maanantai 27. toukokuuta 2013

734. KKO 2013:40. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen

1. Rikoksen syyteoikeus eli oikeus nostaa rikoksesta syyte vanhentuu rikoslain 8 luvussa säädetyn mukaisesti. RL 8:1:n mukaan syyteoikeuden vanhentuminen on porrastettu rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan kahdesta vuodesta 20 vuoteen. Mikäli tietystä rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus, syyteoikeus ei vanhennu lainkaan. Pykälän 3 ja 4 momentissa on vanhentumiselle on lisäksi säädetty erityisiä vähimmäisaikoja tiettyjen rikosten osalta. Vanhentuminen katkeaa, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudessa läsnä ollessaan esitetty rangaistusvaatimus.

2. Joissakin tapauksissa  syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella. Seuraamusjärjestelmän uskottavuuden kannalta olisi haitallista, jos syyteoikeuden vanheneminen voitaisiin saada aikaan esimerkiksi syytettä pakoilemalla. RL 8 luvun 4 §:n mukaan vanhenemisaikaa voidaan tuomioistuimen päätöksellä jatkaa, jos 1) rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen, 2) rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai 3) rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä. Kaikissa kolmessa tapauksessa vaaditaan lisäksi, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.

3. Ennakkopäätöksessä KKO 2013:40 selostetussa tapauksessa syyttäjä vaati 19.9.2012 käräjäoikeudelle jättämässään haastehakemuksessa A:lle rangaistusta 1.6.2006 - 5.10.2010 tehdyistä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai toissijaisesti työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta ja vuosilomarikkomuksesta sekä 1.6.2006 - 31.12.2010 tehdystä työaikarikkomuksesta. Näiden rikosten vanhentumisaika on kaksi vuotta.

4. Syyttäjä pyysi 4.10.2012 käräjäoikeudelle toimittamassaan hakemuksessa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, koska syyteoikeus oli vanhentumassa ainakin osittain lokakuussa 2012. Syyttäjän mukaan A mitä ilmeisimmin pakoili haasteen tiedoksiantoa. Lisäksi asian laatuun nähden erittäin tärkeä yleinen etu vaati syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.

5. Etelä-Savon (Mikkelin) käräjäoikeus katsoi syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytysten täyttyvän ja jatkoi vanhentumisaikaa 4.10.2013 saakka haastehakemuksesta ilmenevien, aikavälillä 1.6.2006 - 5.10.2010 tapahtuneiksi väitettyjen rikosten osalta. Itä-Suomen  hovioikeus hylkäsi  A:n käräjäoikeuden päätöksestä tekemän kantelun.

6. Korkein oikeus, jonne A valitti, oli sen sijaan toisella kannalla ja katsoi, ettei syytetyn passiivisuus haasteen tiedoksiannon suhteen ollut RL 8 luvun 4 §:n 3 kohdassa tarkoitettua pakoilua. Korkein oikeus joutui äänestämään asiassa (3-2). Vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta katsoivat, että A oli pakoillut, koska hän oli antanut haastemiehille harhaanjohtavaa tietoa - A oli puhelimitse luvannut haastemiehille  tulevansa noutamaan haasteasiakirjat haastemieheltä -  ja näin viivästyttänyt muihin haastetoimiin ryhtymistä. A:n kotoa haastemiehille oli annettu erehdyttävää tietoa hänen olinpaikastaan, minkä lisäksi A oli lakannut vastaamasta puhelinsoittoihin, jolloin hänen tosiasiallista olinpaikkaansa ei voitu selvittää.

7. Tapauksesta voidaan olla eri mieltä, kuten korkeimman oikeuden äänestys osoittaa. Mitä pakoilulla ko. yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan? Lainvalmisteluasiakirjoista ei ole saatavissa kysymyksen suhteen juurikaan johtoa. Hallituksen esityksessä (HE 27/1999 vp s. 22) mainitaan esimerkkinä pakoilutarkoituksessa ajoitettu ja toteutettu ulkomaanmatka.

8. Omasta puolestani olen kysymyksen suhteen korkeimman oikeuden enemmistön omaksumalla kannalla.  A on tosin ollut haasteen tiedoksiannon suhteen passiivinen ja jättänyt lupauksestaan huolimatta noutamatta haasteasiakirjat haastemiehen toimistosta; A kertoi tämän johtuneen hänen työtehtävistään. A ei ollut kuitenkaan ilmeisesti koko aikana poistunut paikkakunnalta, jossa hänet on luultavasti tunnettu hyvin. Hän on ollut tavoitettavissa kaupungin keskustassa sijaitsevassa vaalitoimistossa tai vaalityössä kadulla; lisäksi hän on osallistunut kyseisenä aikana kaupungissa pidettyihin julkisiin kokouksiin.

