1027. Tatu Leppäsestä uusi oikeusneuvos

1. Kor­kein oi­keus (KKO) esit­ti eilen täysistunnossaan, et­tä 1.9. täy­tet­tä­vään jä­se­nen eli oikeusneuvoksen vir­kaan ni­mi­te­tään Hyvinkään kä­rä­jäoi­keu­den laa­man­ni, oi­keus­tie­teen toh­to­ri Ta­tu Lep­pä­nen. Oi­keus­mi­nis­te­riö tu­lee esit­te­le­mään vi­ran täyt­töä kos­ke­van asian val­tio­neu­vos­ton ylei­sis­tun­nos­sa. Pää­tök­sen ni­mi­tyk­ses­tä te­kee ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti. Virka tuli avoimeksi oikeusneuvos Kari Kitusen jäädessä eläkkeelle.

2. Korkeimmassa oikeudessa on presidentti ja 18 jäsentä, yhteensä siis 19 tuomaria. Lain mukaan KKO:ssa pitää olla vähintään 15 jäsentä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ruotsissa, jonka väkiluku on kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa, korkeimpaan oikeuteen (Högsta domstolen, HD) kuuluu vain 16 jäsentä eikä siellä ole presidenttiä vaan puheenjohtaja. Ruotsin HD käsittelee vuosittain noin 4 000 asiaa eli noin puolet enemmän kuin Suomen KKO. Ruotsin HD:ssa ratkaisujen tekemiseen osallistuu itse asiassa vain 14 jäsentä ("dömande justitiråden"), sillä oikeusneuvoksista (justitieråd) kaksi toimii vuorollaan lagrådetin (laintarkastuskunnan) jäsenenä. Ennakkopäätöksinä eli prejudikaatteja kumpikin ylin tuomioistuin julkaisee vuosittain noin sata ratkaisuaan.

3. Tatu Lep­pä­nen, joka täyttää tässä kuussa 48 vuotta, on toi­mi­nut Hy­vin­kään kä­rä­jäoi­keu­den laa­man­ni­na vuo­des­ta 2014 al­kaen. Hä­nel­lä on tuo­miois­tuin­ko­ke­mus­ta usean vuo­den ajal­ta myös Vantaan kä­rä­jä­tuo­ma­rin (2010-2014) ja ma. ho­vioi­keu­den­neu­vok­sen (Helsingin HO:ssa) se­kä kor­keim­man oi­keu­den esit­te­li­jän teh­tä­vis­tä. Ai­kai­sem­min Lep­pä­nen on toi­mi­nut  4-5 vuotta tut­ki­mus­teh­tä­vis­sä eli tarkemmin sanottuna prosessioikeuden assistenttina Hel­sin­gin ylio­pis­ton ri­kos- ja pro­ses­sioi­keu­den lai­tok­sel­la ja pitkään (2001-2010) lain­sää­dän­tö­neu­vok­se­na oi­keus­mi­nis­te­riön lain­val­mis­te­luo­sas­tol­la se­kä ly­hyen ajan edus­kun­nan oi­keu­sa­sia­mie­hen­sih­tee­ri­nä. Leppänen on prosessualisti eli hänen tut­ki­mus- ja lain­val­mis­te­lu­työn­sä on pai­not­tu­nut pro­ses­sioi­keu­teen, eri­tyi­ses­ti si­vii­lip­ro­ses­si-, to­dis­te­lu- ja ulo­sot­to-oi­keu­den aloil­le. Li­säk­si Lep­pä­nen on toi­mi­nut pu­heen­joh­ta­ja­na, jä­se­ne­nä tai asian­tun­ti­ja­na lu­kui­sis­sa eri työ­ryh­mis­sä oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la. Viimeksi Leppänen oli toisena selvitysmiehenä pohtimassa kysymystä tuomioistuinviraston perustamisesta. 

4. Tatu Leppäsestä KKO saa pätevän ja monipuolisen kokemuksen omaavan jäsenen, joka on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja toiminut tutkijana yliopistossa, lainsäädäntöneuvoksena 10 vuotta ja viimeksi  5-6 vuotta tuomarina pääkaupunkiseudulla. Leppäsen erityisala on prosessioikeus, tarkemmin sanottuna siviiliprosessioikeus. Tutkijana ja lainvalmistelijana hän on perehtynyt laajasti myös todistusoikeuteen ja ulosotto-oikeuteen.

5. Leppänen väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1998 hieman yli 400-sivuisella väitöskirjalla, jonka nimenä on Riita-asian valmistelu todistusaineiston osalta. Erinomaisen ajankohtainen teema, sillä alioikeusmenettelyn uudistus oli ollut tuolloin voimassa vasta muutaman vuoden. Väitöstilaisuus pidettiin Porthanian luentosalissa III  toukokuun 29. päivänä, jolloin Leppänen oli 29-vuotias. Kustoksena toimi professori Juha Lappalainen ja itse olin virallisena vastaväittäjänä. Tatu on muistellut väitöstilaisuutta kokoomateoksessa Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita toteamalla mm., että tilaisuus oli muuten ok, mutta "vastaväittäjä Virolainen hiillosti koko ajan"! Noo, en nyt tiedä, oliko kyse sentään väittelijän "hiillostamisesta", sillä on syytä muistaa, että vastaväittäjän tehtäviin nimenomaisesti kuuluu olla kriittinen ja kaivella väitöksestä mahdollisia puutteita ja vikoja. Leppäsen väitöstutkimuksen ansiot olivat toki painavat ja niinpä saatoin loppulausunnossani samoin kuin tiedekunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa, joka on julkaistu Lakimies-lehdessä (1/1999 ss.113-141), todeta, että Tatu Leppäsen väitöstutkimus on erinomaisen hyvä.

6. Väitökirjan arvosanalautakuntaan kuuluivat Juha Lappalainen, professori Hannu Tapani Klami ja minä virallisena vastaväittäjänä. Esitin väitöstutkimukselle toiseksi korkeinta arvosanaa eli eximiaa, jonka Lappalainen ilmoitti hyväksyvänsä. Klami yritti hieman pullikoida vastaan puhellen jotakin magnasta ja sen riittävyydestä, mutta kun me Juhan kanssa pidimme päämme, Hannu Tapani huomasi pian pulinansa turhaksi, ja niin lautakunta päätyi yksimielisesti eximian kannalle. Tiedekuntaneuvosto oli, niin ikään yksimielisesti, samalla kannalla, jotenTatu Leppäsestä leivottiin oikeustieteen tohtori (OTT) eximian arvoiseksi katsotulla väitöstutkimuksellaan. Leppäsen väitöskirja on edelleen "täyttä rautaa" myös oikeuskäytännössä, joten tuomarit joutuvat, jos ovat tehtävänsä tasalla, selailemaan opusta varsin usein. Jälkeenpäin olen ajatellut, että Leppäsen väikkäristä olisi aivan hyvin antaa arvosanaksi jopa laudaturin.

7. Väitoskirja ei ole Leppäsen ainoa julkaisu, sillä hän on kirjoittanut Asko Välimaan kanssa paljon käytetyn kirjan Muutoksenhaun pääpiirteet (4. painos 1998) ja 2000-luvulla yhdessä professori Tuula Linnan kanssa kirjat Ulosottomenettely ja Ulosmittaus ja myynti, joista kummastakin on otettu toinen painos. Jo vuonna 1992 Leppänen oli julkaissut kirjan Vahinkoedellytys konkurssitakaisinsaannissa. Leppäsen kaveri Asko Välimaa ilmoittautui myös pari kolme kertaa oikeusneuvoksen virkaan ja hänet rankattiin KKO:ssa pohdinnoissa kärkipään hakijaksi. Enää Välimaa ei ilmeisesti tule tavoittelemaan KKO:n jäsenyyttä, sillä hänet nimitettiin keväällä oikeusministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli  kansliapäälliköksi, onnittelut tästä! Olisi ollut hauska seurata, mitä parivaljakko Leppänen - Välimaa olisi saanut yhdessä aikaan KKO:ssa. Täytyy todeta, että kyllä prosessualisteilla on kysyntää, sillä onhan myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka "prosessioikeuden miehiä" ja sama luonnehdinta pätee myös eduskunnan oikeusasiamiehenä olevaan Petri Jääskeläiseen. 

8. Monet asian harrastajat odottivat, että Tatu Leppänen jatkaisi hyvin alkanutta tutkijan uraansa yliopistolla, sillä hänessä oli selvästi professoriainesta. Leppänen nimitettiin Helsingin yliopiston prosessioikeuden dosentiksi 2002. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Leppänen päätti jättää yliopiston ja siirtyä lainvalmistelijaksi ja sittemmin tuomariksi. Tätä voidaan pitää prosessioikeuden tutkimuksen kannalta hieman harmillisena, sillä esimerkiksi Juha Lappalaisen erinomainen kirjasarja Siviiliprosessioikeus (I ja II) odottaisi kolmatta osaa sekä kahden ensimmäisen osan päivittämistä ja täydentämistä. Tatu Leppänen olisi ollut pätevä jatkamaan Lappalaisen kesken jäänyttä kirjallista työtä.

9. Kun Tatu Leppänen nimitettiin  elokuussa 2014 Hyvinkään käräjäoikeuden laamanniksi, paikallinen Aamuposti -niminen lehti julkaisi asiasta uutisen otikolla "Dosentti ryhtyi tuomariksi"- ikään kuin tuomariksi noin vain "ryhdyttäisiin". Leppänen sanoi tuolloin lehdelle, että nuorempana häntä kiinnosti tutkimus, mutta sitten elämä alkoi konkretisoitua ja ihmiskohtalot kiinnostaa. Leppäsen mukaan hän on koko ajan "lähestynyt kenttää". 


10. Voihan tuomarinuran toki noinkin tehdä. Itse tein asiat toisessa järjestyksessä, sillä aloitin oman urani hovioikeuden viskaalina ja "ryhdyin" vakinaiseksi tuomariksi 33-vuotiaana. Kun tuomarin työ alkoi tuntua toisinaan hieman pitkästyttävältä, vaihdoin "kenttää" ja aloin professoriksi. Niin tai näin, pääasia on, ettei tyydy tekemään koko ikänsä aina vaan samoja "hommia" sen kummempia ajattelematta. Hyvä tuomari selvittää aina itselleen, mitä oikeustieteen tutkimuksessa on meneillään. Tutkijan puolestaan kannattaa jatkuvasti pitää silmällä, mitä tuomioistuimissa tapahtuu ja miten tutkijan opit ja tulkintasuositukset "purevat" käytännössä.

982. KKO:n presidentiksi Timo Esko

1. Nyt on vihdoin varmistunut, että korkeimman oikeuden uudeksi presidenttiksi tulee ensi vuoden alusta oikeustieteen tohtori Timo Esko (63). Valtioneuvosto nimittäin teki eilen tasavallan presidentille tätä tarkoittavan esityksen. Tasavallan presidentti päätti nimityksestä tänään 20. marraskuuta.

2. Korkeimman oikeuden presidentin nimittämismenettelystä ei laissa ole tarkempia säännöksiä. Asian valmistelu tapahtuu vakiintuneen käytännön mukaisesti siten, että oikeusministeri käy nimitysasiasta etukäteen keskusteluja sekä korkeimman oikeuden että tasavallan presidentin kanssa. Korkein oikeus käsittelee nimitysasiaa täysistunnosssaan, jolloin talon "omasta ehdokkaasta" voidaan myös äänestää. Näiden keskustelujen, kuulemisten ja korkeimman oikeuden kannanoton pohjalta oikeusministeriö valmistelee valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen tasavallan presidentille esiteltäväksi.

3. Minulle Timo Eskon nimitys varmistui itse asiassa jo lokakuun alussa, jolloin tuli tietoon, että korkeimman oikeuden jäsenistä koostunut lähetystö oli käynyt Turussa varta vasten pyytämässä Timo Eskoa ilmoittautumaan avoinna olevaan virkaan. Korkeimman oikeuden mielipide painaa ko. nimitysmenettelyssä kaikkein eniten eikä sen tahdosta  liene aiemminkaan juuri poikettu. 

4. Olen kirjoittanut blogissa KKO:n presidentin valinta-asiassa aiemmin jo ainakin kolme kertaa.  Ks. blogit 856/5.7.2014 "Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari?" (kappaleet 11-12), 900/12.12.2014 "Kenestä EIT-tuomari 2016-2025? (kappaleet 8-9) ja 967/4.10.2014 "Timo Eskosta KKO:n uusi presidentti". Vm. kirjoituksessa saatoin siis jo itse "vahvistaa", että Timo Eskon nimitys on kypsää kauraa eli varma asia.

