672. EIT tyrmäsi toistamiseen KHO:n kannan pakkohoitoasiassa

Näinä vuoden pimeimpinä aikoina saattaa monen varttuneenkin henkilön mielesssä käväistä ajatus kuntopiirin merkityksestä hyvinvoinnille...

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) hylkäsi pari päivää sitten Suomen valtion vaatimuksen, jonka mukaan EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi (EIT 3.7.2012) olisi otettava käsiteltäväksi EIT:n suuressa jaostossa (Grand Chamber). Tapauksessa oli kysymys siiitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi. 

2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi mainitussa viime heinäkuussa antamassaan tuomiossa, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä.

3. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Suomi oli loukannut ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa eräs naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan valittajalle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen Finlex-seloste löytyy tästä.

4. EIT:n tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla siten ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu. EIT:n mukaan  mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan minkäänlaista mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. 

5. Mainittu X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa aina KHO:tta myöten, jonne X valitti kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä ja hylkäsi X:n valituksen. Myös toisella kerralla KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Vaikuttaa oudolta, ettei kumpaakaan mainittua päätöstä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. Ilmeisesti tapaus ja siinä annetut ratkaisut on haluttu tarkoituksellisesti "piilottaa" yleisöltä. EIT ei siis hyväksynyt KHO:n ratkaisuja mainitun oikeuskysymyksen osalta, vaan katsoi, että X oli joutunut edellä mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.

6. Viime syyskuussa eli tarkemmin sanottuna 13.9. eräässä toisessa tapauksessa antamassan päätöksessä KHO ryhtyi pontevaan vastahyökkäykseen EIT:ta vastaan. EIT:n ratkaisu X:ää koskevassa asiassa on luultavasti käynyt jotenkin KHO:n kunnian ja arvovallan "päälle", sillä KHO päätti käsitellä tämän uuden, Y:tä koskevan tapauksen täysistunnossaan (plenumissa), johon osallistuivat KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren puheenjohdolla oikeuden kaikki vakinaiset ja määräaikaiset hallintoneuvokset, yhteensä siis peräti 21 tuomaria. Tämä ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä (KHO 2012:75). Olen kommentoinut ko. ratkaisua blogissa nro 635/15.9.2012.

7. Mainitussa tapauksessa psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen. Y valitti edelleen KHO:een, mutta KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa 3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen. 

8. Kysymyksessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ylin suomalainen oikeusaste on ottanut ratkaisussaan tietoisesti erilaisen kannan kuin ihmisoikeustuomioistuin. Hieman aikaisemmin eli 21.8.2012 Kuopion hallinto-oikeus oli sen sijaan antanut ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon EIT X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen, koska potilaan hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.

9.  Ratkaisussa KHO 2012:75 perustelujen mukaan potilaan oikeusturva toteutuu suomalaisessa järjestelmässä hyvin. Perusteluissa annetaan ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut omaa ratkaisua tehdessään riittävän tarkkoja tietoja suomalaisesta lainsäädännöstä ja käytännöstä. Kyse on mahdollisesti siitä, että siinä vastineessa, jonka valtio eli ulkoministeriö  oli antanut EIT:lle X:n valituksen johdosta, ei KHO:n mielestä olisi osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa on. Tämä vaikuttaa kuitenkin lähinnä jonkinlaiselta näsäviisastelulta, kun otetaan myös huomioon, että EIT:n ratkaisukokoonpanoon kuului myös suomalainen jäsen, joka on varmaankin voinut kertoa kollegoilleen suomalaisen järjestelmän yksityiskohdat.

10. KHO näyttää perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla ja muodollisilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto on jäänyt liian vähäiselle huomiolle. KHO lähti siitä, että jos järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa asianmukainen, niin silloin myös ko. konkreettinen tapauksen täytyy olla oikeusturvan suhteen kunnossa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksenteossa taka-alalle, sillä päätöksen perusteluissa ei ole vaivauduttu pohtimaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle siihen ainakin tilaisuuden. Mielivallan vaara on todella tarjona, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja käytännössä yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen.Tätä puolta asiassa KHO ei ole vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttaminen usein vaikeaa ja käytännössä jokseenkin harvinaista. Hallinnossa pitäisi panostaa enemmän ennakollisiin oikeusturvan takeisiin.

11. KHO siis viittasi niin sanotusti kintaalla EIT:n vain pari kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle ilmeisesti siksi, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti näyttämölle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä lainkohtien suuri määrä, jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei ole vakuuttava. Pykäliä toki löytyy eri laeissa paljon, mutta käytännössä lainsäädäntö ei anna riittäviä takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.

12. Vaikuttaa lisäksi hieman siltä, että KHO:n päätöksen perustelut ovat itse asiassa lähinnä vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli päätökset todellisia perusteita ei ole haluttu kaikilta osin ilmoittaa. Asia on nimittäin niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties aika merkittävällä tavalla mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos voisi tulla valtiolle ja kunnille kalliiksi.

