päätettäessä päätöksentekoon oli osallistunut myös tiekunnan toimielimiin kuuluvia tieosakkaita. Tällä perusteella tielautakunta kumosi tiekunnan sanotun päätöksen.
4. Vantaan käräjäoikeus maaoikeutena - Suomessa ei enää nykyisin ole erillisiä maaoikeus-nimisiä erityistuomioistuimia - jonne tiekunta valitti ja vaati tielautakunnan päätöksen kumoamista, ei vuonna 2008 antamallaan tuomiolla muuttanut tielautakunnan päätöstä. Käräjäoikeus joutui äänestämään asiassa, äänestysnumerot olivat 2-2, jolloin puheenjohtajana toimineen käräjätuomarin kanta ratkaisi.
5. Korkein oikeus myönsi Honskbyn tiekunnalle valitusluvan ja tutki valituksen. Korkeimman oikeuden enemmistö, joka lopputuloksen osalta käsitti kolmen jäsenen eli presidentti Pauliine Koskelon ja oikeusneuvosten Pasi Aarnion ja Pertti Välimäen kannan, päätyi siihen, etteivät hoitokunnan jäsenet olleet esteellisiä osallistumaan sanottuun päätöksentekoon, koska tielaissa ei ole tämän tapauksen varalta esteellisyyssäännöksiä ja koska tiekunnan kokouksessa ei ollut syytä noudattaa vastaavaa esteellisyysperustetta kuin muun muassa osakeyhtiö- ja yhdistyslaeissa on säädetty tili- ja vastuuvapauden myöntämistä koskevan päätöksenteon osalta.
6. Lopputuloksen eli esteellisyyden ja päätöksen kumoamisen osalta vähemmistöön jäivät oikeusneuvokset Ilkka Rautio ja Juha Häyhä. He katsoivat esittämillään perusteilla, että tiekunnan kokouksessa oli menetelty virheellisesti siltä osin kuin hoitokuntaan kuuluva tiekunnan osakasa on voinut osallistua tili- ja vastuuvapauden myöntämiseen edelliseltä varainhoitokaudelta. Rautio ja Häyhä pysyttivät käräjäoikeuden/maaoikeuden tuomion.
KKO:n ratkaisun Finnlex-seloste löytyy kokonaisuudessaan täältä.
7. KKO:n ennakkopäätös on juridisesti mielenkiintoinen kahdessa suhteessa. Ensinnäkin edellä mainitun esteellisyyskysymyksen takia ja toiseksi KKO:ssa eri kannanotoissa ilmenneen perustelemistavan vuoksi. KKO:ssa ratkaisussa esiintyy kolme erilaista perustelutapaa.
8. Minua henkilökohtaisesti kiinnostaa - niin tässäkin tapauksessa - juuri tuomion perustelemistapa ja -tyyli. Näin muun muassa siksi, että vasta noin pari viikkoa sitten ilmestyi Petri Martikaisen ja minun kirjoittama kirja Tuomion perusteleminen (ks. blogi 343/31.10.-10) jossa olemme pohtineet runsaan 100 sivun verran (ks. sivut 355-480) juuri tuomioistuimien ja nimenomaan korkeimman oikeuden lainsoveltamiskysymysten perustelemista eli niin normiperusteluja. Nyt kommentoitavassa tapauksessa on kyse juuri normiperusteluista, ei sen sijaan näytön perustelemisesta tai faktaperusteluista. Lanseerasimme jo vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassamme Pro et contra samannimisen perustelemismetodin tai -mallin, jonka käyttöä olemme myös uudessa kirjassamme suositelleet. On sen vuoksi aina mielenkiintoista nähdä, miten tuomioistuimet suhtautuvat pro et contra -metodin käyttämiseen.
9. Pidemmittä pulinoitta viittaan KKO:n edellä viitattuun ratkaisuselosteeseen, josta ilmenee, että korkeimman oikeuden viidestä jäsenestä vain yksi eli oikeusneuvos Välimäen votumin perusteluissa on noudatettu pro et contra -metodia. Välimäki on havainnollistanut perustelemismetodiaan varustamalla esteellisyyttä puoltavat ja sitä vastaan puhuvat näkökohdat väliotsikoilla. Tämän jälkeen seuraa johtopäätösosa, josta Välimäki on käyttänyt lyhyesti nimikettä "Kantani." Kyse on itse asiassa eri suuntaan puhuvien näkökohtien ja seikkojen keskinäisestä punninnasta, mikä olisi sopinut myös tämän johtopäätösosan nimeksi. Minusta punninta-osuus olisi saanut Välimäen votumissa laajempikin, sillä juuri siitä tulisi ilmetä, miksi tuomari on tullut valitsemaansa lopputulokseen eli miksi Välimäki on tässä tapauksessa antanut etusijan tai suuremman painoarvon - minusta hieman yllättäen - juuri esteellisyyttä vastaan puhuville seikoille.
10. Presidentti Koskelon ja oikeusneuvos Aarnion mielipide on pikkutarkkaa juridiikkaa, jossa näyttäisi visusti varotun tuomasta esiin juuri minkäänlaisia valittua lopputulosta vastaan puhuvia contra-näkökohtia; ainoastaan valittua lopputulosta puoltavat seikat on noteerattu.
Myönteisenä seikkana Koskelon ja Aarnion lausumassa ovat kappaleet 2-5, joissa on muun muassa selostettu, millaisia esteellisyyssäännöksiä muissa laissa eli esimerkiksi osakeyhtiö- ja yhdistyslaissa vastaavanlaisissa tilanteissa on annettu.
