833. Kouvolan hovioikeus 1978-2014

1. Huomenna 1.4. toteutuu kauan odotettu hovi- ja hallinto-oikeusverkoston uudistus. Hovioikeuksien määrä vähenee yhdellä kun Kouvolan hovioikeus ja Kuopiossa sijaitseva Itä-Suomen hovioikeus yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, jonka sijaintipaikka on Kuopio. Hallinto-oikeuksien määrä vähenee kahdella, sillä Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet yhdistyvät uudeksi Itä-Suomen hallinto-oikeudeksi sijaintipaikkanaan Kuopio. Rovaniemen hallinto-oikeus yhdistyy puolestaan Oulun hallinto-oikeuteen, jonka nimeksi tulee Pohjois-Suomen hallinto-oikeus.

2. Uudistusten virallisena tavoitteena on vahvistaa tuomioistuinverkostoa niin, että oikeusturva voidaan taata muuttuvissa yhteiskunnallisissa oloissa. Nykyinen hovioikeusverkosto on peräisin 1970-luvun lopulta, jolloin hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä oli lähes kaksi kertaa nykyistä suurempi. Nykyinen hallinto-oikeusverkosto taas on muodostunut vasta runsaat kymmenen vuotta sitten. 

3. Kaikki kuitenkin tietävät, että ko. uudistusten todellisena ja ensi sijaisena tarkoituksena on leikata tuomioistuinten ylläpidosta valtiolle aiheutuvia menoja. Uudistusta on myös vastustettu eikä vähiten Kymenlaaksossa ja Kouvolan hovioikeudessa. 

4. Itse olen ollut alusta pitäen - jo ennen Kouvolan (1978) ja Rovaniemen (1979) hovioikeuksien perustamista - sillä kannalla, ettei Suomen olisi suinkaan tarvitta kuutta hovioikeutta, vaan meille olisi riittänyt edelleen neljä hovioikeutta, jotka sijaitsevat Turussa, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Katso tarkemmin artikkeliani "Oikeudenkäynnin uudistamisesta", Lakimies 1976. Suomessa olisi joka tapauksessa tultu toimeen ainakin viidellä hovioikeudella, eli Rovaniemen hovioikeuden perustaminen olisi siis riittänyt. 

5. Kun valtiontalouden tila oli 1970-luvun loppupuolella, toisin kuin nykyisin, hyvä, hallitus päätti perustaa kertarysäyksellä Suomeen kaksi uutta hovioikeutta. Suomessa on siis lähes 40 vuoden ajan toiminut yhtä monta hovioikeutta kuin Ruotsissa, joka on Suomea isompi maa ja jonka asukasluku on kaksikertainen Suomeen verrattuna.

6. Nyt siis vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus lakkaa toimimasta. Tämä on järkevä toimenpide, koska hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrä on todella laskenut merkittävästi. Muutoksenhakuoikeutta on rajoitettu kolmisen vuotta sitten käyttöön otetun jatkokäsittelylupajärjestelmän myötä. Sen käyttöalaa ollaan jo nyt innolla laajentamassa eli valitusten laajamittainen ja varsinainen tutkinen hovioikeuksissa tulee edelleen supistumaan. Tämä ei tietenkään lisäisi oikeusturvaa, vaan päin vastoin kaventaisi sitä.Tätä selvää asiaa ei kuitenkaan oikeusministeriössä ja tuomioistuinlaitoksen huipulla haluta ymmärtää tai myöntää, vaan siellä ajetaan sitkeästi valitusoikeuden ja asioiden tutkimisen rajoittamista. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on vaatinut myös hovioikeuksien lukumäärän supistamista kolmeen tai enintään neljään.

7. Kouvolaan jää kahden vuoden ajaksi Itä-Suomen hovioikeuden pysyvä istuntopaikka. Asioiden käsittely hovioikeuksissa on toki, toisin kuin lähes kakkien muiden maiden toisen asteen tuomioistuimissa, selvän ja vieläpä lakiin otetun säännöksen mukaan kirjallista asiakirjaprosessia. Suullisia käsittelyjä eli pääkäsittelyjä hovioikeus toimittaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja useimmiten ns. "pitkin hampain". Hallinto-oikeuksilla puolestaan on pysyvät istuntopaikat myös Kouvolassa ja Rovaniemellä suullisten käsittelyjen järjestämiseksi. Hallinto-oikeudet toimittavat pääkäsittelyjä vielä paljon harvemmin kuin hovioikeudet.

8. Pysyvillä istuntopaikoilla ei ole tuomioistuinten kansliaa eikä henkilökuntaa, vaan tuomioistuimet järjestävät niissä tarvittaessa pääkäsittelyjä ja suullisia käsittelyjä. Tästä poiketen Itä-Suomen hovioikeudella on siirtymäkautena - enintään vuoden 2016 loppuun - Kouvolassa noin 30 henkilöä "varalla" siellä järjestettävien pääkäsittelyjen hoitamiseksi.

9. Hovioikeuksien asiamääriä tasataan myös tuomiopiirimuutoksilla. Huhtikuun alusta Kainuun käräjäoikeus siirtyy Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuden tuomiopiiriin. Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirtyy Kouvolan (entisestä) hovioikeuspiiristä Helsingin hovioikeuden tuomiopiiriin.

