926. KKO 2015:23. Hovioikeus laiminlöi pääkäsittelyn toimittamisen

1. A:n veloista oli ulosmitattu puoliosuus asumisoikeussopimukseen perustuvasta asumisoikeusmaksusta. A:n puoliso B valitti ulosmittauksesta käräjäoikeudelle katsoen koko asumisoikeusmaksun kuuluvan hänelle, koska hänen vanhempansa olivat lainanneet hänelle varat asumisoikeusmaksuun. 

2. Käräjäoikeus hylkäsi B:n valituksen todeten, että käräjäoikeudessa kuultujen B:n ja tämän vanhempien (X ja Y) kertomusten perusteella ei voitu syrjäyttää asumisoikeussopimuksen merkintää A:sta asumisoikeuden toisena haltijana. 

3. B valitti käräjäoikeuden päätöksestä Turun hovioikeudelle. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta katsoen kuitenkin perusteluissaan, että B:n vanhempien antamassa lainassa oli saattanut olla kysymys nimenomaan A:n ja B:n perheelle eikä yksin B:lle annetusta rahoituksesta sekä ettei väite siitä, että A ja B eivät olisi ymmärtäneet asumisoikeussopimuksen sisältöä, ollut uskottava.

3. B valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan mainituilla perusteilla, ettei hovioikeus ollut voinut muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua suullisen todistelun osalta todistelua uudelleen vastaanottamatta. Hovioikeuden katsottiin menetelleen virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyn pitämistä varten.

KKO:2015:23

4. Hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 26 luvussa. Luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on pääsäännön mukaan toimitettava pääkäsittely silloin, kun riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Hovioikeus voi saman luvun 14 a §:n nojalla myös omasta aloitteestaan toimittaa pääkäsittelyn katsoessaan sen tarpeelliseksi. Pääkäsittelyn toimittamista koskee myös OK 26:16:ssä säädetty ns. luottamusperiaate. Sen mukaan, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, hovioikeus saa riita-asiassa muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua todistelun osalta vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan (luottamusperiaate). Jos siis hovioikeus ei siis joko asianosaisen vaatimuksesta tai omasta aloitteestaan toimita pääkäsittelyä, jossa käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan uudelleen vastaan, hovioikeus ei saa arvioida ko. todistelua toisin kuin käräjäoikeus.

5. Ko. tapauksessa käräjäoikeus oli perustanut ratkaisunsa siihen, että B:n ja hänen vanhempiensa (X ja Y) kertomukset eivät voineet syrjäyttää asumisoikeussopimukseen ja rekisteriin tehtyä merkintää A:n asumisoikeuden toisena haltijana. Käräjäoikeus ei ole siten antanut mainituille kertomuksille merkitystä asian oikeudellisessa arvioinnissa.

6. Hovioikeudessa B ei vaatinut pääkäsittelyn toimittamista (OK 26:14) eikä hovioikeus toimittanut pääkäsittelyä myöskään omasta aloitteestaan, mihin sillä olisi OK 26:14a:n mukaan ollut oikeus, vaan ratkaisi asian kirjallisessa esittelymenettelyssä. 

7. Hovioikeuden mukaan asiassa oli kysymys siitä, oliko  B osoittanut asumisoikeusmaksun palautuksen tai oikeammin asumisoikeuden arvon kuuluvan kokonaan tai enemmällä kuin puoliosuudella hänelle. Päätöksensä perusteluissa hovioikeus katsoi yhtenä ratkaisuperusteenaan, että B:n vanhemmat  (X ja Y) olivat saattaneet lainata varat B:n ja A:n perheelle eikä yksin B:lle, kuten X ja Y olivat todistajina kuultuina käräjäoikeudessa kertoneet. Hovioikeus ei siis pitänyt  X:n ja Y:n käräjäoikeudessa antamia kertomuksia riittävänä selvityksenä siitä, että heidän tarkoituksensa oli lainata varat yksin B:lle. Myöskään B:n väitettä erehdyksestä asumisoikeussopimuksen sisällön suhteen hovioikeus ei pitänyt uskottavana.

