1. Tuomioistuinharjoittelulla eli auskultoinnilla tarkoitetaan oikeustieteen maisterin tutkinnon (1.6.2005 asti oikeustieteen kandidaatti) jälkeen käräjäoikeudessa suoritettavaa työharjoittelua. Harjoittelun aikana harjoittelija, jota nimitetään hovioikeuden auskultantiksi, toimii käräjäoikeudessa notaarin tehtävissä. Auskultointi ei ole pakollista, mutta toisaalta se on nykymuodossaan kaikille lakimiehille suunnattua yleissivistävää perehdyttämistä käräjäoikeuden toimintaan. Harjoittelun aikana notaari ratkaisee omalla vastuullaan eräitä vähäisempiä lainkäyttöasioita. Harjoittelun hyväksytysti suorittaneelle annetaan varatuomarin arvonimi.
2. Eduskunnan lakivaliokunta totesi vuonna 1992 käräjäoikeuslakia koskevan hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössään (LaVM 9/1993 vp), että että harjoittelun järjestämisessä on keskeistä löytää oikea tasapaino nuorten lakimiesten koulutuksellisten tarpeiden ja alioikeuksien työn tehokkaan järjestelyn välillä.
3. Tuomioistuinharjoittelulla on Ruotsissa ja Suomessa pitkät perinteet. Alun perin sen avulla pyrittiin kouluttamaan maaseudulla kihlakunnantuomareille päteviä sijaisia, koska tuomareiksi nimitettiin useimmiten ei-lakimiehiä. 1500-luvulla kihlakunnantuomarit ryhtyivät ottamaan omin päin avukseen apulaisia eli lainlukijoita. Turun hovioikeuden järjestämä auskultointi, jonka keskeisenä tavoitteena oli lainlukijoiden kouluttaminen, aloitettiin vuonna 1634. Varatuomarin arvonimen myöntäminen auskultanteille tuli käyttöön vuonna 1754. Hovioikeuden auskultantit olivat maaseudun sporttelituomareille halpaa, usein ilmaista työvoimaa; kaupunkien raastuvanoikeuksissa auskultointi ei ollut käytössä.
4. Lainkäyttö olikin pitkän aikaa suurimmaksi osaksi sijaisten käsissä. Esimerkiksi vuonna 1933 sijaiset toimittivat tuomiokunnan käräjistä 65 prosenttia. Valtion varoilla notaareja alettiin palkata tuomiokuntiin vasta vuodesta 1936 lukien, raastuvanoikeuksissa notaareja on ollut vasta vuodesta 1979 lähtien. Kihlakunnanoikeudet ja raastuvanoikeudet yhtenäistettiin vuonna 1993 käräjäoikeuksiksi. Notaarit toimivat alioikeuksien puheenjohtajina vuonna 1992 vielä 25 prosenttia istuntopäivistä. Nykyisin notaarit ratkaisevat rikosasioista lähinnä käräjäoikeuden kirjallisessa käsittelyssä vireille pantuja asioita, joissa tuomitaan rangaistukseksi vain sakkoa. Lisäksi he ratkaisevat summaarisia riita-asioita eli perintäasioita ja osan velkajärjestelyasioista.
5. Vuoden 2009 loppuun asti notaarien merkittävä tehtäväkenttä koostui kiinteistöasioiden käsittelystä eli lainhuuto- ja kiinnitysasioiden vastaanottamisesta, tarkastamisesta ja ratkaisemisesta. Tämän vuoden alusta lukien kiinteistöasiat on kuitenkin siirretty käräjäoikeuksista Maanmittauslaitoksen ratkaistavaksi.
6. Kiinteistöasioiden siirto käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokselle näkyy notaareiden lukumäärässä. Vuonna 2006 notaarin virkoja oli koko maassa 202, vuonna 2007 163, vuonna 2008 161, vuonna 2009 151 ja tänä vuonna enää 125. Viime vuosina valtion tuottavuusohjelman edellyttämät henkilöstövähennykset ovat kohdistuneet juuri notaarin virkoihin. Maan kolmesta tiedekunnasta valmistuu vuosittain yhteensä noin 450 oikeustieteen maisteria.
7. Nykyisin harjoittelu on saanut myös jonkin verran koulutuksellista luonnetta, vaikka harjoittelijoiden työpanoksella on edelleen tärkeä merkitys käräjäoikeuksille. Harjoittelun aikana tapahtuva kouluttautuminen on kuitenkin ollut eri käräjäoikeuksissa hyvin vaihtelevaa, sillä systemaattiseen, asianmukaisesti ohjattuun ja yhtenäiseen koulutukseen ei ole päästy. Harjoittelussa, joka täydentää teoreettisia yliopisto-opintoja., on pääpaino opitun tiedon käytännön soveltaminen on ollut keskeisellä sijalla. Harjoittelua on pidetty hyvänä pohjakoulutuksena tuomarin tehtäviin. Vaikka tuomioistuinharjoittelu ei, toisin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, kuulu enää tuomarinviran varsinaisiin kelpoisuusvaatimuksiin, sitä on käytännössä usein edellytetty.
8. Tuomioistuinharjoittelun kesto - yksi vuosi - on sangen lyhyt, jos sitä verrataan esimerkiksi Ruotsin järjestelmään. Ruotsissa tuomioistuinharjoittelu kestää kaksi tai kaksi ja puoli vuotta, Suomessa ainoastaan yhden vuoden. Notaarin valitsee käytännössä käräjäoikeuden laamanni, vaikka muodollisen määräyksen notaariksi antaa laamannin esityksestä hovioikeus. Käräjäoikeuden laamannin tulee lain mukaan huolehtia siitä, että notaari saa monipuolisen ja kehittävän koulutuksen. Käräjäoikeuksia on Suomessa nykyisin 27, mutta vain muutamassa niissä on käytössä auskultointisuunnitelma.
9. Tuomioistuinharjoittelussa olisi meillä todella paljon korjaamisen ja parantamisen varaa, jos tilannetta verrataan esimerkiksi Ruotsissa käytössä olevaan harjoitteluun. Monen monituiset komiteat, toimikunnat ja työryhmät ovat istuneet vuosien saatossa asian kimpussa, mutta ihme ja kumma, minkäänlaista ratkaisevaa parannusta ei ole saatu aikaan, ainoastaan pieniä muutoksia, jotka ovat olleet luonteeltaan lähinnä kosmeettisia.
10. Järkevästi ajatellen tuomioistuinharjoittelun tulisi olla osa laajempaa tuomarikoulutusta, siis kouluttautumista sellaista lainkäyttöä varten, joka tapahtuu käräjä- ja hovioikeuksissa sekä hallintoasioissa erityisissä hallintotuomioistuimissa. Esimerkiksi Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun suorittaminen on edellytys varsinaiseen tuomarikoulutukseen pääsemiselle.
11. Suomessa, toisin kuin useimmissa eli lähes kakissa muissa EU-maissa, ei ole vielä saatu luoduksi tuomarikoulutusjärjestelmää. Tämänkin asian kimpussa on häärinyt monta komiteaa, toimikuntaa tai työryhmää, mutta minkäänlaisia tuloksia nämä elimet eivät ole saaneet aikaan, sillä valtiovalta, käytännössä oikeusministeriö, ei ole mitään esitystä hyväksynyt. Meillä on ainoastaan käräjäoikeuksissa tapahtuva tuomioistuinharjoittelu, jonka suorittamisesta saa siis varatuomarin arvonimen. Kun näin on, niin voitaisiin tietenkin olettaa, että tuomioistuinharjoittelun suorittaisivat ja siihen hyväksyttäisiin vain sellaisia nuoria lakimiehiä, joiden tähtäimessä on nimenomaan tuomarinura.
12. Mutta yllätys yllätys: Suomessa - toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa - tuomioistuinharjoittelu onkin niin sanotusti yleistä ("yleissivistävää") täydennyskoulutusta. Harjoittelu on avoinna kaikille lakimiehille, siis myös niille, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita tuomarinurasta eivätkä milloinkaan ("kuuna päivänä") aio siirtyä tuomioistuinlaitoksen tai edes syyttäjälaitoksen palvelukseen. Vain osa harjoittelun suorittaneista ja varatuomarin tittelin saaneista lakimiehistä siirtyy harjoittelujakson jälkeen esittelijöiksi hovioikeuksiin tai hallinto-oikeuksien ja sitä kautta tuomarinuralle. Loppuosa varatuomareista siirtyy asianajotoimistojen tai liike-elämän, kuten esimerkiksi pankkien, vakuutusyhtiöiden ja erilaisten muiden yritysten tahi valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen.
13. Tuomioistuinharjoittelun suorittamisesta saattaa toki olla hyötyä myös muissa lakimiestehtävissä, mutta toisaalta on syytä havaita, että nämä harjoittelun jälkeen yksityiselle sektorille tai valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen siirtyvät lakimiehet vievät harjoittelupaikan sellaisilta lakimiehiltä, joiden tarkoituksena olisi suuntautua nimenomaan tuomioistuinlaitoksen palvelukseen. Jotkut harjoittelun jälkeen yksityissektorille suuntautuvat lakimiehet suorittavat harjoittelun lähinnä vain siitä saatavan hienolta kuulostavan varatuomarin (vicehärädshövding) tittelin takia. Miksi valtion pitäisi huolehtia yksityissektorin lakimiesten täydennyskoulutuksesta? - Ruotsissa on luovuttu varatuomarin tittelin myöntämisestä jo kymmeniä vuosia sitten.
14. Itse ehdotin jo vuonna 1994 tuomarinuratoimikunnan mietintöön (KM 1994:15) jättämässäni eriävässä mielipiteessä (s. 178-181) monia parannuksia tuomioistuinharjoitteluun. Mutta nämä(kin) ehdotukset ovat kaikuneet niin sanotusti kuuroille korville ja tässä on juuri syy, minkä vuoksi harjoittelu on junnannut meillä puutteineen päivineen paikoillaan.
15. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mitä kirjoitin vuonna 1994 edellä mainitussa eriävässä lausunnossani (kappaleet 16-23):
16. Tuomioistuinharjoittelu on nykyisin yleistä täydennyskoulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että auskultointi on avoin myös myös sellaisille nuorille lakimiehille, joilla ei ole minkäänlaista aikomusta siirtyä tuomioistuinten palvelukseen tai asianajajiksi taikka syyttäjiksi. Auskultoinnin suorittamisen syynä voi olla vain sen yksityisellä sektorilla ja valtion tai kuntien hallinnossa arvostettu, ammatillisia valmiuksia parantava vaikutus tai se, että varatuomarin arvonimestä on vanhastaan ollut etua työmarkkinoilla.
