1103. Sauli Niinistö jälleen äänessä

                                                                          Roni Rekomaa/Lehtikuva

Alkaisivatko rasituksen merkit jo hieman näkyä presidentin kasvoilla?

1. Turun puukotustapauksen jälkeen poliitikkomme ovat alkaneet kilvan vaatia eri viranomaisten toimivaltuuksien lisäämistä ja voimistamista, turvapaikanhakuprosessin nopeuttamista, pakkopalautusten  kiirehtimistä ja ties mitä kaikkea muutakin. Tämä niin tuiki tavallista meillä Suomessa, jossa asioihin ja ongelmiin herätään aina liian myöhään ja vasta sitten, kun jotakin todella kauhistuttavaa on jo ehtinyt tapahtua. Miksi ihmeessä tämä poliitikkojen kärkikaartimme ei ole huolehtinut nyt vaadituista toimenpiteistä ja niiden tekemisestä jo ajat sitten, koska kaikki ovat tienneet, että kohta se terrori on täällä? Siitähän heille maksetaan, että huolehtisivat. 

2.Asialla ovat olleet kaikkien hallituspuolueiden edustajat pääministeri Juha Sipilästä, ministeri Petteri Orposta ja urheiluministeri Sampo Terhosta alkaen. Samaa virttä ovat veisaneet myös sisäministeri Paula Risikko, oikeusministeri Antti Häkkänen, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, presidenttiehdokas Matti Vanhanen ja tänään myös Hyvinkäällä kokoontunut perussuomalaisten eduskuntaryhmä kesäparran kasvattaneen Jussi Halla-ahon johdolla. Tapetilla on ollut etenkin tiedustelulainsäädännön uudistaminen. Sen puolesta on puhunut myös Helsingin suurlähettiläspäivillä esiintynyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö. 

3. Sauli Niinistöllä onkin riittänyt viime päivinä ja aikoina vipinää yllin kyllin. Tämä ei ole mikään ihme, sillä Niinistö on aloittanut vaalikampanjansa hyvissä ajoin jo keväällä, vaikka hän itse väittää aloittavansa sen vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. No, täälainen "puolivallattomuus" presidentille toki sallittakoon, mutta toisaalta - kyllä kansa tietää! 

4. Kestääkö huomenna 69 täyttävän Sauli Niinistön fysiikka tällaisen ruljanssin? Hän puhuu joka päivä jossakin, käy Turussa kaksi kertaa päivässä, vie kukkia torille, kipaisee tuomiokirkossa, käy välillä Helsingin Mäntyniemeeesä, asustelee Kultarannassa - miksi muuten presidentillä pitää olla erityinen kesäasunto (?) - lähtee torstaina, siis 69 vuotta juuri täytettyään Jennin kanssa Tukhiolmaan juhlimaan sikäläisen kunkun ja kuningatteren kanssa Suomi 100 -vuotta happeningiä - eivätkö kaikki pohjoismaiset kuninkaat ja kuningatteret juhlineet tuota sataa vuottaan jo kesäkuun alussa Helsingissä? Kyllä juhlivat ja peräti kaksi päivää putkeen. Mutta ei niille tunnu riittävän mikään! 

5. Eikä tässä suinkaan kaikki, sillä Kalle Kustaa ja Silvia tulevat kohta vuorollaan Helsinkiin - ja taas juhlitaan! Viikon kuluttua Sauli Niinistö lähtee tapaamaan Danald Trumpia - presidenttiä jota kukaan muu ulkomainen valtionpäämies ei juuri nyt halua tavata -  ja sen jälkeen parin viikon päästä jälleen uudelle matkelle New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen, missä yheteydessä hän ierailee myös Minnesotassa, jossa hänet promoidaan kunniatohtoriksi. Minne Niinistö oikein saa mahtumaan kaikki tohtorinhattuna, kysyn vaan?  Mutta niinhän se kokemussääntö menee: mitä heikommat paperit ja todistukset sä saat itse koulusta ja yliopistosta, sitä korkeammelle valtionhallinnossa ylenet ja sitä enemmän sinua jubiloidaan tohtorinhatuilla ja kaikenlaisella muullakin krääsällä.

6. Niinistö siis puhui tänään lähettiläspäivillä. Muuten, miksiköhän tuollaisiakin "päiviä" yhä edellen järjestetään ja onko niistä itse asiassa nykyoloissa minkäänlaista hyötyä? Asia oli toisin joskus 30-40 vuotta sitten, mutta nyt me elämme globalisoituneessa maailmassa kokonaan toisenlaisia aikoja, jolloin yhteydenpito käy vaivattomasti muutamassa sekunnissa eikä tarvitse matkustaa minnekään. Riittää kun käppäilee makkarista työhuoneeseen ja alkaa katsella, kuunnella ja käyttää näitä nykyajan vempaimia.  Ei suurlähettiläiden tarvitsisi sen takia kokoontua yhteen. 

7. Tämän rakentavan esipuheemme jälkeen voimmekin syventyä siihen, mitä meidän Saulimme sanoi tänään suurlähettiläille ja muille kuulijoille Helsingissä. En ryhdy toistamaan tässä kaikkea, mistä hän esitelmöi, sillä koko puheen voitte lukea oheisesta linkistä. Yritän keskittyä siihen, mitä presidentti sanoi rajatarkastuksista ja -valvonnasta, turvapaikanhakijoista  ja maahanmuutosta. 

Presidentti Niinistön puhe 22.8.

8. Niinistö sanoi, että mielipiteet maahanmuutosta ovat jyrkästi eroavia. ”Ehdotetaan rajojen sulkemista tai toisaalta vastustetaan pakkopalautuksia. Monet taas eivät näe asiaa näin yksiselitteisenä. Ne monet ovat tässä oikeassa”, Niinistö arvioi. Niinistö siis vastustaa rajojen sulkemista ja pakkopalautuksia, näin ymmärrän edellä siteeratun Niinistölle varsin tyypillisen kryptisen sanamuodon puheeesta. 

9. Niinistö: Suomea sitovat kansainväliset sopimukset pakolaisista ja turvapaikanhakijoista, ja niitä noudatamme. Suomessa on sitovaa myös oma oikeusjärjestyksemme. Sitäkin noudatamme. Olen havainnut, että Niinistö vetoaa ja korostaa nykyisin - jolloin presidentinvaalit siis ovat kovaa vauhtia lähestymässä - kovin mielellään oikeusvaltio Suomea ja kehuu sen oikeuslaitoksen toimintaa ja kansainvälisesti korkeaa tasoa. Hyvä näin, mutta kyllä vähempikin korostaminen tässä suhteessa saattaisi riittää.  

10. Niinistö sanoi tässä kohdin mm. että "oikeuslaitoksemme on maailman eturiviä, myös turvapaikka-asioissa. Sen ratkaisujen yleinen yleiskatsominen tai suoranainen vastustaminen horjuttaa koko yhteiskuntajärjestystämme". 

11. Tähän sanoisin, että "höpö höpö". Niinistö puhuu palturia. Eivät suomalaiset ole suinkaan ylenkatsoneet, vielä vähemmän "yleisesti ylenkatsoneet", tuomioistuimiemme toiintaa tai ratkaisuja myöskään turvapaikka-asioiden osalta. Tuollainen väite on huuhaa-puhetta, jota tasavallan presidentltä ei uskoisi kuunaan kuulevansa. Eri asia on, että suomalainen turvapaikkaprosessi on aivan liian hidas, mistä saamme kiittä lainsäätäjäämme ja hallitustamme. Hitaus ei kuitenkaan ole tuomioistuimien vika, sillä ko. asioiden käsittelyyn kuluu paljon aikaa jo ennen tuomioistuinkäsittelyä, eli esimerkiksi  turvapaikanhakijoiden puhutteluihin, kuulusteluihin, selvitysten hankkimiseen, asian tutkimiseen ja yleensä maahanmuuttoviranomaisten käsittelyyn ennen kuin asiat siirtyvät valitusten kautta hallinto-oikeuksiin. 

