1006. KKO 2016:11. Puukartellijuttu palautettiin käräjäoikeuteen

                Raaka juttu eli raakapuukartelliasia palaa "raakana" käräjäoikeuteen

1. Metsänomistaja A (Anssi Kalaoja) oli myynyt raakapuuta Metsäliitolle vuosina 1997 – 2004. Markkinaoikeus katsoi 3.12.2009 Kilpailuviraston vireille panemassa kartelliasiassa, että Metsäliitto, Stora-Enso ja UPM-Kymmene olivat yhdessä mainittuina vuosina tietoja vaihtamalla ja raakapuun ostomarkkinat jakamalla menetelleet kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) vastaisesti. Markkinaoikeus määräsi Metsäliitolle 21 miljoonan ja Stora Ensolle 30 miljoonan euron suuruisen seuraamusmaksun. UPM-Kymmene vapautettiin seuraamusmaksusta, koska yhtiö oli paljastanut kartellin.

2. A vaati 20.12.2011 Helsingin käräjäoikeudessa vireille tulleella kanteella mainituita kolmelta yritykseltä mm. kilpailunrajoituslain18 a §:n perusteella vahingonkorvausta katsoen, että hänen Metsäliitolle myymänsä puun hinta oli kielletyn kilpailunrajoituksen vuoksi jäänyt alemmaksi kuin mitä se olisi ollut kilpailluilla markkinoilla. A, samoin kuin kanteen nostaneet 655 muuta yksityistä metsänomistajaa omisssa kanteissaan - kyseinen joukko muodostaa ns. Suuri savotta 1 -porukan -  katsoi siis kärsineensä taloudellista vahinkoa metsäyhtiöiden puun ostohinnoista sopiman kartellin takia. 

3. Vastaajat eli Metsäliitto, Stora-Enso ja UPM-Kymmene vaativat, että kanne tuli jättää vanhentuneena tutkimatta, koska ko. korvausvelan vanhentuminen oli alkanut 25.5.2004, jolloin Kilpailuvirasto oli julkaissut tiedotteen metsäyhtiöiden epäillystä kartellista. Kanne olisi pitänyt nostaa viimeistään 24.5.2009.  

4. Vanhentumisasiassa on kyse 1.10.1998 voimaan tulleen kilpailunrajoituslain 18 a §:n 3 momentin (303/1998) tulkinnasta ja siinä säädetyn korvausvaatimusta koskevan viiden vuoden kanneajan alkamisesta Tarkemmin sanotttuna kyse on siitä, milloin A oli saanut tai hänen olisi pitänyt selonottovelvollisuutensa perusteella hankkia sellaiset tiedot kilpailunrajoituksesta ja siitä hänelle aiheutuneesta vahingosta, että hän olisi voinut nostaa kanteen. 

5. Helsingin käräjäoikeus ratkaisi vanhentumista koskevan kysymyksen 28.3.2014 käräjätuomari Pirjo Peura-Vasaman puheenjohdolla (äänestys  2-1) metsäyhtiöiden eduksi. Käräjäoikeus hyväksyi vastaajien vanhentumisväitteen ja hylkäsi Kalaojan sekä 12 muun yksityisen metsänomistajan kanteet kokonaan vanhentuineina; muiden kantajien osalta käsittelyä ei ollut aloitettu. Käräjäoikeuden mukaan kanneoikeutta koskeva viiden vuoden vanhentumisaika oli, kuten metsäyhtiöt olivat väittäneet, alkanut kulua jo toukokuussa 2004, jolloin Kilpailuvirasto kertoi julkisuuteen antamassaan tiedotteessa epäilevänsä metsäyhtiöitä kielletystä yhteistyöstä eli kartellista. - Kommentoin käräjäoikeuden ratkaisua lyhyesti, mutta perustellusti kriittiseen sävyyn blogikirjoituksessa nro 835/15.4.2014, kohta 13. Olin jopa valmis lyömään pikku vedon siitä, ettei käräjäoikeuden päätös jäisi pysyväksi.

