1. Viime viikolla eli 25.5. korkein oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen Riihisäätiön ex-puheenjohtajaa koskevassa talousrikosjutussa (KKO 2012:53). Korkein oikeus tuomitsi yleishyödyllistä asuntorakennustoimintaa harjoittaneen Riihi säätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kahden vuoden kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 12 törkeästä avustuspetoksesta sekä Rovaniemen hovioikeuden aiemmin kesäkuussa 2010 Kannisen syyksi lukemista törkeistä kavalluksista. Hovioikeus oli äänestyksen jälkeen tuominnut Kannisen yhden vuoden kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen yhdestä törkeästä avustuspetoksesta ja 17 törkeästä kavalluksesta.
2. Merkillisen vaiheen mainitussa rikosjutussa käsittelyssä muodostaa alioikeuskäsittely. Jutun käsittely alkoi vuonna 2007 Oulun käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa 2008 antamallaan tuomiolla kaikki Kannista vastaan nostetut syytteet näyttämättöminä, samoin rikoksiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset. Valituskirjelmässään hovioikeudelle jutun syyttäjät kritisoivat ankarin sanakääntein käräjäoikeuden tuomiota ja sen perusteluja. Todettakoon, että korkein oikeus ei ennakkopäätöksensä selosteessa referoi lainkaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mikä on hyvin poikkeuksellista, mutta tässä tapauksessa ilmeisen ymmärrettävää.
3. Korkeimman oikeuden sanottu ennakkopäätös KKO 2012:53 löytyy tästä. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta julkisuuteen myös erillisen tiedotteen.
4. Rangaistusta mitattaessa korkein oikeus kiinnitti muun muassa huomiota siihen, että puheenjohtajan menettelytavat osoittivat tietoista pyrkimystä hyötyä valtion tuesta selvästi moitittavalla tavalla. Lähtökohtaisesti oikeudenmukaisena rangaistuksena syyksiluetuista törkeistä avustuspetoksista ja törkeistä kavalluksista korkein oikeus piti kolmen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistusta. Rangaistusta kuitenkin alennettiin sen vuoksi, että asian esitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet yhteensä yli kymmenen vuotta.
5. Korkein oikeus palautti Valtion asuntorahasto ARA:n Toivo J. Kannista vastaan rikosjutussa esittämän pääomaltaan yli 3,5 miljoonan euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen Oulun käräjäoikeuden erikseen käsiteltäväksi.
6. Mikä on Riihisäätiö ja mitä kyseisessä asiassa on tapahtunut? Seuraavassa lyhyt katsaus.
7. Riihi Säätiö r.s. merkittiin säätiörekisteriin joulukuussa 1980. Säädepääoman 150 000 markkaa maksoi SDP:tä lähellä ollut järjestö Pohjolan Lomasuunta ry. Peruspääomasta 10 000 markkaa oli rahaa, loppuosa koostui tontista Lumijoella. Riihi-säätiö nimettiin asuntojen vuokraamista sosiaalisin perustein harjoittavaksi yhteisöksi 20. 6.1995.
8. Säätiön hallinto on ollut alusta lähtien puheenjohtaja Toivo J(uhani) Kanninen (synt. 1947) ja hänen perheensä hallussa. Kanninen oli toiminut aiemmin mm. SDP:n piirisihteerinä (1969-1972). Kannisen kerrotaan hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti SDP:hen, ja hänen sanotaan tukeneen muun muassa Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen presidentinvaalikampanjoita.
9. Säätiöllä on omistuksessaan noin tuhat vuokra-asuntoa parissakymmenessä kiinteistössä lähinnä Oulun seudulla. Asuntotoiminnan lisäksi säätiö on järjestänyt yleisölle avoimia esitelmä- yms. tilaisuuksia yhteiskunnallisista aiheista. Säätiö on jakanut vuosittain apurahoja lähinnä luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan tutkimustyöhön.
10. Vuonna 1998 säätiön todettiin rikkonen asukasvalinnan määräyksiä. Vuonna 2001 Valtiotalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä. Valtion asuntorahasto Ara teki joulukuussa 2001 säätiön toiminnasta tutkintapyynnön KRP:lle ja verottajalle. Tammikuussa 2002 ARA poisti säätiöltä yleishyödyllisen yhteisön aseman. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) pyysi tammikuussa 2003 säätiöltä selvityksiä toiminnastaan.
11. KRP:n vaatimuksesta Oulun käräjäoikeus vangitsi Riihi-säätiön hallituksen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen 14.l0.2003. Käräjäoikeus vapautti Kannisen 8.11.2003. Tammikuussa 2004 käräjäoikeus määräsi Kannisen omaisuutta vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta. Heinäkuussa 2004 PRH vaati Riihi-säätiöltä selvitystä Aran tarkastusraportissa ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. PRH teki tarkastuskäynnin Riihi-säätiöön elokuussa 2004.
12. Oulun talousrikossyyttäjä Heikki Arjas vaati joulukuussa 2004 Kannisen määräämistä väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeus hyväksyi 11.3.2005 syyttäjän sanotun vaatimuksen ja määräsi Kannisen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Kanninen erosi säätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävästään huhtikuussa 2005. PRH "harkitsi puuttumista" säätiön hallituksen kokoonpanoon sekä korvauskanteiden nostamista yksittäisiä jäseniä vastaan huhtikuun alussa 2005. Toivo J. Kanninen määrättiin uudelleen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon 11.11.2005. Riihi-säätiön kotipaikaksi rekisteröitiin Helsinki 10. 5.2006. Kannisen väliaikainen liiketoimintakielto päättyi lokakuussa 2006.
13. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vaati kauppa- ja teollisuusministeriötä selvittämään lokakuussa 2005, onko sen alaisuudessa toimiva PRH täyttänyt valvontavelvollisuutensa Riihi-säätiön toiminnan seurannassa.
14. Talousrikossyyttäjä Heikki Arjas nosti 10.3.2006 Toivo J. Kannista vastaan syytteen 17 törkeästä kavalluksesta ja 12 avustuspetoksesta. Syytteen mukaan epäillyt rikokset oli tehty pääosin 1990-luvulla, viimeisimmät 2000-luvun alussa. Kavallusepäilyt liittyvät säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden varojen väärinkäyttöön, eli kiinteistöyhtiöille kuuluneita varoja epäiltiin käytetyn Kannisen ja hänen perheensä menoihin. Syytteen mukaan säätiön kiinteistöjen varoja oli lisäksi kanavoitu eri laskutusjärjestelyillä Kannisen omistamalle Livoli Oy:lle; Kanninen oli perustanut mainitun yhtiön vuonna 1991. Epäillyt avustuspetokset puolestaan liittyvät kiinteistöyhtiöiden omistamien vuokratalojen rakennuttamisen yhteydessä Aralle annettuihin vääriin tietoihin vuokratalojen todellisesta hankinta-arvosta.
15. Verottajan verotarkastusmuistion mukaan valtaosa Riihi-säätiön 1994–2002 maksamista apurahoista oli myönnetty säätiön omien sääntöjen vastaisesti. Muistion mukaan apurahoista huomattava osa oli myönnetty säätiön ja sen konserniin kuuluviin yrityksiin liikesuhteissa olevien yritysten omistajille, näiden lähiomaisille ja työntekijöille. Lisäksi apurahoja oli myönnetty säätiön hallituksen jäsenille ja heidän lähiomaisilleen. Verottaja päätteli, että osa säätiön toimeksiantojen palkkioista oli myönnetty apurahoina.
