561. Lukijapalautetta

Villa Tervapääsky avaa ovensa yleisölle jälleen heinäkuussa

1. Tällä palastalla selostetut ja analysoidut oikeustapaukset saavat silloin tällöin jutun asianosaiset tai heidän asianajajansa tarttumaan kynään ja kertomaan tapauksista yksityiskohtia, jotka eivät ilmene lainkaan esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisuselosteista. Seuraavassa yksi esimerkki tällaisesta lukijapalautteesta.

2. Kerroin blogissa 552/2.3.2012 korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2012:29 selostetusta ympäristövahingon korvaamista koskevasta oikeusjutusta. Liisa ja Kari N vaativat Sääksmäen seurakuntaa vastaan ajamassaan kanteessa vahingonkorvausta siitä, että rakennuttaessaan hautausmaan laajennuksen seurakunta oli laiminlyönyt huolehtia töiden järjestämisestä siten, että ympäristölle ja kantajien omistamalle kiinteistölle ja sillä sijaitsevalle huvilalle ei aiheutunut vahinkoa. Seurakunnan laiminlyöntien seurauksena työmaan nostattama pöly oli tunkeutunut kantajien omistaman huvilan rakenteisiin sekä sisätilojen pintakerroksiin ja tekstiileihin.

3. Toijalan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus hyväksyivät kanteen ja katsoivat seurakunnan olevan vastuussa mainitusta ympäristövastuusta niin sanotun ankaran eli tuottamuksesta riippumattoman vastuun perusteella, koska ympäristövahinko oli aiheutunut seurakunnan harjoittamasta toiminnasta. Korkein oikeus sen sijaan katsoi äänestyksen (3-2) jälkeen, että seurakunta ei ollut ympäristövahinkolaissa tarkoitettu toiminnan harjoittajana tuottamuksesta riippumattomassa korvausvastuussa kyseisestä vahingosta. Kritisoin kirjoituksessani korkeimman oikeuden enemmistön päätöstä ja sen perusteluja.

4. Kantajan jutussa ollut Kari Niinikangas on lähettänyt minulle blogikirjoituksen johdosta seuraavansisältöisen viestin:

"Haluan kiittää kannanotostanne. Blogipohdintanne auttaa meitä saamaan voimia Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Päätös tuntuu yllättävältä ja epäoikeudenmukaiselta. Kohteena on Valtioneuvoston hyväksymään rakennetun kulttuuriympäristön luetteloon sisältyvä vanha huvila, jonka säilymistä pitäisi erityisesti vaalia ja joka olisi pitänyt ottaa huomioon hautausmaan laajennusta suunniteltaessa.

Enemmistö Korkeimman oikeuden tuomaresta ei välittänyt siitä, että seurakunta pidätti itsellään vastuun työmaajärjestelyistä ja erityisesti maamassojen läjityksestä. Lisäksi seurakunta vastasi urakkasopimuksen mukaan veden hankinnasta työmaalle sekä kastelun järjestämisestä. Veden saanti osoittautui vaikeaksi, ja se esti osaltaan kastelun. Seurakunnan kiinteistöpäällikkö sai bonusta työmaan valvonnasta. Hän totesi oikeudessa kahteen kertaan, että hän vastasi työmaan johtamisesta. Seurakunta myös ilmoitti kirjallisesti Valkeakosken kaupungin viranomaisille "ottavansa kaiken vastuun" työmaasta.

Työmaalla oli ainakin kolme urakoitsijaa: suunnitelman tekijä Etelä-Suomen Salaojitus, työmaalle hienoa hiekkaa tuonut maansiirtoliike Toijalan Kone ja Kuljetus (jonka autot saivat pölypilvet myös liikkeelle) sekä ainoastaan kaivuu- ja kasojen siirtotyötä tehnyt vilppulalainen Kone-Lahtinen. Kuka näistä sitten olisi syyllinen?

