97. Tappaminen laillisilla aseilla ja välineillä jatkuu toreilla, kaduilla ja hoitolaitoksissa

Tuoksuissa tuomien...

Karjaa on näemmä jo laskettu

kevätlaitumelle...

1. Mielenterveyshäiriöistä jo vuosikausia kärsinyt humalainen mies surmasi viime perjantaina keskellä Kuopion toria hänelle tuntemattoman, yli 80-vuotiaan naisen, joka oli moittinut miestä, kun tämä oli ampunut ensin haulikolla ilmaan useita laukauksia, jolloin yksi laukaus oli särkenyt torivalaisimen. Mies kaivoi povestaan pistoolin ja ampui sillä mainitun vanhuksen kuoliaaksi useilla päähän ja vartaloon osuneilla laukauksilla. Tämän jälkeen mies jatkoi ampumistaan ja haavoitti kahta miestä, joista toinen oli vanhan naisen avomies ja toinen venäläinen turisti. Ammunnan kohteeksi joutuneet miehetkin olivat tappajalle täysin tuntemattomia. Torilla oli ampumishetkellä runsaasti ihmisiä.

2. Ampuja on 52-vuotias, aivan tavalliseksi ja mukavaksi kuvailtu perheellinen mies, jolla ei ole rikollista taustaa. Hän on poliisikuulustelussa tunnustanut tekonsa, jota hän itsekään lainkaan käsitä. Jälleen kerran siis aivan käsittämätön ja järkyttävä henkirikos! Ja jälleen laillisilla aseilla tehty, sillä surmaajalla oli asianmukainen lupa surma-aseisiin ja hänellä oli kotonaan vielä kaksi muuta käsiasetta. Ampuja oli ottanut torille mukaansa suren määrän pistoolin ja haulikon panoksia.

3. Ihmisten tappaminen aseilla ja nimenomaan laillisilla käsiaseilla tuntuu vain kiihtyvän. Kun aiemmin henkirikoksia tehtiin myös aseilla lähinnä kotona ja perhepiirissä, ovat surmateot siirtyneet nyt entistä useammin yleisille paikoille kaduille, kouluihin ja ravintoloihin. Traagisimmat ampumiset ovat sattuneet kouluissa ja ne ovat vaatineet eniten uhreja. Jokelan kouluampuja surmasi marraskuussa 2007 kahdeksan koululaista ja itsensä ja Kauhajoen koulusurmaaja pani syyskuussa 2008 vielä paremmaksi ampuen kymmenen ihmistä ja lopuksi itsenä. Noin kuukausi sitten viemäriojaa kaivanut mies ammuttiin kuoliaaksi Tammelassa. Kouvolan keskustassa ammuttiin viime lokakuussa mies ravintolan sulkemisen aikoihin, jolloin liikkeellä oli paljon muitakin ihmisiä, jotka olivat hengenvaarassa. Toukokuussa 2008 ex-rauhanturvaaja surmasi Rovaniemen kadulla käsiaseella hänelle tuntemattoman miehen ja sen jälkeen itsensä, jne.

4. Käsiaseiden saannin rajoittamisesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta sisäministeriö ja ministeri Holmlund heräsivät ruususen unestaan vasta viime syksynä tapahtuneen toisen koulusurman jälkeen. Jokelan yhdeksän kuolonuhria vaatinutta koulusurmaa ministeriö ja sen poliisiosaston virkamiehet vähättelivät yksittäisenä tapahtumana, joille ei olisi voitu tehdä ennakolta mitään. Myös Kauhajoen koulusurmista sisäministeri ja hänen virkamiehensä pesivät kätensä putipuhtaaksi, vaikka on hyvin todennäköistä, että jos käsiaseiden luvan myöntämisestä annettuja ohjeita olisi selvennetty ja tiukennettu heti Jokelan koulusurmien jälkeen, ei Kauhajoen surmaaja olisi koskaan saanut hankituksi laillista asetta. Mutta mitään ei tehty ennen Kauhajokea ja niin toinen koulusurma pääsi tapahtumaan. Vaikka ministeri ja virkamiehet kuinka yrittäisivät pestä käsiään ja hokea julkisuudessa, että "ase ei tapa", eivät Kauhajoen verijäljet lähde käsistä kulumallakaan.

5. Vasta Kauhajoen koulusurmien jälkeen ministeri Anne Holmlund - Annie Mestariselittäjä - käynnisti ampuma-aselainsäädännön uudistamistyön ja asetti työryhmän valmistelemaan lain uudistamista ja käsiaseiden saannin rajoittamista. Vasta Kauhajoen koulusurmien jälkeen ministeriön poliisiosasto hoksasi antaa ampuma-aseiden hallussapitoa ja peruuttamista koskevat uudet ja entiseen verrattuna huomattavasti tiukennetut määräykset. Jos ne olisivat voimassa ja käytössä kohta Jokelan surmien jälkeen, ei Kauhajoen koulusurmia varsin todennäköisesti olisi päässyt tapahtumaan. Uusien määräysten mukaan käsiaseiden lupamenettelyä ja hallussapidon edellytyksiä tiukennettiin todella tuntuvasti.

6. Poliisi ei anna enää lupa käsiaseeseen ensimmäisenä aseena ilman todisteellista selvitystä hakijan vähintään vuoden kestäneestä aktiivisesta ampumaharrastuksesta. Käsiaseiden luvanhakijat joutuvat nyt hankkimaan itsestään lääkärinlausunnon, josta ilmenee, onko hakijalla mahdollisesti sellaisia mielenterveysongelmia, joihin liittyy vaara vahingoittaa itseään tai toista ihmistä. Kaikki ensimmäisen kerran ampuma-aselupaa hakijat on aina haastateltava erikseen kahden poliisilaitoksen työntekijän toimesta jne. Muun muassa nämä kaikki kohdat puuttuivat määräyksistä ennen Kauhajoen tapausta, ja niin Kauhajoen samoin kuin Jokelan koulusurmaaja saivat itselleen laillisen aseen murhavälineekseen. Ministeri Holmlund olisi voinut määrätä poliisiosaston antamaan nämä tiukennetut määräykset, mutta sitä hän ei välittänyt tehdä edes Jokelan koulusurmien jälkeen.