8. Kuten korkein oikeus on päätöksensä perusteluissa todennut (kohta10), hovioikeus on ratkaistessaan kysymystä siitä, oliko B osoittanut, että asumisoikeuden arvo kuului kokonaan hänelle, arvioinut tältä osin myös käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun merkitystä. Käräjäoikeus puolestaan ei ollut omaksumastaan ratkaisutavasta johtuen arvioinut todistelun merkitystä tältä kannalta.Todistelun merkityksen ja uskottavuuden arviointi on siten tehty vasta hovioikeudessa. Tästä johtuen hovioikeus oli muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua suullisen todistelun osalta ko. todistelua kuitenkaan vastaanottamatta. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeus oli siten menetellyt vastoin OK 26 luvun 16 §:n säännöstä eli rikkonut em. luottamusperiaattetta.

9. Korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeus, joka on pitänyt X:n ja Y:n antaman lainan tarkoitusta merkityksellisenä asiassa, ole voinut päätyä päätöksestään ilmenevään näytön arviointiin ottamatta käräjäoikeudessa ko. osin esitettyä henkilötodistelua uudestaan vastaan hovioikeudessa. Hovioikeus ei ollut jättänyt sanottua todistelua uudelleen vastaanottamatta sen vuoksi, että tälle olisi ollut OK 26:16:ssä tarkoitettu este. Hovioikeus oli siten menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn omasta aloitteestaan toimittamatta. Ulosottovalitusasian käsittelyä oli sen vuoksi jatkettava hovioikeudessa pääkäsittelyn toimittamista varten. Korkein oikeus palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

10. Korkeimman oikeuden ratkaisu on epäilyksettä oikea ja ennakkopäätöksen julkaiseminen tapauksesta perusteltu. On ollut tarpeellista saada ennakkopäätös myös tapauksesta, jossa hovioikeudella on velvollisuus toimittaa pääkäsittely omasta aloitteestaan eli ilman, että joku asianosaisista on pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä. Turun hovioikeus on menetellyt tapauksessa selkeästi todistelun välittömyyden kannalta tärkeän luottamusperiaatteen (OK 26:16) vastaisesti. 

11. Tapaus on, jälleen kerran, osoitus hovioikeuksien pääkäsittelyn toimittamista kohtaan osoittamasta vastahakoisuudesta tai kenties jopa jonkinlaisesta vastenmielisyydestä. Tältä kannalta ratkaisussa KKO 2015:23 selostettu hovioikeuden virheellinen menettely muistuttaa edellisessä blogijutussa (numero 925) selostamaani Helsingin hovioikeuden menettelyvirhettä, joka johti korkeimmassa oikeudessa (KKO 2015:20) hovioikeuden tuomion kumoamiseen ja asian palauttamiseen takaisin hovioikeuteen. Myös vm. tapauksessa hovioikeudessa tapahtunut menettelyvirhe eli asianosaisen kuulemisen laiminlyönti johtui hovioikeuden haluttomuudesta toimittaa pääkäsittely. Blogissa 925 selostetussa tapauksessa asianosainen pyysi pääkäsittelyn toimittamista, mutta hovioikeus hylkäsi pyynnön.

12. Blogijutussa 925 epäilin, suhtautuvatko hovioikeudet ylipäätään riittävän vakavasti korkeimman oikeuden tärkeitä prosessiperiaatteita eli esimerkiksi juuri asianosaisen kuulemista tai pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskeviin ennakkopäätöksiin. Vaikka mainituista periaatteista ja selvistä lainsäännöksistä on annettu kymmenien vuosien aikana runsaasti tai, kuten voitaisiin sanoa, jopa "hirmuinen määrä" ennakkopäätöksiä, edes hovioikeudet eivät aina välitä niitä noudattaa, vaan ennakkopäätösten otsikoissa ja perusteluissa ilmaistuja oikeusohjeita rikotaan usein ikään kuin "jatkuvalla syötöllä". Hovioikeuksien työn keventämistavoitteet ja erilaiset tarkoituksenmukaisuussyyt (myös mukavuudenhalu) näyttävät ajavan usein oikeusturvan kannalta tärkeiden menettelyperiaatteiden edelle. 