6. Metsänomistajat valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus antoi päätöksensä 21.11.2014. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että markkinaoikeus oli päätöksellään 3.12.2009 määrännyt kiellettyyn kilpailunrajoitukseen eli hintakartelliin perustuvat seuraamusmaksut Metsäliitolle ja Stora Ensolle. Markkinaoikeuden päätös oli tullut lainvoimaiseksi 4.1.2010. Vasta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen metsänomistajilla oli hovioikeuden mukaan ollut riittävät tiedot lain edellyttämästä kilpailunrajoituksesta ja sopimusrikkomuksesta. Kilpailunrajoituslain 18a §:n  3 momentissa säädetty viiden vuoden aika kanteen nostamiselle oli siten alkanut  4.1.2010. Koska metsänomistajat olivat panneet kanteensa vireille 20.12.2011 eli ennen mainitun kanneajan päättymistä, kanteita ei voitu hylätä ensijaisesti ajetulla perusteella eli kilpailunrajoituslain 18a §:n nojalla ajettuna eikä myöskään toissijaisella perusteella eli siltä osin kuin kannetta oli ajettu vahingonkorvauslain mukaisena vahingonkorvauksena tai perusteettoman edun palautuksena Metsäliitoa, Stora Ensoa ja UPM-Kymmeneä sekä sopimusperusteisena vahingonkorvauksena Metsäliittoa vastaan. Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

7. Hovioikeuden A:n kanteen osalta antama päätös

Olen kommentoinut hovioikeuden päätöstä blokirjoituksessa nro  895/24.11.2014, ks. tästä.

8. Metsäyhtiöt eivät kuitenkaan hellittäneet, vaan valittivat hovioikeuden päätöksistä korkeimpaan oikeuteen, joka myönsi valitusluvan.

9. A:n osalta tänään antamassaan päätöksessä (KKO 2016:11) korkein oikeus katsoi, että vanhentumiskysymystä koskevassa arvioinnissa oli otettava huomioon, millaiset tosiasialliset mahdollisuudet kantajalla oli ollut metsäyhtiöiden menettelyn ja vahingon selvittämiseen.  Korkein oikeus katsoi, että Kilpailuviraston 21.12.2006 tekemä seuraamusmaksuesitys ja sitä koskeva tiedote olivat sisältäneet tällaista tietoa menettelyn kielletystä luonteesta, alueellisesta kattavuudesta ja menettelyn osallistuneista yrityksistä ja näiden tietojen perusteella metsänomistaja oli voinut saada kattavat tiedot kartelliepäilystä. Velan vanhentumisesta  annetun lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettua kolmen vuoden kanneaikaa ei voitu soveltaa erityislain eli kilpailunrajoituslain 18a §:n 3 momentin rinnalla. 

10. Korkein oikeus päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan metsänomistaja A:n vaatimukset eivät olleet vanhentuneita siltä osin kuin kanteesssa mainitut puukaupat oli sovittu kilpailunrajoituslain 18a §:n 3 momentin muutoksen voimaantulon eli 1.10.1998 jälkeen. Sitä vastoin siltä osin kuin A:n vaatimukset perustuivat ennen ko. lainmuutoksen voimaantuloa sovittuihin puukauppoihin, vaatimuksiin sovellettiin vanhentumislakiin perustuvaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa; koska erityislaki ei ollut tuolloin vielä voimassa. Kuten edellä jo totesin, korkein oikeus katsoi vanhentumisajan alkaneen  21.12.2006, jolloin Kilpailuvirasto teki markkinaoikeudelle seuraamusmaksuesityksen ja uutisoi siitä tiedotteessaan. Kun A:n kanne oli tullut vireille 20.12.2011, hänen vaatimuksensa oli vm. osin vanhentunut. Siltä osin kuin kannevaatimus oli perustunut  muuhun perusteeseen kuin kilpailunrajoituslain em. säännökseen, vaatimus oli niin ikään vanhentunut. - Kanteen mukaan A:n ja Metsäliiton väliset puukaupat oli tehty vuosina 1997-2004.

