torstai 25. marraskuuta 2010

354. Lakialoite sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi

Pro Kareliassa julkaistu piirros sotasyyllisyyslain keskeisistä vaikuttajista

1. Kansanedustaja Bjarne Kallis (kd) ja 15 muuta kansanedustajaa jätti eilen eduskunnalle seuraavansisältöisen lakialoitteen (LA 108/2010 vp):

Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle
Jatkosodan jälkeen tuomittiin sotaan syyllisinä kahdeksan kansamme johtajaa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut olivat jatkosodan aikana toimineet presidentti Risto Ryti, pääministeri J. W. Rangell, pääministeri Edwin Linkomies, ministeri Väinö Tanner, lähettiläs T. M. Kivimäki, ministeri Henrik Ramsay, ministeri Antti Kukkonen ja ministeri Tyko Reinikka.

Tähän päivään mennessä on sekä kansan että poliitikkojen keskuudessa kritisoitu näiden tuomioiden epäoikeudenmukaisuutta. Ministeri Brax on todennut, että ko. oikeudenkäynti oli oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Brax toteaa kuitenkin myös, että tuomitut ovat jo kärsineet annetut rangaistukset eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Kiistatonta on, että sotasyyllisyystuomiot olivat Suomen perustuslain vastaisia.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklan määräyksen mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten lainsäädäntöä tulee tältä osin muuttaa niin, että syyllisyyskysymys olisi mahdollista ottaa käsittelyyn uudestaan.

KKO totesi kaksi vuotta sitten (H2007/266, 20.10.2008), ettei sillä olisi toimivaltaa toimia sotasyyllisyystuomioistuimen (perustuslain vastainen erityinen tuomioistuin) muutosinstanssina. Asiaan liittyvä tarvittava muutos olisi kuitenkin yksinkertainen, ja siihen tarvittaisiin ainoastaan yhden momentin muuttaminen yhdessä laissa. Ihmisten oikeustajun mukaista on se, että poikkeustilan aikana tehdyt rikokset ja vääryydet korjataan normaalioloissa mahdollisimman pian.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 109/1960 , uusi 5 kohta seuraavasti:

31 luku
Ylimääräisestä muutoksenhausta

8 §
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5) jos poikkeuslain perusteella on rikosasiassa annettu ilmeisesti väärä tuomio.
_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2010

Bjarne Kallis /kd, Toimi Kankaanniemi /kd, Tarja Tallqvist /kd, Sari Palm /kd, Kari Kärkkäi-
nen /kd, Päivi Räsänen /kd, Raija Vahasalo /kok, Raimo Vistbacka /ps, Pirkko Ruohonen-Lerner /ps, Olli Nepponen /kok, Petri Salo /kok, Lyly Rajala /kok, Pekka Vilkuna /kesk, Pietari Jääskeläinen /ps, Pertti Virtanen /ps, Timo Juurikkala /vihr

2. Olen käsitellyt kysymystä sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta blogissani kolme kertaa:
- 20.10.2008 otsikolla "KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä (KKO 2008:94)",
- 27.4.2009 otsikolla "Politikoinnin sietämättömästä urhoudesta" ja
- 229/14.3.2010 otsikolla "Sotasyyllisyystuomiot purettava oikeusvaltion maineen palauttamiseksi".

3. Oikeusministeriön kaksihenkinen työryhmä (Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki) jätti talvisodan 70-vuotispäivää edeltäneenä päivänä 12.3. tänä vuonna selvityksen vuonna 1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudenkäynnin eli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mahdollistaneesta lainsäädännöstä, itse oikeusprosessista ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta (OM:n selvityksiä ja ohjeita 22/2010). Selvityksessä pohdittiin erilaisia vaihtoehtoja sille, miten julkinen valta voisi nyt käsitellä tätä jo vuosikymmenien ajan laajan keskustelun ja kritiikin kohteena ollutta oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja tuomioita.
Selvityksessä ei ollut oikeastaan mitään uutta, sillä samoja kysymyksiä ja toimenpiteitä on pohdittu ja käsitelty eri selvityksissä usein aikaisemminkin. Selvitys sisältää lähinnä vain jonkinlaisen yhteenvedon asiasta aiemmin kirjoitetusta.

4. Ennen mainittua selvitystä sotasyyllisyysasiaa käsiteltiin KKO:n antamassa päätöksessä 17.10.2008 (KKO 2008:94). Sotasyyllisyysoikeuden (SSO) tuomiossa 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner oli marraskuussa 2007 KKO:lle jätetyssä, asianajaja Kari Silvennoisen laatimassa hakemuksessa vaatinut, että SSO:n tuomio puretaan Väinö Tannerin osalta sikäli kuin Tanner oli tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen. KKO (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi päätöksessään, ettei KKO ole toimivaltainen käsittelemään sanottua purkuhakemusta eikä siis ottanut Tannerin hakemusta asiallisesti tutkittavaksi.

5. Olen kommentoinut kommentoinut KKO:n kyseistä päätöstä tuoreeltaan edellä mainitussa blogikirjoituksessani 20.10.2008 (KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä). KKO:n päätöksen perustelut toimivaltansa puuttumisesta olivat mielestäni tyypillistä tiukan muodollista pykälänikkarointia, jonka tavoitteena on välttyä tutkimasta vaikeita asioita, jos se vain suinkin on mahdollista. Minusta KKO olisi voinut tulkita säännöksiä toisin ja ottaa purkuhakemuksen tutkittavakseen.

6. KKO:n päätöksen jälkeen ryhdyttiin jälleen kerran kyselemään ja pohtimaan, olisiko sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseksi vielä nyt jotain tehtävissä. Kun kyse oli oikeusministeri Tuija Braxin toimialaan kuuluvasta asiasta, päätti ministeri tehdä samalla tavalla kuin hän on tehnyt lähes aina erilaisissa ongelmatilanteissa: ministeri päätti selvittää asiaa työryhmässä. Työryhmään kutsuttiin vain kaksi jäsentä, joista toinen eli OTT Jukka Lindstedt toimii nykyään tasavallan presidentti Tarja Halosen neuvonantajana; raportti sisältäneen pääasiassa juuri Lindstedtin ajatuksia. Jo selvitysryhmä suppeudesta ilmenee, että kysymystä ei haluttu todellisuudessa ryhtyä pöyhimään kovinkaan laajasti, vaan työryhmän päätehtävänä oli tosiasiassa vain yhteenvedon tekeminen aiemmin kertyneestä materiaalista.

7. OM:n työryhmän mukaan SSO:n tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perustella KKO olisi toimivaltainen tutkimaan menettelyn lainmukaisuutta. Tätä vaihtoehtoa työryhmä ei kuitenkaan suositellut. Eduskunta ei voi työryhmän mukaan julistaa sotasyyllisyystuomioita pätemättömiksi. Julkista anteeksipyyntö tuomittujen omaisille ei mietinnön mukaan tarvita, koska tuomitut ja heidän omaisensa ovat jo saaneet"varsin paljon hyvitystä." Työryhmän yhtyi meillä usein esitettyyn ajatukseen, jonka mukaan vain menetetty kunnia voidaan palauttaa, eivätkä sotasyyllisinä tuomitut ole menettäneet kunniaansa.

8. Anteeksipyynnön vaihtoehtona voisi Lindstedtin mukaan olla jokin muu symbolinen ele, esimerkiksi presidentin tai pääministerin lausunto, jolla sotasyyllisyysprosessi todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi. Työryhmän mukaan on myös mahdollista, että tähänastisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun katsotaan riittävän asian käsittelemiseksi, jolloin valtiovallan toimenpiteet eivät olisi tarpeen.

