782. Ministerin vastuu siirrettiin virkamiehelle

                                                     De Gröna....

1. Ministerin poliittinen vastuu tarkoittaa tai sen ainakin pitäisi tarkoittaa sitä, että ministeri kantaa vastuun paitsi omista tekemisistään, myös ministeriön virkamiesten ja koko asianomaisen hallinnonalansa virkakunnan tekemisistä tai tekemättä jättämisestä. Ministeri ei voi poliittisesta vastuusta välttyäkseen vedota siihen, että hän ei ole ollut henkilökohtaisesti jonkin sellaisen teon tai toiminnan takana, joka myöhemmin osoittautuu hölmöksi tai josta on kenties aiheutunut suoranaista vahinkoa valtiolle. Ministeri on kannettava vastuunsa myös silloin, kun luottamus hänen vastuullaan olevan hallinnonalan kykyyn selvityä uskottavasti tehtävistään on kokenut kolauksen. Poliitinen vastuu ei edellytä ministerin omaa tuottamusta.

2. Katso ministerin poliittisesta vastuusta lähemmin blogijuttua 671/22.11.2012.

3. Suomessa kaikki on kuitenkin poliitisen vastuun suhteen toisin. Tämä ilmi jälleen kerran kehitysministeri Heidi Hautalaa koskevan viimeisimmän jupoakan yhteydessä. Eilen tuli ilmi, että valtionyhtiö Arctia Shipping Oy:n jäänmurtajille maalis- ja toukokuussa 2012 tapahtuneista Greenpeacen aktivistien iskuista, joista oli aiheutunut yhtiölle vahinkoa, oli tehty poliisille asianmukainen rikosilmoitus. Se kuitenkin peruutettiin heti seuraavana päivänä ministeri Hautalan johtaman valtion omistajanohjausosaston puututtua asiaa ja vaadittua tai ainakin toivottua ilmoituksen peruuttamista.

4. Siitä, kenen aloitteesta  yhtiön tekemä rikosilmoitus peruutettin, on esitetty julkisuudessa ristiriitaista tietoa. Selitykset vaihtelevat eilispäivän aikana useita kertoja. Tätä ristiriitaa on selvitetty  tämänpäiväisessä Iltalahdessä, katso tästä. Valtion omistajanohjausosaston silloinen ylijohtaja Pekka Timonen on kertonut, että hän teki yhtiölle aloitteen rikosilmoituksen peruuttamisesta. Timosen mukaan ministeri Hautala ei etukäteen tiennyt hänen yhteydenotostaan Arctia Shippingiin. Washingtoniin matkustanut Heidi Hautala kertoi ensin, että hän oli tietoinen Timosen aloitteesta ja hyväksyi virkamiehensä menettelyn. Myöhemmin Hautala kuitenkin veti sanojaan takaisin ja kertoi, ettei hänellä ollut mitään tekemistä asian "rikosoikeudellisen puolen" kanssa.

5. Tässä sitä taas ollaan tämä "supisuomalaisen poliittisen vastuun" kanssa! Asiassa on selvää, että ministeri Heidi Hautalan johtaman ministeriön asianomainen yksikkö eli valtion omistajanohjausosasto ja sen ylipäällikkö toimivat virheellisesti puuttuessan valtionyhtiön operatiiviseen jotamiseen. Siihen Timosella ja sanotulla osastolla ei ollut valtuuksia, sillä onhan ministeri Hautala itse useaaan kertaan julksuudessa selittänyt, ettei hän tai hänen johtamansa ministeriö voi puuttua valtionyhtiöiden operatiiviseen johtamiseen. 

6. Miksi siis ylijohtaja Pekka Timonen nyt ko. tapauksessa kuitenkin menetteli toisin, kun oli kysymys Greenpeacen aktivisteja vastaan tehdystä rikosilmoituksesta? Tähän ei ole saatu minkäänlaista järkevää seltystä. Selitys löytyy ilmeisesti siitä, että ministeri Hautala on tunnettu Greenpeacen toiminnan puolustaja ja "ymmärtäjä". Tätä taustaa vasten ministerillä on ollut selkeä motiivi puuttua tehtyyn rikosilmoitukseen ja vaatia sen peruuttamista.

7. Jos tapauksessa olisi menetelty normaalin ministerin poliittisen vastuun mukaisesti, Hautala olisi ottanut reilusti  vastuun ja jättänyt asemansa ja jatkomahdollisuutensa hallituksessa pääministerin, hallituksen ja eduskunnan arvioitavaksi. Ministerin lähimpiin ja tärkeimpiin alaisiin kuuluva johtava virkamies oli töpännyt vaatiessaan rikosilmoituksen peruuttamista ja siitä ministeri kantaa tietenkin poliittisen vastuun, vaikkei hän olisi ollut edes tietoinen Timosen asiassa osoittamasta aktiivisuudesta.

8. Mutta Suomessa ministerin poliittinen vastuu kaadetaankin kylmästi virkamiehen tai virkamiesten niskaan. Ministereillä on niin paljon erilaisia virkamiehiä ja poliittisin perustein valittuja avustajia, että heidän joukostaan aina löytyy pari kolme aktiivista tyyppiä, jotka rientävät kilvan ministerin avuksi ja huutavat, että vastuu on minun, ministeri ei tiennyt mitään!  Kun ministeri kuulee tämän "huudon", hän voi kaikessa rauhassa vetää sanojaan takaisin ja vedota itsekin siihen, että ehei, enhän minä ole edes tiennyt koko asiasta mitään! Media ja tavallinen kansa uskovat näihin selityksiin sellaisenaan ja näin ministeri luistelee jälleen vastuustaan kuin koira veräjästä!

9. MIkähän tässä Arctia Shipping Oy:nkin tapauksessa mahtaa olla "koko totuus"?  MIksi ylijohtaja Pekka Timonen olisi ottanut heti seuraavanana päivänä oma-aloitteisesti yhteyttä yhtiöön ja vaatinut tai ehdottanut rikosilmoituksen peruuttamista? Hänellä ei henkilökohtaisesti ole motiivia asiassa, koska hän ei tunnetusti ole greenpeacelaisia eikä yhtiön operatiivinen johto kuulu hänen johtamalleen yksikölle. Ei ole uskottavaa, että Pekka Timonen olisi toiminut ko. asiasssa omasta aloitteestaan, jos minulta asiaa kysytään. Timosen selitys, jonka mukaan valtioyhtiön tulee sietää yksityisiä yrityksiä enemmän erilaisten kansalaisjärjstöjen osoittamaa kritiikkiä, on täysin naurettava. Jos naamioidut aktivistit valtaavat huipputeknologiaa täyttä olevan aluksen, kyse ei ole enää suinkaan mistään "krtitikistä", vaan laittomasta vahingonteosta ja aluksen kulun estämisestä. Timonen on ollut täysin väärässä tehtävässä, jos hän on todella sitä mieltä, mitä hän eilen "meriselityksessään" yritti esittää.

10. Paljon todennäköisempi selitys tapahtumainkululle on se, että ministeri Hautala otti ensin yhteyttä Pekka Timoseen ja pyysi tätä olemaan yhteydessä ja keskustelemaan yhtiön edustajien kanssa rikosilmoituksen poisvetämisestä. Hautala ymmärtää ja kannattaa Greenpeacen toimintaa, joten hänellä oli asiaan puuttumiselle tarvittava motiivi. Hautalan kannalta olisi ollut perin noloa, jos hänen tuntemansa Greenpeacen aktivistit olisivat joutuneet kiipeliin hänen johtamallaan hallinnonalalla toimivan valtionyhtiön tekemän rikosilmoituksen vuoksi.

11. Mutta kuten sanottu, ministerin olisi tullut ottaa asiassa polittinen vastuu ja kantaa seuraukset lähimmän virkamiehensä virheellisestä menettelystä, vaikkei hän olisi ollut siitä tietoinen. Näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päin vastoin: virkamies otti kantaakseen ministerin vastuun! Virkamiehelle kävi hyvin, sillä vaikka hän joutui muista syistä (Finnair/Ilmarinen) jättämään tehtävänsä omistajanohjausyksikön ylijohtajana, hänelle löydettiin toki välittömästi vähintään yhtä hyväpalkkainen virka muualta. 

12. Jotkut ajattelemattomat kansalaiset, joista joku saattaa vielä uskoa ylimmän laillisuusvalvonnan tehokkuuteen ja puolueettomuuteen, ovat jo ehtineet kannella ministeri Hautalan osuudesta ja "vastuusta" oikeuskanslerille. Tällä varmistetaan lopullisesti se, että ministeri Hautala tulee samaan - jälleen kerran - oikeuskanslerilta puhaat paperit. Kantelijat eivät ymmärrä, että oikeuskansleri ei voi tutkia ministerin poliittista vastuusta, vaan ainoastaan juridisen vastuun. Mutta siitähän Pekka Timonen on jo ottanut vastuun leveille harteilleen eikä oikeuskansleri tietenkään voi muuta edes epäillä - täytyyhän nyt korkean virkamiehen ja ministerin yhtäpitävään joskin hieman sekavaan sanaan toki luottaa! 

13. Oikeuskansleri on, paitsi ylin laillisuusvalvoja, myös a ensi sijassa kruununjuristi eli hallituksen ja sen yksittäisten ministeriden juridinen neuvonantaja. Kanslerilla on siis "soma" kaksoisrooli, mitä laillisuusvalvojalla ei tietenkään saisi olla, mutta jota meidän johtavat valtiosääntöoppineemme eivät vain ole jostakin syystä vielä hoksanneet.

14. Ministeri Heidi Hautalan uskottavuus ministerinä on kokenut jälleen kovan kolauksen. Hänen johtamansa ministeriön valtion omistajaohjauksen yksikkö on asettanut ministerin henkilökohtaisesti kannattaman Greenpeacen aktivistien edun valtionyhtiön edun edelle.

671. Poliittinen vastuu

Eurooppalaista yhdentymistä tämäkin...Jutta näyttää pettyneeltä, kun Luxemburgin poika (Juncker) ei pussannutkaan suulle vaan moiskautti poskelle...

"Järjen veit ja minusta orjas teit"...en toivu lainkaan, voi miksi suukkosi sun ma sainkaan....

1. Liikenneministeri Merja Kyllösen tapaus näyttää puhuttavan lehdistöä edelleen melkoisesti. Itse olen kirjoittanut siitä jo kaksi pitkää juttua, joihin on tullut lähes sata kommenttia. Tänään Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa - siis lehdissä, jotka ovat ehkä kaikkein kiivaimmin hyökkäilleet Kyllöstä vastaan - on otettu kantaa ministerin poliittiseen vastuuseen yleensä ja lausuttu käsityksiä myös ministeri Kyllösen sanotusta vastuusta. I-S:ssa on haastateltu valtiosääntöoikeuden professoreita Veli-Pekka Viljasta ja Tuomas Ojasta, HS:ssa Ojasta.

