595. KKO:n "muu kuin ennakkopäätös" tuomion perustelemista ym. koskevassa asiassa
1. Korkein oikeus myöntää vuosittain valitusluvan noin 150-170:ssä asiassa. Suurin osa näistä julkaistaan ennakkopäätöksinä eli ratkaisuina, joilla korkein oikeus katsoo olevan ennakkopäätösarvoa. Ennakkopäätöksinä pidetään ratkaisuja, joilla on, oikeastaan katsotaan olevan, merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.
2. Ennakkopäätöksistä korkein oikeus laatii Finlexissä ja omalla verkkosivullaan julkaistavan selosteen, jossa ratkaisun perustelut kerrotaan täydellisinä ja joissa myös alempien tuomioistuimien eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisujen sisältö perusteluineen selostetaan ainakin "tarpeellisilta osin." Selosteessa kerrotaan ratkaisun tekemiseen osallistuneiden tuomareiden ja esittelijöiden nimet myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden jäsenten osalta.
3. Kaikissa asioissa, joissa valituslupa on myönnetty, annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä. Näitä tapauksia on vuosittain noin 50. Olen ihmetellyt, mihin ihmeeseen näiden tapausten ennakkopäätösarvo voi kadota niin nopeasti, sillä onhan valituslupa myönnetty vain puolisen vuotta aiemmin useimmiten juuri ennakkopäätösperusteella. Tätä emme voi tietää, sillä korkein oikeus ei millään tavalla perustele valituslupapäätöksiään eikä ilmoita edes sitä, millä perusteella valituslupa on myönnetty.
4. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi 162 valituslupaa. Samana vuonna korkein julkaisi 96 ennakkopäätösratkaisua ja antoi peräti 53 sellaista ratkaisua (siis nimikkeellä "muu kuin ennakkopäätös"), joita ei julkaistu ennakkopäätöksinä, vaikka myös niissä oli myönnetty valituslupa. Vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 148, 111 ja 50 . Tänä vuonna 2012 korkein oikeus on antanut tähän mennessä 46 valituslupaa sekä antanut 44 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua sekä valituslupaa edellyttäneissä asioissa lisäksi 18 "muuta ratkaisua."
5. Tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, mutta joissa annettuja ratkaisuja ei julkaista ennakkopäätöksinä, korkein oikeus ei aiemmin antanut minkäänlaista tiedotetta. Kun olin esim. pamfletissani "Korkein oikeus kriisissä" (1997) ihmetellyt sanottua käytäntöä, korkein oikeus muutti vaivihkaa käytäntöään ja ryhtyi antamaan näissä niin sanotuissa "muissa ratkaisuissa" lyhyen tiedotteen. Siinä kerrotaan, useimmiten vain yhdellä tai parilla rivillä, mistä kussakin tapauksessa on ollut kysymys. Esimerkiksi: "Kysymys edellytyksistä peräyttää maksu konkurssipesään" (17.4.2012, taltio 726); "Kysymys työn tarjoamisvelvollisuudesta ja korvauksesta" (17.1.2012, taltio 35); "Kysymys puolustajan palkkiosta" (26.1.2012, taltio 133); "Kysymys kantapään ja nilkan pitkittyneiden vaivojen syy-yhteydestä työtapaturmaan, jossa kantapään alue oli jäänyt puristuksiin" (13.3.2012, taltio 478); "A oli anastanut usealla eri kerralla eri myymälöistä arvoltaan vähäisinä pidettäviä määriä omaisuutta, muun muassa alkoholijuomia, tupakkaa, postimerkkejä, bensiiniä ja elintarvikkeita. Kysymys siitä, oliko anastuksia myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisinä" (10.1.2012, taltio 3).
6. Voisiko lukija saada tällaisista "tiedotteista" jotain tolkkua? Ei tietenkään kerrassaan mitään, tällaisten muutaman sanan pituisten kysymysten julkaiseminen netissä on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Lukija voi toki pyytää korkeimman oikeuden kirjaamoa lähettämään ao. ratkaisut, josta asia (mahdollisesti) selviää, mutta luulenpa, että vain harva on niin kiinnostunut näistä ratkaisuista, että ryhtyy moiseen puuhaan.
