780. Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät

Tässä oikeustalossa harjoitetaan edelleen inkvisitorista prosessinjohtoa, ainakin Ulvilan noitakäräjillä...

1. Nykyisessä rikosprosessissa noudatetaan - on noudatettu jo monta kymmentä vuotta - akkusatorista menetelmää eli syyttämismenetelmää. Sen mukaan syyttäjällä on velvollisuus huolehtia syytteen ajamisesta sekä syytettä tukevan näytön ja selvityksen esittämisestä. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta eikä velvollisuutta myötävaikuttaa väitetyn syyllisyytensä selvittämiseen. 

2.  Vielä joskus ennen viime sotia suomalainen rikosprosessi muistutti inkvisiota sikäli, että tuomarilla katsottiin olevan päävastuu syyteasian perusteellisesta selvittämisestä; tästä nimike inkvisitorinen menetelmä. Nykyisin tuomari ei sitä vastoin voi esiintyä prosessissa syyttäjän avustajana tai "kanssasyyttäjänä", vaikka näyttäisi siltä, ettei syyttäjä kykene kunnolla suoriutumaan syytteen ajamisesta ja näytön hankkimisesta. Tuomari ei voi määrätä hankittavaksi omasta aloitteestaan sellaista näyttöä, jota syytteen toteennäyttäminen edellyttää. Tämä johtuu rikosprosessissa vallalla olevasta syyttömyysolettamasta ja puolustuksen suomisen periaatteesta. 

3. Tuomarin velvollisuutena on jutussa puolin ja toisin esitetyn näytön arvioiminen ja ratkaisun antaminen. Tämä edellyttää tuomareilta tiukkaa puolueettomuutta. Tuomari ei saa käyttäytymisellään prosessissa herättää epäluuloa puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytetyn tulee saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti, joka edellyttää muun ohella, että tuomari pysyttelee puolueettomana eikä ryhdy avustamaan syyttäjää ja tiukkaamaan todistajilta tai syytetyltä "totuutta". Todistajan ja syytetyn kuulustelu ei kuulu tuomarin tehtäviin, vaan siitä huolehtivat syyttäjä ja syytetyn puolustaja tai avustaja. Tuomari voi esittää syytetylle tai todistajalle joitakin täydentäviä kysymyksiä selvittääkseen vastauksissa olevia epäselvyyksiä, mutta muuten hänen ei ole syytä puuttua myöskään todistajankuulustelussa asian selvittämiseen.

4. Nämä rikosprosessin perusasiat tulivat mieleen, kun luin lauantain 4.10. Helsingin Sanomista sivulla A 20  olevan toimittaja Jukka Harjun Ulvilan murhakäräjien perjantain istunnosta kirjoittaman jutun otsikolla "Auer joutui kysymystulvaan". Anneli Auerin murhasyytteen uudelleenkäsittely on edennyt nyt loppusuoralle, sillä kaikkiaan 18 istuntoa kestäneessä oikeusprosessissa oli tarkoitus kuulla perjantaina syytetyn puheenvuoro. 

5. Hyvään ja oikeudenmukaiseen rikosprosessijärjestykseen kuuluu kaikkialla maailmassa, että syytetyllä on oikeus käyttää prosessin päättyessä viimeinen puheenvuoro. Syytetyllä on oikeus henkilökohtaiseen "viimeiseen sanaan", vaikka hänellä olisi avustajanaan pätevä asiananaja. Jos syytetty on kiistänyt syytteen, hän yrittää vielä lopuksi itse omin sanoin saada oikeuden jäsenet vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Jos taas syytetty on tunnustanut rikoksensa, hänellä on tilaisuus yrittää vaikuttaa tuomareihin niin, että nämä tuomitsisivat hänelle mahdollisimman lievän rangaistuksen. Tämä on syytetyn viimeisen sanan tarkoitus. Kysymyksessä ei ole suinkaan enää mikään syytetyn kuulustelu, jossa syyttäjä yrittäisi vielä kerran puristaa syytetyltä totuuden tai tunnustuksen. 

6. Ulvilan murhakäräjillä syytetyn oikeus viimeiseen sanaan on Jukka Harjun lehtijutun mukaan ymmärretty täysin väärin. Satakunnan käräjäoikeuden tuomarit eivät ole joko käsittäneet asiaa tai sitten välittäneet lainkaan siitä, missä tarkoituksessa syytetylle on varattu tilaisuus käyttää oikeudessa viimeinen puheenvuoro. Harju nimittäin kertoo kirjoituksessaan, että käyttäessään viimeistä puheenvuoroaan Anneli Auer joutukin täydellisesti altavastaajaksi eli "kysymystulvan" kohteeksi, sillä hän joutui vastamaan "lukuisiin kysymyksiin - vanhoihin ja uusiin".  Kysymyksiä eivät Auerille esittäneet ainoastaan syyttäjät, vaan  - yllätys yllätys -myös ja ennen kaikkea kaikki jutun kolme tuomaria. Käräjäoikeuden puheenjohtajana jutussa toimii laamanni Matti Juntikka ja oikeuden muina jäseninä käräjätuimarit Annette Santamaa ja Väinö Ilveskoski. Jukka Harjun lehtijuttu saa tukea muissa tiedotusvälineissä perjantain istunnosta julkaistuista raporteista, esimerkiksi Ilta-Sanomissa olleesta toimittaja Tomi Auremaan kirjoittamasta jutusta. Satakunnan Kansan verkkojulkaisussa oli puolestaan 4.10. otsikot "Syyttäjä: Auer vain selittää asiat parhain päin" ja "Käräjätuomari tenttaa Aueria hätäpuhelusta".

7. Jo syyttäjien puuttuminen ja kommentointi syytetyn "viimeisen sanan" johdosta tuntuu  oudolta. Onhan syyttäjillä ollut mahdollisuus jo peräti 18 aiemmassa istunnossa tentata Aueria ja kommentoida hänen lausumiaan. Syyttäjät eivät saisi kommentoida syytetyn henkilökohtaista viimeistä puheenvuoroa. Näin myös siksi, että syyttäjille ja puolustukselle on varattu tilaisuus antaa jutussa oma loppulausuntonsa, mikä lehtitietojen mukaan tapahtuu tiistaina 7.10.

8. Se, että myös oikeuden jäsenet ryhtyvät tenttamaan viimeistä sanaansa lausuvaa syytettyä ja oikein joukolla ja urakalla mitä erilaisimmista yksityiskohdista on kyllä täysin käsittämätöntä. Tuomarit ovat ehkä luulleet, että kysymyksessä oli syytetyn kuulustelu. Mutta jos he olisivat katsoneet hieman lakikirjaa, he olisivat huomanneet, että rikosasiassa syytetyn kuulustelu pidetään ROL 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan jo ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan. Toisin sanoen oikeuden olisi tullut huolehtia siitä, että Auerin kuulustelu todistelutarkoituksessa olisi toimitettu jo oikeudenkäynnin alkuvaiheessa ja ennen kuin asiassa kuultiin yhtäkään todistajaa tai asiantuntijaa. Nyt Satakunnan tuomarit menettelivät täysin päinvastaisessa järjestyksessä ja siis lainvastaisesti ryhtyessään kuulustelemaan ja suorastaan tenttaamaan tai hiillostamaan Aueria vasta kun kaikki todistajat ja asiantuntijat oli kuultu! Voiko rikosasian käsittelyjärjestys enää pahemmin mennä pieleen! 

9. Helsingin Sanomien samoin kuin Satakunnan Kansan raporteista ilmenee, että Anneli Auerin "ylimääräisessä kuulustelussa" kunnostautui erityisesti käräjäoikeuden ainoa naispuolien jäsen, jona toimii käräjätuomari Annette Santamaa, 58-vuotias "murhapitäjässä" eli Ulvilassa asuva tuomari. HS:n mukaan Santamaa suorastaan "hiillosti" Aueria aikaan, paikkaan ja tunkeutujaan liittyvillä yksityiskohtaisilla kysymyksillä. "Esimerkiksi hätäkeskusnauhan tapahtumia käytiin läpi tuomarin johdolla lähes sekunti sekunnilta", kirjoittaa Jukka Harju. Myös Satakunnan kansan jutussa  mainitaan jo otsikossa, miten käräjätuomari, siis Annette Santamaa "tenttaa Aueria hätäpuhelusta". 

10. Oikeuden jäsenet olivat siis päättäneet panna oikeusjutun lopuksi pystyyn "kunnon inkvisition", jossa he  aikoivat suorastaan hiillostamalla kiskoa totuuden syytetystä irti! Tuomarin sanotunlainen menettely on vastoin sitä, mitä edellä kirjoitin tuomarin puoluettomasta roolista prosessissa, jossa syytettä ajaa virallinen syyttäjä. Tuomari on ilmeisesti ymmärtänyt tehtävänsä täysin väärin, jos hän ryhtyy yhtäkkiä jonkinlaiseksi apusyyttäjäksi. Lehtijuttujen perusteella saa vaikutelman, että kyseinen naistuomari, jota muut tuomarit ovat myötäilleet, on päättänyt varastaa koko syytetylle varatun show' n  itselleen. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut keskeyttää tuomarin suorittama syytetyn hiillostaminen, myös syytetyn avustajan olisi pitänyt puuttua peliin ja todeta syytetylle, ettei hänen tarvitse vastata tuollaiseen ryöpytykseen, koska nyt ei ole kysymyksessä syytetyn kuulustelu ja jutussa syytettä ajavat ja syytettyä kuulustelevat syyttäjät, eivät suinkaan oikeuden jäsenet.

11. Tuomari Santamaata oli kiinnostanut kovasti myös se, missä Auerin vanhin tytär, joka on kertonut koko oikeuskäsittelyn ajan johdonmukaisesti samalla tavalla, oli ollut kullakin hetkellä. Tästäkään asiasta ei saatu täyttä selvyttä, vaan toimittajalle välittyi Auerin kertomuksesta sekava kuva, jossa on paljon säntäilyä ympäri taloa, mutta vain vähän tarkkaa kuvailua tapahtumien johdosta.

12. Kuten edellä totesin, oikeuden jäsenillä olisi ollut toki tilaisuus esittää täydentäviä kysymyksiä todistajille samoin kuin syytetylle todistajankuulustelun yhteydessä, jos jotkut seikat ja todistusteemat olivat jääneet heille epäselviksi. Kun syytettyä olisi tullut kuulla, jos menettelyssä olisi noudatettu lain mukaista käsittelyjärjestystä, jo ennen todistajia, olisi tuomareilla ollut tuolloin oivallinen tilaisuus kysymysten esittämiseen Anneli Auerille. 

13. Miksi tuomarit vaikenivat tuolloin, mutta päättivät kaikesta päätellen panna Auerin "lujille" vasta aivan käsittelyn lopussa ja siinä vaiheessa, kun Auerin oli määrä sanoa oikeudelle "viimeinen sanansa" ennen tuomiota? Oliko tämä ennalta sovittua taktiikkaa? Jos oikeudenkäynti kestää pari kolme kuukautta putkeen ja siinä pidetään 19 eri istuntoa, jäävät oikeuden jäsenten mieliin tietenkin parhaiten käsittelyn loppuvaiheissa esitetyt lausumat. Jos Anneli Auer ei jo koko pitkään prosessiin väsyneenä enää jaksanut vastata kaikkiin tuomareiden hänelle esittämiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin ja suoranaiseen hiillostukseen tai hän ei enää edes muistanut kaikkia yksityiskohtia, niin on pelättävissä, että tästä voidaan tuomion perusteluissa tehdä syytetyn kannalta epäedullisia johtopäätöksiä, joihin sitten voidaan vedota ikään kuin syytettä tukevina todisteina. No, tuomiosta sitten ehkä näemme, mikä merkitys tuomareiden hiillostamisen tuloksena annetuilla syytetyn vastauksilla on näytön arvioinnissa ollut.