13. Kuten jo blogijutussani 635/15.9.2012 (kohta 20) kerroin, KHO:n viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen näytti itse paljastaneen päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Arolainen nimittäin totesi, että ko. asiaa pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - sillä erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", totesi viestintäpäällikkö Arolainen Yle Uutisille; 

14. Viestintäpäällikkö kyllä tietää, mistä puhuu! Vaikuttaa siis siltä, että todellisuudessa potilaan oikeusturva on saanut KHO:n täysistuntoratkaisussa väistyä valtion edun ja tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien tieltä. Pakkohoidon määräämiskäytäntöjen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa. Miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä eikä EIT:n linjausta noudattaa? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun. 

15. Jos tämä on, kuten Teuvo Arolaisen lauusnnosta voidaan päätellä, päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Ratkaisussa onkin pidetty itse asiassa silmällä ennen muuta valtion ja viranomaisten intressejä ja ohitettu pakkohoitopäätöstä odottavien ihmisten oikeusturvan tarpeet. Tuomioistuin näyttäisi toimineen tosiasiallisesti ikään kuin hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena, ei viranomaisista riippumattomana oikeusturvaelimenä. Oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa tämä olisi erittäin huolestuttava ilmiö. 

16. Voimmeko me enää ylipäätään luottaa KHO:een maan hallituksesta ja viranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Suomessa kuulee väitettävä aika usein, että hallintotuomioistuinlaitos, ylimpänä asteena siis KHO, ei olisi tiukan paikan tullen riippumaton, vaan hallintolainkäyttö olisi vain eräänlaista hallinnon jatketta. Kova väite, mutta "niin on, jos siltä näyttää", kuten sanonta kuuluu. Tuomioistuinten toiminnan tulisi olla läpinäkyvää ja sen perustelujen avoimia ja rehellisiä.

17. KHO:n EIT:n linjasta poikkeava ratkaisu huomattiin myös mediassa. Erityistä huomiota herätti Helsingin Sanomien ratkaisusta kaksi päivää päätöksen jälkeen eli 15.9. julkaisema pääkirjoitus, jonka otsikko oli jo varsin rempseän tyylinen: "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Kenties lehti oli saanut tapausta koskevaa sisäpiiritietoa KHO:n viestintäpäälliköltä, sillä tämä on entinen HS:n toimittaja. 

18. HS:n pääkirjoituksessa suorastaan hehkutettiin tapaa, jolla KHO rohkeni poiketa EIT:n (muka) huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä väite ei pidä, kuten jo edellä totesin, paikkansa, koska Suomen valtio oli saanut X:n valituksen johdosta tilaisuuden antaa oman selityksensä ja tuoda siinä esiin kaikki suomalaista mielenterveysjärjestelmään koskevat yksityiskohdat.  

19. KHO:n syyskuisen plenum-päätöksen jälkeen todettiin, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012 ei itse asiassa ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella oli lokakuun alkuun asti aikaa pyytää kyseisen asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston (Grand Chamber) ratkaistavaksi. Jotkut jopa väittivät, että KHO:n syyskuinen ratkaisu olisi voinut olla eräänlainen maan hallituksen "tilaustyö" X:n tapauksen saattamiseksi EIT:n suuren jaoston käsittelyyn. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa valtiolle tarjoutui tuolloin uusi tilaisuus osoittaa EIT:lle, millainen (miten erinomainen) suomalainen pakkohoitojärjestelmä tosiasiassa on potilaan oikeusturvan kannalta.

20. Hallituksen eli käytännössä ulkoministeriön internetsivuilla ei ole mainittu mitään siitä, aikooko valtio tehdä sanotun jatkovalituksen ja oliko sanottu vaatimus tehty. Mutta nyt tämä asia on sitten selvinnyt. Valtio on vaatinut X:n tapauksen jatkokäsittelyä suuressa jaostossa, mutta tämä vaatimus ei mennyt läpi, vaan vaatimus on hylätty EIT:n asianomaisen lautakunnan päätöksellä. HS:n pääkirjoituksen otsikkoa mutatis mutandis lainaten voisi asian voisi kiteyttää näin: EIT näytti toistamiseen KHO:lle kaapin paikan.

21. Kun EIT:n jaostoratkaisu 3.7.2012 jäi siis voimaan, on samasta oikeudellisesta kysymyksestä nyt olemassa Suomessa kaksi aivan erilaista ratkaisua. Kumpaa ratkaisua suomalaiset viranomaiset ja hallintotuomioistuimet ovat jatkossa velvollisia noudattamaan, EIT:n vai KHO:n plenum-ratkaisua? Oikeuslähdeoppien mukaan minusta on selvää, että EIT:n tuomio menee KHO:n päätöksen edelle, joten siitä ilmenevää oikeusohjetta on jatkossa samanlaisissa tapauksissa noudatettava. Muuten olisi olemassa riski, että EIT:n ratkaisun kanssa ristiriidassa olevista päätöksistä valitetaan jälleen EIT:een ja valtio saisi samasta asiasta uuden EIT:n langettavan tuomion. Jos joutuisin itse tuomarina ratkaisemaan sanotunlaisen asian, hyväksyisin EIT:n kannan siksi, että sen potilaalle tarjoama oikeusturva on selkeästi parempi kuin KHO:n päätöksen mukaan toimittaessa.

