443. Leif Sevónin tapaus, osa II; oikeuskanslerin päätös kanteluun

Siellä se roikkuu, korkeimman oikeuden plenum-salin seinällä...

Edellisessä kirjoituksessani (442) kerroin oikeuskanslerille vuonna 2004 presidentti Leif Sevónin menettelyn johdosta tekemästäni kantelusta. Nyt on sitten vuorossa oikeuskansleri Paavo Nikulan kantelun johdosta 10.2.2005 antaman "vapauttavan" päätöksen arviointi. Alla oleva kirjoitus "Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa" on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 1/2005 ss. 77-80. - Olen jälleen lisännyt tekstiin kappaleita koskevat numerot.

Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón-tapauksessa

1. Kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 2/2003 korkeimman oikeuden (KKO) roolista lainvalmistelussa ja -säädännössä (s. 208-211). Kirjoituksen pontimena oli KKO:n epätavallisen aktiivinen osallistuminen ns. seulontalakiesityksen (HE 91/2002 vp) valmisteluun ja eduskuntakäsittelyyn. KKO käsitteli lakiesitystä kaksi eri kertaa täysistunnossaan, minkä lisäksi KKO:n presidenttiä ja kahta oikeusneuvosta kuultiin asiantuntijana lakivaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 27/2002 vp) valmistumisen jälkeen Leif Sevón sai lakivaliokunnan puheenjohtajalta Henrik Laxilta kutsun osallistua oikeusministeri Johannes Koskisen koollekutsumaan epäviralliseen palaveriin. Toisena tuomarina palaveriin osallistui Helsingin HO:n presidentti Olli Huopaniemi.

2. Tuossa kokouksessa pohdittiin sitä, oliko koko lakiesitys peruutettava, sillä lakivaliokunta oli muuttanut lakiesitystä seulontasäännöksen (OK 26:2) osalta, vai toteutuisiko lakiesityksen tarkoitus seuloa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja muulla tavoin. Oikeusministeriön ja hovioikeuksien tarkoituksena oli nimittäin seulonnan avulla karsia niiden mielestä tarpeettomia pääkäsittelyjä, mutta seulontasäännöksen sanamuoto oli saanut lakivaliokunnan mietinnössä muotoilun, joka ei tätä mahdollistanut.

Kantelu oikeuskanslerille

3. Pyysin kantelukirjoituksessani oikeuskansleria tutkimaan presidentti Sevónin menettelyn hänen osallistuessaan sanotunlaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin - kokouksesta ei ole tiettävästi olemassa ainoatakaan dokumenttia. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, voidaanko maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin osallistumista sanottuun salaiseen kokoukseen yhdessä hallitusvaltaa edustavan oikeusministerin ja lainsäädäntövaltaa edustavien muutaman lakivaliokunnan jäsenen kanssa pitää valtiovallan kolmijakoa silmällä pitäen asianmukaisena. Pyysin oikeuskansleria tutkimaan myös Sevónin mahdollisen esteellisyyden osallistua seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn KKO:ssa

4. Esitin oikeuskanslerille käsityksenäni, ettei KKO:n presidentin olisi tullut osallistua tällaiseen epäviralliseen ja salaiseen palaveriin, jossa oli tarkoitus pohtia poliittisluonteista kysymystä lakivaliokunnassa jo hyväksytyn lakiesityksen peruuttamisesta. KKO:n jäseniä ja muita tuomareita voidaan toki kuulla eduskunnassa asiaintuntijoina, mutta kokonaan eri asia on, millä tavalla ja missä vaiheessa tämä tapahtuu. Tuomioistuinten ja erityisesti maan ylimmän tuomioistuimen ja sen jäsenten toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää ja tämä koskee erityisesti tuomioistuinten ja korkeimman oikeuden suhdetta muihin valtiovallan käyttäjiin eli lainsäädäntöelimeen ja hallitusvallan edustajiin. Tätä edellyttää valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus sekä yleensä maan ylimmän tuomioistuinlaitoksen ja sen myötä koko tuomioistuinlaitoksen toiminnan uskottavuus.

5. Pidin Sevónin osallistumista sanottuun kokoukseen arveluttavana etenkin sen vuoksi, että sanotussa palaverissa oli, vaikka se onkin jälkeenpäin kiistetty, aivan ilmeisenä tarkoituksena tiedustella presidentti Sevónin ja presidentti Huopanimen alustavaa käsitystä siitä, miten hovioikeudet ja KKO tulisivat tulkitsemaan seulontasäännöksiä (OK 26:2) ja niiden suhdetta pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin (OK 26:15). Näiden korkeiden tuomareiden mielipide oli tietenkin hyvin ratkaiseva ja sitä varten heidät oli käsitykseni mukaan myös kutsuttu mukaan kokoukseen; mitään muuta järkevää selitystä heidän osallistumiselleen kokoukseen ei voida nähdä.

6. Jos Sevón ja Huopaniemi olisivat katsoneet, etteivät lakivaliokunnan uudelleen muotoilema seulontasäännös (OK 26:2) mahdollistaisi pääkäsittelyyn OK 26:15.n mukaan menevien juttujen seulomista, olisi hallitus todennäköisesti peruuttanut koko lakiesityksen. Kun lakiesitystä ei peruutettu, on Sevónin ja Huopanimen käsitykseni mukaan täytynyt näyttää vihreää valoa paitsi koko uudistukselle myös em. seulonnan ja pääkäsittelyn suhdetta koskevalle lakivaliokunnan mietinnön perusteluista ilmenevälle tulkinnalle.

7. Vm. tulkinta poikkeaa selkeästi lain (OK 26:2 ja 15) sanamuodosta. Kyse on siten ns. perusteluilla säätämisestä: lainsäätäjän paljon puhuttu tahto ilmenisi lain perusteluista eikä sen sanamuodosta. On selvää, että tällainen menettely ja siihen perustuva laintulkinta on demokraattisessa oikeusvaltiossa sangen arveluttavaa, sillä se avaisi mahdollisuudet mielivaltaiseen lainkäyttöön. Riippumattomien tuomioistuinten ja niiden jäsenten ei tulisi missään tapauksessa olla mukana tällaisessa hankkeessa.

Hovioikeuksien seulontakäytäntö ja sen muuttuminen KKO:ssa

8. Seulontamenettely tuli voimaan 1.10.2003. Heti alusta lähtien hovioikeudet ryhtyivät tulkitsemaan ja soveltamaan kyseistä OK 26.2:n seulontasäännöstä hallituksen lakiesityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmenevällä tavalla, vaikka se on selvästi lain sanamuodon vastaista. Itse olin jyrkästi toisella kannalla, kuten olen monessa eri yhteydessä ja myös lakivaliokunnalle antamassani kirjallisessa lausunnossa tuonut esiin. Ilmeisesti hovioikeudet olivat tietoisia siitä, keitä arvovaltaisia tuomareita oli niiden edustaman laintulkinnan takana, ja hovioikeustuomarit luottivat siihen, että useat sadat vastoin lain sanamuotoa tehdyt seulontapäätökset pysyisivät myös KKO:ssa.

9. Toisin kuitenkin kävi. Korkein antoi kaksi ensimmäistä seulontamenettelyä koskevaa ennakkopäätöstä 16.11.2004, joissa oli kummassakin kyse juuri em. kiistakysymyksestä eli seulonnan ja pääkäsittelyn välisestä suhteesta (KKO 2004:116 ja KKO 2004:117). Kummassakin ratkaisussa KKO katsoi yksimielisesti, että kun valituksessa oli riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely, valitusta ei saanut seuloa. Myös kaikissa myöhemmin antamissaan po. kysymystä koskevissa ennakkopäätöksissään samoin kuin julkaisemattomissa ratkaisuissaan KKO on ottanut saman kannan (ks. esim. KKO 2005:11 ja KKO 2005:12). Presidentti Leif Sevón ei ole tähän mennessä osallistunut KKO:ssa seulonta-asioiden ratkaisemiseen, sillä hän on tekemäni kantelun vuoksi jäävännyt itsensä po. asioiden käsittelystä.

10. KKO hylkäsi siten selkeästi hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ehdotetun tulkinnan, jolle presidentit Sevón ja Huopaniemi aivan ilmeisesti olivat näyttäneet em. salaisessa palaverissa vihreää valoa. Sevón ja Huopaniemen kuuleminen asiantuntijoina osoittautui siten jälkikäteen arvioituna epäonnistuneeksi ratkaisuksi, sillä heistä kumpikaan ei osannut ennakoida oikein sitä, miten KKO:n mukaan seulontasäännöstä olisi tulkittava.

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen, joka ajoi voimakkaasti hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan enemmistön perusteluissa omaksutun tulkintakannanottoa ja tukeutui tässä nimenomaan Sevónin kannanottoon, koki KKO:n ratkaisujen johdosta selvän arvovaltatappion. Koskinen ei kuitenkaan näytä antavan periksi, sillä hän asetti 19.11.2004 eli vain kolmen päivän kuluttua KKO:n 16.11. 2004 antamien ensimmäisten ennakkopäätösten jälkeen (!) selvitysmiehen laatiman ehdotuksen seulontasäännösten muuttamiseksi. Selvitysmieheksi tuli - kuinkas muuten – Koskisen hovioikeusasioissa käyttämä luottomies eli eläkkeelle siirtynyt hovioikeudenpresidentti Olli Huopaniemi. Selvitysmiehen ehdotus valmistui helmikuun alussa 2005; siihen on syytä palata toisessa yhteydessä.

Oikeuskanslerin ratkaisu kanteluun

12. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi 10.2.2005 päätöksen kanteluuni ((Dnro 1217/1/04). Päätöksensä johtopäätösosassa oikeuskansleri toteaa, ettei presidentti Sevón ollut menetellyt lainvastaisesti osallistuessaan käytyyn neuvonpitoon ja esittäessään siinä arvioitaan. Kysymystä Sevónin esteellisyydestä Nikula ei asiallisesti edes tutkinut, mutta totesi kuitenkin, ettei Sevónilla ole estettä käsitellä KKO:ssa seulonta-asioita.

13. Ratkaisun lopputulos oli odotetunlainen, sillä kuten tiedetään, virkamiesten ja tuomareiden virkasyytekynnys on noussut nykyisin erittäin korkealle ja sama koskee myös moitteen tai arvostelun sisältävän ratkaisun antamista. Tällaisesta virkamiesten tosiasiasiallista syyte- ja moitesuojaa merkitsevästä käytännöstä käytetään suuren yleisön keskuudessa osuvaa sanontaa ”korppi ei korpin silmää noki”.

14. Olin kuitenkin odottanut oikeuskanslerilta edes jonkinlaista, vaikkapa vain lievää ja rivien välissä lausuttua Sevónin menettelyä koskevaa arvostelua ja joka tapauksessa muutamia varoituksen sanoja yleensä tuomareiden osallistumisesta sanotunlaisiin salaisiin palavereihin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Oikeuskansleri ei nähnyt Sevónin menettelyssä mitään arvostelun aihetta. Siinä, mistä sanotussa palaverissa oli keskusteltu, oikeuskansleri tukeutui yksinomaan siihen, mitä Sevón kertoi kantelun johdosta antamassa vastineessaan ja mitä oikeusministeri Johannes Koskinen selitti häneltä kantelun johdosta pyydetyssä lausunnossaan.

15. Sevónin ja Koskisen mukaan palaverissa ei olisi keskusteltu seulontasäännösten tulkinnasta tai soveltamisesta vaan ainoastaan uuden lain ”vaikutuksista”. Koskisen mukaan Sevón ei ollut luvannut mitään säännösten tulevasta tulkinnasta.

16. Koskisen lausunto oikeuskanslerille on annettu 30.1.2005 eli yli kaksi vuotta mainitun palaverin pitämisestä. Eduskunnan täysistunto, jossa keskusteltiin lakivaliokunnan mietinnöstä, pidettiin sitä vastoin jo 28.1.2003 eli vain neljä päivän kuluttua kyseisestä palaverista. On sen vuoksi selvää, että eduskunnan sanotussa täysistunnossa Koskisen muistikuvat palaverin sisällöstä ovat olleet vielä hänen kirkkaassa muistissaan, kun taas kahden vuoden kuluttua hän ei voi enää muistaa yhtä tarkasti, mitä kokouksessa oli puhuttu.

17. Eduskunnan täysistunnossa 28.1.2003 Koskinen puolusti lakivaliokunnan mietinnön perusteluja nojautuen voimakkaasti nimenomaan KKO:n edustajien ja siten myös presidentti Sevónin ilmaisemaan kantaan. Koskisen mukaan ”….Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä…. Sekä korkeimmassa oikeudessa että hovioikeudessa mielletään tarve muuttaa tätä nyt parin vuoden aikana muotoutunutta linjaa…”

18. Aiemmalla tulkintakäytännöllä ja linjalla Koskinen tarkoitti luonnollisesti KKO:n omaksumaa käytäntöä pääkäsittelyjen toimittamisesta ja juuri tuon linjan muuttamiseen oikeusministeriö, hallitus ja lakivaliokunnan enemmistö tähtäsivät. OK 26.15:ää, jonka nojalla KKO oli sanotun tulkintakäytäntönsä muodostanut, ei kuitenkaan edes esitetty muutettavaksi, vaan keinoksi muutoksen toteuttamiseksi valittiin seulonta ja tarkemmin sanottuna hallituksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetty tulkintalausuma. Juuri tuolle linjamuutokselle ja laintulkinnalle KKO:n edustajat olivat Koskisen mukaan antaneet kannatuksensa ja ”ilmaisseet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöään”. Kun salaisessa palaverissa 24.1. ei kuultu muita KKO:n edustajia, ei Johannes Koskinen ole voinut tarkoittaa KKO:n edustajilla viime kädessä ketään muuta kuin presidentti Leif Sevónia.

19. Koskisen kanssa yhtäpitävästi salaisen palaverin annista on kertonut lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax. Eduskunnan täysistunnon edessä 28.1.2003 Lax kertoi näin: ”…Varmimman vakuudeksi olen vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö on valmistunut (tämä siis tapahtui 24.1.), pyytänyt korkeimman oikeuden presidentin kommenttia siitä. Hän vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan…” Lausumalla ”tällä perusteella” Sevón ei ole mielestäni voinut tarkoittaa mitään muuta kuin lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa olevaa lausuma siitä, miten seulontasäännöstä oli valiokunnan enemmistön mielestä tulkittava, vaikka lausuma olikin lain sanamuodon vastainen.

