Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKO 2010:46. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKO 2010:46. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. marraskuuta 2012

673. KKO:n ja perustuslakivaliokunnan uusin kärhämä ne bis in idem -säännön soveltamisesta

Paula ja Päivi, hallitusaition ilopillerit...

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan välille on syntynyt jonkinlainen kiista tai epäselvyys ne bis in idem -säännön (tai -kiellon) soveltamisesta. Asiasta on kerrottu Suomen Asianajaliiton sivulla ja toimittaja Jarkko Sipilän MTV3.fi -sivustolla laatimassa uutisjutussa.

2. Ne bis in idem -sääntö koskee tuomion oikeusvoimavaikutusta eli sitä, että tuomioistuimen lainvoimaisella päätöksellä ratkaistua asiaa ei saa ottaa tutkittavaksi uudessa oikeudenkäynnissä. Rikosprosessissa asiasta käytetään myös nimitystä kaksoisrangaistavuuden kielto. Oikeusvoimasta (sen negatiivisesta funktiosta) on erotettava asian vireilläolovaikutus eli lis pendens -vaikutus, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.

3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetään ne bis in idem kiellosta näin: No one shall be liable to be tried or punished again in criminal proceedings under the jurisdiction of the same State for an office for which he has already been finally acquitted or convicted in a accordance with the law and penal procedure of that State. - EIS:n sanottua määräystä vastaa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 14 artiklan 7 kohta.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan ulottuvan myös erilaisiin rangaistuksenluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on valtio, jossa lainsäädäntö sisältää monenlaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.

5. EIT:n omaksuman kannan mukaan siis esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesta samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti KKO on katsonut ennakkopäätöksessä KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyyteen tutkimisen.

6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO  2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun KKO antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.

7. KKO:n mukaan siis veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bi in idem -kieltoa eli kaksoisrangaistavuuden kielto ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on KKO:n mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttäisikin tämän kieltävän. On katsottu, että EIS:n määräykset sisältävät vain oikeusvoimavaikutuksen, eivät sen sijaan lis pendens -vaikutusta.

8. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2011:41 hyväksynyt KKO:n sangen muodollisella perusteella omaksuman konstruktion ja tulkinnan. Kyseisessä tapauksessa veropetosta koskeva rikosprosessi oli saatu lainvoimaiseen päätökseen (5.6.2007) ennen kuin verovelvolliselle oli määrätty tullipiirin päätöksellä veronkorotukset. Menettelyjen katsottiin kuitenkin olleen ajallisesti rinnakkaisia noin kuukauden ajan, sillä tullipiiri oli varannut kirjeellään 2.5.2007 ko. henkilölle  tilaisuuden tulla kuulluksi arvioverotusesityksestä ja tämä oli antanut vastineensa 10.5.2007 eli noin kuukautta ennen käräjäoikeuden 29.5.2007 antamaa tuomiota; tullipiirin verotuspäätökset annettiin 14.9.2007. KHO katsoi, että ne bis in idem -kieltoa ei sovelleta rinnakkain vireillä olevissa menettelyissä, joten mainittu kielto ei estänyt veronkorotusten määräämistä käräjäoikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen.

9. Veronkorotuksen määrää veroviranomainen eikä päätöksestä saa valittaa, vaan siitä on tehtävä ensin oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Vasta tämän lautakunnan päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen KHO:een. Veronkorotusprosessin katsotaan tulevan vireille viimeistään, kun verovelvollista on kuultu ennen sellaisen verotuksen toimittamista, jossa veronkorotus määrätään. Veronkorotus tulee lopulliseksi esimerkiksi silloin, kun asia on KHO:ta myöten loppuunkäsitelty tai kun oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty viiden vuoden määräaika on kulunut umpeen. Veronkorotusasian vireilläoloaika voi siten muodostua huomattavan pitkäksi, mistä seuraa, että tapauksia, joissa veropetosta koskeva syyteasia ja veronkorotusasia ovat vireillä rinnakkain, ilmenee käytännössä aika usein. Käytännössä  lähes kaikki veropetosepäilyt paljastuvat verottajan tarkastusten yhteydessä. Käytäntönä on ollut, että verottaja panee vireille veronkorotusmenettelyn ja tekee samalla rikosilmoituksen poliisille.