17. Sekä auskultoijien että heidän koulutuksestaan vastaavien käräjäoikeustuomareiden motivaatiota parantaisi ilmeisesti se, että harjoittelu varattaisiin vain tuomioistuinlaitoksen palveluksen tai muihin lainkäyttötehtäviin aikoville lakimiehille. Oikeusneuvos Paavo Salervon johdolla työskennellyt lakimiesharjoittelukomitea esittikin tätä mietinnössään v. 1973 (KM 1973: 118); tämä on mietinnössä sivuutettu. Harjoittelua suorittavat notaarit ovat olleet halpaa työvoimaa, jolla on voitu teettää toisaalta tuomareille ja toisaalta taas alioikeuksien kansliahenkilökunnalle kuuluvia töitä tarvitsematta palkata tuomioistuimiin vakinaista henkilökuntaa. Kun auskultointiaika on ollut lyhyt ja sen suorittamista on arvostettu työmarkkinoilla varatuomarin arvonimen myötä, on tukea auskultoinnin säilyttämiseksi yleisharjoitteluna ymmärrettävästi saatu aika myös nuorten lakimiesten järjestöiltä.
18. Tuomioistuinharjoittelun pääpaino on tähän asti ollut lainkäyttötehtävien suorittamisessa, jolloin koulutukselliset näkökohdat ovat jääneet toissijaiseen asemaan. Vuoden mittainen harjoitteluaika on myös liian lyhyt, jotta auskultointi voi täyttää tehtävänsä tuomarikoulutuksessa; esimerkiksi Ruotsissa harjoitteluaika on kahden ja puolen vuoden pituinen.
19. Toistan aikaisemmin esittämäni ehdotuksen siitä, että tuomioistuinharjoittelusta yleisenä täydennyskoulutusmuotina luovuttaisiin ja auskultointi varattaisiin vain oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville nuorille lakimiehille (ks. kirjaani Alioikeusuudistus I, 4. painos 1993 s. 41-45 ja kirjoitustani Tuomarinura uusi urkenevi, Suomen Asianajajaliiton juhlajulkaisu Asianajajan työkentältä, 1994 s. 563-565). Mielestäni tähän päästäisiin ilman muita toimenpiteitä siten, että 1) harjoitteluaika pidennettäisiin kahteen vuoteen ja 2) luovuttaisiin varatuomarin arvonimen myöntämisestä. Sitä vastoin OTK-tutkinnon suorittamiseen tulisi liittää esimerkiksi kuuden kuukauden pituinen pakollinen harjoittelujakso, jona aikana tulevat lakimiehet toimisivat harjoittelijoina alioikeudessa, lääninoikeudessa, syyttäjävirastoissa, ulosottovirastossa ja/tai asianajotoimistoissa.
20. Vaihtoehtoisena ratkaisumallina olen esittänyt, että jos auskultointi halutaan säilyttää yleisenä täydennyskoukutusmuotona, olisi harjoittelusta tehtävä kaksivaiheinen siten, että yhden vuoden harjoittelun suorittaisivat ne, jotka eivät aio oikeuslaitoksen palvelukseen, kun taas asianajajiksi, syyttäjiksi ja tuomareiksi haluavien olisi suoritettava kahden vuoden pituinen harjoittelu. Vain kaksivuotisen harjoittelun suorittaneille myönnettäisiin varatuomarin arvonimi, jos sen säilyttämistä ylipäätään pidettäisiin perusteltuna.
21. Mielestäni tulisi tutkia, voitaisiinko lääninoikeudessa (lääninoikeuksien tilalle on sittemmin perustettu alueellisia hallinto-oikeus -nimisiä tuomioistuimia) järjestää kokonaan erillistä harjoittelua hallintotuomioistuinten palvelukseen aikoville lakimiehille Ruotsin mallin mukaisesti. Luultavaa nimittäin on, että tuomareiden siirtymistä yleisistä tuomioistuimista hallintotuomioistuimiin tai päinvastoin ei todellisuudessa tulisi suuremmassa määrin tapahtumaan, vaikka sen tulisikin olla mahdollista. Näin ollen ei olisi estettä sille, että myös tuomioistuinharjoittelu suoritetaan kokonaan joko yleisissä tuomioistuimissa tai lääninoikeudessa (nykyisin siis hallinto-oikeuksissa).
22. Tuomioistuinharjoittelun koulutuksellista aspektia olisi nykyiseen tilanteeseen verrattuna selkeästi kehitettävä. Notaareille tulisi järjestää esimerkiksi hovioikeuspiireittäin yliopistotasoista useampiviikkoista kurssimuotoista koulutusta ryhmätöineen, jolloin osa kouluttajista olisi tuomareita. Koulutusta tarvittaisiin mm. prosessinjohdossa, todistusoikeudessa ja tuomion perustelemisessa. Nykyisin tällaista järjestetään täydennyskoulutuksena vakinaisille tuomareille, mutta kokemus on tälläkin alalla osoittanut, että mitä nuorempana koulutusta annetaan, sitä paremmin oppi menee perille; vanhojen tuomareiden on vaikea oppia uudenlaisia menettelytapoja.
23. Koska kaikki halukkaat eivät nykyisinkään pääse tuomioistuinharjoitteluun, joko lainkaan tai ainakaan kohta OTK-tutkinnon suorittamisen jälkeen, olisi notaareja valittaessa ratkaisevaksi valintaperusteeksi asetettava harjoitteluun hakeneiden OTK-tutkinnon kokonaispistemäärä ja keskeisissä oppiaineista saamat arvosanat. Notaarien valinnan tulisi tapahtua koko maassa keskitetysti, jolloin auskultanttien ei tarvitsisi lähetellä hakupapereitaan ympäri maata eri käräjäoikeuksiin, kuten nykyisin tapahtuu. Ruotsissa on erityinen lautakunta, joka valitsee notaarit ja määrää heidän sijoituspaikkansa. Luonnollisesti auskultanttien perustellut toivomukset sijoituspaikkakunnasta tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Näillä uudistuksilla voitaisiin estää mielivaltaa, jonka nykyinen notaarien valintajärjestelmä tekee mahdolliseksi. Kun laamanni valitsee notaarit, on auskultanttien mahdollisilla "suhteilla" käräjäoikeuden henkilökuntaan ollut käytännössä tärkeä valintaa edistävä merkitys.
24. Näin siis kirjoitin komitean mietinnössä KM 1994:15. Seuraavan kerran kiinnitin tuomioistuinharjoittelua riivaaviin epäkohtiin huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni eriävässä mielipiteessä (KM 2003:3 s. 523). Mainituissa lausunnoissani esitettyihin epäkohtiin ei ole kuitenkaan millään tavalla puututtu.
25. Tuomioistuinharjoittelun uudistamista on pohdittu viimeksi kuluneen vuoden kuluessa peräti kolmessa OM:n työryhmässä. Vuonna 2009 sai valmiiksi työnsä laamanni Heikki Nousiaisen (nyt jo eläkkeellä) johdolla toiminut joukko, joka julkaisi Tuomioistuinharjoittelu-nimisen mietintönsä (OMTR 2009:5). Tämän jälkeen pantiin pystyy uusi, laamanni Erkki Hämäläisen johdolla istunut työryhmä, joka julkaisi ensin tämän vuoden heinäkuussa ensimmäisen vaiheen mietintönsä (OMTR 58/2010) ja marraskuun alussa toisen vaiheen mietintönsä ( 74/2010). Kaikki kolme mietintöä ovat suppeita ja asiasisällöltään ja perusteluiltaan kevyenluokan virkamiestyön tuloksia. Hälyttävää niissä kaikissa on se, ettei missään niistä ole puututtu yhteenkään niihin olennaisiin epäkohtiin, joita olen itse edellä mainituissa lausunnoissani käsitellyt.
26. Työryhmät ovat askarrelleet lähinnä vain notaarien toimivallan laajentamisen kimpussa. Kun notaari voi nykyisin voimassa olevien säännösten perusteella ratkaista yhden tuomarin istunnossa rikosasioita oltuaan notaarina neljä kuukautta, ehdotetaan nyt, että notaarille tulisi sanottu toimivalta jo kahden kuukauden kuluttua harjoittelun alkamisesta. Tämä ei olisi todellakaan mikään "suuri uudistus", sillä edelleen jäisi voimaan sääntö, jonka mukaan notaari ei voisi tuomita kuitenkaan rangaistukseksi muuta kuin sakkoa. Lisäksi ehdotetaan, että notaari saisi heti, siis välittömästi "taloon" tultuaan, oikeuden vihkiä avioliittoon; sivumenneen sanoen minusta vihkimisasioiden ei pitäisi kuulua lainkaan tuomioistuinten tehtäviin. Kuten jokainen "vihitty" tai "vihkijä" tietää, siviiliavioliittoon vihkimisessä on kyse lähinnä ainoastaan tietyn lyhyen vihkikaavan lukemisesta vihkimistilaisuudessa; ei siis kovinkaan "kummoista" tuomarintyötä!
27. Mietinnöissä puhutaan kyllä kauniisti notaarien kouluttamisen tärkeydestä ja viimeisimmässä mietintöön on koottu joitakin hajanaisia näkökohtia, miten tätä puoltakin voitaisiin kehittää. Mutta kun harjoittelu säilyisi vuoden pituisena ja kun toisaalta notaarien toimivaltuuksia on tarkoitus laajentaa niin, että jo kaksi kuukautta harjoittelijana olleelta notaarilta vaadittaisiin itsenäisen päätösvallan käyttämistä, on selvää, että käytännössä pääpaino harjoittelussa olisi edelleen erilaisten työtehtävien suorittamisessa.
28. Työryhmä laajentaisi notaarien harjoittelun käräjäoikeuksista osin myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin. Ehdotuksen mukaan kuitenkin vain "pieni osa" koulutettavista siirtyisi käräjäoikeudesta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen jatkamaan harjoitteluaan toiseksi kuudeksi kuukaudeksi hovi- tai hallinto-oikeuteen. Uudenmuotoinen harjoittelu rajattaisiin alkuvaiheessa koskemaan siis vain suppeaa harjoittelijajoukkoa ja vain sellaisia paikkakuntia, joissa on käräjäoikeuden lisäksi hovi- ja hallinto-oikeus (Helsinki, Turku, Vaasa, Kuopio, Rovaniemi ja Kouvola). Kyse olisi lähinnä kosmeettisesta uudistuksesta.