10. Kouvolan hovioikeus on minusta ollut hieman näkymätön ja ikään kuin hissukseen toimiva tuomioistuin. Sen ensimmäinen presidenttinä oli oikeusneuvoksen virasta tehtävään nimitetty Heimo Lampi. Hän oli kunnostautunut jatkosodassa hävittäjälentäjänä saavuttaen 14 ilmavoittoa. Mainittakoon, että ennätys ei-saksalaisena taistelulentäjänä on lentomestari Ilmari Juutilaisella, joka pudotti jatkosodan aikana 94 vihollisen konetta. Hyvänä kakkosena seurasi Hasse Wind, jolle kertyi sodassa 75 varmistettua ilmavoittoa. Ilmari Juutilainen, joka on "Marokon kauhuna" tunnetun ja myös sodissa kunnostautuneen Aarne Juutilaisen nuorempi veli, ja Hans Wind ovat kumpikin kaksinkertaisia Mannerheim-ristin ritareita. Näitä ristejä myönnettiin jatkosodan aikana neljä kappaletta.

11. Heimo Lampi vaikutti KKO:ssa esittelijästä vakavalta ja totiselta tuomarilta. Hän oli kotoisin Kuopiosta, jossa oli toiminut Itä-Suomen hovioikeuden esittelijänä ja neuvoksena. Samasta hovioikeudesta olivat lähtöisin myös oikeusneuvoksina sittemmin olleet Paavo Salervo ja Veikko M. Hämäläinen, joista viimeksi mainittu nimitettiin Heimo Lammen jälkeen Kouvolan hovioikeuden toiseksi presidentiksi. Hämäläisen jälkeen hovioikeuden presidentiksi tuli oikeusvos Jussi Kivinen ja sen jälkeen vuonna 2005 Pertti Nieminen, joka jatkaa nyt uuden Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä. Jussi Kivinen toimi aiemmin  toistakymmentä vuotta maaoikeustuomarina. Erään Ikaalisissa käydyn maaoikeusprosessin yhteydessä olin 90-luvun alkupuolella valittajan avustajana mukana kahlailemassa pitkävartisissa kumisaappaissa pitkin Kyrösjärven rantoja Jussi Kivisen johtamassa katselmustilaisuudessa. Kohta tämän prosessin jälkeen Kivisestä sitten leivottiinkin KKO:n jäsen.

12. Nähtäväksi jää, miten hovi- ja hallinto-oikeusverkosten uudistaminen tulee jatkossa etenemään. Olen itse ehdottanut, myös tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni lausumassa vuonna 2003 (KM 2003:3), hallinto-oikeuksien yhdistämistä yleisiin tuomioistuimiiin. En kuitenkaan niin, että hallinto-oikeudet yhdistettäisiin suoraan hovioikeuksiin - kuten esim. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on nyt pari vuotta ehdottanut - vaan niiden hallinnollista yhdistämistä muutamaan suureen käräjäoikeuteen. Hallintoprosessi säilyisi omana prosessilajinaan, mutta sitä tulisi kehittää voimakkaasti siviiliprosessin suuntaan. OM:ssä ja KHO:ssa laaditut tähänastiset suunnitelmat hallintoprosessin uudistamiseksi ovat minusta lähinnä näpertelyä. Näissä suunnitelmissa ei hallintoprosessiin edelleenkään esitetä esimerkiksi väittämistaakkaa, suullisten käsittelyjen lisäämistä, tuomarin materiaalisen prosessinjohdon aktivointia tai prosessin muodostamista kaksiasianosaissuhteen pohjalle. Käräjäoikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä valitettaisiin ensin hovioikeuteen, hovioikeuksista kaksi voisi toimia ko. asioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena. Hovioikeuden hallintoasiassa antamasta päätöksestä voitaisiin valitettaa valituslupajärjestelmän kautta KHO:een. 

13. Oikeusministeriö on luultavasti ministeri Anna-Maja Henriksson ideasta pannut pystyyn suppean työryhmän, jonka tehtävänä on mietiskellä KKO:n ja KHO:n mahdolliseen yhdistymiseen liittyviä kysymyksiä. Tämä on minusta turhaa työtä, sillä jokainen ajattelemaan kykenevä lakimies ymmärtää, ettei tuomioistuimien integrointia voida aloittaa "huipulta", vaan työ on aloitettava alhaalta eli ensimmäisestä asteesta. Aluksi hallinto-oikeudet on integroitava käräjäoikeuksiin ja järjestettävä samalla väliasteen muutoksenhaku hovioikeuteen. Vasta tämän jälkeen voidaan ryhtyä varovaisesti arvioimaan, olisiko myös ylimmät tuomioistuimet eli KKO ja KHO yhdistettävä keskenään. Vm. uudistus voinee toteutua joskus 20-30 vuoden kuluttua.

635. KHO 2012:75; psykiatrinen pakkohoito. Paljastiko oikeuden tiedottaja vahingossa päätöksen todelliset syyt?

KHO:n talo, pimeältä näyttää

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi viime heinäkuussa antamassaan langettavassa tuomiossaan, että Suomessa vallitseva käytäntö ei anna potilaalle riittävää turvaa mielivaltaa vastaan, kun on kysymys potilaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämisestä eli pakkohoitopäätöksestä; EIT:n tuomio tapauksessa X v. Suomi 3.7.2012.

2. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Suomi oli loukannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) henkilökohtaista vapautta koskevan 5 artiklan 1 kappaleen määräyksiä. Ratkaisu koski tapausta, jossa naislääkäri oli vuosina 2005 ja 2006 määrätty pakkohoitoon ja -lääkitykseen.

3. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perustelujen mukaan Suomen laki ei suojannut valittajaa mielivallalta, koska kyseinen nainen ei voinut hoidon jatkamisesta päätettäessä vedota hoitavan sairaalan ulkopuolisen lääkärin lausuntoon. Lääketieteellisen arvion ja pakkohoidon jatkamisesta oli valittajan tapauksessa päättänyt kaksi lääkäriä samasta mielisairaalasta, jossa potilasta pidettiin, eikä potilaalla ollut mahdollisuutta vedota edukseen toiseen, riippumattomaan psykiatriseen mielipiteeseen. EIT viittasi myös kidutuksen vastaisen komitean aikaisemmin antamaan Suomea koskevaan suositukseen, jota tapauksessa ei ollut noudatettu.  EIT:n mukaan  mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvaltaiset hoidon edellytykset edelleen olemassa. EIT määräsi Suomen valtion korvaamaan naiselle 10 000 euroa aineettomasta vahingosta ja 8 000 euroa kaikista oikeudenkäyntiä koskevista kuluista.