9. Oikeusministeri Brax yhtyi jo mietinnön luovutustilaisuudessa (olipa ministerillä tosi kiire) ajatukseen, jonka mukaan presidentti tai pääministeri toteaisi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisuuden. Tuomioita ei siis purettaisi, mutta ne julistettaisiin poliittisella liturgialla perustuslain vastaiseksi. Kysymys olisi jonkinlaisesta poliittisesta rehabilitaatiosta perinteiseen neuvostotyyliin. Presidentti Tarja Halonen totesi seuraavana päivänä, että ajatus poliittisesta rehabilitaatiosta ja presidentin lausumasta on harkinnanarvoinen asia, jota hän aikoo miettiä.

10. Itse kirjoitin blogissani 14.3.2010 näin:
- Perustuslakia rikkovat tuomiot jäisivät voimaan, vain tulkinnat vaihtelisivat. Tässäkö kaikki? Pitäisikö meidän tyytyä poliittiseen liturgiaan ja presidentin tai pääministerin ympäripyöreisiin lässyn lässyn lausahduksiin? Ei hemmetissä, tähän emme voi ja saa tyytyä, muuten jälkipolvet pitävät meitä kurjina vätyksinä ja idiootteina! Tarvitaan konkreettisia toimia tuomittujen kunnian ja ennen muuta Suomen oikeusvaltion maineen ja kunnian palauttamiseksi.

11. Myös pääministeri Matti Vanhanen kiirehti heti OM:n julkistamisen jälkeen lausumaan, että sotasyyllisinä tuomitut eivät tarvitse erityistä kunnianpalautusta, koska hei eivät suomalaisten silmissä koskaan menettäneetkään kunniansa. Tämä oivallus ei toki ollut Vanhasen oma keksintö, vaan tätä samaa toteamusta on jankutettu vuodeta toiseen ja jankutetaan edelleen kaikilla keskustelupalstoilla. Noin voidaan tietenkin sanoa, mutta toisaalta pitää muistaa, että sotasyyllisyysoikeus ei tuominnut syytettyjä menettämään kunniaansa, vaan heidät tuomittiin pitkiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin, joista he myös joutuivat kärsimään osan. Osa suomalaisesta yhteiskunnasta ja ilmeisesti myös eduskunnan äärivasemmistosta on edelleen sitä mieltä, että tuomitut saavat ansionsa mukaan.

12. Tuomittujen kunniaa ei ehkä ole tarvis palauttaa, mutta tämä ei olekaan pääpointti. Kyse on ennen muuta siitä, että oikeusvaltioissa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii siis, ei ensisijassa tai yksinomaan tuomittujen kunnian palauttaminen, vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen. Juuri oikeusvaltio koki sotasyyllisyysasiassa suurimman kolauksen. On outoa, että tähän tärkeään kysymykseen ei ole joko osattu tai haluttu kiinnittää huomiota. Sotasyyllisyysprosessi oli Suomelle oikeusvaltiona suuri nöyryytys ja häpeä, josta maa ja kansakunta ei ole vieläkään kunnolla toipunut.

13. Seuraavassa luettelo siitä, mitä oikeusvaltioperiaatteita sotasyyllisyyslakia säädettäessä ja oikeutta käytäessä rikottiin:

- Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli perustuslaissa kielletty satunnainen tuomioistuin;
- Oikeudenkäyntiä varten säädettiin perustuslain vastaisesti taannehtiva rikoslaki, johon
tuomio perustettiin;
- Jutun syytettävät valittiin osittain perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta
loukaten;
- Oikeudenkäynnissä ei noudatettu ihmisoikeuksiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa eli periaatetta, jonka mukaan syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen;
- Syytetyille ei annettu asianmukaista tilaisuutta puolustautua, vaan heidän mahdollisuuksiaan puolustautua rajoitettiin;
- Osa oikeuden tuomareista oli ilmeisen jäävejä;
- Tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta ei voitu taata, vaan oikeuteen ja sen jäseneen kohdistettiin ulkopuolista painostusta poliitikkojen ja valtiojohdon taholta.

14. Hirmuinen määrä mitä räikeimpiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisia! Jopa aina niin varovainen korkein oikeus totesi vuonna päätöksessään 2008, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä rikottiin useita oikeusvaltion keskeisiä elementtejä (KKO 2008:94). Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta perustui oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla valmisteltuun lakiesitykseen.

15. Tiedämme, että Suomi pakotettiin Neuvostoliiton painostuksesta säätämään sotasyyllisyyslaki ja tuomaan syytettävät oikeuteen, joka ei ollut riippumaton eikä puolueeton. Mutta meidän ei tilisi ajatella, kuten korkein oikeus sanotun ratkaisunsa perusteluissa, että kun Suomi ei vuonna 1945 voinut toimia sodan voittajavaltioiden painostuksen edessä muulla tavoin kuin painostajien tahdon mukaisesti, emme voisi nyt enää tehdä mitään räikeiden oikeudenloukkausten korjaamiseksi. Tuollainen ajatuksenkulku on minusta hämmästyttävää. Pitäisi ajatella niin, että koska oikeudenmukaisuus ei voinut 1945-1946 toteutua, vaan oikeusvaltion periaatteista jouduttiin painostuksen edessä monissa kohdon tinkimään, tulisi asia korjata viimeistään nyt, kun meihin ei enää voida kohdistaa ulkopuolista painostusta. - Vai voidaanko? Tätäkö on pelätty, kun vääryyden oikaisemiselle ei ole tehty eikä rohjettu tehdä mitään?

16. Kirjoitin blogissani 229/14.3.2010:
- Minusta oikea tapa hoitaa kunnianpalautus niin sotasyyllisiksi tuomituille kuin oikeusvaltiollekin on se, että SSO:n tuomio puretaan KKO:n päätöksellä. Eduskunnan pitää säätää laki - itse asiassa tarvitaan vain yhden tai kahden pykälän muutos ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan OK 31 lukuun - joka mahdollistaa tuomion purkamisen yleensä tällaisissa tilanteissa. Kun eduskunta 1945 tosiasiallisesti karkealla tavalla rikkoi oikeusvaltion periaatteita ja sääti taannehtivan lain, pitää eduskunnan myös korjata tuo virhe. Eduskunta ei voi kumota SSO:n sotasyyllisyystuomioita, vaan tämä tehtävä jää ylimmälle tuomioistuimelle eli korkeimmalle oikeudelle. Lainsäätäjän pitää luoda edellytykset purkuhakemuksen tekemiselle ja purun asialliselle käsittelylle. Vain näin toimittaessa menetellään asianmukaisessa ja oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä.

17. OM:n työryhmä on vastustanut edellä mainittua vaihtoehtoa - sen puolesta on puhunut mm. Eero Heinäluoma (sd) - ja katsonut, että jos eduskunta muuttaisi tuomionpurkua koskevaa lainsäädäntöä, sitä voitaisiin pitää KKO:n painostuksena tietynlaiseen lopputulokseen. Oikeusministeri Brax yhtyi tähän näkemykseen. Mm. blogisti Jukka Kemppinen tyrmäsi blogissaan Heinäluoman ehdotuksen pitäen sitä suorastaan törkeänä KKO:n riippumattomuuden takia. Antamalla tuomion purkuoikeuden KKO:lle poliitikot Kemppisen mukaan kehottaisivat KKO:ta purkamaan tuomiot. Kemppisen mukaan menneisyyttä ei voi muuttaa eikä oikeudellista farssia voi paikata uudella farssilla. Hän toivoi, että poliittis-juridinen menneisyys käsiteltäisiin pelkin puhein.