12. Niinistö lausui puheessaan, että "Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse" ja että  "palaaminen rajatarkastuksiin lännessä ei estä turvapaikanhakijan maahanpääsyä; ei estänyt itärajallakaan pari vuotta sitten". 

13. Jälleen outoa puhetta presidentiltä.  Hän samaistaa rajatarkastukset ja rajojen totaaliset sulkemiset. Mutta eiväthän rajatarkastukset tietenkään merkitsisi rajojen sulkemista, vielä vähemmän ihmisten tai koko kansakunnan sulkeutumista. Joka haluaa niin voi sulkeutua "itseensä" , luostariin tai johonkin laitokseen, vaikka rajoja ei edes olisi.

14. Rajatarkastukset, joita esimerkiksi Ruotsi suoritti Tanskan rajallaan vuonna 2016, ovat eri asia kuin rajojen sulkeminen, sillä rajat ylittävä työpaikkaliikkuminen sujui oikein hyvin. Schengen-sopimuksen mukaan  jäsenmaat voivat käyttää  tilapäisiä rajatarkastuksia enintään kahdeksan kuukauden ajan, joten mainittu sopimuskaan ei estäisi Suomea ryhtymästä sopimuksen puitteissa rajatarkastuksiin. Kahden pohjoisen raja-aseman kautta pari vuotta sitten tapahtuneet rajanylitykset ja maahantulot tapahtuivat siksi, että Suomi ei edes yrittänet estää niitä. Sama tapahtui Ruotsin rajalla Torniossa, jonne ruotsalaiset viranomaiset  lähettivät bussi- ja junalasteittain noin 30 000 turvapaikanhakijaa, koska tähän oli ilmeisesti saatu epävirallinen lupa Suomen hallitukselta tai silloiselta Suomen sisäministeriltä.

15. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on, tämän on blogistinkin pakko tunnustaa, viisas mies. Tänään Hyvinkäällä hän totesi, että vaikka persut kannattaakin uusien tiedustelulakin nopeutettu käsittelyä eduskunnassa, lakiuudistuksen varaan ei voida kuitekaan kovin paljon laskea. Keskeinen ongelma on lepsu maahanmuuttopolitiikka, huono turvapaikkapolitiikka ja tehottomat palautuskäytännöt, Halla-aho sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

16. Halla-ahon mielestä turvapaikkapolitiikkaa on kiristettävä reippaasti. Kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet pitäisi hänen mukaansa "ottaa säilöön".  Säilöön ottaminen ei välttämättä tarkoittaisi poliisin huostaan joutumista.Se voisi tarkoittaa myös sitä, että palautuskeskukset sijoitetaan maanatieteellisesti niin, ettei niistä pääse pois. Esimerkiksi saaret soisivat hyvin tähän tarkoitukseen. Halla-ahon mukaan tiedustelulainsäädäntö ei edes yhdessä viranomaisille annettavien lisäresurssien kanssa olisi täydellinen ratkaisu  nykyiseen turvallisuusongelmaan, koska useissa tapauksissa terrorisit ovat toimineet yksin ja lyhyen harkinnan perusteella Tällaisia tekoja, joissa ei ole organisaatioita tai komentoketjuja, on vaikea torjua tiedustelutoiminnalla, Halla-aho lisäsi.

17. Perussuomalaiset linjasi tänään eduskuntaryhmänsä kokouksessa, että  kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat tulisi panna säilöön siihen saakka, kunnes heidät saadaan palautettua omaan maahansa.  Ryhmän mukaan laittomasti maassa oleskelevat ovat turvallisuusriski. Valtion ensisijaisena velvollisuutena on pitää huota kansalaistensa turvallisuudesta. Tässä epäonnistuttiin Turussa pahoin turvapaikkaprosessissa mukana olleen marokkolaismiehen onnistuessa puukottamaan useita ihmisiä. Säilöön otetut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet maahanmuuttajat eivät pääsisi katoamaan suomalaiseen yhteiskuntaan tai Suomen kautta muun Schengen-maan sisälle. 

18. Yle Uutisten mukaan Turun tapauksen esitutkinnassa on selvinnyt, että Turun puukkomies Abderrahman Mechkah halusi liittyä Isisiin ja haukkui suomalaisia vääräuskoisiksi. Hän oli kuunnellut kännykästään radikaalisaarnoja ja kasvattanut lihaksiaan. Vastaanottokeskuksista oli varoitettu monta kertaa miehen käytöksestä viranomaisia ja nämä varoitukset oli saatettu Supon tietoon. mutta varoittajia ei ollut uskottu. Mechkah - jos tuo nyt on edes miehen oikea nimi - saapui Pansion vastaanottokeskukseen joulukussa 2016. Yle uutisten mukaan mies, joka hänet tunteneiden mukaan on todellisuudessa yli 20-vuotias,  oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen marraskuussa 2016. Saksassa, jonne mies oli ensin saapunut, häntä epäiltiin kahdesta pahoinpitelystä, mutta miestä ei saatu oikeuteen vastaamaan syytteisiin.

19. Tuosta ilmenee oikeastaan suomalaisen turvapaikkaprosessin yllättävä lepsuus koko karmeudessaan. On suorastaan ihmeellistä, että vaikka Supoa oli varoitettu vastaanottokeskuksen taholta useita kertoja miehen radikalisoitumisesta ja hänen ääriajatteluun viittaavasta käytöksestään, Supo ei ottanut varoituksia vakavasti, vaan olisi edellyttänyt, että mies olisi jotenkin konkreettisemmalla tavalla käyttäytynyt uhkaavasti. Nyt mies sitten päätti tehdä näin ja tarttui puukkoon karmein seurauksin. Tätäkö Supo odotti?

569. Pitäisikö "Paateron palatsi", Poliisihallitus, purkaa?

Olisivatko Touhon joukot jo iskeneet Palatsiin?

1. Demareiden kansanedustaja, entinen sisä-ja poliisiministeri Kari "Touho" Rajamäki on käynyt tuimaan hyökkäykseen poliisiylijohtaja Mikko Paateroa ja tämän johtamaa poliisihallitusta vastaan. Rajanmäen manööveri on ajankohtainen, sillä poliisin rakenteita on valtion menoleikkausten takia pakko uudistaa.

2. Yle-Uutisille Rajamäki arvostelee ankarasti poliisiylijohtaja Mikko Paateron vallankäyttöä. Rajamäki: "Paateron palatsi on purettava." Palatsilla Kari Rajamäki tarkoittaa Poliisihallitusta, jota Paatero johtaa. Rajamäen mielestä Paateron johtamat uudistukset ovat turvottaneet hallintoa ja heikentäneet kenttätoimintaa, joten tulossa olevan rakenneuudistuksen vetäjäksi pitää valita ulkopuolinen selvitysmies.

3. Poliisiylijohtaja Paatero arvioi viime viikolla, että poliisin rakenneuudistuksessa poliisilaitosten määrä olisi vähennetään alle puoleen. Paatero väläytti Liikkuvan poliisin erillisorganisaation lakkauttamista. Poliisijärjestöjen liitosta on esitetty huoli siitä, miten laitosten vähentäminen vaikuttaa henkilöstöön.

4. Kari Rajamäki väittää, että aiempia rakennemuutoshankkeita johtanut Mikko Paatero on vastuussa linjauksista, joissa hallintoa on kasvatettu samalla kun kenttätoimintaa on leikattu.