Työmaa kesti huhtikuusta lokuuhun, ja yritimme vaikuttaa prosessiin sekä viranomaisiin toukokuun alusta alkaen. Seurakunta kieltäytyi neuvottelemasta ja suojelutoimenpiteistä pahimman pölytyksen aikana. Eräässä vaiheessa kesäkuussa päällä oli myös turvaamismenettely, josta kuitenkin luovuimme, kun saimme seurakunnan neuvottelupäydän ääreen.

Emme tässä vaiheessa harkitse jatkotoimia, sillä kaikki keinot käytettiin eikä vahingoilta kuitenkaan vältytty. Osa todistajista piti seurakunnan toimintaa tahallisena vahingontekona. Pikkukaupungin viranomaiset ja seurakunnan luottamusmiehet pelasivat yhdessä meitä vastaan, ja prosessiin kuuluu laittomia tutkimuksia, oikeuden harhauttamista jne.

Uskoimme suomalaiseen oikeuslaitokseen viimeiseen päätökseen saakka. Mielenkiintoinen kokemus, ja ilman tätä olisimme vallan hyvin voineet elää!"

5. Kyseiselle kiinteistölle rakennettu Villa Tervapääsky sijaitsee kansallismaisemassa Sääksmäen kivikirkon välittömässä naapurissa. Kävelyetäisyydellä on Voipaalan kulttuurikeskus, Rapolan linnavuori ja kartano, perinnemaisema, muinaispelto, uhrikiviä ja muita arkeologisia löydöksiä.

6. Kaksikerroksinen alppimajaa muistuttava Tervapääsky on ilmeisesti arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema huvila. Se on listattu valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luettelon. Huvilan rakennutti vuonna 1913 arkipiispan poika, turkulainen filosofian tohtori Thorsten Renwall. Kesästä 2002 lähtien huvilan alakerta ja huvilaa ympäröivä rehevä puutarha on pidetty avoinna yleisölle ja siellä on järjestetty pienimuotoisia seminaareja ja kulttuuritilaisuuksia. Huvilan alakerta on entisöity 2005-2006 museoviraston tuella perinteisiä työtapoja noudattaen.

7. Kari Niinikangas kertoo, että vuonna 2004 Sääksmäen hautausmaan laajennukselle esitettiin kolme vaihtoehtoa: Voipaalan suuntaan, länteen tai vanhan urheilukentän paikalle. Valkeakosken kaupunki vastusti ensimmäistä ja museovirasto toista vaihtoehtoa. Valituksi tuli kolmas vaihtoehto, joka merkitsi hautausmaan rakentamista pohjavesialueelle Tervapääskyn edessä olevalle kentälle. Seurakunta hankki alueen omistukseensa. Hautausmaan rakentaminen pohjavesialueelle merkitsisi sitä, että että maata kaivettiin useiden metrien syvyydestä ja pohjalle asetettiin läpäisemättömät matot. Niiden päälle tuotiin hiekkaa ja lopuksi multaa. Maamassojen suuruus oli 60 000- 80 000 kuutiometriä.