18. En ymmärrä Kemppisen ajatuksenjuoksua tässä kuten en monessa muussakaan asiassa. Sotasyyllisyysprosessi ei ollut mikään farssi, vaan kansallinen tragedia, jonka synnyttämä häpeä jätti syvät jäljet kansalliseen itsetuntomme. OM:n työryhmä, Brax, Kemppinen ja heidän peesaajansa esiintyvät asiassa juridis-poliittisina helppoheikkeinä väittäessään, että OK 31 lukuun tehtävällä teknisellä täydennyksellä KKO:ta voitaisiin jotenkin painostaa purkamaan tuomiot. Arvostus KKO:ta ja sen puolueettomuutta kohtaan ei näytä todellakaan kovin suurelta, jos tällaista väitetään. Lainmuutoksessa ei tietenkään mainittaisi sotasyyllisyysoikeudesta tai sotasyyllisyystuomioista mitään, vaan laki laadittaisiin kuten aina eli yleiseen ja abstraktiseen muotoon. KKO ei sitä paitsi voi ottaa purkuasiaa käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan, vaan siihen vaaditaan hakemuksen tekeminen esimerkiksi oikeuskanslerin toimesta.

19. Presidentin tai pääministerin lausunnolla epäkohtaa ei voida korjata. Saavathan he toki antaa lausumansa, mutta se ei riitä, vaan oikeusvaltion maineen palauttaminen vaatii tuomion purkamista oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä. Matti Vanhanen muuten ilmoitti heti OM:n selvityksen jälkeen, että hän ei aio pääministerinä antaa mietinnössä kaavailtua julistusta tai lausuntoa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Vanhanen oli ilmoittanut jo joulukuun lopulla 2009 eroavansa pääministerin paikalta keskustan kesäkuun alussa pidettävän puoluekokouksen jälkeen. Vanhasen kieltäytymisen syy oli, niin luulen, poliittinen, sillä luultavasti hän ajatteli Venäjän valtiojohdon reaktioita asiassa. Tuntuu häpeälliseltä, että valtakunnan poliittinen johto ikään kuin kyyristelee edelleen Venäjän edessä ja haluaa pitää entiset ja edesmenneet syyttömät kollegansa syyllisinä, vaikka juuri nämä pelastivat maan ja sen itsenäisyyden.

20. Presidentti Tarja Halonen yhtyi kuoroon, joka toitottaa toitottamasta päästyään, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Oikeusvaltion kunnian palauttaminen ei Halosta tuntunut kiinnostavan. Halonen lupasi kuitenkin perehtyä oikeusministeriön selvitykseen ja harkita siinä ehdotetun poliittisen liturgian antamista.

21. Epäilin blogissani 229/14.3.2010, ettei Tarja Halonen tule kyseistä lausumaa antamaan. Hänen pitäisi tapansa mukaan keskustella asiasta ensin Venäjän johtokaksikon eli presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin kanssa, näinhän Halonen teki myös Georgian sotaa koskevassa asiassa. Kirjoitin, että kukaan tuskin on todella niin sinisilmäinen, että uskoo näiden herrojen näyttävän Haloselle vihreää valoa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mitätöivän lausuman antamiseen. Tämän tietäen Halosen ei tarvitse ottaa asiaa Medvedevin ja Putinin kanssa edes puheeksi.

22. Näinhän tässä juuri on käynyt: Halonen ei ole ottanut kantaa sotasyyllisyysoikeuden tuomioihin tai sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseen. Tapahtuisiko näin viikon parin kuluttua itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien aikana? Katsotaan.

23. Kirjoitin 14.3.2010, että viimeistään nyt OM:n nollaselvityksen jälkeen eduskunnan olisi ryhdistyttävä ja täydennettävä lakia niin, että se antaa korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen, jos sitä haetaan. Korostin vielä kerran, että tuomion purkamista vaatii ensi sijassa Suomen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen, ei niinkään tuomittujen kunnian palauttaminen.

24. Bjarne Kalliksen ja 15 muun kansanedustajan lakialoite, jossa ehdotetaan tuomionpurkua koskevan OK 31 luvun 8 §:n säännösten muuttamista niin, että sotasyyllisyystuomio voitaisiin purkaa laillisessa järjestyksessä, on erinomainen asia. On toivottavaa, että eduskunta hyväksyisi lakialoitteen. Mutta tuskinpa erehdyn ennustaessani, että ministeri Brax ja hänen virkamiehistönsä tulee tekemään kaikkensa, jotta lakialoite ei tulisi menemään läpi. Esiin tullaan jälleen kerran kaivamaan ne näkökohdat, joihin vedoten tuomion purkamista on aiemminkin vastustettu.

25. Lakialoitteen sisältämän säännösehdotuksen sanamuoto ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta tämä ei ole pääasia. Ehdotetulle säännökselle on mahdollista löytää asianmukainen juridinen muotoilu, jos vain eduskunnan enemmistöllä on tahtoa hyväksyä lakialoitteen sisältämä tavoite perustuslain vastaisen ja asiallisesti väärän tuomion kumoamisesta.

26. Kansan syvät rivit ovat sotasyyllisyystuomioiden purkamisen kannalla. Tämä ilmenee muun muassa Ilta-Sanomien tämänpäiväisen lukijakysymyksen tuloksesta. Vastanneista, joita kello 19 mennessä oli 12 520, peräti 83 prosenttia oli sitä mieltä, että sotasyyllisyystuomiot pitäisi purkaa, vain 17 prosenttia vastaajista oli toisella kannalla. Ihmisten oikeustaju ei hyväksy väärän tuomion jättämistä pysyväksi.




40 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko tämä selvitysmies Jukka Lindstedt se sama tasavallan presidentin neuvonantaja, joka otti tämän vuoden alkupuolella Linnassa vastaan Venäjän presidentti Medvedevin lapsiasiamiehen Pavel Astahovin? Ilmeisesti Lindstedt toimi niin sanotusti "omin päin", koska presidentti Halonen kiisti tavanneensa Astahovia Linnassa. Astahov. väitti tosin Venäjälle palattuaan aivan muuta.

JarMom kirjoitti...

Jos tuolle linjalle lähdetään, niin myöskään Nürnbergin oikeudenkäynnit eivät vastanneet yhdenkään oikeusvaltion periaatteita.
En toki vertaa näitä kahta toisiinsa, mutta joku tulevaisuudessa voi hyvinkin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Näinköhän on Nürnbergin suhteen? Tuskinpa.

Nürnbergissä ei sitä paitsi ollut tuomiolla suomalaisia eivätkä suomalaiset olleet mukana järjestämässä oikeudenkäyntiä. Nürnbergiä on turha rinnastaa Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.

Saksassa 87 prosenttia ihmisistä tuskin on sitä mieltä, että Nürnbergin tuomiot tulisi purkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Rytin ja Linkomiehen jälkeläiset ovat aikanaan ilmoittaneet, etteivät kaipaa mitään toimenpiteitä. Ajatus lienee se, ettei kaivata enempää poliitikkojen mestarointia asialla, jonka todellisen luonteen jokainen järkevä ihminen (ts. muu kuin äärivasemmistolainen) ymmärtää.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010032611365431_uu.shtml

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi on aatoksineen kyllä metsässä. Kyse ei olisi poliitikkojen mestaroinnista, sillä tuomionpurusta päättää Suomen lain mukaan korkein oikeus. Tähän ei tulisi mitään muutosta.