29. Minusta on selvää, että työryhmien ehdotuksessa on kyse on pelkästään näpertelystä, sillä ehdotuksissa ei ole puututtu niihin suuren luokan ongelmiin, joita itse olen edellä kertonut, ei yhteenkään niistä. Tuomioistuinharjoittelu ei todellisuudessa eli käytännössä muuttuisi juuri mitenkään. Vaikka ministeriön ehdotuksessa puhutaan koulutuksellisten näkökohtien korostamisesta, kertovat säännösehdotukset notaarin toimivallan lisäämisestä toista: keskisintä on notaarien työpanoksen hyödyntäminen käräjäoikeuksien toiminnassa, ei notaarien kouluttautuminen tuomarinuralle tai muihin lainkäyttötehtäviin.
30. Tuomioistuinharjoittelua rasittaisivat edelleen seuraavat keskeiset puutteet ja epäkohdat:
a. Harjoittelu olisi edelleen yleistä täydennyskoulutusta kaikille lakimiehille, vaikka viimeistään nyt, jolloin notaarin virkojen lukumäärää on voimakkaasti vähennetty, olisi korkea aika muuttaa harjoittelua niin, että siitä tulisi tuomarikoulutuksen ensimmäinen vaihe. Harjoittelu pitäisi siis varata ja sitä tulisi järjestää ainoastaan tuomioistuinlaitoksen, syyttäjälaitoksen tai ulosottolaitoksen alkuvirkoihin tähtääville lakimiehille. Oikeusministeriöin työryhmät eivät ole edes pohtineet tällaista muutosta, mikä minusta on suoraan sanoen edesvastuutonta. Vaikka notaarien virkojen määrä on neljän vuoden aikana vähennetty lähes puolella eli 206:sta 125:een, katsoo oikeusministeriö edelleen, että notaarikoulutus on pidettävä luonteeltaan yleisenä. Niukkoja resursseja on siis tarkoitus edelleen tuhlata yksityiselle sektorille sekä valtion ja kuntien palvelukseen aikovien lakimiesten kouluttamiseen.
b. Ruotsissa auskultointi on rajattu selkeästi ainoastaan oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville lakimiehille. Ruotsissa hyväksytty auskultointi on muodollisena vaatimuksena tuomareiden, syyttäjien ja kihlakunnanvoutien virkaan, mikä luonnollisesti karsii auskultoijiksi pyrkivien joukosta ne, jotka aikoisivat suuntautua auskultoinnin jälkeen asianajajiksi tai liike-elämän taikka valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen. Ruotsin malli on järkevä, Suomen suorastaan hölmö.
c. Tuomioistuinharjoittelun kesto olisi edelleen vain yksi vuosi, kun taas Ruotsissa lyhyin harjoitteluaika on kaksi vuotta. On selvää, että vuoden pituinen harjoittelu on liian lyhyt, jotta harjoittelulle asetettava koulutuksellinen tavoite voitaisiin saavuttaa. Edes siltä "pieneltä osalta", joka ehdotuksen mukaan suorittaisi osan harjoittelusta käräjäoikeuden lisäksi hovi- tai hallinto-oikeudessa, ei vaadittaisi vuotta pidempää harjoitteluaikaa. Ruotsissa on mahdollista suorittaa harjoittelu sekä käräjäoikeudessa että lääninoikeudessa, mutta silloin harjoitteluaika on kaksi ja puoli vuotta; Suomessa samasta "urakasta" selviäisi siis vuoden mittaisella harjoittelulla. - Minusta Ruotsin järjestelmästä kannattaisi ottaa meillä mallia myös siinä suhteessa, että harjoittelun tulisi voida suorittaa joko käräjäoikeudessa tai hallinto-oikeudessa; hovioikeuteen harjoittelujärjestelmä ei kuulu.
d. Harjoittelijoiden valinta ja oikeusturva jäisi Suomessa edelleen retuperälle. Kun yksi henkilö eli käräjäoikeuden laamanni valitsee notaarit, on aina olemassa mielivallan ja nepotismin vaara, kuten olen v. 1994 lausunnossani todennut. Kun harjoittelupaikkoja on todella vähän, tulisi notaarin valintojen tapahtua koko maassa keskitetysti kerran pari vuodessa esimerkiksi tuomarinvalintalautakunnan päätöksellä. Ruotsissa valinnan suorittaa oikeusministeriön ja käräjäoikeuksien ulkopuolinen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikkö (domstolsverket), jonka päätöksestä on valitusoikeus viraston yhteydessä toimivalle lautakunnalle (notarienämnd). Suomessa laamannin päätöksestä ei ole valitusoikeutta.
e. Notaariksi pyrkivien oikeusturvasta, joka on Suomessa täydellisesti sivuutettu, olisi huolehdittava myös niin, että notaarivalintoja varten vahvistettaisiin tietyt valintakriteerit. Ruotsissa notaarit nimitetään tehtäväänsä yliopistojen tutkintotodistusten ja muiden ansioiden perusteella. Suomessa ei ole ollut tähän asti mitään vastaava valintaperusteita eikä sellaisia ehdoteta otettavaksi käyttöön jatkossakaan. Laamannit voisivat edelleen valita notaareiksi keitä haluavat pelkän pärstäkertoimen ja "suhteiden" perusteella.
f. Suomen käräjäoikeuslaissa on pikkutarkkoja säännöksiä siitä, mitä lainkäyttötehtäviä notaari voi harjoittelun edetessä ei vaiheissa suorittaa omalla vastuullaan; tehtävät on porrastettu kahden kuukauden välein (2 kk, 4 kk, 6 kk). Ruotsissa on tässäkin suhteessa vallalla toisenlainen näkemys ja käytäntö, sillä siellä aiemmin voimassa olleet vastaavanlaiset määräykset on nyt poistettu laista; Suomessa niitä ehdotetaan päinvastoin lisättäviksi. Ruotsissa katsotaan, minusta aivan perustellusti, että käräjäoikeuksien koko ja erityispiirteet, työolosuhteet sekä tietenkin notaarien henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa siinä määrin, että kullekin tuomioistuimelle tulee antaa oikeus itse päättää, missä vaiheessa notaari tekee mitäkin tehtäviä. Tulkoon mainituksi, että Ruotsissa notaari ei voi ratkaista yksin omalla vastuullaan minkäänlaisia rikosasioita, ei edes pelkkiä sakkojuttuja. Suomessa sen sijaan ehdotetaan, että vain kaksi kuukautta notaarina ollut harjoittelija saa ratkaista yksin rikosasian, josta on säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
g) Suomessa rakastetaan titteleitä ja arvonimiä, samoin kuin kunniamerkkejä ja muita vastaavia asioita. Käräjäoikeuden maallikkojäsenestäkin voidaan "leipoa" tuomari, nimittäin herastuomari. Varatuomarin arvonimen myöntäminen, jolla joskus sata vuotta sitten saattoi vielä olla käytännön merkitystä, on nykyoloissa menettänyt merkityksensä; Ruotsissa siitä samoin kuin heratuomarin arvonimen myöntämisestä on luovuttu jo kymmeniä vuosia sitten. Suomessakin varatuomarin arvonimen antamiskäytännöstä tulisi luopua. Jokainen ymmärtää, ettei vuoden pituinen harjoittelu anna tosiasiallisesti juuri minkäänlaisia edellytyksiä toimia tuomarina, ei edes "vara sellaisena." Varatuomarin titteli on yksi tekijä, joka houkuttelee tuomioistuinharjoittelijoiksi myös sellaisia lakimiehiä, joilla ei ole aikomusta suuntautua tuomioistuimen tai yleensä oikeuslaitoksen palvelukseen.
h. Edellä mainituista eroista kahden naapurimaan välillä selviää, että Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun pääpaino on myös käytännössä koulutuksessa, ei käytännön työtehtävissä. Suomessakin kyllä puhutaan koulutuksellisen aspektien tärkeydestä, mutta edellä olevat uudistusehdotukset kertovat selvää kieltä siitä, että tämä on vain retoriikkaa ja että notaarien harjoittelu tulee myös jatkossa painottumaan käräjäoikeuden tuomareille ja kansliahenkilökunnalle kuuluvien työtehtävien suorittamiseen.
31. Suomessa ei sitten muunlaista tuomarikoulutusta olekaan - jos nyt vuoden pituisesta tuomioistuinharjoittelusta edes voi käyttää tätä nimitystä. Ruotsissa sen sijaan varsinainen tuomarikoulutus, joka tapahtuu hovioikeudessa ja kamarioikeudessa, alkaa vasta harjoittelun jälkeen. Pääsyvaatimuksena tuomarikoulutukseen Ruotsissa on juuri kahden vuoden tuomioistuinharjoittelu.
32. Tulikohan tämä nyt selväksi: työryhmän ehdotus tuomioistuinharjoittelun uudistamiseksi on pelkää näpertelyä. Harjoittelu kaipaisi täysremonttia. Mutta kun lainvalmistelijoilla ja heidän avukseen huudetuilla tuomareilla, jotka tekevät työtä käskettyä, ei ole ideoita, mielikuvitusta eikä visioita, on tulos se mikä on.
33. Lopuksi lukijakysymys: kumman harjoittelujärjestelmän, Suomen vai Ruotsin, voidaan olettaa tuottavan parempia tuomareita? Noin niin kuin keskimäärin.
34. Joku luultavasti moittii minua Ruotsin mallin apinoimisesta. Suomalainen järjestelmäkin voi toki tuottaa kelpo lakimiehiä ja tuomareitakin. Mutta vielä paljon paremmat valmiudet tuomarin tehtäviin saataisiin, jos harjoittelua kehitettäisiin edellä mainittujen suuntaviivojen mukaisesti.