5. Ensimmäisen kerran eli heinäkuussa 2014 tartuin ko. asian merkeissä kynään heti, kun ilmeni, että korkeimman oikeuden nykyinen presidentti Pauliine Koskelo oli ilmoittautunut ensi vuoden alussa vapautuvaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomarin virkaan. Pidin Koskelon valintaa varmana, joten pohdinnan saattoi suunnata oitis siihen, kenestä voisi tulla Koskelon seuraaja KKO:n päällikkötuomarina. 

6. Pidin selvänä, että presidentin virkaa hakisivat ainakin Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko ja Helsingin hovioikeuden presidenti Mikko Könkkölä, jotka ovat molemmat toimineet aiemmin KKO:n oikeusneuvoksena. Lisäksi ennakoin, että virkaa saattaisi hakea myös oikeusneuvos Tuula Pynnä. Kävi kuitenkin niin, että virkaan ilmoittautuivat vain Timo Esko ja Mikko Könkkölä. Oma suosikkini virkaan ei ollut Mikko Könkkölä, jonka voidaan katsoa edustavan tavallaan "vasemmistoa", vaan "porvarisiipeen" lukeutuva Timo Esko. 

7. Timo Esko on toiminut Turun hovioikeuden presidenttinä vuodesta 2012. Sitä ennen hän oli kuusi vuotta oikeusneuvoksena korkeimmassa oikeudessa (2006-2012). Oikeusministerin tiedotteen mukaan Esko on aiemmin työskennellyt muun muassa professorina ja hallintojohtajana Helsingin yliopistossa (1987-92). Lisäksi Esko on toiminut mm. lakimiehenä, asianajajana ja osakkaana asianajotoimistoissa (1992-2006). - Tätä kuvausta voitaisiin täydentää siten, että Timo Esko ei ole toiminut professorin vakinaisessa virassa, vaan hän on hoitanut "ainoastaan" vt:nä kansainvälisen yksityisoikeuden apulaisprofessorin virkaa 1983-85 ja yleisen oikeustieteen ja kv. yksityisoikeuden professorin virkaa 1986-87. Yleisen oikeustieteen ja kv. yksityisoikeuden professorin vakinaiseen virkaan Helsingin yliopistossa nimitettiin vuonna 1988 Hannu Tapani Klami (1945-2002); olisiko Timo Esko siis hävinnyt  ko. viranhaun Klamille?

8. OM:n tiedotteen mukaan Timo Esko on ollut jäsen ja asiantuntija oikeusministeriön asettamissa työryhmissä ja osallistunut lainvalmisteluun. Hänellä on ollut useita luottamustehtäviä muun muassa tuomarijärjestöissä. Esko on Suomen edustaja Euroopan Neuvoston piirissä toimivassa neuvoa-antavassa tuomarikomiteassa (CCJE).

9. Yksi aika merkittävä asia OM:n tiedotteessa on Timo Eskon meriittejä lueteltaessa kuitenkin tyystin sivuutettu. Tarkoitan Timo Eskon toimintaa välimiehenä. Juristipiireissä Esko tunnetaan ahkerana ja usein käytettynä välimiehenä, hänen tiedetään toimineen välimiehenä myös oikeusneuvoksena ollessaan. Siitä, onko hän hoitanut välimiestehtäviä myös hovioikeuden presidentin viran ohella, minulla ei ole tietoa. Timo Esko on toiminut Suomen Välimiesyhdistyksen hallituksen jäsenenä vuodesta 1996 aina 2010-luvulle saakka, mikä kuvastaa Timo Eskon välimiehenä nauttimaa arvostusta. Kuten tiedämme, osa korkeimman oikeuden nykyisistä jäsenistä toimii aika usein välimiehenä. Timo Eskon toiminta välimiehenä lienee yksi tekijä, joka on ollut omiaan saamaan mainitut oikeusneuvokset puoltamaan Timo Eskon valintaa KKO:n uudeksi presidentiksi. Mikko Könkkölä lienee toiminut välimiehenä vain harvoin.

10. Mikko Könkkölä on meritoitunut urallaan lähinnä pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana, hänen toimikautensa OM:n palveluksessa kesti noin 27 vuotta. Sieltä hän "pomppasi" suoraan KKO:n jäseneksi vuonna  2001. Pauliine Koskelo toimi OM:n lainvalmistelutehtävissä noin 15 vuotta ja Leif Sevónkin lähes 10 vuotta. Olisi ollut hieman omituista, jos korkeimman oikeuden presidentiksi olisi nimitetty jälleen lainvalmistelijana ansioitunut lakimies, sillä se olisi ollut jo kolmas kerta putkeen. Tältä kannalta asiaa katsottaessa on hyvä, että KKO:n päällikkötuomariksi nimitettiin nyt kahta edeltäjäänsä monipuolisemman kokemuksen ja myös käräjäsalikokemusta omaava lakimies ja entinen asianajaja. Timo Esko lienee ensimmäinen päätoimisena asianajajana pitkään toiminut juristi KKO:n presidenttinä.

11. Helsingin Sanomissa oli tänään Timo Eskon haastattelu otsikolla "Riippumattomuus on tärkeä asia". Esko sanoo olevansa erityisen ylpeä suomalaisista tuomareista, sillä nämä ovat korkean moraalin omaavia "lahjomattomia tuomareita jotka tekevät  työtänsä vaikeissa oloissa kaikella tarmolla". Vastanimitetyn ylimmän oikeuden päällikkötuomarin tulee toki lausua näin jo "virkansa puolesta". Timo Esko voi toki puhua ja vastata vain yleisistä tuomiostuimista ja niiden tuomareista, ei hallintotuomioistuimista, jotka muodostavat yleisistä tuomioistuimista erillisen oman organisaationsa. 

12. Suomessa ei ole korruptoituneita tuomareita, mutta tämä tai Eskon mainitsema tarmokkuus tai edes korkea moraali ei ole toki ainoa asia tai ominaisuus, jota hyvältä tuomareilta edellytetään. Tuomareilta edellytään ennen kaikkea korkeaa ammattitaitoa, jonka avulla oikeusprosessin laatua ja myös tehokuutta voidaan merkittävästi parantaa. Oikeudenkäytön laatu ei ole kiinni yksinomaan resurssien riittävyydestä, vaikka niin yleisesti yritetään uskotella. Tuomareiden  ammattitaidosta voidaan toki esittää erilaisia mielipiteitä. Varovaisesti voidaan sanoa, että tuomareiden ammattitaidossa ja -etiikassa on suuria eroja.

13. Timo Esko tuntuu tyrmäävän viime aikoina aika usein ilmoille heitetyn aloitteen tai ajatuksen siitä,  että valittaminen käräjäoikeuden ratkaisemista näyttökysymyksistä tulisi evätä. Esko on tässä suhteessa realisti, realistisempi kuin edeltäjänsä Pauliine Koskelo, sillä hän toteaa,  ettei sanottu ehdotus tai idea menisi läpi. Eskon mukaan olisi realistisempaa ajatella, että  "alioikeuskäsittely nauhoitetaan ja todistelu katsotaan hovioikeudessa nauhalta." 

14. Olen ollut samaa mieltä mieltä jo ainakin reilut kymmen vuotta. Kun hovioikeusmenettelyä Suomessa viimeksi viisi tai kuusi vuotta sitten laajemmin uudistettiin (HE 105/2009 vp), olisi mallia tullut ottaa tässä suhteessa Ruotsista, jossa tehdään juuri Timo Eskon mainitsemalla tavalla. Ehdotin tätä omassa lausunnossani, mutta OM:n lainvalmistelijat ja asiantuntijat eivät halunneet ottaa ehdotustani kuuleviin korviinsa. Paradoksaalista on, että hovioikeusmenettelyn uudistamista pohtineen toimikunnan puheenjohtajana oli KKO:n "oma mies" eli oikeusneuvos Kari Kitunen. Timo Eskon nyt peräänkuuluttama Ruotsin malli sivuutettiin Kitusen johtaman toimikunnan mietinnössä (OM 2006:28) muutaman rivin toteamuksella, siis täysin, koska toimikunta ei halunnut ottaa sanottua mallia edes käsittelyn kohteeksi. 

15. Tämä tuntuu tietenkin jokseenkin käsittämättömältä, mutta sellaista lakien valmistelu Suomessa nyt vain "sattuu" olemaan! Järkeviä ehdotuksia on vaikea saada läpi, mutta sen sijaan vähemmän järkevät ja oikeusturvaa kaventavat ehdotukset menevät läpi suorastaan "heittämällä". Esimerkkinä viimeksi mainituista uudistuksista voidaan mainita hovioikeuden jatkokäsittelylupa, jonka soveltamisala on meillä paljon laajempi kuin Ruotsissa. Sen avulla asianosaisten tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta on kavennettu ja rajoitettu merkittävästi.

16. Yhdyn myös Timo Eskon näkemykseen tuomioistuinviraston tarpeellisuudesta.  Oikeusministeriöstä erillisen viraston tai johtokunnan perustamista on pidettävä tärkeänä nimenomaan tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamisen kannalta.  Muissa pohjoismaissa aina Islantia myöten tuomioistuinten keskushallinnon siirtäminen itsenäiselle tuomarivetoiselle elimelle on toteutettu jo vuosia, Ruotsissa jopa vuosikymmeniä sitten, mutta täällä meillä EU:n itärajalla hankkeesta asiasta ei vain tahdo tulla valmista, ei sitten millään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea teki 2003 viraston tai johtokunnan perustamisesta perusteellisen ehdotuksen (KM 2003:3), mutta kun oikeusministerinä sattui tuolloin olemaan Johannes Koskinen (sd), niin tuo mainio ehdotus päätettiin haudata ministeriössä kaikessa hiljaisuudessa. Koskisen seuraajat eli Tuija Brax ja Anna-Maja Henriksson eivät myöskään saaneet oikeusministereinä ko. asiassa mitään aikaan, ja nykyiseltä oikeus-ja työministeriltä Jari Lindströmiltä lienee turha odottaa minkäänlaista aloitteellisuutta asiassa. Tuomioistuinvirastosta eli virallisesti tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta valmistui kyllä viime vuoden lopulla kahden selvitysmiehen laatima ansiokas mietintö, mutta tämän jälkeen mainittu tärkeä hanke on kokenut oikeusministeriössä tutun kohtalon: asiasta ei puhuta eikä pukahdeta enää yhtikäs mitään.  Juha Sipilän hallitusohjelmassa tai edes sen liitteissä ei mainita myöskään mitään tjuomioistuinviraston perustamisesta. 

17. Timo Esko kertoo HS-haastattelussaan harrastavansa vapaa-aikanaan juridiikkaa ja metsänhoitoa; hänellä on metsätila Keuruulla. Mitähän kaikkea juridiikan harrastamiseen vapaa-ajalla voisi sisältyä? Luultavasti myös välimiestehtävien hoitamista, sillä sitä edes hovioikeuden presidentiltä ei ole Suomessa kielletty. KKO:n presidentti ei sen sijaan voi toimia välimiehenä. Lakimiesmatrikkelissa 2011 Timo Eskoo mainitsee harrastavansa myös umpihankihiihtoa. Noo, hyvänä lumitalvena tuota uljasta lajia voi varmaan harrastaa vaikkapa Keuruun metsissä.

18. Timo Esko on 63-vuotias, joten hän ehtii olla KKO:n presidenttinä vain eilut neljä vuotta. Se on suhteellisen lyhyt aika, mutta siinäkin ehtisi kyllä saada paljon aikaan, jos vain tahtoa riittää. KKO:n omissa menettelytavoissa olisi aika paljon kehittämisen tarvetta.  Eskon edeltäjä Koskelo paneutui vanhana lainvalmistelijana muutamiin sellaisiin asioihin, jotka eivät edes kuulu KKO:n presidentin toimenkuvaan. Timo Eskon toivoisi presidenttinä jättävän iäikuisen resursseista ruikuttamisen, oikeusministerin ja oikeusministeriön jatkuvan mollaamisen sekä KHO:n suuntaan tapahtuvan piikittelyn vähemmälle ja keskittyvän toden teolla lainkäytön laadun parantamiseen yleisissä tuomioistuimissa. Siinä presidentille riittäisi työsarkaa yllin kyllin. Se, miten asiassa tulee käymään, jää nähtäväksi.