2. HS:n toimittaja kysyi eilen puhelimitse myös minun mielipidettäni, joka on mainittu tämän päivän lehdessä lyhyesti Ojasen kannanoton jälkeen. Tapahtui niin, että kun olin päässyt lausumassani oikeastaan vasta alkuun, toimittaja totesi, että, "kiitos, tämä riittääkin hänelle". Ilmeisesti toimittajalle juttua varten varattu palstatila oli lopussa. Parilla kolmella virkkeellä kysymystä ministerin poliittisesta vastuusta on kuitenkin aika vaikea selvittää, vaikka yrittäisi olla kuinka ytimekäs tahansa. Se olisi vähän sama asia, jos Kalle Päätaloa olisi aikanaan pyydetty kiteyttämään muutamalla lauseella, mistä hänen Iijoki-sarjassaan on oikeastaan kysymys ja mitä hänen mainituissa kirjoissa kerrotaan.

3. Kuten blogin ensimmäisen sivun oikeassa reunassa olevasta (pitkähköstä) asiasana- tai tunnisteluettelosta voidaan havaita, olen käsitellyt kysymystä "poliittinen vastuu" neljässä ja kysymystä "ministerin poliittinen vastuu" yhdeksässä eri blogijutussa. Olen pohtinut sanottua vastuukysymystä erityisesti ex-pääministeri Matti Vanhasen, ex-oikeusministeri Tuija Braxin ja erityisesti ex-sisäministeri Anne Holmlundin osalta; myös eräiden muiden ministereiden poliittista vastuuta olen sivunnut lyhyesti muutamissa jutuissa.

4.Otetaanpa tähän ensin eräänlainen pikakertaus, mitä noissa aiemmissa blogijutuissani olen esittänyt. Tämän jutun loppupuolella otan kantaa ministeri Kyllösen poliittiseen vastuuseen.

5. Poliittisten päättäjien vastuu on asia, joka puhuttaa kansalaisia varsin usein. Tämä koskee erityisesti valtioneuvoston jäsenten eli ministereiden vastuuta. Selvää on, että hallitus ja sen ministerit ovat vastuussa virkatoimistaan. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan - kuten myös professorit Ojanen ja Viljanen ovat em. haastatteluissa todenneet - yhtäältä oikeudelliseen ja toisaalta poliittiseen vastuuseen. 

6. Ministerin juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvia velvollisuuksiaan tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).  Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, mistä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin. Syyttämiskynnys on niin korkea, että voitaisiin puhua, kuten olen tehnytkin, erityisestä syytesuojasta.

7. Ministerin poliittinen vastuu puolestaan kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen; käytännössä epäluottamuslausetta esitetään opposition tekemän välikysymyksen muodossa. Heikkokin ministeri voi siten "palloilla" muun hallituksen mukana vaikkapa koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Välikysymystä kevyempi menettely on kansanedustajien oikeus testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on sangen tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

8. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin "seuraa sitä huolellisesti." Tavaksi, voisi sanoa tässäkin kohdin maantavaksi, on tullut ministerin ilmoitus, että hän on asettanut tai tulee asettamaan erityisen työryhmän selvittämään ko. asiaa; näin ministeri saa ainakin joksikin aikaa kiusallisen asian pois päiväjärjestyksestä. Asiallisesti mitään valmista eduskunnan kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu aikaan. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. 

9. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle Kultarannassa.

10. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002, kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut erota, ei sitten millään, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt. Vihdoin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen täyttä tukeaan. Median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. 

11. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Ruotsissa silloinen varapääministeri Mona Sahlin erosi vuonna 1994, kun paljastui, että hän oli käyttänyt ministerin luottokorttia noin 50 000 kruunun arvosta yksityisiin kauppaostoihinsa. Ruotsin demareiden edellinen puheenjohtaja Håkan Juholt joutui eroamaan viime vuonna hieman samanlaisen syyn takia. 

12. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on kyllä ollut tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa kenties 3-4 vuoden kuluttua harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Lähimenneisyydestä muistuu mieleen vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi  vuoden 2007 vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa myös ministeri Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta.

13.Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin johtamalla toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten virheiden johdosta aiheutuneita vahinkoja. Näin siis myös silloin, kun ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearviointeihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia alaisilleen viranomaisille kuuluvien tehtävien valvonnasta. Norjassa pääministeri Jens Stoltenberg sanoi viime kesänä erittäin kriittisen Breivik-selonteon valmistumisen ja ryöpytyksen jälkeen, että hän kantaa poliittisen vastuun siitä, että poliisi ei toiminut tehokkaammin Utøyan tapauksessa ja Breivikin kiinnisaamiseksi; Stoltenberg ei kuitenkaan eronnut, sillä mielipidemittausten mukaan vain noin 20 prosenttia norjalaisista ilmoitti haluavansa hänen eroavan virastaan. Suomessa tällainen vastuun kantaminen on sen sijaan ollut jokseenkin tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei ole käytännössä tarvinnut vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista, olivatpa ne miten kauhistuttavia tahansa. En muista, että eduskunnassa olisi juurikaan tehty välikysymyksiä tai luottamuslauseponsia ministerin poliittisesta vastuusta mainitulla perusteella.

14. Oikeusministeri Tuija Braxin johtaman ministeriön ja lähinnä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen selkeä laiminlyönti vaalirahoituslain valvonnan osalta vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä oli laadultaan sangen vakava, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätöksessään vuonna 2009 totesi. Jonkka ei muuten ottanut ministeriön vaalijohtajan laiminlyöntiä tutkittavaksi omasta aloitteestaan, vaan teki sen vasta minun oikeuskanslerille tekemän kantelun johdosta. Oikeusministeri Brax ei kantanut poliittista vastuuta virkamiehensä vakavasta laiminlyönnistä eikä kukaan, minua  lukuun ottamatta, edes vaatinut häntä siitä tilille. Missä mahtoivat tuolloin olla esimerkiksi professorit Ojanen, Viljanen, Tuori ja Mäenpää ministerin poliittista vastuuta koskevine lausuntoineen? Johtuiko professoreiden vaikeneminen kenties siitä, että kyseessä oli vihreä ministeri ja hänen vastuunsa?

15. Tuija Braxin johtama oikeusinisteriö möhli myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena vuoden 2008 kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle myös ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella, ei kuitenkaan edellä mainittujen professoreiden toimesta, vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! 

16. Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiot, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun juttujen käsittelyaikojen kohtuuton pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu tästä tietenkin oikeusministeriölle ja oikeusministerin pitäisi kantaa poliittinen vastuu.

17. Edellisellä hallituskaudella perussuomalaiset vaativat ministeri Astrid Thorsia (rkp) eroamaan hallituksen harjoittaman lepsun maahanmuuttopolitiikan takia. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri, jonka mielilauseisiin kuuluu toteamus "edustaja on kyllä tässä asiassa aivan oikeassa", on vierittänyt ministeriönsä vastuun ja samalla siis omaa vastuutaan aina hienovaraisesti kunnille ja asianomaisille viranomaisille selittäen selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito on Suomessa kansainvälisesti arvioiden oikein hyvällä mallilla. 

18. Tähän konstiin turvautui viime myös edellisen hallituksen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka joutui tulilinjalle muun muassa teurassikojen ja hevosten huonon kohtelun takia samoin kuin turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila turvautui vähättelyyn vedoten siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila vieritti vastuun tuottajille ja teurastamoille. Erään kerran Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisessa vastuussa on kysymys. 

19.Ylivoimaisesti räikein ja pahin tapaus, suorastaan skandaalimainen, poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta oli edellisen hallituksen sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt  sisäministeri Holmlundin vastuunpakoilua useissa koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissa. Missä olivat myös tuolloin Ojasen, Tuorin, Viljasen tai Mäenpään vaatimukset ministerin poliittisesta vastuusta? Niitä ei kuulunut, eikä eduskunnassakaan juuri kukaan vaatinut ministeri Holmlundin eroa, kun tämä ei itse ymmärtänyt erota omasta aloitteestaan. Jokaisessa muussa maassa asianomainen ministeri olisi eronnut välittömästi ensimmäisen koulusurmatapauksen jälkeen.

20. Edellisen vaalikauden aikana eduskunnassa saatiin kuunnella liikenneministeri Anu Vehviläisen jatkuvia ja pitkäpiimäisiä selityksiä junaliikenteen takkuamisen syistä. Vehviläinen yritti puolustautua pontevasti, kun ilmeni, että ministerin vastuulla olevat viranomaiset ja laitokset olivat laiminlyöneet varautua liikennejärjestelmien kunnossapitoon vaativia talviolosuhteita silmällä pitäen. Junaliikenne on takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri  Vehviläinen selitteli ja asetteli uusia selvitys- ja työryhmiä ja yritti vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Häkämiehelle.  Samanlaista takkuamista oli myös itärajan rekkajonojen kanssa pari kolme vuotta sitten. 

21. Nykyisen hallituksen toimikauden aikana esiin tulleista epäkohdista esimerkiksi lastensuojelun kurja tilanne on asia, josta asianomaisen ministerin olisi odottanut kantavan poliittista vastuuta. Viittaan blogiin 632/5.9.2012, jossa käsittelin muun muassa 8-vuotiaan Eerikan kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä, minkä ministeriön alaisten lastensuojeluviranomaisten laiminlyönnit osaltaan mahdollistivat. Ministerin vastuuta ei kuitenkaan kannettu eikä sitä edes vaadittu, vaan asia kuitattiin - jälleen kerran - asettamalla lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään. Samaa metodia käytettiin viikko pari sitten Talvivaaran kaivoksen aiheuttamassa ympäristökatastrofissa, jolloin ympäristöministeri ja elinkeinoministeri sälyttivät vastuun kaivoksen puutteellisesta valvonnasta alaisilleen viranomaisille. Tietenkin myös Talvivaaran tapauksessa ministerit asettivat lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään!

22. Mitten liikenneministeri Merja Kyllösen vastuu vertautuu edellä mainittuihin tapauksiin? Professorit Veli-Pekka Viljanen ja Tuomas Ojanen toteavat tänään, että valtiosääntöoikeudellisesti ministeri ei vapaudu vastuusta, vaikka virhe, jota kyseiset oikeusoppineet eivät ole lausunnoissaan yksilöineet, olisi tehty ministeriön alaisessa virastossa eli tässä tapauksessa siis Liikennevirastossa. Viljanen vetoaa ministeriön valmisteluvastuuseen ja siihen, että ministeriö on vastuussa mahdollisista puutteista Liikenneviraston toiminnan asianmukaisessa valvonnassa. Tuomas Ojanen lisää, että  ministerin vastuuta ei poista se, että virhe johtuisi yksittäisen virkamiehen virheestä. Juridista virhettä Ojanen ja Viljanen eivät näe Kyllösen toiminnassa, mutta kumpikin katsoo, että Kyllösellä on poliittinen vastuu Liikenneviraston ja sen pääjohtajan virheestä eli siis valtion väylähankkeiden rahoitusta koskevista virheellisistä laskelmista.

23. Olen tästä kysymyksestä periaatteessa samaa mieltä. Mutta mitä ministerin poliittinen vastuu tässä tapauksessa itse asiassa merkitsee, ja olisiko Kyllösen tapauksessa sellaisia vastasyitä ja faktoja, jotka tulisi ottaa pro et contra -argumentoinnissa huomioon ministerin vastuun laajuutta pohdittaessa? Tähän puoleen mainitut oikeusoppineet, jotka tarkastelevat asiaa vain tiukasti periaatenormien valossa, eivät ole ottaneet lainkaan kantaa. Nämä professorit ovat teoreetikkoja ja sillä alalla varmasti päteviä, mutta lain soveltamisesta käytäntöön (lainkäytöstä) heillä, kuten muillakaan edellä mainituista oikeusoppineista, ei taida olla juurikaan kokemusta. Tulisi muistaa, että "kaikkia lakia on järkevästi käytettävä", kuten vanhoissa tuomarinohjeissa neuvotaan tekemään. Vaikka ministerillä on poliittinen vastuu, eivät kaikki tapaukset ole, toisin kuin esimerkiksi Viljanen ja Ojanen näyttävät ajattelevan, yksioikoisesti samanlaisia ja yhtä "tuomittavia".