35. Itse auskultoin 60-luvulla Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä legendaarisen ukkotuomarin Niilo Lahden opissa. Silloin notaarin oli toimittava kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana 30 istuntopäivää; yhtenä päivänä saatettiin istua kymmenkunta juttua ja enemmänkin ja rikosjutut saattoivat olla todella vakavia aina henkirikoksista lähtien. Muistan, miten istuin yhteen syssyyn kahden ja puolen viikon käräjät; tuolloin istuttiin joka arkipäivä, myös lauantaisin. Siihen verrattuna notaarien nykyinen istumisvelvollisuus on melkeinpä lasten leikkiä. Toisaalta oikeusturvan kannalta on parempi, että notaarit eivät saa ratkaistavakseen omalla vastuullaan vaikeita tai laajoja juttuja.
36. Myöhemmin jouduin (tai pääsin) sitten itse ukkotuomariksi ja siinä hommassa reilun kymmenen vuoden aikana ehdin nähdä ja kouluttaa - ainakin yrittää sitä - monenlaisia notaareja. Joistakin heistä on sittemmin tullut myös tuomareita, jotkut ovat edenneet urallaan hyvinkin korkealle. Olihan se mielenkiintoista ja hauskaa aikaa; harjoitteluun nimittäin sisältyy (kuului ainakin minun tuomiokunnissani), jos vain sattuu sopivaan käräjäoikeuteen, työnteon ohella tuomareiden kanssa yhteisiä illanviettoja, hiihto- ja urheilupäiviä, lauluiltoja, kapakassakäyntejä yms. virkistystoimintaa.
36 kommenttia:
Kuulostaa ihan perustelluilta blogistin näkemykset. Itse olen juuri valmistunut OTM ja olen hakemassa auskultointipaikkaa nimenomaan sen vuoksi, että sitä arvostetaan asianajotyössä hyvin paljon. Vanhemmat asianajajat ovat suositelleet auskultointia ja pitäneet sitä ikään kuin OTM (entisen OTK) tutkinnon luonnollisena jatkumona. Tämä ajatus on ilmeisesti juurtunut lakimieskunnan ajatuksiin syvälle eikä se sieltä ole lähtemässä muuten kuin radikaaleilla ratkaisuilla. Tällainen voisi olla blogistin esittämä varatuomarin arvonimen poistaminen ja auskultointiajan pidentäminen.
En kuitenkaan väitä etteikö auskultoinnista olisi hyötyä tulevaisuudessa myös niille jotka eivät tuomarin uraa suunnittelisikaan. Totta kai on. Mutta resurssien ollessa rajatut, on järjetöntä kouluttaa yksityiselle sektorille varatuomareita, kun taloon sisälle haluavat jäävät ilman paikkoja.
Tärkein näissäkin paikkojen täyttämisessä tulisi olla hakijan tahto päästä tekemään sitä mistä oikeasti pitää, tällöin motivaatio oppia tuomarintehtäviä on suuri ja sijoitettu pääoma saadaan takaisin tuomioistuimen käyttöön kun motivoitunut nuori lakimies hakee myöhemmin esimerkiksi esittelijän virkaa. Väärää valintakriteeri on myös tuijotella pelkästään todistusten numeroita, Tällöinkin on mahdollista sivuuttaa oikeasti tuomarin urasta kiinnostuneet hakijat muiden hakijoiden joukosta. Kuten professorikin hyvin tietää,tenttikierroksissakin (ja varsinkin yliopistojen välillä) on eroja, jolloin numerotkaan eivät anna parasta lopputulosta. Toki se jotain viittaa antaa.
Kysymykseesi vastaan että Ruotsin malli kuulostaa paremmalta. Yksityiselle sektorille esim. asianajajaksi pyrkiville voitaisiin järjestää oma jatko koulutus esim. asianajaja-/ lakimiesliiton tai yliopiston toimesta.
Toisaalta voitaisiin jättää koko auskultoini pois ja antaisi työn opettaa nuorta tuomarin alkua kuten oppipoika-mestari mallissa. Tällöin tittelin tavoittelijat jättäisivät hakematta paikkoihin, kun tuomarin virkaan haettaisiin suoraan (esim. T8 palkkaus). Lainsäädännössä voitaisiin ajatella toteutettavaksi malli jossa alle viisi vuotta tuomarin virassa toiminut ei saisi istua tietyn vakavuusasteen juttuja tai siviilijuttuja joissa olisi tietyn suuruinen intressi riidan aiheena.
T
Kuulostaa ihan perustelluilta blogistin näkemykset. Itse olen juuri valmistunut OTM ja olen hakemassa auskultointipaikkaa nimenomaan sen vuoksi, että sitä arvostetaan asianajotyössä hyvin paljon. Vanhemmat asianajajat ovat suositelleet auskultointia ja pitäneet sitä ikään kuin OTM (etisen OTK) tutkinnon luonnollisena jatkumona. Tämä ajatus on ilmeisesti juurtunut lakimieskunnan ajatuksiin syvälle eikä se sieltä ole lähtemässä muuten kuin radikaaleilla ratkaisuilla. Tällainen voisi olla blogistin esittämä varatuomarin arvonimen poistaminen ja auskultointiajan pidentäminen.
En kuitenkaan väitä etteikö auskultoinnista olisi hyötyä tulevaisuudessa myös niille jotka eivät tuomarin uraa suunnittelisikaan. Totta kai on. Mutta resurssien ollessa rajatut, on järjetöntä kouluttaa yksityiselle sektorille varatuomareita, kun taloon sisälle haluavat jäävät ilman paikkoja.
Tärkein näissäkin paikkojen täyttämisessä tulisi olla hakijan tahto päästä tekemään sitä mistä oikeasti pitää, tällöin motivaatio oppia tuomarintehtäviä on suuri ja sijoitettu pääoma saadaan takaisin tuomioistuimen käyttöön kun motivoitunut nuori lakimies hakee myöhemmin esimerkiksi esittelijän virkaa. Väärää valintakriteeri on myös tuijotella pelkästään todistusten numeroita, Tällöinkin on mahdollista sivuuttaa oikeasti tuomarin urasta kiinnostuneet hakijat muiden hakijoiden joukosta. Kuten professorikin hyvin tietää,tenttikierroksissakin (ja varsinkin yliopistojen välillä) on eroja, jolloin numerotkaan eivät anna parasta lopputulosta. Toki se jotain viittaa antaa.
Kysymykseesi vastaan että Ruotsin malli kuulostaa paremmalta. Yksityiselle sektorille esim. asianajajaksi pyrkiville voitaisiin järjestää oma jatko koulutus esim. asianajaja-/ lakimiesliiton tai yliopiston toimesta.
Toisaalta voitaisiin jättää koko auskultoini pois ja antaisi työn opettaa nuorta tuomarin alkua kuten oppipoika-mestari mallissa. Tällöin tittelin tavoittelijat jättäisivät hakematta paikkoihin, kun tuomarin virkaan haettaisiin suoraan (esim. T8 palkkaus). Lainsäädännössä voitaisiin ajatella toteutettavaksi malli jossa alle viisi vuotta tuomarin virassa toiminut ei saisi istua tietyn vakavuusasteen juttuja tai siviilijuttuja joissa olisi tietyn suuruinen intressi riidan aiheena.
Täten ehdotan varatuomari -tittelin korvaamista pätkätuomari -tittelillä. Se kuvaa harjoittelun väliaikaista luonnetta ja vähentää tittelihakuisuutta.
Toi Ryhis on aina niin vitsikäs!
Liian ohueksi harjoittelu jää. Rahapulan takia itsensä takaisin maksavaa sijoitusta ei saisi jättää tekemättä. Valinnan olisi hyvä olla valtakunnallinen ja harjoittelun blogistin kuvaama. Yliopistojen assistenteille valinnassa lisäpisteitä, jotta tulevat tiedemiehet saisivat käytännön kokemusta. Kouluttajalle hyvitys.
Tästähän oli puhetta jo...
Päivän uutislässähdys siis. Muistan asiasta olleen juttua täälläkin. Kommenteissa. Siis että Ode saadaan virheitten ehdokkaaksi lupaamalla maitoa ja hunajaa. Tai ministerinpaikka.
Tuo Oden "ministeriuutinen" vaikuttaa kyllä pahasti demokratian halventamiselta: vaaleista viis, kun Ode tahtoo tahtoo hallitukseen, niin Odehan myös saa paikan!
Toinen hieman samanlainen uutinen: Paperiliiton pomoa Joko Ahosta uhkaa potkut, kun hän tuki eläkevakuutusyhtiöiden pomoille maksettuja korkeita liksoja ja kovia palkankorotuksia.
Ehkä Jouko Ahonen, tämä demareiden Oiva Lohtander, tähän juuri pyrkiikin. Kohta Matti Wuoria palkkaa hänet yhtiöönsä nauttimaan kunnon palkkaa ja eläke-etuuksia.
Tämä on epätodellinen maa, eräänlainen vähemmistödiktatuuri, jota on sen perustamisesta saakka johtanut sama näkymättömän käden ohjaama puolueperhe. Ensin maata hallitsi yksinvaltiaana "Suuri Marsalkka" ja hänen jälkeen "Rakas Urkki" joka kaikkeen kurkki. Nykyisin maata hallitsee Mooses.
EU:n ruoka- ja avustusjärjestöjen mukaan maa ei pysty edes hyvinä satovuosina ruokkimaan omaa väestöään.
Ode "Ajattelijan" ohella seuraavan hallituksen ministeriksi ollaan ylöshuutamassa kosovolaista vuoden maahanmuuttajanaiseksi nimettyä nuorta Hankenin jatko-opiskelijaa, joka on istunut Tarja Halosen seminaareissa hänen oikealla puolella ja on osallistuva ensi keväänä eduskuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaana.
Mooseksen nuori erityisavustaja "Junkkari", nimitettiin puolueen pääsihteeriksi. Tämä nähtiin merkkinä siitä, että tästä "Suuresta Patsaantervaajasta" ollaan tekemässä perhedynastian seuraavaa hallitsijaa.
Moosesklaanin johdossa maa on ajautunut tilaan, jota eräs kansainvälisen politiikan asiantuntija kuvasi finanssikriisin sanastosta johdetulla paradoksilla: maa on liian heikko sortumaan.
(vrt. HS pääkirj. tänään)
Kyllä tuli selväksi, että ehdotus on pelkkää näpertelyä. Miksi ihmeessä työttömiä valmistuineita lakimiehiä ei ohjata vaikkapa tuomioistuinharjoitteluun. Siellä olisi jotain mielekästä tekemistä, eikä tarvitsisi maksaa työttömille ja juuri valmistuneille lakimiehille korvausta.
