662. Esitutkinnan johtaminen jakaa syyttäjien mielipiteitä

1. Kysymys siitä, kuka johtaa esitutkintaa ja tulisiko tutkinnan johto siirtää poliisilta syyttäjälle, uhkaa muodostua kohta ikuisuusasiaksi. Tässä blogissa kysymys on noussut esille jo niin monta kertaa, ettei siihen tekisi oikein mieli enää palata. Mutta ei auta, sillä kun kysymys nousee julkisuudessa aina vain uudelleen esillr, niin pakkohan siihen on jälleen tarttua. 


2. Tutkijan velvollisuuksiin kuuluu seurata oma alansa kehitystä, ottaa osaa keskusteluun ja esittää punnittuja mielipiteitä sekä pyrkiä vaikuttamaan niin, että asiat tulisivat paremmalle tolalle. Useimmille oikeustieteilijöille näyttää toki riittävän oikeusnormien oppikirjamainen esittely ja systematisointi, omia ratkaisusuosituksia ei haluta tai rohjeta juuri esittää ja oikeuden muuttamisen tavoite on yleensä täysin poissuljettu asia. Meikäläinen taas on koko uransa aikana asettanut yhdeksi keskeiseksi päämääräksi juuri oikeuden muuttamisen lainsäädännössä ja lainkäytössä ja siinä tarkoituksessa olemassa olevien epäkohtien esiin nostamisen ja asioiden kriittisen tarkastelun. 

3. Tuloksiakin on vähin erin tullut, mutta kuten tiedämme, oikeuden myllyt jauhavat hitaasti ja lainsäätäjän myllyt vielä hitaammin. Kukaan ei voi yksin muuttaa oikeutta, mutta sitkeällä työllä, joka saattaa kenties tuntua joskus jopa jankutukselta, korjausta edellyttäviä epäkohtia voidaan saattaa päättäjien tietoon ja sitä myöten lainsäätäjän toimenpiteitä varten. Samalla tavalla aktiivinen ja kriittinen tutkija voi yrittää vaikuttaa voimassa olevan oikeuden puitteissa laintulkinnan ja tuomioistuinkäytännön muuttamiseen.

4. Tämän esipuheen jälkeen alussa mainitun ongelman kimppuun. En ryhdy kertaamaan tässä koko historiaa, vaan viittaan yleisesti blogikirjoitukseen numero 548/26.2.2012 "Esitutkinnan johtaminen puhuttaa jälleen", Siinä on aika kattava paketti siitä, mitä asiassa on aiemmin tapahtunut ja millaisia ehdotuksia on viime aikoina asiassa tehty. 

5. Nykyiseen käytäntöön, jossa siis poliisi johtaa esitutkintaa eikä syyttäjälle ole annettu tutkinnassa edes asianosaisen statusta, siirryttiin virallisesti eli laissa vuonna 1997, kun haluttiin turvata syyteharkinnan itsenäisyys ja riippumattomuus. Lainvalmistelu oli toki lähtenyt Ruotsin mallin mukaan siitä, että esitutkinnan johto siirtyy, vähäisempiä rikoksia lukuun ottamatta, syyttäjälle heti, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, jolloin syyttäjä vastaisi muun muassa tarvittavien pakkokeinojen käytöstä. Ratkaisevan puheenvuoron poliisivetoisen mallin puolesta käytti 90-luvulla oikeuskansleri Jorma S.Aalto, joka oli hoidellut muiden tehtäviensä ohella sivutöinään myös ylimmän syyttäjäviranomaisen hommia. Aallon viitoittamalla linjalla ovat sitten jatkaneet tiukasti valtakunnansyyttäjät Matti Kuusimäki ja Matti Nissinen. 

6. Parivaljakko Kuusimäki-Nissinen ei ole antanut kannastaan tuumakaan periksi. Tämä on outoa myös sikäli, että syyttäjien ammattitaidon kehittäminen edellytäisi toki uusien haasteiden ja tehtävien uskomista syyttäjille. Jonkinlaisena laihana korvikkeena kaksikko on lanseerannut esitutkintayhteistyön nimellä kulkevan mallin, jonka mukaan syyttäjä voi seurata esitutkintaa ja tarvittaessa lausua siitä poliisille mielipiteensä. Kuten olen eri yhteyksissä todennut, tämä yhteistyö toimii lähinnä vain paperilla; kentällä ja tositoimissa se yskii pahemman kerran. Paljon puhetta, vähän villoja!

7. Paljon mainostettu esitutkintayhteistyö on ollut lainsäädäntötasolla ollut löperöllä pohjalla. Nykyisin voimassa olevasta laista normit ovat puuttuneet lähes kokonaan, tai jos niitä on annettu, ne ovat luonteeltaan pelkästään toteavia ja sallivia. Toisin sanoen syyttäjät ovat voineet puuhailla esitutkinnassa jotakin - jos nyt ylipäätään ovat saaneet siihen poliisilta luvan -  mutta vain "voineet", sillä minkäänlaista velvollisuutta heillä ei ole siihen ollut.  Poliisilla ei vastaavasti ole ollut velvollisutta edistää sanottua yhteistyötä konkreettisella tasolla, vaan se on voinut pitää syyttäjän aika lailla pimennossa koko tutkinnan ajan.  Käytännössä "yhteistyö" on ollut usein siinä, että poliisi on ilmoittanut syyttäjälle luettelon tietyistä tutkintaan otetuista rikoksista. Siinä kaikki, mihinkään muuhun laki ei ole poliisia ja syyttäjää velvoittanut.

8. Vuoden 2014 alussa viimein ja vihdoin voimaan tulevan uuden esitutkintalain (ETL, 805/2011)  mukaan esitutkintaa johtaa edelleen poliisi, eli mikään ei tule tässä suhteessa muuttumaan. Esitutkintayhteistyöstä on lakiin otettu oma lukunsa eli ETL 5 luku. Mutta jo se, että mainittu luku käsittää ainoastaan kolme (3) pykälää, kertoo siitä, että yhteistyötä ei ole edelleenkään ollut tarkoitus säännellä lähimainkaan kattavasti. Olen käsitellyt näitä säännöksiä edellä mainittussa blogijutussa  548/26.2.2012 kohdissa 19-24. Totesin, että myös uudet yhteistyötä koskevat säännökset ovat luonteeltaan toteavia, sallivia ja sangen väljiä, eivät velvoittavia tai pakottavia, eli ne jättävät  soveltajilleen, poliisille ja syyttäjälle edelleen täyden harkintavallan. Tämän vuoksi on käsittämätöntä, että Matti Nissinen äityy verkkokolumnissaan ylistämään mainittuja säännöksiä sanomalla, että ne ovat "käänteentekeviä". 

9. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, jossa kuultiin tällä kerralla muitakin kuin vain valtiosääntöoppineita, totesi mainitun epäkohdan eli esitutkintayhteistyötä säätelevein pykälien väljyyden ja epätäsmällisyyden (PeVL 66/2010 vp - HE 222/2010 vp).   Perustuslakivaliokunta lausui toivomuksenaan, että esitutkintayhteistyötä koskevista  säännöksistä tehtäisiin velvoittavampia ja täsmällisempiä. Mutta koska esitutkintapaketti annettiin - kuten yleensä aina muulloinkin tällaisissa tapauksissa taktisista syistä tehdään - vasta viime tingassa eli varsin lähellä valtiopäivien päättymistä ennen vaaleja, ei tarvittavien  muutosten tekeminen pakettiin ollut enää mahdollista, vaan uudistus runnotiin läpi summanmutikassa sellaisenaan.