Lakialoitteen mukainen lainmuutos vain mahdollistaisi tuomion purkamisen.

Anonyymi kirjoitti...

Korkein oikeus halusi selvästi jatkaa Maamme sotasyyllisyyden häpeää, sotasyyllisiksi tuomittujen törkeitä ihmisoikeusloukkauksia ja ylläpitää vääriksi toteamansa tuomiot. Linja siis pitää. Braxille asia on selvästi liian vaikea ja hankala, kuten niin usein.

Enkäpä Päivi marssii asian unholaan, tai Vanhanen sittenkin ryhdistäytyy ottamalla asian esiin, vakavan polvivammansa lisäksi, Perheyritysten liiton puheenjohtajana jossakin naistenlehden joulunumerossa. Jos Matti ei ota asiaa esille, niin kuka tietää jos Tarja ja Erkki yhdessä rohkenisivat ottaa asian esille.

Kiitos mahtavasta blogista, sekä antoisista luennoista...


Kivimäki

Igor kirjoitti...

Minustakin vertailu Nuernbergiin on paikallaan. Oikeusvaltioperiaatteiden kannalta tapauksissa on analogioita.

Vetoomus Iltalehden galluppiin tuntuu että Virolainen hyväksyy trial by media (or gallup) linjan.

KKO on usein korostanut ettei sen velvollisuus ole ottaa vääriäkään tuomioita purettaviksi.

Minusta meidän pitäisi samaan tien vaatia KKO:n laajemminkin muuttamaan purkuperiaatteitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Money laudring (rahanpesu):

Viittaan Jyrki Viroilaisen aikaisempiin ansiokkaisiin blogeihin koskien vaaliarahskandaaleja.

Amerikassa nayttavat ajavan syytetta vaikutusvaltaista poliitikkoa DeLay:ta vastaa
vaalirahasotkuista. Syytteessa
sanotaan olevan kysym,ys rahanpesusta ja luottamusaseman vaarinklaytosta. -- Onko suomen laki rahanpesusta hampaaton, vai ollaanko sita kayttamassa naissa vaalirahasotkuissa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Igorin tokaisu on pelkkä heitto, kuten Jarmonkin. Ei edes yritä perustella väitettään Nürnbergistä.

KKO ei ole noin koskaan sanonut tai todennut.Eri asia on, että purkuperusteet ovat harkinnanvaraisia.

Anonyymi kirjoitti...

Eduskunnassa tehty lakialoite sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta on historiaton. Asia ei ole lainkaan noin yksinkertainen, kun tuomioiden vastustajat antavat ymmärtää.

Olen samaa mieltä siitä, että menettely sotasyyllisyyslakia säädettäessä että itse sotasyyllisyystuomioita annettaessa ei ole täyttänyt silloisiakaan oikeusvaltioperiaatteita (Euroopan ihmisoikeussopimus ei ollut tuolloin voimassa). Mutta tätä asiaa ei voida korjata pelkästään purkamalla mainittuja tuomioita. Tarvittaisiin uusi oikeudenkäynti, jotta asia tulisi historiallisesti katsoen oikein ratkaistuksi.

Tässä kohden viittaus Nürnbergiin on aiheellinen. Saksassa tuomittiin useita suomalaistenkin kanssa yhteistyössä olleita poliitikkoja ja sotilaita rangaistuksiin toisen maailmansodan aikana tehdyistä rikoksista. Suomi oli osallinen sotaan Saksan puolella (oliko erillissodassa vai liittolaisena ei ole olennaista tätä asiaa arvioitaessa). Niinpä suomalaisten johtajien vastuu tapahtumista pitäisi avata uudelleen, jos tuomit purettaisiin.

Epäilen vahvasti kyettäisiinkö Suomessa ylipäänsä vielä käsittelemään asiaa puolueettomasti niin, että sotasyyllisyyskysymys saisi oikeudenmukaisen ratkaisun. Syytettyjen jo kuoltua, miten se ylipäänsä kävisi päinsä uudessa oikeudenkäynnissä?

Tuomioiden purkaminen ei ole oikea ratkaisu asiassa Euroopan historia huomioon ottaen. Jos asia halutaan saattaa oikeudenmukaiseen päätökseen, pitäisi asia ilmeisesti käsitellä kansainvälisesti riippumattomassa "totuuskomissiossa", joka lausuisi ratkaisunsa todelliseen historialliseen tutkimukseen ja tietämykseen nojautuen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos ja kun tuomio puretaan a) karmeiden - Paasikivi sanoisi varmaan "hirmuista" - oikeudenkäyntivirheiden ja b) asiallisesti väärän ratkaisun johdosta, ei tietenkään mitään uutta oikeudenkäyntiä tarvita.

Anonyymi on siis totaalisesti väärässä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse on politiikasta ei juridiikasta. Kaiken maailman demareille, kommareille ja punikeille on jo äidinmaidossa imetetty sotasyyllisyysoikeudenkäynti spektaakkelina, jossa paha porvari-lahtari sai veli-venäläisen avulla nöyryyyksen.

Kunhan ilmapiiri raikastuu ja kaiken maailman Tarjat ja Jukat siirtyvät yhteiskunnalliselle sivuraiteelle, niin josko sen sotasyyllisyysoikeudenkäynti saadaan suomalaisena häpeätahrana poistettua.

Soon Moro kirjoitti...

Vaikka kuvittelen olevani jonkinasteinen nykyajan "fennomaani" ja pidän kyseisiä sotasyyllisyystuomioita perusteettomina, niin ainakaan omaa itsetuntoani tai kansallistuntoani ei noiden tapahtumien purkaminen kohota millään muotoa, eikä purkamattomuus laske.

Sodassa on voittajia, sodassa on häviäjiä. 1940-luvun kahakoissa Suomi sai selkäänsä ja sillä siisti. Koetetaan vaan nyt hyväksyä se ja katsoa eteenpäin.
On välillä ihan hyödyllistä katsella peräpeiliin, mutta tarpeeksi kauan kun sinne katselee niin ajaa ojaan. Tällä hetkellä suomalaisten kansanedustajien tulisi painia kyllä ihan toisten asioiden parissa.

Ja turhaa tämä kumoaminen NYT muutenkin on, sillä Kimmo Sasi ajaa jo täyttä häkää Sharia-lakia takaoven kautta sisään. Sitä kun ryhdytään soveltamaan yhteiskunnassamme, askel askeleelta laajemmin niin sitten voidaankin kumota... öö... vaikkapa perustuslaki rasistisena, fasistisena ja erityisryhmiä syrjivänä sekä tuomita Jihadin vastaiseen toimintaan syyllistyneet sotarikolliset eli Matti Meikäläiset ankariin rangaistuksiin!

Jukka Lindstedt kirjoitti...

Tarkkaan seuraamassani professori Jyrki Virolaisen blogissa on otettu käsiteltäväksi sotasyyllisyysasia. Näin onkin hyvä; keväällä valmistunutta Stiina Löytömäen ja minun selvitystä ei ollut tarkoitettu "lopulliseksi totuudeksi" asiasta vaan jatkokeskustelun helpottajaksi. Professori Virolaisen esiin ottamiin näkökantoihin olemme pyrkineet selvityksessä ottamaan kantaa. Toivottavasti keskustelun seuraajilla on mahdollisuus tutustua siihenkin.