20. Oikeuskansleri ei (jostakin syystä) pyytänyt kanteluni johdosta Henrik Laxilta lausuntoa. Mutta se, mitä Lax on eduskunnan täysistunnossa kertonut vain neljä päivää salaisen palaverin jälkeen, puhuu selvää kieltä, mitä palaverissa 28.1. oli tapahtunut. Tätä Laxin lausuntoa ei ole kumottu eikä muuksi jälkeenpäin muutettu.

21. Minusta Henrik Laxin ja Johannes Koskisen eduskunnan täysistunnossa 28.1.-03 antamien yhtäpitävien lausuntojen perustella on erittäin todennäköistä, että KKO:n presidentti Leif Sevón on kokouksessa 24.1.-03 ennakoinut tai ainakin antanut jotenkin ymmärtää, että KKO tulisi tulkitsemaan seulontasäännöstä (OK 26:2) lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisesti eli tavalla, joka on selkeästi lain sanamuodon vastaista. Jälkeenpäin ja sitten kun asiasta on kanneltu, on tietysti helppoa kaunistella asiaa ja kertoa toisin, mutta nämä selitykset eivät enää auta. Jos palaverissa 24.1.-03 ei olisikaan puhuttu siten kuin Johannes Koskinen on tuoreeltaan 28.1. eduskunnassa kertonut, merkitsisi tämä sitä, että oikeusministeri olisi antanut eduskunnalle väärää tietoa.

Oikeuskansleri sivuutti perustuslain ja ihmisoikeudet

22. Olen erittäin yllättänyt sitä, että oikeuskansleri sivuutti päätöksensä perusteluissa täysin sen, mitä vaatimuksia perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus asettavat tuomioistuimien riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle ja koko lainkäytön uskottavuudelle. Kantelussani pyysin oikeuskansleria selvittämään asiaa juuri tältä kannalta.

23. Mielestäni on selvää, että valtiovallan kolmijako ja siihen perustuva tuomioistuinten riippumattomuus ja puolueettomuus eivät salli lainsäädännössä ja tuomitsemistoiminnassa tapahtuneen kaltaista sellaisista ”suhmurointia” vallan kabineteissa. Tuomarit ja etenekään maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari eivät kerta kaikkiaan voi osallistua tällaisessa kabinettipolitikointiin! Sellainen ”kähmintä” ja tulevan lain tulkinnan arviointi, ei edes ”uuden lainsäännön vaikutusten ennakointi”, jollaista sievistelevää termiä oikeuskanslerin päätöksessä tapahtumasta käytetään, ei sovi oikeusvaltioon, sillä se on omiaan romuttamaan luottamuksen koko tuomioistuinlaitokseen ja sen riippumattomuuteen.

24. Oikeuskansleri ei kuitenkaan lausunut päätöksessään asian tästä puolesta halaistua sanaa. Tämä on minusta hyvin huolestuttavaa, sillä lain mukaan perus- ja ihmisoikeuksien valvonta on oikeuskanslerin keskeisimpiä tehtäviä. On outoa, että oikeuskansleri sivuutti ratkaisussaan perutuslain ja ihmisoikeusoikeusnäkökulman kokonaan.

Tapauksesta halutaan vaieta

25. Oikeuskanslerin päätöksen puutteellinen tarkastelukulma ja sisältö huomioon ottaen on ymmärrettävää, ettei oikeuskanslerinvirasto ole julkaissut ratkaisusta tiedotetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tapauksesta ja oikeuskanslerin ratkaisusta halutaan vaieta visusti.

26. Minusta tapaus näytti jo kantelua tehdessäni pahalta ja vielä pahemmalta se näyttää oikeuskanslerin päätöksen jälkeen. Tapauksesta ei sen vuoksi tulisi vaieta, ja se tulisi myös jatkossa pitää mielessä varoittavana esimerkkinä siitä, miten oikeusvaltiossa ei pidä menetellä.

Jyrki Virolainen

---

28. Näin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2005. Ratkaisua on selostettu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2005 ss. 72-73.

29. En voi sanoa, että oikeuskanslerin "vapauttava" päätös olisi tullut minulle yllätyksenä, sillä arvasin tämän jo etukäteen kantelua tehdessäni. Halusin kuitenkin testata asian ja käydä samalla keskustelua tärkeästä ja vakavasta oikeusvaltio-asiasta. Halusin myös nähdä, miten kummallisia perusteluja sieltä kuululta "silkkihansikasosastolta" olisi tällä kertaa tulossa!

30. Kyllähän nuo oikeuskanslerin päätöksen perustelut olivat taas oikein "sitä itseään." Oikeuskansleri uskoi ex-ministerin selityksiä, jotka olivat ristiriidassa sen kanssa, mitä ministeri itse ja lakivaliokunnan puheenjohtaja olivat oikein eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa (siellähän ei tunnetusti saa valehdella) juurta jaksaen kertoneet Sevónin osallistumisesta puheena olevaa salaiseen neuvonpitoon. Mutta kun korkeat tuomarit ja virkamiehet on kerran "määrä" pestä puhtaaksi epäilyistä, niin näköjään kaikki keinot ovat tässä tarkoituksessa sallittuja. Ilmeisesti ajatellaan, että eihän näitä perusteluja kukaan lue eikä lehdistö niitä bonjaa eikä viitsi lähteä enempiä kaivelemaan, joten antaa mennä vaan!

31. Miten kävi tuon paljon puhutun seulontamenettelyn, jota oikeusministeri Johannes Koskinen yritti vielä pariin otteeseen virkakaudellaan uskottujen virkamiestensä avustuksella muuttaa ja "terävöittää"? Mainitut Koskisen ja OM:n muutosyritykset kilpistyivät kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan torjuviin lausuntoihin; niin heikkolaatuisia nuo muutosyritykset olivat.

32. Niin, seulontamenettely on nyt kuollut ja kuopattu eli sitä koskevat pykälät on kumottu tämän vuoden alusta lähtien. Tilalle hovioikeuteen on tullut valituslupamenettely, viralliselta nimeltään kaamean pitkä "jatkokäsittelylupamenettely". Seulonnalle kävi vähän niin kuin jo menettelyä valmisteltaessa uumoilinkin. Kirjoitin näet vuonna 2002 artikkelin otsikolla "Tarvitaanko hovioikeuksissa erillistä seulontamenettelyä?" (Defensor Legis 4/2002 ss. 689-701). Vastasin asettamaani kysymykseen kieltävästi. Mutta eiväthän OM:n ja hovioikeuksien jäbät tätä tietenkään uskoneet. Kun virkamiesten päähän kerran oli iskostunut ajatus saada Suomen Norjassa käytössä olevaa siling-menettelyä vastaava "hieno" menettely, niin pitihän se sitten saada. Ei ymmärretty yhtään ajatella, että Norjassa on voimassa aivan erilainen toisen oikeusasteen menettely kuin Suomessa ja että Norjassa siling-menttely täydentää siellä lagmanretin muutoin täysin suullista menettelyä. Suomessa taas hovioikeusmenettely on jo pääsäännön mukaan muutenkin kirjallista.

33. Leif Sevón, joka oli nimitetty vuonna 2001 KKO:n presidentiksi - hän toimi sitä ennen EY-tuomioistuimen tuomarina Luxemburgissa - sai presidentin hommasta tarpeekseen yllättävän pian, sillä hän erosi virasta vuoden 2005 lopussa 64-vuotiaana oltuaan siis virassa ainoastaan reilut neljä vuotta. Mutta mikäs Sevónin oli erotessa, sillä hänhän nauttii eläkettä, todella muhkeaa sellaista, myös sanotusta EY-virastaan ja osallistuu innolla välimiestehtävien hoitamiseen. Luultavasti osasyynä Sevónin lopettamiseen KKO:ssa olikin juuri se, että KKO:n presidentti ei voi toimia välimiehenä kuten esimerkiksi oikeusneuvokset. Lefaa lienee hieman harmittanut presidenttinä katsella, miten esimerkiksi oikeusneuvokset Tulokas ja Möller "vetivät" sivutoimistaan muhkeita välimiespalkkioita, jotka saattoivat vuosittain ylittää moninkertaisesti heidän virkapalkkansa.

34. Mutta miten kävi Oikeusvaltio-Suomen Johannes Koskisen ja Leif Sevónin "seikkailujen" (oikeastaan toilailujen) takia? Jaa-a, hyvä kysymys! Tätä lukijat voivat kukin itse tykönänsä miettiä. Olen tarjoillut eväitä tähän pohdintaan - toivottavasti myös keskusteluun - sekä Koskis-trilogian (blogit 435-436 ja 438) että Sevón-trilogian (blogit 441-443) merkeissä

442. Tapaus Leif Sevón, osa I; kantelu oikeuskanslerille 2004

Alla oleva vuonna 2004 tehty kantelu oikeuskanslerille liittyy kiinteästi eilen julkaistuun blogijuttuun n:o 441 "KKO:n rooli lainsäädännössä - vaarantuuko puolueettomuus". Kantelukirjoituksessa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin KKO:n silloisen presidentin Leif Sevónin menettelyä seulontamenettelyn säätämisen yhteydessä.

Olen merkinnyt kantelukirjoituksen kappaleet selvyyden vuoksi numeroilla.

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Asia: selvityspyyntö/kantelu jäljempänä mainitussa korkeimman oikeuden presi-

dentin Leif Sevónin menettelyä ja mahdollista esteellisyyttä koskevassa asi-

assa.

Kirjoittaja: professori Jyrki Virolainen, Ikaalinen

1. Pyydän Teitä, Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri, tutkimaan korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevónin menettelyn lainmukaisuuden ja hänen esteettömyytensä jäljempänä tarkemmin selostetussa asiassa.

Taustaa

2. Allekirjoittaneella oli toukokuussa 2003 Helsingin Sanomien mielipidesivulla vireillä keskustelu KKO:n presidentti Leif Sevónin kanssa. Aloitin keskustelun kirjoituksella, jonka otsikkona oli ”KKO:n puolueettomuus vaarantui” (HS 8.5.-03). Käsittelin siinä KKO:n jäsenten osallistumista eduskunnan 28.1.-03 hyväksymän hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lainvalmisteluhankkeen valmisteluun ja lakiesityksen (HE 91/2002 vp) käsittelyyn eduskunnan lakivaliokunnassa (LaVM 27/2002 vp). Presidentti Sevón vastasi kirjoitukseeni otsikolla ”Asiantuntijuus ei johda esteellisyyteen” (HS 11.5.-03).

3. Puutuin omassa kirjoituksessani erityisesti siihen, että presidentti Sevón osallistui vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen (21.1.-03) jälkeen eduskunnassa pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen palaveriin. Tästä neuvottelusta kerrottiin Oikeus-lehdessä nro 1/2003 ”Oikeudellista elämää” -palstalla. Tuossa palaverissa oli, kuten Sevón itse kertoo, pohdittu koko kyseisen lakiesityksen peruuttamista. Tämä johtui siitä, että lakipakettiin sisältynyttä ns. seulontapykälää (OK 26:2) koskevaa esitystä oli muutettu lakivaliokunnassa ja pykälä oli saanut sisällön, joka ei kuulemma tyydyttänyt eräitä ruuhkautumisvaarassa olevia hovioikeuksia. Nämä hovioikeudet halusivat karsia seulonnan avulla pääkäsittelyyn meneviä juttuja nykyistä enemmän kuin mihin säännöksen lakivaliokunnassa saama sanamuoto antoi mahdollisuuden.

4. Kun lakivaliokunnan mietintö 21.1.-03 tuli julkiseksi, huomasivat hovioikeuksien presidentit, mistä oli kysymys. Lakivaliokunta oli muuttanut seulontapykälien sisältöä koskevaa hallituksen esitystä siten, etteivät nuo pykälät enää antaisikaan mahdollisuutta karsia hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja. Tämän johdosta jotkut hovioikeuden presidentit olisivat kuuleman mukaan ottaneet yhteyttä oikeusministeriin ja/tai lakivaliokunnan puheenjohtajaan ihmetellen, että "”miten tässä nyt näin pääsi käymään." (Joidenkin toisten tietojen mukaan asian olisi taas ottanut esille oikeusministeri Koskinen.)

5. Ilmeisesti myös ministeri Koskinen ja Henrik Lax havaitsivat, että lakivaliokunnan muotoilema uusi lakiteksti on ristiriidassa lakivaliokunnan mietinnön perustelujen kanssa. He kutsuivat koolle palaverin, johon myös KKO:n presidentti Sevón osallistui. Tässä kokouksessa Koskinen ja Lax tulivat sitten vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitse peruuttaa ja antaa uutta esitystä, sillä seulontapykälien soveltaminen hoituisi lain sanamuodon vastaisella, lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin kirjoitetulla tulkinnalla.

Seulontasäännösten tulkintaa

6. Lakivaliokunnan mietintöön on sekä yleisperustelujen (s. 7) että yksityiskohtaisten perustelujen (s. 16) kohdalla kirjattu näkemys siitä, miten seulontapykälää on tulkittava hovioikeuden pääkäsittelyyn menevien juttujen karsimiseksi Tämä tulkinta poikkeaa selkeästi lakitekstin (OK 26:2 ja 26:15) sanamuodosta. Lain sanamuoto ei anna hovioikeudelle mahdollisuutta karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja olevaan laajemmalti kuin mitä korkein oikeus on monissa OK 26:15:n tulkintaa koskevissa ennakkopäätöksissään todennut. OK 26:15:ää ei muutettu seulontasäännösten lakiin ottamisen yhteydessä millään tavalla, joten sen tulkinnan pitäisi luonnollisesti olla myös seulontamenettelyn voimaantulon jälkeen muuttumaton. Lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaan näin ei kuitenkaan ele välttämättä asian laita. Olen kiinnittänyt eri yhteyksissä huomiota ristiriitaan, joka vallitsee lain sanamuodon ja lakivaliokunnan perustelujen välillä (ks. esim. Virolainen: Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa, Defensor Legis 6/2003).

