2. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.
3. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).
4. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:
1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);
2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);
3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai
4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).
5. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos yksikin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Kyseinen OK:n säännös perustuu suomalaisten hovioikeustuomareiden suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumukseen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.
6. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä on toki kiistänyt nämä arvelut selittäen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Niinkö - uskokoon ken haluaa.
7. Korkein oikeus antoi maaliskuun alussa 2012 ensimmäiset neljä ennakkopäätöstä jatkokäsittelyluvan edellytyksistä. Niiden tarkoituksena on ohjata hovioikeuksien epäyhtenäistä lupakäytäntöä. Olen kommentoinut mainittuja ratkaisuja KKO 2012:25, KKO 2012:26, KKO 2012:27 ja KKO 2012:28 blogissa nro 554/8.3.2012.
8. Vuonna 2012 korkein oikeus on antanut vielä ainakin neljä muuta jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä: KKO 2012:31, 33, 44 ja 83. Olen kommentoinut vm. ratkaisua eli tapausta KKO 2012:83 blogissa 660/31.10.2012.
9. Viime viikon lopulla annettu uusi ratkaisu KKO 2013:30 koskee hyvin tyypillistä tapausta, jossa jatkokäsittelylupa olisi ilman muuta pitänyt myöntää, mutta joossa hovioikeus - Helsingin hovioikeus - on lakonisesti ja ilmeisesti lähinnä laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään päätynyt luvan epäämiseen. Tässä ratkaisuseloste KKO 2013:30.
10. Lyhyesti sanottuna kyse oli tapauksesta, jossa rikosjutun asianomistajat vaativat törkeän kotirauhan rikkomisen perusteella loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä kumpikin 2 000 euron suuruista korvausta. Vahingonkorvauskäytäntöä seuraavan Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksen mukaan tämän tyyppisissä rikoksissa olisi tuomittava korvaukseksi kärsimyksestä 500 - 2 000 euroa. Rikokset uhrit vaativat siis suosituksen mukaista enimmäiskorvausta, mutta käräjäoikeus tuomitsi minimikorvauksen. Käräjäoikeus ei vaivautunut perustelemaan ratkaisuaan millään tavalla.
11. Kun näin on asian laita, olisi hovioikeuden tullut tietenkin myöntää, kuten korkein oikeus on perusteluissaan (kohta 11) lausunut, jatkokäsittelylupa selvittääkseen, onko käräjäoikeuden ilman perusteluja tuomitsema korvaus oikea ja kohtuullinen. Ilman perusteluja hovoikeuden on ollut mahdotonta arvioida käräjäoikeuden tuomitseman korvauksen määrää. Mutta hovioikeus on laistanut oman tutkimisvelvoitteensa ja mennyt yli siitä mistä aita on matalin, eli todennut lakonisesti vain, että luvan myöntämisen edellytyksiä ei ole. Kaksi instanssia on siis käsitellyt asiaa, mutta kumpikaan ei ole halunnut/viitsinyt antaaa korvauksesta perusteltua ratkaisua!
12. Tässä blogissa on puhuttu usein tuomareiden ammattietiikasta ja hyvästä tuomarintavasta. Väljät säännöstöt, joista jatkokäsittelylupajärjestelmä on oivallinen esimerkki, antavat välinpitämättömille tuomareille mahdollisuuden tulkita lakia mielensä mukaan ja keventää omaa työtään tavalla, joka saattaa vaarantaa ihmisten eli tässä tapauksessa muutoksenhakijoiden oikeusturvan kohtalokkaalla tavalla.
13. Helsingin hovoikeuden presidentillä olisi syytä valvoa jäsenistönsä lainkäyttöä hieman tarkemmin ja "tukistaa" ko. kokoonpanoa kahdessa suhteessa. Ensinnäkin jatkokäsittelylupaa koskevien säännösten oikeassa tulkinnassa ja toiseksi Henkilövahinkoasioiden neuvottelukunnan suositusten merkityksen suhteen. Kyseiset suositukset eivät toki ehdottomasti sido tuomioistunta, mutta niiden ohittaminen kokonaan tuomion perusteluissa osoittaa kyllä melkoisen leväperäistä suhtautumista oikeuslähteiden käyttöön.
14. Vai olisiko sitten niin, että hovioikeuden kyseinen kokoonpano on ohittanut neuvottelukunnan suositukset aivan tarkoituksellisesti? Toimiihan Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä monien muiden sivutoimiensa ohella myös kyseisen neuvottelukunnan puheenjohtajana.
9 kommenttia:
KKO valvoo tuomioistuimia. Voisiko tällaisissa tapauksissa säätää KKO:lle oikeuden antaa ns. valvontasakon tuomareille.
