876. Brax jättää politiikan

                                                   
1. Vihreiden kansanedustaja ja entinen oikeusministeri Tuija Brax jättää poliitikan, kertoi Helsingin Sanomat tänään. Brax ei aio asettua ehdolle ensi toukokuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa. Hän täyttää tammikussa 50 vuotta. Kansanedustajana Brax on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 lukien. 

2. Tuija Brax on kertonut julkisuudessa koripalloharrastuksestaan. Samaa jaloa urheilulajia on harrastanut myös Martti Ahtisaari. Kumpikin lienee ollut parhaimmillaan takamiehenä, donkkaajia he tuskin ovat olleet.

3. Tiedotusvälineiden mukaan mukaan Braxin ilmoitus tuli yllätyksenä. Toisaalta monet muutkin istuvat kansanedustajat ovat kertoneet, etteivät he asetu enää ehdokkaaksi ensi vuoden vaaleissa. Kenestäkään muusta luopujasta ei ole kuitenkaan julkaistu yhtä laajaa ja näyttävää lehtijuttua kuin Tuija Braxista tänään HS:ssa.

4. Tuija Brax toimi oikeusministerinä edellisella vaalikaudella eli Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen hallituksissa. En ole ollut mitenkään vakuuttunut Braxin tyylista ja tavasta hoitaa ministerin tehtäviä ja olen kritisoinut häntä blogijutuissa monta kertaa, mielestäni joka kerta perustellusti. Brax johtama oikeusministeriö kompasteli milloin missäkin asiassa. Kuten blogin etusivulla olevasta tunnisteluettelosta ilmenee, olen julkaissut 32 kirjoitusta, jossa olen käsitellyt Braxin toimintaa.

5. Yhtenä, mutta vain yhtenä, esimerkkinä esittämästäni kritiikistä on syytä mainita kansanedustajjien vaalirahoitusilmoitusten valvonta, jonka oikeusministeriö ja sen vaalijohtaja laiminlöivät pahemman kerran. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoikin kantelun johdosta vaalijohtajalle perustellusti vakavan varoituksen, mikä on erittäin harvinainen moite aina niin varovaiselta Jonkalta. 

6. Tein itse ko. kantelun oikeuskanslerille, kuten olen blogijutuissani kertonut. Ennen Jonkan päätöstä oikeusministeri Brax antoi eduskunnalle virheellistä tietoa uskotellessaan - vaalijohtajansa esityksestä varmaankin -  ettei ministeriö ole lain mukaan edes voinut valvoa vaalirahoitusilmoitusten asianmukaisuutta; ministeriö toimi siis vain jonkinlaisena postikonttorina ja otti tyynesti vastaan ilmoituksia niiden sisältöä lainkaan tarkastamatta. Tämä tieto ei tietenkään pitänyt paikkaansa kuten kantelussani osoitin. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli päätöksessään ko. asiasta samaa mieltä kuin minä.

7. Mitä Tuija Brax aikoo politiikan jättämisen jälkeen tehdä? Tätä hän ei paljasta haastattelussaan, vaan sanoo ainoastaan, että kokemuksesta politiikasta voi olla hyötyä "jossakin muussa organisaatiossa". Brax toimii tätä nykyä eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana ja hän on myös perustuslakivaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen. Bax sanoo olevansa "huolissaan naisten asemasta". Hän vaatii, että eduskuntaryhmien tulisi jatkossa "valita naisia tärkeiden valiokuntien johtoon." - Naisten asemasta huolissaan oleminen on nykyisin varsin muodikasta ja suosittua, siinä ei ole mitään uutta. Jos joku "johtava naispoliitikko" ei hoksaisi kertoa olevansa huolestunut naisten asemasta, niin silloin olisi kyllä syytä huolestua kyseisen poliitikon ymmärryksen laadusta. 

8. Tuskinpa näemme Tuija Braxia jatkossa asianajajana ajamassa kinkkisiä raiskaus- tai talousrikosjuttuja oikeudessa, se tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Braxin viittauksesta siihen, että poliikan kokemuksesta on hyötyä "jossain muussa organisaatiossa", käy ilmi, että Brax tähtää johonkin sellaiseen virkaan, joka kokemuksen tai/elimaan tavan mukaan täytetään poliittisilla perusteilla. 

9. Sellainen virka avautuu,Tuija Braxin kannalta sangen sopivasti, ensi keväänä, jolloin tulee avoimeksi Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan virka; virkaa hoitaa nykyisin demari Hannu Penttilä. Tuija Brax haki pari vuotta sitten Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan virkaa, mutta hävisi viran valtuustossa demareiden Ritva Viljaselle äänin 48-32. Tämä oli vihreille ja Braxille kova paikka, sillä vihreät katsoivat, että paikka olisi kuulunut automaattisesti heille. Nyt Brax aikoo ilmeisesti ottaa vahingon takaisin. Muutoin hän tuskin olisi ilmoittanut jo seitsemän kuukautta ennen eduskuntavaaleja  "suureen ääneen" eli HS:n koko sivun jutussa, että hän ei tule olemaan ehdolla seuraavissa vaaleissa.

10. Tuija Braxin valinta apulaiskaupunginjohtajaksi ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettu, vaikka paikka kuulisi ja menisi vihreille. Osmo Soininvaara on Tuija Braxia pätevämpi kaupunkisuunnittelua, kaavoitusta yms. koskevissa asioissa, joten hänet valittaisiin virkaan, jos hän hän olisi siitä kiinnostunut. Eduskuntatyö ei näytä Soininvaaraa enää kovin paljon kiinnostavan. Eduskunnan täysistunnoissa hänet nähdään usemmiten keskittymässä tabletin kanssa näpräilyyn. Soininvaara hävisi vuonna 2008 apulaiskaupunginjohtajan viranhaun juuri Hannu Penttilälle. Nyt Brax ja Soininvaara ovat molmemmat kyttäämässä revanssia.

11. Mitä muita huippuvirkoja Tuija Brax voisi poliitikan jätettyään tavoitella? Juuri nyt ei tule mieleen. Ensi vuonna valitaan uusia tuomareita Euroopna unionin tuomioistuimeen. Nykyisin tuomioistuimen suomalaisena tuomarina istuu Allan Rosas, joka saa ensi vuonna mainitussa virassa kaksi kautta ja yhteensä 12 vuotta täyteen. Edessä on siis uuden tuomarin valinta. Poliitikko Tuija Braxilla ei ole tarvittavaa pätevyyttä korkeisiin tuomarinvirkoihin. EU-tuomareiden nimitysasiat käsitellään erityisessä lausuntokomiteassa, johon kuuluu seitsemän eri maista valittua huippujuristia. Yksi heistä on korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo.

704. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea 2001-2003

1. Valtioneuvosto asetti kesäkuussa 2001 komitean selvittämään tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea luovutti lähes 800-sivuisen mietintönsä 16.12. 2003 oikeusministeri Johannes Koskiselle (KM 2003:3). 

2. Kun tänä vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta mietinnön valmistumisesta, on syytä hieman tarkastella, miten ja mitkä komitean monista ehdotuksista ovat  toteutuneet tai toteutumassa. Eräät komitean jäsenet kokoontuivat viime viikolla näissä merkeissä muistelemaan kymmenen vuoden takaisia asioita, itse en valitettavasti päässyt tilaisuuteen mukaan.

3. Komitean tehtävänä oli siis selvittää tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea on käsitellyt mietinnössään tuomioistuimia muuttuvassa yhteiskunnassa sekä tuomioistuinten toiminnan yleisiä ja oikeudellisia lähtökohtia. Näiden pohjalta komitea on hahmotellut tuomioistuinlaitoksen kehittämisen haasteita, joihin mietinnössä haetaan vastauksia. Komitea on lähestynyt tuomioistuinlaitoksen kehittämistä sekä yhteiskunnan ja oikeuspalveluja käyttävien näkökulmasta että tuomioistuimen sisäisestä näkökulmasta. Ensin mainitussa ovat työskentelyn lähtökohtina olleet oikeusturva, oikeuden saatavuus sekä asiakasnäkökulma. Tuomioistuinpalvelujen tuottamisessa korostetaan toimijoiden osaamista ja ammattitaitoa. Osaamisen kehittäminen kohdistuu sekä tuomioistuinten omaan henkilöstöön että muihin toimijoihin, kuten avustajiin. Toisaalta komitea on nähnyt kiinteän yhteyden tuomioistuinpalvelujen laadun ja tuomioistuinlaitoksen organisatoristen ratkaisujen ja toimintatapojen välillä.

4. Mietintö on koko tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin (10-15 vuotta) laaja-alainen selvitys, jossa on tarkasteltu kaikkia tuomioistuinlaitoksen osa-alueita. (Tässä yhteydessä voisin jo todeta, että visioinnin tähtäin olisi ollut syytä asettaa himpun verran pidemmälle, esimerkiksi 20-25 vuoden päähän.) Komitea on käsitellyt tuomioistuinten roolia nyky-yhteiskunnan oikeudellisessa ratkaisuntekojärjestelmässä ja sen pohjalta luonut yleisen tason perusteita siitä, mitkä asiaryhmät kuuluvat tuomioistuinten käsiteltäväksi. Mietinnön aihekokonaisuudet ovat 
- tuomioistuimissa käsiteltävät asiat, 
- oikeudenkäyntimenettelyt, 
- avustaminen oikeudenkäynnissä, 
- konfliktinratkaisun vaihtoehdot, 
- osaaminen ja ammattitaito, 
- tuomioistuinorganisaatio, 
- tuomioistuinten johtaminen sekä 
- tuomioistuinten keskushallinto.


5. Komitean puheenjohtajaksi kutsuttiin oikeusneuvos, sittemmin hovioikeuden presidentti Markku Arponen (Itä-Suomen HO) ja varapuheenjohtajaksi hallintoneuvos Heikki Kanninen KHO:sta. Komitean jäseniä olivat  tutkija Kaijus Ervasti (Optula), asianajaja Markku Fredman, tutkija Vaula Haavisto (Helsingin yliopisto),  professori Jukka Kemppinen (TKK), hovioikeudenlaamanni Leena Korkalainen (Vaasan HO), dosentti Pia Letto-Vanamo (Helsingin yliopisto), hallinto-oikeustuomari Marjatta Mäenpää (Helsingin hallinto-oikeus), käräjätuomari Jukka Peltonen (Tampereen käräjäoikeus), professori, ent. kihlakunnansyyttäjä Matti Tolvanen (Joensuun yliopisto), oikeusaputoimen johtaja Marja-Leena Tervahauta (Rovaniemen hovioikeuspiiri) sekä lautamies Hannu Virkkala Kajaanista. Komitean pysyvinä (ja äänivaltaisina) asiantuntijoina olivat erityisasiantuntija Sakari Laukkanen (OM), lainsäädäntöneuvos Asko Välimaa (OM) ja professori Jyrki Virolainen (Lapin yliopisto). Komitean päätoimisina sihteereinä toimivat käräjätuomari Antti Savela (Oulun käräjäoikeus) ja vanhempi hallintosihteeri Anne Niemi (KHO).

6. Komiteassa oli siis tuomareita sekä yleisistä tuomioistuimista että halintotuomioistuimista, asianajajakunnan ja syyttäjälaitoksen edustaja sekä tutkijoita eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Lautamies Hannu Virkkala edusti maallikkonäkemystä, mutta erityistuomioistuimista ei komiteassa ollut edustajaa. Raskaimman taakan komitean työssä joutuivat puheenjohtajien ohella kantamaan ahkerat ja taitavat päätoimiset sihteerit.

