1003. Käräjäoikeuksia vähennetään - oikeusturva heikkenee

Paska hommahan tää on mutta piti se tehä kun siitä sanotaan jotakin hallitusohjelmassa…säästöjä tulee, jos ylipäätään tulee, kyllä tosi vähän...vain 1,4 miljoonaa…sekin on vain arvio, voi olla ettei säästöjä synny lainkaan...mä sanon että tää takaa oikeusturvan…vaikka ei se tota takaa…mut tuskin ne sitä ymmärtää…en minäkään ymmärrä…olen maallikko näissä hommissa…pidin kuitenkin huolen siitä, että pienet ja minulle läheiset Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan käräjäoikeudet säilyvät,…täytyyhän pikkuisten puolta pitää…sen sijaan tulen lakkauttamaan Porvoossa, Tammisaaressa ja Kokkolassa olevat käräjäoikeudet…tää on ruotsalaisille myrkkyä, mutta eihä ne onneksi oo nyt hallituksessa…Vaasan (Pohjanmaan) oikeuden enemmistökieli vaihtuu ruottista suomeksi…

1. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (persut) tiedotti tänään päätöksestä, jolla käräjäoikeusverkostoa tullaan uuudistamaan ja supistamaan. Nyt on tehty vasta periaatepäätös, sillä hallituksen esitys asiasta on tarkoitus eduskunnalle antaa kuitenkin vasta ensi syksyllä. Uudistuksen on määrä tulla voimaan vuonna 2018.

2. Jatkossa käräjäoikeuspaikkakuntia tulisi olemaan 20, kun niitä nyt on 27. Aiemmin eli maaliskuussa 2015 oikeusministerin virkamiestyöryhmä ehdotti, että käräjäoikeuksien lukumäärää allenntaisiin todella toimasti eli niin, että maassa olisi vain 17 tai toisen vaihtoehdon mukaan ainoastaan 14 käräjäoikeutta. Onneksi nämä ilmeisesti jonkinlaisessa paniikkitilassa tehdyt ehdotukset eivät sentään toteudu. 

3. Käräjäoikeuspaikkakuntia olisivat vuoden 2018 alusta  Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Maarianhamina, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa. 

4. Uudistuksessa Espoon ja Länsi-Uudenmaan (Raaseporin) käräjäoikeudet yhdistetään uudeksi Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudeksi ja Vantaan, Tuusulan ja Itä-Uudenmaan (Porvoon) käräjäoikeudet sekä Hyvinkään käräjäoikeus (Loppia, Riihimäkeä ja Hausjärveä lukuunottamatta, jotka liitetään Hämeenlinnassa sijaitsevaan Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen) uudeksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudeksi.  Kemi-Tornion käräjäoikeus liitetään Lapin käräjäoikeuden (Rovaniemen) tuomiopiiriin, Ylivieska-Raahen käräjäoikeus Ouluun ja Keski-Pohjanmaan (Kokkolan) käräjäoikeus Vaasassa sijaitsevaan Pohjanmaan käräjäoikeuteen.

5. En ole pitänyt enkä pidä edelleenkään maakuntiin perustuvia käräjäoikeuksien nimiä hyvänä ratkaisuna. Olisi paljon parempi puhua esimerkiksi Vaasan (ei siis Pohjanmaan) käräjäoikeudesta, Espoon (ei Länsi-Uudenmaan) käräjäoikeudesta, Joensuun (eikä Pohjois-Karjalan) käräjäoikeudesta jne. Mutta tämä 10-15 vuotta sitten omaksuttu "hullutus" saa edelleen jatkua ja sitä halutaan jatkossa vain vahvistaa, sillä jatkossa ei ole enää esimerkiksi Espoon tai Vantaan käräjäoikeutta, vaan niiden tilalle tulevat kummalllisen tuntuiset Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeudet.

6. Käräjäoikeus tulee lakkaamaan seitsemältä paikkakunnalta: Hyvinkää, Järvenpää, Kemi, Kokkola, Porvoo, Raasepori ja Ylivieska. Erillisiä kanslioita jäisi neljälle paikkakunnalle: Hyvinkäälle, Kemiin, Kokkolaan ja Ylivieskaan. Erillisiä istuntopaikkoja tulisi olemaan12 paikkakunnalla: Inari (Ivalo), Kauhava, Kittilä, Kuusamo, Nurmes, Porvoo, Raasepori, Rauma, Salo, Savonlinna, Sodankylä ja Utsjoki.

7. Oikeusministeriön tiedotteen mukaan uudistuksen tavoitteena on vahvistaa käräjäoikeusverkoston rakennetta siten, että oikeusturvan saatavuus ja lainkäytön laatu voidaan varmistaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä edellyttää ministeri Lindströmin mukaan käräjäoikeuksilta riittävän suurta kokoa. Kun käräjäoikeuksista muodostetaan hallinnollisesti suurempia kokonaisuuksia, voidaan työmäärä ja resurssit jakaa nykyistä tasaisemmin, sanotaan OM:n tiedotteessa. Uudistuksella vastataan myös oikeushallintoon kohdistuviin merkittäviin säästötavoitteisiin ja menopaineisiin.

8. On kuitenkin selvää, että todellisuudessa kansalaisten oikeusturva ja lainkäytön laatu ei tule uudistuksen myötä juuri lainkaan paranemaan. Päin vastoin on odotettavissa, että oikeusturva tulee uudistuksen johdosta huonontumaan, kuten esimerkiksi Suomen tuomariliitto on todennut. Uudistuksella näyttää olevan vain yksi merkittävä tavoite: valtiolle käräjäoikeuksien ylläpidosta aiheutuvien, sinänsä varsin vähäisten kustannusten karsiminen; säästöä arvioidaan kertyvän1.4 milj. euroa, siis varsin vähän. Uudistuksen myötä oikeusturvan saatavuus heikkenee ja etäisyydet kasvavat. Asianajajien toiminta vaikeutuu, mikä ei tietenkään edistä oikeusturvaa. Käräjäoikeuksien työn selkeä painopiste on suullisissa käsittelyissä, ei kirjallisesa kansliakäsittelyssä, vaikka ministeri, joka on oikeusasioissa maallikko,  yritti tiedotustilaisuudessa muuta väittää.  

9. Käräjäoikeusverkostoa uudistettiin vuonna 2010, jolloin käräjäoikeuksien lukumäärää alennettiin reippaasti eli 50:stä 27:ään. Tästä uudistuksesta ei kulunut kuin  viisi vuotta, kun käräjäoikeuksien määrää ollaan jälleen alentamassa lähes kymmenellä. Miksi ihmisten oikeusturvan kannalta todella tärkeät alioikeudet ovat jatkuvasti lainsäätäjän ja oikeusministeriön leikkauslistalla, käsittämätöntä. Käräjäoikeudet ovat jo nykyisin tarpeeksi suuria ja jokaisen käräjäoikeuden palveluksessa on tarvittava määrä tuomareita. Uudistus ei merkitse todellisuudessa tuomareiden erityisasiantuntemuksen nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä, vaikka ministeri Lindström yrittää tiedotteessaan näin maalailla. Jo nyt jokaisessa käräjäoikeudessa on käsiteltävänä riittävä määrä ja tarpeeksi monipuolisia juttuja.

10. Oikeusministeriössä jo pitkään valmisteltua uudistusta ovat vastustaneet esimerkiksi Lakimiesliitto, Tuomariliitto ja Asianajajaliitto. Uudistusta vastustavan kantansa ovat tuoneet julki myös monet käräjäoikeudet, samoin KKO:n nykyinen presidentti Timo Esko. Näiden esittämät täysin perustellut mielipiteet oikeusministeriö ja ministeri Lindström ovat kuitenkin päättäneet kylmästi sivuuttaa. 

11. Uudistuksen sanoma tuntuu olevan tämä: Säästää pittää, säästää pittää, vaikka oikeusturva menisi! Oikeusministeriö noudattaa kiltisti ja mukisematta KKO:n ex-presidentin Pauliine Koskelon kannanottoa, jonka tämä esitti pari vuotta sitten. Koskelo lähestulkoon vaatimalla vaati, että käräjäoikeuksia saa olla Suomessa korkeintaan 10-15. Demokraattisessa oikeusvaltiossa ylimmän tuomioistuimen presidentin ei tietenkään tulisi puuttua tuomioistuinorganisaatioon ja tuomioistuinten määrää koskevaan kysymykseen, koska niin tehdessään hän rikkoo vallanjaon kolmijaon periaatettta ja astuu lainkäyttäjän roolista perustuslain mukaan lainsäätäjälle ja toimeenpanovallalle kuuluvien asioiden käsittelyyn. Tätä ex-presidentti, jolla ei ollut minkäänlaista omakohtaista kokemusta alioikeuden tai hovioikeuden työstä, ei ilmeisesti ymmärtänyt tai jos ymmärsi, viisveisasi vallanjaon kolmijaon periaatteesta.

12. Tässä yhteydessä on tarkoitus keskittää ns. summaaristen eli riidattomien riita-asioiden käsittely seitsemään käräjäoikeuteen.  Nykyisin summaarisia riita-asioita käsitellään kaikissa käräoikeuksissa. Summaarisia asioita käsitteleviä käräjäoikeuksia olisivat  jatkossa Itä-Uudenmaan (Vantaa),  Kainuun (Kajaani), Kanta-Hämeen (Hämeenlinna), Kymenlaakson (Kouvola), Oulun, Pirkanmaan (Tampere) ja Pohjanmaan (Vaasa) käräjäoikeudet.  