24. Edellä mainituissa muissa tapauksissa asianomaisen ministerin hallinnonalalla toimivien viranomaisten virheistä on aiheutunut yleensä vahinkoa ja kärsimystä, joka on voinut olla laadultaan hyvinkin tuntuvaa. Ministeri Holmlundin vastuualueella tapahtuneessa kahdesta koulusurmassa kuoli parikymmentä ihmistä ja loukaantui vakavasti useita muita ja koulusurmien aiheuttamat inhimilliset kärsimykset olivat muutenkin todella suuria. Sitä huolimatta ministeri ei eronnut eikä häntä vaadittu eroamaan. Ministeri Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön virkamiesten möhläyksistä aiheutui myös vahinkoa, sillä jouduttiinhan esimerkiksi kuntavaalit toimittamaan pieleen menneen sähköisen äänestyksen takia kolmessa kunnassa uudelleen. 

25. Vaalirahalain valvonnan laiminlyönnit puolestaan edesauttoivat merkittävien epäkohtien samoin kuin talousrikollisuuden syntymistä. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut oikeusministeri Braxia eroamaan eikä hän itse kantanut poliittista vastuuta. Päin vastoin Brax kiirehti vaalirahalakiasiassa puolustamaan vakavaan laiminlyöntiin syyllistynyttä alaistaan ja selittämään eduskunnan edessä, että ministeriö oli muka toiminut asiassa täysin oikein. Lastensuojeluviranomaisten laiminlyönneristä samoin kuin vanhusten huonosta laitoshoidosta aiheutuneista laiminlyönneistä on myös aiheutunut merkittäviä inhimillisiä kärsimyksiä jne. Junaliikenteen takkuamisesta ministeri Anu Vehviläisen toimikaudella aiheutunut niin ikään tuntuvaa haittaa ja vahinkoa junaa hirmupakkasissa turhaan odottamaan joutuneille ihmisjoukoille. Kenenkään päähän ei silti pälkähtänyt vaatia asianomaisia ministereitä kantamaan poliitista vastuuta ja eroamaan virastaan.

26. Onko liikenneväylien määrärahoissa nyt paljastuneesta "ammottavasta aukosta" aiheutunut joillekin tahoille vahinkoa? Jotkut suunniteluista tiehankkeista saattavat toki viivästyä alun perin luvatusta siinä tapauksessa, että mainittua aukkoa ei saada katetuksi myöhemmin katetuksi. Mutta mitään suoranaista vahinkoa Liikenneviraston virheellisistä laskelmista tuskin on aiheutunut tai tulisi aiheutumaan. Oppositio ja osa tiedotusvälineistä huutavat kuitenkin kurkku suorana liikenneministeriä vastuuseen, mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin vaatimusta ministerin erosta tai epäluottamuslauseäänestystä eduskunnassa. Minusta tämä on täysin kohtuutonta, jos liikenneministerin tapausta verratataan edellä mainittuihin todella merkittäviin laiminlyönteihin, jolloin vastaavanlaisia  vaatimuksia ministerin poliittisesta vastuusta ei ole kertaakaan esitetty. 

27. Liikenneministeri Merja Kyllönen toimi, kuten pääministeri Katainen ja ministeri Urpilanen ovat todenneet, suoraselkäisesti ja avoimesti paljastaessaan ja tuomalla julki sanotun Liikennevirastossa tehdyn virheen julkisen keskustelun kohteeksi.  Jos Kyllönen olisi toiminut samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä vanhan hallintokulttuurin aikana ovat mitään häpäilemättä toimineet, sanottu virhe olisi  jätetty pimentoon ja paljastunut vasta joskus myöhemmin, jolloin se olisi pyritty hoitamaan, kuten aina ennenkin on vastaavanlaisissa tapauksissa totuttu tekemään, lisämäärärahojen avulla. Tähän oppositiopuolueet eli keskusta ja perussuomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä. Mutta kun ministeri halusikin heti selvittää Liikenneviraston virheelliset laskelmat ja tuoda asian selvityksen jälkeen myös julki, hän onkin opposition ja vertajanoavan median mielestä suuri konna, joka pitää häpäistä "hallituksen irvikissana" ja panna kiireesti viralta!

28. Mainitulla tavalla toimiessaan ministeri Merja Kyllönen on minusta kantanut poliittisen vastuunsa kunnioitettavalla tavalla. Tästä hyvästä hän ansaitsisi, kun Itsenäisyyspäiväkin on taas kohta ovella, jonkin ansiomerkin mustaan klenninkiinsä. Ministeri pyysi julkisesti nöyrästi anteeksi alaisensa viraston ja sen johtavan virkamiehen tekemää virhettä ja ilmoitti samalla tekevänsä kaikkensa, jotta puuttuva rahoitus luvatuille väylähankkeille saataisiin kokoon. Tämä riittää, ministerin ei tarvitse erota, vaan hän voi kulkea jatkossakin pää pystyssä avoimuutta korostavan uuden hallintokulttuurin airueena.

29. PS. - EIT:n Suomea koskeva pakkohoitopäätös lopulliseksi - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hylännyt Suomen valtion pyynnön siitä, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X vs. Suomi (EIT 3.7.2012) otettaisiin käsittelyyn EIT:n suuressa jaostossa. Tapaus koski sitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi. EIT antoi Suomelle langettavan tuomion. Päätös evätä valtion pyyntö asian tutkimisesta EIT:n suuressa jaostossa on hyvin merkittävä, sillä KHO päätti puolestaan syyskuussa tänä vuonna antamassaan täysistuntoratkaisussa KHO 2012:75, että EIT:n ko. ratkaisussa omaksuma tulkinta suomalaisten oikeusturvakeinojen puutteellisuudesta ei ole oikea. KHO:n plenum-rakaisu, joka oli yksimielinen, sisälsi eräänlaista "näsäviisastelua" siitä, ettei EIT:llä (muka) olisi ollut oikeita tietoja suomalaisesta järjestelmästä. Todella hyvä lopputulos asiassa! Olen blogissa 635/15.9.2012 kritisoinut voimakkaasti KHO:n täysistuntoratkaisua, joka lienee perustunut, kuten olen ko. blogijutussa kertonut, tosiasiallisesti pelkkiin tarkoituksenmukaisuussyihin, joissa potilaan oikeusturva on kylmästi sivuutettu. Hallintotuomioistuimet eivät siis voi jatkossa noudattaa KHO:n plenum-ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta, vaan niiden tulee noudattaa EIT:n tuomiota tapauksessa X vs. Suomi 3.7.2012.

632. Eerikan (8 v.) kuolema käynnisti selvityksiä lastensuojelun tilasta ja vastuukysymyksistä. Arjen turvattomuus on yleinen ilmiö

1. Hallituksen sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä - tällainenkin hieno poppoo ministereitä on siis olemassa (eipä tuosta ole ennen kuultukaan) - käsitteli 4.9. kokouksessaan perhe- ja lastensurmien taustoista tehtyä selvitystä. Pontimena kokoukselle oli aivan varmasti isänsä ja tämän naisystävän toimesta julman kohtelun uhriksi joutuneen 8-vuotiaan Eerikan kuolema 13.5. Syyttäjä on nostanut  tapauksen johdosta murhasyytteen isää ja kyseistä naista vastaan. Jutun käsittely alkoi 30.8. Helsingin käräjäoikeudessa.

2. Nyt on herätty peräämään myös lastensuojeluviranomaisten rikosoikeudellista vastuuta. Poliisi on tiettävästi käynnistänyt lastensuojelusta kyseisessä tapauksessa vastanneita virkamiehiä koskevan rikostutkinnan nimikkeellä tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen.

3. Kaikki vähänkin kynnelle kykenevät poliitikot, Don-Eerosta eli puhemies Heinäluomasta alkaen, ovat ponnahtaneet kilvan mediaan julkilausumaan pahoittelujaan ja ajatuksiaan, jotka muistuttavat papukaijojen pölinää:
- Kauhea tapaus-- todella järkyttävää---kyllä minä niin mieleni pahoitin---olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä---myös facebookissa (HUOM)---syvä osanottoni---minä olen jo aina ennenkin sanonut--- lastensuojeluviranomaisten tulisi---valvoa paljon paremmin---nyt olisi jo korkea aika---selvitetään perin pohjin---viranomaisten tiedonkulussakin on---plääp, plääp---paljon parannettavaa---tämä on kansallinen häpeä ---plääp jne.

4. Missä ihmeessä nämä kaikki nyt päätään aukovat poliitikot, joista useimmat ovat istuneet eduskunnassa, kuten esimerkiksi Sentraali-Sirkka eli Sirkka-Liisa Anttila, 20-30 vuotta, ovat tätä ennen olleet asiantuntemuksineen ja mietelmineen? Eerikan julma kohtelu ja suoranainen kidutus ei varmaankaan ole laatuaan ensimmäinen, vaikka poikkeuksellisesta julmuudesta onkin kyse. Siitä, miten yleistä lasten julma kohtelu on perheessä tai hoitolaitoksissa, ei ole tietoja. Nyt on sen sijaan käytettävissä tilastotietoja siitä, kuina monta lasta on vuosina 2003-2012 saanut  surmansa eli siis tapettu jommankumman vanhemman toimesta.

5. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhesurmien ja vanhempien tekemien omien lasten surmien taustoista. Selvityksessä olivat mukana kaikki poliisin kirjaamat alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet surmat vuosilta 1.1.2003–31.1.2012, joissa tekijänä on ollut lapsen vanhempi (biologinen/ei biologinen). Näitä surmia oli kaikkiaan 35 ja surmissa kuoli yhteensä 55 ihmistä, joista seitsemän oli puolisoita ja 48 surmaajan lapsia.

6. Hirmuisia lukuja siis! Mutta aina vain löytyy Suomenmaasta ainakin yksi tutkimusprofessori tai vastaava vankilääkäri, joka kertoo kritiikittömille  tv-toimittajille tasaisen kolkolla äänellään, että väkivaltarikosten määrät ovat Suomessa, nimittäin siinä helevetin pitkässä juoksussa tarkasteltaessa, päin vastoin laskussa. Ei siis mitään syytä huoleen!

7. Edellä mainitut surmat jakaantuivat kolmeen pääluokkaan seuraavasti: perhesurmat 7, vastasyntyneen oman lapsen surmat 12 ja muut oman lapsen surmat 16. Tapetuista lapsista oli tyttöjä 27 ja poikia 26. Sama suhdeluku säilyy, kun tarkastellaan eri ikäisiä lapsia. Alle yksivuotiaista uhreista 9 on tyttöjä ja 8 poikaa, 1–14-vuotiaista uhreista 18 on poikia ja 18 tyttöjä. Vuoden 2012 perhesurmissa kaikki uhrit ovat olleet tyttöjä. Heitä oli selvityksen seitsemän. Eerika on siis kahdeksas ja (toistaiseksi) viimeisin tänä vuonna perheessä surmattu lapsi.