10. Nyttemmin oikeuskirjallisuudessa, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, on saavuttanut kannatusta käsitys, jossa puolletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan sanamuodon mukaista tulkintaa ja eri prosessilajien välille ulottuvaa lis pendens -vaikutusta. Kun kansallisessa rikosprosessissa on lähdetty vanhastaan siitä, että jo aloitettu rikosprosessi estää uuden syytteen nostamisen samassa asiassa, olisi johdonmukaista ulottaa tämä vireilläolovaikutus myös eri prosessilajien välille. Näin myös siksi, että EIS:n samoin kuin EIT:n ratkaisukäytännön mukaan esimerkiksi veronkorotusmenettely on rinnastettavissa rikosoikeudelliseen menettelyyn. Myös monet asia-argumentit puoltavat uudenlaista ja KKO:n em. ratkaisuista poikkeavaa linjamuutosta. KKO:n ja KHO:n kanta perustuu sangen muodolliseen ja keinotekoiselta tuntuvaan konstruktioon. On luultavaa, että EIT tulee piakkoin selkiinnyttämään omaa linjaansa lis pendens -vaikutuksen omaksumisen puolesta, jolloin on olemassa on todennäköistä, että KKO:een tehdään lukuisia veropetostuomioita koskevia purkuhakemuksia. 

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut 26.4.2012 lausunnon (PevL 9/2012 vp), hallituksen esityksestä ulkomaalaislain ja työsopimuslain muuttamiseksi (HE 3/2012 vp).  Jälkimmäiseen lakiin esitetään säännöksiä uudenlaisesta työnantajan seuraamusmaksusta, joka on rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamus. Se voitaisiin määrätä teosta, josta voi seurata myös rikosoikeudellinen rangaistus. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että jos samaa tekoa koskeva seuraamusmaksua koskeva menettely ja rikosprosessimenettely ovat vireillä samanaikaisesti, on seuraamismaksumenettely keskeytettävä ja luovuttava maksun määräämisestä, jos rikosprosessi päättyy lainvoimaiseen ratkaisuun, joko vapauttavaan tai langettavaan tuomioon. Valiokunnan periaatekannanoton mukaan "kaksoisrangaistavuuden kiellon ei voida katsoa koskevan vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan myös samanaikaisest vireillä olevia menettelyjä".

12. Mainitusta perustuslakivaliokunnan lausunnosta näyttäisi syntyneen alussa mainituista uutisjutuista ilmenevä pienoinen kalabaliikki. MTV3.fi:n uutisjutun mukaan perustuslakivaliokunnan sanottu kannanotto on tullut KKO:n presidentille yllätyksenä. Presidentti Pauliine Koskelo on kerrotun mukaan lähettänyt valiokunnan puheenjohtajalle Johanes Koskiselle tiukkasävyisen kirjeen, jossa on kummasteltu, miksi valiokunnan kannasta ei ole kerrottu oikeuslaitokselle mitään. Koskelon mukaan tuomioistuimissa on vireillä lukuisia rikosjuttuja, joissa valiokunnan lausunnossa omaksuttu kansallisen perustuslain tulkinta on otettava huomioon. Koskelolla näyttäisi olevan jonkinlainen pelko siitä, että valiokunnan omaksuma uusi tulkinta ne bis in idem -kiellon tulkinnasta saattaisi lopettaa satojen tuomioistuimissa vireilläolevien talousrikosjuttujen oikeuskäsittelyn kokonaan.

13. Professori Mikko Vuorenpää sanoo MTV3:n Uutisille, että  KKO:n ja muiden tuomioistuinten tulisi luopua omaksumastaan kannasta, jonka mukaan siis edellä selostettu kahden asian rinnakaiskäsittely on katsottu sallituksi. Olen samaa mieltä, eli lis pendes -vaikutus tulisi ulottaa reilusti myös eri prosessilajien välille, jolloin esimerkiksi veronkorotusmenettelyn käynnistyttyä tuomioistuimen tulisi jättää myöhemmin vireille pantu veropetossyyte käsittelemättä. Vuorenpän mukaan tuomioistuinten tulisi noudattaa perustuslakivaliokunnan  em. lausunnossa omaksumaa tulkintaa. Minusta tuomioistuimet ja tuomarit voisivat kuitenkin käyttää omaa harkintaa ja järkeään, eli niiden ei olisi pakko muuttaa linjaansa yksinomaan perustuslakivaliokunnan niukasti perustellun lausunnon takia. 

14. KKO:n presidentti Koskelon ilmeisesti melko kiivassävyinen reaktio perustuslakivaliokunnan lausuntoon hieman ihmetyttää. Valiokunnan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksua koskevan lausunnon johdosta Koskelo ja KKO eivät olleet pari vuotta sitten juuri moksiskaan. KKO:n ei luulisi hermostuvan myöskään tämän nyt julkisuuteen putkahtaneen uuden lausunnon johdosta.