Mitä linjaa Suomen Lakimiesliitto ajaa ja onko liitto pannut "tikkua ristiin" asian hyväksi? Ei aja ilmeisesti mitään linjaa, vaan pitää työttömyyskortistoa ja tilastoi aina aikaajoin, minkä verran kukin lakimiesryhmä ansaitsee. Onko se mitään 2000 luvun ammattijärjestöpoliitiikkaan?
Päättävässä asemassa olevia lakimiehiä ja lakimiesten edunvalvontajärjestöä vaivaa näköalattomuus ja apaattisuus.
Näille tahoille riittää, että järjestetään vuosittain monia kalliita seminaareeja, jossa jotkut turhanpäiväiset ja kokemattomat asianajajat ja muut Suomen Lakimiesliiton alajärjestöjen johtajat käyvät suuria luentopalkkioita perien puhumassa itsestään selviä asioita. Mistä sitä muuta puhuisikaan, kun ei ole tietoa ja ennen kaikkea kokemusta juuri mistään.
Tuomioistuimista seminaareihin osallistujille riittää taas vain se että saa olla pari päivää pois työpaikalta ja nauttia toisten osallistujien hyvästä seurasta eli tavata hyviä vanhoja tuttavia, millä silläkin on tietysti oma itseisarvonsa kuten vanha viisas blogistiukkotuomarikin oli aikanaan omassa työssään huomannut.
Älkää nyt tälläkin blogilla alkako puhua Odesta, kun pitäisi puhua tuomioistuinharjoittelusta. Se on varma merkki blogin kuihtum,isesta kun puhuu Odesta tai Ahosesta, kun pitäisi puhua ei nyt "aidanseipäästä" vaan "aidasta"
Oden suurin saavutus ja eniten konkretiaa sisältänyt hanke oli polkupyöräretki halki Euroopan. Muuten on ollut aika hiljaista "saavutusrintamalla", mutta (kauniisti sanottuna) "lennokkailla" ajatuksillaan mies sen sijaan on jäänyt tietoisuuteemme.
On kansakunnan etu, että parhaat voimat valjastetaan yhteisen rekemme eteen ja uudessa hallituksessa Soininvaaran vastuulle tulisi ehdottomasti antaa työllisyyden hoito. Omalla esimerkillään, kansanedustajan toimessa, hän jo aikanaan näytti kuinka on todellakin mahdollista tehdä "töitä" vain viisi tuntia päivässä ja pitää 4 kk lomaa vuodessa. Nyt hän voisi vihdoin viedä tuon lanseeraamansa periaatteen koko kansan käyttöön, joten ei muuta kuin kaikki vaan lomalle odottelemaan uutta hallitusta ja Oden uutta tulemista!
Varmaksi kansanedustajaksi huudettiin pari päivää sitten Jutta Urpilaisen ja muiden demareiden toimesta myös "Suuri tupo-mies" Lauri. Hän varasi itsekin jo itselleen paikan eduskunnan takarivistä.
No, Laurihan on jo ennestään ministeri (h.c.), joten demareiden jääminen hallituksen ulkopuolelle ei Lauria mitenkään häiritsisi.
Mutta puhukaamme toki itse päivän epistolasta eli tuomioistuinharjoittelusta ja tuomarikoulutuksesta. Pitäisikö tuomariksikin kouluttaa? Vai pitäisikö tuomarit valita suoraan asianajajista, syyttäjistä ja muista aiemmin lainkäytön kanssa tekemisissä olleista lakimiehistä?
Molempia malleja löytyy maailmalta, esim. Ruotsissa on vallalla ensiksi mainittu, Norjassa taas jälkimmäinen vaihtoehto.
Nuoremman polven oikeusoppineiden tulisi hakeutua perussuomalaiseen ajattelutapaan. Ehkä jopa puolueen jäseneksi. Todistetusti (tv-haastattelu) nykyinen oikeusministeri Barx on ilmoittanut halunsa nopeastikin "kouluttaa" lautamiehiä vääristä mielipiteistä. En näe syytä, miksi ammattilaisia tulisi kohdella eri tavalla.
Koulutus on vain tahdon asia.
Asianajajiksi aikoville tai jo asianajotoimistojen palveluksessa avustavina lakimiehinä oleville nuorille lakimiehille auskultoinnista on toki hyötyä.
Oikeusministeri Brax pullisteli muutama viikko sitten sanomalla, että syyttäjän ja tuomarinkin virkojakin olisi nyt maassa enemmän kuin koskaan aiemmin.
Mutta notaarit ja myös hovioikeuden esittelijät Brax unohti, sillä juuri hänen ministerikaudellaan notaareiden lukumäärä on pudonnut lähes puoleen.
Skorpionin puheenvuorosta muistui mieleen, että 1970-luvun lopulla ja vielä 1980-luvulla silloisiin tuomiokuntiin, jotka vastasivat käräjäoikeuksia, oli mahdollista palkata työllisyysmäärärahoilla harjoittelijoiksi vastavalmistuneita oikeustieteen kandidaatteja, jotka tekivät samoja töitä kuin notaaritkin, istuivat määrätyn määrän käräjiä ja saivat varatuomarin arvon.
Keskikokoisessa tuomiokunnassa oli tuohon aikaan 2-3 vakinaisen notaarin lisäksi 1-2 mainittuja työllisyysmäärärahoilla palkattuja harjoittelijoita. Tiettävästi työllisyysvaroilla palkattujen notaareiden käytöstä on sittemmin jouduttu luopumaan.
Auskultointijärjestelmän muokkaaminen tuomarikoulutuksen ensivaiheeksi olisi kyllä kannatettava - vaikka toisaalta auskultointi olisi ehdottomasti hyödyllinen myös asianajajan uralle aikoville lakimiehille. Ainakin, jos nämä aikovat asioida tuomioistuimissa.
Ääneen ajatellen tuntuisi siltä, että hyvä mahdollisuus raakata notaarien joukosta ne, joilla ei ole aikomustakaan ryhtyä tuomarinuralle tai asianajajiksi, olisi pidentää harjoittelun kestoa ja poistaa varatuomarin arvonimi.
Ongelmaksi tosin voisi muodostua se, että kovin monella tuoreella lakimiehellä ei välttämättä ole jäsentynyttä käsitystä siitä, mille alalle he suuntautuvat.
Notaarivuoden aikana voi käydä niinkin, että ura tuomioistuimessa alkaa kiinnostaa - vaikka auskultoimaan olisi menty vain tarkoituksessa hankkia varatuomarin titteli. Jos notaarin toimikautta pidennettäisiin, niin tällaiset "myöhäisherännäiset" luultavasti jäisivät järjestelmän ulkopuolelle. Ainakin nuorina, jolloin vitsaa olisi jo ruvettava vääntämään.
Notaarin toimikautta pidennettäessä myös toimivaltuuksia tulisi lisätä erityisesti rikosjutuissa. En nyt tarkoita sitä, että notaarit pantaisiin murhajuttuja istumaan - mutta toimivaltaa voitaisiin ulottaa vähän vakavampiinkin rikosasioihin.
Nyt notaarin kortti piisaa, jos oikein muistan, lautakunnan kanssa enintään kahden vuoden vankeusuhkaisiin juttuihin. Lisäksi edellytetään, että vastaajaa ei ole jutun johdosta vangittu, eikä tämä ole matkustuskiellossa.
Kun toimivallan lisäämisen jälkeenkin notaarin määrääminen vaativampiin juttuihin säilyisi laamannin harkinnassa, ja laissa säilytettäisiin kielto määrätä notaaria ratkaisemaan liian laajoja ja vaikeita asioita, toimivaltuuksien lisääminen ei välttämättä olisi ongelmallista.
(Siksi, että toimivaltaa pääsisivät käyttämään vain sellaiset notaarit, joilla laamannin harkinnan mukaan on siihen edellytyksiä.)
Notaarin toimivaltaa lisättäessä oikeusturvasyistä perusteltua tosin voisi olla rajata notaarien jutut muutoksenhaussa automaattisesti jatkokäsittelylupajärjestelmän ulkopuolelle.
Ajatus auskultoinnin ulottamisesta valinnan mukaan hallinto-oikeuteen on kannatettava, ja minusta auskultointia voitaisiin laajentaa myös hovioikeuteen. Näin tulisi vähän perspektiiviä instanssijärjestykseen, mikä ei varmaankaan olisi vahingoksi, jos auskultoinnista tulisi tuomarikoulutuksen ensivaihe.
Auskultoinnin ulottaminen hovioikeusvaiheeseenkin tosin edellyttäisi varmaankin sitä, että notaarin alioikeusvaiheenkin toimivaltuuksia kuvatulla tavalla lisättäisiin.
On nimittäin vaikea ajatella, mitä nykytoimivaltuuksin varustettu notaari tekisi hovioikeudessa, jos hän saisi esimerkiksi esitellä vain sellaisia juttuja, joita hän alioikeudessa on toimivaltainen käsittelemään - ellei notaarista sitten haluttaisi jonkinlaista apupoikaa tai tsupparia esim. hovioikeuden kirjaamoon.
Vaikka auskultointi jatkossa tarkoitettaisiin tuomarikoulutuksen ensivaiheeksi, ainakin minusta tuomareiksi tulisi rekrytoida myös syyttäjä- ja asianajajataustaisia lakimiehiä, jos vain tarjonta on kyllin tasokasta.
Ymmärtääkseni esim. Englannissa tuomareiksi on perinteisesti värvätty hyvämaineisia ja taitaviksi tunnettuja asianajajia, joiden uran huipennus tuomarinviran hoitaminen on.
Suomessa tilanne ei ole aivan samanlainen - olisiko tällä tekemistä esim. tuomarinviran palkkauksen kanssa? (Kun tuomarinvirka ei Suomessa taida rinnastua aivan englantilaiseen tuomarinvirkaan - vaikka tuomari lieneekin selvästi virkamieskunnan arvostetuimmasta päästä?) Eli pitäisikö tuomarinviran palkkaustakin nostaa?
Mielestäni auskultointi on tarpeellinen oikeudessa esiintyville lakimiehille. Riitautettuja summaarisia käsitellessäni olen huomannut, että varatuomarit ovat keskimäärin paremmin perillä perusteiden ja todisteiden erosta sekä muista prosessioikeuden perusteista kuin pelkän tutkinnon suorittaneet juristit.