7. Käsiaseiden lupakäytäntö on siis ohjeiden myötä selvästi tiukentunut ja käsiaseiden saantia on huomattavasti rajoitettu. Meillä myönnetään nykyisin käsiaseen hallussapitolupia ainoastaan puolet vai oliko se peräti vain kolmannes siitä, mitä niitä myönnettiin lepsun lupakäytännön aikana. Selvää on, että Suomessa on myönnetty lepsun lupakäytännön aikana monien vuosien ajan ja vielä Jokelan surmien jälkeenkin käsiaselupia täysin sinisilmäisesti ja avokätisesti Jokelan ja Kauhajoen ampujien tapaisille hörhöille. Sisäministeriön poliisiosasto lupasikin heti Kauhajoen jälkeen eli tarkemmin sanottuna 29.9.-08, että "viime vuosina" myönnetyt käsiaseluvat ja niiden perusteet selvitetään aserekisteristä. Siitä, miten tämä työ tehdään, tultaisiin ministeriön tiedotteen mukaan antamaan ohjeet myöhemmin.

8. Minulla ei ole tietoa, miten tämä myönnettyjen aselupien tarkistustyö on edennyt ja miten paljon aselupia on peruutettu. Työssä, jos sitä on ylipäätään tehty, ei ilmeisesti ole edetty kovinkaan kauaksi taaksepäin. Miten muuten voi olla mahdollista, että Kuopion tappajalla oli laillinen lupa neljään aseeseen, vaikka hän oli todistettavasti kärsinyt mielenterveyden ongelmista jo vuosikausia? Eikö yhteistyö mielenterveystyön viranomaisten ja poliisin välillä vieläkään pelaa? Onko sisäministeriön poliisiosasto antanut ohjeet ja määräykset viime vuosina myönnettyjen lupien tarkistamisesta ja miten tuo tarkistus on edennyt ja mitä tuloksia siitä on saatu?

9. Tämän tärkeän kysymyksen otti eilen esille aselupa-asioista juuri Kuopion poliisilaitoksella vastaava apulaispoliisipäällikkö Heikki Kössi (Iltalehti 25.5. s. 2). Kössi kertoo kirjoittaneensa jo huhtikuussa "viikkoja ennen torin draamaa" sisäministeriölle aselain muutoshankkeista ja vaatineensa "lisää kontrollia myös olemassa oleviin aselupiin." Suunnitellussa lakimuutoksessa kun ei puututa millään tavalla nyt jo olemassa oleviin aseenkantolupiin, sanoo Kössi. (Tämä on tietenkin selkeä puute, johon viimeistään eduskunnassa pitäisi puuttua.) Kössi jatkaa: "Aselain kiristys toimii täydellä teholla vasta vuosikymmenen päästä, kun nykyiset ilman lääkärin kontrollia myönnetyt aseluvat poistuvat."

10. Poliisipäällikkö Heikki Kössin lausunnosta voi saada käsityksen, jonka mukaan sisäministeriö ei olisi antanut kentälle uusia määräyksiä jo myönnettyjen aselupien tarkistamisesta, vaikka tämä luvattiin tehdä Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Jos näin on todella asian laita, niin mistä tämä johtuu? Siitäkö, ettei jo "saavutettuihin etuihin" voitaisi puuttua? Mutta voihan poliisi jo nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan tietyin edellytyksin peruuttaa myönnetyn ampuma-aseluvan. Miksi siis poliisi ei muka voisi ryhtyä selvittämään epäilyttäviä aseluvan haltijoita koskevia tapauksia, joista se on saanut vihiä?Iltalehden jutusta voi saada käsityksen, jonka mukaan Kuopion poliisilla oli jo tiedossaan, että jokin "draama", joksi Kössi hirvittävää tragediaa hieman vähätteleväntuntuisesti kutsuu, olisi mahdollisesti tulossa. Tänään kuitenkin Pohjois-Suomen poliisipäällikkö Kari Heimonen kertoo, että poliisilla ei ennen laukauksia ollut mitään syytä puuttua "kunniallisesti käyttäytyneen" miehen aselupiin (H-S, A 4). Tapa, jolla poliisipamput, ylipoliisipäälliköstä alkaen, puolustavat aina alaisiaan, on jo tullut meillä hyvin tutuksi.

11. Iltalehden toimittajan mukaan Kuopion poliisilla "näyttää olleen ennakkoaavistus toriampumisesta." Miksi polisi ei siis ryhtynyt toimiin, jotta ampuminen olisi voitu estää? Miksi apulaispoliisipäällikkö ei määrännyt miehiään selvittämään ampujan tilaa ja olosuhteita ja mainittua ennakkoaavistusta, vai määräsikö? Puuttuivatko ministeriön tilanteen varalta lupaamat ohjeet? Eikö peruuttamisasiaa ja luvan peruuttamisen edellytyksiä kyseisessä tilanteessa olisi voitu kysyä sisäministeriöstä, eikä vain tyytyä kommentoimaan tulevan lainsäädännön sisältöä ja mahdollisia puutteita? Meneekö viime vuosina myönnettyjen aselupien tarkistamiseen aserekisteristä todella vuosikymmeniä ennen kuin lepsun lupakäytännön aikana ilman lääkärin kontrollia ja muita varotoimia myönnetyt luvat saadaan peruutetuiksi? Näin hidas eteneminen asiassa tuntuu aivan käsittämättömältä.

12. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero antoi Kuopion surman jälkeen lehdistölle hänelle niin jo kovin tutuksi tulleen, paateroinniksi luonnehtimani (9.5.-09) lausunnon: "En usko, että uusi ja nykyistä tiukennettu aselaki olisi estänyt tätäkään surmaa." Niin kuin tässä olisi kyse jostain uskon asiasta! Uskomuksiin vetoaminen tällaisissa asioissa on virkamiesmäistä jeesustelua, jolla pyritään peittämän vastuuta ja siirtämään se muualle. Oikea Jeesus tuli "virkaansa" ottaakseen kaikkien meidän synnit harteilleen, mutta nämä meidän virkamies- ja poliitikkojeesustelijamme omine uskomuksineen eivät sitä vastoin kyllä ota omaan tai virkakuntansa piikkiin yhtä ainoaa rikettä ja laiminlyöntiä, vaan ovat valmiita sysäämään kaikki mokat kohtalon ja sattumuksen päälle, jolleivät keksi jotakuta toista ryhmää tai ihmistä, jonka niskaan vastuun voisi langettaa.

13. Tätä paaterointiahan tässä on jo kuultu pitkin matkaa. Ylipoliisipäällikön paateroinnista Kauhajoen koulusurmien jälkeen ja Kauhajoen komisarion menettelyn johdosta samoin kuin paateroinnista Humppilan ampumistapauksen jälkeen viime helmikuussa olen kertonut jo aiemmin (7.2.). Sama laiminlyönnin vähättely ja uskomuksiin vetoaminen jatkui, kun pari viikkoa siten ilmeni, että Paatero ei ollut toimittanut hänelle Kauhajoen surmien jälkeen sähköpostilla lähetettyä vinkkiä oikeaan osoitteeseen, jos nyt ylipäätään toimitti sitä mihinkään (6.5.).

14. Viimeksi paaterointia havaittiin viime viikolla, kun esitutkinta- ja pakkokeinolakien uudistamista valmistelleen oikeusministeriön toimikunnan mietinnön luovutustilaisuuden yhteydessä väitettiin, että "lehdistö syö poliisin kädestä" eli poliisi vuotaa laittomasti rikosten esitutkintaa koskevia tietoja lehdistölle. Poliisiylijohtaja kuittasi nämäkin vakavat väitteet hänelle tyypillisellä lakonisella tavalla: "En usko, että poliisi olisi juuri koskaan tahallaan vuotanut tietoja lehdistölle." Siinähän se taas tuli, ja suomalainen toimittajakunta sen kun hyväuskoisena hölmönä kirjasi tämänkin uskomuslausahduksen tyytyväisenä lehtiöihinsä ikään kuin täytenä totena kyselemättä asiasta sen enempää.

15. Pienenä kevennyksenä tähän väliin on syytä mainita, että Kuopion "draaman" aikoihin torilla liikuskeli lehtitietojen myös eräs tunnettu poliitikkomme. Arvatkaapa, kenestä voisi olla kyse. Kyllä, aivan oikein arvattu: Kanki-Kaikkonenhan se siellä torilla jakeli suunnilleen ampumishetkellä vaalimainoksiaan. Kanki (kesk) ja hänen vaimonsa Satu Taiveaho (sdp) pyrkivät molemmat EU-parlamenttiin kesäkuun vaaleissa. Kaikkosella ja Satu-vaimolla näyttää olevan taipumusta joutua erilaisten katastrofien todistajiksi. Oliko se nyt viime talvena, kun Italiassa oli maanjäristys, jolloin Kanki ja Satu sattuivat, kuinka ollakaan, oleskelemaan lähikaupungin hotellissa, ja totta kai he huomasivat aamuyöllä nukkuessaan, miten heidän huoneensa ikkunat helisivät, ja voi miten kauheaa se kaikki oli, kun se tapahtui noin lähellä!

17. Toinen Kanki-Kaikkosta koskeva uutinen eilisestä Iltalehdestä: Kaikkosen Hyvinkällä pidetyssä vaalitilaisuudessa oli paikalla vain yksi kuulija. No, eihän tuo ole mikään ihme, sillä eiväthän ihmiset kerta kaikkiaan uskalla mennä samaan tilaisuuden Kaikkosen kanssa, kun hänen paikalla ollessaan tuppaa vähän väliä sattumaan kaikenlaisia mullistuksia ja tragedioita, kuten maanjäristyksiä, torisurmia jne. Lehtitiedot eivät kerro, kuka tuo paikalle rohjennut kuulija oli. Olisikohan ollut muuan Drita Lulic -niminen naishenkilö. Nuo Balkanilla eläneet ja sodan karaisemat naisethan ovat tavallista rohkeampia luonteeltaan. Dritahan lukeutuu tunnetusti K-K:n ihailijakuntaan ja K-K puolestaan muun keskustajohdon tavoin Dritan ihailijoihin.