22. Suomen lainsäätäjän tulisi ottaa opikseen ja muuttaa mielenterveyslain ao. säännöksiä vastaamaan EIT:n tuomiossa omaksuttua linjaa. EN:n ministerikomitea voi periaatteessa antaa Suomelle tätä koskevan velvoitteen. Sanoisin myös, että perusteet KHO:n ratkaisun 2012:75 purkamiseksi ilmeisesti väärän lain soveltamisen takia olisivat ilmeisesti olemassa, sillä onhan KHO tarkoituksellisesti "niskuroinut" EIT:n ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta vastaan. Y:llä on toki mahdollisuus valittaa KHO:n päätöksestä 2012:75 ihmisoikeustuomioistuimeen.

635. KHO 2012:75; psykiatrinen pakkohoito. Paljastiko oikeuden tiedottaja vahingossa päätöksen todelliset syyt?

KHO:n talo, pimeältä näyttää

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.

2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.

3. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu.  EIT:n mukaan  mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan naiselle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista.

4. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen finlex-seloste löytyy tästä. EIT:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy puolestaan tästä. Asia ratkaistiin tuomioistuimen 7-jäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi EIT:n presidentti Nicolas Bratza. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli ad hoc-tuomari Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen.

5. Kyseinen X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa KHO:tta myöten, jonne X valitti  kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä hyläten X:n valituksen. Toisen kerran KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Kumpaakaan mainitusta päätöksestä ei jostakin syystä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. KHO:n päätöksistä huolimatta  EIT siis linjasi, että  X oli joutunut edellä mainitulla perusteella mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.

6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.

7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa  3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.

8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.

9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".

10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.

11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.

12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X  lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.

13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!

14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen  kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.

15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.

16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.

17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.

18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.

19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.

20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972

21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.

22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.

23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.

24. On todettu, että tapaus  X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.

25. Oikeusvaltiossa  riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.

26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä  siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo,  on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.

27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.

95. Oikeusvaltiota remontoimassa

Ovatko tämän oikeustalon perustukset ja pilarit

kestäviä; talo on parhaillaan remontissa, fyysisesti...

1. Mediassa käytetään aika ajoin puheenvuoroja - tästä on vielä pitkä matka jäsentyneeseen keskusteluun - siitä, onko Suomi oikeusvaltio vai ei tai onko oikeusvaltiossa kaikki hyvin. Viime viikolla kysymyksen nosti esille Suomen suuriman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden päällikkötuomari Eero Takkunen pitäessään 5.5. käräjäoikeuden laajassa talousrikosjutussa antaman tuomion julkistamisen yhteydessä erityisen tiedotustilaisuuden.

2. Laamanni Takkunen kyseli, onko Suomi oikeusvaltio, kun Suomi on saanut muutaman viime vuoden aikana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta kaikkiaan 36 langettavaa tuomiota sen takia, että suomalaiset oikeusjutut ovat kestäneet kohtuuttoman kauan. Takkusen puheenvuoroa ovat lyhyesti kommentoineet Helsingin Sanomissa 6.5. oikeusministeri Tuija Brax ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Näiden puheenvuorojen perusteella aiheeseen puututtiin myös Helsingin Sanomien ykköspääkirjoituksessa 8.5. otsikolla "Oikeudenkäynti venyminen on oikeusvaltiolle häpeäpilkku."

3. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteihin. Muita peruselementtejä ovat asianosaisen kuuleminen, tuomion perusteleminen ja oikeudenkäynnin julkisuus. Myös niiden osalta Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta monta langettavaa tuomiota, joissa tuomioistuimien, joissakin tapauksissa myös KKO:n ja KHO:n, on todettu rikkonen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

4. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on osa laajempaa käsitettä eli oikeusvaltiota. Oikeusvaltiosta puhutaan suomalaisissa juhlapuheissa usein pitkään ja hartaasti. Sitä käsitellään etenkin erilaisilla "päivillä", eli massatilaisuuksissa, joita järjestetään muun muassa tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja koko lakimieskunnalle. Tällaisia päiviä ovat esimerkiksi Lakimiespäivä, Tuomaripäivä(t), Syyttäjälaitospäivä, Oikeuslaitospäivä, Asianajajapäivät jne. Näille kaikille päiville on yhteistä se, että siellä on aina ensimmäisenä äänessä oikeuslaitoksen kerma, kuten esimerkiksi oikeusministeri, KKO:n ja KHO:n presidentit ja valtakunnansyyttäjä. Joka ikisillä päivillä he puhuvat aina joltakin kannalta oikeusvaltiosta. Tässä suhteessa ovat viime aikoina kunnostautuneet erityisesti KKO:n presidentti Pauliine Koskelo ja KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Molemmat heistä tuntuvat pitävän itse asiassa koko ajan samaa puhetta, joka liittyy aina tavalla tai toisella oikeusvaltio-käsitteeseen. - Kuten tunnettua, myös yleisessä saunassa, miesten puolella nimittäin, puhutaan Juha Watt Vainion tunnetun laulun mukaan yleisesti ottaen myös aina yhdestä ja samasta asiasta tai oikeastaan yksistä ihmisistä, mutta eipä nyt sekoiteta näitä puheenaiheita keskenään.

