327. Vanhasen jääviysfarssi jatkuu perustuslakivaliokunnassa

Perustuslakivaliokunnan ns. terävä pää eli Kimmo Sasi (kok) ja Jacob Söderman (sd)

Se siitä seuraa, kun perustuslakivaliokunnalle on ylivarovaisen laintulkinnan johdosta kasattu ministerivastuuasioissa omituinen kolmoisrooli: valiokunta joutuu toimimaan poliisina, syyttäjänä ja tuomarina. Tämä siitä seuraa, kun ministerit on nostettu syytekynnyksen osalta jalustalle antamalla heille tavallisista virkamiehistä poikkeava syytesuoja. Katso tästä tarkemmin blogikirjoitustani nro 321/21.9.2010.

Seuraa farssi, jota olemme joutuneet seuraamaan jo viime vuoden syksystä lukien.

Kantelut pääministeri Matti Vanhasen jääviydestä tehtiin tasan vuosi sitten. Oikeuskansleri alkoi tutkia kanteluja, mutta halusi kytkeä laillisuusvalvontaa koskevan selvityksensä poliisin aloittamaan Nuorisosäätiön rahanjaon tutkintaan. Oikeuskanslerin mukaan Vanhasen epäillyllä jääviydellä oli "ainakin rakenteellinen yhteys" Nuorisosäätiön esitutkintaan. Tämä yhteys ei kuitenkaan tullut millään tavalla näkyviin oikeuskansleri Jonkan pari viikkoa sitten julkistaman kantelupäätöksen perusteluista. Kaikki ne asiakirjat, joihin Jonkka ratkaisunsa perusti, on hankittu ja saatu muilta viranomaisilta kuin esitutkinnasta vastaavalta poliisilta.

Jääviysasia on siis ollut nyt vireillä tasan vuoden päivät, mutta vieläkään ei tiedetä edes sitä, tulisiko asia viedä epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen osalta poliisin esitutkintaan vai ei. Ei tiedetä, vaikka asiaa ovat käsitelleet sekä valtakunnan ylin laillisuusvalvoja että jonkinlaisen perustuslakituomioistuimen virkaa (ainakin omasta mielestään) hoiteleva eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Perustuslakivaliokunnan käsittelystä on muodostumassa pahimmanlaatuista nurkkaoikeudenkäyntiä muistuttava prosessi. Asian käsittelyä lykätään istunnosta toiseen ja oikeuskansleri ja ex-pääministeri juoksevat valiokunnan kuultavina vuoroviikoin! Kirjelmiä luetaan ja vaihdellaan ja asioita jankutetaan edestakaisin . Perustuslakivaliokunnalla ei näytä olevan selkeää käsitystä siitä, toimiiko se asian tässä vaiheessa jonkinlaisena esipoliisina, syyttäjänä vai oikeuskanslerin ja ex-pääministerin erimielisyyttä ratkovana tuomioistuimena.

Ensin valiokunta kuuli oikeuskansleria ja tänään sitten oli Matti Vanhasen vuoro. Kun Vanhasen 12 liuskan pituiseen kirjelmään nojautuva "kertomus" - tätä termiä valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi todella käytti - poikkesi joissakin kohdin, siis faktojen suhteen, siitä, mitä oikeuskansleri oli valiokunnalle esittänyt, päätti valiokunta kuulla Jonkkaa huomenna uudelleen. Sen jälkeen on kuulemma tarkoitus kuulla vielä Vanhasesta! Jne.

Miksi ihmeessä valiokunta ei päättänyt kuulla Jonkkaa ja Vanhasta samalla kertaa eli siten, että tämä taistelupari olisi ollut yhtaikaa valiokunnan tentattavana. Eihän näiden keskenään kiistelevien herrojen erilaisiin versioihin tapahtumista muuten ole mahdollisuutta saada kunnon tolkkua.

Toinen mahdollisuus olisi ollut se, että jos kerran Jonkan ja Vanhasen kertomukset erosivat faktojen suhteen toisistaan, niin asia olisi päätetty viedä jo tänään suoraan poliisin esitutkintaan. Sitä vartenhan esitutkinta on olemassa, että siellä selvitetään, ammatti-ihmisten eikä poliitikkojen, toimesta, mitä asiassa on oikein tapahtunut, jos kerran on syytä epäillä, niin kuin näyttäisi olevan, rikosta. Oikeuskanslerin mukaan lakia on ainakin rikottu ja oikeuskansleri on esittänyt poliisitutkinnan käynnistämistä.

Jos taas oikeuskanslerilla ja ex-pääministerillä on riitaa ja erimielisyyttä siitä, miten faktoja on juridisesti arvioitava, eli onko Vahanen juridisesti todella ollut jäävi, niin sitä varten taas on olemassa tuomioistuin, tässä tapauksessa siis valtakunnanoikeus. Perustuslakivaliokunnalla ei ole perustuslain mukaan roolia ratkaista tällaisia erimielisyyksiä.

Vanhanen näyttää noudattavan asiassa hyvin ailahtelevaa taktiikkaa. Aluksi eli viime tammikuussa hän kiisti jyrkästi olleensa esteellinen, koska oli saanut ex-oikeuskanslerilta mielipiteen, jonka mukaan hän ei ollut esteellinen. Kun oikeuskansleri Jonka päätös ja ilmoitus perustuslakivaliokunnalle pari viikkoa sitten tuli julki, Vanhanen selitti, että juu, olin kyllä esteellinen, mutta en hoksannut esteellisyyttä. Tänään Vanhanen on Kimmo Sasin ilmoituksen mukaan jälleen kiistänyt olleensa esteellinen ja vedonnut kiistämisensä tueksi 12 sivua pitkään kirjelmään.

Vanhasen taktiikka näyttää olevan, että perustuslakivaliokunta julistaisi, ettei hän vastoin oikeuskanslerin vuoden pituista harkintaa olisi ollut esteellinen. Perustuslakivaliokunta joutuisi siis toimimaan, ei poliisina eikä syyttäjänä, vaan tuomarina.

Mutta voisiko perustuslakivaliokunta päätyä tällaiseen ratkaisuun? Minusta ei, sillä sillon jouduttaisiin todella kummalliseen tilanteeseen: perustuslakivaliokunta ruttaisi valtakunnan ylimmän laillisuusvalvojan mielipiteen ja punnitun tuntuisen kannanoton maanrakoon. Vaikka valiokunta yrittäisi muotoilla päätöslauselmansa ja perustelunsa miten hienovaraisesti tahansa, ei tämä asia miksikään muuttaisi: valiokunnan mielestä oikeuskansleri olisi syyllistynyt virheelliseen laintulkintaan pääministeriä koskevassa asiassa. Olisiko oikeuskanslerilla tuossa tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin erota virastaan? Tuskinpa vain.

Lukuisten kuulemisten jälkeen valiokunnalla ei näyttäisi olevan muuta mahdollisuutta kuin päättää esitutkinnan käynnistämisestä. Tämä olisi paitsi juridisesti perusteltu ratkaisu, myös poliittisesti siedettävä. Jos valiokunta päästäisi Vanhasen tässä vaiheessa kuin sen kuuluisan koiran veräjästä, päätöksestä hyötyisivät vain perussuomalaiset, jotka saisivat jälleen yhden uuden vaalivaltin ensi vuoden eduskuntavaaleihin

Jos olisimme todella oikeusvaltiossa, olisi asiassa toimittu näin:

Oikeuskansleri olisi välittömästi kantelujen saavuttua virastoonsa pyytänyt Matti Vanhaselta lausunnon tai selityksen asiassa. Vanhasen olisi tullut antaa selitys viimeistään kahden viikon kuluessa, nyt siihen kului reilusti yli puoli vuotta. Samalla oikeuskansleri olisi pyytänyt tarvittavat asiakirjat muun muassa valtioneuvostolta, RAY:ltä, Nuorisosäätiöltä ja Patentti- ja rekisterihallitukselta. Nämä asiakirjat olisivat olleet käytettävissä samaan aikaan, kun Vanhasen selvitys tuli kanslerinvirastoon. Jos Vanhasen selityksessä olisi ollut jotain epäselvää, oikeuskansleri olisi kuullut Vanhasta henkilökohtaisesti.

Tämä kaikki olisi voitu tehdä 3-4 viikossa kantelujen saapumisesta. (Itse asiassa oikeuskansleri olisi voinut puuttua Vanhasen väitettyyn esteellisyyteen viran puolesta, siis vaikka kanteluja ei olisi tehtykään.) Tämän jälkeen oikeuskanslerilta olisi mennyt viikko tai kaksi asian fundeeraamiseen ja esteellisyyspäätöksen laatimiseen. Jos esteellisyyden ohella Vanhasen olisi oikeuskanslerin mielestä aihetta epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, oikeuskansleri olisi pyytänyt samalla kertaa KRP:tä käynnistämään rikosta koskevan esitutkinnan.

Ikävä jääviysasia olisi siten saatu pois päiväjärjestyksestä viimeistään kahden kuukauden kuluttua kantelujen saapumisesta. Menettely olisi ollut mahdollista voimassa olevan perustuslain puitteissa, sillä oikein tulkittuna estettä ei ole olemassa tulkinnalle, jonka mukaan oikeuskansleri voi itse pyytää poliisilta esitutkinnan käynnistämistä tarvitsematta saattaa asiaa sitä varten perustuslakivaliokunan käsittelyyn.

Jos oikeuskansleri olisi ollut ripeä, olisi seurauksena todennäköisesti ollut, että Matti Vanhanen olisi joutunut eroamaan pääministerin pallliltaan ja sama kohtalo olisi ollut hänen hallituksellaan. Maassa olisi toimitettu ennenaikaiset eduskuntavaalit joskus viime talvena. Kaikki olisi ollut hyvin, sillä nyt meillä olisi toimintakykyinen enemmistöhallitus. Kun on menetelty toisin eli ikään kuin ikivanhassa mustavalkoisessa hidastetussa filmissä, on seurauksena, että maassa istuu Mari Kivinimen nukkehallituksen tyyppinen toimitusministeriö ja hidastelu ja kaikenlainen venkoilu jääviysasian ympärillä perustuslakivaliokunnassa ja muuallakin sataa yksin perussuomalaisten poliittiseen laariin.

326. Vielä Talvivaarasta ja Lehtomäestä

Keskustelu Talvivaaran osakkeen arvoon vaikuttavista tekijöistä ja tapaus Lehtomäestä on jatkunut.

Talvivaaran toimitusjohtaja ja suuromistaja Pekka Perä sanoo, että jos "pistää päällekkäin nikkelin maailmanmarkkinahinnan ja meidän osakekurssimme kehityksen, niin näkee helposti, että sieltä se arvo tulee."

Nikkelin hintaa ja Talvivaaran osakekurssia koskevista "käppyröistä" toki ilmenee, että Talvivaaran osakekurssin kehitys on lähes identtinen nikkelin hinnan kehityksen kanssa.

Tämä ei kuitenkaan ole sisäpiiririkoksen kannalta relevanttia. Ratkaisevaa ei ole se, missä määrin Talvivaaran osakekurssiin noussuun vaikutti nikkelin maailmamarkkinahintojen nousu ja missä määrin yrityksen uraanihakemus.

Sisäpiirin väärinkäytön kriminalisoinnin edellytyksenä ei ole, että teolla olisi todella saatu konkreettista hyötyä. Sisäpiiritiedon väärinkäytöstä voidaan tuomita jo silloin, kun hyödyn mahdollisuus on olemassa. Teo rangaistavuus liittyy hyödyn hankkimistarkoitukseen. Arvopapereiden hinnat voivat vaihdella eri syistä, eikä myöhemmällä ja arviointihetken mukaan vaihtuvalla osakkeen arvon kehityksellä tai mahdollisen myyntivoiton saamisella ole sen vuoksi merkitystä teon rangaistavuuden kannalta. Näin asiaa on tulkittu oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä.

Ratkaisevaa on, että yhtiössä uraanin talteenoton aloittaminen oli luokiteltu sisäpiiritiedoksi.

Se, että Talvivaara piti uraanihankkeestaan erillistä sisäpiirirekisteriä, tukee käsitystä, jonka mukaan yhtiön arvion mukaan hanke vaikutti julki tullessaan olennaisesti osakkeen arvoon.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) teollisuusneuvos Riku Huttusen mukaan - häntä haastateltiin äsken Ajankohtaisessa kakkosessa - yhtiö otti ministeriöön, siis tähän Pekkarisen johtamaan putiikkiin, yhteyttä jo viime syksynä tiedustellen tarvittavista luvista ja menettelyistä. Palavereja yhtiön edustajien kanssa pidettiin kahdesti. Ministeriössä tiedot tulivat peräti kymmenkunnan virkamiehen tietoon.

Minusta teollisuusneuvos ei vaikuttanut kovin uskottavalta kertoessaan, että TEM:ssä ainoastaan tietyt virkamiehet tulivat viime syksynä tietoiseksi yhtiön uraanihankkeesta eli että ministeri Pekkariselle ei olisi kerrottu asiasta halaistua sanaa. Kun neuvokselta kysyttiin, miksi näin tapahtui, vaikka kyse on Suomessa aivan ainutlaatuisesta ja kiistellystä hankkeesta, teollisuusneuvos selitti ympäripyöreästi, että näin vain tällaisissa asioissa on tapana tehdä!