10. Viime aikoina rintamalinjoissa on ollut havaittavissa selvää liikehdintää, jossa on otettu kantaa syyttäjävetoisen esitutkinnan puolesta. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo totesi Advokaatti-lehden haastattelussa (1/2012 s.16), että vaativissa asioissa myös rikosten rikosten esitutkinnan johdon siirtäminen olisi tarpeen. Koskelo perusteli ehdotustaan näin:

- Syyttäjä kuitenkin vastaa siitä, millaisena juttu menee tuomioistuimeen. Syyttäjän vahvempi osuus jo tutkintavaiheessa olisi paikallaan. Asia oli esillä viimeksi, kun lainsäädäntöön tehtiin esitutkinta- ja pakkokeinouudistus. Pitäydyttiin kuitenkin siinä, että tutkinnan aikaista yhteistyötä syyttäjän ja poliisin välillä pitäisi kehittää. Korkein oikeus esitti lakivaliokunnalle epäilyksensä siitä, ettei tämä jo kauan puheena ollut keino riitä.

11. Tämän jälkeen edettiin nokkimisjärjestyksessä. Kun  KKO:n presidentti oli puhunut ensin, rohkeni myös oikeuskansleri ottaa asiaan kantaa. MTV3:lle 22.2. antamassaan lausunnossaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi, että vaativissa oikeusjutuissa tulisi siirtyä kansainväliseen malliin, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Jonkan mielestä tällä keinolla oikeusprosessit nopeutuisivat ja viranomaisten yhteistyö tehostuisi. Jonkan mukaan syyttäjä voisi ottaa johtopaikan esimerkiksi talous- ja ympäristörikoksissa. Jonkan mukaan viime vuosina poliisin ja syyttäjien välinen yhteistyö on tiivistynyt, mutta käytännössä hommat hoitaa poliisi, syyttäjä osallistuu palaveriin tai pariin. Jonkka viittaa muun muassa Viroon, jossa syyttäjä on esitutkinnan johtaja heti siitä saakka, kun henkilöä aletaan epäillä rikoksesta. Esitutkinnan johtajana syyttäjä neuvoo poliiseja todisteiden hankinnassa ja kävelee tutkinnan jälkeen asiakirjat kainalossaan oikeuteen.

12. Oikeusministeri Henriksson taisi myös jossakin välissä olla samaa mieltä. Mutta parin päivän kuluttua TV1 kertoi valtakunnansyyttäjän ehdottoman kielteisen kannan: Esitutkinta on ja pysyy poliisin johdossa. Matti Nissinen halusi torjua kaikki ehdotukset esitutkinnan vetovastuun siirtämisestä poliisilta syyttäjälle. Nissinen on käsitellyt teemaa myös VKSV:n sivuilla julkaistussa verkkokolumnissaan. Siinäkin Nissinen ilmoittaa suhtautuvansa nihkeästi syyttäjän esitutkinnanjohtajuuteen. Nissinen hehkuttaa esitutkintayhteistyön ihanuutta, yhteistyön käytännön kurjuuden hän sen sjaan sivuuttaa. Nissinen väittää kolumnissaan, että vuonna 2014 voimaan tuleva uusi ETL korjaisi esitutkintayhteistyön nykyiset puutteet, koska uusi laki säätää mainitusta yhteistyöstä "velvoittavasti." Mutta kuten jo totesin, mainittu väite ei pidä paikkaansa.

13. Nissinen joutui kuitenkin toteamaan, että suhtautuminen syyttäjän tutkinnanjohtajuuteen jakaa myös syyttäjäkuntaa. Keväällä julkaistusta Syyttäjäyhdistyksen suorittamasta kyselystä ilmenee, että enää noin puolet kyselyyn vastanneista syyttäjistä on nykysysteemin kannalla; puolet syyttäjistä kannattaa siis syyttäjävetoiseen esitutkintaan siirtymistä. On ilahduttavaa huomata, että kenttäsyyttäjät eli todelliset syyttäjät alkavat olla esitutkinnan johtamisesta pikkuhiljaa VKSV:n hallintovirkamiesten kanssa eri mieltä.

14. Syyttäjäkyselyn tuloksesta piittaamatta Matti Nissinen räväytti, että "syyttäjälaitos ei tarvitse tutkinnanjohtajuutta."  Varsin outo oli myös Nissisen lausahdus, jonka mukaan "esitutkinta on palvelu, jonka tilaamme poliisilta ja esitutkintaviranomaisilta." 

15. Korkeimman oikeuden palautettua Ulvilan murhajutun  alioikeuteen, Helsingin Sanomat pohti 21.10. pääkirjoituksessaan mainitun oikeudenkäynnin ja yleensä rikosjuttujen viipymisen syitä. HS ehdotti pohdittavaksi, että syyttäjästä tulisi tutkinnanjohtaja vaativissa rikosasioissa. "Olisiko sittenkin parasta, että vaativissa jutuissa, kuten talousrikoksissa ja raskaissa väkivaltarikoksissa, tutkinnan johto annettaisiin syyttäjälle? Näin varmistettaisiin, että syyttäjällä on oikeuteen mentäessä koossa asiallinen ja loogisesti koottu aineisto", lehti kirjoitti.

16. Pääkirjoitus on herättänyt jonkin verran keskustelua. Voidaan siis havaita, että oikeusministerin, korkeimman oikeuden presidentin ja oikeuskanslerin kannanotot eivät johda juristien väliseen keskusteluun, vaan keskustelua syntyy vasta sitten, kun neljännen valtiomahdin edustaja puuttuu asiaan! Tämä on tyypillinen ilmiö Suomessa. Erilaisilla tuomari- yms. päivillä käydään kyllä kiltisi kuuntelemassa ylimpien tuomioistuinten ja syyttäjistön päälliköiden ja laillisuusvalvojien pitämät marinat ja narinat, mutta minkäänlaista keskustelua ei synny eikä sille ole varattu edes aikaa. - Vain tämä blogi tekee poikkeuksen tästä vaikenemisen kulttuurista, näin sallittaneen sanoa!

17. Hesarin ehdotusta vastaan polemisoi lehdessä julkaistussa pikkukirjoituksessa ensin muuan Ruotsissa asuva henkilö. Seuraavaksi kaksi KRP:n rikostutkijaa kirjoitti HS:n mielipidesivulla 26.10. otsikolla "Miksi syyttäjä olisi poliisia pätevämpi." Kuten aina ennenkin, myös tässä kirjoituksessa vedottiin myös siihen, että "yksittäisestä tapauksesta" ei tule vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ulvilan surmajuttuhan ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa tapaus, jossa esitutkintayhteistyön on todetu toimineen puutteellisesti tai olleen suorastaan olematonta. Esimerkiksi tässä blogissa on tuotu ko. suhteessa esiin useita varoittavia tapauksia. Niissä on ollut usein kyse esitutkinnan kohtuuttoman pitkästä kestosta,  joka on voinut johtaa siihen, että rikoksen syyteoikeuskin on päässyt viivyttelyn takia vanhenemaan. Oikeusasiamies, oikeuskansleri ja VKSV antavat vuosittain kymmenissä tapauksissa poliisille huomautuksia esitutkinnan hitaudesta.

18. Toistaiseksi asiallisimman ja todentuntuisen kirjoituksen asiasta ovat kirjoittaneet Suomen syyttäjäyhdistyksen edustajat Sari Aho ja Krista Soukola (HS 27.10). Kirjoituksessa eritellään hyvin se, mistä syyttäjävetoisessa tutkinnanjohtamisesta on kyse. Syyttäjä ei toki kilpaile tutkijan ammattitaidossa poliisin kanssa, vaan "syyttäjä vastaisi tutkinnan strategisesta johtamisesta, kun taas tutkinnan taktisen ja teknisen toteutuksen johtaminen säilyisi poliisin osaavissa käsissä", kirjoittavat Sari Aho ja Krista Soukola. Syyttäjän tulisi johtaa tutkintaa ainakin niiltä osin, kun kyse on tutkinnan linjaamisesta, rikosnimikkeiden valinnasta ja pakkokeinojen käytöstä. Tällöin syyttäjä ei voisi jättäytyä esitutkinnan ulkopuolelle odottamaan passiivisena sen valmistumista, kuten nyt tapahtuu.

