1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi viikko sitten eli 14.5. antamallaan päätöksellä valtiovarainministeriön Kreikan vakuussopimukseen tietopyyntöjen johdosta 27.4.2012 antamat sopimuksia koskevat salaamispäätökset lainvastaisina. KHO:n mukaan ainoastaan vakuusjärjestelyihin osallistuvien pankkien nimet sai julkisuuslain mukaan salata. Sopimuksen määräykset ja Suomen ja Kreikan valtiovarainministerien allekirjoittama asiakirja sen sijaan piti julkistaa. Olen kommentoinut KHO:n päätöstä (KHO 2013:90) tuoreeltaan blogijutussa 728/15.5.-13.
3. Ministeriön käyttämät toimistot ovat lontoolainen Linklaters ja suomalainen Hannes Snellmanin asianajotoimisto. Kun vakuusjärjestelyssä on noudatettu Englannin lakia, on lontoolaisen asianajotoimiston käyttäminen ollut asiassa sinänsä perusteltua. Linklaters laskutti Suomen valtiota asiantuntija-avustaaan koko vakuusjärjestelyn hoitamisen osalta 596 000 eurolla. Lehtitietojen mukaan asianajotoimisto Hannes Snellmanin arvonlisäveroton hinta pelkän julkisuuskysymyksen osalta oli noin 20 000 euroa.
4. Julkisuudessa on nyt ihmetelty, miksi ministeriö on turvautunut Suomen julkisuuslainsäädännön soveltamisen osalta brittiläisen asianajotoimiston apuun ja miksi oikeuskanslerilta ei pyydettyä asiassa lausuntoa.
5. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tuomas Pöysti on kritisoinut ulkopuolisen asiantuntija-avun hankkimista julkisuuslain tulkinnan osalta (HS 18.5.-13). Pöystin mukaan julkisuuslain soveltaminen on suomalaista perushallintojuridiikkaa. Ministeriön pitäisi siten huolehtia, että sillä itsellään on tarvittava osaaminen. Pöystin mukaan on ymmärrettävää, että itse vakuusjärjestelyssä kreikkalaisten pankkien kanssa on ollut tarve asiantuntija-apuun Englannin lain soveltamisesta. Sen sijaan päätökset vakuusasiakirjojen tehtyihin tietopyyntöihin ministeriön olisi Pöystin mukaan pitänyt pystyä antamaan omin voimin. Myös suomalaisten asianajotoimistojen osaaminen on Pöystin mukaan ensisijaisesti muualla kuin hallinto-oikeuden kysymyksissä.
6. Myös hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on pitänyt erikoisena, että valtiovarainministeriö turvautui julkisuuskysymysten osalta asianajotoimistojen palveluihin (HS 18.5.-13). Mäenpään mukaan julkisuuslain, hallintolain, hallintolainkäyttölain ja kielilain perusteiden ymmärtäminen ja soveltaminen kuuluvat jokaisen virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Muuten viranomaistoiminta ei toimi kunnolla. Mäenpään mielestä on huolestuttavaa, että valtiovarainministeriössä ei nähtävästi ole riittävästi ainakaan julkisuuslain osaamista.
7. Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki on puuttunut asiaan US-blogissaan 18.5.-13 "Urpilainen, oikeuskansleri ja brittikonsultti". Jäätteenmäki pitää hämmästyttävänä, että asiantuntijoina käytettiin brittiläistä ja suomalaista asianajotoimistoa, mutta valtioneuvoston oikeuskanslerilta ei kysytty mitään. Jäätteenmäki: "Eikö Urpilainen luota oikeuskansleriin vai miksi häneltä ei ole kysytty? Oikeuskansleri on hallituksen korkein juridinen neuvonantaja ja samalla myös ylin laillisuusvalvoja. Hänen tärkein tehtävänsä on valtioneuvoston päätösten laillisuusvalvonta".