14. Ilmeisesti monet keskeiset seikat ovat jääneet Ulvila-jutussa massiivisen laajasta todistuaineistosta huolimatta tuomareille sangen epäselviksi, muutenhan syytetyn hiillostamista jutun viimeisessä istunnossa ei voida ymmärtää. Tässä ei ole sinänsä ihmettelemistä, sillä onhan rikoksen tekemisestä kulunut jo monta vuotta ja juttua on veivattu jo tähän mennessä eri oikeusistumissa jo monta kertaa. Mutta tämä epäselvyys ei ole suinkaan syytetyn tai puolustuksen vika, sillä todistus- ja selvitystaakka jutussa on yksinomaan syyttäjällä. Jos tietyt relevantit seikat ovat jääneet epäselviksi, niin silloin niistä ei voida tehdä luotettavia syytettä tukevia johtopäätöksiä. Jutun uudelleenkäsittelystä kertoneista lehtijutuista on ainakin minulle syntynyt aika vakuuttava käsitys siitä, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole pystytty sulkemaan pois. Tuomarit saattavat toki olla itse  henkilökohtaisesti vakuuttuneita Auerin syyllisyydestä ja yrittivät sen vuoksi nyt vielä viime tipassa saada jotain vahvistusta sanotulle käsitykselleen ottamalla itselleen syyttäjälle kuuluvan roolin. Tämä on kuitenkin oikeudenkäynnin puolueettomuuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta vaarallista ja epäsopivaa menettelyä. Tuomari ei voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka hän olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, jos todistusaineisto ei tue tuomarin intuitiivista käsitystä, vaan syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettava epäily.

15. Toimittaja Jukka Harju kommentoi jutussaan käräjäoikeuden tuomareiden Anneli Auerille esittämien kysymysten tulvaa ja suoranaista hiillostamista näin: "Oikeuden jäsenten näin aktiivinen osallistuminen syytetyn kyselyyn lienee melko harvinaista".  Harju on oikeilla jäljillä, mutta turhan varovainen sanoissaan.  Minusta tuomareiden noin aktiivinen puuttuminen ja suoranaisen inkvisition pystyttäminen ja ryhtyminen apusyyttäjiksi on täysin ennenkuulumatonta ja epäsopivaa menettelyä.

16. Todettakoon, että tuomarin inkvisitorisen prosessinjohdon suitsimiseksi lakia muutettiin vuonna 1997 ROL:n säätämisen yhteydessä. Vanhan lain mukaan oikeuden oli huolehdittava siitä, että rikosjuttu tuli perusteellisesti käsitellyksi. Koska tällaista säännöstä voitiin tulkita - tuomarit ovat näet usein lain sanamuodon pikkutarkkoja seuraajia eli legalisteja - tarkoittavan virheellisesti tuomioistuimen velvollisuutta valvoa, että syyte tulee näytetyksi toteen, on uudessa laissa sana "perusteellisesti" korvattu sanalla "asianmukaisesti" (ROL 6:5.2). Tuomari ei siis saa toimia enää syyttäjän "pikku apulaisena", vaan hänen tulee valvoa, että käsittelyssä toteutuvat syyttömyysolettama, puolustuksen suosimisen periaate ja yleensä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset. Minkäänlaiseen syyttäjän esittämää aineistoa täydentävä prosessinjohto syytetyn vahingoksi ei siten ole sallitua eikä tuomari voi yrittää saada syytettyä jotenkin "ansaan" kuulustelemalla ja hiillostamalla häntä tai provosoimalla syytettyä antamaan itselleen epäedullisia lausumia. Syytetyn kuulustelu on syytä jättää yksinomaan syyttäjän tehtäväksi. Minusta tuntuu, että Ulvilan jutussa tuomarit ovat noudattaneet edelleen vanhaa eli vuonna 1997 kumottua prosessinjohtosäännöstä.

17. Onko kysymyksessä ainoastaan selkeä kauneusvirhe, vai olisiko syytetyllä ja puolustuksella aihetta pelätä käräjäoikeuden puolueettomuuden vaarantumista? Onko Auer saanut jutussa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin? Tähän en halua ottaa kantaa, sillä vastaus riippuu myös siitä, millaisena käräjäoikeuden prosessia voidaan kokonaisarvion perusteella pitää. Tuollaiseen inkvisitoriseen menettelyyn, joka ei täytä oikeudenkäynniltä nykyisin edellytettävän asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, olisi kuitenkin syytä puuttua ja siitä tulisi keskustella lakimiespiireissä vakavasti. Porin tuomarit unohtivat, että ei riitä, että tuomari on puolueeton, vaan vaaditaan lisäksi, että hänen toimintansa myös näyttää ulospäin puolueettomalta. Jos tuomarin puolueettomuutta rikosprosessissa voidaan jonkin ulkonaisen seikan johdosta perustellusti epäillä, ei vastaaja ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

446. Vaasan HO tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa III; selvitetyt faktat

Tässä kirjoitussarjan III osassa tulen sitten vihdoin itse pääasiaan. Olen kopioinut tähän sellaisenaan hovioikeuden tuomion sivut 15-20 siltä osin, kuin niissä on käsitelty syytetyn menettelyä ja itse asiassa koko tapahtumasarjan fakta-aineistoa. Selvyyden vuoksi olen numeroinut tuomion kappaleet. Samalla olen jakanut hieman ylipitkät kappaleet 7 ja 17 kahteen eri kappaleeseen, siis kappaleisiin 7 ja 7a sekä 17 ja 17a.

Hovioikeus kirjoittaa näin:

Haapalan menettely

Selvitetty tapahtumainkulku

1. Keskeinen tapahtumainkulku on pääosin riidaton ja selvitetty Haapalan ja todistajien yhdensuuntaisilla kertomuksilla.

Aseen hankkimislupa

2. Saari oli 25.6.2008 hakenut ampuma-aseen hankkimislupaa 22-kaliiperiseen Walther P22 Target -pienoispistooliin. Hakemuksessaan hän oli ilmoittanut aseen käyttötarkoitukseksi tarkkuusammunnan Sotkan ampumaradalla Kauhajoella. Lisäksi hän oli Haapalalle ilmoittanut ampuneensa mökillä isänsä 22-kaliiperisella pistoolilla, mikä tieto ei ole pitänyt paikkansa. Saari oli maksanut 30.1,2008 Kauhajoen Ampujat ry:lle 10 euroa, joka oli oikeuttanut harjoittelemaan Sotkan ampumaradalla, ja esittänyt kuitin maksusta hakemuksensa yhteydessä. Sitä vastoin Saari ei ollut maksanut seuran jäsenmaksua, joka olisi oikeuttanut myös kilpailemiseen.

3. Haapala oli toiminut Kauhajoen poliisilaitoksella tutkinnanjohtajana ja hänen vastuulleen oli kuulunut myös lupahallinto ja siihen sisältyneet ampuma-aselupa-asiat. Haapala on kertonut, että Saari oli ottanut häneen yhteyttä ensimmäisen kerran jo tammikuussa 2008 ja tiedustellut mahdollisuutta pistoolin hankkimisluvan saamiseen. Haapala oli tuolloin kiinnittänyt huomiota siihen, että Saari oli syyllistynyt rattijuopumukseen vuonna 2006, mikä olisi ollut tuolloin voimassa olleen aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen mukaan kahden vuoden ajan esteenä luvan myöntämiselle.

4. Saari oli ollut Haapalan haastateltavana 7.8.2008, minkä jälkeen Haapala oli myöntänyt Saarelle aseen hankkimisluvan.

Aseen hallussapitolupa

5. Saari oli hankkinut aseen 12.8.2008 samasta Jokelassa sijaitsevasta liikkeestä, josta myös Jokelan koulusurman tehnyt Pekka-Eric Auvinen oli ostanut aseensa.

6. Konstaapeli Vainioranta oli tarkastanut Saaren hankkiman aseen 2.9.2008 Kauhajoen poliisiasemalla. Vainiorannan mukaan Saaren käytös oli poikennut asetarkastukseen saapuvan henkilön käytöksestä. Vainiorannan käsitys on perustunut siihen, että Saarella oli ollut tilanteeseen sopimaton valokuvamainen hymy. Vainiorannalle oli jäänyt Saaresta outo tunne, minkä vuoksi hän oli ottanut selvää tämän hakemuksesta ja taustatiedoista. Vainioranta oli sanonut toimistosihteeri Harjulle, että toivottavasti kysymyksessä ei ole seuraava kouluampuja.

Aseen väliaikainen haltuunotto

7. Saari oli käyttänyt internetissä YouTube-sivus tolia nimimerkkiä "Wumpscut86" Wumpscut-nimisen yhtyeen mukaan ja kirjoittanut esittelynsä yhteyteen englanninkielisen laulun sanat, jotka käsittelevät sotaa, lasten kuolemista ja äitien kirkumista. Saari oli laatinut YouTubeen neljä videota, joissa hän ampuu Sotkan ampumaradalla. Osassa videoista hän ampuu keskeltä ampumarataa ja sivuttain normaaliin ampumasuuntaan nähden. Yhdessä videossa hän ampuu lukuisia laukauksia perätysten ja toisessa hän heilauttaa asetta pystysuunnassa kameran edessä kohdistamatta kuitenkaan asetta suoraan kameraan.

7a. IRC-Galleria -sivustolle Saari oli laittanut kolme YouTubessakin ollutta ampumavideota sekä kuvan, jossa hän ampuu ampumaradalla makuuasennossa. Lisäksi Saari oli laittanut IROGalleriaan loivan aselaukusta ja tekstin "Pity for the majority?" sekä punamustan kuvan, jossa on teksti "Wumpscut on its way to hell". Tämä kuva on väritykseltään muistuttanut Jokelan koulusurman tehneen Auvisen internet-aineisto a. Lisäksi Saari oli kuulunut "Wumpscut"-nimimerkillä IRC-Gallerian televisio- ja elokuva-aiheiseen kuusi jäsentä käsittäneeseen yhteisöön, jonka nimi on ollut Yhdysvalloissa tapahtunutta Columbinen koulusurmaa käsitelleen elokuvan nimeen viitaten Zero Hour: Massacre at Columbine High. Saari oli 18.8.2008 esittänyt kommenttinaan mainitusta elokuvasta: "Tosiaankin. Viihdettä parhaimmillaan." Lisäksi hän oli käynyt 17.9.2008 nimimerkin "AnnaManna" kanssa aseita ihannoivaa keskustelua ja todennut, että hän oli ampunut armeijassa pari kuukautta rynnäkkökiväärillä ja ettei hänen tarvitse siitä enää kärsiä. Saari oli myös ilmoittanut lisäävänsä uusia videoita, mutta todennut samassa yhteydessä, että "älä pety, jos sitä ei tapahdukaan".

8. Erään Kauhajoella asuvan opettajan postilaatikko oli yritetty räjäyttää keskiviikon ja torstain 17.-18.9.2008 välisenä yönä. Perjantaiaamuna 19.9.2008 Kauhajoen lukion siivooja oli havainnut palavan hautakynttilän lukion lähistöllä noin kilometrin päässä ammattikorkeakoulusta, jossa Saari opiskeli. Siivooja oli kertonut hautakynttilästä talonmies Olli Samuel Koivistolle ja puistotyöntekijä Ketolalle.