7. Seulontaa koskevan OK 26:2:n sanamuodosta ei löydy perustetta, jolla hovioikeuden pääkäsittelyyn meneviä juttuja voitaisiin karsia nykykäytäntöä laajemmassa määrin. Tämän asian toteaa myös oikeusneuvos Gustaf Möller artikkelissaan ”Om sållningsförfarandet i hovrätt enligt Finlands RB”, joka on julkaistu teoksessa Festskrift till Per Henrik Lindblom (Uppsala 2004) s. 481-496. OK 26:2:ssä ainoastaan viitataan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevaan OK 26:15:ään. Kun tätä OK 26:15:ää ei muutettu millään tavalla uudistuksen yhteydessä, ei OK 26:2:ää voida tulkita siten, että sen avulla voitaisiin ikään kuin kiertää OK 26:15:n ehdottomia säännöksiä pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuudesta. Toisenlaisen käsityksen saa lakivaliokunnan mietinnön perusteluista.

8. Lakivaliokunnan mietintöön 27/2002 vp on sekä yleisperustelujen että yksityiskohtaisten perustelujen kohdalle kirjattu tulkintaa osoittavat perustelut, mutta niiden avulla ei voida syrjäyttää lain kahden pykälän selvää sanamuotoa. Kun muutoksenhakuoikeus on osa perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, on muutoksenhakuoikeuden rajoittamista merkitseviä seulontasäännöksiä luonnollisesti tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti (ahtaasti), ei laajentavasti kuten lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa yritetään esittää. Tätä tarkoittaa paljon puhuttu perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Lakivaliokunnan tulkinnassa olisi kyse perusoikeusvastaisesta laintulkinnasta.

9. Muutoksenhaku on osa oikeusturvaa ja sillä on Suomessa ollut perinteisesti tärkeä merkitys. Jos muutoksenhakuoikeutta halutaan kaventaa seulontapykälillä tms. järjestelyillä, on sitä koskevien säännösten oltava selkeitä eikä niitä voida tulkita vastoin lain sanamuotoa laajentavasti.

10. Hovioikeuksille, jotka kokevat olevansa uhkaavien jutturuuhkien edessä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen tulkinta seulontapykälästä, olisi mieluinen, sillä siihen nojautuen ne voisivat karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja.

11. Lakivaliokunnan mietinnössä on itse asiassa kyse ns. perusteluilla säätämisestä tai sen yrityksestä. Perusteluilla laille halutaan antaa toisenlainen sisältö ja tulkinta mitä itse lakitekstiin on kirjattu. Ainakin tähän asti Suomessa on suhtauduttu hyvin torjuvasti perusteluilla säätämiseen. Aiotaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa ja haluaako KKO todella olla tällaisen kehityksen takuumiehenä? Onko tämä yksi askel tuomarivaltioon siirtymiseksi? (Näihin kysymyksiin en kuitenkaan pyydän oikeuskanslerin ratkaisua).

Presidentti Sevónin osallistuminen neuvotteluun ja hänen kannanottonsa neuvottelussa

12. Presidentti Leif Sevón sanoi vastineessaan (HS 11.5.-03), että KKO:n tuomareiden toiminta asiantuntijoina lainsäädäntötyössä ei vaaranna KKO:n puolueettomuutta.

13. Olen itse käsitellyt Oikeus-lehdessä 1/2003 melko laajasti kysymystä KKO:n jäsenten roolia lakien valmistelussa ja eduskunnassa tapahtuvassa lainsäädännössä (s. 208-211). En puutu siihen tässä yhteydessä, vaikka katsonkin, että myös tämä kysymys tulisi selvittää esimerkiksi oikeuskanslerin kannanotolla.

14. Hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevassa eduskunnassa tapahtuneessa prosessissa oli kuitenkin kyse osin epätavallisesta asiantuntijakuulemisesta presidentti Sevónin osallistuessa vielä lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen pidettyyn epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Siitä, keitä sanottuun neuvotteluun osallistui, minulla ei tarkempaa tietoa. Palaverin avainhenkilöt olivat joka tapauksessa lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax, oikeusministeri Johannes Koskinen, presidentti Sevón. Sekä saamieni tietojen mukaan myös tuolloinen Helsingin hovioikeuden presidentti Olli Huopaniemi. Lakivaliokunnan kaikkia jäseniä ei ollut kutsuttu neuvotteluun, joten kysymyksessä ei ollut valiokunnan virallinen kokous. Henrik Lax on ilmoittanut minulle kutsuneensa Sevónin sanottuun tilaisuuteen.

15. Lakivaliokunnan sihteerin, valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalon minulle lähettämän sähköpostiviestin mukaan valiokunnan kokousten ulkopuolella järjestetään vaikeiden asioiden selvittämiseksi erilaisia neuvonpitoja sekä valiokunnan jäsenten kesken että ulkopuolisten tahojen, mm. ministeriön väen kesken. Vuorisalon mukaan poliittisessa keskustelussa ei aina tarkkaan eroteta virallista ja epävirallista keskustelua toisistaan, ja niin on käynyt myös sanotun hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevan lakiesityksen käsittelyssä. Vuorisalon mukaan hovioikeus-mietinnön valmistumisen jälkeen eduskunnassa järjestetty kokous oli luonteeltaan epävirallinen neuvottelu, jollaiset kuuluvat hallituspuolueiden arkeen.

16. Presidentti Sevón kiistää tiedon, jonka mukaan hän olisi em. neuvottelussa luvannut, että KKO tulee muuttamaan hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevaa tulkintakäytäntöään. Lakivaliokunnan puheenjohtajalla Henrik Laxilla ja oikeusministeri Johannes Koskisella on kuitenkin ollut tästä asiasta selvästi toisenlainen muistikuva ja käsitys. He nimittäin kertoivat pian neuvottelun jälkeen eduskunnan täysistunnossa yksityiskohtaisesti 28.1.-03 (ptk. 189/asia2/2002 vp.), miten KKO:n edustajat lakivaliokunnassa ja presidentti Sevón vielä mainitussa jälkineuvottelussa olivat osallistuneet seulontapykälän tulkintaa koskevaan ”yhteistyöjärjestelyihin” ja ilmoittaneet ”selväsanaisesti” KKO:n valmiuden muuttaa aiempaa käytäntöään hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevassa kysymyksessä.

17. Presidentti Sevón ilmoitti Helsingin Sanomissa 11.5.-03, että oli kultu ainoastaan kerran lakivaliokunnan virallisessa kokouksessa. Sen sijaan Henrik Lax kertoi eduskunnalle 28.1., että lakivaliokunta oli kuullut Sevónia useita kertoja ja tulleensa tällöin ”vakuuttuneeksi siitä, että korkein oikeus antaa uudistukselle täydentuen ja on mukana yhteistyöjärjestelyissä.” (ptk:n sivu 66). Myös oikeusministeri Koskinen kertoi avoimesti eduskunnalle 28.1., että ”Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä”( ptk. s. 69).

18. Henrik Lax kertoi eduskunnalle myös, miten hän oli ”varmimman vakuudeksi” vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli valmistunut, ”pyytänyt korkeimman oikeuden presidentiltä kommenttia siitä (ptk. s. 71). Hän (eli siis Sevón) vastasi suurin piirtein siihen tyyliin, että tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan.” Tällä perusteella eli juuri Sevónin kantaan tukeutuen Lax ilmoitti eduskunnan täysistunnossa, että me voimme hyvin luottavaisin mielin odottaa nyt, että tämä uudistus löytää oikeat muotonsa.

19. Mistään muusta HO-menettelyn uudistamisen yksityiskohdista ei lakivaliokunnassa ollut kiistaa, vaan pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuus on juuri se asia, jonka osalta Sevón on antanut Koskiselle ja Laxille ymmärtää, että KKO tulee muutamaan käytäntöään.

20. Minulle on syntynyt näiden järkevinä ja harkitsevina tunnettujen lakimiesten eli ministeri Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan edessä antamista vakuutteluista sellainen kuva, että presidentti Sevón ja hänen kauttaan koko KKO on ryhtynyt takuumieheksi sille, että seulontapykälää tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan nimenomaan lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen eikä lakitekstin sanamuodon mukaan.

21. Joka tapauksessa presidentti Sevónilla on ollut selkeä ennakkokäsitys siitä, miten seulontapykälään (OK 26:2) tultaisiin soveltamaan ja miten se tulee muuttamaan KKO:n aiempaa, sen monissa ennakkopäätöksissään omaksumaa käytäntöä koskien hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisesta (OK 26.15) omaksumaa vakiintunutta käytäntöä. Tämän ennakkokäsityksensä ja on kertonut julki mainitussa salaisessa neuvonpidossa.

22. Totean, että vaikka presidentti Sevón ei olisi sanotussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa kokouksessa omasta mielestään luvannut mitään lain tulkinnasta tai KKO:n tulkintakäytännön muuttamisesta, on oikeusministeri Koskiselle ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Laxille kuitenkin muodostunut selkeä käsitys, että KKO:n käytäntö hovioikeuden pääkäsittelyn pitämisvelvollisuuden osalta tulee muuttumaan ja KKO tulee tässä tarkoituksessa soveltamaan seulontapykälää lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti.

23. Tästä voidaan havaita, miten vaarallista tuomareiden ja etenkin ylimmän oikeuden päällikkötuomarin on osallistua tällaisiin epävirallisiin palavereihin ja keskustella lakiesityksen mahdollisesta peruuttamisesta ja lain tulkinnasta. Jos Sevón olisi pysytellyt poissa kokouksesta, mitään sekaannusta ei olisi syntynyt. Hänellä ei ole käsittääkseni ollut minkäänlaista virkaansa kuuluvaa velvollisuutta osallistua luonteeltaan poliittiseen hallituspuolueiden väliseen epäviralliseen neuvotteluun, jollaiseksi valiokuntaneuvos Vuorisalo on neuvonpitoa luonnehtinut.

24. Korkeimman oikeuden tehtävät ja myös korkeimman oikeuden jäsenten osallistumismuodot lainsäädäntöön ja -valmisteluun on määritelty tarkasti perustuslaissa ja Korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa eikä niistä minun käsittääkseni löydy säännöstä korkeimman oikeuden jäsenen tai presidentin osallistumisesta ko. epäviralliseen ja salaiseen neuvotteluun. Osallistuessaan kuitenkin sanotunlaiseen neuvonpitoon korkeimman oieuden presidentti ei tietenkään esitä käsityksiään vain yksityishenkilönä vaan nimenomaan KKO:n presidenttinä. Kokouksessa mukana olleet muut henkilöt ovat halunneet nimenomaan selvittää, mitä mieltä KKO ja sen presidentti on sanotusta uudistuksesta ja sen vaikutuksista.

Selvityspyyntö n:o 1:

25. Tiedustelen Teiltä, Herra Oikeuskansleri, onko korkeimman oikeuden presidentti Leif Sevón menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti osallistuessaan sanottuun eduskunnassa käytyyn salaiseen neuvonpitoon ja onko hän menetellyt virkavelvollisuutensa mukaisesti erityisesti sen suhteen, että hän olisi, kuten lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ja oikeusministeri Johannes Koskinen ovat eduskunnan täysistunnon edessä ”todistaneet”, luvannut tai ainakin antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan ns. seulontapykälää (OK 26:2) tietyllä, lakivaliokunnan mietinnön perustelujen mukaisella tavalla, joka poikkea lain sanamuodosta, ja muuttamaan vakiintunutta käytäntöään OK 26:15 soveltamisen osalta.

26. Oman käsitykseni mukaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenten virkatoiminnan ja jopa yksityisenkin toiminnan tulee olla niin läpinäkyvää, ettei minkäänlaisia epäilyjä pääsisi syntymään epäasiallisesta menettelystä. He eivät voi käsitykseni mukaan osallistua sanotunlaisiin epävirallisiin ja salaisiin neuvonpitoihin, joissa käsitellään jo ennen uuden lain voimaantuloa uuden lain tulkintaa ja vaikutuksia. Vaikka tällaisia epävirallisia kokouksia ja neuvotteluja eduskunnassa pidetäänkin, kuten valiokuntaneuvos Kaisa Vuorisalo on kertonut, riippumattomien tuomioistuinten jäsenet ja varsinkaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsenet eivät nähdäkseni voi riippumattomuutensa ja puolueettomuusvelvoitteensa takia osallistua tällaiseen hallituspuolueiden keskinäisiin poliittisiin neuvotteluihin ja ”kabinettipolitikointiin”. He voivat osallistua eduskunnassakin vain virallisiin kokouksiin, joiden kulku ja sisältö selviää laaditusta pöytäkirjasta, niissä puitteissa, joihin perustuslaki ja laki Korkeimmasta oikeudesta antavat mahdollisuuden. Ylimpien tuomareiden osallistuminen em. epäviralliseen ja salaiseen kabinettipolitikointiin, jossa on kyse uuden lainsäädännön tulkinnasta ja vaikutuksista, sekoittaisi pahemman kerran perustuslaissa turvattuun valtiovallan komijakoon perustuvan tehtäväinjaon lainsäädäntöelimen, hallitusvallan ja tuomiovallan välillä.

27. Vaikka katsottaisiinkin, että Sevón ei ole menetellyt moitittavasti tai virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan mainittuun neuvonpitoon, on eri asia, mitä hän on voinut mennä tällaisessa kokouksessa kertomaan KKO:n tulevasta laintulkinnasta. Minusta on päivänselvää, ettei KKO:n presidentti voi missään tapauksessa ja olosuhteissa mennä lupaamaan, että KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia tietyllä tavalla tai muuttamaan aikaisempaa käytäntöään. KKO presidentin ei pidä myöskään mennä kertomaan edes omaa käsitystään anotusta asiasta, eli arvioimaan, miten KKO hänen mielestään tulee po. Kysymysten suhteen toimimaan, koska tämä voidaan helposti tulkita jonkinlaiseksi lupaukseksi koko KKO:n taholta. Näinhän tässä tapauksessa näyttää juuri käyneen. KKO:n presidentin olisi syytä varoa kertomasta julki edes omaa ”henkilökohtaista” käsitystään siitä, miten hän tulisi toimimaan, koska myös se voidaan helposti tulkita lupaukseksi siitä, että koko KKO tulisi toimimaan ja tulkitsemaan lakia samalla tavalla.