4. EIT:n ratkaisusta laadittu suomenkielinen finlex-seloste löytyy tästä. EIT:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy puolestaan tästä. Asia ratkaistiin tuomioistuimen 7-jäsenisessä jaostossa, jonka puheenjohtajana toimi EIT:n presidentti Nicolas Bratza. Kokoonpanon suomalaisena tuomarina oli ad hoc-tuomari Matti Mikkola, joka on työoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Ratkaisu oli yksimielinen.

5. Kyseinen X:ää koskevaa tapaus ratkaistiin aikoinaan Suomessa KHO:tta myöten, jonne X valitti  kaksi eri kertaa. Ensimmäisellä kerralla KHO toimitti asiassa suullisen käsittelyn ja ratkaisi asian 13.10.2006 antamallaan päätöksellä hyläten X:n valituksen. Toisen kerran KHO hylkäsi X:n valituksen huhtikuussa 2006 antamallaan päätöksellä. Kumpaakaan mainitusta päätöksestä ei jostakin syystä löydy KHO:n vuosikirjasta tai KHO:n kotisivuilla selostettujen ratkaisujen joukosta. KHO:n päätöksistä huolimatta  EIT siis linjasi, että  X oli joutunut edellä mainitulla perusteella mielivaltaisen kohtelun uhriksi ja että laillisuusperiaatetta (rule of law) oli rikottu.

6. Mielenterveysasioissa valitetaan usein KHO:een asti. Toissa päivänä eli 13.9. KHO on antanut toistaiseksi viimeisimmän ennakkopäätöksen pakkohoidon edellytyksistä (KHO 2012:75). Mainitussa tapauksessa Kymenlaakson psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön (Y) hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tarkkailulausunnon oli antanut saman sairaalan toinen lääkäri ja vieläpä samana päivänäkin. Kouvolan hallinto-oikeus hylkäsi Y:n asiassa tekemän valituksen.

7. Y valitti edelleen KHO:een. KHO hylkäsi valituksen katsoen, että päätös oli tehty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja siinä säädetyssä järjestyksessä. Asia ratkaistiin täysistunnossa, johon osallistuivat presidentti Pekka Vihervuori ja (peräti) 20 jäsentä (joukossa muutama ylimääräinen hallintoneuvos). KHO ei siis noudattanut EIT:n X:n tapauksessa  3.7.2012 omaksumaa kantaa, vaan katsoi, ettei ulkopuolista lääkärin lausuntoa tarvita pakkohoidon jatkamispäätöksen tekemiseen.

8. Kysymyksessä on ensimmäinen kerta, kun yli suomalainen oikeusaste on ollut tietoisesti eri kannalla kuin ihmisoikeustuomioistuin. Tässä oikeuden päätöksestä antama tiedote ja koko päätös KHO 2012:75.

9. KHO:n täysistunnon kokoonpanoon kuului ainakin 9 oikeustieteen tohtoria ja mukana oli mm. entinen pitkäaikainen ihmisoikeustuomari (Pellonpää) ja entinen apulaisoikeusasiamies (Lindstedt). Mutta menikö päätös sittenkään oikein? Pelkään pahoin, ettei mennyt, minusta ainakin vastakkaisen kannan tueksi on esitettävissä painavampia perusteita. Vanhan sanonnan mukaan "joukossa tyhmyys tiivistyy". Tämä KHO:n "hurja joukko" ei varmasti ole tyhmä, mutta voitaisiin ehkä väittää, että näinkin suuressa joukossa myös "härskiys tiivistyy"; viittaan tältä osin jäljempänä kohdissa 21-24 esitettyyn. Kysymys voi kenties olla myös jonkinlaisesta hieman vainoharhaisesta joukkopsykoosista, jonka vallassa KHO:n neuvokset ovat kiirehtineet taittamaan peistä ja puolustamaan Suomen mainetta "laillisuuden etuvartiomaana".

10. KHO:n päätöksen perustelut ovat pitkät, mutta hieman merkilliset. Palaan vielä yksityiskohtien osalta myöhemmin perusteluihin tarkemmin, mutta tässä ikään kuin alkupaloiksi muutama havainto niistä.

11. Yleensä KHO:n päätösten perusteluissa selostetaan valittajan näkemyksiä ja perusteita hyvin laajasti, usein jopa sivukaupalla, jolloin lukija jo hieman tuskastuu ja alkaa kurkkia, että mistähän ne KHO:n omat perustelut oikein alkavat. Tässä Y:n tapauksessa on sitä vastoin menetelty toisin, sillä KHO:n päätöksessä ei kerrota oikeastaan yhtään mitään valituksen perusteista. Tämä johtuu osaksi asian luonteesta, mutta olettaisin, ettei kyse ole ollut sentään minkään "seinähullun" tekemästä valituksesta, ja ilmeisesti häntä on edustanut KHO:ssa asiamies.