16. Rikosjutun, joka on luonnehdittu Pohjois-Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi, käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla 14. 5.2007. Käräjäoikeuden pääkäsittely aloitettiin 4. 9. 2007. Jutun käsittelylle oli varattu alun perin nelisenkymmentä istuntopäivää syys–joulukuussa 2007. Käsittely venyi kuitenkin maaliskuulle 2008 ja oikeuden istuntopäiviä kertyi yhteensä 65. Syyttäjät Heikki Arjas ja Sari Törmi vaativat Toivo J. Kanniselle kuuden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta edellä mainituista rikoksista. Ara vaati joulukuussa 2007 Toivo J. Kannisen omaisuutta takavarikkoon ja hukkaamiskieltoon yhteensä 5,5 miljoonan euron arvosta.
17. Talousrikosjutun pääkäsittely päättyi 14.3. 2008. Oulun käräjäoikeus antoi jutussa tuomion 31.10. 2008. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Toivo J. Kannista ja muita henkilöitä vastaan nostetut syytteet. Käräjäoikeuden mukaan syytteitä ei kyetty näyttämään toteen. Samalla käräjäoikeus hylkäsi myös Kanniseen kohdistetut korvausvaateet sekä vaatimuksen liiketoimintakieltoon asettamisesta. Yhteensä 5,5 miljoonan vakuustakavarikko kumottiin.
18. Syyttäjät valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus aloitti jutun käsittelyn 3.11.2009. Hovioikeus käsitteli avustuspetossyytteitä seuranneen joulukuun loppupuolelle asti. Tammikuussa 2010 hovioikeus aloitti huhtikuuhun jatkuneet istunnot, joissa puitiin Kannista vastaan nostettuja ja käräjäoikeuden hylkäämiä kavallussyytteitä. Rovaniemen hovioikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa 2010, jonka sisällöstä on kerrottu edellä mainitussa KKO:n tiedotteessa. Hovioikeus siis tuomitsi Kannisen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 17 törkeästä kavalluksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. KKO:n tuomiosta on kerrottu edellä.
19. PRH vaati helmikuussa 2008 Riihi-säätiön lakkautusta ja haki vaihtoehtoisesti Helsingin käräjäoikeudessa säätiön hallituksen vaihtamista. Helsingin käräjäoikeudessa alettiin huhtikuussa 2010 käsitellä riita-asiana PRH:n vaatimusta Riihi-säätiön lakkauttamiseksi tai toissijaisesti Riihi-säätiön hallituksen erottamista. Heinäkuussa 2010 käräjäoikeus päätti lakkauttaa Riihisäätiön ja määrätä säätiön omaisuuden selvitysmiehen huostaan.
20. Riihisäätiön juttu oli laaja ja sitä käsiteltiin eri oikeusasteissa, kuten tapana yleensäkin on, pitkään ja hartaasti. Lopputulosta voidaan pitää sangen onnistuneena, sillä syytteet menivät korkeimmassa oikeudessa läpi kaikilta osin. Tämä on talousrikosasioissa jokseenkin harvinaista. Kiitos jutun lopputuloksesta kuuluu KRP:n tutkinnan ohella ennen muuta jutun syyttäjille eli jutussa alusta lähtien syyttäjänä toimineelle Heikki Arjakselle ja myöhemmin hänen parikseen tulleelle Sari Törmille, jotka ovat tehneet jutussa todella suuren ja hyvän työn. Ylensä tämän luokan talousrikosjutussa syyttäjänä toimii valtionsyyttäjä, eikä tulos ole tällöin suinkaan ollut aina yhtä hyvä kuin tässä paikallissyyttäjien voimin ajetussa Riihisäätiön tapauksessa.
21. Jutun pitkää käsittelyaikaa ja hirmuista määrää käsittelypäiviä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on syytä ihmetellä. Käräjäoikeudessa juttua käsiteltiin peräti 65 päivänä ja hovioikeudessakin sitä istuttiin kuukausikaupalla. Toki asiakirjoja ja muuta materiaalia oli paljon, mutta toisaalta jutussa oli kaksi selkeää päähaaraa eli törkeät kavallukset ja avustuspetokset. Kun kummankin haaran erilliset syytekohdat ovat luultavasti olleet aika tavalla samankaltaisia, olisi voinut odottaa, ettei jutun käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olisi kestänyt niin kauan kuin mitä nyt tapahtui. Olisiko käsittelyn suunnittelussa ja prosessinjohdossa ollut puutteita tai toivomisen varaa? Tämä näyttää todennäköiseltä. Käräjäoikeudessa pääkäsittelyyn kulutettiin 65 päivää, vaikka siitä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan selvitä 30-40 päivässä. Tämä jo kertoo aika paljon aikataulun pettämisestä ja tämä taas suunnittelun puutteista ja prosessinjohdon ilmeisestä tehottomuudesta.
22. Kuten jo edellä totesin, jutun syyttäjät ovat arvostelleet rankasti käräjäoikeuden menettelyä ja erityisesti oikeuden tuomiota perustelujen puutteista. Heikki Arjaksen KKO:n tuomion jälkeen antaman lausunnon mukaan käräjäoikeuden tuomiosta puuttuivat itse asiassa kokonaan lainmukaiset perustelut. Tämä sama asia tuodaan selkeällä tavalla esiin myös syyttäjien hovioikeudelle tekemän valituskirjelmän yleisessä osassa, jonka Heikki Arjas, entisiä oppilaitani muuten 80-luvun lopulta Lapin yliopistosta, pyynnöstäni lähetti minulle; saatan palata siihen vielä myöhemmin uudelleen.
23. Kaiken kaikkiaan alempien oikeusasteiden tuomiot ko. tapauksessa antavat aika huolestuttavan kuvan tuomioistuinten kyvystä pystyä ratkaisemaan tämäntapaisia talousrikosjuttuja. Tämä koskee erityisesti käräjäoikeuden tuomiota. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että vaikka juttua istutaan oikeudessa 65 päivää, tuomioistuin ei tästä huolimatta osu tuomiossaan lähellekään oikeaa ratkaisua, vaan päätyy helpoimpaan mahdolliseen ratkaisuun eli hylkäämään kaikki syytteet näytön puuttumisen perusteella? Tämä tuntuu käsittämättömältä.
24. Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen Toivo J.Kannista haastateltiin Yle uutisten Oulun toimituksen toimesta. Toukotöiden parista traktoristaan tavoitettu Kannen totesi lakonisesti, että "se on nyt siinä" eli tuomio ei enää muuksi muutu. Kanninen ihmetteli, täysin oikeutetusti, että miten ihmeessä kaikki kolme oikeusastetta voivat päätyä samassa asiassa erilaiseen ratkaisuun. Tätä samaa asiaa on ihmetelty myös edellä. Kyse on todennäköisesti tuomareiden hieman vajavaisesta ammattitaidosta ja puutteellisesta ammattietiikasta.
25. Kanninen kritisoi myös oikeuskäsittelyn pitkää kestoa. No, saihan hän kutenkin mainitulla perusteella reilun puolen vuoden rabatin rangaistukseensa. Kanninen tuntuu ottavan linnatuomion aika lunkisti todetessaan, että "eiköhän sitä hengitetä, syödä ja nukuta niin kuin ennenkin." Kannisen mukaan työntekoa tietenkin häiritsee, "jos joudun kiven sisään."