13. Summaarisilla riita-asioilla tarkoitetaan sellaisia riidattomia velkomisasioita, esimerkiksi maksamattomia laskuja, jotka käräjäoikeus voi ratkaista kansliassa joutuisasti kirjallisessa menettelyssä. Niissä on kyse, ei suinkaan mistään riidasta ja lainkäytöstä, vaan yksinomaan saatavien perinnästä. Kuten olen monta kertaa myös blogissani ehdottanut, nämä riidattomat asiat eli perimisasiat tulisi kaiken järjen mukaan siirtää käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille. Näin tehtiin Ruotsissa jo 25 vuotta sitten. 

14.Tätä uudistusta esitti viime vuonna kaksi myös oikeusministeriön asettamaa selvitysmiestä, ja sanottua ehdotusta kannattivat useimmat lausunnonantajat. Selvitysmiesten esitystä vastusti oikeastaan vain korkein oikeus (KKO) perusteilla, joita ei voida hyvällä tahdollakaan pitää perusteltuina, järkevinä ja oikeina. Summaariset perintäasiat, kuten esimerkiksi 50-100 euron suuruiset puhelin- tai sähkölaskut, ovat jostakin käsittämättömästä syystä KKO:n erityisessä suojeluksessa, vaikka niiden tuomioistuimessa tapahtuvassa käsittelyssä ei ole kyse varsinaisesta lainkäytöstä. Riidattomien ja selvien asioiden käsittely käräjäoikeuksissa, joissa niitä eivät ratkaise tuomarit vaan lähes aina kanslistit, on järjetöntä ja typerää. Mutta niin vain tämä typeryys saa jatkua, vaikka ko. asioiden siirtämisellä ulosottoviranomaisille olisi saatu aikaan selvää säästöä käräjäoikeuksien toiminnassa. Oikeusministeriö säästää, mutta aivan väärissä kohdissa.

15. Uudistuksen yhteydessä on tarkoitus tehdä joitakin tarkistuksia myös tiettyihin käräjäoikeuksiin käsiteltäväksi keskitettyjen asiaryhmien tuomiopiirijakoon. Esimerkiksi ulosottovalitus-, yrityssaneeraus- ja sotilasoikeudenkäyntiasioita käsittelevien käräjäoikeuksien määrä vähenisi.  Käräjätuomareiden lukumäärää ei ole tarkoitus vähentää, vaikka Suomessa on väkilukuun suhteutettuna enemmän tuomareita kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Henkilöstösäästöt kohdennetaan hallintohenkilökuntaan, mutta koko maassa on tarkoitus irtisanoa vain 40-50 henkilöä. Uudistukseen liittyvät yt-neuvottelut aiotaan käynnistää maalis–huhtikuussa. Käräjäoikeuksiin sijoitettavilla niin sanotuilla kielituomarin viroilla varmistetaan sekä suomen- että ruotsinkielisen väestön oikeudet.

Kartta uudesta 20 käräjäoikeuden mallista

Ehdotus 20 tuomiopiirin mallista

906. KKO:n ja KHO:n yhdistäminen

1. Oikeusministeriö asetti 17.12.2013 työryhmän selvittämään korkeimpien oikeuksien organisatorisen yhdistämisen hyödyt ja haitat.  Työryhmän puheenjohtajana toimi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja jäseninä Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko, oikeusneuvos Tuula Pynnä - hän on toiminut aiemmin KHO:n hallintoneuvoksena - sekä KHO:n kansliapäällikkö Ann-Mari Pitkäranta. Työryhmän toimeksiannon taustalla on
Oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa vuosille 2013-2025 tehty ehdotus.

2. Työryhmän tuli siis selvittää korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) organisatorisesta yhdistämisestä aiheutuvat vaikutukset sekä toiminnalliset hyödyt ja haitat, joita yhdistäminen toisi mukanaa. Selvitystyössä ei ole siis ollut kyse prosessilajien yhdistämisestä tai jonkin prosessilajin eliminoimisesta, vaan ainoastaan ylimpien oikeuksien organisatorisesta yhdistämisestä. Työryhmä ei ole eikä sen ole toimeksiantonsa mukaan edes tarvinnut ottaa mietinnössään kantaa yhdistämisen puolesta tai sitä vastaan. Merkille pantavaa kuitenkin on, ettei työryhmä ole sulkenut yhdistämistä pois. Mietinnön mukaan yhdistämisestä koituisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Korkeimpien oikeuksien yhdistäminen vaatisi perustuslain muuttamista ja uudistuksen mahdollinen toteutuminen ajoittuisi 2020 -luvulle.

3. Työryhmä on selvittänyt korkeimpien oikeuksien asemaa, rakennetta ja toimintaa nykyisessä kaksilinjaisessa tuomioistuinjärjestelmässä. Lisäksi se on arvioinut, toteuttaisiko yhdistetty ylin tuomioistuin korkeimpien oikeuksien perustuslaillisen tehtävän ylimmän tuomiovallan käyttäjänä paremmin ja tehokkaammin kuin kaksi erillistä korkeinta oikeutta ja mitä hyötyjä ja haittoja yhdistämisestä aiheutuisi. Työryhmä korostaa, että yhdistämisen vaikutukset lainkäytön laatuun ovat vahvasti riippuvaisia yhdistämisen toteuttamistavasta. Yhdistämisen tulisi siksi perustua huolelliseen ja kummankin tuomioistuinlinjan erityispiirteet huomioon ottavaan valmisteluun. Ylimpien tuomioistuinten asiantuntemusta olisi tehokkaasti hyödynnettävä valmistelussa.

4. Mietinnössä on hahmotettu kolme pääpiirteistä mallia yhdistämisen hyötyjen ja haittojen konkreettisemman arvioinnin pohjaksi. Mallit kuvaavat ko. vaihtoehtoja sen mukaan, mikä olisi yhdistetyn tuomioistuimen tehtävä ja asiamäärä. Suuria asiallisia eroja näiden vaihtoehtojen välillä ei kuitenkaan näyttäisi olevan.

5. Ensimmäisessä mallissa työryhmä on arvioinut yhdistetyn tuomioistuimen toimintaa nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jossa korkein hallinto-oikeus ratkaisisi edelleen merkittävän määrän muita kuin ennakkopäätösasioita (tuomareiden lukumäärä presidentti + 38 jäsentä). Toisessa mallissa arvio perustuu tilanteeseen, jossa korkeimpien oikeuksien tehtäviä on muutettu ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösrooli on selkeästi vahvistunut (presidentti + 30-36 jäsentä). Kolmannessa mallissa korkeimpien oikeuksien toimintojen yhdistäminen olisi viety kaikkein pisimmälle. Siinä ylin tuomioistuin toimisi lähtökohtaisesti yksinomaan ennakkopäätöksiä antavana tuomioistuimena (presidentti + 24-26 jäsentä).

6. Työryhmän mukaan korkeimpien oikeuksien yhdistäminen selkeyttäisi tuomioistuinlaitoksen rakennetta ja muutoksenhakuteitä. Yhdistetyllä ylimmällä tuomioistuimella olisi nykyistä tilannetta paremmat edellytykset ohjata oikeus- ja hallintokäytäntöä yhdenmukaisin perustein. Lisäksi yhdistetyn ylimmän tuomioistuimen edellytykset oikeuslaitoksen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle olisivat nykyistä kaksijakoista järjestelmää paremmat. Yhdistäminen mahdollistaisi myös asiantuntemuksen tehokkaamman käytön yli tuomioistuinlinjarajojen sekä vahvistaisi eri prosessilajien tasapainoista kehittymistä. Työryhmä toteaa, että yhdistämisen vaikutukset lainkäytön laatuun ovat kuitenkin vahvasti riippuvaisia yhdistämisen toteuttamistavasta. Edellytyksenä on, että yhdistäminen perustuisi huolelliseen molemmat tuomioistuinlinjat huomioon ottavaan valmisteluun ja että molemmat nykyiset korkeimmat oikeudet osallistuisivat siihen asiantuntemuksellaan. Työryhmän puheenjohtaja Olli Mäenpää sanoo HS:n haastattelussa 10.1., että yhdistämisestä saataisiin aikaan vuosittain "vain" miljoonan euron säästö.

7. Työryhmän mietintö löytyy tästä.

8. On toki rohkaisevaa, että työryhmä on suhtautunut myönteisesti ylimpien tuomioistuinten yhdistämiseen. Uudistus on minustakin hyvä tavoite, mutta sen toteutuminen vaatinee kuitenkin aikaa ja voinee toteutua aikaisintaan 2020-luvun loppupuolella. Työryhmän esittämistä vaihtoehtoisista organisaatiomalleista kannattaisiin lähinnä mallia III, jonka mukaan ylin tuomioistuin toimisi kaikissa asioissa prejudikaattituomioistuimena.

9. Mutta miksi ihmeessä yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten organisaatiouudistuksessa tulisi lähteä huipulta eli ylimpien oikeusasteiden yhdistämisestä? Kaikissa  uudistuksissa olisi yritettävä toimia mahdollisimman rationaalisesti ja edetä, kuten vanha sanonta kuuluu, "tyvestä puuhun" -periaatteella. Myös tuomioistuinlaitosta uudistettaessa olisi järkevää aloittaa alempien tuomioistuinten organisatorisesta yhdistämisestä tai uudelleenjärjestelystä.  Hanke, jossa yhdistettäisiin vain ylimmät tuomioistuimet, jättää tuomioistuinorganisaation torsoksi.