Tämä olisi todella outoa, kun tietää, miten tiedonhaluinen ministeri Pekkarinen on ja miten hän hyvin haluaa olla kaikista ministeriön toimintaan liittyvistä asioista informoitu. Ei ole kerta kaikkiaan uskottavaa, että yhtiö olisi kieltänyt TEM:n virkamiehiä kertomasta uraanihankkeesta Pekkariselle mitään tai että yhtiöstä olisi kerrottu hankkeesta Pekkariselle ensimmäisen kerran vasta 8.2. illalla eli vajaa vuorokautta ennen pörssitiedotteen julkaisemista. Pekkariselle on toki kerrottu pörssitiedotteen julkaisemisesta, mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö Pekkarinen olisi tullut virkamiestensä tai yhtiön informoimana tietoiseksi hankkeesta jo paljon aikaisemmin.

Ajankohtaisessa kakkosessa haastateltiin myös YM:n kansliapäällikkö Hannele Pokkaa, joka puolestaan vakuutti, ettei ympäristöministeriölle olisi kerrottu uraanihankkeesta mitään ennen pörssitiedotteen julkistamista. Ei tämäkään selitys vaikuttanut uskottavalta kun tietää, että ympäristöministeriö (YM) on toinen avainasemassa oleva ministeriö, josta yhtiön uraanihankkeen eteneminen ratkaisevasti riippuu. Kun yhtiö oli kääntynyt TEM:n virkamiesten puoleen kysellen tarvittavista luvista, on todennäköistä, että näin on tehty myös YM:n suuntaan, sillä juuri YM päättää yhtiön ympäristöluvan mahdollisista muutoksista uraanihankkeen takia.

Ohjelmassa vilautettiin myös kainuulaisen paikallislehden uutista viime vuodelta, jonka mukaan ministeri Lehtomäki on suhtautunut myönteisesti uraanin louhimiseen tai talteenottamiseen kotimaisessa kaivostoiminnassa.

325. Ihmisoikeustuomioistuin: Suomi rikkoi jälleen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia

Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi tänään 28.9. Suomelle langettavan tuomion epäoikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä seksuaalirikosasiassa

EIT katsoi tuomiossaan, että sille valittaneen rikosasian vastaajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu, kun hänelle ei ollut varattu tilaisuutta esittää kysymyksiä asianomistajana olleelle lapselle. Mies tuomittiin 4-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ainoa todiste oli lapsen videoitu kertomus.

Kysymys on ensimmäisestä esitutkintalain uudistuksen jälkeen (v. 2003) annetusta tuomiosta Suomelle tämäntyyppisessä asiassa. EIT kiinitti tuomiossaan erityisesti huomiota siihen, että asiassa oli toimittu selvien lain säännösten vastaisesti, kun epäillylle ei ollut varattu tilaisuutta esittää lapselle esitutkinnassa kysymyksiä, eikä se myöhemmin enää lääkärin arvion mukaan ollut mahdollista. Suomen valtion velvoitettiin suorittaman valittajalle erinäisiä korvauksia yhteensä noin 10 000 euroa.

Asianomistajan kuulustelun videoinnista, ks. ETL 39 a § (645/2003). Mainitun säännöksen mukaan rikoksesta epäillylle on varattava tilaisuus esittää esitutkinnassa kysymyksiä kuulusteltavalle, jonka kertomus on videoitu. Pykälässä on määräyksiä siitä, kuka voi esittää ko. tilanteessa puolustuksen kysymyksiä asianomistajalle ja miten tämä tapahtuu.

On kovin outoa, että suomalaiset tuomioistuimet eivät huolehdi siitä, että epäillyn oikeuksia koskevia säännöksiä noudatetaan. Nyt siis EIT joutuu valvomaan, ei vain EIS:n säännösten noudattamisesta, vaan Suomea koskevissa tapauksissa myös siitä, että Suomen viranomaiset ja tuomioistuimet noudattavat omia kansallisia säädöksiään.

EIT:n tänään julkistaman tuomion perusteluista ilmenee, että A.S. haki hovioikeuden tuomion jälkeen KKO:lta valituslupaa. Mutta mitä teki KKO: se hylkäsi 11.5.2007 valituslupahakemuksen; minkäänlaisia perusteluja ei mainittu.

Valituslupa olisi tullut tietenkin myöntää, sillä rasittihan alempien oikeuksien tuomioita sellainen selkeä oikeudenkäyntivirhe, joka muodostaa lainvoimaisen tuomion kanteluperusteen. Tämä taas mainitaan laissa (OK 30:3.1) yhtenä nimenomaisena valitusluvan myöntämisperusteena.

Koko EIT-prosessi ja Suomelle tullut langettava tuomio olisi siis voitu välttää, jos KKO olisi myöntänyt A.S:lle valitusluvan ja todennut tuomiossaan kyseisen vakavan oikeudenkäyntivirheen.

Perin kiusallista Suomelle. Suomi ei voi todellakaan ylpeillä olevansa mikään eturivin oikeusvaltio! Näinhän nykytilannetta luonnehti entinen hovioikeuden presidentti Erkki Rintala Helsingin Sanomien vieraskynäkirjoituksessaan 6.8.2010.

Suomen tuomioistuimet rikkoivat po. tapauksessa yhtä keskeistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtiä eli asianosaisen kuulemisperiaatetta. Näin siitä huolimatta, että asiasta on säännös myös perustuslaissa (PL 21.2 §).

EIT:n tuomio kokonaisuudessaan (englanniksi): A.S. v. Finland (application no. 40156/07) löytyy tästä.

324. Vaarantaako Talvivaara ministeri Lehtomäen poliittisen uran?

Annan toisten mä hoidella suuret sijoitukset, ne multa pitkät vain saa...

Talvivaaran kaivos (avolouhos) sijaitsee Sotkamossa kartassa merkityllä alueella. Kaivos hyödyntää Kuusilammen ja Kolmisopen esiintymiä, jotka ovat Euroopan suurimpia sulfidisen nikkelin varantoja. Kaivos tuottaa myös sinkkiä, kuparia ja kobolttia ja nyt suunnitellaan myös uraanin talteenottoa. Varantoja on pitkälti yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi, nikkeliä pitäisi riittää lähes 50 vuodeksi. Tuotanto viedään jatkojalostettavaksi Harjavaltaan, Hollantiin ja Belgiaan.

Kaivosoikeudet olivat ensin Outokumpu Oyj:llä, joka myi ne vuonna 2003 entiselle työntekijälleen, nykyiselle toimitusjohtajalle ja suurimmalle omistajalle Pekka Perälle yhdellä (1) eurolla. Outokumpu ei hyödyntänyt kaivosta malmin heikon pitoisuuden takia. Uusi bioliuotusrikastusmenetelmä muutti kaivoksen kannattavaksi, joskin se on yhä nikkelin hinnan rajujen vaihtelujen armoilla.

Talvivaara anoi ympäristölupaa kaivoshankkeelle maaliskuussa 2006, lupa myönnettiin 29.3.2007. Ympäristöministerinä oli tuolloin Jan-Erik Enestam (rkp). Yhtiön osakkeet ovat listattu Lontoon ja Helsingin pörssissä. Pörssiin listautumisen jälkeen kaivososakeyhtiö keräsi markkinoilta yli 300 miljoonaa euroa.

Kaivoksen rakentaminen maksoi yhteensä noin 560 miljoonaa euroa. Valtio on rahoittanut muun muassa teiden rakentamista alueelle 50 miljoonalla eurolla. Talvivaaran kaupallinen tuotanto käynnistyi 2009.

Talvivaaran nikkelimalmi sisältää pieniä pitoisuuksia luonnonuraania. Talvella, tarkemmin sanottuna 9.2.2010, yhtiö ilmoitti aloittaneensa selvitykset tuotantoprosessin muuttamiseksi siten, että prosessiliuoksen sisältämä uraani voidaan ottaa hyötykäyttöön puolituotteena. Tämä prosessi ei yhtiön ilmoituksen mukaan aiheuta muutoksia ympäristöluvan mukaisiin päästöihin tai ympäristövaikutuksiin. Yhtiön ilmoituksen mukaan alustavia suunnitelmia uraanin hyödyntämiseksi on tehty yhteistyössä Ototec Oy:n ja Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n kanssa.

Talvivaaran pörssitiedote.

Talvivaaran uraanihanke julkistettiin Lontoon ja Helsingin pörsseissä. Välittömästi samana päivänä ilmoituksen jälkeen yhtiön osakekurssi pomppasi nousuun, kun se oli ollut edellisenä päivänä vuoden siihen asti alimmalla tasolla eli 4,20 euron luokkaa. Maalis-huhtikuussa yhtiön osakkeesta maksettiin 5,50 euroa, tällä viikolla pörssikurssi on ollut 5,25 euroa. Kesän alussa 2010 Talvivaara oli pohjoismaisten pörssien toiseksi vaihdetuin osake keskisuurten pörssiyhtiöiden listalla.

Yhtiön ilmoituksen mukaan mukaan laitoksen tuottama uraani riittäisi tekemään Suomen uraanin suhteen lähes omavaraisen. Suomen ydinvoimaloiden polttoaineesta jopa neljä viidesosaa voisi tulla Talvivaarasta, joskin uraani pitäisi ensin rikastaa ulkomailla.

Ydinenergialain mukaan Talvivaara tarvitsee uraanihankkeelle maan hallituksen luvan. Yhtiö jätti 19.4.2010 valtioneuvostolle, tarkemmin sanottuna työ- ja energiaministeriölle, hakemuksen uraanin talteenottoon. Ministeriön mukaan lupaa varten tulee mahdollisesti käynnistää arviointi ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Luonnonsuojelujärjestöt ovat vastustaneet luvan myöntämistä.

Matti Vanhasen II-hallitus myönsi 21.4.2010 luvan kahden uuden ydinvoimalan rakentamista varten. Eduskunta päätti 1.7.2010 lopullisesti ydinvoimalalupien hyväksymisestä äänin 120-72; kansanedustajat saivat äänestää asiassa "omantuntonsa mukaan."

----

Paula Ilona Lehtomäki (37 v.) tuli 19.4.2007 Matti Vanhasen II-hallituksen ympäristöministeriksi. Vanhasen I-hallituksessa (2003-2007) Lehtomäki toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä. Kansanedustajaksi Lehtomäki valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1999 vaaleissa. Lehtomäen idoli politiikassa on, ei esimerkiksi Marjatta Väänänen tai Sylvi Saimo, vaan Urho Kaleva Kekkonen. Tavoitteet on siis asetettu korkealle.

Paula Lehtomäkeen on kannattanut politiikassa sijoittaa, koska hän on "pysyvää ministeriaineista." Hänet mainittiin keskustan ylivoimaisesti suosituimpana puheenjohtajakandidaattina, kun Matti Vanhanen ilmoitti viime joulukuussa luopuvansa puheenjohtajana tehtävästä. Tammikuussa 2010 Lehtomäki ilmoitti kuitenkin kieltäytyvänsä puheenjohtajan paikasta.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Lehtomäki sai tavanomaista suuremmat kampanja-avustukset liikemiehiltä. Lehtomäki narahti keväällä 2008 vaalirahasotkun selvittämisen alkaessa siitä, että oli antanut toukokuussa 2007 puutteellisen vaalirahoitusilmoituksen. Hän ilmoitti saaneensa 53.134 euron suuruisen vaaliavustuksen "Eheän Suomen Tuki ry" -nimiseltä peitejärjestöltä. Tämän tuen takana olivat kuitenkin KMS (10 000 euroa), Helsingin mekaanikontalo Oy ( 10 000 euroa), Ruukki Group Oyj (10 000 euroa) ja Ajanta Oy (5 000 euroa). Nämä nimet ja summat Lehtomäki ilmoitti siis vasta toukokuussa 2008. KUten tiedämme, myös KMS oli peitejärjestö, jonka taustalla olivat nimet Nova (Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki), Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen).

Lehtomäki on kotoisin Sotkamon naapurikunnasta Kuhmosta, jossa hän kirjoitti vuonna 1992 ylioppilaaksi "kuuden ällän" paperein. Hän koulutukseltaan valtiotieteen kandidaatti ja kauppatieteen maisteri. Hänellä on aviomiehensä Jyri Sahlstenin kanssa kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt vuonna 2005 ja toinen 2007. Jyri Sahlsten, myös kauppatieteen maistereita, toimii IT-alalla. Vuoden 2008 verotustietojen mukaan Paula Lehtomäen tulot olivat 120 000 euron luokkaa, Sahlstenin noin puolet siitä.

------

Perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.

Kuluvan viikon tiistaina eli 21.9. kansanedustajat saivat nähtäväkseen ilmoituksen Paula Lehtomäen sidonnaisuuksissa tapahtuneista muutoksista. Osakeomistuksen kohdalla Lehtomäen sidonnaisuuslistaan on tehty seuraava muutos: "Perheenjäsenillä merkittävä määrä Talvivaara Kaivosyhtiö Oyj:n osakkeita". Velkojen kohdalle on muutoksena ilmoitettu "asuntovelka/Sampo-pankki, 115 000 euroa" sekä luottamus- ym. tehtävien kohdalla "UKK-seura, hallituksen jäsen."

Tästä nousi kohu, joka jatkuu edelleen. Eduskunnassa ja mediassa Lehtomäeltä on tivattu tarkempia tietoja hänen perheenjäsentensä Talvivaara-omistuksesta. Tiedot käyvät tosin ilmi tarkalleen Arvopaperikeskuksen osakerekisteristä, mutta rekisteristä ei ilmene tarkasti, milloin ministerin aviomies Jyri Sahlsten ja muut perheenjäsenet ovat hankkineet omistukseensa yhtiön osakkeita. Osakerekisterin mukaan Sahlsten on hankkinut osakkeita kuluvan vuoden tammi-helmikuussa ja lasten nimin osakkeita on hankittu huhtikuussa.