Ennakkokäsityksen vaikutus tuomarin esteellisyyteen

28. Tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa. Kuten tiedetään, tuomarin esteellisyysperusteet perustuvat kaikki tavalla tai toisella siihen, että niiden johdosta tuomarille voi syntyä tietty ennakkoasenne tai -käsitys yksittäisessä jutussa. OK 13 luvun 7 §:n 2 momenttiin on lisäksi otettu nimenomainen säännös ns. ennakkoasenteellisuusjäävistä. Kyseisen lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Lainkohdassa on kyse tapauksesta, jossa ennakkoasenne on syntynyt tuomarin samassa asiassa aikaisemmin samassa tuomioistuimessa tekemän ratkaisun tai muun syyn takia.

29. Nyt esillä olevaa tapausta jouduttaneen kuitenkin arvioimaan OK 13 luvun 7 §:n 3 momenttiin sisältyvän ns. yleisen esteellisyysperusteen valossa. Tämän lainkohdan mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

30. Presidentti Sevón toteaa em. HS-kirjoituksessaan 11.5.-03, että asiantuntijana toimiminen ei johda esteellisyyteen ja ettei ole kysymys ennakkoasenteesta, jos tuomari esittää käsityksensä hallituksen esityksestä ja siitä, mihin ehdotettu sääntely johtaa.

31. Sevón on luultavasti halunnut sanoa, että kun tuomaria kuullaan asiantuntijana, hän ei edusta tuomioistuinlaitosta tai ao. tuomioistuinta, vaan häntä tavallaan kuultaisiin vain yksityishenkilönä. Kuitenkin esim. lakivaliokunnassa tuomareita kuullaan aina tietyn tuomioistuimen edustajina, esimerkiksi Leif Sevónia ei ole suinkaan kutsuttu kuultavaksi lakivaliokuntaan prosessioikeuden alaan koskevista kysymyksistä kauppa- tai muuhun siviilioikeuteen erikoistuneena oikeustieteen tohtori (h.c.) Leif Sevónina vaan nimenomaan KKO:n presidentti Leif Sevónina. Lakivaliokunta haluaa kuulla, mikä on nimenomaan KKO:n ja sen presidentin kanta tiettyyn uudistukseen ja säännökseen.

32. Sitä paitsi Sevónin kuulemisessa em. epävirallisessa ja salaisessa neuvottelussa ei ole ollut kyse mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta, kuten jo edellä on selvitetty. Lakivaliokunta on nimittäin jo 12.12.-02 todennut asiantuntijakuulemisen päättyneeksi ja lakivaliokunnan mietintö on valmistunut 21.1.-03. Tämän jälkeen on kuitenkin pidetty em. epävirallinen neuvottelu, johon Sevón on osallistunut ja joka on vakuuttanut ministeri Koskisen ja Henrik Laxin siitä, ettei lakiesitystä tarvitse vetää takaisin.

33. Oikeusministeri ja lakivaliokunnan puheenjohtaja ovat nimenomaan Sevónin mainitussa salaisessa neuvonpidossa antamien lausuntojen perustella tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO tulee tulkitsemaan lakia, ei lain sanamuodon, vaan valiokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti. Samoin mainitut arvostetut oikeusoppineet ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että KKO muuttaa suullisten käsittelyjen toimittamisen osalta aiempaa käytäntöön, koska Sevón oli niin kertonut tulevan tapahtumaan.

34. Ei ole siten ollut kyse vain Sevónin omista käsityksistä, kuten Sevón itse väittää, vaan Sevón on käyttänyt puheenvuorot KKO:n presidenttinä ja KKO:n nimissä. Minä en ainakaan ole voinut tulla Johannes Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan täysistunnossa antamat lausunnot luettuani muuhun tulokseen. Ts. presidentti Sevón on, jollei suorastaan luvannut, kuten oikeusministeri Koskinen ja Henrik Lax ovat asian ilmasseet, niin joka tapauksessa ainakin ennakoinut, miten KKO tulee tulkitsemaan uutta lakia ja muuttamaan aiempaa käytäntöään.

35. Tuomarin esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puheen ollen on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt ns. objektiivisen puolueettomuustestin, jota myös KKO on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi (subjektiivinen puolueettomuustesti), vaan virkatoiminnan puolueettomuuden tulee näkyä myös ulospäin. Objektiivisessa puolueettomuudessa on kyse puolueettomuuden ja esteettömyyden yleisestä uskottavuudesta ja siitä, miltä asia näyttää ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Minkään ulkopuolisten seikkojen perusteella ei saa syntyä aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Jo objektiivisesti perusteltavissa oleva vaikutelma tuomarin puolueettomuuden vaarantamisesta riittää tekemään tuomarista esteellisen.

36. Mielestäni jo tuomarin osallistuminen ns. normaalilla tavalla asiantuntijan ominaisuudessa lainvalmisteluun ja eduskunnassa tapahtuvaan lainsäätämisprosessiin saattaa tietyissä tapaukissa vaarantaa tuomarin objektiivisen puolueettomuuden, koska tällöin on vaarana, että tuomarin asiantuntija lausuma käsitys muodosta tuomarille ennakkoasenteen tai -käsityksen sen suhteen, miten tiettyä tulkinnanvaraista säännöstä on tulkittava ja sovellettava. Tästä ennakkokäsityksestä tuomarin on tietenkin hyvin vaikea irrottautua siinä vaiheessa, kun sama tulkintakysymys tulee hänen eteensä tuomitsemistoiminnassa. Yksittäistapauksessa asianosaisille ja yleisöllekin voi syntyä ainakin objektiivisesti perusteltavissa oleva epäily tai vaikutelma tuomarin ja sen myötä koko tuomioistuinkokoonpanon ennakkoasenteellisuudesta, jos tuomari on lainvalmistelussa tai eduskunnassa asiantuntijana kuultaessa ottanut kantaa seikkaan, joka tulee myöhemmin hänen ratkaistavakseen myös tuomarina. Tämä riittää synnyttämään esteellisyyden em. yleisen esteellisyysperusteen nojalla.

37. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa ei ole sitä paitsi kyse mistään normaalista eli virallisesta, julkisesta ja lakiin perustuvasta asiantuntijatehtävästä, vaan presidentti Leis Sevónia on kuultu eduskunnassa pidetyssä salaisessa ja epävirallisessa neuvonpidossa sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli jo valmistunut. Tällaisessa tilanteessa luonnollisesti vaikutelma tai epäily tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta syntyy paljon herkemmin kuin jos kyse olisi normaalista kuulemisesta. Jos vielä pitää paikkansa se, että Sevòn olisi mainitussa tilaisuudessa, kuten on kerrottu, luvannut tai antanut ymmärtää, että KKO tulee tulkitsemaan lakia tietyllä, lain sanamuodosta poikkeavalla tavalla, tai että KKO tulee muuttamaan aiempaa käytäntöään, on epäilyyn ennakkoasenteen syntymisestä vahvat perusteet.

38. Korkeimmassa oikeudessa presidentti Sevón joutuu muiden jäsenten tavoin osallistumaan valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hän joutuu käsittelemään myös sellaisia asioita, joissa on kyse valitusluvan myöntämisestä hovioikeuden seulontapäätöksiin ja ottamaan myönnetyissä valituslupatapauksissa kantaa hovioikeuksien ratkaisuihin, joissa hovioikeus on seulonut valituksia sillä perusteella, ettei niissä tarvitse toimittaa suullista pääkäsittelyä. Tällaisia valituslupahakemuksia on tiettävästi tehty KKO:lle runsaasti.

39. En halua epäillä presidentti Sevónin subjektiivista puolueettomuutta, mutta sen sijaan kysymys siitä, onko hänen objektiivinen puolueettomuutensa vaarantunut, on mielenkiintoinen ja aktuelli. Sevón ei ole tietenkään ottanut aikaisemmin eduskunnassa eikä muussakaan yhteydessä kantaan yhteenkään konkreettiseen seulontapäätöstä koskevaan valituslupa- tai valitusasiaan, mutta tällä seikalla ei nähdäkseni ole merkitystä. Mahdolliseen esteellisyyteen riittää se, että hän ottanut yleisellä tasolla kantaa siihen, miten seulontapykälää (OK 26:2) on po. osin eli hovioikeuden pääkäsittelyyn muutoin OK 26:15:n nojalla menevien juttujen osalta tulkittava. Tästä mahdollisesti syntynyt ennakkoasenne vaikutta samalla tavalla kaikissa jutuissa, joissa on kyse OK 26:2 on tulkinnasta.

Selvityspyyntö n:o 2:

40. Pyydän Teitä, Herra Oikeuskansleri selvittämään, onko KKO:n presidentti Leif Sevón tullut esteelliseksi käsittelemään ja ratkaisemaan korkeimman oikeuden jäsenenä hovioikeuksien ns. seulontapäätöksistä tehtyjä ja tehtäviä valituslupahakemuksia ja valituksia, kun hän on, kuten oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan silloinen puheenjohtaja Henrik Lax ovat eduskunnan täysistunnossa kertoneet, joko luvannut tai antanut ymmärtää, että korkein oikeus tulee tulkitsemaan OK 26:2:n ns. seulontasäännöksiä lakivaliokunnan mietintöön kirjoitettujen perustelujen mukaisesti ja muuttamaan aiempaa OK 26.15.n soveltamista ja tulkintaa koskevaa oikeuskäytäntöään? Onko Sevón menettänyt ennakkoasenteen vuoksi esteettömyytensä, vaikka hän olisi ilmaissut mainitussa neuvottelussa ainoastaan ns. henkilökohtaisen käsityksensä mainituista kysymyksistä?

41. Molempien edellä mainittujen kysymysten selvittäminen edellyttäisi luonnollisesti sen selvittämistä, mitä mainitussa eduskunnassa pidetyssä salaisessa neuvonpidossa on tapahtunut, keitä siihen on osallistunut, mitä siinä on puhuttu ja sovittu ja onko neuvottelusta olemassa pöytäkirjaa. Selvityspyyntöni ei kuitenkaan koske eduskunnan virkamiesten tai lakivaliokunnan silloista puheenjohtajan Henrik Laxin taikka oikeusministeri Koskisen virkatoimien lainmukaisuutta.

Selvityspyynnön ajankohtaisuus

42. Voidaan ehkä ihmetellä, miksi tämä selvityspyyntö tehdään vasta noin puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun mainittu salainen neuvonpito eduskunnassa tuli tietoon. Tapaus ja sen vaikutukset ovat askarruttaneet minua periaatteelliselta kannalta siitä lähtien, mutta aikaisemmin en ole ehtinyt selvityspyyntöä tehdä.

43. Ajankohtaiseksi varsinkin Sevónin mahdollisen esteellisyyden osalta tapaus on tullut vasta tämän vuoden puolella, kun korkeimpaan oikeuteen on tehty seulontapäätöksiä koskevia valituslupahakemuksia. Korkein oikeus on myöntänyt runsaasti seulontamenettelyä ja seulontaedellytysten tulkintaa koskevia valituslupia, tähän mennessä tiettävästi jo 15 kappaletta. Niissä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty, ei ole toistaiseksi annettu yhtään korkeimman oikeuden päätöstä. Selvityspyyntöni on siten sangen ajankohtainen.

26.10.2004

Jyrki Virolainen

lainkäytön professori

441. KKO:n rooli lainsäädännössä - vaarantuuko tuomioistuimen puolueettomuus?

Palaan vielä Helsingin Sanomissa 29.5.2011 julkaistuun laajan artikkeliin "Horjuva oikeusvaltio" ja sen innoittamana samana päivänä kirjoittamaani blogiin n:o 433 "Oikeusvaltio Suomi - horjuuko se"?

Yksi asia jäi minulta jutussani käsittelemättä. Tarkoitan tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden roolia lainvalmistelussa ja -säädännössä. Valtiovallan kolmijaossa

lähtökohtana on se, että lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle ja lainvalmistelu taas toimeenpanovallan edustajille eli valtioneuvostolle ja eri ministeriöille, yleisiä tuomioistumia koskevilta osin oikeusministeriölle.

Tuomioistuimilla ja tuomareilla on kuitenkin tietty rooli lakien valmistelussa ja lakiesityksiä eduskunnassa käsiteltäessä. Ensinnäkin ylimmät tuomioistuimet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus voivat perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan tehdä valtioneuvostolle esityksiä lainsäädäntötoimeen ryhtymisestä. Tätä oikeutta ainakin korkein oikeus on viime vuosina käyttänyt hyvin harvoin. Lisäksi on mainittava perustuslain 77 §:n 1 momentti, jonka mukaan tasavallan presidentti voi lain vahvistamismenettelyssä hankkia laista korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lausunnon. Tätäkin tapahtuu käytännössä hyvin harvoin.

Näitä perustuslaissa säädettyjä tilanteita merkittävämpi asia on kuitenkin käytäntö, jossa tuomioistuimilta, jälleen lähinnä KKO:lta ja KHO:lta, pyydetään valtioneuvoston tai oikeusministeriön toimesta lausuntoja lakien valmisteluvaiheessa. Lisäksi yksittäisiä tuomareita on tapana kuulla asiantuntijoina lakeja erilaisissa komiteoissa, toimikunnissa tai työryhmissä valmisteltaessa ja lakiesityksiä eduskunnassa käsiteltäessä.

Sitä, millaisia ongelmia tästä voi käytännössä vallanjaon kolmijaon ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta aiheutua, olen käsitellyt seuraavassa kirjoituksessani, joka on julkaistu Oikeus-lehden numerossa 2/2003 ss. 208-211. Olen lisännyt kirjoitukseen kappaleiden numerot.

KKO:n rooli lainvalmistelussa ja -säädännössä

Johdanto

1. Allekirjoittanutta on jo pidemmän ajan ihmetyttänyt korkeimman oikeuden (KKO) samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) jäsenten innokas osallistuminen lainvalmisteluun ja lakiesitysten eduskuntakäsittelyyn. Monet oikeus- ja hallintoneuvokset toimivat erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa joko jäseninä tai puheenjohtajina, minkä lisäksi heitä kuullaan asiantuntijoina eduskunnan valiokunnissa erilaisissa lainsäädäntöhankkeissa. Lisäksi valtioneuvosto ja oikeusministeriö pyytävät ylimmiltä tuomioistuimilta usein lausuntoja vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista. Keskityn seuraavassa korkeimman oikeuden asemaan ja rooliin lainvalmistelussa ja -säädännössä lähinnä yhden esimerkkitapauksen eli hovioikeusuudistuksen valossa.