9. Ketola on kertonut tulleensa ajatelleeksi Jokelan koulusurmia ja hakeneensa internetistä YouTube-sivuilta tietoa Kauhajoki-hakusanalla. Esiin oli tullut ampuma videoita, joissa esiintynyt henkilö oli muistuttanut Auvista. Lisäksi sivustolla oli ollut teksti, joka oli viitannut tulipaloihin ja äitien itkemiseen. Ketola oli ilmoittanut havainnoistaan Koivistolle, joka oli ilmoittanut niistä samana perjantaina Kauhajoen poliisille. Asia oli tullut poliisilaitoksen vartijan kautta konstaapeli Muotion tietoon. Haapalalla oli ollut perjantaina vapaapäivä.

10. Muotio oli ensin katsonut itse ampuma videot ja lukenut englanninkielisen runon. Konstaapeli Isoniemi oli myöhemmin saanut omilla tunnuksillaan auki Saaren IRC-Galleria -profiilin. Paikalla olivat tuolloin olleet Muotio, Isoniemi, kenttäjohtajana toiminut konstaapeli Ovaska ja konstaapeli Saviharju.

11. Muotio on kertonut pitäneensä runoa uhkaavana, ei videoita niinkään. Isoniemen mukaan Saaren internet-aineistossa kokonaisuutena ei ollut ollut kaikki kohdallaan. Isoniemi oli kiinnittänyt erityisesti huomiota Saaren ja "Annamannan" väliseen keskusteluun, jossa Saari oli luvannut toimittaa lisää kuvia ja todennut, ettei kannata pettyä, jos kuvia ei tulekaan. Ovaskan mieleen internet-aineisto oli tuonut Jokelan koulusurman. Saviharju oli pitänyt laulun sanoja "hulluina".

12. Vainioranta oli kertonut asetarkastuksessa Saaresta tekemistään havainnoista Ovaskalle ja Muotiolle kuultuaan hautakynttilästä, postilaatikon räjäyttämisestä ja ampumavideoista. Vainioranta oli ilmoittanut kantanaan, että ase pitäisi ottaa Saarelta pois välittömästi.

13. Ovaska ja Muotio olivat soittaneet päällystön johto valmiudessa Seinäjoella toimineelle apulaispoliisipäällikkö Nyrhiselle ja kertoneet hautakynttilästä, Saaren ampumavideoista ja runosta, Muotio oli kertonut Nyrhiselle myös IRC-Galleriassa olleista viittauksista Columbinen koulusurmaan. Nyrhinen on kertonut ymmärtäneensä viittauksen Columbineen virheellisesti joksikin vastavallankumoukseksi. Nyrhinen on kertonut saaneensa lisäksi tietää, että Saaren aseen tarkastanut Vainioranta oli pitänyt Saarta epätasapainoisena ja ollut sitä mieltä, ettei tälle pitäisi antaa lainkaan asetta. Nyrhinen ei ollut saanut kaikkia sivustoja auki, mutta oli katsonut kahdesta kolmeen ampumavideota sekä runon, jossa puhutaan sodasta ja lasten kuolemista. Nyrhisestä sivustot olivat muistuttaneet Auvisen sivustoja ja olleet koulusurmia ihannoivia. Nyrhiselle oli syntynyt mielikuva koulusurman vaarasta. Nyrhinen oli soittanut Muotiolle ja antanut käskyn ottaa ase no is Saarelta. Nyrhinen on kertonut tehneensä päätöksen ampuma-aselain 92 § :n 2 momentin nojalla.

14. Ovaska, Vainioranta, Järvenpää, Keski-Koukkari ja konstaapeli Janne Matti Latva-Mantila olivat lähteneet suorittamaan tehtävää Saaren asunnolle. Kun oli selvinnyt, että Saari oli lähtenyt kotipaikkakunnalleen Pyhäjärvelle, Nyrhinen olisi kertomansa mukaan ollut valmis kotietsintään, johon hänen mukaansa oli ollut perusteet. Ovaska oli kuitenkin ollut sitä mieltä, että asia olisi siten paljastunut Saarelle ja että varminta olisi ottaa ase pois maanantaina, kun Saari palaa Kauhajoelle. Sen vuoksi Nyrhinen oli taktisista syistä päättänyt, ettei Saaren asuntoon mennä sisälle. Hän oli myös kehottanut poliisimiehiä kääntymään maanantaina toimivaltaisen päällystön puoleen ja esittämään sille kaiken aineiston. Nyrhisen mukaan mahdollisesta operaatiosta viikonlopun aikana olisi päättänyt tuolloin

johto valmiudessa toiminut komisario.

15. Lauantaina 20.9.2008 häätilaisuudessa Ovaska oli pyytänyt Haapalaa antamaan luvan Saaren aseen poisottamiseen. Ovaska oli kertonut Haapalalle lyhyesti hautakynttilästä, postilaatikon räjäyttämisestä ja internet-aineistosta. Haapala oli Ovaskan mukaan ilmoittanut, ettei aseen poisottamiseen ole perusteita. Paikalla oli ollut myös konstaapeli Rosenberg, jonka mukaan Haapala oli sanonut hoitavansa asian itse maanantaina ja ottavansa Saaren puhutteluun. Rosenberg oli esittänyt mielipiteenään, että ase pitäisi ottaa pois, "ettei tule seuraavaa Jokelaa". Haapala on kertonut päätyneensä siihen, että asia voidaan ratkaista maanantaina, koska Nyrhinenkin oli näin päättänyt. Haapala ei ollut ollut täysin perillä Nyrhisen päätöksen syistä ja hän olikin niitä Ovaskalta tiedustellut. Haapala on kertonut uskoneensa, ettei Nyrhiseltä ollut saatu lupaa aseen poisottamiselle.

16. Sunnuntaina 21.9.2008 Ovaska ja Saviharju olivat toisen tehtävän suorittamisen yhteydessä käyneet kahdesti Saaren asunnon ulkopuolella katsomassa, olisiko Saari jo palannut. Saviharju oli kommentoinut, ettei aio päästää lapsiaan kouluun.

17. Maanantaina 22.9.2008 aamupalaverissa, jossa Haapalakin oli ollut mukana, Ovaska ja Muotio olivat selvittäneet viikonlopun tapahtumia. Ovaska oli silloinkin esittänyt mielipiteenään, että ase pitää hakea Saarelta pois. Haapala oli määrännyt Muotion tekemään asiasta niin sanotun S-ilmoituksen, jonka nimikkeeksi merkitään ampuma-aselain mukainen tutkinta. Haapala itse oli katsonut konstaapeli Tanhua-Tyrkön, Muotion ja konstaapeli Peuran kanssa Saaren ampumavideot ja YouTube-profiilin. Haapala oli kehottanut Tanhua-Tyrkköä kopioimaan videot, jotta niitä voitaisiin käyttää todisteena aselupaa peruutettaessa ja mahdollisessa muutoksenhakuasiassa.

17 a. Tanhua-Tyrkkö oli kommentoinut videoita sanomalla, että internet on täynnä vastaavia ja suositellut välttämään ylireagointia asiassa. Muotion ja Tanhua-Tyrkön mukaan Haapala oli vaikuttanut kärsimättömältä, eikä hän ollut ollut kovin innokas katsomaan videoita. Muotion sähköpostitse saamia kolmea IP.C-Gallerian sivua Haapalalla ei ollut ollut maanantaina 22.9.2008 aamupäivänä vielä käytettävissään. Hän oli kuitenkin kuullut niiden sisällöstä muilta poliisimiehiltä. Hän ei kuitenkaan ollut tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, että nämä sivut olivat sisältäneet viittauksia Columbinen koulusurmaan. Myös Vainiorannan havainnot Saaresta asetarkastuksen yhteydessä oli saatettu Haapalan tietoon. Maanantain aikana oli ryhdytty epäilemään erästä toista henkilöä postilaatikon räjäyttämisestä samoin kuin palavan hautakynttilän jättämisestä.

18. Haapala on kertonut, että häntä oli esitetystä aineistosta jäänyt askarruttamaan ainoastaan englanninkielinen teksti, jollaisen kirjoittaminen voisi viitata mielenterveyden häiriöihin. Haapalan mieleen ei ollut tullut Saaresta Auvinen. Haapala on kertonut olleensa Jokelan koulusurmaa koskeneessa koulutustilaisuudessa, mutta luento ei ollut ollut pitkä ja se oli koskenut lähinnä operatiivista toimintaa.

19. Haapala oli kutsunut Saaren käymään poliisilaitoksella. Haapala oli vielä tuossa vaiheessa ollut aikeissa ryhtyä toimiin aseen väliaikaiseksi haltuunottamiseksi. Haapalan mukaan aseen väliaikaista haltuunottoakin on harkittava luvan peruuttamisen edellytyksiä silmällä pitäen. Haapalan tarkoituksena oli ollut selvittää Saaren terveydentilaa haastattelussa. Haapala oli kysynyt Saarelta englanninkielisestä tekstistä ja sanonut, että siitä voi tehdä vaikka mitä johtopäätöksiä. Saari oli kertonut, että kysymyksessä ovat laulun sanat ja että internet on täynnä sellaisia. Haapala oli kehottanut Saarta poistamaan aineiston internetistä. Haapala on kertonut, että hän oli haastattelussa yhdistänyt Saaren edellisiin tapaamiskertoihin, ja Saaren haastattelussa antamat selitykset olivat vakuuttaneet hänet. Haapala oli päätynyt siihen, ettei luvan peruuttamiselle olisi edellytyksiä.

20. Haapala oli harkinnut haastattelun jälkeen varoituksen antamista Saarelle, mutta päätynyt siihen, etteivät sen edellytykset täyty. Hän oli siksi päätynyt antamaan epävirallisen huomautuksen ja katsonut, että asiaan voidaan palata myöhemmin. Hän oli saattanut huomautuksen suullisesti Saaren tietoon. Haapala oli ajatellut, että Saaren toiminta internetissä täytyy laittaa seurantaan. Haapala on myös kertonut tehneensä haastattelun aikana päätöksen siitä, että Saaren hallussapitolupa on voimassa vuoden. Haapala oli saanut vasta haastattelun ja huomautuksen antamisen jälkeen Muotiolta kolme IRC-Gallerian sivua, joissa hän ei ollut tuolloin todennut olevan mitään lainvastaista tai muuten erityistä.

Riitainen tapahtumainkulku

21. Seuraavassa selostettavat kertomukset ovat poikenneet muuten yhdenmukaisesta tapahtumainkulkua koskevasta näytöstä.

22. Muotio oli maaliskuussa 2009 kirjoittaessaan muistiinpanoja tapahtumista muistanut, että Haapala oli Saaren ampumavideoita maanantaina 22.9.2008 katseltaessa kertonut katsoneensa videot jo kotona.

23. Hovioikeus toteaa, että Muotio on muistanut tämän seikan vasta puoli vuotta tapahtuman ja esitutkintakuulustelun jälkeen. Tämän lisäksi Muotion muistikuvien luotettavuuteen ovat voineet vaikuttaa Saaren surmateon järkyttävyys ja asian käsittely julkisuudessa. Muu asiassa esitetty todistelu ei myöskään tue Muotion kertomusta tältä osin. Tämä Muotion kertoma seikka ei siten horjuta Haapalan kertomusta.

24. Aselupa-asioita Kauhajoen poliisilaitoksella hoitanut toimistosihteeri Harju on kertonut kysyneensä Haapalalta koulusurmaa edeltävällä viikolla, todennäköisesti torstaina tai perjantaina, kuinka Saaren hallussapitoluvan suhteen edetään, jolloin Haapala oli vastannut, ettei tilata vielä. Tämän vastauksen Harju oli kirjoittanut ylös keltaiselle muistilapulle. Hän oli nähnyt Haapalan tietokoneella joitakin kuvia ja vasemmassa reunassa vieraskielistä tekstiä. Harju oli ainakin jälkikäteen liittänyt näkemänsä kuvat ja tekstin Saareen.