18. Erityisestä mieltä lämmitti syyttäjäyhdistyksen edustajien madonluku Matti Nissisen ylistämälle esitutkintayhteistyölle.
- Syyttäjä on esitutkinnan aikana täysin poliisin annosteleman tiedon varassa ja pimennossa poliisin niin halutessa. Poliisi voi käytännössä päättää jopa vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen käytöstä itsenäisesti ilman asian perehtyneen syyttäjän myötävaikutusta.Jos syyttäjän näkemykset eivät miellytä poliisitutkinnanjohtajaa, syyttäjä on helppo sivuutta kertomalla tälle tutkinnasta mahdollisimman niukasti, eikä syyttäjällä ole käytännössä keinoja puristaa poliisilta tietoa tutkinnan etenemisestä tai vaihtoehtoisista tutkintalinjoista. Tasapuolisuuden nimissä on tosin myönnetävä, ettei kaikilla syyttäjilläkään tunnu olevan mielenkiintoa tai aikaa paneutua esitutkintaan.

19. Tässä on siis esitutkintayhteistyön todellinen kuva kentällä ja käytännössä! Minulla ei ole kokemusta syyttäjän tehtävistä, mutta juuri tuollaista olen aina epäillyt ja myös yksittäisiltä syyttäjiltä kuullut yhteistyön olevan: se toimii vain paperilla eli VKSV:n hienoissa suunnitelmissa ja mahtipontisissa julkilausumissa, kentällä se sitä vastoin yskii pahasti, jos toimii lainkaan.

20. Mitä mainitut kenttäsyyttäjät sanovat vuonna 2014 voimaan tulevasta uudesta laista? Kyllä, epäilyni pitävät myös tämän suhteen paikkansa.  Sari Ahon ja Krista Soukolan mukaan  uusi laki ei tuo asiaan muutosta. Vaikka uudet pykälät  - siis ne kaikki kolme - ovatkin nykyistä yksityiskohtaisemmat, jää syyttäjien mukaan kuitenkin lopulta usein vasta oikeuskäsittelyssä arvioitavaksi, tuliko syyttäjälle kerrottua kaikista tutkinnassa ilmenneistä seikoista, jotka ehkä poliisin mielestä eivät olleet jutussa olennaisia. "Uusi laki lisää selvästi syyttäjän vastuuta esitutkinnan moitteettomuudesta antamatta kuitenkaan syyttäjälle toimivia työkaluja siihen".

21. Tuossako siis on Matti Nissisen mainostama uuden lain aikaansaama "käänteentekevä" muutos esitutkintayhteistyöhön? Eipä kovin hääviltä näytä. Kuten syyttäjät sanovat, syyttäjä, jos kuka, tuntee nahoissaan huonosti tehdyn esitutkinnan seuraukset. "Poliisilla on esimerkiksi saattanut olla tyystin erilainen näkemys kuin syyttäjällä siitä, mikä on rikosasiassa olennnaista. Esitutkinnassa on voitu kerätä hartaasti aineistoa, joka ei syyttäjää juttua ajaessaan hyödytä, ja samalla sivuuttaa se, mitä syytteen läpimeno edellyttäisi. Tästä seuraa syyttäjän pyytämä lisätutkinta, esitutkinta- ja syyteajan venymistä ja pahimillaan todellisia oikeusturvariskejä hukkaan menneiden resurssien lisäksi".

22. Parivaljakko Matti Nissinen - Mikko Paatero on vastannut paikallissyyttäjien kirjoitukseen (HS 31.10.), Nissinen on siis tarvinnut - yhteistyön nimissä tietenkin (!) -  polliisin tuekseen. Ottiko parivaljakko syyttäjien kritiikin huomioon? Vielä mitä, pariairokaksikko ei puuttunut kirjoituksessaan yhteenkään syyttäjien esiin nostamaan yksityiskohtaan tai perusteeseen siitä, mikä poliisivetoisessa esitutkinnassa mättää ja mikä yhteistyössä on ja tulee myös uuden lain astuessa voiman olemaan vikana. Nissinen - Paatero korostaa vain, että syyttäjän ja poliisin johto seisoo vankasti poliisivetoisen esitutkinnan takana ja uskoo lujasti esitutkintayhteistyön kehittämiseen! Uusia keinoja, joilla asiat saataisiin reilaan, parivaljakko ei kuitenkaan tuo esiin. He mainitsevat ainoastaan yhteisen koulutuksen, joka tullaan aloittamaan joskus ensi vuonna. Mutta koulutuksen puutteesta esitutkintayhteistyön toimimattomuus ei ole toki ollut tähänkään asti kiinni, sillä  10-15 vuoden aikana asian tiimoilta on järjestetty vaikka minkä verran koulutusta. Ilman näkyviä tuloksia.

23. Syyttäjäyhdistys sai vastineen myös Suomen poliisijärjestöjen liitolta ja poliisipäällystöyhdistykseltä (HS 31.10.). Myöskään tässä kirjoituksessa ei ole mitään uutta, vaan poliisit jaksavat vain jankuttaa, että kyllä se tutkinnan johtaminen nyt vain "kuuluu" poliisille! Poliisien mielestä nykysysteemi on joka suhteessa hyvä ja suomalainen rikostutkinta kestää kansainvälisen vertailun - vaikka rikosten selvittämisprosentti on mennyt Suomessa koko ajan alamäkeä. Huvittavinta tuossa Yrjö Suhosen ja Pekka Heikkisen kirjoituksessa oli pariin kolmeen otteeseen toistettu väite siitä, että syyttäjäyhdistys yrittäisi ajaa vain syyttäjien omaa etua, koska ko. yhdistys on edunvalvontaelin. Mutta mikäs elin se poliisijärjestöjen liitto sitten on? Eiköhän se ole nimenomaan juuri edunvalvontajärjestö. Puheenjohtaja Yrjö Suhonen on ainakin profiloitunut julkisuudessa lähinnä vain poliisin palkka- ym. etujen ajajana. 

24. Vaikuttaa siltä, että suomalaiset syyttäjistö on jakautunut selkeästi kahteen eri leiriin esitutkinnan johtamisen suhteen. Valtakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjien joukko (yhteensä noin 15 virkamiestä), halua pitää kynsin hampain kiinni poliisivetoisesta esitutkinnan johtamisesta. He haluavat ummistaa silmänsä kaikilta esitutkinnan johtamisessa ilmeneviltä epäkohdilta ja vannoa pyhästi esitutkintayhteistyön nimeen, jonka paikallissyyttäjien enemmistö ei näe tuovan nykyiseen menoon juuri minkäänlaista parannusta. Onko VKSV:n väki ollut jo niin pitkään "johtavassa" asemassa, ettei se enää tajua, missä kentällä mennään, mitkä ovat ongelmat ja mitä kenttäväki haluaa? Esitutkintayhteistyö saattaa toimia niissä hyvin harvalukuisissa rikosasioissa, joissa syyttäjäksi on nimetty valtionsyyttäjä. Muissa rikosasioissa yhteistyö takkuilee enemmän tai vähemmän, eikä yhteistyöllä toki voida koskaan täysin poistaa poliisijohtoisessa tutkinnassa ilmeneviä epäkohtia.

25. Nuoret syyttäjät ovat vanhoihin partoihin verrattuna paremmin koulutettua ja ammattitaitoisempaa väkeä, joka haluaa totta kai myös uusia ammatillisia haasteita, jolloin myös syyttäjien palkkausta voitaisiin kohentaa. VKSV:n edustaman nykytrendin tavoitteena sitä vastoin on ollut lähinnä syyttäjille kuuluvien tehtävien karsiminen ja työn helpottaminen. Valtio työnanantajana näissä olosuhteissa tuskin lämpenee syyttäjien palkankorotustoiveille.

26. MIelenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy. Minusta troikka Aalto, Kuusimäki, Nissinen on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko suomalaiselle rikosprosessijärjestelmälle, mutta tämä on toki vain minun mielipiteeni.