15. Perustuslakivaliokuntaa voidaan moittia siitä, että se on kuullut lausuntoa antaessaan hyvin suppeata asiantuntijoiden joukkoa. Ns. oikeusoppineista valiokunnassa kuultiin ainoastaan kahta valtiosääntöoikeuden "pysyvää" asiantuntijaa (Mikael Hidén ja Tuomas Ojanen) ja KHO:sta hallintoneuvos Matti Pellonpäätä, joka esiintyy asiantuntijana kuultaessa jostakin syystä pelkästään oikeustieteen tohtorina. Prosessioikeuden asiantuntemusta ei haluttu tässäkään asiassa kuulla, vaikka oikeusvoima on nimenomaan prosessioikeudellinen ilmiö. Lakiesityksessä ehdotettu seuraamusmaksu ja erityisesti valiokunnan uudenlainen kannanotto ne bis in idem -kieltoon koskettavat tuomioistuimista erityisesti yleisiä tuomioistuimia, mutta tästä huolimatta perustuslakivaliokunta ei välittänyt kuulla esimerkiksi KKO:n jäseniä lainkaan. Ilmeisesti tämä kertoo valiokunnan ja KKO:n välisen jännitteen jatkumisesta yhä edelleen.

16. Valtiovarainministeriön työryhmä on tehnyt 22.6.2011 esityksen, miten vero- ja tullilainsäädäntöön tehtäisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kahdesti samassa asiassa syyttämisen ja tuomitseminen kiellon (ne bis in idem -kielto) edellyttämät muutokset (VVM:n julkaisuja 31/2011).  Työryhmän esityksen mukaan toimivaltainen viranomainen jättäisi rikosilmoituksen tekemättä, kun se pitäisi hallinnollista seuraamusta riittävänä. Muussa tilanteessa viranomainen tekisi rikosilmoituksen ja veronkorotus voitaisiin määrätä vain tuomioistuimen antaman tuomion jälkeen oheisseuraamuksena syyllisyyttä uudelleen arvioimatta. Esityksen mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi vuoden määräaika selvittää ja arvioida hallinnollisen seuraamuksen riittävyyttä. Rikoslaissa säädettäisiin, ettei veronkorotuksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen syytettä voitaisi nostaa eikä tuomiota antaa, ellei veronkorotuksen määräämisen jälkeen ole saatu näyttöä uusista tosiseikoista. - Näyttäisi siltä, että työryhmän mietinnössä halutaan pysyttää nykyinen käytäntö, jota ei voida kuitenkaan pitää tyydyttävänä.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

296. Korkein oikeus linjasi: lopullinen veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen (KKO 2010:45 ja 46)

Johtavatko päätökset purkuhakemusten tulvaan?

1. Korkein oikeus antoi tänään kaksi merkittävää ennakkopäätöstä. Molemmissa ratkaisuissa on kysymys veronkorotuksen ja veropetossyytteen suhteesta. Kysymys on siitä, muodostaako hallinnollisessa menettelyssä luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus päätöksen oikeusvoimavaikutuksen johdosta esteen veropetossyytteen tutkimiselle tuomioistuimessa.

2. Mainittu problematiikka on tullut ajankohtaiseksi Suomessa oikeastaan vasta sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on muutaman viime vuoden aikana ottanut asian ratkaisuissaan esille. Aikaisemmin meillä ei ole edes osattu oikein ajatella, että veronkorotuspäätös voisi estää samaa asiaa koskeva veropetossyytteen tutkimisen oikeusvoiman takia. Rikostuomion oikeusvoimavaikutus, josta ei ole laissa nimenomaista säännöstä, toki tunnetaan meilläkin vanhastaan, mutta sen on ajateltu liittyvän vain tuomioistuimen aiemmin samassa asiassa antamaan lainvoimaiseen tuomioon. Veronkorotuksesta päättävä viranomainen ei ole tuomioistuin eikä veronkorotusta ole pidetty "samana asiana" kuin veropetossyytettä.

3. Suomalaisten tuomareiden tulee kuitenkin tuntea myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) laaja ratkaisukäytäntö. EIS on meillä välittömästi sitovaa ja sovellettava oikeutta siinä missä eduskunnan säätämät laitkin. Koska EIS:n normit ovat sisällöltään hyvin väljiä, niiden tulkinnassa on välttämätöntä tietää, miten EIT on sanottuja normeja ratkaisuissaan tulkinnut. EIT:n tulkintametodi on, toisin kuin esimerkiksi KKO:n ja KHO:n, dynaamista sekä oikeutta luovaa ja kehittävää. EIS tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 ja vasta sen jälkeen täälläkin on vähitellen alettu irtautua lain kirjaimeen ja sanamuotoon tuijottavasta pikkutarkasta legalistisesta tulkintavasta, joka on estänyt oikeuden kehittymisen ja monissa tapauksissa myös oikeusturvan saamisen.