8. Selvityksessä kootiin tietoa siitä, olisiko viranomaisilla tai mahdollisesti muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennaltaehkäistä tilanteen kärjistymistä henkirikokseksi. Selvityksessä on käyty läpi tietoja surmien taustalla olevista tekijöistä kuten siitä, millaisia kontakteja perheillä mahdollisesti on ollut eri viranomaisiin ja palvelujärjestelmiin (mukaan lukien omaiset) ja olisiko näiden kontaktien yhteydessä ollut mahdollista tunnistaa perheen tilanne. Selvityksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa viranomaisten yhteistyön toimivuutta näiden tapausten yhteydessä. Selvityksessä ei kuitenkaan - jostakin syystä - tarkasteltu yksittäisiä tapauksia ja yksittäisiä viranomaistoimia tapausten hoitamisessa. Selvityksen tarkoituksena on etsiä "yleisemmällä tasolla" surmia yhdistäviä tekijöitä jotta viranomaistoimintaa voidaan kehittää oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun varmistamiseksi. - Mutta miten voidaan edes teoriassa kuvitella päästävän "yleisemmälle tasolle", jos kaikki yksittäisten tapaukset ja niistä saatavat tiedot jätetään huomiotta?

9. Selvityksessä todettiin muun muassa, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää, tieto viranomaisten välillä ei kulje eivätkä eri viranomaiset ole tietoisia toimenpiteistä, joita he kohdistavat samaan perheeseen. Selvityksen perusteella suuri este perheiden avun saannille on ollut juuri viranomaistoiminnan hajanaisuus ja tiedon puute perheen tilanteesta kokonaisuudessaan mukaan lukien perheen saama tuki. Surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat selvityksen mukaan parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat. Selvityksen pohjalta esitetään johtopäätöksiä, miten erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jotta perhesurmia ja oman lapsen surmia voitaisiin jatkossa ehkäistä.

10. Ministeriryhmä käsitteli perhesurmaselvityksen pohjalta valmisteltuja toimenpide-ehdotuksia, joilla perhe- ja lastensurmia voitaisiin ehkäistä entistä paremmin. Kerrotun mukaan ministeriryhmän linjauksia varten oli tehty kartoitusta jo tekeillä olevista toimenpiteistä sisäisen turvallisuuden ryhmään kuuluvissa ministeriöissä. Onpa todella "ripeältä" kuulostavaa toimintaa! Mutta miksi näitä "kartoituksia" ei ole hoksattu aloittaa aiemmin, jotta edes osa mainituista lasten tappamisista ja murhista olisi voitu estää? Sillä eihän noissa johtopäätöksissä ole itse asiassa mitään uutta. Jo monasti aiemminkin esimerkiksi eri viranomaisten välisen tiedonkulun ja yhteydenpidon on todettu olevan ala-arvoisella tasolla.

11. Mainitun selvityksen toteuttamisesta vastasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) "Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikön lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisen vastuualue" yhteistyössä "lähisuhde- ja perheväkivallan poikkihallinnollisen virkamiestyöryhmän", Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa. Selvityksen ohjausryhmänä toimi sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä. - Huh, onpa siinä sekä poikki- että pitkittäishallinnollista ulottuvuutta kerrassaan; jo noin hienon nimikkeen keksiminen kyseiselle "vastuualueelle" lienee varmaan vienyt muutaman virkamiehen työpanoksen.

12. Tuossa selityksessä ei ilmeisesti ollut mukana - ei ainakaan "fokuksessa", kuten nykyisin tavataan fiinisti sanoa - lastensuojelu ja siinä jo aiemmin havaitut monenmoiset puutteet ja epäkohdat. Onhan  toki tiedetty jo vuosia, että lain mukaan sosiaaliviranomaisilla on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä poliisille rikosilmoitus, jos on syytä epäillä, että lapseen kohdistuu rikos. Käytännössä ilmoituksia ei kuitenkaan tehdä, mikä johtunee viranomaisten reviiriasenteista. Lähdetään kylmästi siitä, että viranomaisen ei tule puuttua toisten viranomaisten asioihin. Lisäksi virkamiehet ja viranomaiset piiloutuvat auliisti epämääräisten salassapitomääräysten taakse ja usein täysin väärin perustein. Yksityisyydensuoja on myös tässä kohdin kaiken aa ja oo. Tähän perustuen viranomaiset eivät saa sitä tietoa, mikä jollakin muulla viranomaisella on.

13. Syyttäjän kertoman mukaan Pikku-Eerikasta tehtiin viimeisen vuoden aikana ainakin 12 lastensuojeluilmoitusta ennen kuin hän joutui  vapun tienoilla poikkeuksellisen julman väkivaltarikoksen kohteeksi. Näitä ilmoituksia sosiaaliviranomaisille tekivät lapsen äidin lisäksi eräät mustelmia tytössä havainneet terveys- ja kouluviranomaiset. Nämä lastensuojeluilmoitukset eivät kuitenkaan johtaneet  sosiaaliviranomaisen tekemiin rikosilmoituksiin epäillyistä pahoinpitelyistä, vaikka oli selviä merkkejä sitä, että tytön pahoinpitelyä isän ja tämän naisystävän luona oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Koulu-, terveydenhoito-, sosiaali- ja poliisiviranomaisten välinen yhteistyö ei toiminut. On kerrottu, että kolmasosa lastensuojelun kenttätyöntekijöistä on epäpäteviä. Taitamattomuuden ja arkuuden lisäksi vikaa on myös viranomaisten asenteissa. Poliisi ei puutu - lähinnä (muka) ainaiseen resurssipulaansa vedoten -  asioihin ja ota yhteyttä muihin viranomaisin, ja samaa  yhteistyöhaluttomuus viranomaisten välillä näkyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella.

14. Syyttäjä Eija Velitskin toteamus Eerikan kidutuksesta ja kuolemasta on paljon puhuva: "Näyttää siltä, ettei tätä lasta suojellut kukaan, ei kukaan." Tytön oma äiti äiti ei pystynyt suojelemaan tyttöään, sillä lapsi oli käräjäoikeuden oikeuden päätöksellä uskottu isänsä huoltoon.

15. Lapsen huostaanotosta päättää riitaisessa tapauksessa hallintotuomioistuin eli paikallinen hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus joutuu edellä 14 kohdassa mainitussa tilanteessa hylkäämään sosiaaliviranomaisen hakemuksen lapsen huostaanottamisesta, sillä käräjäoikeuden antamaa määräystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä asumisesta pidetään oikeuskäytännössä ensisijaisena toimena suhteessa huostaanottoon. Sosiaaliviranomaisia on aiemmin arvosteltu lähinnä siitä, että huostaanottopäätöksiä, joilla lapsi sijoitetaan laitoshoitoon, tehdään ja haetaan liian kevein perustein. Vaihtoehtona olisi lapsen sijoittaminen sukulais- tai muihin perheisiin, mutta tätä keinoa käytetään laitoshuostaanottoa harvemmin. Vuonna 2010 Suomessa huostaanotettuja lapsia oli laitoksissa 10 000, sijais- eli avohuollon piirissä oli 7 000 lasta. Kunnille aiheutui lasten laitos- ja perhehuollosta yli 600 miljoonan euron suuruiset kustannukset.

15a. Eerikan tapauksessa poliisi on siis ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa alkanut tutkia lastensuojelu- tai/ja terveysviranomaisten väitettyjä laiminlyöntejä tahallisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tästä on kerrotun mukaan tehty tutkintapyyntö- eli rikosilmoitus jo 19.6. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) on, murhajuttua koskevan rikosprosessin käynnistyttyä, vaatinut laaja ja puolueeton tutkintaa Eerikan kuolemaan johtaneista tapahtumista ja lastensuojelun roolista perustellen tätä sillä, että poikkeuksellisen monet viranomaiset olivat jo asian kanssa tekemisissä. 

16. Mutta mitä muuta lapsiasianvaltuutettu olisi tehnyt näiden "poikkeuksellisten monien viranomaisten" yhteistyön sujuvuuden eteen, vai onko tehnyt mitään? Mitä on tehnyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto - siis muuta kuin päivitellyt Aulan tavoin viranomaisten välistä huonoa tiedonkulkua yms. epäkohtia. Päivittelijöitä tässä maassa on kyllä aina riittänyt ja tulee edelleenkin riittämään joka lähtöön. Siitä pitävät huolen poliitikot, jotka esiintyvät, kun kunnallisvaalitkin ovat taas sopivasti tulossa, ikään kuin juuri heistä jokainen tai heidän puolueensa yksin voisi tehdä asioille jotakin radikaalia ja täysin uutta. 

17. Lastensuojelu eli  oikeastaan -suojelemattomuus ei toki ole ainoa epäkohta, joka uhkaa vakavasti monien suomalaisten arkielämän turvallisuutta. Jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten hoidon heikko taso on yleisesti tunnettu asia, mutta ministerit ja poliittiset puolueet tuntuvat näin vaalien alla haluavan vain kerätä poliittisia irtopisteitä tehtailemalla välikysymyksiä ja riitelemällä siitä, montako hoitajaa yhtä tai kymmentä vanhusta kohti asianomaisissa hoitolaitoksissa tulisi lain mukaan olla. Siis lain mukaan, käytäntö on sitten kokonaan eri asia, siitä viis. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tapahtuu jatkuvasti mitä pahimpia lääkäreiden ja sairaanhoitajien tekemiä hoito- ja potilasvirheitä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee tai vammautuu pysyvästi. 

18. Potilasvahinkokeskuksella on täysi työ huhkia ja hylätä 70-80 prosenttia kaikista potilasvahinkoilmoituksista. Tämä kuuluu olennaisena osana järjestelmään, olkoonpa sitten kysymyksessä miten raskas laiminlyönti potilaan hoidossa tahansa. Jos kerran em. kiintiö on täynnä, niin se on sitten täynnä ja sillä hyvä. Keskuksen työtä täydentää vakuutusyhtiöiden edustajista koostuva potilasvahinkolautakunta. jonne keskuksen päätöksistä saa valittaa.  Jos hoitovirheen kohteeksi joutunut ihminen tai hoitovirheen takia henkensä menettäneen potilaan lähiomainen haastaa lääkärin tai hoitajan oikeuteen, hän saa olla melko varma siitä, että viimeistään hovioikeudessa hänen kaikki syyte- ja muut vaatimuksensa hylätään kokonaan. Sieltä kyllä aina löytyy päättäjiä, jotka ymmärtävät, että sairaanhoitokin on vain inhimillistä toimintaa ja että  "kyllä tekijälle aina sattuu". Sama pätee erilaisten eläke- ja vahinkovakuutusyhtiöihin ja mitä erilaisimpien muutoksenhakulautakuntien samoin kuin ylimpänä instanssina tietenkin mystisen vakuutusoikeuden toimintaan. Oikeusturvan saaminen on noilta instansseilta todella kiven alla.