11. Toisaalta Koskelon ja Aarnion lausuma on jotenkin sekava, sillä siinä ei oikeastaan (varsinkaan kappaleissa 5-7) tuoda oikein esiin, että nyt on kysymys nimenomaan mahdollisesta esteellisyydestä ja sen arvioinnista; esteellisyyden sijasta puhutaan paljosta muusta, mikä minusta lähinnä vain hämärtää asiaa. Huomionarvoista on myös se, että toisin kuin Raution ja Häyhän lausumassa, Koskelo ja Aarnio sivuuttavat perusteluissaan oleellisen asian eli esteellisyyssäännösten ration tai funktion.
12. Koskelo ja Aarnio vaikuttavat - ainakin minusta - melkoisilta pilkunviilaajilta päätyessään kappaleissa 5 ja 6 siihen, että yksityistielaissa tarkoitettu "säännönmukainen vuotuinen päätös tilityksen hyväksymisestä" ei sinänsä ole "yleisesti oikeusvaikutuksiltaan" rinnastettavissa muissa yhtiömuodoissa edellytettävään vastuuvapauden myöntämistä koskevaan päätökseen. Toki näin on, mutta nyt puheena olevassa tapauksessa mainitulla erolla ei minusta ole erityistä relevanssia, sillä tapauksessahan on kyse ensi sijassa väitetystä esteellisyydestä. Näkisin, että tällöin Koskelon ja Aarnion esille ottamat pikku erot ja nyanssit menettävät merkityksensä. Niin, ja mihin heiltä unohtui sellainen asia kuin analogia? Kirjassa Tuomion perusteleminen toimme Petri Martikaisen kanssa esiin hienoisen ihmettelymme siitä, että nykyisin oikeusteoriassa, puhumattakaan oikeuskäytännöstä ja KKO:n ratkaisuista, ei puhutaan yleensäkään analogiasta, kun on kyse laintulkinnasta.
13. Hieman oudolta vaikuttaa myös se, että kun Koskelo ja Aarnio, samoin kuin Välimäkikin, puhuvat siitä, että tiekunnan kokouksessa päätettiin (vain) edellisen varainhoitokaudelta annetun "tilityksen hyväksymisestä", käyttävät Rautio ja Häyhä sen sijaan samasta asiasta kainostelematta nimitystä "tili- ja vastuuvapauden myöntäminen." KKO:n viisi jäsentä eivät siis näytä päässeen yhteisymmärrykseen siitä, mistä asiasta tiekunta oikeastaan oli päättämässä! Varmaan tilityksen hyväksymisellä ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisellä on, jos oikein tarkkoja ollaan, tietty ero yksityistielain omaksumassa terminologiassa. Mutta kuten jo edellä kysyin, onko tällä todella merkitystä, kun arvioidaan hoitokunnan jäsenten esteellisyyttä? Minusta ei näyttäisi olevan. KKO:n perustelukappaleesta 8 ilmenee, että Koskelo ja Aarnio olisivat saattaneet olla esteellisyyden osalta toisella kannalla, jos tiekunnan kokouksessa olisi käsitelty hoitokunnan jäsenten vastuuta tai sen edellytysten arviointia.
14. Raution ja Häyhän äänestyslausuma ei ole pituudella pilattu, mutta toisaalta myöskään siinä ei ole noudatettu pro et contra -perustelutapaa; perusteluissa tuodaan esiin vain valittua lopputulosta puoltavia seikkoja. Koskelon ja Aarnion lausumaan verrattuna Raution ja Häyhän lausuma on kuitenkin "selvää tekstiä", ja erityisen myönteistä siinä on, kuten jo mainitsin, kappale, jossa käsitellään esteellisyyden ratiota.
15. Minusta se kanta, johon oikeusneuvokset Rautio ja Häyhä ovat päätyneet, on kyllä oikea - jos nyt tällaisessa tapauksessa voidaan edes puhua yhdestä ainoasta ehdottomasti oikeasta lopputuloksesta. Kuten Rautio ja Häyhä sanovat, "hoitokunnan toiminnan valvonta ei olisi todellista, jos tilitysvelvolliset hoitokunnan jäsenet voisivat itse osallistua siihen päätöksentekoon, jossa on kysymys heidän toimintansa arvioinnista tiekunnan hoitokunnan jäseninä." Tällaiset reaaliset näkökohdat tai asia-argumentit, joita itse olen aina pitänyt juridisen päätöksenteon samoin kuin tuomionperustelujen suolana, näyttäisivät puuttuvan Koskelon ja Aarnion lausumasta.
16. Perustelujen kirjoittamisen ja pohdinnan osalta kannatan kuitenkin Välimäen perustelutyyliä, jonka soisin yleistyvän yleensäkin tuomioistuiminen perusteluissa. Ehkä tässä tapauksessa Välimäki on marssittanut esiin liikaakin "tavaraa" eli erilaisia pro ja contra-seikkoja ja näkökohtia, vähemmälläkin olisi luultavasti selvitty. Varsinainen punninta-osuus oli sen sijaan saanut olla kattavampi. Minusta Välimäki on korostanut tarpeettomasti tiekunnassa esiin tulevien esteellisyystilanteiden ja -perusteiden "periaatteellisuutta" ja monitahoisuutta. Kuten esillä olevasta tapauksestakin näkyy, tiekunnassa syntyvät esteellisyystilanteet ovat yleensä melko "simppeleitä", niiden vaikeusasteen korostamiseen ei liene aihetta.