Muutama tarkennus on paikallaan:
1) Jos "OTT Risto Lindstedtillä (sd)" tarkoitetaan minua, en ole minkään puolueen jäsen tai toimija. Presidentin neuvonantajana voi työskennellä virkamiestaustalla olematta esimerkiksi presidentin entisen puolueen jäsen tai tukija.
2) Selvitys johtopäätöksineen on minun ja Stiina Löytömäen yhteistyötä. Sivumäärästä suurempi osa on Löytömäen kuin minun kirjoittamaa. Muutenkaan ei ole syytä Virolaisen tavoin vähätellä (tällä viikolla tohtoriksi väitelleen) Löytömäen osuutta.
3) Presidentti Halonen otti sotasyyllisyysasiaan lyhyesti kantaa Karjalan Liiton juhlaseminaarissa 20.4.2010 pitämässään puheessa.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Halosen kannaoton päivämäärä 20.4. on ollut todella sopiva ajankohta ottaa kantaa Suomen sotasyyllisyyteen. Sehän on Adolf Hitlerin syntymäpäivä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olen nyt korjannut kappaletta 6 niin, että siinä mainitaan oikea etunimi Jukka (tämä oli kyllä oikein kappaleessa 3) ja sulkeista on poistettu lyhenne sd. Muistelin, että Jukka Lindstedt olisi kuulunut demareihin ollessaan OM:n lainsäädäntöneuvoksena.

En ole halunnut vähätellä Löytömäen panosta selvitystyössä En tiennyt, että Löytömäki on väitellyt juuri äskettäin tohtoriksi; mikä mahtanee olla hänen väitöskirjansa nimi?

Selvitystyö oli yhteenveto asiassa aikaisemmin lausutusta. Selvitystyön tilaajat saivat mitä pyysivätkin, mikä ilmenee ministeri Braxin lausumista mietinnön vastaanottamisen jälkeen.

Presidentti Halonen on ottanut huhtikuussa po. tilaisuudessa kantaa sotasyyllisyysasiaan todella "lyhyesti" ja näkymättömästi, sillä tuo toteamus on mennyt minulta ohitse. Mitähän presidentti mahtoi todeta? Tätä Lindstedt ei näemmä halunnut kertoa, vaikka onkin presidentin neuvonantaja.

JarMom kirjoitti...

Perustellaan nyt hieman.

Nürnbergin oikeudenkäyntien päätökset eivät sitoneet valtioita, jotka eivät olleet allekirjoittaneet Lontoon-sopimusta. Saksa ei tätä ollut tehnyt.

Todettiin hyökkäyssodan valmistelun olevan sotarikos. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen ja Puolaan.

Määriteltiin sotarikoksiksi teot, joilla ei ole sotilaallista merkitystä, kuten kaupunkien pommitukset. Tokio, Dresden, Hampuri...

USA:ssa laaja mielipide rangaistuksia vastaan. Esimerkkeinä John F. Kennedy ja senaattori R. Taff, George S. Patton...

Lukuisat kidutusmenetelmät, joita Nürnbergin oikeudenkäyntien kuulusteluissa käytettiin, ja joihin amerikkalaiset tuomarit ja senaattorit yrittivät puuttua tuloksetta.

Syyttäjät estivät puolustusta keräämästä todisteita ja valmistelemasta puolustustaan. Näin Iowan korkeimman oikeuden tuomarin Charles F. Wenersturmin mukaan.

Tässä lyhykäisesti muutamia poimintoja.

Jukka Lindstedt kirjoitti...

Kiitoksia korjauksista.

Stiina Löytömäen väitöskirja on nimeltään "Committing the irreparable: law and dealing with past injustices" (European University Institute, Firenze).

Presidentti Halonen totesi tästä asiasta seuraavaa (koko puhe on presidentin kanslian kotisivuilla ja asiayhteys käy siitä paremmin ilmi): "Sotaa muistellessamme nousee mieleen myös kysymys miksi. Sodanjälkeinen aika ja sotasyyllisyysoikeudenkäynti, vaikka se fyysisesti kohdistui vain muutamiin ihmisiin, oli koko kansalle raskasta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti on jälleen noussut viime viikkoina keskustelun kohteeksi. Omasta puolestani voin sanoa, että valtaosalle suomalaisista on aina ollut selvää, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kysymys politiikasta, ei oikeudesta. Oikeusvaltion vaatimuksia sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei täyttänyt, mutta se ei ollut meistä kiinni."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Presidentti Halosen em. lausunto on kyllä minusta luvalla sanoen äärimmäisen pelkistetty ja mitäänsanomaton.

Ei siis ihme, että nyt lakialoitteen tehneet 16 kansanedustajaa eivät ole tyytyneet presidentin niukkasanaiseen kannanottoon, vaan ovat tehneet aloitteen, jonka hyväksyminen mahdollistaisi väärän ja laittomassa järjestyksessä syntyneen tuomion purkamisen.

Halosen mukaan se, että oikeusprosessi ei täyttänyt oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, "ei ollut meistä kiinni."

Kyllähän se tietenkin oli ratkaisevasti juuri meistä kiinni, sillä Suomen eduskunta hyväksy lainsäädännön, jonka perusteella arvoton oikeusprosessi käytiin. Syyttäjinä ja tuomareina olivat suomalaiset, jotka alistuivat painostukseen.

JarMomin perustelut eivät vakuuta eikä Nürnbergin oikeudenkäynti ole tietenkään mikään peruste olla purkamatta Suomen sotasyyllisyystuomioita.

Pekka koskinen kirjoitti...

Jukka Lindstedtin tavoin seuraan tarkkaan Jyrki Virolaisen blogia. Siinä on paljon viisautta, mutta myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tekevälle sattuu, roiskuu kun rapataan. Tässä sotasyyllisyysasiassa olen täydelleen eri mieltä ystäväni Jyrkin kanssa, ja ymmärrän hyvin Jukka Lindstedtin esiin tuomat pointit. Juridiikka on juridiikkaa, historia ja politiikka on historiaa ja politiikkaa. Useimmat suomalaiset vallan hyvin tajuaa, mistä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kysymys. Sodan oloissa paljon suurempia uhrejakin jouduttiin antamaan, paljon vähemmin eväin. Kuten on sanottu, isänmaata voi palvella myös vankilassa. Historia on minut vapauttava, sanoi aikanaan Fidel Castro häneen kohdistetussa prosessissa. En tietenkään vertaa Rytiä ym. Fideliin, mutta perusajatus on sama. Muodolliset oikeusprosessit olisivat itse asiassa halventavia tapauksessa, jonka historiallinen ja poliittinen luonne nyt alkaa olla kaikille selvä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pekka Koskisella on hieman outo taipumus vakuuttaa lähes jokaisessa kommentissaan, että minä olen hänen ystävänsä. Tätä olen ihmetellyt. Ei minulla ole mitään Pekkaa vastaan, mutta tulkoon nyt selväksi, että minä en ole ole koskaan kulunut Pekan kaveri- tai ystäväpiirinsä, en opiskeluaikana enkä sen jälkeenkään.

Pekka sanoo lukevansa - jukka Lindstedtin tavoin (ehkä JL seuraa blogiani oikein virkansa puolesta) - "hyvin tarkoin."

Silti Pekalta, samoin kuin ilmeisesti myös J. Lindstedtiltä on jäänyt kokonaan havaitsematta se, minkä vuoksi minun mielestäni sotasyyllisyystuomiot tulisi purkaa, vaikka se on sanottu lihavoidulla tekstillä esimerkiksi tätä edellisen aihetta käsittelevän blogijuttuni otsikossa.

Jos tekevälle sattuu (kuten Pekka valittelee), niin kyllä sitä näkyy "sattuvan" myös (pelkälle) lukijalle! Tästä Pekan kommentti on mainio osoitus.