967. Timo Eskosta KKO:n uusi presidentti

1. Korkeimman oikeuden presidentti vaihtuu ensi vuoden alussa. Nykyinen päällikkötuomari Pauliine Koskelo (59) lähtee niin sanotusti lätkimään hommasta eli siirtyy 1.1.2016 lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi kaudelle, joka kestää yhdeksän vuotta. 

2. Juristipiireissä pidetään lähes varma, että Pauliine Koskelo ei tyydy EIT:sssä(kään) rivituomarin tehtävään, vaan tähtää EIT:n presidentiksi. Saa nähdä, miten tavoitteessa käy. Koskelo on palkittu parina kolme viime vuonna mm. parilla kunniatohtoriudella ja vuoden lakimiehen tittelillä. Viime perjantain Lakimiesiiton järjestämässä Tuomaripäivässä hänen kouraansa lätkäistiin ikään kuin läksiäislahjaksi K.J Ståhlberg -mitali.

3. Kenestä uusi KKO:n presidentti? Olen käsitelyt ko. asiaa blogissa lyhyesti jo aiemmin ja veikannut, että vrkaa hakevat ainakin Mikko Könkkölä ja Timo Esko. He ovat molemmat hovioikeuden presidenttejä, Könkkölä Helsingissä ja Esko Turussa.  Kumpikin on toiminut aiemmin KKO:n jäsenenä, Könkkölä 2001-2005 ja Esko 2006-2012.

4. Hakuaika päättyi 30.9. Ennustukseni toteutui, sillä sekä Könkkölä että Esko ovat ilmoittautuneet virkaan. He ovat myös viran ainoat hakijat, mikä tarkoittaa sitä, että yksikään KKO:n oikeusneuvoksista ei ollut virasta kiinnostunut. Missä vika, "paska homma" vai mikä? Presidentin palkka ei ole häikäisevän korkea, vain 12 640 euroa kuukaudessa.

5. Mikko Könkkölä ja Timo Esko alkavat olla jo ikämiehiä, sillä molemmat ovat syntyneet vuonna 1952 ja ovat nyt 63-vuotiaita. Kun  virassa voi olla 68-vuotiaaksi, jää uuden presidentin virkakausi varsin lyhyeksi eli 4-5 vuoden pituiseksi. Kyse on siis tietyllä tavalla ylimenokauden päällikkötuomarista. Pauliine Koskelosta tuli KO:n presidentti 49-vuotiaana ja Olavi Heinosesta 51 vuoden ikäisenä.

6. Toimittaja Ari Mölsä, hänkin muuten lakimiehiä, on pohtinut  valintaa Yle Uutisissa tähän tapaan.

7. Kumpikin hakija on ollut tuomarina KKO:ssa ja hovioikeudessa, hovioikeudessakin ainoastaan päällikkötuomarina. Könkkölä hakeutui KKO:n jäseneksi toimittuaan aiemmin lähes 30 vuotta (1974-2001) oikeusministeriön lainvalmistelijana eli lainsäädäntösihteerinä, lainsäädäntöneuvoksena ja lainsäädäntöjohtajana; sangen tyypillinen hallintoura siis. Samanlaista virkamiesuraa KKO:n jäseneksi eteni myös Pauliine Koskelo, sillä myös hän on toiminut pitkään oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Könkkölä pyrki myös oikeuskansleriksi, mutta hävisi Jaakko Jonkalle.

8. Timo Eskolla on Könkkölää monipuolisempi lakimiesura takanaan. Hän toimi ennen oikeusneuvoksen nimitystään reilut 10 vuotta asianajajana, eli hän ei ole esiintynyt oikeussalissa yksinomaan tuomaripöydän takana. Könkkölä on OTK, mutta Timo Esko on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi 1986 kansainvälisen yksityisoikeuden alalta ja ollut yliopistossa assitenttina ja vt. professorina. Esko on toiminut myös Helsingin yliopiston hallintojohtajana (1987-92) ja Defensor Legis -lehden päätoimittajana (1994-2006). Timo Esko tunnetaan ahkerana välimiehenä; kuten tiedämme, KKO:ssa arvostetaan välimiesjuristeja. Kummallakin hakijalla on laaja kielitaito.

9. Lakimiesten keskuudessa molempia kilpahakijoita arvostetaan, tosin hieman eri piireissä. Timo Esko on herrasmies ja hillityn porvarin perikuva. Mikko Könkkölä on räiskyvämpi persoona, joka tunnettiin nuorena juristina vasemmistoradikaalina. Hänet lienee nimitetty OM:n lainsäädäntöneuvokseksi Skdl:n kiintiöstä; 70- ja 80-luvuilla lainsäädäntöneuvoksen virat olivat yleensä jäsenkirjaa edellyttäviä tehtäviä. Mikon isä oli asianajaja Erkki Könkkölä, jonka tapasin istuessani 1968 auskultanttina käräjiä Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä. Mikon poika Justus on siviilioikeudesta väitellyt  OTT, joka on toiminut vuoden verran (2003-2004) lakimiehenä Timo Eskon asianajotoimistossa. Mikko Könkkölä on ottanut hovioikeuden presidenttinä vastaan runsaasti hänelle tarjottuja lainvalmistelutehtäviä - kerran OM:n mies, aina OM:n mies -  mikä on saattanut hieman haitata maan suurimman hovioikeuden päällikkötuomarin viranhoitoa.

10. Kumpi hakijoista tulisi valita tehtävään? KKO:n presidentin nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston yleisistunnossa. KKO ei tee virkaesitystä - kuten oikeusneuvoksen nimitysmenettelyssä - vaan asian valmistelu ja esittely valtioneuvostossa kuuluu oikeusministerille. Oikeusministeriö hankkii kuitenkin asiasta KKO:n lausunnon ja tämä lausunto todellisuudessa ratkaisee valinnan - näin tapahtui myös Pauliine Koskelon valinnan yhtyedessä - sillä tuskinpa oikeusministeri Jari Lindströmillä tai valtioneuvostolla on kanttia poiketa lausunnosssa.

11. Tavallisesti varsin luotettavalta taholta olen kuullut, että korkein oikeus on käytännössä epävirallisesti  jo ratkaissut kantansa. KKO:n oikeudenneuvoksista koostuva lähetystö  - ei siis mikä tahansa karvalakkilähetystö - on nimittäin käynyt Turun hovioikeudessa tapaamassa Timo Eskoa ja pyytänyt, että tämä ilmoittautuisi presidentin virkaan. Käynti tepsi, sillä tämän jälkeen Timo Esko jätti ilmoittautumisensa.

12. Minusta KKO:n jäsenistö on tehnyt oikean valinnan, sillä kyllä minäkin näkisin KKO:n presidenttinä mieluummin Timo Eskon kuin Mikko Könkkölän. Olisi aikamoinen yllätys, jos korkeimman oikeuden sana ja lausunto asiassa ei painaisi, vaan virkaan nimitettäisiin Könkkölä. Tämän jutun otsikosta voitaisiin siis poistaa kysymysmerkki.

13. Timo Eskon suhteellisen lyhyeksi jäävällä kaudella korkeimmassa oikeudessa ei tapahtune merkittäviä muutoksia. Uudella presidentillä ei liene tarvetta aukoa koko ajan päätään ja puuttua tuomioistuinlaitoksen epäkohtiin ja kehittämiseen yhtä räyhäkkäästi kuin edeltäjällään. Sellainen asenne ei edes sovi ylimmän tuomioistumen päällikkötuomarille.

949. Uusi oikeusneuvos

1. Blogijutussa nro 943/13.5.-15 kirjoitin korkeimmassa oikeudessa (KKO) avoinna olevan jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttämisestä. Mainitsin kirjoituksessa virkaan ilmoittautuneiden lakimiesten nimet.

2. Tänään KKO on esittänyt, että 1.9.2015 täytettävään jäsenen virkaan nimitetään hovioikeudenneuvos, oikeustieteen lisensiaatti Tuomo Antila. Antila on 47-vuotias ja hän työskentelee nykyisin Helsingin hovioikeuden jäsenenä. KKO:n tiedotteessa kerrotaan lyhyesti Antilan tähänastisesta urasta. Antila on julkaissut vuonna 2007 kirjan "Edunvalvontavaltuutus".

KKO:n tiedote

3. Oikeusministeriö tulee piakkoin esittelemään viran täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimitysasiassa tekee tasavallan presidentti. Antilan nimitys on kuitenkin varmaa, sillä valtioneuvosto ja presidentti eivät poikkea KKO:n virkaesityksistä. Käytännössä KKO täydentää itse itseään.

4. Tuomo Antilalla on monipuolinen kokemus, mikä on varmaankin ollut eräs virkaesitystä puoltava peruste. Hän ohitti valinnassa useita vanhempia ja kokeneempia juristeja. Jotkut pitivät melko varmana, että KKO esittäisi virkaan EIT:n tuomarina vuoden 2007 alusta toiminutta Päivi Hirvelää, jonka virkakausi Strasbourgissa päättyy tämän vuoden lopussa.

5. En tunne Tuomo Antilaa, mutta olen kuullut eri tahoilta, että häntä pidetään taitavana lakimiehenä. KKO saa siten hänestä pätevän ja pitkäaikaisen jäsenen. 2000-luvulla useimmat KKO:n jäsenet on nimitetty virkaan yli 50-vuotiaina.

6.  Muistan nyt, että olen itsekin ja jo aika kauan sitten pannut merkille, että Tuomo Antila on taitava juristi. Tämä käy ilmi ennakkopäätöksestä KKO 1999:63, jossa sillloinen vt. nuorempi oikeussihteeri Antila toimi KKO:n esittelijänä. Tapauksessa oli kysymys yhdestä lempiaiheestani eli väittämistaakasta (OK 24:14.2, nykyisin ko. säännös on OK 24:3.2:ssa ) ja toisaalta tosiseikkaan vetoamisen prekludoitumisesta hovioikeudessa (OK 25:15.2, nykyisin OK 25:17.1). Antila jätti ratkaisuun KKO:n päätöksestä poikkeavan mietintönsä, mikä näyttää olevan nykyisin melko harvinaista. 

KKO 1999:63

7. En ryhdy tässä tarkemmin analysoimaan ko. ratkaisua. Olen kritisoinut sitä muutaman sivun verran Lakimies-lehdessä vuonna 2000 (numero 8) julkaistussa artikkelissani "Väittämistaakasta vieläkin vähäsen"  (sivut 1155-1169). KKO joutui ratkaisussa äänestämään. Enemmistö eli presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Mikko Tulokas ja Markku Arponen olivat sitä mieltä, etteivät alemmat oikeudet olleet rikkoneet väittämistaakkanormia. Enemmistön perustelut ovat kuitenkin hyvin niukat ja minun v. 2000 esittämäni arvion mukaan myös virheelliset; olen samaa mieltä edelleen. 

8. KKO:n vähemmistö (Palaja ja Suhonen) perusteli omaa mielipidettään enemmän ja enemmistöä paremmin. Minusta selvästi parhaimmat perustelut asiassa esitti  - kuten myös edellä mainitussa artikkelissani totesin - kuitenkin jutun esittelijä Tuomo Antila. Hän oli mietinnössään väittämistaakan tiukan soveltamisen kannalla; olen itse ollut kirjoissani ja artikkeleissani samalla kannalla. Antila ratkaisi myös prekluusiokysymyksen oikein ja kirjoitti ratkaisuehdotukselleen tältäkin osin asianmukaiset perustelut.

9. Kehuin Lakimies-lehden jutussani myös Tuomo Antilan omaksumaa pro et contra -argumentointia ja perustelutapaa. Totesin, että Antilan ko. tapauksessa harjoittama pro et contra -näkökohtien avoin punninta on esimerkillistä tuomion perustelemista. Hieman piruillakseni - minulla on sellaiseen joskus taipumusta - lisäsin vielä, että olisi toivottavaa, jos myös KKO:n jäsenistö alkaisi pikku hiljaa siiirtyä ko. perustelemistavan käyttämiseen. Toivomukseni on kuultu, sillä nykyisin KKO:n perustelut ovat parantuneet ja myös pro et contra -perusteluja käytetään useimmissa tapauksissa.