925. KKO 2015:20. Esitutkintakertomus todisteena, asianosaisen kuuleminen

1. Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (syytekohta 1), rattijuopumuksesta (syytekohta 2), huumausaineen käyttörikoksesta (syytekohta 3), ajoneuvoverorikkomuksesta (syytekohta 4) ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta (syytekohdat 5 ja 6). Syytekohdat 1, 2, 4 ja 5 perustuivat siihen, että A oli 1.8.2012 Espoossa Turunväylällä syytteessä kuvatulla tavalla kuljettanut hallinnassaan ollutta henkilöautoa. A kiisti syytteen kohtien 1, 2, 4 ja 5 osalta, koska hän ei ollut kuljettanut autoa.

2.  Käräjäoikeus päätti A:n vaatimuksesta, ettei A:n esitutkintakertomusta saanut hyödyntää todisteena asiassa. Tuomiossaan 27.6.2013 käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana A:n väitettä siitä, ettei hän ollut kuljettanut autoa. Arvioidessaan asiassa vastaanottamaansa henkilötodistelua käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli kuljettanut hallinnassaan ollutta henkilöautoa syytteessä kuvatulla tavalla ja että hän oli syyllistynyt niihin rikoksiin, joista hänelle oli syytekohdissa 1, 2, 4 ja 5 vaadittu rangaistusta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n noista ja syytekohdissa 3 ja 6 tarkoitetuista rikoksista yhteiseen 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. - Rangaistuksen näennäistä ankaruutta selittänee osin se, että A on tuomittu vuodesta 2006 alkaen 12 kertaa yhteensä 82 rikoksesta, joista 56 liittyy eri tavoin moottoriajoneuvoihin ja niistä puolestaan kuusi on rattijuopumuksia ja neljä törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia.

3. A valitti hovioikeuteen ja  vaati ensisijaisesti, että syyte kohdissa 1, 2, 4 ja 5 hylätään. Toissijaisesti A vaati yhteisen vankeusrangaistuksen alentamista. A pyysi myös pääkäsittelyn toimittamista, koska asiassa oli kysymys todistelun uskottavuudesta ja oikein ymmärtämisestä. A nimesi pääkäsittelyssä kuultaviksi itsensä siitä, että hän ei ollut kuljettanut autoa, ja auton löytöpaikalle tulleen vanhemman konstaapelin kuultavaksi todistajana auton löytymiseen liittyneistä olosuhteista, puheista kolmannesta henkilöstä auton löytöpaikalla ja löytöpaikan maaston tarkastamisesta.

4. Syyttäjä vastusti A:n vaatimuksia ja vetosi käräjäoikeudessa esitetyn kirjallisen ja suullisen todistelun lisäksi A:n esitutkintakertomukseen.

5. Esitutkintakertomuksen osalta hovioikeus lausui, ettei A:n oikeuksia ollut loukattu hänen esitutkintakuulustelunsa yhteydessä. Hovioikeus salli syyttäjän vedota A:n kuulustelukertomukseen näyttönä häntä vastaan. Hovioikeus teki ko. ratkaisunsa varaamatta A:lle tilaisuutta lausua syyttäjän vaatimuksesta esitutkintakertomuksen huomioon ottamisesta.

6. Auton kuljettamisen osalta hovioikeus katsoi A:n esitutkintakertomuksen vahvistavan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta.