17. Korkeimman oikeuden olisi tullut ajatella hieman sitä, millaisiin seurauksiin ja tulevaan käytäntöön tämä ennakkopäätös mahdollisesti johtaa. Esteellisyyden huomioon ottamisen ja korostamisen sijasta tilanne tiekunnissa voi nyt annetun ennakkopäätöksen myötä johtaa siihen, että "yksityisteillä ja turuilla" aletaan elää entistä enemmän ikään kuin ellun kanat, siis viis välittämättä esteellisyyksistä ja muista sellaisista krumeluureista. Vaikka kaikissa muissa yhteyksissä korostetaan aiempaa enemmän esteettömyyden ja oikeudenmukaisen menettelyn tärkeyttä, yksityistieasioissa saadaan toimia melkein miten huvittaa.
18. Yksi näkökohta vielä. Korkeimman oikeuden enemmistön kanta ilmentää, että pikkutarkka legalisimi on Suomessa ja suomalaisissa tuomioistuimissa vielä hyvissä voimissaan. Lain soveltaminen ja tulkinta nojaa myös KKO:ssa aika tarkasti lain kirjaimeen, ei lain tarkoitukseen, eikä tulkinnassa kiinnitetä juurikaan huomiota eri ratkaisuvaihtojen seuranaisvaikutuksiin. Reaalisille näkökohdille, asia-argumenteille tai teleologisille seikoille ei juuri panna päätöksenteossa tai perusteluissa painoa. Sen sijaan lakiteksti ja lain esityöt ovat tulkinnassa kaiken aa ja oo.
19. KKO:n entinen presidentti Olavi Heinonen korosti omalla kaudellaan sitä, että vaikka KKO:n päätehtävänä on ennakkopäätösten antaminen, se voi ja saa tapahtua vain kirjoitetun lain puitteissa ja yksittäistapauksia ratkaisemalla. Heinoselle lainsäätäjän antamien lakien mukaisen oikeuden kehittäminen KKO:n ennakkopäätöksillä oli kauhistus, eikä hän koskaan suostunut arvioimaan ratkaisuissa sovellettujen lainsäännösten perustuslainmukaisuutta eikä edes viittaamaan perusteluissa perustuslain säännöksiin. Heinonen oli virassaan vakaumuksellinen sosialidemokraatti, joka katsoi, että vain eduskunnalla oli valta arvioida lakien perustuslainmukaisuutta.
20. Monissa ellei kaikissa muissa länsimaissa ylimmille tuomioistuimille sen sijaan on lähes aina tunnustettu oikeutta kehittävä tai jopa sitä muuttava toimivalta ja rooli. Itse olen suositellut tällaisen kehityksen omaksumista myös Suomeen (mm. kirjassani Lainkäyttö vuodelta 1995). Joitakin merkkejä tästä näkyi jo Heinosen edeltäjän eli KKO:n presidentti Curt Olssonin kaudella, mutta Heinosen aikana KKO otti tässä suhteessa taas takapakkia. Eikä mistään suuresta muutoksesta voida tässä suhteessa puhua myöskään Pauliine Koskelon presidenttikaudella.
21. Ratkaisu KKO 2010:81 edustaa sekä lopputuloksen että enemmistön perustelutavan osalta edellä mainittua "pysähtyneisyyden aikaa" ja legalismia. Oikeutta ei ole joko haluttu tai uskallettu kehittää ennakkopäätöksellä edes tällaisessa suhteellisen selvässä ja täysin epäpoliittisessa kysymyksessä.
22. Pähkinäkuoressa voi sanoa, että KKO:n enemmistö on ratkaissut asian niin kuin on ratkaisut siksi, että a) laissa ei ole säädetty puheena olevan kaltaisen tapauksen osalta esteellisyydestä, ja b) myös lain esityöt vaikenevat asiasta. - Tällaisessa tilanteessa pitäisi käyttää tervettä järkeä, mutta nyt se näyttää, paha kyllä, sivuutetun.
24 kommenttia:
Juristiystäväni tapasi sanoa, että "säännöt ovat järjen korvike".
Mitä semmoinen tilivapaus oikein on? Onko tilivapaudesta säädetty jossain laissa?
Tarkoittaako tilivapaus sitä, ettei tilejä tarvitse pitää?
Eikö oikea ilmaisu olisi se, että tilit hyväksytään ja vastuuvapaus myönnetään. Tietenkin sillä edellytyksellä, että tilinpito on kunnossa.
"Huomionarvoista on myös se, että toisin kuin Raution ja Häyhän lausumassa, Koskelo ja Aarnio sivuuttavat perusteluissaan oleellisen asian eli esteellisyyssäännösten ration tai funktion."
Tämä on sääli, koska enemmistön kannalle on myös vahvoja asia-argumentteja. Tiehoitokuntaan ts "hallitukseen" kuluu monesti tien suuremmat ja aktiivisimmat omistajat/käyttäjät. Jos he olisivat esteellisiä, voisi pahimmasa tapauksissa pienimmät ja passiivisemmat osakkaat ja muut "känkkäränkat" todeta hoitokunnan menetelleen väärin kun se on tehnyt jotain. Osakeyhtiössä tämä voidaan hoitaa "siististi" kun Oy:n hallituksen jäsenyys katsotaan henkiökohtaiseksi ja se osakkeenomistajataho, joka on hänet nimennyt voi äänestää toisen henkilön toimesta hallituksen jäsenin vastuuvapauden puolesta. Pienissä yhtiöissä ja tiekunnissa tästä tulee ongelma, kun tilan omistaja (ts tieyksiköiden haltija) ja hoitokunnan jäsen voivat olla sama henkilö. KKO:n enemmistön kanta ts vahvisti sen kannan tieoissa "tieyksiköt äänestävät".
