596. Mistä Kouvolan hovioikeuden heroiinijutussa ja poliisin vinkkimiehen tuomiossa todella oli kysymys?

Mä oon vinkkimies...
1. Olen kertonut  otsikossa mainitusta jutusta ja Kouvolan hovioikeuden siitä antamasta tuomiosta blogissa nro 594/13.5.2012.

2. Korkeimman oikeuden (KKO) viestintäpäällikkö Pia Sive on välittänyt eilen julkisuuteen seuraavan sisältöisen tiedotteen:

"Tiedote 16.5.2012 - Julkisuudessa esillä olleessa ns. heroiinijutussa ei ollut kysymys rikoksen anteeksi antamisesta.

Julkisuudessa on herättänyt keskustelua Kouvolan hovioikeuden vuonna 2002 antama tuomio, jolla viestimissä olleiden tietojen mukaan olisi annettu anteeksi kilon heroiinierän hallussapito. Edelleen on kerrottu, että salaiseksi määrätyssä tuomiossa anteeksiannon perusteena olisi syyttäjän korkeimmalle oikeudelle (KKO) toimittaman valituslupahakemuksen mukaan ollut se, että vastaaja toimi poliisin ns. vinkkimiehenä.

Asiassa toimitetussa oikeudenkäynnissä ei ole ollut kysymys siitä, että hovioikeus olisi ”antanut anteeksi” rikoksen. Syytteen mukaan vastaajaa oli syytetty siitä, että hän olisi laittomasti myyntitarkoituksessa pitänyt hallussaan huume-erää. Käräjä- ja hovioikeus olivat asiassa esitetyn aineiston ja todistelun perusteella arvioineet näyttöä siitä, oliko hallussapito tapahtunut syytteessä esitetyn mukaisesti laittomasti myyntitarkoituksessa. Molemmissa oikeusasteissa syyte hylättiin, koska näytön arvioinnissa päädyttiin siihen, ettei kyseisen tapauksen olosuhteissa syytteen teonkuvaus ollut täyttynyt.

KKO ei ottanut vuonna 2002 asiaa valituslupahakemuksen perusteella uudelleen käsiteltäväkseen.
Valituslupaharkinnassa on aina kysymys siitä, täyttyykö jokin laissa säädetyistä edellytyksistä luvan myöntämiseksi. Harkinnassa on merkitystä muun muassa sillä, soveltuuko käsiteltävänä oleva yksittäistapaus ennakkopäätöksen pohjaksi. Esimerkiksi silloin, kun asian ratkaisu on vahvasti kiinni tapauskohtaisesta näytön arvioinnista, näin ei useinkaan ole. Kielteinen valitusluparatkaisu ei merkitse KKO:n kannanottoa hovioikeuden tuomioon, joka jää voimaan.

Tämän kaltaisessa tapauksessa, jossa hovioikeuden tuomio on perustunut syytteen teonkuvausta koskevan näytön arviointiin, hovioikeuden tuomio ei ole ennakkopäätösluonteinen, kuten ei myöskään KKO:n päätös olla tutkimatta asiaa uudelleen".

3. Minulla on kuitenkin hieman erilainen käsitys siitä, mistä mainitussa jutussa ja Kouvolan hovioikeuden  antamassa tuomiossa oli kysymys. Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot on julistettu salaisiksi, mutta julkisuudessa on kerrottu jutun syyttäjän KKO:lle tekemästä valituslupahakemuksesta ja valituksesta; tämä asiakirja ei lehtitietojen mukaan ole salassa pidettävä ja sen sisällöstä on joka tapauksessa kerrottu monissa tiedotusvälineissä. Minulla on tuon asiakirjan kopio hallussani.

4. Valituslupahakemuksessaan kihlakunnansyyttäjä  Sirpa Laakso on esittänyt mm.,

- että Kouvolan hovioikeus oli hylännyt syytteen pitämällä J:n menettelyä perusteluissa selostetuissa olosuhteissa ja J:n toiminnan tarkoitus huomioon ottaen "anteeksiannettavana ja rankaisemattomana;"
- että  hovioikeuden mukaan J, joka on kertonut toimineensa yhteistyössä poliisin kanssa huumausainerikosten paljastamiseksi, "ei olisi pitänyt ko. heroiinia hallussaan rikollisessa tarkoituksessa".

5. Hovioikeus näyttäisi siten perustaneen ainakin osin ratkaisunsa siihen, kuten syyttäjä Laakso ilmaisee asian vielä uudelleen valitusta koskevassa osiossaan, että "J:n teko on ilmeisen anteeksiannettava ja rankaisematon." Tähän nähden viestintäpäällikkö Siven väite, jonka mukaan "heroiinijutussa ei ollut kysymys rikoksen anteeksi antamisesta", ei näyttäsi ainakaan sellaisenaan pitävän paikkaansa.

6. Hovioikeuden tuomion perustelut näyttäisivät syyttäjä Sirpa Laakson valituksen perusteella olevan hieman sekavat. Yhtäältä hovioikeus puhuu siitä, että J:n ei olisi näytetty pitäneen heroiinia hallussaan myyntitarkoituksessa tai muuten laittomasti. Toisaalta hovioikeus kuitenkin vetoaa myös teon anteeksiannettavuuteen, koska J oli tehnyt yhteistyötä polisin kanssa.