Ministeri Lehtomäki on ilmoittanut, ettei hänellä ole tarkempaa tietoa osakkeiden hankinta-ajankohdasta tai määrästä, koska hän ei ollut missään tekemisissä osakekauppojen kanssa; niistä oli huolehtinut yksin hänen miehensä. Lehtomäki katsoo toimineensa avoimuutta edistäen, sillä hän on nyt ilmoittanut jo "yli sen, mitä lainsäädäntö edellyttää." Nyt sitten tulee kuitenkin "kuraa niskaan", sanoo Lehtomäki. Ministeri ei ole kertonut, miten hänen miehensä ja lastensa osakepottien hankinta rahoitettiin ja käytettiinkö hankkeeseen myös ministerin omia varoja. Ministeri sanoo, ettei hän muista kyseisiä asioita tarkkaan. Hän kertoo tehneensä kauppaa vain omissa nimissään olevilla osakkeilla; näiden osakkeiden määrä vaihtelee 15-250 osakkeen välillä.

Osakerekisterin mukaan Jyri Sahlsten omistaa reilut 51 000 kappaletta Talvivaaran osakkeita, tämän omistuksen arvo oli tiistaina 5,28 euron päätöskurssin mukaan laskettuna lähes 271 000 euroa. Puolisoiden kaksi alaikäistä lasta omistavat yhtiön osakkeita, toinen 2 425 osaketta (arvo nyt 12 800 euroa) ja toinen 1 125 osaketta (arvo 5 940 euroa). Paula Lehtomäen äiti omistaa 2 500 Talvivaaran osaketta arvotaan 13 200 euroa ja äidin kanssa samassa osoitteessa asuva Paula Lehtomäen veli 1 770 osaketta. Eräiden laskemien mukaan Lehtomäet ja Sahlstenin osakepotti olisi nyt 422 000 euron arvoinen.

Sahlstenin omistus on suuri, jos sitä verrataan tavallisten piensijoittajien osakemääriin. Talvivaarassa tavallisen piensijoittajan osakepotti on yleensä vain jotakin satoja, korkeintaan muutama tuhat osaketta. Esimerkiksi eduskunnan puhemies Sauli Niinistö omistaa Talvivaaraa 700 osakkeen, kansanedustaja Hannes Manninen 200 ja kansanedustaja Katri Komi 1 240 osakkeen verran. Jyri Sahlstenin osakepotilla ei kuitenkaan päästä Talvivaaran sadan suurimman sijoittajan joukkoon.

----

Selvää on, että ministeri Lehtomäen perheen ja lähisukulaisten (äiti ja veli) omistus Talvivaarassa on niin merkittävää luokaa, että kysymyksessä on sellainen perustuslain 63 §:n 2 momentissa tarkoitettu "muu sidonnaisuus", josta ministeri on ollut velvollinen tekemään ilmoituksen eduskunnalle. Osakeomistuksella voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa hallituksen jäsenenä.

Lastensa osakesijoituksista Paula Lehtomäen olisi tullut ilmoittaa samalla tavalla kuin omista osasijoituksistaankin, sillä lasten osakesijoitukset ovat huoltajan vastuulla. Tässä näyttäisi olevan selkeä puute ilmoitusvelvollisuuden täyttämisessä. Ylipäätään ilmoituksen tekeminen vasta noin puoli vuotta osakesijoitusten jälkeen on hieman hämmentävää. Olisiko Lehtomäki ilmoittanut asiasta ollenkaan, ellei oikeuskansleri olisi ilmoittanut Matti Vanhasen jääviysasiaa perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi?

Selvää vaikuttaa sekin, että Lehtomäki on hallintolain mukaan sanotun osakeomistuksen johdosta esteellinen käsittelemään valtioneuvostossa ja ministeriössä Talvivaaran kaivokseen liittyviä asioita, esimerkiksi ympäristöluvan valvontaa tai sen muuttamista koskevia asioita. Nykyaikaisella kaivostoiminnalla on merkittäviä ympäristövaikutuksia ja yhtiön toiminnan kehittäminen tullee edellyttämään myös merkittäviä liike- ja ratahankkeita koskevien päätösten tekemistä. Lehtomäki ei voi osallistua hallituksessa tai ministeriössä päätöksentekoon, joka olisi yhtiölle edullinen siten, että päätös vaikuttaisi pörssikurssin nousuun.

On kysytty, oliko Paula Lehtomäki sanotun seikan vuoksi esteellinen osallistumaan hallituksessa ydinvoimalalupia koskevaan päätöksentekoon; kansanedustajana hän ei ollut esteellinen äänestämään eduskunnassa lupapäätöksen hyväksymisestä. Hyvä kysymys, kun otetaan huomioon, että uudet ydinvoimalat saavat noin neljä viidesosaa tarvitsemastaan uraanista Talvivaaran kaivoksesta jalostetusta luonnonuraanista. Tämä tiedettiin hyvin jo silloin, kun hallitus päätti kahden uuden ydinvoimalan rakennusluvista. Kannattaa myös muistaa, että hallitukselta ydinvoimalan rakentamisluvan saaneet Fennovoima ja TVO avustivat ministeri Lehtomäen puoluetta eli keskustaa vuoden 2007 eduskuntavaleissa muutamilla tuhansilla euroilla.

----

Esteellisyysongelmiin Lehtomäen ministerinura tuskin katkea, sillä jatkossa Lehtomäki on varmaankin hyvin varovainen ja jäävää itsensä päätöksenteosta, joka liittyy jotenkin talvivaaran kaivostoimintaan. Vakavampia ovat sitä vastoin julkisuudessa esitetyt tiedot ja väitteet, joiden mukaan Lehtomäellä olisi ollut maan hallituksen jäsenenä sellaista sisäpiiritietoa, jota hänen miehensä ja lähiomaisensa hyödynsivät hankkiessaan Talvivaaran osakkeita otolliseen aikaan ("tammi-helmikuussa") eli vähää ennen, kun tieto Talvivaaran uraanihankkeesta julkistettiin Lontoon ja Helsingin pörsseissä 9.2.2010.

Paula Lehtomäki on kiistänyt väitteet sisäpiiritiedosta ja sen väärinkäyttämisestä jyrkästi. Ihmetystä on kuitenkin herättänyt ministerin tapa väistellä, kun häneltä on kysytty, milloin hänen miehensä tarkkaan ottaen hankki mainitut 51 000 yhtiön osaketta. Tapahtuiko tämä ennen mainittua helmikuun 9. päivää, jolloin tieto talvivaaran uraanista ponnahti julkisuuteen, vai vasta sen jälkeen? Oliko Lehtomäellä sittenkin ympäristöministerinä rikoslain mukaan sisäpiiritiedoksi luonnehdittavaa tietoa mainitusta uraanihankkeesta?

----

Sisäpiiritiedolla tarkoitetaan yhtiöön liittyvää täsmällistä tietoa, jota ei ole julkistettu ja joka on omiaan vaikuttamaan oleellisesti osakkeen arvoon. Sisäpiiritietoa ei lupa kertoa ulkopuolisille, eikä sitä saa käyttää hyväkseen osakekaupoissa. Tämä ei koske ainoastaan ainoastaan yhtiötä ja sen palveluksessa olevia henkilöitä ja heillä olevaa tietoa, vaan sisäpiiritietoa voi olla myös yhtiön ulkopuolisilla henkilöillä.

Rikoslaissa (RL) sisäpiiritiedon käsite on määritelty 51 luvun 6 §:n 2 momentissa. Lainkohdan mukaan sisäpiiritiedolla tarkoitetaan sellaista muun ohessa julkisen kapankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää tietoa, jota ei ole julkistettu tai joka muuten ei ole ollut markkinoilla saatavissa ja joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan sanotun arvopaperin arvoon tai hintaan. Sisäpiiritietona ei pidetä julkisesti saatavissa olevia tietoja yhdistämällä yksityisesti käytettäväksi tuotettua tietoa.

Sisäpiiritiedon väärinkäyttö on kriminalisoitu RL 51 luvun 1 §:n 1 momentissa: Joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta käyttää julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperiin liittyvää sisäpiiritietoa hyväksi 1) luovuttamalla tai hankkimalla sellaisen arvopaperin omaan tai toisen lukuun tai 2) neuvomalla suoraan tai välillisesti toista sellaista arvopaperia koskevassa kaupassa, on tuomittava sisäpiiritiedon väärinkäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

RL 51:6.2:ssa tarkoitettu tiedon olennaisen vaikutuksen vaatimus merkitsee sitä, että tiedon tulee arvopaperimarkkinoilla käytettävien yleisten arviointiperuteiden mukaan olla sellaista, että sillä yleensä tai tyypillisesti on vaikutusta arvopaperin arvoon tai hintaan. Tiedon tulee olla riittävän täsmällistä ja yksilöityä. Tämä merkitsee ensinnäkin sitä, että tieto viittaa olosuhteisin tai tapahtumiin, jotka ovat jo ilmenneet tai toteutuneet taikka joiden voidaan kohtuudella olettaa ilmenevän tai toteutuvan. Sisäpiirintiedon täsmällisyysvaatimus täyttyy jo silloin, kun kyseisten olosuhteiden tai tapahtuman ilmenemisen tai toteutumiseen on objektiivisesti arvioituna tosiasiallinen mahdollisuus.

Tiedon tosiasiallista vaikutusta arvopaperin arvoon ei rikoslaissa edellytetä, vaan riittää, että tiedolla on yleensä on vaikutus arvopaperin arvoon tai hintaan. Vaikutuksen olennaisuutta ei ole tarkoitettu arvioitavaksi pelkästään tarkastelemalla mahdollisesti toteutunutta arvopaperin arvon tai hinnan suhteellista muutosta, vaan muutoksen olennaisuus on suhteutettava markkinoiden tyypillisiin muutoksiin. Usein jo muutaman prosentin äkillinen muutos on olennainen.

Sisäpiiritiedon väärinkäytön soveltamisedellytyksiä on pohdittu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä ensimmäisen kerran ratkaisussa KKO 2006:110. Tapaus koski Sampo Oy:n pääjohtaja Jouko Leskisen saamaa syytettä; Leskinen tuomittiin KKO:ssa sisäpiirin väärinkäytöstä valmisteilla olleen yritysjärjestelyn yhteydessä.

----

Osakkeiden hankkimisajankohta on sisäpiiritietoa arvioitaessa keskeisessä asemassa. Samoin se, miksi Lehtomäet (ja Sahlsten) päättivät aivan äkkiä hankkia suuren määrän yhden ainoan firman osakkeita, sillä he olivat olleet aikaisemmin tavallisia piensijoittajia, jotka sijoittavat usean eri yhtiön osakkeisiin. Mistä varat suuren luokan osakepotin ostoihin tulivat? Oliko Paula Lehtomäellä ministerinä ylipäätään mahdollista saada sisäpiiritietoa uraanihankkeesta? Olisiko Sahlsten mahdollisesti saanut sisäpiiritietoa joltain muulta henkilöltä kuin vaimoltaan?

Lehtomäki on kiistänyt, että hänellä olisi ollut sisäpiiritietoa Talvivaaran uraanihankkeesta. Samaa vakuuttaa Talvivaaran toimitusjohtaja ja suuromistaja Pekka Perä.

Perän mukaan on mahdotonta, että Lehtomäellä olisi ollut sisäpiiritietoa, koska yhtiö on noudattanut sisäpiirisäännöstöä erittäin tarkasti. Perän mukaan yhtiö ei ole kertonut tai edes vihjaissut uraanihankkeistaan etukäteen ympäristö- tai muullekaan ministeriölle. Toimitusjohtaja katsoo, että Lehtomäet ovat vain osuneet hyvään saumaan osakesijoituksellaan.

Valtioneuvoston jäsenenä Paula Lehtomäki ei näytä kuuluneen sellaiseen ministerivaliokuntaan tai -työryhmään, jonka tehtäviin kaivosasiat ovat kuuluneet. Hänen on kuitenkin ollut keskeisesti mukana asioissa, jotka liittyvät kaivoshankkeen ympäristölupaan ja lupaehtojen valvontaan. Lehtomäki osallistui elokuussa 2007 Matti Vanhasen ja Mauri Pekkarisen kanssa yhtiön peruskiven muuraukseen ja piti tuolloin puheen, jossa totesi muun muassa, että kaivoshanke työllistää ympäristöhallintoa vähintään 50 vuotta yhtenä Suomen merkittävimmistä valvonta- ja lupakohteista.

Toimitusjohtaja Pekka Perä kertoi 22.9. Kauppalehdelle, että kaivoshankkeesta on informoitu hallituksen jäsenistä Mauri Pekkarista, Anni Sinnemäkeä, Anu Vehviläistä, ex-pääministeri Matti Vanhasta, Jyrki Kataista ja Paula Lehtomäkeä. Paula Lehtomäki kuuluu siis kaivoshankkeen osalta hallituksen avainministereihin.

Olisiko mahdollista, että yhtiö olisi päättänyt uraanihankkeestaan aivan omin päin informoimatta siitä etukäteen mitään maan hallitukselle? Tämä tuntuu aika epätodennäköiseltä, sillä viime kädessä juuri hallitus päättää, annetaanko yhtiölle lupa uraanihankkeelle vai ei. Uraanin hyödyntämisluvan yhteydessä ympäristölupa ja ehtojen tarkistaminen tulee varmasti uudelleen ajankohtaiseksi. Tämä puoli asiasta hankkeesta kuuluu Lehtomäen johtaman ministeriön toimialaan.