7. Itse olen jonkun kerran näin tehnyt, jos asianomainen "muu kuin ennakkopäätös" näyttää kysymyksenasettelun perusteella kiinnostavalta. Tällainen tapaus sattui kolmisen kuukautta siten, jolloin Finlex- rekisteriin ilmaantui seuraavanlainen tiedote: "Kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta"; diaarinumero R2010/547, antopäivä 7.2.2012, taltio 236, esittelypäivä 12.5.2011. Asiasanoina tiedotteessa mainitaan termit "rangaistuksen määrääminen" ja "tuomion perusteleminen."
8. Ratkaisu kiinnosti, sillä olen kirjoittanut aika paljon tuomion perustelemisesta. Vuonna 2010 yhdessä Petri Martikaisen kanssa julkaisemassani kirjassa ("Tuomon perusteleminen") on sitä paitsi laaja eli noin 40 sivua käsittävä luku, jossa pohdiskellaan nimenomaan juuri rangaistuksen mittaamisen perustelemista eri puolilta. Tarkastelemme siinä muun muassa kysymyksiä siitä, milloin rangaistusseuraamusta tulisi erityisesti perustella ja miten se tulisi tehdä. Kyseisessä luvussa luku (XI, sivut 481-522) analysoidaan tai ainakin mainitaan kymmeniä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien rangaistuksen mittaamista koskevia päätöksiä. Tätä pohjalta siis tarkastelemaan ko. "muuta kuin ennakkopäätöstä". Olkoon tässäkin mottona: "Jokainen oikeusjuttu/tuomio on laulun arvoinen", tässä tapauksessa siis (asiallisen muttei toki löperön) kritiikin arvoinen!
9. Edellä mainitussa korkeimman ratkaisussa kerrotussa jutussa valittaja A oli tuomittu alioikeudessa ja Turun hovioikeudessa useista talousrikoksia eli kolmesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä ja yhdestä tavallisesta kirjanpitorikoksesta ja kahdesta rekisterimerkintärikoksesta. Näistä rikoksista A:n maksettavaksi määrättyjen vahingonkorvausten ja tuomittujen menettämisseuraamusten yhteismäärä oli 246 000 euroa. Velallisen epärehellisyysrikoksina A:n syyksi luetuilla teoilla luovutetun omaisuuden yhteismäärä ylitti 260 000 euroa.
10. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat A:n mainituista rikoksista kahdeksi vuodeksi kahdeksi kuukaudeksi (ehdottomaan) vankeuteen. Käräjäoikeus ei tuomiossaan erikseen perustellut rangaistuksen mittaamista A:n osalta toisin kuin eräiden muiden syytettyjen osalta oli tehty. Turun hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen perustellen rangaistusta (täysin fraasinomaisesti, ks. RL 6:4) siten, että käräjäoikeuden mittaama "rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja rikoksista ilmenevään A:n syyllisyyteen". Näin olemattomilla perusteilla hovioikeus siis kuittasi rangaistuksen mittaamiskysymyksen, vaikka A oli valituksessaan hovioikeudelle esittänyt rangaistuksen lieventämiseksi ehdolliseksi nimenomaisia perusteita.
11. Korkein oikeus myönsi 24.11.2010 A:lle valitusluvan. valituksessaan A vaati, että rangaistusta alennetaan ja vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi; A:ta ei siis oltu määrätty alemmissa oikeuksissa vangittavaksi, vaikka tuomittu vankeusrangaistus ylitti kaksi vuotta. Korkeimmassa oikeudessa oi kysymys ensinnäkin sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen määräämisen osalta, ja toiseksi siitä, oliko A:lle tuomittua rangaistusta alennettava.
12. Kannanotto perustelemisvelvollisuutta kysymykseen oli toki helppo, sillä kuten korkein oikeus tuomiossaan toteaa, käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut olivat tältä osin puutteellisia. Tuomion perustelemista koskevassa lainkohdassa (ROL11:4) ei tosin mainita erikseen mitään rangaistuskysymyksen perustelemisesta, mutta vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan rangaistuksen mittaamisen perusteluiksi ei riitä, että tuomiossa ainoastaan siteerataan edellä mainitussa RL 6:4:ssä olevaa yleissäännöstä.