8. Kari Niinikangas kertoo:

"Vappuna 2006 Villa Tervapääskyn edessä oli parin hehtaarin pölyävä maansiirtotyömaa ja valtavat multakasat. Seurakunta lupasi ensin siirtää multavuoret pois, mutta sittemmin kieltäytyi vedoten siihen, että luvat olivat kunnossa. Lupa koski kuitenkin vain lopputulosta, ei rakennusaikaisia olosuhteita. Maisematyölupaa myönnettäessä naapuria ei tarvitse Valkeakoskella kuunnella, koska tie on työmaan ja naapurin välissä. Työmaasta oli tiedotettu Valkeakosken kaupungin ilmoitustaululla tammikuussa. Tamperelaisina emme osanneet tutkia sitä. Jätimme oikaisuvaatimuksen Valkeakosken rakennuslautakunnalle. Pyysimme, että naapurin kuuleminen järjestetään jälkikäteen. Kaupunki käsitteli oikaisun ja totesi, että valitus on tullut liian myöhään. Meissä nähtiin ylireagoivat kaupunkilaiset. Kesän aikana Tervapääskyn entisöinti peittyi konkreettisesti hiekkaan. Pöly levisi vasta patinoiduille hirsiseinille. Se tunkeutui kaikkialle sisätiloihin. Hirsiseinät on tilkitty pellavariveellä, vanhoissa hirsissä on rakoja, joihin pöly tarttui. Ulkoseinien halkeamiin ja tilkerakoihin tunkeutunut hiekka edesauttaa veden imeytymistä puun sisään ja hidastaa kuivumista. Lahovaurioiden syynä on aina hirsirakenteisiin päässyt vesi. Asiantuntijoiden lausuntoja ja ehdotuksia ei otettu vakavasti. Työmaa kesti lokakuuhun asti. Kesä oli kuuma ja kuiva, eikä seurakunta kastellut työmaata riittävästi. Kaupungin ja seurakunnan virka- ja luottamusmiesten toiminnalla uhrista tehtiin syyllinen. Pölystä, melusta ja multakasoista johtuen emme voineet avata puutarhakahvilaa. Kulttuuriohjelmat kuitenkin pidettiin."

9. Näin siis Valkeakosken Sääksmäellä. Näinhän tällaisissa tapauksissa tapaa yleensäkin käydä, että yleinen etu jyrää yksityisen. Pieni ihminen ei saa oikeutta myöskään tuomioistuimista. Tässä tapauksessa oikeutta saatiin tosin "lakituvasta" eli käräjäoikeudesta ja vielä hovioikeudestakin, mutta kun päästiin oikeudenkäytön huipulle, kaikki kellahtikin päälaelleen. Korkeimman oikeuden enemmistön perustelut ovat muodolliset ja niissä sivuutettiin tyystin vastakkaista kantaa puoltavat seikat, perusteet ja oikeuslähteet. Kaikesta näkyy, että ankaran vastuun tapauksessa lopputulos perustui, ei syihin ja lakiin, vaan ankaran arvovaltaiseen opetukseen, jonka mukaan yleistä etua ja vahvempaa osapuolta vastaan ei kannata alkaa pullikoida.

552. Taas ennakkopäätös, jonka perustelut eivät vakuuta (KKO 2012:29)

1. Korkein oikeus antoi tänään ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion siitä, vastasiko maanrakennustyön teettäjä naapurikiinteistölle työstä aiheutuneesta ympäristövahingosta (KKO 2012:29)

2. Se, että kysymyksessä on tulevaa oikeuskäytäntöä ohjaamaan tarkoitettu ennakkopäätös (prejudikaatti) ilmenee siitä, että korkein oikeus julkaisee ratkaisusta laaditun selosteen ennakkopäätöksenä verkkosivuillaan. Internetissä ennakkopäätökset julkaistaan myös Finlex-palvelussa. Myöhemmin ennakkopäätökset julkaistaan vielä painettuina vuosikirjassa. Jos esimerkiksi edellä mainittua ratkaisua ei olisi pidetty korkeimmassa oikeudessa ennakkopäätöksenä, siitä olisi julkaistu Finlexissä (osastossa "Muita ratkaisuja") vain parin kolmen rivin pituinen ilmoitus siitä, millaisesta asiasta ratkaisussa on ollut kysymys.

3. Ennakkopäätökset, joilla siis tarkoitetaan yksinomaan ylimpien oikeusasteiden itsensä prejudikaateiksi luokittelemia ratkaisuja, eivät ole juridisesti (muodollisesti) alempia tuomioistuimia sitovia, mutta käytännössä niillä on varsin suurin tosiasiallinen vaikutus eli prejudikaateissa omaksuttuja oikeus- tai ratkaisuohjeita seurataan vastaavanlaisia tapauksia myöhemmin ratkaistaessa. Tuomarit ovat velvollisia tuntemaan ennakkopäätökset - eivät kyllä käytännössä läheskään aina tunne edes kaikkein keskeisimpiä ennakkopäätöksiä - ja perustelemaan kantansa, jos se poikkeaa jostakin ennakkopäätöksessä omaksutusta oikeusohjeesta. Prejudikaattien tosiasiallinen sitovuus edellyttää kuitenkin sitä, että niiden perustelut ovat riittävät seikkaperäiset, asianmukaiset ja ymmärrettävät