Kyse ei ole uhrien eli tuomittujen maineen palauttamisesta - sitä ei todellakaan tarvitse palauttaa - vaan OIKEUSVALTIO SUOMEN MAINEEN PALAUTTAMISESTA.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti on oikeusvaltion häpeätahra ja sen vuoksi tuomio on kumottava ja oikeusvaltion maine palautettava. Tämän olen sanonut selkeästi myös tässä kyseisessä blogikirjoituksessani.

Muuten on hieman huvittavaa, että opiskeluaikojeni radikaaleista on tullut hyviin asemiin päästyään vanhempina niin helkkarin konservatiiveja!

Anonyymi kirjoitti...

Huomenna historiaa arvioidaan uudelleen -- myös Suomessa.

The US Department of State has been calling out all governments so that they can get ready for “a worst-case scenario”, said P.J. Crowley, a spokesperson for Hillary Clinton.

Several embassies already contacted the governments of the following countries:

- United Kingdom
- Australia
- Canada
- Denmark
- Norway
- Israel
- Russia
- Turkey
- Saudi Arabia
- UAE
- FINLAND
- Afghanistan

- And France

http://bit.ly/hbTOcB

Anonyymi kirjoitti...

Jospa tuossa "ystävä"-sanassa on jonkilainen negaatio. Kaikkihan varmaan muistavat Rautkallio & Suomi -duon nolohkon väittelyn televisiossa, jolloin debatöörit kilvan nimittivät toisiaan mainesanoilla "oppinut ystäväni" jms. Tapa ei ole tuntematon muuallakaan maailmassa. Edistynyttä vittuilua, jos se tehdään taidolla eikä nolosti kuten ym. herrat.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kansa ajattelee.

Mitä oppineet herrat tietavät mitä kansa ajattelee. Menisitte kaduille kysymään heiltä. Hävityn sodan jälkeen Neuvostoliittomyötämielinen SKDL ja muut sodanvastaiset ryhmittymät saivat valtavan vaalivoiton joka kuvasi näin suomen kansan tahtoa, vai oliko sekin voittajavaltion sanelema. Vuosien 41-44 sotakabinetiksi kutsuttu hallitus johdatti Suomen "komeasti" Saksan rinnalla valloitussotaan itänaapuria vastaan eikä suostunut erillisrauhaan vaikka Iso-Britannia ja Yhdysvallat sitä vaati. Tästä syystä käytiin sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Se ei ole mitään juridiikkaa vaan politiikkaa. Suurin osa kansansa ymmärsi sen silloin ja niin myös tänään. Vain revanssihenkiset vaativat hyvitystä. Tämä on vaarallinen tie, johon ei vastuullisten poliitikkojen ole syytä ryhtyä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin vuodatus on luultavasti suoraan äärivasemmiston marssijärjestysohjesäännöstä - vai olisivatko rauhanpuolustajat asialla?

Nykyisin ei mennä kaduille kyselemään kansan tahtoa, tulipalopakkasilla se ei olisi oikein terveellistäkään. Mielipidetiedusteluja tehdään muulla tavoin.

Ilta-sanomien kysely, johon osallistui reilut 12 000 vastaajaa, antoi tuloksen, jonka mukaan vastanneista 83 % oli sotasyyllisyystuomioiden purkamisen kannalla.

Vaikka kysely ei ollut "tieteellinen", antaa se kuitenkin osviittaa siitä, mitä kansa tuomioista ajattelee.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Jotenkin tuli hieman painostava maku noista "seuraa tarkkaan" -kommenteista. Niiden sävy oli jollain lailla negatiivinen.

Kai tämä blogailu on vielä sen verran uutta että se herättää kaiken laisia intohimoja. Hyvä niin, toivottavasti ei laimenekaan ihan pian.

Anonyymi kirjoitti...

Isoveli valvoo, ja tekee sen tarkasti tai tarkoin! Näinhän se on tietty!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eivät nämä "toverit" näköjään rohkene pitää omaa blogia ja kertoa omia mielipiteitään. Tarkkailevat vain kulisseissa ja haastelevat keskenään vallan kabineteissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansanedustaja Risto Kuisma (sd) jätti 17.09.2010 oikeusministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen otsikolla: ”Vuoden 1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomioiden peruuttaminen” (KK 727/2010 vp).

Kuisma toi esiin esille sotasyyllisyystuomioiden oikeudenvastaisuuden. Hän totesi, että ”Oikeusvaltiossa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista, purkaa tai muuten mitätöidä. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii suomalaisen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen.”

Vastauksessaan 05.10.2010 oikeusministeri Tuija Brax viittaa ministeriön sotasyyllisyyttä tutkineen työryhmän (Lindstedt ja Löytömäki) selvitykseen 12.03.2010. Tämän suppean selvitysryhmän oikeusministeri oli itse määrännyt tehtävää suorittamaan.

Brax totesi, että selvityksen mukaan kyse oli poliittisluonteisesta prosessista, jossa rikottiin useita oikeusvaltion periaatteita: ”On kuitenkin tärkeää tuoda esille, että selvityksen perusteella voidaan kiistattomasti todeta, että ko. oikeudenkäynti oli oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Yleisesti onkin katsottu, että tuomitut eivät menettäneet mainettaan.”

Braxin loppujohtopäätös oli kuitenkin kummallinen:”Tuomitut ovat heille määrätyt rangaistukset kärsineet. Tätä tosiasiaa ei voida millään muodollisilla toimenpiteillä enää muuksi muuttaa, eikä kärsimyksiä tuomituille korvata.”

Oikeusministerin lausuma ja vastaus osoittaa ilmeistä piittaamattomuutena perustuslaista ja ihmisoikeuksista. Ministeri unohtaa, että perustuslain vastaisesti muodostettu sotasyyllisyysoikeus ei jakanut maine- ja kunniamainintoja, vaan rikostuomiota, pitkiä kuritushuonerangaistuksia.

Perustuslain loukkausten avulla tehtyjä vääriä tuomioita ei pureta oikeusministerin ja presidentin puheissa ilmenevällä poliittisella liturgialla eikä asian jättämisellä sillensä toteamuksin "mahdoton tehtävä." OIkeuden toteutuminen ja vääryyksien korjaaminen vaatii tekoja eli lainsäädäntöä ja lainkäyttöpäätöksiä.

Tuomioiden purkamisessa ei ole kyse tuomittujen maineen palauttamisesta vaan lainvastaisten tuomioiden purkamisesta. Tuomiot ja niihin johtanut menettely ovat oikeusvaltion häpeätahra. Tässä mielessä asiassa on kyse maineesta, oikeusvaltion maineesta ja sen palauttamisesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jukka Lindstedt turhaan vähättelee omaa osuuttaan selvityksen tekemisessä. Selvityksen esipuheesta nimittäin ilmenee, että juuri hän on kirjoittanut "pääosan luvusta VI." Tuo luku sisältää juuri selvityksen tärkeimmän annin eli selvityksen perusteella tehdyt johtopäätökset ja tietynlaiset suositukset. - Joissakin kommenteissa Lindstedtiä on tituleerattu jopa selvitysryhmän puheenjohtajaksi.

Lindstedt on julkaissut oikeushistoriallisen väitöskirjan " Kuolemaan tuomitut." Se käsittelee Suomessa tuomittuja kuolemanrangaistuksia toisen maailmansodan aikana.

OTL Stiina Löytömäki puolestaan on väitellyt vain vajaa viikko sitten eli 22.11. filosofian tohtoriksi Firenzessä sijaitsevassa EU-maiden ylläpitämässä yliopistollisessa Eurooppa-instituutissa (EUI). tämä EUI järjestää tutkijankoulutusta ja tarjoaa apurahoja väitelleille tutkijoille. Sen palveluksessa on myös yksi suomalainen professori, Martin Scheinin.