11. Korkein oikeus palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Asian jatkokäsittelyssä käräjäoikeuden tulee ottaa huomioon korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista ilmenevät seikat ja laintulkinta. Kuten edellä totesin, metsäyhtiöt ovat hakeneet valituslupaa myös kahdessatoista muussa puukartelliin liittyvässä vahingonkorvausasiassa. Näiden asioiden osalta valituslupa-asian käsittely jatkuu KKO:ssa, todetaan päätöksessä. Vanhentumiskysymyksen osalta omaksuttu laintulkinta tuskin muuttuu, joten myös mainitut 12 juttua tullaan palauttamaan käräjäoikeuteen.

KKO 2016:11

12. Summa summarum. Kaikki kolme oikeuastetta ovat ratkaisseet vanhentumiskysymyksen eri tavalla ja katsoneet vanhentumisajan alkaneen eri ajankohdista. 

13. Käräjäoikeus piti metsänomistajan vaatimuksia kaikilta osin vanhentuneita, sillä se katsoi, kuten metsäyhtiöt olivat esittäneet, että vanhentumisaika oli alkanut kulua jo toukokuusta 2004, jolloin Kilpailuvirasto tiedotti ensimmäisen kerran kartelliepäilyistä julkisuuteen. Hovioikeus sitä vastoin katsoi, etteivät vaatimukset olleet miltään osin vanhentuneet, sillä sen mukaan vanhentumisaika oli alkanut juosta vasta 4.1.2010, jolloin markkinaoikeuden  päätös, jolla Metsäliitto ja Stora Enso tuomittiin ostokartellista seuraamusmaksuihin, sai lainvoiman.

14. Korkein oikeus puolestaan oli sitä mieltä, että korvausvaatimus ei ollut vanhentunut niiden puukauppojen osalta, jotka oli tehty kilpailunrajoituslain 18a §:n voimaantulon eli 1.10.1998 jälkeen; näiden kauppojen osalta sovellettiin säännöksen 3 momentissa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa. Ennen ko. lainmuutosta tehtyjen kauppojen osalta kilpailunrajoituslain sanottua muutosta ei sen sijaan voitu soveltaa, vaan niiden osalta sovellettavaksi tuli vanhentumislain 7 §:n 2 momentissa säädetty kolmen vuoden määräaika, joka oli ehtinyt kulua umpeen ennen kuin korvauskanne tuli vireille. 

15. Ilmeistä on, että Suuri savotta 1:n eli alussa mainttujen yksityisten metsänomistajien korvauskanteet ovat tulleet vireille ajoissa (20.12.2011) eli heidän kanneoikeutensa ei pääosin ole vanhentunut. Käräjäoikeus joutuu näin ollen käsittelemään 650 metsänomistajan nostamat korvauskanteet. Näiden kannevaatimusten suuruus vaihtelee 2 000 eurosta aina 700 000 euroon asti; yksityiset metsänomistajat ovat vaatineet kolmelta "metsäjätiltä" yhteensä noin 70 miljoonan euron suuruisia korvauksisa. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä käräjäoikeudessa käsittelyä odottavat myös kuntien, kaupunkien, seurakuntien metsäyhtiöitä vastaan vireille panemat korvauskanteet, joita on hieman yli 40. Suurimman korvauskanteen on nostanut Metsähallitus, joka on vaatinut 157 miljoonan euron suuruisia korvauksia. 

16. Suuri savotta 2:n, joka koostuu hieman yli tuhannen yksityisen metsänomistajan nostamista kanteista, osalta käräjäoikeus ei sen sijaan voi käsitellä asiaa, sillä nämä henkilöt innostuivat nostamaan kanteensa vasta 2.1.2015 eli sen jälkeen kun hovioikeus oli marraskuussa 2014 ratkaissut kolmentoista metsänomistajan kanteita koskevan vanhentumiskysymyksen.