12. Todennenäköisesti Y ei ole itse juurikaan puuttunut siihen, että EIT:n ratkaisun edellyttämällä tavalla myös hänen tapauksessaan olisi pitänyt kuulla ulkopuolista psykiatria, en tiedä. Mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että KHO on puheena olevassa tapauksessa käynyt niin sanotusti "taistoon" EIT:n tuomiossa X v. Suomi omaksumia näkemyksiä ja linjauksia vastaan. Tämä ilmenee perustelujen kohdasta 5.2., jossa KHO luettelee hyvin tarkoin, mitä EIT ei tapauksessa X  lausunut tai ottanut huomioon. Kirjoitustapa on aika kummallinen, kun KHO kirjoittaa kohta kohdalta tyyliin "ei ilmene----kiinnitetyn huomiota" siihen ja siihen tai " ei sitä vastoin ole tuotu esiin" sitä ja sitä. Kyse on mahdollisesti siitä, että kun valtio eli UM on antanut aikanaan EIT:lle vastineen X:n valituksen johdosta, tässä vastineessa ei ole KHO:n mielestä osattu tuoda esiin sitä, miten "hieno" järjestelmä meillä Suomessa mielenterveysasioissa oikeastaan on.

13. Johtopäätöksenään KHO toteaa, että vaikka Y:n tapauksessa ei ole täytetty EIT:n X:n tapauksessa asettamia ehtoja sairaalan ulkopuolisen lääkärin antamasta lausunnosta, sanottua lausuntoa ei KHO:n mukaan tarvita, kun otetaan huomioon, että meikäläinen mielenterveyslain järjestelmä antaa kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle tehokkaat oikeussuojakeinot ja antaa asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. KHO viittaa jopa EIT:n liettualaisessa tapauksessa antamaan ratkaisuun Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ja näyttää siis katsovan, että jos kerran Liettuassa ei vaadita ulkopuolisen lääkärin lausuntoa, niin ei sitä tarvitse edellyttää Suomessakaan!

14. KHO näyttäisi perustelevan ratkaisuaan yksinomaan rakenteellisilla tai järjestelmää koskevilla syillä, jolloin kyseisen konkreettinen tapaus ja sen tosiseikasto näyttäisi jäävän tyystin syrjään. KHO lähtee siitä, että jos vain järjestelmä on teoriassa tai periaatteessa kunnossa, niin silloin myös ko. konkreettinen asia on sillä selvä: tällöin täytyy myös Y:n tapauksen olla oikeusturvan suhteen  kunnossa! Mutta asia ei voine olla aivan näin yksinkertainen.

15. Reaaliset argumentit ovat jääneet KHO:n päätöksen perusteluissa syrjään, eikä perusteluissa ole vaivauduttu näköjään pohtimaan lainkaan esimerkiksi sitä, minkä vuoksi olisi EIT:n toteamin tavoin tärkeää, että päätöksen pakkohoidosta tekevä lääkäri hankkisi ulkopuolisen lääkärin lausunnon tai varaisi potilaalle tähän ainakin tilaisuuden. On ymmärrettävää, että mielivallan vaara on tarjolla, jos pakkohoidon jatkamista koskevan päätöksen tekee sairaalan lääkäri, joka perustaa ratkaisunsa saman sairaalan toisen ja yleensä alaisuudessaan toimivan nuoremman lääkärin lausuntoon ja esitykseen. Tätä puolta asiassa KHO ei ole kuitenkaan vaivautunut pohtimaan. Vaikka päätöksen jälkikäteiset oikeusturvan takeet olisivat laissa eli siis teoriassa miten näyttävät ja vahvat tahansa, on pakkohoitoa koskevan päätöksen muuttuminen käytännössä usein jokseenkin harvinaista.

16. KHO antoi siis itse asiassa piu paut EIT:n vain paria kuukautta aiemmin samanlaisessa tapauksessa antamalle tuomiolle viitaten siihen, että kyseessä oli "vain" jaostoratkaisu. KHO päätti tyrmätä EIT:n kannan, ryhtyi kiivaaseen taistoon ja marssitti sotatantereelle raskaan tykistönsä eli täysistunnon 21 tuomarin joukkion päättämään toisin. Saa nähdä, mikä mahtaa olla EIT:n mahdollinen vastareaktio, jos Y valittaa asiassa Strasbourgiin. EIT:n ei kaiketi auta muu kuin viedä myös puolestaan asia täysistuntoa vastaavan elimen eli suuren jaoston ratkaistavaksi.

17. EIT:n tuomio X:n tapauksessa on huomattu hallinto-oikeuksissa, sillä Kuopion hallinto-oikeus teki 21.8.2012 ratkaisun, joka noudattaa EIT:n oikeusohjetta. Tuomioon X v. Suomi viitaten hallinto-oikeus kumosi sille tehdyn valituksen johdosta alaikäisen henkilön tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen. Hallinto-oikeus perusti ratkaisunsa siihen, että hoidon jatkamisesta päätettäessä ei ollut käytetty hoitoa antaneesta sairaalasta riippumatonta ulkopuolisen lääkärin mielipidettä. Kuopion hallinto-oikeuden päätös löytyy tästä.

18. KHO:n perusteluissaan esille vyöryttämä "lainkohtien saaristo", jolla se on pyrkinyt osoittamaan, että suomalainen mielenterveysjärjestelmä turvaisi kokonaisuus huomioon ottaen hoitoon määrätylle riittävän tehokkaat oikeussuojakeinot sanotunlaisessa tapauksessa, ei edellä mainituista syistä ole minusta vakuuttava. Pykäliä on kyllä eri laeissa rutosti, mutta käytännössä ei ole takeita siitä, että asiat menisivät aina pykälien mukaisesti; päinvastaista näyttöä sen sijaan on paljon.

19. Mutta ovatko KHO:n päätöksenperustelut itse asiassa vain eräänlaisia fasadi- tai näennäisperusteluja, eli ovatko todelliset syyt kuitenkin muualla? Lienee niin, että jos EIT:n linjausta alettaisiin meillä käytännössä noudattaa, Suomen pitäisi muuttaa eräissä kohdin kenties radikaalisti mielenterveysjärjestelmää ja sen oikeussuojatakeita. Tämä maksaisi eli muutos tulisi valtiolle ja kunnille kenties kalliiksi.