4. Ko. tapauksessa Sääksmäen seurakunta teetti kesällä 2006 hautausmaan laajentamiseen liittyviä maanrakennustöitä itsenäisellä urakoitsijalla. Urakoitsija suoritti seurakunnan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti kaivuu-, maansiirto- ja kuljetustöitä, joiden yhteydessä maamassoja on ollut läjitettynä hautausmaan laajennusalueelle. Urakoitsijan tekemien töiden johdosta Kari ja Liisa N:n ja Oy L:n omistamalle, hautausmaata vastapäätä sijaitsevalle kiinteistölle kulkeutui pölyä, joka vahingoitti kiinteistöllä olevan hirsirakennuksen rakenteita ja sisätiloja. Kantajien korvausvaatimusten yhteismäärä oli noin 80 000 euroa.

5. Toijalan käräjäoikeus, jonka vuonna 2009 antaman tuomion Turun hovioikeus vuonna 2010 pysytti, hyväksyi kanteen perusteet ja velvoitti seurakunnan suorittamaan kantajille korvausta yhteensä noin 14 000 euroa. Korkein oikeus sitä vastoin päätyi tiukan äänestyksen (3-2) jälkeen siihen, että kantajana ollut seurakunta ei ollut ankarassa vastuussa kyseisestä ympäristövahingosta ja hylkäsi kanteen

6. Ratkaisevana ja ratkaistavana pointtina asiassa oli kysymys siitä, oliko seurakunnalla ympäristövahinkolain (YVL) 7 §:n mukainen niin sanottu ankara vahingonkorvausvastuu naapurikiinteistöllä olevalle rakennukselle aiheutuneesta ympäristövahingosta. YVL 7 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittaja vastaa toiminnasta johtuvasta ympäristövahingosta tuottamuksestaan (huolimattomuudestaan) riippumatta. Tältä osin YVL poikkeaa olennaisesti tuottamusvastuulle rakentuvasta vahingonkorvauslaista.

7. Ankara vastuu liittyy yleensä tilanteisiin, joissa vahingon aiheuttaja määrää toiminnan rakenteet ja myös turvallisuustason ja vahingonkärsijällä puolestaan ei ole mahdollisuutta määritellä toimintoja tai sen rakenteita tai vaikuttaa niihin. Ankaran vastuun omaksumisen tavoitteena on vahingonkärsijän suojaaminen. Vahinkoa kärsineen on nimittäin usein vaikea esittää näyttöä oman osaamisensa ja toimintapiirinsä ulkopuolella tapahtuneesta tuottamuksesta. Jo vanhassa vuonna 1920 säädetyssä naapuruussuhdelaissa (NaapSL, 20/1920) omaksuttiin ankara vastuu, joten sen säätäminen YVL:ssa ei tuonut periaatteellisesti lainsäädäntöön uutta, koska osa lain piiriin kuuluvista vahingoista kuului jo aiemmin ankaran vastuun piiriin. YVL:ssa on laajennettu merkittävästi lain piiriin kuuluvien vahinkotilanteiden lukumäärää.

8. Korvausvelvollinen toiminnanharjoittaja on yleensä helposti määriteltävissä, mutta toisinaan vastuullisen osoittaminen saattaa YVL 1 §:n 1 momentissa mainitusta ns. aluesidonnaisuuden vaatimuksesta johtuen olla vaikeaa. Ankaran vastuun tilanteessa "vahingon johtuminen" voi tarkoittaa, että toiminta-alueella toimintaa harjoittavan vastuun piiriin kuuluvat myös sellaiset ympäristövahingot, joita tämä ei ole itse suoranaisesti aiheuttanut, mutta jotka liittyvät sen toimintaan. Käytännössä toiminnanharjoittajan vastuu on isännänvastuunomaista vastuuta kattaen vastuun myös toimista, joita jopa itsenäisessä asemassa olevat sivulliset suorittavat varsinaisen toiminnanharjoittajan luvalla tai tieten.