Stiina Löytömäen väitöskirjan nimi on Committing the Irreparable: Law and Dealing with Past injustices. Kyse on menneisyydessä sodan tai muun kriisin tai diktatuurin aikana valtiovallan toimesta tai nimissä tehdyistä rikoksista tai vääryyksistä ja niiden oikaisemisesta tai hyvittämisestä.

Väitöskirjassa käsitellään erityisesti sangen verisen ja n. miljoonan kuollutta vaatineen Algerian siirtomaasodan (1954-1962) johdosta Ranskassa tapahtuvia selvittelyjä. - Muuten, suomalaisiakin osallistui tuohon sotaan muukalaislegioonan riveissä.

Löytömäki on kirjoittanut OIkeus-lehdessä v. 2006 julkaistun artikkelin "Oikeus kansallisvaltioiden menneisyyden tilinteon välineenä."

Itse asiassa myös yksilöiden välisissä rikosasioissa, samoin kuin riita-asioissa, on aina kysymys "menneisyyden" selvittämisestä ja "menneisyyden tilinteosta." Prosessissa tutkitaan, mitä (lähi)menneisyydessä on tapahtunut ja päätetään, miten tapahtuneet vääryydet on oikaistava tai hyvitettävä. Oikeudenkäynnissä pyritään selvittämään oikeus ja totuus, ja jos oikeusprosessissa tapahtuu vääryys, myös tämä on selvitettävä ja korjattava.

Tässä mielessä sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomion purkaminen ei eroa tavallisen rikostuomion purkamisesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sotasyyllisyysprosessin syyttäjänä toimi oikeuskansleri Toivo Tarjanne (1893-1988). Hänet oli nimitetty oikeuskansleriksi 1944 Vaasan maaherran virasta, jota virkaa hän oli hoitanut vuoden. Aiemmin hän olit toiminut lähinnä esittelijän viroissa, ei siis kovinkaan kummoinen tausta.

Mutta Tarjanne oli Paasikiven miehiä. Palkkioksi toiminnastaan sotasyyllisyysasiassa Paasikivi nimitti Tarjanteen v. 1950 KKO:n presidentiksi, jossa virassa T. oli vuoteen 1963. Tätä nimitystä kummasteltiin, sillä virkaan itseoikeutettuna pidettiin oikeusneuvos, lakit. tohtori Y.J. Hakulista, tuon ajan ehkä tunnetuinta suomalaista siviilioikeuden oikeusoppinutta.

Jonkinlaiseksi lohdutuspalkinnoksi Y.J. Hakulinen nimitettiin v. 1952 toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentiksi, mitä virkaa Hakulinen hoiti reilut 20 vuotta.

Sotasyyllisyyslain mukaan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana toimi KKO:n presidentti, jona oli tuolloin syyskuussa 1945 Hjalmar Neovius. Oikeutta käytiin Säätytalolla 15.11. - 21.2. 1946 kaikkiaan 23 istunnossa.

Neovius ei kuitenkaan halunnut omantunnon syistä toimia kyseisessä epäkiitollisessa virassa, sillä hän oli tiukan laillisuusmiehen maineessa. Neovius oli erotettu Viipurin hovioikeuden notaarin virasta hänen vastustettuaan Nikolai II:n vahvistamaa vuoden 1912 yhdenvertaisuuslakia, joka antoi Venäjän alamaisille, jotka eivät olleet Suomen kansalaisia, samat oikeudet kuin suomalaisille. Tämän vuoksi uppiniskainen Neovius passitettiin Krestyn pahamaineiseen vankilaan, jossa hän istui vuosina 1913-1914.

KKO:n presidentin virkaan Neovius oli nimitetty 1940 ja hän oli ollut antamassa KKO:n lausuntoa perustuslakivaliokunnalle sotasyyllisyyslaista elokuussa 1945. Lausunnon mukaan ehdotettu laki sisälsi niin monia ja perustavaa laatua olevia poikkeuksia hallitusmuodosta ja yleisesti hyväksytyistä oikeusperiaatteista, ettei sitä voitu pitää Suomen perustuslakiin soveltuvana.

Neovius ei viihtynytkään kovin kauan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana. Hän nimittäin erosi 5.12.1945 KKO:n presidentin tehtävistä terveydellisiin syihin vedoten.Tällä tavalla hän pääsi eroon myös sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajan tehtävistä. Terveys ei ollut eron todellinen syy, sillä Neovius jatkoi lakimiehen tehtävissä vielä pitkään tuon jälkeenkin, hän kuoli 1960.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin syytteitä valmisteli erityinen tutkijalautakunta, jota johti oikeusneuvos Onni Petäys. Petäyksen kerrottiin joutuneen ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana venäläisten painostuksen kohteeksi, mitä hän hermonsa eivät kestäneet; myös KKO:ssa Petäystä alettiin katsoa karsaasti. Petäys teki kuukausi sotasyyllisyystuomioiden antamisen jälkeen itsemurhan ampumalla.

Neoviuksen jälkeen KKO:n uudeksi presidentiksi oli saatava tuomarin, joka suostui toiminaan sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana. Tämän suostumuksen oli valmis antamaan KKO:n jäsenen, oikeusneuvos Oskar Möller, joka toimikin sitten sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana prosessin loppuun asti ja oli oli tuomitsemassa syytettyjä pitkiin kuritushuonerangaistuksiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan valitsema jäsenenä sotasyyllisyysoikeudessa toimi professori Kaarlo kaira ja hänen varamiehenään professori Arvo Sipilä. Tiedekunnassa professori Veli Merikoski katsoi, että tiedekunnan olisi tullut kieltäytyä nimeämästä edustajaansa oikeuden jäseneksi, koska lainsäätäjä oli ylittänyt toimivaltansa rajat säätäessään lain sotaan syyllisten rankaisemisesta.

Oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen tiedekunta halusi kunnioittaa tehtävästään eronnutta Hjalmar Neoviusta promovoimalla hänet joulukuussa 1948 lakitieteen kunniatohtoriksi. Tämä oli selvä poliittinen viesti lainsäätäjälle.

Mutta kunniatohtorin arvo haluttiin antaa myös sotasyyllisyysoikeuden puheenjohtajana toimineelle Oskar Möllerille. Tästä asiasta syntyi tiedekunnassa ilmiriita, sillä jotkut professorit (mm. Bruno A. Salmiala ja Kyösti Haataja) vastustivat ajatusta jyrkästi. Mutta niin vain myös Oskar Möller promovoitiin kunniatohtoriksi. Professori Salmiala protestoi päätöstä jäämällä pois 14.12.1948 pidetystä promootiotilaisuudesta.

Pekka Koskinen kirjoitti...

Pyydän anteeksi professori Virolaiselle aiheuttamaani mielipahaa, kun olen tullut käyttäneeksi hänestä "ystävä"-attribuuttia. Ihmisten luonnehdinnat sosiaalisista yhteyksistään on kovin erilaisia. En ole mikään Facebook-aktiivi, mutta olen ymmärtänyt, että esimerkiksi siellä ystävyyden kynnys on enintään Porthanian pyöröoven tasoa. Mutta otan opikseni, professori Virolainen.

Muuten, en ollut nuorena kovin radikaali (häpeä kyllä), enkä nyt vanhana erityisen konservatiivi. Pikemmin kehitys on mennyt toisin päin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, mitäs nyt pienistä, Pekka! Hymyillään kun tavataan!