17. Kuulin, että käräjäoikeus alkaa käsitellä puukartellijuttua - sen käsittely pitää aloittaa aivan alusta - vasta joskus "syksyllä tai loppuvuodesta". Huh, aika ihmellistä! Jutun käsittely on ollut keskeytyksissä - pääosin siksi että käräjäoikeus täysin löysillä perusteilla piti kanteita liian myöhään nostettuina  -  jo kaksi vuotta, mutta käräjäoikeudella ei tunnu olevan minkäänlaista kiirettä saada "varsinaista" käsittelyä edes alkamaan. Oikeudenkäyntejä ja etenkin laajojen riita-asioiden käsittelyjä moititaan tavan takaa hitaudesta. mutta tämä ei ole mikään ihme, jos kerran maan suurin tuomioistuin suhtautuu näin välinpitämättömästi merkittävän oikeudenkäynnin joutuisuuteen. Vaatimusta oikeudenkäyntien joutuisuudesta ei oteta tuomioistuimissa vakavasti.

895. Puukartellijuttu palautettiin käräjäoikeuteen

1. Markkinaoikeus lausui päätöksessään 3.12. 2009, että Metsäliitto, Stora Enso ja UPM Kymmene olivat syyllistyneet 1997-2004 valtakunnalliseen raakapuun ostokartelliin eli kilpailun rajoittamiseen. Markkinaoikeus tuomitsi Metsäliiton 21 miljoonan ja Stora Enson 30 miljoonan euron suuruiseen seuraamusmaksuun. Metsäliiton sakkoja alennettiin sillä perusteella, että se oli tehnyt  viranomaisten kanssa yhteistyötä tapauksen selvittämiseksi. UPM Kymmene vapautettiin kokonaan seuraamuksen maksuvelvollisuudesta, koska yhtiö oli paljastanut kartellin.

2. Markkinaoikeuden ko. ratkaisuun perustuen 656 yksityistä metsänomistajaa on nostanut Helsingin käräjäoikeudessa korvauskanteita Metsäliittoa, Stora Ensoa ja UPM:ää vastaan puukaupoissa kärsimiensä tappioiden johdosta. Ensimmäiset kanteet pantiin vireille 20.12.2012 ja (tähän mennessä) viimeisimmät toukokuussa 2012. Yksittäisten korvauskanteiden suuruus vaihtelee 2 000 eurosta 700 000 euroon, yhteensä yksityiset metsänomistajat ovat vaatineet korvausta noin 70 miljoonaa euroa. Myös 43 raakapuuta metsäyhtiöille myyneet kunnat, kaupungit ja seurakunnat ovat nostaneet korvauskanteita kolmea metsäyhtiöitä vastaan. Suurimman korvauskanteen, määrältään 157 miljoonaa euroa, on nostanut käräjäoikeudessa Metsähallitus.

3. Yksityisten metsänomistajien kanteita on vetänyt Suurisavotta -niminen ryhmittymä. Vastaajat Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene väittivät käräjäoikeudessa, että korvauskanteet on nostettu liian myöhään, joten ne tuli jättää vanhentuneina tutkimatta. Asiallisesti vastaajat ovat kiistäneet kanteet, koska ne eivät ole aiheuttaneet hintayhteistyön vuoksi vahinkoa metsänomistajille.

4.  Helsingin käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana oli käräjätuomari Pirjo Peura-Vasama, hyväksyi 28.3.2014 metsäyhtioiden vanhentumisväitteen ja jätti (asiassa äänestys 2-1) 13 yksityisen metsänomistajan kanteet tutkimatta. Käräjäoikeuden mukaan kanneoikeutta koskeva viiden vuoden vanhentumisaika oli alkanut kulua jo toukokuussa 2004, jolloin Kilpailuvirasto kertoi julkisuuteen antamassaan tiedotteesssa epäilevänsä metsäyhtiöitä kielletystä yhteistyöstä eli kartellista. Käräjäoikeus viittasi myös siihen, että UPM oli myöntänyt kartellin olemassaolon. Käräjäoikeuden mukaan kantajilla oli ollut toukokuuhun 2009 mennessä mahdollisuus selvittää, oliko raakapuun ostokartellista aiheutunut heille vahinkoa, mutta ensimmäiset kanteet oli nostettu vasta joulukussa 2012. Käräjäoikeus hylkäsi kanteet vanhentuneina sekä ensisijaisen perusteen eli kilpailunrajoituslain 18a §:n nojalla ajettuna että toissijaisen kanneperusteen osalta eli siltä osin kuin korvauksia on vaadittu sopimukseen perustuvana tai sopimuksen ulkoisena vahingonkorvauksena taikka perusteettoman edun palautuksena.

