635. KHO 2012:75; psykiatrinen pakkohoito. Paljastiko oikeuden tiedottaja vahingossa päätöksen todelliset syyt?

KHO:n talo, pimeältä näyttää

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.

2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.

3. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu.  EIT:n mukaan  mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan naiselle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista.

4. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen finlex-seloste löytyy tästä. EIT:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy puolestaan tästä. Asia ratkaistiin tuomioistuimen 7-jäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi EIT:n presidentti Nicolas Bratza. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli ad hoc-tuomari Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen.

5. Kyseinen X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa KHO:tta myöten, jonne X valitti  kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä hyläten X:n valituksen. Toisen kerran KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Kumpaakaan mainitusta päätöksestä ei jostakin syystä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. KHO:n päätöksistä huolimatta  EIT siis linjasi, että  X oli joutunut edellä mainitulla perusteella mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.

6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.

7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa  3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.

8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.

9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".

10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.

11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.

12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X  lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.

13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!

14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen  kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.

15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.

16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.

17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.

18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.

19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.

20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972

21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.

22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.

23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.

24. On todettu, että tapaus  X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.

25. Oikeusvaltiossa  riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.

26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä  siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo,  on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.

27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.

19. Tekstiviesteillä saa rikkoa kotirauhaa rangaistuksetta (KKO 2008:86)

1. Asiattomien ja häiritsevien tekstiviestien lähettäminen iltaisin ja öisin ei ole rangaistavaa kotirauhan rikkomista. Näin linjasi korkein oikeus (KKO) 12.9.-08 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2008:86).

2. Pari vuotta sitten Jari N. pommitti yli kuukauden ajan Kirsti R:ää soittamalla lukuisia puheluita ja lähettämällä lähes päivittäin lukuisia asiattomia tekstiviestejä Kirstin matkapuhelimeen. Suurin osa puheluista oli soitettu ja tekstiviestit lähetetty iltaisin, öisin ja viikonloppuisin eli sellaisina aikoina, jolloin Jari oli tiennyt Kirstin olevan todennäköisesti kotona.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, ettei tekstiviestien lähettäminen täytä rikoslain (RL) 24 luvun 1 §:n 2 kohdassa kriminalisoidun kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Puheluiden soittaminen sen sijaan oli kotirauhan rikkomista, ja tältä osin käräjäoikeus ja hovioikeus, hyläten syytteen tekstiviestien osalta, tuomitsi Jarin sakkorangaistukseen.

4. Korkein oikeus (KKO), jonne syyttäjä valitti, myönsi valitusluvan, tutki asian ja päätyi samaan lopputulokseen kuin alemmat oikeudetkin: tekstiviestien lähettäminen ei täyttänyt kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.

5. Mitä sanoo laki asiasta? RL 24 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kotirauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka oikeudettomasti rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla.

6. Tapauksessa on kyse siitä, voidaanko tekstiviestien lähettämistä pitää em. lainkohdassa mainittuna "muuna vastaavana" tapana häiritä toisen kotirauhaa. Syyttäjä väitti valituksessaan, että asiattomien tekstiviestien lähettäminen on rinnastettavissa häiritseviin puhelinsoittoihin.

7. KKO:n enemmistö (Tulokas, Kitunen, Mansikkamäki ja Rajalahti) pohti ensin tuomionsa perusteluissa, miten tekstiviestien lähettäminen matkapuhelimesta toiseen oikein tapahtuu.KKO totesi, että tekstiviestin lähettäminen tapahtuu samalla tavalla kuin puhelimella soittaminenkin. Kuitenkaan tekstiviestistä aiheutuva äänimerkki ei ole yleensä soittoäänen tapaan toistuva, eikä yksittäisestä äänimerkistä voida olettaa aiheutuvan sellaista meteliä tai vastaavaa häiriötä, jonka estämiseksi kotirauhan rikkominen on säädetty rangaistavaksi. Tekstiviestin häiritsevyys liittyy usein enemmän sen vastenmieliseksi koettuun sisältöön kuin sanottuun äänimerkkiin, päättelivät oikeusneuvokset.

8. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Hidén hyväksyi jutun esittelijän Anne Moilasen varsin perusteellisen mietinnön, jossa tarkastellaan myös tekstiviestin lähettämistä hieman analyyttisemmin kuin enemmistön lausumassa. Tekstiviestin kuuluminen on omiaan aiheuttamaan häirinnän kohteeksi joutuvalle samanlaista häiriötä kuin vastaamatta jätetty ei-toivottu puhelu, todetaan mietinnössä.

"Toisin kuin puhelun kohdalla tekstiviestin vastaanottaja ei myöskään voi estää tai keskeyttää tekstiviestin saapumista. Tästä näkökulmasta asiattomien tekstiviestien lähettämistä voidaan perustellusti pitää sellaisena tekona, joka on omiaan häiritsemään toisen kotirauhaa. Näin olisi asianlaita etenkin sellaisessa tapauksessa, jossa tekijän suoranaisena tarkoituksena on toisen kotirauhan häiritseminen lähettämällä tälle asiattomia tekstiviestejä, ja myös sellaisessa tapauksessa, jossa häiritsevät puhelut ja tekstiviestit liittyvät kiinteästi toisiinsa ollen yhtä ja samaa häirintäkäyttäytymistä vastaajan taholta", todetaan esittelijän mietinnössä. - Tähän järkevältä kuulostavaan ajatuskulkuun voi helposti yhtyä.

9. Mutta palataanpa takaisin KKO:n enemmistön perusteluihin. Miksi enemmistö päätyi siihen, ettei asiattomien ja häiritsevien tekstiviestin lähettäminen ole kotirauhan rikkomista? Kyse on kotirauhaa koskevan säännöksen tulkinnasta.

KKO:n enemmistö lähti tulkinnassaan liikkeelle lain esitöistä eli siitä, mitä RL 24 luvun uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 184/1999 vp) on lausuttu. Tämä on kovin tuttua, sillä näinhän KKO tekee yleensä aina kun sovellettava säännös on tulkinnanvarainen. Säännöksen oikeaa tulkintaa etsitään ensiksi lain esitöistä eli hallituksen esityksestä ja eduskunnan lakivaliokunnan, perustuslakivaliokunnan tai jonkin muun valiokunnan mietinnöistä, joskus myös hallituksen esitystä edeltävistä komitean mietinnöistä. Ajatellaan, että lain esitöistä ja etenkin eduskunnan valiokuntien mietinnöistä löytyisi hieman mystinen ns. "lainsäätäjän tahto" eli se, miten eduskunta olisi tarkoittanut lakia tulkittavan.

10.Enemmistö joutui toteamaan, että em. HE:stä 184/1999 vp ei löydy suoraa vastausta tai osviittaa kysymykseen, mitä RL 24:1:n 2 kohdassa tarkoitetaan "muilla vastaavilla tekotavoilla". Mutta sitten enemmistö huomasi, että sanottua hallituksen lakiesitystä käsitelleen lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 6/2000 vp) on lausuttu jotakin asiaan liittyvää ja tähän lausumaan enemmistö tarrautui kiinni.

Lakivaliokunta totesi mietinnössään, ikään kuin ohimennen, että RL:n tieto- ja viestintärikoksia koskevan 38 luvun 5-7 §:t, joista RL 24 luvun uudistuksen yhteydessä ei tosin ollut lainkaan kyse, suojaavat tietoliikennettä ja ettei näiden pykälien tarkoituksena ole suojata häiriösoitoilta tai muulta kiusalliselta ei-toivotulta viestinnältä, kuten tekstiviesteiltä ja sähköpostilta. Tämän todettuaan lakivaliokunta ilmoittaa pitävänsä perusteltuna, että tämän kaltaisen häirinnän merkittävyys selvitetään sopivassa asiayhteydessä ja arvioidaan, onko lainsäädännöllistä suojaa tältä osin tarpeen laajentaa.