10. Olen edelleen sitä mieltä, ettei KKO ratkaissut tapauksessa 1999:63 väittämistaakkaa oikein. Mutta mitäpä tuolle nyt enää mitään mahtaa! Vastaus siihen, miten ko. tapaus olisi tullut ratkaista, löytyy Tuomo Antilan mietinnöstä. Kuten sanottu, se on hyvä, mutta vielä täydellisempi se olisi ollut, jos esittelijä olisi viitannut perusteluissaan myös oikeuskirjallisuudessa väittämistaakasta ko. osin esitettyihin käsityksiin. 

11. Kuten tiedämme, oikeuskirjallisuuteen viittaaminen tuomion perusteluissa on ollut KKO:ssa pannassa, käytännössä siis itse asiassa kiellettyä. Muiden maiden ylimmissä tuomioistuimissa sitä vastoin on vallalla toisenlainen käytäntö. Ehkäpä käytäntö - tässäkin suhteessa siis - kuitenkin pikku hiljaa muuttuu, kun KKO:een saadaan entistä enemmän todella päteviä jäseniä.

12. Viime syksynä Helsingin yliopistossa tarkastettiin OTL Jari Vaitojan  500-sivuinen ja muutenkin seikkaperäinen väitöskirja "Väittämistaakka, tuomarin kyselyvelvollisuus ja pakottavaan yksityisoikeudelliseen sääntelyyn perustuvien vaatimusten tutkiminen siviiliprosessissa". Se on oikein hyvä ja perusteellinen väitöstutkimus. Vaitoja käsittelee kolmessa eri kohdassa myös ratkaisua KKO 1999:63 (s. 78, 81 ja 86). Minulle ei valitettavasti selvinnyt, hyväksyykö Vaitoja KKO:n ratkaisun vai ei. Väittelijän olisi kannattanut kiinnittää huomiota myös jutun esittelijän mietinnössä esitettyihin näkökohtiin.

943. Kenestä seuraava oikeusneuvos?

1. Poliisilylijohtajan viran lisäksi parhaillaan on meneillään myös korkeimman oikeuden (KKO) jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttäminen. Olen selostanut aiemmin useita oikeusneuvoksen virkanimitystapauksia. 

2. Tällä kerralla KKO:n jäsenen virkaan on ilmoittautunut 14 lakimiestä, joista kaksi on pyytänyt, ettei heidän nimeään saatettaisi julkisuuteen. En paljasta heidän nimiään, mutta voin omana mielipiteenäni todeta, ettei näilä kahdella liene mahdollisuutta tulla virkaan nimitetyksi.

3. Muut 12 hakijaa ovat KKO:n tiedoksi toimittaman listan mukaan - ilmeisesti ilmoittautumisjärjestyksessä - seuraavat 

Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Jukka Lindstedt, Tuomas Pöysti, Petri Mäntysaari, Ari Kyllönen, Anne Ekblom-Wörlund, Markku Fredman, Riitta Ollila ja Jaakko Rautio.

4. Hieman toistakymmentä hakijaa siis - virallisesti siis virkaan ilmoittautujaa - mikä on aika lailla normimäärä; joskus oikeusneuvoksen virkaan on ilmoittautunut parikymmentä lakimiestä. Edellisen kerran KKO:n jäsenen virkaan virkaan nimitettiin 2013 hovioikeudenlaamanni, OTT Mika Huovila, joka toimi Ulvilan murhajutun "ensimmäisellä kierroksella" hovioikeuden ao. jaoston puheenjohtajana.

5. Nyt virkaan ilmoittautuneista ovat jo aikaisemmin samalla asialla olleet ainakin Hirvelä, Välimaa, Lindstedt, Kyllönen, Ekblom-Wörlund ja Fredman. Viimeksi mainittu ansaitsee kohta "veteraanihakijan" nimikkeen, sillä tämä lienee jo viides kerta, kun Fredman on ilmoittautunut jäsenen virkaan. Ehkä Markulla vihdoinkin tärppää, sillä kuuluhan hän myös nyt kärkihakijoiden joukkoon.

6. On hyvin vaikea ellei suorastaan mahdotonta ennustaa, kuka tulee virkaan nimitetyksi. Tämä riippuu yksinomaan KKO:sta, sillä tunnettu tosiasia on, että KKO täydentää itse itseään. Ylimmän oikeuden jäsenen virkaan on paria noin 40 vuotta sitten sattunutta poikkeusta lukuun ottamatta nimitetty aina juristi, jota KKO on täysistunnossaan virkaan esittänyt.

7. Usein jäsenen virkaan on nimitetty lakimies, joka on saanut KKO:n sisältä epävirallisen "vinkin" eli kehotuksen tai toivomuksen ilmoittautua virkaan. Julkisuudessa tästä puhuttiin viimeksi 2010, jolloin oikeusneuvoksen virkaan nimitettiin asianajaja Ari Kantor. Korkein oikeus voi siten päättää tavallaan jo etukäteen, kenet se haluaa saada virkaan, jolloin virallinen ilmoittautumismenettely on lähinnä vain teatteria; virantäyttö muistuttaa kutsumenettelyä.

8. Toinen epäkohta koskee epätietoisuutta siitä, millaisen taustan ja kokemuksen omaavan  lakimiehen KKO kulloinkin haluaa saada jäsenistöönsä. Tässäkään asiassa eli viranhaun avoimuudessa ei ole tapahtunut minkänlaista kehitystä, vaikka sanotusta epäkohdasta ja ns. täsmähaun puolesta ovat kirjoittaneet monet lakimiehet. Jäsenen virkaan ilmoittautuu joka kerta - kuten nytkin - eri alojen asiantuntijoita ja juristeja, mutta KKO ei paljasta etukäteen suunnitelmiaan. Se kertoo vasta valtioneuvostolle tekemässään virkaesityksessä, haluaako se saada oikeusneuvoksen virkaan esimerkiksi hovioikeustuomarin, alioikeustuomarin, asianajajan, yliopiston professorin, lainsäädäntöneuvoksen vai syyttäjän.

9. Tällä kertaa oikeusneuvokseen virkaan näyttäisi ilmoittautuneen kolme hovioikeustuomaria (Antila, Uusitalo ja Kyllönen), muttei yhtään käräjätuomaria tai käräjäoikeuden laamannia. Hakijoista yksi on markkinaoikeustuomari (Ekblom-Wörlund), yksi asianajaja (Fredman), kolme lainvalmistelijaa (Lindstedt, Välimaa ja Rautio) ja kaksi yliopisto-opettajaa (Mäntysaari ja Ollila). Päivi Hirvelä on taustaltaan valtiosyyttäjä, joka toimii nykyisin ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina. 

10. Yllättävin nimi hakijoiden joukossa on Tuomas Pöysti, sillä hän on VTV:n eli Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja. Pöysti on Lapin yliopiston kasvatti, joka on väitellyt tohtoriksi oikeusinformatiikasta. Hän voisi olla "kova sana" täytettäessä KHO:n jäsenen virkaa, mutta nyt on kyse yleisen tuomioistuimen jäsenen virasta. Mutta kaikki on toki mahdollista, ja mistäpä sitä tietää, vaikka juuri Pöysti olisi nyt ollut KKO:sta tulleen vinkkauksen kohteena.

11. Lakonisesti voitaisiin todeta, että nimityksen oikeusneuvokseen virkaan saa henkilö, jolle KKO:n sisältä on vinkattu virasta ja kenties myös kehotettu ilmoittautumaan siihen. Sitä, onko tällä kerta näin tapahtunut ja ketä on kehotettu ilmoittautumaan, emme tiedä. Tietoa ei ole myöskään siitä, millaisen kokemuksen omaan juristin KKO haluaisi nyt saada kokoonpanoonsa. Kaikki on siis yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin! 

12. Jos minulta tiedusteltaisiin kärkiehdokkaita, niin sanoisin, että tuohon joukkoon kuuluvat  Päivi Hirvelä, Asko Välimaa, Markku Fredman, Kirsti Uusitalo ja Jaakko Rautio. 

13. Kun Pauliine Koskelo siirtyy ensi vuoden alusta EIT:n tuomariksi, voitaisiin loogisesti ajatellen otaksua, että KKO saisi uuden jäsenen vastavuoroisesti  EIT:stä eli nimitetyksi tulisi Päivi Hirvelä. Toisaalta uuden jäsenen virka täytetään 1.9. lukien ja Hirvelän pesti EIT:ssa päättyy vasta vuoden lopussa. KKO:ssa tulee tänä vuonna avoimeksi myös toinen oikeusneuvoksen virka, johon Hirvelä ehtii ilmoittautua. Lainvalmistelijoiden "kiintiöstä" vahvin kandidaatti virkaan lienee Asko Välimaa.

937. KKO:n suulliset käsittelyt vähentyneet

1. Muutoksenhakumenettely suomalaisissa  tuomioistuimissa on, toisin kuin useissa muissa maissa, ollut jo tsaarinajoista lähtien, kirjallista. Asiat ratkaistaan yksinomaan kirjallisen aineiston perusteella, jolloin oikeudessa ei kuulla asianosaisia, todistajia tai asiantuntijoita.

2. Hovioikeuden osalta kirjallisesta menettelystä säädetään OK 26 luvun 12 §:ssä ja korkeimman oikeuden osalta OK 30 luvun 21a §:ssä. Paikallisissa hallinto-oikeuksissa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) asioiden kirjallinen käsittely on vielä yleisempää kuin yleisissä tuomioistuimissa.  

3. Muutoksehakuinstanssi voi kyllä toimittaa suullisen käsittelyn, jota hovioikeuden osalta kutsutaan pääkäsittelyksi. KKO:n suullisesta käsittelystä on säännöksiä OK 30:20:ssä. Käytännössä suulliset käsittelyt ovat kuitenkin olleet erittäin harvinaisia. Niin harvinaisia, että KKO:n suullinen käsittely ylitti aikaisemmin uutiskynnyksen.

4. Vuonna 2014 korkein oikeus toimitti ennätykselliset 15 suullista käsittelyä; samana vuonna KKO:ssa ratkaistiin runsaat 2 000 valitusasiaa. KKO:n kotisivulle on koottu lista viime vuonna toimittuista suullisista käsittelyistä.

http://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/suullisetkasittelyt/2014.html

5. Nyt tahti näyttää kuitenkin muuttuneen huonompaan suuntaan. Korkein oikeus ei ole nimittäin toimittanut tänä vuonna vielä yhtään suullista käsittelyä. Valittajat pyytävät toki edelleen usein suullisen käsittelyn pitämistä, mutta pyyntöihin ei ole suostuttu. Osasyynä tilanteeseen lienee tuomioistuinlaitoksen resurssien vähäisyys, josta erityisesti KKO:n presidentti on usein huomattanut. KKO:ssa ajateltaneen, että kun tuomioistuimille on jatkossakin on luvassa lähinnä vain resurssien supistuksia, niin me kevennämme sitten omaa työtämme emmekä toimita suullisia käsittelyjä.

6. Oikeusturvan kannalta sanotunlainen ajattelu on lyhytnäköistä ja jopa vaarallista. Tuomioistuimen suullinen käsittely tarjoaa kirjallista menettelyä paremmat edellytykset valitusasioiden perusteelliselle selvittämiselle ja ratkaisemiselle.

933. Koskelo EIT:n tuomariksi

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomen nykyisen tuomarin Päivi Hirvelän toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hän on ollut tehtävässä vuoden 2007 alusta lähtien. Aiemmin suomalaisena EIT-tuomarina toimi Matti Pellonpää. 

2. Siitä, kenet valitaan Päivi Hirvelän jälkeen uudeksi suomalaiseksi tuomariksi Strasbourgiin, olen kirjoittanut tätä ennen jo kaksi kertaa

- blogi 856/5.7.2014  Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari
- blogi 900/ 12.12.2014 Kenestä EIT-tuomari kaudelle 2016-2025.

3. Eilen Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsi odotetusti Pauliine Koskelon tuomariksi EIT:een. Asiasta matkusti eilen Strasbourgiin päättämään Suomesta mm. Kimmo Sasi, jota ei vaaleissa enää valittu kansanedustajaksi. Koskelon toimikausi alkaa ensi vuoden alusta ja kestää yhdeksän vuotta.

4. Pauliine Koskelo on toiminut korkeimman oikeuden presidenttinä vuodesta 2006 ja tätä ennen KKO:n jäsenenä vuodesta 2000 lähtien. Hänellä ei ole muunlaista tuomarin kokemusta, joten hän aloitti tuomarin tehtävät suoraan huipulta. Ennen KKO:een tuloaan Koskelo toimi 15 vuotta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena ja sen jälkeen muutaman vuoden Euroopan investointipankin johtajana Luxemburgissa.