20. KHO:n tiedottajana toimiva viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen taisi paljastaa päätöksen todellisen syyn Yle Uutisille 13.9. antamassaan lausunnossa. Yle Uutisten mukaan Arolainen nimittäin sanoi, että ko. asiaa pidettiin erittäin tärkeänä - siksi se siis ratkaistiin 21 tuomarin toimesta KHO:n täysistunnossa - koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. "Jos ratkaisu olisi ollut toinen, pakkohoitoon määräämisen tavat olisi jouduttu miettimään kokonaan uusiksi", sanoi viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen sanatarkasti Yle Uutisille; http://yle.fi/uutiset/kho_eri_mielta_psykiatrisesta_pakkohoidosta_kuin_eit/6292972

21. Mutta eikö pakkohoitoon määräämistapojen muuttaminen EIT:n edellyttämällä tavalla olisi ollut hoitoon määrättävien oikeusturvan kannalta todella tärkeää ja ensisijainen pointti myös ko. yksittäisessä tapauksessa? Olisi varmasti ollut, tästä ei ole epäilystäkään. Mutta miksi tällaista päätöstä ei sitten haluttu tehdä? Aivan ilmeisesti siksi, että sellainen päätös olisi ollut valtiovallan eli Suomen hallituksen kannalta epäedullinen ja johtanut kenties huomattaviin lisäpanostuksiin ja kustannusten kasvuun.

22. Jos tämä on päätöksen todellinen syy, niin silloin KHO ei ole kertonut päätöksensä kaikkia ja kenties kaikkein ratkaisevimpia ja todellisia syitä ja perusteita. Se on itse asiassa pitänyt ratkaisussaan silmällä ennen muuta maan hallituksen ja viranomaisten intressiä ja ohittanut näin tehdessään pakkohoitoon määrättävien ihmisten oikeusturvan tarpeet. KHO on toiminut ylimpänä tuomioistuimena ikään kuin vain jonkinlaisena hallinnon ja hallintoviranomaisten jatkeena. Jokainen ymmärtänee, että tämä olisi oikeusvaltioksi itseään kutsuvassa maassa ja yhteiskunnassa kauhistuttava asia.

23. Voimmeko enää luottaa KHO:een maan hallituksesta ja hallintoviranomaisista riippumattomana ja puolueettomana tuomioistuimena? Kysymys on nyt tästä.

24. On todettu, että tapaus  X v. Suomi (EIT 3.7.-12) ei ole vielä lopullinen, sillä Suomen hallituksella on lokakuulle asti aikaa pyytää asian siirtämistä EIT:n suuren jaoston ratkaistavaksi. Väitetään, että nyt annettu KHO:n plenum-ratkaisu olisi jopa "tilaustyö" X-tapauksen saamiseksi jatkokäsittelyyn suuressa jaostossa, eli Suomen hallitus voisi nojautua suuressa jaostossa KHO:n plenum-päätökseen. Minusta tämä ei tee kyllä asiaa ollenkaan siedettävämmäksi, päin vastoin.

25. Oikeusvaltiossa  riippumaton ja puolueeton tuomioistuin ei ota vastaan ohjeita tai pyyntöjä hallitusvallalta eikä tee tilaukseen perustuvia "palveluksia" maan hallitukselle! Ylin tuomioistuin ei saa olla viranomaisten, ministeriöiden ja maan hallituksen juoksupoika.

26. PS. - Helsingin Sanomat kirjoittaa KHO:n ratkaisusta pääkirjoituksessaan tänään 15.9. otsikolla "KHO näytti EIT:lle kaapin paikan". Pääkirjoituksen sisältö vastaa kirjoituksen otsikon ihastelevaa sävyä, sillä  siinä suorastaan suitsutetaan tapaa, jolla meidän uljas KHO:mme rohkeni poiketa "tuon kauhean EIT:n" huonosti valitusta linjasta. HS väittää KHO:n osoittaneen, että EIT:n päätös perustuu huonoon pohjatyöhön. Tämä uljas aviisimme sivuuttaa KHO:n tavoin hehkutuksessaan itse asian eli pakkohoitoon otetun ihmisen oikeusturvan kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Tämä kiinnostaa HS:a yhtä vähän kuin KHO:takin. Pääasia on todeta, että meidän hieno ja teoriassa erinomainen lainsäädäntömme, tuo edellä mainitsemani "lakipykälien saaristo,  on muutoin kunnossa - toimipa se sitten käytännössä tai ei. Mutta eihän se sitä ole, koska tuo lainsäädäntö voi johtaa läytännössä juuri kaikkein kriittisimmissä vaiheessa pakkohoitoon otetun ihmisen mielivaltaisen kohtelun vaaraan.

27. Lehtien pääkirjoittajat lienevät yleensä toimittajakunnan ykkösluokkaa. Tässä tapauksessa ihastuksissaan huudahteleva pääkirjoittaja ei ole kuitenkaan hoksannut, missä KHO:n päätöksessä todellisuudessa on kysymys. Kysymys on, kuten KHO:n viestintäpäällikkö Yle Uutisille ilmeisesti vahingossa paljasti, siitä, että EIT:n päätökseen mukautuminen pakottaisi valtion ja kunnat miettimään pakkohoitoon määräämisen tavat ja käytännöt kokonaan uusiksi, mikä voisi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Päätöksellään KHO pelasti valtion, mutta unohti oikeusturvansa perään huutavan pienen ihmisen.

