176. KKO purki oman tuomionsa Kari Uotin jutussa (KKO 2009:80)

Oli oikeassa alusta lähtien

Myönsi KKO:n erehtyneen...

KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.

Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!

2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.

4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -

Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.

5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).

6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).

8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.

9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.

10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.

11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!

12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."

13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."

14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.

15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.

16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.

17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?

18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.

19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?

20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.

126. KKO 2009:62: Virkarikokseen syyllistynyt tuomari sai pitää virkansa. KKO sivuutti tuomiossaan tärkeimmän perusteen

Eräänlainen "suojeluskuntatalo" tämäkin...

1. Selostin blogeissani 113/17.6. ja 116/22.6.2009 jyväskyläläistä käräjätuomaria vastaan nostetun virkarikosjutun käsittelyä KKO:ssa. Syytettä hovioikeudessa ajoi oikeuskansleri Jaakko Jonkan syytemääräyksen perustuen valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Asia käsiteltiin ensimmäisenä oikeusasteena Vaasan hovioikeudessa, joka antoi tuomionsa 19.3.2009. Hovioikeus tuomitsi käräjätuomarin kahdesta eri rikoksesta, a) tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja b) virkavelvollisuuden (tahallisesta) rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon määräiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 2 050 euroa. Hovioikeus hylkäsi b-kohdan osalta syyttäjän rangaistusvaatimuksen virkavelvollisuuden väärinkäyttämisestä. Hovioikeus ei tuominnut käräjätuomaria viralta pantavaksi.

2. Virkavelvollisuuden tuottamuksellinen rikkominen (RL 40:10) sisälsi tuomion mukaan sen, että käräjätuomari oli kolmessa eri asiassa laiminlyönyt huolimattomuudesta virkavelvollisuutensa huolehtia siitä, että asiat käsitellään ja ratkaistaan oikeudessa joutuisasti. Yhden velkajärjestelyasian, joka oli tullut hänelle toukokuussa 2003, käräjätuomari oli ratkaissut vasta helmikuussa 2008 eli lähes viiden vuoden kuluttua asian vireilletulosta. Riita-asian, joka oli tullut vireille helmikuussa 2004, käräjätuomari oli jättänyt ratkaisematta virkapaikassaan Äänekosken käräjäoikeudessa kokonaan. Toisen riita-asian, joka oli tullut vireille syyskuussa 2004, käräjätuomari oli ratkaissut vasta helmikuussa 2008 eli lähes neljän vuoden kuluttua.

3. Edellä b-kohdassa mainitun rikoksen eli tahallisen virkavelvollisuuden rikkomisen (RL 40:9) osalta syyttäjä oli vaatinut oikeuskanslerin syytemääräyksen mukaisesti tuomarille rangaistusta vielä ankarammin rangaistavasta rikoksesta eli virka-aseman väärinkäyttämisestä (RL 40:7.1). Siitä voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta ja viraltapano, kun virkavelvollisuuden tahallisesta rikkomisesta (RL 40:9) vankeutta voidaan tuomita enintään yksi vuosi. Vaasan hovioikeus katsoi, ettei käräjätuomari ollut syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttämiseen, vaan sitä lievemmin rangaistavaan tekoon eli siis virkavelvollisuuden rikkomiseen. Myös jälkimmäisestä rikoksesta voidaan kuitenkin tuomita viraltapano, jos rikokseen syyllistynyt on rikkonut virkavelvollisuutensa jatkuvasti tai olennaisesti ja rikos on osoittanut hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

4. Syytteen mukaan Äänekosken käräjäoikeuden käräjätuomari oli rikkonut tahallaan ja itselleen hyötyä hankkiakseen virkavelvollisuutensa tekemällä edellä kohdassa 2 mainitussa kolmessa asiassa käräjäoikeuden Tuomas-asianhallintajärjestelmässä pidettävään päiväkirjaan totuudenvastaisia merkintöjä kyseisten asioiden ratkaisemisesta.

5. Ensimmäisen kerran tuomari oli tehnyt väärät merkinnät vuonna 2007 ennen Vaasan hovioikeuden Äänekosken käräjäoikeuteen 12.6.2007 tekemää tarkastusta ja käräjäoikeuden 19.7.2007 hovioikeudelle tekemän säännönmukaisen puolivuosiraportin laatimista. Käräjätuomari oli tuolloin merkinnyt Tuomas-järjestelmään totuudenvastaisesti, että hän olisi ratkaissut käsiteltävänään tuolloin jo useita vuosia olleet kohdassa 2 tarkoitetut kolme asiaa. Hovioikeuden sanotun tarkastuksen ja käräjäoikeuden mainitun raportin hovioikeudelle lähettämisen jälkeen tuomari oli 21.12.2007 palauttanut mainitut kolme asiaa Tuomas-järjestelmään ratkaisematta oleviksi. Mutta ei tuomarin vilpillinen menettely vielä tähän päättynyt. Hän teki nimittäin vuonna 2008 eli tarkemmin anottuna ennen käräjäoikeuden 6.2.2008 hovioikeudelle tekemän seuraavan puolivuotisraportin laatimista jälleen totuudenvastaiset eli väärät merkinnät Tuomakseen merkitsemällä sanotut kolme asiaa jälleen ratkaistuiksi. Kaiken kaikkiaan tuomari teki siis kuusi väärää merkintää tuomioistuimen viralliseen asiakirjaan.

6. Miksi käräjätuomari sitten teki sanotut väärät merkinnät, mikä oli hänen motiivinsa? Syy on selvä. Hän halusi välttyä tulemasta ilmi, kun hän oli pitänyt kolmea riita-asiaa ratkaisematta monta vuotta. Hänellä oli jo tässä kohdin selvä hyötymistarkoitus. Mutta tämä ei vielä riitä, sillä todellinen hyötymistarkoitus on tämä: tuomari oli hakenut 11.5.2007 haettavaksi julistettua Jyväskylän käräjätuomarin virkaa. Viranhakumenettelyssä hovioikeus antaa virkaesityksen tekevälle tuomarinvalintalautakunnalle lausunnon viranhakijoista. Tässä tapauksessa Vaasan hovioikeus on antanut lausuntonsa viranhakijoista kesällä 2007. Tuomarinvalintalautakunta teki virkaesityksen loka-marraskuussa ja nyt syytteessä ollut käräjätuomari nimitettiin hakemaansa Jyväskylän käräjäoikeuden tuomarin virkaan virkaesityksen mukaisesti 23.11.2007 pidetyssä Tasavallan presidentin esittelyssä.

7. Tuomarin suorittama manööveri onnistui eli hänen onnistui väärien merkintöjen avulla salata sekä hovioikeudelta että tuomarinvalintalautakunnalta, että hänellä oli ollut ja oli edelleen ratkaisematta kolme "ikivanhaa" eli 3-4 vuotta vanhaa asiaa. Jos pitkään jatkunut asioiden "päällä makaaminen" olisi paljastunut Vaasan hovioikeudelle jo kesällä 2007, on varmaa, ettei tuomaria olisi uuteen virkaan nimitetty. Tuomari teki väärät merkinnät siis a) salatakseen virkavelvollisuutensa rikkomisen ja b) hankkiakseen itselleen hyötyä virantäyttömenettelyssä.