Pekka Perä kertoikin edellä mainitussa Kauppalehden haastattelussa 22.9., että kiisteltyyn uraanin talteenottoprosessiin Paula Lehtomäki osallistui kahdessa palaverissa virkamiestensä kanssa. Muutoin uraaniasiaa on käsitelty työ- ja energiaministeriön väen kanssa.

Valitettavasti lehden toimittaja ei hoksannut kysyä Perältä, milloin nuo kaksi palaveria Lehtomäen kanssa on pidetty, ennen 9.2. vai vasta sen jälkeen. Tämä olisi olennainen tieto, kun pohditaan, oliko Lehtomäellä tietoa uraanihankkeesta ennen osakkeiden hankkimisajankohtaa vai ei.

No, muun muassa kyseinen asia samoin kuin se, milloin Jyri Sahlsten tarkkaan ottaen teki osakkeiden sijoituspäätökset, selvinnevät toivottavasti Finanssivalvonnan nyt aloittamassa selvityksessä ja poliisin mahdollisesti myöhemmin suorittamassa esitutkinnassa.

---

Mitä Paula Lehtomäki voisi ja mitä hänen pitäisi nyt tehdä? Tätä Lehtomäki on ihmetellyt keskustaväen risteilyllä Riikaan, jossa häneltä on asiaa kysytty. Lehtomäki sanoi, että onko hänen seisottava päällään vai mitä hänen oikein olisi tehtävä, jotta media olisi tyytyväinen.

Ei ole syytä epäillä, etteikö päällään seisominenkin onnistuisi ministeriltä. Pystyyhän ministeri tekemään spagaatinkin, kuten nähtiin toissavuotisissa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa Linnan parketilla sen jälkeen, kun televisiokamerat oli jo sammutettu. Ministeri laulaa mielellään myös karaokea; katso tästä Martti Kainulaisen/Lehtikuva kuva yllä. Miltä kuulostaisi ja näyttäisi, jos ministeri tekisi estradilla spagaatin ja laulaisi samalla vaikkapa laulua "Annan toisten mä talletella suuret setelit, ne multa pitkät vain saa..."

Leikki sikseen, nyt on tosi kysymyksessä. Jotkut tietenkin suosittelevat, että ministeri eroaisi välittömästi virastaan. Tätä tuskin tulemme näkemään, jos vanhat merkit pitävät vähääkään paikkansa. Asiaa voisi auttaa, jos ministeri ei enää väistelisi kysymyksiä, vaan alkaisi harrastamaan sitä keskustan Mari Kiviniemen kaudella mainostamaa "uutta avoimuutta." Tämäkään ei toteudu, sillä tänään Lehtomäki ilmoitti, ettei hän enää kommentoi julkisuudessa asiaa, koska se siirtynyt nyt viranomaisten selvitettäväksi. Tämä on kovin tuttua puhetta johtavien keskustalaisten suusta (Korhonen, Vanhanen, Vihriälä, Kaikkonen jne.). Viranomaisten työrauhaan vedotaan aina tällaisissa tapauksissa aina mieluusti.

Yhden neuvon ministerille ja hänen perheelleen voisi kuitenkin antaa. Kannattaisi hankkia ensi töikseen pirun hyvä pörssirikoksiin perehtynyt asianajaja,

323. Minä en yksinkertaisesti hoksannut - kysykää vaikka Jordanilta!

Kysykää vaikka Jordanilta!

Matti Vanhanen, Vuoksenrannan Säde, kertoi viime keskiviikkoiltana TV 1:n A-plus-ohjelmassa, että oli jo viime vuoden elokuussa, siis vielä pääministerinä ollessaan, tiedustellut työsaantimahdollisuuksia Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajalta Kari Jordanilta. Tällä yhteydenotollaan Jordaniin ja UMP:n pääjohtaja Jussi Pesoseen Vanhanen todisteli, että hän oli tehnyt päätöksensä luopua pääministerin paikalta jo hyvissä ajoin ennen oikeuskansleri Jaakko Jonkan aloittamaa jääviystutkintaa.

TV-studiossa Vanhanen esiintyi hieman hermostuneen tuntuisesti. Hän kehotti kahteen otteeseen kysymään Jordanilta, jos hänen omaa kertomaansa yritystä hakeutua töihin metsäteollisuuteen ei muuten uskottaisi. Pointti on siinä, ettei kukaan vain kuvittelisi hänen, pääministerin, eronneen tehtävistään vaalirahoitussotkun tutkimusten takia. Tämän epäilyn torjuminen tuntuu olevan Vanhaselle hirmuisen tärkeä asia, niin tärkeä, että hän saattoi paljastaa hieman nolosti päättyneen yrityksen siirtyä kesken kaiken metsäteollisuuden leipiin.

Metsäteollisuus on vahvistanut, että Vanhanen oli ottanut työnhaun merkeissä yhteydessä, mutta muuten asiaa ei ole haluttu kommentoida. On arveltu, että pääministeri ei kelvannut töihin Metsäteollisuuden toimitusjohtajaksi siksi, että metsäteollisuus ei halunnut palvelukseensa korkean tason poliittista toimijaa. Metsien miehet luultavasti pelkäsivät myös sitä, mitä kaikkea Nuorisosäätiön tutkinta voisi tuoda tullessaan Matti Vanhasen osalta. Vanhasen julkisuuskuva ei siis ollut pelkästään myönteinen.

Vanhanen yritti pestautua metsäteollisuuden leipiin luultavasti siksi, että hän uskoi olevansa metsäpatruunoiden suosiossa. Olihan Vanhasen II-hallitus puolittanut vuonna 2008 puunmyyntitulojen verotuksen kahdeksi vuodeksi, kun metsäjohtajat olivat kilvan kauhistelleet puun loppumista Venäjän määräämien puutullien ja heikon kotimaisen raakapuutarjonnan vuoksi kokonaan.

Pääministeri Vanhasen paineensietokykyä on pidetty erinomaisena. Mutta oliko se sittenkään niin hyvä, mitä ulospäin näytti? Jossakin on vika, jos enemmistöhallituksen pääministeri, joka oli toiminut pääministerinä jo 5-6 vuotta ja ilmoittanut tavoittelevansa vielä kolmatta pääministerikautta, haluaakin yht´äkkiä eroon koko politiikasta ja yrittää ikään kuin paniikissa hakeutua yhden teollisuusalan edunvalvontajärjestön johtajaksi. Mistä Vanhanen pelästyi ja meni paniikkiin?

Vanhanen kertoi tv-ohjelmassa eronsa syyksi perhesyyt, joiden vuoksi hän päätti jo elokuussa 2009 luopua sopivan hetken tullen politiikasta kokonaan. Mistään vakavasta asiasta, kuten esimerkiksi sairaudesta, ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan siitä, että hänen kaksi lastaan olivat muuttaneet äitinsä ja Matin ex-vaimo Merjan luokse Lappiin. Matilla oli kuulemma ollut pääministerin tehtävien takia vaikea saada viikonloppuja vapaaksi lasten tapaamista varten.

Vanhasen lapset eivät ole enää pieniä. Tytär Annastiina on syntynyt vuonna 1991 ja poika Juhana vuonna 1994. Tytär tuli siis jo viime vuonna täysi-ikäiseksi ja poikakin täyttää tänä vuonna jo 16 vuotta. Lapset muuttivat asumaan äitinsä luokse Lappiin luultavasti osin sen vuoksi, että Matin naisystävät ja uusperheet vaihtuivat aika tiuhaa tahtia; milloin Matti seurusteli Susanin tai Merikukan, milloin taas Sirkan kanssa. Levotonta elämäähän tuollainen tietysti on.

Vanhasen tytär Annastiina valittiin muuten kuluneen kesän pääsykokeissa opiskelemaan oikeustiedettä Lapin yliopistoon. Onnittelut tästä koko perheelle! Lapissa tehdään kyvykkäitä ja hyvin työllistyviä juristeja!

----

Vaikuttaa siltä, että perhesyyt eivät olleet pääasiallisin syy Vanhasen haluun päästä eroon politiikasta. Keskustan muu johto eli esimerkiksi Mari Kiviniemi, Timo Kalli tai Timo Laaninen, eivät tienneet mitään Vanhasen eroaikeista. Päin vastoin Matti oli paiskinut pääministerin töitä kuulemma "niska limassa." Marraskuussa 2009 hän vielä ilmoitti keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa pyrkivänsä kolmannelle pääministerikaudelle vuoden 2011 vaaleissa ja kaikki ottivat Matin vakuuttelun todesta.

Näyttää siltä, että Vanhanen sai juuri elokuussa 2009 tietää KRP:n Nuorisosäätiön juttua koskevan esitutkinnan tiivistymisestä ja siitä, että tutkinnan lonkerot uhkasivat ulottua myös häneen. Näitä tietoja näkyi myös julkisuudessa.

Esimerkiksi elokuun 17. päivänä 2009 tiedotusvälineissä puhuttiin isoin otsikoin poliisin vaalirahoitussotkua koskevan tutkinnan etenemisestä, jopa jonkinlaisesta läpimurrosta, samoin kuin odotettavissa olevasta "uutispommista." Tähän tapaan:

Näin siis elokuussa 2009. Juuri samaan aikaan eli samassa kuussa Matti Vanhanen kertoo soittaneensa Metsäteollisuus ry:n pääjohtaja Kari Jordanille ja UPM:n pääjohtaja Jussi Pesoselle ja tarjoutuneensa pestautumaan avoinna olleeseen toimitusjohtajan tehtävään.

Onko pelkkä sattuma, että Vanhasen teki äkkiä mieli hakea muita hommia juuri samaan aikaan kuin silmukka keskustalaisten RAY:n ja Nuorisosäätiön pomojen (Vihriälä, Kaikkonen) ympärillä kiristyi kiristymistään? Mistään sattumasta tuskin oli kysymys, vaan on luultavaa, että pääministerin paniikki johtui juuri poliisitutkinnan kiristymisestä. Pääministeri, joka on tullut tunnetuksi muutoinkin hieman impulsiivista ratkaisustaan, katsoi luultavasti omalta ja johtamansa puolueensa kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi yrittää päästä mahdollisimman pian eroon pääministerin tehtävistä. Poliisitutkinta uhkasi ulottua myös hänen tekemisiinsä RAY:n rahanjaossa Nuorisosäätiölle ja ehkä myös niihin toimiin, joita hän oli tehnyt aiemmin Nuorisosäätiön puheenjohtajana ollessaan.

Syksyyn mennessä vaalirahasotkun selvittely eteni ja lehdistössä alettiin vaatia yhtä yleisemmin Vanhasen ja koko hallituksen eroa ja uusien vaalien järjestämistä. Paljastui, että Vanhanen ei ollut jäävännyt hallituksessa itseään RAY:n varojen jaossa Nuorisosäätiölle, vaikka Nuorisosäätiö oli avustanut hänen presidentinvaalikampanjaansa 23 000 eurolla. Vanhasen väitetystä jääviydestä tehtiin oikeuskanslerille syyskuun lopussa ja lokakuun alussa 2009 kaksi kantelua.

----

Mennäänpä siten viime joulukuun tapahtumiin. On selvinnyt, että oikeuskansleri kutsui joulukuun puolivälissä kokoon ryhmän, joka koostui oikeuskanslerinviraston, valtakunnansyyttäjäviraston ja Nuorisosäätiön asiaa esitutkintaa suorittavan KRP:n tutkijoista. Oikeuskanslerin mukaan palaverissa, joka pidettiin 14.12. oikeuskanslerin virastossa, koordinoitiin eri tahoilla meneillään olleita tutkinta- ja selvitystoimia. Oikeuskansleri halusi kytkeä hänelle tehtyjen kanteluiden tutkinnan Nuorisosäätiötä vaaliavustuksia koskevan esitutkinnan yhteyteen, koska asiat liittyivät "ainakin rakenteellisesti" toisiinsa.

Samana päivänä eli 14.12. eduskunnassa alkoi tärkeäksi luonnehdittu budjettia koskeva täysistuntokeskustelu, jossa pääministerin odotettiin automaattisesti olevan paikalla vastaamassa kansanedustajien kysymyksiin. Pääministeri Matti Vanhan olikin eduskuntatalossa vielä ennen täysistunnon alkua, mutta hän poistui paikalta vähään ennen täysistunnon alkamista. Vanhasen ilmettä on kuvailtu vakavaksi ja hänen on sanottu olleen ikään kuin "muissa maailmoissa."

Jälkeenpäin ei ole saatu minkäänlaista selvitystä siitä, minkä vuoksi pääministeri poistui kiireesti eduskunnasta ja mihin. Kun oikeuskansleri Jonkalta kysyttiin tämän viikon tiistaina 21.9. TV2:n Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä, oliko pääministeri osallistunut oikeuskanslerinvirastossa pidettyyn neuvonpitoon, Jonkka vastasi kysymykseen kieltävästi. On kuitenkin mahdollista ja jopa todennäköistä, että Vanhanen oli saanut vihiä sanotusta kanslerin kokoon kutsumasta neuvottelusta ja sen asialistasta. Vanhanen saattoi kenties hermostua ja katsoa parhaaksi poistua eduskunnasta, jottei hän olisi joutunut vastaamaan täysistunnossa ikäviin kysymyksiin; tiedä vaikka myös joku kansanedustaja olisi saanut vihiä mainitusta oikeuskanslerin virastossa pidettävästä neuvonpidosta. Vanhanen on itse selittänyt eduskunnasta poistumistaan näin.