26. Miten niin "jos joudun"? Aikooko Kanninen kuitenkin jollakin keinoin välttää linnatuomionsa? Mieleen hiipii tapaus Tapani Yli-Saunamäki ja hänen vapauttamisensa tutkintavankeudesta hovioikeuden päätöksellä sairauden perusteella. Kanninen on kuitenkin ilmeisesti terve mies, kun puuhailee toukopellollakin traktoreineen.
27. Muuten, miksi korkein oikeus ei määrännyt Kannista heti vangittavaksi, vaikka tuomitsi hänet reilusti yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen? Tuomion perusteluissa vangitsemiskysymyksestä ei lausuta mitään.
28. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallinen oikeusjuttu, tämä Riihisäätiön ja Toivo J.Kannisen tapaus! Ikään kuin pisteeksi kaikkien kummallisuuksien päälle viime perjantaina eli korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä saimme tietää, että Riihisäätiön jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on nimitetty tasavallan presidentin päätöksellä nykyistä vielä korkeampaan tuomarinvirkaan eli Satakunnan käräjäoikeuden laamanniksi. Sillä tavalla, sanoisi Tarvajärvikin! Nimityspäätös perustuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelon johtaman tuomarinvalintalautakunnan virkaesitykseen. Vaasan hovioikeus, joka tuntee kyseistä laamannin virkaa hakeneiden tuomareiden juridiset kyvyt ja osaamisen parhaiten, ei omassa lausunnossaan asettanut nimityksen saanutta käräjätuomaria mainitsemiensa kolmen parhaan viranhakijan joukkoon. Hovioikeus, ilmeisesti hienotunteisuussyistä, ei mainitse lausuntonsa arvio-osuudessa Riihisäätiön jutun puheenjohtajasta yhtään mitään.
29. Tuomarinvalintalautakunnan perustelut ko. käräjätuomarin "ansioista" vaikuttavat peräti kummallisilta. Perusteluissa on nimittäin annettu ratkaiseva merkitys sille, että mainittu tuomari on suorittanut aiemmin hallintonotaarin tutkinnon ja työskennellyt lääninhallituksen hallintopäällikkönä ja että hänellä siten on tällä perusteella viranhakijoista kaikkein eniten teoriapohjaista tietoa ja kokemusta "johtamisesta." Pauliine Koskelon johtama lautakunta ei siis näemmä kiinnitä minkäänlaista huomiota viranhakijoiden juridiseen pätevyyteen, vaan tuijottaa yksinomaan hallinnolliseen kokemukseen ja teoriaan.
30. Peräti kummalliset ja köykäiset perustelut, sillä eihän käräjäoikeus toki ole mikään hallintovirasto, vaan tuomioistuin, jossa kaiken aa ja oo on tuomareiden ammattitaito ja -etiikka. Käräjäoikeuden laamannilla on toki hallinnollisia tehtäviä, mutta ennen kaikkea hän on tai hänen ainakin pitäisi olla mahdollisimman korkean juridisen ammattitaidon omaava ja taitava lainkäyttöjohtaja, jonka pätevyydestä ja tuomarin ammattitaidosta käräjäoikeuden muut tuomarit voisivat olla ylpeitä ja ottaa esimerkkiä. Voiko laamannilla olla kerta kaikkiaan minkäänlaista uskottavuutta toimia käräjäoikeuden lainkäyttöjohtajana, jos hän on osoittanut käytännössä kyvyttömyyttä perustella tuomioita lain edellyttämällä tavalla? Täh?
26 kommenttia:
Jopa viimeinkin tuolle kekkuloinnille tuli loppu. Kauan se olikin saanut jatkua. Tämä jatkuvuus ja käräjäoikeuden "tuomio" perustuu yksinomaan kolmen kirjaimen (xyz), muutettu tunnistamisen estämiseksi, mahtavaan "oikeusvoimaan", joka vaikutus on yltänyt aivan käräjäoikeuteen saakka.
Tuolla kaupungin rannassa on majatalo, jossa on ruhtinallisesti kestitetty korkea-arvoisia xyz-ihmisä rahaa säästämättä. Nyt kun langettavat tuomiot ovat tulleet niin ko. majatalon henkilökunnan vaitiolovaatimuksetkaan eivät liene perusteltuja, ellei asiassa valiteta EIT:n?
Mahtava xyz-yhdistelmän voima, oikeusvaltiossa.
On aika yleinen havainto, että monissa ns. maaseutukaupungeissa (Turku, Tampere, Lahti, Vaasa, Oulu jne.) syytteeseen joutuvat asianomaisessa kaupungissa asuvat "silmäätekevät" saavat varsin usein "kotikaupunkinsa" käräjäoikeudesta vapauttavan tai ainakin hyvin lievän tuomion.
Vasta hovioikeusvaiheessa usein nähdään, mikä on ko. jutuissa totuus ja mitä siitä seuraa.
Aiemmin ja vielä 80-luvulla kaupunginvaltuustot valitsivat silloisten alioikeuksien eli raastuvanoikeuden tuomarit ja silloin jäsenkirjalla ja tuomarin asuinpaikkakunnalla saattoi olla huomattava ja jopa ratkaiseva painoarvo; nimityksen saaneen tuomarin pätevyys ei "kaupunginisiä" juurikaan kiinnostanut.
Vanhat perinteet saattavat edelleen jatkaa pinnan alla omaa eloaan ja käytäntö voi olla samanlainen kuin "ennen vanhaan" mitä tuomioihin tulee.
Käräjäoikeudessa istuu lautamiehinä eläköityneitä poliitikkoja joiden tehtävänä on vahtia ettei politikkoja tuomita. Lahjoitukset puolueille takaavat koskemattomuuden. Miten tämä poikkeaa nk. Nuorisosäätiön asiasta? Nim-L.H. Hoppu
Nuorisosäätiön tai RAY:n johdon rikosjuttu ei ole ollut vielä - siis vieläkään - esillä käräjillä.
Olihan Oulun käräjäoikeuden vapauttavasta tuomiosta jotain hyötyä. Kun oikeus vitkutteli niin pitkään jutun käsittelyssä ja tuomion antamisessa, sai Kanninen 8 kk lyhennyksen tuomioonsa. Olikohan tämäkin harkittu manööveri?
Kuten blogikirjoituksen kohdista 2 ja 22 ilmenee, Riihisäätiön jutun syyttäjät Heikki Arjas ja Sari Törmi ovat kritisoineet aika kovin sanoin Oulun käräjäoikeuden jutussa antaman vapauttavan tuomion perusteluja hovioikeudelle toimittamassaan valituskirjelmässä. Kun valituskirjelmän yleisessä osassa on esitetty varsin huomionarvoisia näkökohtia yleensä tuomion perustelemisesta yleensä ja perustelujen puutteellisuuksista puutteista ko. tuomiossa, on syytä esittää syyttäjien sanottu teksti tässä sellaisenaan - opiksi ja ojennukseksi tuomareille yleensä. Seuraavassa tuon tekstin ensimmäinen osa:
1. Käräjäoikeuden tuomiosta ja sen perusteluista
1.1 Yleistä
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä.