13. Korkein oikeus viittaasi tältä osin ROL 11 luvun esitöihin, eli hallituksen esitykseen 82/1995 vp s. 128, jonka mukaan rangaistuksen mittaamista olisi perusteltava lähinnä silloin, kun tuomittu rangaistus poikkeaa vastaavanlaisista rikoksesta yleensä määrättävästä rangaistuksesta. Tämän mukaisesti korkein oikeus on sitten pohtinut, poikkesiko ko. tapauksessa A:lle tuomittu rangaistus niin sanotusta normaalirangaistuksesta.
14. Minusta korkeimman oikeuden lähtökohta on puutteellinen, sillä tuomioistuin on toki velvollinen perustelemaan rangaistuksen mittaamista myös muissa tapauksissa, ei siis ainoastaan silloin, kun rangaistus poikkeaa normaalirangaistuksesta. Rangaistusta olisi perusteltava erikseen ainakin silloin, kun syyttäjä ja syytetyn puolustus ovat esittäneet toisistaan poikkeavia näkemyksiä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta, esimerkiksi juuri siitä, onko vankeusrangaistus määrättävä ehdolliseksi; rangaistus- ja yleensä seuraamuskysymykset on nykyisin otettava esille oikeudenkäynnin loppukeskustelun yhteydessä. Korkeimman oikeuden oikeuslähteet ovat olleet tässä(kin) tuomiossa niukat, sillä perusteluissa on vedottu ainoastaan lain esitöihin eli hallitukseen esitykseen, mutta esimerkiksi korkeimman oikeuden omat ennakkopäätökset ja oikeuskirjallisuus on sivuutettu perusteluissa kokonaan.
15. Päätyessään siihen, että A:lle alemmissa oikeuksissa tuomittu rangaistus ehdoton vankeusrangaistus poikkesi "rangaistuskäytännöstä taloudellisen hyödyn ja aiheutetun vahingon määrän perusteella arvioituna" eikä tästä käytännöstä poikkeamiselle ollut esitetty perusteita, korkein katsoi, että alempien oikeuksien tuomiot olivat tältä osin puutteellisia. Korkein oikeus ei kerro, mikä on sen mainitsema rangaistuskäytäntö eli niin sanottu normaalirangaistus tai se skaala, minkä rajoissa rangaistus kerrotunlaisissa tapauksissa on mitattu tai yhtään konkreettista aikaisempaa ennakkopäätöstään sanotuilta osin. Itse asiassa tässä kohdin korkein oikeus ei mainitse edes sitä, oliko A tuomittu normaalirangaistuksen ylittävään tai sen alittavaan rangaistukseen.
16. Tämän jälkeen korkein oikeus pohtii perusteluissa parin kolmen sivun veran rangaistuksen määräämisen perusteita yleensä (RL 6:3-8) samoin kuin erityisesti veropetosrikosten osalta sekä rangaistuksen mittaamista A:n tapauksessa. Korkein oikeus päätyi äänestyksen (4-1) jälkeen siihen, että A:n oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä 1 vuotta 8 kuukautta, mikä oli syytä määrätä ehdottomana. Enemmistöön kuuluivat oikeusneuvokset Tulokas (jaoston puheenjohtajana), Bygglin, Häyhä ja Kantor. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mansikkamäki hyväksyi jutun esittelijänä toimineen vanhemman oikeussihteeri Hakamiehen mietinnön, jonka mukaan oikeudenmukaisena rangaistuksena oli pidettävä alempien oikeuksien tuomitsemaa 2 vuotta 2 kuukautta vankeutta. - Minusta vähemmistön kanta vaikuttaa rikosnimikkeet ja rikoksilla aiheutetun vahingon määrä huomioon ottaen sellaiselta, että ainakaan sen alentamiseen ei näyttäisi olevan syytä; reformatio in pejus-kielto olisi estänyt rangaistuksen koventamisen.
17. Minusta korkein oikeus olisi voinut oikein hyvin julkaista ratkaisun, jolloin sillä olisi ennakkopäätöksen status. Korkein oikeus julkaisee aika harvoin rangaistuksen mittaamista ja vielä harvemmin rangaistuksen mittaamisen perustelemista koskevia ennakkopäätöksiä, vaikka käräjä- ja hovioikeudet niitä kipeästi omassa työssään kaipaisivat. Tässä kerrottu ratkaisu tuli nyt vain Turun hovioikeuden ja asianomaisen käräjäoikeuden tietoon. Muut tuomioistuimet eivät siitä hyödy mitään, koska korkein oikeus julkaisi ratkaisusta vain rivin pituisen arvoituksellisen tiedotteen "kysymys sitä, oliko hovioikeus täyttänyt perustelemisvelvollisuutensa rangaistuksen mittaamisen osalta."