611. Kantelu KKO:n jäsenen jääviydestä

                                                       Rannan rauhaa

1. Kauhajoen koulusurmista alkanut rikostutkinta ja oikeudenkäynti, jossa selvitettiin surma-aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisario Hannu Haapalan rikosoikeudellista vastuuta, päättyi maaliskuun lopussa siihen, että korkein oikeus (KKO) epäsi Haapalan ja asianomistajina jutussa esiintyneiden surmattujen lähiomaisen valituslupahakemukset. Olen kertonut tästä blogissa n:o 571/30.3.2010.

2. Valituslupahakemukset käsiteltiin KKO:n kaksijäsenisessä jaostossa, johon kuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pekka Koponen. Jutun esittelijänä toimi ma. vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies. Esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä, mutta oikeusneuvokset eivät yhtyneet esittelijän kantaan. Vaasan hovioikeuden tuomio, jolla Hannu Haapala tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta saamaan varoitus, jäi siis voimaan.

3. Hovioikeuden tuomio vastasi virallisen syyttäjän jutussa esittämää syytettä. Asianomistajat vaativat Haapalan tuomitsemista rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtion ja Haapalan velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti korvausta muun muassa henkisestä kärsimyksestä. Nämä asianomistajat vaatimukset siis hylättiin hylättiin kokonaan. Asianomistajat velvoitettiin korvaamaan Haapalan oikeudenkäyntikuluja peräti 54 570 euroa.

4. Olen saanut nyt asianomistajan asianajajalta kuulla, että asianomistajat ovat parisen viikkoa sitten jättäneet korkeimpaan oikeuteen kantelukirjoituksen, jossa vaaditaan KKO:n lainvoimaisen päätöksen poistamista oikeusneuvos Pekka Koposen jääviyden eli esteellisyyden johdosta.

5. Kantelu esitetty väite Koposen jääviydestä perustuu siihen, että Koponen, joka nimitettiin KKO:n jäsenen virkaan 29.5.2009, johon hän siirtyi syyskuun alussa 2009, oli valtakunnansyyttäjänvirastossa (VKSV) esitutkinnan aloittamista koskevaa päätöstä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen sittemmin antamaa syytemääräystä valmisteltaessa VKSV:ssa toimivan valtionsyyttäjän virassa. Kantelijat katsovat, että Koposella oli tämän johdosta kantelukirjelmässä lähemmin mainituilla perusteilla läheinen kytkös itse asiaan ja sen valmistelijana toimineeseen valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskeen ja syytemääräyksen tehneeseen Jorma Kalskeeseen. Tämä antaa kantelun mukaan perustellun aiheen epäillä Koposen puolueettomuutta valituslupa-asian käsittelyssä.

6. Valtakunnansyyttäjä määräsi jo 24.9. 2008 eli heti koulujoukkomurhaa seuraavana päivänä kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman selvittämään esitutkinnanjohtajana "ampumistapaukseen", kuten Matti Saaren  hirmutöitä sievistelleen kutsuttiin,  liittyvän poliisin menettelyn. Kantelun mukaan Kalskeen päätöksellä esitutkinta rajattiin heti alusta lähtien koskemaan yksinomaan epäiltyä virkavelvollisuuden tuottamuksellista rikkomista, vaikka  tapauksesta ei ollut saatu vielä tarkempaa selvitystä. Tämän rajauksen perusteella Haapalaa kuultiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran 2.10.2008, jolloin koulusurmista oli kulunut vasta yhdeksän päivää, syylliseksi epäiltynä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi 27.1.2009 Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen ajamaan syytettä komisario Haapalaa vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syyteoikeuden rajaamispäätös). Saamansa syytemääräyksen mukaisesti ja siihen sidottuna Nurminen nosti 16.2.2009 käräjäoikeudessa Haapalaa vastaan syytteen mainitusta tuottamuksellisesta rikoksesta.

8. Kantelijoina olevat asianomistajat jättivät  puolestaan 26.4.2009 käräjäoikeudelle  haastehakemuksen, jossa he vaativat komisario Haapalalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai vaihtoehtoisesti viime mainitulta osin kuolemantuottamuksista. Vaihtoehtoisesti asianomistajat yhtyivät syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen.

9. Kantelijoiden mukaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden käsittelyissä ilmeni, miten syyttäjä Jouko Nurminen koki itse asiassa oikeudenkäynnissä tärkeimmäksi asiakseen kaikin tavoin vastustaa ja vähätellä asianomistajien komisario Haapalaan kohdistamia rangaistusvaatimuksia. Tällainen vaikutelma syntyi kantelukirjelmän mukaan myös asianomistajien kahdelle avustajalle. Myös eräiden oikeudenkäyntiä seuranneiden toimittajien laatimista uutisjutuista voidaan kantelun mukaan päätellä, että syyttäjä esiintyi oikeudenkäynnissä tosiasiallisesti, ei niinkään syytetyn, vaan erityisesti asianomistajien ja heidän avustajiensa vastapuolena. Saamansa syytemääräyksen mukaisesti syyttäjä halusi kaikissa prosessivaiheissa nonschaleerata hänen omaa syytettään huomattavasti ankarammat asianomistajien rangaistusvaatimukset ja niiden perusteet sekä vastustaa asianomistajien oikeudelle tarjoamien useiden todisteiden esittämistä.

10. Olin seuraamassa yhtenä istuntopäivänä jutun käsittelyä käräjäoikeudessa ja toden totta sain kyllä itsekin samanlaisen "kissa ja koira" -vaikutelman syyttäjän ja asianomistajien avustajien välisestä sananvaihdosta, mistä kantelukirjelmässä on mainittu. Syyttäjä näytti olevan terrierinä varsinkin asianomistajien nuoremman avustajan kimpussa puuttumalla usein useaan otteeseen tämän esityksiin. Yleensähän syyttäjä ja asianomistajat vetävät prosessissa yhtä köyttä syytettyä vastaan. Mutta kun tässä jutussa oli etukäteen määrätty, että komisariota ei syytetä eikä häntä saa myöskään saa tuomita niin raskaista rikoksista mistä asianomistajat vaativat komisariolle rangaistusta, on syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saaneen syyttäjän toiminta toki ymmärrettävää.

11. Kantelukirjelmän mukaan Pekka Koponen toimi valtionsyyttäjänä VKSV:n ohjaus- ja kehittämisyksikön päällikkönä vuosina 2002-2009 eli siihen saakka, kunnes hän siirtyi oikeusneuvoksen virkaan. - Koponen kuului siis VKSV:ssa niin sanottuun terävään päähän ja hänellä oli faktisesti enemmän sanavaltaa kuin monilla häntä virassa nuoremmilla valtionsyyttäjillä.

12. Syytemääräyksen ja -rajauksen apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeelle valmistellut Jarmo Rautakoski puolestaan on toiminut VKSV:ssa syyteasiain yksikön päällikkönä yhtäjaksoisesti 1.10.2009 tapahtuneeseen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Myös Rautakoski oli edellä mainitun VKSV:n johtoryhmän jäsen.

13. Vaikka Pekka Koponen ei ole muodollisesti osallistunut VKSV:ssa Jorma Kalskeen sittemmin ratkaiseman syytemääräyspäätöksen valmisteluun, on kantelun mukaan tärkeää ottaa huomioon, että hän on edellä kohdissa 5-6 kohdassa kerrottujen toimenpiteiden aikana ollut Jarmo Rautakosken läheinen kollega ja kuulunut yhdessä Rautakosken kanssa VKSV:n johtoryhmään eräiden muiden valtakunnansyyttäjänviraston virkamiesten ohella.

14. Kantelukirjelmän mukaan VKSV:ssa kyseisenä aikana, jolloin esitutkinnan aloittamispäätöstä ja syytemääräystä valmisteltiin, viranhoidossa korkeintaan kymmenkunta valtionsyyttäjää. Kysymyksessä on siten ollut verrattain pieni ja tiivis työyhteisö ja/tai –yksikkö, jonka virkamiehet ja nimenomaan valtionsyyttäjät ovat mitä ilmeisimmin olleet toistensa kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Kauhajoen koulusurmatapaus, joka tapahtui vain kymmenisen kuukautta Jokelan verilöylyn jälkeen, oli koko kansakuntaa syvästi järkyttänyt tapahtuma. Siitä on varmuudella keskusteltu kaikkien VKSV:n valtionsyyttäjien sekä apulaisvaltakunnansyyttäjän ja valtakunnansyyttäjän välisissä palavereissa ja epävirallisissa tapaamisissa.