7. Hovioikeuden tuomiossa näyttää käyneen niin kuin tuomioistuimissa tahtoo varsin usein tällaisissa tapauksissa käyvän: perusteluissa sekoitetaan ("sotketaan") keskenään faktat eli se, mitä jutussa on näytetty tai jääneen näyttämättä,  toisaalta taas se, konstituoiko sinänsä selvitetyksi katsottu tapahtumainkulku ja syytetyn menettely rikoksen vai ei. Jos perusteluissa sanotaan, että "syytetyn ei ole näytetty syyllistyneen  rikokseen", ei tällä lausumalla tarkoiteta todellisuudessa epäselvyyttä näytöstä ja sen riittävyydestä, vaan sitä, että sinänsä selvitettyä tapahtumainkulku ja teko ei rikoslain mukaan käsitä rikosta.

8. Itse asiassa tapauksen faktapuolesta eli näytöstä ei näyttäisin Kouvolan tapauksessa olleen  epäselvyyttä. Kysymys on ilmeisesti ollut lähinnä siitä, voidaanko J:n katsoa pitäneen heroiinieriä hallussaan myyntitarkoituksessa. Kyse on siis teon subjektiivisen puolen tunnusmerkistön täyttymisestä, jota on arvioitu jutussa sinänsä selvitettyjen riidattomien faktojen perusteella. Kun näin on, niin minusta ei voida sanoa, että jutussa ja tuomiossa on ollut kyse (yksinomaan) näytöstä ja sen riittävyydestä, vaan ensi sijassa siitä, miten syytetyn menettelyä on rikosoikeudellisesti arvioitava. Kysymys on siis ollut lähinnä oikeuskysymyksestä eli lain soveltamisesta.

9. Mutta se, että jutussa olisi ollut kyse "ainoastaan" näytöstä, niin kuin KKO:n tiedotteessa väitetään, ei suinkaan merkitse sitä, ettei tapauksella olisi ennakkopäätösarvoa eikä asiassa voitaisi, kuten KKO:n tiedotteessa annetaan ymmärtää, myöntää valituslupaa. Näytön arvioinnissa (todistusharkinnassa) on nimittäin erotettava kaksi eri vaihetta: 1) kysymys siitä, mitä jutussa on näytetty tai jäänyt näyttämättä, ja 2) kysymys siitä, ylittyykö todistelun perusteella näyttö- eli tuomitsemiskynnys eli onko esitetty näyttö riittävä, jotta syyte voitaisiin hyväksyä. Jälkimmäinen vaihe on luonteeltaan, ei näyttöä, vaan lain soveltamista koskeva ongelma ja kysymys, siis oikeuskysymys. Kysymys näytön riittävyydestä kelpaa siten erinomaisen hyvin valitusluvan myöntämisen perusteeksi.

10. Vaikka KKO:n edellä mainitussa tiedotteessa annetaan jostakin syystä toisenlainen kuva, niin tosiasiassa KKO myöntää vuosittain keskimäärin ainakin parissa tai kolmessa tapauksessa valitusluvan nimenomaan (ja yksinomaan) näytön arvioimiseksi. Ryhtymättä "kaivelemaan" tässä sanotunlaisia tapauksia tarkemmin esiin, mainitsen tässä oivallisina esimerkkeinä kaksi aivan lähiaikoina eli vain pari kuukautta sitten myönnettyä kaksi valituslupaa (VL):


VL 2012:46. Tappo. Todistelu: Kysymys näytön arvioinnista tappoa koskevassa asiassa.

VL 2012:47. Murha. Todistelu: Kysymys näytön arvioinnista henkirikosta koskevassa asiassa.

11. Siis parin kolmen viimeksi kuluneen kuukauden aikana kaksi (2) peräkkäistä valituslupaa nimenomaan "vain" näytön arvioimisen perusteella! Minusta tämä kyllä kumoaa vastaansanomattomasti KKO:n tiedotteessa annetun kuvan siitä, että valituslupaa ei voitaisi myöntää pelkästään näytön arvioimista varten.

12. Nyt syntynyt "soppa,"joka alkoi Helsingin Sanomien uutisoinnista, olisi vältetty kokonaan, jolle hovioikeus olisi julistanut jutun asiakirja-aineistoa ja tuomiotaan salaiseksi 20 vuoden ajaksi. On selvää, että kun hovioikeuden tuomion perusteluista ei ole saatavissa eksaktia tietoa, tuomiosta ja siitä, millä perusteella hovioikeus on asian ratkaissut, voidaan esittää erilaisia tulkintoja. Epäselvyyksien ehkäisemiseksi hovioikeuden olisi tullut julkaista ko. merkittävästä ratkaisustaan asianmukainen julkinen tiedote. Tapaus olisi minusta kelvannut erinomaisen hyvin valitusluvan myöntämisen perusteeksi. Itse asiassa olisi ollut todella tärkeätä saada asiassa KKO:n ennakkopäätös. Mutta KKO päätti toisin ja hautasi jutun; nyt se kuitenkin putkahti tällä tavalla "ylös kuolleista."

13. Korkein oikeus ja hovioikeus eivät voi moittia tiedotusvälineitä tai tapauksen kommentaattoreita. Syntynyt sotku on tuomioistuinten itse aiheuttama.