19. Kiusaaminen kouluissa ja nykyisin myös jo päiväkodeissa on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen, sitä ei tunnuta saatavan kitketyksi pois, ei sitten millään. Koko viime kesä mediassa käsiteltiin Enkeli-Elisan tapausta, jossa nuoren tytön väitettiin tehneen itsemurhan koulukiusaamisen takia. Nyt on sitten puheenaiheena Edesmennyt-Eerika, joka rääkättiin kotona henkihieveriin. Esikuvia kiusaamiseen ja toisten hakkaamiseen löytyy joka puolelta yhteiskunta. Vaikkapa jääkiekko-otteluista, joissa on sallittua tehdä miten törkeää väkivaltaa vastapuolen pelaajille tahansa ilman rikostutkinnan ja tuomion vaaraa. Isukit vievät lapsisiaan kilvan lätkämatseihin katsomaan ah niin suosittuja ja kivoja joukkotappeluja, jossa raavaat satakiloiset miehenjässikät heittävät hanskat jäähän ja alkavat mätkiä toisiaan kuonoon sen kun kerkiävät tuomareiden katsella myhäillen vieressä.

20. Arjen turvattomuutta koskevien epäkohtien listaa voisi jatkaa  loputtomiin, mutta ehkäpä jo nuo muutamat edellä mainitut epäkohdat riittävät osoittamaan, millainen on tilanne Suomessa, tässä tuoreen jenkkitutkimuksen mukaan maailman "kaikkein onnistuneimmassa valtiossa," vallitsee. Yksi asia on toki tässäkin yhteydessä syytä mainita erikseen. Tarkoitan koulusurmia, joiden kohdalla Suomi on Euroopan ykkönen, ei vain asukaslukuun nähden vaan myös absoluuttisten numeroiden valossa. Jokelan ja Kauhajoen traagiset koulusurmat ovat aivan uskomattoman järkyttävä todistus viranomaisten eli erityisesti poliisin, tarkemmin sanottuna ylimmän poliisijohdon ja poliisin toiminnasta vastaavien poliitikkojen, erityisesti sisäministerin, täydellisestä välinpitämättömyydestä ja taitamattomuudesta. 

21. Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) koulusurmat olisi voitu estää, jos viranomaiset ja maan hallitus olisivat olleet valppaina ja USA:ssa ja Euroopassa aiemmin tapahtuneiden koulusurmien kaltaisten joukkosurmien mahdollisuus olisi otettu todesta viimeistään Raumanmeren koulusurman (1989) ja Myyrmannin räjähdyksen (2002) jälkeen. Mutta näin ei tehty, vaan poliisin ylijohto ja poliisi- eli sisäministerit antoivat ymmärtää ja toivat nimenomaan myös julki - ministeri Anne Holmlund vielä Jokelan surmien jälkeenkin - kantansa, jonka mukaan koulusurmassa olisi kyse vain yksittäisestä tapauksesta, jonka toistuminen olisi erittäin epätodennäköistä.

22. On täysin käsittämätöntä, miksi sisäministeri  Anne Holmlundin annettiin jatkaa virassaan vielä toisenkin hänen ministerikaudellaan tapahtuneen hirvittävän koulusurman jälkeen. Länsimaiseen poliittiseen järjestelmään kuuluu, että hallituksen asianomainen ministeri kantaa poliittisen vastuun ja eroaa, jos hänen hallinnonalallaan tapahtuu sanotunlaisia kauheuksia. Mutta niin vain ensimmäisenä kilvan riensivät Holmlundille antamaan tukensa ministeri Jyrki Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen eikä yksikään poliittisista puolueista, ei edes oppositiossa oleva Timo Soinin puolue, puuttunut millään tavalla asiaan ja ministerin poliittiseen vastuuseen. Vastuun pakoilua ja peittelyä, siitä koulusurmissa oli kysymys. Tämä sama ilmiö heijastuu vaikutuksiltaan sitten myös kaikilla muilla hallinnon aloilla ja aina alimpaan suoritusportaaseen saakka.

23.  Koulusurmat, etenkin Kauhajoen koulusurma, ovat viranomaisten ja ministereiden taitamattomuuden, osaamattomuuden, välinpitämättömyyden ja toisten viranomaisten virheiden ja laiminlyöntien peittelyn osalta niin järkyttäviä, että niihin on syytä palata aina uudelleen ja uudelleen. Poliitikot ja korkeat virkamiehet pyrkivät nyt ne jo mieluusti unohtamaan. Tämä ilmeni esimerkiksi kansanedustaja Kari Tolvasen (kok, siis ex- ministeri Anne Holmlundin puoluetoveri) lausunnoista viime maanantain TV1:n A-studiossa. Tolvanen luetteli koko joukon Eerikan tapaukseen verrattavissa olevia tapahtumia, myös Hyvinkään ampumistapauksen viime kesänä, ja vasta tämän jälkeen pienen empimisen jälkeen ja ikään kuin ohimennen koulusurmat.

24. Kauhajoen koulusurman oikeusprosessissa oli kysymys rikosten uhrien omaisten oikeusturvasta, joka on osa turvallista elämänlaatua ja paljon puhuttua arjen turvallisuutta. Oikeusturvaa ei ole eikä ihminen voi päästä oikeuksiinsa, jos häntä vastassa on koko oikeus- ja virkakoneisto, joka on jo etukäteen päättänyt, miten ja missä laajuudessa asia selvitetään ja miten rikosoikeudellinen vastuu rajoitetaan ja keitä korkeita virkamiehiä ei ainakaan tule missään tapauksessa saattaa tutkinnan ja rikosoikeudellisen vastuun kohteeksi. Näin juuri kävi Kauhajoen oikeusjutussa, jossa jo etukäteen päätettiin maan hallituksessa ja sen myötä VKSV:ssa, ketä syytetään ja mistä rikoksesta korkeintaan. Asianomistajat saivat yksin nostaa ja ajaa syytettä niistä rikoksista, joihin murha-aseen Matti Saarelle jättänyt poliisimies oli heidän ja heidän avustajiensa oikeuskäsityksen mukaan ilman muuta syyllistynyt. Mutta nämä syytteet hylättiin aina korkeinta oikeutta myöten, mikä varmistettiin KKO:ssa vielä siten, että toinen valitusluvan evänneistä jäsenistä oli entinen valtionsyyttäjä, joka asianomistajien mielestä oli ehdottoman jäävi asiassa. 

25. Kauhajoen koulusurmatapauksen selvittely eroaa monessa suhteessa Norjassa Anders Breivikin terroristi-iskujen johdosta suoritetusta tutkinnasta. Norjassa selvittelyelin tutki poliisin menettelyn koko laajuudessaan hyvin perusteellisesti ja arvosteli voimakkaasti poliisin toimintaa. Parlamentin julkisissa keskusteluissa on perätty maan hallituksen vastuusta ja pääministeri Stoltenbergia on vaadittu eroamaan poliisiviranomaisten vakavien virheiden eli muun muassa pelastustöissä ja Anders Breivikin kiinniottamisessa ilmenneen hitaan toiminnan takia. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa, vaan päin vastoin keskustelu eduskunnassa tyrehdytettiin heti alkuunsa, kun pääministeri Vanhanen ja ministeri Katainen ilmoittivat ääni väristen seisovansa poliisiministerinsä takana ja mitään häpeämättä intoutuivat jopa ylistämään kahdessa koulusurmatapauksen johdosta maineensa ryvettyneen poliitikon vastuuntuntoa, kun tämä ei ymmärtänyt pyytää oitis eroa virastaan. Vanhasen ja Kataisen tuen nojalla Holmlund sitten ilmoitti uhmakkaasti, ettei hän ole minkäänlaisessa, ei juridisessa eikä poliittisessa vastuussa, kummastakaan koulusurmasta, eikä yksikään eduskuntapuolueista rohjennut  edes virittää keskustelua, jossa olisi vaadittu ministerin eroa. Häpeällistä!

26. Kuten jo kertaalleen sanottu,  tämä sama saamattomuus, taitamattomuus, ilmeinen haluttomuus puuttua epäkohtiin sekä maan hallituksen osoittama välinpitämättömyys saattaa epäpätevät ministerit ja virkamiehet vastuuseen laiminlyönneistään, heijastuu yleisesti hallintoon, aina alimmille virkaportailla asti. Esimerkiksi vuonna 2008 säädetty lastensuojelulaki on selvä sikäli, että sen mukaan sosiaaliviranomaisilla on, ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus tehdä rikosilmoitus havaitsemistaan lapsen pahoinpitelystä tai muunlaisesta rikollisesta kohtelusta. Virkavelvollisuuksiin kuuluu, totta kai ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin, tarvittava yhteydenpito ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. Mutta kuten jälleen kerran olemme kuulleet ja todenneet, näitä velvoitteita ei vain käytännössä noudateta, ei sitten millään. Ilmeisenä osasyynä tähän on se, että kyseisellä hallinnonalalla kenttätasolla työskentelevien virkamiesten esimiehet ja virastopäälliköt eivät välitä valvoa alaistensa tekemisiä tai puuttua ilmenneisiin epäkohtiin. Useimmat epäkohdat ja virheet jäävät yleensä pimentoon ja jos ne sattuvat joskus tulemaan ilmi, kuten nyt Eerikan tapauksessa tapahtui, niin ilmenee, että niihin ei ole aiemmin välitetty puuttua, vaan virheet ja laiminlyönyt on aina katsottu läpi sormien ja syytetty päättäjiä aina ja ikuisesti resurssien puutetta.

27. Ainoa asia, mikä hallinnossa on osattu ja osataan edelleen perinteiden mukaisesti tehdä, on ministerin tai asianomaisen virastopäällikön päätös asettaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään asioita. Näitä työryhmiä on asetettu ja mietintöjä valmistunut myös lastensuojeluasioissa jo hirmuinen määrä, mutta asiat ja käytännöt eivät vain ole niistä juuri miksikään muuttuneet, eivät ainakaan paremmalle tolalle. Toissa päivänä jätti mietintönsä osastopäällikkö  Päivi Sillanaukeen - ministeriön tuleva kokoomuslainen kansliapäällikkö todennäköisesti - johtama työryhmä uutta sosiaalihuoltoa koskevasta lainsäädännöstä, jossa luvataan iso joukko pykäliä kaikista hyvistä ja kauniista asioista. Eilen puolestaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson asetti uuden työryhmän selvittämään Eerikan tapauksen innoittamana "lastensuojelulain toimintakäytäntöjä" sekä "mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita." Tämä manööveri ennakoinee samalla sitä, ettei nyt suurella metelillä aloitetussa virkarikostukinnassa ole tosiasiallisesti aikomusta selvittää nykykäytäntöjä laajemmin eikä siis mennä tutkinnassa huipulle asti. Tässä työryhmässä jo ennestään tuttujen ja jo eläkkeellä  olevien sosiaalitanttojen ja dosenttisetien pitäisi yhdessä lukuisan virkamies- ja avustajajoukon kanssa pohtia ja keksiä jotakin, jolla yleisölle voitaisiin uskotella, että kyllä (tämäkin) asia on ministeriön tai ainakin asianomaisen ministerin hallinnassa, aivan niin kuin vanhuksille luvatun 0,7 -asiankin piti olla, mutta joka ei sitten ollutkaan.