- Helsinki, keskeinen turvallisuusympäristö, on menettänyt viidessä vuodessa 200 virkaa. Keskusrikospoliisi on menettänyt 70 virkaa. Samaan aikaan on kasvatettu poliisihallitusta entisen lääninjohdon 80 henkilöllä. Jatkovalmistelussa on lähdettävä siitä, että poliisihallitus puretaan, että tämä Paateron palatsi puretaan, Rajamäki sanoi Ylen haastattelussa. Rajamäen mielestä poliisiylijohtajalle on kertynyt liikaa valtaa, jota pitäisi nyt karsia.

5. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ymmärrettävistä syistä tuohtunut ex-ministerin väitteistä ja pitää niitä tuulesta temmattuina. Paateron mukaan ex-poliisiminsteri Rajamäki ei tunne asioita. Tarkemmin Paatero ei kuitenkaan kommentoinut Rajamäen kritiikkiä.

6. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron johtama Poliisihallitus ei ole mikään vanha laitos, sillä se aloitti toimintansa vasta vuoden 2010 alusta. Poliisin organisaatio on nykyisin kaksiportainen. Poliisihallitus johtaa ja ohjaa operatiivista poliisitoimintaa eli sen tehtävänä on suunnitella, kehittää, johtaa ja valvoa koko maan poliisitoimintaa ja sen tukitoimintoja. Suoraan Poliisihallituksen alaisuudessa toimivat poliisilaitokset ja poliisin valtakunnalliset yksiköt keskusrikospoliisi, suojelupoliisi ja Liikkuva poliisi sekä Poliisiammattikorkeakoulu ja Poliisin tekniikkakeskus. Poliisihallitus vastaa alaistensa yksiköiden tulosohjauksesta.

7. Organisatorisesti Poliisihallituksen yläpuolella on sisäasiainministeriö, jonka poliisiosasto vastaa poliisin toimialan ohjauksesta ja valvonnasta sekä erikseen ministeriölle säädettävistä poliisin toimialan tehtävistä. Sisäasiainministeriö tulosohjaa Poliisihallitusta.

8. Poliisihallituksen tehtävät on jaettu seitsemään yksikköön, jotka ovat: esikunta, rikostorjunta, valvonta- ja hälytystoiminta, lupapalvelu, kansainväliset asiat, hallinto ja tekniikka sekä lisäksi sisäinen tarkastus. Poliisihallitukseen kuuluvat myös arpajais- ja asehallintoyksikkö Riihimäellä sekä turvallisuusalan valvontayksikkö Mikkelissä.

9. Poliisihallituksen henkilöstö koostuu pääosin ministeriön entisestä poliisin ylijohdosta ja poliisin lääninjohdoista. Osa Poliisihallituksen työntekijöistä työskentelee niin ikään vuoden 2010 alussa toimintansa aloittaneissa aluehallintovirastoissa poliisin vastuualueella.

10. Mikko Paatero nimitettiin poliisiylijohtajan virkaan vuonna 2008. Tätä ennen Paatero toimi Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana. Paateron "keksi" ylimmäksi poliisiksi silloinen kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlund. Nimitys aiheutti ihmettelyä, sillä Paatero oli jo kuusikymppinen virkamies eikä häntä ole pidetty koskaan minään ruudinkeksijänä. Mutta kokoomuslainen poliitikko nimitti kokoomuslaisen virkamiehen, eihän siinä mitään, Suomihan on poliittisten virkanimitysten luvattu maa! Paatero oli harrastanut kunnallispolitiikkaa valtuustotasolla. Holmlund jatkoi nimityspolitiikassaan valitsemallaan poliittisella värisuoralla, sillä Supon päälliköksi ministeri Holmlund oli nimityttänyt vuotta aiemmin eli 2007 Turusta kotoisin olevan Ilkka Salmen ja EU-virkaan viime vuonna siirtyneen Salmen seuraajaksi viime vuonna niin ikään kokoomuksen mandaatilta valtiosihteerinsä Antti Pelttarin.

11. Ministeri Anne Holmlund ja ministeriön poliisijohto eivät tulleet oikein toimeen ministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen (Sdp) kanssa. Niinpä Paatero ja Holmlund keksivät perustaa maahan erityisen Poliisihallituksen, jotta demari Viljanen ei pääsisi sotkemaan kunnon kokoomuslaista poliisipolitiikkaa. Poliisihallitus oli tarpeen myös siksi, että aiemmin toimineet lääninpoliisiyksilöt oli läänien lakkauttamisen myötä lakkautettava. Jottei useita kymmeniä korkea-arvoisia lääninpoliisipäälliköitä (poliisitarkastajat, apulaispoliisitarkastajat, lääninkomisariot jne.) olisi jouduttu siirtämään lakkautuspalkalle tai uusiin ikäviin tehtäviin "kentälle", heille oli keksittävä äkkiä jotakin mielekkään tuntuista puuhaa ja tässä tarkoituksessa uusi uljas Poliisihallitus tarjosi sopivat suojatyöpaikat. Mikko Paatero, vanha lääninpoliisipäällikkö itsekin jo vuodesta 1992, pelasti uuden organisaation myötä vanhat kaverinsa tarjoamalla näille päällikkötasoiset virat Poliisihallituksesta.

12. Sitä, kuinka paljon Poliisihallituksessa on henkilökuntaa, ei ole koskaan kerrottu julkisuuteen, mutta tiettävästi toista sataa virkaa tuossa organisaatiossa lienee.

13. Nyt siis ollaan poliisin rakenneuudistuksen edessä. Mutta kenen oikein pitäisi johtaa tätä uudistusta? Kari Rajamäen mielestä rakenneuudistuksen johtoon pitäisi asettaa ulkopuolinen selvitysmies, joka ei olisi Mikko Paateron lähipiiristä. Yle Uutisten kertoman mukaan ryhmän vetäjäksi kaavailtaisiin sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaata ja ryhmän muut jäsenet kutsuttaisiin poliisin valtakunnallisista yksiköistä.

14. Tiettävästi Kauko Aaltomaa, joka on entinen upseeri, kuuluu Mikko Paateron lähipiiriin. Kerrotaan, että Aaltomaa olisi Mikko Paateron tavoin mukana niin sanotussa "Tornin herraklubissa", josta olen aiemmin kertonut esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön valmistelun yhteydessä. Juuri tähän Tornin klubiin kuuluvien virkamiesten kerrotaan ideoineen aikanaan myös Poliisihallituksen perustamisen. Olisiko osastopäällikkö Aaltomaa tältä kannalta katsottuna sopiva henkilö kaavailluksi selvitysmieheksi vai olisiko hän "pukki kaalimaan vartijana"?

15. Pitäisikö poliisitoiminnan rakenneuudistusta valmistelemaan asettaa laajempi selvitysryhmä tai peräti parlamentaarinen komitea? Kas tässäpä mietittävää kaikille asiasta kiinnostuneille!

379. Professori tiukkana: Supo rikkoi lakia Paavo Selinin asiassa

Supo, Supo, Supo

Suomen Kuvalehden mukaan Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi ja apulaisjohtaja Petri Knape ovat mahdollisesti syyllistyneet virka-aseman väärinkäyttöön. Lehden mukaan kyse olisi osastopäällikkö Paavo Selinin kohtelusta, kun häntä epäiltiin tietovuodosta. Supon johto on epäillyt Selinin vuotaneen julkisuuteen nauhoja, joissa Supon päällikkö Seppo Nevala vuonna 2005 haukkui puhelimessa Selinin tämän Nato-lausunnoista.