10. Itse olen jo vuosia sitten ehdottanut, että alimmat eli alueelliset hallintotuomioistuimet voitaisiin liittää tai integroida, ei hovioikeuksiin, kuten on joskus esitetty, vaan tiettyihin suurimpiin käräjäoikeuksiin. Käräjäoikeuksien myös hallintolainkäytön alalla antamista päätöksistä valitettaisiiin ensin hovioikeuteen ja hovioikeuden ratkaisuista valituslupajärjestelmän puitteissa uuteen yhtenäiseen (ja uljaaseen) ylimpään tuomioistuimeen.

11. Suomen on turha hakea mallia sellaista suurista maista kuin vaikkapa Saksa, Ranska tai Iso-Britannia. Myöskään Norjan tai Tanskan mallit eivät meille kelpaa, koska ko. maat ovat oikeudellisesti kallellaan meille vieraaseen eli brittiläisen oikeusjärjestelmään suuntaan.

12. Suomelle sopiva malli löytyisi läheltä eli Virosta. Kuten työryhmän mietinnössä ja sen liitteessä on selvitetty, Virossa on alimpana instanssina neljä maaoikeutta (maakohtud), jotka käsittelevät riita- ja rikosjuttuja, sekä kaksi hallintoasioita käsittelevää hallinto-oikeutta (halduskohtud). Niiden päätöksistä valitetaan yhteiseen muutoksenhakuasteeseen (ringkonnakohtud), joita on kaksi. Viron korkein oikeus (riigikohus) toimii jo nyt  ylimpänä oikeuasteena, ei vain riita- ja rikosasioissa, vaan myös hallintoasioissa; lisäksi riigikohus toimii perustuslakituomioistuimena. Virossa ei siten ole KHO:ta vastaavaa erillistä ylintä hallintotuomioistuinta.  Virossa on olemassa valmiina suunnitelma, jonka mukaan edellä mainitut kolme tuomioistuinastetta yhdistetään yhdeksi ja riippumattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä merkitsee sitä, että hallinto-oikeudet ja maaoikeudet yhdistetään ja kaksi väliasteen tuomioistuinta (ringkonnakohtud) käsittelevät  siviili-, rikos- ja hallintoasioita eri kokoonpanoissa.

13. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo käsitteli Helsingin yliopiston tutkijaseminaarissa 23.1.-14 pitämässään puheessa, joka löytyy tästä, tuomioistuinlaitoksen organisaatioperustaa otsikolla "Yksi vai kaksi tuomioistuinlinjaa". Koskelo kannattaa yksilinjaista tuomioistuinorganisaatiota, vaikka hänen puheenvuoronsa on yleisesti ottaen aika kryptinen ja teoreettinen. Koskelon mukaan oikeudenhoidon - hän karttaa jostakin syystä sanoja lainkäyttö ja organisaatio - uudistuksessa "ei ole kyse nykyisten organisaatioiden lakkauttamisesta, eikä liioin jonkin nykyisen instanssin yhdistämisestä johonkin toiseen". Tämä johtuu Koskelon mukaan siitä, etteivät  nykyiset instanssirakenteet ole symmetrisiä, koska meillä on yleisissä tuomioistuimissa kolme oikeuastetta, hallintolainkäytössä vai kaksi ja erityisaloilla on vielä omat järjestelynsä. Koskelon mukaan uudistuksessa olisi kysymys lainkäytön toimintojen uudelleenjärjestelystä, jossa nykyiset organisaatiot kauttaaltaan olisivat uudistamisen piirissä. Lopputuloksena olisi kolme uutta, toistaiseksi nimetöntä oikeusastetta.

14. Kannatan Koskelon mainitsemaa yksilinjaista kolmen oikeusasteen mallia, olen kirjoittanut ko. uudistuksen puolesta jo vuosikausia. Koskelo puhuu yhdistämisen sijasta tuomioistuinten "uudelleenjärjestelystä", mutta hän ei kerro, mitä tuo järjestely itse asiassa pitäisi sisällään ja miksi esimerkiksi hallinto-oikeuksia ja käräjäoikeuksia ei saisi organisatorisesti yhdistää keskenään; nyt OM:lle jätetyssä mietinnössäkin pohditaan juuri KKO:n ja KHO:n yhdistämistä eikä pelkästään hieman mitäänsanomattomasti ylimmän tuomiovallan "uudelleenjärjestämistä". Ehdottamani yhdistämismalli ei tarkoittaisi hallintolainkäytön lakkauttamisesta, vaan se säilysi edelleen ja olisi myös jatkossa nykyisten hallintotuomareiden vankoissa käsissä. Nykyisin vallitseva organisaatioiden tietty epäsymmetrisyys ei olisi yhdistämisen tai uudelleenjärjestelyn esteenä. Hallintoasioissa otettaisiin käyttöön väliasteen muutoksenhaku, jota tehtävää hoitaisi kaksi hovioikeutta eli käytännössä niihin perustettavat erityisosastot. Tämä mahdollistaisi sen, että ylimmän instanssin toiminta perustuisi myös hallintolainkäyttöasioiden osalta valituslupajärjestelmän varaan.

15. Helsingin Sanomat varoittelee tämänpäiväisessä (12.1.) pääkirjoituksessaan, että KKO:n ja KHO:n yhdistäminen voisi "rajata valitusoikeutta". Lehti haluaa varoittaa, että valitusoikeutta rajoitettaisiin, jos yhdistetty ylin oikeuaste keskittyisi myös hallintolainkäyttöä koskevissa valitusasioissa ennakkopäätösten antamiseen, sillä se edellyttäisi valituslupajärjestelmän omaksumista. Valituslupa ei ole kuitenkaan KHO:ssakaan täysin tuntematon asia, sillä se on jo tietyissä asioissa voimassa. Lisäksi KHO on kehittynyt vuosi vuodelta muutoinkin ennakkopäätöstuomioistuimen suuntaan.

16. Omassa mallissani, HS:n esiin nostama uhkakuva poistuisi, sillä sen mukaan käräjäoikeuden myös hallintoasioissa antamista päätöksistä valitettaisiin, ei suoraan KHO:een, vaan väliasteeseen eli hovioikeuteen. Nykyisin riita- ja rikosjutuissa saadaan useimmiten lopullinen ratkaisu jo hovioikeudesta, sillä korkein oikeus myöntää vain noin 7-8 prosentissa tapauksista valitusluvan. Samanlaiseen  tulokseen päästäisiin myös hallintoasioissa, jos nykyiset ylimmät oikeudet yhtenäistettäisiin ja yhdistetyssä oikeudessa otettaisiin myös hallintoasioiden osalta käyttöön valituslupajärjestelmä.

17. On valitettavaa, että oikeusministeriössä on ryhdytty pohtimaan ainoastaan KKO:n ja KHO:n yhdistämistä, mutta unohdettu kysymys alempien tuomioistuinten uudelleenjärjestelystä ja yhdistämisestä. Nyt mietintönsä jättäneen työryhmän työ on jäänyt puolitiehen, kun se ei ole toimeksiannostaan johtuen pohtinut lainkaan a) alueellisten hallinto-oikeuksien yhdistämistä käräjäoikeuksiin, ja b) valitusoikeuden järjestämistä myös hallntoasioiden osalta yhdistetystä alioikeudesta hovioikeuteen.

837. Ehdotus uudeksi tuomioistuinlaiksi

1. Oikeusministeriö asetti marraskuussa 2011 työryhmän pohtimaan tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säädösten uudistamista. Työryhmän puheenjohtajana toimi oikeusministeriön pitkäaikainen virkamies ja nykyinen hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä ja sen jäseninä oli edustajia yleistä tuomioistuimista, hallintotuomioistuimista ja erityistuomioistuimista sekä tietenkin myös oikeusministeriöstä.  Oikeustieteellistä asiantuntemusta edusti professori (emeritus) Matti Niemivuo, joka on niinikään toiminut aiemmin 20-30 vuotta OM:n virkamiehenä. Työryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen esityksen muotoon ehdotus tuomioistuimia ja tuomareita koskevaksi laiksi, jolla tuomioistuimia ja niiden henkilökuntaa koskeva keskeinen sääntely siirtyisi laintasoiseksi. 

2. Työryhmä otti nimekseen Tuomioistuinlakityöryhmä. Se luovutti mietintönsä "Uusi tuomioistuinlaki" (OM:n julkaisuja ja lausuntoja 26/2014) eilen oikeusministeri Henrikssonille.  Mietintö löytyy tästä.

3. Miksi juuri uusi tuomioistuinlaki?  Suomessa ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista yhtenäistä ja siis "vanhaa" (entistä) tuomioistuinlakia, vaan eri tuomioistuimia koskevat säännökset ovat olleet hajallaan eri laeissa.

4. Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki (siis ilman sanaa "uusi"),  jossa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksesta ja sen henkilöstöstä. Tämä laki korvaisi nyt voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset sekä tuomareiden nimittämisestä annetun lain ja valtioneuvoston asetuksen.. Ehdotuksen mukaan tuomioistuimista ja tuomareista ei enää säädettäisi asetuksella, sillä kaikki säännökset olisivat laissa; tämä olisi positiivinen uudistus. Lain mukaan tuomioistuimet voisivat entistä itsenäisemmin päättää omasta toiminnastaan työjärjestykseen otettavilla määräyksillä.

5. Laki olisi kaikille tuomioistuimille yhteinen eli koskisi yleisten tuomioistuimien (käräjäokeudet, hovioikeudet ja KKO) ja hallintotuomioistuinten (hallinto-oikeudet ja KHO) lisäksi myös erityistuomioistuimia (markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus).  Laissa olisi tuomioistuimia, niiden organisaatiota sekä johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Lakiin otettaisiin myös tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilökunnan nimittämistä koskevat säännökset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Siinä säädettäisiin myös tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta siltä osin kuin se poikkeaa valtion virkamiehiä koskevasta yleislainsäädännöstä. 