5. Metsänomistajat valittivat päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus antoi päätöksensä viime perjantaina 21.1.2014. Hovioikeus totesi, että markkinaoikeus oli päätöksellään 3.12.2009 määrännyt kiellettyyn kilpailunrajoitukseen perustuvat seuraamusmaksut Metsäliitolle ja Stora Ensolle. Markkinaoikeuden päätös on tullut lainvoimaiseksi 4.1.2010. Vasta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen metsänomistajilla on hovioikeuden mukaan ollut riittävät tiedot lain edellyttämästä kilpailunrajoituksesta ja sopimusrikkomuksesta. Kilpailunrajoituslain 18a §:n 3 momentissa säädetty viiden vuoden aika kanteen nostamiselle oli siten alkanut 4.1.2010. Koska metsänomistajat ovat panneet kanteensa vireille 20.12.2011 eli ennen mainitun määräajan päättymistä, kanteita ei voida hylätä ensisijaisella perusteella ajettuna vanhentuneina. Hovioikeuden mukaan kanteita ei voitu hylätä vanhentuneina myöskään edellä mainitulla toissijaisella perusteella.

Hovioikeuden yhden valittajan osalta antama päätös

6. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomiot ja vapautti valittajat velvollisuudesta suorittaa käräjäoikeuden heidän maksettavakseen määräämiä metsäyhtiöiden oikeudenkäyntikuluja. Kaikki jutut palautettiin käräjäoikeuteen, jonka tulee hovioikeuden päätösten saatua lainvoiman ottaa asiat edelleen käsiteltäväkseen. Kun kilpailunrajoituslakiin perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen kanneaika vanhenee hovioikeuden päätöksen mukaan 4.1.2015, on myös sellaisilla metsänomistajilla, jotka eivät ole vielä kannetta nostaneet, kuukausi aikaa hakea käräjäoikeudessa korvauksia.

7. Kirjoitin Helsingin käräjäoikeuden viime maaliskuussa antamien tuomioiden jälkeen olevani varma siitä, että hovioikeus tulee päätymään vanhentumiskysymyksen osalta toisenlaiseen lopputulokseen. Katso blogikirjoitusta numero 835/15.4.2014, kohta13.  Olin niin varma asiasta, että olisin lyönyt siitä vaikka vetoa. Käräjäoikeuden tuomioiden perustelut olivat näet melko heppoisen tuntuiset. Hovioikeuden antamista päätöksistä haetaan todennäköisesti valituslupaa, mutta ratkaisujen perustelut ovat niin vakuuttavia, että korkein oikeus tuskin suostuu lupahakemuksiin. Vaikka valituslupa myönnetään, lienee ilmeistä, ettei hovioikeuden päätösten lopputulos tule muuttumaan.

8. Kartellijuttu pääsee piakkoin kunnolla vauhtiin käräjäoikeudessa. Oikeudessa kiistellään muun muassa siitä, ovatko kaikki yksityiset metsänomistajat ammattimaisia elinkeinonharjoittajia, joilla kilpailunrajoituslain mukaan on oikeus saada kartellin johdosta korvauksia. Käräjäoikeudessa taitetaan peistä myös siitä, ovatko metsänomistajat todella kärsineet kartellin johdosta vahinkoa ja miten paljon metsäyhtiöiden tulisi maksaa puuta myyneille korvauksia. Juttu työllistää runsaasti eri alojen asiantuntijoita, konsulttiyhtiöitä ja tietenkin asianajajia. Kantajien asiantuntijoiden asiana on näyttää, että puun hinta oli kartellin vuoksi alhaisempi kuin mitä se muuten olisi ollut, vastaajien asiantuntijat pyrkivät puolestaan osoittamaan, että puun hintaan vaikuttavat monet muutkin tekijät, eli kartellin vaikutuksia ei voida näyttää toteen yksinomaan kauppahintojen perusteella.