VM myösi rikkoneensa lakia. Hallitus teki laittoman salailupäätöksen Kreikka vakuuksien osalta. Salailu ja tosiseikkojen myöntämättä jättäminen on Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen hallituksen järjestelmällinen toimintapa. Onneksi KHO ratkaisi asian lainmukaisesti:http://www.kho.fi/paatokset/62094.htm
Hovioikeuksien velvollisuutena on valvoa käräjäoikeuksien, ja KKO:n velvollisuutena puolestaan on lainkäytön eli siis sekä käräjäoikeuksien että hovioikeuksien toiminnan valvominen. Tämä todetaan laissa korkeimmasta oikeudesta (1 § 2 mom.).
Tästä muistui mieleeni tapaus, jossa tuomarinuratoimikunnan puheenjohtajana 1990-luvun puolivälissä toiminut KKO:n presidentti Olavi Heinonen ihmetteli toimikunnan eräässä kokouksessa oikein ääneen, että "mitähän tuolla valvonnalla oikeastaan mahdetaan tarkoittaa".
Heinonen ei nähtävästi ollut oikein "sisäistänyt" - niin kuin fiinisti kutsutaan ymmärtämättömyyttä - sitä, että KKO:n tärkein tehtävänä on itse asiassa alempien tuomioistuimien lainkäytän yhtenäisyyden valvonta.
Juuri tässä tarkoituksessa KKO toimii lähinnä prejudikaatituomioisutimena ja myöntää valituslupia OK 30 luvun 3 §:ssä mainituin edellytyksin. Ko. lainkohdassa todetaan nimenomaisesti, että valituslupa voidaan myöntää mm. silloin, kun tietty konkreettinen juttu tai asia on tärkeätä saattaa KKO:n tutkittavaksi "lainkäytön yhtenäisyyden vuoksi".
KKO valvoo siis lainkäytön yhtenäisyyttä, esimerkiksi rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä, minkä suhteen valtakunnan eri osissa ja tuomioistuimissa esiintyy jatkuvasti suurta hajonta ja suorastaan kummallisuuksia; rangaistuskäytännön yhtenäisyyden valvonta ei siis ilmeisesti ole ollut kovinkaan onnistunutta.
Toki KKO voisi valvoa alempia instansseja myös muulla tavoin, jos vain haluaisi ja mielikuvitusta riittäisi - ja jäsenten sivutoimet antaisivat myöten!
Pahitteeksi ei olisi, että KKO:n jäsenet tekisivät silloin tällöin tutustumismatkoja hovioikeuksiin ja käräjäoikeuksiin ja seuraisivat tovin niiden istuntoja. Näin tekevät joskus myös oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.
Nämä reissut "alempaan" olisivat erityisen hyödyllisiä niille KKO:n jäsenille, jotka on nimitetty korkeaan tuomarinvirkaansa ilman minkäänlaista tuomioistuinkokemusta eli esimerkiksi OM:n lainvalmisteluosastolta tai yliopistosta.
Vuoden 2012 tuomioistuinten työtilastojen (OM:n julkaisu 21/2013) mukaan hovioikeuksissa sovellettin jatkokäsittelylupaa koskevia säännöksiä koko maassa yhteensä 3 534 asiassa, mikä on peräti 35 % kaikista hovioikeuksien antamista ratkaisuista.
Hovioikeudet epäsivät jatkokäsittelyluvan yhteensä 1 581 asiassa eli lupaa edellyttävistä asioista 45 % ei saanut jatkokäsittelylupaa. Näin monessa tapauksessa valittajat jäivät siis ihmettelemään, miksi lupaa ei mynnetty; hovioikeudet kun eivät tarkemmin perustele lupahakemuksen epääviä päätöksiään.
Tuomioistuimien työtilastojen 2012 mukaan hovioikeudet hylkäsivät jatkokäsittelylupaa koskevia hakemuksia reilusti enemmän kuin edellisenä vuonna 2011. Kaikista hovioikeudessa ratkaistuista asioista hovioikeudet hylkäsivät 2011 ja 2012 lupahakemuksia seuraavasti (ensin mainittu prosenttiosuus tarkoittaa v. 2011 ja jälkimmäinen v. 2012, sen jälkeen evättyjen lupahakemusten määrä v. 2012):
Tku HO 9 % 14 % 345
Vaa HO 13 %, 19 %, 258
I-SHO 11 %, 15 %, 187
HelHO 12 %, 16 %, 524
KouHO 8 %, 14 %, 146
RoiHO 6 %, 14 %, 140
Mitenhän KKO:n onnistuisi tulkita perustuslakia nykyisten tehtävien/keikkojen ohessa?
Tietenkin KKO:n henkilömäärää voitaisiin kasvattaa ja siirtää nämä perustuslakivaliokunnan pysyväisasianantuntijat uusiin vakansseihin KKO:n siipien alle.
Eihän perustuslain tulkinta ole nykyisinkään KKO:lta - tai miltään muultakaan tuomioistuimelta - suinkaan kiellettyä! Ks.perustuslain 106 §.
Tuon pykälän lisäksi tuomioistuinten käytettävissä on perusoikeusmyönteinen laintulkintametodi.