25. Hovioikeus pitää Harjun kertomusta hallussapitolupaa koskevasta keskustelusta sinänsä luotettavana. Sitä tukee kirjallisena todisteena esitetty muistilappukin. Keskustelun ajankohta ei kuitenkaan ole voinut olla surmatekoja edeltänyt perjantai 19.9.2008, jolloin Haapala oli ollut lomalla. Asiassa esitetty muutoin yhdensuuntainen näyttö ei viittaa siihen, että Haapala olisi tiennyt Saaren internet-aineistosta ennen kuin asia oli perjantaina tullut Kauhajoen poliisilaitoksella esille ja siitä oli hänelle lauantaina 20.9.2008 kerrottu. Sen sijaan maanantaina 22.9.2008 Haapala oli pyytänyt Harjulta Saarta koskevat ampuma-aselupapaperit ja Haapala on itsekin kertonut tehneensä päätöksen hallussapitoluvan kestosta vasta Saaren haastateltuaan. Näin ollen hovioikeus pitää todennäköisenä, että Haapalan ja Harjun välinen keskustelu Saaren hallussapitoluvan tilaamisesta oli käyty maanantaina 22.9.2008.

---

Näin siis hovioikeuden tuomiossa selostetaan ratkaisun kannalta relevantti fakta-aineisto. Yllättävän laaja yksimielisyys näyttäisi faktoista vallinneen. Jaksossa "Riitainen tapahtumainkulu" mainituilla faktoilla ei näyttäisi olleen ratkaisun kannalta merkitystä.

Olen kirjoitussarjan I osassa hieman kritisoinut hovioikeuden tapaa kertoa faktat hyvin pelkistetyllä tavalla, mutta toisaalta täytyy myöntää, että kirjoitustapa on ytimekästä ja helppo seurata.

Eri asia on, miten hovioikeus on tulkinnut syytetyn ja eräiden todistajien selvitykseksi katsottuja lausumia ja minä painoarvon se on todisteille antanut. Tähän päästään hovioikeuden syytetyn menettelystä tekemän arvioinnin yhteydessä. Hieman esimakua tästä saadaan jo edellä kappaleesta 23, jossa hovioikeus on arvioinut todistaja Muotion kertomusta.

Minulla ei ole syytä epäillä hovioikeuden M:n kertomuksen arvioinnin oikeellisuutta, mutta toisaalta olisi ollut toivottava, että hovioikeus olisi tässä ja muissakin vastaavanlaissa kohdissa hieman tarkemmin selostanut, miten todistajat olivat "omin sanoin" asian ilmaisseet ja mikä oikeastaan on saanut oikeuden epäilemään kertomusten todistusarvoa.

371. KKO 2011:1; nännijuttu, osa II

40. Jatkan tässä nännijutun KKO 2011:1 kommentointia.

Aloitan syytetyn omalla kertomuksella sellaisena kuin se on merkitty käräjäoikeuden tuomion perusteluihin. Lukija saa näin tilaisuuden verrata syytetyn kertomusta KKO:n tuomion perusteluista ilmenevään asianomistajan kertomukseen. Syytetty kertoi KKO:n suullisessa käsittelyssä asioista olennaisilta osin samalla tavalla kuin hänen kertomakseen on merkitty käräjäoikeuden tuomiossa.

41. Käräjäoikeuden tuomion mukaan syytetty, joka on siis vuonna 1952 syntynyt sairaalan apulaisylilääkärinä toiminut radiologi, kertoi käräjäoikeuden istunnossa seuraavaa (olen jaotellut kertomuksen tutkimuksen etenemisen mukaisella tavalla):

- (a) Vastaaja on kertonut, että kysymys oli ollut tavanomaisesta tutkimustilanteesta, jossa lähetteen saanutta potilasta oli ollut tarkoitus tutkia. Lähetteessä oli pyydetty rintatutkimuksen koko "arsenaalia", mikä oli ollut aiheellista, ottaen huomioon ilmoitetut oireet. Kysymys on voinut olla vakavasta asiasta. Tällaisessa tilanteessa potilaan molemmat rinnat tulee yleensä lähetteestä huolimatta tutkia uudelleen. Asiaa ei voida jättää yksin lähetteen lähettäneen lääkärin havaintojen ja tutkimusten varaan. Tarvittavan tutkimuksen laajuus voi riippua muun muassa lähetteen tehneen lääkärin kokeneisuudesta. vastaaja on tehnyt vastaavia tutkimuksia yli 10 vuoden ajan niiden määrän ollessa noin 300 vuodessa.

(b) Tutkimustilanteesta vastaaja on kertonut, että hän oli normaalisti tervehtinyt tutkittavaa. Hänen katseensa oli ollut luonnollisesti lähinnä tutkittavan rinnoissa. Hänen tapansa on ollut vuosien tuoman rutiinin myötä katsoa ja tutkia rinnat tuolilla istuen tutkittavan seistessä. Tutkittavan istuessa olisi rintojen tutkiminen hankalaa. Muun muassa plastiikkakirurgit tutkivat rinnat asiakkaan seistessä. Hän oli tutkinut rinnat vuosien aikana kertyneen rutiinin mukaan. Hän ei ollut tutkinut rintoja pyörivillä liikkeellä, vaan hän oli painellut niitä eri puolilta.

(c) Lähetteessä oli ollut maininta eritteestä, mikä oli ollut oleellinen tieto ja asia oli pitänyt ehdottomasti tutkia. Erite voi olla useamman laatuista. Sen tarkemmasta laadusta olisi voitu päätellä, voisiko kysymyksessä olla esimerkiksi syöpään viittaava oire tai onko kysymys vaarattomasta oireesta. Hän oli painetta saadakseen painellut rintoja nännejä kohden mahdollisen eritteen esille saamiseksi. Eritteen esille saaminen oli ollut tutkimuksen kannalta tärkeätä. Koska eritettä ei ole tullut, hän oli joutunut painelemaan rintoja useamman kerran. Erite ei tule esille välttämättä heti, vaan vasta jonkin ajan kuluttua. Tässä tapauksessa myös tutkittava oli kertonut esitteen vuotamisesta. Eritteen esilletulo olisi paljastanut nännistä sen rauhasen, jonka kautta varjoainekuvauksessa tarvittava aine tulisi kanyylilaitteen avulla ruiskuttaa rintaan. Muuta kautta kanylointia ei voida tehdä. Oireita ei voida selvittää ilman sanottua rinnan kuvaamista.

(d) Vastaaja on edelleen kertonut geelin levittämisen osalta, että hän oli aikaisemmin levittänyt ultraäänikuvauksia varten tarvittavan geelin lastalla rinnoille. Tapa oli osoittautunut epäkäytännölliseksi. Käsin levittämällä kerroksen saa tasaiseksi. Hän ei ole käyttänyt kuvausanturia aineen levittämiseen. Tässä tapauksessa hän oli levittänyt geelin oikealla kädellä. Ennen kuvausanturin käyttämistä hän on pyyhkinyt kätensä geelistä. Hän on menetellyt kaikkien tutkittaviensa kanssa samalla tavalla. Menetelmällä ei ole haittaa tutkimukselle.

(e) Vielä vastaaja on kertonut, että tässä tapauksessa tutkittava nänni oli ollut sisäänpäin kääntynyt, mikä myös voi olla oire sairaudesta. Kun eritettä ei saatu esille puristamalla, oli hän päättänyt käyttää eräältä kätilöltä saamaansa vanhaa keinoa eli nännin imemistä. Tällä tavoin oli saatu aikaan alipaine, joka olisi voinut tuoda eritteen esille. Imeminen voi aiheuttaa rinnassa refleksin, jolla erite tulee esiin. Hän oli kysynyt tutkittavalta lupaa toimenpiteeseen. Sen saatuaan hän oli imaissut vain lyhyen ajan nänniä.

(f) Rintojen muodon arvostelemisesta vastaaja on kertonut, että tutkittavat ovat monesti tutkimustilanteessa olleet huolissaan rintojensa muodoista ja epäilleet erilaisia vikoja. Hänen käytäntönsä on ollut, että rintojen muotoa voi lääketieteellisin perustein vähän kehuakin tutkittavan rauhoittamiseksi. Tätä ei ole kuitenkaan pakko tehdä.

(g) Vastaaja ei ollut havainnut, että tutkittava olisi ollut tutkimusten aikana jollain tavalla vaivaantunut, eikä tämä ollut vaikuttanut erilaiselta potilaalta. Millään hänen toimillaan ei ollut seksuaalista tarkoitusta, vaan niiden perusteena oli ollut vain lääketieteellinen peruste eli potilaan tutkiminen mahdollisen sairauden tai sen oireiden havaitsemiseksi. Tutkimusten perusteella hän oli päätynyt siihen, ettei mammografiaan ole ollut aihetta. Mammografiassakin on aina omat vaaransa. Hän oli vain pyrkinyt pitämään mahdollisimman hyvin huolta tutkittavasta ja on mielestään onnistunut siinä hyvin.

(h) Potilaan rinnan imeminen on toki harvinaista ja se edellyttää hyvää lääkäri-potilassuhdetta, mikä toisaalta voi syntyä nopeastikin. Kukin lääkäri tekee tutkimuksensa tavallaan, ja on ymmärrettävää, että tässä tapauksessa tilanne voi näyttää aivan muulta kuin mistä on todellisuudessa ollut kysymys. Hän ei ole aikaisemmin saanut palautetta tutkimustavoistaan.

------

Näin siis vastaaja kertoi käräjäoikeudessa

Tässä vielä KKO:n julkaisema ratkaisuseloste uudelleen.

42. Vastaajan kertomus ei näyttäisi eroavan kovin paljon KKO:n tuomion kappaleessa 2 kerrotusta hieman kliinisentuntuisesta selostuksesta, mutta tiettyjä eroja kuitenkin löytyy. KKO on tarkentanut selostustaan kappaleessa 7 ja osin myös kappaleessa 8, jossa on kyse näytön arvioinnista. Näissä kahdessa kappaleessa esitetty selostus tutkimuksesta perustuu nähdäkseni yksinomaan asianomistajan kertomukseen, jolloin syytetyn versio tutkimuksen suoritustavasta on sivuutettu. Syy siihen, miksi näin tehty eli minkä vuoksi vuoksi korkein oikeus on uskonut asianomistajan kertomusta, muttei syytetyn, ei selviä tuomion perusteluista. Osin erilaisten kertomusten uskottavuusarviointi puuttuu perusteluista.

43. Tämä on minusta selkeä puute, sillä nykyisin tuomioistuimet, myös korkein oikeus itse , pyrkivät yleensä perustelemaan erisuuntaisten kertomusten uskottavuutta ja luotettavuutta. Ks. tästä lähemmin Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) sivut 328-340 jossa on esitetty lukuisia esimerkkejä siitä, miten tämä käytännössä tapahtuu. Tätä taitoa yritetään nykyisin opettaa jo prosessioikeuden yliopistokoulutuksessa. Miksi siis korkein oikeus on tässä tapauksessa luopunut a) näytön tarkemmasta selostuksesta ja b) näytön arvioinnista, vaikka ratkaisun lopputulos riippuu osaltaan näytön arvioinnista? Perustelujen kappaleissa 7 ja 8 mainitaan faktoja sellaisenaan ikään kuin ne olisivat ilman epäilystä täyttä totta, vaikka ne perustuvat yksinomaan asianomistajan kertomaan ja vaikka syytetty on eräissä kohdin kertonut eri tavalla. Syytä tähän en tiedä, mutta sitä voi kyllä arvailla. Mieleen hiipii luonnollisesti epäily, että syytetyn kertomus on sivuutettu siksi, että jos siitä selostettaisiin ja sitä punnittaisiin vastakkain asianomistajan kertomuksen kanssa, näyttötilanne ei olisikaan enää yhtä selvä kuin mitä korkeimman oikeuden perusteluissa annetaan ymmärtää.