5. Pekka Hallberg, joka on toiminut KHO:n presidenttinä jo lähes parikymmentä vuotta, on oikeusvaltiota käsitelleiden puhujien ehdoton kärkinimi ainakin mitä puheiden määrään tulee. Hän on lukuisissa puheissaan tarkastellut oikeusvaltiota kieltämättä aika kiinnostavalla tavalla. Hallberg, joka esiintyy lakimies - ja tuomaripäivillä yms. tilaisuuksissa rennon "isäntämiehen" ottein viljellen vanhoja sananlaskuja ja suomalaisten kirjailijoiden sutkauksia, lähestyy oikeusvaltiota ja sen rakentamista rakennusmestarin ottein. Kestävään taloon tarvitaan luja perusta, yhteiset arvot ja oikeuskulttuuri, sanoo Hallberg. Hän vertaa oikeusvaltiota kalliolle rakennettuun taloon, jossa on neljä kestävää nurkkaa: 1) vallankäytön lainalaisuus (laillisuus), 2) vallanjaon tasapaino, 3) ihmisten perusoikeudet ja tärkeimpänä kaikista 4) järjestelmän toimivuus.

6. Minäkin olen joskus yrittänyt hahmottaa oikeusvaltiota Hallbergin talo-vertauksen avulla. Kalliolle rakennettu talo tuntuisi kyllä yleisesti ottaen seisovan lujalla pohjalla, mutta voidaanko kestävän talon nurkkauksia kuitenkaan rakentaa suoraan kallion päälle, kuten Hallberg tuntuu ajattelevan? Eikö tämä aiheuta välttämättä jonkinlaista huojuntaa, sillä kalliopohja ei liene koskaan kyllin tasainen talon pystyttämiseen suoraan sen päälle. niin tai näin, itse puhuisin mieluummin kivijalasta, sillä täytyhän tukevalla talolla toki olla kunnolliset perustukset. Tällöin taloa ei tarvitse välttämättä rakentaa kalliolle, mutta olisi hyvä, että talo sijaitsisi "kukkulalla korkealla", jolloin sieltä olisi hyvä näköala joka suuntaan, aina Eurooppaan asti (kuvainnollisesti asiaa hahmottaen).

7. Kivijalka, joka suorakulmion mukaisen pohjarakenteen omaavassa talossa käsittää neljä sivustaa, voidaan kyllä rakentaa kolmen Pekka Hallbergin esille ottaman elementin varaan. Niitä ovat 1) laillisuus (lainalaisuus), josta säädetään perustuslain (PL) 2.2 §:ssä, 2) vallanjaon tasapaino (PL 3 §), josta tuomioistuimien riippumattomuus (PL 3.3 §) on etenkin "oikeustalosta" puhuttaessa olennaisessa osassa, sekä 3) kaikille perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvatut ihmis- ja perusoikeudet. Mutta voidaanko kivijalkaan sisällyttää myös Hallbergin mainitsema "kaiken" eli koko järjestelmän toimivuus? Tämä on minusta ongelmallista, varsinkin kun Hallbergin mukaan sanottu toimivuus tai tehokkuus on mainituista neljästä peruselementeistä kaikkein tärkein.

8. Talon tulee toki olla "toimiva", mutta toimivuuteen, viihtyisyyteen ja tehokkuuteen vaikuttavat kovin monet tekijät; ei niitä kannata ruveta kaikkia kivijalkaan tai nurkkiin tälläämään eikä talosta tule tietenkään toimiva yksistään sillä, että sen kivijalka tai nurkka toimii ja pitää taloa pystyssä. Talon käyttötarkoituksesta paljolti riippuu, kuinka suureksi ja monikerroksiseksi talo on tehtävä, millaisia rakenne-, sisustus- yms. tekijöitä on otettava suunnittelussa huomioon, jotta talosta tulisi toimiva jne. Poliisilaitokset, vankilat ja tuomioistuimet kuuluvat kaikki oikeusvaltioon (oikeusvaltiotalon kammareihin tai kerroksiin), mutta esimerkiksi tuomioistuimen toimivuudelta edellytetään aika tavalla erilaisia ratkaisuja kuin vaikkapa vankilalta.

9. Helsingin hovioikeus toimi vuodesta 1952 lähtien aina 1980-luvulle saakka alun perin yksityiseen asuinkäyttöön suunnitellussa talossa eli Kaivopuistossa sijaitsevassa Marmoripalatsissa, mutta jo silloin kun minulla oli kunnia työskennellä siellä -70 luvun alussa, nähtiin selkeästi, että talo soveltui varsin huonosti tuomioistuimen tilaksi. Joku hovioikeuden jaosto joutui pitämään istuntojaan joskus alun perin kylpyhuoneeksi rakennetussa huoneessa, toinen vintillä jne. Talo ei "toiminut" tuomioistuimena, vaikka hovioikeudessa järjestettiin tuohon maailman aikaan vain harvoin suullisia käsittelyjä.