28. Viime maanantaina edellä mainitussa tv-ohjelmassa haastateltu kansanedustaja Kari Tolvanen, siviilissä rikosylikomisario, kertoi Eerikan tapauksen johdosta käynnistetystä virkarikostutkinnasta. Kirjoitin sanatarkasti muistiin, mitä Tolvanen vastasi, kun toimittaja antoi niin sanotusti syötön suoraan Tolvasen lapaan kysyen häneltä, että miten korkealle virkahierarkiassa poliisitutkinta voisi ulottua. Tolvanen vastasi: "Ammattitaitoisen tutkinnan pitää ulottua aivan huipulle asti". No niin, siinäs nyt kuulitte, arvon sosiaaliministerit, kansliapäälliköt ja Helsingin kaupungin asianomaiset virasto- ja osastopäälliköt  ja apulaiskaupunginjohtajat! Kohta sinne teidän virkahuoneisiinne astelee vakavanoloinen poliisisetä kyselemään hiukka teiltäkin näitä asioita! Jollei astele tai edes soittele, niin silloin tutkinta ei ole Tolvasen kriteerien mukaan ammattitaitoista.

29. Tämä Tolvanen kyllä luultavasti ymmärsi itsekin puhuvansa tuossa kohdin puppua, mutta ehkä tuollaisellakin lausahduksella voi jonkun eläkeläismummelin äänen tulevissa vaaleissa itselleen ja puolueelleen saalistaa. Toki tällaisissa sensaatiotapauksissa, joissa media saa oikein herkutella rumilla yksityiskohdilla, poliisikin innostuu ja hihkuu aloittavansa rikostutkinnan toisen viranomaisen töppäyksistä oikein raskaamman päälle; tutkinnan tulokset ovat sitten asia erikseen.

30. Mutta silloin, kun  on kyse poliisin omista virheistä ja laiminlyönneistä tai suoranaisten rikosten tutkinnasta, on selvää, kuten Kauhajoen tapaus kiistattomasti osoitti, että tutkintaa ei koskaan uloteta aivan huipulle eikä edes lähelle sitä, vaan se päin vastoin rajataan hyvin tarkasti ja juuri mahdollisimman alimmalle tasolle. Kauhajoen tapauksessakin VKSV päätti Jorma Kalskeen päätöksellä heti kärkeen, että Kauhajoen komisarion epäiltyä rikosta saadaan tutkia ainoastaan tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tämä linja piti sitten loppuun asti. Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että verrattaessa sosiaaliviranomaisten viaksi nyt Eerikan tapauksessa epäiltyä virkarikosta ja Kauhajoen tapausta keskenään, viimeksi mainitussa oli kyse selvästi törkeämmänlaatuisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta eli tahallisesta rikoksesta. Sen sijaan Eerikan tapauksessa lienee vaikea osoittaa kenkään tapauksen kanssa tekemisissä olleen yksittäisen virkamiehen syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomista, sillä asiaa ovat luultavasti käsitelleet monet eri virkamiehet eri viranomaisissa.

31. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen, jolla on päävastuu sisäisestä turvallisuudesta,  haluaa panna vielä sosiaaliministereitä paremmaksi. Sosiaalipuolen ministerit askartelevat lähinnä vain sinänsä hyvin tavanomaisissa ympyröiden eli työryhmien asettamisten kimpussa, mutta Räsäselläpä on paljon kunnianhimoisempia suunnitelmia. Räsänen muuten hamusi viime vaalien jälkeen itselleen juuri peruspalveluministerin salkkua, mutta hän ja kristilliset saivat tyytyä hallituspaikkojen jaossa liki luuhun eli puolueen imagolle melko yhdentekevään ja Räsäsen oma osaamisalue huomioon ottaen kovin vieraaseen hallituspostiin eli sisäministerin salkkuun.

32. Eilen ministeri Räsänen räväytti ja ryhtyi kannustamaan kaikkia mukaan turvallisuustalkoisiin lausuen seuraavasti:
- Sisäministerinä vastaan sisäisestä turvallisuudesta, mutta on hyvä muistaa, että pelkästään viranomaisvoimin ei sataprosenttisesti voi ylläpitää arjen turvallisuutta. Euroopan turvallisimman yhteiskunnan rakentaminen, huolenpito ihan jokaisesta, tarvitsee onnistuakseen kaikkien osallistumista. Räsänen piti puheensa Turvallisuusmessuilla. - Tällaisiakin messuja siis järjestetään (latojan huomautus)! - "Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsittelee johdollani toimenpiteitä, joilla voitaisiin ehkäistä viime päivinä mieliä järkyttäneitä lapsi- ja perhesurmia. Viranomaisten paremman yhteistyön, tiedonkulun ja toiminnan lisäksi tarvitaan koko kansalaisyhteiskunnan heräämistä pitämään huolta toinen toisistamme ja ennen muuta lapsista", ministeri jatkoi.

33. Mutta sokeri pohjalla, sillä messupuheensa lopuksi ministeri laukoi, että "turvallisuusalasta voisi saada hyvän vientituotteen".
– Olen itse jo peräänkuuluttanut, että tässä taloudellisessa tilanteessa Suomen olisi haettava uusia avauksia viennin edistämiseksi. Pidän mahdollisena että turvallisuusalan osaaminen voisi nousta tulevaisuudessa enemmän vientituotteeksi. Tämä jo senkin takia, että Suomen maine maailmalla turvallisuuden tekijänä on hyvä, ministeri päätteli.

34. Ministerin puheen loppuosasta voi kyllä päätellä ja pelätä, että ministeri saattaa olla kohta vaarassa menettää loputkin suhteellisuuden tajustaan, jonka ohuutta on jo tähän mennessä keritty porukalla ihmetellä. Toki yksityisellä sektorilla voi olla tässä suhteessa hyvinkin kannatettavia vientituotteita, mutta itse en kyllä lähtisi Räsäsen asemassa mainostamaan maailmalla hänen johtamansa ministeriön tai ylipäätään Suomen valtion hyvää mainetta turvallisuusalalla. Presidentti Niinistön kannattanee harkita kaksi kertaa, ottaako vienninedistämismatkalle mukaan ministeri Räsäsen esittelemään ja edustamaan suomalaista turvallisuusosaamista julkisella sektorilla.

35. Maailmalla kyllä muistetaan vielä hyvin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, ne ovat osa Suomen paljon puhuttua maabrändiä. Monet tietävät ulkomailla hyvin myös suomalaisen perheväkivallan huippuluvuista ja niiden yhteydessä surmatuista kymmenistä ja sadoista lapsista, vanhusten hoidon tiedetään olevan Suomessa retuperällä, itsemurhalukujen maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koulu- ja työpaikkakiusaamisten olevan sangen tavallista, nuorten syrjäytymisen entistä useammin työelämästä ja koko yhteiskunnasta, se, että uudet asuintalot uhkaavat homehtua käsiin heti alkuunsa, poliisin määrärahojen niukkuuden, liikennettä valvova LP:hen kohdistuvan lakkautusuhan jne, jne. Mutta ministeri se vaan jaksaa kehua suomalaisen turvallisuuden hyvää mainetta!

36. Mistähän asioista ministeri Päivi Räsänen tullaan aikoinaan parhaiten ministerikaudeltaan muistamaan? Varmaankin ykkösenä on Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta", mutta sen jälkeen tullee hänen suunnitelmansa lakkauttaa Liikkuva poliisi; tälläkin toimella ministeri on kaventamassa maan sisäistä turvallisuutta. Ministeri on lyönyt lähtemättömän leiman ja oman ruman puumerkkinsä myös poliittiseen virkanimityskäytäntöön, sillä juuri tänään, ilmeisesti paraikaa, valtioneuvosto nuijii  päätökseksi Räsäsen esityksen, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi nimitetään kristillisten entinen varakansanedustaja Päivi Nerg. Uudella kansliapäälliköllä, joka on koulutukseltaan agronomi, ei ole tiettävästi minkäänlaista kokemusta sisäministeriön tärkeimmiltä hallinnonaloilta eli juuri sisäisestä turvallisuudesta tai maahanmuutosta, mutta tästä viis, sillä ministeri Räsänen mainostaa Nergiä sillä, että tällä on "kokonaisvaltaista johtamisosaamista".

37. Siis, jos virkaan ehdolla olevalla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta tai näyttöä miltään ministeriön erityisalalta, niin juuri tällä perusteella hän on Räsäsen mukaan paras "kokonaisosaaja". Tämä kuuluu luultavasti osana kristilliseen päättelyyn, jonka mukaan "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja (taidoiltaan) viimeiset ensimmäisiksi". Mikä ihme noissa kanslianpäällikön ja muissa vastaavissa virkanimityksissä saa poliittiset puolueet ja ministerit niin hemmetin kovasti ajamaan virkoihin aina oman puolueensa jäseniä tai myötäilijöitä, vaikka viranhakijoiden joukossa olisi useita paljon pätevämpiä ihmisiä? Hinku saada oman puolueen edustaja virkaan tuntuu olevan aina yhtä hirmuinen, olipa ministerinä sitten pakana tai kristitty, porvari tai sosialisti.















–

222. Ministerin vastuu

1. Poliitikkojen ja erityisesti ministereiden vastuuta huudellaan ("perätään") tämän tästä blogeissa, kolumneissa, mielipidekirjoituksissa yms. Aiheista ei tunnu olevan pulaa. Etenkin tänä talvena kaikki näyttää menevän mönkään.

2. Tässä muutama esimerkki: Vancouverin talviolympialaiset ovat menneet Suomen kannalta surkeasti; junat eivät joko kulje lainkaan tai myöhästelevät tuntikausia; matkustajia ajetaan asemarakennuksista yön selkään tulipalopakkaseen odottelemaan myöhässä kulkevaa junaa, kun kukaan ei osaa sytyttää asemarakennusten valoja niiden sammuessa automaattisesti tietyllä kellonlyönnillä; ilmasto kylmenee, vaikka sen piti lämmetä; miesten pitkät kalsarit viedään kauppiaiden käsistä; jäät ahtautuvat merten rannoille; tietä ja katuja ei saada auratuiksi; katot romahtelevat lumen painosta; murtaja- ja ahtaajalakko uhkaa; työttömyys lisääntyy huimasti; yliopistouudistus meni persiilleen - kaikki rahat Aalto-yliopistolle; vanhuksia ja muita laitoshoidokkeja sidotaan vuoteisiin ja pidetään lukkojen takana; hevosia, sikoja ja turkiseläimiä rääkätään ahtaissa ja likaisissa pilttuissa/karsinoissa/läteissä/häkeissä; koululaisia on surmattu joukoittain laillisilla aseilla; lähestymiskieltoja rikotaan sen kun keritään; lisää kiintiöpakolaisia otetaan maahan laumoittain vaikka aiemmin tulleitakaan ei ole satu kunnolla kotoutetuiksi, jne. jne.

3. Kuka tai ketkä tästä kaikesta vastaavat - vai vastaako kukaan? Hyvä kysymys. Blogistin piti keskeyttää talviunensa ja lausua muutama enemmän tai vähemmän painava sanansa asiasta. Lähtökohta on toki selvä: vastuussa ovat päättäjämme. Valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Näin sanotaan Suomen perustuslaissa ja pitäähän toki perustuslakia uskoa. Mutta kuten tiedämme, eduskunta on ulkoistanut vallankäyttönsä muille tahoille, etunenässä hallitukselle (valtioneuvostolle). Tähän on hyvät perusteet: ensinnäkin kansanedustajat ovat lomalla puolet vuodesta ja toiseksi edustajien aika kuluu rattoisasti erilaisissa muissa riennoissa, esimerkiksi vaikkapa osallistumisessa Riitta Väisäsen Kymppitonni-nauhoituksiin, RAY:n hallitukseen, Nuorisosäätiön toimintoihin jne.