Pro et contra on käytännön tuomarille huono ohjenuora siksi, että se on sisällöltään tyhjä. Huono, mutta tavallinen, sovellus on nimittäin sellainen, että tuomiossa listataan todistelua puolesta ja vastaan, eikä millään tavalla perustella sitä (a) miksi jokin seikka puhuu väitettä vastaan/sen puolesta (b) mihin ja millä painolla todiste vaikuttaa sekä (c) millä perusteella puolesta/ vastaan puhuva kokonaisnäyttö lopulta katsotaan painavammaksi. Käytännöllisempi harkinta- ja perustelusapluuna löytyy esim. dieseniläisestä vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen arvioimisesta.
Pelkkä eri suuntaan puhuvien argumenttien "listaus" ei tietenkään riitä, vaan olennaista on noiden seikkojen avoin keskinäinen punninta.
Diesenin hypoteesimetodia sovelletaan vain rikosjutuissa, ei riita-asioissa. KKO:n ratkaisussa oli kyse riita-asiasta.
Anonyymin mainitsemia "känkkäränkkä-argumentteja ei enemmistön votumista taida löytyä. Onko siis kyse tavallaan fasadiperusteluista, joista todelliset perustelut on siivottu pois?
Kukapa voi enää luottaa tähän järjestelmään.
Hovioikeuden päätöksen jälkeen ei kko myöntänyt valituslupaa ja nyt on sitten tuomiot purettu ja asia palautettu hoviin.
No saadaan ainakin oikeuden hakeminen entisestäänkin kalliimmaksi joten kyllä tuomioistuimissa alkaa jutut vähentyä ja säästoä saadaan aikaiseksi. Se varmaan tarkoituskin on.
Jos joskus vielä törmään siihen että oikeuksiani loukataan niin poliisilta enkä oikeudelta hae enää ikinä oikeutta. Sitä saa halvemmallakin tavalla jos tarvis on.
Pro et contra istuu toki paremmin riitajuttuihin kuin rikoksiin. Omien kokemusteni mukaan se toimii vielä paremmin, jos ratkaisua ei haeta kiinteiden todistustaakkasääntöjen avulla, vaan ns. ylipainoperiaatteen mukaisesti. Perusteluista puhuttaessa on kuitenkin aina hyvä muistaa, että perustelut eivät koskaan voi olla niiden taustalla olevaa ajattelua laadukkaampia.
Anonyymi tarkoittanee siis tänään annettuja "loppuja" Jippii-tuomion kumoamispäätöksiä. KKO on antanut näistä kantelupäätöksistä tänään seuraavansisältöisen tiedotteen:
Tiedote 12.11.2010 - Loput Jippii-ratkaisut annettiin
Korkein oikeus (KKO) on tänään antanut ratkaisunsa lopuissa ns. Jippii-oikeudenkäyntiä koskevissa asioissa. Nyt ratkaistuja asioita oli yhteensä seitsemän. Jokainen näistä oli tuomiovirhekantelu, ja ne kaikki kohdistuivat Helsingin hovioikeuden Jippii-asiassa toukokuussa 2009 antamaan tuomioon. Kantelijat vaativat, että hovioikeuden tuomio poistetaan ja puretaan, koska heidän mielestään yksi hovioikeuden jäsenistä oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Kanteluiden tekijöihin kuului mm. Jippii-yhtiön entinen toimitusjohtaja.
Ratkaisut edellä mainittuihin seitsemään kanteluasiaan ovat samansisältöiset. Ratkaisuissa KKO poisti kantelijoiden vaatimuksen mukaisesti hovioikeuden tuomion ja palautti asian kantelijoiden osalta Helsingin hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
KKO antoi tämän kuun alussa ensimmäinen samansisältöisen Jippii-asiaa koskeneen päätöksen. Siinä kantelun tekijänä oli Jippii Group:n Oyj:n entinen hallituksen puheenjohtaja.
Lisätiedot: Esittelijäneuvos Matti Sepponen, p. 01036 40085.
Tiedote 1.11.2010: Jippii Group Oyj:n entistä johtajaa koskenut tuomio poistettiin ja palautettiin hovioikeuteen
Ratkaisut H2010/72, H2010/142, H2010/178, H2010/192, H2010/193, H2010/194 ja H2010/195 (12.11.2010 ) ovat tilattavissa kirjaamosta, p. 01036 40050 tai korkein.oikeus@oikeus.fi.
KKO olisi todellakin voinut - itse asiassa sen olisi myös pitänyt - myöntää valitusluvat "normaalisissa järjestyksessä" mainittujen kantelijoiden tekimiin valituslupahakemuksiin ja ottaa asiat välittömästi tutkittavakseen ja päätyä jo muutamaa kuukautta aiemmin nyt annettuihin kumoamis- ja palauttamisratkaisuihin.
Koko oikeudenkäynti-järjestelmä on ihan perseellään tässä maassa. Laki on kirjoitettu näennäisesti ihan selvästi mutta oikeuskäytäntö menee juristien saivarteluksi ja paremmin saivarteleva voittaa.