6. Laissa täsmennettäisiin tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyä. Sivutointen läpinäkyvyyttä ja julkisuutta on tarkoitus lisätä perustamalla tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri, johon merkittäisiin tuomareiden sidonnaisuuksia koskevat tiedot, myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimesta maksetut yhteismäärältään yli 10 000 euroa ylittävät palkkiot (JV: miksi vain nämä palkkot ilmoitettaisiin?)

7. Ehdotuksessa uhotaan uudistaa tuomioistuinten hallinto- ja johtamisjärjestelmiä. Tavoitteena on, että hallinto- ja johtamisjärjestelmät mahdollistaisivat tuomioistuinten tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Päällikkötuomareiden virat muuttuisivat määräaikaisiksi niin, että lain voimaantulon jälkeen tuomioistuinten päällikkötuomareiden virkoihin nimitettäisiin kerrallaan seitsemän vuoden määräajaksi. Tämä koskisi ehdotuksen mukaan myös KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarin eli presidentin virkoja. (JV: tältä osin ehdotus tuskin tulee kuitenkaan toteutumaan). Hovioikeuksissa ja vakuutusoikeudessa osaston johtajan tehtävät tulisivat määräaikaisiksi samoin kuin jo nyt on käräjä- ja hallinto-oikeuksissa. Hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin virat on tarkoitus lakkauttaa. Tuomioistuinten hallinnosta huolehtivan kanslia- tai hallintopäällikön asemaa ja kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan myös uudistettavaksi. 

8. Niin, vaikka päällikkötuomareiden nimitysasioissa korostetaan nykyisin niin maan perustellisesti hallinnon merkitystä ja virkaa hakeneiden hallinnolista kykyä ja taitoa, on syytä muistaa, että kaikissa tuomoistuimissa on kuitenkin aina työssä myös todellisia hallinnon ammattilaisia eli  hallinto- tai kansalipäällikköjä. Tuomioistuimen päällikkötuomarin olisi siten syytä keskittyä erityisesti lainkäytön eikä hallinnon johtamiseen.

9. Mietinnössä ehdotetaan, että hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen, työtuomioistuimeen ja vakuutusoikeuteen perustettaisiin koulutuksellisista syistä määräajaksi täytettäviä "avustavan tuomarin" virkoja. Niihin nimitettäisiin pääsääntöisesti enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Avustavat tuomarit osallistuisivat muiden tuomareiden tavoin asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen kyseisessä tuomioistuimessa. Koulutuksen järjestämistä varten perustettaisiin jälleen kerran yksi uusi lautakunta, nyt siis nimeltään koulutuslautakunta. Hm, nämä koulutettavat lakimiehet istuisivat siis kolme vuotta tuomaripöydän takana ja harjoittaisivat tuomitsemistointaa siinä missä "oikeat tuomaritkin".

10. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ehdotetaan poistettavaksi. Heidän asemansa muutettaisiin vastaamaan muiden tuomioistuinten esittelijöitä. JV: jo oli aikakin! Mutta miksi mieitinnössä ei puututa muuten millään tavalla esittelijöiden asemaan? Olen jo parikymmentä vuotta edustanut kantaa, jonka mukaan kaikkien tuomioistuimien - käräjäoikeuksissa ei ole koskaan esittelijöitä ollutkaan - muutettaisiin kiireesti määräaikaisiksi koulutusviroiksi, joissa tuomarin virkaan tähtäävät juristit voisivat toimia ja harjoitella sanokaamme korkeintaan kolme vuotta.

11. Nykyisin tuomioistuinten organisaatiota koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Erityistuomioistuimia koskevat lait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät säännöksiä oikeudenkäynnistä asianomaisessa tuomioistuimessa. Näidenkin tuomioistuinten henkilöstöä, johtamista ja hallintoa koskevat säännökset olisivat kuitenkin tuomioistuinlaissa.

12. Tuomarin valan sijasta tuomareiden olisi ehdotuksen mukaan annettava jatkossa tuomarinvakuutus. Myös tätä koskeva sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Tuomioistuinharjoittelusta, käräjäoikeuden lautamiehistä sekä tuomareiden nimeämistä kansainvälisiin tuomioistuimiin säädettäisiin erilliset lait. Esityksellä pyritään toteuttamaan myös väestön kielellisiä oikeuksia ottamalla käyttöön niin sanottuja "kielituomarin" virkoja käräjäoikeuksien lisäksi muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa. - Niin, täytyyhän sen yhden ikuisen hallituspuolueen eli rkp:n erityiseduista toki myös tässä yhteydessä huolehtia, kun oikeusministerinäkin sattuu olemaan muuan Anna-Maja Henriksson (rkp).

13. Paljon on uudessa laissa säädettävää, mutta muuttuisiko asiallisesti kovinkaan moni asia nykyisestä "menosta"? Tuskinpa vain. Vaikka päällikkötumarit nimitettäisiin jatkossa määräajaksi, he voisivat tietenkin hakea virkaa uudelleen saadakseen jatkopostin. Monet asiat jäävät yhä edelleen odottamaan uutta sääntelyä, rempallaan ovat mm. tuomioistuinharjoittelu, tuomarikoulutus, lautamiesten asema ja valintapa sekä tietenkin todella suuren luokan kysymys nykyisin kaksinapaisen tuomioistuinorganisaation kehittämisestä niin, että yleiset tuomioituimet ja hallintotuomioistuimet yhdistetään yhdeksi organisaatioksi. 

14. Poliittisesti kaikkein vaikein asia on tuomioistuiminen keskushallinnon siirtäminen pois oikeusministeriöltä sitä varten perustettavalle tuomioistuinvirastolle tai -johtokunnalle. Vaikka Könkkölän mietinnössä hieman hurskastellen todetaan  ikään kuin täkyksi - että ehdotuksen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten riippumattomuutta, niin tämä tavoite ei tule toteutumaan, jos ja kun tuomioistuimet ovat jatkossa edelleen hallinnollisesti tiiviisti sidoksissa oikeusministeriöön.

15. Kuten sanottu, tuomioistuinten esittelijöiden virat olisi järkevää muuttaa lyhyt- ja määräaikaisiksi koulutusviroiksi. Mutta tätäkään kysymystä työryhmä ei ole ottanut edes pohdittavakseen! Korkeimpaan oikeuteen on viime vuosina palkattu muutamia ma. esittelijäneuvoksen virkoja, joihin on yritetty saada tuomioistuinten ulkopuolella toimivia lakimiehiä. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut Mikko Könkkölän poppoon pirtaan, sillä työryhmä ehdottaa mietinnössään myös näiden ma. virkojen  muuttamista vakinaisiksi eläkeviroiksi. Täysin käsittämätöntä!

16. Vielä yksi täysin käsittämätön epäkohta. Työryhmä ehdottaa, etä hovioikeudet ja ylimmät tuomioistuimet ratkaisivat edelleen valitusasiat esittelystä. Siis myös ne asiat, joissa ao. tuomioistuin on pitänyt pääkäsittelyn tai suullisen käsittelyn. Ehdotuksesta ilmenee, että työryhmä vähät välittää prosessioikeudellisten menettelyperaatteiden kunnioittamisesta ja toteutumisesta. Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai suullinen käsittely, niin mm. todistelua koskeva välittömyysperiaate tietenkin edellyttää, että asia ratkaistaan suoraan pääkäsittelyssä tai sitä vastaavassa suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Toisin sanoen, pääkäsittelyn/suullisen käsittelyn jälkeen ei voida toimittaa enää kirjallista esittelyä, jossa läsnä ovat vain tuomarit ja asianomaisen jutun esittelijä.  Ruotsissa ja monissa muissa maissa tämä asia on ymmärretty, mutta Suomessa ei, vaan täällä jumputetaan edelleen - ehkä tsaarinajan muiston kunnioittamiseksi - yhä edelleen esittelyjä esittelyjen perään.

833. Kouvolan hovioikeus 1978-2014

1. Huomenna 1.4. toteutuu kauan odotettu hovi- ja hallinto-oikeusverkoston uudistus. Hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä kun Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, jonka sijaintipaikka on Kuopio. Hallinto-oikeuksien määrä vähenee kahdella, sillä Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi sijaintipaikkanaan Kuopio. Rovaniemen hallinto-oikeus yhdistyy puolestaan Oulun hallinto-oikeuteen, jonka nimeksi tulee Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.

2. Uudistusten virallisena tavoitteena on vahvistaa tuomioistuinverkostoa niin, että oikeusturva voidaan taata muuttuvissa yhteiskunnallisissa oloissa. Nykyinen hovioikeusverkosto on peräisin 1970-luvun lopulta, jolloin hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä oli lähes kaksi kertaa nykyistä suurempi. Nykyinen hallinto-oikeusverkosto taas on muodostunut vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. 

3. Kaikki kuitenkin tietävät, että ko. uudistusten todellisena ja ensi sijaisena tarkoituksena on leikata tuomioistuinten ylläpidosta valtiolle aiheutuvia menoja. Uudistusta on myös vastustettu eikä vähiten Kymenlaaksossa ja Kouvolan hovioikeudessa. 

4. Itse olen ollut alusta pitäen - jo ennen Kouvolan (1978) ja Rovaniemen (1979) hovioikeuksien perustamista - sillä kannalla, ettei Suomen olisi suinkaan tarvitta kuutta hovioikeutta, vaan meille olisi riittänyt edelleen neljä hovioikeutta, jotka sijaitsevat Turussa, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Katso tarkemmin artikkeliani "Oikeudenkäynnin uudistamisesta", Lakimies 1976. Suomessa olisi joka tapauksessa tultu toimeen ainakin viidellä hovioikeudella, eli Rovaniemen hovioikeuden perustaminen olisi siis riittänyt. 