5. Pauliine Koskelo sanoi eilen Helsingin Sanomille, että hän katsoi EIT-tuomarin viran hakemisen velvollisuudekseen. Tätä hän perusteli mm. sillä, että Suomen ylimmissä oikeuksissa, siis KKO:ssa tai KHO.ssa, ei ollut tehtävään "muita kiinnostuneita." 

6. Tässä kohdin Koskelo ei joko ole pysynyt totuudessa tai muistanut faktoja. Kuten olen esimerkiksi edellä mainitussa blogijutussa 900/12.12.-14 kertonut,  Suomen hallitus asetti viime joulukuussa ko. tuomarin virkaan ehdolle Koskelon lisäksi myös hallintoneuvos Anne E.Niemen KHO:sta, siis toisen ylimmän tuomioistuimen tuomarin.  

7. Eikö Pauliine Koskelo pidä korkeinta hallinto-oikeutta "oikeana" tuomioistuimena tai hallintoneuvoksia tuomareina, vai mistä hänen mainitussa unohduksessaan mahtaa olla kysymys? Tiedämme toki, että Koskelo ei ole erityisen hyvissä väleissä KHO:n ja sen presidentin kanssa. Korkein oikeus on Pauliine Koskelon johdolla ajanut innokkaasti hanketta, jonka mukaan KKO ja KHO yhdistettäisiin, jolloin KHO:n toiminta itsenäisenä ylimpänätoikeutena lakkaisi. KHO vastustaa ankarasti kyseistä uudistusta. Tällainen organisaatiouudistus ja sen ajaminen ei tosin kuulu KKO:n tai sen presidentin toimenkuvaan.

8. Sivumennen sanoen ylimpien tuomioistuimien yhdistämishanke vaikuttaa sangen utopistiselta, eikä se tule lähiaikoina tai vuosikymmeninä toteutumaan. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämishanke olisi järkevää aloittaa, ei suinkaan yläpäästä tai latvasta, vaan alapäästä eli alemmista tuomioistuimista, minkä jälkeen asiassa edettäisiin vähitellen ylempiin tuomioistuimiin.

9. Hesarin eilisestä haastattelusta saa selkeän vaikutelman siitä, miten turhautunut Pauliine Koskelo on oikeudenhoidon jatkuvaan huonontamiseen. Koskelon mukaan oikeuslaitoksen toimintakykyä on heikennetty. Hän kertoo olevansa asiasta suorastaan murheellnen. - No, ehkäpä presidentin murheet kaikkoavat, kun hän pääsee pois Suomesta ja muuttaa kansainvälisiin ympyröihin Strasbourgiin hoitamaan presidentin virkaan verrattuna paljon paremmin palkattua tuomarin virkaa.

10. Suomessa tuomioistuin keskushallinto on ollut jo pitkään retuperällä, eikä oikeusministeriö, jolle tehtävä kuuluu, ei ole kyennyt huolehtimaan asioista riittävän hyvin. Tuomioistuimilla ei ole yhtenäistä johtoa eli tuomioistuinvirastoa, minkä seurauksena yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet ja erityistuomioistuimet ovat tuon tuostakin tukkanuottasilla keskenään ja vetävät aina, kun siihen on pienikin tilaisuus, kotiinpäin, mollaavat toisia tuomioistuimia jne. Myös Pauliine Koskelo on "kunnostautunut" tässä suhteessa erinomaisen hyvin. Hän on jatkuvasti narissut oikeusministeriölle yleisten tuomioistuinten toimintaedellytysten huononemisesta ja puuttunut yllättävällä tavalla oikeushallintoa ja organisaatioiden uudistamista koskeviin kyysmyksiin. 

11. KKO:n presidentin olisi odottanut puuttuvan oikeusturvan kehittämiseen, sillä yleisten tuomioistuinten menettelyä vaivaavat monet epäkohdat, joita ei voida ratkaista tietenkään yksinomaan lisäresursseilla, vaan tuomioistuinten toimintatapoja kehittämällä ja oikeusturvaa parantamalla. Pauliine Koskelon linja on ollut toisenlainen. Hän on kannattanut lämpimästi esimerkiksi hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuvaa laajentamista, missä hän on myös onnistunut. Todellisuudessa ko. uudistus, josta eduskunta päätti maaliskuussa, ei paranna oikeusturvaa, vaan heikentää kansalaisten ja muutoksenhakijoiden oikeusturvaa todella tuntuvalla tavalla. Koskelo on vaatinut jatkuvasti käräjäoikeusverkon uudistamista ja käräjäoikeuksien määrän tuntuvaa vähentämistä, vaikka edellisestä käräjäoikeuksien lukumäärän vähentämisestä on kulunut vasta muutama vuosi. Tämäkään asia ei kuulu KKO:lle tai sen presidentille.

12. Minusta korkeimman oikeuden presidentin ei pitäisi puuttua tuolla tavalla oikeushallintoon, tuomioistuinorganisaation muuttamiseen ("kehittämiseen") ja yleensä toimeenpanovallan käyttämiseen, sillä se ei ole sopusoinnussa valtiovallan kolmijaon eikä tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden kanssa. Oikeushallintoa tms. tehtäviä koskevat asiat eivät yksinkertaisesti kuulu korkeimman oikeuden ja sen presidentin toimenkuvaan. 

13. Koskelon presidenttikaudella korkein oikeus ei ole halunnut kehittää ja nykyaikaistaa jäsentensä nimitysjärjestelmää ja oikeusneuvosten rekrytointia, vaan se on edelleen yhtä salaperäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin. KKO:n jäseniksi kutsutaan juristeja omalaatuisen vinkkausmenettelyn perusteella, jossa avoinna olevasta jäsenen virasta vinkataan salaa sellaiselle lakimiehelle tai -naiselle, joka halutaan saada KKO:n jäseneksi. Muut virasta kiinnostuneet lähettävät näin ollen virkaan ilmoittautumiskirjeensä KKO:lle täysin turhaan; virka on jo päätetty alustavasti antaa tietylle henkilölle.

14. Kenestä Pauliine Koskelon jälkeen KKO:n uusi presidentti?  Yle Uutisten Ari Mölsän eilen julkisuuteen syöttämän jutun mukaan KKO:ssa suorastaan kuhistaisiin tämän kysymyksen ympärillä. Mölsän uutisjutut ovat yleensäkin melko raflaavia eli yliampuvia, ja tähän samaan kategoriaan lukeutuu myös tämä "kuhisemisjuttu". Uuden presidentin valinta etenee ilman suurempia kuhinoita tai kohinoita. Virka täytetään vasta sitten, kun uusi hallitus on aloittanut toimintansa.

15. Itse olen jo alussa mainitussa blogijutussa numero 900/12.12.-14 maininnut ne henkilöt, jotka voisivat tulla uutta presidenttiä nimitettäessä kysymykseen. He ovat Mikko Könkkölä, Timo Esko ja Tuula Pynnä. Muitakin tehtävään halukkaita lakimieheiä voi vielä ilmaantua.

906. KKO:n ja KHO:n yhdistäminen

1. Oikeusministeriö asetti 17.12.2013 työryhmän selvittämään korkeimpien oikeuksien organisatorisen yhdistämisen hyödyt ja haitat.  Työryhmän puheenjohtajana toimi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja jäseninä Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko, oikeusneuvos Tuula Pynnä - hän on toiminut aiemmin KHO:n hallintoneuvoksena - sekä KHO:n kansliapäällikkö Ann-Mari Pitkäranta. Työryhmän toimeksiannon taustalla on
Oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa vuosille 2013-2025 tehty ehdotus.

2. Työryhmän tuli siis selvittää korkeimman oikeuden (KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) organisatorisesta yhdistämisestä aiheutuvat vaikutukset sekä toiminnalliset hyödyt ja haitat, joita yhdistäminen toisi mukanaa. Selvitystyössä ei ole siis ollut kyse prosessilajien yhdistämisestä tai jonkin prosessilajin eliminoimisesta, vaan ainoastaan ylimpien oikeuksien organisatorisesta yhdistämisestä. Työryhmä ei ole eikä sen ole toimeksiantonsa mukaan edes tarvinnut ottaa mietinnössään kantaa yhdistämisen puolesta tai sitä vastaan. Merkille pantavaa kuitenkin on, ettei työryhmä ole sulkenut yhdistämistä pois. Mietinnön mukaan yhdistämisestä koituisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Korkeimpien oikeuksien yhdistäminen vaatisi perustuslain muuttamista ja uudistuksen mahdollinen toteutuminen ajoittuisi 2020 -luvulle.

3. Työryhmä on selvittänyt korkeimpien oikeuksien asemaa, rakennetta ja toimintaa nykyisessä kaksilinjaisessa tuomioistuinjärjestelmässä. Lisäksi se on arvioinut, toteuttaisiko yhdistetty ylin tuomioistuin korkeimpien oikeuksien perustuslaillisen tehtävän ylimmän tuomiovallan käyttäjänä paremmin ja tehokkaammin kuin kaksi erillistä korkeinta oikeutta ja mitä hyötyjä ja haittoja yhdistämisestä aiheutuisi. Työryhmä korostaa, että yhdistämisen vaikutukset lainkäytön laatuun ovat vahvasti riippuvaisia yhdistämisen toteuttamistavasta. Yhdistämisen tulisi siksi perustua huolelliseen ja kummankin tuomioistuinlinjan erityispiirteet huomioon ottavaan valmisteluun. Ylimpien tuomioistuinten asiantuntemusta olisi tehokkaasti hyödynnettävä valmistelussa.

4. Mietinnössä on hahmotettu kolme pääpiirteistä mallia yhdistämisen hyötyjen ja haittojen konkreettisemman arvioinnin pohjaksi. Mallit kuvaavat ko. vaihtoehtoja sen mukaan, mikä olisi yhdistetyn tuomioistuimen tehtävä ja asiamäärä. Suuria asiallisia eroja näiden vaihtoehtojen välillä ei kuitenkaan näyttäisi olevan.

5. Ensimmäisessä mallissa työryhmä on arvioinut yhdistetyn tuomioistuimen toimintaa nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jossa korkein hallinto-oikeus ratkaisisi edelleen merkittävän määrän muita kuin ennakkopäätösasioita (tuomareiden lukumäärä presidentti + 38 jäsentä). Toisessa mallissa arvio perustuu tilanteeseen, jossa korkeimpien oikeuksien tehtäviä on muutettu ja korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätösrooli on selkeästi vahvistunut (presidentti + 30-36 jäsentä). Kolmannessa mallissa korkeimpien oikeuksien toimintojen yhdistäminen olisi viety kaikkein pisimmälle. Siinä ylin tuomioistuin toimisi lähtökohtaisesti yksinomaan ennakkopäätöksiä antavana tuomioistuimena (presidentti + 24-26 jäsentä).

6. Työryhmän mukaan korkeimpien oikeuksien yhdistäminen selkeyttäisi tuomioistuinlaitoksen rakennetta ja muutoksenhakuteitä. Yhdistetyllä ylimmällä tuomioistuimella olisi nykyistä tilannetta paremmat edellytykset ohjata oikeus- ja hallintokäytäntöä yhdenmukaisin perustein. Lisäksi yhdistetyn ylimmän tuomioistuimen edellytykset oikeuslaitoksen kokonaisvaltaiselle kehittämiselle olisivat nykyistä kaksijakoista järjestelmää paremmat. Yhdistäminen mahdollistaisi myös asiantuntemuksen tehokkaamman käytön yli tuomioistuinlinjarajojen sekä vahvistaisi eri prosessilajien tasapainoista kehittymistä. Työryhmä toteaa, että yhdistämisen vaikutukset lainkäytön laatuun ovat kuitenkin vahvasti riippuvaisia yhdistämisen toteuttamistavasta. Edellytyksenä on, että yhdistäminen perustuisi huolelliseen molemmat tuomioistuinlinjat huomioon ottavaan valmisteluun ja että molemmat nykyiset korkeimmat oikeudet osallistuisivat siihen asiantuntemuksellaan. Työryhmän puheenjohtaja Olli Mäenpää sanoo HS:n haastattelussa 10.1., että yhdistämisestä saataisiin aikaan vuosittain "vain" miljoonan euron säästö.