18. Miksi ratkaisu ei haluttu julkaista ennakkopäätöksenä? Käytännössä asianomaisen jaoston puheenjohtajan sana painaa eniten, kun jaosto päättää, onko ratkaisulla ennakkopäätösarvoa ja julkaisuarvoa. Oikeusneuvos Tulokas, joka toimi tässä asiassa puheenjohtajana, tunnetaan sivilistinä, joka ei kenties ole aina erityisen innostunut rikos- tai prosessuaalisista ennakkopäätöksistä. Mutta miksi sitten valituslupa asiassa ylipäätään myönnettiin, vaikka siinä annettua ratkaisua ei sittemmin haluttu julkaista ennakkopäätöksenä? Siksikö, että kyseisen firman omistajalle ja johtajalle vakavista talousrikoksista tuomittua vankeusrangaistusta saatiin alennetuksi puolella vuodella? Mahdollisesti kaavailussa oli myös rangaistuksen muuttaminen ehdolliseksi.
19. Muuten, korkeimmassa oikeudessa on jälleen hakusessa jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Hallintoneuvos Tuula Pynnä, jonka valinnasta olen aiemmin kertonut, nimitettiin viime viikolla virkaan virallisesti eli tasavallan presidentin päätöksellä 1.8. lähtien. Samasta päivästä lähtien KKO:ssa vapautuu uusi jäsenen virka oikeusneuvos Kari Rauloksen jäädessä tuolloin eläkkeelle. Ilmoittautumisaika virkaan päättyy 22.5., joten siitä taas kaikki halukkaat ja kynnelle kykenevät toivorikkaasti papereitaan KKO:n kirjaamoon kiikuttamaan! Mutta onko tuota toivoa todellisuudessa olemassa on asia erikseen. Olen nimittäin kuullut, että tästä uudesta virasta olisi jo korkeimmasta oikeudesta vinkattu eräälle yliopistossa vaikuttavalle siviilioikeuden erityisasiantuntijalle ja, kuten tiedämme, vinkkaaminen on merkinnyt usein myös vinkin saaneen lakimiehen nimittämistä virkaan.
20. Siis jälleen sivilisti yliopistokiintiöstä KKO:n jäseneksi, vaikka KKO alkaa pikkuhiljaa olla jo pullollaan sekä yliopisto- että asianajajakiintiöistä nimitettyjä siviilioikeuden tuntijoita (Tulokas ja hänen jälkeensä esim. Välimäki, Esko, Häyhä, Kantor jne.; sivilistejä ovat lisäksi presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Bygglin ja Jokela). Sivilistit ovat samalla aina myös välimiehiä. Kysymys kuuluukin: Valtaavatko välimiehet vähitellen KKO:n kokonaan? Välimiehinä toimivat oikeusneuvokset ovat tietenkin HV-hengessä innokkaita vinkkaamaan uusista viroista välimieskokemusta omaaville kavereilleen.
21. Monet ovat jo aika pitkään odottanet, että KKO:n jäseneksi nimitettäisiin vihdoin ja viimein joku ihmisoikeustuntija, koska ihmisoikeustapaukset ja -ongelmat sen kun vain lisääntyvät juuri KKO:ssa. Mutta tälläkään kerralla näin ei näyttäisi huhupuheiden mukaan tapahtuvan.
15 kommenttia:
Ei kai missään sanota, ettei KKO:n tarvitsisi perustella valitusluparatkaisujaan? Se vain kylmästi jättää perustelematta ja ottaa kästeltäväkseen lähinnä ne asiat, jotka sitä sattuvat kiinnostamaan.
Huonoin koskaan näkemäni valituslupahakemus oli pankin hakemus velkajärjestelyasiassa. Perustelu hakemukselle oli suunnilleen se, että onhan tämä nyt niin väärin, että näin toimitaan. Tämän pidemmästi ei asiaa oltu valituslupahakemuksessa vaivauduttu selittämään. Velkajärjestelyä vaadittiin valituksessa kumottavaksi.