Oulun käräjäoikeuden 31.10.2008 antama tuomio laajassa Riihi säätiö -jutussa on sivumäärältään laaja, ilman liitteitä 454 sivua. Pintapuolisen perehtymisen jälkeen tuomiosta voi todeta, että se koostuu pääosin jutussa kuultujen henkilöiden kertomusten ja asiakirjatodistelun referoinnista. Oikeuden omat arvioinnit ja johtopäätökset mahtuvat jutun laajuus sekä näyttö- ja oikeuskysymysten lukuisuus huomioiden vähäiseen sivumäärään. Ensimmäinen silmiinpistävä huomio tuomiosta ja siihen sisältyvistä perusteluista onkin se, että varsinaiset perustelut ovat todellisuudessa sekä tekstin määrällä että niiden asiasisällöllä mitaten huomattavat niukat - ja itse asiassa varsin puutteelliset.
Tarkemmassa läpikäynnissä tuomiosta tarkentuu kuva, joka on monessa suhteessa käsityksemme mukaan epätyydyttävä. Tässä yhteydessä emme tarkoita jutun lopputulosta, josta sinänsä siis olemme pääosin eri mieltä, vaan tuomiota prosessioikeudellisessa mielessä tarkasteltuna edellä kerrotun lainkohdan asettamien vaatimusten valossa.
Onnistuneen perustelun kirjoittamiselle välttämätön lähtökohta on luonnollisesti se, että jutun riitakysymykset on ymmärretty ja määritelty oikealla tavalla. Tässä lähtökohtana ovat syyttäjän syytteen sisältämät oikeustosiseikkoja koskevat väitteet ja niihin annetut vastaukset. Sinänsä muodollisesti asialliset perustelut eivät ole tietenkään hyvät, jos niissä perustellaan asioita, joista jutussa ei ole rikosprosessioikeudellisessa mielessä ole kysymys. Jutun syyttäjinä olemme olleet vilpittömän hämmästyneitä siitä, miten Oulun käräjäoikeus on voinut pääosin sivuuttaa syyttäjän esittämät oikeustosiseikkaväitteet, ja lähteä perustelemaan asioita seikoilla, jotka eivät perustu syyttäjän oikeustosiseikkoja koskeviin väitteisiin. Syyttäjän esittämistä tosiseikkaväitteistä ja niihin annetusta vastauksista kuitenkin koostuvat oikeudellisesti merkitykselliset riitakysymykset. Näihin oikeuden olisi tullut tuomiossa ottaa kantaa.
Tuomion kirjoitustapana henkilöiden kertomusten referointi on monessa suhteessa ongelmallinen. Tässä tapauksessa kirjoittamistapa on osaltaan johtanut varsinaisten perusteluiden vähäisyyteen. Johtopäätökset on tehty viitaten henkilöiden kertomuksiin - tällöin perustelussa on jäänyt kokonaan sanomatta se, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn tuomioistuimen oma harkinta perustuu.
(jatkuu)
Seuraavassa toinen osa Riihijutun syyttäjien valituskirjelmän yleisestä osasta:
Leimaa-antavana piirteenä tämän jutun pääkäsittelyssä oli vastaajan kutsumien todistajien kuuleminen seikoista, joissa ei ollut kysymys todistajien henkilökohtaisista havainnoista, vaan erilaisista arviointikysymyksistä. Todistajia kuultiin siis asiantuntevina henkilöinä, ei kuitenkaan oikeuden kutsumina asiantuntijoina.
Käräjäoikeuden perusteluissa yksi toistuva piirre on nojautuminen perusteluissa näiden todistajien kertomuksiin. Viittaaminen jonkin henkilön kertomaan käsitykseen ei kuitenkaan ole lain tarkoittama perustelu. Perustelujen kannalta ongelmallista on sekin, ettei tuomiosta ilmene, minkä vuoksi erimielisistä henkilöistä jonkun tietyn mielipide on valittu oikeuden ratkaisun perusteluksi. Näyttöarvoltaan asianosaisen kutsuman henkilön oikeudessa ilmoittama käsitys pitäisi rinnastua asianosaisen itsensä ilmoittamaan käsitykseen.
Kun tuomio on rakennetaan kirjoittamalla auki todistajien kertomuksia, joihin perusteluina viitataan, on olemassa vaara, että referointi tapahtuu silmälläpitäen tuomarin jo päättämää lopputulosta. Mikäli referointi on valikoivaa, katoaa harkinnan objektiivisuudelta uskottavuus. Tässä yhteydessä toteamme vain lyhyesti olleemme tässäkin suhteessa hämmästyneitä siitä, että tuomiosta on jätetty jopa kokonaan pois syyttäjän kutsumien todistajien kertomuksia. Pois on jätetty säännönmukaisesti myös syyttäjän oikeudenkäyntiaineistoksi nostamia, oikeudessa läpikäytyjä, henkilöiden esitutkintakertomuksia. Näitä ei siis mainita referointiosassa eikä myöskään perusteluosassa.
Kokemuksesta tiedämme, että kertomusten muuttaminen oikeudessa on varsin yleistä, ja kansalaisia tuomitaan oikeudessa kuitenkin esitutkinnassa annettujen kertomusten perusteella. Perustelu on tällöin yleensä se, ettei kertomuksen muuttamiseen ole esitetty uskottavaa perustetta. Tätä taustaa vasten emme voi muuta kuin jäädä ihmettelemään syytä siihen, että Riihi säätiö -jutussa esitutkintakertomukset eivät olleet tuomiossa edes maininnan arvoisia.
Ote syyttäjien valituskirjelmästä, osa 3:
1.2. Riitakysymysten määrittelystä
Riitakysymyksen määrittely lähtee rikoksen tunnusmerkistöstä ja syyttäjän väitteistä. Syyttäjä väittää teonkuvauksessa tiettyjen tosiseikkojen tapahtuneen, ja väittää, että tosiseikoista koostuu kokonaisuus, joka täyttää tunnusmerkistön.
Riihi säätiö -jutussa avustuspetossyytteiden keskeinen tunnusmerkistötekijä on viranomaiselle annettava väärä tieto. Syyttäjä on tietyin perustein väittänyt, että avustuksesta päättävälle viranomaiselle, siis tässä tapauksessa Valtion asuntorahastolle on annettu rakennuttajan taholta vääriä tietoja eri syytekohdissa yksilöidyllä tavalla. Keskeinen riitakysymys on tällöin se, ovatko annetut tiedot olleet oikeita vai vääriä. Tämä seikka oikeuden olisi siis tullut määritellä jutun keskeiseksi riitakysymykseksi.
Näin ei ole tapahtunut, vaan oikeus onkin määritellyt keskeiseksi erimielisyyden aiheeksi esimerkiksi sen, miten hankkeen hyväksyttävä hankinta-arvo määriteltiin, ja mitä Valtion asuntorahaston päätöksellä vahvistettiin. Ei osapuolilla tässä suhteessa suuria erimielisyyden aiheita ole ollut. Hyväksyttävän hankinta-arvon määrittely on ollut Valtion asuntorahaston lakiin perustuvana tehtävänä. Tätä varten Ara:lla on ollut tietyt menettelytavat, kuten viranomaistoiminnassa yleensäkin on. Avustuksen hakijan, eli tässä tapauksessa rakennuttajan edustajan tehtävänä on antaa avustuksesta päättävälle oikeat tiedot. Tietojen oikeellisuus on tunnusmerkistön kannalta relevantti tosiseikka, josta on kysymys rikoslain 29 luvun 5 §.ssä.