2. Korkeimman oikeuden lausunnon antaminen perustuu toki lakiin (L Korkeimmasta oikeudesta 5 §), mutta laissa ei ole säädetty, miten yksityiskohtaisia KKO:n antamien lausuntojen pitäisi olla. KKO voisi lausunnoissaan tyytyä ottamaan lainsäädäntöhankkeisiin kantaa vain yleisellä tasolla, mutta näin ei tapahdu, sillä KKO lausunnoissa otetaan usein hanakasti kantaa yksittäisten lakipykälien sisältöön ja tulkintaan. Tätä kautta voi helposti syntyä tietty ennakkokäsitys, jota voi olla vaikea myöhemmin lainkäytön yhteydessä muuttaa.

KKO:n rooli hovioikeusuudistuksessa

3. KKO otti erityisen aktiivisen roolin eduskunnassa äskettäin hyväksytyn hovioikeusmenettelyn uudistamista koskevassa lainsäädäntöhankkeessa (HE 91/2002 vp). Eduskunta hyväksyi uudistuksen 28.1.2003 ja se tulee voimaan 1.10. tänä vuonna. Uudistuksen keskeinen kysymys on ns. seulontamenettely (OK 26:2). Siinä hovioikeus ensin alustavasti tutkii, onko aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun tai käräjäoikeusmenettelyn oikeellisuutta taikka onko aihetta viedä juttua asianosaisen vaatimaan pääkäsittelyyn. Jos on selvää, että aihetta epäilyyn ei ole eikä pääkäsittelyyn ole syytä, valitusta ei siirretä jatkokäsittelyyn, vaan se hylätään ikään kuin ”kättelyssä.” Seulontamenettelyn tarpeellisuudesta ja etenkin sen kriteereistä on esitetty erilaisia käsityksiä, ja eduskunnan lakivaliokunta joutui äänestämään asiassa (LaVM 27/2002 vp).

4. KKO on hovioikeusuudistuksen valmistelun ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä asettunut tukemaan seulontaa ottaen siinä yhteydessä myös kantaa seulontasäännöksen sisältöön ja tulkintaan. Ensinnäkin KKO antoi 30.1.2002 täysistunnossaan lausunnon muutoksenhakutoimikunnan osamietinnöstä (KM 2001:10) ja otti siinä yhteydessä yksityiskohtaisesti kantaa ehdotetun seulontapykälän sisältöön. Tässä lausunnossaan KKO myös nimenomaan edellytti, että sille varattaisiin tilaisuus antaa asiassa lausunto myös eduskunnalle annettavasta hallituksen esityksestä.

5. Tämän pyynnön oikeusministeriö on toteuttanut, sillä KKO antoi täysistunnossaan 29.5.2002 lausuntonsa oikeusministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta. Myös tässä lausunnossaan KKO otti yksityiskohtaisesti kantaa ehdotettuun seulontapykälään. Vasta tämän jälkeen hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksensä (HE 91/2002 vp).

KKO:n rooli kyseisessä lainsäädäntöhankkeessa ei päättynyt vielä tähän, vaan se jatkui vahvana myös lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä.

6. Perustuslakivaliokunta, joka antoi lakivaliokunnalle lausuntonsa hallituksen esityksestä, kuuli asiantuntijana oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipaletta (PeVL 35/2002 vp). Lakivaliokunnassa kuultiin asiantuntijoina presidentti Leif Sevónia ja kahta oikeusneuvosta (Taipale ja Gustaf Möller), toista (Möller) tosin muodollisesti Lakimiesliiton edustajana. Lisäksi presidentti Sevón on osallistunut lakivaliokunnan mietinnön valmistelumisen (21.1.-03) jälkeen pidettyyn salaiseen ja epäviralliseen neuvotteluun.

Salainen neuvottelu eduskunnassa

7. Tästä neuvottelusta kerrottiin Oikeus-lehdessä nro 1/2003 ”Oikeudellista elämää” -palstalla. Tuossa palaverissa oli, kuten Sevón itsekin kertoo (HS 11.5.), pohdittu koko lakiesityksen peruuttamista. Lakiesitykseen sisältynyt seulontapykälä (OK 26:2) oli nimittäin saanut lakivaliokunnassa hallituksen esityksestä poikkeavan sisällön, joka ei tyydyttänyt eräitä ruuhkautumisvaarassa olevia hovioikeuksia.

8. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin on tosin kirjattu tulkinta, jonka mukaan seulontapykälää voitaisiin soveltaa myös hovioikeuden pääkäsittelyyn menevien juttujen karsimiseksi. Tämä tulkinta poikkeaa selkeästi lakitekstin (OK 26:2 ja 26:15) sanamuodosta. Lain sanamuoto ei anna hovioikeudelle mahdollisuutta karsia pääkäsittelyyn meneviä juttuja nykyisin voimassa olevaan lakiin verrattuna laajemmalti, kun taas valiokunnan perustelujen mukaan tämä olisi mahdollista.

9. Kun lakivaliokunnan mietintö 21.1.-03 tuli julkiseksi, huomasivat hovioikeuksien presidentit, mistä oli kysymys. Jotkut hovioikeuden presidentit olivat ottaneet yhteyttä joko oikeusministeriin tai lakivaliokunnan puheenjohtajaan ihmetellen, että ”miten tässä nyt näin pääsi käymään." Ilmeisesti myös oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax havaitsivat, että lakivaliokunnan muotoilema uusi lakiteksti on ristiriidassa lakivaliokunnan mietinnön perustelujen kanssa.

10. Ministeri Koskinen kutsui koolle palaverin, johon myös KKO:n presidentti Sevón osallistui. Tässä kokouksessa Koskinen ja Lax tulivat vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitse peruuttaa ja antaa eduskunnalle uutta esitystä, kun seulontapykälien soveltaminen "hoituisi" lain sanamuodon vastaisella, lakivaliokunnan mietinnön perusteluihin kirjoitetulla tulkinnalla.

11. Puutuin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessani 8.5.-03 (”KKO:n puolueettomuus vaarantui”) presidentti Sevónin tapaan osallistua mainittuun salaiseen neuvotteluun, jossa käsiteltiin lain sisältöä ja tulkintaa. Presidentti Leif Sevón myönsi vastineessaan (HS 11.5.) olleensa mukana sanotussa neuvottelussa, jossa oli keskusteltu siitä, pitäisikö hallituksen esitys peruuttaa tai lakitekstiin tehdä muutoksia täysistunnossa. Sevón katsoi, ettei KKO:n tuomareiden toiminta asiantuntijoina lainsäädäntötyössä ei vaaranna KKO:n puolueettomuutta.

12. Mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta sanotussa neuvottelussa ei kuitenkaan ollut kysymys, koska kaikkia lakivaliokunnan jäseniä ei ollut kutsuttu kokoukseen.

Presidentti Sevón kiisti tiedon, jonka mukaan hän olisi neuvottelussa luvannut, että KKO tulee muuttamaan tulkintakäytäntöään.

13. Lakivaliokunnan puheenjohtajalla Henrik Laxilla ja oikeusministeri Johannes Koskisella näyttää kuitenkin olevan asiasta toisenlainen muistikuva. He nimittäin kertoivat pian neuvottelun jälkeen eduskunnan täysistunnossa yksityiskohtaisesti 28.1.-03 (ptk. 189/asia2/2002 vp.), miten KKO:n edustajat lakivaliokunnassa ja presidentti Sevón vielä mainitussa jälkineuvottelussa olivat osallistuneet seulontapykälän tulkintaa koskevaan ”yhteistyöjärjestelyihin” ja ilmoittaneet ”selväsanaisesti” KKO:n valmiuden muuttaa aiempaa käytäntöään hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamista koskevassa kysymyksessä.

14. Presidentti Sevón itse kertoi, että häntä oli kuultu ainoastaan kerran lakivaliokunnan virallisessa kokouksessa. Sen sijaan Henrik Lax kertoi eduskunnalle 28.1., että lakivaliokunta oli kuullut Sevónia useita kertoja ja tulleensa tällöin ”vakuuttuneeksi siitä, että korkein oikeus antaa uudistukselle täydentuen ja on mukana yhteistyöjärjestelyissä.” (ptk:n sivu 66). Myös oikeusministeri Koskinen kertoi avoimesti eduskunnalle, että ”Korkeimman oikeuden edustajat omalta osaltaan ovat ilmoittaneet valmiutensa selväsanaisesti muuttaa tuota aiempaa tulkintakäytäntöä”(s. 69).

15. Henrik Lax kertoi eduskunnalle myös, miten hän oli ”varmimman vakuudeksi” vielä sen jälkeen, kun lakivaliokunnan mietintö oli valmistunut, ”pyytänyt korkeimman oikeuden presidentiltä kommenttia siitä (ptk. s. 71). Hän (siis Sevón) vastasi Laxin kertoman mukaan suurin piirtein siihen tyyliin, että "tämähän on vahva peruste siihen, että käytäntöä tältä osin muutetaan.” Tällä perusteella eli juuri Sevónin kantaan tukeutuen Lax ilmoitti eduskunnan täysistunnossa, että "me voimme hyvin luottavaisin mielin odottaa nyt, että tämä uudistus löytää oikeat muotonsa".

16. Ainakin allekirjoittaneelle syntyi näiden järkevinä ja harkitsevina tunnettujen lakimiesten eli ministeri Koskisen ja Henrik Laxin eduskunnan edessä anetuista vakuutteluista sellainen selkeä vaikutelma, että presidentti Sevón ja hänen kauttaan koko KKO on ryhtynyt takuumieheksi sille, että seulontapykälää tullaan soveltamaan ja tulkitsemaan nimenomaan lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen eikä itse lakitekstin sanamuodon mukaan.

17. Lakivaliokunnan mietinnössä on itse asiassa kyse ns. perusteluilla säätämisestä tai sen yrityksestä. Kysymys on siitä, että lain perusteluissa laille halutaan antaa toisenlainen sisältö ja tulkinta mitä itse lakitekstiin on kirjattu. Ainakin tähän asti Suomessa on suhtauduttu hyvin torjuvasti tällaiseen perusteluilla säätämiseen. Aiotaanko tätä käytäntöä nyt muuttaa ja haluaako KKO todella olla tällaisen kehityksen takuumiehenä? Onko tämä yksi askel tuomarivaltioon siirtymiseksi?

18. Kun muutoksenhakuoikeus on osa perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, on muutoksenhakuoikeuden rajoittamista merkitseviä seulontasäännöksiä luonnollisesti tulkittava lähtökohtaisesti suppeasti (ahtaasti), ei laajentavasti kuten lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa yritetään esittää. Tätä tarkoittaa paljon puhuttu perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Lakivaliokunnan tulkinnassa on kyse perusoikeusvastaisesta laintulkinnasta.

Vaarantuiko KKO:n puolueettomuus – puolueettomuuden objektiivinen testi

19. Minusta on outoa, että KKO:n presidentti osallistuu mainitunlaiseen ennen lain voimaantuloa pidettyyn salaiseen neuvotteluun, jossa on ainakin keskusteltu lain sisällöstä ja sen tulkitsemisesta vastoin lain sanamuotoa, vaikka mitään sitovia päätöksiä tai lupauksia ei tietenkään ole voitu tehdä tai antaa.

20. Kysymys on ensinnäkin tuomioistuimien riippumattomuuskuvan ja koko uskottavuuden vaarantumisesta. Toisaalta käsitys KKO:n puolueettomuudesta yksittäistapauksissa saattaa vaarantua; tämä tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun KKO joutuu aikanaan ratkaisemaan hovioikeuksien seulontapäätöksistä tehtyjä valituksia.

21. Presidentti Sevón toteaa (HS 11.5.), että asiantuntijuus ei johda esteellisyyteen ja ettei ole kysymys ennakkoasenteesta, jos tuomari esittää käsityksensä hallituksen esityksestä ja siitä, mihin ehdotettu sääntely johtaa.

22. Sevón on luultavasti halunnut sanoa, että kun tuomaria kuullaan asiantuntijana, hän ei edusta tuomioistuinlaitosta tai asianomaista tuomioistuinta, vaan häntä tavallaan kuultaisiin vain yksityishenkilönä. Kuitenkin esimerkiksi lakivaliokunnassa tuomareita kuullaan aina tietyn tuomioistuimen edustajina, esimerkiksi Leif Sevónia ei ole suinkaan kutsuttu kuultavaksi lakivaliokuntaan prosessioikeuden alaan koskevista kysymyksistä kauppa- tai muuhun siviilioikeuteen erikoistuneena oikeustieteen lisensiaatti Leif Sevónina, vaan nimenomaan KKO:n presidentti Leif Sevónina. Lakivaliokunta on halunnut haluaa kuulla, mikä on nimenomaan KKO:n ja sen presidentin kanta tiettyyn uudistukseen ja säännökseen. Sitä paitsi, kuten jo totesin, Sevónin kuulemisessa täysin epävirallisessa neuvottelussa ei ole ollut kyse mistään normaalista asiantuntijakuulemisesta.

23. Esteettömyydestä ja puolueettomuudesta puheen ollen on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kehittänyt ns. objektiivisen puolueettomuustestin, jota myös KKO on soveltanut useissa ennakkopäätöksissään. Sen mukaan ei riitä, että tuomari on tosiasiallisesti puolueeton ja tuntee itsensä sellaiseksi, vaan virkatoiminnan puolueettomuuden tulee näkyä myös ulospäin. Puolueettomuuden tulee olla uskottavaa myös ulkopuolisen näkökulmasta. Minkään ulkopuolisten seikkojen perusteella ei saa syntyä aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta.

24. KKO:n rooli seulontapykälän ja koko hovioikeusuudistuksen valmistelussa ja eduskuntakäsittelyssä oli kiistatta erittäin merkittävä ja aktiivinen. KKO halusi paimentaa lakiesityksen sisältöä viimeiseen asti, sillä kuten sanottu, se edellytti nimenomaan, että sille varataan vielä tilaisuus antaa lausunto OM:n esitysehdotuksesta.