Valituslupa kuitenkin myönnettiin ja KKO piti jopa suullisen käsittelyn asiassa.
Kun tätä taustaa vasten lueskelin palsturin kirjoitusta Kauhavan koulusurmien valituslupahakemuksen hylkäämisestä (572), ja siihen sisältyviä otteita asianomistajien lähinnä lisensiaattityön mieleen tuovasta valituslupahakemuksesta, tuntuu jotenkin siltä, että mielen valtaa jonkinlainen voimaton ihmetyksen tunne.
Turhuuksien turhuus ja vielä kerran turhuus. Tyhjän saa pyytämättäkin. Myös ilman KKO:ta. Tarvitaanko tätä itseään täydentävää herrainklubia lopulta mihinkään?
Koulusurmat tapahtuivat Kauhajoella, eivät Kauhavalla, tämä oikaisu anonyymin muuten hyvään kommenttiin!
Niin, ei mikään tosiaan kiellä KKO:ta perustelemasta valituslupapäätöksiään. Ja on ainakin (vain) yhden kerran niin on myös tehty. Se olin muuten minä vuonna 1983, kun olin ylimääräisenä oikeusneuvoksena KKO:ssa ja olin erässä asiassa sitä mieltä, että valituslupaa ei olisi saanut myöntää! Kyse oli siitä, että ko. valituslupahakemusta ei olisi tullut ottaa edes tutkittavaksi, koska lain mukaan po. päätöksestä ei saanut valittaa!
Nythän hovioikeudet ottavat mallia KKO:sta eivätkä perustele mitenkään päätöksiään, joilla jatkokäsittelylupa evätään.Tämä on toki väärin.
Lain esitöissä eli mm. oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla istuneen toimikunnan mietinnössä kyllä hurskastellen todetaan, että mikään ei estä hovioikeuksia perustelemasta sanottuja päätöksiään.
Mutta mitään on tapahtunut? Yksikään hovioikeus ei ole tiettävästi sen puolentoista vuoden aikana, jonka j-lupasysteemi on ollut voimassa, perustellut ainuttakaan lupapäätöstään!
Siis vakka voitaisiin perustella, niin käytännössä ei koskaan perustella, koska laki ei nimenomaan käske perusteemaan! Ei perustella, vaikka kaikki asianosaiset haluaisivat, että perustellaan.
Tämän virheellisen käytännön KKO on ennakkopäätöksillään siunannut, kuten olen blogissani kertonut.
Hovioikeudet ja KKO ajattelevat aina ensi sijassa vain omaa työtään ja sen mukavuutta, eivät milloinkaan asianosaisten toivomuksia ja heidän oikeusturvaansa.
Kieltämättä usein HO:ien ja KKO:n asenne tuntuu olevan se, että asianosaiset ehkä syyttäjää lukuunottamatta ovat heille pelkästään haittatekijä ja rasite koko prosessissa.
Kuitenkin kyseessä on yksi valtiovallan kolmesta tukijalasta, tuomiovalta ja sen käyttäminen. Valtionkin pitäisi ainakin teoriassa olla kansalaisiaan varten. Näin ainakin länsimaisissa demokratioissa on totuuttu ajattelemaan.
Pitäisikö asennetta hiukan tarkistaa, asiakasystävällisempään suuntaan?
Presidentti Koskelo tuhahti jossakin tuomioistuinlaitosten kehittämistä koskevassa artikkelissa, että korkeimman oikeuden tulisi voida nykyistä enemmän keskittyä oikeuskäytännön ohjailutehtävään ja vain poikkeustapauksissa joutua toimimaan ”siivousosastona”. Tuli vain mieleen se, että mahtavatko juuri nämä ”muu kuin ennakkopäätös” -ratkaisut, tai ainakin osa niistä, olla näitä ”moppi ja harja” -osastoon kuuluvia juttuja?
En tiedä, mitä juttuja tai asioita Koskelo on tarkalleen ottaen tarkoittanut.
Mutta ko. tapauksissa, joissa siis annetaan "muu kuin ennakkopäätös", KKO on itse halunnut antaa valitusluvan eli ottaa asian tutkittavakseen!