7. Komitean työssä ilmeni heti alusta lähtien, että yleisten tuomioistunten edustajat keskittyivät  siivili- ja rikosprosessia koskevaan lainkäyttöön ja hallintotuomarit puolestaan hallintolainkäyttöön. Tämä heijastui selkeästi myös komitean päätoimisten sihteerien työssä ja mietinnön kirjoittamistehtävän jakamisessa. Komiteassa näytti vallitsevan tiukka reviiriajattelu: älkää te yrittäkö puuttua meidän asioihimme, niin mekään emme sekaannu teidän asioihinne. Tämä on valitettavaa, sillä todella pitkällä aikavälillä ei liene kenenkään etu - ei ainakaan oikeudessa asioivien ihmisten -  että pienessä maassa toimii kaksi erillistä tuomioistuinorganisaatiota, joissa noudatetaan monilta osin aivan erilaista asioiden käsittelytapaa. Itse otin mietintöön jättämässäni lausumassa - tätä ei saanut nimittää eriäväksi lausunnoksi (!) - toki kantaa myös joihinkin hallintolainkäytön pahimpiin epäkohtiin, joista hallintolainkäytön edustajat halusivat vaieta. 

8. Komitean toimeksiantoon sisältyy yksi sinänsä selvä ja vaarattoman tuntuinen virke: "Komitean työn lähtökohtana ovat uuden perustuslain perusperiaatteet tuomiovallan käytöstä ja perusoikeusnäkökulma". Komitealle kerrottiin heti alussa, että tämä tarkoittaa sitä, että komitean ei sallita pohtia kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä eli käytännössä hallintotuomioistuimien integroitumista yleisiin tuomioistuimiin. Perustuslaissa nimittäin lukee, että valtakunnassa on sekä yleisiä tuomioistumia että hallintotuomioistuimia, joilla on lainkäytössä oma toimivaltansa. Kerrottiin, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg olisi suostunut "päästämään" omat edustajansa komiteaan vain juuri sillä ehdolla, että kysymystä organisaatioiden yhtenäistämisestä ei oteta komitea työssä lainkaan esille. 

9. Tämä rajaus, jota komitea sitten uskollisesti noudatti - mietinnössä ei ole sanakaan ko. "tabusta" - oli ja on edelleen minusta "syvältä", sillä mainittu asia kuuluisi ilman muuta tuomioistuinlaitoksen kehittämisen tärkeimpiin kohtalonkysymyksiin. Jos komitean tarkoituksena oli todella visioida tuomioistuimien pitkän tähtäimen kehittämislinjoja, ei mainittua kysymystä olisi voitu sivuuttaa. Omassa lausumassani rohkenin tuoda tämän näkökohdan esille. Komitean ei olisi toki tarvinnut ehdottaa tältä osin perustuslain muuttamista - komitea ei itse asiassa tehnyt mietinnössään konkreettisia pykäläehdotuksia muutenkaan - mutta asia olisi tullut toki ottaa mietinnössä periaatteellisella tasolla esille ja korostaa sen merkitystä tuomioistuinlaitoksen kehittämisessä. - No, nyt kun komitean mietinnön jättämisestä on kulunut  kymmenen vuotta, korkeimman oikeuden presidentti on vihdoin ja viimein rohjennut ottaa asian eli siis tuomioistuinorganisaation yhtenäistämisen julkisesti puheeksi. Yhtenäistämällä organisiaatiot saataisiin aikaan merkittäviä hallinnollisia säästöjä.

10. Komitean asialistalla oli toki myös monia molemmille lainkäyttösektoreille yhteisiä asioita ja kysymyksiä. Ministeriö oli asettanut komitean työtä valvomaan kaksi omaa erityisasiantuntijaansa. Ilmeni, että hallintolainkäyttöä komiteassa edustaneet jäsenet ja ministeriön edustajat olivat monessa asiassa ja erityisen selvästi tuomioistuimien keskushallintokysymyksessä samalla puolella, eli halusivat torjua keskushallinnon irroittamisen oikeusministeriön alaisuudesta. Tämä ei ollut sinänsä toki mikään yllätys, sillä tiedossa oli, että KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastusti tuohon aikaan jyrkästi tuomioistinten keskushallinnon uudistamista ja sen erottamista oikeusministeriön holhouksesta.Hallberghan tunnettiin hyvin valtioneuvoston ja ministeriön käynnistämien erilaisten uudistusten vetäjänä.

11. Mitä komitea sitten sai aikaaan? Kun on kyse 800-sivuisesta asiakirjasta, löytyy mietinnöstä monenlaista asiaa ja ehdostusta. Oikeusministeriön sivustolla komitean ehdotukset on tiivistetty näin:

Komitea toteaa, että tuomioistuinten perustehtävä on oikeusriitojen ja konfliktien ratkaiseminen. Käräjäoikeuksien ja hallinto-oikeuksien asemaa pitää vahvistaa. Tuomarien ja oikeudenkäyntiavustajien monipuolinen osaaminen ja ammattitaito tulee taata. Tuomarinuraa pitää ryhtyä toden teolla avaamaan myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille hakijoille ja oikeudenkäyntiavustajien toiminta säätää luvanvaraiseksi. Oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi ja oikeudenkäyntikulujen hillitsemiseksi ehdotetaan uudistuksia. Oikeudenkäyntien avoimuutta tulisi lisätä. Lautamiesjärjestelmä säilyisi, mutta lautamiesten osallistumisen laajuuteen, äänioikeuteen ja valintatapaan ehdotetaan muutoksia. Tuomioistuinten keskushallinnon komitean jäsenten niukka enemmistö siirtäisi oikeusministeriöstä uuteen tuomioistuinten keskushallintoyksikköön. Tuomioistuinten johtamiselta komitea odottaa nykyistä ammattimaisempaa otetta.

12. Komitean mietintö (KM 2003:3) löytyy tästä. Lyhyt yhteenveto komitean ajatuksista ja ehdotuksista löytää tästä tiivistelmästä.

13. Komitean ehdotuksista on toteutunut ainakin oikeudenkäyntiavustajan tehtävän saattaminen luvanvaraiseksi. Tämän vuoden alussa tuli nimittäin voimaan laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista. Lain myötä oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Luvan myöntämisestä päättää uusi riippumaton lautakunta, nimeltään oikeudenkäyntiavustajalautakunta; uusia nimikehirviöitä siis tälläkin saralla! Laissa säädetään niistä velvollisuuksista, joita luvan saanut lakimies on toiminnassaan velvollinen noudattamaan. Säännökset ovat samankaltaisia asianajajien vastaaviin säännöksiin verrattuna. Luvan saaneita lakimiehiä valvovat sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunta että perustettava valvontalautakunta. Varsinaisen valvonnan suorittaa valvontalautakunta. Luvan peruuttamisesta tai laissa mainitusta seuraamusmaksusta päättää okeudenkäyntiavustajalautakunta valvontalautakunnan esityksestä.

14. Tästä nyt hyvin näkee, miten todella pitkään tarpeellisten uudistusten aikaansaaminen oikeuslaitoksen saralla voi kestää, 10 vuotta siihen tässä tapauksessa vierähti aikaa! On toki hyvä asia, että kaikki oikeudenkäyntiavustajat ja -asiamiehet ovat nyt asianmukaisen valvonnan piirissä ja että  avustajien kelpoisuusehtoja on jonkin verran tiukennettu. Mutta todella kankea ja raskas byrokratia sitä varten on luotu! Pienessä maassa pitäisi toki tässsäkin tapauksessa selvitä yhdellä organisaatiolla eli asianajajaliitolla. Komitea pohti  neljää eri vaihtoehtoa, jonka pohjalta asia voitaisiin järjestää. Itse kannatin - ainoana muuten - lupajärjestelmän rakentamista lähes kaikkien muiden eurooppalaisten maiden mallin mukaan asianajajamonopolin varaan. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt Suomen Asiananajaliiton voimakasta kehittämisestä, mutta tähän liitolla ei ilmeisesti ollut tahtoa tai kykyä.

15. Komitean ehdotus, jonka mukaan kiinteistöä koskevat asiat (lainhuudatukset ja kiinnitykset), joita oli todella paljon, siirretttäisiin käräjäoikeuksista maanmittauslaitokselle, toteutui muutama vuosi sitten. Tämä oli täysin välttämätön uudistus, sillä tavoitteena tulee toki olla, että  tuomioistuimien ja siis myös käräjäoikeuksien on keskityttävä perustehtäväänsä eli oikeusriitojen ratkaisemiseen. Kiinteistöasioissa on kysymys ainoastaan oikeuksien kirjaamisesta.

16. Komitea, eli tarkemmin sanottuna sen enemmistö (vähemmistöön kuuluivat Kaijus Ervasti ja OM:n komiteaan asettamat "vahdit" Välimaa ja Laukkanen)  ehdotti myös, niin kuin oli ehdotettu monta kertaa jo 1990-luvulta lähtien, että kiinteistöasioiden tavoin myös riidattomat velkomusasiat, joissa on kyse, ei oikeusriidasta, vaan ainoastaan  selvien ja riidattomien saamisasioiden perinnästä, siirrettäisiin pois käräjäoikeuksista, tässä tapauksessa suoraan ulosottoviranomaisille. Mutta niin vain tätä uudistusta, joka olisi täysin välttämätön, ei ole vieläkään saatu edes suunnitteluasteelle! Peräti käsittämätöntä! Tätä uudistusta ovat, ihme kyllä, vastustaneet myös useat käräjäoikeudet ja myös korkein oikeus lausunnossaan joskus vuoden 2005 paikkeilla (presidentti Koskelo ja oikeusneuvokset Rajalahti ja Poutiainen)

17. Viimeksi eilen saimme Ylen Uutisista kuulla, miten pikavippiasiat, joita riidattomista velkomusasioista on n. 80 prosenttia, suorastaan ruuhkauttavat  käräjäoikeuksia! Esimerkiksiksi Oulun käräjäoikeudessa näiden asioiden määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa ja nyt niitä kuulemma siirretään Oulusta Kuusamossa sijaitsevan sivukanslian käsiteltäväksi! Mutta mitään ei vaan tehdä eikä ole edes tarkoitus tehdä näiden perintäasioiden yksinkertamiseksi! 

18. Jotakin pienempi asioita on ehkä myös saatu toteututetuksi, mutta ne eivät juuri nyt juolahda blogistin mieleen. Komitea painotti aivan oikein muun muassa kahta tärkeää asiaa: a) asiakkaiden näkökulman huomioon ottamista ja ns. koetun oikeudenmukaisuuden merkitystä, sekä b) oikeudenkäynnin avoimuuden lisäämistä. Se, onko näissä hienoissa tavoitteissa käytännössä riittävästi onnistuttu, on kuitenkin kokonaan toinen kysymys.