Oikeuskanslerin edellä mainitussa Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa 21.9. tuli ilmi tärkeä tieto, joka selittää minusta aika paljon sitä, mitä jatkossa tapahtui. Oikeuskansleri nimittäin totesi, ettei hän ollut keskustellut 14.12. pidetyn neuvottelun jälkeen Vanhasen tai keskustan johtohenkilöiden kanssa. Kansleri kuitenkin lisäsi, omasta aloitteestaan muuten, että "tosin" hän oli ennen joulua tavannut valtiosihteeri Risto Volasen, jonka kanssa oli puhunut vireillä olevista tutkinnasta ja laillisuusvalvontaselvityksestä. Risto Volanen toimi pitkään pääministeri Vanhasen ykkösneuvonantajana avustaen ja edustaen Vanhasta kaikissa tärkeissä asioissa.

Valtiosihteeri Volanen sai mainitussa tapaamisessa varmaankin oikeuskanslerilta infoa vireillä olevista tutkinnoista ja selvityksistä, jotka hän totta kai välitti edelleen pääministerille. Minusta on luonnollista, että Volanen oli toisaalta tiedustellut oikeuskanslerilta, missä vaiheessa tehtyjen kanteluiden tutkinta oli ja kuinka kauan oikeuskansleri arvion mukaan tulisi kestämään kunnes kanteluista annettaisiin päätös. Kun Jonkka ei ollut tuolloin, siis vähän ennen joulua, pyytänyt Vanhaselta kantelujen johdosta vielä edes vastinetta tai selitystä, on selvää, että Jonkka kertoi Volaselle kanteluratkaisuihin kuluvan aikaa ainakin puoli vuotta. Myös tämän tiedon Volanen välitti Vanhaselle.

Pian Risto Volasen ja oikeuskansleri Jonkan tapaamisen jälkeen eli siis 23.12. Matti Vanhanen sitten yllätti yleisön ja ilmoitti, että hän aikoo luopua keskustan puheenjohtajan tehtävistä seuraavan kesäkuun puoluekokouksessa ja todennäköisesti myös pääministerin tehtävästä. Vähän myöhemmin Vanhanen selvensi ilmoitustaan kertomalla, että keskustan uusi puheenjohtaja tulee olemaan myös keskustan ehdokas uudeksi pääministeriksi. Eronsa syyksi Vanhanen ilmoitti tulevan jalkaleikkauksen; tuskin kukaan uskoi Vanhasen selitystä.

Siis: kun Vanhanen sai valtiosihteeri Volasen kautta oikeuskanslerin arvion siitä, kuinka kauan kantelujen tutkinta vaatisi aikaa, hän saattoi ajoittaa eronsa juuri kesäkuun puoluekokouksen yhteyteen. Vanhaselle oli tärkeää, ettei hänen tarvinnut erota aikaisemmin, koska silloin olisi alettu tietenkin spekuloida, että hänen eronsa johtuisi meneillään olevista poliisitutkinnasta ja pian tulossa olevasta oikeuskanslerin jääviyspäätöksestä. Tämä oli toki Vanhasen eron pääasiallinen syy, mutta sen pitäminen salassa oli Vanhaselle hänen toimintansa uskottavuuden kannalta erittäin tärkeä asia.

Loppujen lopuksi kävi niin "onnellisesti", että oikeuskansleri ei pitänyt minkäänlaista hoppua kantelujen tutkimisesta, vaan pyysi vasta maalis-huhtikuussa 2010, siis noin puoli vuotta kantelujen tekemisen jälkeen (!) Vanhaselta vastauksen kantelujen johdosta ja siirsi sittemmin päätöksen antamisen syksyyn, jolloin Vanhanen oli käytännössä luopunut myös kansanedustajan tehtävästä. Oikeuskansleri ei halunnut sekoittaa poliittista pakkaa, sillä hänen päätöksensä julkistaminen esimerkiksi talvella olisi johtanut poliittiseen kriisiin, jossa istuva pääministeri olisi joutunut ilmeisesti eroamaan välittömästi.

Olisiko Vanhanen valittu keskustan puoluekokouksessa jatkamaan puheenjohtajana ja käytännössä myös pääministerinä, jollei hän olisi ilmoittanut luopuvansa tehtävästä? Tätä on mahdotonta tietää, mutta jos oikeuskanslerin päätös olisi tullut ennen puoluekokousta, ei Vanhasella olisi ollut mahdollisuutta jatkaa puheenjohtajana. Muutenkin Vanhasen jatko ei olisi ollut mitenkään kirkossa kuulutettu, sillä keskustan gallupkannatus oli jatkuvassa laskussa ja Matti Vanhasen maine oli ryvettynyt mediassa ja ihmisten silmissä vaalirahoitussotkun takia pahemman kerran. Vanhanen itse sanoi A Talkin haastattelussa viime keskiviikkona, vieläpä kahteen otteeseen omasta aloitteestaan (!), että hän uskoo, että olisi voittanut puheenjohtajaäänestyksen. Tämä on tietenkin vain Vanhasen omaa jälkijättöistä "pullistelua", jonka tarkoitus on väittää, että vaalirahoitussotkujen tutkinnan eteneminen ei ollut hänen eroilmoituksensa syy.

Matti Vanhaselle järjestyi sitten yllättävän nopeasti työpaikka toisen edunvalvontajärjestön eli Perheyritysten liiton palveluksessa. Pääministeri Vanhanen ei kelvannut metsäteollisuuden edunvalvojaksi, mutta pienen liiton lobbaajaksi ex-pääministeri Vanhanen pääsi vaivattomasti.

Vanhasen päätehtävänä on lobata perintöveron poistaminen yritysten sukupolvenvaihdostilanteissa. Perheyrittäjien liitto (PYL) onnistui lobbaamaan jo Vanhasen II-hallituksen hallitusneuvottelujen yhteydessä sanotun perintöveron poistamisidean hallitusohjelmaan, mutta hallitus sai toteutetuksi vain veron huojennuksen. Se, altistuvatko poliitikot ex-pääministerin jatkolobbaukselle yhtä helposti, nähdään seuraavien hallitusneuvottelujen aikana.

Matti Vanhanen selitykset jääviysasian tutkinnan yhteydessä ovat vaihdelleet. Tammikuussa 2010 Vanhenen vakuutti tiukkasävyisesti, ettei hän ollut jäävi Nuorisosäätiön asiassa ja että hänellä oli tästä ex-oikeuskansleri Paavo Nikulan ilmoittama kanta. Oikeuskanslerinvirastosta ei ole kuitenkaan löytynyt dokumenttia Nikulan sanotusta mielipiteestä. Oikeuskanslerin viikontakaisen päätöksen jälkeen Vanhanen muutti selitystään ja sanoi, että hän ei vain yksinkertaisesti hoksannut asiaa, siis esteellisyyttään hallituksen istunnoissa.

Keskustan puoluesihteeri ja pääministeri Vanhasen erityisavustaja Timo Laaninen riensi Vanhasen apuun "kolmen sekunnin päätöksentekoa" koskevalla selityksellään. Pääministerillä laajoine esikuntineen (valtiosihteeri, erityisavustajat, avustajat jne.) oli kuitenkin erinomaisen hyvät edellytykset perehtyä esityslistoihin hyvissä ajoin ennen valtioneuvoston yleisistuntojen pitämistä, joten tuo selitys ei kelpaa alkuunkaan. Lisäksi Vanhanen toimi esteellisenä, ei vain yhdessä, vaan kaikkiaan kuudessa istunnossa. Kun vielä useat muut ministerit hoksasivat vetäytyä RAY:ä koskevasta päätöksenteosta esteellisinä, jäävät Vanhasen hoksaamisselitykset omaan arvoonsa.

Oikeuskanslerin päätöksen julkistamisen jälkeen Vanhanen valitteli sitä, ettei hän ole voinut kertoa julkisuuteen omaa käsitystään esteellisyysasiassa; Jonkan päätöksessä Vanhasen vastinetta ja selitystä ei ole referoitu. Perustuslakivaliokunnan viime tiistain istunnon jälkeen valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ilmoitti, että Vanhasella ei ole estettä kertoa julkisuuteen omaa käsitystään asiasta. Tämän jälkeen Vanhanen kuitenkin vetäytyi kuoreensa ja ilmoitti, että oman oikeusturvansa takia hän ei tule antamaan asiassa lausuntoa ennen kuin häntä on kuultu henkilökohtaisesti ensi viikon torstaina pidettävässä perustuslakivaliokunnan kokouksessa. Mutta jo seuraavana päivänä eli viime keskiviikkona Vanhanen oli TV 1:n A-Plus-ohjelman haastateltavana. - Aika poukkoilevia tuntuvat Vanhasen selitykset olevan.

322. Kansanedustajan lahjustuomion perustelut eivät vakuuta

Reissusta iltasella palattua pisti silmiin uutinen, jonka mukaan kansanedustaja Petri Salon lahjussyyte on hylätty Pohjanmaan (Vaasan) käräjäoikeudessa. Kun olen käsitellyt tapausta aiemmin kahdessa blogijutussani (305/11.8. ja 314/10.9.), niin muutama pikakommentti myös tuomion johdosta on paikallaan.

Törkeän ylinopeuden - Salo ajoi 138 km:n tuntinopeutta kahdeksankympin nopeusrajoitusalueella - osalta syyte meni läpi ja syytteen ja ylinopeuden kiistänyt Salo tuomittiin 60 päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta eli maksamaan sakkoa yhteensä 3 780 euroa.

Kyseisen syytteen osalta käräjäoikeus piti todistajana kuullun vanhemman konstaapelin todistusta kaikilta osin paikkansapitävänä. Käräjäoikeuden mukaan todistuksen valossa ei jäänyt minkäänlaista epäilyä siitä, etteikö Salo olisi ajanut edellä mainittua ylinopeutta.

Sen sijaan syyte lahjoman antamisesta hylättiin. En ole nähnyt käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mutta ne perustelut, joita tiedotusvälineissä on kerrottu, eivät kyllä minua vakuuttaneet.

Syytteen hylkääminen perustui lehtitietojen mukaan ensi sijassa siihen, että Salon menettelystä - kahvikupin tarjoamisyritys poliisille - puuttui lain vaatima tahallisuus. Tahallisuus, mutta mihin? Tätä ei ole perusteluissa lehtitietojen mukaan tarkemmin eritelty.

Ilta-Sanomissa haastateltu professori Pekka Viljanen, joka on väitellyt lahjusrikoksista, sanoo, että "yleisen elämänkokemuksen mukaan ei ole kovin uskottavaa, että kukaan yrittäisi kahvikupillisella lahjoa poliisia. Toisin sanoen, kukaan ei voi uskoa onnistuvan lahjomaan kahvikupilla, sanoi Viljanen.

Niin, epäuskottavaltahan tuo asia toki tuntuu, mutta onhan tässä maailmassa ja myös oikeuskäytännössä usein jouduttu kokemaan monia muitakin yleensä epäuskottavina pidettyjä asioita todeksi!

Syyttäjä esitti oikeudessa näyttöä sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan epäuskottavan väitteensä tueksi. Minusta syyttäjä myös onnistui tehtävässään, ainakin jos lehtikommentteja on uskominen. Edellä mainittu LP:n poliisimies, jonka sanaan ja todistukseen oikeus uskoi ylinopeusasiassa, kertoi nimittäin, miten Salo oli yrittänyt saada todistajan painamaan ylinopeusasian villaisella ehdottaen lopuksi Salon tarjoamille kahveille menemistä.

Kyseisestä asiasta eli siis lahjusyrityksestä ja asian villaisella painamisella oli kysymyksessä sana vastaan sana -tilanne. Toisella puolella oli ylinopeudesta syytetyn ja nyt siis myös tuomitun syytetyn sana, toisella puolella taas todistajana valan nojalla kuullun poliisimiehen kertomus. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta, vaan hän voi valehdella vapaasti joutumatta valehtelustaan vastuuseen. Kumpaa tuomioistuimen tulee lähtökohtaisesti uskoa?

Joutuu vakavasti kysymään, että kun käräjäoikeus uskoi ylinopeusasian osalta yksinomaan todistajana kuullutta poliisimiestä, niin miksi oikeus ei sitten uskonut todistajaa myös villaisella painamisen osalta? Miksi oikeus uskoi tässä kohdin yksinomaan syytettyä, jonka kertomalle oikeus ei pannut mitään painoa ylinopeuden osalta! Eikö tässä ole selkeä ristiriita? Minusta on. Sitä, onko oikeus mitenkään perustellut tätä ristiriitaa ja millä tavalla, en tiedä.

Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus ei ole pannut todistusharkinnassaan lainkaan painoa syytetyn motiiville ja asian suurelle merkitykselle, jollainen kansanedustaja ja poliisi Salolla ylinopeusasiassa aivan ilmiselvästi oli. Jos näin todella on asian laita, rasittaa oikeuden ratkaisun perusteluja minusta kyllä selkeä puute ja yhden syytettä tukevan seikan sivuuttaminen. Salolla oli ylinopeusasiassa todella paljon pelissä, kuten olen aiemmin blogissani todennut, eli koko kansanedustajan ura, mahdollisesti poliisin ammattikin. Siksi ei olisi ollut mikään suuri yllätys ja täysin epätodennäköinen asia, että hän olisi turvautunut viimeisenä keinonaan - taivuttelun lisäksi - pullakahvien tarjoamiseen, jotta asia olisi painettu villaisella ja hän olisi päässyt siitä kuin koira veräjästä eli pelkällä huomautuksella.