Ne siis eivät siis voi olla Koskelon mainitsemia "moppi ja harja" -tapauksia, jotka ovat tapauksia, jotka KKO:n on pakko ottaa tutkittavakseen. Niitä ovat ilmeisesti ns. täysin turhat tuomionpurkua tai kantelua koskevat tapaukset.
Kun valituslupapäätöksiä ei millään tavalla perustella, ei kukaan ulkopuolinen voi tietää, millä perusteella lupa on missäkin tapauksessa myönnetty, eli onko lupa myönnetty 1) prejudikaattiperusteella, 2) ns. purkuperusteella vai 3) painavan syyn perusteella.
Tässä piilee myös mielivallan vaara Kyse on siitä, että valituslupa voidaan myöntää, esim. jos valittajan asianajaja on jonkun tai joidenkin oikeusneuvosten "hyvä kaveri", todellisuudessa vain sen takia, että KKO voisi päästä muuttamaan hovioikeuden tuomiota, vaikkei mitään edellä mainittua luvan myöntämisperustetta todellisuudessa olisi olemassa.
Tällainen epäily voi herätä myös blogissa kerrotussa tapauksessa, jossa valituslupa on myönnetty näennäisesti ennakkopäätösperusteella, mutta ratkaisua ei sitten julkaistukaan ennakkopäätöksenä vaan "muun kuin ennakkopäätöksenä" - tällöin tiedote voi siis olla, kuten ko. tapauksessa, vain yhden rivin pituinen tyyliin "fråga om".
Minusta KKO:n pitäisi julkaista kaikki ne tapaukset ja ratkaisut, joissa se on myöntänyt valitusluvan, samalla tavalla eli ennakkopäätöksinä, eli jako ennakkopäätöksiin ja muihin ratkaisuihin tulisi poistaa.
Tai jos ko. jako halutaan säilyttää, olisi "muista ratkaisuista" toki laadittava paljon kattavampi ja laajempi tiedote.
KKO voisi ottaa ko. suhteessa mallia KHO:sta, joka julkaisee muista kuin vuosikirjaratkaisusta noin yhden sivun pituisen tiedotteen.
Helsingin hovioikeus on tänään laskenut käräjäoikeuden Nova-jutussa vangitseman Tapani Yli-saunamäen vapaaksi siksi, että vanki on saanut hoitoa. Hovioikeus katsoi, että Yli-Saunamäen pitäminen vangittuna vaarantaisi hänen mahdollisuutensa puolustautua rikossyytteitä vastaan.
- Näissä oloissa Yli-Saunamäen vangittuna pitämistä on hänen henkilökohtaisten olojensa vuoksi pidetty kohtuuttomana, hovioikeus toteaa päätöksessään.
Hm. Jos on saanut sairauteen hoitoa vankeudessa ollessaan, niin onko hänet silloin syytä laskea vapaaksi juuri sillä perusteella, että hän tarvitsee hoitoa?
Sitä paitsi, eihän miehen tarvitse toki huolehtia itse omasta puolustuksestaan, koska hänelle on jo käräjäoikeudessa määrätty avustajaksi asianajaja, joka toki huolehtii hänen puolustuksestaan myös valitusvaiheessa ja hovioikeuskäsittelyssä!
Jos kyseessä olisi tavallinen varas, petkuttaja tai talousrikollinen, vapaaksi päästäminen mainitulla vahvasti keinotekoiselta haiskahtavalla perusteella ei toki olisi tullut kysymykseen.
Mutta kun kysymyksessä on tunnettujen poliitikkojen ja liikemiesten tuttu, niin hovioikeuspa teki vangitulle "palveluksen" ja piti vangitsemista kohtuuttomana.
Tämä tietenkin ennakoi sitä, että Yli-Saunamäen tuomio tulee laskemaan hovioikeudessa ja hänet tuomitaan enintään 2 vuodeksi vankeuteen, jolloin rangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi.
Nyt vain odotellaan, mitä Merisalo keksii päästäkseen vapaaksi. Ehkä jo ensi viikolla hovioikeus laskee myös Arton vapauteen?
Netin keskustelupalstoilla hovioikeuden tänään ekemää vapauttamispäätöstä on jo arvosteltu hyvä veli -verkoston palvelukseksi. Epäily saattaa vaikuttaa ymmärrettävältä.