19. Paljon helpomaaa on kuitenkin listata niitä asioita ja kysymyksiä, joissa ei ole menty eteenpäin tai saatu komitean ehdotuksia edes suunnitteluasteelle. Yksi tärkeä toteutumatta jäänyt kysymys on tuomareiden koulutusjärjestelmän kehittäminen. Siitä on julkaistu tähän mennessä useita erilaisten toimikuntien ja työryhmien papereita, mutta mitään ei ole käytännössä tapahtunut ja saatu aikaan. Tähän kiinnitti huomiota äskettäin huomiota myös  Vaasan HO:n ex-presidentti Erkki Rintala, joka muuten piti "Arposen komitean" mietintöä ylipäätään hyvänä ellei suorastaan korkeatasoisena työnä. Rintala harmitteli (aiheellisesti) sitä, ettei OM ole halunnut ottaa komitean ehdotuksia huomioon, vaan on vedonnut mm. siihen, että komitea oli monissa kohdin erimielinen. Niinpä, vähemmistöön eli ns. jarrumiehiksi osoittautuivat useimmiten nimenomaan OM:n edellä mainitut "vahdit" eli Laukkanen ja Välimaa (toki virkansa puolesta) sekä trio Ervasti, Mäenpää ja Letto-Vanamo. Komiteassa puhuttiin paljon - asiaa ja sen vierestä - ja tässä suhteessa vm. trio kunnostautui kyllä erinomaisella tavalla.

20. Tuomareiden rekrytointia ja valintamenttelyä ei ole alettu kehittää komitean ehdottamalla tavalla. Tuomioistuinharjoittelun kehittämisessä on tapahtunut pelkkää näpertelyä. Lautamiesjärjestelmän kehittäminen on laiminlyöty kokonaan ja järjestelmä on esitetty lakkautettavaksi mm.Tuija Braxin suulla. Tuomareiden valvontalautakunnasta, jonka perustamista komitea ehdotti laiskojen tuomareiden kuriin saattamiseksi, on luovuttu. Komitea, siis sen enemmistö,  ehdotti myös esittelijäjärjestelmästä luopumista kaikissa tuomioistuimissa. Tämä oli etenkin Markku Arposen yksi kuningasajatuksista, mutta sille on viitattu OM:ssä ja esimerkiksi hovioikeuksissa täydellisesti kintaalla! Kehitä tässä sitten hovioikeuksien tai hallinto-oikeuksien toimintaa!

21. Komitea pohti ansiokkaalla tavalla  tuomareiden valintamenettelyn kehittämistä ja ehdotti siinä yhteydessä - jälleen äänestäen - ns. kiintiömallin käyttöön ottamista. Olen kirjoittanut tästä asiassa monta kertaa, koska kannatan sitä aina KKO:ta ja KHO:ta myöten; KKO:ssa itse asiassa on tuollainen kiintiösysteemi ollut epävirallisesti jo kauan käytössä.  Järjestelmä on käytössä mm. Hollannissa.  Komitean enemmistön mukaan jo lyhyellä tähtäimellä olisi tarpeellista kiintiöidä osa avoimista tuomarin viroista vain tuomioistuimen ulkopuolella työskenteleville lakimiehelle, jotta esimerkiksi käräjäoikeuksiin saataisiin kauan ja hartaasti kaivattua osaamista muualtakin kuin tuomioistuinten sisältä.

22. Ehdotin komiteassa, että tuomarinvirkoja koskevat hakuilmoitukset olisi julkaistava myös ao. päivälehdissä, hakuilmoituksista olisi tehtävä houkuttelevia ja että ne olisi tässä tarkoituksessa laadittava samalla tavalla kuin firmojen työpaikkailmoituksetkin. Eräällä matkalla komitean kokoukseen Tampereelta Helsinkiin luonnostelin junassa - olisiko ollut  ravintolavaunun pöydässä - hakuilmoituksen mallin, josta muut jäsenet (vähemmistöä tietenkin lukuun ottamatta) innostuivat niin, että luonnoksen pohjalta muotoiltu kahden käräjätuomarin viranhakuilmoitus otettiin oikein mietinnön kansikuvaksi (ks. yllä). - Mutta mitään edistystä ei ole tässäkään suhteessa tapahtunut!

23. Pahimpana puutteena voidaan kuitenkin, ainakin komitean enemmistön mielestä, pitää sitä, että erinomaisen perusteellisesti pohdittu ja kaikin puolin punnittu ja perusteltu ehdotus tuomioistuimien keskushallinnon erityttämisestä eli irrottamisesta oikeusministeriöstä ja sen siirtämisestä erilliselle keskushallintoyksikölle, jonka johdossa olisivat tuomarit, ei ole vieläkään liikahtanut eteenpäin. OM:stä erillinen tuomioistuinten keskushallinto korostaisi tuomioistuimien riippumattomuutta; kaikissa muissa pohjoismaissa mainittu uudistus on toteutettu juuri mainitusta lähtökohdasta käsin jo ajat sitten. Kun keskushallintouudistusta ei ole saatu aikaan, junnaa tuomioistuinlaitoksen kehittäminen paikallaan ja toiminnan epäkohdat sen kun pahenevat. OM:stä erillisen keskushallintoyksikön perustamista kannattivat komiteassa Arponen, Fredman, Kemppinen, Korkalainen, Peltonen, Tolvanen, Virkkala ja Virolainen. Uudistusta vastustivat Ervasti, Haavisto, Kanninen, Letto-Vanamo, Mäenpää, Tervahauta ja Laukkanen; Välimaa  oli poissa äänestyksestä.

24. Miksi komitean ehdotukset ovat olleet osin vastatuulessa?  Viittasin edellä jo siihen tekosyyhyn, jonka mukaan tämä johtuisi siitä, että komitea oli useissa keskeisissä kysymyksissä erimielinen. Jo mietinnön luovutustilaisuudessa 16.12.2003 näkyi selvästi, ettei mietintö ollut oikeusministeri Johannes Koskiselle mieluinen. Myös Koskista oikeusministerinä seuranneet poliitikot ovat suhtautuneet esimerkiksi tuomioistuinten keskushallinnon uudistamiseen torjuvasti lähinnä ideologisilla perusteilla. Vielä Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa mainittiin vienosti kysymys keskushalllinnon kehittämisestä. Oikeusministeri Brax hoiteli mainitun kysymyksen hänelle tyypilliseen näppärään tapaansa pois päiväjärjestyksestä asettamalla selvitysmieheksi yliopiston erään  amanuenssin, jonka selvitys, kuten tarkoitus ilmeisesti olikin, hautautui saman tien ministeriön arkistoon. 

25. Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa mainitusta kysymyksestä ei taida olla edes lausumaa. Tämä selityy sillä, että kun hallitusohjelmaa rustattiin vuoden 2011 vaalien jälkeen, oikeuslaitosta koskevan ohjelmapaperin laatimista johti, kukas muu kuin juuri kansanedustaja Johannes Koskinen! Oikeuslaitoksen osalta hallitusohjelma valmistui kivuttomasti päivässä tai parissa, vaikka muilta osin hallitusohjelmaa väsättiin kasaan viikko- tai kuukausitolkulla. Lobbareita, jotka olisivat kiinnittäneet poliitikkojen huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämistarpeisiin, ei ilmeisesti ollut kuultavina. Ei ollut, koska tuomarit eivät voi toimia lobbareina, eikä maassa ole hallituksesta ja oikeusministeriöstä erillistä itsenäistä tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikköä, jossa olisi tarvittava asiantuntemusta ja motivaatiota uudistusten käynnistämiseksi.

26. Parhaillaan istuu oikeusministeriön asettama "korkean tason neuvottelukunta", jonka tehtävänä on valmistella pitkän aikavälin oikeusturvaohjelmaa sekä lyhyemmän tähtäimen sopeuttamisohjelmaa. Neuvottelukunnan yhtenä tavoitteena on pyrkiä varmistamaan, "etteivät säästötavoitteet vaaranna oikeusturvatavoitteita". Neuvottelukunnan ehdotuksen oli määrä valmistua jo 15.2.2013, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Kuten edellä jo mainitsin, neuvottelukuntaan kuuluva KKO:n presidentti Pauliine Koskelo tuli jokin aika sitten julkisuuteen ja ehdotti tuomioistuimien määrän rajua karsimista ja kaksijakoisen tuomioistuinorganisaation yhtenäistämistä. KHO:n presidentti Pekka Vihervuori, hänkin istuu  neuvottelukunnassa, vastusti Koskelon ehdotusta "jyrkästi". - Ei siis kovin hyvältä näytä, kun oikeuslaitoksen menoja pitäisi säästää tietojen mukaan 25 miljoonalla eurolla, mutta komitean päähenkilöt ovat keinoista noin erimielisiä keskenään. Luultavasti oikeusturvaa pyritään varmistamaan (lue: heikentämään) esimerkiksi siten, että ihmisten valitusoikeutta mm. hovioikeuteen rajoitettaisiin vielä nykyisestä tuntuvasti. Siitähän se oikeusturva tietenkin "kohenisi", kun ei enää saisi edes valittaa! - Palatkaamme asiaan sitten, kun neuvottelukunnan ehdotus julkistetaan.

698. Eduskunta aloitti sanasodalla

                                 Sopuisa avajaisistunto

1. Eduskunta palasi eilen lähes kaksi kuukautta kestäneeltä joululomaltaan ja valitsi ensimmäisiksi töikseen puhemiehet. Reilun 40 vuoden ajan puhemiehet on valittu sopuisasti suurimpien puolueiden ehdokkaista. Nyt oli kuitenkin luvassa jotain uutta.

2. Kansanedustaja Tuija Brax vaati jo viime joulukuun puolivälissä eduskunnan toisen varapuhemiehen vaihtamisesta. Tuolla pallilla istui perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti, entinen SMP:n veteraanipoliitikko ja rovasti Kankoonpäästä. Joutsenlahti valittiin vuoden 2011 vaaleissa äänivyöryllä Arkadianmäelle, kun hän oli vaalikampanjassaan pyhästi luvannut, ettei nostaisi lainkaan kansanedustajan palkkaa; hän on eläkkeellä pappisvirastaan. 

3. Tuija Brax, joka on istunut monta vuotta eduskunnan puhemiesneuvostossa, lateli blogissaan tähän tapaan:

- Koskaan aiemmin en ole nähnyt tilannetta, jossa oppositiota edustava varapuhemies ei reagoi työjärjestykseen ylipäätään, saati esitä näkökulmia opposition toiveista. Nyt tätä passiivista viran päällä istumista on saatu seurata koko alkanut vaalikausi ja eilisen jälkeen on tullut aika puhua suoraan... varapuhemies Anssi Joutsenlahti ei ole alkuunkaan aktiivinen toimija. Olisiko opposition ja koko poliittisen keskustelun etu, jos opposition edustajaksi helmikuun äänestyksissä valittaisiin sellainen varapuhemies, joka pitää opposition oikeuksista kiinni ja jonka aktiivisuuteen ja osaamiseen voi luottaa niin eduskunnan täysistunnon johtamisessa kuin Suomea ulkomailla edustettaessakin?

4. Olisi siis melko varmaa, että Joutsenlahden paikasta jouduttaisiin äänestämään ilman, että vaalin lopputulos oli etukäteen kirkossa kuulutettu. Näin myös tapahtui, sillä keskusta ilmoitti viime tipassa asettavansa toisen varapuhemiehen vaaliin ehdokkaaksi Mari Kiviniemen. Suljetussa lippuäänestyksessä Joutsenlahti veti kuitenkin pidemmän korren, sillä Kiviniemi sai vain 49 ääntä Joutsenlahden 114 ääntä vastaan. Kun keskustalla on eduskunnassa 35 edustajaa, sai Kiviniemi siis 15 ääntä muista puolueista.