9. Näyttää siltä, etteivät haastemiehet olleet ryhtyneet kaikkiin käytettävissä olleisiin toimenpiteisiin, joiden avulla A olisi tavoitettu haasteen tiedoksiantamista varten. Haastemiehet ovat menetelleet haasteen tiedoksiannossa rutiininomaisesti, vaikka he ovat olleet tietoisia siitä, että rikoksen syyteoikeuden vanhentuminen oli hyvin lähellä. Haastemiehillä on tapana pyytää haastettavia itse noutamaan haaste välttyäkseen asiassa enemmiltä toimenpiteiltä. Tähän metodiin haastemiehet ovat turvautuneet myös tässä tapauksessa, vaikka asian kiireellisyys olisi edellyttänyt tehokkaampien ja varmempien keinojen käyttöä. Sen jälkeen kun haastemiehet olivat keskiiviikona 26.9. soittaneet A:lle ja pyytäneet häntä noutamaan haasteasiakirjat virastosta, he ovat yrittäneet tavoitella A:ta seuraavan kerran vasta tiistaina 2.10., jolloin oli enää kolme päivää siihen, kun rikosten syyteoikeus vanhenisi. Ensimmäisestä yhteydenotosta kului siis lähes viikko siihen kun haastemiehet yrittivät seuraavan kerran tavoitella A:ta. Tämä on kyllä ko. suhteessa aivan liian pitkä aika ja osoitus tiedoksiantomenettelyn tehottomuudesta. Tällaista virkatehtävän tehottomuutta ei voida lukea A:n syyksi pakoiluna, kun otetaan huomioon, että A oli oleskellut ilmeisesti koko ajan samassa pienehkössä kaupungissa ja ollut siis melko helposti haastemiesten löydettävissä, jos etsintöihin olisi ryhdytty välittömästi sen jälkeen, jolloin ilmeni, ettei A tullut noutamaan haastetta. Huomattakoon myös, että haastemiehellä on oikeus pyytää ja saada poliisilta tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi tarpeellista virka-apua (Haastemieslaki  5 §). 

10. On syytä muistaa, että rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen (itsekriminointisuoja).  Hän voi kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin ja vaieta vaikkapa kokonaan eikä hänellä ole totuusvelvollisuutta. Tähän nähden on johdonmukaista katsoa, ettei syytetyllä ole myöskään velvollisuutta myötävaikuttaa häntä vastaan esitetyn syytteen tai haasteen tiedoksiannon onnistumiseen. Syytteen tiedoksiannon suoranainen pakoilu voi tietyin edellytyksin johtaa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiseen, mutta yksinomaan syytetyn passiivisuutta tai välttelyä haasteen tiedoksiannossa ei voida pitää laissa tarkoitettuna pakoiluna. Viranomaisena haastemies ei voi tyytyä syytetyn haastamisessa ja etsimisessä rutiininomaisiin haastamistoimenpiteisiin, vaan hänellä on velvollisuus ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, jottei syyteoikeus pääsisi syytetyn passiivisuuden takia vanhenemaan.

11. Kyseisessä tapauksessa syyttäjä on toimittanut syytteen sisältävät haasteasiakirjat käräjäoikeudelle kolmisen viikkoa ennen syyteoikeuden vanhenemista. Vasta viikko tämän jälkeen haastemiehet ovat ryhtyneet ensimmäisiin toimenpiteisiin A:n haastamiseksi. Haastamista on yritetty aluksi tavalla, joka edellyttää vastaajan myötävaikutusta haastamisen onnistumiseksi. Kun kyseisessä tapauksessa syyteoikeuden vanheneminen on ollut lähellä, olisi syytetyn haastamisessa tullut heti alusta lähtien turvautua tehokkaampiin keinoihin, eli haastemiesten olisi pitänyt tavoitella A:ta ilmoittamatta hänelle etukäteen tulossa olevasta haasteesta. Kehottamalla A:ta itse noutamaan haasteasiakirjat virastosta haastemiehet ovat aikaansaanet tilanteen, jossa syytetty on saanut tilaisuuden pitkittää passiivisuudellaan haasteen tiedoksiantoa. Puhelimitse A:lle annetun kehotuksen osoittautuessa tuloksettomaksi haastemiehet ovat vasta viiden päivän kuluttua ryhtyneet tavoittelemaan A:ta henkilökohtaisesti haasteen tiedoksiantoa varten.

12. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, eivät korkeimman oikeuden vähemmistön sinänsä laajat perustelut syytetyn pakoilusta vaikuta minusta lainkaan vakuuttavilta. Vähemmistön kannanottoon on kenties osaltaan vaikuttanut niiden rikosten laatu ja luonne, joihin A on syytteen mukaan syyllistynyt.  Vähemmistöön jääneet jäsenet ovat perustelleet laajasti käsitystä, jonka mukaan erittäin tärkeä yleinen etu on vaatinut vanhenemisajan jatkamista. Korkeimman oikeuden enemmistön ei puolestaan ole tarvinnut ottaa erittäin tärkeän yleisen edun vaatimukseen lainkaan kantaa, koska enemmistö on katsonut, ettei syytetty ollut pakoillut haasteen tiedoksiantoa. Selvää on, ettei rikoksen vakavuus tai laatu saa vaikuttaa oikeuden kannanottoon siitä, onko syytetty pakoillut syytettä/haastetta.

13. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä 2013:40 ei tule tulkita niin, että syytettävän kannattaa aina vältellä tai pakoilla syytteen tai haasteen tiedoksiantoa. Kuten sanottu, selvä pakoilu johtaa syyteoikeuden vanhenemisajan jatkumiseen. Toisaalta on syytä korostaa, että syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen on poikkeuksellinen menettely. Syytetyn väitettyä pakoilua, kuten syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytyksiä yleensäkin, tulee siten tulkita suppeasti, ei laajentavasti. 

14. Ratkaisua KKO 2013:40 on syytä lukea ja tulkita niin, että RL 8 luvun 4 §:n  3 kohdassa mainittuna pakoiluna ei voida pitää pelkästään sitä, että syytetty jättää noutamatta haasteen haastemiehen otettua häneen yhteyttä tai pysyttelee muuten passiivisena, mikäli tähän ei liity selkeää erehdyttämistä tai muunlaista tietoista pakoilua. Pakoilusta ei ole kysymys, jos haastamistoimiin on ryhdytty myöhään tai haastettavaa ei ole pyritty tavoittamaan riittävän aktiivisesti. Ennakkopäätöksellään korken oikeus näyttäisi haluavan korostaa viranomaisten ja tässä tapauksessa ennen muuta haastemiesten toiminnan aktiivisuuden merkitystä. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisella ei ole ollut tarkoitus korvata haastemiehen normaaleja ja aktiivisia toimenpiteitä haastettavan tavoittamiseksi. On syytä huomata, ettei rikoksesta epäillylle tai syytetylle ole säädetty velvollisuutta itse hakea haaste tai muullakaan tavalla myötävaikuttaa haastamisen onnnistumiseen.

15. Lehtietojen mukaan Satakunnan käräjäoikeudessa on vireillä aika suurta julkisuutta herättänyt tapaus, jossa syyttäjä on hakenut Ulvilan surmajutun tutkinnanjohtajana aiemmin toimineen rikoskomisarion virkasyytejutussa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista. Myös tuossa tapauksessa on kyssymys siitä, onko epäilty aikanaan pakoillut haasteen tiedoksiantoa.













13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogistilta fiksu analyysi KKO:n ratkaisusta. Viranomaisten tyypillinen "katellaan" asenne saa olla aikansa elänyt oikeusalamaisen pään menoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Katainen oli lukiossa "ysin oppilas", mutta kirjoitti yo-kirjoituksissa approbatureja!
Pääministerinä tämä ysin oppilas tuntuu jatkavan samalla appro-linjalla.

Siru Pola kirjoitti...

Lakiin pitäisi lisätä, että haastettavan pakoilulla tarkoitetaan että lymyilee ulkomailla ja soittelee puhelutkin kotimaahan puhelinkopeista, ettei vaan pystyttäisi jäljittämään..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, tai sitten lakiin tulisi ottaa pykälä, jonka mukaan pakouilusta ei ole kyse, jos haastemiehet vetävät vain lonkkaa tai pyytävät syytettyä hakemaan itse haasteen ryhtymättä itse niihin toimenpiteisiin, joita haastemiehen tehtäviin kuuluu.