15. Tällaisessa tilanteessa on kantelijoiden mukaan pidettävä inhimillisesti ottaen selvänä, että nimenomaan VKSV:n johtoryhmään kuuluneet valtionsyyttäjät, siis myös Jarmo Rautakoski ja Pekka Koponen, ovat keskustelleet syytemääräystä ja esitutkinnan rajoittamista koskevasta asiasta lähes päivittäin keskenään. Asian virallisena valmistelijana toiminut Rautakoski samoin kuin sen ratkaissut Jorma Kalske ovat voineet keskusteluissa tiedustella rikos- ja prosessioikeuden alalta oikeustieteen tohtoriksi väitelleen ja myös tämän vuoksi erittäin suurta arvostusta kollegojensa piirissä nauttineen valtionsyyttäjä Pekka Koposen mielipidettä komisario Haapalaa koskevasta syyteasiasta, vaikka Koponen ei ole muodollisesti osallistunutkaan asian valmisteluun.
15. Kantelussa väitetään myös, että Pekka Koponen on voinut saada kyseisen valmistelun aikana tietoonsa sellaisia seikkoja, joista kaikki eivät olleet tulleet asianosaisten tietoon kyseisen rikosjutun yhteydessä, ja jotka ovat voineet vaikuttaa OK 13 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitetun ennakkoasenteen tavoin myöhemmin Koposen harkintaan hänen osallistuessaan valituslupa-asian ratkaisemiseen korkeimmassa oikeudessa.

16. Kantelussa verrataan VKSV:ssa valinnutta tilannetta asianajotoimiston lakimiesten esteellisyyteen.
Asianajotoimiston jokainen lakimies on yksittäistä juttua koskevan asianajojakson perusteella esteellinen toimimaan myöhemmin tuomarina jutussa, joka on ollut hänen asianajotoimistossa työskentelynsä ajankohtana kyseisen toimiston hoidettavana. Jääviys on perinteisen käsityksen mukaan voimassa täysin siitä riippumatta, onko asianomainen lakimies osallistunut jutun hoitamiseen vai ei. 

17. Tässä yhteydessä kantelijat viittaavat ennakkopäätöksen KKO 2011:31, jonka otsikossa todetaan oikeusohjeena, että pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa”. Kantelukirjelmässä päätellään, että jos asianajaja on pesänjakajan tehtävään esteellinen ratkaisussa KKO 2011:31 mainitulla perusteella, niin sitä suuremmalla syyllä pitää katsoa, että aiemmin syyttäjänä toiminut tuomari on esteellinen erityisen merkittävässä rikosasiassa, jota koskevan syytteen nostamisesta ja syytteen rajaamisesta on päätetty tietyssä syyttäjäyksikössä hänen siellä työskentelynsä ajankohtana.

18. Jos siis Kaponen olisi ollut aikaisemmin toimessa sellaisessa asianajotoimistossa, jonka yksi osakas olisi esiintynyt ko. rikosasiassa joko syytetyn tai jonkun asianomistajan avustajana, Koponen olisi mainitusta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevän oikeusohjeen mukaan ilman muuta  esteellinen osallistumaan KKO:n jäsenenä valituslupahakemuksen käsittelyyn, vaikka hänellä ei olisi asianajajana ollessaan ollut mitään tekemistä sanotun asian kanssa. Tosiaan, miksi Koponen olisi  esteellisyyden suhteen eri asemassa, kun hän on toiminut syyttäjänä siinä virastossa (VKSV), jossa syytemääräys on annettu?

19. Se, että jutussa syytettä faktisesti oikeudenkäynnissä ajanut Jouko Nurminen ei ole ollut VKSV:n palkkalistoilla, ei minusta ole mikään selittävä tekijä, sillä kuten hyvin tiedämme ja olemme myös hyvin laadituista oppikirjoistakin lukeneet, syytemääräyksen ylimmältä syyttäjältä saanut syyttäjä on tiukasti sidottu saamaansa syytemääräyksen sisältöön. Myöskään se, että syyttäjä ei hakenut jutussa valituslupaa eikä siis esiintynyt KKO:ssa asianosaisena, ei minusta vaikuta asiaan. KKO olisi nimittäin voinut pyytää valituslupahakemusten johdosta syyttäjä Nurmiselta vastineen, mitä ei tässä tapauksessa  kuitenkaan tehty. Tämä vaikuttaa minusta jutun laatu ja vakavuusaste huomioon ottaen oudolta, vaikka lain mukaan vastineen tai lausunnon pyytäminen onkin jätetty KKO:n harkintaan. Mutta ehkä syyttäjältä ei pyydetty vastausta juuri siksi, että oikeusneuvos Koponen saattoi osallistua asian käsittelyyn ja olla mukana epäämässä asianomistajien valituslupahakemusta! Mutta ratkaisevaa on kuitenkin toki se tosiasia, että Koponen oli valtionsyyttäjän virassa silloin, kun syytemääräystä valmisteltiin VKSV:ssa ja hänellä on ollut tuolloin  mahdollisuus vaikuttaa mielipiteillään asiaan ja toisaalta saada asiasta sellaisia tietoja, joista kaikki eivät ole välttämättä olleet asianomistajan tiedossa.

20. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 1.10.1982 ratkaisemassa tapauksessa  Piersack v. Belgia, johon kantelukirjelmässä viitataan, tuomarina oli toiminut henkilö, joka oli aikaisemmin johtanut syyttäjänvirastoa. Jutussa syyttäjänä toimineen syyttäjän hallinnollisena esimiehenä ko. tuomari oli ollut toimivaltainen tarkastamaan ja ohjaamaan alaistensa syyttäjien työtä. Vaikka hän ei ollut syyttäjänä tehnyt kysymyksessä olevassa asiassa päätöksiä tai osallistunut jutussa syyttämiseen, hän oli organisatorisen asemansa johdosta "saattanut joutua tehtäviensä puitteissa käsittelemään sittemmin tuomarina ratkaisemaansa asiaa". Tämän perusteella tuomioistuimen puolueettomuus saattoi vaikuttaa epäilyksenalaiselta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Kantelussa viitataan myös tapaukseen EIT Dorozhko ja Pozharskiy v. Viro 24.4.2008, jossa taas oli kysymys siitä, että tuomarin aviomies oli johtanut kysymyksessä ollutta juttua tutkinutta poliisiryhmää. Tässä tehtävässään hänellä oli ollut toimivaltuudet ryhtyä asiassa kaikkiin tutkinnallisiin toimenpiteisiin, ja hänen oli myös väitetty tosiasiassa osallistuneen rikostutkintaan. Tuomarin aviomiehen osallistuminen rikostutkintaan oli ainakin antanut vaikutelman tuomioistuimen puolueettomuuden puuttumisesta. Siten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli EIT:n mukaan loukattu.

21. Kantelijoiden mielestä oikeusneuvos Pekka Koposen jääviys saa tukea näistä molemmista EIT:n ratkaisuista, erityisesti  Piersack-ratkaisua pidetään kantelukirjelmässä käsillä olevassa suhteessa merkittävä. Se, että Koponen on työskennellyt syytemääräyksen valmistelun ja antamisen aikana VKSV:ssa, antaa kantelijoiden mukaan perustellun aiheen epäillä ennakkoasennetta ja puolueettomuuden vaarantumista OK 13 luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla.