5. Persut ja Timo Soini repivät tietenkin pelihousunsa kepun sooluilun takia. Soini jyrisi, että "tällaiset näytelmät" eivä sovi eduskuntaan. Soinin mukaan "pelisäännöistä" tulisi pitää kiinni. Mistä ihmeen pelisäännöistä? Soinin mukaan siitä, että "kun on sovittu, että eduskunnan kolme suurinta puoluetta saavat itsenäisesti asettaa ehdokkaat", niin tähän kaikkien kansanedustajien on tyytyminen.

6. Soinin perustelut ovat kyllä syvältä ja osoittavat vain, miten huteralla pohjalla eduskunta todellisuudessa toimii. Vaikka jonkun kolmanneksi suurimman puolueen "itsenäisesti" nimeämä puhemiesehdokas olisi millainen tollo ja tahvo hyvänsä, olisi eduskunnan "sovittujen pelisääntöjen" mukaisesti pakko valita tämä tyyppi puhemieheksi eikä äijää saisi millään ilveellä viheltää vaihtoaitioon. Käsittämätöntä! Missä tällaisista pelisäännöistä on sovittu, ja jos on, niin eikö tällaisia typeriä sääntöjä olisi jo korkea aika tarkistaa! Mutta samaa metodia ja "sovittuja pelisääntöjä" noudattaen suurimmat puolueet nimeävät  ja valituttavat omat ehdokkaansa myös eduskunnan valiokuntien puheenjohtajiksi.

7. Ihmeellisintä kuitenkin oli, että ykköspuhemieheksi valittu Eero Heinäluoma puuttui tuoreeltaan keskustan "välistävetoon". Don Eero sanoi, että keskustan veto tuli "puskan takaa". Heinis toivoi, että "ryhmät pystyisivät etukäteen keskustelemaan valinnoista ja menettelytavoista". Mutta eikö juuri eduskunnan täysistunto ole se paikka, missä tällaisista valinnoista tulisi avoimesti keskustella, eikä tyytyä tekemään poliittisia lehmänkauppoja vallan kulisseissa ja tulla sen jälkeen vain ikään kuin muodon vuoksi täysistuntosaliin äänestyslippuja uurnaan pudottelemaan! Huomaa kyllä, että Don Eeron poliittinen koti on SAK ja että hän on vallan hämärien kammareiden ja kähminnän suurmestareita. Sietämätöntä.

8. Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että Eero Heinäluoman kannatus on puhemiehen vaalissa laskeunut vuosi vuodelta. Vuonna 2011 Heinäluoma sai puhemiehen vaalissa 168 ääntä, vuonna 2012 taas  156 ääntä ja nyt enää 153 ääntä. Sama laskeva trendi ilmenee vielä selvemmin varapuhemies Anssi Joutsenlahden äänimärässä: 184, 148 ja 114. Ainoastaan ensimmäisen varapuhemiehen eli Pekka Ravin (kok) äänimäärä on ollut nousussa.

9. Mutta saihan Sauli Niinistökin vuonna 2010 puhemiehen vaalissa alle puolet jaossa olleista äänistä eli vaivaiset 85 ääntä. Tuolloin kansanedustajat olivat kyllästyneet Niinistön koulumestarimaisiin otteisiin ja edustajien pompotteluun. Niinistöä kohtaan osoitetussa näpäytysoperaatiossa olivat mukana myös demarit, aivan ilmeisesti juuri Don Eeron johdolla. 

10. Kokoomuksen Sampsa Kataja olikin minusta tänään aivan oikeassa, kun hän syytti mainitulla perustella Don Eeroa selkäänpuukottamisesta vuonna 2010 ja nyt jeesustelusta. Sampsa Katajan mukaan Eero Heinäluoma hääri vuonna 2010 "pääorganisaattorina" Niinistön selkäänpuukottamisessa ja näpäyttämisoperaatiossa. Don Eero ei ole tämän vuoksi oikea henkilö arvostelemaan keskustaa sen eilen osoittamasta sooloilusta.

11. Persujen ryhmäpuheenjohtajan vaalissa nähtiin hupaisa näytelmä, kun etukäteen ehdokkuttaan kovasti hehkuttaneelta Kaj Turuselta meni tosipaikan tullen pupu pöksyyn ja hän ilmoitti luopuvansa asettumasta Pirkko Ruohonen-Lernerin vastaehdokkaaksi. Suorastaan koomiselta näytti, miten tämä Turunen heilutti TV-kameroiden edessä voitonmerkkiään ja puheli jotain käsittämätöntä "win-winistä" ja siitä, että sehän olikin itse asiassa juuri hän, joka oli voittanut: Rauta-Rouvaksi kutsuttu Pirkko oli kuulemma luvannut tulla ryhmän johtamisessa "Kaitsun linjoille". Turunen yritti myös vakuutella, ettei Timo Soini ollut vaatinut häntä luopumaan omasta ehdokkuudestaan. Niin, ei varmaankaan - kaikkihan toki tämän kernaasti uskovat.

12. No, niin, nyt tämä "hullunkurinen perhe" tai oikeastaan perheet (puolueet) ovat sitten jälleen koolla päättämässä, niin kuin kaunis sanonta kuuluu, "yhteisistä asioistamme". Tästä tulikin mieleen, että mitä nimiä mahtaisivat listata kärkipaikoille, jos kysytään, ketkä kuuluvat sarjaan "Arkadianmäen sietämättömimmät paskiaiset"?

671. Poliittinen vastuu

Eurooppalaista yhdentymistä tämäkin...Jutta näyttää pettyneeltä, kun Luxemburgin poika (Juncker) ei pussannutkaan suulle vaan moiskautti poskelle...

"Järjen veit ja minusta orjas teit"...en toivu lainkaan, voi miksi suukkosi sun ma sainkaan....

1. Liikenneministeri Merja Kyllösen tapaus näyttää puhuttavan lehdistöä edelleen melkoisesti. Itse olen kirjoittanut siitä jo kaksi pitkää juttua, joihin on tullut lähes sata kommenttia. Tänään Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa - siis lehdissä, jotka ovat ehkä kaikkein kiivaimmin hyökkäilleet Kyllöstä vastaan - on otettu kantaa ministerin poliittiseen vastuuseen yleensä ja lausuttu käsityksiä myös ministeri Kyllösen sanotusta vastuusta. I-S:ssa on haastateltu valtiosääntöoikeuden professoreita Veli-Pekka Viljasta ja Tuomas Ojasta, HS:ssa Ojasta.

2. HS:n toimittaja kysyi eilen puhelimitse myös minun mielipidettäni, joka on mainittu tämän päivän lehdessä lyhyesti Ojasen kannanoton jälkeen. Tapahtui niin, että kun olin päässyt lausumassani oikeastaan vasta alkuun, toimittaja totesi, että, "kiitos, tämä riittääkin hänelle". Ilmeisesti toimittajalle juttua varten varattu palstatila oli lopussa. Parilla kolmella virkkeellä kysymystä ministerin poliittisesta vastuusta on kuitenkin aika vaikea selvittää, vaikka yrittäisi olla kuinka ytimekäs tahansa. Se olisi vähän sama asia, jos Kalle Päätaloa olisi aikanaan pyydetty kiteyttämään muutamalla lauseella, mistä hänen Iijoki-sarjassaan on oikeastaan kysymys ja mitä hänen mainituissa kirjoissa kerrotaan.

3. Kuten blogin ensimmäisen sivun oikeassa reunassa olevasta (pitkähköstä) asiasana- tai tunnisteluettelosta voidaan havaita, olen käsitellyt kysymystä "poliittinen vastuu" neljässä ja kysymystä "ministerin poliittinen vastuu" yhdeksässä eri blogijutussa. Olen pohtinut sanottua vastuukysymystä erityisesti ex-pääministeri Matti Vanhasen, ex-oikeusministeri Tuija Braxin ja erityisesti ex-sisäministeri Anne Holmlundin osalta; myös eräiden muiden ministereiden poliittista vastuuta olen sivunnut lyhyesti muutamissa jutuissa.

4.Otetaanpa tähän ensin eräänlainen pikakertaus, mitä noissa aiemmissa blogijutuissani olen esittänyt. Tämän jutun loppupuolella otan kantaa ministeri Kyllösen poliittiseen vastuuseen.

5. Poliittisten päättäjien vastuu on asia, joka puhuttaa kansalaisia varsin usein. Tämä koskee erityisesti valtioneuvoston jäsenten eli ministereiden vastuuta. Selvää on, että hallitus ja sen ministerit ovat vastuussa virkatoimistaan. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan - kuten myös professorit Ojanen ja Viljanen ovat em. haastatteluissa todenneet - yhtäältä oikeudelliseen ja toisaalta poliittiseen vastuuseen. 

6. Ministerin juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvia velvollisuuksiaan tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).  Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, mistä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin. Syyttämiskynnys on niin korkea, että voitaisiin puhua, kuten olen tehnytkin, erityisestä syytesuojasta.

7. Ministerin poliittinen vastuu puolestaan kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen; käytännössä epäluottamuslausetta esitetään opposition tekemän välikysymyksen muodossa. Heikkokin ministeri voi siten "palloilla" muun hallituksen mukana vaikkapa koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Välikysymystä kevyempi menettely on kansanedustajien oikeus testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on sangen tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

8. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin "seuraa sitä huolellisesti." Tavaksi, voisi sanoa tässäkin kohdin maantavaksi, on tullut ministerin ilmoitus, että hän on asettanut tai tulee asettamaan erityisen työryhmän selvittämään ko. asiaa; näin ministeri saa ainakin joksikin aikaa kiusallisen asian pois päiväjärjestyksestä. Asiallisesti mitään valmista eduskunnan kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu aikaan. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. 

9. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle Kultarannassa.

10. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002, kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut erota, ei sitten millään, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt. Vihdoin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen täyttä tukeaan. Median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. 

11. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Ruotsissa silloinen varapääministeri Mona Sahlin erosi vuonna 1994, kun paljastui, että hän oli käyttänyt ministerin luottokorttia noin 50 000 kruunun arvosta yksityisiin kauppaostoihinsa. Ruotsin demareiden edellinen puheenjohtaja Håkan Juholt joutui eroamaan viime vuonna hieman samanlaisen syyn takia. 

12. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on kyllä ollut tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa kenties 3-4 vuoden kuluttua harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Lähimenneisyydestä muistuu mieleen vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi  vuoden 2007 vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa myös ministeri Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta.

13.Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin johtamalla toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten virheiden johdosta aiheutuneita vahinkoja. Näin siis myös silloin, kun ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearviointeihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia alaisilleen viranomaisille kuuluvien tehtävien valvonnasta. Norjassa pääministeri Jens Stoltenberg sanoi viime kesänä erittäin kriittisen Breivik-selonteon valmistumisen ja ryöpytyksen jälkeen, että hän kantaa poliittisen vastuun siitä, että poliisi ei toiminut tehokkaammin Utøyan tapauksessa ja Breivikin kiinnisaamiseksi; Stoltenberg ei kuitenkaan eronnut, sillä mielipidemittausten mukaan vain noin 20 prosenttia norjalaisista ilmoitti haluavansa hänen eroavan virastaan. Suomessa tällainen vastuun kantaminen on sen sijaan ollut jokseenkin tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei ole käytännössä tarvinnut vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista, olivatpa ne miten kauhistuttavia tahansa. En muista, että eduskunnassa olisi juurikaan tehty välikysymyksiä tai luottamuslauseponsia ministerin poliittisesta vastuusta mainitulla perusteella.