Savon Sanomissa 23.4.-13 julkaistussa kirjoituksessaan Hgin HO:n presidentti Mikko Könkkölä - blogissa kommentoitu ratkaisu KKO 2013:30 koski juuri Könkkölän johtaman Hgin HO:n selvää "töppäystä" luvan myöntämisasiassa - sanoo, että "jatkokäsittely-lupauudistus oli onnistunut".
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/jatkokasittely-lupauudistus-oli-onnistunut/1319193
Perusteena väitteelleen Könkkölä vetoa siihen, että vaikka hovoikeuksien lupahakemuksen epäävistä päätöksistä on haettu valituslupaa KKO:ssa jo 350 kertaa, KKO on katsonut "vain viidessä asiassa" että hovioikeudet ovat jättäneet jatkokäsitteluluvan virheellisesti myöntämättä.
No, nyt näitä virheellisiä tapauksia ja päätöksiä on enemmän, ainakin rakaisuista KKO 2013:30 ilmenevä tapaus, joka siis koski Hgin HO:n virheellistä päätöstä jättää lupa myöntämättä.
Mutta kyllä Könkkölä vetää tai yrittää vetää yksinkertaisia savolaislukijoita - jos sellaisia nyt edes on olemassa - pahemman kerran höplästä ko. perustelullaan!
Könkkölä kyllä hyvin tietää, että KKO ei valituslupa-asioita käsitellessään ja ratkaistessaan kiinnitä huomiota siihen, onko hovoikeuden päätös oikea vai väärä, vaan valituslupa myönnetään ko. tapauksessa, kuten yleensäkin, sillä perusteella, onko asialla OK 30:3:ssä tarkoitettua ennakkopäätösarvoa.
Kuten KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on sattuvasti sanonut, KKO ei ole mikään "korjaamo", jonka tehtävänä olisi oikaista hovioikeuden virheellisiä päätöksiä. Tämä ei kuulu KKO:n roolin lainkaan, sillä KKO on prejudikaattituomioistuin, joka valikoi vuosittain kaikkiaan vain n. 150-170 tapausta tutkittavakseen sen mukaan, onko tapauksilla em. prejudikaattiarvoa.
Siten myös jatkokäsittelylupapäätöksistä tehtyjä valituslupahakemuksia ratkaistessaan KKO valikoi tutkittavakseen ainoastaan hyvin harvoja tyypillisimipiä tapauksia, joissa antamillaan ratkaisulla KKO haluaa ohjata hovioikeuksien lupakäytäntöä.
Jos KKO todella olisi tutkinut asiallisesti kaikissa 350 valituslupa-asiassa, jotka koskevat jatkokäsittelyluvan epäämistä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää lupa, se olisi todenenäköisesti joutunut myöntämään useita kymmeniä valituslupia sillä perusteella, että hovioikeudet ovat jättäneet virheellisesti luvan myöntämättä.
Siis: Se, että KKO on myöntänyt tähän mennessä vain noin 10-15 tapauksessa valitusluvan hovioikeuksien jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevista päätöksistä, ei todista kerrassaan yhtään mitään, kuten Könkkölä virheellisesti väittää, siitä, että lopuissa eli noin 335 tapauksessa hovioikeudet olisivat päätyneet oikeaan ratkaisuun luvan evätessään.
Mutta tärkeintä - ja karmeinta - tässsä asiassa on mainittu luku 350. Se on erittäin korkea määrä ja osoittaa kiistattomasti, millaista epäluottamusta hovioikeuteen valittaneet ja valituslupaa hakeneet asianosaiset ja heidän asianajajansa tuntevat saadessaan hovioikeudelta kielteisen lupapäätöksen, jota ei ole käytännöllisesti katsoen perusteltu millään tavalla.
Mutta tästähän könökkölät ja muut hovioikeuden presidentit eivät tietenkään kanna minkäänlaista huolta. He tujottavat yksinomaan siihen, että jatkokäsittelyhakemuksista saadan puolet hylättyä ja pitävät tällä perusteella järjestelmää "onnistruneena"! He viis veisaavat päätösten perusteluista ja ratkaisujen oikeellisuudesta.
Todella karmeaa!
Blogistin mukaan on todella karmeaa, että ihmiset eivät saa oikeussuojaa tai asianosaisten oikeusturva ei toteudu. Tämähän on tätä päivää.
Itse olen takunnut ulosottoviraston. Sitä ei tunnu kiinnostavan saatavani perintä venkoilevalta velalliselta. Uusi ulosottokaari sisältää niin paljon pykäliä, että edes lakimieskoulutuksen saanet voudit eivät aina löydä oikeaa pykälää taikka sormella osoittaessaankaan eivät osaa niitä tulkita oikein.
Olisin jo ajat sitten laittanut liivimiesten perintätoimiston asialla, jos minulla olisi uskallusta alkaa asioida heidän kanssaan. Tätä menoa nämä vaihtoehtoiset oikeusuojakeinot nousevat nopeasti OM:n alaisten viranomaisten rinnalle realistiseksi vaihtoehdoksi.
Lähetä kommentti