Harmi ja surku niitä ihmisiä kohtaan jotka luulevat että laki on niinkuin tavan kansalainen asian luettuaan ymmärtää.
Suomen laki pitää pikinmiten saada selkokielellä kirjoitettua jotta ihmiset eivät turhaan lähde hakemaan oikeutta ja menettämällä siten rahaa turhaan.
Oikeusvaltiossa oikeuden saaminen ei pitäisi olla arpapeliä tai pärstäkerroin-mutuja!
Sitä oikeusneuvos Välimäen kantaa, että esteellisyyssäännökset on tarkoituksellisesti jätetty pois yksityistielaista, voidaan perustella säänneltävien päätöstilanteiden monimuotoisuudella. Hänen mainitsemiensa perusteiden lisäksi yleisen sääntelyn vaikeutta osoittaa esimerkiksi se, että esteellisyyttä ei voida soveltaa, kun tieosakkaat päättävät tiekunnan kokouksessa tieyksiköistä ja niiden tarkistamisesta olosuhteiden muututtua (jatkuva seurantavelvollisuus), vaikka päätös luonteensa vuoksi koskee aina välittömästi jokaisen osakkaan omaa etua. Tämä päätös on käytännössä osakkaan kannalta huomattavasti tärkeämpi kuin em. tilityksen tarkastaminen ja hyväksyminen.
Jos esteellisyyssäännökset olisivat ehdottomia, miten olisi meneteltävä, jos kokouksessa olisi läsnä vain hoitokunnan jäsenet, mikä ei ole pienten tiekuntien osalta mitenkään epätavallista?
Vaikka esteellisyyssäännösten soveltaminen sinänsä antaa ennakollisia takeita päätöksenteon asianmukaisuudesta, on tieosakkaan käytössä aina mahdollisuus saattaa päätöksenteon menettelyllinen ja aineellinen lainmukaisuus tielautakunnan käsiteltäväksi lain 70 §:n mukaisesti. Tämä koskee myös varainhoidon tilityksen tarkastamista ja hyväksymistä koskevaa päätöstä. Vaikea on nähdä, että esteellisyyssäännösten soveltaminen toisi mitään erityistä oikeussuojaetua hoitokunnan ulkopuolisille tieosakkaille. Keskeisempi ongelma lienee se, mistä saadaan halukkaita hoitamaan käytännössä palkatta tiekunnan yhteisiä asioita.
Blogistin ihmettely siitä, ettei KKO olisi päässyt yksimielisyyteen siitä, mistä päätöksenteosta asiassa on kysymys, näyttäisi päätösselostuksen mukaan selittyvän siitä, että ao. tiekunta oli pöytäkirjassaan puhunut tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä eikä siis ollut käyttänyt lain terminologiaa tilityksen tarkastamisesta ja hyväksymisestä, jota KKO on selvästi käyttänyt.
Blogistin peräänkuuluttama terve järki ei taida nyt ainakaan yksiselitteisesti auttaa esteellisyysinstituution soveltumisen arvioinnissa.
Oikeusneuvokset Rautio ja Häyhä kuitenkin käyttävät yksiselitteisesti termiä "tili- ja vastuuvapauden myöntäminen." Jos tästä - ja vain tästä - puhuttiin myös tiekunnan kokouksen pöytäkirjassa, niin eikö pitäisi lähteä siitä, että tästä myös oli - mahdollisesti muun ohella - kyse?
Enemmistön (Koskelo, Aarnio) perusteluissa tuotiin kyllä esiin systemaattisia argumentteja, mutta perusteluista puuttuu nähdäkseni oikea punainen lanka eli se, että kyse oli nimenomaan väitetystä esteellisyydestä eikä perusteluissa esiin marssitetuista monista sivuseikoista.
Argumentti, jonka mukaan "tiekuntia on hyvin erilaisia" tai että voi syntyä "monenlaisia hankalia tilanteita", ei minua kyllä oikein vakuuta.
Ei mikään viranomainen (tielautakunta) kai tarkastane viran puolesta tiekunnan pöytäkirjoja, esteellisyyteen on syytä vedota jo tiekunnan kokouksessa, kuten tässä tapauksessa kaiketi tehtiin (ei tosin ilmene KKO:n ratkaisun niukoista esitiedoista). Pienissä tiekunnissa asioista päästään sopuun, vaikka hoitokunnan jäsenet osallistuisivatkin vastuuvapaudesta päättämiseen tai tilityksen hyväksymiseen jne.
Ei voida lähteä siitä, että KKO:n tulisi olla niin hemmetin varovainen, että sen tulisi ottaa huomioon kaikki mahdollinen ja spekuloida kaikilla mahdollisilla (ja mahdottomilla) tilanteilla!
Kun esteellisyydestä ei mainita mitään a) lakitekstissä eikä b) edes lain esitöissä, on kysymyksessä niin sanottu oikeusaukko, jolloin siis tuomarin käytettävissä ei ole "valmista normia." Ks. esim. Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 360-361.
Tuomari ei voi tällaisessa tapauksessakan tyytyä non liquet -ratkaisuun, vaan tuomaria velvoittaa aina ratkaisupakko. Ongelma on ratkaistavissa analogian, asia-argumenttien (reaalisten tai teleologisten näkökohtien) ja keskenään erisuuntaisten yleisten oikeusperiaatteiden perusteella (ibidem). Tämä edellyttää tuomioistuimelta tietynlaista oikeutta kehittävän tai uutta luovan roolin omaksumista.