8. Otetaanpa ensiksi esille kysymys siitä, miksi Urpilainen ei pyytänyt oikeuskanslerin lausuntoa asiassa. Blogijutussa 728/15.5.-13 ihmettelin tätä puolta asiasta näin:
- Kuten tunnettua, valtioneuvostossa istuu myös oikeuskansleri, joka on paitsi ylin laillisuusvalvoja, myös ministeriöiden ja ministereiden lainopillinen neuvonantaja eli eräänlainen kruununjuristi. Usein ministerit vetoavatkin kiistanalaisissa kysymyksissä oikeuskanslerilta saamiinsa kannanottoihin. Kas kummaa, mutta Kreikan vakuussopimuksen julkisuutta koskevassa asiassa Urpilainen ei tainnut kysyä lainkaan oikeuskanslerin mielipidettä, mistähän tämä johtui? Tai jos kysyi, niin kanslerin vastausta ei ole julkistettu. Toki aktiivinen oikeuskansleri voisi puttua tämänkaltaisiin laillisuuskysymyksiin omasta aloitteestakin.
9. Perustuslain mukaan oikeuskansleri valvoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuutta. Jos oikeuskansleri tällöin havaitsee, että valtioneuvoston, valtioneuvoston jäsenen tai tasavallan presidentin päätös tai toimenpide antaa aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin (PL 112 § 1 mom.). Jos oikeuskansleri katsoo valtioneuvostossa käsiteltävässä asiassa jonkin oikeudellisen seikan antavan siihen aihetta, hän voi merkityttää kantansa valtioneuvoston pöytäkirjaan (PL 112 § 2 mom.). PL 108 §:n 3 momentin mukaan oikeuskanslerin on pyydettäessä annettava presidentille, valtioneuvostolle ja ministeriöille tietoja ja lausuntoja oikeudellisista kysymyksistä. Lausunnot annetaan yleensä kirjallisesti, mutta joissakin tapauksissa myös suulllisina kannanottoina. Lausuntoja antaessaan oikeuskansleri toimii eräänlaisena kruununjuristina. Ko. nimike, josta oikeuskanslerinvirastosta ei tosin pidetä, periytyy jo Ruotsin vallan ajalta.
10. Näin sanovat statuutit. Käytännössä muistamme ja olemme käsitellet myös blogijutuissa tapauksia, joissa ministerit ovat pyytäneet PL 108.3 §:n nojalla oikeuskanslerin lausuntoja. Mieliin painuvin niistä on ministeri Mauri Pekkarisen aktiivinen toiminta ja tietopyyntö Suomi-Soffan tapauksessa. Virkanimitysasioissa ministerit pyytävät aika usein oikeuskanslerin lausuntoa esimerkiksi siitä, täyttääkö ministerin virkaan ehdottoma henkilö asianmukaiset kelpoisuusvaatimukset.
11. Kreikan sopimusasiakirjojen kohdalla ministeriö olisi voinut periaatteessa ilman muuta pyytää oikeuskanslerin lausuntoa asiakirjojen julkisuudesta. KHO:n päätöksen mukaan kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner pyysi 6.3.2012 päivätyllä kirjeellään VVM:lle saada jäljennöstä vakuussopimuksesta. VVM hylkäsi "pikapäätöksellään" 8.3.2012 sanotun pyynnön, mutta päätti hieman myöhemmin - todennäköisesti asian saaman huomattavan julkisuuden takia - perua sanotun päätöksen menettelyvirheen eli ratkaisun perustelemattomuuden takia ja käsitellä asian uudelleen ja antaa siinä uuden päätöksen; se annettiiin 27.4.2012. Tässä välissä ministeriö olisi siis voinut pyytää oikeuskanslerin lausunnon sanottujen asiakirjojen julkisuudesta, mutta niin ei tapahtunut.
12. On toki mahdollista, että VVM tai ministeri Urpilainen on tiedustellut epävirallisesti oikeuskanslerin kantaa asiassa, tätä emme tiedä. Olisiko oikeuskansleri voinut ottaa oma-aloitteisesti kantaa asiaan ja puuttua julkisuuskysymykseen, vaikka hänen lausuntoaan ei pyydettykään? PL 108.3 § koskee muodollisesti ottaen vain tilannetta, jossa valtioneuvosto tai ministeriö nimenomaisesti pyytää oikeuskanslerin lausuntoa. Mutta mikään ei estäne oikeuskansleria puuttumasta myös oma-aloitteisesti asiaan, jos hän havaitsee, että tietyssä laillisuuuta koskevassa kyysmyksessä asiaan puttuminen on perusteltua. Muistamani mukaan näin on joskus aiemmin myös käytännössä tapahtunut. Viittaan myös edellä mainitun PL 112 §:n 2 momentiin, joka koskee oikeuskanslerin asiaan puuttumista hänen valtioneuvoston istunnossa havaitsemansa oikeudellisen seikan johdosta. Tätä säännöstä olisi järkevää soveltaa analogisesti myös PL 108.3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.