Asser, vaikka luultavasti onkin näitä nuoria lakimiehiä, ei puhunut kommentissaan yhtikäs mitään notaareille harjoittelun aikana annettavasta koulutuksesta ja opetuksesta. Kuitenkin auskultointi on nimenomaan harjoittelua ja kouluttautumista, ei pelkkää työntekoa. Asser puhui vain sitä, että notaareille pitäisi antaa istuttavaksi myös vaikeampia juttuja!
Taitaa olla Asserilla auskultointi vielä edessä päin? Tai sitten käräjäoikeuksissa ei vieläkään oteta tuota opetus- ja kouluttamista riittävän vakavasti.
On totta, että monet notaareiksi aikovat eivät vielä tiedä harjoitteluun mennessään, mitä tulevat "isona" tekemään. Monet alkavat funtsia tuomarinuraa vasta harjoitteluaikanaan. Mutta toisaalta on myös monia notaariksi pyrkiviä, jotka joko a) jo ovat muualla kuin oikeuslaitoksen palveluksessa tai b) ovat varmoja siitä, että he eivät aio tuomarin uralle tai syyttäjiksi taikka ulosottolaitoksen palvelukseen. Tällaiset notaarit vievät tavallaan niiden paikkoja, jotka haluavat tuomarinuralle, mutta eivät pääse joko lainkaan tai tarpeeksi ajoissa auskultoimaan.
Kun notaarien paikkoja on supistettu todella tuntuvasti, olisi oikeusministeriön pitänyt toki tarkkaan harkita, onko enää järkeä säilyttää auskultointi samanlaisena yleisenä täydennyskoulutusmuotona, mitä se on tähän asti aina ollut.
Mutta ei, tämä ei näytä juolahtaneen ministerin tai ministeriön korkeiden virkamiesten taikka kenenkään monissa työryhmissä istuneiden tuomareidenkaan mieleen! Tätä pidän outona. Se osoittaa ideoiden, innovaatioiden ja visioiden puutetta.
Tehdään vain niin kuin on ennenkin tehty ja "uudistetaan" nimellisesti tuomioistuinharjoittelua, vaikka todellisuudessa se ei kehity mihinkään.
Asserilla oli etuoikeus auskultoida käräjäoikeudessa, jossa oli käytössä huolellisesti laadittu auskultointisuunnitelma, ja jossa notaarien koulutus ei ollut retuperällä. Asserilla oli myös tutortuomari, ja käräjäoikeuden muukin väki keskusteli auliisti lainkäytön ja muista ongelmista.
Kenties siksi, että auskultointi oli hyödyllistä ja opettavaista aikaa, tuppaa unohtumaan, että tämä ei varmaankaan ole tilanne jokaisessa tuomioistuimessa. Mutta jos notaarien kouluttamisesta auskultoinnin yhteydessä pidetään huolta, en näe mitään ongelmaa toimivaltuuksien lisäämisessä - vaan katson, että auskultoinnin mielekkyys edellyttäkin sitä.
Tuomioistuinharjoittelun, kuten muunkin harjoittelun, vaativuuden tulisi toki harjoittelun kestäessä kasvaa - tai ainakin tällaiseen tulisi varata mahdollisuus. Vaikka mahdollisuus ei kaikkien notaarien kohdalla ajankohtaistuisikaan.
(Myös työnteko on siis yksi kouluttautumisen muoto, vaikka blogisti ne toisistaan erottaakin. Uimaankaan ei opetella vain lukemalla kirjoista, miten kädet ja jalat uidessa liikkuvat.)
En näe muutakaan ristiriitaa blogistin kommentin ja oman mielipiteeni kanssa. Eli totta on, että notaareiksi pyrkii sellaisia, jotka eivät aio toimia jatkossa lähelläkään tuomioistuimia. Sellaiset pitää kylmästi raakata notaarien joukosta, jos - ja toivottavasti kun - notaarin tehtävästä joskus tulee tuomarikoulutuksen ensivaihe.
Mutta näin tehtäessä - jos VT-arvo poistetaan, auskultointia pidennetään ja se liitetään tuomarikoulutuksen osaksi - raakataan aivan varmasti pois sellaisetkin, jotka eivät vielä "tiedä" tahtovansa töihin tuomioistuimeen.
Mutta kakkua ei varmaan voi syödä ja säilyttää samaan aikaan.
Uskon, että Asser on ollut hyvässä opissa!
Nythän OM:n työryhmät ovat ehdottaneet ikään kuin kokonaan uutena asiana säännöksiä a) harjoittelusuunnitelmasta ja b) tutor-tuomarista, mutta kuten Asserin kommentti osoittaa, nämä keinot ovat olleet jo jonkin aikaa käytössä monissa käräjäoikeuksissa.
Tärkeintä tietenkin on, että noita suunnitelmia myös käytännössä noudatetaan.
En nyt viitsi ruveta kehuskelemaan itseäni ja kertoilemaan omista tuomariajoista, mutta totean vain, etteivät nuo harjoittelusuunnitelmat ym. olleet mitenkään vieraita 70- ja 80- luvullakaan.
Itsestään selvänä pidän sitä, että työnteko eli notaarin osallistuminen lainkäyttöön ja tuomitsemistoimintaan eri muodoissaan (mm. tuomaria avustavana lakimiehenä), on osana koulutusta ja kouluttautumista.
Jos varatuomarin arvonimi halutaan säilyttää, niin sitä voitaisiin käyttää tavallaan porkkanana, jotta tuomarinuralle tai syyttäjiksi jne. tähtäävät notaarit jaksaisivat osallistua kahden vuoden pituiseen harjoitteluun.
Niille taas, jotka eivät aikoisi oikeuslaitoksen palvelukseen, riittäisi sen sijaan vuoden harjoittelujakso, mutta heille ei myönnettäisi varatuomarin titteliä. - Tämä on yksi ideoistani.
Muusikkolegenda Tuomari (Hannu) Nurmio muistelee tänään Suomen Laki -nimisellä sivustolla, ettei hän ole hävinnyt yhtään oikeusjuttua. Tosin hän on hoitanut vain yhden ainoan jutun.
Tästä muistui mieleeni, että vähän ennen valmistumistaan "tuomariksi" eli oikeustieteen kandidaatiksi joskus 80-luvun alussa Nurmio oli blogistin suullisessa tentissä tenttimässä Jorma S. Aallon kirjaa "Maksuton oikeudenkäynti".
Totesin Nurmiolle ennen tenttitilaisuuden alkamista, että tämä varmaan osaa "köyhien ystävänä" hyvin kyseisen opuksen. Tuomari Nurmion silloisen bändin nimi oli nimittäin juuri tuo "Köyhien ystävät."
Yllättävän hyvin "Tuomari" osasikin vastata kaikkiin kysymyksiini!
Kiitokset tästä kirjoituksesta. Tuo nepotismi ja mielivalta kyllä välillä nostaa tosiaankin päätään.
Erityisen hyvin olet perillä tuosta tittelinkipeydestä. Siitähän on juuri kyse. Auskultointi ei tuo mitään lisää, jos ei samalla suuntaudu tuomioistuin uralle. Nyt on kyse siitä, että voi laittaa nimen perään varatuomari-merkinnän ja tämä helpottaa työpaikkojen saamisessa. Itse työhön siitä jää kovin vähän ammennettavaa.
Harmi, ettei järkeviä ehdotuksia koskaan kuunnella. Ilmeisesti järjestelmästä hyötyviä on liian korkeassa asemassa (oma poika hakee auskultoimaan vuoden päästä tms), jotta järjestelmää voitaisiin järkevöittää.
Itsekin tiedän aivan selviä tapauksia, joissa paikka on järjestetty käytännössä vain ja ainoastaan suhteilla. Väärältä se tuntuu niistä, joilla ei näitä suhteita ole.
Tartun pariin kohtaan, jotka blogisti toi esiin.
Tuomioistuinlaitos lämpenee sisältäpäin (oma kommentti). Huolimatta hienoista pyrkimyksistä avata tuomarinuraa tuomiolaitoksen ulkopuolisille juristeille, käytäntö kulkee kuitenkin toista raidetta pitkin. Liian harvoin näkee esim. tuomarinvalintalautakunnan nimittävän käräjätuomariksi muuta kuin käräjätuomaria tai ma. kättiä. Näkisin, että tuomariksi hakeutuvilla tulisi olla monipuolinen työkokemus, kapea-alainen tuomarinura ei ole paras mahdollinen virkaan, jossa päätetään ihmisten "suurista" asioista. Mitä useammasta näkökulmasta asiaa katsoo/on katsonut, sen parempi.
Sama suunta auskultoinnissa. Olen täysin suoraan kuullut kahdelta laamannilta, että suhteilla mennään sisään. Toisaalta tämän ymmärtää, jos on aikaisemmin tehnyt töitä ko. käriksessä ja onnistunut tässä kohtuudella. Mikäli laamanni ottaa riskillä kiiltävimmän omenan (hyvät arvosanat), voi olla että sisältä ei löydykään mitään käyttökelpoista. Kannatan blogistin kantaa siitä, että valinnat ja valintakriteerit tulisi yhtenäistää. En kuitenkaan kannata ajatusta arvosanojen ylikorostamisesta. Kuten todettua, tiedekuntien käytännöt vaihtelevat. Lisäksi on eri asia priljeerata teorialla kuin käytännön soveltamisella. Oikeustapauksia tulisi olla tiedekuntien tenteissä nykyistäkin enemmän. Vakioveikkauksen arvonnat ja puhtaasti tieteelliset teoriat voisi jättää vähemmälle. Vai mitä sanotte?
Kannatan itse blogistin ehdottaman kaltaista järjestelmää, joka veisi oikeuslaitoksen palvelukseen (sis. asianajajat). Ideaalitilanteessa harjoittelu voisi kestää esim. 2.5 - 3 vuotta. Ketään ulkopuolista ei tämän jälkeen enää kiinnostaisi lusia tätä kakkua, jos intressit ovat muualla. Ensin vuosi käräjäoikeudessa, sitten puoli vuotta oikeusapu-/asianajotoimistossa ja puoli vuotta syyttäjävirastossa. Tämän jälkeen vielä 3 kk poliisissa, 3 kk ulosotossa ja 3 kk rikosseuraamusvirastossa. Vaihtoehtoisesti osa harjoittelua voisi olla valinnaista, osa pakollista.