Siru Pola kirjoitti...

Molemmat asiat pitää laittaa lakiin !

Anonyymi kirjoitti...

Onko haastemiesten käytäntö todella tuollainen, että ne vaan soittelee ihmisille, että tulkaapa hakeen ja kuittaan tää haaste, joka on osoitettu teille?! Helppova kuin heinänteko! Eikö haastemiehen pitäisi mennä haastettavan luo eikä haastetavan haastemiehen luokse? Ei mikään ihme, että haastamisessa tapahtuu tuollaisia mokia!

Anonyymi kirjoitti...

Taitaapi olla tässä taas esillä yksi tapaus, jossa viranomaiset vetävät tavallista kaduntallaajaa höplästä ja pakottavat tämän tekemään toimenpiteitä, jotka kuuluisivat heidän virkavelvollisuuksinsa. Tässä tapauksessa höplästävetoa harrastaa laiska pikkuvirkamies, jota haastemieheksi kutsutaan. Sitten kun "haastaminen" ei onnistukaan, tämä laiskimus on valmis vierittämään vastuun asiasta haastettavalle!

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se valitettavasti on, että haastemiehet uskottelevat ja saavat haastettavat virheellisesti uskomaan, että heillä on velvollisuus mennä noutamaan haaste tms. kutsu haastemieheltä.

Sieltäpä sitte lähtee haastemiehen käskystä mökin mummo Pihtiputaalta könyämään metsien ja järvien takaa bussipysäkille ja edelleen kirkolle tai kaupunkiin vastaanottamaan tiedoksiannettavaa kutsua käräjille tms. asiakirjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan käsittämätön tuo vähemmistöön kaikeksi onneksi jääneen oikeusneuvos Jokelan perustelu. Jos haastettava ei hyppää haastemiehen pillin tahdissa, vaan lähtee siitä, että haastemies hoitakoon hommansa, niin Jokela katsoo, että se on pakoilua. Siis jos haastettava ei myötävaikuta parhaan kykynsä mukaan haasteen tiedoksiantoon, eli nouda itse haastetta, hän pakoilee. Jo on aikoihin eletty.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusneuvos Välimäki yhtyi Jokelan kantaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin KKO ja Virolainen.

Yleensä haasteet lähetetään kotiosoitteella ja annetaan haastettavan palauttaa vastaanottokuitauksensa ilmaisessa kirjekuoressa. Näin asia toimii noin 80 prosentissa tapauksista.

Haastetta ei kannata lähettää, jos oikeudella jo ennakolta on epäily haasteen välttelystä tai jos määräaikaa on vain vähän jäljellä.

Haastemiehellä on myös mahdollisuus tarvittaessa antaa haaste tiedoksi vaikka aamuyöllä. Tähän he eivät useinkaan halua ryhtyä yhtä vähän kuin esimerkiksi ulosottomies viitsii käydä ulosmitattavan taskuille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rikosasiassa haastemiehen on annettava haaste vastaajalle tiedoksi aina henkilökohtaisesti. Sijaistiedoksiantoa tai postitiedoksiantoa ei voida käyttää. Eräässä harvinaisessa tapauksessa (OK 11:16.2) haaste voidaan antaa tiedoksi vastaajan asiamiehelle.

Seppo Isotalo kirjoitti...

Kohdassa 15 viitataan Porissa meneillään olevaan juttuun komissaari Juha Joutsenlahden menettelystä Ulvilan surmassa, sen ratkaisuvaiheessa kun murhatun vaimon piti tunnistaa murhaaja. Tilanne muistuttaa sitä kun Olof Palmen vaimo tunnisti Christer Petterssonin miehensä murhaajaksi. Tämä tunnistus vei murhatutkimukset harhateille.
Ulvilan surmassa kävi päin vastoin tinnistus oli pitkään aivan unohduksissa kunnes kesällä 2012 Auer jätti tutkimupyynnön tutkijoiden menettelyistä. Ainoa asia, jonka on otettu esille on tunnistaminen, jota komissari Juha Joutsenlahti valmisteli s-postilla Auerille. Tästä s-postista häntä nyt syytetään, vaikka asia on jo vanhentunut virkarikoksena. Se pitäsi tietenkin selvittää, kuten muutkin poliisin väärinkäytökset nyt kun käräjäoikeus aloitta uuden kierroksen Ulvilaan surmaa koskevassa asiassa.