7. Pääkäsittelyn toimittamisen osalta hovioikeus totesi, ettei A ollut valituksessaan riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen todistelukertomusten sisältöä, joten kysymys oli käräjäoikeuden vastaanottamastaan näytöstä tekemien johtopäätösten oikeellisuudesta. Hovioikeus totesi myös, että se oli hyväksynyt syyttäjän vaatimuksen A:n esitutkintakertomuksen käyttämisestä ja todennut kertomuksen vahvistavan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuuden.  Hovioikeus katsoi, että pääkäsittelyn toimittaminen asiassa oli selvästi tarpeetonta. Pääasian osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

8. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A uudisti jo hovioikeudelle tekemässään valituksessa esittämät vaatimukset syytteiden hylkäämisestä ja toissijaisesti ainakin tuomitun rangaistuksen alentamisesta. A piti pääkäsittelyn toimittamista välttämättömänä, koska hovioikeus oli hyväksynyt syyttäjän vaatimuksen A:n esitutkintakertomuksen hyödyntämisestä, vaikka A:lle ei ollut varattu tilaisuutta lausua  kertomuksen käyttämisestä todisteena. A katsoi, ettei hänellä ollut hovioikeudessa tilaisuutta puolustautua asiassa esitetyn uuden näytön osalta.

10. Korkein oikeus ratkaisi asian äänestyksen (4-1) jälkeen. Korkeimman oikeuden enemmistön mukaan (perustelujen kohta 10) asiassa oli kysymys asianosaisen kuulemisperiatteesta. Ensinnäkin siitä, oliko hovioikeus menetellyt virheellisesti ottaessaan vastaan A:n esitutkintakertomuksen varaamatta hänelle tilaisuutta lausua käsitystään syyttäjän vastauksessaan esittämän, kertomuksen hyödyntämistä koskevan vaatimuksen johdosta. Toiseksi asiassa oli kyse siitä, oliko hovioikeus saanut käyttää A:n esitutkintakertomusta todisteena asiassa ja myös perusteena ratkaisulleen hylätä hänen pyyntönsä pääkäsittelyn toimittamisesta.

KKO 2015:20

11. KKO:n enemmistö lausui johtopäätöksenään (kohta 17), että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut varannut A:lle tilaisuutta lausua esitutkintakertomuksen huomioon ottamisesta asiassa ja kun se oli ratkaistessaan asian kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella käyttänyt esitutkintakertomusta todisteena, vaikkei A ollut siitä tietoinen. A:n kuulustelukertouksen hyödyntäminen olisi siten edellyttänyt, että A:ta olisi kuultu siitä, voitiinko hänen sanottua kertomuksensa ottaa huomioon todisteena.

12.  Myös eri mieltä ollut oikeusneuvos Huovila oli sillä kannalla, että hovioikeuden menettelyä rasitti menettelyvirhe, jonka takia  tuomio tuli kumota ja asia palautettava hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Huovilan mukaan asiassa ei kuitenkaan ollut kysymys kuulemisperiaatteesta, kuten enemmistö katsoi, vaan siitä, ettei A:n esitutkintakertomusta olisi saanut lainkaan käyttää todisteena hovioikeuden ratkaistessa asian kirjallisen aineiston perusteella. Huovilan mukaan hovioikeuden menettely rikkoi OK 17 luvun 11 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä todistamiskieltoa. Sen sijaan korkeimman oikeuden enemmistö ei mainitse perusteluissaan sanottua lainkohtaa tai käsitettä todistamiskielto lainkaan. Huovila puolestaan ei vetoa asianosaisen kuulemisen laiminlyöntiin.

13. Enemmistön perustelua asianosaisen kuulemisperiaatteen rikkomisesta puoltaa se, että A oli tehnyt nimenomaan ja yksinomaan sitä koskevan väitteen, muttei ollut vedonnut todistamiskiellon rikkomiseen. Toisaalta todistamiskieltoa koskeva säännös ei ole, kuten Huovila toteaa, tahdonvaltainen tai harkinnanvarainen, vaan ehdoton, mikä merkitsee sitä, että tuomioistuimen on otettava säännös huomioon, vaikka sen rikkomisesta ei olisi tehty väitettä. 

14. On vaikea sanoa, kumpi mainituista perusteista on ensisijainen. Asiassa ei olisi tarvinnut välttämättä päätyä joko tai -ratkaisuun, sillä tarjolla olisi ollut myös sekä että -perustelu. Korkein oikeus olisi voinut todeta, että hovioikeuden menettely rikkoi sekä asianosaisen kuulemisperiaatetta, niin kuin KKO:n enemmistö totesi, että OK 17 luvun 11 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä todistamiskieltoa, kuten oikeusneuvos Huovila katsoi. 