14. Oikeusministeri Tuija Braxin johtaman ministeriön ja lähinnä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen selkeä laiminlyönti vaalirahoituslain valvonnan osalta vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä oli laadultaan sangen vakava, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätöksessään vuonna 2009 totesi. Jonkka ei muuten ottanut ministeriön vaalijohtajan laiminlyöntiä tutkittavaksi omasta aloitteestaan, vaan teki sen vasta minun oikeuskanslerille tekemän kantelun johdosta. Oikeusministeri Brax ei kantanut poliittista vastuuta virkamiehensä vakavasta laiminlyönnistä eikä kukaan, minua  lukuun ottamatta, edes vaatinut häntä siitä tilille. Missä mahtoivat tuolloin olla esimerkiksi professorit Ojanen, Viljanen, Tuori ja Mäenpää ministerin poliittista vastuuta koskevine lausuntoineen? Johtuiko professoreiden vaikeneminen kenties siitä, että kyseessä oli vihreä ministeri ja hänen vastuunsa?

15. Tuija Braxin johtama oikeusinisteriö möhli myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena vuoden 2008 kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle myös ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella, ei kuitenkaan edellä mainittujen professoreiden toimesta, vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! 

16. Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiot, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun juttujen käsittelyaikojen kohtuuton pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu tästä tietenkin oikeusministeriölle ja oikeusministerin pitäisi kantaa poliittinen vastuu.

17. Edellisellä hallituskaudella perussuomalaiset vaativat ministeri Astrid Thorsia (rkp) eroamaan hallituksen harjoittaman lepsun maahanmuuttopolitiikan takia. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri, jonka mielilauseisiin kuuluu toteamus "edustaja on kyllä tässä asiassa aivan oikeassa", on vierittänyt ministeriönsä vastuun ja samalla siis omaa vastuutaan aina hienovaraisesti kunnille ja asianomaisille viranomaisille selittäen selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito on Suomessa kansainvälisesti arvioiden oikein hyvällä mallilla. 

18. Tähän konstiin turvautui viime myös edellisen hallituksen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka joutui tulilinjalle muun muassa teurassikojen ja hevosten huonon kohtelun takia samoin kuin turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila turvautui vähättelyyn vedoten siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila vieritti vastuun tuottajille ja teurastamoille. Erään kerran Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisessa vastuussa on kysymys. 

19.Ylivoimaisesti räikein ja pahin tapaus, suorastaan skandaalimainen, poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta oli edellisen hallituksen sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt  sisäministeri Holmlundin vastuunpakoilua useissa koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissa. Missä olivat myös tuolloin Ojasen, Tuorin, Viljasen tai Mäenpään vaatimukset ministerin poliittisesta vastuusta? Niitä ei kuulunut, eikä eduskunnassakaan juuri kukaan vaatinut ministeri Holmlundin eroa, kun tämä ei itse ymmärtänyt erota omasta aloitteestaan. Jokaisessa muussa maassa asianomainen ministeri olisi eronnut välittömästi ensimmäisen koulusurmatapauksen jälkeen.

20. Edellisen vaalikauden aikana eduskunnassa saatiin kuunnella liikenneministeri Anu Vehviläisen jatkuvia ja pitkäpiimäisiä selityksiä junaliikenteen takkuamisen syistä. Vehviläinen yritti puolustautua pontevasti, kun ilmeni, että ministerin vastuulla olevat viranomaiset ja laitokset olivat laiminlyöneet varautua liikennejärjestelmien kunnossapitoon vaativia talviolosuhteita silmällä pitäen. Junaliikenne on takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri  Vehviläinen selitteli ja asetteli uusia selvitys- ja työryhmiä ja yritti vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Häkämiehelle.  Samanlaista takkuamista oli myös itärajan rekkajonojen kanssa pari kolme vuotta sitten. 

21. Nykyisen hallituksen toimikauden aikana esiin tulleista epäkohdista esimerkiksi lastensuojelun kurja tilanne on asia, josta asianomaisen ministerin olisi odottanut kantavan poliittista vastuuta. Viittaan blogiin 632/5.9.2012, jossa käsittelin muun muassa 8-vuotiaan Eerikan kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä, minkä ministeriön alaisten lastensuojeluviranomaisten laiminlyönnit osaltaan mahdollistivat. Ministerin vastuuta ei kuitenkaan kannettu eikä sitä edes vaadittu, vaan asia kuitattiin - jälleen kerran - asettamalla lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään. Samaa metodia käytettiin viikko pari sitten Talvivaaran kaivoksen aiheuttamassa ympäristökatastrofissa, jolloin ympäristöministeri ja elinkeinoministeri sälyttivät vastuun kaivoksen puutteellisesta valvonnasta alaisilleen viranomaisille. Tietenkin myös Talvivaaran tapauksessa ministerit asettivat lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään!

22. Mitten liikenneministeri Merja Kyllösen vastuu vertautuu edellä mainittuihin tapauksiin? Professorit Veli-Pekka Viljanen ja Tuomas Ojanen toteavat tänään, että valtiosääntöoikeudellisesti ministeri ei vapaudu vastuusta, vaikka virhe, jota kyseiset oikeusoppineet eivät ole lausunnoissaan yksilöineet, olisi tehty ministeriön alaisessa virastossa eli tässä tapauksessa siis Liikennevirastossa. Viljanen vetoaa ministeriön valmisteluvastuuseen ja siihen, että ministeriö on vastuussa mahdollisista puutteista Liikenneviraston toiminnan asianmukaisessa valvonnassa. Tuomas Ojanen lisää, että  ministerin vastuuta ei poista se, että virhe johtuisi yksittäisen virkamiehen virheestä. Juridista virhettä Ojanen ja Viljanen eivät näe Kyllösen toiminnassa, mutta kumpikin katsoo, että Kyllösellä on poliittinen vastuu Liikenneviraston ja sen pääjohtajan virheestä eli siis valtion väylähankkeiden rahoitusta koskevista virheellisistä laskelmista.

23. Olen tästä kysymyksestä periaatteessa samaa mieltä. Mutta mitä ministerin poliittinen vastuu tässä tapauksessa itse asiassa merkitsee, ja olisiko Kyllösen tapauksessa sellaisia vastasyitä ja faktoja, jotka tulisi ottaa pro et contra -argumentoinnissa huomioon ministerin vastuun laajuutta pohdittaessa? Tähän puoleen mainitut oikeusoppineet, jotka tarkastelevat asiaa vain tiukasti periaatenormien valossa, eivät ole ottaneet lainkaan kantaa. Nämä professorit ovat teoreetikkoja ja sillä alalla varmasti päteviä, mutta lain soveltamisesta käytäntöön (lainkäytöstä) heillä, kuten muillakaan edellä mainituista oikeusoppineista, ei taida olla juurikaan kokemusta. Tulisi muistaa, että "kaikkia lakia on järkevästi käytettävä", kuten vanhoissa tuomarinohjeissa neuvotaan tekemään. Vaikka ministerillä on poliittinen vastuu, eivät kaikki tapaukset ole, toisin kuin esimerkiksi Viljanen ja Ojanen näyttävät ajattelevan, yksioikoisesti samanlaisia ja yhtä "tuomittavia".

24. Edellä mainituissa muissa tapauksissa asianomaisen ministerin hallinnonalalla toimivien viranomaisten virheistä on aiheutunut yleensä vahinkoa ja kärsimystä, joka on voinut olla laadultaan hyvinkin tuntuvaa. Ministeri Holmlundin vastuualueella tapahtuneessa kahdesta koulusurmassa kuoli parikymmentä ihmistä ja loukaantui vakavasti useita muita ja koulusurmien aiheuttamat inhimilliset kärsimykset olivat muutenkin todella suuria. Sitä huolimatta ministeri ei eronnut eikä häntä vaadittu eroamaan. Ministeri Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön virkamiesten möhläyksistä aiheutui myös vahinkoa, sillä jouduttiinhan esimerkiksi kuntavaalit toimittamaan pieleen menneen sähköisen äänestyksen takia kolmessa kunnassa uudelleen. 

25. Vaalirahalain valvonnan laiminlyönnit puolestaan edesauttoivat merkittävien epäkohtien samoin kuin talousrikollisuuden syntymistä. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut oikeusministeri Braxia eroamaan eikä hän itse kantanut poliittista vastuuta. Päin vastoin Brax kiirehti vaalirahalakiasiassa puolustamaan vakavaan laiminlyöntiin syyllistynyttä alaistaan ja selittämään eduskunnan edessä, että ministeriö oli muka toiminut asiassa täysin oikein. Lastensuojeluviranomaisten laiminlyönneristä samoin kuin vanhusten huonosta laitoshoidosta aiheutuneista laiminlyönneistä on myös aiheutunut merkittäviä inhimillisiä kärsimyksiä jne. Junaliikenteen takkuamisesta ministeri Anu Vehviläisen toimikaudella aiheutunut niin ikään tuntuvaa haittaa ja vahinkoa junaa hirmupakkasissa turhaan odottamaan joutuneille ihmisjoukoille. Kenenkään päähän ei silti pälkähtänyt vaatia asianomaisia ministereitä kantamaan poliitista vastuuta ja eroamaan virastaan.

26. Onko liikenneväylien määrärahoissa nyt paljastuneesta "ammottavasta aukosta" aiheutunut joillekin tahoille vahinkoa? Jotkut suunniteluista tiehankkeista saattavat toki viivästyä alun perin luvatusta siinä tapauksessa, että mainittua aukkoa ei saada katetuksi myöhemmin katetuksi. Mutta mitään suoranaista vahinkoa Liikenneviraston virheellisistä laskelmista tuskin on aiheutunut tai tulisi aiheutumaan. Oppositio ja osa tiedotusvälineistä huutavat kuitenkin kurkku suorana liikenneministeriä vastuuseen, mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin vaatimusta ministerin erosta tai epäluottamuslauseäänestystä eduskunnassa. Minusta tämä on täysin kohtuutonta, jos liikenneministerin tapausta verratataan edellä mainittuihin todella merkittäviin laiminlyönteihin, jolloin vastaavanlaisia  vaatimuksia ministerin poliittisesta vastuusta ei ole kertaakaan esitetty. 

27. Liikenneministeri Merja Kyllönen toimi, kuten pääministeri Katainen ja ministeri Urpilanen ovat todenneet, suoraselkäisesti ja avoimesti paljastaessaan ja tuomalla julki sanotun Liikennevirastossa tehdyn virheen julkisen keskustelun kohteeksi.  Jos Kyllönen olisi toiminut samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä vanhan hallintokulttuurin aikana ovat mitään häpäilemättä toimineet, sanottu virhe olisi  jätetty pimentoon ja paljastunut vasta joskus myöhemmin, jolloin se olisi pyritty hoitamaan, kuten aina ennenkin on vastaavanlaisissa tapauksissa totuttu tekemään, lisämäärärahojen avulla. Tähän oppositiopuolueet eli keskusta ja perussuomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä. Mutta kun ministeri halusikin heti selvittää Liikenneviraston virheelliset laskelmat ja tuoda asian selvityksen jälkeen myös julki, hän onkin opposition ja vertajanoavan median mielestä suuri konna, joka pitää häpäistä "hallituksen irvikissana" ja panna kiireesti viralta!