Jos virkamiestä epäillään tietovuodosta, kyse on mahdollisesta virkarikoksesta, sanoo Suomen Kuvalehden verkkosivuilla Lapin yliopiston työ- ja virkamiesoikeuteen erikoistunut professori Seppo Koskinen. Professorimme mukaan virkamies tulee tuossa tapauksessa pidättää virantoimituksesta. Tuolloin laki takaa hänelle myös puolueettoman käsittelyn.

Suomen Kuvalehden koko juttu löytyy täältä.

Tapausta ryhdyttiin Supossa tutkimaan työnjohto-oikeuden perusteella eli työnantajan käskyllä. Tämä oli Koskisen mielestä virkamieslain vastaista ja siten Selinin oikeusturvaa loukattiin.

Koskisen mukaan se joka on antanut tutkia asiaa työnjohtovaltaan perustuen, on menetellyt virkamieslain vastaisesti. Seliniin kohdistettiin niin merkittäviä toimenpiteitä, että niihin ei voi ryhtyä vain sen perusteella, että työnantaja niin päättää. Työnjohtovalta ei riitä siihen, tästä ei ole mitään epäselvyyttä.

Viime viikolla Poliisihallitus kertoi tekemiensä tutkimusten perusteella, että Supon Seliniin kohdistamat turvaamistoimet tietovuototapauksessa olivat perusteltuja.

Professori Koskisen mukaan kyse on merkittävästä asiasta, työnantajan harkintavallan väärinkäytöstä. Asia on vakava, jos työnantaja unohtaa mitä virkamieslaissa säädetään ja etenee vain oman menettelyn kautta. Selinin oikeusturvaa ei olisi paljon merkittävämmin voinut loukata, Koskinen toteaa. - Pahalta näyttää, sillä Koskisen mukaan Selinin tapauksessa saattaa olla kyse jopa virka-aseman väärinkäyttämisestä

SK:n mukaan Suojelupoliisi on käyttänyt vastaavia keinoja myös ylitarkastaja Matti Mikkolaan. Yli 40 vuotta Supossa työskennellyt Mikkola kertoi Suomen Kuvalehdelle viime vuoden marraskuussa joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi 16 vuoden ajan. Mikkolan mukaan Supossa vallitsee pelon ilmapiiri ja kiusattuja on useita (SK 47/2010). Tämän jälkeen Supon osastopäällikkö ilmoitti Mikkolalle, että turvaamistoimenpiteenä häneltä on poistettu kaikki käyttöoikeudet Supon ja poliisin tietojärjestelmiin sekä suojelupoliisin toimitiloihin.

Marraskuussa poliisiylijohtaja Mikko Paatero ilmoitti käynnistävänsä selvitykset Selinin Supoon kohdistamista väitteistä, joiden mukaan Supossa on työpaikkakiusaamista.

Helsingin Sanomien haastattelussa Paatero totesi, että asian selvittelyä jo aiemmin olisi edistänyt se, että Selin olisi vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin puhelinnauhoituksen päätymisestä Nelosen uutisten käyttöön. Kaksi päivää myöhemmin Selin vastasi mielipidekirjoituksessaan, että vastoin Paateron lausumaa hän oli jo ennen sairauslomansa alkua vastannut kaikkiin Supon päällikön esittämiin asiaan liittyviin kysymyksiin. Myös lomansa aikana hän vastasi uusiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin sekä antoi selvityksen tapahtumien kulusta.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan sisäministeriöön on tehty kantelu siitä, oliko Paateron toiminta asiallista, kun hän arvosteli julkisuudessa yksittäistä virkamiestä. Kansliapäällikkö Ritva Viljanen on määrännyt ministeriön poliisiosaston selvittämään Paateron toimintaa.

-----

No niin, tästä se nyt nähdään, mihin korkean virkamiehen tiedottamisvimma voi johtaa. Paaterohan on tullut jo aikaisemmin tunnetuksi ns. paateroinnista eli siitä, että hän ryntää antamaan tiedotteita ja haastatteluja sellaisistakin asioista, joista hän ei saisi lain mukaan tiedotta. Kyse on poliisirikosasioista eli tapauksista, jossa poliisia epäillään rikoksesta ja jossa tutkinnanjohtajana toimii lain mukaan virallinen syyttäjä, joka lain mukaan myös vastaa tiedottamisesta.

Tällaisista tapauksista tulee mieleen Humppilan tapaus, jossa poliisi ampui uhkaavasti käyttäytyneen miehen, Kauhajoen koulusurma ja viimeksi Pudasjärven outo tapaus, jossa poliisi sai surmansa toisen poliisimiehen ampumasta luodista yöllisen aseenkäyttöharjoituksen yhteydessä. Kaikissa näissä tapauksissa Paatero tiedotti välittömästi tapauksesta ottaen samalla kantaa myös itse tutkittavaksi tulevaan asiaan eli siihen, oliko poliisi syyllistynyt epäiltyyn rikokseen. Paateron olisi tullut ymmärtää, että jokaisesta mainitusta tapauksesta tultaisiin aloittamaan poliisirikosasian tutkinta, jota johtaa virallinen syyttäjä.

Humppilan tapauksessa oikeuskanslerille on kanneltu jo yli vuosi sitten muun muassa Paateron menettelystä, mutta oikeuskansleri ei ole vieläkään antanut asiassa ratkaisua. Olisi ollut syytä, sillä onhan tuo sama "vaiva" vain jatkumistaan jatkunut. Selinin tapauksessa Paatero on kantelun mukaan syyllistänyt Seliniä kesken tutkinnan.

Saa nähdä, ponkaiseeko Mikko Paatero myös tässä Supon tapauksessa Suomen Kuvalehden jutun takia julkisuuteen ja millä tavalla.

Ilkka Salmi puolestaan on nimitetty vastikään korkeaan EU-virkaan neljäksi vuodeksi, minkä ajan hän on virkavapaalla Supon päällikön virastaan. Salmelle etsitään parhaillaan tuuraajaa.

Miten nyt ilmi tullut epäily vakavasta virkarikoksesta mahdollisesti vaikuttaa Ilkka Salmen EU-virkaan? Tämä jää nähtäväksi samoin kuin se, palaako Salmi todella vielä Supon päälliköksi kuten on kaavailtu.

363. Supon kiusaamisselvitys: Paateroija iski taas

1. Poliisin ylin johto on tehnyt Supossa selvitystä väitetyistä kiusaamistapauksista, joka valmistuu tammikuun puolivälissä.

2. Supon työilmapiiri nousi puheenaiheeksi marraskuussa, kun kenttävalvontayksikön päällikkö Selin syytti Supon johtoa mustamaalaamisesta ja kiusaamisesta. Myöhemmin samassa kuussa ylitarkastaja Mikkola esitti väitteitä Supo-johdon järjestelmällisestä kiusaamisesta, joka oli jatkunut edellisen päällikön Seppo Nevalan ajoista.

3. Olisi ollut korrektia, jos poliisin ylijohto olisi antanut selvityksen tekijöille työrauhan eikä olisi ängennyt julkisuuteen keskeneräisessä asiassa ja yrittänyt vaikuttaa selvityksen sisältöön.

4. Mutta vielä mitä: Mikko Paatero teki sen jälleen! Edellisestä Paateron "iskusta" eli niin sanotusta "paateroinnista" koskien Pudasjärven poliisiasemalla tapahtunutta traagista kuolemantapausta ei ollut ehtinyt kulua kuin reilu viikko (katso blogiani 16:12.: Paatero teki sen taas), kun poliisiylijohtaja halusi sotkeutua omalaatuisella tiedottamisellaan keskeneräiseen selvitystyöhön.