9. Ratkaisusta KKO 2012:29 selostetussa asiassa kysymys oli tapauksesta, jossa hautausmaan ylläpitäjä on urakkasopimuksen perusteella teettänyt alueen laajentamiseen liittyvän maanrakennustyön urakkasopimuksen perusteella itsenäisellä yrittäjällä. Korkeimman oikeuden enemmistö on katsonut, että seurakuntaa ei työn teettäjänä voitu pitää YVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana eikä sitä myöskään voitu rinnastaa mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettuun vahinkoa aiheuttaneen toiminnan harjoittajaan. Enemmistö perusteli kantaansa muun muassa sillä, että työn suorittanut urakoitsija ei ollut epäitsenäisessä suhteessa seurakuntaan eikä seurakunnalla ollut urakoitsijaan tai työn toteuttamistapaan nähden erityistä määräysvaltaa.

10. Tapaus on laadultaan sellainen, ettei siinä ole ilmeisesti olemassa tai "löydettävissä" yhtä ehdottomasti oikeata ratkaisua, vaan sekä enemmistön että vähemmistön omaksumia kantoja voidaan perustella eri seikoilla. Tällöin on järkevää menetellä, kuten oikeusneuvos Välimäen votumista ilmenee, siten, että kummankin vaihtoehdon tueksi esitettäviä seikkoja ja niiden painoarvoja punnitaan keskenään. Kysymyksessä on pro et contra -tyyppisestä argumentoinnissa, jolloin tuomion perusteluissa tuodaan, kuten molempien vähemmistöön jääneiden jäsenten lausunnoissa on tehty, avoimesti esiin sekä kanteen hyväksymistä että sen hylkäämistä puoltavat seikat ja argumentit.

11. Minusta KKO:n vähemmistön pro et contra -perustelutapa saa lukijan vakuuttuneeksi ja hyväksymään kannoton, jonka mukaan seurakunta on ankarassa vastuussa sanotusta ympäristövahingosta. Ainakin minua vähemmistön perustelut vakuuttavat. Pro et contra -metodi, jota olen suositellut kirjoissani, perustuu loogikko Chaim Perelmanin lanseeraamaan, uudeksi retoriikaksi kutsuttuun päättelymalliin ja Aulis Aarnion sen pohjalta edelleen kehittämään argumentaatioteoriaan eli rationaalisen perustelun teoriaan.

12. Miksi sitten korkeimman enemmistön perustelut eivät vakuuta? Juuri siksi, että niissä on sivuutettu kokonaan pro et contra -metodin mukainen perustelemistapa. Enemmistö kertoo lyhyesti vain ne perusteet, jotka tukevat sen valitsemaa lopputulosta, mutta vaikenee tyystin sellaista seikoista ja perusteista, jotka puhuvat sanottua lopputulosta vastaan. Enemmistön perustelutapa ei ole rationaalinen, vaan toteava ja käskevä. Enemmistö perustaa ratkaisunsa ensi sijassa auktoriteettiin, eli siihen, että asia on niin, koska tuomioistuin niin sanoo, ja tässä tapauksessa me olemme tuomioistuin. Enemmistön perusteluissa ei ole sijaa dialogille tai pohdinnalle.