13. Ehkä oikeuskansleri on puheena olevassa tapauksessa katsonut, ettei hänen puuttumisensa asiaan olisi sopivaa siksi, että asiakirjojen julkisuutta koskevasta päätöksestä tultaisiin todennäköisesti joka tapauksessa valittamaan KHO:een. Mutta siinä vaiheessa kun asiakirjojen tietopyynnöt esitettiin ministeriölle, ei valituksen tekemisestä ollut olemassa vielä virallista tietoa; tuolloin VVM ei ollut tehnyt asiassa edes lopullista päätöstään.
14. Oikeuskansleri olisi ollut asiassa ylin auktoriteetti ja kanslerinvirastolla voidaan katsoa myös olevan parempi asiantuntemus Suomen lakia koskevissa julkisuuskysymyksissä kuin vaikkapa lähinnä liikejuridiikkaan erikoistuneella suomalaisella asianajotoimistolla - brittiläisestä asianajotoimistosta puhumattakaan. Mutta ehkäpä ministeriön virkamiehet ja juristit ovat ajatelleet, että hyvä on, koska asiasta näyttää olevan tulossa "oikeussalitapaus", niin hankitaanpa siihen sitten oikeussalikokemusta omaavien asianajotoimistojen lausunnot! Suuressa advokaattitoimistossa on toki lukuisia päteviä juristeja, mutta ei välttämättä aivan ehdotonta valtakunnan huippua olevia julkisuuslainsäädännön tuntijoita.
15. Miksi ministeriö ei hankkinut sopimusjärjestelyn julkisuudesta jonkun oikeusoppineen eli hallintolainkäytön julkisuuskysymysten tunnetuimpana asiantuntijana pidetyn professori Olli Mäenpään lausuntoa? Hyvä kysymys! Vastaus lienee yksinkertaisesti se, että professori Mäenpää oli kiirehtinyt ilmoittamaan oman kantansa julkisesti jo aiemmin eli iltapäivälehdille heti sen jälkeen, kun toimittajat ja kansanedustajat olivat esittäneet ministeriölle sopimusasiakirjoja koskevat tietopyyntönsä. Mäenpään ja muiden hallinto-oikeuden erityistuntijoiden kanta oli siis selvillä jo etukäteen eikä ministeriö halunnut niihin nojautua siksi, että se oli aivan ilmeisesti päättänyt salata asiakirjat kävi asiassa aikanaan KHO:ssa sitten miten kävi! Tämä lienee myös syy siihen, ettei ministeriö pyytänyt asiasta myöskään oikeuskanslerin lausuntoa. Suurilta ja kokeneilta liikejuridikkaan erikoistuneilta asianajotoimistolta - ainakin joltakin niistä (!) - sen sijaan saa kokemuksen mukaan vaikeasta juridisesta kysymyksestä sellaisen lausunnon kuin lausunnonpyytäjä haluaa; näin VVM:ssä lienee ajateltu.
16. Kysymys mainittujen asiakirjojen julkisuudesta ei ole toki ollut mitenkään helppo asia, joten siinä on voitu puoltaa perustellusti myös VVM:n päätöksen mukaista kantaa. Huomionarvoista on, että ministeriö on omassa päätöksessään - kenties asianajotoimiston lausunnon mukaisesti - nojautunut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuuden yleisluontoisiin kannanottoihin, professori Olli Mäenpään kirjassaan esittämään kannanottoon vieläpä kahdessa eri kohdassa. Nyt esillä ollut tilanne on kuitenkin uudenlainen ja sellainen, johon lainvalmisteluasiakirjoissa tai oikeuskirjallisuudessa ei ole osattu aiemmin kiinnittää huomiota.