5. Paateron mukaan suojelupoliisissa ei ole todettu viitteitä "järjestelmällisestä kiusaamisesta" tai työilmapiirin ongelmia "muutamia yksittäistapauksia" lukuun ottamatta (hs.fi). Paateron mukaan "keskusteluja" Supossa on käyty erikseen osastopäällikkö Paavo Selinin ja ylitarkastaja Matti Mikkolan esiintuomista asioista. Selvityksessä on käyty läpi muun muassa työyhteisön menettelytapoja, henkilöjohtamista sekä vuoropuhelun kehittämistä.

6. Paateron mukaan "jo tässä vaiheessa on kuitenkin käynyt selväksi, että suojelupoliisin toiminnallinen suorituskyky on korkea".

7. Paateron puuttuminen keskeneräisiin selvityksiin ja tutkintoihin on täysin sietämätöntä ja osoitus poliisiylijohtajan harkintakyvyn ja ammattitaidon puutteesta. Paatero haluaa selvästi vaikuttaa selvitysten ja tutkimusten sisältöön tuomalla esiin omia kannanottojaan ennen selvitysten valmistumista.

8. Paateron esitutkintalain vastaisesta tiedottamisesta on tehty noin kaksi vuotta sitten kantelu oikeuskanslerille. Oikeuskansleri istuu kuitenkin asian päällä kuin tatti eikä saa millään ratkaisuaan valmiiksi. Tällä välin Paatero häärii julkisuudessa yhä uusilla tiedotuksillaan ja hankaloittaa selvitysten tekijöiden ja tutkijoiden työtä.

9. Paateron toiminta nakertaa, ei vain poliisin ylijohdon, vaan koko poliisitoiminnan uskottavuutta ja luottamusta poliisin objektiivisuuteen.

270. KOHO=SUPO; KHO:n Tiitisen-listan päätöksen perustelut ontuvat

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään päätöksen Tiitisen-listana tunnetun asiakirjan julkistamisesta (KHO 2010:31). KHO (hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Riitta Mutikainen ja Alice Guimares-Purokoski) kumosi Helsingin hallinto-oikeuden 24.6.2008 antaman päätöksen, jonka mukaan Supon on luovutettava Tiitisen lista sitä pyytäneelle toimittaja Susanna Reinbothille. Lista pysyy siis edelleen Supon kassakaapissa.

KHO:n päätös

2. Supo sai listan keväällä 1990 Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta (BND). Asiakirja sisältää lyhyen johdanto-osan sekä luettelon 18 suomalaisesta henkilöstä, joiden BND epäili koostuneen DDR:n Stasin kontakteista Helsingissä. Vuonna 1990 presidentti Mauno Koivisto päätti Supon silloisen päällikön Seppo Tiitisen esityksestä, ettei lista anna aihetta lisätutkimuksiin, minkä jälkeen lista arkistoitiin Supon kassakaappiin. Kun Supo ei aloittanut esitutkintaa, ei listalla olevia henkilöitä vastaan ei ole virallisen kannan mukaan olemassa näyttöä eikä heitä ole ollut syytä epäilty vakoilusta. Sen sijaan ns. Rosenholz-aineistossa saattaa olla kyse vakoojiksi värvätyistä ihmisistä.

3. Helsingin hallinto-oikeuden 2008 antaman päätöksen mukaan tiedon antaminen listasta ei vaaranna valtion turvallisuutta, koska sen luovuttanut maa (Saksa) ei nimenomaisesti ollut kieltänyt julkaisemista sitä eikä julkaiseminen ajan kulumisen vuoksi - 20 vuoden jälkeen - enää voinut vahingoittaa Supon kansainvälisiä toimintaedellytyksiä.

4. KHO sen sijaan "piti selvitettynä" - yksinomaan Supon edustajien lausuntojen perusteella - että "mainitun tiedonvaihdon on toiminnan erityisluonteen vuoksi ollut tarkoitus olla luottamuksellista." KHO:n mukaan "ei ole poissuljettua, ettei asiakirjalla voisi olla edlleen merkitystä Supon toiminnalle." KHO:n mukaan salassapitoon riittää, että lista on "osana tiedotuspalveluiden välistä luottamuksellista tietojenvaihtoa" ja "ettei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta suojelupoliisille tiedustelutietoja."

5. KHO:n päätöstä on jo ehditty arvostella siitä, että KHO meni perusteluissaan täysin Supon selän taakse. Tältähän tuo kyllä vahvasti haiskahtaa, sillä eihän KHO:lla ole perustelujensakaan muuta asiasta muuta "näyttöä" kuin Supon edustajien lausumat. KHO:n käyttämät, osin lakiin perustuvat ilmaisut "ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta" ja "ei ole poissuljettua, ettei asiakirjalla voi olla merkitystä suojelupoliisin toiminnalle," ovat hyvin tulkinnanvaraisia ilmaisuja.

6. KHO:n ei olisi pitänyt tyytyä tällaiseen lain sanamuodoilla kikkailevaan perustelutapaan, vaan sen olisi tullut ottaa punninnassa huomioon myös reaalisia argumentteja, muun muassa juuri ajan kuluminen ja olosuhteiden muuttuminen. Ilmaisu "ei ole ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta vaaranna valtion turvallisuutta" sisältää suomeksi käännettynä ajatuksen, jonka mukaan listan julkistaminen voi vaarantaa jotenkin valtion turvallisuutta. Ei ole kuitenkaan konkreettista näyttä siitä, että listan julkistaminen voisi vaarantaa Supon kansainvälisiä toimintaedellytyksiä. Tästä on vain asian osallisen eli Supon sana.

7. KHO:n päätöksen perustelut ovat jokseenkin yksipuoliset. Perusteluista näyttäisi puuttuvan lähes kokonaan pro et contra -tyyppinen pohdinta. Perusteluissa olisi tullut toki ottaa esiin myös listan julkistamista puoltavia näkökohtia ja punnita niitä listan salaamisen puolesta puhuvia näkökohtia vastaan. Tätä ei kuitenkaan tehty, vaan julkistamista puoltavat seikat on ohitettu perusteluissa. Ei siis mikään ihme, että ratkaisussa on päädytty siihen, että lista pysyy Supon kassakaapissa.

8. Kun KHO päätyi siihen, että listan julkistaminen saattoi vaarantaa valtion turvallisuutta, sen ei tarvinnut ottaa kantaa toiseen Supon väittämään salassapitoperusteeseen eli siihen, että listan julkistaminen saattaisi vaarantaa listalla olevien ihmisten oikeusturvaa.

9. Kun KHO:n päätöksen perustelut listan valtion turvallisuutta vaarantavasta merkityksestä eivät vakuuta, on aika yleisesti arveltu, että todellinen syy pitää lista salassa olisikin se, että listalla on tunnettujen poliitikkojen nimiä. Kun listan kärkeä - Top kymppiä - on julkisuudessa arvuuteltu, on kärkipäässä lähes aina keikkunut nimi Kalevi Sorsa. Muistamme, että Tarja Halonen oli juuri Kalevi Sorsan "löytö" politiikkaan ja DDR:n tunnustamiskomitean jäseneksi. Kalevi Sorsa otti Halosen erityisavustajakseen ja sitä kautta Halonen eteni eduskuntaan ja ministeriksi. On myös arveltu, että Tarja Halosen omakin nimi saattaisi löytyä listalta.

10. Jos listalla oleviin olisi yhdistettävissä vain jonkinlaista vihjetietoa, eikä "listalaisia" olisi syytä epäillä vakoilusta tai maanpetoksesta, niin miksi ihmeessä lista on välttämättä pidettävä salassa vielä 20 vuoden jälkeen sen saamisesta muka siksi, että valtion turvallisuus muuten vaarantuisi? Vai olisiko sittenkin syytä epäillä vakoilua? Kenpä tietäis sen.