22. Kantelijat viittaavat myös ennakkopäätökseen KKO 2010:78, joka koskee niin ikään tuomioistuimen jäsenen ja syytäjälaitoksen organisatorista yhteyttä ja sillä perustella objektiivisesti pääteltävissä olevaa ennakkoasenteen mahdollisuutta. Kyseisessä ratkaisussa, joka koskee paljon huomiota herättänyttä Jippii-jutun käsittelyä, hoviokeuden tuomari katsottiin esteelliseksi muun muassa sillä perusteella, että hän oli jutussa syyttäjänä toimineen henkilön esimiehen avopuoliso.

23. Kantelussa käsitellään myös tuomarin esteellisyysperusteita koskevan OK 13 luvun esitöissä esitettyjä kannanottoja. Hallituksen esityksestä 78/2000 vp näyttäisi kantelun mukaan olevan pääteltävissä, että OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohta, verrattuna 3 momenttiin, soveltuisi oikeusneuvos Koposta koskevaan tapaukseen. Hallituksen esityksessä kiinnitetään huomiota kulloisenkin toimintayksikön puitteissa kollegoiden keskinäisen kanssakäymisen kannalta yksikön kokoon ja käsiteltäväksi tulevan asian erityiseen laatuun. Koska VKSV:ssa on ollut sanottuna aikana vain kymmenkunta valtionsyyttäjää, on Koposen silloinen työyhteisö ollut tosiasiassa hyvin pieni. Kauhajoen joukkomurhaan liittyvä komisario Haapalan virkatoiminnan oikeudellinen arviointi on ollut suomalaisessa lainkäyttöhistoriassa täysin ainutlaatuinen asia, joka ei järkyttävän asiayhteytensä vuoksi ole voinut jättää mitään asian kanssa työskentelemään joutunutta työpaikkaa vaille koko henkilökuntaan ulottuvia vaikutuksia. Lain esitöissä esitetty painotus toimintayksikön koosta ja asian erityisestä laadusta osuu kantelun mukaan täsmälleen käsillä olevaan tilanteeseen.

24. Kantelussa viitataan edelleen siihen, mitä sanotussa hallituksen esityksessä on lausuttu OK 13:7 §:n 2 momentin osalta ennakkoasenteen aiheuttamasta esteellisyydestä sekä 3 momentissa säädetystä esteellisyyttä koskevasta yleissäännöksestä. Ennakkoasenteen perustavana ”erityisenä syynä” mainitaan hallituksen esityksessä sen seikan vaikutus, että tuomari on saanut oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella asiaa koskevia tietoja tai että hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa.

25. Erityisesti OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin osalta hallituksen esityksessä edellytetään esteellisyyden tulevan kysymykseen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa tuomarin puolueettomuuden käsitellä tiettyä asiaa. Oikeusneuvos Koposen osalta tämä erityinen olosuhde on kantelijoiden mukaan hänen työskentelynsä valtionsyyttäjänä edellä 5-6 kohdissa kerrottuna ajankohtana. Kantelijoiden mukaan tuomarinjäävin kannalta on tässä yhteydessä erityisen tärkeää se, että nuo ratkaisut ovat jo lähtökohdiltaan olleet jyrkästi kantelijoiden intressien vastaisia ja merkinneet sen jälkeen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa syyttäjän fokuksen suuntaamista kantelijoina olevien asianomistajien vaatimuksia vastaan.

26. Kantelija viittaavat lisäksi siihen, että KKO:ssa valituslupa-asian esitellyt vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies esitti mietinnössään valitusluvan myöntämistä. Se, että valituslupa-asiassa esittelijä katsoo aiheelliseksi kirjoittaa oman, jäsenten kannasta poikkeavan mietinnön näkyviin, on kantelijoiden käsityksen mukaan käytännössä erittäin harvinaista. Tämä osoittaa, että esittelijällä on ollut todella perusteltu aihe esittää valitusluvan myöntämistä. OTL Kaarlo Hakamies on lisäksi kokenut rikosasioiden esittelijä, joka on toiminut esittelijänä monissa merkittävissä ja laajoissa rikosasioissa. - Kaarlo Hakamies on saanut  hiljattain Helsingin yliopiston tiedekunnalta asianmukaisen esitarkastuksen jälkeen väittelyluvan talousrikosoikeutta käsittelevälle väitöstutkimukselleen (palsturin huomautus).

27. Lain eli OK 2 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan KKO:ssa valitusluvan myöntämistä koskevat asiat käsitellään ja ratkaistaan jaostossa, jossa on kaksi tai kolme jäsentä. Jos asia käsitellään kaksijäsenisessä jaostossa, se on mainitun lainkohdan mukaan siirrettävä kolmijäsenisen jaoston ratkaistavaksi, jos jaoston jäsenet niin päättävät tai jolleivät he ole ratkaisusta yksimieliset.

28. Kauhajoki-tapauksessa valituslupa-asia olisi siis voitu ja kantelijoiden mielestä myös pitänyt käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisessä jaostossa. Onhan jutussa kyse hyvin merkittävästä ja suurta julkisuutta herättäneestä rikosasiasta, jossa käräjäoikeus ja hovioikeus olivat päätyneet erilaiseen lopputulokseen. Erityisesti se seikka, että kokenut esittelijä on esittänyt mietinnössään valitusluvan myöntämistä, on sellainen seikka ja peruste, jonka vuoksi asia olisi kantelijoiden mielestä pitänyt ehdottomasti siirtää käsiteltäväksi kolmen jäsenen jaostossa. Kantelijat lausuvatkin ihmettelynsä siitä, että näin ei tehty, vaan asia haluttiin käsitellä ja ratkaista kaksijäsenisessä jaostossa, jonka toisella jäsenellä on epäilyttävä kytkös jutun syyttäjään ja myös itse asiaan. - Myös palsturin mielestä on todella outoa, että KKO menetteli niin kuin teki.

29. Tässäpä korkeimmalle oikeudelle purtavaa kerrassaan! Minusta kantelu on asiallisesti perusteltu ja siinä esitetyt näkökohdat todella huomionarvoisia. Kuten kokemuksesta hyvin tiedämme,  KKO ei kuitenkaan hevin pura tai poista omia ratkaisujaan. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa, jolloin asianomistajien viimeiseksi keinoksi saada vihdon oikeussuojaa on viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. - Niinhän se näyttää Jaakko Ilkan kuuluisia sanoja vapaasti mukaillen olevan, että "ei oikeutta maassa saa, jos Euroopasta sit' ei itse hanki!

30. Kun OK 13 luvun säännökset on jouduttu pakosta kirjoittamaan aika yleisluonteiseen muotoon, olisi minusta perusteltua, että esteellisyysperusteita tulkitaan epäselvässä tilanteessa niin, että tuomari on esteellinen, siis in dubio pro jäävi. Kun kaikista tuomioistuimissa löytyy nykyisin lukuisia tuomareita, saadaan harmaan alueen tilanteissa tuomariksi aina varmasti esteetön tuomari. Tilanne on toisenlainen vielä 10-15 vuotta sitten, jolloin pienemmissä käräjäoikeuksissa saattoi olla vain kaksi tuomaria. Mutta korkeimman oikeuden kanta on toinen, sillä siellä katsotaan, että tuomarin jääviyden tulee olla niin sanotusti selvä tapaus ennen kuin asianosaisen jääviysväite voi menestyä. Tämä on minusta virheellinen linja.

31. Vaikka tuomari ei itse ole varma esteellisyydestään, hän voi epäselvässä aina itse vetäytyä omasta aloitteestaan jutun käsittelystä, siis vaikkei esteellisyysväitettä ole tehtykään. Samalla tavalla hän voisi menetellä silloin, kun esteellisyysväite on tehty. Tästä käytetään oikeuskirjallisuudessa nimitystä delikatessijääviys. Miksi tuomarin pitää väen väkisin olla mukana ratkaisemassa jutussa, jossa hän kokee itsekin asemansa esteettömyyden suhteen ongelmalliseksi? Tätä olen ihmetellyt parissa tapauksessa - muun muassa ns. parveketupakkajutussa -  joissa on oikeusneuvos Mikko Tulokkaan epäilty jääviys on noussut esiin. MIksi oikeusneuvos Koponen on pitänyt välttämättömänä osallistua Kauhajoki-jutun käsittelyyn KKO:ssa, vaikka hänellä on sanottu kytkös asiaan ja vaikka hänen tilalleen olisi helposti saatu joku toinen jäsen? En ymmärrä, enkä halua tässä ryhtyä ryhtyä spekuloimaan syitä, joista selitys saattaisi löytyä.