17. Kuten Annelli Jäätteenmäki epäilee blogissaan, hallitus on luultavasti oikein etsimällä etsinyt perusteita asiakirjojen ja Kreikan sopimusjärjestelyn yksityiskohtien salaamiselle. Tässä tarkoituksesssa valtionhallinnon omat samoin kuin oikeustieteellisten tiedekuntien julkisuuslainsäädännön asiantuntijat on kylmästi sivuutettu; heiltähän olisi saattanut tulla vääränlaisia ohjeita ja neuvoja! Tämä ei anna hyvää kuvaa ministereiden ja muiden johtavien poliitikkojen ja virkamiesten moraalista. He ylpeilevät kyllä juhlapuheissaan usein julkisuusperiaatteella ja hallinnon avoimuudella ja ovat tyrkyttämässä niitä ikään kuin suomalaisena vientituotteena myös muille maille aina Kiinaa ja kehitysmaita myöten. Mutta kotimaan hallinnossa ja politiikassa avoimuus unohdetaan heti, kun salailun tarve niin vaatii.
18. Anneli Jäätteenmäki: "Hallitus syytää rahaa konsulteille asioiden valmistelussa ja ulkoistaa jopa ajattelun. Pekka Himanen ajattelee hallituksen puolesta ja laatii isolla rahalla hallitukselle visioita. Konsulttidemokratia kukoistaa".
10 kommenttia:
Valtiovarainministeriön päätöksessä 27.4.2012 kohdassa "Kansainvälisten suhteiden suoja salassapitoperusteena" siteerataan Olli Mäenpään kannanottoa julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 2 momentin tulkinnasta näin:
Oikeuskirjallisuudessa (Mäenpää: Julkisuusperiaate, 2008, s. 307) julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 2 kohtaa on tulkittu seuraavasti:
"Kansainväliseen yhteistyöhön kohdistuvan salassapitovelvollisuuden laajuutta on arvioitava ensisijaisesti ottamalla huomioon Suomen edellytykset toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Näiden edellytysten ylläpito saattaa vaarantua, jos toisen valtion tai kansainvälisen järjestön salassapitosäännöksiä tai -päätöksiä ei lainkaan oteta huomioon Suomessa. Edellytyksiä arvioitaessa on otettava huomioon myös kansainvälisen järjestön tai toisen valtion käsitys asiasta. Niin ikään muodostuneilla käytännöillä ja Suomeen kohdistuvilla odotuksilla on merkitystä asiakirjan sisällön ohella. Tällaisten edellytysten arvioinnin ja huomioon ottamisen kautta myös kansainväliset sääntelyt voivat ainakin epäsuorasti välittyä Suomen lainsäädännön tulkintaan. Salassapidon perustetta on kussakin tapauksessa arvioitava erikseen."
Kilpailutettiinko asianajotoimistoja lausunnosta, joka lienee ns. julkinen hankinta? Näyttää siltä, että halvimmalla tarjouksella on mennyt, kun Hannes Snellman alkoi värkkäämään lausuntoa Urpilaiselle 20 tonnilla + alv.
Asianajotoimisto Hannes Snellmanin runsaat 39 000 euron suuruinen lasku perustui muistiinpanoihin ja luonnoksiin. Käyttikö ko. toimisto omaa väkeä vai pyysikö apua ulkopuolelta ja, jos kyllä, niin keiltä?
Kyllä se vain on niin, että niin oikeuskansleri kuin oikeusasiamieskin apureineen syövät aivan itse arvostustaan. Kumpikin taho on antanut lukuisia ratkaisuja, joissa on tuotu esille, että "Oikeus saada asiassaan perusteltu päätös kuuluu perustuslaissa mainittuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeisiin." Mutta silti sieltä tulee ainakin sadoittain, jos ei tuhansittain täysin perustelemattomia ratkaisuja joka vuosi.
Kun oikeuskansleri itse ratkaisee viittä eri viranomaista ja ainakin yhtä monen lainkohdan soveltamista saman asian käsittelyssä koskevan asian vain yhdeksällätoista (19) sanalla, niin on pakko kysyä, mistä se arvostus tuollaista oikeuskansleria kohtaan voisi tulla.
Vastaus kuuluu: Ei mistään.
Snellmanin antama lausunto on osoittanut myös laadultaan húonoksi. Eikö tällöin, kun asiantuntemusta, josta on laskutettu, ei ollutkaan, olisi hinnanalennus paikallaan.