25. KKO on täysistunnossaan ottanut kaksi eri kertaa myönteisen kannan HO-seulontaan ja puuttunut siinä yhteydessä yksityiskohtaisesti säännöksen sanamuotoon. KKO:n jäseniä on kuultu lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä kahdessa eri valiokunnassa ja vihon viimeiseksi KKO:n presidentti on osallistunut salaperäiseen neuvotteluun koskien lakiesityksen peruuttamista ja laintulkintaa.

26. Ihmettelen kovasti, jollei tästä kaikesta ole KKO:n jäsenille syntynyt tietty ennakkokäsitys seulontapykälän tulkinnasta. Mitä vielä siihen voitaisiin vaatia!

27. KKO:n jäsenet voivat toki muuttaa käsitystään seulontapykälien tulkinnasta, sillä eiväthän he ole muodollisesti sitoutuneet mihinkään tiettyyn tulkintaan. Arvovalta- ja muista inhimillisistä syistä johtuen se saattaa kuitenkin olla käytännössä hyvin vaikeaa. Tuskinpa kuitenkaan KKO:n jäsenet ovat persoonallisuudeltaan niin kaksijakoisia, että omaksuisivat lainkäyttäjinä täysin erilaisen kannan mitä he ovat vähän aikaisemmin yksimielisesti täysistunnossaan tai asiantuntijoina lakivaliokunnassa kannattaneet. Asianajaja, jonka laatiman valituksen hovioikeus on seulonut jatkokäsittelyssä lakivaliokunnan mietinnössä mainittuun tulkintaan nojautuen, on todella kovan paikan edessä yrittäessään osoittaa valiokunnan kannan virheelliseksi.

28. En halua epäillä KKO:n pyrkimystä ratkaista hovioikeuksien seulontapäätöksistä aikanaan tehtäviä valituksia puolueettomasti, vaikka pidänkin lakivaliokunnan mietintöön kirjattua lain tulkintaa virheellisenä. Eri asia on, millainen kuva KKO:n ja hovioikeuksien puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta saattaa ulkopuolisille syntyä. Vaikkei suoranaista esteellisyyttä tai puolueellisuutta voitaisi osoittaa, edellyttää tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus, puolueettomuus ja uskottavuus joka tapauksessa, että tuomioistuimien ja tuomareiden toiminta on mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää.

29. Jokainen päätelköön itse, onko tuomioistuinlaitoksen avoimuus, läpinäkyvyys ja uskottavuus kyseisen seulontaskandaalin johdosta lisääntynyt.

Tulisiko tuomareilta evätä mahdollisuus osallistua lainsäädäntöön?

30. Monissa muissa valtioissa ylin tuomioistuin joko pysyttelee kokonaan lainvalmistelun ulkopuolella tai antaa lausuntojaan ainoastaan periaatteellisesta kysymyksistä. Näissä maissa ymmärretään, että liian aktiivinen ja yksityiskohtainen osallistuminen lainsäädäntöhankkeisiin voi vaarantaa tuomioistuimen puolueettomuuskuvan. Tätä esimerkkiä kannattaisi myös Suomessa noudattaa.

31. KKO:n ja KHO:n tuomareiden ei minusta tulisi osallistua lainkaan komiteoiden tai toimikuntien jäseninä sellaisiin lainsäädäntöhankkeisiin, joissa joudutaan ottamaan yksityiskohtaisesti kantaa säännösten sisältöön ja tulkintaan, eikä heitä pitäisi kuulla myöskään asiantuntijoina lakiesitysten käsittelyssä eduskunnassa. Tällä tavoin ylimmät tuomarit välttyisivät ottamasta etukäteen eli ennen lain soveltamista kantaa yksittäisin lainsäännöksiin ja säilyttäisivät siten epäilyksettä puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa. Lainsäädännön osalta riittäisi hyvin, että ylimmät oikeudet tekevät lainsäädäntöaloitteita, kuten perustuslaissa (99.2 §) ja Korkein oikeus -laissa (5.2 §) säädetään.

32. Tuomareiden osallistuminen erilaisiin lainvalmistelu- ja säädäntöhankkeisiin vie myös paljon aikaa, joka on pois tuomareiden varsinaisesta virkatyöstä. Joillakin KKO:n jäsenillä on lisäksi muita merkittäviä sivutoimia, kuten välimiestehtäviä. Toisaalta KKO valittaa jatkuvasti suurta juttumääräänsä, josta johtuen se ei kertoman mukaan voi esimerkiksi perustella valituslupapäätöksiään lainkaan. Aikaa virkatyöhön jäisi huomattavasti enemmän, jos tuomarit keskittyisivät siihen ja karsisivat sivutoimiaan, joista lainvalmistelu ja siihen liittyvät asiantuntijatehtävät muodostavat nykyään suurimman osan.

33. Tärkeintä on kuitenkin vaalia erityisesti ylimpien tuomioistuimien riippumattomuutta, itsenäisyyttä ja puolueettomuutta niin hyvin lainsäätäjästä ja toimeenpanovallan haltijoista kuin talouselämän vaikuttajistakin. KKO:n ja KHO:n tuomareilla ei saa olla sidonnaisuuksia niihin yhteiskunnallisiin erityisintresseihin, jotka määräävät lainsäätäjän poliittisia tavoitteenasetteluja. Osallistuessaan aktiivisesti ja laajasti lainvalmisteluun ja -säädäntöön KKO:n ja KHO:n jäsenet saattavat joutua tunkeutumaan sille päätöksenteon alueelle, joka demokraattisessa oikeusvaltiossa kuuluu lainsäätäjälle.

34. Ylimpien oikeuksien jäsenten osallistutuminen lainvalmisteluun ja -säädäntöön on omiaan murentamaan luottamusta valtiovallan kolmijakoon, jossa lainsäätäjällä, hallitusvallalla ja riippumattomilla tuomioistuimilla on oma tehtävänsä Oikeusneuvosten välimiestehtävät puolestaan saattavat johtaa tietyntyyppisen ajattelutavan myötä ideologiseen riippuvuussuhteen syntymiseen talouselämän etupiireistä. Kaiken kaikkiaan kyse on paljon puhutusta poliitikkojen, liike-elämän johtajien ja ylimpien tuomareiden muodostamasta hyvä veli –verkostosta.

35. Tuomareiden asiantuntemusta toki tarvitaan lainvalmistelussa ja lakien eduskuntakäsittelyssä. Suomessa on kuitenkin joukko sangen päteviä hovioikeus- ja alioikeustuomareita samoin kuin hallinto-oikeustuomareita, jotka voisivat hyvin huolehtia sanotuista tehtävistä. Tähän mennessä he ovat vain jääneet ikään kuin KKO:n ja KHO:n jäsenten varjoon näiden ”rohmutessa” valtaosan kyseisistä tehtävistä.

36. Miksi ylimpien oikeuksien tuomarit tulisi asettaa asiantuntijoina eri asemaan kuin alempien tuomioistuimien tuomarit? Siksi, että valtakunnassa tarvitaan lainsoveltamisessa ja -tulkinnassa viimekädessä korkean ammattitaidon ja ammattietiikan omaava tuomarikunta, joka kaikista sivuvaikutteista ja ennakkokäsityksistä vapaana kykenee hoitamaan sille kuuluvan tehtävän lain viimekätisenä soveltajana ja tulkitsijana. Todella riippumaton ylin oikeusaste on oikeusvaltion rattaiden perälauta, jonka itsenäisyyttä ja puolueettomuutta ei voida asettaa kyseenalaiseksi vaan johon voidaan kaikissa olosuhteissa luottaa.

37. Ylimpien oikeuksien jäsenet voisivat olla mukana sellaisissa komiteoissa tai toimikunnissa, jotka pohtivat periaatteellisella tasolla eri oikeudenalojen kehittämistarpeita. Esimerkkinä voidaan mainita valtioneuvoston vuonna 2001 asettama tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea, jonka tehtävänä on visioida tuomioistuimien asemassa ja tehtävissä tapahtuvia muutoksia noin 20-30 vuoden aikaperspektiivillä ja tehdä sitä koskevia ehdotuksia. Komitean, joka tulee jättämään mietintönsä marraskuussa tänä vuonna ja jossa allekirjoittanut on mukana pysyvänä asiantuntijana, puheenjohtajaksi määrättiin oikeusneuvos, nyttemmin Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Markku Arponen.

Jyrki Virolainen

------

38. Näin siis kirjoitin Oikeuslehdessä 2/2003. Jotkut lukijat voivat kenties kysyä , että oliko kirjoituksessa esiin nostetulla seulontasäännöksen sanamuodolla ja sen kanssa ristiriidassa olevalla lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa esitetyllä lausumalla itse asiassa kovinkaan suurta käytännöllistä merkitystä.

39. Tähän voin vastata, että mainitulla erolla oli käytännössä erittäin suuri merkitys. Seulontapykälässä (OK 26 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohta) säädettiin nimenomaan, että valitusta ei saa seuloa hovioikeuden varsinaisesta tutkinnasta silloin, kun asiassa on saman luvun 15 §:n nojalla toimitettava (suullinen) pääkäsittely eli silloin kun asiassa annettava ratkaisu riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa sitä vastoin annettiin ymmärtää, että seulonta olisi ollut myös tässä tapauksessa mahdollista.

40. Lakivaliokunnan mietinnön perustelujen tarkoituksena oli karsia seulontasäännöksen avulla rankalla kädellä hovioikeuden pääkäsittelyyn OK 26.15:n nojalla muutoin menevien juttujen lukumäärää. Kaikkien kuuden hovioikeuden presidentit ajoivat sanottua uudistusta samoin kuin lakivaliokunnan mietintöön kirjattujen perustelujen mukaista tulkintaa kiivaasti kuin konsanaan sitä kuuluisaa käärmettä pyssyyn. Oikeusministeri Johannes Koskinen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Lax antoivat tukensa hovioikeuksien presidenttien tukinnalle ja pyrkimyksille.

41. Kun hovioikeuden seulontapäätöksestä oli mahdollista valittaa valituslupaa pyytämällä KKO:lle, haluttiin tälle lakivaliokunnan perustelujen mukaiselle tulkinnalle saada etukäteen myös mahdollisimman arvovaltaisen tuomarin eli KKO:n presidentti Leif Sevónin kannatus. Tässä tapauksessa Sevón kutsutiiin lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen eduskunnassa pidettyyn salaiseen neuvonpitoon, jota isännöivät Johannes Koskinen ja Henrik Lax. Hovioikeuksien puuhamiehenä neuvonpidossa hääräili Helsingin hovioikeuden presidentti Olli Huopaniemi.

42. Minusta tämä oli erittäin omalaatuista ja arveluttavaa, sanoisin jopa härkiä toimintaa, kun asiaa ajatellaan nimenomaan tuomioistuinten riippumattomuuden ja puolueettomuuden sekä vallanjaon kolmijaon kannalta. Ministeri Koskisen ja lakivaliokunnan puheenjohtajan toiminta oli härskiä, mutta erityisen arveluttavaa oli KKO:n presidentin suostuminen ja osallistuminen sanottuun "peliin", jolla haluttiin sitoa KKO:n jäsenten kädet tulevassa laintulkinnassa. Jos minua pyydettäisiin kolmella sanalla arvioimaan kyseistä asetelmaa, niin vastaisin: rumaa, rumaa, rumaa.

43. Jos tällainen tuomioistuinlaitoksen puolueettomuutta vakavasti vaarantava kähmintä olisi tullut ilmi jossakin todellisessa oikeus- ja sivistysvaltiossa, olisi yhteiskunnassa syntynyt hitonmoinen haloo ja ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomari olisi lentänyt virastaan kuin leppäkeihäs. Häntä ei olisi edes tarvinnut "heittää" virastaan ulos, vaan hän olisi nolona ja häpeissään ymmärtänyt lähteä siitä ihan omasta aloitteestaan.

44. Mutta täällä Suomessa, tässä sarvikuonomaisen paksun omatunnon ja moraalin omaavien huippupoliitikkojen ja korkeiden virkamiesten ja ylimpien tuomareiden maassa, ei poliitikkojen (siis oikeusministerin ja lakivaliokunnan puheenjohtajan) ja ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin salaisesta junailusta eli härkistä yrityksestä sopia KKO:n tulevasta laintulkinnasta syntynyt lehdistössä edes mitään keskustelua sen jälkeen, kun olin edellä kappaleessa 11 mainitussa HS:n mielipidekirjoituksessa paljastanut Johannes Koskisen, Henrik Laxin ja Leif Sevónin salaisen tapaamisen ja sen sisällön.

45. Seulontasäännökset tulivat voimaan syksyllä 2003. Olin ehtinyt jo tätä ennen muun muassa Defensor Legis -lehdessä julkaistussa kirjoituksessani "Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa" (DL 6/2003 ss. 965-975) paljastaa poliitikkojen ja KKO:n presidentin laintulkintaa koskevan "katalan juonen" ja varoittaa hovioikeuksia siitä, että seulonnan edellytyksiä koskevaa säännöstä (OK 26:2) tulkinnassa tuli soveltaa nimenomaan säännöksen sanamuotoa (mainitun pykälän 1 momentin 1 kohtaa) eikä siis sanamuodosta poikkeavaa lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa ilmaistua kantaa.

46. Mutta eiväthän hovioikeudet ja niiden presidentit ja jäsenet minua kuunnelleet! Kun hovioikeuksien jäsenet tiesivät, mitä toverit Koskinen, Lax ja Sevón olivat keskenään sumplien "sopineet" seulontapykälän (OK 26:2) tulkinnasta, ne ryhtyivät innolla seulomaan myös sellaisia juttuja ja valituksia, joissa olisi OK 26.15:n mukaan ollut toimitettava pääkäsittely ja joita ei siis ei olisi saanut OK 26.2.1:n 1 kohdan sanamuodon missään tapauksessa saanut seuloa hovioikeuden varsinaisesta tutkinnasta. Seulontakohtelun saivat monet todella vakavat ja törkeät rikosasiat, joiden joukossa oli muun muassa tappoa, törkeitä ryöstöjä, raiskausta, törkeää velallisen rikoksista yms. juttuja, joissa siis olisi tullut OK 26.15:n nojalla toimittaa pääkäsittely, vaikka sitä ei olisi valituksessa edes vaadittu.