18. Mutta hoitolaitoksista ja sairaaloista sitä vasta kummia rikosrintamalla kuuluu! Hoiva-alalla toimivat naiset ovat "kunnostautuneet" ns. insuliinisurmissa. Lehtimäen opistolla Pohjanmaalla yövalvojina toimineet kaksi naista, pariskunta rekisteröintiä vailla, pistivät vuosi pari sitten insuliinikynällä hoivaosastolla olutta cp-vammaista epilepsiapotilasta, joka ei ollut diabeetikko, josta seurasi potilaan kuolema. Naisia syytettiin taposta, mutta käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat heidät törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta kuudeksi vuodeksi vankeuteen. - Viime viikolla Tampereen käräjäoikeus langetti elinkautisen vankeusrangaistuksen 27-vuotiaalle nokialaiselle sairaanhoitajalle murhasta ja murhan yrityksestä. Tuomittu oli elokuussa 2007 piikittänyt insuliinia 80-vuotiaaseen naispotilaaseen Ylisen kuntouslaitoksessa. Heinäkuussa 2007 hän piikitti kahdeksan kuukauden ikäiseen sukulaislapsensa insuliinia kesämökillä Kurussa, vauvan henki saatiin viime tipassa sairaalassa pelastetuksi. - Ja nyt on viikon päivät kohuttu sarjamurhatyyppisistä insuliinimurhista, kun 58-vuotiaan helsinkiläisen naishoitajan epäillään syyllistyneen ainakin neljään murhaan ja seitsemään murhayritykseen hänen piikittäessään insuliinia hoitolaitoksissa tai kotihoitajana toimiessaan hoidettaviinsa vanhuksiin.

19. Mikä saa "aivan tavallisen" ja kunnollisen, hoidettaviensa suorastaan erinomaisena luonnehtiman hoitajan naisen tällaisiin tekoihin, kysellään lehdissä. Elinkautisen vankeusrangaistuksen saanut 27-vuotias nokialainen on pienen pojan äiti, huippuluokan todistuksilla valmistunut ja stipendillä palkittu sairaanhoitaja, innokas urheilija ja vieläpä Merivoimissa koulutettu tykkimies. Myös Helsingissä murhista epäillyn naishoitajan ulkoiset kulissit näyttävät olevan täysin kunnossa ja hänen perhe- ja sosiaalinen elämänsä onnelliselta. Kuten aina ennenkin, psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma, jolta on juuri ilmestynyt kirja "Pahuuden anatomia," on kiirehtinyt jälleen vakuuttelemaan, etteivät tavallisten naisten tekemät henkirikokset ole Suomessa tilastollisesti lisääntyneet.

20. Lauerma ei osaa kertoa yksiselitteisiä syitä siihen, miksi naiset ja myös nuo aivan tavalliset naiset tappavat. Syyksi hän epäilee sitä, että naisia on nykyisin paljon enemmän "humalajuomisen piirissä" kuin aiemmin. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittanee sitä, että nykyisin naiset ryyppäävät ja juopottelevat enemmän kuin ennen. Naisten humalajuominen - siis juopottelu - selittää Lauerman mukaan äkkipikaista väkivaltaa, joka on tyypillistä Suomessa. Henkirikoksiin syyllistyvillä naisilla on vakavampia mielenterveysongelmia kuin miehillä, sanoo Lauerma. Mutta nyt insuliinisurmiin syyllisiksi todetut tai niistä epäillyt naiset eivät ole ilmeisestikään kuuluneet "humalajuomisen piiriin," eikä jo tuomittujen kolmen naisen ole todettu kärsineen ainakaan niin vakavista mielenterveyshäiriöistä, että heidät olisi tuomittu rikoksistaan alentuneesti syyntakeisina eli niin sanotusti täyttä ymmärrystä vailla olevina. Parisuhteen ulkopuolisissa surmissa naiset näyttävät tappavan paljon useammin naisia kuin miehiä. Mistähän tämä johtui, siitäkö kenties, että naisen tappaminen on helpompaa kuin miehen? Naisten tappamistapa on usein myrkyttäminen. Esimerkiksi Helsingissä viime vuonna naispuolisen kampaajaystävänsä surmannut uskovainen siivoojanainen käytti myrkyttämistä, minkä jälkeen hän vielä viilsi uhriaan veitsellä kaulaan.

21. Onko näissä naistappajissa kyse paljon puhutuista "naispaholaisista?" Joka tapauksessa jälleen ovat tulleet todistetuiksi kultti-iskelmä Totisen pojan jenkan (Georg Malmsten, 1953) sanat: "kyllä naisessa julmuutta riittää." Tähän lienee tasapuolisuuden nimissä suorastaan pakko lisätä, että kyllä miehissäkin tuota julmuutta ja pahuutta piisaa ihan riittämiin.

22. On ilmennyt, että hoiva-alalla henkirikoksiin syyllistyneillä tai niistä todennäköisin syin epäillyillä naisilla on usein rikollinen tausta. Edellä mainittu 27-vuotias nokialaisnainen oli syyllistynyt vuonna 2006 lukuisiin myymälävarkauksiin anastetun omaisuuden arvon kohotessa yli 20 000 euron. Tampereen käräjäoikeus päätti kuitenkin jättää vuonna 2007 naisen tuomitsematta rangaistukseen siksi, ettei rikosrekisterimerkintä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta olisi vaikeuttanut sairaanhoitajan työllistymistä; tuomiosta ei ilmeisesti ilmoitettu TEO:lle (Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle), jonka tehtävät ovat nykyisin siirtyneet Valviralle (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), koska ilmoitusvelvollisuus koskee vain tuomioita, joilla on tuomittu vankeusrangaistus. Esitutkinnan aikana sairaanhoitaja oli ensi kerran saanut omansa alansa sijaisuuden terveyskeskuksen vuodeosastolta. Kohta terveyskeskuksen lääkevarastosta hävisi morfiinin sijaan käytettyä kipulääkettä ja potilailta rahaa. Hoitajan työsuhde terveyskeskuksessa päättyi, mutta kun rikosepäilyistä ei ilmoitettu mihinkään, hän saa uuden työpaikan Ylisen kuntoutuskeskuksesta.