5. Kun valtiontalouden tila oli 1970-luvun loppupuolella, toisin kuin nykyisin, hyvä, hallitus päätti perustaa kertarysäyksellä Suomeen kaksi uutta hovioikeutta. Suomessa on siis lähes 40 vuoden ajan toiminut yhtä monta hovioikeutta kuin Ruotsissa, joka on Suomea isompi maa ja jonka asukasluku on kaksikertainen Suomeen verrattuna.

6. Nyt siis vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus lakkaa toimimasta. Tämä on järkevä toimenpide, koska hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrä on todella laskenut merkittävästi. Muutoksenhakuoikeutta on rajoitettu kolmisen vuotta sitten käyttöön otetun jatkokäsittelylupajärjestelmän myötä. Sen käyttöalaa ollaan jo nyt innolla laajentamassa eli valitusten laajamittainen ja varsinainen tutkinen hovioikeuksissa tulee edelleen supistumaan. Tämä ei tietenkään lisäisi oikeusturvaa, vaan päin vastoin kaventaisi sitä.Tätä selvää asiaa ei kuitenkaan oikeusministeriössä ja tuomioistuinlaitoksen huipulla haluta ymmärtää tai myöntää, vaan siellä ajetaan sitkeästi valitusoikeuden ja asioiden tutkimisen rajoittamista. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on vaatinut myös hovioikeuksien lukumäärän supistamista kolmeen tai enintään neljään.

7. Kouvolaan jää kahden vuoden ajaksi Itä-Suomen hovioikeuden pysyvä istuntopaikka. Asioiden käsittely hovioikeuksissa on toki, toisin kuin lähes kakkien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa, selvän ja vieläpä lakiin otetun säännöksen mukaan kirjallista asiakirjaprosessia. Suullisia käsittelyjä eli pääkäsittelyjä hovioikeus toimittaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja useimmiten ns. "pitkin hampain". Hallinto-oikeuksilla puolestaan on pysyvät istuntopaikat myös Kouvolassa ja Rovaniemellä suullisten käsittelyjen järjestämiseksi. Hallinto-oikeudet toimittavat pääkäsittelyjä vielä paljon harvemmin kuin hovioikeudet.

8. Pysyvillä istuntopaikoilla ei ole tuomioistuinten kansliaa eikä henkilökuntaa, vaan tuomioistuimet järjestävät niissä tarvittaessa pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä. Tästä poiketen Itä-Suomen hovioikeudella on siirtymäkautena - enintään vuoden 2016 loppuun - Kouvolassa noin 30 henkilöä "varalla" siellä järjestettävien pääkäsittelyjen hoitamiseksi.

9. Hovioikeuksien asiamääriä tasataan myös tuomiopiirimuutoksilla. Huhtikuun alusta Kainuun käräjäoikeus siirtyy Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiriin. Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirtyy Kouvolan (entisestä) hovioikeuspiiristä Helsingin hovioikeuden tuomiopiiriin.

10. Kouvolan hovioikeus on minusta ollut hieman näkymätön ja ikään kuin hissukseen toimiva tuomioistuin. Sen ensimmäinen presidenttinä oli oikeusneuvoksen virasta tehtävään nimitetty Heimo Lampi. Hän oli kunnostautunut jatkosodassa hävittäjälentäjänä saavuttaen 14 ilmavoittoa. Mainittakoon, että ennätys ei-saksalaisena taistelulentäjänä on lentomestari Ilmari Juutilaisella, joka pudotti jatkosodan aikana 94 vihollisen konetta. Hyvänä kakkosena seurasi Hasse Wind, jolle kertyi sodassa 75 varmistettua ilmavoittoa. Ilmari Juutilainen, joka on "Marokon kauhuna" tunnetun ja myös sodissa kunnostautuneen Aarne Juutilaisen nuorempi veli, ja Hans Wind ovat kumpikin kaksinkertaisia Mannerheim-ristin ritareita. Näitä ristejä myönnettiin jatkosodan aikana neljä kappaletta.

11. Heimo Lampi vaikutti KKO:ssa esittelijästä vakavalta ja totiselta tuomarilta. Hän oli kotoisin Kuopiosta, jossa oli toiminut Itä-Suomen hovioikeuden esittelijänä ja neuvoksena. Samasta hovioikeudesta olivat lähtöisin myös oikeusneuvoksina sittemmin olleet Paavo Salervo ja Veikko M. Hämäläinen, joista viimeksi mainittu nimitettiin Heimo Lammen jälkeen Kouvolan hovioikeuden toiseksi presidentiksi. Hämäläisen jälkeen hovioikeuden presidentiksi tuli oikeusvos Jussi Kivinen ja sen jälkeen vuonna 2005 Pertti Nieminen, joka jatkaa nyt uuden Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä. Jussi Kivinen toimi aiemmin  toistakymmentä vuotta maaoikeustuomarina. Erään Ikaalisissa käydyn maaoikeusprosessin yhteydessä olin 90-luvun alkupuolella valittajan avustajana mukana kahlailemassa pitkävartisissa kumisaappaissa pitkin Kyrösjärven rantoja Jussi Kivisen johtamassa katselmustilaisuudessa. Kohta tämän prosessin jälkeen Kivisestä sitten leivottiinkin KKO:n jäsen.

12. Nähtäväksi jää, miten hovi- ja hallinto-oikeusverkosten uudistaminen tulee jatkossa etenemään. Olen itse ehdottanut, myös tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa vuonna 2003 (KM 2003:3), hallinto-oikeuksien yhdistämistä yleisiin tuomioistuimiiin. En kuitenkaan niin, että hallinto-oikeudet yhdistettäisiin suoraan hovioikeuksiin - kuten esim. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on nyt pari vuotta ehdottanut - vaan niiden hallinnollista yhdistämistä muutamaan suureen käräjäoikeuteen. Hallintoprosessi säilyisi omana prosessilajinaan, mutta sitä tulisi kehittää voimakkaasti siviiliprosessin suuntaan. OM:ssä ja KHO:ssa laaditut tähänastiset suunnitelmat hallintoprosessin uudistamiseksi ovat minusta lähinnä näpertelyä. Näissä suunnitelmissa ei hallintoprosessiin edelleenkään esitetä esimerkiksi väittämistaakkaa, suullisten käsittelyjen lisäämistä, tuomarin materiaalisen prosessinjohdon aktivointia tai prosessin muodostamista kaksiasianosaissuhteen pohjalle. Käräjäoikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä valitettaisiin ensin hovioikeuteen, hovioikeuksista kaksi voisi toimia ko. asioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Hovioikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä voitaisiin valitettaa valituslupajärjestelmän kautta KHO:een. 

13. Oikeusministeriö on luultavasti ministeri Anna-Maja Henriksson ideasta pannut pystyyn suppean työryhmän, jonka tehtävänä on mietiskellä KKO:n ja KHO:n mahdolliseen yhdistymiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä on minusta turhaa työtä, sillä jokainen ajattelemaan kykenevä lakimies ymmärtää, ettei tuomioistuimien integrointia voida aloittaa "huipulta", vaan työ on aloitettava alhaalta eli ensimmäisestä asteesta. Aluksi hallinto-oikeudet on integroitava käräjäoikeuksiin ja järjestettävä samalla väliasteen muutoksenhaku hovioikeuteen. Vasta tämän jälkeen voidaan ryhtyä varovaisesti arvioimaan, olisiko myös ylimmät tuomioistuimet eli KKO ja KHO yhdistettävä keskenään. Vm. uudistus voinee toteutua joskus 20-30 vuoden kuluttua.

786. KHO 2013:161. Vääryyttä oikeuden valekaavussa?

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 9.10. 2013 kiistanalaisen äänestyspäätöksen ajokiellon edellytyksiä koskevassa asiassa

KHO 2013:61

2. Tapaus on katsottu KHO:ssa periaatteellisesti merkittäväksi. Ilmeisesti eri hallinto-oikeuksissa on päädytty vastaavanlaisissa tapauksissa erilaisiin ratkaisuihin. Lainkäytön yhtenäistämiseksi presidentti Pekka Vihervuori on määrännyt tapauksen käsiteltäväksi KHO:n laajennetussa kokoonpanossa, jossa on kahdeksan jäsentä.  Normaalisti asiat ratkaistaan KHO:ssa viiden tuomarin jaostossa.

3. Toimittaja Jarkko Sipilä on kritisoinut  KHO:n ratkaisua Elinkautinen -blogissaan poikeuksellisen suorasanaisella tavalla. Katso Sipilän blogikirjoituksesta tästä. Sipilän mukaan KHO:n päätös on suorastaan pelottava. Kun yleensä rauhallisena miehenä tunnettu Jarkko Sipilä on ottanut ratkaisuun näin vahvasti kantaa, päätin ottaa tapauksen lähempään tarkasteluun. En toista tässä yksityiskohtaisesti tapauksen faktoja tai KHO:n päätöksessä viitattuja säännöksiä, vaan menen suoraan asiaan.

4. Ajokorttilain mukaan poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos on vähintään kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt ajoneuvoa kuljettaessaan esimerkiksi ylinopeuteen tai ajoneuvorikkomukseen. Täsä tapauksessa A:lle oli määrätty 9.4. ja 15.4.2011 tapahtuneista ylinopeuksista kummastakin rikesakko sekä 5.11.2011 tapahtuneesta ajoneuvorikkomuksesta kahdeksan päiväsakkoa. Ylinopeudet oli selvitetty automaattisen liikennevalvonnan avulla.