On huomattava, että yksityistielaki on jo aika vanha säädös, sillä se on annettu 1962; useita muutoksia lakiin on toki myöhemmin tehty. Vaikka vuonna lainsäätäjä tai -valmistelija olisi ajatellut, että esteellisyyssäännökset jätetään tarkoituksellisesti pois laista, ei vuonna 2010, siis lähes 50 vuotta lain voimaantulon jälkeen, tule tietenkään tyytyä tähän.
Elämänmeno maailmassa yleensä ja myös yksityisteillä on muuttunut sangen paljon vuoden 1962 ajoista. Esimerkiksi esteellisyystilanteilla ja yleensä oikeudenmukaisella oikeudenkäynnillä ja hyvällä hallinnolla ei ollut 50 vuotta sitten läheskään sitä merkitystä ja painoarvoa, mikä niillä nykyisin on.
Nykyisin puolueettomasta ja oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä sekä oikeusturvasta hallintomenettelystä säädetään jo perustuslaissa, mikä korostaa niiden samoin kuin tietenkin myös esteettömyyden merkitystä; tuomarin ja virkamiehen (lainkäyttäjän) puolueettomuus ja esteettömyys on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hallinnon a ja o.
Vaikka siis laissa (YksTL) ei ole säännöksiä esteellisyydestä, olisi tuomioistuimen ja viime kädessä ehdottomasti KKO:n tullut ottaa huomioon em. kehitys ja perusta kannanottonsa juuri siihen. Kyse on juuri tuomioistuimen ja nimenomaan KKO:n oikeutta kehittävästä roolista, jolla tällaiset asiat ja lain jälkeenjääneisyydet pystytään "hoitamaan."
Olen kirjoittanut tästä oikeutta kehittävästä roolista blogikirjoitukseni loppuosassa. Mutta tätä roolia KKO ei ole ottanut, vaan sen enemmistö (Koskelo, Aarnio ja Välimäki) on askarrellut, ellen sanoisi suorastaan näperrellyt, perusteluissaan yksinomaan yhtiö- ja yhteisöoikeudellisilla normeilla ja niistä tehdyillä vastakohtaisuuspäätelmillä.
Juuri tästä syystä KKO:n po. ratkaisu on mennyt niin sanotusti vikaan tai on ainakin oikeuden kehittämisen kannalta valitettava päätös.
Kun KKO on ennakkopäätöstuomioistuin, kuuluu sille tietenkin mainittu oikeutta kehittävä rooli. Suomessa tuomareita ja tuomioistuimia on kuitenkin 1970-luvulta lähtien peloteltu "tuomarivaltion vaaralla", jolloin "kaikki valta" siirtyisi lainsäätäjältä tuomioistuimille, jos tuomioistuimille uskottaisiin sanottu oikeutta kehittävä rooli.
Muistan, miten tällaista sanomaa tuomarivaltion vaaroista levittivät mm. sellaiset juristit kuin Olavi Heinonen, Lars D.Eriksson, Jyränki, Kivivuori ja Aulis Aarniokin. KKO:ssa Olavi Heinonen piti totisesti huolen siitä, ettei KKO vain olisi "kahminut" itselleen tuollaista valtaa!
Jokainen kuitenkin ymmärtää - ainakin pitäisi ymmärtää - että KKO ei voi menestyksellisesti huolehtia sille ennakkopäätöstuomioistuimelle kuuluvista tehtävistään, ellei se rohkene tai halua käyttää sille kuuluvaa oikeuttaa kehittävää ja luovaa valtaa. Oikeus ei kehity itsestään eli pelkästään lainsäädännöllä, joka on sitä paitsi usein aukollista ja tulkinnanvaraista.
Nyt professori Virolaiselta tuli todella valaiseva kirjoitus tuossa yllä.
Jo 6.5.1992 presidentti Mauno Koivisto edusti ja suorastaan edellytti sitä kantaa, että myöskin tuomioistuimet suorittavat lainsäädäntövaltaa. Kaikki paikalle kutsutut korkea-arvoiset tuomarit nyökyttelivät Linnassa.
Laissa oli iso oikeusaukko, jonka Koivisto päätti tukkia sillä, että hän sääti päässään sellaisen lain, että pankki voittaa aina tuomioistuimessa asiakkaansa ja nuiji tämän lain tuomarikunnan päähän.
Koiviston laki lienee voimassa edelleen.
Hhm, "suorittavat lainsäädäntövaltaa."- Tästä tuomioistuimen oikeutta kehittävässä roolissa ei tietenkään ole kyse.
Itse asiassa tuomioistuimella on aina tulkintatilanteessa tietynlainen oikeutta kehittävä rooli varsinkin silloin, kun tapauksesta ei ole olemassa aiempaa ennakkopäätöstä. Sanotaan, että tuomari toimii tuolloin "lainsäätäjän työn jatkajana."Aukkotilanteessa kyseisen roolin merkitys luonnollisesti kasvaa.
Toki tuomioistuin voi myös epäonnistua oikeutta kehittäessään eli viedä oikeutta takaperoiseen suuntaan. Kirjasin kuitenkin edellä näkyviin ne kriteerit, joiden mukaisesti tuota oikeutta kehittävää roolia tulisi harjoittaa, jotta oikeutta kehitettäisiin entistä paremmaksi. Tärkeintä on, että oikeutta kehitetään niiden arvojen ja tavoitteiden mukaisesti, joita yleisesti hyväksytyt oikeusperiaatteet heijastelevat.