28. Mainitulla tavalla toimiessaan ministeri Merja Kyllönen on minusta kantanut poliittisen vastuunsa kunnioitettavalla tavalla. Tästä hyvästä hän ansaitsisi, kun Itsenäisyyspäiväkin on taas kohta ovella, jonkin ansiomerkin mustaan klenninkiinsä. Ministeri pyysi julkisesti nöyrästi anteeksi alaisensa viraston ja sen johtavan virkamiehen tekemää virhettä ja ilmoitti samalla tekevänsä kaikkensa, jotta puuttuva rahoitus luvatuille väylähankkeille saataisiin kokoon. Tämä riittää, ministerin ei tarvitse erota, vaan hän voi kulkea jatkossakin pää pystyssä avoimuutta korostavan uuden hallintokulttuurin airueena.

29. PS. - EIT:n Suomea koskeva pakkohoitopäätös lopulliseksi - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hylännyt Suomen valtion pyynnön siitä, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X vs. Suomi (EIT 3.7.2012) otettaisiin käsittelyyn EIT:n suuressa jaostossa. Tapaus koski sitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi. EIT antoi Suomelle langettavan tuomion. Päätös evätä valtion pyyntö asian tutkimisesta EIT:n suuressa jaostossa on hyvin merkittävä, sillä KHO päätti puolestaan syyskuussa tänä vuonna antamassaan täysistuntoratkaisussa KHO 2012:75, että EIT:n ko. ratkaisussa omaksuma tulkinta suomalaisten oikeusturvakeinojen puutteellisuudesta ei ole oikea. KHO:n plenum-rakaisu, joka oli yksimielinen, sisälsi eräänlaista "näsäviisastelua" siitä, ettei EIT:llä (muka) olisi ollut oikeita tietoja suomalaisesta järjestelmästä. Todella hyvä lopputulos asiassa! Olen blogissa 635/15.9.2012 kritisoinut voimakkaasti KHO:n täysistuntoratkaisua, joka lienee perustunut, kuten olen ko. blogijutussa kertonut, tosiasiallisesti pelkkiin tarkoituksenmukaisuussyihin, joissa potilaan oikeusturva on kylmästi sivuutettu. Hallintotuomioistuimet eivät siis voi jatkossa noudattaa KHO:n plenum-ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta, vaan niiden tulee noudattaa EIT:n tuomiota tapauksessa X vs. Suomi 3.7.2012.

644. Presidentin puhe

1. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan yleensä melko tiukkasävyisistä puheenvuoroistaan. Koskeloa ei pidetä puhujana, joka valloittaisi kuulijansa lavasäteilyllään, vaan pikemminkin hieman etäisenä ja jopa kalseantuntuisena esiintyjänä; en tiedä, kun en ole ollut itse juuri kuulemassa. Mutta napakasti nuo puheet on kuitenkin kirjoitettu. Huumoria noissa puheissa ei juuri tapaa olla, mutta leikkimielisyys á la Matti Kuusimäki ei taitaisi istua kovin hyvin vapaaherrattaren tyyliin. 

2. Presidentti Koskelon puheita löytyy KKO:n kotisivulta parikymmentä. Niitä hän on pitänyt erilaisilla tuomari-, lakimies-, asianajaja- ja syyttäjäpäivillä, mutta myös muissa yhteyksissä. Koskelon puheenvuoroille on ominaista kriittisyys, mikä on mínusta pelkästään hyvä asia. Kriittinen puhuja ei löpise jotakin ikään kuin vain lämpimikseen tai kuulijoita viihdyttääkseen tai suosiota kosiskellakseen - tällaisia päällikkötason puhujia oikeuslaitoksestamme löytyy kyllä yllin kyllin  - vaan hänellä tuntuu olevan aina jokin tärkeä viesti kuulijoilleen. 

3. Viimeksi Koskelo puhui ylimmän johdon VTV (Valtiontalouden tarkastusvirasto) -forumissa 24. syyskuuta Säätytalossa. Tilaisuuden teemana oli hallinnon etiikka ja virkamiesvalmistelu. Jäin hieman ihmettelemään, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan sanonnalla "ylin johto".  Ohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli valtionhallinnon johdolle tarkoitettu keskustelutilaisuus. Tähän ylimpään johtoon kuuluvia toimijoita,  "ylimyksiä", jos niin voisi sanoa, ovat poliittisen johdon ohella ylimmät virkamiehet, kuten esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt, valtion virastojen ja laitosten johtajat - esimerkiksi VTV:n pääjohtaja ja ylijohtaja, poliisin ja puolustusvoimien ylin johto, ylimmät laillisuusvalvojat, KKO:n ja KHO:n presidentit jne. - kyllähän tätä ylintä johtoa valtakunnassa piisaa vaikka minkä verran! Mutta miksi juuri ylimmälle johdolle pitää esitelmöidä tuntikausia hallinnon etiikasta ja virkamiesvalmistelusta, eikö kyseisiä asioita tulisi saarnata myös alimmalle johdolle ja koko virkamieskunnalle? 

4. Presidentti Koskelon puheen teeman alaotsikoksi oli merkitty "Ulkopuolisen tarkkailijan pohdintaa päivän teemasta". Miten niin ulkopuolisen? Eivätkö tuomarit ja muut lainkäyttäjät, kuten esimerkiksi syyttäjät ja ulosottomiehet, kuulu virkamieskuntaan? Kuuluvat toki, mutta nyt olikin kyse "valtionhallinnon" ylimmälle johdolle tarkoitetusta seminaaritilaisuudesta. KKO:n presidentti näyttää siis tekevän pesäeron valtionhallinnon ja maan tuomioistuinlaitoksen välillä, mikä onkin valtiovallan kolmijakoa ajatellen oikein. Tämä ilmeni myös siitä, kun Koskelo kertoi toimineensa "aiemmin virkamiehenä lainvalmistelutehtävissä".

5. Eroaako tuomarin moraali kenties virkamiesmoraalista? Toki myös tuomareilta voidaan odottaa työssään samanlaisten eettisten arvojen ja periaatteiden noudattamista kuin virkamiehiltä yleensäkin. Ehkä kuulemme tästä kysymyksestä enemmän ensi perjantaina (12.10) pidettävillä Suomen Tuomariliiton järjestämillä Tuomaripäivillä; näitä erilaisia "päiviä" meillä riittää ja niitä pidetään juuri näin syksyllä ikään kuin tuomaan hieman valoa ja piristystä tuomari- ja virkamieskunnan muuten hieman harmaaseen arkeen kaamoksen keskelle. Tuomaripäivillä tarkastellaan tiettävästi Tuomariliiton viime kesäkuussa vahvistamaa asiakirjaa "Tuomarin eettiset periaatteet". Palaamme niihin myöhemmin.

6. Koskelo erottaa etiikan ja moraalin. Etiikka viittaa omaksuttuihin arvoihin ja periaatteisiin, moraali taas siihen, miten noihin arvoihin ja periaatteisiin käytännössä sitoudutaan ja miten eettiset arvot ilmenevät käytännössä. Koskelon mukaan virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa. Virkatoiminnan  arvoja ovat laillisuusperiaate (rule of law), asiantuntijuus, objektiivisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Näistä päämääristä ei vallitse erimielisyyttä, mutta ongelmia syntyy sen suhteen, millaisena käyttäytymisenä nämä arvot konkretisoituvat.

7. Koskelon mukaan virkamiehen ei tule olla poliittisten päätöksentekijöiden tai virastopäällikköjen käskyläisiä, jotka vastaavat vain, jos heiltä jotakin kysytään, vaan aktiivisia toimijoita, jotka hoitavat tehtäviään yritteliäästi, vastuullisesti, älykkäästi, antaumuksellisesti ja luovasti; lahjomattomuutta Koskelo pitää itsestään selvänä vaatimuksena. Nämä toimijat pystyvät itsenäiseen ajatteluun, asioiden kriittiseen tarkasteluun, luovaan ideointiin ja aloitteellisuuteen ja he kertovat ministerille tai virastopäällikölle sellaisetkin asiat, joita tämä ei välttämättä haluaisi edes kuulla. - Onpa tuohon kasattu vaatimusta kerrassaan - voi virkamiesparkoja! Toivoa sopii, että Koskelo on vähintään yhtä tiukka, kun kyse on tuomarikunnan moraalista.

8. Koskelolla ei tunnu olevan erityisen korkeaa käsitystä suomalaisesta virkamieskunnasta ja sen moraalista. Hän perää virkamiehiltä muun muassa osallistumista alansa kysymyksiä koskevaan julkiseen keskusteluun ja tulevaisuuden luotaamiseen. Tämä on Koskelon mukaan nykyisin aika vähäistä. Hän kysyy: "Onko niin, että itsenäistä tai kriittistä ajattelua pitää välttää ja peitellä. Missä määrin kysymys on itserajoituksesta tai mukavuudenhalusta, missä määrin poliittisen johdon tai poliittisen kulttuurin suunnalta tulevista tai koetuista rajoitteista"? Koskelon mielestä virkamiesmoraaliin kuuluu, että virkatoiminnassa aktiivisesti haetaan ja jalostetaan informaatiota, tuotetaan kriittistä ja rakentavaa analyysiä sekä oma-aloitteisesti tarjotaan aineksia ja luodaan painettakin sellaisten poliittisten ratkaisujen pohjaksi, joita yhteiskunnan tila ja kehitys vaatii. Ei reaktiivista myötäilyä, vaan aktiivista "sparrausta", kiteyttää Koskelo.

9. Esitelmänsä loppupuolella Koskelo kertoo, miten parikymmentä vuotta sitten - siis juuri silloin kun Koskelo itse toimi oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena -lainvalmistelussa tuli eteen asioita, joissa asianomaiset virkamiehet ottivat aloitteen käsiinsä eivätkä jääneet odottelemaan, antaisiko joku tarvittavan toimeksiannon. "Ministeriltä hankittiin mandaatti esittämällä hänelle sellainen analyysi, jonka pohjalta hän saattoi tehdä omat johtopäätöksensä. Ministerille kerrottiin sellaista, mitä hän ei välttämättä niin mielellään halunnut kuulla, mutta argumentit tekivät tehtävänsä". Tällä Koskelo viittaa, vaikkei nimenomaan kerro, 1990-luvun alussa puhjenneeseen talouslamaan, jolloin oikeusministeriössä, jota johti ministerinä Hannele Pokka (kesk), valmisteltiin laajat maksukyvyttömyyden hoitamista koskevat lait, eli ennen muuta ehdotukset laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä ja yrityssaneerauksesta. Tämä lainsäädäntö oli välttämätön uudistus, ja mainitut lait ovat muutamin muutoksin edelleen voimassa ja täyttäneet tehtävänsä. Eri asia on, tuliko kyseinen lainsäädäntö liian myöhään ja olisiko laman "maksumiehiksi" voitu pienyrittäjien sijasta tai lisäksi panna muitakin lamasta vastuussa olevia tahoja.