10. Oikeusvaltion "toimivuus" tai tehokkuus on lisäksi hieman epämääräinen käsite, jolloin siihen voidaan sisällyttää joskus sellaistakin aineista, joka ei itse asiassa kuuluisi oikeusvaltioon lainkaan, ei perustuksiin eikä itse taloon. Ajatellaanpa esimerkiksi kommunistisen Kiinan yhteiskunta- ja oikeusjärjestystä. Kiinan oikeuslaitos ja hallintokoneisto tuomioistuimineen, syyttäjälaitoksineen ynnä muine instituutioineen toimii kyllä varsin tehokkaasti. Tätähän Suomen pääministeri Matti Vanhanenkin ihasteli Pekingissä jo neljättä kertaa tänä keväänä käydessään ihan julkisesti ja kehottipa vielä muita maita ottamaan oppia kiinalaisen järjestelmän tehokkuudesta.

11. Kiinalaisen rikosjutun esitutkinta ja oikeudenkäynti on ripeää ja tehokasta, kun epäiltyjen avustajille ei anneta usein edes tavata päämiehiään, puolustuksen puheenvuoroille ei anneta juuri painoarvoa, ihmisiä saadaan pidättää, vangita ja sulkea kotiarestiin melkein milloin ja millä perusteella tahansa jne. jne. Kiinassa annetaan enemmän kuolemanrangaistuksia kuin muissa maissa yhteensä ja tuomiot pannaan täytäntöön heti tuomion julistamisen jälkeen; kuolemaan tuomittujen teloituksia pannaan toimeen stadioneilla tms. julkisilla paikoilla järjestetyissä yleisötapahtumissa. Tehokasta ja toimivaa, vai mitä?

12. Kiinalainen oikeusjärjestelmä, oikeusvaltiosta ei voida edes puhua, rakentuu juuri Hallbergin ja Matti Vanhasen ihannoimalle tehokkuudelle. Tehokkuus ja toimivuus on juntattu kiinalaisen yhteiskunnan ja ihmisten pelottelemiseksi kommunistisen ja totalitäärisen järjestelmän kivijalkaan miljoonien surmattujen, kiduttujen ja erilaisiin suljettuihin laitoksiin tai kotiarestiin määrättyjen ihmisten hengellä ja vapaudenriistolla. Rakennelma pysyy pystyssä vain pakko- ja mielivallan käyttämisen avulla. Tie ja pääsykiinalaiseen "oikeustaloon" on estetty tavallisilta ihmisiltä todella tehokkaasti eli käytännössä tyystin, järjestelmän julkinen arvostelemisesta rangaistaan ankarasti, esimerkiksi hirttämällä tai ampumalla.

13. Pekka Hallberg on muutama vuosi sitten kirjoittanut ja käännättänyt kiinaksi kirjasen nimeltä Oikeusvaltio (The Rule of Law). Kirjaa on varmaankin levitetty Suomen valtion toimesta laajasti Kiinan tuomioistumiin ja viranomaisille, mutta eiväthän Hallbergin opit ole Kiinassa mihinkään tilanteen parantumiseen johdosta. Päin vastoin, Kiinan ihmisoikeustilanne on vain pahenemistaan pahentunut, eivätkä edes viime vuoden Pekingin olympiakisat tuoneet tähän mitään korjausta. Syy on selvä: tilanne ei muutu siksi, että Kiinan järjestelmä ei hyväksy demokratiaa, ei vallanjaon tasapainoa, ei tuomioistuimen riippumattomuutta, ei mielipiteen vapautta eikä muidenkaan ihmisoikeuksien kunnioittamista. Kiinan järjestelmä rakentuu yksinomaan toimivuudelle ja tehokkuudelle. Sellaisen valtion oikeusjärjestelmän "tulokset" ja seuraukset ovat hirvittäviä. Kiinan oikeustalot muistuttavatkin henkisesti enemmän vankiloita tai mielisairaaloita kuin paikkoja, joissa oikeutta jaetaan tasapuolisesti.

14. Vaikka Hallberg ei ole toki tarkoittanut oikeusvaltion toimivuudella samanalaista tehokkuutta, johon kiinalainen järjestelmä perustuu, olisi minusta syytä välttää käyttämästä ilmaisua, jonka mukaan länsimainen oikeusvaltion tärkein peruspilari tai "nurkka" olisi järjestelmän toimivuus. Ehkäpä kiinalaiset viranomaiset ovat saaneet hieman harhanjohtavan käsityksen Hallbergin kirjasta, jos myös siinä on kerrottu, että oikeusvaltion tärkein ominaisuus on systeemin toimivuus; en ole sanottua kirjaa lukenut. Kiinalaiset viranomaiset ja päättäjät voivat todeta, että - heh, heh - Pekka Hallberghan on itse asiassa oikeusvaltiosta samaa mieltä kuin mekin: järjestelmän toimivuus on kaiken a ja o! Miksi siis lähteä muuttamaan sitä, kun myös länsimaissa, kuten Suomessa, järjestelmäämme tunnutaan ymmärrettävän. Suomestahan on löytynyt aina kiinalaisviranomaisten ystäviä ja heidän järjestelmänsä "ymmärtäjiä" aina tasavallan huipulta lähtien. Pekka Hallberg lukeutuu innokkaimpiin Kiinassa kävijöihin, ja onhan siellä ollut monesti myös esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki.