Yksi hakijan persoonaan liittyvä valituslupahakemus on jäänyt ehkä muillekin mieleen: olisiko joku muu saanut asiassa valitusluvan? Olisiko tavallisen pulliaisen syyte hylätty?
Kyseessä on tapaus KKO 2006:26
Hyvistä velistä puheenollen Turun kaupunginjohtaja Randell katsoo, että Kanervan saama tuomio törkeästä lahjuksen ottamisesta "ei anna aihetta erityisiin toimenpiteisiin", koska se ei liity hänen toimintaansa kaupungin luottamustehtävissä. Tällä logiikalla ei kavalluskaan, jos ei lavalla kaupungilta, tai murha, jos ei murhaa turkulaista?
Hymy: Yli-Saunamäki pääsi kotiin Hyvinkäälle, yllätys yllätys ei ambulanssin, vaan Hymy-lehden päätoimittajan kyydissä. Yli-Saunamäki kommentoi vapautumistaan:
-Tänä aamuna avasin raamatun satunnaisesta kohdasta. Galantalaiskirje tuli vastaan, ja siinä luki: teidät on kutsuttu vapauteen. Pyyhin silmiäni unesta, ja vähän kyyneleitäkin.
-Minulla on tähän asti ollut käsitys oikeudenmukaisesta ja riippumattomasta oikeuslaitoksesta. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen pidin sitä illuusiona. Nyt hovioikeuden vapauttamispäätöksen jälkeen usko palasi.
Huh, huh! Taivas varjele!
Vedettiinpä tuomioistuinlaitosta eli tässä tapauksessa Hgin hovioikeutta taas kerran retkuun pahemman kerran! Ei voi muuta sanoa!
Hyväntahtoisia hölmöjä vai hyviä veljiä?
Blogisti on aiemmin käsitellyt laajasti ns. Maija Lahtisen tapausta tässä blogissa.
KKO ei ottanut uudelleen Maija Lahtisen asiaa käsittelyyn, vaikka syytetyn avaintodistaja, entinen oikeusministeri Pekka Paavola, valehteli oikeudessa ja sai siitä tuomion. KKO ei myöskään tehnyt tapauksesta ns. ennakkopäätöstä.
Miksi olisi tehnytkään? Samalla KKO olisi linjannut käytännön, jossa avaintodistaja voi valehdella ja sen perusteella syytetyllä, tässä tapauksessa Maija Lahtisella, ei ole perusoikeuksien mukaista oikeutta saada uutta oikeudenkäyntiä ja olla tasavertainen lain edessä.
Sikäli blogisti tarttuu mielestämme tärkeään aiheeseen.
t. Promaija-omaiset
Istuin aikanaan hovioikeudessa rikosjuttua, jossa oli erinomainen paikka korkeimman oikeuden ennakkoratkaisulle. Syyttäjä laati perusteellisen valituslupahakemuksen, joka leimattiin valtakunnansyyttäjänvirastossa ja lähetettiin edelleen korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus myönsi valitusluvan, mutta ei sitten myöhemmin tuomiossaan lainkaan maininnut sitä kysymystä, jonka vuoksi oli menty hovista eteenpäin!? Tyrmistyneinä luimme KKO:n ratkaisua hovissa.
Mielenkiintoinen yhteensattuma tuo Galatalaiskirje, sillä kyseinen Raamatun kirja käsittelee lain ja evankeliumin välistä problemaattista suhdetta ja antaa monille ahdistavien lakien sitomille uskoville selvennyksen ko. elementtien välisestä jännitteestä:
"--eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii" (Gal. 2:16).
Jyrki Virolainen kirjoitti 16.toukokuuta:KKO voisi ottaa ko. suhteessa mallia KHO:sta, joka julkaisee muista kuin vuosikirjaratkaisusta noin yhden sivun pituisen tiedotteen.
Kokemuksesta voin sanoa ettei julkaise kaikista. Ei minun jutustani eikä ainakaan yhdestä toisesta, jonka jouduin pyytämään KHO:lta. Osaako professori sanoa, miksi ei näistä julkaista edes tiedotetta, eikö ihmisten haluta tietävän juuri näistä tapauksista (eivät kumpikaan ole salaisia)?
Lähetä kommentti