4. EIT:n ratkaisuihin nojautuen KKO katsoi kummassakin ennakkopäätöksessään, että veronkorotus on rikosoikeudelliseen seuraamukseen eli rangaistukseen rinnastettava oikeusseuraamus. Tällöin sovelletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta ilmenevää ne bis in idem -sääntöä, joka sisältää kahteen kertaan syyttämistä ja tuomitsemista koskevan kiellon; "ei kahdesti samassa asiassa." KKO nojautui tuomioiden perusteluissa EIT:n ratkaisuihin myös sikäli, että mainittu kielto tulee sovellettavaksi veronkorotusasian ja samaa tekoa koskevan veropetosasian kesken. Kielto edellyttää KKO:n tulkinnan mukaan kuitenkin sitä, että veronkorotus on määrätty lopullisella päätöksellä ennen syytteen vireille tuloa. Vireillä oleva veronkorotusasia ei kuitenkaan muodosta estettä veropetossyytteen käsittelemiselle.

5. Toisessa asiassa (KKO 2010:45) lopullisesti määrätyt veronkorotukset muodostivat esteen veropetossyytteiden käsittelemiselle ja syyte veropetoksesta jätettiin tutkimatta. Samaan lopputulokseen oli päätynyt myös Rovaniemen HO valituksenalaisessa tuomiossaan. Toisessa asiassa (KKO 2010:46) veronkorotuksia ei sen sijaan ollut määrätty lopullisilla päätöksillä siloin, kun syyte veropetoksesta tuli vireille. Tämän takia oikeusvoimavaikutus ei estänyt veropetossyyteiden käsittelemistä.

6. KKO:n ratkaiset ovat seikkaperäisesti, johdonmukaisesti ja ymmärrettävällä tavalla perusteltuja. Johtopäätökset vaikuttavat järkeviltä. Molemmissa ratkaisuissa KKO esitti kuitenkin toivomuksen, että lainsäätäjä hoitaisi mainitunlaiset tilanteet lakia muuttamalla ja tarkistamalla, koska kansalaisten kannalta ei ole ongelmatonta, että mahdollisuus joutua syytteeseen riippuu siitä kenties sattumanvaraisesta seikasta, onko veronkorotuspäätös lopullinen.

7. Mainittakoon, että myös Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen) on pari kuukautta sitten eli 31.3.2010 ratkaissut kaksi samanlaista tapausta, ratkaisut nr B5498- 09 ja B 2509-09. Päätöksissä katsottiin, äänestyksen jälkeen, ettei Ruotsissa käytössä oleva järjestelmä, joka on verorikosasioiden käsittelyn ja veronkorotusmenettelyn osalta on samankaltainen kuin Suomessa, ole selvästi ihmisoikeussopimuksen vastainen. Mainituissa ratkaisuissaan Högsta domstolen päätyi siihen, ettei verorikossyytteiden tutkimiselle ollut oikeusvoimavaikutuksesta johtuvaa estettä, vaikka syyte verorikoksesta oli nostettu veronkorotusta koskeneen lopullisen ratkaisun jälkeen.

8. Korkein oikeus on antanut tiedotteen, joissa selostetaan tänään annettujen ennakkopäätösten pääsisältöä.

9. Korkein oikeus ratkaisi mainitut kaksia asiaa varsin joutuisasti, sillä ratkaisussa KKO 2010:45 selostettu Rovaniemen HO:n tuomio on annettu 29.1.2010 ja tapauksessa KKO 2010:46 selostettu Helsingin HO:n tuomio 12.2.2010. Valitusluvat myönnettiin 22.4.2010. Joutuisuus on ollut perusteltua, sillä tuomioistuimissa luultavasti odottaa joukko asioita, joissa nyt annetuista ennakkopäätöksistä ilmenevää oikeusohjetta tullaan soveltamaan. - Myös Turun hovioikeus on jättänyt viime maaliskuussa antamallaan päätöksessä veropetossyytteen veronkorotuspäätöksen johdosta tutkimatta, THO 2010:2 (R 09/1621). Tähän ratkaisuun ei ole tiettävästi vielä myönnetty valituslupaa.