15. Mutta millä elementti voitaisiin korvata Hallbergin kannattama toimivuus oikeusvaltiotalon kivijalassa? Minusta tähän on vain yksi vaihtoehto ja se on länsimainen demokratia. Se on itse asiassa kivijalka, jolle kaikki perustuu. Tämä ilmenee jo perustuslain alkupykälistä, joissa todetaan, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja että kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen (PL 2 §). Kansanvaltaan kuuluu siis kaikkien ihmisten eli yleisön oikeus osallistua ja vaikuttaa myös oikeudenkäyttöön. Tähän pohjimmiltaan perustuvat esimerkiksi sananvapaus, julkisuusperiaate sekä, jos tarkastelun kohteena on nimenomaan "oikeustalo", yhtenä yksityiskohtana maallikkojen osallistuminen tuomiovallan käyttöön.

16. Mihin KHO:n presidentti on unohtanut demokratian oikeusvaltiotalon nurkista tai kivijalasta? Johtuuko unohdus jonkinlaisesta virkavaltaisuudesta vai onko kyseessä vain jonkinlainen torkahdus tai näköharha? Ilmeisesti Hallbergin kuvaelmassa demokratiaa esittää kallio, jonka päälle oikeusvaltio nurkkineen sitten rakennetaan. Mutta eihän demokratia ole mikään luonnontuote, kuten esimerkiksi vesi tai ilma taikka maaperä kallioineen päivineen, vaan demokratia on ihmisten luomus, jonka rakentamisessa voidaan myös pahasti epäonnistua, ja tyriä, kuten kiinalainen esimerkki osoittaa.

17. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei halua näköjään olla oikeusvaltion rakennuspuuhissa "pekkaa pahempi", vaan varmaankin Hallbergin esimerkin innoittamana hänkin on pitänyt erilaisilla "päivillä" ja seminaareissa yllä koko ajan samaa puhetta, jonka sävyt vain jonkin verran vaihtelevat. Koskelokin puhuu jatkuvasti oikeusvaltiosta - siitä puhe, mistä puute, voitaisiin kenties sanoa.

18. Sain inspiraation tähän kirjoitukseen itse asiassa juuri Pauliine Koskelon eilen eli 13.5. pitämästä puheesta, jonka hän esitti Eduskunnan juhlaseminaarissa - taas siis juhlapuhe - nimeltään "Lejonet och tre kronor." En ollut puhetta kuuntelemassa, eihän tällaisiin seminaareihin nykyisin kutsuta yliopiston professoreja, ei ainakaan niitä "toisinajattelijoita", vaan olen lukenut puheen KKO:n kotisivuilta, jonne se ilmaantui tänään 14.5. "Siellä se taas istua nökötti koko jengi samassa salissa," voisi jälleen todeta. Edellisestä tapaamisestahan oli kulunut vain yksi päivä, sillä sama kermajengi kokoontui 12.5. Linnan presidenttifoorumissa, jonka antia ja toteuttamistapaa olen hieman kritisoinut edellisessä blogissani. - On tuolla tuomari- ja virkakoneiston huipulla näköjään syitä juhlimiseen ja juhlapuheiden pitämiseen päivästä toiseen! Mitkä mahtavat olla näiden seminaarien ja foorumien käytännön "tulokset" ja saavutukset? Viittaan edelliseen blogikirjoitukseeni.

19. Presidentti Koskelo rakensi myös tuon viimeisimmän puheensa puheensa oikeusvaltiotalo-formaatin mukaisesti. Hän puhui "keskeistä rakenneosista ja "pilareista", joiden varaan oikeusvaltiota kuvaava talo rakentuu. Koskelon rakennus ja Hallbergin talo ovat kolmen peruselementin osalta identtiset, sillä myös Koskelo alleviivasi puheessaan 1) lakisidonnaisuutta eli laillisuutta, 2) vallanjaon kolmijakoa ja etenkin tuomioistuimien riippumattomuutta sekä 3) ihmis- ja perusoikeuksia.

20. Mutta neljättä pilaria Koskelo ei nimennyt - ainakaan suoranaisesti - Hallbergin tavoin järjestelmän toimivuudeksi, vaan otti neljänneksi pilariksi oikeuksiin pääsyn (access to justice). Mutta heti seuraavassa lauseessa myös Koskelo otti esiin oikeusvaltion "periolemuksena" oikeuksien tehokkaan ja yhtäläisen toteuttamisen. Koskelo puhui tässä yhteydessä myös oikeusvarmuudesta, jolla hän tarkoitti sitä, että kansalaiset voivat luottaa laillisten oikeuksien ja velvollisuuksien toteutumiseen.