Käräjäoikeuden ohella myös professori Pekka Viljanen näyttää sivuuttavan tämän kovan faktan kommentissaan tyystin. Jos kansanedustaja, joka on siviiliammatiltaan poliisi, on rikosasiassa kovan paikan edessä eli epäiltynä törkeästä liikennerikoksesta, niin tuolloin sanotun alkuperäistodennäköisyyden mukaan yleensä epätodennäköiseltä vaikuttava hypoteesi ei käytännössä ehkä olekaan kovin outo ja poissuljettu vaihtoehto. Epätodennäköisenä sen sijaan voidaan mainitussa tilanteessa pitää sitä, että rikoksesta epäilty kokenut poliisimies ryhtyisi tarjoamaan pullakahveja vain ikään kuin hyvää hyvyyttään.

Seuraava kohta käräjäoikeuden perusteluissa, joka ei vakuuta, koskee tarjotun etuuden arvoa. Käräjäoikeuden mielestä pullakahvit on "niin pieni ja mitätön lahja", ettei lahjusrikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä. Laissa ei ole kuitenkaan asetettu etuudelle mitään markkamääräistä tai muutakaan arvoa tai alarajaa; laissa ei siis säädetä eikä lioin tarkoiteta, että sinänsä pienellä tai vähäisellä lahjalla ei voitaisi lahjoa tai yrittää lahjoa virkamiestä. (Muistettakoon, että lahjuksen antamisesta tuomitaan myös se, joka yrittää lahjoa virkamiehen laissa mainitulla tavalla.)

Kuten professori Viljanenkin sanoo haastattelussaan, "teoriassa" kahvikuppikin voi olla lahjus. "Jos kuvitellaan tilanne, että asianomainen sanoo poliisille, että luovuthan tämän asian eteenpäin viemisestä, jos tarjoan kahvit", niin silloin kyseessä on Viljasen mukaan lahjuksen antaminen. Viljasen mukaan "elävässä elämässä" tämmöinen tarjous on hyvin epätodennäköinen.

Professori Viljanen arvioi Petri Salon tapausta lähinnä lakipykälien ja teorian kannalta eli siltä kantilta, miten asioiden ja tilanteiden yleensä oletetaan olevan. Elävässä elämässä, johon Viljanen itsekin viittaa, tilanteet ja asetelmat voivat kuitenkin olla toisinaan koko lailla erilaisia miltä niiden yleensä odotetaan tai edellytetään näyttävän. Tuomioistuimen pitää ottaa huomioon myös ja ensi sijassa juuri kunkin tapauksen erityispiirteet ja näyttö, jota syytteen tueksi esitetään. Muutenhan oikeudenkäynneissä ei olisi mitään mieltä, vaan tuomioita voitaisiin jaella tutkijoiden ja professorien kammioista käsin.

Puuttumatta po. seikan osalta enemmälti Salon tapaukseen totean vain, että syyttäjän todistaja juuri kertoi, ainakin lehtitietojen mukaan, että Salo yritti saada poliisimiehen luopumaan asian eteenpäin viemisestä juuri pullakahveja tarjoamalla. Todistaja oli ainakin saanut tuollaisen käsityksen. Minusta näytön arvioinnissa pitäisi panna painoa myös sille miltä syytetyn teko tarjotun etuuden saajasta näytti. Näyttää kuitenkin siltä, että käräjäoikeus on sivuuttanut tämänkin seikan perusteluissaan.

Suorastan humoristinen tai surkuhupainen on käräjäoikeus toteamus - kun kyse on tarjotun lahjan suuruudesta tai vähäisyydestä - että Salon ehdottama kahvin juominen (kyse oli kai kuitenkin, ei vain juomisesta, vaan tarjoamisesta) on "tavanomaista toimintaa kansanedustajan asemassa olevalle henkilölle." Tällainen lausuma oikeuden perusteluissa panee kyllä epäilemään, että oikeus on mennyt pahemman kerran niin sanotusti kansanedustajan ja hänen edustamansa retoriikan retkuun! Kuten muistamme, Petri Salo suorastaan kerskui käräjäoikeuden istunnossa sillä, keitä merkkihenkilöitä ja kuinka monta ihmistä hän on kansanedustajana kahvittanut! Mutta kyllä oikeudella luulisi olevan sen verran todellisuuden tajua, että se osaisi erottaa, missä tilanteessa ja missä tarkoituksessa kahvikutsuja on korrektia esittää ja missä taas ei!

Jos juttu menee syyttäjän valituksesta hovioikeuteen, niin pitäisin selvänä, että hovioikeus kyllä "siivoaa" moisen lausuman tuomion perusteluista, vaikka lopputulos ei muuttuisikaan.

Vielä yksi kummallisuus käräjäoikeuden perusteluissa. Käräjäoikeuden mukaan ei ole tavatonta, että tutkaan ylinopeutta ajaneet kuljettajat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella. Hohhoijaa, onpa tämäkin peruste! Totta varmaan on, että lievää ylinopeutta ajavat autoilijat pyytävät päästä pelkällä huomautuksella tai päiväsakkojen sijasta lievemmällä rangaistuksella eli rikesakolla. Mutta käräjäoikeus on ummistanut täydellisesti silmänsä siltä tosiasialta, että Salon tapauksessa ei ollut kyse tällaisesta tilanteesta, vaan erittäin tuntuvasta eli 58 km:n suuruisesta ylinopeudesta, joka konstituoi aina törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja josta ei milloinkaan voi selvitä pelkällä huomautuksella. Joka tällaista esittää tien päällä poliisille ja yrittää kiistattomasta näytöstä huolimatta vakuutella, että ajoi vain vähän yli kahdeksaakymppiä, on kyllä siinä määrin härski tyyppi, että hänen voidaan hyvin kuvitella yrittävän toistakin härskiä temppua eli poliisin lahjomista ja asian villaisella painamista pullakahveilla! - Please, hieman enemmän psykologista silmää, käräjäoikeus!

Käräjäoikeus on sivuuttanut lehtitietojen mukaan perusteluissaan syytettä tukevat seikat, mutta puolustelee pitkin matkaa Saloa ja tämän menettelyä. "Hän on mahdollisesti asettanut sanansa osittain huolimattomasti, mutta ei kuitenkaan huonommin kuin joku muu samassa tilanteessa", käräjäoikeus perusteli. Mistä käräjäoikeus muka tietää, miten "joku muu" on asettanut tai tulee asettamaan sanansa "vastaavassa tilanteessa."? Ei tietenkään mistään, elleivät sitten käräjätuomarit ole itse menetelleet vastaavassa tilanteessa samalla tavalla! On hyvin ja erittäin epätodennäköistä, että kukaan - kansanedustajia ehkä lukuun ottamatta - voisi olla niin härski, että ryhtyisi puhumaan itselleen pelkkää huomautusta poliisilta, jos on on ylittänyt räikeästi suurimman sallitun nopeuden ja tietää, että teko tuomitaan käytännössä aina törkeänä liikennerikoksena.

No niin, tällaista tuli mieleen ensi alkuun, kun luin netistä oikeusjutun uutisoinneista. Syyte siis hylättiin ja voihan tuolla tavalla perusteltuun ratkaisuun toki päätyä, jos oikeus ummistaa silmänsä lähes kaikilta syytettä tukevilta seikoilta, kokemuslauseilta ja todisteilta.

Salo on toki syytön lahjuksen antamiseen, koska syyte on hylätty, mutta asian käsittely jatkunee hovioikeudessa ja mikseipä vielä korkeimmassa oikeudessakin. Kyllä tällaisesta tapauksesta pitää valituslupa ilman muuta myöntää - olipa hovioikeuden tuomio kumpaan suuntaan tahansa - sillä onhan tapauksen ratkaisulla paljon suurempi käytännöllinen merkitys kuin konsaan jollakin nänninimemisjutulla.

Jos käräjäoikeuden tuomio jäisi perusteluineen päivineen voimaan, niin silloin me kaikki lievästä ylinopeudesta kiinnijääneet voimme vastaisuudessa levollisin mielin yrittää päästä pälkähästä ehdottomalla meidät kiinni napanneelle poliisisedälle tai -tädille pullakahveille menoa. "Minä kyllä tarjoan, saisiko konstaapelille olla kahvin kanssa munkki vai viineri." Voisimme sitten katsoa vielä vähän tätä sakkoasiaakin siellä kupin ääressä"?

En tiedä, miten siinä kävisi. Mutta yksi asia on varma, jos käräjäoikeuden tuomio jää sellaisenaan voimaan: Kansanedustajat voivat aina huoleti ja ilman lahjussyytteen uhkaa yrittää selvitä sakoistaan pullakahveilla olipa heidän ylinopeutensa tai muu liikennerikoksensa sitten kuinka törkeää luokkaa tahansa. Onhan käräjäoikeus nyt vahvistanut arvovaltaisesti, että kahvien tarjoaminen on kansanedustajille täysin tavanomaista ja hyväksyttävää menettelyä!

Ilta-Sanomien haastattelussa Petri Salo tuntuu voitosta huolimatta heittäytyvän ikään kuin marttyyriksi toteamalla, että tapausta käsitellään vielä korkeimmissa oikeusasteissa ja että "muutaman vuoden tässä hirressä varmaan riippuu." Löysässä hirressä riippuminen - niin sitähän on nyt liikkeellä. Tekisi mieli sanoa, että saa riippuakin, jos tuossa asemassa oleva henkilö toimii sillä tavalla kuin toimi.

321. Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt

Perustuslakivaliokunta kokoontui tänään puimaan tapaus Vanhasta

1. Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tullut tunnetuksi muun muassa syytesuojastaan. Aina kun Berlusconi on noussut valtaan, hän on säädättänyt lain, joka takaa laajan syytesuojan pääministerille ja muille korkea-arvoisille poliitikoille eli presidentille ja parlamentin molempien kamareiden puhemiehille. Viimeksi Berlusconi runnoi syytesuojalain läpi noustuaan vuonna 2008 kolmatta kertaa pääministeriksi. Syytesuoja on ollut tarpeen, sillä Berlusconia vastaan oli nostettu syytteet kahdessa lahjusjutussa ja yhdessä veropetosjutusssa.

2. Viime vuoden lokakuussa Italian perustuslakituomioistuin päätti, että Berlusconin syytesuoja on perustuslain vastainen. Tuomioistuimen mukaan syytesuojalaki rikkoo periaatetta, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat tasavertaisia lain edessä. Edellisen kerran Berlusconin syytesuoja kaatui perustuslakituomioistuimessa vuonna 2004.

3. Suomessa on suhtauduttu ihmetellen ja joskus jopa naureskelleen Berlusconin itselleen hankkimaan syytesuojaan. Mutta itse asiassa myös meillä ministereillä on vankka syytesuoja, vaikka mainittua termiä ei juuri käytetäkään. Ministereiden syytesuoja ei merkitse täydellistä lainkäytöllistä immuniteettia eli koskemattomuutta, joka kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan diplomaattisille edustajille ja perustuslain mukaan tasavallan presidentille. Ministerin rikos- ja rikosprosessuaalinen asema on kuitenkin suojattu muihin virkamiehiin verrattuna monessa merkittävässä kohtaa.

4. Tämä ilmenee ensinnäkin siinä, että ministerin virkarikoksia koskeva syytekynnys on huomattavasti korkeampi kuin virkamiehillä yleensä. Normaalisti virkasyytteen nostamiseen riittää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä. Ministerisyytteen osalta syytteen nostamiselle on sitä vastoin säädetty erityisiä edellytyksiä. Perustuslain (PL) 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä (ministeriä) vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

5. Erityistä syytekynnystä on perusteltu sillä, että ministerisyytettä ei tulisi käytää esimerkiksi merkitykseltään vähäisten menettelyvirheiden käsittelyyn (HE 1/1998 vp. s. 171). Erityisiä edellytyksiä ministerin rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle on perusteltu poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamisella. Tämä on hieman hämärä perustelu, joka ei sano oikeastaan mitään. Hallituksen esityksen mukaan syyttämiskynnyksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella yksittäistä ministeriä, vaan laajemmin koko valtioneuvoston toimintaedellytyksiä. Se, mitä kyseisellä lausumalla on itse asiassa tarkoitettu, on jäänyt hallituksen esityksen perusteluissa kertomatta.

6. Hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan kysymys siitä, miltä ministerin erityinen syytekynnys näyttää kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudellisen tasa-arvon kannalta katsottuna. Juuri tällä perusteellahan Italian perustuslakituomioistuin on kumonnut kahdesti Berlusconin syytesuojan. Erityinen syytesuoja ja virkavastuun erityinen toteuttamismekanismi valtakunnanoikeuksineen ym. kummallisuuksineen on tehnyt ministereistä poliittisesti ja juridesti etuoikeutetun luokan, rälssin, joka nauttii valtiovallan erityistä suojelua.

7. Suomessa ministerivastuuasioissa omaksuttu erityinen syytekynnys lienee kansainvälisessä vertailussa melko harvinainen. Monissa maissa ministerisyytteen osalta on omaksuttu normaali syytekynnys. Ministerisyytteiden nostamista ei käytännössä juuri esiinny, mikä johtuu siitä, että ministerit eroavat tehtävästään heti vapaaehtoisesti, kun ovat jääneet kiinni tai heitä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisista tai vaikkapa esteellisyydestä.

8. Suomessa poliittinen kulttuuri on sen sijaan paljon paksunahkaisemman käytännön läpitunkema. Rötöksiin virassa tai sen ulkopuolella taikka muuten moitittavaan tahi hälyttävään (esim. sadat tekstarit "kaunottarille") menettelyyn syyllistyneet ministerit roikkuvat sitkeästi kiinni tuoleistaan, vaikka luottamus heihin olisi mennyt. Suomessa virassaan töpännyt ministeri voi luottaa siihen, ettei hänen töppäykseensä ei hevin puututa, koska a) syytekynnys on korkea ja b) syyte olisi käsiteltävä erikseen koolle kutsuttavassa valtakunnanoikeudessa, mikä puolestaan c) edellyttää eduskunnan päätöstä.