Riitakysymyksen väärinymmärtäminen vie tietenkin myös perustelut hakoteille. Riihi säätiö - tuomiossa on päädytty pitämään näytettyinä seikkoja, jotka ovat itsestäänselviä ja riidattomia, ja joilla ei ole tunnusmerkistön kannalta merkitystä. Itse riitakysymys on jäänyt vaille kannanottoa. Sama ongelma perusteluissa jatkuu läpi tuomion. Suuri osa syyttäjän tunnusmerkistöön perustuvista väitteistä on jäänyt vaille minkäänlaista oikeuden kannanottoa.
Riitakysymysten määrittelyssä näkyy vahvasti vastaajien omaksuman vastauslinjan vaikutus tuomioistuimen käsitykseen riidan kohteesta. Kun syyttäjä on väittänyt Valtion asuntorahastolle annettua tietoa vääräksi, vastaaja on vastannut väitteeseen esimerkiksi viittaamalla siihen, että kustannukset ovat olleet kuitenkin kohtuullisia, ja että menettely on ollut tavanomaista. Partit puhuvat toistensa ohi ja eri asioista; kysymys ei olekaan enää syyttäjän esittämien väitteiden ja niihin annettujen vastausten perusteella määräytyneiden riitakysymysten käsittelystä.
Syyttäjien valituskirjelmästä, osa 4:
Tuomioistuimen tulisi käyttää materiaalista prosessinjohtoa ja määritellä se, mistä asiassa on kysymys. Vapaa puhuminen vastaajan taholta on tietenkin oikeudenkäynnissä arvo sinänsä, mutta jos oikeus omaksuu vastaajan esityksen siten, että riitakysymykset jäävät vaille vastausta, on oikeus laiminlyönyt velvollisuutensa johtaa oikeudenkäyntiä myös materiaalisessa suhteessa. Tällöin materiaalinen prosessinjohto siirtyy parttien käsiin.
Yksi konkreettinen esimerkki tuomiosta ilmenevästä riitakysymysten hämärtymisestä on tässä jutussa ollut sen seikan käsittely, muodostaako Riihi säätiö sen omistamien kiinteistöyhtiöiden kanssa konsernin, ja jos muodostaa, niin minkälaisen. Vastauksissa on tuotu konserniväite esille jonkinlaisena kiinteistöyhtiöiden keskinäisiä varainsiirtoja oikeuttavana seikkana. Konserniasian pohtimiseen kulutettiin pääkäsittelyssä runsaasti aikaa. Käräjäoikeuden tuomiossa asialle on omistettu oma kappale otsikolla Riihi säätiö -kokonaisuuden oikeudellinen arviointi (kappale 1.2). Kappaleessa on osakeyhtiölain ja kirjanpitolain asianomaisiin määritelmäsäännöksiin sekä henkilötodisteluun viitaten päädytty pitämään Riihi säätiötä ja sen omistamia kiinteistöosakeyhtiöitä kirjanpitolain mukaisena konsernina.
Epäselväksi jää, mikä merkitys käsiteltävän asian kannalta ko seikalla on ollut tai on voinut olla.
Kirjanpitolain konsernimääritelmän tarkoituksena on palvella tilinpäätösinformaation oikeellisuutta velvoittamalla tietyn suuruiset konsernit tekemään konsernitilinpäätös, josta on puhdistettu konsernin sisäisten liiketoimien vaikutus tulokseen ja taseeseen pois. Säännöksellä ei ole minkäänlaista relevanssia arvioitaessa sitä, mikä on asianomaisen yhteisölain mukaan sallittua tai kiellettyä toimintaa yhteisössä. Vanhan osakeyhtiölain mukaisella konserneja koskevalla sääntelyllä on ollut monenlaisia osakeyhtiöoikeudellisia tarkoitusperiä.
Osa 5:
Käräjäoikeus on päätynyt pitämään Riihi säätiön ja sen omistamien vuokrataloyhtiöiden muodostamaa kokonaisuutta kirjanpitolaissa tarkoitettuna konsernina. Tuomion johtopäätöksissä ja perusteluissa käräjäoikeuden konsernisuhteesta tekemään arvioon on viitattu kohdassa 2.5.5 (rakentamisvarojen lainaamista koskevat syytekohdat) ja muutamassa kavallusosioon liittyvässä syytekohdassa, joissa on taas viitattu avustuspetososiossa tehtyihin johtopäätöksiin konsernirakenteen ja sen merkityksen osalta. Kohdassa 2.5.5 viitataan todistaja Elosuohon, jonka mukaan estettä rahavarojen lainaamiselle saman konsernin sisällä ei ole. Kaksi kappaletta aikaisemmin oikeus toteaa, ettei merkitystä syytteen arvioinnissa ole sillä lainataanko varoja toiselle saman omistajan omistamalle yhtiölle vai ulkopuoliselle. Siis varojen lainaamisen oikeutusta perustellaan konsernirakenteella, mutta merkitystä ei kuitenkaan ole sillä lainataanko konsernin sisällä vai sen ulkopuolelle. Perusteluissa ei ole logiikkaa.
Täysin avoimeksi jää se, mihin oikeudelliseen päättelyyn perustuu se, että Riihi säätiön ja sen omistamien kiinteistöyhtiöiden välillä vallitsevalla kirjanpitolaissa tarkoitetulla konsernisuhteella on merkitystä arvioitaessa kysymystä lainavarojen käytöstä valtion asuntorahastolle annettujen tietojen oikeellisuutta tai yksittäisen kiinteistöosakeyhtiön varojen käytön hyväksyttävyyttä.
Kun oikeus on päätynyt pitämään kokonaisuutta kirjanpitolain mukaisena konsernina, olisi välttämätöntä tietenkin ollut saman tien arvioida se, mikä merkitys tällä johtopäätöksellä on riitakysymysten kannalta. Nyt kappaleessa 1.2 on todettu, että merkitys ilmenee jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa. Avustuspetosten osalta tämä jää kuitenkin siihen, että viitataan yhden asiasta kuullun vastaajan nimeämän todistajan eli Mikko Elosuon kertomaan - epäselväksi jää kaiken lisäksi sekin, puhuiko Elosuo lausunnossaan osakeyhtiölain vai kirjanpitolain mukaisesta konsernista.
Perustelu on siis itseasiassa kansalainen Elosuon käsitys asiasta. Kyseessä ei ole lain tarkoittama perustelu, joka perustuisi oikeuden omaan oikeudelliseen päättelyyn. Ja edelleen jää täysin avoimeksi se, miksi oikeus ylipäätään näkee konsernisuhteesta tekemällään johtopäätöksellä merkitystä riitakysymysten arvioinnissa. Syyttäjien käsityksen mukaan tällä arviolla - olipa se lopputuloksen suhteen mikä tahansa - ei ole jutun riitakysymysten arvioinnin kannalta mitään merkitystä.
Osa 6:
1.3 Kokonaisarvion puutteesta
Koko Riihi säätiö -juttu liittyy pääosin yhteiskunnan tukemaan asumiseen - toisin sanoen sosiaaliseen asuntotuotantoon ja yhteiskunnan tuella rakennettujen asuntojen hallinnointiin. Sosiaaliseen asuntotuotantoon käytetään yhteiskunnan varoja tarkoituksella tuottaa kohtuuhintaisia asuntoja. Hallinnonalalla on oma lainsäädäntönsä - arava- ja korkotukilait näihin liittyvine muine säädöksineen. Hallinnonala on tietenkin lähtökohtaisesti ollut outo niin syyttäjille kuin todennäköisesti tuomareillekin, sen vuoksi oikeudessa on ollut tarpeen selvittää hallinnonalan mukainen viitekehys, johon yksittäiset rikosväitteet liittyvät.