15. Hovioikeus ei olisi siten saanut käyttää (hyödyntää) A:n esitutkintakertomusta todisteena, ei pääkäsittelypyyntöä eikä pääasiaa ratkaistessaan, koska a) A:lle ei varattu tilaisuutta tulla syyttäjän hyödyntämistä koskevan vaatimuksen johdosta kuulluksi, ja b) kertomuksen hyödyntäminen olisi rikkonut mainittua todistamiskieltoa koskevaa säännöstä.

16. Tapauksesta ilmenevä "soppa" on aiheutunut yksinkertaisesti siitä, että hovioikeus ei ollut halukas toimittamaan A:n vaatimaa pääkäsittelyä, jossa ainakin häntä itseään olisi kuultu siitä, miksi hän oli käräjäoikeudessa kertonut asiasta toisin kuin esitutkinnassa. Jos pääkäsittely tai ainakin ns. pikkupääkäsittely olisi järjestetty, olisi KKO-käsittelystä ilmeisesti vältytty kokonaan. Mutta kuten tiedämme, hovioikeudet suhtautuvat suullisiin käsittelyihin (pääkäsittelyihin) yleensä torjuvasti ja keksivät erilaisia vippaskonsteja ja tulkintoja, joilla pääkäsittelyä koskevat pyynnöt voidaan evätä. Näin on käynyt myös nyt selostetussa tapauksessa. 

17. Muiden pohjoismaiden ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksiä selaillessa ei juuri koskaan törmää vastaavanlaisiin prosessiknoppologiaa ja -virheitä koskeviin tapauksiin, jollaisesta ratkaisussa KKO 2015:20 selostetussa tapauksessa on kysymys ja joita Suomen korkein oikeus ratkaisee vuosittain runsaasti. Tämä johtuu osin siitä, että Suomessa kirjallinen hovioikeusmenettely on lain mukaan pääsääntö ja pääkäsittely poikkeus, jonka torjumiseksi lakiin on otettu joukko tulkinnanvaraisia säännöksiä. Näitä säännöksiä hovioikeudet tutkitsevat lähtökohtaisesti niin, että pääkäsittelyä koskevat pyynnöt voitaisiin torjua, vaikka pääkäsittelyyn olisi aihetta. Muissa pohjoismaissa toisen oikeusasteen menettely on sitä vastoin pääsäännön mukaan suullista ja kirjallinen menettely poikkeus.

887. KKO 2014:74. Pääkäsittely hovioikeudessa

1. Hovioikeus ratkaisee valitusasiat pääsäännön mukaan esittelystä yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston eli lähinnä valituksen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella (OK 26:12.1). Hovioikeuden suullinen pääkäsittely, jossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, on poikkeuksellinen käsittelytapa, jonka toimittamiseen hovioikeudella on velvollisuus ainoastaan tietyissä tapauksissa (OK 25:13-16). 

2. Hovioikeuden pääkäsittelyä koskevat säännökset ovat osin tulkinnanvaraisia ja vaikeaselkoisia. Tietyissä tapauksissa pääkäsittelyä ei nimittäin tarvitse toimittaa, vaikka siihen lähtökohtaisesti olisi velvollisuus. Sääntelyn sekavuutta lisäävät säännökset siitä, milloin käräjäoikeudessa vastaanotettua todistelua ei tarvitse ottaa hovioikeuden istunnossa uudelleen vastaan. 

3. Säännösten tulkinnanvaraisuus ja hovioikeudelle annettu laaja harkintavalta niiden soveltamisessa on johtanut epäyhtenäiseen käytäntöön. Hovioikeudet suhtautuvat asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskeviin pyyntöhin usein kielteisesti. Korkein oikeus on joutunut kymmenillä ennakkopäätöksillään puuttumaan pääkäsittelyn toimittamisessa esiintyviin virheellisiin tulkintoihin tai suoranaisiin laiminlyönteihin. 

4. Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa samoin kuin monissa muissakin maissa toisen oikeusasteessa menettely on pääsääntöisesti suullista ja kirjallinen menettely poikkeus. Suomessa hovioikeudet ovat tottuneet yli 200 vuoden aikana kirjalliseen prosessiin, niin hyvin, että hovioikeustuomarit suhtautuvat pääkäsittelyn toimittamiseen edelleen torjuvasti. 

5. Hovioikeudet tulkitsevat pääkäsittelyn toimittamista koskevia säännöksiä mielellään niin, ettei pääkäsittelyä tarvitsisi pitää eikä asianosaisia ja näiden avustajia sekä todistajia kutsua hovioikeuteen kuultavaksi. Kirjallinen menettely, joka ei ole julkista ja jossa oikeuden jäsenet puuhastelevat keskenään, on tuomareista ilmeisesti mukavampi ja helpompi tapa kuin asianosaisten ja näiden asianajajien läsnä ollessa tapahtuva julkinen istunto.  Euroopan ihmisoikeussopimuksen hyväksymisen myötä hovioikeudet ovat joutuneet ottamaan lusikan kauniiseen käteensä ja toimittamaan, usein pitkin hampain, pääkäsittelyjä lähes kolmanneksessa tutkittaviksi otetuista valitusasioista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hovioikeudet pitävät edelleen pääkäsittelyä pidetään lähinnä ikävänä tai tarpeettomana velvollisuutena. Hovioikeuksien tuomarit pyrkivät hylkäämään asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskevia pyyntöjä silloinkin, kun pääkäsittelyn toimittamista voitaisiin perustellusti pitää asian selvittämisen kannalta tarpeellisena.

6. Tämä käy ilmi nyt tarkasteltavasta korkeimman oikeuden 5.10. 2014 antamasta ennakkopäätöksestä KKO 2014:74. Käräjäoikeus oli tuominnut syytetty A:n törkeästä pahoinpitelystä ynnä muusta 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että syytteet hylätään ja toisissijaisesti, että vankeusrangaistusta alennetaan. A pyysi lisäksi, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn näytön uudelleen vastaanottamista varten. Syyttäjä vaati valituksesssaan, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan.

KKO 2014:74

7. Turun hovioikeus hylkäsi A:n pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta tarpeettomana, koska käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uudelleen vastaanottamista ei voitu pitää tarpeellisena eikä pääkäsittelyn toimittamiseen ollut muutakaan aihetta.Syyttäjän valituksen johdosta hoviokeus korotti A.lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta.

8. Korkein oikeus myönsi A.lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, etä hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

9. Korkein oikeus paneutui perusteluissaan aluksi huolella ja hovioikeutta paljon yksityiskohtaisemmin ja paremmin, paitsi pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin, myös hallituksen esityksessä asiasta esitettyihin tulkintoihin (kohdat 14-17). Tämän jälkeen perusteluissa pohditaan erikseen pääkäsittelyn tarpeellisuutta a) näytön vastaanottamiseksi ja b) A:n itsensä kuulemiseksi. Korkein oikeus päätyi (kohdat 18-20) siihen, että hovioikeus oli voinut hylätä näytön vastaanottamisen tarkoituksessa tapahtuvan pääkäsittelypyynnön.

10. Korkein oikeus useissa aiemmin antamissaan ennakopäätöksissä katsonut, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa näytön vastaanottamiseksi pääkäsittely.  Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2014:45 korkein katsoi, että hovioikeus oli valtion vahingonkorvausvastuuta koskevassa asiassa menetellyt virheellisesti, kun se oli hylännyt valittajien pyynnön pääkäsittelyn järjestämisestä näytön uudelleen arvioimista varten. Samaan lopputulokseen korkein oikeus päätyi myös ratkaisussa KKO 2014:56 selostetussa huumausainerikosta koskevassa tapauksessa, jossa korkeimman oikeuden perustelujen mukaan oli jäänyt epäselväksi, oliko käräjäoikeuden näytön arvio ollut oikea. Hovioikeus oli menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta. Molemmissa tapauksissa juttu on palautettu takaisin hovioikeuteen.