8. Vaasan hovioikeus katsoi tuomiossaan, että tuomari oli syytteen 2 kohdan osalta syyllistynyt "vain" virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tätä hovioikeus perusteli sillä, että käräjätuomarin Tuomas-järjestelmään tekemissä väärissä merkinnöissä ei ollut kyse RL 40:7.1:ssa edellytetystä "osallistumisesta päätöksentekoon tai sen valmisteluun." Kyse ei siis hovioikeuden mukaan ollut virka-aseman väärinkäyttämisestä. Hovioikeus hylkäsi myös syyttäjän viraltapanoa koskevan vaatimuksen. Hovioikeus katsoi, ettei käräjätuomari ole sopimaton virkaansa. Tuomionsa perusteluissa hovioikeus sivuutti kokonaan syytetyn edellä mainitun hyötymistarkoituksen, joka minusta on aivan olennainen seikka arvioitaessa etenkin viraltapanoa.

9. Oikeuskansleri valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:een, valituslupaa ei tarvittu, koska hovioikeus ratkaisi jutun ensimmäisenä oikeusasteena. Valituksessaan oikeuskansleri vaati hovioikeuden tuomion muuttamista niin, että syytetty tuomitaan syytteen mukaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä ja että tuomari joka tapauksessa - siis vaikka syyksilukeminen pysyisi virkavelvollisuuden rikkomisena - tuomitaan viralta pantavaksi. Käräjätuomari vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

10. Korkein oikeus toimitti jutussa 22.6. suullisen käsittelyn, jota olin itsekin paikan päällä seuraamassa ja josta olen kertonut blogissani 116/22.6.2009. Vakiintuneen käytännön mukaan oikeuskansleria edusti KKO:ssa jo hovioikeudessa syyttäjänä toiminut valtionsyyttäjä Jukka Rappe, syytetty oli oikeudessa henkilökohtaisesti avustajanaan jyväskyläläinen asianajaja Tero Lakka. Kuten olen kertonut, käsittely oli minulle ja reaktioista päätellen myös suurelle osalle muuta yleisöä suuri pettymys. Käsittely kesti vaivaiset 25 minuuttia ja "keskustelu", jos nyt tuota termiä ylipäätään voidaan tässä yhteydessä edes käyttää, oli kuiva, tylsä ja mitäänsanomaton. Äänessä olivat vain oikeuden puheenjohtaja, syyttäjä ja syytetyn avustaja. Syyttäjä ei todellakaan painanut "päälle kuin yleinen syyttäjä," vaan esitti asiansa hiljaisella äänellä ja ikään kuin anteeksipyytelevään sävyyn. Syytetyn avustajan puheenvuoro oli harmaudessaan samaa luokkaa.

11. KKO:n puheenjohtajan prosessinjohto oli niukkaa eikä edennyt missään vaiheessa asiakysymyksiin. Puheenjohtaja teki vain kaikkein välttämättömimmän:

- No niin, istunto alkaa...valokuvaaminen istunnossa on kiellettyä...no niin, mitäs syyttäjä... jaha, kiitos...no mitä sanoo syytetyn avustaja...jahas, kiitoksia...no, onko oikeuden jäsenillä jotakin kysyttävää...jahas, ei näköjään ole... totean näin ollen istunnon päättyneeksi...tuomio annetaan ajallaan KKO:n kirjaamosta. - Siinä lyhykäisyydessään prosessin kulku. Kukaan ei kysynyt syytetyltä mitään, ei syyttäjä, ei avustaja eivätkä oikeuden jäsenet. Keskustelu rajattiin koskemaan vain viraltapanokysymystä, mikä on outoa, kun asianosaisten kesken oli riitaa ensi sijassa myös rikosnimikkeestä. Kaikesta näkyi, että istunto oli KK:lle jonkinlaista pakkopullaan ja pelkkä muodollisuus, josta haluttiin päästä mahdollisimman pian eroon. Prosessinjohtoon, joka KKO:n istunnossa ilmeni, olisi kyennyt kuka tahansa tuomioistuinharjoitteluaan käräjäoikeudessa suorittava notaari aivan kylmiltäänkin. Tämä oli myös erään toisen istuntoa seuranneen oikeustieteen tohtorin spontaani mielipide.

12. Jo suullisessa istunnossa tai heti sen päätyttyä hiipi mieleen epäily, että korkein oikeus ei tule muuttamaan hovioikeuden tuomiota. Luultavasti jutussa oli tehty alustava ratkaisu jo etukäteen, mitä selittää sekin, että KKO antoi tuomionsa vain vajaa kolme viikkoa suullisen istunnon jälkeen eli toissa päivänä 7.7.2009 (diaarinumero R2009/325, tuomion taltionumero 1527). Niinhän siinä sitten myös kävi, sillä korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta mitenkään. Korkein oikeus tatkaisi jutun kokoonpanossa, johon kuului viisi oikeusneuvosta: Kari Raulos, Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Timo Esko ja Soile Poutiainen. Esittelijänä oli esittelijäneuvos Kari Vesanen.

13. Korkein oikeus päätti julkaista ratkaisunsa ennakkopäätöksenä (KKO 2009:62), jota koskeva ratkaisuseloste julkaistiin heti ratkaisun antopäivänä KKO.n kotisivuilla ja julkaistaan myöhemmin myös finlex-rekisterissä ja puolivuosittain ilmestyvässä KKO:n niin sanotussa vuosikirjassa. Yleisen käsityksen mukaan ratkaisuselosteen otsikossa ilmaistaan se oikeus- tai ratkaisuohje, joka on suunnattu alemmille tuomioistuimille ja muillekin lainkäyttäjille (mm. syyttäjille ja asianajajille) siitä, miten vastaavanlaiset tapaukset tulisi vastaisuudessa ratkaista. Po. jutussa ratkaisuseloste kuuluu näin:

- Käräjätuomari oli kolmessa hänen ratkaistavaan olleessa asiassa merkinnyt totuudenvastaisesti käräjäoikeuden riita- ja hakemusasioiden asiankäsittelyjärjestelmään (Tuomas- järjestelmä) asiat ratkaistuiksi, vaikka niiden käsittely oli vielä kesken. Katsottiin, ettei käräjätuomari kyseisiä totuudenvastaisia merkintöjä tehdessään ollut rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla osallistunut päätöksentekoon tai valmisteluun. Kysymys myös käräjätuomarin viraltapanosta virkavelvollisuuden rikkomisen perusteella. RL 40 luku 7 §, RL 40 luku 9 § 2 mom.

14. Onko kyseinen otsikko selkeä, eli ilmeneekö siitä, mistä jutussa oli kysymys ja mistä rikoksesta käräjätuomari itse asiassa tuomittiin ja millä perusteella? Väittäisin, että suurelle yleisölle tai edes medialle taikka rikos- tai oikeustoimittajille otsikko ei sano paljon mitään. Voidakseen selvittää, mistä jutussa oikeastaan oli kyse, lukijan pitää kyllä tutustua myös tuomion perusteluihin. Otsikko on varsin epäinformatiivinen. Lakimiehillekään se ei avaudu mitenkään helposti, vaan ratkaisua lukiessa pitää turvautua lakikirjan apuun. Vasta tarkemman "syynin" jälkeen selviää - jos selviää lainkaan - että jutussa oli niin sanottuna ennakkopäätösperusteena lähinnä vain yksi kysymys: oliko tuomari tehdessään vääriä - KKO puhuu hienovaraisesti "totuudenvastaisista" merkinnöistä - toiminut RL 40:7.1:ssa edellytetyllä tavalla eli "osallistunut päätöksentekoon tai sen valmisteluun." KKO oli tässä kysymyksessä samaa mieltä kuin hovioikeus: merkintöjen tekemisessä ei ollut kyse päätöksenteosta tai sen valmistelusta. Yksi asia on myös syytä huomata. KKO:n ratkaisuselosteen otsikossa puhutaan kolmessa eri asiassa tehdystä totuudenvastaisesta merkinnästä. Otsikosta ei sitä vastoin ilmene, että käräjätuomari teki sanottuja merkintöjä kaikkiaan kuusi kertaa eli kahteen eri otteeseen; välillä hän vielä teki vielä kolme "oikaisumerkintää."