13. Vähemmistön jäsenet selostavat votumeissaan lainsäädännön ohella laajasti muita oikeuslähteitä eli YVL:n esitöitä ja vertailevat YVL:n ao. säännöksiä ja käsitteitä ympäristönsuojelulain (YSL) säännöksiin ja terminologiaan. Sen sijaan enemmistön votumissa sivuutetaan lain esityöt ja niiden merkitys samoin kuin analogiavertailu tyystin! Enemmistö ei ole myöskään kiinnittänyt riittävästi huomiota YVL:ssa omaksutun ankaran vastuun sääntelyn tarkoitukseen eli ratio legikseen. Tämä ei vakuuta lukijaa, vaan saa hänet kenties jopa ajattelemaan, että enemmistö on tehnyt näin on tarkoituksella, jottei lukija pääsisi asiasta jyvälle ja ko. muiden oikeuslähteiden jäljille. Syntyy vaikutelma, ettei enemmistö ole oikein itsekään vakuuttunut kannanottonsa oikeellisuudesta, sillä mitä muutakaan syytä enemmistöllä olisi vaieta kokonaan valitsemaansa ratkaisuvaihtoehtoa vastaan puhuvista seikoista? Syntyy epäily, että enemmistön kanta ei kenties perustukaan, kuten vanhassa OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa sanottiin, "syihin ja lakiin", vaan mielivaltaan. Niin tai näin, joka tapauksessa enemmistön kannan laillisuutta ja oikeellisuutta voidaan vahvoin perustein epäillä virheelliseksi.

14. Ratkaisu KKO 2012:29 muistuttaa eräissä suhteissa korkeimman oikeuden tämän vuoden ensimmäistä ennakkopäätöstä eli ratkaisua KKO 2012:1. Olen kommentoinut myös tuota ratkaisua blogissa numero 530/18.1.2012; blogissa numero 531/19.1.2012 olen pohtinut sitä, oliko KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos jutussa kenties esteellinen. Molempien ratkaisujen perustelut ovat samantyyliset, eli eivät kovinkaan keskustelevat, vaan luonteeltaan toteavat ja auktoritatiiviset; pro et contra -metodi puuttuu molempien ratkaisujen perusteluista. Yhteistä tapauksille on myös se, että niissä molemmissa korkeimman oikeuden jaoston puheenjohtajana on toiminut sama tuomari eli oikeusneuvos Mikko Tulokas.

15. Molemmissa em. ratkaisuissa näyttäisi ilmenevän samanlainen jäykkä oikeuspoliittinen perusasennoituminen, eli tarkemmin sanottuna pyrkimys rajoittaa sopimuskumppanin vastuuta tämän oman sopijapuolen eli kolmannen virheellisestä toiminnasta. Oikeudenmukaisempaa kuitenkin on, että vastuu olisi puheena olevalta osin samanlaista kuin edellä kohdassa 8 mainittu isännänvastuu eli työnantajan vastuu omien työntekijöiden toimista. Isännänvastuu perustuu muun muassa siihen, että työnantajan tulee valita työntekijänsä huolellisesti. Jos siis "isäntä" valitsee työmaalleen huonoa ja ammattitaidotonta väkeä, joka aiheuttaa vahinkoa ulkopuolisille, hän joutuu vahingonkorvausvastuuseen, eli valinnan seuraukset realisoituvat myös tässä muodossa.

16. Myös ratkaisussa KKO 2012:29 selostetussa tapauksessa on ilmeisesti tapahtunut niin, että maanrakennusurakoitsijan hommassa on mennyt jotain pieleen, mistä sitten on aiheutunut kerrottu vahinko kantajien kiinteistölle. Urakan isännän eli seurakunnan vastuu ulkopuoliselle aiheutuneesta vahingosta on tuottamuksesta riippumatonta vastuuta eikä tätä vastuuta voida pätevästi kiertää, kuten KKO:n vähemmistö on todennut, toiminnan ulkoistamisella tai muilla vastaavilla sopimus- tai muilla järjestelyillä.

17. Kuten edellä sanoin, ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion prejudikaattiarvo riippuu siitä, hyväksytäänkö ratkaisu eli saavatko tuomion perustelut lukijan ja laajemman auditorion vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Olen edellä lausunut oman käsitykseni ratkaisun KKO 2012:29 prejudikaattiarvosta. Tarvetta olisi toki laajemmallekin keskustelulle, joten olkaapa hyvät, sana on vapaa!