47. Arvasin toki, että hovioikeudet tulisivat menettelemän kerrotulla tavalla eli käyttämään seulontasäännöksiä pääkäsittelyjen määrän rajoittamistarkoituksessa, vaikka tämä ei siis ollut lainkaan seulontamenettelyn tarkoitus. Selvää oli myös, että hovioikeuden seulontapäätöksistä tultaisiin tekemään lukuisia valituksia korkeimmalle oikeudelle. odotin jännityksellä, miten korkein oikeus tulisi suhtautumaan tapauksiin, joissa hovioikeudet olivat seuloneet myös sellaisia tapauksia, joissa olisi pitänyt OK 26:15:n nojalla toimittaa pääkäsittely. Oliko KKO:n presidentti Leif Sevón saanut oikeusneuvokset puhutuksi sen tulkinnan taakse, josta hän Johannes Koskisen ja Henrik Laxin kanssa sopinut salaisessa neuvonpidossa tai josta ainakin oli kyseisessä neuvonpidossa puhuttu Sevónin "nyökytellessä" asialle hyväksyvään sävyyn asialle, kuten Koskinen ja Lax olivat eduskunnan "edessä" eli täysistunnossa kilvan todistaneet.

48. On syytä kertoa lukijoille, että olin etukäteen hieman "varmistellut" asiaa eli olin helmikuussa 2004 kannellut mainitusta salaisesta eduskunnassa tapahtuneesta salaisesta neuvonpidosta ja sen sisällöstä oikeuskanslerille ja pyytänyt siinä muun ohessa selvittämään, oliko presidentti Leif Sevón tullut neuvonpidon johdosta esteelliseksi osallistumaan KKO:ssa seulonta-asioissa tehtyjen valitusten käsittelyyn. Kanteluni johti siihen, ettei Sevón katsoi parhaaksi jäädä odottamaan oikeuskanslerin kanteluuni antama päätöstä eikä hän siis osallistunut vuoden tai puolentoista vuoden aikana seulonta-asioiden käsittelyyn KKO:ssa.

49. Helpotuin kovasti, kun korkein oikeus julkaisi syksyllä 2004 kaksi ensimmäistä seulonta-asiaa koskevaa ennakkopäätöstään (KKO 2004:116 ja 117). Korkein oikeus ratkaisi, vieläpä yksimielisesti, kummassakin tapauksessa asian juuri siten, kuin olin itse eri yhteyksissä, muun mussa edellä kappaleessa 45 mainitussa vuoden 2003 Defensor Legis -lehden artikkelissa, esittänyt: Valitusta ei saa seuloa, jos siinä on riitautettu käräjäoikeudessa esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli OK 26:15:n nojalla toimitettava pääkäsittely. Mainituissa kahdessa tapauksessa hovioikeudet olivat menetellet toisin eli seuloneet valitukset. Tämän vuoksi korkein oikeus kumosi hovioikeuksien päätökset ja palautti kummankin asian asianomaiseen hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

50. Näiden kahden pilottitapauksen jälkeen korkein oikeus antoi vuosina 2004-2005 vielä pitkälti toistakymmentä muuta seulontasäännösten tulkintaa koskevaa ennakkopäätöstä, joissa hovioikeudet olivat lain sanamuodon vastaisesti seuloneet valituksen; julkaisemattomia KKO:n sanotunlaisia ratkaisuja on lisää vielä toinen mokoma. Voisi sanoa, että Johannes Koskisen, Henrik Laxin ja Leif Sevónin ajama ja keskinäisessä neuvonpidossa kulissien takana "katalasti" juonima kanta ja yritys saada tuomioistuimet ja jopa korkein oikeus toimiminaan lain sanamuodon vastaisesti koki korkeimmassa oikeudessa täystyrmäyksen.

51. Edellä kappaleessa 48 mainitsin oikeuskanslerille Leif Sevónin toiminnasta oikeuskanslerille tekemäni kantelun. Kerron siitä lisää myöhemmin.

417. Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämisestä mietintö

1. Oikeusministeriö asetti 23.6.2010 toimikunnan laatimaan ehdotus hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämiseksi siten, että tavoitteena oli asiamäärältään ja rakenteeltaan mahdollisimman tasakokoiset hovi- ja hallinto-oikeudet. Lisäksi toimikunnan tehtävänä oli arvioida hovi- ja hallinto-oikeuksien sijaintipaikkakunnat. Toimikunnan puheenjohtajaksi määrättiin KKO:n entinen presidentti Leif Sevón.

2. Vaikka sitä ei ole toimikunnan toimeksiannossa eikä myöskään -ihme kyllä - toimikunnan mietinnössä juuri edes mainittu, puheena oleva ehdotus on itse asiassa jo aiemmin aloitetun tuomioistuinverkoston kehittämistyön jatkoa. Tämä työ nimittäin alkoi käräjäoikeuksien lukumäärän supistamisella reilusta 50:stä käräjäoikeudesta 27:ään käräjäoikeuteen. Tämä merkittävä uudistus tuli voimaan 1.1.2010.

3. Hovioikeuksia on Suomessa nykyisin kuusi eli yhtä monta kuin Ruotsissa, jonka väkiluku on puolet suurempi kuin Suomessa ja joka on myös pinta-alaltaan Suomea selvästi suurempi valtio. Suomen hovioikeuksissa on suunnilleen yhtä paljon tuomarin virkoja kuin Ruotsin hovioikeuksissa, vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät ja ratkaisevat vuosittain lähes kaksi kertaa enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Esittelijän virkoja Suomen hovioikeuksissa on jopa enemmän kuin Ruotsin hovioikeuksissa.

4. Katso tuomareiden lukumäärän vertailusta Suomen ja Ruotsin välillä blogit 188/16.11.2009 ja 189/17.11.2009. OM:n nyt mietintönsä jättänyt toimikunta on kuitenkin "jostakin syystä" vaiennut asiasta eli jättänyt Suomen ja Ruotsin hovioikeuksia koskevan vertailun tuomareiden ja asiamäärien osalta kokonaan suorittamatta. Vertailuun olisi kuitenkin ollut erityinen syy, sillä toimeksiannon mukaan työryhmän piti pohtia mahdollisuutta hovioikeuksien lukumäärän alentamista 1-2:lla hovioikeudella. Nyt toimikunta on ehdottanut vain yhden hovioikeuden lakkauttamista, mutta jos huomioon olisi otettu myös asiamäärät ja niiden odotettavissa oleva kehitys, olisi ollut täysin perusteltua ehdottaa hovioikeusverkoston "kehittämistä" niin, että maassa olisi vain neljä hovioikeutta.

5. Vuoteen 1978 asti Suomessa oli vain neljä hovioikeutta, kunnes maahan 1970-luvun loppupuolella perustettiin kerralla kaksi uutta hovioikeutta. Hovioikeuksien nykyiset sijaintipaikat ovat (suluissa perustamisvuosi): Turku (1623), Vaasa (1776), Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa (1945, sen edeltäjä oli 1839 perustettu Viipurin hovioikeus), Helsinki (1952), Kouvola (1978) ja Rovaniemi (1979. Suurimman eli Helsingin hovioikeuden henkilömäärä on tällä hetkellä 169, pienimmissä hovioikeuksissa henkilöstöä on Rovaniemellä 51, Kouvolassa 53 ja Itä-Suomen hovioikeudessa Kuopiossa 56.

6. Vuonna 1978 toimintansa aloitteen hovioikeuden sijaintipaikaksi kaavailtiin Kouvolan sijasta Lahtea ja vuonna 1979 toimintansa aloittaneen hovioikeuden sijaintipaikaksi taas Oulua. Keijo Liinamaan virkamieshallituksen, jonka oikeusministerinä oli professori Inkeri Anttila (lib), päätöksellä hovioikeudet kuitenkin "sattuivat menemään" vasemmistoenemmistöisten Lahden ja Oulun sijasta porvarienemmistöisiin kaupunkeihin eli Kouvolaan ja Rovaniemelle.

7. Hallinto-oikeuksia on kahdeksan ja niiden sijaintipaikat ovat: Helsinki, Hämeenlinna, Kouvola, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Ahvenanmaan hallinto-oikeus toimii Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä. Suurimmassa eli Helsingin hallinto-oikeudessa henkilöstöä on 148, pienimmässä eli Rovaniemen hallinto-oikeudessa 16 ja seuraavaksi pienimmissä eli Oulussa 30, Kouvolassa 31 ja Kuopiossa 48.

8. Oikeusministeriön toimikunta ehdottaa tänään julkistetussa mietinnössään (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 17/2011), että Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Nykyisen Rovaniemen hovioikeuden sijaintipaikka voisi toimikunnan mukaan olla joko Rovaniemi tai Oulu; toimikunta asettui eri näkökohtia punnitessaan Rovaniemen kannalle, mutta ei sulkenut pois hovioikeuden siirtämistä Ouluun; asia jätettiin poliittisen väännön kohteeksi. Hovioikeuksia olisi siis nykyisen kuuden asemesta viisi.

Oikeusministeriön tiedote mietinnöstä löytyy tästä.

9. Toimikunta ehdottaa myös, että Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet samoin kuin Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet yhdistetään. Ensiksi mainitun uuden Itä-Suomen hallinto-oikeuden sijaintipaikka olisi Kuopio ja jälkimmäisen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden sijoituspaikaksi Oulu. Hallinto-oikeuksia olisi siten kahdeksan asemesta kuusi. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin toimisi edelleen Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä.

10.Toimikunta tasoittaisi tuomioistuinten työmääriä ja kokoeroja myös tuomiopiirien muutoksilla. Se siirtäisi Kainuun käräjäoikeuden Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuspiiriin, Pirkanmaan käräjäoikeuden Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin sekä Satakunnan käräjäoikeuden Vaasan hovioikeuspiiristä ja Hyvinkään käräjäoikeuden Kouvolan hovioikeuspiiristä Turun hovioikeuspiiriin.

Lisäksi toimikunta siirtäisi Päijät-Hämeen maakunnan Kouvolan hallinto-oikeuden tuomiopiiristä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

11. Ehdotus merkitsisi toteutuessaan kahden käräjäoikeuden kohdalla aikamoista edestakaisin veivaamista. Satakunnan eli Porin seudun käräjäoikeus siirrettiin Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin vasta muutama vuosi sitten ja nyt olisi edessä siirto takaisin Turkuun! Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirrettiin vasta muutama vuosi sitten Helsingin hovioikeuspiiristä Kouvolaan. Nyt Hyvinkäällä olisi siten edes jo kolmas hovioikeuspiiri eli Turun hovioikeus.

12. Miten työryhmän ehdotuksia olisi syytä arvioida? Minusta ehdotukset eivät sisällä mitään mullistavia uudistuksia, sillä ne vähäiset hovi- ja hallinto-oikeuksien yhdistämiset, joita nyt on ehdotettu, ovat täysin odotettuja: minimitavoitteena oli juuri yhden hovioikeuden ja parin hallinto-oikeuden lakkauttaminen eli yhdistäminen suurempaan yksikköön.

13. Mietinnössä on minusta kyse jonkinlaisesta näpertelystä sikäli, että toimikunnan ehdotuksista ei toteutuessaan aiheutuisi kovinkaan paljon säästöjä. Henkilöstösäästöjä syntyy lähinnä siltä osin kuin yhdistyvissä tuomioistuimissa on päällekkäisiä johtamis- ja kansliatehtäviä, todetaan mietinnössäkin. Kyse on siis hallinnollisista säästöistä, joiden suuruudeksi toimikunta arvio melko tavalla "lonkalta heitettynä" 800 000–1 000 000 euroa vuodessa. Lainkäyttöhenkilöstöä ei ole ainakaan aluksi tarkoitus vähentää.

14. Toimikunnan mietintö koskee yksinomaan muutoksenhakutuomioistuinverkostoa eli siis organisatorisia kysymyksiä. Kuten mietinnössä todetaan, verkoston tarkistaminen on

tarpeellinen, mutta ei riittävä toimenpide muutoksenhakutuomioistuinten kehittämistar-

peita silmällä pitäen. Toimikunta on sen vuoksi lyhyesti tarkastellut sanottuja kehittämistarpeita sekä hovioikeuksien että hallinto-oikeuksien osalta. Hovioikeuksien osalta mietinnön sivulla 21 lausutaan seuraavaa:

15. "Hovioikeuksien kehittämistarpeet. Hovioikeuksien keskeinen ongelma on, että käytettä-vissä oleviin resursseihin nähden muutoksenhakujen määrä on liian suuri ja muutoksenhaku- menettely kokonaisuutena liian raskas. Erityisen ongelmallisia ovat näyttökysymyksiin kohdistuvat muutoksenhaut, jotka edellyttävät pääkäsittelyn järjestämistä. Pääkäsittely järjestetään keskimäärin 35 prosentissa asioita. Näiden asioiden käsittelyyn sitoutuu arviolta noin 70 prosenttia hovioikeuksien lainkäyttöhenkilöstön resursseista. Näyttökysymyksiin keskittyvä hovioikeusmenettely ei ole oikeusturvan kannalta optimaalinen ratkaisu. Tämä koskee erityisesti suullisen todistelun esittämistä hovioikeudessa. Voidaan kysyä, onko todistelu hovioikeudessa muun muassa ajan kulumisen myötä käsiteltävinä olevista tapahtumista enää yhtä luotettavaa kuin käräjäoikeudessa. Menettely on liian raskas ja vastaa huonosti todellisiin oikeusturvatarpeisiin, jotka ovat pikemminkin lainsoveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Oikeusministeriö on 16.11.2010 asettanut toimikunnan uudistamaan todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön. Olisi toivottavaa, että tässä yhteydessä tai, jollei se ole mahdollista, eri hankkeena pohdittaisiin paitsi muutoksenhaun rajoittamista oikeuskysymyksiin myös sen mahdollistamista, että hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia. Toimikunnan käsityksen mukaan hovioikeusprosessia voitaisiin tehostaa jo nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen tärkeätä olisi selvittää, mitä voitaisiin tehdä, jotta muutoksenhakukirjelmältä alettaisiin myös käytännössä vaatia olennaisesti nykyistä suurempaa täsmällisyyttä ja että prosessinjohtoa kehitettäisiin muutoinkin nykyistä aktiivisemmaksi".