32. Kantelijoilta näyttää jääneen huomaamatta yksi tärkeä seikka, joka tukisi heidän vaatimustaan KKO:n päätöksen poistamisesta. Tarkoitan sitä, että lain mukaan asiaosaisilla on oikeus tehdä jääviysväite jo ennen kuin tuomioistuin on ottanut asian käsiteltäväkseen ja ratkaissut jutun. Tämä oikeus asianosasella on, ei vain käräjäoikeudessa, vaan myös hovioikeudessa ja  KKO:ssa, jos hän epäilee näiden ylioikeuksien tuomaria esteelliseksi. Tämä edellyttää sitä, että asianosaiset saavat jo asian käsittelyvaiheessa ja siis ennen ratkaisua tiedon siitä, ketkä ovat hänen tuomarinsa eli ketkä kuuluvat asian käsittelykokoonpanoon. Tämä ilmenee OK 13 luvun 9 §:stä.

33. Suomessa asianosaiset saavat kuitenkin tiedon jutun ratkaisukokoonpanosta ja siinä mukana olevista tuomareista ainoastaan silloin, kun asiassa pidetään pääkäsittely tai muu suullinen käsittely, jossa asianosaiset ovat siis itse saapuvilla ja näkevät tuomarinsa. Mutta jos käsittely on kirjallinen, kuten hovioikeudessa ja KKO:ssa on pääsääntö, eivät asianosaiset näe tuomareita eikä heille myöskään etukäteen viran puolesta ilmoiteta, niin kuin toki pitäisi tehdä, käsittelykokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimiä. Tästä seuraa, että asianosaisten lakiin perustuva oikeus tehdä laissa mainittu esteellisyysväite ei toteudu. Asianosaiset saavat tietää tuomareiden nimet vasta silloin, kun he saavat käteensä tuomioistuimen ratkaisun. Mutta tuolloin he eivät voi enää esittää jääviysväitettä. Tieto siitä, että tuomioistuimeen kokoonpanossa on istunut tuomari, jota asianosainen epäilee jääviksi, tulee asianosaiselle täydellisenä yllätyksenä. Näin tapahtui myös Kauhajoki-jutun KKO-käsittelyssä.

34. Olen kiinnittänyt tähän epäkohtaan huomiota mm. edellä mainitussa parveketupakkajutussa, jossa jutun hävinnyt osapuoli epäili, minusta täysin perustellusti, oikeusneuvos Tulokkaan olleen jäävi.  Tuossa tapauksessa tieto Tulokkaan kuulumisesta asian ratkaisukokoonpanoon tuli asianosaiselle yllätyksenä, eikä se voinut tehdä jääviysväitettä. Tälle asialle pitäisi tehdä jotain, eli lakia pitäisi muuttaa niin, että tuomioistuin olisi kirjallisessa menettelyssä velvollinen ilmoittamaan omasta aloitteestaan asianosaisille ratkaisukokoonpanoon kuuluvien tuomareiden nimet. Lainsäätäjä ei ole kuitenkaan osoittanut asiantilan korjaamiseksi kiinnostusta eivätkä myöskään meidän korkeat laillisuusvalvojamme ole - tietenkään - tehneet mitään asian eteen. Jos kantelijoiden jääviysväite ei menestyisi KKO:ssa, on kantelijoilla mahdollisuus valituksessaan ihmisoikeustuomioistuimelle vedota valituksensa tueksi viimeksi mainittuun epäkohtaan. Luulisin, että se saattaisi kiinnostaa ihmisoikeustuomioistuinta, samoin lisänä rokassa myös se fakta, että korkein oikeus ei perustele millään tavalla hakijoille kielteisiä valitusluparatkaisujaan.

214. Valtionsyyttäjä jälkiviisastelee

1. Supon 2002-2003 Stasi-jupakassa suorittama Rusi-tutkinta on jälleen tapetilla. Ylihuomenna pidettävillä DocPoint -festivaaleilla esitetään Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva Epäilyksen varjossa, josta on ollut viime päivien lehdissä runsaasti ennakkomainosta. Viime sunnuntain Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivulla kerrottiin Supon tutkinnasta ja haastateltiin tutkintaan tavalla tai toisella liittyviä henkilöitä.

2. Yksi HS:ssa haastatelluista oli nyt jo eläkkeellä oleva valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, joka teki Rusi-asiassa 11.6.2003 syyttämättäjättämispäätöksen. Rautakosken yksi lausuma oli nostettu jutun kakkossivun otsikoksi: "Rusi-tutkinnan syyttäjä sanoo nyt, että tutkinta olisi voitu lopettaa aiemmin."

3. Jarmo Rautakoski sanoi haastattelussaan näin: "Jälkiviisaana voi sanoa, että tutkinta olisi voitu lopettaa sen jälkeen, kun Stasin vanhat upseerit olivat kertomuksensa antaneet." Ja edelleen: "Tutkinta kesti turhan pitkään ilman muuta, mutta ongelma oli, että tietoa Saksasta saatiin tipoittain."

4. Niinpä, mutta puhuuko valtionsyyttäjä Rautakoski jälkiviisaita tavallaan omassa asiassaan? Olisiko Rautakoski itse voinut tehdä jotain kyseisen tutkinnan nopeuttamiseksi ja lopettamiseksi aiemmin?

4. Lain mukaan poliisin, siis myös Supon, on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta syyttäjälle, kun jotakuta voidaan epäillä syylliseksi rikokseen (ETL 15.1 §). Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä, jos asia on yksinkertainen. Suomessa syyttäjä ei johda esitutkintaa, mutta syyttäjän velvollisuutena on seurata tutkintaa ja olla yhteistyössä tutkintaa suorittavan poliisin kanssa. Muun muassa juuri tämän vuoksi poliisin on ilmoitettava tutkinnasta olevista rikoksista syyttäjälle. Kyse on paljon puhutusta poliisin ja syyttäjän välisestä yhteistyöstä, jonka merkitystä juuri valtakunnansyyttäjänvirasto on Matti Kuusimäen johdolla korostamistaan korostanut.

5. Mutta toimiiko sanottu yhteistyö myös käytännössä? Olen epäillyt tätä, ja monet esimerkkitapaukset viittaavat siihen, että yhteistyö toimii usein vain papereilla, mutta ei läheskään aina käytännössä tyydyttävällä tavalla. Olen sen vuoksi vuodesta (ks. esimerkiksi kirjaani Rikosprosessioikeus I 1998) toiseen "jankuttanut", että myös Suomessa esitutkinnan johtaminen tulisi uskoa syyttäjälle, vähäisiä ja yksinkertaisia rikoksia lukuun ottamatta. Yhtä sitkeästi VKSV on jaksanut vastustaa sanottua ehdotusta.

6. Rusi-tutkinnasta Supo ilmoitti maan poliittiselle johdolle ja tietyille korkeille virkamiehille. Näihin virkamiehiin kuului myös valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski. Näin ilmeisesti siksi, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki oli määrännyt juuri Jarmo Rautakosken seuraamaan kyseistä esitutkintaa. Se, että Supo oli ilmoittanut esitutkinnasta - jo ennen paljon puhuttua tietovuotoa - muun muassa Jarmo Rautakoskelle, ilmenee muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen Alpo Rusin kantelun johdosta 3.2.2005 antamasta päätöksestä.