10. Koskelo mainitsee muutamia esimerkkejä asioista, joissa virkamiesten rooli on jäänyt askarruttamaan ulkopuolista tarkkailijaa. Ensimmäinen niistä koskee valtiontalouden kehysbudjetointia, missä on Koskelon mukaan syyllistytty eufemismiin eli tosiasioita kaunistelevien kiertoilmausten käyttämiseen. Koskelon tässä yhteydessä mainitsema esimerkki käsittelee käräjäoikeuksille harmaan talouden  torjumiseksi luvattua lisähenkilöstöä, jossa itse asiassa on kysymys vain "fiktiivisestä lisärahoituksesta, joka muuttuu fiktiiviseksi lisähenkilöstöksi". Vastaavia esimerkkejä löytyisi varmaan monen muunkin ministeriön kohdalla. Esimerkiksi poliisille lienee luvattu tietty määrä lisävirkoja ja muita resursseja (oliko se nyt) 14 miljoonalla eurolla, mutta vain sillä ehdolla, että Liikkuva Poliisi lakkautetaan ja poliisihallintoa kevennetään muutenkin niin, että saadaan aikaan (oliko se nyt) 30 miljoonan euron säästöt. 

11. Toisena esimerkkinä Koskelo kertoo ne bis in idem -periaatteen eli ratkaisun oikeusvoimavaikutusta koskevan opin ulottumisesta EIT:n ratkaisukäytännön edellyttämällä tavalla varsinaisen rikoslainkäytön ulkopuolelle eli hallinnollisiin sanktioihin. Tämä merkittävä muutos edellyttäisi poliittisilta päättäjiltä etenkin verotusmenettelyyn tehtäviä muutoksia harmaan talouden torjumiseksi, mutta näistä uudistuksista ei ole Koskelon mukaan vieläkään mitään tietoa, vaikka  EIT antoi ne bis in idem- periaatteen soveltamisesta Suomea koskevan ratkaisun vuonna 2009 eli jo kolme vuotta sitten; KKO on antanut ko. problematiikasta jo kymmenkunta eri tilanteita koskevaa ennakkopäätöstä. Koskelo epäilee hitauden johtuvan siitä, ettei asianomainen virkakunta - ilmeisesti valtiovarainministeriössä ja verohallinnossa - ole pitänyt poliittisia päätöksentekijöitä ajan tasalla, minkä seurauksena veronkiertäjiä pääsee vastuusta kuin koiria veräjästä.

12. Minua kiinnosti erityisesti, kun Koskelo mainitsi yhtenä esimerkkinä virkamiesmoraalin tilasta hallituksen äskettäin eduskunnalle antaman lakiesityksen pysäköinnin valvonnasta yksityisillä kiinteistöillä (HE 79/2012 vp). Kuten olen jo kertonut, kyseinen lakiesitys kuuluu hölmöimpiin, joihin minä olen urani aikana törmännyt, ja sama käsitys näyttää olevan myös useimmilla pysäköintifirmoilla. Kyse on muun ohella siitä, onko hallituksen ja lakiesitystä valmistelleen oikeusministeriön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tarkoituksena ollut, että sanottua esitystä koskevalla lainsäädännöllä olisi tarkoitus kieltää parkkiyhtiöiden nykyisin harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei lakiesityksessä sanota halaistua sanaa, mitä myös presidentti Koskelo tuntuu ihmettelevän. Kuten Koskelo toteaa, "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella". 

13. Presidentti Koskelo epäilee, että tämä yksityistä pysäköinnin valvontaa koskeva "ydinkysymys" on pyritty tarkoituksellisesti väistämään ja jättämään avoimeksi. Koskelon mukaan merkit viittaavat siihen, että kyseinen ratkaisu on tehty virkamiestasolla, eli sitä ei olisi tehnyt oikeusministeri Henriksson. Mutta tällöin ollaan juuri siinä tilanteessa, jolloin virkamiesmoraali olisi edellyttänyt, että lakiesityksen valmistellut virkakunta olisi kertonut  kakistelematta päättäjille eli oikeusministerille ja maan hallitukselle, mitä lakiesitys po. suhteessa merkitsee ja mihin se käytännössä johtaa. Nyt nämä ydinkysymykset on jätetty täysin avoimiksi ja kertomatta ilmeisesti siinä hurskaassa toivossa, että eduskunta ja perustuslakivaliokunta hoksaisivat asian ja puuttuisivat siihen tavalla tai toisella. Selvää on, että tällainen menettely ei osoita korkea virkamiesmoraalia ja on kaukana hyvästä ja rehellisestä lainvalmistelusta ja -säädännöstä 

14. Minusta ko. hallituksen esityksessä mainitulla lainsäädännöllä ei voida sivuuttaa yksityistä omistusoikeutta eikä sopimusvapauden periaatetta eikä siis kieltää sopimukseen perustuvaa pysäköinninvalvontaa ja nykyisenkaltaista valvontamaksukäytäntöä. Kuten olen (päätöstä ennakoiden) kertonut (blogi 630/28.8.-12), Helsingin käräjäoikeus on noin kuukausi sitten antamallaan tuomiolla vahvistanut, että yksityinen parkkiyhtiö sai peria sopimusehtojen vastaisesti pysäköivältä autoilijalta sopimuksessa mainitun valvontamaksun. Käräjäoikeuden mukaan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista ei voida pitää julkisen vallan käyttönä. Tässä ei ole itse asiassa mitään uutta, sillä korkein oikeus totesi saman asian jo vuonna 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23). Lehtitietojen mukaan pysäköintifirmat ovat vasta nyt alkaneet lähettää perintään tuhansia vanhoja valvontamaksuja.

15. Presidentti Koskelo puuttui puheessaan myös lobbauksen voimaan ja siitä aiheutuviin vaaroihin. Hän mainitsi tässä kohtaa esimerkkinä parhaillaan vireillä olevan IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyä koskevan lainuudistuksen. Sitä ollaan Koskelon mukaan järjestämässä - oikeusministeriön ajamana - tavalla, joka ei edusta linjakasta oikeudenhoidon kehittämistä. Lainvalmistelijat eivät ole Koskelon mukaan ottaneet lausunnonantajien - muun muassa korkeimman oikeuden - esittämää kritikkiä huomioon. Koskelo moittii lainvalmistelua klientilismistä.  Hänen mukaansa kapeakatseisuus näyttää määräävän mainitussa IPR-asioiden uudistuksessa oikeudenhoidon toiminnallisen rakenteen ja muutoksenhaun järjestämistä, vaikka juuri nyt olisi päinvastoin välttämätöntä päästä isoihin, läpiajateltuihin ja linjakkaisiin uudistuksiin. Toinen huolestuttava piirre mainitussa IPR-hankkeessa on Koskelon mukaan siinä, että "todelliselle uudistukselle on rakennettu kotoperäinen ja keinotekoinen esterata perustuslain tulkinnasta, jolla pyritään sementoimaan vallitsevia reviirejä ja sulkemaan pois asiallisesti parempia uudistusvaihtoehtoja".

16. Kuten tunnettua, mainittuihin perustuslain tulkinnoissa esiintyviin "keinotekoisiin esteratoihin" törmätään tuon tuostakin perustuslakivaliokunnan lausunnoissa, jotka perustuvat lähinnä vain yhtä aatesuuntaa edustavien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. Yhtenä esimerkkinä tästä edellä mainittu yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa mainittujen lausuntojen mukaan  olisi kyse "merkittävästä julkisen vallan käytöstä".

17. Mainituilla IPR-asioilla tarkoitetaan immateriaalioikeuksia eli tekijänoikeuksia ja yksityisoikeuteen perustuvia teollisoikeuksia, joita ovat esimerkiksi patenttioikeus, mallioikeus ja tavaramerkkioikeus. Presidentti Koskeloa ja ilmeisesti koko KKO:ta hiertää uudistus, josta hallitus ehti vast' ikään eli 4.10. antaa lakiesityksen eduskunnalle (HE 124/2012 vp). Sen mukaan IPR-asioiden käsittely keskitetään (käräjäoikeudesta ja muualta) markkinaoikeuteen, joka siis käsittelisi teollisoikeuksia myöntävien rekisteriviranomnaisten päätöksistä tehdyt valitukset sekä, mikä KKO:n kannalta on merkittävää, myös kaikki teollis- ja tekijänoikeudelliset riita- ja hakemusasiat. Nykyisin näitä riita-asioita käsitellään ensimmäisenä asteena Helsingin käräjäoikeudessa. Markkinaoikeuden sanotuissa riita-asioissa antamista päätöksistä valitettaisiin lakiesityksen mukaan suoraan korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Korkein oikeus olisi halunnut, että ensimmäisenä valitusasteena näissä asioissa olisi Helsingin hovioikeus. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan markkinaoikeus on jo nyt niin ruuhkautunut, ettei se tule selviytymään sille tulossa olevista lisätehtävistä. 

18. Keitä Pauliine Koskelo mahtoi tarkoittaa viitatessaan lainvalmistelussa esiintyneeseen klientilismiin? En tiedä, mutta ehkäpä joku lukijoista saattaisi tietää. Olisiko markkinaoikeus ja sen johto ollut hamuamassa itselleen lisätehtäviä? Niin tai näin, mutta oppiihan tässä puuhassa koko ajan myös uutta, ainakin uusi sivistyssanoja, kuten juuri eufemismi ja klientilismi. Klientilismillä yleisesti ottaen tarkoitettaneen muun muassa käytäntöä, jossa virkamiehillä on vastavuoroisiin palveluksiin perustuvia henkilökohtaisia suhteita julkisen vallan ulkopuolisiin toimijoihin; tämä viittaisi siis vahvasti korruptioon ja virkamiesten lahjontaan. Ilmankos Pauliine Koskelo käytti tässä kohdin  hieman vierasta sivistyssanaa!

19. Esko Seppänen kirjoitti US-puhenvuorossaan 9.5. otsikolla "Klientelismillä varastetaan eläkemiljoonia"; ES käytti siis muotoa "klientelismi", eikä klientilismi kuten Koskelo. Oikea muoto lienee clintelismi tai clientismi, c:llä tai k:lla, miten vain. Esko Seppänen kirjoitti, että "klientelismiä on mitä suurimmassa määrin suomalainen kolmikantainen korporatismi, jossa yksityisten työeläkeyhtiöiden hallintoelimissä istuvat poliitikot ja työmarkkinajärjestöjen edustajat tekevät yhtiöitä suosivia ratkaisuja ylisuuria palkkioita vastaan".  

20. Esko Seppäsen mukaan Ilkka Kanervan syntymäpäivien rahoitus oli "sitä itseään". Kanervan ei kuitenkaan voitu osoittaa antaneen vastapalveluksia rahoittajille, mutta hänet tuomittiin siitä, että hänellä maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajana olisi joskus tulevaisuudessa ollut asemapaikka antaa lahjoittajilleen vastapalveluksia. Seppäsen mukaan Suomen lain kummallisuuksiin kuuluu, että vartiointiliikkeen raha-auton ryöstämisen suunnittelu ei ole rikos eikä rosvoja voi pidättää saati syyttää ennen kuin he aloittavat ryöstön, mutta poliitikko voidaan tuomita rikoksesta ilman, että hän on käyttänyt tai aikoo käyttää asemaansa väärin".