23. Tutkittavana olevan 58-vuotiaan helsinkiläishoitajan tapauksessa epäillyn uralle mahtui lehtitietojen mukaan kahdet tai jopa kolmet potkut työpaikoista rikosepäilyjen takia. Vuonna 2005 nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sakkoihin hänen varastettuaan työpaikkansa lääkärikeskuksesta lääkkeitä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ilmoittanut tuomiosta TEO:lle tai Valviralle niin kuin olisi pitänyt. Jos ilmoitus olisi tehty, valvontaelin olisi voinut estää naisen uran jatkumisen hoitoalalle. Meilahden sairaalassa murhista nyt epäilty nainen sytytti kesällä 2008 potilashississä vaippakasan tuleen kostoksi viisi vuotta aiemmin sairaalasta saamistaan potkuista. Tästäkään tapauksesta ei tehty asianmukaista ilmoitusta, vaan nainen sai marraskuussa 2008 uuden työpaikan helsinkiläisestä vanhusten hoitokodista, jossa hän syyllisti taas varkauksiin.

24. Ilmeisesti hoitoalalla ei ole olemassa juuri minkäänlaista työnhakijoita koskevaa kontrollia eikä valvonta- ja ilmoitusjärjestelmää, kun tällaista pääsee tapahtumaan, eli rikostaustaiset ihmiset pääsevät hoitoalalle tai jatkamaan työtään siellä. Työnhakijoiden taustoja ei selvitetä eikä tehdyistä rikkeistä ja rikoksista ilmoiteta työnantajan toimesta mihinkään. Mikään viranomainen tai kukaan virkamies ei ota vastuuta valvonnan laiminlyönneistä, eivätkä laillisuusviranomaiset, oikeuskansleri ja oikeusasiamies, näytä välittävän puuttua virkavastuuta koskevien kysymysten selvittelyyn. Sosiaaliministeri Paula Risikko kertoo hymyssä suin tv-haastattelussa, että kyllä nyt valvontaa pitää miettiä kokonaan uudestaan, mutta häneltä ei kysytä selitystä siihen, miten tällaista on päässyt hänen vastuullaan olevalla alalla tapahtumaan.

25. Surullista on muun ohella se, että käräjäoikeus laiminlöi ilmoittaa 58-vuotiaalle naiselle tuomitsemastaan ehdollisesta vankeusrangaistuksesta TEO:lle, vaikka laissa on ilmoitusvelvollisuudesta nimenomainen säännös. Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen selittelee julkisuudessa lauhkeasti, että ilmoituksen tekemättä jättäminen johtui "inhimillisestä virheestä." Eikö olisi syytä informoida yleisöä kertomalla, missä käräjäoikeuden osastossa sanottu laiminlyönti tehtiin ja kuka on se tuomari, joka syyllistyi tähän "inhimilliseen erehdykseen?" On outoa, ettei esimerkiksi oikeuskansleri ole pyytänyt asian johdosta selvitystä ja ryhtynyt tutkimaan, onko asianomainen tuomari syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Sen sijaan selvitystä pyytää ja sen laamanni Takkuselta myös saa oikeusministeriö, vaikka ministeriöllä ei pitäisi olla mitään tekemistä riippumattomien tuomioistuinten konkreettisten lainkäyttötapausten kanssa. Aiotaanko tämäkin tapaus kenties painaa villaisella, jotta kyseinen tuomari saisi jatkaa rauhassa uraansa ja edetä korkeampiin virkoihin?

96. Pikku-Antonin pako Pahan valtakunnasta vapauteen onnistui

Anton ja Paavo

1. Suomessa on jo viikon verran kirjoitettu ja puhuttu paljon reilu vuosi sitten Suomesta Venäjälle kaapatusta 5-vuotiaasta Antonista sekä hänen isästään Paavo Salosesta ja heidän onnellisesti päättyneestä pakomatkastaan Venäjältä takaisin Suomeen. Tervetuloa takaisin Länteen, Anton, tervetuloa vapauteen!

2. Vanhempiensa yhteishuoltajuudessa Suomessa ollut 4-vuotias Anton Salonen katosi kotoaan maaliskuussa 2008. Pian selvisi, että Antonin äiti, kokemäkeläisen Paavo Salosen ex-aviopuoliso Rimma Salonen, oli käynyt hakemassa pojan. Äidin mukana oli ollut kaksi tuntematonta naisihmistä. Lehtitietojen mukaan äiti kuuluu uskonlahkoon, jonka aloitteesta Anton siepattiin ja vietiin sen jälkeen Venäjälle. Tapauksessa on monia outoja piirteitä, kuten esimerkiksi se, että äiti jätti Venäjälle muuttaessaan Suomeen toisen lapsensa eli aikaisemmasta avioliitostaan olleen 17-vuotiaan poikansa Nikitan, josta Paavo Salonen joutui sen jälkeen huolehtimaan. Kummallisinta on kuitenkin se, kuinka äidin onnistui viedä Anton Venäjän puolelle. Lapsihan oli Suomen kansalainen ja molempien vanhempiensa yhteishuollossa.

3. Kokemuksesta tiedetään, että Venäjälle kaapattujen lasten palauttaminen takaisin on vaikeaa, käytännössä usein mahdotonta. Jotkut Suomesta Venäjälle aiemmin kaapatut lapset ovat jääneet sille tielleen tai suomalaisvanhemman, tavallisesti isän, yritykset tavata lasta Venäjällä saati saada tuoda lapsi Suomeen tapaamista varten, eivät ole onnistuneet tai toimineet sovitulla tavalla. Julkisuudessa on kerrottu aiemmin esimerkiksi Kaapatut ry:n puheenjohtajana toimineen sosiologitutkija Paavo Isakssonin ja hänen tyttärensä tapauksesta. Noin 10 vuotta sitten lapsen venäläinen äiti ei halunnut isän enää tapaavan alle kolmivuotiasta lastaan ja kätki lapsen ja vei hänet Venäjälle kesken oikeudenkäynnin ilmoittamatta aikeistaan Isakssonille. Suomen tuomioistuin myönsi myöhemmin tytön huoltajuuden yksin isälle, mutta Venäjän tuomioistuimet eivät tunnustaneet suomalaisoikeuden päätöstä, jolloin Paavo Isaksson joutui aloittamaan sanotun oikeudenkäynnin alusta Venäjällä.