7. Työryhmän mietintö löytyy tästä.

8. On toki rohkaisevaa, että työryhmä on suhtautunut myönteisesti ylimpien tuomioistuinten yhdistämiseen. Uudistus on minustakin hyvä tavoite, mutta sen toteutuminen vaatinee kuitenkin aikaa ja voinee toteutua aikaisintaan 2020-luvun loppupuolella. Työryhmän esittämistä vaihtoehtoisista organisaatiomalleista kannattaisiin lähinnä mallia III, jonka mukaan ylin tuomioistuin toimisi kaikissa asioissa prejudikaattituomioistuimena.

9. Mutta miksi ihmeessä yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten organisaatiouudistuksessa tulisi lähteä huipulta eli ylimpien oikeusasteiden yhdistämisestä? Kaikissa  uudistuksissa olisi yritettävä toimia mahdollisimman rationaalisesti ja edetä, kuten vanha sanonta kuuluu, "tyvestä puuhun" -periaatteella. Myös tuomioistuinlaitosta uudistettaessa olisi järkevää aloittaa alempien tuomioistuinten organisatorisesta yhdistämisestä tai uudelleenjärjestelystä.  Hanke, jossa yhdistettäisiin vain ylimmät tuomioistuimet, jättää tuomioistuinorganisaation torsoksi.

10. Itse olen jo vuosia sitten ehdottanut, että alimmat eli alueelliset hallintotuomioistuimet voitaisiin liittää tai integroida, ei hovioikeuksiin, kuten on joskus esitetty, vaan tiettyihin suurimpiin käräjäoikeuksiin. Käräjäoikeuksien myös hallintolainkäytön alalla antamista päätöksistä valitettaisiiin ensin hovioikeuteen ja hovioikeuden ratkaisuista valituslupajärjestelmän puitteissa uuteen yhtenäiseen (ja uljaaseen) ylimpään tuomioistuimeen.

11. Suomen on turha hakea mallia sellaista suurista maista kuin vaikkapa Saksa, Ranska tai Iso-Britannia. Myöskään Norjan tai Tanskan mallit eivät meille kelpaa, koska ko. maat ovat oikeudellisesti kallellaan meille vieraaseen eli brittiläisen oikeusjärjestelmään suuntaan.

12. Suomelle sopiva malli löytyisi läheltä eli Virosta. Kuten työryhmän mietinnössä ja sen liitteessä on selvitetty, Virossa on alimpana instanssina neljä maaoikeutta (maakohtud), jotka käsittelevät riita- ja rikosjuttuja, sekä kaksi hallintoasioita käsittelevää hallinto-oikeutta (halduskohtud). Niiden päätöksistä valitetaan yhteiseen muutoksenhakuasteeseen (ringkonnakohtud), joita on kaksi. Viron korkein oikeus (riigikohus) toimii jo nyt  ylimpänä oikeuasteena, ei vain riita- ja rikosasioissa, vaan myös hallintoasioissa; lisäksi riigikohus toimii perustuslakituomioistuimena. Virossa ei siten ole KHO:ta vastaavaa erillistä ylintä hallintotuomioistuinta.  Virossa on olemassa valmiina suunnitelma, jonka mukaan edellä mainitut kolme tuomioistuinastetta yhdistetään yhdeksi ja riippumattomaksi kokonaisuudeksi. Tämä merkitsee sitä, että hallinto-oikeudet ja maaoikeudet yhdistetään ja kaksi väliasteen tuomioistuinta (ringkonnakohtud) käsittelevät  siviili-, rikos- ja hallintoasioita eri kokoonpanoissa.

13. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo käsitteli Helsingin yliopiston tutkijaseminaarissa 23.1.-14 pitämässään puheessa, joka löytyy tästä, tuomioistuinlaitoksen organisaatioperustaa otsikolla "Yksi vai kaksi tuomioistuinlinjaa". Koskelo kannattaa yksilinjaista tuomioistuinorganisaatiota, vaikka hänen puheenvuoronsa on yleisesti ottaen aika kryptinen ja teoreettinen. Koskelon mukaan oikeudenhoidon - hän karttaa jostakin syystä sanoja lainkäyttö ja organisaatio - uudistuksessa "ei ole kyse nykyisten organisaatioiden lakkauttamisesta, eikä liioin jonkin nykyisen instanssin yhdistämisestä johonkin toiseen". Tämä johtuu Koskelon mukaan siitä, etteivät  nykyiset instanssirakenteet ole symmetrisiä, koska meillä on yleisissä tuomioistuimissa kolme oikeuastetta, hallintolainkäytössä vai kaksi ja erityisaloilla on vielä omat järjestelynsä. Koskelon mukaan uudistuksessa olisi kysymys lainkäytön toimintojen uudelleenjärjestelystä, jossa nykyiset organisaatiot kauttaaltaan olisivat uudistamisen piirissä. Lopputuloksena olisi kolme uutta, toistaiseksi nimetöntä oikeusastetta.

14. Kannatan Koskelon mainitsemaa yksilinjaista kolmen oikeusasteen mallia, olen kirjoittanut ko. uudistuksen puolesta jo vuosikausia. Koskelo puhuu yhdistämisen sijasta tuomioistuinten "uudelleenjärjestelystä", mutta hän ei kerro, mitä tuo järjestely itse asiassa pitäisi sisällään ja miksi esimerkiksi hallinto-oikeuksia ja käräjäoikeuksia ei saisi organisatorisesti yhdistää keskenään; nyt OM:lle jätetyssä mietinnössäkin pohditaan juuri KKO:n ja KHO:n yhdistämistä eikä pelkästään hieman mitäänsanomattomasti ylimmän tuomiovallan "uudelleenjärjestämistä". Ehdottamani yhdistämismalli ei tarkoittaisi hallintolainkäytön lakkauttamisesta, vaan se säilysi edelleen ja olisi myös jatkossa nykyisten hallintotuomareiden vankoissa käsissä. Nykyisin vallitseva organisaatioiden tietty epäsymmetrisyys ei olisi yhdistämisen tai uudelleenjärjestelyn esteenä. Hallintoasioissa otettaisiin käyttöön väliasteen muutoksenhaku, jota tehtävää hoitaisi kaksi hovioikeutta eli käytännössä niihin perustettavat erityisosastot. Tämä mahdollistaisi sen, että ylimmän instanssin toiminta perustuisi myös hallintolainkäyttöasioiden osalta valituslupajärjestelmän varaan.

15. Helsingin Sanomat varoittelee tämänpäiväisessä (12.1.) pääkirjoituksessaan, että KKO:n ja KHO:n yhdistäminen voisi "rajata valitusoikeutta". Lehti haluaa varoittaa, että valitusoikeutta rajoitettaisiin, jos yhdistetty ylin oikeuaste keskittyisi myös hallintolainkäyttöä koskevissa valitusasioissa ennakkopäätösten antamiseen, sillä se edellyttäisi valituslupajärjestelmän omaksumista. Valituslupa ei ole kuitenkaan KHO:ssakaan täysin tuntematon asia, sillä se on jo tietyissä asioissa voimassa. Lisäksi KHO on kehittynyt vuosi vuodelta muutoinkin ennakkopäätöstuomioistuimen suuntaan.

16. Omassa mallissani, HS:n esiin nostama uhkakuva poistuisi, sillä sen mukaan käräjäoikeuden myös hallintoasioissa antamista päätöksistä valitettaisiin, ei suoraan KHO:een, vaan väliasteeseen eli hovioikeuteen. Nykyisin riita- ja rikosjutuissa saadaan useimmiten lopullinen ratkaisu jo hovioikeudesta, sillä korkein oikeus myöntää vain noin 7-8 prosentissa tapauksista valitusluvan. Samanlaiseen  tulokseen päästäisiin myös hallintoasioissa, jos nykyiset ylimmät oikeudet yhtenäistettäisiin ja yhdistetyssä oikeudessa otettaisiin myös hallintoasioiden osalta käyttöön valituslupajärjestelmä.

17. On valitettavaa, että oikeusministeriössä on ryhdytty pohtimaan ainoastaan KKO:n ja KHO:n yhdistämistä, mutta unohdettu kysymys alempien tuomioistuinten uudelleenjärjestelystä ja yhdistämisestä. Nyt mietintönsä jättäneen työryhmän työ on jäänyt puolitiehen, kun se ei ole toimeksiannostaan johtuen pohtinut lainkaan a) alueellisten hallinto-oikeuksien yhdistämistä käräjäoikeuksiin, ja b) valitusoikeuden järjestämistä myös hallntoasioiden osalta yhdistetystä alioikeudesta hovioikeuteen.

843. KHO 76 - KKO 27

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksinä (prejudikaatteina) julkaisemien ratkaisujen määrä näyttää vuosi vuodelta vähenevän. 

2. Vuonna 2000 korkein oikeus julkaisi vielä 129 prejudikaattia, mutta vuonna 2011  julkaistiin enää 111 ratkaisua. Vuonna 2012 ennakkopäätösten määrä laski 109:ään ja vuonna 2013 korkein oikeus  julkaisi enää 102 ennakkopäätöstä. 1980-luvulla korkein oikeus julkaisi sen sijaan yli 200 ennakkopäätöstä vuodessa.

3. Vuodesta 2014 näyttää tulevan KKO:ssa ennätyksellisen huono prejudikaattivuosi. Nyt ollaan toukokuun puolivälissä, mutta tähän mennessä korkein oikeus on julkaissut vasta 27 ennakkopäätöksen statuksen saanutta ratkaisuaan. Jos kesäkuun lopussa päästään vaikkapa 35-40 julkaistuun ennakkopäätökseen, voidaan arvioida, että tänä vuonna KKO antaa noin 80 prejudikaattia.

4. Ennakkopäätösten lisäksi korkein oikeus julkaisee lyhyitä tiedotteita "muista ratkaisuista" Niillä tarkoitetaan asioita, joissa KKO on myöntänyt valitusluvan, mutta joiden ennakkopäätösarvo tai muu valitusluvan myöntämisen peruste on jostakin syystä ikään kuin kadonnut pääasian ratkaisemisen jälkeen jonnekin. Me emme tiedä, millä perusteilla KKO myöntää valituslupia, sillä KKO ei perustele luparatkaisujaan eikä mainitse ko. päätöksissään edes sitä lainkohtaa, jolla lupa on myönnetty. Nämä muut ratkaisut sivuutetaan Finlexissä lyhyellä parin rivin maininnalla siitä, mistä asiassa on ollut kysymys. Jos lukija haluaa perehtyä tarkemmin ko. päätöksiin, hänen on tilattava ratkaisut KKO:n kirjaamosta.

5. Tämän blogijutun otsikkossa ei kerrota KKO:n ja KHO:n välisen korismatsin tulosta. Näiden ylimpien oikeusasteiden välit eivät liene nykyisin parhaalla mahdollisella tolalla. Tämä johtuu siitä, että KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarit eli presidentit ovat muutamassa keskeisessä oikeuspoliittisessa kysymyksessä jyrkästi eri mieltä keskenään. Esimerkkinä voidaan mainita suhtautuminen tuomioistuinten keskushallinnon siirtämiseen oikeusministeriöltä uudelle tuomioistuinvirastolle tms. toimeenpanovallasta riippumattomalle elimelle. Toinen kiistakysymys koskee sitä, tulisiko nykyinen kaksinapainen tuomioistuinorganisaatio lakkauttaa ja integroida hallintotuomioistuimet yleisiin tuomioistuimiin.

6. Otsikosta ilmenee, että kun KKO on antanut tänä vuonna tähän mennessä mainitut 27 ennakkopäätöstä, on KHO puolestaan julkaissut tähän mennessä ennakkopäätöksinä jo 76 ratkaisua. Urheilutermiä käyttäen voitaisiin todeta, että KHO:lla on prejudikaattien lukumäärässä murskaava johto. Muita edellä mainittuja muita ratkaisuja KHO on julkaissut tähän mennessä selvästi enemmän kuin KKO.  Näitä muita päätöksiä KHO myös selostaa kotisivullaan paljon laajemmin kuin KKO omia ko. ratkaisujaan.

7. Ennakopäätösten määrää koskevat luvut ovat olleet viime vuosina muutoinkin selvästi KHO:n eduksi.  Vuonna 2012 KHO julkaisi ennakkopäätöksinä 135 ratkaisua, KKO puolestaan 109. Viime vuonna vastaavat luvut olivat KHO:n eduksi vielä selvemmin eli 202-102. Sama tahti jatkuu myös  tänä vuonna, sillä KHO antanee lähes 200 ennakkopäätöstä, kun taas KKO:n julkaisemien ennakkopäätösten määrä jäänee selvästi alle sadan ratkaisun.