21. Mikäpäs siinä, access to justice ja oikeusvarmuus ovat toki tärkeitä asioita etenkin jos oikeusvaltiota tarkastellaan yksinomaan oikeuslaitoksen eli "oikeustalon" kannalta. Mutta myös Koskelo unohti rakennussuunnitelmistaan kokonaan demokratian, vaikka hän aivan aluksi puheessaan siihen ohimennen viittasikin. Koska talon kivijalassa on normaalisti vain neljä sivustaa, tulee yksi niistä varata minun mielestäni demokratialle, kansanvallalle. Tämä ei sulje pois oikeuksiin pääsyn korostamista, mutta kuten PL 2.2 §:ssä todetaan, kansanvaltaan kuuluu nimenomaan yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen. Jos ihmisellä ei ole tosiasiallista pääsyä oikeuksiinsa, häneltä puuttuu myös sananvapaus, oikeus kritiikkiin ja oikeus julkisen vallankäytön kontrollointiin, ei vain yleensä vaan myös omassa asiassaan. Demokratia ei tällöin toteudu.

22. Oikeuksiin pääsyyn kuuluu tärkeänä osana myös oikeus saada asia tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen käsiteltäväksi (access to court). Tätä ei tarvitse präntätä kuitenkaan oikeusvaltion kivijalkaan, vaan asia ilmenee talon edustalta (pihalta, esikartanolta). Jos ajotie oikeustalolle on tukittu kokonaan tai osaksi erilaisilla kynnyksillä, kuten esimerkiksi korkeilla vireillepanomaksuilla tai takuusummilla taikka, kuten Kiinassa on tapana, suorastaan piikkilanka-aidoilla tai pyssymiehillä, ei myöskään Koskelon esille ottama oikeuksiin pääsy voi toteutua. Niin, ja erilaisia esteitä voidaan asettaa myös oikeustalon ensimmäiseen tai toiseen kerrokseen päässeille. Suomessa nämä esteet ilmenevät esimerkiksi hovioikeuden seulontamenettelynä ja korkeina valituslupakynnyksinä, jollaisista juuri Koskelon johtama KKO:n talokin hyvin tunnetaan. Pääsy oikeustalon ylimpään kerrokseen estyy, jos valittaja saa käteensä lapun, jossa tylysti eli ilman minkäänlaisia perusteluja ja lakonisesti todetaan, että "valituslupaa ei myönnetä." - Toisaalta voidaan kyllä vedota siihen, että oikeustalo ei kokonaisuutena toimisi hyvin, jos yleisöllä olisi ilman minkäänlaisia rajoituksia täysin vapaa pääsy taloon tai sen eri kerroksiin.

23. Tässä luetellut ja lyhyesti kommentoidut asiat eli demokratia, laillisuus, valtiovallan kolmijako sekä ihmis- ja perusoikeudet käsittävät suunnitelman, jolle oikeusvaltiotalo tulisi rakentaa. Toinen ja paljon laajempi kysymys on, miten hyvin tämän kivijalan tai peruspilareiden suunnittelussa ja rakentamisessa on käytännössä onnistuttu. Mikä on talon perusteiden lopputarkastuksen tulos?Minkälaiseen lakiin vallankäyttö on todellisuudessa sidottu ja miten? Miten lakia käytännössä tulkitaan eli "luetaan?" Onko valtiovaltaa käyttävien instituutioiden tehtävänjako todellisuudessa onnistuneessa tasapainossa, vai ilmeneekö tässä kohdin "klappia?" Toteutuvatko vallankäytössä perus- ja ihmisoikeudet? Onko talo käyttötarkoitustaan vastaava eli toimiva, pelaako palvelu talossa ja pääseekö taloon ja sen eri kerroksiin (esim. KäO, HO, KKO) vaivattomasti ja ilman pääsymaksua? Onko "vallan kammareissa" riittävästi ikkunoita ja läpinäkyvyyttä? Pääseekö talosta poistumaan vaivattomasti (kohtuulliset käsittelyajat)? Esiintyykö talossa mahdollisesti homevaurioita (korruptiota)?

24. Presidenttikaksikko Hallberg - Koskelo on monissa puheissaan intoutunut tarkastelemaan myös tätä puolta asiasta, mikä toki on hyvä asia sinänsä. Onhan heillä siihen näkökulmaa ja asiantuntemusta. Mutta eräs tärkeä asia olisi syytä tässä kohdin syytä muistaa. Talon lopputarkastusta eivät tee talon suunnittelijat ja rakentajat, vaan kyllä siihen hommaan tarvitaan puolueettomia ulkopuolisia asiantuntijoita. Ja tietenkin talon asukkaita tai tulevia käyttäjiä, siis sekä isäntäväkeä että talossa asioivaa yleisöä, pitää kuulla, sillä juuri heillehän talo on suunniteltu ja tehty.