Kysymys ei rikosoikeudellisesti ole kuitenkaan sinänsä monimutkaisesta asiasta: Valtion asuntorahaston lakiin perustuvana tehtävänä on ollut toimia yhteiskunnan edustajana sosiaalisessa asuntotuotannossa ja päättää sekä valvoa, että yhteiskunnan tuki käytetään normien mukaisesti. Valtion asuntorahaston toiminta on ollut tässä suhteessa samanlaista kuin minkä tahansa muun viranomaisen lakiin perustuva toiminta. Harkinta ja päätöksenteko avustuksen myöntämisestä kuuluvat siis viranomaiselle - ei avustuksen hakijalle.
Avustuksen hakijan tehtävänä on ilmoittaa avustuksen myöntämistä varten oikeat tiedot. Väärien tietojen antaminen on kriminalisoitu rikoslaissa - mitään erillistä erityislainsäädännön normia ei tässä suhteessa tarvita. Asuntojen asumisaikaisen hallinnoimisen osalta kysymys taas tiivistyy siihen, mikä on hyväksyttävää vuokrataloyhtiöiden varojen käyttöä (+ anastustarkoitus). Yhtiön varojen käytön hyväksyttävyyteenkään ei tarvita erillistä normia rikosoikeudelliselta kannalta - varat tulee käyttää vuokrataloyhtiöiden toimialan ja toiminnan tarkoituksen mukaisesti, siis kiinteistöjen normaaliin ylläpitoon ja lainojen maksuun. "Kohtuullinenkaan" varojen käyttö muihin tarkoituksiin ei ole hyväksyttävää.
Vuokrien määrällä ei myöskään ole mitään tekemistä sen arvioinnin kanssa, onko varoja käytetty muuhun kuin hyväksyttäviin menoihin. Ei liene ajateltavissa, että varojen käyttäminen olisi yhtiön tilinhaltijan vapaassa harkinnassa, kunhan vuokrat ovat kohtuulliset.
Osa 7:
Käräjäoikeuden pääkäsittely aloitettiin yleisasiaesittelyllä, jossa menemättä mihinkään rangaistusvaatimukseen esiteltiin Riihi säätiöön liittyvä kokonaisuus, sen omistamat kiinteistöosakeyhtiöt, niiden rakennuttaminen, asumisaikainen hallinnointi, Toivo Kannisen rooli, hänen omistamansa Livoli Oy ja Livoli Oy:n liikesuhteet Riihi säätiöön ja sen omistamiin kiinteistöosakeyhtiöihin jne. Toinen oikeudenkäyntipäivä käytettiin kavallusosion osalta syyttäjän vaatimusten ja argumenttien esittelemiseen. Menettelytapa oli syyttäjän esittämä, koska alusta lähtien jutussa on ollut tarve korostaa lukuisten yksittäisten rikosväitteiden liittymistä edellä kuvattuun viitekehykseen ja kokonaisuuteen. Asian ydin on Riihi säätiön, kiinteistöosakeyhtiöiden, Toivo Kannisen ja Livoli Oy:n muodostama kokonaisuus, jossa Toivo Kanninen on yksin käyttänyt suvereenia päätösvaltaa ja erilaisin syytteissä yksilöidyin menettelytavoin onnistunut kanavoimaan yhteiskunnan tukemasta asumisesta merkittävää taloudellista hyötyä itselleen ja lähipiirilleen.
Käräjäoikeuden tuomion johtopäätösosissa ei kuitenkaan millään tavalla liitetä yksittäisiä asiakohtia taustalla olevaan viitekehykseen. Tässäkin mielessä tuomion perustelut ovat pahoin puutteelliset. Yksittäisissä syytekohdissa kuvatut menettelytavat ovat kuitenkin johdonmukaisesti sellaisia, joissa menettelyn lopputuloksena on Toivo Kannisen tai hänen lähipiirinsä taloudellinen hyötyminen joko sosiaaliseen asuntotuotantoon suunnattujen yhteiskunnan varojen tai vuokrataloyhtiöiden, ts. viime kädessä niiden asukkaiden kustannuksella. Yksittäistä väärinkäytösepäilyä ei yksinkertaisesti voida arvioida sen todellisen luonteen mukaisesti ottamatta huomioon viitekehystä, johon se liittyy.
Oikeudenkäymiskaaressa asia on ilmaistu sen 17 luvun 2 §:ssä säätämällä, että oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Riihi säätiö -jutussa esille tulleita seikkoja ovat myös Toivo Kannisen määräävä rooli sekä hänen ja hänen lähipiirinsä taloudellinen hyötyminen tavalla, joka ei voi olla tarkoitus.
Edellä kuvattu kokonaisarviointi olisi tullut ottaa huomioon kaikkien syytekohtien arvioinnissa yhtenä seikkana muiden joukossa. Karkeimmillaan kokonaisarvion puute näkyy tuomion perusteluissa niissä kohdissa, joissa riidattomana seikkana on ollut Livoli Oy:n saama perusteeton hyöty (esim. liiallisina laskutetut rakennuttajapalkkiot). Syytteen hylkäämisen perusteena on tällöin ollut se, ettei Toivo Kannisen ole osoitettu tienneen Valtion asuntorahaston päätöksestä, tai että kyseessä on voinut olla Toivo Kannisesta riippumaton virhe. Kokonaisarviossa olisi tällöin tullut ottaa esille vähintäänkin se seikka, että Toivo Kanninen on ottanut tehtäväkseen toimia sosiaalisessa asuntotuotannossa rakennuttajan edustajana, ja rakennuttanut 11 vuokrakerrostaloa. Pelkästään tämän seikan valossa on varsin selvää, että hän tiesi (ja tietenkin piti myös tietää) päätöksentekojärjestyksestä, ja siitä, että valtion asuntorahasto saattaa päättää, ettei rakennuttajapalkkiota välttämättä makseta esitettyä määrää. Toiseksi menettelyn toistuvuudella jokaisessa kohteessa on myös se merkitys, ettei väärinkäsitys ja erehdys ole uskottava selvitys liialliselle rakennuttajapalkkion maksamiselle.
Edellä kuvattu esimerkki osoittaa konkreettisimmillaan mikä merkitys kokonaisarvion puuttumisella on tuomion virheellisen lopputuloksen kannalta. Erityinen merkitys kokonaisarvioinnilla on lisäksi tahallisuuden kannalta.
Osa 8:
1.4 Tahallisuusarvioista
Käräjäoikeus on useissa kohdin perustellut syytteen hylkäävää ratkaisua tahallisuuden puuttumisella (erityisesti avustuspetoksissa rakennuttajapalkkion määrä). Tahallisuudesta on puuttunut näyttö sen vuoksi, ettei asiassa ole osoitettu, että Toivo Kanninen todella tiesi valtion asuntorahaston päätöksen yksityiskohtaisesta sisällöstä. Päätöksentekomenettely on ollut se, että hankinta-arvolomakkeelle eriteltyjä osakustannuksia ei ole eritelty yksityiskohtaisesti osapäätökseen, vaan osapäätöksestä ilmenee ainoastaan hyväksyttyjen rakentamiskustannusten kokonaismäärä ("etusivun alalaidan hinta"). Näin ollen käräjäoikeuden mukaan on ollut mahdollista, että Toivo Kanniselle jäi väärä käsitys hyväksytystä palkkiosta.