422. Korkein hallinto-oikeus (KHO) "keikkui kuin harakka tervatulla sillalla"

1. TV1:n MOT-toimitus on jo reilun 10 vuoden ajan seurannut eurooppalaisen luonnonsuojeluverkoston eli Naturan toimeenpanoa Suomessa; tv:ssä on nähty asiasta viisi eri raporttia. Näissä raporteissa on pyritty osoittamaan, miten direktiivin virheelliselle tulkinnalle pohjautuva suomalainen Natura ajautui aikoinaan väärälle uralle. Byrokratia on toimituksen mukaan peitellyt tehtyjä virheitä uusilla virheillä.

2. Naturaan maitaan luovuttamaan joutuneet maanomistajat puhuvat jopa Natura-anastuksesta. Heidän perusväitteensä on, että he eivät ole koskaan saaneet tietää, millä perusteilla heidän maansa on määrätty suojeltaviksi ja lopulta pakkolunastettaviksi Naturaan.

3. Tänään 11.4. MOT:ssa esitettiin katkelmia aikaisemmin nähdyistä Natura-raporteista ja samalla tavallaan yhteenveto siitä, missä Natura-asiassa on Suomessa menty pieleen.

Ohjelman käsikirjoitus löytyy tästä.

4. MOT-raportti seurasi tämäniltaisessa lähetyksessä erityisesti espoolaisen Järvisen perheen Natura-verkostoa vastaan käymän kamppailun katkeraa loppuhuipennusta, jossa valtio oikeutettiin pakkolunastamaan Järvisten lähes 300 hehtaarin suuruinen metsätila Espoon Nuuksiossa. Järviset olivat valittaneet pakkolunastuspäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) asti. Ohjelmassa väitettiin, että pakkolunastus valtiolle toteutettiin viime kädessä laittomassa menettelyssä tehdyllä KHO:n päätöksellä.

5. Ohjelman mukaan KHO on virheellisellä menettelyllään pelastanut Järvistä koskevassa asiassa umpikujaan ajautuneen ympäristöhallinnon pinteestä ja siinä sivussa myös itsensä. Tässä kohdin ohjelmassa kiinnitettiin huomiota KHO:n kaksijakoiseen rooliin tuomioistuimen ja hallintoviranomaisen yhdistelmänä. Käsittelyssä omaksutun virallisperiaatteen nojalla KHO voi ohjata oikeudenkäyntiä tavoiteltuun päämäärään muuttamalla sen aineistoa ja lähtökohtia. Tuomioistuin voi siten valita puolensa, ohjelmassa sanottiin.

6. Ohjelman alkujuonnon aikana kuvassa näytettiin KHO:n taloa Helsingin Fabianinkadulla ja todettiin näin:

- Tässä talossa istuu Korkein hallinto-oikeus. Moni luulee, että se on ihan oikea tuomioistuin, joka ratkoo kansalaisten ja viranomaisten välisiä kiistoja puolueettomasti. Mutta korkein hallinto-oikeus ei ole tuomioistuin, vaan viranomaistoiminnan jatke. Sen ei tarvitse kuunnella osapuolia side silmillä, vaan se voi puuttua oikeudenkäynnin kulkuun muuttamalla sen aineistoa ja lähtökohtia. Se voi valita puolensa. Tätä kutsutaan virallisperiaatteeksi. Tähän hallintoviranomaisen ja tuomioistuimen risteytykseen valitti myös espoolainen Järvisen perhe, kun ympäristöministeriö pakkolunasti heidän maansa liitettäväksi luonnonsuojeluverkko Naturaan.

7. Kovia väitteitä! Minulla ei ole ollut käytettävissäni KHO:n Järvisten asiassa antamaa kahta päätöstä, joista toinen koskee Järvisten pakkolunastusasiassa tekemää valitusta - valitus tuli hylätyksi - ja toinen KHO:n Järvisten purkuhakemuksen johdosta antamaa kielteistä päätöstä. Pyysin MOT-toimitukselta sanottujen päätösten diaarinumerot ja ratkaisujen antopäivät ja yritin niiden perusteella etsiä ratkaisuja Finnlexistä, jossa on julkaistu kaikki KHO:n ennakkopäätöksiksi katsomat ratkaisut sekä lisäksi lukuisa joukko muita päätöksiä. En kuitenkaan onnistunut löytämään Järvisten asiassa annettuja päätöksiä.

8. Jos ohjelmassa Järvisten asiasta esitetyt tiedot pitävät paikkansa, ymmärrän kyllä syyn, minkä vuoksi KHO ei ole halunnut julkaista sanottuja ratkaisuja internetissä. Minusta näyttää nimittäin siltä, että Järviset ja MOT-toimitus ovat aivan oikeassa väittäessään, että asian käsittelyssä on tapahtunut KHO:ssa selvä virhe. Kyseessä ei ole mikään pikku virhe, vaan virhe on laadultaan vakava eli sellainen, jonka voidaan otaksua voineen vaikuttaa ratkaisevalla tavalla pakkolunastusasian lopputulokseen.

9. Saatan kenties kommentoida KHO:n sanottuja päätöksiä ja asian käsittelyssä omaksumia menettelytapoja tarkemmin sitten, kun olen saanut nuo päätökset käsiini. Tässä yhteydessä en ryhdy selostamaan tarkemmin esimerkiksi sitä, mitä ohjelmassa mainitulla virallisperiaatteella juridisessa kielenkäytössä tarkoitetaan tai voidaan tarkoittaa. Periaatteen sisältö ei ole yksiselitteinen.

10. Minusta näyttää sitä, että KHO on perustanut Järvisen valitusasiassa antamansa ratkaisun sellaiseen perusteeseen, johon Järvisen vastapuoli eli valtiota edustanut ympäristöministeriö ei ole vaatimustaan lainkaan perustanut. Karkeasti sanottuna valtion pakkolunastusvaatimus perustui ohjelman mukaan Naturaan, mutta KHO katsoi, että metsätila voitiinkin pakkolunastaa luonnonsuojelualueeksi. Toimittajan juonnon mukaan "KHO muutti kesken oikeudenkäynnin perustetta, jolla Järvisen maat oli pakkolunastettu...Lunastusperuste ei ollutkaan enää alkuperäisen päätöksen mukainen Natura, vaan Nuuksion kansallispuisto."