4. Kolmanneksi puhemies on ottanut asiakseen kansanedustajien kiusaamiseen, ja kukapa nyt tuollaisella työpaikalla viihtyisi, jossa pomo kiusaa ihmisiä. Useat kokeneet edustajat ovatkin jo nyt ilmoittaneet jättävänsä eduskunnan ensi vuonna. Näihin kuuluvat muun muassa kalapuikkoviiksimiehet -nimistä ryhmää edustavat Tero Rönni ja Pekka Vilkuna. Vallan pirunmoinen menetys kansanvallalle, jos Tero ja Pekka todella pitävät päänsä! Yritetään sen vuoksi kaikki, herran tähden, saada heidät luopumaan levottumuutta ja mielipahaa herättäneistä eroaikeistaan!

5. Maan hallitus ja sen ministerit ovat siis vastuussa virkatoimistaan, tämä on selkeä lähtökohta. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan oikeudelliseen vastuuseen ja poliittiseen vastuuseen. Juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

6. Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, ja tästä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin; nuo kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan ministerin menettelyn lainvastaisuudesta. Ministerisyyteasiaa koskeva tutkinta perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille 1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivalokunnalle tekemällä ilmoituksella, 2) vähintään 10 kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella sekä 3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä. Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta.

7. Perustuslakivaliokunnan rooli ministerisyyteasiassa vastaa siis syyttäjän roolia tavallisessa rikosprosessissa. Perustuslakivaliokunta voi käynnistää asiassa esitutkinnan eli pyytää poliisia tutkimaan epäiltyä ministerisyyteasiaa. Epäselvyyttä on siitä, voivatko myös oikeuskansleri ja oikeusasiamies käynnistää esitutkinnan vai pitääkö niiden tyytyä myös tässä tapauksessa ilmoittamaan asiasta perustuslakivaliokunnalle.

8. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat jahkailleet tämän kysymyksen parissa useita ketoja ja omaksuneet virkamiehinä - tietenkin - sen kannan, että he eivät voisi käynnistää esitutkintaa. Tämä kanta on minusta aika outo ja kuvastaa lähinnä vain mainittujen ylimpien laillisuusvalvojien erittäin varovaista ja pidättyvää suhtautumista virkaansa kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Kun oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat kaikissa muissa laillisuusvalvontansa piiriin kuuluvissa asioissa ajaa syytettä tai määrätä syytteen nostettavaksi sekä tähän liittyen määrätä myös esitutkinnan aloittamisesta, on johdonmukaista katsoa, että heillä on oikeus määrätä tutkinnan aloittamisesta myös ministerisyyteasiassa, vaikka syytteen nostamisesta päättääkin eduskunta. Mikään säännös perustuslaissa ei puhu tätä tulkintaa vastaan.

9. Mainittu kysymys ei ole laadultaan vain akateeminen. Parhaillaan oikeuskansleri Jakko Jonkka pohtii yhdessä valtakunnansyyttäjänviraston ja KRP:n kanssa, pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen Nuorisosäätiön rahanjakoon liittyvässä asiassa käynnistää esitutkinta. Saapa nähdä, mitä tuossa asiassa tapahtuu ja käynnistetäänkö asiassa esitutkinta ja kenen aloitteesta tutkinta käynnistyy, jos käynnistyy. Ministeri Pekkarisen Suomi-Soffa -asiassa Jonkka ei pähkäillyt eikä aikaillut, vaan antoi Pekkariselle - ministerin omasta pyynnöstä - puhtaat parissa kolmessa päivässä.

10. Ministerin poliittinen vastuu kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen. Heikkokin ministeri voi "palloilla"muun hallituksen mukana koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nautti eduskunnan luottamusta, sillä ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Kansanedustajat voivat testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä aika helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

11. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin seuraa sitä "huolellisesti." Asiallisesti mitään valmista näistä eduskunnan torstain kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. Kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin ministerit vastaavat yleensä pitkästi ja hartaasti - huomaa, että ministeriön nuorimmat virkamiehet ovat olleet laatimassa vastausluonnoksia - mutta myös kirjallisten kysymysten ja vastausten anti jää käytännössä hyvin vähäiseksi. Kansanedustajat kaunistelevat kysymyksillään "valtiopäivätoimia" koskevia tilastojaan.

12. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Eron ministerille myöntää tasavallan presidentti, ero voidaan myöntää myös pääministerin aloitteesta. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä - itse tai kepun hallituskumppanina olleiden demareiden ja oman puolueensa nokkamiesten painostuksen tuloksena - ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle; pääministerin epäluottamus ja ero merkitsee koko hallituksen eroa tehtävästään. Jäätteenmäki joutui yhdessä Matti Mannisen kanssa Irak-vuodosta käräjille, jossa häntä vastaan syyte avunannosta Mannisen rikokseen kuitenkin hylättiin. Valtakunnanoikeudelle asia ei kuulunut, koska Jäätteenmäki ei ollut väitettyä rikosta tehdessään ministeri.

13. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002 kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut millään erota, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt, mutta kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen hänen täyttä tukeaan. Mutta median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. Luottamus Kataiseen ja koko hallitukseen oli alkanut pahasti rakoilla. Kataiselle tilanne kiusallinen siksi, että Kanerva oli vakuuttanut Kataiselle aiempien tekstikohuviestien johdosta - Kanerva toimi tuolloin (2005) eduskunnan varapuhemiehenä - että tekstiviestittely naispuolisille julkkiksille ei tulisi enää toistumaan.

14. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Vaaleissa äänestäjät eivät tietenkään äänestä hallituksen ministereistä - pääministeriä lukuun ottamatta - vaan parlamenttiin valittavista kansanedustajista. Lähimenneisyydestä muistuu mieleeni vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi - aivan aiheesta muuten - vuoden 2007 vaaleissa.

15. Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten töppäyksillään aiheuttamista vahingoista, vaikka ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearvioihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia asioiden hoitamisesta. Suomessa tällainen vastuun kantaminen sen sijaan on tuiki tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei tarvitse vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista olivatpa ne kuinka hirveitä tahansa.

16. Kukaan tuskin tuntee tarvetta vaatia urheiluministerin eroa, vaikka suomalaisten menestys Vancouverin talviolympiakisoissa on huonompi kuin koskaan aikaisemmin. Eri asia on, että urheiluministerin arvostelukykyä voidaan ihmetellä, kun tämä höläyttää kisainnostuksen vallassa, että Suomi harkitsee vuoden 2022 talviolympiakisojen hakemista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Vakavampi tapaus on hallituksen ja sen opetusministerin ajaman yliopistouudistuksen (mahdollinen) epäonnistuminen. Jos esimerkiksi hallituksen ja opetusministeriön yliopistoille antamat lupaukset uudistuksen vaikutuksista eivät ole perustuneet totuudenmukaisiin tietoihin, voidaan opetusministeriä vaatia poliittiseen vastuuseen tapahtuneesta.

17. Oikeusministerin johtama ministeriö on töpännyt raskaasti vaalirahoituslain valvonnassa, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanteluni johdosta antamassa päätöksessä vuosi sitten selkeästi todettiin. Ministeriö möhli raskaasti myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiota, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu oikeusministeriölle.

18. Ministeri Astrid Thorsin eroa on vaadittu eduskunnassa perussuomalaisten taholta lepsun maahanmuuttopolitiikan johdosta. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri on vierittänyt ministeriönsä vastuuta hienovaraisesti kunnille ja selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito yleensäkin on Suomessa hyvällä mallilla. vastuun vierittäminen tosille ja vetomainen ilmenneiden epäkohtien yksittäistapauksellisuuteen on muutenkin lähes näppärä keino selvitä vastuusta.

19. Tähän konstiin on turvautunut aina myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka on joutunut viime aikoina tulilinjalle sikojen ja hevosten huonon kohtelun takia ja viimeksi turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila vetoaa aina siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila on vierittänyt vastuun tuottajille ja teurastamoille. Muutama päivä sitten Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän (helvetissä) nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei siis näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisesta vastuusta on kysymys. Toki hän asian ymmärtää, mutta ei ole ymmärtävinään, koska hän tietää, että keskivertokansalaisille ei ole selvää, miksi ministerin pitää kantaa myös moraalinen ja poliittinen vastuunsa oman toimialansa epäkohdista.

19 a. Ehkäpä ministeri Anttila pitäisi sulkea ikiomaan virtuaaliseen tarhaan/karsinaan/häkkiin/lättiin, jonka ovella lukisi: Ei saa häiritä eikä kiusata, nero innovoi. Mä Sirkka olen mun tarhassain/ja varten kepua luotu/sen aatteelliseen huomahan/jo vesaisista suotu.

19. Ministeri Anttila sai tässäkin asiassa pääministeri Matti Vanhasen täyden tuen - kuinkas muuten! Kun Oikeutta eläimille -yhdistyksen salaa kuvaama aineisto tuli julkisuuteen, hallituspuolue vihreät toistivat vanhan vaatimuksen koko turkistarhauksen lopettamiseksi. Kohun saattelema asia vietiin hallituksen käsittelyyn ja tulos oli vihreiden kannalta jokseenkin nolo: hallitus päätti 24.2. poistaa tuotantoeläinten hyvinvointituesta nykyisin voimassa olevan 5 000 euron ylärajan. Siis lisää tukea muutenkin voimakkaasti tuetulle elinkeinolle. Piikki on auki, kuten Matti Vanhasen nykyisin usein toistama slogan kuuluu. Kuka sitten valvoo, että laajennettu tuki menee todella eläinten hyvinvoinnin kohentamiseen? No, tietenkin maatalousministeriö ministeri Anttilan johdolla - uskottavaa, eikö totta. Jos vihreät olisivat puolueena todella turkiseläintuotannon lakkauttamisen kannalla, he eivät tietenkään istuisi hallituksessa, joka näyttää vain kannustavan yrittäjiä kyseisen tuotannon lisäämiseen.

20. Suomalaispoliitikot pääsevät mediassa helpolla näissä vastuukysymyksissä. Monien suurten lehtien päätoimittajat ja poliittiset toimittajat ovat olleet ja ovat edelleen poliitikkojen kavereita He ovat kuvainnollisesti todellisia perässähiihtäjiä, jotka kyttäävät, mitä tiedonmurusia toimittajia syöttävien ja juottavien poliitikkojen pöydiltä tai ladun varten saattaa palkinnoksi tipahtaa palkkioksi myötäsukaisesta tai ymmärtäväisestä suhtautumisesta poliittiseen juonitteluun ja korruptioon. Tuoreen esimerkin lehtien pääkirjoittajien kyynisestä suhtautumisesta ministereiden poliittisen vastuun merkitykseen tarjoaa Ilta-Sanomien pääkirjoitus 24.2., joka oli otsikoitu näin: "Auttaisiko Anttilan ero sairaita kettuja"?

21. Räikein tapaus poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta on sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt tätä vastuunpakoilua Kauhajoen koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissani, viittaan esimerkiksi blogiin 30.9.2008, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää.