15. KKO:n perustelut ovat mainitun ennakkopäätösperusteen osalta laadultaan tekniset ja muodolliset, tyypillistä "pilkunviilausta", voisi maallikko tokaista. Juristin täytyy kuitenkin suhtautua myös tällaiseen pikkutarkkaan juridiikkaan kaikella vakavuudella, sillä siitä riippuu, mistä rikoksesta on kyse samoin kuin se, millaiseen rangaistukseen tekijä voidaan tuomita. KKO näyttää päätyneen perusteluissaan siihen, että tuomarin Tuomakseen tekemät totuudenvastaiset merkinnät ovat "asiassa esitetyn selvityksen mukaan" - tämä on tuttu fraasi, jota käytetään kun ei viitsitä tai haluta jostakin syystä kertoa lähemmin, mistä selvityksestä on oikein kyse - "vaikuttaneet vain päätöksenteon seurantaan eikä niillä ole ollut hänen käsittelemiinsä asioihin kohistuvia sisällöllisiä vaikutuksia." - Suomeksi sanottuna tuomarin väärät merkinnät eivät vaikuttaneet asioissa tehtävien - sitten kun joskus myöhemmin tehtiin - päätösten sisältöön.

16. KKO jatkaa vielä loppukaneettinaan yhtä koukeroista kieltä käyttäen kuin edelläkin: "Tuomas-järjestelmän tarkoitus ja A:n (= tuomarin) siihen tekemien merkintöjen sisältö huomioon ottaen ei kysymyksessä olevien merkintöjen tekemistä järjestelmään ole perusteltua pitää päätöksentekona tai osallistumisena päätöksenteon valmisteluun. Näin ollen virka-aseman väärinkäyttämistä koskeva tunnusmerkistö ei täyty." Kun tuomioistuin käyttää sanotunlaista, hieman vaikeaselkoista fraseologiaa perusteluissaan, on yleensä aina syytä epäillä, että takana on jotakin, jota ei haluta ulkopuoliselle lukijalla jostakin syystä paljastaa, kyseessä on siis tavalla tai toisella eräänlainen kulissi- eli fasadiperustelu. Tuomioistuin joutuu tuolloin turvautumaan edellä olevan kaltaisiin on katsottava -tyyppisiin perusteluihin, eli tässä tapauksessa esimerkiksi "ei voida pitää jonakin -" tai "merkintöjen sisältö huomioon ottaen" -tyyppisiin mitään sanomattomiin lauseisiin. Tuomioistuin ei siis halua paljastaa kaikkia korttejaan avoimesti eikä kertoa lukijalle, miksi tai millä perusteilla oikeastaan on "katsottu" jotakin jonakin.

17. Verrataanpa KKO:n sanottuja perusteluja siihen, mitä oikeuskansleri Jaakko Jonkka, oikeustieteen tohtori ja prosessioikeuden dosentti, on kirjoittanut syytemääräykseensä, jonka valtionsyyttäjä on esittänyt jutussa syytteeksi. - Oikeuskansleri Jonkka kirjoittaa 22.1.2009 päivätyssä syytemääräyksessään, että RL 40:7.1.n säännöksessä "ei ole rajattu siinä tarkoitettujen virkavelvollisuuksien sisältöä. Säännöksen lainvalmistelutöistä ei ilmene sille tarkoitetun esimerkiksi sellaista sanamuotoaan rajoitetumpaa sisältöä, että virkavelvollisuuden rikkomisen tulisi olla omiaan vaikuttamaan päätöksenteon tai sen valmistelun lopputuloksena tehtävän ratkaisun sisältöön. Säännöksessä käytetty ilmaisu "osallistuessaan" merkitsee, että tunnusmerkistö voi täyttyä, vaikka virkamiehen toiminnalla ei ole vaikutusta päätöksentekoon tai edes sen valmistelun lopputulokseen." Jonkka viittaa tässä kohdin varmemmaksi vakuudeksi vielä kahden asiantuntijan eli rikos- ja prosessioikeuden professoreiden Pekka Viljasen ja Dan Fränden väitös- ja oppikirjoihin. Jonkan mukaan käräjätuomarin menettelyssä oli kyse säännöksiin perustuvan virkavelvollisuuden rikkomisesta virkamiehen osallistuessa virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistössä mainituin tavoin päätöksentekoon tai sen valmisteluun.

18. Olen Jaakko Jonkan esittämällä kannalla. Jonkka on tulkinnut puheena olevaa säännöstä nähdäkseni lain sanamuodon sallimissa rajoissa. Eikä tarvitse olla kummoinenkaan rikosoikeusspesialisti voidakseen päätellä, että asian valmistelu on itse asiassa alkanut jo ennen kuin käräjätuomari teki sanotut väärät merkintänsä Tuomakseen. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan nimittäin riita-asia tulee vireille ja sen valmistelu alkaa jo silloin, kun haastehakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan, sama sääntö pätee myös hakemusasioissa. Ihme, ettei kukaan asianosaisista ja tuomioistuimista ei ole huomannut sanottua säännöstä! Riita-asiat ja hakemusasiat jaetaan heti niiden saavuttua käräjäoikeuteen tuomareille, kuten tässäkin tapauksessa on tapahtunut. Jo tuolloin, siis asioiden jakovaiheessa, asiat ovat ilman muuta tuomarin valmisteltavina eli hän hän osallistuu niiden valmisteluun myös RL 40:7.1:ssa tarkoitetulla tavalla. Tämä on aivan selvä asia. Tuomari ei voi siis voi vastuusta vapautuakseen vedota siihen, että koska hän ei ole tehnyt asiassa mitään - ei edes 3-4 vuoteen (!) - asia ei voi olla hänen valmisteltavanaan. Näin hölmölle tulkinnalle nauravat kyllä naurismaan aidatkin ja saavat nauraakin, jos minulta kysytään! - Ehkä tästä havaitaan, ettei terveen järjen käyttöä kannattaisi unohtaa myöskään lainkäytössä ja tuomitsemistoiminnassa.