44. Voi tietenkin olla, että asianomistajan versio on lähempänä totuutta; tämän tietävät kuitenkin vain asianomistaja ja vastaaja. Pointti onkin siinä, että korkeimman oikeuden olisi tullut perustella eli ilmoittaa perusteluissaan, miksi se on pitänyt asianomistajan kertomusta uskottavana, mutta syytetyn kertomusta, erityisesti hänen mainitsemiaan toimintansa motiiveja ja perusteluja epäuskottavina. Korkein oikeus tyytyy vain lakonisesti toteamaan, että vastaaja ja asianomistaja ovat "kuvanneet" tutkimustilanteen tapahtumia ja tutkimuksen suorittamistapaa., mutta kokonaan ilmoittamatta on jäänyt, millaisia nämä kuvaukset olivat. Tällä perustella ei ole mahdollista arvioida eikä kontrolloida, onko korkein oikeus osunut arvioinnissaan oikeaan.

45. Perusteluissa ei mainita edes sitä, että osapuolten kertomukset poikkesivat eräissä kohdin toisistaan. Ilman minkäänlaisia perusteluja korkein oikeus vain laukaisee, että "asiassa selvitetyn perusteella" vastaajan toimenpiteet ovat poikenneet vakiintuneesta ja suositellusta käytännöstä. Fraasi "asiassa selvitetyn perusteella" on, luvalla sanoen, hyvin alkeellinen "perustelu", jollaista tuomioistuin ei nykyisin enää saisi käyttää näytön perusteluissaan. Eihän sanonta "asiassa esitetty selvitys" kerro lukijalle yhtään mitään; minkä ihmeen "selvityksen"?

46. Tässä kohdin (kappaleet 7 ja 8) eli samassa "rytäkässä" korkein oikeus itse asiassa jo kiirehtii myös arvioimaan vastaajan toimenpiteiden laatua ja "tuomitsemaan" ne epäasiallisiksi. Mutta todettakoon vielä kerran, että mistään kohtaa perusteluista ei ilmene, millä perusteilla KKO on katsonut vastaajan menetelleen niin kuin perusteluihin on vastoin hänen kertomustaan kirjattu. KKO:n tuomio on myös hieman sekava, sillä kappaleessa 8 (ja vielä kappaleessa 13) KKO ikään kuin palaa takaisin faktoihin, siis asianomistajan kertomiin faktoihin. - Kun kokoonpanossa on viisi jäsentä ja vielä esittelijäkin on osallistunut perustelujen kirjoittamiseen, niin ehkäpä heistä jokainen on saanut oman "puumerkkinsä" perusteluihin!

47. Vastaajan kertomus eroaa asianomistajan muun muassa siinä, että vastaaja on kiistänyt rintojen tutkimisen (palpoinnin tai palpaation) tapahtuneen siten kuin KKO:n perustelujen kappaleessa 7 hänen on todettu tehneen: "kouraotteella puristelemalla ja pyörittelemällä vuoroin edestä ja takaa." Vastaaja kertoi suorittaneen palpoinnin "painelemalla rintoja eri puolilta", mutta kiisti tutkineensa niitä pyörivällä liikkeellä. KKO:n "vahvistus" (asiassa selvitetyn perusteella) perustuu siis yksinomaan syyttäjän ja asianomistajan väitteeseen, joka eroaa vastaajan kertomuksesta. - Kuvittelisin kokeneen lääkärin, joka on tehnyt vuosittain 300 vastaavanlaista tutkimusta, osaavan kuvata nuorta tutkittavaansa paremmin ja luotettavimmin, millaisesta otteesta palpaatiossa on tosiasiallisesti ollut kyse. Mutta tähän korkein oikeus ei ole kiinnittänyt mitään huomiota, vaan on uskonut yksin asianomistajan selitystä.

48. Kuten käräjäoikeus, minusta aivan oikein, on todennut, käytännössä rintojen puristelun ja painelun erottaminen toisistaan on vaikeaa. Duodecimin ohjeiden mukaan, joihin korkein oikeus viittaa vain kyseisen hoitosuosituksen nimen mainitsemalla, mutta joihin käräjäoikeus sen sijaan on nojautuen yksityiskohtaisesti, rinnat palpoidaan segmentti kerrallaan systemaattisesti sormien koko pituudelta.

49. Asiassa on ollut erimielisyyttä myös siitä, onko rintojen palpaatio kahteen kertaan ollut asiallista ja ohjeiden mukaista. Korkein oikeus on katsonut tämänkin toimenpiteen epäasiasialliseksi. Tuntuisi kuitenkin siltä, kuten vastaaja on kertonut ja alemmat tuomioistuimet ovat katsoneet, että kyseisen tutkimuksen määrä riippuu kustakin tilanteesta erikseen. Vastaaja on tältäkin osin perustellut tarkemmin sitä, miksi hän suoritti palpaation kahteen kertaan, mutta korkein oikeus ei ole antanut tällekään selitykselle mitään arvoa eikä ole perusteluissaan edes maininnut lääkärin selitystä.

50. Sain itse korkeimman oikeuden istunnossa vaikutelman, jonka mukaan jutussa ilmenneet erilaiset käsitykset palpaation suoritustavasta johtuvat osin hieman epämääräisestä terminologiasta, eli siitä, että eri asiantuntijat ja käytännön lääkärit käyttävät samaa asiaa tarkoittaen hieman erilaisia määritelmiä ja termejä. Tätä taustaa vasten tuntuu jokseenkin rohkealta mennä leimamaan syytetyn suorittama palpaatio korkeimman oikeuden perustelujen kappaleessa 7 todella tavalla suoraan ja ilman enempiä perusteluja lääketieteellisesti epäasianmukaiseksi ja virheelliseksi. Kysymystä olisi pitänyt selvittää ja erityisesti perustella tarkemmin eikä vain viitata yleisluontoisesti kappaleessa 6 todetuin tavoin oikeudessa kuullun TEO:n asiantuntijalääkärin lausuntoon sekä röntgenlääkärin kirjalliseen lausuntoon ja Lääkäriseura Duodecimin julkaisemiin hoitosuosituksiin. Onhan jutussa ollut kyse lääkärin kannalta äärimmäisen vakavasta asiasta ja hänen koko uraansa merkittävällä tavalla vaikuttavasta oikeusprosessista.

51. Korkein oikeus ei ole kuitenkaan vaivautunut tarkemmin selostamaan, mitä noissa ohjeissa ja lääketieteellisessä kirjallisuudessa sekä oikeudelle annetuissa asiantuntijalausunnoissa on palpaatiosta kerrottu eikä erittelemään, missä kohdin syytetyn toiminta itse asiassa poikkesi ohjeista ja suosituksista ja jos poikkesivat, oliko kyse olennaisista eroista. Mitään erittelyjä perusteluista ei löydy, vaan asia kuitataan kaikkien tutkimustoimenpiteiden osalta lyhyellä tokaisulla: lääketieteellisesti epäasianmukaisia!

52. Kuten syytetyn avustaja on korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan vastinekirjelmässä todennut, on KKO:ssa kuultu TEO:n asiantuntijalääkäri hovioikeudessa kuultaessa itsekin muistanut osin väärin Duodecimin ohjeiden sisällön esimerkiksi siltä osin, että vastoin todistajan kertomusta, noiden ohjeiden mukaan potilaan rintoja voidaan tunnustella myös potillaan ollessa istuma-asennossa. Kyseinen todistaja oli hovioikeudessa itsekin puhunut rintojen "puristelusta", ja sanottua termiä käytetään myös Duodecimin kyseisissä ohjeissa, joihin puolustus on viitannut KKO:ssa todisteena. Mainittakoon myös, että D:n ohjeissa mainitaan rintojen palpaation osalta sallittuna tutkimustapana rintojen tunnustelu "pyörivillä kädenliikkeillä"; syytetty itse on tosin kiistänyt palpoineen rintoja edes pyörivillä käden liikkeillä.

53. Minusta jutussa ei ole osoitettu, että syytetty olisi toiminut palpaatiossa vastoin yleistä käytäntöä tai annettuja ohjeita, jotka tuntuvat olevan jo sinänsä osin epäselviä tai ristiriitaisia. Näyttönä väitetystä "kourintaotteesta" on yksinomaan asianomistajan oma kertomus, jonka puolustus on kiistänyt. Syytetyn mukaan asianomistaja ei ollut tutkimuksen aikana millään tavalla huomauttanut häntä "kovakouraisesta" tutkimusotteesta. Saattaa olla, kuten puolustus toi korkeimman oikeuden istunnossa esiin, että asianomistajan puhe "kourimisesta" palvelee hänen tapahtumista jälkikäteen luomaansa mielikuvaa, jolloin sille ei voitaisi antaa arvoa todisteena. Joka tapauksessa on selvää, että vaikkei syytetyn suorittama palpaatio olisikaan joka suhteessa pysytellyt rintojen painelussa, vaan sitä voitaisiin jossakin kohdin luonnehtia "puristeluksi", ei tämä osoita minkäänlaista seksuaalisen hyväksikäytön tarkoitusta.

54. Entäpä sitten tapa, jolla syytetty on levitttänyt geeliä tutkittavan rinnoille? Korkeimman oikeuden mukaan tutkimusgeelin levittäminen paljain käsin ja yhtäaikaisesti molemmilla käsillä on "poikkeuksellista". Tässä on jälleen pieni ero faktoissa, sillä syytetyn kertoman mukaan (edellä kohta 41d) hän levitti geeliä tutkittavan rinnoille "oikealla kädellä." Mutta korkein oikeus on tässäkin kohdin uskonut - ilman minkäänlaisia perusteluja - asianomistajan kertomusta, jonka mukaan levittäminen tapahtui molemmin käsin yhtäaikaisesti. Huomattakoon, että korkein oikeuskaan ei pitänyt geelin levittämistapaa ohjeiden vastaisena, vaan ainoastaan poikkeuksellisena. Lääkäri on kuitenkin minusta - tässäkin kohdin - antanut luotettavan tuntuisen ja pätevän selityksen sille, miksi hän toimi niin kuin toimi (kohta 41d). Mikään tuskin viittaa tässäkään kohdassa siihen, että lääkärin käyttämä tapa olisi johtunut seksuaalisen mielihalun tyydyttämisen tarpeesta.

55. Lääkärin viaksi on luettu epäasiallisena tutkimustoimenpiteenä (ja seksuaalisen teon osana) myös "potilaan rintojen ulkonäön kehuminen." Voi, voi, johan on julmaa, tekisi mieli huudahtaa! Lääkäreitä nimittäin moititaan nykyisin aika usein siitä, etteivät he kommunikoi tai keskustele potilaittensa kanssa. Mutta annahan olla, sitten kun joku maalaislekuri menee kehumaan tutkittavansa rintojen hyvännäköisyyttä, hän saakin peräänsä poliisit ja juttua puidaan aina korkeinta oikeutta myöten! Perin hämmästyttävää, sanoisin! Kuten edellä kappaleesta 41 (f) ilmenee, lääkäri on antanut aivan järkeenkäyvän ja ainakin minusta myös hyväksyttävän selityksen rintojen kehumiselle. Mutta kuten muissakin kohdin, korkein oikeus ei ole antanut tällekään selitykselle minkäänlaista arvoa eikä välittänyt edes mainita koko selityksestä mitään. - Näyttää vahvasti siltä, että epäasiallisten toimenpiteiden joukkoon on haluttu kasattu mahdollisimman paljon "tavaraa", jotta tutkimus saataisiin näyttämään seksuaaliselta teolta.