11. Sanomattakin on selvää, että pakkolunastusperusteen muutos, jonka KHO ilmeisesti paljon puhutun "virallisperiaatteen" mukaisesti katsoi oikeutetuksi tekemään, tuli Järviselle täydellisenä yllätyksenä, koska he eivät olleet varautuneet etukäteen siihen. Lisäksi KHO sovelsi asiassa sellaista lainkohtaa, johon valtio ei ollut pakkolunastusvaatimuksensa tueksi vedonnut.

12. Hallintolainkäyttölaissa, jota hallintotuomioistuimet ja siis myös KHO soveltavat, ei ole säännöstä siitä, onko tuomioistuin sidottu vaatimuksen esittäjän perusteisiin samalla tavalla kuin yleinen tuomioistuin (esimerkiksi käräjäoikeus ja hovioikeus) on riita-asiassa selkeän väittämistaakkaa koskevan lainkohdan (OK 24:3) mukaan sidottu. Hallintolainkäytössä on ohjenuorana vain mainittu virallisperiaate, jota ei ole laissa lainkaan määritelty ja jonka sisältö on siten jäänyt epäselväksi antaen tuomioistuimella varsin laajan harkintavallan. Tämä saattaa johtaa mielivaltaan ja toisen osapuolen suosimiseen.

13. Miten syntynyt tilanne, jossa pakkolunastuspäätös voitiin KHO:n mukaan perustaa tilan ottamiseen kansallispuistoalueeksi eli seikkaan, johon vaatimuksen esittäjä ei ollut vedonnut, olisi voitu asianmukaisella tavalla "hoitaa?" Minusta vastaus on selvä. Tuomioistuimen eli tässä tapauksessa siis KHO:n olisi tullut informoida asianosaisia ja erityisesti Järvisiä siitä, että tapauksessa saattoi tulla sovellettavaksi lainkohta ja peruste, jonka nojalla valtiolla saattaisi olla oikeus pakkolunastaa tila liitettäväksi kansallispuistoalueeseen.

14. Juridiikassa puhutaan kyseistä menettelytapaa tarkoittaen prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna aineellisesta eli materiaalisesta prosessinjohdosta. Tuomarin tai tässä tapauksessa tuomioistuimen tulee käyttää kyselyoikeuttaan ja informoida asianosaisia siitä, mihin seikkoihin tai lainkohtiin asiassa annettava ratkaisu saattaisi (kenties) olla mahdollista perustaa ja varaa asianosaisille samalla tilaisuuden esittää asian johdosta oman käsityksensä ja väitteensä. Ainoastaan tällä edellytyksellä, siis asianosaisia informoimalla ja kuulemalla, tuomioistuin saa perustaa ratkaisunsa seikkaan, johon ei alun perin ole nimenomaan vedottu ja soveltaa sellaista lainkohtaa, jota asianosaiset eivät ole itse tuoneet alkujaan esiin.

14. Kysymys on hyvin tärkeästä menettely- ja oikeusperiaatteesta eli asianosaisen kuulemisperiaatteesta, jonka toteutumisesta tuomioistuimen tulee aina huolehtia viran puolesta. Tässä suhteessa prosessinjohto on keino, joka on tuomioistuimen käytettävissä ja jonka avulla asiaa voidaan selvittää niin, ettei asiassa aikanaan annettava ratkaisu tule miltään osin asianosaisille yllätyksenä.

15. Jos ohjelmassa esitetyt tapahtumatiedot pitävät paikkansa näyttää siltä, että KHO on laiminlyönyt Järvisen asiassa prosessinjohdon ja asianosaisten asianmukaisen kuulemisen. Tämän johdosta KHO:n päätös, jolla pakkolunastusvaatimus on hyväksytty kokonaan toisella perusteella ja toisen lainkohdan nojalla, johon vaatimuksen esittäjä oli hakemuksessaan nojautunut, on tullut Järviselle täydellisenä yllätyksenä. Voidaan keskustella myös siitä, olisiko KHO:lla ylipäätään ollut oikeus perustaa ratkaisuaan sellaiseen seikkaan, johon pakkolunastusta koskevassa vaatimuksessa ei ollut vedottu, ja onko ylipäätään mahdollista, että tuomioistuin ryhtyy prosessinjohtoteitse tavallaan "auttamaan" vaatimuksen esittäjänä olevaa viranomaista. kun vastapuolena on yksityishenkilö. Yleisessä tuomioistuimessa tapahtuvassa riita-asian käsittelyssä tuomari ei sanotunlaisessa tilanteessa puuttuisi prosessinjohtoteitse asiaan.

16. Prosessinjohdon laiminlyönnissä, josta tapauksessa siis näyttäisi olevan kysymys, on, kuten edellä totesin, itse asiassa kyse myös asianosaisen kuulemisperiaatteen rikkomisesta, kuten edellä jo totesin. Tämä on luonteeltaan vakava tai törkeä oikeudenkäyntivirhe - puhutaan myös tuomiovirheestä - jonka johdosta lainvoiman saanut tuomio voidaan kanteluteitse poistaa. Tämä koskee myös hallintolainkäytössä annettuja lainvoimaisia päätöksiä.