9. Ministerisyyteasiat käsitellään erityistuomioistuimessa eli valtakunnanoikeudessa (PL 114.1 §). Valtakunnanoikeus on kokoontunut reilun 90 vuoden aikana vain neljä kertaa. Vaikka ministerisyyteasioita olisi enemmän, on valtakunnanoikeus nykyoloissa aikansa elänyt elin. Se on jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin muitakin tiettyjä etuoikeuksia nauttineiden säätyjen eli aateliston ja papiston jäseniä ei saanut tuomita rahvaan eli porvariston ja talonpoikien tuomioistuimissa (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet), vaan heitä varten oli olemassa omat oikeusistuimensa. Sen jälkeen kun sääty-yhteiskunnasta oli päästy, käsiteltiin useimpien korkeiden tai ainakin korkeahkojen virkamiesten virkasyyteasiat kuitenkin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa. Tämä käytäntö jatkui aina 2000 -luvulle asti. Hovioikeus oli virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste esimerkiksi ministeriöiden osasto- ja jopa toimistopäällikön asemassa oleville virkamiehille, sanoin yliopistojen professoreille.

10. Virkasyytefoorumin sääntelyssä mentiin lähes naurettavuuksiin asti, sillä vielä 1990-luvun alussa hovioikeus oli lain mukaan virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste, kun syytteeseen oli asetettu vaikkapa matkailun edistämiskeskuksen yleisen osaston päällikön tai ammatinvalinnan ohjauksen piiritoimiston toimistopäällikön taikka oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija.

11. Nykyisin lainsäädäntö on puheena olevassa kohdin järkiintynyt niin, että ensimmäisenä asteena hovioikeus käsittelee ainoastaan käräjäoikeuden laamannia ja käräjätuomaria, valtionsyyttäjää ja kihlakunnansyyttäjää sekä korkeimman oikeuden esittelijää vastaan ajettavat virkasyyteasiat. Valtakunnanoikeus käsittelee ministerisyytteiden lisäksi oikeuskansleria, oikeusasiamiestä, korkeimpien oikeuksien jäsentä sekä valtakunnansyyttäjää koskevat virkasyyteasiat. Kaikkein muiden virkamiesten virkasyyteasia käsitellään ensimmäisenä oikeusasteena käräjäoikeudessa.

12. Valtakunnanoikeus voitaisiin aivan hyvin lakkauttaa ja siirtää sille nyt kuuluvien asioiden käsittely joko (Helsingin) hovioikeudelle tai suoraan korkeimmalle oikeudelle. Jos halutaan, niin hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kokoonpanoon voisi ministerisyyteasioita käsiteltäessä kuulua kaksi eduskunnan valitsemaa jäsentä. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoonhan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä viiden ammattituomarin lisäksi. Todettakoon, että sotilasrikosasioiden käsittelyyn hovioikeudessa ja KKO:ssa osallistuu kaksi sotilasjäsentä; hovioikeuden sotilasjäsenen tulee olla vähintään majurin ja KKO:n sotilasjäsenen vähintään everstin arvoinen.

13. Mikä viranomainen voi käynnistää esitutkinnan ministerivastuuasiassa? Tästä valitsee epätietoisuutta, sillä perustuslaissa asiasta ei ole nimenomaista säännöstä. Yhtä mieltä on oltu siitä, että poliisi tai syytäjäviranomainen ei voi sitä tehdä. Eri mieltä on oltu siitä, kuukuuko oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi yksinomaan perustuslakivaliokunnalle vai myös ylimmille laillisuusvalvojaviranomaisille eli oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle.

14. PL 112 §:n 1 momentin mukaan jos oikeuskansleri havaitsee valtioneuvoston tai ministerin taikka tasavallan presidentin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Myös oikeusasiamiehellä on vastaava oikeus tehdä huomautus ja ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

15. PL 115 §:n 1 momentissa säädetään siitä, millä tavoin ministerivastuuasia voi tulla vireille perustuslakivaliokunnassa; ensimmäisessä kohdassa mainitaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehenperustuslakivaliokunnalle tekemä ilmoitus. Pykälän 2 momentin mukaan valiokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta. Ministerivastuulain (196/2000) 4 §:n mukaan perustuslakivaliokunta voi ministerivastuuasiaa käsitellessään pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi.

16. Ministerivastuulain 4 §:n nojalla on kyllä selvää, että perustuslakivaliokunta voi määrätä esitutkinnan käynnistämisestä. Kysymys on siitä, sulkeeko tämä lainkohta pois oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen oikeuden määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Tässä kohdin on oleellista se, mitä PL 112 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, kun siinä sanotaan, että oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä on oikeus ryhtyä tarvittaessa "muihin toimenpiteisiin." Kuuluuko näihin toimenpiteisiin myös valta määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Lain esityöt vaikenevat kysymyksestä, joka on siis tulkinnanvarainen.

17. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on omaksunut kannan, jonka mukaan oikeuskanslerilla ei ole mahdollisuutta määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasiassa. Tämä ilmenee myös Jonkan viime viikolla antaman Matti Vanhasen esteellisyyttä koskevan päätöksen perusteluista. Jonka mukaan esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa, oikeuskansleri voi tehdä ainoastaan PL 115 §:n mukaisen ilmoituksen valiokunnalle.

18. Jaakko Jonkka sanoo Vanhas-päätöksensä perusteluissa, että mainittua kantaa "voidaan pitää nykylainsäädännön mukaisena vallitsevana kantana." Hän viittaa kahteen 2-3 vuotta sitten kirjoittamaansa artikkeliin, joissa hän omaksunut kyseisen kannan. Mutta onko mainittu kanta sittenkään niin selvä ja "valitseva", kun oikeuskansleri antaa ymmärtää? Jonkan päätöksen jälkeen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että oikeuskanslerin ei olisi tarvinnut "vielä" tuoda asiaa perustuslakivaliokunnalle, vaan olisi ollut toivottavaa, että "asia olisi tullut meille mahdollisimman valmiina ratkaistavaksi." Tätä tuskin voi ymmärtää muuten kuin että Sasin mielestä oikeuskansleri olisi voinut itse päättää esitutkinnan käynnistämisestä.

19. Eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio on pohtinut sanottua esitutkinnan aloittamisasiaa viitisen vuotta sitten. Rusi-tapauksen yhteydessä oikeusasiamiehen toimistossa nousi esiin kysymys siitä, onko poliisilla itsenäistä toimivaltaa päättää esitutkinnan aloittamisesta tasavallan presidentin tai valtioneuvoston jäsenen virkatoimen johdosta. Tällöin heräsi myös kysymys siitä, ovatko oikeusasiamies ja oikeuskansleri toimivaltaisia määräämään esitutkinnan toimitettavaksi sanotuissa asioissa. Asiassa hankittiin sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunto sekä Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunto ja selvitys. Myös valtakunnansyyttäjältä pyydettiin lausunto.

20. Oikeusasiamies lausui asiasta seuraavaa:

Niin sanotuissa ministerivastuuasioissa noudatettavista menettelyistä on säädetty perustuslaissa (731/1999; jäljempänä PL) sekä laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä (196/2000; jäljempänä ministerivastuulaki). Menettely näissä asioissa poikkeaa monessa suhteessa tavanomaisesta rikosprosessista. Poliisin ja ylimpien laillisuusvalvojien toimivallasta esitutkinnan aloittamiseen ei ole säädetty näissä tai muissakaan laissa. Myös ratkaisukäytäntöä voidaan pitää epäyhtenäisenä.

Käsitykseni onkin, että kysymys siitä, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä tai valtioneuvoston oikeuskanslerilla oikeutta määrätä esitutkintaa toimitettavaksi

ministerivastuuasiassa, on tulkinnanvarainen. Asiassa voidaan esittää sekä oikeutta puoltavia että vastustavia argumentteja.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuvia näkökohtia

Ylimmillä laillisuusvalvojilla on perusoikeusuudistusta edeltäneessä oikeuskäytännössä katsottu olevan oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi ministerivastuuasioissa. Perustuslakia tai ministerivastuulakia säädettäessä ei lausuttu, että tämä oikeus olisi lakannut. Tätä oikeutta määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa on tosiasiallisesti myös käytetty perustuslain muutosta edeltäneellä ajalla.

Suoraa lisätukea ylimpien laillisuusvalvojien oikeudelle antavat ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodot. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 8 §:ssä on nimenomaisesti säädetty oikeusasiamiehen oikeudesta määrätä esitutkinta toimitettavaksi tutkittavanaan olevan asian selvittämiseksi. Valtioneuvoston jäsenen menettely kuuluu oikeusasiamiehen tutkittaviin asioihin.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 8 §:ssä asiasta on säädetty asiallisesti vastaavasti. Oikeus käynnistää esitutkinta ilmenee säännöksestä virka-avun saamisen muodossa seuraavasti: "oikeuskanslerilla on tehtäviään suorittaessaan oikeus viipymättä saada kaikilta viranomaisilta sellaista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen".

Myöskään eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia tai valtioneuvoston

oikeuskanslerista annettua lakia säädettäessä ei viitattu siihen, että oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi olisi tarkoitettu rajata pois joltakin laillisuusvalvonnan osa-alueelta, vaikka viimeksi mainitut lait on säädetty perustuslain ja ministerivastuulain säätämisen jälkeen.

Selvää on, että yksinomainen toimivalta ministerivastuuasiassa nostettavasta syytteestä kuuluu perustuslakivaliokunnalle. Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus esitutkinnan määräämiseen ei poista tai rajoita tätä toimivaltaa. Menettely voi kuitenkin parantaa perustuslakivaliokunnan päätöksenteon edellytyksiä jo ilmoitusasian käsittelyn alkuvaiheissa. Ministerivastuulain esitöissä on korostettu intressiä selvittää tosiasioita koskeva aineellinen totuus.

Asiaa voidaan tarkastella myös siltä kannalta, millaiseksi rikoksesta epäillyn oikeusturva muodostuisi siinä tapauksessa, että perustuslain 115 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ilmoitus tehdään sen jälkeen, kun henkilöä on ensin kuultu ylimmän laillisuusvalvojan toimesta hallinnollisessa menettelyssä, ja että häntä kuullaan tämän jälkeen samoista seikoista rikoksesta epäiltynä perustuslakivaliokunnan määräämässä esitutkinnassa.

Tässä tilanteessa erityisen keskeistä on rikoksesta epäillylle kuuluva oikeus olla myötävaikuttamatta oman epäillyn rikoksensa tai syyllisyytensä selvittämisestä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja ei ole ehdoton oikeus, mutta se voi tulla loukatuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöltä on ensin vaadittu selvitystä hallinnollisella pakolla, ja näin saatuja tietoja käytetään sittemmin rikosprosessin puitteissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio O'Halloran and Francis v. Iso-Britannia (29.6.2007) kohta 55). Itsekriminointisuoja ei itsessään estä käyttämästä rikosprosessin

ulkopuolisia hallinnollisia selvityskeinoja. Se voi kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa mahdollisuuksia käyttää rikosprosessissa sellaisia tietoja, jotka on saatu tätä ennen hallinnollisella pakolla.

Laillisuusvalvonnassa virkarikoksen sisältävät asiat on yleensä perusteltua siirtää selvitettäväksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esitutkintamenettelyssä. Tämä johtuu yhtäältä rikoksesta epäillyn oikeusturvavaatimuksista, toisaalta tarpeesta turvata asian rikosoikeudellisen käsittelyn edellytykset. Molemmissa suhteissa ongelmaksi voi nimittäin koitua se, että hallinnollisella pakolla tutkinnan kohteelta hankitun aineiston käyttäminen osoittautuisi kielletyksi sittemmin tarpeelliseksi arvioidussa rikosprosessissa.

Oikeuden olemassaoloa vastaan puhuvia näkökohtia

Erityisesti perustuslain ja ministerivastuulain systematiikasta on johdettavissa perusteita sille, että esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan käsissä. Ministerivastuulain 1 §:n mukaan lain 2 lukua - otsikoltaan ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa - sovelletaan tutkittaessa (muun muassa) valtioneuvoston jäsenen virkatointen

lainmukaisuutta. Tästä näkökulmasta voidaan katsoa, että valtioneuvoston jäsenen virkarikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä on säädetty tyhjentävästi perustuslaissa ja ministerivastuulaissa.

Voidaan myös ajatella, että pelkästään laillisuusvalvonnalliset tarpeet eivät edellytä esitutkinnan käynnistämismahdollisuutta, vaan että tällainen tarve tulee vasta syyttäjäroolin myötä. Toisin kuin ennen perustuslain säätämistä, ylimmillä laillisuusvalvojilla ei ole enää syyttäjäroolia ministerivastuuasioissa (PL 114 §:n 3 momentin mukaan syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä).

Johtopäätökset

Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa jää käsitykseni mukaan nykyisessä oikeustilassa

tulkinnanvaraiseksi.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuu erityisesti ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodonmukainen, vakiintunut ja looginen tulkinta. Oikeutta vastustavat argumentit ovat luonteeltaan systeemiargumentteja, ja siten edellistä implisiittisempiä.

Pidän vallitsevaa oikeudellista tilaa epätyydyttävänä. Mahdollisesti yllättäen eteen tulevien ministerivastuuasioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän selvittämisen turvaamiseksi pidän tärkeänä, että tutkintamenettelyt sekä eri viranomaisten keskinäiset toimivaltasuhteet ovat selvät ja kaikkien toimijoiden tiedossa.