25. Hallberg ja Koskelo edustavat kyllä talon käyttäjäkuntaa vai pitäisikö sanoa palveluskuntaa, mutta toisaalta he ovat osallistuneet paljon myös oikeusvaltiotalon suunnitteluun aikaisemmissa työ- ja virkapaikoissaan samoin kuin nykyisissä viroissaan. Molemmat ovat toimineet tärkeissä suunnittelutehtävissä, Koskelo aiemmin 15 vuotta lainsäädäntöneuvoksena, jolloin hän on vastannut pääarkkitehtina muun muassa nyt käytössä olevan maksukyvyttömyyslainsäädännön valmistelusta. Myös Hallberg on toiminut lainsäädäntöneuvoksena, mutta erityisesti KHO:n tuomarina ollessaan Hallberg on ollut todella monessa mukana, kun on ollut kyse perustuslain ja monien muiden hallintolainkäyttöä ja hallintoa koskevien lakien valmistelusta. KKO:lta ja KHO:lta pyydetään kaikista tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista lausuntoja ja näiden tuomioistuinten presidenttejä ja jäseniä kuulaan asiantuntijoina eduskunnan eri valiokunnissa jne. Tuomioistuimet, erityisesti juuri KKO ja KHO, osallistuvat hyvin merkittävällä panoksella lakien valmisteluun ja sääntelyyn.

26. Tarkoitan sanoa tällä sitä, että Hallberg ja Koskelo arvioivat loppu- tai välitarkasteluissaan eli juuri pitämissään juhlapuheissa ja seminaareissa paljolti omia luomuksiaan. He ovat olleet merkittävässä asemassa jo lakeja valmisteltaessa ja säädettäessä. Sitä paitsi, oikeusvaltiota ei rakenneta pelkästään lainsäädännöllä, vaan oikeusvaltion muodostumiseen vaikuttaa paljon myös lakien tulkitseminen eli lainkäyttö tuomioistuimissa ja hallintoviranomaisissa. Tätä puolta suuri yleisö ei aina ehkä tunne tai ymmärrä, mutta todellisen ja lopullisen sisällön lait saavat vasta tuomioistuimien lainkäytössä eli oikeudenkäynnissä, etenkin ylimpien tuomioistuimien ennakkopäätöksissä. Tämän vuoksi sekä KKO:n että KHO ja erityisesti niiden presidenteillä on suuri vastuu siitä, milliseksi oikeusvaltio Suomi on heidän virkaurallaan muodostunut ja millaisen kuvan suuri yleisö siitä saa.

27. Hallberg ja Koskelo eivät siten ole aivan puolueettomia ihmisiä, kun on kysymys siitä, kuten laamanni Takkunen asian hieman kärjekkäästi ja ilmeisesti median huomiota kosiskellen esitti, onko Suomi enää oikeusvaltio tai onko oikeusvaltio Suomen rakenteissa jotakin vialla. Ei siis kannata välttämättä tai ainakaan täysin kritiikittömästi uskoa kaikkea sitä, mitä Koskelo ja Hallberg juhlapuheissaan esittävä oikeusvaltiosta ja erityisesti sen rakenteiden osalta esittävät. Juhlapuheiden pitäminen jos mikään on inhimillistä puuhaa - tämän vuoksi en ole siihen koskaan ryhtynyt - joten niissä kyllä myös tuomari kuin tuomari tulee usein esittäneeksi asioita omalta kannaltaan hieman liian edullisessa valossa; valehtelusta ei tietenkään tarvitse välttämättä olla kyse. Paljon tavallisempaa on kuitenkin tapa, jolla juhlapuheiden pitäjät sivuuttavat ja ohittavat virheet, epäkohdat ja puutteet, joita heidän virassaan johtamiensa tai heidän alaisuudessaan toimivien instanssien toiminnasta kyllä helposti löytyisi. Tämän vuosi monet epäkohdat tahtovat jäädä usein täysin hämärän peittoon, sillä esimeriksi lakimieskunta on meillä hyvin kollegiaalista erilaisten "päivien" kuulijakunnan yleensä uskoessa ja hyväksyessä kritiikittömästi kaiken sen, mitä "ylhäältä annetaan."

28. Demokratiassa oikeusvaltiotalon arviointi ja "kuntokartoitus", josta edellä oli jo puhetta, kuuluisi kyllä luontevammin ihmisille, joita varten oikeusvaltiota ja sen myötä myös oikeuslaitosta on rakennettu. Asiantuntijoiden osaamista voidaan kartoituksessa toki hyödyntää, mutta oikeusvaltion ja oikeuslaitoksen suunnittelijoiden ja puuhamiesten ja -naisten arviointeihin on syytä suhtautua tietyllä varovaisuudella, koska he puhuvat osin omassa asiassaan - myös juhlapuheissaan.

29. Koska tästä jutusta on jo nyt tullut liian pitkä, tulen omalta osaltani suorittamaan kyseistä tarkastusta tai kuntokartoitusta, kansalaisena ja toisaalta jonkinlaisen "tavarantarkastajan" ominaisuudessa, myöhemmin toisessa blogijutussa. Pyytäisin lukijoita ottamaan mahdollisissa kommenteissaan kantaa edellä kappaleessa 23 esittämiini kysymyksiin. Onko oikeusvaltiotalo Suomi edelleen tukevasti pystyssä vai olisiko talo jo alkanut huojua, kuten laamanni Takkunen puheenvuorossaan väitti? Vrt. Maria Jotuni, Huojuva talo (1936, julkaistu vasta 1963), passim. Tarvitsisiko talo vain pientä laittoa vai olisiko hieman suurempi remppa kenties tarpeen?