Terveisin notaari (valintaan vaikuttivat mm. hyvät arvosanat, ei suhteita)
Notaarille - Tiedekunnan käytännöt tuskin vaihtelevat niin hirvittävän paljon, että tämä olisi syy olla ottamatta huomioon arvosanoja. Sen sijaan onnistuminen opiskeluaikana käräjäoikeuden kesätöissä on peruste, joka on meriittiä myös notaariksi pyrittäessä. Jos vain sattuu pääsemään niihin kesätöihin...
Kolme vuotinen harjoittelu on jo liikaa enkä pitäisi esim. 3 kk harjoitteluaikaa poliisissa tai rikosseuraamusvirastossa ainakaan kovin tarpeellisena.
Muuten olen samaa mieltä siitä, että käräjätuomariksi pitäisi päästä myös syyttäjän viroista ja suoraan asianajajan työstä, jos vain on onnistunut näissä hommissa. Syyttäjät ja asianajat eivät vain kovin innokkaasti hakeudu käräjätuomareiksi, ilmeisesti siksi, että eivät oikein katso pärjäävänsä hauissa.
Olen esittänyt - samoin kuin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea mietinnössään 2003 - eräänlaista kiintiöjärjestelmää, jonka mukaan tietyillä hakukerroilla voitaisiin käräjätuomarin virkaan etsiä hakijoiksi vain (vuorotellen) joko syyttäjiä tai asianajajia. Tämä olisi tepsivä keino saada käräjäoikeuksiin tuomareiksi myös tuomioistuinten ulkopuolista väkeä.
Ei kait blogisti nyt ole kannattamassa sellaista järjestelmää, että 25-27-vuotiaan nuoren lakimiehen olisi päätettävä aikooko hän tuomariksi, ja jos aikoo, hänen olisi mentävä auskultoimaan ja heti sen jälkeen jäätävä esittelijäksi hovi- tai hallinto-oikeuteen? Ja saisi sitten 15 vuoden kasvatuksen ja integroinnin jälkeen vakituisen viran?
Kyllä se on paljon parempi, että nuori varatuomari hankkii ensin 10-15 vuotta työkokemusta muualta ja sen jälkeen hakeutuu tuomarin tehtäviin. Esittelijän virat voisi lakkauttaa, kuten tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti.
"15 vuoden kasvatuksen ja integroinnin jälkeen" saisi vakinaisen viran!
Eihän tuo tietenkään kovin houkuttelevalta kuulosta, mutta ei siihen pitäisi sentään 15 vuotta mennä, korkeintaan 5-7 vuotta. Ja aina voi hypätä pois siitä "kasvatuksesta", jollei se kiinnosta ja löytää jotain muta.
Kun Suomessa ei ole muuta rohjettu kokeilla eikä esittelijäsysteemistä ole haluttu luopua, niin kai tuo "Ruotsin tie" on sitten myös meidän tiemme.
Omasta puolestani olen kyllä ollut sillä tuomioistuinkomitean ehdotuksen kannalla, joka merkitsisi sitä, että tuomarit rekrytoitaisiin tuomioistuinten ulkopuolelta. Mutta tuota vaihtoehtoa ei ole meillä hyväksytty.
Suomessa ei tiedetä vieläkään, vaikka eri vaihtoehtoja on ollut esillä parikymmentä vuotta, mitä asian kanssa pitäisi tehdä.
Ja aina voi hypätä pois siitä "kasvatuksesta", jollei se kiinnosta ja löytää jotain muuta.
Näinhän se on, kuten blogisti kirjoitti. Mutta entäs jos näin todella tapahtuisi ja kävisi niin, että varsinkin itsenäiseen ajatteluun ja esittelytoimintaa vaativampiin tehtäviin pystyvät ja haluavat lahjakkaat lakimiehet todella hyppäisivät pois. Mitä jäisi jäljelle? Millaisen tuomarikunnan saisimme?
Jossitella aina voi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tuollainen "poishyppääminen" on aika harvinaista sen jälkeen kun lakimies on saanut vakinaisen esittelijänviran.
Tuomioistuinharjoittelun uudistuksessa olisi ollut välttämätöntä määritellä yhtenäiset ja sitovat kriteerit tuomioistuinharjoittelun sisällölle ja auskultanttien työtehtäville. Auskultanttien palkan maksavan tahon eli valtion oikeus on vaatia rahojensa järkevää käyttöä. Auskultantin toimenkuvan määrittäminen ei vaaranna tuomioistuimen riippumattomuutta, kun kyseessä on pelkkä hallintoasia. Nykyisin auskultointivuoden sisällön määrääminen on täysin kunkin tuomioistuimen laamannin (ja/tai työnjohtovaltaa delegoinnin kautta saaneen käräjätuomarin) mielivallan varassa.
Parhaimmissa käräjäoikeuksissa auskultantit saavat riittävän koulutuksen työtehtäviensä hoitamiseksi ja riittävästi vastuuta lainkäyttötehtävissä sekä hyvin suunnitellun harjoittelun suorittamisen mahdollisuuden sellaisessa ilmapiirissä, jossa vakinaistakin henkilökuntaa kiinnostaa, mitä auskultantit tekevät. Auskultantit saavat kunnolla tehdä myös tuomarin työtä, niin kuin he virkansa puolesta tuomareita ovatkin. Yleensä näissä käräjäoikeuksissa auskultoineille myös jää mielenkiinto tuomioistuinuraa kohtaan ja se toisinaan realisoituu hakeutumisena alalle.
Huonommissa paikoissa auskultantti jää harjoittelunsa aikana kokonaan tai melkein kokonaan ilman kunnollista työpaikalla annettavaa koulutusta, kun perehdyttäminen jätetään toisten notaarien hommaksi ja omaehtoisen lakikirjan selailun varaan (mikä on todellinen oikeusturvariski). Huonosti auskultoinnin järjestävissä käräjäoikeuksissa auskultantit tuhlaavat aikaansa liikaa sellaisiin töihin, jotka eivät pitkän päälle oikein tuomioistuinharjoittelun tarkoitusta tue, kuten liikaa pelkkiin kansliahenkilökunnan töihin. Auskultantin kurjuuteen voidaan yhdistää myös auskultantin väheksyminen vakihenkilökunnan toimesta.
Huonosti järjestetty auskultointi tappaa motivoituneenkin auskultantin kiinnostuksen tuomioistuinuraa kohtaan. Hyvät ja huonot auskultointipaikat tunnetaan nuorten juristien keskuudessa, mutta kun se auskultointipaikka on otettava minkä saa, riittää huonoihinkin hakijoita enemmän kuin paikkoja on. Ongelma on se, että huonon tuomioistuinharjoittelun suorittanut tuomarilahjakkuus vieroittuu tuomarinuran ajatuksestakin kokemustensa vuoksi.
Käräjäoikeuksissa ei ymmärretä sitä, että auskultointi on tärkein tuomioistuinlaitoksen rekrytointiväylä. Siihen pitäisi oikeasti panostaa.
Muutenkaan varatuomarit eivät ole vertailukelpoisia keskenään, kun kunkin tehtäväksi jääneiden työtehtävien ja vastuun laatu ja määrä täysin sattumanvaraisia. Yhdessä käräjäoikeudessa auskultoinut voi olla viettänyt auskultointivuotensa aivan eri tavalla kuin toisessa käräjäoikeudessa ollut.
OM:n viimeisimmän, kuluvan marraskuun alussa mietintönsä jättänyt työryhmä ehdottaa, että käräjäoikeuslaissa todettaisiin harjoittelun järjestämisestä lyhyesti vain, että "käräjänotaarin tehtävät tulee järjestää siten, että hän perehtyy käräjäoikeuden toimintaan ja saa kokemusta tuomarintehtävistä."
Uutta on se, että uudessa tuomioistuinharjoittelua koskevassa valtioneuvoston asetuksessa, josta mietinnössä esitetään luonnos, olisivat säännökset mm. käräjänotaarin ohjauksesta ja koulutuksesta (6 §) sekä harjoittelusuunnitelmasta (7 §). Minusta nämä säännökset olisi syytä ottaa käräjäoikeuslakiin.
Asetuksen 6 §:ssä mainittaisiin, että kussakin harjoittelupaikassa notaarille määrättäisiin ohjaajaksi tuomari, asessori (hovioikeudessa siis), kokenut esittelijä tai käräjäviskaali. Kyse on siis tutor-tuomarista, mutta tätä hyvää tavoitetta vesittää se, että tutoriksi voitaisiin määrätä käräjäoikeudessa myös käräjäviskaali.
Minusta käräjänotaarille tulisi aina määrätä tutoriksi käräjäoikeudessa käräjätuomari ja hovioikeudessa aina asessori tai hovioikeudenneuvos, ei esittelijää, vaikka tämä olisi "kokenut."
On toki positiivista, että nyt annettaisiin säännöksiä tutorista ja harjoittelusuunnitelmasta - vaikka vain asetuksessa. Tämä ei olisi kuitenkaan uutta, sillä kuten Asser Salo eilen kertoi kommentissaan, tutor-tuomari -järjestelmä on jo käytössä, samoin harjoittelusuunnitelma.
Asetus annettaisiin siis lähinnä niitä käräjäoikeuksissa varten, joissa tällaisia tavallaan itsestään selviä keinoja ei vielä(kään) ole otettu käyttöön. Mahdollisesti meiltä vielä löytyy tällaisia käräjäoikeuksia, joissa ollaan niin legalisteja, niin legalistisia, että niissä ei joko haluta tai hoksata tehdä mitään järkevää, jos laki tai asetus ei siihen nimenomaan velvoita.
OM:n viimeisimmän työryhmän mietinnön asetusluonnoksessa on säännöksiä myös käräjänotaarin valintaperusteista (4 §). Minusta tämä asia on niin tärkeä, että sitä koskevat säännökset tulisi ehdottomasti ottaa käräjäoikeuslakiin ja hovioikeuslakiin, jos harjoittelua todella aiotaan järjestää myös hovioikeudessa.
Asetusluonnoksessa mainitaan valintaperusteina
- harjoittelijan aikaisemman työkokemuksen ja siihen rinnastettavan muun kokemuksen perusteella ilmenevä soveltuvuus lainkäyttötehtäviin
- motivoituneisuus työskennellä oikeuslaitoksen palveluksessa
- opintomenestys ja
- opintojen perusteella osoitettu oikeudellinen osaaminen.