11. KHO päätti nyt jo toisen kerran pitää listan salassa Supon kassakaapissa. Edellisen kerran KHO päätti samasta asiasta vuonna 2003 (KHO 2003:77). Silloin KHO:n päätöksen tehneen jaoston puheenjohtajana toimi itse presidentti Pekka Hallberg, tämä "egyptiläisten isoäitien isoäitien ystävät" -yhdistyksen puuhamies (jahtivouti) yhdessä Mikko Paateron, Martti Koskenniemen ja Tarja Halosen kanssa. Pekka Hallberg on tunnetusti verkostunut hyvin - ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomariksi ällistyttävän hyvin - valtakunnan huippupoliitikkojen ja -virkamiesten kanssa. Tähän verkostoon kuuluu itseoikeutettuna Tarja Halonen.

12. Minulle ei näin ollen ollut mikään yllätys, että KHO päätyi tänään Tiitisen listan salassapidon osalta täysin samaan lopputulokseen kuin vuonna 2003 presidentti Hallbergin puheenjohdolla asiasta päättäessään. Voisinkin suositella, että kun seuraavan kerran joku toimittaja vaatii Tiitisen listan julkistamista, tämä tehtäisiin vasta sitten, kun sekä Tarja Halonen että Pekka Hallberg ovat jättäneet presidentilliset tehtävänsä valtakunnan palveluksessa.

13. Supon päällikkö Ilkka Salmi (kok) yritti olla tänään KHO:n päätöksen jälkeen ovela. Hän nimittäin toi esiin - ehkäpä nimittäjänsä eli Anne Holmlundin toivomuksesta - että Supo pohtii Stasi-aineiston julkistamista tutkijoiden käyttöön. Käsitykseni mukaan sanottu aineisto voidaan luovuttaa "puolueettomien ja riippumattomien" tutkijoiden käyttöön muutoinkin jo vuonna 2015. Mutta jos KHO:n päätös pysyy jatkossakin, Tiitisen lista tulee julkiseksi vasta vuonna 2050.

214. Valtionsyyttäjä jälkiviisastelee

1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.

2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."

3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."

4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?

4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.

5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.

6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.

7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.

8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.

9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.

10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.

11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.

12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.

13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.

14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."

15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.

16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.

177. HO:n Rusi-tuomio: Oikeusministeri rikkoi julkista valtaa käyttäessään keskeistä perusoikeutta

Johannes Koskinen eduskunnan kyselytunnilla tänään

1. Suomen valtion suurlähettiläs Alpo Rusille niin sanotussa Stasi-jupakassa maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset alenivat tänään annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla nro 2718 (jutun diaarinumero S 08/172) 23 000 eurolla.

2. Helsingin käräjäoikeus, jossa Alpo Rusi nosti vuoden 2006 syksyllä vahingonkorvauskanteen valtiota vastaan, tuomitsi 8.11.2007 antamallaan tuomiolla valtion maksamaan Rusille korvaukseksi

1) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 20 000 euroa, ja

2) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa, kummatkin summat laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.10.2006 lukien.

Taloudellisesta menetyksestä 1-kohdassa tuomittu korvaus koostui niistä kustannuksista, joita Rusille aiheutui hänen pyrkiessään selvittämään, mistä häntä koskeva ja sittemmin aiheettomaksi osoittautunut rikosepäily vakoilusta DDR:n hyväksi putkahti salassapitomääräysten vastaisesti julkisuuteen jo esitutkinnan aikana.

3. Valtio, jonka asiamiehenä jutussa toimi asianajaja Aarno Arvela, valitti tuomiosta hovioikeuteen. Alpo Rusi, jonka asiamiehenä toimivat käräjäoikeudessa ja ilmeisesti myös hovioikeudessa asianajaja Zacharias Sundström ja varatuomari Olli Santanen, vastasi valitukseen. Helsingin hovioikeus ei tuomion mukaan toimittanut jutussa suullista pääkäsittelyä, vaan juttu ratkaistiin esittelymenettelyssä asiakirja-aineiston perusteella.

4. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että valtio velvoitettiin edellä 2 kohdassa kohdassa mainitun korvauksen asemesta suorittamaan Rusille korvauksena kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 7 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 20 000 euroa, molemmat määrät käräjäoikeuden tuomiossa mainittuine korkoineen. 2-kohdan osalta tuomittu korvaussumma siis aleni 23 000 eurolla. Kun käräjäoikeuden tuomio jäi 1-kohdan osalta pysyväksi, valtio joutuu maksamaan Rusille korvausta yhteensä 47 000 euroa korkoineen.

5. En puutu tässä tuomioon ja itse tapaukseen laajemmalti, vaan kommentoin ainoastaan paria mielenkiintoista seikkaa. Ensimmäinen koskee hovioikeuden tuomion perusteluja ja toinen tuomion kohtaa, jonka mukaan entisen oikeusministerin Johannes Koskisen todetaan toimineen julkista valtaa käyttäessään keskeisen perus- ja ihmisoikeuden eli syyttömyysolettaman periaatteen vastaisesti.

Tuomion perustelut

6. Helsingin hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, jonka jäseninä olivat laamanni Iiro Kartano ja hovioikeudenneuvokset Juha Paimela ja Veli Hokkanen sekä esittelijänä asessori Ari Siltama. Kun olen aiemmin myös tässä blogissa (ks. tunnisteella "tuomion perustelut") arvostellut usein eri tuomioistuinten päätösten perusteluja (myös KKO:n ennakkopäätösten), voin nyt välillä antaa tunnusta. sillä hovioikeuden tuomio on sangen hyvin ja ymmärrettävästi perusteltu. "Perusteluistaan tuomion tunnetaan", on johtotähti, joka Suomessa valitettavan usein unohdetaan. Hovioikeus on Rusi-tuomiossaan pitänyt tämän johtotähden kuitenkin kunniassa.

7. Hovioikeuden tuomiossa on riidanalaiset kysymykset on hyvin jäsennelty ja perustelut ovat avoimet ja seikkaperäiset, mutteivät kuitenkaan liian laajat ja rönsyilevät. Kuten Vaasan hovioikeuden presidenttinä 1970-luvulla toiminut Paavo Alkio on osuvasti todennut, hyvin kirjoitetussa tuomiossa ja sen perusteluissa ei sanota sanoa mitään liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Hyville perusteluille on ominaista pro et contra -tyyppinen pohdiskeleva ote, ja tämän vaatimuksen hovioikeuden perustelut myös aika hyvin täyttävät.

8. Perustelujen avoimuus ilmenee muun muassa siinä, että hovioikeus viittaa oikeuslähteinä avoimesti lakien esitöihin, KKO:n aikaisempiin prejudikaatteihin ja myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Usein jopa KKO vain mystisesti viitta "oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta ilmenevään kantaan" paljastamatta, mistä nimenomaisista ratkaisuista ja kirjoista tuo kanta ilmenee. Käräjäoikeudet käyttävät vielä nykyisinkin on katsottava - tyypisiä perusteluja ja viittaavat "asiakirjosta ilmenevää selvitykseen sekä siihen, mistä asiassa muutoin n käynyt selville." Maallikkokin ymmärtänee, että tuollaisissa perusteluissa ei itse sanota yhtään mitään; tuomioistuin käyttää näennäis- eli fasadiperusteluja pitääkseen tiedon yksinomaan itsellään, jottei sen ratkaisua ja perusteluja millään ilveellä kyettäisi riitauttamaan.