19. Miksi sitten KKO on "sortunut" tuollaiseen erittäin supistavaan ja virheelliseen laintulkintaan? Kyse on minusta yksinkertaisesti tarkoituksenmukaisuudesta ja häkellyttävän tendenssimäisestä päätöksenteosta. KKO ei ole halunnut, että käräjätuomari tuomittaisiin viralta pantavaksi. Viraltapanoa koskeva kysymys on tietenkin ollut KKO:ssa jutun pääpointti, vaikka se on yritetty kätkeä ennakkopäätöksen otsikossa ikään kuin toisen luokan kysymykseksi: "Kysymys myös käräjätuomarin viraltapanosta!" Jos KKO olisi katsonut oikeuskansleri Jonkan esittämin tavoin, että käräjätuomari oli osallistunut - niin kuin oli siis myös tapahtunut - kyseisten asioiden valmisteluun, KKO:n olisi tullut ottaa seuraavaksi kantaa siihen, oliko käräjätuomari toiminut hyötymistarkoituksessa, sillä se on RL 40:7.1:n mukaan rangaistavuuden edellytys virka-aseman väärinkäyttörikoksessa. Tätä koskevaa kannanottoa KKO, samoin kuin Vaasan hovioikeus, on halunnut visusti välttää ja siksi KKO:n on "pitänyt" ottaa se kanta, ettei tuomari ollut merkinnöillään osallistunut asian valmisteluun. Jos tuomarin olisi katsottu toimineen hyötymistarkoituksessa, olisi viraltapano ollut melko selvä seuraamus sakkorangaistuksen ohella. Ja tätähän KKO ei halunnut. Siksi sen piti jotenkin laistaa kannanotto hyötymistarkoitukseen.

20. Mutta KKO ei silti välttynyt ottamasta kantaa viraltapanon, vaikka se katsoikin hovioikeuden tavoin tuomarin syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämisen sijasta "vain" tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. RL 40:9:n mukaan myös virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita viraltapano, kuten olen alussa todennut. Mikä siis nyt neuvoksi KKO:ssa?

21. Joo, kyllä hätä keinot keksii! Mikäpä muu avuksi kuin se, että KKO ohitti viraltapanoa harkitessaan kokonaan kysymyksen tuomarin mahdollisesta hyötymistarkoituksesta! KKO on, hovioikeuden tavoin, tuijottanut viraltapanoa harkitessaan (muodollisesti) vain RL 40:9.2:ssä säädettyihin viraltapanon edellytyksiin. Tuossa lainkohdassa säädetään, että viraltapano voidaan tuomita, jos virkamies on rikkonut virkavelvollisuuttaan jatkuvasti tai olennaisesti ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtävänsä. HO ja KKO ovat lukeneet sanottua säännöstä todellakin kuin "piru raamattua." Kun säännöksessä eikä edes RL 40:9:n tunnusmerkistössä puhuta mitään virkamiehen hyötymistarkoituksesta, KKO on ohittanut koko asian omasta mielestään varmaankin "tyylikkäästi."

22. Tämä ohitus tai hyötymistarkoitusta koskevan kysymyksen sivuuttaminen rangaistusseuraamuksen perusteluissa on minusta kaikkein pahin virhe, minkä KKO on sanotussa tuomiossa tehnyt. Sillä eihän syytekirjelmässä mainittu ja väitetty syytetyn hyötymistarkoitus ole tietenkään voinut kadota tai hävitä mihinkään sen johdosta, etteivät HO ja KKO ole katsoneet tuomarin syyllistyneen RL 40:7:ssä kriminalisoituun rikoksen, jonka tunnusmerkistöön kuuluu tekijän hyötymistarkoitus. Väitetty fakta on tästä huolimatta pysynyt "tallella" ja se olisi tietenkin pitänyt ottaa huomioon, kun pohdittiin rangaistusseuraamusta eli sitä, osoittiko tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen tuomarin ilmeisen sopimattomaksi virkaansa, jolloin tuomari olisi pitänyt tuomita viralta pantavaksi. Minusta on täysin selvää on, että juuri väitetty hyötymistarkoitus on painavin peruste, joka tukee tuomarin ilmeistä sopimattomuutta.

23. Mikä sitten oli syytekirjelmässä väitetty tuomarin hyötymistarkoitus? Tätä kysymystä käsittelin jo edellä (kappale 6), mutta toistan lyhyesti, että kyse oli siitä, että tuomari halusi salata, että hänellä oli valmisteltavanaan kolme hyvin vanhaa juttua, joille hän hän ei ollut tehnyt mitään. Jos tämä olisi tullut ilmi, tuomarilla ei olisi ollut minkäänlaista "saumaa" tulla nimitetyksi hakemaansa Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Siksi tuomari halusi salata asian ja salaamista varten hän merkitsi nuo ikivanhat asiat totuudenvastaisesti jo ratkaistuiksi, vieläpä kahteen eri kertaan. Jyväskylän käräjäoikeuden käräjäoikeuden virka oli tosin palkkauksellisesti samanarvoinen kuin se virka, jossa tuomari toimi Äänekosken käräjäoikeudessa. Mutta toisaalta on niin, että ison kaupungin ison käräjäoikeuden tuomarin virka on aina paljon arvostetumpi kuin jonkin "käpykylän" käräjäoikeuden tuomarin virka - tällä en halua tietenkään mitenkään halveerata pitkät perinteet omaavaa Äänekosken käräjäoikeutta. Tuomarilla täytyy olla lisäksi henkilökohtaisia syitä, joiden takia hän ylipäätään haki tuomarin virkaa Jyväskylän käräjäoikeudesta. Ehkäpä tuomari itse asui Jyväskylässä tai ainakin suunnitteli muuttavansa asumaan sinne. - Viittaan myös oikeuskansleri Jonkan syytemääräykseen, jossa todetaan, että RL 40:7:ssä ja 9:ssä tarkoitetun hyödyn ei tarvitse olla taloudellista, vaan se voi olla esimerkiksi haitalliselta seuraamukselta välttymistä. Jos käräjätuomarin viivästymiset olisivat tulleet ilmi, hänellä tuskin olisi ollut enää jatkossa tosiasiallista mahdollisuutta hakea ja päästä toiseen tuomarin virkaa missään muussa tuomioistuimessa.

24. Minusta KKO teki anteeksiantamattoman virheen, kun se ohitti ja sivuutti rangaistusseuraamusta koskevassa harkinnassaan kokonaan tuomarin väitetyn hyötymistarkoituksen. Syyttäjä vetosi kyseiseen hyötymistarkoitukseen myös KKO:n suullisessa käsittelyssä. Hyötymistarkoitukseen syyttäjä vetosi kahdessa eri tarkoituksessa, a) ensin RL 40:7:ssa tarkoitettuna tunnusmerkistötekijänä, ja b) toiseksi viraltapanon perusteena, joka osoittaa tuomarin ilmeistä sopimattomuutta tehtäväänsä. Vaikka KKO olisi ollut sitä mieltä, että hyötymistarkoitusta ei ollut tai että se ei riittänyt viraltapanoon, olisi KKO:n tullut joka tapauksessa ottaa kysymys perusteluissaan avoimesti esille ja kertoa, miksi hyötymistarkoitusta joko ei ollut tai se ei vaikuttanut KKO:n mielestä asiaan. Tätä nimenomaan edellytetään avoimilta ja seikkaperäisiltä tuomion perusteluilta, joita esimerkiksi KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on usein painottanut.