Tahallisuuden kannalta asian pitäisi olla täysin selvä jo Toivo Kannisen aseman ja kyseessä olevan menettelyn perusteella. Toivo Kanninen on ollut määräävässä asemassa joka suhteessa. Hän on toiminut rakennuttajan edustajana Valtion asuntorahaston suuntaan, antanut tiedot rakennushankkeesta, käynyt neuvottelut kustannuksista, toiminut rakennettavan vuokrataloyhtiön hallituksen puheenjohtajana, toiminut maksatuksessa sekä maksajan että maksun vastaanottajan edustajana - ylipäätään ollut siis vastuussa asiasta joka suhteessa ja toiminut myös käytännön toimissa.
Tähän nähden on hämmästyttävää, ettei tuomiossa puhuta sanaakaan selonottovelvollisuudesta. Tuomioita perustetaan hyvin yleisesti pitkälti muodolliseen vastuuasemaan, ja sen tuomaan selonottovelvollisuuteen sellaistenkin henkilöiden osalta, jotka eivät ole olleet todellisuudessa aktiivisina toimijoina syytteen alaisissa teoissa. Tässä tapauksessa Toivo Kanninen on ollut muodollisessa vastuuasemassa joka suhteessa ja hän on toiminut aktiivisesti asiassa siten, että viime kädessä hän itse on saanut perusteetonta taloudellista hyötyä.
On täysin selvää, että Toivo Kanniselle on sekä muodollisen asemansa että tosiasiallisen menettelynsä perusteella realisoitunut korostunut selonottovelvollisuus Valtion asuntorahaston päätösten sisällöstä. Tahallisuuskysymys avustuspetosten osalta tyhjentyy hyvin pitkälti jo tähän toteamukseen. Tämän lisäksi käräjäoikeudessa on esitetty näyttöä siitä, että Toivo Kanninen todellisuudessakin tiesi päätösten sisällöstä. Kavallussyytteiden osalta tahallisuusarviointiin liittyy myös Toivo Kannisen keskeinen asema määräysvaltaa käyttävänä henkilönä ja sen tuoma erityisen korostunut vastuu kiinteistöyhtiöiden varojen käytöstä.
Tässä vielä viimeinen eli osa 9 Riihisäätiön jutun syyttäjien hovioikeudelle esittämän valituskirjelmän yleisestä osasta:
1.5 Käräjäoikeuden tuomio hovioikeusprosessin pohjana
Edellä on kuvattu käräjäoikeuden tuomion epäkohtia rikosprosessiprosessioikeudellisesti yleiseltä kannalta ja lisäksi muutamien esimerkkien avulla. Yksityiskohtien osalta viitataan asiakohtien yksityiskohtaiseen käsittelyyn jäljempänä.
Perustelujen osalta edellä esitetyt ongelmat toistuvat läpi tuomion. Perusteluja ei joko ole, tai niitä on hyvin niukasti. Siltä osin kuin tuomio ei sisällä kannanottoa syyttäjän esittämiin väitteisiin, joutuu hovioikeus ottamaan kantaa niihin asiallisesti ottaen ensimmäisenä oikeusasteena, mikä ei ole tuomioistuinten oikeusasteellisen toimivaltajärjestyksen kannalta oikea asiaintila.
Perustelujen puuttuminen on ongelmallinen lähtökohta hovioikeusprosessille; käräjäoikeuden tuomio ei voi tarkoitetulla tavalla toimia hovioikeusprosessin pohjana. Tässä mielessä kyseessä on tuomiovirhe. Hovioikeus voisi tämän vuoksi joutua viran puolesta harkitsemaan jopa jutun palauttamista käräjäoikeuteen. Palauttaminen on jutun laatu huomioiden tietenkin erittäin huono vaihtoehto. Tosiasia kuitenkin on, että edellä käsiteltyjen ongelmien vuoksi Riihi säätiö -juttu ei ole tullut käräjäoikeudessa lain tarkoittamalla tavalla käsitellyksi ja ratkaistuksi.
--
Jokainen voi valituskirjelmän mainittujen osien perusteella itse päätellä, millaisia puutteita, väärinymmärtämisiä, ohipuhumisia, syyttäjien esittämien seikkojen sivuuttamista tms. epäkohtia käräjäoikeuden tuomioon sisältyy. Prosessinjohtokaan ei näytä olleen kunnossa ja tuomareiden hallinnassa, mikä osaltaan selittää oikeudenkäynnin venymisen kohtuuttoman pitkäksi. Kun näin on, on Rovaniemen hovioikeus joutunut aloittamaan jutun käsittelyn itse asiasta täysin alusta, eli kuten valituskirjelmässä sanotaan tosiasiallisesti "ensimmäisenä oikeusasteena", mikä on merkinnyt prosessin keston venymistä entisestään.
Ohoh! Onpa todella ollut leväperäistä tuomaritoimintaa käräjäoikeuden Riihisäätiö-jutussa!
Miten tuollaisen prosessin vetänyt ja kelvottoman tuomion antanut oikeuden puheenjohtaja voidaan tuomion jälkeen nimittää korkeaan tuomarinvirkaan eli käräjäoikeuden päällikkötuomariksi?!
Tulee päin vastoin mieleen, voiko hän ylipäätään toimia tuomarina. Ehkä joku virka alu- tai ely-keskuksen lakimiehenä olisi ko. puheenjohtajalle sopivampi vakanssi?
Pitkään tätä blogia seuranneena voin todeta, että Jyrki Virolainen tekee harrastuksenaan enemmän työtä kansalaisten oikeusturvallisuuden eteen kuin konsanaan oikeusvalvontaviranomaiset: Valtioneuvoston oikeuskansleri ja Eduskunnan oikeusasiamies. Oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella voin todeta, nykyinen oikeuskansleri on tyhjäntoimittaja, joka turhaan kustannuksineen kuormittaa valtiotaloutta.
JV:n harrastepanos palvelee myös meitä maallikkokansalaisia, jotka olemme joutuneet toimissamme "hyvinvointioikeusvaltion" tahallisten oikeus-ja ihmisoikeusloukkausten kohteeksi jälkeen 6.5.1992, jolloin oikeuslaitos osin xyz-painostuksen ja -ohjeistuksen perusteella osin luopui (vapaaehtoisesti?) suvereniteetistään. Tämänkin jutun ko-käsittely hyvin kuvaa osin mistä on ollut kysymys.
Syyttäjät Heikki Arjas ja Sami Törmi nauttivat kansalaisten suurta kunnioitusta kun eivät jättäneet (selvää asiaa) kesken vaan veivät sen eteenpäin täysin selvään oikeudelliseen lopputulokseen (KKO). Mitä tulee käräjäoikeuden vastuullisuuteen niin kansalainen voi vain toivoa, ettei joudu mahdollisen juttunsa kanssa Oulun käräjäoikeuteen, etenkin jos ja kun vastapuoleen liittyisi xyz-aineksia.
Onko aivan perusteltua vetää ko:n tuomiosta johtopäätös, joka muuttui aivan päinvastaiseksi, että täydellinen tumpelo on ollut asialla ja/tai xyz-vaikutus on ollut ohjamassa?