Nämä ovat toki varteenotettavia vaatimuksia tai ominaisuuksia, mutta "lista" on kyllä esitetty väärässä järjestyksessä. Vain harvalla käräjänotaariksi pyrkivällä on mainittavampaa aikaisempaa työkokemusta varsinkaan lainkäyttötehtävistä.
Lisäksi säännökset "työkokemuksen perusteella ilmenevästä soveltuvuudesta lainkäyttötehtäviin" ja "motivoituneisuudesta työskennellä oikeuslaitoksen palveluksessa" ovat, kuten jokainen ymmärtää, hyvin väljiä ja antavat siten notaarin valinnan suorittavalle laamannille paljon harkintavaltaa.
Sen sijaan opintomenestys on asia, joka on niin sanotusti täyttä "faktaa" eli osoitettavissa asianmukaisilla todistuksilla.
Tämän vuoksi ko. lista olisi käännettävä päinvastaiseen järjestykseen niin, että ensimmäisenä ja painavimpana kriteerinä mainittaisiin asetuksessa opintomenestys ja po. oikeudellinen osamainen ja vasta tämän jälkeen tulisi maininta työkokemuksesta.
Jättäisin listalta pois kokonaan valintakriteerin motivoituneisuudesta työskennellä oikeuslaitoksen palveluksessa, sillä tuo kriteeri on niin väljä ja epämääräinen, että se antaisi laamannille mahdollisuuden tehdä valinta ns. pärstäkertoimen perusteella.
Silloin kun henkilö vasta pyrkii tuomioistuinharjoittelijaksi, on sitä paitsi useimmiten täysin mahdotonta etukäteen sanoa tai luotettavasti edes ennustaa, millainen henkilön motivoituneisuus paiskia töitä oikeuslaitoksessa tulisi olemaan. Sehän tiedetään vasta vuoden harjoittelujakson päätyttyä.
Työryhmän asetusluonnos kyllä täydentää ja osaltaan selventää tuomioistuinharjoittelusta laissa annettuja säännöksiä, mutta puolitiehen uudistus jää silti.
Yksi epäkohta on se, että käräjänotaarin valinta säilyisi edelleen laamannilla. Minusta valinta pitäisi antaa käräjäoikeuksien ja myös hovioikeuksien ulkopuoliselle elimelle. Uutta elintä ei kannata perustaa, mutta tehtävä sopisi hyvin tuomarinvalintalautakunnalle, jolla ei tähänkään mennessä ole liikaa työtehtäviä ollut.
Ehdotuksessa on hieman kornia se, että os harjoittelu tapahtui ehdotuksen mukaan kolmessa eri paikassa eli käräjäoikeuden lisäksi myös hovioikeudessa ja hallinto-oikeudessa, suorittaisi valinnan kolme eri henkilöä. Asetusluonnoksen 3 §:n mukaan nimittäin valinnan suorittaa hovioikeudessa tapahtuvan harjoittelun osalta hovioikeuden presidentti ja hallinto-oikeuden osalta hallinto-oikeuden ylituomari. - Olisi siinä harjoittelijalla nimittäjiä kerrassaan!
Toinen paha puute asetusluonnoksessa on se, että notaarin valinnasta, josta on kyse, vaikka asetuksessa puhutaan nimittäjästä, ei olisi valitusoikeutta, kuten esimerkiksi Ruotsissa on asian laita. Jollei notaarin valintaa haluta uskoa keskitetysti yhdelle instanssille koko valtakunnassa, tulisi notaaripaikan hakijoilla olla oikeus valittaa "rannalle jäämisestään", laamannin päätöksestä hovioikeudelle, hovioikeuden presidentin päätöksestä KKO:lle ja hallinto-oikeuden ylituomarin päätöksestä KHO:lle.
Olisi hieman erikoista, jos notaarin tehtävään määräämisestä saisi valittaa, kun ottaa huomioon, että muihinkaan valtion viranomaisen tekemiin nimityspäätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Eduskunnalle annetussa valtion virkamieslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä HE 181/2010 vp (http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100181) on esitetty, että virkaan tai virkasuhteeseen nimittämiseen ei edelleenkään saisi hakea valittamalla muutosta.
Edelliseen viestiini viitaten totean vielä, että valitusoikeutta puoltaisi kyllä se, että kyse on harjoittelusta ja myös koulutuksesta oikeuslaitoksen tehtäviin. Suorittamatta jäänyt tuomioistuinharjoittelu estää käytännössä pääsyn tiettyihin virkoihin, joten valitusoikeus olisi notaarin virkaan määräämisen osalta ehkä paremmin perusteltavissa kuin tavanomaisten virkanimitysten kohdalla. Valitusoikeus ei tietenkään ole täysin ongelmaton, koska valituksen menestyminen johtaisi siihen, että aiemmin valitun notaarin harjoittelu keskeytyisi.
Virkanimityspäätöksistä ei saa voimassa olevan oikeuden mukaan valittaa.
Voimassa olevassa laissa (käräjäoikeuslaki) ei puhuta notaarin nimittämisestä, vaan notaarin määräämisestä tehtäväänsä. Määräyksen antaa hovioikeus laamannin esityksestä.
Jos notaarit nimittäisi tai määräisi tuomioistuimen ulkopuolinen elin, olisi valitus helpommin toteutettavissa. Kuten kerroin, Ruotsissa notaarit nimittää tuomioistuinvirasto, joka on tuomioistuimien keskushallintoelin, ja sen päätöksestä saa valittaa erityiselle notaarilautakunnalle.
Meillä on ilmeisesti tarkoituksellisesti päätetty, että "ei mitään turhia valituksia", ja sen takia uudessa laissa ei puhuta enää määräämisestä, vaan notaarin nimittämisestä. Kuten anonyymi toteaa, suorittamatta jäänyt tuomioistuinharjoittelu estää käytännössä nuoren lakimiehen pääsyn tuomioistuinuralle eli käytännössä hovioikeuden tai hallinto-oikeuden esittelijän virkaan. Tältä kannalta valitusmahdollisuus ottaminen lakiin olisi perusteltua.
Virkanimityspäätöksistä olisi saatava yleensäkin valittaa, vaikka HE:ssä 181/2010 vp tästä ei edelleenkään esitetä otettavaksi säännöksiä lakiin; eduskunta voinee lakiesitystä käsitellessään oikaista esitystä.
Voitaisiin ainakin menetellä niin, että määräyksen notaarille antaisi edelleen hovioikeus laamannin esityksestä. Notaarin viran hakijoilla tulisi olla oikeus esittää hovioikeudelle muistutuksensa virkaesityksen johdosta.
Jollei tällaista huomautuksenteko-oikeutta oteta lakiin, ei asetukseen otettavilla notaarin valintaperusteilla - joiden siis tulisi olla käräjäoikeuslaissa - olisi suurtakaan merkitystä.
Eikö kenenkään mielestä notaarin palkka ole epäkohta? Kuka lähtisi työskentelemään notaarina kaksi tai kaksi ja puolivuotta 2000 euron kuukausipalkalla, kun yksityiseltä puolelta saa heti lähes puolet enemmmän.
Suomen Asianajajaliitto on antanut 22.11. lausuntonsa OM:n työryhmämietinnöstä. Lausunto henkii nykyisenkaltaisen miniharjoittelun säilyttämistä.
Koskien harjoitteluajan pituutta, jonka työryhmä siis esittää säilytettäväksi yhden vuoden pituisena, SAL:n lausunnossa todetaan näin:
- Työryhmän esityksen Oikeusministeriölle osoitetussa lähetekirjeessä on mainittu, että ”taloudellisen tilanteen salliessa harjoittelijoiden määrää tulisi lisätä ja harjoitteluaikaa pidentää esimerkiksi puoleentoista vuoteen.”
(JV: Tässä välissä on syytä todeta, että sitten kun OM on "onnistunut" laskemaan notaareiden lukumäärän 3-4 vuodessa 210:stä 125:een, OM lupailee nyt höylisti notaarien paikkojen määrään lisäämistä "jos taloudellinen tilanne sen sallii." Taloudellinen tilanne ei tule sallimaan tätä ainakaan 10:een vuoteen, sillä valtion leikkauslistat tulevat Irlanti-, Kreikka- ja Portugali -pakettien vuoksi lähivuosina vain pitenemään entuudestaan.)
Suomen Asianajajaliitto pitää hyvänä harjoittelijoiden määrän lisäämistä, mutta on harjoitteluajan pidentämisestä eri mieltä. Tuomioistuinharjoittelun kestoa ei tulisi missään nimessä pidentää puoleentoista vuoteen.
Nykyiselläänkin tuomioistuinharjoittelun aloittaminen merkitsee jo muualla työllistyneille lakimiehille huomattavaa palkanalennusta ja siten taloudellista investointia. Mikäli harjoitteluaikaa pidennetään, tulee harjoitteluaika taloudellisesti entisestä raskaammaksi työuran alussa oleville lakimiehille. Lisäksi tuomioistuinharjoittelusta sopiminen työnantajan kanssa ja paluu samoihin työtehtäviin vaikeutuu huomattavasti. Puolentoista vuoden vapaa työpaikasta on selkeästi vaikeampi järjestää kuin vuoden vapaa. Tällainen mahdollinen lainmuutos saattaisi vähentää huomattavasti tuomioistuinharjoittelun suosiota ja laskea tuomioistuinharjoitteluun pyrkivien henkilöiden tasoa, mikä ei ole suotavaa.
-----
No niin, tästä(kin) se nyt nähdään. Tarkoituksena on selvitä harjoittelusta mahdollisimman "kivuttomasti" ja nopeasti. Sitten kun varatuomarin titteli on plakkarissa, palataan kipin kapin niihin hyväpalkkaisiin hommiin asianajotoimistoissa ja liike-elämän palveluksessa.
Monien tuomioistuinharjoittelua pohtineiden työryhmien yms. elinten lausunnoista ja esityksistä henkii selkeästi nuorten lakimiesten toive harjoittelun kepeydestä ja lyhyydestä.
Kenenkään päähän ei ole ilmeisesti edes pälkähtänyt, että nämä nopsat ja nuoret lakimiehet, jotka vain pistäytyvät käräjäoikeuksissa harjoittelemassa, vievät monien kymmenien sellaisten nuorten lakimiesten harjoittelupaikat, jotka tähtäisivät todella tuomioistuinlaitoksen tai syyttäjälaitoksen palvelukseen.
Lähetä kommentti