25. Korkien oikeus on halunnut ilmeisesti tarkoituksenmukaisuussyistä sivuuttaa hyötymistarkoituksen ja välttää käyttämästä pro et contra -tyyppistä tuomion perustelutapaa. Itse olen aina suositellut tällaista "puolesta ja vastaan -tyyppisten perustelujen ilmoittamista, viittaan kirjaan Virolainen - Martikainen, Pro & Contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (Talentum, 2003). Tällainen perustelutapa on käytössä monien maiden tuomioistumissa (Ruotsi, Norja, Englanti, Saksa, Itävalta jne.), mutta Suomessa näköjään vielä ei. Itse asiassa kyse ei ole mistään uudesta asiasta. Aikoinaan jo Lundin yliopiston kuuluisa oikeusoppinut David Nehrman (1695-1769, aateloituna Ehrenstråle), kehotti vuona 1732 ilmestyneessä oppikirjassaan Inledning til then swenska processum civilem (kirjan toinen painos on vuodelta 1751) tuomareita käyttämään tuollaista perustelutapaa ja sanoi, että tuomion perusteluihin pitää sisällyttää tuomion lopputulosta puoltavien perusteiden (rationes decidendi) ohella myös lopputulosta vastaan mahdollisesti puhuvat perusteet (rationes dubitandi). Tuomarin on punnittava eri suuntaan puhuvia perusteita keskenään ja päädyttävä ratkaisuun, jota puoltavat perusteet painavat punninnassa contra -perusteita enemmän. Tämä perustelutapa koskee myös rangaistuslajin valintaa ja rangaistuksen mittaamista.

26. Tuskinpa David Nehrman-Ehrenstråle osasi edes kuvitella, että jokin Pohjolassa sijaitseva tuomioistuin olisi joskus 250 vuotta myöhemmin niin "ovela", että se sivuuttaisi tuomion perusteluissaan contra -perustelut tyystin! KKO on näin kuitenkin tehnyt, aivan ilmeisesti siksi, että jos se olisi ryhtynyt perusteluissaan julkisesti punnitsemaan viraltapanoa väitetyn hyötymistarkoituksen kannalta, se ei olisi voinut tulla muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että käräjätuomari oli ilmeisen sopimaton tehtäväänsä.

27. Tulipa taas kerran todistetuksi paikkansapitäväksi vanha kansanviisaus, jonka mukaan korppi ei korpin silmää noki! Ei edes paria oksaa alempana istuvan lajitoverinsa silmää, voitaisiin lisätä. Onko KKO:n tuomio asiallisesti hyväksyttävissä, jos nyt unohdetaan vähäksi aikaa nuo prosessuaaliset ja muut sellaiset seikat? Voidaanko tuomaria sanotun, joka tapauksessa rikolliseksi todetun menettelynsä takia pitää sopivana jatkamaan tuomarin virassa? Onko luottamus tuomaria kohtaan tallella? Tämä juuri oli jutun ydinkysymys. Itse olen tästä asiasta samaa mieltä kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkka, joka lausui syytemääräyksessään 22.1.2009 seuraavaa:

- Tuomarilta voidaan hänen tehtävänsä luonteen vuoksi edellyttää virkatoimessaan korostettua nuhteettomuutta. Tahallinen totuudenvastaisten merkintöjen tekeminen asiakirjoihin, joiden laatimisesta huolehtiminen kuuluu tuomarin virkavelvollisuuksiin, vieläpä toistuvasti ja hyötymistarkoituksessa, osoittaa tekijässä epärehellisyyttä, joka on ristiriidassa tuomarilta virkatoimissaan hänen tehtävänsä luonteen vuoksi edellytettävää korostetun nuhteettomuuden kanssa ja osoittaa siten sopimattomuutta tuomarin tehtäviin.

28. Lopuksi vielä pari KKO:n aikaisempaa ratkaisua, joissa on ollut kyse hieman samantapaisista tapauksista kuin ratkaisussa KKO 2009:62 selostetussa jutussa.

- Tapauksessa KKO p. 20.3.1979 n:o 434 KKO:n esittelijä oli ottanut KKO:n asiakirjavihkon (aktin) haltuunsa ja ilmoittanut sen kadonneeksi. Esittelijän tarkoituksena oli ollut, että hänen osoittamansa huolenpito asiakirjasta hälventäisi häneen eräiden muiden aktien katoamisen johdosta kohdistuneita epäilyksiä. KKO katsoi esittelijän virkamiehenä hyötymistarkoituksessa tahallaan salanneen ja kätkeneen viran puolesta saatavissaan olleen aktin ja tuomitsi tämän tahallisesta hyötymistarkoituksesta tehdystä virkarikoksesta. Ellen väärin muista, esittelijä tuomittiin viralta pantavaksi.

- KKO 2009:27: Törkeästä kätkemisrikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu oikeustieteen professori tuomittiin viralta pantavaksi. Professori oli syyllistynyt kyseiseen rikokseen vuodenvaihteessa 1997-1998, jolloin hän oli asianajaja. Professorin virkaan hänet oli nimitetty 1.9.2001 alkaen. KKO perusteli professorin viraltapanoa muun muassa sillä, että oikeustieteen yliopisto-opetuksen tavoitteena on antaa muun ohessa "valmiuksia myös erottaa oikea väärästä sekä edistää oikeudenmukaisuutta ja oikeusturvaa." KKO:n mukaan se rikos, johon professori oli 10 vuotta aikaisemmin asianajajana syyllistynyt, heikentää olennaisesti sitä luottamusta, jota oikeustieteen professorin virkaan kuuluvien tehtävien asianmukainen hoitaminen edellyttää. - Kummallista. Myös käräjäoikeuden käräjätuomarin tulisi toki toimia virassaan esimerkillisesti ja opastaa käräjäoikeudessa tuomioistuinharjoitteluaan suorittavia notaareja ja antaa heille "valmiuksia erottaa oikea väärästä sekä edistää oikeudenmukaisuutta ja oikeusturvaa," eikö niin? Tuomarin velvollisuuksiin, vielä paljon enemmän kuin oikeustieteen professorin, kuuluu edistää oikeudenmukaisuutta ja oikeusturvaa. Minusta ratkaisu KKO 2009:62 näyttäisi olevan selvästi ristiriidassa ratkaisun KKO 2009:27 kanssa. Professori saa kenkää rikoksestaan, jonka hän tehnyt joskus 10 vuotta sitten advokaattina, mutta käräjätuomari, joka on tehnyt virkarikoksen nimenomaan tuomarin virassa, saa jatkaa tuomarina ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut! Eihän tässä tunnu olevan kerrassaan mitään järkeä!

- KKO 2005:114: KKO on ratkaisussaan (kohdat 36 ja 37) tuomitessaan käräjätuomarin virassa olevan henkilön kahdesta veropetoksesta ja avunannosta törkeään kavallukseen katsonut, että teot, joissa oli ollut kysymys suunnitelmallisista taloudellisista rikoksista ja joissa tekijä oli käyttänyt hyväkseen luottamuksellista perunkirjoituksen uskotun miehen asemaansa, osoittivat hänet ilmeisen sopimattomaksi toimimaan tuomarin virassa.

29. Miten antaa opiskelijoille "valmiuksia erottaa oikea väärästä?" Kas, siinäpä kysymys! Siihen joutuu palaamaan taas syksyllä, kun uusi lukukausi yliopistolla alkaa. Tässä blogissa on kuitenkin tärkeintä yrittää antaa lukijalle valmiuksia "erottaa oikea tuomio väärästä." Samoin valmiuksia "erottaa oikea prosessimenettely väärästä."

116. KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkarikosjutussa oli pettymys

KKO:n suullinen istunto, vasemmalla vastaaja avustajineen, seuraavana KKO:n esittelijä, korokkeella KKO:n jäsenistöä ja selin oikealla syyttäjä
KKO:n jäsenet vasemmalta lukien: Timo Esko, Gustav Bygglin, Kari Raulos, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen, selin valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

1. Korkein oikeus (KKO) toimitti tänään suullisen käsittelyn Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomaria koskevassa virkarikosjutussa. Kerroin tästä oikeuskansleri Jaakko Jonkan nostamaan syytteeseen perustuvasta jutussa blogissani nro 113/17.6.2009; ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta jo 29.1.-09 jolloin käsittelin myös juttujen viipymisen syitä yleensä. Vaasan hovioikeus oli tämän vuoden maaliskuussa tuominnut 53-vuotiaan naispuolisen käräjätuomarin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa kaikkiaan 2 050 euroa. Hovioikeus oli hylännyt syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä samoin kuin syyttäjän vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

2. Sain sattumalta tiedon KKO:n sanotusta käsittelystä  - KKO:han ei tiedota yleisölle suullisista käsittelyistään - ja päätin lähteä kerrankin paikan päälle katsomaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä oikein tapahtuu. Edellisen kerran olin KKO:n suullisessa käsittelyssä joskus 1990-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Suulliset käsittelyt ovat säännönmukaisesti julkisia myös yleisölle, jollei tuomioistuin jostakin lakiin perustuvasta syystä päätä, että käsittely pidetään yleisöltä suljettuna eli suljetuin ovin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tapauksesta, vaan yleisöllä oli vapaa pääsy istuntoon.

3. KKO oli tiedottanut suullisesta käsittelystä etukäteen "toimituksille", kuten käytetty termi kuuluu. Ilmeisesti tieto on lähetetty suurimmille sanomalehdille eli käytännössä niiden rikos- tai oikeustoimittajille. Tiedottaminen on hoidettu myös eri tv-kanaville. Lisäksi suullisista käsittelyistä tiedotetaan luultavasti juridisille aikakausilehdille (Lakimies, Defensor Legis, JFT, Oikeus-lehti jne.). Viimeksi mainitut julkaisut ilmestyvät tosin vain 4-6 kertaa vuodessa, joten on selvää, ettei niiden kautta tieto ei välitys suurelle yleisölle tai edes ns. oikeusyhteisölle ennen suullista käsittelyä. Mutta tämä sama tuntuu pätevän myös muille toimituksille lähetettyjen tiedotteiden suhteen.

4. Tämänpäiväisessä KKO:n suullisessa käsittelyssä näytti olevan paikalla vain yksi (1) tiedotusvälineiden edustaja eli naispuolinen toimittaja. Yleisöä oli sen sijaan saapuvilla yllättävän paljon eli alun toistakymmentä ihmistä minun lisäkseni. Osa heistä tuntui olevan opiskelijoita ja osa varttuneempaa väkeä luultavasti Keski-Suomen suunnalta. Minähän "kuulutin" tätä suullisesta käsittelystä blogikirjoituksessani  17.6., joten olisikohan sanomani mennyt perille? Sain otettua ennen käsittelyn varsinaista alkamista pari kolme valokuvaa istuntosalista ennen kuin puheenjohtaja huomautti, että käsittelyn aikana ei kuvata. 

5. KKOn istunto pidettiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) istuntosalissa Fabianinkadulla, koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa. KHO:n toimitiloissa oli aikaisemmin Yleisradion pääpaikka. Asuin opiskeluaikana yhden lukukauden Fabianinkadun "yläpäässä" sijainneessa alivuokralaisasunnossa ja poikkesin joskus iltapäivisin luennoilta palattuani Fabianinkadun ja Makasiininkadun kulmassa näköjään edelleen toimivassa Kellarikrouvissa. Iltapäivisin krouvissa näki usein Ylen tuttuja toimittajakasvoja pitkälle lounaalle "unohtuneina." Sinivalkoiset äänemme eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olivat lähes joka kerta paikalla krouvissa piipahtaessani. - Nostalgiset olivat siis tunnelmat, kun astelin tänään aamupäivällä pitkin Fabianinkatua kohti Kasarmintoria.

6. Suullisen käsittelyn toimittamistapa oli minulle suuri pettymys. Koko käsittely, joka alkoi tasan kello 10, kesti vain 25 minuuttia! Näytti ilmeiseltä, että kyse oli lähinnä vain muodollisesta kuulemisesta. Osa yleisöstä jupisikin pois lähdettäessä, että koko käsittely oli "täyttä pelleilyä." Itse toki osasin tätä hieman odottaakin, sillä teknisesti asia oli hyvin yksinkertainen. Syyttäjän ja vastaajan kesken ei ollut mitään riitaa faktoista, vaan kyse oli vain juridisista kysymyksistä. Lisäksi käsittelyn alussa ilmeni, että KKO oli asianosaisille toimittamassaan kutsussa rajannut "näkemysten"  - tätä termiä käytti KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos - esittämisen vain yhteen ainoastaan asiaan eli kysymykseen siitä, pitäkö virkarikoksesta tuomittu käräjätuomari tuomita sakorangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. 

7. Näin siitä huolimatta, että oikeuskansleri Jonkka oli valituksessaan KKO:lle vaatinut käräjätuomarin tuomitsemista törkeämmästä rikoksesta kuin mistä hovioikeus oli hänet tuominnut, eli virkavelvollisuuden rikkomisen sijasta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nyt tästä rikoksen rubrikoinnista ei puhuttu istunnossa mitään, vaikka se luonnollisesti vaikuttaa paljon siihen, onko tuomari tuomittava pantavaksi viralta vai ei. Selvä epäjohdonmukaisuus siis. Vaikuttaa hieman siltä, että KKO olisi jo tavallaan etukäteen päättänyt, että rikosnimike pysyy virkavelvollisuuden rikkomisena, ja että nyt on enää kyse vain mahdollisesta viraltapanosta.

8. Muutama hieman outo piirre istunnosta yleensä. Vaikka muutoksenhakijana jutussa oli oikeuskansleri Jaakko Jonkka, hän itse tai ketään muutakaan oikeuskanslerinviraston edustajaa ei ollut paikalla, vaan syytettä ajoi KKO:ssa, kuten jo hovioikeudessakin, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Tämä toki on aivan lainmukaista, mutta jatkossa voitaisiin harkita lain muuttamista siten, että oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on ajettava itse nostamaansa syytettä ainakin, kun on kyse KKO:n käsittelystä. Ilmeisesti nykysysteemi lähtee siitä ajatuksesta, että oikeuskansleri on sentään niin iso "herra", ettei häntä saa vaivata mihinkään tuomioistuimeen, jossa kansleri joutui tekemisiin "rahvaan" kanssa. Tavat ja tottumukset oikeudenkäynnissä periytyvät siis meillä yhä Venäjän ja Ruotsin vallan ajoilta.

9. Hieman ihmetytti myös KKO:n esittelijän mukanaolo, koska kyse oli suullisesta käsittelystä eikä esittelymenettelystä; vain jälkimmäisessä juttu ratkaistaan - ainakin pitäisi ratkaista - esittelijän ehdotuksen pohjalta. Käsittelyssä oli se inkvisitorinen piirre, että KKO:n jaoston puheenjohtaja paitsi avasi käsittely, myös selosti, tosin hyvin suppeasti, mistä jutussa oli KKO:ssa kyse. Yleensähän rikosjutussa pitäisi lähteä  - ja lähdetäänkin käräjäoikeudessa - siitä, että virallinen syyttäjä on se henkilö ja asianosainen, joka esittelee asian tuomioistuimen jäsenille, nyt siis tuomioistuin tavallaan esitteli syyttäjän ajaman jutun syyttäjälle ja vastaajalle!