22. Viime viikkoina on saatu kuulla liikenneministeri Anu Vehviläisen selityksiä junaliikenteen takkuamisista. Vehviläinen puhuu pontevasti, mutta puheet eivät nyt auta, kun ministerin vastuulla oleva viranomaiset ja laitokset (VR ja Liikennevirasto; järjestelmä on erittäin monimutkainen eikä keskivertokansalainen tiedä, mikä elin tai taho vastaa mistäkin) ovat kaikesta päätelleen laiminlyöneet junaliikennejärjestelmien varautumisen kunnon talviolosuhteita silmällä pitäen lähes tyystin. Junaliikenne on kuitenkin takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri selittelee ja asettelee aina vain uusia selvitys- ja työryhmiä ja yrittää vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin VR:n omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille Jyri Häkämiehelle. Pitäisikö nyt joka hemmetin vaihdetta varten asettaa oma työryhmä selvittämään, mistä vaihteen jäätyminen on johtunut? Samanlaista takkuamista se oli itärajan rekkajonojenkin kanssa parisen vuotta sitten. Rekkajonot lyhenivät, kun talouslama iski myös Venäjälle, ja nyt ministerin ainoa toivo näyttää olevan, että sää vähitellen lauhtuisi.

23. Seurasin eilen torstaina telkkarista eduskunnan kyselytuntia, jossa keskusteltiin tai yritettiin keskustella muun muassa rautatieliikenteen toiminnan turvaamisesta. Sangen sekava debatti, josta ei kovin paljon selvinnyt. Oppositio tietenkin syytti hallitusta siitä, että hallitus ei ole antanut ratojen kunnostamiseen riittävästi määrärahoja. Ministeri Vehviläinen, jota pääministeri Vanhanen säesti "piikki on auki" -puheillaan, vastasi, että määrärahoja oli kyllä joulukuussa myönnetty sen verran kuin VR ja Liikennevirasto olivat pyytäneet. Hallituksen mukaan vaikeudet johtuisivat siis tehtävien huonosta organisoinnista. Kuten tavallista, asia jäi niin sanotusti auki ja vastuu siirtyi kuulijoille ja katsojille. Meidän pitäisi ryhtyä selvittämään, mistä kaikki johtuu, kun hallitus ja oppositio eivät näemmä saa selkoa asioista!

24. Pääministeri Vanhanen tuntuu ryhtyneen nyt, kun hänellä on enää 3-4 kuukautta aikaa jäljellä, kovasti hövelille päälle. Kuten sanottu, hallitus avasi pari päivää sitten niin sanotusti piikin kotieläintuotannon hyvinvointituille, ja eilen Vanhanen huudahteli hallituksen aitoista pariin kolmeen otteeseen, että "rahaa kyllä on" ja että "siellä on piikki auki tehdä näitä töitä", tarkoittaen junaratojen kunnossapitoon varattua määrärahoja. Oppositio vain ei ollut Vanhasen puheista lainkaan vakuuttunut. Piikki on auki -lausahduksen pääministerin tuntuu omaksuneen Teemu Selänteeltä, joka on julkisesti luvannut, että jos Suomi pelaa ensi sunnuntaina Vancouverissa jääkiekon loppuottelussa, hän tarjoaa Kivenlahden Seurahuoneen asiakkaille ilmaista janojuomaa koko olympiafinaalin ajan. Mitään näin jännää pääministeri tuskin olisi keksinyt omasta päästään! Ja helppohan sitä sanoa, että valtion piikki on auki, repikää siitä. Minusta Vanhanen voisi luvata, että jos hän voittaa Susan Ruususen myös KKO:ssa, hänellä on koko tuomion julkistamispäivän ajan piikki auki kaikille Klaukkalan ABC-asemalla asioiville janoisille asiakkaille. - Matti Vanhasen lupaus ei tietenkään koskisi kotikaljaa väkevämpiä juomia.

25. Asiasta toiseen. Mauri Pekkarinen ilmoittautui tänään mukaan Kepun puheenjohtajakilpaan. Tämä oli täysin odotettua, sillä kyllähän pääministerihaaska kelpaa ja kiinnostaa Kepun veteraanipoliitikkoja, joille ei muutoin koskaan avautuisi näin maukasta tilaisuutta istua vuoden verran pääministerin pallilla. Pekkarisesta Kepu ja sen myötä me kaikki suomalaiset saisimme johtavaksi poliitikoksi puolitoista metriä viekastelevaa peruukkipäistä siltarumpupoliitikkoa. Innostavaa, vai mitä?

160. Joko riittää, Matti Vanhanen?

Silloin kun kaikki oli vielä suht´koht hyvin...

TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa kerrottiin tunti sitten, että pääministeri Matti Vanhanen olisi saanut Nurmijärvelle 1990-luvulla rakentamaansa omakotitaloon rakennustarvikkeita, jotka nimeltä mainitsematon rakennusliike on maksanut. Ohjelman mukaan sanottu tarvikelasku liitettiin Vanhasten, Matin ja Merjan, Nurmijärven Lepsämän talon menoihin.

Ohjelmassa esitetyn väitteen mukaan rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella vaikuttamaan siihen, että se saisi jatkossa urakoita Nuorisäätiön tulevissa kohteissa. Kyseinen rakennusliike oli ohjelman mukaan urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostalohuoneistoja.

Ohjelman tekijät olivat saaneet noin vuosi sitten nimettömän lausunnon, jonka mukaan Vanhaset eivät olleet maksaneet itse kaikkia talonsa rakennuskustannuksia. Tietoa oli kuulemma yritetty varmistaa vuoden verran. Näyttö asiasta löytyi ohjelman tekijöiden mukaan varsin kalliista materiaalierästä, jonka maksoi sanottu rakennusliike.

Keskustaa "lähellä olevan" Nuorisäätiön kerrottiin pitävän kokouksiaan säännöllisesti eduskuntatalossa ikään kuin se olisi osa parlamenttia tai keskustapuoluetta. Yhdessä kokouksessa säätiön toimitusjohtaja, Matti Vanhanen ja RAY:n keskustalainen ex-puheenjohtaja (Vihriälä) olisivat ohjelman mukaan sanelleet päätöksen lisätuesta RAY:n virkailijalle.

Ohjelman mukaan säätiö olisi syyllistynyt keinotteluun rakennusyhtiöiden kanssa ja rikkovan hankintalakia. Väitettiin myös, että myytti Matti Vanhasesta omakotitalonikkarina on pelkkä myytti.

Säätiön rakennusbisnestä pidettiin nerokkaana, koska maksajina oivat ARA ja vuokralaiset.

------

Huh, huh! Olipa siinä väitteitä kerrakseen! - Selvää on, että tv-ohjelman ulosajoa oli nopeutettu, koska se haluttiin saada ulos ja ihmisten (myös eduskunnan) tietoon ennen ylihuomista eduskunnan luottamuslausekeskustelua. Väitteitä ei ole näytetty toteen, se on syytä muistaa.

Matti Vanhasta ohjelmanikkarit eivät olleet kuulemma tavoittaneet haastateltavaksi ja Merja Vanhanen oli kieltäytynyt kommentoimasta väitteitä.

Nerokasta bisnestä, totta tosiaan! Ilmankos säätiön ex-toimitusjohtajalle haettiinkin rakennusneuvoksen titteli; millähän varoilla tuo arvonimi on maksettu?

Nähtäväksi jää, miten Matti Vanhanen tulee kommentoimaan kyseisiä väitteitä? Peruuttaako hallitus kenties ylihuomiseksi sovitun eduskunnan tiedonantokeskustelun?

------

Olemme juuri saaneet pääministeri Matti Vanhasen kommentit tv- ohjelman hänen taloasiaansa koskeviin väitteisiin:

1. Tämä on taas sitä etelän metian ajojahtia minua vastaan, josta varapuheenjohtaja Antti Rantakangas juuri varoitti.

2. Kyseinen käytäntö on jatkunut jo "vuosikymmenien ajan" ja siitä on tullut itse asiassa "maan tapa."

3. En minä ota yksin vastuuta siitä, mitä muut ovat minua ennen tehneet säätiössä ja muualla, sitä teidän on turha edes kuvitella.

4. Ei tässä ole tapahtunut mitään laitonta, tämä selvitetään kyllä. Se on tietysti säätiön asia, jos jotain ongelmia ilmenee,.

5. Moraalitontako...e-en minä tiedä...mitäs se moraali taas olikaan?

6. Sitä paitsi, minulla ei ole varmaa muistikuvaa koko tarvike-erästä..ja jos on...siis kun ei ole niin ei ole, ei minun tarvitse enää muistaa noin vanhoja asioita.

7. Ai, onko kyse siitä lautaerästä, joka ilmestyi pihallemme joskus täysin pyytämättä ja yllättäen? Mitä lie olleet jotain jätelautaa, nikkaroin niistä puhdetöinä linnunpönttöjä.

8. Aionko erotako? Ehei, eroni olisi rintamakarkuruutta, eikä tässä vaikeassa taloustilanteessa näyttäisi hyvältä. Eduskunta äänestää hallituksen...ei siis minun... luottamuksesta ensi torstaina.

9. Hyvää yötä!

-----

Ilma tuntuu raikastuvan. Lappiin on tänään satanut ensilumi.

----

29.9.

Tiistaiaamuna tavoitettu Matti Vanhanen sanoi tunnistavansa yhden sellaisen tilauksen, jonka hän oli ko. rakennusliikkeeltä tehnyt, mutta siitä oli pitänyt tulla normaali lasku.

Tätä luultavasti viime yön aikana opeteltua yhtä lausetta pääministeri hoki hokemasta päästyään papukaijamaiseen tapaan:

"Kaikista tilauksista on pitänyt tulla lasku."

Tämä on kyllä selvä asia, mutta nyt pitäisikin selvittää:

Miksi tuosta kalliinpuoleisesta materiaalierästä ei ilmeisesti ole koskaan Vanhaselle laskua edes lähetetty.

Onko näin tapahtunut siksi, että asianosaisten kesken oli sovittu, että laskua ei lähetetä, vaan ko. rakennusliike "hoitaa" laskun Vanhasen puolesta?

Onko kyseessä tyypillinen voitelu- tai kynnysraha, jota urakoitsijat tuohon aikaan "maan tavan" mukaisesti maksoivat, jotta saisivat urakoita rakennuttajilta? Vanhanen on toiminut todella pitkään, 22 vuotta Nuorisäätiön hallituksen varapuheenjohtajana tai puheenjohtajana. Tv-ohjelman mukaan kyseisen rakennusliike on urakoinut säätiön kerrostaloja.

Oliko laskun tarvike-erän maksamatta jättämisessä tai laskun lähettämättä jättämisessä kyse siis ohjelmassa väitetystä tarkoituksesta taata jatkourakoiden saanti Vanhasen johtamalta säätiöltä?

Nyt ovat hyvät selitykset todella tarpeen, pääministeri Vanhanen!

Onko Vanhasen johtama hallitus enää toimintakykyinen, jos pääministerin aika alkaa mennä, kuten näyttää, paljolti epäselvien laskujen setvimiseen ja hänen aikanaan johtamansa säätiöiden asioiden selvittämiseen? Tv-ohjelmassahan esitettiin todella vakavia väitteitä Nuorisäätiön asioista.

Onko hallituskumppaneilla edelleen täysi luottamus pääministeriin ja tukevatko kokoomus, vihreät ja RKP vielä tämän jälkeenkin Vanhasta?