4. Lapsikaappausten ehkäisemiseksi solmittiin 1980 Haagin kansainvälinen sopimus, johon useimmat merkittävimmät valtiot ovat liittyneet. Mainittu sopimus perustuu sopijamaiden vastavuoroisuuteen. Sopimuksen mukainen lapsen palauttamista koskeva asia on pidettävä erillään lapsen huoltoa koskevasta ratkaisusta. Haagin sopimuksen tarkoituksena on turvata lapsen huoltoa koskevien ratkaisujen noudattamista sekä sitä, että huoltoa koskevat riidat ratkaistaan siellä, missä lapsen asuinpaikka on. Sopimuksen mukaisella järjestelmällä pyritään torjumaan muun muassa se, että jompikumpi lapsen vanhemmista rikkomalla lasten huoltoa koskevaa päätöstä tai sopimusta omavaltaisin toimin siirtää lapsen pois asuinpaikastaan toiseen valtioon ja aikaansaa siten muutoksen lapsen olosuhteissa, joilla sittemmin voi olla merkitystä huoltoon liittyvien ratkaisujen ja toimivalan kannalta.

5. Venäjä ei ole ratifioinut Haagin sopimusta. Ilmeisesti siellä katsotaan, että valtio pystyy suojelemaan kansalaistensa ja lastensa turvallisuutta ja oikeuksia ilman kansainvälisiä sopimuksia niin tehokkaasti, etteivät kaappaukset Venäjältä muihin maihin onnistu. Jos onnistuvat, niin Venäjän johtohan on ilmaissut selkeästi, että se suojelee omia kansalaisiaan kaikin keinoin myös maan rajojen ulkopuolella. Jos taas oman maan kansalainen on kaapannut lapsen muualta Venäjälle, niin so what? Venäjä ei yleensä tunnusta muiden maiden tuomioistuinten huoltajuuspäätöksiä, eikä lasten palauttamispyyntöjen selvittelyllä tunnu olevan siellä kiirettä - kaikkihan ovat Venäjällä turvassa, myös sinne muualta kaapatut venäläisäitien lapset. Venäläisten naiset eivät (kuulemma) juurikaan arvosta isiä, vierasmaalaisia tai venäläismiehiä, lapsen mahdollisina huoltajina. Erotilanteissa pidetään selviönä, että lapset kuuluvat ilman muuta äidille.

6. Jos lapsi on siepattu Suomesta Haagin sopimukseen allekirjoittaneeseen valtioon, asian hoitaminen kuuluu lain mukaan oikeusministeriölle. Sopimusten ulkopuolisten valtioiden kanssa asian hoidossa avustaa ulkoministeriö, mutta asiointi on tällöin hankalampaa ja epävarmempaa. Kaappaustapausten selvittelyyn osallistuvat myös poliisi sekä sosiaali- ja lastensuojeluviranomaiset. Esimerkiksi Paavo Isaksson on arvostellut julkisuudessa sitä, että kaappaustapauksissa mikään viranomainen tai elin ei ota kokonaisvastuuta asiassa, vaan asian käsittely on hajanaista ja tehotonta.

7. Asian selvittely etenee usein hitaasti, eikä selvissäkään tapauksissa ryhdytä kiireellisiin toimenpiteisiin, vaikka kaappaukseen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Lapsen kaapannut äiti tai isä yrittää usein häivyttää jälkensä ja hakea lapselle välittömästi oman maansa kansalaisuutta, mikä saattaa joissakin oikeuskulttuureissa myös helposti onnistua. Tuskastuneina asioiden verkaiseen etenemiseen jotkut vanhemmat ovat mm. hakeneet oikeutta kansainvälisten valituselinten kuten YK:n ihmisoikeuskomitean tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kautta. Tuo valitustie on kuitenkin lohduttoman hidas, ja jos valituksen hyväksyvä päätös joskus parin kolmen vuoden kuluttua saadaan, ei sillä ole käytännössä usein enää merkitystä.

8. Antonin isä Paavo oli aktiivinen, teki asiasta julkisen ja matkusti Venäjälle etsimään poikaansa. Hänellä oli ilmeisesti Venäjällä muutamia avustajia. Nykyisin 65-vuotias Paavo, ei siis mikään ikäloppu vielä, tuntuu olevan toiminnan miehiä. Tulevan vaimonsa ja Antonin äidin hän tapasi vuonna 1994 Tallinnassa, missä oli seuraamassa jalkapallo-ottelua. Paavon etsinnät tuottivat tulosta, sillä Antonin olinpaikka löytyi viime vuoden kesäkuussa Venäjän kolmanneksi suurimman kaupungin, noin 400 kilometrin etäisyydellä Moskovasta itään sijaitsevan Nizhi Novgorodin alueelta, tarkemmin sanottuna Balakhnan pikkukaupungista.