Myös JV:n koulutuksellinen panos on merkittävä siten, että aivan maallikkoihmisetkin seuraamalla blogiaan saavat arvokasta tietoa käytännön esimerkeistä, jota tietoutta voi tai on voinut käyttää hyväkseen. Itse olen saanut.
Joku fiksumpi voisi tehdä kansalaisaloitteen JV:n palkisemiseksi valtiohallinnon ylätason huomiolla (arvomerkki/mitali)
Pelottava kertomus. Suorastaan hiukset pystyyn nostattava.
Kumma kun tällaiset tuomiot eivät aiheuta laajempaa keskustelua lehdistössä tuomioistuinten riippumattomuudesta.
Aikaa sitten kummastelin, kun blogisti ei vaivautunut kertomaan ajatuksiaan Riihi säätiö-jutusta. Otetaan tuo takaisin. Ja tilalle kiitokset tästä kertomuksesta.
Case-Finnair/Asuntokaupat:
"Poliisi on tehnyt jälleen hyvää työtä. Uskoisin, että esitutkinta on tehty erittäin huolellisesti. Tähän käsitykseen tulin poliisimiehen tv-haastattelussa. Siitä on syyttäjällä helppo jatkaa tehdessään syyteharkintaa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske totesi Kanervan jutun yhteydessä ”lahjuspykälät ovat asiantuntijalle hyvin selkeitä”.
Onhan se mukava kuulla, että asianosaiset itsekin ovat sanoneet julkisuudessa, että asia on hyvä tutkia perin pohjin. Käsitykseni mukaan he ilmeisesti tarkoittavat asian käsittelyä oikeusistuimessa. Vai olenko väärässä? Siellähän se lopullinen perinpohjaisuus löytyy.
Oikeudenmukaisuus on yksi tärkeimmistä suomalaisista perusarvoista. Se tulee pitää ehdottomasti kunniassa. Se tukee kansakunnan moraalista selkärankaa.
Empä soisi, että yllä mainittu juttu käsiteltäisiin Oulun käräjäoikeudessa.
Täytyy tietysti suhtautua pienellä varauksella tyytymättömän asianosaisen (= sjä) kuvaukseen tuomiosta, mutta eihän tuo tietenkään hyvältä vaikuta.
Toisinaan voi käydä niin, että näyttökysymys X tai oikeudellinen tulkintakysymys Y ratkaistaan täysin toisin käräjä- ja hovioikeudessa. Ja onpa käynyt niinkin, että KKO on aikanaan päätynyt taas samalle kannalle kuin käräjäoikeus, mutta nyt näyttäisi käyneen niin, että jo kysymyksenasettelu on mennyt pieleen käräjäoikeudessa. Jos kysymys on väärä, ei vastauskaan yleensä ole oikea.
Johan on perustelematon ja hutiloiden tehty päätös! Tapaus kelpaisi varoittavaksi esimerkiksi tuleville oikeustieteen opiskelijoille.
Pauline Koskelo arvioi aikanaan tuoreeltaan korkeille tuomareille neuvottelupäivillä heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen, että tuo tuomio oli pahasti metsässä. Jotkut kuulijat ihmettelivät, kuinka Koskelo tuoreeltaan tunsi asian niin hyvin, että osasi lyödä sen lyttyyn. Arvostelu osui kuitenkin oikeaan.
Kaleva (1.6) Kannisen tuomio kääntää katseet käräjäoikeuteen
Kalevan em. jutussa 1.6. professori Utriainen toteaa näin:
"Utriainen kommentoi asiaa suorasanaisesti: On hullua, että asia palautetaan siihen käräjäoikeuteen, joka jutun kertaalleen on jo hylännyt. Niin on. Mutta nykyjärjestelmä on tällainen. Olisikin syytä pohtia, voisiko sille olla löydettävissä toisenlaista vaihtoehtoa."
Minusta tuossa ei ole kuitenkaan mitään "hullua." Riihisäätiön rikosjutun Oulun käräjäoikeudessa puheenjohtajana toiminut tuomari ei ole enää Oulun käräjäoikeudessa, vaan hänet on Pauliine Koskelon johtaman tuomarinvalintalautakunnan esityksen perusteella ylennetty "ansioistaan" Satakunnan käräjäoikeuden laamanniksi. Toinen ratkaisun tekemiseen osallistunut käräjätuomari taas lienee esteellinen toimimaan tuomari käräjäoikeuteen palautetussa korvausasiassa.
Oulun käräjäoikeudessa on kymmeniä tuomareita ja siihen joukkoon mahtuu minun tietojeni mukaan myös todella päteviä tuomareita. Kun vahingonkorvausvaatimusten peruste on nyt KKO:n tuomion johdosta selvillä, päästäneen vahingonkorvausasiassa aika pian oikeaan lopputulokseen.
Se, mitä Terttu Utriaisen kannattaisi miettiä perusteellisesti, on tuomarinvalintalautakunnan toiminnan järkevyys ja käräjäoikeuden päällikkötuomareiden nimitysasioissa pääpainon asettaminen lautakunnan päätöksenteossa viranhakijoiden hallinnolliseen kokemukseen. Viranhakijoiden juridisella ammattitaidolla ei tunnu olevan lautakunnan virkaesityksissä juuri minkäänlaista painoarvoa, vaan lautakunta ja sen puheenjohtaja tuijottavat laamanninviroista päättäessään yksinomaan hakijoiden hallinnollisiin kykyihin; mitä ne sitten ovatkaan.
Terttu Utriainen on istunut viime vuosikymmen aikana 5 vuotta tuomarinvalintalautakunnassa. Millaisia laamanneja ja muita tuomareita ja millä perusteilla hän on ollut silloin meille oikein valitsemassa, jos näiden tuomareiden "tuomiojälki" on niin ala-arvoista mitä Oulun käräjäoikeuden Riihisäätiön jutusta nähdään?
Anonyymi kirjoitti:
"Pauline Koskelo arvioi aikanaan tuoreeltaan korkeille tuomareille neuvottelupäivillä heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen, että tuo tuomio oli pahasti metsässä."
Ja silti Pauliine Koskelo ajoi kiivaasti tuomarinvalintalautakunnassa täydellisesti metsään menneen tuomion antanutta tuomaria käräjäoikeuden päällikkötuomarin virkaan!
Outoa! Ammattitaito ei siis todellakaan painanut mitään.
Anonyymi arvioi Valtioneuvoston oikeuskanslerin toimintaa laillisuusvalvojana; tyhjäntoimittaja. Päätelkää itse voivatko kantelijat olla noin väärässä kun tarkastelee suhdetta "kantelu/kanteluratkaisu":
Oikeuskansleri käsitteli vuonna 1998 1330 kantelua, joista
kahdeksan aiheutti huomatuksen vastaisen varalle. Vuonna 1999 oikeuskansleri käsitteli 1239 kantelua, joista tuloksena oli seitsemän huomautusta. Eduskunnan oikeusasiamies käsitteli 2310 kantelua vuonna 1998 ja niistä kahdeksan aiheutti huomatuksen. Vuonna 1999 eduskunnan oikeusasiamies käsitteli 2788 kantelua, joista tuloksena oli 23 huomatusta.
Eihän käräjäoikeuden puheenjohtaja olekaan tunnettu loogisesta ajattelukyvystään, vrt. Anneli Auerin käräjät.
Lähetä kommentti