11. Palatkaamme nyt ratkaisuun KKO 2014:74. Päätöksen perustelujen kohdissa 21- 29 korkein oikeus on pohtinut laajasti yksinomaan A:n kuulemiseksi toimitettavaa pääkäsittelyä. Sen sijaan Turun hovioikeus oli ohittanut mainitun kysymykseen kokonaan. A ei ollut itse pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista ainoastaan omaa kuulemistaan varten, mutta hovioikeus voi silti toimittaa pääkäsittelyn; tällaista pääkäsittelyä kutsutaan pienimuotoiseksi pääkäsittelyksi (pikkupääkäsittely).  

12. Korkeimman oikeuden mukaan (perustelujen kohta 24) hovioikeus voi tiedustella valittajan kantaa pääkäsittelyyn toimittamiseen rangaistuksen määräämiseen liittyvien seikkojen johdosta. Hovioikeuden tulisi mainitun kysymyksen selvittämiseksi käyttää kyselyoikeuttaan, joka on yksi tuomioistuimen käytettävissä oleva keino harjoittaa asian selvittämiseksi tarpeellista materiaalista prosessinjohtoa. Esillä olevassa tapauksessa hovioikeus ei kuitenkaan tiedustellut A:n ko. mielipidettä, vaan ohitti pikkupääkäsittelyä koskevan kysymyksen kokonaan. Korkein oikeus arvostelee perusteluissaan hovioikeuden sanoyyua passiivisuutta eli prosessinjohtovelvoitteen laiminlyöntiä.

13. Korkein oikeus totesi perustelujen kohdissa 28-29, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa pääkäsittely, jossa A:ta olisi kuultu rangaistuskysymyksen osalta. Kun näin ei ollut tapahtunut, korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun rangaistuksen osalta ja palautti asian tältä osin takaisin hovioikeuteen.

14. Hovioikeuden pääkäsittelyä, jossa käräjäoikeudessa esitettyä suullista näyttöä ei oteta uudelleen vastaan, vaan jossa kuullaan vain asianosaisia tai joitakuita heistä, kutsutaan siis pienimuotoiseksi pääkäsittelyksi tai pikkupääkäsittelyksi. OK 26 luvun pääkäsittelyä koskevat säännökset ovat puutteellisia sikäli, että niissä ei mainita erikseen mahdollisuutta toimittaa pääkäsittely pienimuotoisena; välillisesti tämä kuitenkin ilmenee ko. säännöksistä. 

15. Hovioikeudet eivät näytä aina edes tuntevan pienimuotoista pääkäsittelyä, vaan ne tarkastelevat päätöksissään ainoastaan näytön vastaanottamiseksi ja arvioimiseksi toimitettavaa pääkäsittelyä.Tämä on selvä puute ja yksi osoitus hovioikeuksien omaksumasta kannasta välttää pääkäsittelyn toimittamista mahdollisimman usein. 

16. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut nimenomaan syytetyn oikeutta tulla myös muutoksenhaussa henkilökohtaiseksi kuulluksi ja nähdä tai kohdata tuomarinsa. Samoin on tehty pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp s. 16-19 ja 67-68). Lakiesityksen mukaan asianosaisen henkilökohtaisen kuulematta jättämisen perusteiden tulee olla painavia. OK 26 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan asianosaisen pyyntö voidaan tällöin hylätä vain, jos pääkäsittelyn toimittaminen on selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaisille.

17. Pienimuotoisten pääkäsittelyjen toimittaminen hovioikeuksissa on jokseenkin harvinaista. Tästä voidaan päätellä, etteivät hovioikeudet joko tunne kyseistä mahdollisuutta tai suhtautuvat sellaiseen pääkäsittelyyn torjuvasti. Yksinomaan asianoaisten kuulemiseksi toimitettava pääkäsittely ei yleensä vie aikaa kovin paljon. Ratkaisussa 2014:74 mainitussa tapauksessa valittaja A:n henkilökohtainen kuuleminen rangaistusseuraamuksen osalta olisi voitu toimittaa luultavasti parissakymmenessä minuutissa. Hovioikeus voi yleensä asettaa tietyn lyhyehkön määräajan, jonka kuluessa asianosaisten on esitettävä lausumansa.