11. Nytpä KKO:n enemmistö saattoi huokaista helpotuksesta, sillä tuosta lakivaliokunnan lausumasta se oli kätevästi "löytänyt" vastauksen tulkintakysymykseen. Varsinaista "omaa" pohdintaa ei edes tarvittu, vaan enemmistö päätyi yksinomaan lakivaliokunnan kantaan tiukasti nojautuen päättelemään, että tekstiviestin häiritsevä lähettäminen oli tarkoitettu ainakin "tuossa vaiheessa" jäämään RL 24:1:n 2 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.

12. Varmemmaksi vakuudeksi KKO:n enemmistö nojautui vielä rikoslaissa (RL 3:1.1) säädettyyn laillisuusperiaatteeseen, jonka mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistussäännöksen sanamuotoa on siten epäselvissä tapauksissa tulkittava suppeasti ja syytetyn eduksi, totesi enemmistö perustelujensa loppukaneetiksi. Jarin ei siten ollut Kirstille tekstiviestejä lähettäessään katsottava syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen.

13. Myös jutun esittelijä otti kantaa lakivaliokunnan mietinnössä mainittuun lausumaan, mutta hän samoin kuin oikeusneuvos Hidén päätyi siitä toisenlaiseen johtopäätökseen kuin KKO:n enemmistö. Esittelijä päätteli, minun mielestäni aivan johdonmukaisesti, että lakivaliokunnan toteamus siitä, että pykälien tarkoituksena ei ole suojata häiriösoitoilta tai muulta häiritsevältä televiestinnältä, koskee vain RL 38:5-7:ssä kriminalisoituja tieto- ja viestintärikoksia. Lakivaliokunnan lausumista ei siis voida tehdä sitä KKO:n enemmistön vetämää johtopäätöstä, että valiokunnan mielestä häiritsevien tekstiviestien lähettäminen ei voisi missään olosuhteissa tulla rangaistavaksi kotirauhan rikkomisena.

14. Myös esittelijä ja oikeusneuvos Hidén noteeraasivat rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja sen, että epäselvissä tapauksissa rikoslain säännöksen sanamuotoa on tulkittava suppeasti syytetyn eduksi.Mutta, ja tämä on mielestäni tapauksessa tärkeitä, esittelijä ei tyytynyt tähän, vaan otti esille myös kotirauhan kriminalisointisäännöksen perimmäisen tarkoituksen. Kyse on ns. teleologisesta laintulkinnasta, jonka mukaan lainsäännöstä on tulkittava tavalla, joka parhaiten vastaa säännöksen tarkoitusta. Teleologisessa tulkinnassa pyritään selvittämään, mikä olisi tulkitsijan, tässä tapauksessa siis tuomarin mielestä lain järkevä tarkoitus (ratio legis) kysymyksessä olevassa soveltamistilanteessa. Lain tarkoitus selvitetään kokonaisarvostelussa, jossa otetaan huomion järkevät yhteiskuntapoliittiset arvot ja tavoitteet, reaaliset argumentit sekä sosiaaliset normit ja arvioidaan ja verrataan keskenään eri tulkintavaihtoehtojen vaikutuksia.

15. Esittelijän mietinnössä, jonka siis oikeusneuvos Hidén on sellaisenaan hyväksynyt, on tehty mielestäni aika osuva, vaikkakin melko suppea ja tiivis teleologiseen tulkintaan nojaava päättely:

"Rikoslain 24 luvun 1 §:n 2 kohdan säännöksen perimmäisenä tarkoituksena on turvata tosiasiallista rauhantilaa niissä tiloissa, jotka kuuluvat kotirauhan piiriin. Tulkinta, jonka mukaan asiattomien tekstiviestien lähettäminen voi olla lainkohdassa tarkoitettua puheluihin rinnastuvaa muulla vastaavalla tavalla tapahtuvaa kotirauhan rikkomista, on sopusoinnussa rangaistussäännöksen tarkoituksen kanssa eikä se ole ristiriidassa säännöksen sanamuodon kanssa. Sanamuoto ei myöskään ole sillä tavoin epäselvä, että sitä tulisi tulkita suppeasti ja katsoa häiritsevien tekstiviestien lähettämisen jäävän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Muuhun arviointiin ei ole aihetta edellä selostetun lakivaliokunnan lausunnon perusteella." - Näillä perusteilla esittelijä ja oikeusneuvos Hidén katsoivat Jarin syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen myös tekstiviestien osalta.

16. Minun mielestäni tämä vähemmistö mielipide on perusteluiltaan paljon vakuuttavampi kuin enemmistön kanta ja siksi se on helppo hyväksyä oikeaksi ratkaisuksi. Vähemmistö ei ole tyytynyt muodollisiin perusteisiin eikä yhdestä ainoasta oikeuslähteestä löydettyyn epäselvään lausumaan, joka ei todellisuudessa puolla enemmistön käsitystä asiasta. Vähemmistö on aivan oikein etsinyt vastausta tulkinnanvaraisen lainsäännöksen järkevästä tarkoituksesta ja käyttänyt ratkaisussa myös omaa tervettä järkeään. Vähemmistön käyttämä teleologinen tulkintametodi edellyttää tuomarilta avointa ja perusteellista, pro et contra -tyypistä argumentointia, ja siinä vähemmistö on mielestäni onnistunut varsin hyvin.

17. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaate on toki tärkeä lähtökohta, mutta se ei sulje pois teleologisen tulkintametodin käyttöä. Useissa KKO:n rikosoikeutta koskevissa ennakkopäätöksissä on käytetty teleologista tulkintaa; viittaan tässä yhteydessä vain ennakkopäätöksiin KKO 2002:11, KKO 2004:46, KKO 2005:27, KKO 2007:67 ja KKO 2007:81. Teleologisen tulkinnan rajana on säännöksen sanamuodon uloin raja, eikä KKO:n vähemmistö ole sitä puheena olevassa tapauksessa ylittänyt.

KKO:n puheena olevaa ratkaisua on (lievästi sanoen) jo ehditty "ihmetellä monien verkkojulkaisujen keskustelupalstoilla; ratkaisun ymmärtäjiä on ollut paljon vähemmän. Tuomioistuin ei tietenkään voi eikä saa perustaa ratkaisuaan ns. yleiseen mielipiteeseen, jos se ei tuomioistuimen mielestä ole lainmukainen. Olisi kuitenkin ollut paikallaan, että KKO:n enemmistö olisi vaivautunut edes hivenen pohtimaan niitä vaikutuksia, joita sen ratkaisulla saattaa todennäköisesti olla käytännössä; ns. suuri yleisö on kommenteissaan kiinnittänyt huomiotaan nimenomaan juuri ratkaisun epäsuotuisiin vaikutuksiin.

18. Ymmärrän toki, että KKO:n ratkaisu on viesti lainsäätäjälle, jolta odotetaan kotirauhaa koskevan säännöksen täydentämistä. Mutta KKO:n olisi ehkä pitänyt miettiä myös, millaisen viestin ratkaisu saattaa antaa tavallisille ihmisille. KKO tulee viestittäneeksi ihmisille, että asiattomien ja häiritsevien tekstiviestien jatkuva lähettäminen iltaisin ja öisin on sallittua, koska siitä ei voi seurata mitään rangaistusta.

19. Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita tekstiviestittäjiä ja valtakunnassa tunnetaan jopa hyvin korkeassa asemassa olevia päättäjiä, joilla on ilmennyt taipumusta tällaiseen "lähentymiseen". Häiritsevän tekstiviestittelyn perusteella voidaan toki hakea lähestymiskieltoa, mutta hakemuksen tekemiseen asti homma on ok.