Keskeinen arvo kaikessa lainkäytössä on tietenkin tuomioistuimen riippumattomuus muista valtiovallan vallankäyttäjistä eli lainsäätäjästä ja toimeenpanovallasta (hallituksesta ja tasavallan presidentistä), samoin kuin mediasta ja ns. yleisestä mielipiteestä. Tuomarit eivät voi ottaa poliitikoilta tai presidenteiltä vastaan ohjeita tai määräyksiä siitä, miten jokin tai tietyntyyppiset asiat olisi ratkaistava tai miten tiettyjä säännöksiä tulisi yksittäistapauksissa tulkita.
Se olisi täysin "arvotonta" oikeuden kehittämistä.
Ratkaisussa KKO 2010:81 korkeimman oikeuden enemmistö on itse asiassa kehittänyt oikeutta ja jopa luonut uutta oikeutta kyseisessä oikeusaukkotilanteessa.
Enemmistön perusteluista on nimittäin luettavissa seuraava oikeusnormi (tuomionormi):
- Hoitokunnan jäsenet eivät ole esteellisiä osallistumaan tiekunnan kokouksessa tilityksen hyväksymistä koskevaan päätöksentekoon.
Tällä normilla on siis täytetty yksityistielaissa oleva oikeusaukko. KKO on julkaissut ratkaisusta ennakkopäätösselosteen, joten se edellyttää, että tämän normin mukaan "eletään" vastaisuudessa kaikkialla maassa vastaavanlaisissa tilanteissa.
KKO on tosin yrittänyt kirjoittaa perustelunsa siten, että kyseessä ei olisi edellä mainitusta oikeuden kehittämisestä tai luomisesta, vaan puhtaasti laintulkinnasta. KKO on yrittänyt antaa kuvan, että kyse olisi "vain" laintulkinnasta; se vetoaa siihen, ettei laissa ole säännöksiä esteellisyydestä. Mutta todellisuudessa kyse on oikeuden kehittämisestä ja uuden oikeusnormin asettamisesta.
Suomessa KKO:n tai KHO:n ennakkopäätökset eivät kuitenkaan - onneksi, voisi sanoa - ole ehdottomasti sitovia ja velvoittavia oikeuslähteitä, joten alemmat instanssit (tielautakunnat ja maaoikeuksina toimivat käräjäoikeudet) eivät ole jatkossa velvollisia noudattamaan kyseistä tuomionormia, jos ne katsovat, ettei sanottu normi ole asiallisesti perusteltu ja hyväksyttävä. Myös tämä puoli kuuluu tuomioistuimien riippumattomuuteen.
Minusta KKO:n enemmistön muovaama (luoma) uusi normi ei ole perusteltu, vaan sillä oikeuden kehittämistä viedään takaperoiseen suuntaan. Olen yrittänyt perustella kantaani blogikirjoituksessa ja edellä olevissa kommenteissani.
Oikeuden kehittäminen ylimpien oikeusasteiden toimesta on sitä ongelmallisempaa, mitä arvoväritteisemmästä ratkaisutilanteesta on kyse. Erityisesti kun otetaan huomioon tuomioistuinten jäsenten arvomaailmojen jakaantuminen. - Nyt ko. ratkaisutilanne on kyllä perinteinen juridistekninen.
Lisäksi ei ole tavatonta, että lainsäädäntövallan käyttäjä puuttuu tilanteeseen, mikäli arvioi tuomioistuimen ratkaisun tavalla tai toisella epäonnistuneeksi. Tämä ei mitenkään loukkaa tuomioistuinten riippumattomuutta ja on helppoa toteuttaa myös käytännössä. Päinvastoin tuomioistuinten on viisasta pysytellä erillään poliittisen vallan käytöstä ja jättää se hallitukselle ja eduskunnalle, joille se perustuslain mukaan kuuluu. Liian aktiivinen "oikeuden kehittäminen" johtaa varmuudella siihen, että tuomioistuimet joutuvat entistä enemmän mukaan arvoväritteiseen yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja sitä kautta siihen välttämättömästi liittyvän kritiikin kohteeksi. Tämä puolestaan johtaisi vaatimuksiin tuomioistuinten saattamisesta poliittiseen vastuuseen. Tämä taas ei kai mitenkään käy päinsä.
Eli "oikeuden kehittämisessä" on puolensa ja puolensa.
Niinpä. Mutta taitavat tuomarit osaavat kehittää oikeutta sopivasti, ns. esittelijäsielut ja esittelijöistä KKO:n jäseniksi nimitetyt yms. tuomarit eivät ehkä siihen pystyisikään.
Siksi ei tehdäkään mitään kehittämisen eteen, kun ei ole pakko!
Ratkaisua KKO 2010:81 on kommentoitu myös blogissa
http://ymparistoasianajaja.blogspot.com
Blogistin käsityksistä poikkeaminen - nyt lainsäädäntövallan ensisijaisuuteen pitäytyminen tuomiovallan käytössä - on siis "ns. esittelijäsieluisuutta". Olkoon siis näin.
Ei pidä (yrittää) vääristellä!
En ole sanonut, että "lainsäädännön ensisijaisuuteen pitäytyminen tuomiovallan käyttämisessä" olisi ns. esittelijäsieluisuutta.
Esittelijäsieluisuus - piirre tuomarissa - voi sen sijaan olla yksi tekijä, joka ei saa tuomaria ajattelemaan lainkäytön/tuomioistuimen oikeutta kehittävää funktiota/roolia ja sen merkitystä.