18. Korkein oikeus on jo aiemmin kiinnittänyt hovioikeuksien huomiota pienimuotoisen pääkäsittelyn toimittamiseen. Tällainen pääkäsittely voidaan toimittaa asianosaisen pyynnöstä, mutta tarvittaessa, kuten ratkaisussa KKO 2014:74 selostetusta tapauksesta ilmenee, myös tuomioistuimen omasta aloitteesta. Pääkäsittelyn keskiössä voi olla asianosaisen kuulustelu todistelutarkoituksessa tai käräjäoikeuden jutussa tuomitsema rangaistus tai vahingonkorvaus. Edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2014:56 on katsottu, että käräjäoikeudessa tuomitun rangaistuksen ankaruus  on yksi huomioon otettava tekijä arvioitaessa asian merkitystä asianosaiselle.

19. Ratkaisussa KKO 2012:99 selostetussa tapauksessa tavanomaisesta pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu syytetty, jota ei ollut aiemmin rikoksista tuomittu, valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen lieventämistä sakoksi sekä pääkäsittelyn tomittamista suullisen todistelun uudelleen vastaanottamiseksi ja tullakseen henkilökohtaisesti kuulluksi rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavista henkilökohtaista olosuhteistaan. Rovaniemen hovioikeus hylkäsi pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, ettei pääkäsittely ollut tarpeellista näytön uudelleen arvioimiseksi. Sitä vastoin A:n itsensä kuulemiseksi hovioikeuden pääkäsittelyä ei korkeimman oikeuden mukaan voitu pitää tarpeettomana. Asia ei ollut rangaistuksen määräämisen osalta niin selväpiirteinen eikä  A:n kannalta myöskään niin vähämerkityksellinen, että pääkäsittelyä olisi voitu pitää selvästi tarpeettomana. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun rangaistuksen osalta ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

20. Lain esitöissä (HE 105/2009 vp) on korostettu, että hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos asianosainen sitä vaatii ja näin tulee menetellä myös silloin, kun kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuuden arvionnista. Pääkäsittely voidaan toimittaa esimerkiksi vain valittajan kuulemiseksi, jolloin kysymys ei ole käräjäoikeusmenettelyn toistamisesta, vaan asianosaisen oikeudesta ajaa asiaansa ja kohdata tuomarinsa hänelle tärkeässä asiassa.

21. Vaikuttaa siltä, että hovoikeudet eivät joko tunne tai hyväksy lain esitöistä ilmenevää lainsäätäjän tavoitetta, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä tai edes korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Hovioikeuksien tapa ohittaa mainitut oikeusläheet ja siteerata perusteluissaan yksinomaan lakitekstiä, jossa ei ole säännöksiä pienimuotoisen pääkäsittelyn toimittamisesta, on vääränlaista säästämistä ja asianosaisten oikeusturvan unohtamista.

22. Finlexistä löytyy vuosilta 2010-2104 ainoastaan yksi varsinaista tai pienimuotoista pääkäsittelyä koskeva hovioikeusratkaisu (VaaHO 2013:4). Tapauksessa on kysymys riita-asiasta, jossa hovioikeus hylkäsi toisen vastaajan näytön vastaanottamiseksi ja uudelleen arvioimiseksi tai vaihtoehtoisesti ainoastaan hänen itsensä kuulemiseksi esittämän pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Ratkaisusta ei ole jostakin syystä otettu mainintaa Vaasan hovioikeuden kotisivulle.

23. Korkein oikeus on puolestaan antanut 20 viimeisen vuoden aikana kymmeniä ennakkopäätöksiä, jotka koskevat hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Vuosilta 2010-2104 mainittuja ennakkopäätöksiä on annettu 10 kappaletta. Pääkäsittelyt eivät tunnu oikein kiinnostavan hovioikeuksia eikä korkeimman oikeuden asiasta antamilla ennakopäätöksillä näytä olleen riittävää oikeuskäytäntöä ohjaavaa vaikutusta.