17. Miksi sitten KHO meni Järvisen tapauksessa niin pitkälle, että se hylkäsi Järvisen valituksen ja hyväksyi valtion pakkolunastusvaatimuksen sellaisilla perusteella, johon valtio ei ollut vedonnut ja vieläpä salasi aikeensa informoimatta Järvisiä kyseisestä "oikeasta" perusteesta? Tästä ohjelman tekijät esittivät oman käsityksensä. Näin tehtiin siksi, että Järviset vaativat ympäristöhallintoa viimeistään tuossa vaiheessa esittämään, missä Naturan tarkoittamat luontoarvot heidän maillaan ovat. Tätä ympäristövirkamiehet eivät kuitenkaan ole pystyneet aikaisemminkaan tekemään. Järviset vaativat lisäksi KHO:ta pyytämään asiassa EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun siitä, onko Suomessa ylipäätään sovellettu oikein Natura-kohteiden valintakriteerejä.

18. Ohjelman tekijöiden mukaan ennakkoratkaisun pyytäminen olisi vaarantanut "ympäristöhallinnon ja KHO:n aiemmin yhdessä rakentaman Naturan-korttitalon pystyssä pysymisen." Tämän vuoksi KHO ratkaisi sivuutti Natura-perusteen ja ratkaisi asian luonnonsuojelua koskevalla perusteella. Tällä tempulla KHO pelasti pinteestä ympäristöministeriön ja siinä sivussa myös itsensä. Sitä, löytyisikö selitys KHO:n menettelyyn tästä, on vaikea sanoa. Ohjelmassa kiinnitti kuitenkin huomiota tapa, jolla ympäristöministeri Paula Lehtomäki kernaasti vetosi luontodirektiivin velvoitteita koskevissa kysymyksissä KHO:n ratkaisuihin.

19. Ohjelman mukaan "KHO keikkui kuin harakka tervatulla sillalla." Eli "kun nokka irtosi, niin pyrstö tarttui." Tällä tarkoitettiin sitä, että kun lunastuksen peruste saatiin irti ja lailliseksi, niin hanke tarttui kiinni laillisen toimivallan puutteeseen. Ohjelmassa esitettiin, että kansallispuistoa varten ympäristöministeriöllä on lunastusoikeus vain silloin, kun alue sisältyy valtioneuvoston päättämään kansallispuistoverkon kehittämisohjelmaan. Nuuksion kansallispuisto, johon Järvisten tila määrättiin pakkolunastettavaksi, ei kuitenkaan sisälly sanottuun ohjelmaan. Lunastuspäätöksen tekemiseen nyt hyväksytyllä perustella on oikeus vain valtioneuvostolla, ei ympäristöministeriöllä. KHO kuitenkin ohitti toimivaltakysymyksen kokonaan, hylkäsi Järvisten valituksen ja vahvisti pakkolunastuksen päteväksi.

20. Järviset hakivat vielä myöhemmin KHO:n sanotun päätöksen purkamista, mutta tämän vaatimuksen KHO hylkäsi ottamatta perusteluissaan kantaa yhteenkään hakijoiden esittämään oikeudelliseen perusteeseen tai väitteeseen. Toisin sanoen purkppäätö oli täysin perustelematon.

21. Näihin ja moniin muihin ohjelmassa esitettyihin kysymyksiin olisi ollut hyvä saada KHO:n asianomaisen päätöksen tehneen kokoonpanon puheenjohtajan tai vaikkapa KHO:n presidentti Pekka Hallbergin lausunto tai mielipide. Ohjelman tekijät olivatkin pyytäneet haastattelua, mutta Hallberg tai kukaan muukaan KHO:n tuomareista ei ollut siihen suostunut.

22. Hallintolainkäyttö on monessa suhteessa aika kummallista menettelyä, jos sitä vertaa esimerkiksi yleisissä tuomioistuimissa käytävään riita-asian käsittelyyn. Yritän paneutua myöhemmin toisessa yhteydessä siihen, missä kohdin hallintoprosessia tulisi ainakin muuttaa. Voin yhtyä MOT-ohjemassa haastatellun professori Vesa Majamaan loppukaneettiin, jonka mukaan "ne periaatteet, joille hallintolainkäyttö nykyään rakentuu, eivät enää kestä kriittistä tarkastelua". Majamaa: "Eikä oikeastaan tarkastelua ensinkään."

23. Viime vuoden lopulla jätti mietintönsä ("Oikeudenkäynti hallintoasioissa") professori Olli Mäenpään johdolla työskennellyt hallintoprosessityöryhmä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 4/2011). Vilkaisin hieman sitä ja havaitsin oitis, että mietintö ei sisällä kovinkaan paljon uutta verrattuna nykyiseen hallintolainkäyttölakiin. Hallintoprosessia yritetään näköjään jatkossakin kehittää sellaisten periaatteiden pohjalta, joita ei voida nykymaailmassa enää hyväksyä. Menettely säilyisi edelleen selkeästi kirjallisena, kaksiasianosaissuhdetta ei vieläkään toteuttaisi ja lakiin ei otettaisi edelleenkään säännöksiä siitä, missä suhteessa tuomioistuin on sidottu asianosaisten esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin. Lakiehdotuksesta puuttuvat kokonaan menettelyperiaatteita kuten esimerkiksi juuri kuulemisperiaatetta koskevat säännökset ja prosessinjohdosta säädettäisiin vain hyvin yleisellä tasolla ja ympäripyöreästi, vain muutamia puutteita tässä mainitakseni.

24. Minusta olisi korkea aika ryhtyä kehittämään hallintoprosessia niin, että sinä omaksuttaisiin samanlaiset periaatteet kuin riita-asioiden käsittelyssäkin koskien muun muassa suullista menettelyä, väittämistaakkaa ja prosessinjohtoa. Hallinto-oikeudet olisi integroitava vaikkapa 8-10 käräjäoikeuden yhteyteen ja väliasteen tuomioistuimeksi myös hallintoasioissa tulisi hovioikeus. Ylimmässä asteessa myös hallintoasioissa otettaisiin käyttöön samanlainen valituslupajärjestelmä kuin KKO:ssa.