9. Paavo, joka sai tavata poikansa, ryhtyi oikeustoimiin Antonin saamiseksi laillisin keinoin takaisin Suomeen. Hän nosti huoltajuusoikeudenkäynnin Tampereen käräjäoikeudessa, joka viime vuoden marraskuussa päätti, että Antonin huoltajuus kuuluu yksin isälle. Samassa kuussa eli 20.11. -08 venäläinen alioikeus purki Paavon vaatimuksesta Antonin Venäjän kansalaisuutta koskevan päätöksen, koska äidin tekemä kansalaisuushakemus oli perustunut virheellisiin tietoihin. Äiti ei jättänyt asiaa kuitenkaan tähän, vaan valitti viime tipassa päätöksestä ylempään instanssiin. Tämän asian käsittely venyi ja venyi, ilmeisesti osin siksi, että Antonin äiti oli tehnyt viranomaisille ex-puolisoaan koskevia rikosilmoituksia, jotka eivät kuitenkaan johtaneet tulokseen. Valitusinstanssin oli määrää käsitellä asiaa jo viime joulukuun lopulla, mutta tuolloin Anton joutui äitinsä kertoman mukaan sairaalaan myrkytysepäilyn takia, ja käsittely lykkääntyi. Toisen kerran tapausta piti puida 17.3. tänä vuonna, mutta jälleen käsittely peruuntui, nyt äidin oikeuteen faksaaman sairastumistaan koskeneen lääkärintodistuksen perusteella.

10. Paavon kärsivällisyys alkoi ymmärrettävistä syistä vähitellen hiipua. Hän on ihmetellyt kertonut julkisuudessa, miksi Suomen valtio ei missään vaiheessa ojentanut hänelle asiassa auttavaa kättään. Mitään ei kaappausasiassa tapahdu, ellei itse tee hartiavoimin työtä asian eteen, totesi Paavo. Anton oli edelleen myös Suomen kansalainen ja Paavo oli hänen yksinhuoltajansa, jolla oli oikeus päättää lapsen olinpaikasta. Isä päätti toimia, matkusti huhtikuun alussa Moskovaan ja sieltä edelleen Nizhi Novgorodin kautta Balakhnaan. Seurassaan olleiden parin kolmen muun henkilön kanssa Paavo meni 12.4. Rimman asunnolle, jonka ulko-ovella tapasi kirkkoon lähdössä olleet äidin ja lapsen. Oman kertomansa mukaan Paavo otti pojan rauhallisesti syliinsä ja kantoi tämän autoon, jolla ajettiin suoraan Moskovaan. Paavon mukaan hänellä oli pakallisten viranomaisten suostumus ottaa lapsi haltuunsa. Moskovassa Antonille hankittiin suurlähetystöstä Suomen passi, minkä jälkeen isä ja poika lähtivät kohti Vaalimaan raja-asemaa. Rajalta he eivät kuitenkin päässeet läpi, koska Antonin äiti oli ehtinyt tehdä Balahnan tapahtumista rikosilmoituksen, jonka mukaan Anton oli kidnapattu.

11. Venäläisviranomaiset ryhtyivät tutkimaan asiaa Paavon ja Antonin jäädessä tuttavien luokse Pietarin seudulle odottelemaan, mitä tuleman piti. Tässä vaiheessa venäläinen viranomainen päätti myöntää Antonille uudelleen häneltä kerran jo aiemmin peruutetun Venäjän kansalaisuuden. Se, oliko kyse valitusinstanssin päätöksestä vai äidin uudesta hakemuksesta, ei ole lehtiuutisista selvinnyt, mutta Paavon kertoman mukaan ratkaisu tuli täysin yllättäen. "Se myönnettiin minuutissa, ilman minkäänlaisia papereita. Se oli täydellinen katastrofi, tiesin, ettei Anton pääsisi koskaan Venäjältä Suomeen", kertoi Paavo(I-S 15.5).

12. Koska Anton oli Suomen kansalainen ja hänen isällään oli Antonin yksinhuoltajana päättää lapsen asuinpaikasta, Paavo päätti salakuljettaa Antonin Suomeen. Häntä avusti Suomeen matkustamisessa UM:N Pietarin konsulaatin virkamies, jonka diplomaattikilvin varustetun auton takakontissa Anton ja Paavo saapuivat Suomeen 9.5. Auttava käsi siis ilmaantui vihdoin, ei valtion toimesta, vaan yksittäisen virkamiehen ojentamana.

13. Loppu onkin sitten historiaa: Antonista ja hänen isästään on tullut julkkiksia, heidän matkakertomuksensa ja pakonsa "Pahan valtakunnasta" - tätä nimikettä käytti silloisesta Neuvostoliitosta 1980-luvun kylmän sodan vuosina mm. presidentti Ronald Reagan eivätkä ihmisoikeudet ole Venäjällä juuri Neuvostoliiton aikoja paremmassa kunnossa - on menestystarina, jota voidaan ehkä jopa verrata Matias Rustin 28.5.1987 suorittamaan kuuluisaan pienkonelentoon Rustin laskeutuessa täysin odottamatta ja yllättäen Moskovan Punaiselle torille. Mainitusta suomalaisdiplomaatista on tullut lähes kansallissankari, joka ei voi enää palata virkapaikalleen Pietariin, mutta joka pysyy edelleen UM:n palveluksessa. Venäjän ulkoministeriö ja ulkoministeri Sergei Lavrov ovat olleet ymmärrettävistä syistä hyvin, hyvin vihaisia Suomen UM:lle ja pitäneet Antonin kuljettamista pois Venäjältä laittomana. Ulkoministeri Alexander Stubb on kuitenkin puolustanut ansiokkaasti suomalaisvirkamiehen toimintaa ja vakuuttanut kansainvälisiin sopimuksiin vedoten, ettei Antonia luovuteta Venäjälle. UM:n tehtävänä on auttaa ulkomailla pulaan joutuneita suomalaisia.