8. Mistä tällainen ero ja kehitys prejudikaattien määrien suhteen voisi johtua? KHO:een tulee vuosittain noin 4000 uutta lainkäyttöasiaa eli enemmän kuin KKO:een. KHO:ssa on jonkin verran enemmän esittelijöitä ja tuomareita kuin KKO:ssa, jossa on 19 jäsentä; mainittakoon, että Ruotsin korkein oikeus, jossa on 16 jäsentä, on antanut tänä vuonna tähän mennessä noin 40 ennakkopäätöstä. Asioiden vaikeusasteessa tuskin on KHO:n ja KKO:n välillä kovin suurta eroa. Korkein oikeus on tosin antanut vuonna 2013 ja myös tänä vuonna useita ne bis in idem- kysymystä koskevia valituslupia eivätkä nämä asiat ole yleensä erityisen helppoja ratkaista.

9. Korkein oikeus on ryhtynyt toimittamaan enemmän suullisia käsittelyjä kuin aikaisemmin. Viime viikolla korkein oikeus istui Oulussa tapon yritystä koskevaa juttua, jossa hovioikeus oli tuominnut miehensä tapon yrityksestä  syytetyn vaimon kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kyse oli siis aika tavanomaisesta perheväkivaltatapauksesta ja siitä, voitiinko syytetyn katsoa toimineen tahallisesti. Tämän vastapainoksi korkein oikeus joutuu epäämään valituslupia todella merkittävissä jutuissa. Esimerkkinä tästä voidaan mainita pari viikkoa sitten annettu päätös, jolla  korkein oikeus, ilman minkäänlaisia perusteluja, hylkäsi syyttäjän hakeman valitusluvan Ilkka Kanervan ja ns. Nova-liikemiesten lahjusjutussa.

10. Korkein oikeus perustelee nykyisin ennakkopäätöksensä hyvin huolellisesti, laajasti ja seikkaperäisesti. KHO ei kuitenkaan jää perustelujen laajuudessa tai laadussa yleensä KKO:ta huonommaksi. KKO:n ennakkopäätösten perustelut sisältävät usein laajoja katsauksia tai viittauksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, toisinaan myös EU-tuomioistuimen ratkaisuihin. Olen itse aikaisemmin eli 10-15 vuotta sitten esityttänyt, että korkeimman oikeuden tulisi alkaa perustella ennakkopäätöksensä seikkaperäisemmin ja avoimesti pro et contra.  

11. Nyt  minusta vaikuttaa siltä, että "huutoni" on kuultu ja otettu huomioon liiankin tarkasti. Korkein oikeus näyttää menneen perustelujen seikkaperäisyyden ja yksityiskohtaisuuden tavoittelussa joskus jopa liian pitkälle. Jaksavatko esimerkiksi alempien oikeuksien tuomarit enää edes lukea KKO:n ennakkopäätöksiä, jos niiden perustelut ovat kovin laajoja ja monipolvisia? KKO:n ennakkopäätösten perustelujen läpikahlaaminen on usein raskas ja vaativa tehtävä, sillä niin perusteellisesti niissä yritetään esittää näkökohtia puolesta ja vastaan, toisinaan jopa sinänsä melko selviltä tuntuvien kysymysten osalta. Ruotsin högsta domstolenin perustelut ovat sen sijaan lyhemmät, mutta samalla ymmärrettävästi ja napakasti kirjoitettuja. Toisin kuin Suomen KKO, Ruotsin ylin tuomioistuin viittaa perusteluissaan aika usein myös oikeuskirjallisuuteen, mikä on omiaan elävöittämään argumentointia. Ruotsalaisten oikeusneuvosten oikeudellinen ajatus näyttää kulkevan hyvin ja päätösten perustelut kirjoitetaan nautittavalla tyylillä. Sen sijaan suomalaisten tuomareiden raskastyyliset perustelut saattavat herättää epäluuloa oikeudellista päättelyä rasittavista puutteista.

12. Olisiko niin, että ennakkopäätösten raskas perustelutyyli on yksi syy korkeimman oikeuden prejudikaattien määrässä tapahtuneeseen laskuun ja valituslupahakemusten hylkäysprosentin kasvuun? Se, että korkein hallinto-oikeus puolestaan julkaisee huomattavan suuren määrän ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, saattaa johtua jonkinlaisesta näyttämishalusta. KHO haluaa osoittaa, että se on tärkeä instanssi, jota ei voida noin vain lakkauttaa ja sulauttaa KKO:een.

840. KKO ei antanut valituslupaa Ilkka Kanervan lahjusasiassa

1. Kansanedustaja Ilkka Kanervan Helsingin käräjäoikeudessa 2012 saama lahjustuomio kaatui hovioikeudessa 27.6.2013. Helsingin hovioikeus kumosi tuolloin käräjäoikeuden äänestyksen 2-1 jälkeen antaman tuomion ja hylkäsi Kanervaa vastaan nostetun syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Samalla kaatuivat myös liikemiesten Arto Merisalon, Tapani Yli-Saunamäen ja Toivo Sukarin saamat syytteet Kanervan törkeästä lahjomisesta, josta käräjäoikeus oli heidät tuominnut.  Hovioikeus kumosi myös Rovaniemen kaupunginhallituksen ex-puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen käräjäoikeudesta saaman lahjustuomion. 

2. Jutussa oli kyse Ilkka Kanervan 60-vuotisjuhlien sponsoroinnista vuonna 2008 ja hänen eduskuntavaaleissa 2007 saamastaan vaalituesta. Syytteen mukaan Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki antoivat Kanervalle etuja 50 000 euron edestä. 

3. Epäilty 50 000 euron arvoinen lahjus liittyi Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhliin, joiden rahoittamiseen liikemiehet osallistuivat. Syytteen mukaan liikemiehet pyrkivät vaikuttamaan Kanervan päätöksiin luottamustehtävässä Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnansyyttäjän mukaan eduilla haluttiin vaikuttaa uusien kauppakeskusten sijaintiin maakuntakaavoituksessa.

4. Oikeudessa syytteitä ajoi valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Kaikki syytetyt kiistivät syyllistyneensä lahjusrikoksiin. Heidän mielestään mainitussa asiassa oli kyse normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta eli vaalituesta, ei lahjonnasta.

5. Helsingin käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että Kanervan liikemiehiltä saamat etuudet ovat olleet omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Maakuntahallitus päättää muun muassa uusien kauppakeskusten sijainnista. Käräjäoikeus tuomitsi Kanerva törkeästä lahjuksen ottamisesta (RL 40:2) ehdolliseen vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Katso blogia nro 584/18.4.2012.

6. Hovioikeus puolestaan korosti, että vaalitukeen on suhtauduttava lähtökohtaisesti lempeämmin kuin poliitikoille perinteisesti annettuihin etuuksiin. Hovioikeus totesi, että vaalituki on erityislaatuinen ja hyväksyttävänä pidettävä etuus, joka annetaan politiikassa jo mukana toimiville henkilöille. Hovioikeuden mukaan vaalituki poikkeaa siten lahjus- ja virkarikoksissa tavanomaisista etuuksista, kuten esimerkiksi matkoista ja erilaisesta kestityksestä. Hovioikeus katsoi, että vaalituki ei ole oikeudeton etu, jollei tuen saaja ole samaan aikaan konkreettisesti edistämässä sponsorinsa hankkeita. Ko. tapauksessa ei hovioikeuden mukaan ollut esitetty näyttöä lahjuksen antamisesta ja ottamisesta. Kun syyte hylättiin, hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan Kanervan oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 117 500 eurolla.

7. Lahjusrikosten yleisten oppien mukaan edun antamisen ja vastapalveluksen saamisen ajallinen yhteys voi olla liukuva eli niiden ei tarvitse olla samanaikaisia. Kanervan ja Ruotsalaisen tapauksissa hovioikeus asetti kuitenkin vaalituen etuutena eri asemaan. Oikeuskäytännössä on epäselvää, miten tiivis yhteys annettujen etujen ja ajettavavaksi toivottujen hankkeiden välillä täytyy olla, jotta vaalituessa olisi kyse lahjonnasta. Poliittisen toiminnan tukemisen tarkoituksena voi kuitenkin olla, että etuuksien antamisella halutaan etukäteen varmistaa asetelmia esimerkiksi juuri myöhemmin tapahtuvan rakentamisen ja kaavoituksen suhteen. Ilkka Kanervan tapauksessa mainitunlaiset kaavailut eivät olleet vielä etuuksia annattaessa konkretisoituneet, mutta saattoivat tulla myöhemmin ajankohtaisiksi.

8. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, koska rajanveto laillisen vaalituen ja laittoman lahjuksen välillä on, kuten alempien oikeuksien erilaisista tuomioistakin ilmenee, käytännössä hankala tehdä. Lahjuspykälän sanamuodon mukaan lahjusrikos on mahdollinen ilman että annettu etu liittyy johonkin konkreettiseen päätökseen (RL 40 luvun 2:n 1 momentin 2 kohta). Lahjusrikokseen vaaditaan kuitenkin, että etu annetaan tai otetaan toiminnasta palvelus- tai luottamussuhteessa, eli etu annetaan vaikuttamismahdollisuuksien vuoksi ja vastaanottaja mieltää sen annetuksi juuri siksi, että nuo mahdollisuudet ovat hänen käytettävissään. Mitä enemmän aikaa kuluu edun ottamisen ja jonkin päätöksen välillä, sitä vaikeampi on osoittaa, että asiat liittyvät toisiinsa.

9. Hovioikeuden perusteluissa edellytetään, että annettu ja vastaanotettu etu on oikeudeton eli lain mukaan rangaistava vain siinä tapauksessa, että sillä nimenomaan pyritään vaikuttamaan saajan toimintaan luottamustoimessa tai palvelussuhteesa. Lain sanamuodon mukaan näin ei kuitenkaan ole välttämättä asianlaita, vaan lahjusrikokseen riittää, että etu on omiaan vaikuttamaan toimintaan (RL 40:2.1:n 2 kohta). Tuomioistuimen tulee siis tehdä objektiivinen arvio siitä, miten annetun edun voidaan yleensä tietyissä olosuhteissa katsoa vaikuttavan edun saajan toimiin. Syyttäjän ei tarvitse esittää näyttöä siitä, että etuudella on pyritty nimenomaan vaikuttamaan tai että se on vaikuttanut.

10. Jos maakuntahallituksen puheenjohtajalle annetaan kymmenien tuhansien eurojen etuuksia, voidaan perustellusti katsoa, että etuudet ovat olleet omiaan vaikuttamaan saajan toimintaan ja että ne on annettu nimenomaan saajan vaikuttamismahdollisuuksien vuoksi. Helsingin hovioikeus kuitenkin katsoi, että mainittua vaikuttamismahdollisuutta eli yhteyttä syntymäpäivärahojen, vaalirahojen ja Kanervan toiminnan välillä ei ollut näytetty toteen. Käräjäoikeus sen sijaan katsoi aiemmin, että Kanervan saamat etuudet olivat olleet omiaan vaikuttamaan hänen asemaansa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana, koska maakuntahallitus päättää muun muassa kyseisten liikemiesten agendalla olleiden kauppakeskusten sijainnista.

11. Hovoikeuden lahjusrikoksen edellytyksiä koskevaa kannanottoa voidaan pitää tulkinnanvaraisena ja epäselvänä. Hovioikeus olisi perustellusti voinut päätyä tulkinnasssaan samalle kannalle kuin käräjäoikeuskin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ollut oikealla asialla hakiessaan valituslupaa ja saattaessaan mainitun tulkintakysymyksen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

12. Syyttäjä haki valituslupaa viime vuoden elokuussa. Tällä viikolla eli Vapunaattona 30.4. korkein oikeus antoi päätöksen hakemukseen. Se ei myöntänyt valituslupaa miltään osin, joten hovioikeuden vapauttava tuomio jäi pysyväksi. Korkeimmassa oikeudessa valituslupa-asia käsiteltiin kahden jäsenen jaostossa (oikeusneuvokset Ilkka Rautio ja Jorma Rudanko).