10. Minusta yleisöystävällisyyttä ei käsittelyssä ollut etukäteen ajateltu lainkaan, sillä puheenjohtajan avauspuheenvuoro ja asiaa koskeva selostus oli niin suppea, ettei ihminen, joka ei ollut etukäteen perehtynyt juttuun, ei varmaan tiennyt, mistä jutussa itse asiassa oli alun perin ollut kyse. Muutenkin tuntui siltä, ettei oikeus ollut varautunut yleisön läsnäoloon, ja että koko käsittely oli lähinnä pelkkä muodollisuus, joka piti saada pois käsistä mahdollisimman pikaisesti. Tässä kyllä onnistuttiin, sillä aikaa käsittelyyn ei tuhraantunut tosiaan 25 minuuttia enempää.

11. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe avasi varsinaisen "keskustelun", jos tätä sanaa ylipäätään voi käyttää, jossa hän vetosi siihen, mitä oikeuskansleri Jonkka oli jutussa jo aiemmin esittänyt ja mitä Rappe oli tavallaan kanslerin asiamiehenä jo hovioikeusvaiheessa ja valituksessaan KKO:lle esittänyt. Mitään yllättävää tässä noin 10 minuutin pituisessa syyttäjän puheenvuorossa ei ollut. Rappe katsoi, että tuomarin menettely kohdistui tuomarintoiminnan ydinalueeseen, että hän oli rikkonut  keskeistä virkavelvollisuuttaan ja että tuomarin menettely oli ollut laskelmoivaa. Rappen mukaan tuomarin peittely merkitä hänellä ratkaisematta olevat kolme riita-asiaa Tuomas-kirjaamisjärjestelmään ratkaistuiksi oli merkinnyt sitä, että mainitut riita-asiat olivat faktisesti hävinneet "näkyvistä." Rappe katsoi, että tuomarin motiivina oli ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. 

12. En tiedä enkä ole varma  - kun asia käsiteltiin KKO:ssa niin kovin kiireesti ja pintapuolisesti - mutta sain sellaisen vaikutelman, että aiemmin Äänekosken käräjäoikeudessa virassa ollut tuomari olisi peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä kyseiset asiat Tuomakseen ratkaistuksi siinä vaiheessa kun hän oli hakenut nykyistä käräjätuomarin virkaansa Jyväskylän käräjäoikeudesta, johon virkaan hänet oli sittemmin nimitettykin. Jos näin todella on ollut asian laita, niin silloin kyseessä on mielestäni ollut aika merkittävän henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta.

13. Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin vastaajan avustajana toimineelle asianajajalle, jonka nimi meni alkuesittelyssä minulta "ohitse." Tässä kohdin taas yksi hieman kummallinen piirre sanotusta oikeudenkäynnistä, eli se, että vaikka vastaaja oli kutsuttu istuntoon henkilökohtaisesti, hän ei käyttänyt koko käsittelyn aikana yhtään puheenvuoroa eikä kukaan kysynyt häneltä koko aikana yhtään mitään! Tästä oli sentään yksi pieni poikkeus, kun vastaaja puuttui avustajansa lausumaan omasta aloitteestaan. Avustaja vetosi muun muassa siihen, että tuomari oli ollut esitutkinnan ja syyteharkinnan takia pidätettynä virastaan yhden vuoden, mutta vastaaja korjasi tätä lausumaa ja sanoi, että tuo virasta pidättämisen aika oli kestänyt vain neljä kuukautta.

14. Kun muistelen omaa uraani käräjäoikeutta vastaavan kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan viranhoidosta 12 vuoden aikana, niin täytyy sanoa, että minä en koskaan "antanut" syytetyn, asianomistajan tai paikalle saapuneiden riitajuttujen asianosaisten istua oikeussalissa tuppisuina, vaan yritin aina saada ihmiset itse puhumaan ja lausumaan edes jotakin, vaikka heillä olikin avustajanaan asianajaja tai muu pätevä lakimies. Olihan kyse kuitenkin juuri näiden ihmisten omista asioista, joten olisi ollut todella kummallista, jos oikeus ei olisi noteerannut heidän paikallaoloaan mitenkään. Kokonaan toinen asia tietenkin on, ettei rikosasian vastaajalla  ole velvollisuutta vastata yhteenkään kysymykseen tai käyttää puheenvuoroja omasta aloitteestaan; tästä vaitiolo-oikeudesta oikeuden puheenjohtajan tulisi aina myös informoida syytettyä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö oikeuden puheenjohtaja voisi tarjota syytetylle puheenvuoroa tai kysyä häneltä henkilökohtaisesti tiettyjä asioita. Enkä muista kyllä kovin montaa tapausta, jossa syytetty olisi kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiini.

15. Ei ollut mikään yllätys, kun vastaajan avustaja katsoi, että vastaajan toiminta ei ollut kohdistunut tuomarin viranhoidon ydinalueelle ja että vastaajan peittelyillä ei ollut välitöntä vaikutusta kyseisten riita-asioiden asianosaisten oikeusasemaan. Puolustaja vetosi myös siihen, että vastaaja on toiminut tuomarina vuodesta 1988 lähtien eikä hän ole aiemmin syyllistynyt mihinkään virkavelvollisuuden rikkomiseen. Avustaja piti vaadittua viraltapanoa vastaajan ensimmäisenä kurinpitoseuraamuksena kohtuuttoman ankarana, koska vastaaja ei ole laissa tarkoitetussa mielessä ilmeisen sopimaton toimimaan tuomarina. Viraltapano merkitsisi faktisesti vastaajan jäämistä työttömäksi, sillä hän ei tulisi todennäköisesti työllistymän jatkossa muissakaan lakimiestehtävissä. Avustajan vetosi siihen, että vastaajan menettely oli johtunut inhimillisesti katsoen anteeksiannettavista syistä, sillä hän oli ajatellut niin, että hän kyllä hoitaisi kyseiset asiat pikapuolin ratkaisukuntoon. Vastaajan menettely ei ollut ollut avustajan mielestä laissa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa eikä vastaajaollut rikkonut virkavelvollisuuttaan olennaisella tavalla. Vastaajan menettelystä ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, lisäksi vastaaja oli esitutkinnassa myöntänyt esitutkinnassa tekonsa.

16. Tähän vastaajan avustajan puheenvoroon käsittely sitten yllättäen lopahti, sillä kysyttäessä syyttäjä ilmoitti, ettei hänellä ole enää muuta lausuttavaa asiassa. Kun kellään oikeuden jäsenistäkään ei ollut mitään kysyttävää asianosaisilta, puheenjohtaja totesi tilaisuuden päättyneeksi. Tämä oli minusta yllätys, sillä nyt varsinainen keskustelu ja väittely jäi itse asiassa kokonaan käymättä, kun istunnossa tyydyttiin tavallaan vain asianosaisten alkupuheenvuoroihin. Minusta kysymyksiä olisi voitu esittää muun muassa siitä, mitä asianosaiset itse asiassa tarkoittivat, kun syyttäjä väitti, että tuomarin menettely kohdistui tuomarin toiminnan ydinalueelle ja avustaja oli toista mieltä. Toinen relevantti ja erimielisyyttä herättänyt seikka koski vastaajan teon motiivia, jota olisi voitu selvittää oikeuden jäsenten kysymyksillä. Kolmas asia, joka jäi epäselväksi, koski sitä, oliko vastaajan menettely ollut jatkuvaa ja oliko vastaaja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla. Tietenkin KKO tuomiota harkitessaan nämä kaikki asiat joutuu "tykönänsä" selvittämään, mutta hyvin hoidettu asianosaisten välinen keskustelu ja oikeuden jäsenten kysymykset olisivat voineet antaa merkittävää lisävalaistusta näihin kysymyksiin.