Esittelijäsieluisuus on ominaisuus, jossa ei ilmene riittävästi itsenäisyyttä ja omaa ajattelukykyä.
Blogistin edellä mollaamien "heinoslais-aarniolaisten"(tämän laatijan luonnehdinta) argumenttien esittäminen ja painottaminen (ks. esim. oikeuslaitostoimikunnan mietintöä 1970-luvulta) näyttää olevan blogistille kuin punainen vaate. Blogistin omien lausumien vääristelystä ei tietenkään ole eikä ole ollut kysymys. - Näyttää sitä paitsi siltä, ettei blogisti ole lausumistaan luonnehdinnoista päätellen tavannut "riittävän" itsenäiseen omaan ajatteluun kykenevää (tuomioistuimen) esittelijää tai esittelijöitä. Onko nyt ko. asian esittelijä päätynyt mietinnössään blogistinkin kannattamaan lopputulokseen siis sattumalta vai miltä pohjalta tätä on arvioitava?
Mitä itse asiaan vielä tulee, niin ns. reaalisten argumenttien painosta ja merkityksestä oikeusaukkotilanteiden täyttämisessä voidaan olla perustellusti montaa mieltä. Näin tapahtui myös asiaa KKO:ssa ratkaistaessa. KKO:n enemmistön lausumista ilmenee edelleen, että asiassa otettiin nimenomaisesti korostaen kantaa ainoastaan esteellisyyteen nyt ko. tilityksen tarkastamis- ja hyväksymistilanteessa. Joissain muissa tilanteissa esteellisyyssäännöillä siis saattaa olla merkitystä; tarkemmin kantaa tähän yleiseen kysymykseen ei päätöksessä tietenkään voinut ottaa joutumatta selvästi lainsäätäjän rooliin.
Siihen blogistin erotteluun "lain tulkinnan" ja "oikeuden kehittämisen" välillä en osaa ottaa kantaa. Halutaanko erottelulla viitata siihen, että ensinmainittu on taaksepäin ja jälkimmäinen eteenpäin katsovaa? Oikeusaukkotilanteissa on aina kyse oikeuden luomisesta yksittäistapauksessa. Onko "oikeansuuntainen" oikeuden luominen vasta "oikeuden kehittämistä"?
Se taas, onko oikeusaukon täyttämisessä käytettävä analogia- (Rautio ja Häyhä) vai vastakohtaispäätelmää (Koskelo, Aarnio ja Välimäki), on oma tulkintakysymyksensä. Riippumatta siitä, kummalla kannalla ollaan, on lopullista asiaratkaisua tehtäessä kuitenkin otettava huomioon esteellisyyssäännöstön funktio. Selvää kai on, että kaikki päätöksentekoon osallistuneet ovat tämän mieltäneet, vaikka eivät olisi sitä perusteluissaan blogistin kaipaamana punaisena lankana tai muutoin nimenomaisesti maininneet.
KKO:n ennakkoratkaisun tai enemmistön kannan ärhäkkäkin arvostelu on sinänsä sallittua ja julkisen keskustelun virittäminen miksei jopa hyvinkin toivottavaa ja ansiokasta. Keskustelusta on kyllä vaara tulla yksipuolista sen vuoksi, ettei arvostelun kohde voi siihen käytännössä lähemmin osallistua.
Se, että lainsäätäjä on KKO:n päätöksen mukaan sivuuttanut yksityistieasioihin liittyvät esteellisyyskymykset kokonaan vaikenemalla, on täysin tuomittavaa. Näin tuomioistuimet joutuvat kovin ongelmalliseen ratkaisutilanteeseen kuten nyt on nähty. Ja tästä kärsivät sekä menettelyn ennakoitavuus että erityisesti oikeutta hakevat. Olisikin korkea aika täsmentää tilannetta lainsäädäntötoimin. Tällöin eri soveltamistilanteita voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti ja tehdä sellaiset sääntelyratkaisut, jotka ovat perusteltuja ja johdonmukaisia sekä yhteensopivia muun lainsäädännön kanssa. Lainsäätäjän tehtävä on arvioida, onko po. KKO:n tiekuntien tilitystilanteita koskeva ratkaisu blogistin katsomalla tavalla oikeuden takaperoista kehittämistä vai ei.
Kuten Jyrki Virolainen blogi-tekstinsä kohdassa 17 totesi, saattaa KO:n päätöksestä aiheutua monenmoista "ellun kanaa".
Juuri tulin tiekunnan vuosikokouksesta, jossa 15 vuoteen ei ole huomioitu edes voimassa olevan yksityistielain perusteita yhdenvertaisuudesta ja jossa 20 v tiekokouksen pj:na & hoitokunnan pj:na toiminut osasi kyllä käyttää tätä kuukauden ikäistä KO:n päätöstä "lyömäaseena", kun koitettiin kerrankin esittää vuosikokouksen pj:ksi jotain muuta henkilöä.
Kyse on tiekunnasta, jossa 15 vuoteen enemmistölle tieosakkaita ei ole edes lähetetty kokouskutsuja "kun kunnalta ei ole saatu siihen ohjeita" (kuin vasta nyt tielautakunnan valituskäsittelyn myötä). Luulisi yksityistielain olevan olleen jopa helpommin jo vuosikausia saatavilla kuin yksittäiseen detaljiin kantaa ottaneen kuukauden ikäisen KO:n päätöksen.
Lähetä kommentti