5. Rikesakkomenettelystä annetun lain mukaan automaattisessa liikennevalvonnassa havaitun rikkomuksen tekijää ei selvitetä, vaan menettely käynnistetään lähettämällä rikesakkomääräys henkilölle, joka on auton rekisteriin merkitty omistaja, haltija tai tilapäinen käyttäjä. Määräyksestä ilmenee muun muassa se, että rikkomuksesta voi aiheutua myös ajokielto. Lisäksi määräyksestä ilmenee, miten rikesakkoa voi vastustaa. Vastustaminen tapahtuu siten, että rikesakkomääräyksen saaja ilmoittaa viikon kuluessa käräjäoikeuden kansliaan kiistävänsä syyllisyytensä. Tämän jälkeen asiassa käynnistyy normaali esitutkinta, syyteharkinta ja oikeuskäsittely. Jos määräyksen saanut osoittaa oikean syyllisen, rikesakko voidaan kohdentaa tälle henkilölle, jos hän tunnustaa teon, eikä tunnustusta ole syytä epäillä.

6. Ko. tapauksessa A ei ollut vastustanut 9.4.2011 tapahtuneen ylinopeuden johdosta saamaansa rikesakkoa, vaan oli maksanut sakon. Poliisilaitos määräsi 22.3.2012 A:n määräaikaiseen ajokieltoon 22.3.–22.4.2012.

7. A valitti päätöksestä Varsinais-Suomen hallinto-oikeuteen, koska hän ei ollut syyllistynyt ylinopeusrikkomukseen 9.4.2011. A:n autoa oli tuolloin ajanut toinen henkilö (B). A oli kuitenkin maksanut ylinopeudesta aiheutuneen sakon, koska B oli ollut hoitamassa A:lle kuulunutta kuljetustehtävää. Poliisilaitoksen A:n valituksen johdosta antamassa lausunnossa todettiin, että tapauksessa oli noudatettu Poliisihallituksen linjausta. Sen mukaan lainvoimainen rikesakko otetaan ajo-oikeuskäsittelyssä huomioon, vaikka asiakas pystyisi näyttämään toteen, ettei ole tehnyt kyseistä tekoa. 

8. Hallinto-oikeus kumosi päätöksellään poliilaitoksen pätöksen. Perusteluissa todetaan, että A on kiistänyt syyllistyneensä ylinopeuteen 9.4.2011 ja antanut hallinto-oikeudelle kirjallisen todistuksen, jossa B vahvistaa A:n kertomuksen ja ilmoittaa olevansa kameravalvontakuvassa näkyvä henkilö. Asiakirjoihin on liitetty A:n ja B:n valokuvat sekä kameravalvontakuva. Hallinto-oikeuden mukaan ajokieltoon määräämisen edellytyksenä on syyllistyminen liikennerikkomuksiin, ja lainvoimainen rikesakko on lähtökohtaisesti riittävä selvitys henkilön syyllistymisestä rikkomukseen. Hallinto-oikeus katsoi kuitenkin, että koska ajokielto määrätään erillisessä menettelyssä hallinnollisena seuraamuksena ja rikesakkomenettelyssä ei todellisuudessa ole selvitetty A:n syyllistymistä ylinopeuteen 9.4.2011, rikesakon lainvoimaisuus ei estänyt hänen syyllisyytensä selvittämistä vielä tässä vaiheessa. Esitettyjen valokuvien ja muun selvityksen perusteella hallinto-oikeus piti A:n kertomusta uskottavana ja katsoi, ettei hän ollut syyllistynyt liikennerikkomukseen 9.4.2011. Näin ollen hän ei myöskään ollut syyllistynyt liikennerikkomukseen kolmesti vuoden kuluessa, eikä häntä siis ole voitu määrätä ajokieltoon toistuvien liikennerikkomusten perusteella.

9. Poliisilaitos ei tyytynyt kuitenkaan tähän, vaan valitti hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een. KHO:ssa tutkittiin ensin kysymys siitä, oliko poliisilaitoksella asiassa valitusoikeus. KHO katsoi 5-3 -äänestyksen jälkeen, että poliisilaitoksella on asiassa valitusoikeus. En ryhdy tässä pohtimaan valitusoikeutta koskevaa kysymystä, vaan totean vain, että asiasta voidaan olla perustellusti myös vähemmistön perusteluissa esitetyllä kannalla.

10. Pääasian osalta KHO:n enemmistö (äänestys 6-2) oli toisella kannalla kuin Varsinais-Suomen hallinto-okeus. KHO:n päätöksen perustelut on ladittu tuttuun tyyliin siten, että ensin perusteluihin on kirjoitettu auki peräti kahdeksassa eri kappaleessa suuri joukko ajokorttilain ja -asetuksen sekä rikesakkolain pykäliä. Tällä halutaan antaa vaikutelma, että tulossa oleva ratkaisu perustuu tarkasti lakiin. -  Muuten, KHO saisi alkaa KKO:n tavoin numeroimaan perustelujen kappaleet, jolloin niihin olisi myöhemmin ratkaisua kommentoitaessa helpompaa viitata.

11. KHO:n päätöksen varsinaiset perustelut sisältyvät seuraavan lyhyeen kappaleeseen:

Poliisi tekee rikesakkojen perusteella määrättävästä ajokiellosta päättäessään hallintopäätöksen, joka perustuu lainvoimaisista rikesakkopäätöksistä ajoneuvoliikennerekisteriin tehtyihin merkintöihin. Ajokiellosta päätettäessä ei näin ollen ole enää kysymys rikesakkojen määräämiseen johtaneiden tapahtumien tai ajokieltoon määrätyn ajo-oikeuden haltijan syyllisyyden selvittämisestä. Hallintomenettelyssä tai hallintolainkäytön järjestyksessä ei voida tutkia rikosoikeudellista syyllisyyttä, vaan asia on tältä osin mahdollista saattaa muualla laissa säädetyllä tavalla erikseen tutkittavaksi.

12. Näillä perusteilla KHO katsoi että poliisilaitoksen olisi tullut, sillä oli ratkaisun mukaan  suoranainen pakko, määrätä A ajokieltoon. A ei ollut vastustanut 9.4.201 saamaansa rikesakkoa, mikä hänen olsi tullut tehdä käräjäoikeuden kansliaan. Rikesakkomääräys oli siten saanut lainvoiman eikä sitä vastaan saanut siis enää "pullikoida" hallintomenettelyssä (siis poliisilaitokselle) tai hallintolainkäytössä, mistä nyt oli kysymys. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian poliisilaitokselle (uuden) ajokieltoajan määräämistä varten.

13. KHO:n päätöksessä ei ole sinänsä mitään kummallista tai virheellistä, jos asiaa tarkastellaan puhtaasti legalistiselta kannalta eli pitämällä silmällä yksinomaan lain muotomääräysten tiukkaa ja sanamuodon mukaista tulkintaa. Kokonaan eri ri asia sen sijaan on, onko ratkaisu aineellisoikeudellisesti oikea ja tyydyttääkö KHO:n päätös oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Näyttää selvältä, ettei A:ta olisi voitu määrätä ajokieltoon, koska hän ei ollut itse kuljettanut 9.4.2011 autoa eikä siis syyllistynyt ylinopeuskiellon rikkomiseen. Kun A ei ollut kuitenkaan vastustanut rikesakkkoa asianmukaisessa järjestyksessä, vaan oli maksanut sen B:n puolesta, hän sai kärsiä tietämättömyytensä, hyvänahkaisuutensa tai kenties hölmöytensä seuraukset ajokiellon muodossa.

14. Olisiko A.n syylliystyminen ylinopeuteen 9.4.2011 voitu ottaa vireille tulleessa hallintomenetelyssä ja hallintolainkäytössä tutkittavaksi? Turun hallinto-oikeus ja KHO:n vähemmistöön jääneet kaksi hallintoneuvosta - Ruotsissa muuten myös korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten virkanimike on oikeusneuvos (justitieråd) eli sama kuin korkeimman oikeuden jäsenilläkin - eivät nähneet tähän estettä. Olen itse samalla kannalla. 

15. Se, että rikesakkomääräystä on lain mukaan vastustetettava tietyssä määräajassa, ei estä syyllisyyskysymyksen tutkimista silloin, kun mainittu asia tulee esikysymyksenä esille hallintomenettelyssä tai hallintolainkäytössä vireillä olevassa rikesakkomääräykseen perustuvaa ajokiellon määräämistä koskevassa asiassa. KHO:n enemmistö toteaa kategorisesti, että "hallintomenttelyssä tai hallintolainkäytön järjestyksessä ei voida tutkia rikosoikeudellista syyllisyyttä", mutta se ei mainitse lainkohtaa, johon sanottu johtopäätös perustuu. Tämä johtunee siitä, ettei laissa ole sellaista säännöstä, johon KHO:n enemmistön kyseinen kanta voitaisiin perustaa. On kyllä selvää, että hallintolainkäytössä ei voida panna vireille syyllisyyskysymystä koskevaa asiaa, mutta siitä tästä tapauksessa ei ole ollut kyse.