56. Hyvät lukijat, pieni varoituksen sana lienee tässä kohtaa paikallaan ainakin heikkohermoisille, sillä nyt lähestymme kertomuksessamme "hekuman huippua" (kliimaksia) eli paljon puhuttua nänniä ja sen imemistä! - Myös tässä kohtaa vastaajan kertomus eroaa asianomistajan kertomuksesta. Vastaaja kertoo nimittäin vain "imaisseensa" lyhyen ajan, kestoltaan pari kolme sekuntia, nänniä, kun taas asianomistaja ja syyttäjä puhuvat imemisestä. Asianomistaja kertoi hovioikeudessa imemisen kestoksi 5-10 sekuntia, mihin hän taisi KKO:ssa vielä lisätä viitisen sekuntia päälle. Korkein oikeus on, tämä ei todellakaan ole enää mikään yllätys, "katsonut" ilman perusteluja näytetyksi, että kyseessä oli imeminen. Edes imemisen kestoa ei ole perusteluissa mitenkään määritelty, vaikka imeminen voi, kuten yleisesti tiedetään, jatkua hyvinkin pitkään.

57. Myös nännin imaisun/imemisen osalta on olennaista, että korkein oikeus on sivuuttanut perusteluissaan syytetyn selityksen ja motiivin nännin imaisulle, ks. edellä kohta 41 (e). Korkeimman oikeuden istunnossa lääkäri aivan luontevasti selosti, että hänen tarkoituksenaan oli ollut manipuloida eli saada esiin erite, jotta varjoainekuvaus olisi ollut ollut mahdollista suorittaa. Imaisulla oli pyritty samaan aikaan refleksinomaisesti alipaine ja sen avulla erite tai neste liikkeelle. Näin tapahtuu esimerkiksi myös silloin, kun pojankoltiaiset imevät letkulla bensaa mopon tankista toiseen. Eritteen näkyville saantiin tähtää myös rintojen aiemmin mainittu hienoinen puristelu. Tästä mainitaan myös korkeimmalle oikeudelle jätetyssä röntgenlääkärin lausunnossa: vuotoa voidaan saada esiin rinnan puristelulla; toisella kannalla on ollut TEO:n asiantuntijalääkäri. Kyseinen asiantuntijalääkäri on puhunut myös eritteen maistamisesta, mutta siitä ei imaisussa ole ollut kysymys.

58. Kuten sanottu, korkeimman oikeuden perusteluissa on sivuutettu kaikki ne edellä mainitut asiaan vaikuttavat seikat, jotka puolustus on tuonut esiin ja joista syytetty itse kertoi korkeimman oikeuden istunnossa. Kun näin on tehty, on asia saatu näyttämään syytetyn kannalta paljon pahemmalta, mistä itse asiassa on ollut kysymys. Menettely vaikuttaa todella "yksipuoliselta tuomiolta", mutta tarkoituksena on ilmeisesti ollut saada tutkimus näyttämään, vastoin käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioita, "kokonaisarvioinnissa" seksuaaliselta teolta.

59. Kun arvioidaan sitä, kumman osapuolen kertomus on uskottavampi, on syytä ottaa huomioon, että vastaaja on kertonut alusta lähtien tutkimuksen suorittamisesta samalla tavalla. Koska tutkimuksella ei ole ollut silminnäkijöitä, olisi vastaaja voinut kiistää esimerkiksi nännin imemisen tai imaisun samoin kuin muutkin asianomistajan väitteet epäasiallisesta tutkimuksesta. Tätä vastaaja ei ole kuitenkaan tehnyt. Vastaajalla ei siis ole ollut mitään salattavaa, mikä puhuu sen puolesta, että tutkimus on suoritettu juuri siten, kuin vastaaja itse on kertonut ja että hän on ollut vilpittömässä mielessä ja toiminut ilman minkäänlaista seksuaalisen hyväksikäytön tarkoitusta yksinomaan tutkittavansa edun mukaisesti. Asianomistaja puolestaan on kääntynyt asiassa potilasasiamiehen puoleen vasta jälkeenpäin keskusteltuaan ensin läheistensä kanssa. Mitään selvitystä siitä, mitä asianomistaja on asian läheisilleen esittänyt ja millä tavalla hän on tuolloin käyttäytynyt, ei ole oikeudenkäynnissä esitetty. Myös nämä havainnot ovat sellaisia seikkoja, jotka olisi pitänyt ottaa todistusharkinnassa ja erilaisten kertomusten uskottavuutta arvioitaessa huomioon, mutta tätä ei ole KKO:n perusteluissa tehty.

60. KKO:n ratkaisun kommentointi vaatii minulta vielä kolmannenkin osan, valitan! Mutta toisaalta, menihän korkeimmalta oikeudelta neljä kuukautta saada jutussa tuomio valmiiksi. Kirjoitussarjan viimeisessä osassa tarkastelen rikostunnusmerkistöä ja sitä, oliko vastaajan toiminnassa todella kyse RL 20 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 10 §:n 2 momentissa tarkoitetusta seksuaalisesta teosta ja onko asiassa ollut perusteita, kun huomioon otetaan myös ne argumentit, jotka puolustus on esittänyt, mutta jotka KKO on tuomionsa perusteluissa sivuuttanut, lukea teko vastaajan syyksi seksuaalisena hyväksikäyttönä ja virkavelvollisuuden rikkomisena.

266. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti osa VIII: prosessi saanut farssin piirteitä

Poliisien keskinäinen mutapaini on noussut surmakäräjien pääasiaksi

1. Ulvilan surmajutun nyt jo neljättä viikkoa jatkuva oikeuskäsittely Satakunnan käräjäoikeudessa on kehittynyt päivä päivältä yhä omituisemmaksi. Kulunutta sanontaa lainatakseni mopo tuntuu karanneen käräjäoikeuden käsistä. Käräjillä pitäisi käsitellä syytetyn epäiltyä syyllisyyttä murhaan tai vaihtoehtoisesti tappoon, mutta istunnot ovatkin muuttuneet kahteen eri leiriin kuuluvien poliisien ja asiantuntijoiden väliseksi syyttelyksi ja oikeaksi mutapainiksi. Välillä kuullaan myös syytetyn sukulaisia ties mistä asioista, jotka eivät liity millään tavalla itse asiaan. Tärkeintä tuntuu joskus olevan, mitä todistajat itse uskovat eri asioista ja mitä mieltä he ovat syytetyn syyllisyydestä. Tällaisten asioiden ja epäolennaisten kysymysten käsittely ei kuitenkaan kuulu hyvään oikeudenkäyntijärjestykseen.

2. Lain mukaan tuomioistuimen, siis juttua istuvien ja käsittelevien tuomareiden, tulisi pitää oikeussalissa yllä järjestystä ja selkeyttä sekä harjoittaa aktiivista muodollista ja materiaalista (aineellista) prosessinjohtoa. Asia pitää lain mukaan käsitellä asianmukaisesti eikä siihen saa sekoittaa mitään sellaista, joka ei siihen kuulu (ROL 6:5.2). Tuomioistuin voi määrätä, että asian erillinen osa - siis esimerkiksi eri todistusteemoja koskeva näyttö - tai oikeudenkäyntiä koskeva kysymys käsitellään erikseen (ROL 6:5.1). Tarpeettomat ja asiaan vaikuttamattomat todisteet on evättävä eikä todisteita saa esittää teemoista, jotka on jo selvitetty (OK 17:7). Oikeuden puheenjohtajan on evättävä todistajille ja asiantuntijoille esitetyt epäasialliset, sopimattomat ja asiaan vaikuttamattomat kysymykset (OK 17:33.4), jne.

3. En ole seurannut oikeudenkäyntiä paikan päällä. Mutta jos lehtijuttuihin on uskomista, niin edellä mainituille hyvää oikeudenkäyntitapaa koskeville säännöille ja periaatteille on viitattu Porin prosessissa kintaalla harva se istuntopäivä. Tuloksena on soppa, jollaista en olisi voinut kuvitella syntyvän. Tutkijat syyttelevät oikeudessa toisiaan ja samoin tekevät asiantuntijat. Kaikki tuntuvat kertovan oikeudelle uskomuksistaan, mielipiteistään ja näkemyksistään ja mollaavan "vastapuolta" sen kun kerkiävät. Onko todella niin, että kun todistajat ovat vannoneet valan käsi niin sanotusti raamatulla tai antaneet valaa vastaan juhlallisen vakuutuksen, he luulevat, että heidän tehtävänään olisi kertoa oikeudelle, mitä he uskovat ja ajattelevat syytetyn syyllisyydestä? Pidetäänkö Porissa jonkinlaisia käräjäkinkereitä, joissa olisi tarkoitus puhua faktojen sijasta "uskon asioista?" En usko, että tästä on kyse, vaan kyse on siitä, että prosessi ei ole ole pysynyt kunnolla oikeuden hallinnassa.

4. Tuntuu hieman siltä, että Porissa prosessia on käyty pitkälti julkisuuden ja iltapäivälehtien ehdoilla. Pitäisi muistaa, että vaikka oikeudenkäynnin julkisuus on tärkeä asia, se ei ole suinkaan prosessin päätarkoitus. Julkisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tämä tuntuu Porissa unohtuneen. Kaikki alkoi mennä tässä suhteessa pieleen jo valmisteluistunnossa, jolloin koko laaja oikeudenkäyntiaineisto lävähti paria viikkoa ennen pääkäsittelyn aloittamista lähes kokonaan julkisuuteen ja mediakäräjät olivat valmiit alkamaan. Jutun yksityiskohtia selostettiin iltapäivälehdissä ja paikkakunnan päälehdessä päivittäin mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi kuuluisa HÄKE-soitto sanasta sanaan lihavoituna, kursiivilla tai muilla mausteilla ja lisukkeilla varustettuna. Julkisuutta on piisannut läpi koko pitkän pääkäsittelyn todella runsain mitoin. Oikeuden istuntosalikin tuntuu välillä muuttuneen jonkinlaiseksi markkinapaikaksi: kuvaajat tallustelevat pitkine putkineen salissa kuvaamassa sinne tuodun oven jokaista lasinsäröä toisten kuvaajien kuvatessa tätä touhua hieman sivummalla jne. Tuomarit istuvat pöytänsä takana tympeää sirkusmeininkiä tyynesti seuraten.

4a. Peiteoperaatiosta - operaatio muuten osoittautui käräjäoikeuden tänään antaman "välipäätöksen" mukaan tuloksettomaksi - päättämässä ollutta "peitepomoa" jahdattiin kuvaajien ja reporttereiden toimesta pitkin oikeustalon pihaa lausuntoa kärttäen, vaikka hyvin tiedetään, että suljetuin ovin kuultu todistaja ei saanut kertoa ulkopuolisille asioista; ei ihme, että peitepomon suusta kuultin eetteriin vain yksi sana: PERKELE!

5. Käräjäoikeuden olisi tullut ottaa todistelussa prosessinjohto nyt nähtyä tehokkaammin hallintaansa. Kun juttua pitäisi selvittää ja jutun luulisi istunnon edetessä selviän myös käsittelyä seuraavalle yleisölle, tuntuu Porin käsittelyä seuratessa siltä, että juttu on päin vastoin muuttunut sitä epäselvemmäksi ja sotkuisemmaksi, mitä pidemmälle pääkäsittely on edennyt. Kuten sanottu, pääkäsittelyä käydään jo neljättä viikkoa, jolloin todisteluun kuuluva välittömyyden tärkeä elementti alkaa pakosta kärsiä.