Ovathan jotkut yrittäneet lähestyä minua jopa Hyvä Veli -kirjeillä tai -viesteillä. Se nyt on jo paljon pahempaa, sillä en ole mitään HV-tyyppejä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO.n presidentiksi ylennetty Toivo Tarjanne oli muuten tunnettu vapaamuurari.

Rose Croix -järjestön Englannin Korkein neuvosto päätti 1960-luvulla muodostaa Suomesta oman alueneuvoston, Finnish Regional Councilin. Sen ensimmäiseksi komentajaksi nimitettiin juuri Toivo Tarjanne.

Vuonna 1973 Tarjanne nimitettiin Suomen (oman) Muinaisen ja Oikeutetun riitin Korkeimman Neuvoston ensimmäiseksi Suur-Komentajaksi.

Nyt tuntuu siltä, että Suomessa on jokin ihmeellinen riitti, joka ei suostu millään siihen, että väärät ja perustelain vastaiset sotasyyllisyystuomiot purettaisiin.

Sotasyyllisyyslaki oli kyllä helppo säätää ja tuomiota helppo antaa - kun tuomioiden vaadittu sisältö oli jo etukäteen tiedossa - mutta ihmeen vaikeata ja suorastaan mahdotonta tuntuu sitä vastoin olevan näiden laittomuuksien purkaminen- vaikka virheet onkin tunnustettu.

Presidentti, pääministeri, oikeusministeri, KKO jne. käyvät vuorotellen vakuuttelemassa, ettei tuomioita ole tarvis purkaa. Sotasyyllisyystuomio on ikään kuin jokin jumaltuomio, jonka korkeampi voima tai riitti on langettanut koko Suomen kansalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentaattoreina esiintyneet Pekka Koskinen ja Jukka Lindstedt ovat eräällä tavalla molemmat A-luokan miehiä.

He ovat kumpikin tavanneet virkansa puolesta A:n: Koskinen Arafatin (Jasserin) ja Lindstedt Astahovin (Pavelin).

Anonyymi kirjoitti...

Sotasyyllisyystuomioiden kohtalo vuonna 2010 on tulevaisuudessa osa kansallisen identiteettimme historiaa. Vuodesta 1946 saakka tiedetty vääryys on jätetty elämään lainvoimaisena tuomionippuna.

Tämä on ollut ja ON YHÄ onnettomuus Suomen lakia ja kansaa kohtaan.


Wikipediasta tiivistelmä lopputuloksesta:

"Tämän jälkeen oikeus päätyi kannattamaan valvontakomission vaatimia vähimmäistuomioita. Oikeuden päätös ei ollut yksimielinen, sillä neljä oikeuden jäsentä - Toivonen, Hakala, af Heurlin ja Riikonen - katsoi ettei kukaan syytetyistä ollut syyllistynyt lainvastaisuuteen. Lopullisen tuomion perustelujen sanamuodoksi tuli oikeuden RKP:hen kuuluneen jäsenen Thermanin lausunto.

Lopulliset tuomiot olivat:

Risto Ryti, tasavallan presidentti (10 vuotta kuritushuonetta)
J. W. Rangell pääministeri (6 vuotta vankeutta)
Edwin Linkomies pääministeri (5,5 vuotta vankeutta)
Henrik Ramsay ministeri (2,5 vuotta vankeutta)
Väinö Tanner ministeri (5,5 vuotta vankeutta)
Antti Kukkonen ministeri (2 vuotta vankeutta)
Tyko Reinikka ministeri (2 vuotta vankeutta)
T. M. Kivimäki, suurlähettiläs (5 vuotta vankeutta)
Miehet suorittivat tuomionsa Helsingin keskusvankilassa Sörnäisissä.

Sotasyyllisyysoikeuden syytteet valmistellutta tutkijalautakuntaa johtanut oikeusneuvosmies Onni Petäys ampui itsensä vajaa kuukausi tuomioiden julkistamisen jälkeen, 17. maaliskuuta 1946. Petäyksen kerrottiin joutuneen ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana ylivoimaiseen hermopaineeseen ja venäläisten suoranaisen painostuksen kohteeksi."


Tämänhetkinen tilanteemme on vain jyvänen kansakuntamme historiassa. Tulevaisuutta varten varsinkin aikaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen voi hyvin kutsua "kansallisen itsehäpeän salailun ajaksi".

Sotasyyllisyysasian jatkuva hautaaminen on vain jatkumoa maan tavalle. NL:n hajottua meille tarjottiin arkistoja, joista kieltäydyttiin Koiviston johdolla. Jeltsin ihmetteli suomalaisten tyyliä, koska monissa muissa maissa asioita selvitettiin ja kansallinen omatunto puhdistettiin. Ei meillä. (Tästä Alpo Rusin kirjassa hyviä lahteitä.)

Näinä päivinä NL:n jälkeläiset, Venäjän duuman johdolla, ovat tunnustaneet Katynin joukkomurhan (jonka rinnalla Suomessa salatut Stasi-, KGB- ym. listat ovat hyvin kevyitä). Kommunistit suuttuivat, mutta kansa hyväksyy rehellisyyden. - Meillä puolestaan vapistaan vuoden 1946 aikaisen vääryyden oikaisua.

Olemme me aika nöösipoikia ja piikoja. Historiankirjat kyllä muistavat nämä ajat ja jokaisen osallisen roolin. Siellä koreilevat kanslerien ja oikeusministerien nimet, eikä muitakaan apuväsääjiä unohdeta.

Tänään tursuaa Wikileaks-ilmiön kautta uusia juttuja, joista ei osattu haaveillakaan vuosikymmen sitten. Osa on tuubaa, mutta kanava on auki. Ja jokainen aika kyllä on löytänyt oman kanavansa, vie se sitten enemmän tai vahemmän aikaa. Kansat tapaavat nykyhetkeen painautumisen ja kunniapuheita naureskelevien ajanjaksojen jälkeen kuitenkin puhdistaa kansallista identiteettiään, ja niin tapahtuu meilläkin.

Samoin oikeudenmukaisuuden ja lain häpäisijät löytävät oman nimensä tulevissa historiateoksien hakuosioissa. Tästä ajasta ei paljon rohkeutta löydy.

Matkauimari

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Markus Lehtipuu kirjoittaa tänään US-blogissaan "Talvisodan muistopäivänä: itsepetoksesta ja jatkosodan alkamisesta" että Stalin oli syyllinen talvi- ja jatkosotaan. Lehtipuu lopettaa kirjoituksensa vettomukseen

- Kauhean talvisodan ankean aamun 71-vuotismuistossa vetoan kaikkiin suomalaisiin:

Suomen on suvereenina valtiona purettava koko Suomea leimaavat sotasyyllisyysteatterin tuomiot, ja alettava tunnustaa omat oikeutensa ja omat lailliset rajansa.

Itsepetoksen aika on ohi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tällä viikolla ilmestyneen Karjalan Kuvalehden numerossa 4/2010 on selostettu yksityiskohtaisesti nyt tehtyä lakialoitetta ja yleensä sotasyyllisyystuomioiden purkamisasiaa (s. 10-13).

Toni Sortti kirjoitti...

Muutamia vuosia vanha kirjoitus, mutta aina ajankohtainen siihen saakka, kunnes nämä häpeälliset tuomiot saadaan purettua.
Tuomiot ovat sekä oikeusvaltion periaatteiden, että kansan yleisen oikeustajun ja moraalin vastaisia.

Kiitoksia Jyrki hyvästä kirjoituksesta!

-Toni Sortti-