17. Miksi suullinen käsittely oikeastaan järjestettiin, jos sen anti jäi näin kovin vähäiseksi ja KKO:n tarkoituksena oli ilmeisesti jo alun perin päästä jutun käsittelystä eroon mahdollisimman nopeasti? Luultavasti kyseessä oli eräänlainen "pakkosuullinen", sillä laki lähtee sitä, että tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu oikeudessa (ROL 8:13.1). Tässä tapauksessa vankeusrangaistus ei toki voi tulla kysymykseen, koska syyttäjä ei ole sitä edes vaatinut, mutta rangaistusten ankaruusjärjestyksessä viraltapano rinnastetaan usein vankeusrangaistukseen. Lisäksi on voimassa kirjoittamaton periaate, että rikosjutussa tuomittavan tulee saada nähdä tuomarinsa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että KKO tulisi tässä jutussa tuomitsemaan tuomarin viralta pantavaksi. Mutta kun tuo vaihtoehto kuitenkin on olemassa, niin silloin vastaajaa pitää kuulla. Vaikka kuulemisesta ei faktisesti ollutkaan kyse, koska vastaajalta ei kysytty eikä hän hän halunnut lausua henkilökohtaisesti mitään.

18. Mikä sitten olisi KKO:n aikanaan annettavan tuomion ennuste? En haluaisi lähteä ennustelemaan, sillä tässä jutussa mahdollisuudet näyttäisivät olevan suuntaan tai toiseen niin sanotusti fifty-sixty. Jos KKO katsoisi, että vastaaja on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukeman virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta virka-aseman väärinkäyttämiseen, olisi tästä johdonmukainen seuraus, että syyttäjän vaatimus viraltapanosta hyväksytään. Mutta kun KKO näytti haluavan sivuuttaa suullisessa käsittelyssä rikoksen rubrisointia koskevan kysymyksen, näyttäisi siltä, että KKO haluaa pysyttää hovioikeuden syyyksilukemisen.

Virkavelvollisuuden rikkomisestakin voidaan toki tuomita viraltapano laissa säädetyin edellytyksin. Tuntuu kuitenkin siltä, että virkavelvollisuuden rikkominen ei ole sittenkään luonteeltaan niin olennaista, että vastaaja tuomittaisiin viralta pantavaksi. Siis luultavaa on, että tuomari saa jatkaa virassaan.

P.S. 23.6.

19. Nukuin yön yli, ja koska asia vaivasi minua vielä aamulla käräjätuomarin menettelyn motiivin osalta, luin uudelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan anonymisoidun syytemääräyksen 22.1.2009. Ja sieltähän asia, joka jäi KKO:n eilisessä istunnossa täysin pimentoon, sitten selvisi.

20. Vaikka eilisessä istunnossa puhuttiin sekä syyttäjän että puolustuksen puheenvuoroissa kolmesta asiasta, joiden osalta tuomari oli tehnyt viivästystään peittääkseen väärät merkinnät asiakirjaan, oli tuomari todellisuudessa tehnyt kuusi kertaa väärän merkinnän Tuomas-järjestelmään merkitsemällä hänen ratkaistavinaan olevat ja jo 3-4 vuotta ratkaisematta olleet kolme riita-asiaa ratkaistuksi.

21. Tuomarin teon motiivista oikeuskansleri Jonkan syytemääräyksessä sanotaan näin: 

"Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena on ollut välttää virkatoimissa olevien laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle puolivuosittain toimittamissa raporteissa ja siitä aiheutuvat haitalliset seuraamukset. Salaamistoimet ovat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut toista avoimeksi tullutta käräjätuomarinvirkaa, jonka täyttämistä koskevan lausunnon antaminen tuomarinvalintalautakunnalle on kuulunut kyseiselle hovioikeudelle. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari on tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi uuteen virkaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on kerrotulla perusteella tehty tarkoituksella hankkia itselle hyötyä."

22. Vaasan hovioikeus, joka käräjätuomarin kerrotun menettelyn vuoksi on ollut tietämätön kyseisistä käräjätuomarilla pitkään ratkaistavana olleista asioista, on 31.8.2007 tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa esittänyt käräjätuomarin nimittämistä Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Tuomarinvalintalautaunta on 26.10.2007 valtioneuvostolle tekemässään esityksessä niin ikään esittänyt  kyseisen käräjätuomarin nimittämistä, ja Tasavallan presidentti on 23.11.2007 nimittänyt hänet sanottuun virkaan 1.3.2008 alkaen. Vaasan hovioikeus oli julistanut Jyväskylän viran haettavaksi 11.5.2007 ja viran hakuaika oli päättynyt 11.6.2007. Syytteessä oleva käräjätuomari oli tehnyt ensimmäiset väärät merkinnät Tuomas-järjestelmään tammikuussa 2007, toisen kerran joulukuussa 2007 ja sitten kolmannen kerran vielä helmikuun alussa 2008. Joulukuussa 2007 tuomari oli muuttanut  asian järjestelmämerkinnällä takaisin ratkaistavina oleviksi, mutta merkinnyt ne sen jälkeen myöhemmin taas totuudenvastaisesti järjestelmän uudestaan ratkaistuiksi siten, etteivät asiat ole näkyneet käräjäoikeuden järjestelmästä hovioikeudelle ulostamista raporteissa.

23. On erittäin hämmästyttävää, minusta suorastaan tyrmistyttävää, etteivät edellä mainitut sangen ratkaisevat faktat teon tosiasiallisesta luonteesta ja käräjätuomarin motiiveista tulleet eilisessä KKO:n istunnossa millään tavalla esille! Syyttäjän olisi pitänyt tietenkin tuoda ne pontevasti esille, mutta mitä vielä! Syyttäjän esitys oli suoraan sanoen anteeksianelevan tuntuista yksinpuhelua, josta ei saanut kaikilta osin kunnolla edes selvää.

24. Kun olin eilisessä kirjoituksessa epävarma sen suhteen, voidaanko käräjätuomari tuomita viralta pantavaksi, on asia nyt minusta noiden esille kaivamieni seikkojen johdosta päivänselvä. Tuomari, joka tekee kuusi väärää merkintää tuomioistuimen  julkiseen asiakirjaan peittääkseen asioiden käsittelyissä tapahtuneet pahat viivästyksensä ja sen, että ratkaistuiksi merkityt asiat ovat todellisuudessa edelleen ratkaisematta, ja menettelee näin siksi, että nuo viivästykset eivät näkyisi julkisissa asiakirjoissa ja haittaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi uuteen ja luultavasti paremmin palkattuun toiseen tuomarin virkaan, ei voine enää jatkaa tuomarin virassa. Hän on tuomariksi sopimaton. Tämä on minusta jokseenkin selvä asia.

25. Siis tarkistan mielipidettäni ja ennustettani viraltapanon suhteen. Minusta vastaajan teko voidaan lukea hänen syykseen virka-aseman väärinkäyttämisenä, kuten oikeuskanslerikin on esittänyt.