6. Todisteiden vastaanottamista varten olisi pitänyt laatia etukäteen tarkka suunnitelma, jota olisi seurattu. Jonkinlainen suunnitelma on varmaankin tehtykin, mutta se on osoittautunut ainakin minusta vähemmän onnistuneeksi. Todistelua olisi pitänyt ottaa vastaan teemoittain ja karsia myös täällä tavalla jo etukäteen sellaisten todisteiden esittäminen, jotka eivät liity asiaan oikeastaan mitenkään. Kas näin: yksi istuntopäivä tai osa siitä (aamu- tai iltapäivä) olisi varattu esimerkiksi edellä mainitun hätäkeskuspuhelun ja siitä kuuluvien äänien selvittämiseksi ottamalla yhdessä ja samassa istunnossa vastaan kaikki sanottua teemaa koskeva kirjallinen, tekninen sekä henkilötodistelua koskeva näyttö. Toinen istunto olisi omistettu vastaavalla tavalla rikospaikalta löydettyjen jälkien sekä edellä mainitun rikotun oven ja niistä ilmenevien seikkojen selvittämiselle ottamalla vastaan kyseisiä teemoja koskeva näyttö kokonaisuudessaan yhdellä kertaa. Kolmas istunto olisi varattu vaikkapa syytetyn eri tilaisuuksissa antamien lausuntojen ja hänen käyttäytymistään koskevan asiantuntijatodistelun (psykologien kertomukset ym.) vastaanottamiselle. Ja niin edelleen säntillisessä järjestyksessä edeten sitä mukaa kuin järkeviä todistusteemakokonaisuuksia olisi esitetty.

7. Ideana edellä mainitussa teematodistelussa olisi ollut ennen muuta käsittelyn selkeys ja se, että oikeus ja myös yleisö (lehdistö) olisi saanut paremman kuvan ja käsityksen asiasta. Erityisen tärkeää olisi ollut se, että kustakin teemasta todistamaan kutsuttuja todistajia ja asiantuntijoita olisi voitu kuulustella myös vastakkain (vasta- tai ristikuulustelu, OK 17:33a.1). Nyt tällaisia vastakuulusteluja, sikäli kuin olen voinut havaita, ei ole voitu jutussa toteuttaa. Esimerkiksi psykologitodistajia on kuultu ainakin kolmena eri päivänä eikä syyttäjän nimeämiä ja vastaavasti puolustuksen nimeämiä psykologeja ole voitu kuulla vastakkain, vaikka nämä ovat arvostelleet toistensa lausuntoja. Kun todistajan- ja asiantuntijakuulusteluja ei ole hoidettu järjestelmällisesti, ovat, näin pelkään, jotkin kysymykset voineet jäädä luotettavasti selvittämättä ja siten arvailujen varaan. - Eihän tuollaisesta "tipoittain" edenneestä todistelusta ota kunnolla selvää Erkkikään!

8. Poliisien keskinäiset mittelöt, joissa ovat olleet vastatusten - nämäkin tosin kahden kolmen viikon kuluessa (!) - a) nykyinen ja entinen tutkinnanjohtaja, b) nykyinen ja ex-pääkuulustelija ja c) nykyiset tutkijat ja jo eläkkeelle siirtyneet tutkijat siitä, ketä tai keitä ("ulkopuolisia" vai "sisäpuolisia") olisi pitänyt epäillä ja mitä tutkia, olisi pitänyt evätä asiaan vaikuttamattomina. Käräjäsali ei voi olla murhajutussa oikea paikka selvitellä poliisien ja eri kuppikuntien välisiä erimielisyyksiä ja näkemyseroja. Kun prosessinjohto ei näytä olleen kunnolla oikeuden hallussa, on koko prosessi saanut farssin piirteitä. Tästä kärsii asian selvittäminen, näin arvelisin.

9. Edellä kerrotusta asiantilasta ei voida moittia oikeudessa kahtena eri päivänä kuultua ex-tutkinnanjohtajaa. Jos hänet kerran oli kutsuttu oikeuteen ja oikeus oli pitänyt hänen kuulemistaan tarpeellisena, niin totta kai hän on antanut palaa koko rahan edestä, niin sanoakseni. Hän on tilaisuuden saadessaan puolustanut itseään niiltä moitteilta, joita hänen tutkijakollegansa olivat esittäneet häntä vastaan kaksi viikkoa aikaisemmin pidetyssä istunnossa, sekä arvostellut samalla uuden tutkinnanjohdon tutkintalinjaa melko suorasukaisesti. Moittia ei voi myöskään syytetyn puolustusta, joka on luonnollisesti riemumielin ottanut tutkinnanjohtajien ja tukijoiden erimielisyyksistä irti kaiken, mitä irti suinkin on ollut otettavissa. Mutta kokonaan eri asia on, että puolustuksen "tähtitodistajaa" ei olisi saanut päästää oikeussalissa täysin valloilleen eli pitämään sellaista nopeatempoista monologia/esitelmää ja omaa sekä samalla syytetyn puolustuspuhetta, jollaisen hän tämänpäiväisessä istunnossa lehtitietojen mukaan pääsi estoitta pitämään. Oikeuden olisi vaikka pitänyt pyytää puolustajalta etukäteen kirjallinen lista kysymyksistä, jotka todistajalle oli tarkoitus esittää, ja tarkastaa samalla, että kysymykset koskevat itse asiaa eivätkä poliisien välisiä erimielisyyksiä. Mutta kävikin niin, että todistaja esitti oikeudelle omat listansa ja omat teesinsä!

9a. Mutta rajansa toki kaikella kuulemisella, myös puolustajan "tähtitodistajan." I-S:ssa juuri olleen uutisen mukaan ex-tutkinnanjohtaja esitti oikeudessa ilmeisesti kirjallisen tai muistiinpanojensa perustella laaditun yksityiskohtaisen listan/litanian niistä "teeseistä", jotka hänen mukaansa osoittavat ne syyt, joiden mukaan Anneli on syytön; listassa on kymmenen kohtaa. Lisäksi esitettiin viisikohtainen lista seikoista, jotka Joutsenlahden mukaan sotivan syyttäjän lavastusteoriaa vastaan. Todistajan, käsittääkseni Joutsenlahtea ei kuultu minään asiantuntijana eikä hän sitä voisi oikeasti ollakaan, tehtävänä ei ole kerrotunlainen syytetyn puolustaminen, joten oikeuden olisi tullut evätä sanottujen listojen vastaanottaminen J:lta. Joutsenlahti esitti listansa luonnollisesti osin puolustaakseen itseään ja omaa juttuteoriaansa, mutta tämä taas, kuten sanottu, ei kuulu juttuun. Joutsenlahtea tuskin oli kutsuttu oikeuteen pitämään esitelmää juttuteorioistaan tai vastaavista asioista. Puurot ja vellit näyttävät menneen oikeudessa tässäkin kohdin sekaisin.

10. Arvelisin, että jos todistelussa olisi noudatettu edellä (kappaleet 6 ja 7) lyhyesti hahmottamaani teemoittain jaoteltua ja etenevää todisteiden vastaanottoa, asia olisi tullut selvitetyksi paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin mitä nyt tapahtui. Toinen pointti on siinä, että prosessin kokonaiskestoa olisi voitu lyhentää muutamalla päivällä, ehkä yhdellä viikolla. Prosessin pitkästä kestosta kärsii aina todistelun välittömyys, joka on, kuten jo edellä totesin, tärkeä tavoite. Jos prosessi kestää neljä viikkoa, eivät oikeuden jäsenet enää käsittelyn loppupuolella kenties edes kunnolla muista, mitä kahden ensimmäisen viikon aikana kuulut todistajat ja asiantuntijat sanoivat ja kuinka uskottavilta ja luotettavilta heidän lausumansa vaikuttivat verrattuina käsittelyn loppuvaiheissa samoista teemoista kuultujen muiden henkilöiden lausumiin.

11. Jos syyte kaatuu, niin se kaatuu luultavasti pääosin jo tutkijoiden välisiin erimielisyyksiin ja näkemyseroihin sekä tutkinnan puutteisiin, joihin on puolustuksen taholta pitkin matkaa viitattu. Oli lopputulos mikä tai kumpi tahansa, hävinneestä osapuolesta luultavasti tuntuu, ettei oikeudenkäynti sitä edeltävine esitutkintoineen ollut reilu ja tasapuolinen ja että lopputulos muodostui tästä syystä vääräksi. Seuraa valitus hovioikeuteen ja siellä järjestettävä uusintaesitys, jossa muun muassa syytettyä, todistajia ja asiantuntijoita kuullaan uudelleen. Usein väitetään, että hovioikeudessa näyteltävä uusinta on vain huono toisinto käräjäoikeuden ensi-illasta eli pääkäsittelystä. Tämän jutun osalta en olisi kuitenkaan tämän väitteen paikkansapitävyydestä lainkaan varma. Hovioikeus tulee joka tapauksessa karsimaan tarpeettomat ja asiaan vaikuttamattomat rönsyt pois jutusta, näin uskoisin.

12. Ulvilan tapaus alkoi mennä pieleen jo esitutkinnan ensimmäisenä vuoden jälkeen, kun tutkijoiden välillä alkoi ilmetä erimielisyyksiä tutkintalinjasta, joista tutkijat ovat nyt käräjäoikeudessa laveasti kertoneet. Jotta tutkinta ei olisi kärsinyt nyt todettavissa olleisiin erimielisyyksiin ja tulehtuneisiin johtosuhteisiin, olisi tutkinnanjohtajaa tullut vaihtaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hän on nyt oikeudessa kertonut itsekin olleensa valmis luopumaan tehtävästään ja siirtämään koko tutkinnan KRP:lle. Mutta läänin ylin poliisijohto eli Mikko Paatero, jonka Ulvilasta kotoisin oleva poliisi- ja sisäministeri Anne Holmlund sitten poimi poliisiylijohtajaksi ministeriöönsä, ei paikallispoliisin johtoa kuultuaan ollut halukas vaihtamaan Joutsenlahtea verekseen vetojuhtaan ennen kuin kuin vasta kesällä 2008. Tuolloinkaan tutkinta ei siirretty KRP:lle. Jälkikäteen ajatellen Paatero teki tässä kyllä selvän virhearvion.

13. Kuten olen kertonut, jutun esitutkinnan seuraamista ja tarvittaessa sen ohjaamista varten on määrätty virallinen syytäjä siinä vaiheessa, kun jotakuta on ollut syytä epäillä rikoksesta. Ensimmäinen epäiltyhän oli pidätettynä ja lyhyen aikaa vangittunakin vuonna 2007. Kun tutkijoiden välillä ilmeni selvää skismaa ja erimielisyyttä, olisi tilanne edellyttänyt syyttäjältä todella aktiivista panosta esitutkinnan seuraamisessa ja ohjeistamisessa paljon puhutun ja mainostetun esitutkintayhteistyön nimissä. Vaikuttaa hieman siltä, ettei tässä olisi oikein onnistuttu.

259. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti IV: poliisitodistajien kuuleminen

Todistaja joutuu oikeudessa vannomaan todistajanvalan "käsi raamatulla"...

1. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynnissä kuultiin noin viikko sitten eli keskiviikkona 21.4. todistajina useita syyttäjän nimeämiä paikallisen poliisilaitoksen poliisimiehiä ja rikostutkijoita. Lehtitietojen mukaan istunnossa kuultiin peräti 10 poliisia. Kun luin lehdistä, mistä seikoista todistajia kuultiin, aloin ihmtellä, oliko näin monen poliisin kuuleminen samoista seikoista, joilla ei näyttäisi olevan asiassa juurikaan merkitystä, todella tarpeen.

2. Kun asianosainen nimeää todistajan, hänen tulee myös ilmoittaa mahdollisimman tarkasti se tai ne todistusteemat, joista todistajaa on tarkoitus kuulustella. Todistusteemaksi ei riitä pelkkä tosiseikka tai olosuhde - esimerkiksi "miltä rikospaikka näytti poliisien tullessa paikalle" - vaan todistusteeman tulee sisältää tietty väite jostakin prosessin kohteena olevaan tekoon liittyvästä relevantista kysymyksestä. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mistä todistusteemoista syyttäjä halusi kuulla näin montaa todistajaa 21.4. Valitettavasti oikeudenkäyntiä seuraavat lehtimiehet eivät ole raporteissaan kertoneet tästä mitään. Poliisitodistajien lausumissa on ollut kyse indisio- eli aihetodisteista, mutta myös näiden osalta tulisi ilmoittaa, mihin teon kohtaan ne liittyvät ja mitä kyseisillä todisteilla aiotaan näyttää toteen.

3. Lehtitietojen mukaan kyseiset poliisitodistajat kertoivat lähinnä siitä, miltä surmapaikka eli asianosaisten asunto näytti, kun poliisit saapuivat ensimmäisen kerran sinne, tai miltä se näytti pari viikkoa surman jälkeen. Toiseksi todistajat ovat kuvailleet nyt syytettynä olevan Annelin käyttäytymisestä talossa ja myöhemmin sairaalassa. Jotkut poliisimiehet ovat kertoneet toki myös rikospaikan alustavasta tutkinnasta.

4. Minusta kyse on seikoista, jotka eivät voi olla kovin olennaisia asian selvittämisen kannalta. Kun kyse on murhajutusta, on toki sallittua, että myös tällaisia todisteita otetaan jossakin määrin vastaan. Mutta eri asia on, oliko tarpeen kuulla näin montaa todistajaa eli 10 poliisimiestä samasta asiasta tai samoista seikoista.

5. Muistuttaisin, että lain eli OK 17:7:n mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa rajoittaa asianosaisten ilmoittamien todisteiden ja siis myös todistajien määrää, siis myös evätä tietyn tai tiettyjen todisteiden esittämisen. OK 17:7:n säännös unohtuu tuomioistumilta käytännössä valitettavan usein. Tuossa pykälässä sanotaan näin:

Jos todiste, jonka asianosainen tahtoo esittää, koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai selvitetty, tahi jos näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa toisella tavoin, älköön oikeus salliko todisteen esittämistä.

6. Jos olisin itse ollut jutussa oikeuden puheenjohtajana ja syyttäjä olisi valmistelussa ilmoittanut, että hän aikoo kuulustuttaa kymmentä paikallista poliisimiestä mainituista seikoista, olisin luultavasti haastellut syyttäjälle valmistelussa (kansliassa tai valmisteluistunnossa) tähän tapaan:

- Jahas, syyttäjä aikoo näköjään tuoda oikeuteen koko poliisilaitoksen henkilökunnan todistamaan siitä, miltä asunnossa näytti surman jälkeen ja vähän myöhemminkin. Eiköhän tältä osin riittäisi, että kyseisistä seikoista, joilla ei näyttäisi olevan jutussa kovin suurta merkitystä, kuultaisiin vain paria tai kolmea todistajaa? Luultavasti ne loput 7-8 konstua tulisivat kertomaan aivan samalla tavalla kuin nämä pari kolme todistajaakin. Eikö sitä paitsi ole hieman riskaabelia tyhjentää lähes koko poliisilaitos yhdeksi päiväksi, kannattaisi jättää pari kolme poliisia päivystämään asemalle. Tää Porihan on tunnetusti paikkakunta, jossa tehdään törkeitä rikoksia ja henkirikoksia melkein harva se viikko! (Vaikka poliisiministeri on täältä kotoosin ja tänne on haalittu kaikki maholliset hätäkeskukset sun muut). - No niin, kertokaapas nyt syyttäjä, ketkä kolme näistä kymmenestä tarjokkaasta haluatte nimetä todistajiksi?

Tällä tavalla lupsakkaasti materiaalista prosessinjohtoa harjoittamalla, niin luulisin, tuomari olisi päässyt siihen, että syyttäjä olisi nimennyt kyseisistä seikoista todistajaksi vain 2-3 poliisimiestä, mikä olisi ollut aivan riittävä määrä. Todistajien määrää tuntuvasti rajoittamalla olisi kyseistä istuntoa voitu lyhentää merkittävästi, nyt siihen saatiin kulutettua kokonainen istuntopäivä. Huomattakoon myös ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan tuomioistuimen tulee valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta.

7. Lehtitietojen mukaan poliisitodistajat kertoivat oikeudessa jokseenkin epäolennaisia tietoja muun muassa surma-asunnon siisteydestä tai siivottomuudesta, kas näin:

- mieleen on jäänyt vielä semmoinen, kun tekninen tutkija totesi pesuhuoneesta, että täällähän on hiirenpaskaa (todistaja 6);

- yleensäkään koko asunto ei ollut normaalin perheen asunto, tavaraa oli mieletön määrä epämääräisissä kasoissa, hommat oli jätetty kesken - alettu purkaa matkalaukkua, mutta jätetty kesken; keittiöstä löytyi tyhjiä ketsuppipulloja ja vessasta tyhjiä vessapaperirullia (todistaja 5);

- asunto oli hyvin epäsiisti ja tavaroita oli ympäriinsä, esimerkiksi työhuone oli täynnä tavaraa, kasattuna lattialle niin, että siihen jäi vain pieni käytävä, puolen metrin pinot ainakin (todistaja 7);

- puhutteluissa naapureista vain pieni osa tunsi tätä perhettä, yhdessä paikassa sanottiin että mies morjestelee ja nainen on ujompi ja hiljaisempi (todistaja 8).

Pakosta tulee mielen, että mikähän merkitys näillä seikoilla ja kertomuksilla, jotka lehtimiehet ovat noteeranneet kyseisten todistajien kertomusten ikään kuin tärkeimmäksi anniksi, voisi olla jutussa? Minusta tällaisilla seikoilla ei ole asiassa minkäänlaista merkitystä, ne ovat siis asiaan vaikuttamattomia siten kuin edellä siteeratussa OK 17:7:ssä sanotaan. Lehdissä on esitelty asunnosta otettuja ja esitutkinta-aineistoon sisällytettyjä valokuvia, joista ilmenee asunnon sekaisuus. Eivätkö valokuvat riittäneet oikeudelle, kun samasta asiasta piti kuulla useita poliiseja todistajina?

8. Myös poliisimiesten kertomukset siitä, miltä Anneli vaikutti asunnossa heidän sinne saavuttuaan ja sen jälkeen sairaalassa, jossa häntä puhuteltiin asianomistajana, ovat minusta asiaan vaikuttamattomia, en ymmärrä, mikä merkitys poliisien puheena olevilla kertomuksilla olisi tässä suhteessa. Olihan Annelin sanotusta käytöksestä tarkoitus kuulla oikeudessa myöhemmin psykologeja ja muita alan erityisasiantuntijoita, joiden kertomukset perustuisivat Annelin kuulusteluista tai kuulemisista tehtyihin videotallenteisiin.

9. Kovin hämmentävä oli myös tapa, jolla useat näistä poliisitodistajista kertoivat lehtien mukaan omista käsityksistään, eli siitä, että useat poliisitodistajista olivat jo alusta lähtien eli tutkinnan alkaessa olleet sitä mieltä, että tutkinta ja epäilyt olisi pitänyt kohdistaa nimenomaan Anneliin. Yksi todistaja kertoi oikeudessa jopa siitä, että hän epäili Annelia surmaajaksi jo surmayönä perheen asunnossa käydessään. Todistajana kuultu nuori poliisi tai vasta poliisikokelas kertoi panneensa merkille Annelia tapahtuman jälkeen asunnossa puhutellessaan useita ristiriitaisuuksia tämän kertomuksessa. Todistaja oli kertonut epäilyistään myös kenttäjohtajalle, mutta mihinkään konkreettiseen todistajan epäilyt eivät olleet tutkinnassa johtaneet.

10. Miten pitäisi suhtautua todistajien käsityksistä antamiin kertomuksiin? Minusta vastaus on yksiselitteisesti tämä: oikeuden olisi pitänyt viran puolesta evätä sellaisten kysymysten esittäminen, joilla haluttiin selvittää, mikä on jonkin tai joidenkin oikeudessa kuultujen todistajan käsitys mahdollisesta syyllisestä tai Annelin syyllisyydestä tekoon. Tällainen "tieto" on nimittäin täysin asiaan vaikuttamatonta tietoa. Todistajia kuullaan lain mukaan yksinomaan heidän havainnoistaan ja faktoista, ei tietenkään heidän käsityksistään tai mielipiteistään. Asiantuntijoita kuullaan "käsityksistä", ei todistajia. Poliisitodistajat eivät esiintyneet oikeudessa asiantuntijoina eikä heidän käsityksillään puheena olevasta asiasta ole asiassa merkitystä. Tällaisten kysymysten esittäminen todistajille oli täysin turhaa ja ne olisi oikeuden pitänyt evätä.

11. Viittaan tässäkin suhteessa lakiin eli OK 17 luvun 33 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan tuomioistuimen tulee evätä ilmeisesti asiaan kuulumattomat kysymykset. Ainakin itse olisin oikeuden puheenjohtajan tehnyt näin ja huomauttanut samalla syyttäjälle, että todistajia ei, "edes poliisitodistajia", voida kuulla oikeudessa heidän käsityksistään eli esimerkiksi siitä, ketä olisi tullut kohdella tutkinnassa pääepäiltynä saati siitä, kuka todistajan käsityksen mukaan mahdollisesti oli syyllinen. Onhan käräjäoikeuteen kutsuttu ja tulossa lukuisa määrä todellisia asiantuntijoita, jotka tulevat kertomaan erityisasiantuntemusta edellyttävistä asioista. Nyt kuullut poliisimiehet eivät ole tällaisia asiantuntijoita.

12. Kuten kaikki ovat voineet jo ennen poliisitodistajien kuulemista lehdistä lukea, Porin poliisilaitoksen rikostutkijoiden keskuudessa on heti esitutkinnan alusta lähtien vallinnut skismaa sen suhteen, mitä tutkintalinjaa Ulvilan tapauksessa olisi tutkittava, eli olisiko Annelin osuutta syytä tutkia vai ei. Nyt ne tutkijat, jotka ovat olleet asiasta tutkinnanjohtajan kanssa eri mieltä, ovat tulleet syyttäjän kutsusta oikeuteen selittämään, että juuri he olivat olleet alusta saakka oikeassa! Murhaoikeudenkäynti ei ole oikea foorumi ryhtyä selvittämän poliisilaitoksen tai -kunnan keskinäisiä erimielisyyksiä!

13. Tulen jatkossa seuraamaan Ulvila-tapauksen oikeuskäsittelyä. Juuri äsken näin netistä, että syytetyn puolustus on luopunut huomisessa istunnossa syytetyn iäkkään äidin kuulemisesta todistajana. Tämä on minusta täysin oikea ratkaisu, sillä äidin kertomuksella ei olisi ollut jutun selvittämisen kannalta merkitystä.