14. Tapaus on herättänyt suuren kohun Suomen ja Venäjän lehdistössä. Mielipiteitä on esitetty puolesta ja vastaan, selvä enemmistö suomalaismielipiteistä on luonnollisesti ollut Paavo Salosta ja kyseistä suomalaista virkamiestä puoltavia tai ainakin ymmärtäviä, mutta myös venäläismedioista jotkut ovat puoltaneet heidän toimintaansa. Suomessa tunnettu Venäjä-fani dosentti Johan Bäckman on käynyt blogissaan ja kommenteissaan päivittäin suorastaan raivokkaaseen hyökkäykseen syyttäen ulkoministeri Stubbia ja vaatien Pietarin pääkonsulin erottamista virastaan sekä Antonin palauttamista takaisin äidilleen Venäjälle. Bäckman laukoo että nyt myös venäläisdiplomaateilla on oikeus "vapauttaa" Anton ja palauttaa hänet äidilleen.

15. Olenkin jo ihmetellyt, missä viipyy dosentti Bäckmanin ilmoitus, jonka mukaan hän on kutsunut tai aikoo kutsua Helsinkiin koolle kansainvälisen foorumin, jonka juttulistalla on tuomita julkisesti suomalaisviranomaisten ja UM:n toiminta Anton-tapauksessa ja vaatia Antonin pikaista palauttamista takaisin Venäjälle. Tähän kokoontumiseen kutsuttaisiin tietenkin Venäjältä paljon puhutun Nashi-nuorisoliikkeen (tai Putin-nuoret) aktivisteja. Muutama Nashi-nuorihan vieraili Suomessa viimeksi pari kuukautta sitten, kun Helsingissä julkistettiin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama teos Kaiken takana oli pelko ja esitettiin venäläisvastaiseksi luonnehdittu filmisarja Soviet Story.

16. Suomen valtionjohto on tänään vakuutellut, ettei Antonin tapaus vaikuta haitallisesti Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Toivotaan niin, useat venäläismediat ovat tosin esittäneet asiasta aivan toisensuuntaisia arvioita. Venäjän syyttäjäviranomaiset tulevat ilmeisesti lähettämään Suomelle oikeusapupyynnön, jossa vaaditaan Paavo Salosen kuulustelemista epäiltynä "ryhmän suorittamasta alaikäisen henkilön suunnitellusta sieppauksesta", josta voidaan Venäjän lain mukaan tuomita vähintään kuusi ja enintään 15 vuotta vankeutta. Lisäksi tutkintapyynnössä tullaan pyytämään sieppauksessa avustaneiden henkilöiden selvittämistä ja heidän kuulustelemistaan. Antonin äiti tullee käynnistämän oman oikeusjuttunsa isä-Paavoa vastaan ja vaatimaan suomalaisessa alioikeudessa Antonin huollon uskomista yksin hänelle.

17. Oikeusapupyyntöön perustuva tapauksen selvittely tapahtuu kuitenkin yksistään Suomen poliisin ja muiden täkäläisten viranomaisten voimin. Antonin isällä ei pitäisi olla mahdollisissa kuulusteluissa suuriakaan ongelmia, koska Antonin haltuunotto 12.4. Balahnanissa tapahtui UM:n mukaan laillisin perustein ja vieläpä paikallisten viranomaisten suostumuksella. Rimma-äiti on tosin väittänyt, että haltuunoton yhteydessä olisi käytetty jonkinasteista väkivaltaa, mutta suomalaisversion mukaan tämä ei pidä paikkansa. Salosta voitaneen epäillä vain rajan ylitystä koskevien säännösten rikkomisesta, koska hän ei osoittanut Suomeen paetessaan omaa ja lapsensa matkustusoikeutta asianmukaisesti passilla. Lehtitietojen mukaan tätä puolta asiasta on jo selvitetty Rajavartiolaitoksen toimesta, mutta syytettä ei liene tulossa, sillä tutkinnanjohtajan mukaan Suomen kansalainen otetaan maahan kaikissa tilanteissa vaikka ilman passia. Dosentti Bäckmanin ennakoima vastakaappauksen vaara saattaa toki olla olemassa, tuskin kuitenkaan diplomaattikyydillä toteutettuna, mutta tähän mahdollisuuteen lienee Suomessa varauduttu.

18. Olisiko Venäjän liittyminen Haagin sopimukseen auttanut tai nopeuttanut Anton-pojan palautusasian käsittelyä ja ratkaisemista? Nythän äidin laiton kaappaus kesti 14 kuukautta. Epäilen tätä. Luulen, että vaikka Suomen viranomaiset olisivat toimineet sopimuksen nojalla kuinka nopeasti tahansa, asian selvittely olisi Venäjällä edelleen pahasti kesken eikä takeita lapsen palauttamisesta olisi olemassa. Sillä kuten vanha sanonta kuuluu: ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi! Ja sopimuksilla kuorruttaisi, voitaisiin kai tässä tapauksessa lisätä.

19. Sopimukseen olisi silti pyrittävä. Presidentti Tarja Halonen toivoi tänään, että Venäjä liittyisi Haagin sopimukseen. Hurskaita toiveita voidaan aina esittää, mutta Suomen osalta riittäisi, että Suomi ja Venäjä tekisivät kahdenvälisen lapsikaappausten estämistä tarkoittavan sopimuksen. Miksi tätäkään ei ole saatu aikaan? Presidentti Halosellahan on tunnusti erinomaiset suhteet Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa. Medvedev kävi muutama viikko sitten virallisella valtiovierailulla Helsingissä, jolloin valtiovierasta viihdytettiin mm. heavy rock -esityksillä. Ei varmaan olisi ollut liikaa vaadittu, jos tapaamisessa olisi puhuttu hieman myös asiaa ja käsitelty vaikkapa juuri lapsikaappauksia Suomesta Venäjälle ja päin vastoin, sillä ne näyttäisivät olevan yleistymässä.

Yllä oleva tuntemattoman kuvaajan viime vuoden heinäkuussa ottama valokuva on julkaistu Sydän-Satakunta ja Jokilaakso -lehdessä 22.9.-08.