16. Toimikunta on eräissä edellä mainituissa kohdissa oikeassa, mutta eräissä taas selvästi väärässä ajatuksineen.

17. Mistähän toimikunta on saanut päähänsä, että hovioikeuksissa olisi nykyisin kysymys "näyttökysymyksiin keskittyvästä muutoksenhausta." Tämä ei nimittäin paikkaansa, sillä käräjäoikeuden tuomiosta saa ja käytännössä usein myös valitetaan myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamiskysymysten osalta.

18. Toisin kuin toimikunta kaavailee, muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi, Herra paratkoon, missään nimessä enää rajoittaa tai tehdä nykyistä vaikeammaksi. Tätä on nimittäin tapahtunut tähän mennessä vuosien saatossa jo monen monituista kertaa. Toimikunta on varmaan tiennyt, vaikkei tästä mietinnössä mitään lausutakaan, että juuri tämän vuoden alussa, siis 1.1.2011, tuli voimaan laaja hovioikeusmenettelyä koskeva uudistus, jossa nimenomaan rajoitettiin tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta hovioikeuteen ottamalla käyttöön valituslupajärjestelmä, joka sai, tämän kirjoittajan varoituksista huolimatta, vielä (muiden epäkohtien lisäksi) karmaisevan pitkän nimikkeen "jatkokäsittelylupa(järjestelmä)".

19. Minusta on kyllä peräti outoa, että kun sanottu uudistus ei ole ehtinyt olla vielä voimassa kuin kolme kuukautta, niin nyt jälleen kerran marssii esiin poppoo, olkoonkin eläkeläistuomarin johtamana, joka vaatii edelleen ja yhä vain hovioikeuteen tehtävän muutoksenhaun supistamista tai rajoittamista entisestään. Tämä on minusta suoraan sanoen käsittämätöntä - en toki aio repiä tämän takia pelihousujani á la Kemppinen - ja osoittaa vain, miten yksinomaan oikeusministeriössä ja/tai korkeimmassa oikeudessa toimineet juristit voivat olla täydellisen vieraantuneita elävästä elämästä ja lainkäytön todellisista ongelmista, jotka ilmenevät käräjäoikeuksissa, joissa lainkäytön painopiste edelleen vahvasti on.

20. Oikeusturvan takia muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi enää miltään osin rajoittaa, sillä sitä on tähän mennessä ja viimeksi siis vasta tämän vuoden alussa voimaan tulleella lainsäädännöllä ajoitettu aivan tarpeeksi.

21. On jälleen - varmaan kohta jo kolmannenkymmenennen kerran - tuotava esiin se tosiasia, että Suomen hovioikeuksissa ei toimiteta yhtään turhaa tai tarpeetonta suullista käsittelyä eli pääkäsittelyä, kuten tämä Leif Sevónin johtama toimikunta antaa noin vain ja ilman minkäänlaisia perusteita ymmärtää. Suomessa hovioikeudet ovat ennen tätä vuotta toimittaneet pääkäsittelyn vain 35 prosentissa asioista, mutta tämän vuoden alussa tuli voimaan uudistus, joka johtaa pääkäsittelyjen määrän niin tuntuvaan supistamiseen, että pääkäsittelyjä tullaan jatkossa toimittamaan jatkossa luultavasti vain noin 20 prosentissa kaikista asioista. Tästä huolimatta toimikunnalla on otsaa vaatia pääkäsittelyjen määrän vähentämistä vielä tästäkin. Tämä ilmentää joko totaalista tietämättömyyttä laista ja käytännöstä tai sitten vain härskiä ja asianosaisten oikeutetuista oikeusturvaongelmista mitään piittaamatonta halua rajoittaa muutoksenhakua yksinomaan hovioikeuksien työn keventämistarkoituksessa, siis mukavuussyistä.

22. Todettakoon samalla jälleen kerran, että Ruotsissa hovioikeudet toimittavat pääkäsittelyn noin 65-70 prosentissa tapauksissa eli 2-3 useammin kuin suomalaiset hovioikeudet. Katso lähemmin blogia 188/16.11.2009. Näin tapahtuu, vaikka Ruotsissa, kuten edellä totesin, ei ole sen enempää hovioikeustuomareita kuin Suomessakaan ja vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät puota enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Katso tästä lähemmin blogia 189/17.11.2009.

23. Missä siis on vika, jos ja kun Suomen hovioikeudet eivät pysty parempaan? Minä en keksi muuta selitystä kuin että merkittäviä eroja näiden kahden maan välillä täytyy olla a) tuomareiden ahkeruudessa ja työtehossa, b) ammattietiikassa, c) ammattitaidossa tai/ja d) hovioikeuksien johtamisessa päällikkötuomaritasolla. Ovatko suomalaisten hovioikeuksien tuomarit ja presidentit tosiaan niin laiskoja, nynnyjä ja osaamattomia, etteivät he pysty parempaan? Vaikea tätä on uskoa, mutta en nyt keksi muutakaan selitystä asiantilaan. Voi olla, että muitakin syitä löytyy, mutta se on sanottava suoraan, että mainittu selitys ja vika ei löydy ainakaan a) lainsäädännöstä tai b) siitä, että Suomessa "jouduttaisiin" toimittamaan tarpeettomia pääkäsittelyjä.

24. Toimikunta on väärässä myös ehdottaessaan pohdittavaksi uudistusta, jonka mukaan muutoksenhakua rajoitettaisiin pelkästään oikeuskysymyksiin eli muutoksenhaku näyttökysymyksiin evättäisiin kokonaan tai sitä rajoitettaisiin tuntuvasti. Tällaista ehdotusta tai esitystä ihmisten oikeusturvasta todella huolta kantava toimikunta tai vastaava poppoo ei minusta voi kerta kaikkiaan tehdä. Sellaisen ehdotuksen voi tehdä vain porukka, joka on, kuten edellä sanoin, vieraantunut todellisesta oikeuselämästä ja tuomioistuinmenettelyn todellista ongelmista.

25. No niin, ehkäpä tätä Sevónin toimikuntaa on nyt jo riittävästi kritisoitu ja se on saanut ansionsa mukaan! Mennäänpä sitten asiaan, josta voidaan vastapainoksi antaa toimikunnalle myös hieman positiivista palautetta.

26. Toimikunta on minusta aivan oikeassa todetessaan, että meidän pitäisi pohtia sellaista - tietenkin taas kerran Ruotsin mallin mukaista - uudistusta, jossa

"hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia".

27. Tällaista uudistusta olen itse ollut kannattamassa, mutta sellaisesta meillä on "virallisissa piireissä" haluttu tyystin vaieta. Viittaan siihen, mitä olen blogissani 188/16.11.2009 tältä osin esittänyt. Ruotsissa sanottu uudistus, kutsuttakoon sitä nyt vaikka "videotodisteluksi" tai "videopääkäsittelyksi hovioikeudessa", tuli voimaan marraskuun alussa 2008. Uudistusta koskeva laki vahvistettiin jo 2-3 vuotta aiemmin, jolloin käytännössä jäi todella hyvää aikaa varustaa käräjäoikeudet videokameroilla yms. laitteilla ja kouluttaa ja totuttaa tuomarit käyttämään uusia menetelmiä.

26. Kun nyt tämän vuoden alussa meillä Suomessa voimaan tullutta hovioikeusuudistusta vuosina 2007-2008 valmisteltiin, oli uudistusta pohtineen, oikeusneuvos Kari Kitusen johtaman toimikunnan tiedossa erittäin hyvin se, millainen Ruotsin laki hovioikeusmenettelyn ja sanotun videotodistelun osalta tulisi olemaan. Toimikunta olisi siten voinut ja minusta sen myös olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kantaa Ruotsin uudistukseen ja pohtia, olisiko vastaavanlainen uudistus tarpeellinen myös Suomessa. Mutta mitä teki oikeusneuvos Kitusen johtama toimikunta. Se mainitsi kyllä ohimennen perusteluissaan Ruotsin "mallista", mutta Suomea koskevassa yleisperusteluissaan samoin kuin yksityiskohtaisissa perusteluissaan työryhmä vaikeni kokonaan sanotusta mallista ja sen mahdollisesta käyttöön ottamisesta meillä.

27. Tämä oli minusta suorastaan pöyristyttävää ja sanalla sanoen edesvastuutonta menettelyä. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla sorvatussa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) sivuutettiin niin ikään kokonaan sanottu Ruotsin malli varteenotettavana vaihtoehtona; hallituksen esityksen perusteluista jätettiin pois myös se lyhyt maininta Ruotsin mallista, joka oli sentään mukana vielä Kitusen toimikunnan mietinnössä. Kun näin meneteltiin, ei hallituksella ja eduskunnalla ollut mitään tietoa ja mahdollisuutta pohtia kyseistä Ruotsin mallia vaihtoehtona hallituksen esityksessä ehdotetulle sääntelylle. Tämä sääntely, jonka eduskunta sitten mukisematta myös hyväksyi, tähtää yksinkertaisesti siihen, että hovioikeuksien pääkäsittelyä rajoitetaan säännöksillä, jotka antavat hovioikeudelle lähes vapaan vallan evätä pääkäsittelyn toimittaminen aina, jos se niin vain haluaa. Muutoksenhakijan oikeusturvaa tässä ei ole kyllä tippaakaan ajateltu.

28. On syytä huomata, että Ruotsissa ei haluttu suinkaan rajoittaa tai vähentää hovioikeuksien pääkäsittelyjä, sillä alioikeudessa vastaanotetun ja videoidun henkilötodistelun vastaanotto hovioikeudessa tapahtuu aina nimenomaan pääkäsittelyssä, jossa asianosaiset tai ainakin heidän asianajajansa ovat saapuvilla. Käräjäoikeudessa videoituja todistajan kertomuksia ei siis katsella esittelijän ja parin hovioikeustuomarin toimesta jossakin hovioikeuden takahuoneen nahkasohvalla mukavasti istuskellen, vaan videotallenteet otetaan vastaan normaalissa pääkäsittelyssä. - Tähän nähden Leif Sevónin toimikunnan toteamus, että mainitulla videotodistelulla voitaisiin vähentää hovioikeuden pääkäsittelyjen määrää, osoittaa minusta lähinnä asiantuntemuksen puutetta. Pääkäsittelyjen määrää ei vähennetä, vaan niitä voidaan päin vastoin lisätä. Sen sijaan pääkäsittelyjä voidaan em. keinon avulla tuntuvasti keventää ja nopeuttaa, kun todistajia, asiantuntijoita ja asianosaisia ei tarvitse aina kuulla uudelleen hovioieudessa.

29. Vasta nyt siis, kun tämä edellä mainittu hovioikeusmenettelyn uudistus on tullut meillä vuoden alusta voimaan, toinen oikeusministeriön toimikunta toteaa mietinnössään, että niin, tuo Ruotsin mallihan olisikin varteenotettava vaihtoehto. Juuri aiempi toimikunta, jota myös johti KKO:n jäsen, oli sen sijaan tyystin vaiennut Ruotsin mallista. Tämä on taas yksi selkeä esimerkki siitä, miten huonosti oikeusministeriön toteuttama ja oikeusministerin johtama lainvalmistelu on meillä koordinoitu ja toteutettu. Kun Ruotsin malli kaikesta vaientamisyrityksistä putkahti eduskunnassa vuoden 2010 alussa lakiesitystä HE 105/2009 vp käsiteltäessä esille (mm. Jacob Södermanin lakialoitteen muodossa), oikeusministeri Tuija Brax kiirehti tuttuun tapaansa selittämään, että tuo uudistus olisi ollut teknisten laitteiston hankkimisen takia niin kallis, ettei sitä olisi kuitenkaan mahdollisuutta toteuttaa. Nyt kuitenkin Sevónin toimikunta toteaa, että kyseinen uudistus olisi mahdollista toteuttaa "varsin kohtuullisin kustannuksin." Mikä osapuoli mahtaa olla oikeassa?

30. Hohhoijaa, tällaista tämä on, tämä suomalainen lainvalmistelu ja -säädäntö! Kaikkien muistissa vielä on se hirmuinen hoppu ja suorataan silmitön kiire, jolla ministeri Brax toi viime marraskuussa eduskuntaan pahimman mahdollisen loppuruuhkan sekaan tämän vaalikauden ylivoimaisesti laajimman lakipaketin, joka koski esitutkinnan ja pakkokeinojen uudistamista. Se runnottiin läpi niin kiireesti, ettei lakien sisällöstä vastaava valiokunta eli lakivaliokunta ehtinyt puheenjohtajansa Janina Anderssonin (vihr) kertoman mukaan edes tehdä esitykselle muuta kuin poimia mietintöönsä ne huomautukset ja korjaukset, joita perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan tehnyt.

31. Mutta palataanpa lopuksi itse asiaan. On olemassa keino tai "väline", jolla nykyistä tuomioistuinverkostoa tai -organisaatiota voitaisiin kehittää ja uudistaa selvästi suurempia hallinnollisia säästöjä tuottavalla tavalla kuin mitä Sevónin toimikunta nyt ehdottaa. Mikä se on? Se on hallinto-oikeuksien integroiminen ja yhdistäminen yleisiin tuomioistuimiin. Ei kuitenkaan hovioikeuksien, vaan käräjäoikeuksien kanssa. Se olisi todellinen uudistus nyt ehdotettuun uudistukseen verrattuna. Suomen kokoisessa maassa on tarpeettoman kallista ylläpitää kaksikertaista tuomioistuinorganisaatiota, joista osa tuomioistuimista käsittelee riita- ja rikosasioita ja toinen osa taas hallintoasioita. Kuten Sevónin mietinnöstäkin ilmenee, yhdistetty tuomioistuinorganisaation malli on käytössä muun muassa Norjassa ja Tanskassa.

Siihen, miten tämä hallinto-oikeuksien integrointi yleisiin tuomioistuimiin tarkemmin tapahtuisi, palaan hieman tuonnempana.