13. Korkein oikeus ei perustele valituslupapäätöksiään millään tavalla. Me emme tässäkään tapauksessa varmuudella tiedä, miksi mainitut kaksi oikeusneuvosta päättivät hylätä syyttäjän hakemuksen. Kokoomuksen piireissä on iloittu päätöksen johdosta ja annettu ymmärtää, että valtiopäivämies Kanervaa oli roikotettu tapauksen johdosta löysässä hirressä vuosikausia, vaikka hän on ollut selvästi syytön.

14. Ilkka Kanerva on toki syytön, koska syytteet on lainvoimaisella tuomiolla hylätty. Se, epäsikö korkein oikeus syyttäjän valituslupahakemuksen juuri ko. perusteella, on kuitenkin epäselvää. Valituslupa hylätään (muodollisesti), jollei luvan myöntämiselle ole olemassa laissa (OK 30:3) mainittuja edellytyksiä ja perusteita. Perusteet, joilla valituslupa voidaan myöntää, ovat 1) ennakkopäätösperuste, 2) kantelu- ja purkuperuste sekä 3) erittäin painavan syyn peruste. Siis voidaan, lupaa ei ole milloinkaan pakko myötää.

15. Ilkka Kanervan tapauksessa valituslupa olisi voitu ja minusta myös tullut myöntää ennakkopäätösperusteella eli siksi, että Kanervan ja kumppaneiden asia olisi ollut  tärkeätä ottaa korkeimman oikeuden tutkittavaksi "lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi". Kun näin ei tehty, vaan sanottiin lakonisesti ja ilman perusteluja vain,  että "valituslupaa ei myönnetä", poliitikoille annettujen vaalitukien tai -rahojen asema jäi edelleen epäselväksi.

16. On valitettavaa, että korkein oikeus ei perustele mitenkään valituslupapäätöksiään. Tässäkään tapauksessa ei ole tietoa siitä, miten korkein oikeus eli edellä mainitut kaksi oikeusneuvosta ovat suhtautuneet syyllisyyskysymykseen ja mikä oli se ratkaiseva peruste, jolla lupa evättiin. Mahdollista on, että Kanervaa on voitu epäillä vahvoilla perusteilla syyllistyneen lahjuksen ottamiseen, mutta toisaalta on voitu katsottu, että asiaa "ei kannata" ottaa enää korkeimmassa oikeudessa "vatvottavaksi" - "meillähän on näitä hankalia tapauksia tutkittavana muutenkin jo aivan riittävästi". Valituslupahakemusta käsitellessään korkeimman oikeuden lupajaosto ei ota, ainakaan muodollisesti ottaen, kantaa itse pääasiaan, vaan pohtii ainoastaan edellä mainittujen lupaedellytysten olemassaoloa.

17. Korkeimman oikeuden tulisi myöntää valituslupa silloin, kun edellytykset siihen ovat olemassa. Valitusluparatkaisut olisi syytä perustella edes lyhyesti. Hankalissa ja tulkinnanvaraisissa tapauksissa, jollaisesta Kanervan tapauksessakin on ollut kyse, korkeimman oikeuden lupajaostossa tulisi olla kahden jäsenen sijasta kolme jäsentä, mihin laki antaa mahdollisuuden.

833. Kouvolan hovioikeus 1978-2014

1. Huomenna 1.4. toteutuu kauan odotettu hovi- ja hallinto-oikeusverkoston uudistus. Hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä kun Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, jonka sijaintipaikka on Kuopio. Hallinto-oikeuksien määrä vähenee kahdella, sillä Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi sijaintipaikkanaan Kuopio. Rovaniemen hallinto-oikeus yhdistyy puolestaan Oulun hallinto-oikeuteen, jonka nimeksi tulee Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.

2. Uudistusten virallisena tavoitteena on vahvistaa tuomioistuinverkostoa niin, että oikeusturva voidaan taata muuttuvissa yhteiskunnallisissa oloissa. Nykyinen hovioikeusverkosto on peräisin 1970-luvun lopulta, jolloin hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä oli lähes kaksi kertaa nykyistä suurempi. Nykyinen hallinto-oikeusverkosto taas on muodostunut vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. 

3. Kaikki kuitenkin tietävät, että ko. uudistusten todellisena ja ensi sijaisena tarkoituksena on leikata tuomioistuinten ylläpidosta valtiolle aiheutuvia menoja. Uudistusta on myös vastustettu eikä vähiten Kymenlaaksossa ja Kouvolan hovioikeudessa. 

4. Itse olen ollut alusta pitäen - jo ennen Kouvolan (1978) ja Rovaniemen (1979) hovioikeuksien perustamista - sillä kannalla, ettei Suomen olisi suinkaan tarvitta kuutta hovioikeutta, vaan meille olisi riittänyt edelleen neljä hovioikeutta, jotka sijaitsevat Turussa, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Katso tarkemmin artikkeliani "Oikeudenkäynnin uudistamisesta", Lakimies 1976. Suomessa olisi joka tapauksessa tultu toimeen ainakin viidellä hovioikeudella, eli Rovaniemen hovioikeuden perustaminen olisi siis riittänyt. 

5. Kun valtiontalouden tila oli 1970-luvun loppupuolella, toisin kuin nykyisin, hyvä, hallitus päätti perustaa kertarysäyksellä Suomeen kaksi uutta hovioikeutta. Suomessa on siis lähes 40 vuoden ajan toiminut yhtä monta hovioikeutta kuin Ruotsissa, joka on Suomea isompi maa ja jonka asukasluku on kaksikertainen Suomeen verrattuna.

6. Nyt siis vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus lakkaa toimimasta. Tämä on järkevä toimenpide, koska hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrä on todella laskenut merkittävästi. Muutoksenhakuoikeutta on rajoitettu kolmisen vuotta sitten käyttöön otetun jatkokäsittelylupajärjestelmän myötä. Sen käyttöalaa ollaan jo nyt innolla laajentamassa eli valitusten laajamittainen ja varsinainen tutkinen hovioikeuksissa tulee edelleen supistumaan. Tämä ei tietenkään lisäisi oikeusturvaa, vaan päin vastoin kaventaisi sitä.Tätä selvää asiaa ei kuitenkaan oikeusministeriössä ja tuomioistuinlaitoksen huipulla haluta ymmärtää tai myöntää, vaan siellä ajetaan sitkeästi valitusoikeuden ja asioiden tutkimisen rajoittamista. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on vaatinut myös hovioikeuksien lukumäärän supistamista kolmeen tai enintään neljään.

7. Kouvolaan jää kahden vuoden ajaksi Itä-Suomen hovioikeuden pysyvä istuntopaikka. Asioiden käsittely hovioikeuksissa on toki, toisin kuin lähes kakkien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa, selvän ja vieläpä lakiin otetun säännöksen mukaan kirjallista asiakirjaprosessia. Suullisia käsittelyjä eli pääkäsittelyjä hovioikeus toimittaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja useimmiten ns. "pitkin hampain". Hallinto-oikeuksilla puolestaan on pysyvät istuntopaikat myös Kouvolassa ja Rovaniemellä suullisten käsittelyjen järjestämiseksi. Hallinto-oikeudet toimittavat pääkäsittelyjä vielä paljon harvemmin kuin hovioikeudet.

8. Pysyvillä istuntopaikoilla ei ole tuomioistuinten kansliaa eikä henkilökuntaa, vaan tuomioistuimet järjestävät niissä tarvittaessa pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä. Tästä poiketen Itä-Suomen hovioikeudella on siirtymäkautena - enintään vuoden 2016 loppuun - Kouvolassa noin 30 henkilöä "varalla" siellä järjestettävien pääkäsittelyjen hoitamiseksi.

9. Hovioikeuksien asiamääriä tasataan myös tuomiopiirimuutoksilla. Huhtikuun alusta Kainuun käräjäoikeus siirtyy Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiriin. Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirtyy Kouvolan (entisestä) hovioikeuspiiristä Helsingin hovioikeuden tuomiopiiriin.

10. Kouvolan hovioikeus on minusta ollut hieman näkymätön ja ikään kuin hissukseen toimiva tuomioistuin. Sen ensimmäinen presidenttinä oli oikeusneuvoksen virasta tehtävään nimitetty Heimo Lampi. Hän oli kunnostautunut jatkosodassa hävittäjälentäjänä saavuttaen 14 ilmavoittoa. Mainittakoon, että ennätys ei-saksalaisena taistelulentäjänä on lentomestari Ilmari Juutilaisella, joka pudotti jatkosodan aikana 94 vihollisen konetta. Hyvänä kakkosena seurasi Hasse Wind, jolle kertyi sodassa 75 varmistettua ilmavoittoa. Ilmari Juutilainen, joka on "Marokon kauhuna" tunnetun ja myös sodissa kunnostautuneen Aarne Juutilaisen nuorempi veli, ja Hans Wind ovat kumpikin kaksinkertaisia Mannerheim-ristin ritareita. Näitä ristejä myönnettiin jatkosodan aikana neljä kappaletta.

11. Heimo Lampi vaikutti KKO:ssa esittelijästä vakavalta ja totiselta tuomarilta. Hän oli kotoisin Kuopiosta, jossa oli toiminut Itä-Suomen hovioikeuden esittelijänä ja neuvoksena. Samasta hovioikeudesta olivat lähtöisin myös oikeusneuvoksina sittemmin olleet Paavo Salervo ja Veikko M. Hämäläinen, joista viimeksi mainittu nimitettiin Heimo Lammen jälkeen Kouvolan hovioikeuden toiseksi presidentiksi. Hämäläisen jälkeen hovioikeuden presidentiksi tuli oikeusvos Jussi Kivinen ja sen jälkeen vuonna 2005 Pertti Nieminen, joka jatkaa nyt uuden Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä. Jussi Kivinen toimi aiemmin  toistakymmentä vuotta maaoikeustuomarina. Erään Ikaalisissa käydyn maaoikeusprosessin yhteydessä olin 90-luvun alkupuolella valittajan avustajana mukana kahlailemassa pitkävartisissa kumisaappaissa pitkin Kyrösjärven rantoja Jussi Kivisen johtamassa katselmustilaisuudessa. Kohta tämän prosessin jälkeen Kivisestä sitten leivottiinkin KKO:n jäsen.

12. Nähtäväksi jää, miten hovi- ja hallinto-oikeusverkosten uudistaminen tulee jatkossa etenemään. Olen itse ehdottanut, myös tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa vuonna 2003 (KM 2003:3), hallinto-oikeuksien yhdistämistä yleisiin tuomioistuimiiin. En kuitenkaan niin, että hallinto-oikeudet yhdistettäisiin suoraan hovioikeuksiin - kuten esim. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on nyt pari vuotta ehdottanut - vaan niiden hallinnollista yhdistämistä muutamaan suureen käräjäoikeuteen. Hallintoprosessi säilyisi omana prosessilajinaan, mutta sitä tulisi kehittää voimakkaasti siviiliprosessin suuntaan. OM:ssä ja KHO:ssa laaditut tähänastiset suunnitelmat hallintoprosessin uudistamiseksi ovat minusta lähinnä näpertelyä. Näissä suunnitelmissa ei hallintoprosessiin edelleenkään esitetä esimerkiksi väittämistaakkaa, suullisten käsittelyjen lisäämistä, tuomarin materiaalisen prosessinjohdon aktivointia tai prosessin muodostamista kaksiasianosaissuhteen pohjalle. Käräjäoikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä valitettaisiin ensin hovioikeuteen, hovioikeuksista kaksi voisi toimia ko. asioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Hovioikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä voitaisiin valitettaa valituslupajärjestelmän kautta KHO:een. 

13. Oikeusministeriö on luultavasti ministeri Anna-Maja Henriksson ideasta pannut pystyyn suppean työryhmän, jonka tehtävänä on mietiskellä KKO:n ja KHO:n mahdolliseen yhdistymiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä on minusta turhaa työtä, sillä jokainen ajattelemaan kykenevä lakimies ymmärtää, ettei tuomioistuimien integrointia voida aloittaa "huipulta", vaan työ on aloitettava alhaalta eli ensimmäisestä asteesta. Aluksi hallinto-oikeudet on integroitava käräjäoikeuksiin ja järjestettävä samalla väliasteen muutoksenhaku hovioikeuteen. Vasta tämän jälkeen voidaan ryhtyä varovaisesti arvioimaan, olisiko myös ylimmät tuomioistuimet eli KKO ja KHO yhdistettävä keskenään. Vm. uudistus voinee toteutua joskus 20-30 vuoden kuluttua.