21. Mainio vertailu Seppäseltä, näinhän se menee! Tästä huomaamme, ettei juridiikka ihan niin yksinkertaista ole kuin voisi äkkipäätään kuvitella. No, se ettei törkeiden rikosten valmistelua ole meillä Suomessa kriminalisoitu, johtuu lähinnä meidän oikeusministereistämme - ko. asiassa viimeksi Tuija Braxista - jotka ovat olleet passiivisten virkamiesten ja lainvalmistelijoiden talutusnuorassa. Koskelon lainvalmistelijoilta ja muilta virkamiehiltä peräämää moraalia sanoa kiertelemättä  ministereille ja päättäjille, mitä pitäisi tehdä, ei ole tuossa(kaan) asiassa löytynyt. Virkamiehet ovat vain tyytyneet odottelemaan ministerin mandaatttia, mutta sitä ei ole kuulunut, sillä ministeri puolestaan on odottanut, että virkamiehet tekisivät aloitteen - tai olisivat tekemättä, jolloin hänen itsensä ei tarvitsisi tehdä asian suhteen mitään!

22. Kaiken kaikkiaan napakka puhe Pauliine Koskelolta! Toivoa sopii, että muutkin presidentit pitäisivät joskus yhtä kriittisiä puheita - enkä tarkoita tällä yksinomaan tuomioistuinten presidenttejä! Mikä sitten on tuomarin moraali, miten se eroaa virkamiesmoraalista ja millainen on nyky-Suomessa tuomarin rooli ylipäätään?  Tuomarit ovat toki riippumattomia hallitusvallasta, mitä muut virkamiehet eivät ole. Mutta olisivatko myös tuomarit vain "käskyläisiä" siinä mielessä, että heidän pitää noudattaa kuuliaisesti ja legalistisen perinteemme mukaisesti pikkutarkasti lain sanamuotoa ja tulkita lakia yksinomaan lain sanamuotoa lähtökohtana pitäen, vai millaista metodia laintulkinnassa nykyisin käytetään ja olisi KKO:n presidentin mielestä suotavaa käyttää? Tästä emme ole muistaakseni vielä kuulleet Koskelon kannanottoa. Ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista on kyllä puhuttu, mutta muusta ei. Tässä yhteydessä kiinnostaisi lisäksi tietää, miten presidentti Koskelo suhtautuu tuomareiden ja tuomioistuinten oikeutta kehittävään ja muuttavaan rooliin. Tästä on Suomessa yleensä aina ylimpien tuomioistuinten ja tuomareiden taholla visusti vaiettu. Edelleen, tulisiko tuomioistuimelle antaa nykyistä vapaammat kädet (vrt. PL 107 §) tutkia lakien perustuslainmukaisuutta ja edellyttäisikö tämä perustuslain muutosta vain ainoastaan  sanotun lainkohdan järkevää tulkintaa? Tästäkään Suomessa ei juuri puhuta. 

23. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, sanotaan. Niin tässäkin, eli kysymyksiä olisi todella paljon. Ehkä kuulemme joitakin vastauksia ensi perjantain Tuomaripäivillä, jolloin oikeuslaitoksen presidentit, muut korkeat päällikköt sekä muut viisaat pitävät jälleen jo niin kovin tutuiksi tulleita katsauksia ajankohtaisista asioista.

584.  Nova-johtajien jutussa ja Ilkka Kanervan lahjusjutussa kunnon tuomiot 

Kalliiksi tulivat näidenkin yhteislaulujen lunnaat...

1. Helsingin käräjäoikeudessa on käsitelty vaalirahasotkusta aiheutuneita syytejuttuja. Tänä aamuna käräjäoikeus antoi sitten kauan odotetun tuomionsa. Mennäänpä suoraan asiaan ja tuomioon, josta käräjäoikeus antoi seuraavan, minusta aika niukan tiedotteen:

"Helsingin käräjäoikeus on 18.4.2012 antamallaan tuomiolla ratkaissut laajan juttukokonaisuuden, jossa on käsitelty Nova Group Oy:n ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n liittyviä velallisen rikoksia, kirjanpitorikoksia, törkeää lahjuksen antamista ja ottamista sekä eräitä muita rikoksia. Nova-yhtiöiden osalta kysymys on ollut keskeisesti törkeästä velallisen epärehellisyysrikoksesta, jossa yhtiöiden varoja oli siirretty lähipiirin hyväksi sekä käytetty  merkittäviä määriä liiketoimintaan liittymättömiin tarkoituksiin. Yhtiön varoilla on rahoitettu vaalitukea, josta osa on katsottu lahjomarikosten tunnusmerkistön täyttäväksi menettelyksi. Velallisen rikoksilla on aiheutettu yhtiöiden velkojille noin 5 miljoonan euron suuruiset vahingot.

Arto Merisalo on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista,  törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 6 vuoden vankeusrangaistukseen. Pauli Hakala on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista sekä liiketoimintakiellon rikkomisesta 4 vuoden vankeusrangaistukseen. Aija Merisalo on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Tapani Yli-Saunamäki on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lisäksi kolme muuta henkilöä on tuomittu Nova-yhtiöiden toiminnassa tehdyistä rikoksista vankeusrangaistuksiin, joista osa on määrätty ehdolliseksi.

Asiakokonaisuuteen liittyvässä törkeää lahjuksen ottamista ynnä muuta koskevassa asiassa  Ilkka Kanerva on tuomittu törkeästä lahjuksen ottamisesta  sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta 1 vuoden 3 kuukauden  ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Toivo Sukari on tuomittu törkeästä lahjuksen antamisesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kyösti Kakkoseen kohdistettu syyte on hylätty.

Ratkaisusta on äänestetty Kanervan ja Sukarin syyllisyyskysymyksen osalta." (Lihavoinnit palsturin).

2. Näin siis käräjäoikeuden tiedotteessa. Merisalo ja muut yli kahden vuoden linnatuomion saaneet on määrätty heti vangittaviksi, kuten laki määrää. Palaan asiaan tarkemmin myöhemmin. Tulin juuri äsken kunto- ja uimasalilta, missä kuulin radiouutisen tuomiosta. Tuntui hyvältä - rauta nousi jalkakyykyssäkin kevyesti - ja siltä, että kerrankin oikeus voitti ja poliitikkojen ja liikemiesten HV-verkostojen ympärille syntynyttä korruptiota aletaan saada vihdoin kunnon tuomioilla kuriin.

3. Vaalirahasotkuhan alkoi, kuten kaikki vielä muistanemme, keskustan ryhmänjohtajan Timo Kallin avomielisellä, mutta samalla röyhkeällä lausunnolla, jonka mukaan hänen ei tarvitse ilmoittaa yrityksiltä ja järjestöiltä saamiaan vaalitukiaan oikeusministeriölle, kuten laki edellytti, koska ilmoituksen antamatta jättämistä ei ole sanktioitu. Kalli sano silmät kirkkaan, että nuo kymppitonnien lahjoitukset ovat pelkästään hänen ja lahjoittajan välinen asia.

4. Mitään uutta Kallin ilmoituksessa ei sinänsä ollut, sillä lähes kaikki poliitikot tekivät samoin kuin Kallikin ja kaikki puolustivat ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntejään samoilla perusteilla kuin Kalli. Uutta oli oikeastaan vain Kallin hölmön avomielinen perustelu, jonka mukaan hän rikkoi lakia, koska lain rikkomisesta ei seurannut mitään rangaistusta tai muuta sanktiota.

5. Mutta mikä mahdollisti Kallin ja lukuisten muiden vaalitukia saaneiden kansanedustajien röyhkeän ylimielisen ja laista täysin piittaamattoman käytöksen? Tietenkin se, että oikeusministeriö, jonka olisi  lain mukaan pitänyt valvoa, että kansanedustajat antoivat asianmukaisesti laadit vaalirahailmoitukset, laiminlöi kokonaan valvontavelvollisuutensa. Ministeriön vaalirahajohtaja Arto Jääskeläinen esiintyi oikein elvistelen ja naureskellen mediassa ja kertoi , että ehei, eiväthän he valvo mitenkään vaalirahailmoitusten asianmukaisuutta, koska se ei kuuluu heidän tehtäviinsä.

6. Vaalijohtajaansa, kuten muihinkin virkamiehiinsä, sokeasti uskova ja luottava oikeusministeri Tuija Brax kiirehti myös pari kertaa oikein eduskunnan pöntöstä levittämään samaa täysin virheellistä väitettä. Brax vetosi myös vaaliasiantuntijana pidetyn Lauri Tarastin lausumiin, joissa oli katsottu, että vaalirahailmoitusten valvonta ei kuuluisi ministeriölle vaan - medialle! Muun muassa tästä "hyvästä" Lauri Tarasti saikin sitten ministerin arvonimen.

7. Hieman myöhemmin oikeuskansleri Jaakko Jonkka kuitenkin katsoi, ei oma-aloitteisesti, vaan hänelle tehdyn kantelun johdosta, että vaalirahailmoitusten valvonta kuului, kuten laissakin sanottiin, nimenomaan oikeusministeriölle. Jonkka havaitsi, että ministeriö oli ainakin kaksien vaalien jälkeen laiminlyönyt valvontavelvollisuutena. Jonka antoi tästä laiminlyönnistä vaalijohtaja Jääskeläiselle vakavan varoituksen, mikä on, ottaen huomion Jonkan muutoin sangen lepsun linjan, harvinaisen ankara seuraamus.

8. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei siis puutunut omasta aloitteestaan asiaan eli ministeriön kyseiseen vakavaan laiminlyöntiin - eipä tietenkään - vaan sen oikeuskansleri teki vasta hänelle tehdyn perusteellisen kantelukirjelmän jälkeen. Kuka oli kantelun tekijä? Se oli tämän blogin pitäjä (palsturi), kuten olen tässä blogissa vuonna 2008 kertonut. Ks. blogi nro 1/4.8.2008, joka löytyy tästä. Tämän jälkeen on käsitellyt vaalirahasotkua ja vaalirahailmoitusten valvontaa mm. blogeissa 8/14.8.2008, 21/21.9.2008, 43/6.11.2008 ja 44/7.11.2008.

9. Voisin siis nostaa pikkuisen omaa häntääni asiassa, jossa nyt on päästy jälleen yhteen vaiheeseen, kun vaalirahaa lahjoitustarkoituksessa jaelleet bisnesmiehet ja sitä hövelisti vastaanottaneet poliitikot ovat saneet ansaitut tuomionsa. Pitäisiköhän nostaa oikein lippu salkoon?

10. Toki tuomitut nyt hämmästelevät, tyrmistelevät ja kertovat kilvan valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Tämä kuuluu pelin henkeen ja syytettyjen oikeuksiin. Tuomiot saattavat ylemmissä oikeusasteissa jonkin verran muuttua, sillä  niinhän asia on, että mitä ylemmäksi tuomioistuinlaitoksen hierarkiassa edetään, sitä enemmän sieltä löytyy näitä poliitikkojen ja liikemiesten ymmärtäjiä ja joskus jopa "veljiä" erilaisista yhteyksistä. Tässä tarkoituksessa poliitikot ja lainsäätäjä hyväksyvät meillä mukisematta tuomareiden ja jopa KKO:n tuomareiden osallistumisen rahakkaisiin välimiestehtäviin, että myös tuomareita saataisiin vedetyksi HV-verkostojen piiriin ja "auttamaan" joskus kenties hätään joutuvia ja apua tarvitsevia veljiään.