16. Jos ajokorttilain 65 §:n 1 momentissa, johon KHO:n perusteluissaan viitttaa, säädettäisiin, että poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos haltija on vähintään kolmesti vuoden aikana tuomittu oikeudessa tai rangaistus- tai rikesakkomääräysmenettelyssä annetulla päätöksellä nopeusrajoituksen rikkomisesta, olisi asia selvä, eli tuolloin ajokieltoa koskevassa asiassa syyllisyyskysymystä ei voitaisi enää ottaa tutkittavaksi. Mainitussa lainkohdassa ei kuitenkaan säädetä näin, vaan siinä todetaan, että ajokiellon määräämisen edellytyksenä on nimenomaan ajo-oikeuden haltijan syyllistyminen nopeusrajoituksen rikkomiseen. Silloin lakia voidaan tulkita siten, että syyllisyyskysymys on mahdollista ottaa hallintoasiassa tutkittavaksi, jos ajo-oikeuden haltija kiistää syyllisyytensä ja esittää näyttöä, jonka mukaan hän ei ole syyllistynyt ko. rikkomukseen.  Ajokorttilain 65 §:n 1 momentin mainittuun sanamuotoon ("on...syyllistynyt", ei siis "on tuomittu") KHO:n enemmistö eikä myöskään Turun hallinto-oikeus tai KHO:n vähemmistö ole kiinnittänyt huomiota.

17. Syyllisyyskysymyksen tutkimista silloin, kun ajo-oikeuden haltija esittää itse näyttöä syyttömyydestään, puoltavat tietenkin reaaliset argumentit eli asiaperusteet, ennen muuta se, että automaattisen liikennenvalvonnan yhteydessä ja sen perusteella vireille pannussa rikesakkomenettelyssä ei ole faktisesti edes tutkittu A:n syyllistymistä ylinopeuteen. KHO:n enemmistö on kuitenkin muodollisilla perusteilla päätynyt hyväksymään Poliisihallituksen ohjeen, jonka mukaan ajokielto on määrättävä, vaikka autoilija näyttäisi itse oman syyttömyytensä toteen. 

18. Poliisihallitus ja sen ohjeita myötäilevä korkein hallinto-oikeus viis veisaavat oikeutta hakevien valittajien oikeusturvasta tai totuudesta, sillä niille on tärkeintä, että järjestelmä toimii ja muotomääräyksiä noudatetaan prikulleen. Järjestelmän toimivuus, tehokkuus ja  ennakoitavuus eli tässä mielessä oikeusvarmuus on KHO:n mukaan tärkeämpi tavoite kuin yksityisen ihmisen oikeusturva ja oikeuksiin pääseminen.

19. KHO:n päätös on hyvä esimerkki siitä, miten legalismi eli lakiuskollisuus edelleen hallitsee suomalaista lainkäyttöä ja lain tulkintaa. Oikeudellisessa päätöksenteossa ja argumentaatiossa legalismi johtaa, kuten KHO:n päätöksen perusteluista ilmenee, muodollisten seikkojen ja formaalisten näkökohtien painottamiseen sisällöllisten näkökohtien ja asia-argumenttien kustannuksella. Tässä suhteessa legalismi muistuttaa lakipositivismiksi kutsuttua suuntaa. Legalistisessa laintulkinnassa tärkeintä ei ole niinkään oikea lopputulos, vaan se, että lain sanamuotoa ja kirjainta sekä muotomääräyksiä noudatetaan mahdollisimman tarkasti. KHO:n ratkaisua voitaisiin luonnehtia otsikoilla 

- muoto selätti substanssin 
- muotomääräykset syrjäyttivät totuuden 
- legalismi vei voiton moraalista tai 
- legalismi kukisti terveen järjen

20. Olen valinnut mainittujen vaihtoehtojen sijasta blogikirjoituksen otsikoksi lauseen "Vääryyttä oikeuden valekaavussa". Sen nimisen kirjan kirjoitti vuonna 1953 lakitieteen tohtori Ensio Hiitonen (1900-1970). Hiitonen käsiteli kirjassaan muun muassa Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla käytyjä poliittisia oikeudenkäyntejä sekä ns. kuutosten vangitsemista jatkosodan alussa. KHO:ssa nyt ratkaistu asia ei ole toki ollut millään muotoa poliittinen, mutta tapaus osoittaa, miten jopa aivan tavallisissa "pikkujutuissakin" voidaan päätyä  tulkintametodin valinnasta ja tulkitsijoiden asenteesta johtuen ratkaisuun, joka on ilmeisen väärä. KHO:n jäseniä ei voida toki epäillä virkavirheestä, ei edes tutottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. He ovat tehneet omasta mielestään ja varmaan kaikkien legalismin kannattajien mielestä aivan oikean päätöksen. Syytön henkilö joutui kyllä ajokieltoon, mutta eiväthän KHO:n jäsenet edes tutkineet koko syyllisyyskysymystä! He olisivat kuitenkin voineet ottaa syyllisyyden tutkittavakseen ja minusta heidän olisi myös pitänyt niin tehdä. 

21. Tapauksessa oli kysymys ensi sijassa menettelytapoja eli prosessuaalisten normien tulkintatavasta. Vertailun vuoksi todettakoon, että korkein oikeus on eräissä ratkaisuissaan todennut, että prosessuaalisten normien tulkinnassa on syytä välttää tarpeettoman muodollista ja lain sanamuotoon tiukasti nojautuvaa tulkintaa, koska sellainen tulkintatapa voi johtaa oikeudenmenetyksiin (esim. KKO 1995:95 ja KKO 1999:84).

22. Voisiko tapauksen A päästä vielä jollakin konstilla oikeuksiinsa ja saada ajokiellon kumotuksi? A:lla näyttäisi olevan mahdollisuus hakea vuonna 2011 saamansa rikesakkomääräyksen purkamista. Vaikka rikesakkomääräyksestä ei voida valittaa, ovat OK 31 luvun luvun mukaiset ylimääräiset muutoksenhakukeinot kuitenkin käytettävissä, tässä tapauksessa siis korkeimmalle oikeudelle tehtävä tuomionpurku (OK 31:8 ja 16). Jos rikesakkomääräys puretaan, A voi sen jälkeen hakea nyt annetun KHO:n päätöksen poistamista. Kovin vaikeaaa ja hankalaa on siis Suomessa saada pikkuasiassa oikeutta. Jos lakia olisi jo hallintoprosessissa tulkittu järkevästi, olisi A välttynyt ajokiellolta.

23. Suomessa on dualistinen tuomoistuinorganisaatio, eli meillä on yleisiä tuomioistuimia ja hallintotuomioistuimia. Tästä aiheutuu monenlaista sekaannusta eivätkä ihmiset useinkaan tiedä, kumpi mainituista vaihtoehdoista on hiedän asioissaan oikea linja. Samasta tapahtumasta saattaa aiheutua yhtäältä hallinnollisia sanktioita ja toisaalta rikosoikeudellisia tai/ja yksityisoikeudellisia seuraamuksia. Esimerkkinä voidaan mainita viime aikoina usein esillä olleet tapaukset, joissa on henkilölle on ensin määrätty hallintomenettelyssä veronkorotus, josta saa valittaa hallintotuomioistuimeen.Tämän jälkeen henkilö saa samasta asiasta yleisessä tuomioistuimessa syytteen veropetoksesta. Myös ajokieltoasioita käsitellään sekä hallintomenettelyssä ja -lainkäytössä että yleisissä tuomioistuimissa. Olisi  järkevää, että kaikki ajokieltoasiat keskitettäisiin yleisille tuomioistuimille. Siten myös poliisin antamasta ajokiellosta valitettaisiin käräjäoikeuteen. Järkeviä lainuudistuksia on Suomessa kuitenkin aika vaikea saada toteutetuksi. Koko kaksilinjainen ja - napainen tuomioistuinorganisaatio olisi aikaa myöten syytä lakkauttaa ja integroida hallintotuomioistuimet yleisiin tuomioistuimiin.

24. Tämänkin tapauksen yhteydessä mieleen hiipii epäily ja kysymys, jota olen joutunut KHO:n ratkaisujen kommentoinnin yhteydessä jo usein toistamaan: Onko hallintolainkäyttö ja erityisesti KHO:n lainkäyttö vain hallinnon jatketta? Tässä tapauksessa siis poliisihallinnon. Näkymä on pelottava, jos asiaa ajatellaan oikeussuojaa viranomaisen menettelyä tai päätöstä vastaan hakevan ihmisen kannalta.

700. Tarvitaanko erillisiä hallintotuomioistuimia?

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päällikkötuomarit eli presidentit ovat joutuneet julkisuudessa napit vastakkain ja vieläpä sangen merkittävässä asiassa. Kyse on siitä, tarvitaanko Suomessa enää nykyisenkaltaista kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, eli yleisten tuomioistuimien (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja KKO) lisäksi hallintotuomioistuimia (hallinto-oikeudet ja KHO). Näiden lisäksi meillä on kolme erityistuomioistuinta: markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin.

2. Talouselämä-lehden vajaa viikko sitten ilmestyneessä numerossa (6/2013) julkaistussa jutussa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoo haluavansa liittää yleiset tuomioistuimet ja hallintotuomioistuimet yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä tarkoittaa käyttännössä sitä, että hallinto-oikeudet sulautettaisiin organisatorisesti yleisiin tuomioistuimiin. 

3. Kun mainituilla tuomioistuimilla on nykyisin oma hallintonsa, säästettäisiin uudistuksen avulla Koskelon mukaan tuomioistuinlaitoksen hallintomenoissa eli esimerkiksi päällikkötuomareiden palkausmenoissa sekä erityisesti erilaisissa hallinto- ja kiinteistökuluissa. Koskelo ei tyytyisi vielä tähän, vaan hän haluaisi sulauttaa myös edellä mainitut erityistuomioistuimet samaan kokonaisuuteen ja alentaisi samalla tuomioistuimien kokonaismäärän alle puoleen nykyisestä määrästä; nykyisin maassa on kaikkiaan 46 tuomioistuinta. Tämä merkitsisi siiis myös nykyisen käräjä- ja hovioikeusverkoston supistamista.