Pidän ministerivastuuasioissa noudatettavien käytäntöjen selkiyttämistä lainsäädännössä tärkeänä. Käsitykseni mukaan ministerivastuuasioiden tutkintajärjestelyitä koskevaa sääntelyä olisi perusteltua täsmentää siten, että laista kävisi selvästi ilmi, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla toimivaltaa määrätä näissä asioissa

esitutkintaa suoritettavaksi.

Saatan edellä esittämäni käsityksen valtioneuvoston tietoon. Oheistan tähän esitykseeni asiaa koskevan 12.11.2007 päivätyn muistion. Siitä lähemmin ilmenevin perustein olisi käsitykseni mukaan perusteltua harkita myös sitä, tulisiko ministerivastuuasian esitutkinnan käynnistämisen edellytyksistä samoin kuin kysymyksestä esitutkintaviranomaisten itsenäisestä toimivallasta käynnistää esitutkinta ministerivastuuasiassa säätää laissa nykyistä selvemmin.

Lähetän tämän esitykseni tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, sisäasiainministeriölle, oikeusministeriölle ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

21. Näin siis eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio 20.12.2007 (Dnro 876/2/05). Oikeusasiamiehen kannanottoon on liitetty asian esittelijänä toimineen Pasi Pölösen laaja, 12.11.2007 päivätty seikkaperäinen muistio.

22. On hämmästyttävää, että oikeusasiamiehen perusteltu päätös, joka on lähetetty tiedoksi muun muassa oikeusministeriölle, ei ole antanut oikeusministeriössä aihetta toimenpiteisiin tulkinnanvaraisen oikeustilan selvittämiseksi lakia muuttamalla. Ei, vaikka parhaillaan on vireillä lainsäädäntötyö perustuslain eräiden säännösten tarkistamiseksi.

23. Minusta oikeusasiamiehen kannanotossa esitetyt pro-näkökohdat ovat punninnassa contra-näkökohtia selvästi painavampia. Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tulisi siis antaa toimivalta päättää esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasioissa.

24. Nykyinen tilanne on omalaatuinen, sillä sen mukaan perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen kolmoisrooli ministerivastuuasioissa. Valiokunta toimii poliisina ryhtyessään oikeuskanslerin ilmoituksen perusteella kuulemaan asianosaisia ja tehdessään päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä. Toiseksi perustuslakivaliokunta toimii syyteharkintaa suorittavana syyttäjänä tehdessään eduskunnan täysistunnolle esityksen syytteen nostamisesta. Kolmanneksi perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen tuomarin rooli, jos se päätyy asiassa eräänlaiseen seuraamusluontoiseen syyttämättäjättämispäätökseen eli antamaan ministerille lainvastaisen menettelyn johdosta ainoastaan huomautuksen. Valiokunnan asemaa selkeyttäisi ja sen työtä keventäisi, jos oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä olisi toimivalta päättää esitutkinnan aloittamisesta. Esitutkinnan toimittamisen jälkeen valiokunta saisi silloin pöydälleen valmiin aineiston, jonka perusteella se päättäisi, onko asiassa aihetta esittää syytteen nostamista.

25. Yhteenvetona edellä esitetystä: 1) ministerivastuuasioiden syytekynnys on syytä alentaa normaalille tasolle, 2) oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle annettava oikeus määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ja 3) valtakunnanoikeus on syytä lakkauttaa ja siirtää sille kuuluvat tehtävät hovioikeudelle tai korkeimmalle oikeudelle. Syytteen nostaminen voi jää eduskunnalle.

320. Pitkä ja kallis palkkariita käräjillä

Iltalehdessä oli tänään seuraava uutinen:

Palkkakiista käräjillä tuli opettajalle huippukalliiksi. Kiljavan opistossa opettajana työskennellyt nainen joutuu maksamaan pitkän pennin.

Palkkakiista kävi todella kalliiksi Kiljavan opistossa opettajana työskennelleelle naiselle. Nainen hävisi tänään palkka- ja muita saatavia koskevan riitajutun SAK:n koulutussäätiötä vastaan. Hyvinkään käräjäoikeus velvoitti naisen korvaamaan osan koulutussäätiön vaatimista oikeudenkäyntikuluista eli jopa 300 000 euroa korkoineen.

Juttua valmisteltiin oikeudessa jo vuoden 2004 lopusta. Valmistelun kestoon vaikuttivat laaja todistelu ja muu aineisto, asianosaisten lukuisat vaatimukset ja asian edellyttämät valmistelutoimet. Myös pääkäsittelyn yhteydessä esitettiin laajaa suullista todistelua.

Tuomiosta ilmenee, että kehotukset pyrkiä jutussa ensisijaisesti sovintoon kaikuivat enemmän tai vähemmän kuuroille korville.

Kanteessa oli kysymys väitettyjen lähes 250 000 euron suuruisten saatavien velkomisesta SAK:n koulutussäätiöltä korkoineen. Saatavien on kerrottu kertyneen vuosien 1995 ja 2002 välillä. Nainen vaati muun muassa maksamattomista palkoista ja lomakorvauksista yhteensä 247 346,31 euroa. Lisäksi hän vaati oikeudenkäyntiin liittyviä asianosaiskuluja noin 60 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja lähes 500 000 euroa. SAK:n koulutussäätiö kiisti kanteen kokonaan. Käräjäoikeus hylkäsi jo aiemmassa välituomiossaan osan naisen vaateista vanhentuneina.

----

Tällaiset uutiset tuntuvat aina pöyristyttäviltä. Alioikeusprosessin kestäminen kuusi vuotta sinänsä tavallisen tuntuisessa työpalkkariidassa panee miettimään, onko oikeudenkäynnissä kaikki ollut kunnossa. Kanne koski yhden opettajan väitettyjä ylityökorvauksia vuosilta 1995-2002. Vastaaja väitti, että nainen oli kokonaispalkalla. Siis aivan tavallinen työsuhderiita. Miten ihmeessä siitä on saatu tuollainen mammuttijuttu aikaiseksi?

Millaista on ollut tuomarin prosessinjohto ja onko laissa olevia säännöksiä valmistelun tehokkuudesta ja joutuisuudesta otettu lainkaan huomioon vai onko niille niin sanotusti viitattu kintaalla? Onko jutussa todella pyritty sovinnolliseen ratkaisuun?

Minkään oikeusjutun käsittely ei saisi kestää alioikeudessa kuutta vuotta. Hyvinkään oikeudenkäynti on venähtänyt selvästi kohtuuttoman pitkäksi, jos asiaa arvioidaan vaikkapa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella.

Laki asettaa sekä riita-asian asianosaisille että heidän asianajajilleen samoin kuin tuomioistuimelle velvollisuuden huolehtia siitä, ettei valmistelu ja koko oikeudenkäynti kohtuuttomasti pitkittyisi.

Oikeudenkäymiskaaren (OK) 5 luvun 17 §:n 3 momentin mukaan "valmistelu on saatettava loppuun viivytyksettä. Asianosaisen on perehdyttävä asiaan niin hyvin, ettei asian käsittely hänen laiminlyöntinsä vuoksi viivästy." Vaikka laki puhuu "asianosaisesta" ja hänen velvollisuudestaan, koskee säännös luonnollisesti myös ja käytännössä erityisesti asianosaisen asianajajaa. Asianajajia velvoittavissa hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa on nimenomaisia määräyksiä, jotka velvoittavat asianajajan hoitamaan toimeksiannot huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä päämiehelle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.

OK 5 luvussa on useita pykäliä, jotka velvoittavat valmistelua johtavan tuomarin huolehtimaan asian joutuisasta käsittelystä ja asian selvittämistä tarkoittavasta prosessinjohdosta. Valmistelua johtava tuomari vastaa viime kädessä siitä, että valmistelu toimitetaan viivytyksettä. Jos asianosaiset tai jompikumpi heistä taikka asianosaisen avustajansa tai asiamiehensä näyttävät viivyttelevän tarpeettomasti, on laissa kyllä monia keinoja panna tällainen asianosainen/asianajaja järjestykseen.

Valitettavasti käytännössä valmistelua johtavan tuomarin prosessinjohto on aika usein lepsua ja liian passiivista. Tämä lepsuus ja passiivisuus tarttuu sitten helposti partteihin ja näiden asianajajiin, jotka huomaavat, että hei, eihän tässä olekaan minkäänlaista kiirettä. Asianajajilla tai muilla oikeudenkäyntiasiamiehillä ei ole yleensä minkäänlaista kiirettä jutun valmistelussa tai käsittelyssä, koska heidän palkkionsa perustuu tuntiveloitukseen. Siis mitä pidemmäksi asian valmistelu ja pääkäsittely venyvät, sitä muhkeamman laskun asianajaja voi kirjoittaa.

Olen usein yrittänyt kiinnittää huomiota sanottuihin epäkohtiin, siis tuomareiden passiiviseen prosessinjohtoon, asianajajien ja muiden asiamiesten hitaaseen ja heikkoon asianajoon sekä ajan kulumiseen perustuvaan palkkiolaskutukseen, mutta tuloksetta. Ei näistä asioista kukaan tunnu olevan erityisemmin kiinnostunut. Tuomareiden prosessinjohdosta toki joskus turistaan tuomaritapaamisten yhteydessä niitä näitä, mutta keskustelu päättyy yleensä siihen, että kukin tuomari selittelee, ettei ainakaan hänen omassa prosessinjohdossa ole mitään moittimista! Keskustelu viedään usein sivuraiteille ja pääasiat pyritään unohtamaan. Asianajajien huonosta valmistautumisesta juttuun ja asian heikosta ajamisesta oikeudessa tai hirmukorkeista palkkiolaskuista ja niiden perusteista ei yleensä haluta edes keskustella. Tuomarit eivät ikään kuin kollegiaalisista syistä ("juristejahan tässä sentään kaikki ollaan") halua puuttua asianajajien kohtuuttomaan korkeaan laskutukseen, vaan tuomitsevat jutun hävinneen asianosaisen maksamaan voittaneelle osapuolelle oikeudenkäyntikuluja kylmästi advokaatin esittämän palkkiolaskun mukaisesti.

Vielä yksi kohta em. Iltalahden uutisessa. Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa mainitaan, että tuomari oli kyllä kehottanut asianosaisia pitkän käsittelyajan kuluessa sovintoratkaisun tekemiseen, mutta tuloksetta. En toki tiedä, millaisia nuo "kehotukset" ovat olleet, mutta yleisesti ottaen on sanottava, ettei pelkkä vaisu kehottaminen sovintoon auta mitään, vaan tuomarilta edellytetään hieman riuskempia otteita sovinnon aikaansaamiseksi. Laissakin (OK 5:26.1) sanotaan, että "tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia." Tämä tarkoittaa, kuten oikeuskirjallisuudessa on selvitetty, tuomarilta aktiivista otetta, jotta asiaosaiset todella ottaisivat hänen sovintokehotuksestaan vaarin. Tuomarin on pantava itsensä todella likoon saadakseen vaikeassa ja laajassa jutussa sovinnon aikaiseksi.

Sovintoon pyrittäessä asianosaisia voidaan kuulla erikseen samoin kuin yksin eli siis ilman avustajiensa saapuvilla oloa, asianosaisille on kerrottava, mitä etuja asian sovinnollisesta ratkaisemista koituu tuomioon verrattuna jne. Lain mukaan tuomari voi tehdä asianosaisille myös konkreettisen sovintoehdotuksen (OK 5:26.2). Sovintoehdotusta ei voida tehdä, jos molemmat osapuolet eivät sitä halua. Sen sijaan tuomari voi kertoa ainakin pääkäsittelyssä ja tilanteesta riippuen toisinaan myös jo valmistelussa, millaiseen ratkaisuun asiassa ilmeisesti tultaisiin senhetkiseen valossa päätymään. Tällainen ns. tuomioehdotus, joka sisältä myös lyhyet perustelut, on käytössä esimerkiksi Tanskassa, vaikka laissa siitä ei olekaan säännöksiä. Jos asianosaiset hyväksyvät tuomarin tekemän tuomioehdotuksen, asian käsittely päättyy siihen, eikä tuomarin tarvitse kirjoittaa tuomiota eikä perustella sitä.

Riita-asian valmistelussa ja pääkäsittelyssä sekä sovintoon tähtäävässä toiminnassaan tuomari tarvitsee siis mielikuvitusta, taitoa, rohkeutta ja aktiivista prosessinjohtoa. Taitavat tuomarit onnistuvat usein tässä ja saavat asian käsittelyn päättymään joko valmistelussa tehtävään sovintoon tai pääkäsittelyssä tuomioehdotuksen hyväksymiseen, jolloin valituskierrosta hovioikeudessa ei tarvita. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto lyhenee tuntuvasti, mikä puolestaan johtaa oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten alenemiseen.

Jos tavallisessa työpalkkariita-asia tai muu vastaava riita-asia venyy vuosien mittaiseksi, asiassa kuullaan satoja todistajia ja oikeudenkäyntikuluja koskevat korvausvaatimukset ovat puolin ja toisin puolen miljoonan euron luokkaa, ei syy kaikkeen näihin kummallisuuksiin ole prosessilaissa ja menettelysäännöissä. Syitä täytyy etsiä kyseisen oikeudenkäynnin toimijoiden eli asiaa käsitelleiden tuomareiden ja asianosaisia edustaneiden asianajajien piiristä, heidän prosessinjohdostaan ja asian ajamisestaan.