8a. Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä. Hovioikeus olisi voinut parantaa tuomionsa ymmärrettävyyttä laatimalla tuomionsa niin sanotun resiittipäätöksen muotoon. Tämä tarkoittaa sitä, että hovioikeus olisi kertonut tuomiossaan myös keskitetysti mitä asianosaiset olivat vaatineet käräjäoikeudessa ja millä perustella ja miten käräjäoikeus oli ratkaissut jutun. Nyt hovioikeus on käyttänyt ns. liitepäätösmetodia, jossa käräjäoikeuden tuomio on otettu sellaisenaan hovioikeuden tuomion liitteeksi. Lukijan on siis ratkaisuun perehtyessään silmäiltävä ja luettava rinnakkain kahta eri ratkaisua. Tämä on hieman vaivalloista jopa oikeusprosessien ammattilaisten kannalta.

Ex-oikeusministeri Johannes Koskisen osuus jutussa

9. Valtion vahingonkorvausvelvollisuus Rusille perustui sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden tuomion mukaan kahteen seikkaan: 1) tietovuotoon, eli Rusia koskeneen vakoiluepäilyn vuotamiseen salassapitomääräyksiä rikkoen poliisilta eli Supolta eri kanavia pitkin lehdistölle ja sitä kautta julkisuuteen ja 2) siihen, että silloinen oikeusministeri Johannes Koskinen oli 12.6.2003 kommentoinut Alpo Rusiin kohdistunutta rikostutkintaa valtionsyyttäjän (Jarmo Rautakoski) 11.6.2003 tekemän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen syyttömyysolettaman vastaisesti. Koskinen oli antanut lausumia oikeusministerinä ja lainopillisen koulutuksen saaneena, minkä vuoksi menettelyä oli pidettävä vakava, sanottiin Rusin kanteessa.

10. Tänään on tiedotusvälineissä on puhuttu yksinomaan tietovuodosta ja sen perusteella valtille langetetusta korvausvastuusta. Lehdistö on sivuuttanut tai "unohtanut" kokonaan toisen korvausperusteen eli syyttömyysolettaman loukkauksen. Tämä on jälleen yksi osoitus mediamme tasosta ja ammattitaidosta, joka ei näytä kummoiselta.

11. Syyttömyysolettama tarkoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan sitä, että jokaisesta rikoksesta syytettyä ja epäiltyä on pidettävä ja kohdeltava syyttömänä kunnes syyllisyys on laillisesti eli käytännössä tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla näytetty toteen. Syyttömyysolettaman voi oikeusvaltiossa kumota vain riippumaton tuomioistuin asianmukaisesti järjestetyssä rikosprosessissa. Syyttömyysolettama on tärkeimpiä perus- ja ihmisoikeuksia. Syyttömyysolettama koskee tuomioistuimien lisäksi myös muita viranomaisia, siis myös hallitusta ja sen ministereitä.

12. Kuka valtion edustajista tai virkamiehistä sitten syyllistyi syyttömyysolettaman rikkomiseen? Käräjäoikeus ja nyt hovioikeus antoivat tähän yksiselitteisen vastauksen: oikeusministerinä 2000-luvun alkupuolella toiminut Johannes Koskinen (sdp).

13. Mitä Johannes Koskinen sitten oikein teki? Käräjäoikeuden tuomiossa sanotaan ministeri Koskisen rikkoneen syyttömyysolettamaa seuraavalla haastattelulausunnollaan:

"On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen rikokseen".

14. Vaikka valtio advokaatti Arvela yritti selittää, että ministeri Koskinen ei tarkoittanut nimenomaan Alpo Rusia - jutussa epäiltiin myös Jukka Rusia - tämä selitys ei onnistunut käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa. Käräjäoikeus totesi, että Johannes Koskinen oli antanut lausumansa käyttäessään julkista valtaa ja että hän oli ottanut kantaa nimenomaan Alpo Rusin syyllisyyteen, vaikka valtionsyyttäjä oli päivää aiemmin katsonut syyteharkinnassaan, että näyttöä Alpo Rusin syyllisyydestä ei ollut olemassa ja asia oli Alpo Rusin osalta käsitelty loppuun kyseisellä valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksellä.

15. Käräjäoikeus totesi, että perustuslain 118 §:n mukaan virkamies, jollainen myös ministeri on, vastaa virkatoimista. Saman pykälän 3 momentin mukaan valtiolta voidaan vaatia korvausta virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen johdosta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö, siis myös valtio, on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Johannes Koskisenkin osalta Rusin korvauskanne perustui mainittuihin säännöksiin ja syyttömyysolettaman rikkomiseen. Syyttömyyysolettama on perusoikeus ja osa perustuslain 21 §:ssä säädettyä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

16. Helsingin hovioikeus oli samaa mieltä kuin käräjäoikeus. Myös hovioikeus päätyi siihen, että ministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 oli ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministeriön asiana ei ollut hovioikeuden tuomion mukaan ottaa kantaa yksittäiseen rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaa hänellä oli velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta. Hovioikeuden mukaan on selvää, että haastattelulausumaa Koskiselta oli pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Koskisen sanottu menettely oli siis tapahtunut julkistaa valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole hovioikeuden mukaan noudatettu. Valtio on hovioikeuden tuomion mukaan velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viranomaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

17. Hovioikeus totesi edelleen, että Johannes Koskinen ei ollut tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi jutussa - juuri syyttömyysolettamasta johtuen - ei voitu ottaa kantaa siihen, onko Koskinen kerrotulla lausumallaan syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Korvauksen tuomitsemiseen tällaisessa tapauksessa riittää hovioikeuden perustelujen mukaan se, että Koskisen lausuma oli objektiivisessa suhteessa Rusin kunniaa loukkaava; siis vaikka Koskisella ei olisi ollutkaan kunnianloukkauksen rikoksen edellyttämää tahallisuutta. Tässä kohdin hovioikeus viittaisi ennakkopäätöksestä KKO 2008:10 ilmenevään oikeusohjeeseen.

18. Valtio on siten tuomittu korvausvelvolliseksi entisen oikeusministerin yksityiselle henkilölle perusoikeuden rikkomisen johdosta aiheutetusta vahingosta. Tämän ja 1-kohdassa mainitun tietovuodon johdosta tuomittu korvaus henkisestä kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrän hovioikeus arvioi 20 000 euroksi erittelemättä, kuinka suuri osuus tästä

olisi Koskisen menettelyn aiheuttamaa.

19. Kysymys on sekä periaatteellisesti että käytännössä erittäin vakavasta asiasta. Tähänkin nähden on outoa, että suomalainen lehdistö on sivuuttanut tämän puolen Rusi-tuomiosta kokonaan! Haluaako media tieten tahtoen vaieta johtavan poliitikon, nyt eduskunnan varapuhemiehenä toimivan poliitikon ja entisen ministerin vahinkoa valtiolle aiheuttaneesta menettelystä, vai mistä oikein on kyse?

20. On aihetta esittää suora kysymys: Onko Johannes Koskisella enää edellytyksiä toimia oikeusvaltion parlamentin varapuhemiehenä? Puhemiehen samoin kuin varapuhemiehen tehtävä on tärkeimpiä luottamistoimia tässä valtakunnassa. Sen haltijalta voidaan kohtuudella edellyttää moitteetonta menettelyä. Vähimmäisvaatimuksiin kuuluu perustuslain keskeisimpien säännösten noudattaminen ja valtiovallan kolmijaon periaatteen kunnioittaminen. Hovioikeuden tuomion mukaan Koskisen toiminta oikeusministerinä ei ole kaikilta osin täyttänyt kyseisiä vaatimuksia.