4. Koskelon perustaa ehdotuksensa valtioneuvoston asettamaan säästötavoitteeseen, jonka mukaan oikeuslaitoksen menoja on säästettävä 22 miljoonalla eurolla. Kun joillakin aloilla, kuten tulkkaus- ja käännöspalveluissa sekä it-puolella, ilmenee kuitenkin välttämätöntä menojen kasvua, tulisi oikeuslaitoksen Koskelon mukaan säästää kaikkiaan 30 miljoonaa euroa.

5. Mainittu säästötavoite on vain yksi, mutta käytännössä ilmeisesti kaikkein merkittävin niistä asioista, joita käsitellään parhaillaan oikeusministeriön asettamassa, ylimmistä "oikeuslaitospäälliköistä" koostuvassa oikeusjärjestelmän tilaa pohtivassa neuvottelukunnassa. Pauliine Koskelo samoin kuin KHO:n presidentti Pekka Vihervuori kuuluvat kansliapäällikkö Tiina Astolan puheenjohdolla toimivan neuvottelukunnan jäsenistöön.

6. Presidentti Koskelo, joka on aikaisemmin puhunut vuosia tuomioistuinlaitoksen "rakenteellisista muutoksista", sanoo nyt, että pelkästään rakenteiden korjaaminen ei enää riitä, vaan asiat on mietittävä kunnolla uudelleen. Koskelo sanoo olevansa "lopen kyllästynyt siihen", että tuomioistuimien rahoitus supistuu eri tahtia kuin uudistuksia saadaan aikaan.

7. Ei ole vaikea arvata, että KHO:n presidentti Pekka Vihervuori on Koskelon kanssa täysin eri kannalla. Siis ainakin ehdotuksesta, jonka mukaan hallintotuomioistuimet integroitaisiin yleisiin tuomioistuimiin. Vihervuoren mukaan Koskelon kaavailema uudistus "kaventaisi osaamista". Vihervuori ei usko, että kyseisellä uudistuksella saavutettaisiin suuria säästöjä. Sen sijaan hän "uskoo", että käsittelyajat pitenesivät ja päätosten laatu heikkenisi. Vihervuori vetoaa myös siihen, että KHO:n alapuolella toimivan kahdeksan alueellisen hallinto-oikeuden ylituomarit ovat "huolissaan". He ovat kuulemma allekirjoittaneet lausunnon, jossa vaaditaan, että "hallintolainkäyttöä kehitetään nojaten itsenäisiin hallintotuomioistumiin."

8. Talouselämän jutussa on haastateltu myös EK:n lakiasioista vastaavaa johtaja Hannu Rautiaista. Hän ei Vihervuoren tavoin tunnu olevan lainkaan innostunut mainitusta uudistuksesta. Rautiaisen mukaan "sellaisia yleistuomareita ei olekaan, jotka osaavat kaikki asiat rikoksista verotukseen".

9. Sekä Vihervuori että Rautiainen puhuvat kuitenkin ikään kuin asian vierestä. Kuten Pauliine Koskelo mainitsee, ehdotettu uudistus ei merkitsisi eri oikeusprosessien yhdistämistä. Tällä Koskelo tahtoo sanoa, että hän ei aja kolmen eri prosessilajin eli siviiliprosessin, rikosprosessin ja hallintoprosessin yhdistämistä. Mainitut prosessilajit säilyisivät jatkossakin entisenlaisina, jolloin nykyiset hallintotuomarit keskittyisivät jatkossakin hallintoasioiden käsittelemiseen. Minusta on hyvin vaikea ymmärtää Vihervuoren väitettä, jonka mukaan hallinnollisen uudistuksen johdosta  "käsittelyajat pitenisivät ja päätösten laatu heikkenisi".

10. Koskelon kaavailemassa uudistuksessa on todella kyse lähinnä vain hallinnnollisesta uudistamisesta, jolla säästettäsiiin tuomioistuimen varoja. Talouselämä-jutun toimittaja puhuu vähättelevään sävyyn vain "muutamasta miljoonasta", mutta iso raha se on sekin tänä niukuuden aikakautena. Sitä, kuinka paljon säätöjä uudistuksella syntyisi, on varmaankin selvitetty edellä mainitussa neuvottelukunnassa.  Säästöt olisivat luulytavasti aika suuria, kun päällekkäistä hallintoa purettaisiin. Hallinto-oikeuksien ylituomareiden vetoomus ei voi olla mikään este uudistukselle, koska jokainen ymmärtää, että heillä on asiassa niin sanotusti "oma lehmä ojassa": päällikönvirkoja tultaisiin karsimaan.

11. Pidemmällä aikavälillä uudistus monipuolistaisi tuomareiden ammattitaitoa ja, toisin kuin Pekka Vihervuori väittää, vahvistaisi tuomareiden osaamista ja siten parantaisi kansalaisten oikeusturvaa. Uudistuksen myötä hallintuomarit voisivat alkaa pikku hiljaa perehtyä myös riita-ja rikosasioiden käsittelyyn, käräjätuomarit puolestaan erilaisten hallintoasioiden ratkaisemiseen. Tuomarikunnan siirtymistä tuomioistuimen sisällä linjalta toiselle, mitä on aina toivottu, alkaisi vähitellen tapahtua.

12. Tuomioistuinlaitoksen mainittua organisaatiouudistusta olisi pitänyt pohtia syvällisesti jo oikeusministeriön vuonna 2001 asettamassa laajapohjaisessa Markku Arposen johtamassa kehittämiskomiteassa, joka koostui sekä hallinto-oikeustuomareista että yleisten tuomioistuimen tuomareista ja jossa olin mukana pysyvän asiantuntijan ominaisuudessa. Esitinkin komitealle tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä koskevan kysymyksen esille ottamista, mutta silloin ilmeni, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg oli antanut ukaasin ja evästänyt oikeusministeriötä, että jos tätä "pyhää ja koskemattomuutta nauttivaa" asiaa ryhdytään komiteassa pohtimaan, niin hän vetää "omat" edustajansa pois komiteasta ja tyssää komitean työn kokonaan! Tästä pelästyneenä komitea sivuutti koko kysymyksen ja jätti siis ottamatta kantaa itse asiassa kaikkein tärkeimpään tuomioistuinlaitoksen kehittämistä koskevaan kysymyksen. 

13. Itse en toki vaiennut, vaan esitin komitean mietintöön (KM 2003:3) jättämässäni eriävässä mielipiteessäni - muita eriäviä mielipiteitä ei jätetty - joitakin ideoita ja visioita, jotka tähtäsivät juuri presidentti Koskelon nyt esille nostaman uudistuksen toteutumiseen. Olen myös tämän jälkeen yrittänyt viritellä asiasta keskustelua, mutta jokseenkin huonolla menestyksellä; juuri kukaan ei ole rohjennut ottaa asiaan kantaa! Se herran pelko, sehän se!

14. Voin siis omasta puolestani vilpittömästi kannattaa KKO:n presidentin rohkeaa aloitetta. Siitä on varmaankin keskustelu edellä mainitun neuvottelukunnan kokouksissa, luultavasti kiivastikin. Kysymyksessä on toki uudistus, jota ei kovin helposti saada toteutetuksi. Siihen kuluisi aikaa vuosikausia.

15. Suomessa ei tarvita enää kaksijakoista tuomioistuinorganisaatiota, vaan hallintotuomioistuimet voidaan integroida yleisten tuomioistuinten yhteyteen. Eihän riita- ja rikosasioitakaan varten ole perustettu erillisiä tuomioistuimia, vaan nämä asiat käsitellään samoissa yleisissä tuomioistuimissa. Miksi hallintoasioita varten siis pitäisi olla erilliset tuomioistuimet? Monissa maissa tullaan toimeen hyvin yhdellä organisaatiolla, pohjoismaista Norjassa ja Tanskassa ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia. 

16. Yhdistämisen pitäisi tapahtua siten, että kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta yhdistettäisiin  tiettyjen suurimpien, noin 5-6 käräjäoikeuden kanssa. Tätä olen ehdottanut esimerkiksi blogikirjoituksessa n:o 494/17.10.2011. Hallinto-oikeuksia ei siis tulisi yhdistää hovioikeuksiin, kuten joskus on esitetty. Kaksi hovioikeutta voisi toimia myös hallintoasioissa väliasteen muutoksenhakutuomioistuimena, jolloin KHO:ssa voitaisiin ottaa käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssakin. Aikaa myöten KHO sulautettaisiin yhteen KKO:n kanssa. Hallintolainkäyttömenettelyä tarvitaan toki jatkossakin, vaikka esimerkiksi Pekka Vihervuori näyttää haluavan jostakin syystä antaa sellaisen kuvan, että organisaatiouudistus romuttaisi samalla koko hallintolainkäytön. 

17. Huomasin nyt, että edellä mainitun oikeusministeriön  "Suuren ja mahtavan neuvottelukunnan" on määrä julkistaa työnsä tulokset jo tällä viikolla eli 15.2. Jäädään siis odottelemaan, mitä tuleman pitää, eli mitä neuvottelukunta esittää, ja palataan sen jälkeen tarkemmin asiaan. 

18. Jääkö presidentti Koskelo ehdotuksineen yksin, vai onko hän saanut ajatuksilleen myös neuvottelukunnan muiden jäsenten tuen - Vihervuorta tietenkin lukuun ottamatta? Mitä Koskelo tekisi, jos neuvottelukunta ei kannata lainkaan hänen ehdotustaan? Tekisikö Pauliine Koskelo "benedictukset" ja löisi lopen kyllästyneenä rukkaset naulaan ja pensselit santaan?