Näyttää siltä, että itse peruskysymykseen on vastattu väärin, jolloin hinnanalennuksen pitäisi kai olla lähellä 100 %:a.
Kuten jo sanottu, Kreikan sopimuspapereiden julkisuuus ei ollut suinkaan mitenkään täysin itsestään selvä asia, vaan kysymyksen suhteen voidaan minusta olla perustellusti toisellakin kannalla. Oikeudellisen asiantuntijalausunnon tai neuvon antajaa ei siis voida panna "maksumieheksi" lausunnossa tai neuvossa omaksutun kannanoton johdosta eikä sen palkkiolaskutusta voida ko. perustella alentaa tai kohtuullistaa.
Asianajotoimiston VVM:lle ko. asiassa antama neuvo tai lausunto ei itse asiassa ole tyypillinen asiantuntijalta pyydetty juridinen asiantuntijalausunto, vaan siinä on kyse normaalista asianajoon liittyvästä toimeksiantosuhteeseen perustuvasta päämiehen juridisesta avustamisesta.
Gumball-ralliin osallsituneiden kuskien hurjastelu osoitti, miten heikosti poliisi, syyttäjistö ja tuomioistuinlaitos ovat varustauttuneet nopeaan rikoslainkäyttöön, jotta törkeisiin ylinopeuksiin syylistyvät tyypit saataisiin heti vastuuseen ja tuomituiksi rikoksistaan.
Joidenkin tietojen mukaan Gumball-rallin kuljettajat olivat varautuneet sakkojen maksamiseen tien päällä riihikuivalla rahalla. Poliisi ei kuitenkaan voi ottaa käteismaksua vastaan, eikä sakkoja voida maksaa heti edes pankkikortilla.
Ainoa mahdollisuus olisi ollut järjestää käräjäoikeudessa pikaoikeudenkäynti saman pävän aikana, jolloin ylinopeutta ajaneet jäivät poliisn haaviin. Tällaista menettelyä on kokeiltu Suomessa joskus esimerkiksi Kotkan meripäivien ja Jyväskylän Suurajojen aikana.
Lehtitietojen mukaan poliisi yritti eilen soveltaa ko. pikaoikeudenkäyntiä. Näin pahimpien kaahareiden juttu olisi saatu lainvoimaisen päätökseen het saman päivän aikana.
Hanke kuitenkin epäonnistui, arvatkaapa, minkä vuoksi?
Syynä oli se, ettei syyttäjiä löydetty tähän hätään mistään. Missä syyttäjät sitten oikein luurasivat? Joo, he olivat kaikki syyttäjistön koulutuspäivillä!
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on aina mainostanut ja kehuskellut poliisin ja syyttäjistön hyvää esitutkintayhteistyötä. Nyt kun sitä olisi kerrankin käytännössä tarvittu, syyttäjiä ei saatukaan kiinni!
Kaikki syyttäjät olivat kuuntelemassa Matti Nissisen ja kumppanien esitelmiä siitä, miten hyvä esitutkintayhteistö meillä onkaan!
Joillakin lehtien kommenttipalstoilla on tänään näkynyt ilmeisen uskottavia suomalaisten kertomuksia siitä, että kyllä eräissä muissa Euroopan Unionin maissa osataan ottaa ylinopeuksista sakkorahat nopeasti ja tehokkaasti. Missä harmonisointi meillä viipyy?
Toinen juttu on, että juuri missään ns. vapaassa maailmassa ei ymmärretä suomalaista erikoisuutta sakottaa tulojen mukaan ad infinitum; se on järjetöntä muiden kuin suomalaisten mielestä. Jos joku Bill Gates ajaisi täällä nippa nappa päiväsakkorajan ylitse ylinopoetta, hän maksaisi varmaan miljardin.
Hei, kirjoitit
"Mäenpään mukaan julkisuuslain, hallintolain, hallintolainkäyttölain ja kielilain perusteiden ymmärtäminen ja soveltaminen kuuluvat jokaisen virkamiehen virkavelvollisuuksiin. "
En löydä Helsingin Sanomista 18.5.2013 kyseistä juttua.
Missähän osastossa se oli ?
Se oli muistaakseni samassa jutussa, missä myös Pöystiä haastateltiin.
Lähetä kommentti