21. Oikeusvaltion, jonka keskeisiä sääntöjä ja määräyksiä eli perustuslakia hän on julkista valtaa käyttäessään kahden tuomioistuimen tuomion mukaan rikkonut. Otin tämä puheeksi jo käräjäoikeuden tuomion jälkeen kirjoittamalla siitä mielipidekirjoituksen Hämeen Sanomiin, varapuhemies Johannes Koskisen kotikaupungin aviisiin. Koskinen vastasi kirjoitukseeni ja totesi, että hän ei aio erota, vaan odottelee hovioikeuden tuomiota.

22. Nyt olemme saaneet hovioikeuden tuomion. Voinkin taas kysyä, että mitä Te, Herra Eduskunnan Varapuhemies Koskinen, aiotte tehdä nyt? Aiotteko edelleen katsoa ja odottaa, että valtio valittaisi vielä KKO:een?

22a. Mitä sanoo tähän Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri? Halutanko tämäkin tapaus kaikessa hiljaisuudessa sillä kuuluisalla villaisella?

23. Johannes Koskinen ei ollut todellakaan sanotulla haastattelulausumallaan ensi kertaa pappia kyydissä. Hänen oikeusministerinä antamansa lausahduksensa eri asioista lähes viikoittain olivat 2000-luvun alussa yleinen puheen ja ihmetyksen aihe. Odoteltiin "viikon Koskista" eli sitä, mitä se ministeri Koskinen tällä viikolla aikoo laukoa medialle.

24. Minua otti niin sanotusti päähän erityisesti se. miten ministeri Koskinen jakeli lausumiaan ja tuomioitaan myös tuomioistuimissa vielä kesken olevista oikeusjutuista arvostellen ratkaisuja ja kehottaen joskus jopa hävinnyttä osapuolta hakemaan tuomioon muutosta toteamalla, että päätös ilmeisesti muuttuisi hovioikeudessa tai KKO:ssa. Tällainen menettely rikkoi tietenkin selkeästi perustuslaissa säädettyä tuomioistuimien riippumattomuutta, koska myös ministereiden hallitusvallan käyttäjinä tulee kunnioittaa tuomioistuinten itsenäisyyttä.

25. Kun oikeuskansleri tai oikeusasiamiehet eivät kiinnittäneet Koskisen lausuntoihin minkäänlaista huomiota, vaikka heidän olisi luonnollisesti pitänyt se tehdä, keräsin Koskisen haastattelulausahduksista kymmenkunta tapausta ja kantelin asiasta oikeuskanslerille vuoden 2005. Jäin odottelemaan oikeuskanslerin ratkaisua, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Oikeuskanslerikin ehti välillä vaihtua Paavo Nikulasta Jaakko Jonkkaan, mutta tämäkään ei auttanut: kanteluni "lepäsi" tai sitä lepuutettiin kanslerinvirastossa. Kantelussani itse asiassa "jääväsin" Nikulan, koska Paavo Nikula, ex-oikeusministeri muuten itsekin Sorsan hallituksessa 1978, oli oikeuskanslerin virassa ollessaan ottanut eräässä haastattelussaan asian epävirallisesti esille toteamalla jotenkin siihen tyyliin, että "kyllähän oikeusministerillä täytyy nyt tuon verran olla mahdollista ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisuihin."

26. Välissä käytiin parit vaalitkin, ainakin vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja jo noita vaaleja ennen Johannes Koskinen joutui tekemään ministerinä tilaa Leena Luhtaselle. Kun tiedustelin ratkaisun viipymisen syytä suoraan Jaakko Jonkalta, hän vastasi tyynen rauhalliseen tapaansa, että juu, eihän hän ole voinut asiaa ratkaista, kun kukaan ei ole sitä hänelle vielä esitellytkään!

27. Kun sitten kyselin asiaa sen esittäjältä, osastopäällikkö Risto Hiekkataipaleelta, sain mitä moninaisempia syitä, miksi hän ei ole vielä ehtinyt esitellä asiaa. Esittelijä antoi melko suorin sanoin ymmärtää, että heillä on tällä paljon tärkeämpiä asioita menossa ja ihmetteli jopa, miksi olin ylipäätään kannellut juuri "heille", siis oikeuskanslerille enkä Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Luultavasti esittelijä käytti viivytystaktiikkaa ja yritti saada minut peruuttaman koko kanteluni ja esittämään sen oikeusasiamiehelle. En kuitenkaan tätä tehnyt, vaan päätin odottaa vaikka hamaan tuomiopäivään asti kanteluni ratkaisua.

28. Vihdoin ja viimeinen eli 28.1.2008, siis yli 2,5 vuotta kantelun tekemisen jälkeen, oikeuskansleri Jonkka antoi päätöksen kanteluuni; kanslerin päätöstä on selostettu oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2008, joka löytyy myös netistä. Se oli tuollainen tavanomainen kompromissipäätös, jollaisia oikeuskanslerilta usein saadaan, ellei sitten kantelua todeta täysin aiheettomaksi.

29. Yhtäältä Jonkka arvosteli - tai oli ainakin arvostelevinaan - Johannes Koskista ja lausui, että oikeusministerin olisi oikeullisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä sanotunlaisia, tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja koskevia kannanottojaan esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsitysilä vältyttäisiin eikä siten tultaisia antaneksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

30. Tämän jälkeen Jonkan päätöksessä siirryttiin niin sanotulle "silkkihansikasosastolle," jossa päädyttiin erinäisten pohdintojen jälkeen siihen, että "Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallankäyttämiseen."

31. Olen selostanut ja osin myös kritisoinut - viimeinen sana näissä asioissa kuuluu faktisesti oikeuskirjallisuudelle - oikeuskanslerin sanottua päätöstä Oikeus -lehden numerossa 1/2008. Viittaan tuohon kirjoitukseeni ja tyydyn tässä yhteydessä vain toteamaan, että oikeuskanslerilla ja minulla näyttää olevan sangen erilainen käsitys siitä, milloin on kyse ministerin "epäsiallisesta puuttumisesta" riippumattomien tuomioistuinten toimintaan ja milloin taas ei.

32. Kanteluprosessin yhteydessä lähetin oikeuskanslerille tiedoksi myös Johannes Koskisen Rusi-asiassa antaman edellä selostetun 12.6.2003 haastattelulausunnon. Sen osalta Jaakko Jonkka ei tutkinut kanteluani, koska Rusi oli jo nostanut korvauskanteen ja asia oli siltä osin tuomioistuimen käsiteltävänä.

33. Käräjäoikeus ja hovioikeus tutkivat Johannes Koskisen sanotun lausunnon ainoastaan korvausvaatimuksen perusteen osalta, mutta eivät ottaneet kantaa lausunnon rikos - ja virkamiesoikeudelliseen puoleen. Olisiko nyt kenties aihetta saattaa Koskisen lausunto tältä osin uudelleen oikeuskanslerin arvioitavaksi?

34. Oikeusministerinä ollessaan Johannes Koskinen uhosi tekevänsä Suomestaa "maailman parhaan oikeusvaltion." Näyttipä ministeri itse totisesti "mallia", miten tällä tiellä edetään! Englannissa ja muissa todellisissa oikeusvaltioissa oikeusministeri olisi lentänyt hallituskabinetista kuin leppäkeihäs antaessaan lehdistölle riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuja arvostelevia lausuntoja. Mutta mitä tapahtui Suomessa, täällä "pimeillä perillä", kuten Paavo Lipponen tänään tv:ssä erään aivan toisen asian yhteydessä lanseerasi?

35. Ei mitään. Tai hetkinen! Tapahtuipas: sanottu oikeusministeri ylennettiin ja hänestä tehtiin parlamentin puhemies.