806. Asfalttikartellijutussa kansliatuomio

Käräjäoikeuden tiedotustilaisuus tänään, kuva Petteri Paalosmaa/Uusi Suomi

1. Olen arvostellut jo pidemmän aikaa suomalaisten tuomioistuinten käytäntöä kansliatuomioiden antamisessa. Yksi epäkohta on se, että huolimatta laissa olevista määräajoista, joiden kuluessa kansliatuomio on annettava, sanottuja aikoja ei käytännössä noudateta, vaan ne yleensä ylitetään ja useimmiten vieläpä reippaasti.  Vaikka syytetty olisi vangittuna, kuten esimerkiksi Ulvila-jutussa on asian laita, tuomion antamista saatetaan lykätä kuukausikaupalla. 

2. Toinen epäkohta, josta nyt on tarkoitus puhua, liittyy kansliatuomioiden antamiseen. Kansliatuomiota ei Suomessa julisteta,  eli tuomion laatineet tuomarit eivät vaivaudu tulemaan henkilökohtaisesti oikeuteen antamaan tuomiota eli kertomaan tuomion pääsisältöä. Menettely on yksinkertaisesti sellainen, että esimerkiksi oikeuden kanslistit määrätään jakelemaan valmiiksi printattuja paksuja tuomionippuja niitä "saalistaville" median edustajille. Tuomareita, jotka vastaavat tuomion sisällöstä, ei näy tuomioita näin annettaessa mailla eikä halmeilla. He ovat yleensä poistuneet varmuuden vuoksi oikeustalolta kokonaan ja pysyttelevät visusti puhelimen ja median ulottumattomissa, elleivät pakene raskaan uurastuksen jälkeen Kanarian saarille tai kaukomaihin. On selvää, että tällainen käytäntö ei ole oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta asianmukaista. Tuomareiden on kannettava vastuu tuomioistaan ja tämän tulee myös näkyä käytännössä. Tuomituilla ja asianosaisilla yleensä on oikeus nähdä tuomarinsa ja kuulla heidän perustelunsa.

3. Olen kritisoinut suomalaista käytäntöä ja oikeuskulttuuria puheena olevassa suhteessa yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassamme kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010), ks. sivut 130-137. Olemme esittäneet kirjassa kansliatuomion antamismenettelyn järkevöittämistä tähän tapaan: 

Oikeudenkäynnin julkisuutta voitaisiin edistää, jos kansliassa valmiiksi laadittu tuomio julistettaisiin eli sen sisältö selostettaisiin pääkohdittain oikeuden istunnossa, johon asianosaisilla ei olisi velvollisuutta, vaan ainoastaan tilaisuus tulla saapuville. Tilaisuus olisi julkinen myös yleisölle ja medialle. Valmiiksi kirjoitetut tuomiot jaettaisiin ko. istunnossa asianosasillille samoin kuin tiedotusvälineiden edustajille. Vastaavanlainen menettely voitaisiin ottaa käyttöön myös hovioikeuden ja korkeimman oikeuden tuomioiden julkistamistapana. Näin voitaisiin menetellä myös silloin, kun asia on ratkaistu ylioikeuden kirjallisessa menettelyssä. Ratkaisun julistamistilaisuudessa asianosaisille voitaisiin varata tilaisuus esittää tuomareille tuomion sisältöä koskevia selventäviä kysymyksiä.

Ehdotettu uudistus lisäisi merkittävästi oikeudenkäynnin avoimuutta ja vahvistaisi tuomitsemistoimintaa kohtaan tunnettavaa luottamusta. Useimmissa maissa samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU-tuomioistuimessa noudatetaan sanotunlaista käytäntöä. Suomalainen käytäntö, jossa tuomarit heti pääkäsittelyn päättymisn jälkeen ikään kuin katoavat kulisseihin haluamatta tulla julkisesti kertomaan ratkaisustaan ja niiden perusteista, on kansainvälisessä vartailussa poikkeuksellinen.