7. Minulla ei ole tietoa, miten tiivistä yhteistyötä Supon tutkijat ja valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski tekivät Supo-tutkinnassa. Mutta on syytä olettaa, että syyttäjää pidettiin ajan tasalla tutkinnan etenemisestä ja sen päälinjoista. Jos poliisitutkijoilla oli tutkinnassa joitakin oikeudellisia ongelmia, he saattoivat kääntyä Rautakosken puoleen. Tällä tavallahan poliisin ja syyttäjän välistä esitutkintayhteistyötä on aina tapana perustella.

8. Eikö Jarmo Rautakoski siis tutkinnan edetessä ja polkiessa ilmeisesti melko tavalla paikallaan nähnyt, että eihän tästä taida tulla oikein mitään, eli näyttöä epäillystä törkeästä vakoilusta ei näyttänyt olevan saatavilla? Jos näki, niin kertoiko hän mielipiteensä tutkinnanjohtajalle? Tätä emme tiedä ja tuskin saamme tietääkään. Sen Rautakoski ja tutkijakin varmaankin havaitsivat jo tutkinnan alkuvaiheessa, että syyteoikeus tavallisesta vakoilusta oli vanhentunut. Jos syyttäjä Rautakoski olisi lausunut käsityksensä näytön ohuudesta tutkijoille, nämä olisivat, näin voisi olettaa, ottaneet arvovaltaisen syyttäjän näkemyksen vakavasti ja päättäneet kenties lopettaa tutkinnan jo paljon aikaisemmin. Syyttäjä ei voi määrätä poliisia ja lopettamaan tutkintaa, koska tämä kuuluu tutkinnanjohtajana toimivan poliisimiehen tehtäviin. Mutta voihan syyttäjä, jos hän todella seuraa aktiivisesti tutkintaa - niin kuin pitäisi - aina ilmaista mielipiteensä asiasta tutkinnanjohtajalle. Käytännössä poliisi tosin pitää - näin ainakin väitetään - "seuraajasyyttäjän" usein ulkona kuvioista, kun se ei halua ammattitaidottoman syyttäjän sekaantuvan tutkintaan. En voi kuitenkaan uskoa, että Rusi-tutkinnassa olisi ollut kysymys tästä.

9. Oli miten oli, mutta yksi asia on varma. Rusi-tutkinta ja sen jälkipuinti on jälleen kerran yksi osoitus siitä, millaisiin hankaluuksiin ja epäkohtiin voidaan joutua ja usein myös joudutaan, kun rikosten esitutkinnan johtamista ei ole annettu syyttäjälle, vaan tutkinnan johtamisesta päättää yksin poliisi.

10. Rusi-tutkinnassa tapahtui paljon puhuttu tietovuoto, johon syyllistä ei ole saatu selville. Rusi-jutussa annetun tuomion perusteluista samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen edellä mainitusta päätöksestä on luettavista, että potentiaalisia tietolähteitä oli runsaasti. Supo ilmoitti esitutkinnasta presidentti Tarja Haloselle, ex-presidentti Martti Ahtisaarelle, silloiselle pääministerille Paavo Lipposelle, silloiselle sisäministeri Ville Itälälle, silloiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, silloiselle poliisiylijohtaja Reijo Naulapäälle, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoskelle, ulkoasiainneuvos Juhani Suomelle ja HVA:n entiselle tiedustelu-upseerille Peter Kellerille. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaan myös Suomen Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho sai tiedon tutkinnasta sisäministeri Ville Itälältä ja silloinen puoluesihteeri Eero Lankia puolestaan eräältä yksityishenkilöltä. Tietovuodon takia käräjäoikeus ja sittemmin hovioikeus velvoittivat valtion suorittamaan Alpo Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä, ks. edellistä blogiani.

11. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski määrättiin aikanaan eli vuonna 2003 seuraaman syyttäjänä myös niin sanottua Irak-gate -asiaa, jossa epäiltynä olivat ex-kansliapäällikkö Martti Manninen ja ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki. Kuinka ollakaan, Rautakoski meni ja otti Helsingin Sanomissa - jälleen kerran tuo sama lehti - julkaistussa lehtihaastattelussaan jo ennen syyteharkinnan alkamista kantaa asiassa julkisuuteen vuodettujen tietojen salaisuuteen asettuen näin tukemaan jutussa asianomistajana olleen UM:n virkamiesten esittämää mielipidettä. Tämä syytteen nostamisen kannalta olennaista seikkaa koskeva syyttäjän kannanotto poikkesi täysin rikoksesta epäiltyjen avustajien julkisuudessa esittämästä kannasta. Rautakosken sanottu kannanotto julkaistiin HS:ssa elokuun lopulla, vaikka asian esitutkinta päättyi vasta 25.9.2003, jolloin VKS Matti Kuusimäki otti syyteharkinnan itselleen ja määräsi valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken toimimaan syyteharkinta-asiassa esittelijänä.

12. Kantelin asiasta 30.9. 2003 oikeuskanslerille, koska katsoin Rautakosken tulleen sanotulla ennakkokannanotollaan asiassa syyttäjänä ja VKS:n esittelijänä esteelliseksi. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi päätöksen kanteluuni 20.1.2004. Nikula totesi, että Rautakosken lausuntojen "tulkinnanvaraisuuden vuoksi" hänen ei voitu "ainakaan yksiselitteisesti" katsoa menetelleen tavalla, joka olisi tehnyt hänet esteelliseksi. Oikeuskanslerin ratkaisu oli minusta aika oudosti ja epäjohdonmukaisesti perusteltu ja olenkin kritisoinut sitä, ks. Virolainen - Pölönen, Rikosprosessioikeus II (2004) s. 145. Nikula päätyi ratkaisuunsa luultavasti lähinnä siksi, että Jarmo Rautakoski oli ehditty jo ennen oikeuskanslerin päätöstä vaihtaa toiseen syyttäjään.

13. Kanteluni oikeuskanslerille johti siis toivomaani tulokseen jo ennen oikeuskansleri Nikulan päätöstä. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti 24.1.2003 vaihtaa Irak-gate -jutun syyteharkinnan esittelijää ja määräsi valtionsyyttäjä Jorma Äijälän Jarmo Rautakosken sijasta esittelijäksi. Äijälä ajoi myös jutussa käräjäoikeudessa syytettä. Martti Manninen tuomittiin jutussa sakkoon, mutta Anneli Jäätteenmäkeä vastaan avuannosta Mannisen rikokseen koskeva syyte hylättiin.

14. Kantelustani po. tapauksessa oli (myös) se hyöty, että nykyisin VKSV:ssa suhtaudutaan aiempaa paljon kriittisemmin syyttäjien antamiin lehtilausuntoihin ennen esitutkinnan ja syyteharkinnan valmistumista. Tuorein tapaus on näinä päivinä Helsingin käräjäoikeudessa aloitettava tai jo aloitettu ns. hoitajamurhia koskeva juttu, jossa helsinkiläistä 60-vuotiasta perushoitajaa syytetään useisiin vanhuksiin kohdistuneista myrkyttämistapauksista. Tämän jutun syyteharkinnan aikana paikallinen kihlakunnansyyttäjä antoi Helsingin Sanomille - jälleen tämä lehti - haastattelun, jossa hän kertoi avoimesti, että epäiltyä koskeva "syytekynnys ylittyy varmasti."

15. Heti tämän lausunnon jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vaihtaa kyseisen syyttäjän toiseen syyttäjään. Kalskeen mielestä paikallissyyttäjän kyseinen lausunto oli ennenaikainen ja saattoi herättää epäilyksiä syyteharkinnan puolueettomuudesta. Kalskeen mukaan syyttäjien tulisi lausua syyteharkinnan lopputuloksesta vasta syyteharkinnan valmistuttua. Ennen sitä he voivat kertoa julkisuudessa vain se, milloin syyteharkinta valmistuu.

16. Olen Jorma Kalskeen kanssa asiasta täysin samaa mieltä. Olin samalla kannalla jo vuonna 2003, jolloin tein valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken esteellisyyttä koskevan kantelun oikeuskanslerille. Rautakosken tapaus oli mutatis mutandis samanlainen kuin tapaus, jossa Kalske päätti vaihtaa syyttäjää.