4. Tästä asiasta ja uudistusehdotuksesta olen kirjoittanut muutaman kerran myös blogijutuissani. Voimassa oleva lainsäädäntö ei estä menettelyn uudistamista ehdotetulla tavalla, mutta käytännössä kansliatuomioiden antamisesssa ei ole kuitenkaan tapahtunut muutosta.

5. Tänään tapahtui kuitenkin "kummia", kun Helsingin käräjäoikeus piti erityisen tiedotustilaisuuden niin sanotussa asfalttikartellijutussa antamiensa tuomioiden johdosta. Käräjäoikeus tuomitsi Lemminkäisen ja jutuissa myös vastaajina olleet seitsemän muuta asfalttiyritystä maksamaan noin 37,4 miljoonan euron vahingonkorvaukset 40 kunnalle, ainoastaan Kemin kaupungin korvausvaatimukset hylättiin kokonaan. Suomen valtion ajama kanne sen sijaan hylättiin. Valtio velvoitettiin kuitenkin maksamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa viivästyskorkoineen asfalttiyrityksille. Kartellin suurin yritys eli Lemminkäinen joutuu maksamaan  vahingonkorvauksia yksin noin 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Lemminkäinen tuomittiin yhteisvastuullisiin vahingonkorvauksiin muiden asfalttifirmojen kanssa, mikä voi nostaa Lemminkäisen korvausvastuun jopa 34 miljoonaan euroon. Lemminkäinen antoikin heti tulosvaroituksen kartellikorvausten takia.

6.  Olin ensin siinä käsityksessä, että käräjäoikeuden tuomioiden sisältöä tänään esitellyt laamanni Eero Takkunen olisi toiminut jutuissa itse puheenjohtajana. Myöhemmin ilmeni, että Takkunen toimi tilaisuudessa ainoastaan eräänlaisena "spokesmanina" eli hän ei ole ollut itse mukana käräjäoikeuden kokoonpanossa. Minusta ratkaisun tehneiden tuomareiden olisi ilman muuta pitänyt astua esiin ja esitelllä ratkaisuja ja vastata esitettyihin kysymyksiin. On tässä kulttuurissa siis näköjään vielä paljon kehittämistä, mutta ei nyt kuitenkaan tyrmätä tämän kauneusvirheen takia käräjäoikeuden tiedotustilaisuutta kokonaan. 

7. Yle Uutiset seurasi tiedotustilaisuuutta hetki hetkeltä. Ylen raportti tilaisuuden kulusta löytyy tästä.

7. Vaikka oikeus ja oikeudenkäyntimenettely muuttuu, jos ylipäätään muuttuu,  vain hyvin hitaasti, niin tämä tapaus osoittaa, että aina kannattaa kuitenkin yrittää aikaansaada muutoksia ja kritisoida tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten usein luutuneita ja aikansa eläneitä käytäntöjä ja tehdä samalla rakentavia muutos- ja korjausesityksiä. Joskus se sinnikkyys sitten palkitaan! Oikeuskulttuuri voi pikku hiljaa muuttua ja sitä voidaan yrittää muuttaa.

8. Nyt kun pää on saatu auki, niin voimme jäädä odottelemaan, että muut tuomioistuimet - myös hovioikeudet ja korkein oikeus - seuraisivat maamme suurimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden antamaa esimerkkiä ja ryhtyvät pitämään merkittävissä jutuissa tuomion sisältöä koskevia tiedotustilaisuuksia. 

9. Seuraavan kerran oikeuskulttuurin kyseiselle muutokselle tarjoutuu oiva tilaisuus esimerkiksi Porissa, jossa Satakunnan käräjäoikeus antaa 12.12. tuomionsa Ulvila-jutussa. On syytä toivoa ja suorastaan vaatia, etteivät käräjäoikeuden tuomarit "pakene" tai piiloudu, vaan tulevat reilusti asianosaisten ja yleisön eteen kertomaan tuomionsa pääkohdat ja niiden perustelut, joiden laatimiseen oikeus on varannut aikaa reilut kaksi kuukautta.