645. Tuomarin eettiset periaatteet

                                Taisteloa allans' monta...


1. Monien ammattikuntien piirissä on koottu erityisiä moraalisia tai ammattieettisiä normeja (sääntöjä tai periaatteita), joita asianomaisella alalla tulee kunnioittaa ja noudattaa. Lääkäreiden ikivanha eettinen normisto on Antiikin Kreikan ajoilta peräisin oleva Hippokrateen vala.

2. Nykyään esimerkiksi psykologeilla, asianajajilla ja journalisteilla on omat eettiset ohjeensa. Asianajajia velvoittavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja toimittajia taas journalistin ohjeet, joissa määritellään hyvä journalistinen tapa. Suomen Lakimiesliitto on vahvistanut vuonna 1997 kaikkia lakimiehiä koskevat eettiset ohjeet.

3. Hyvää hallintoa koskevia eettisluonteisia oikeusnormeja on kirjattu hallintolakiin; käsite "hyvä hallinto" mainitaan myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa. Myös monilla yksittäisillä yrityksillä (esim. Finnairilla) ja yhteisöillä on itse laadittuja, niin ikään usein hyväksi hallinnoksi mainittuja eettisiä normistoja. Näillä ohjeilla ja periaatteilla virkakunta ja yrityselämä haluavat vakuuttaa yleisölle, että niiden etiikka ja moraali ovat kunnossa.

4. Ammattikuntien eettiset ohjeet eivät ole pakottavaa oikeutta eikä oikeusjutussa ratkaisua voida perustaa suoraan niihin. Kysymys on itsesääntelystä eli ammattikuntien sisäisistä ohjeista. Ammattikunnan omat elimet valvovat eettisten normien noudattamista. Esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, joka tulkitsee hyvää journalista tapaa ja joka käsittelee tiedotusvälineitä vastaan tehtyjä kanteluja. Asian käsittely julkisen sanan neuvostossa ei poista mahdollisuutta käsitellä samaa asiaa tuomioistuimessa joko rikos- tai riita-asiana. Asianajajaliitto valvoo hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden noudattamista. Liiton valvontalautakunta käsittelee asianajajien moitittavasta toiminnasta tehtyjä kanteluja, rikkomuksista voidaan määrätä kurinpidollinen seuraamus.

5. Suomen Lakimiesliiton vahvistamat lakimiehen eettiset ohjeet sisältävät 12 varsin yleisluonteista kohtaa. Ne soveltuvat yleisesti ottaen myös tuomareille, vaikka tuomarintyön erityispiirteitä ei ole otettu niissä huomioon. Käytännössä lakimiehen eettisistä ohjeista ei juuri puhuta, vaan ne näyttäisivät jääneen pölyttymään kirjoituspöydän laatikkoon. Onko noista ohjeista keskusteltu vahvistamisen jälkeen vuosittain pidettävillä Lakimiespäivillä kertaakaan, tuskinpa? Jos eettisistä normeista ei puhuta tai keskustella, ne menettävät helposti merkityksensä.

6. Tuomareille ei ole tähän mennessä vahvistettu Suomessa omia eettisiä ohjeita. Voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee oikeudenkäyntiä silmällä pitäen tuomareiden toiminnan sisällön ja rajat, mutta tuomarin käyttäytymisestä oikeussalissa laissa ei ole säännöksiä. Eräänlaisen tuomarin eettisen ohjeen muodostaa tuomarinvalan teksti. Tuossa valassa tai sitä vastaavassa vakuutuksessa lakimies sitoutuu tuomaria velvoittaviin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin. Meillä on edelleen käytössä Ruotsin vallan ajoilta peräisin oleva vuoden 1734 lain tuomarinvalan ja -vakuutuksen teksti: 

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

7. Tuomarinvalan eettinen anti lienee käytännössä vähäinen. Tuomarinvalaa tunnetumman eettisen normiston muodostaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen ruotsalaisen Olaus Petrin kokoamat ja vuoden 1540 paikkeilla julkaisemat vanhat tuomarinohjeet. Ne ovat antaneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Tuomarin ohjeet perustuvat osin roomalaiseen ja saksalaiseen oikeuden säännöksiin, osin Raamatun ohjeisiin ja osin taas vanhoihin ruotsalaisiin sananlaskuihin. Olaus Petrin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia, mikä ilmenee esimerkiksi siitä, että vuodesta 1635 lähtien ne ovat olleet ja ovat yhä edelleen vuosittain painettavan lakikirjan alkulehtenä.

8. Olaus Petrin tuomarinohjeista löytyy tuomareiden ammattietiikan yleinen arvoperusta. Tuomarilta edellytetään ammattitaitoa, mutta lisäksi tuomarilla on oltava moraalista herkkyyttä ja viisautta ymmärtää, että lain kirjaimen yläpuolella ovat oikeus ja kohtuus. Tuomarinohjeissa moraali on asetettu oikeuden ja lainkäytön vartijaksi; tässä muutama kohta ohjeista:

* Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään;

* Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana;

* Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella;

* Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttääkin tekevän lain sanain mukaan.

9. Tuomarietiikka on herättänyt kansainvälisen yhteisön piirissä suhteellisen paljon kiinnostusta. YK:n puitteissa on valmisteltu ja hyväksytty asiakirja nimeltään The Bangalore Principles of Judical Conduct 2002, jota täydentää vuonna 2007 julkaistu kommentaariteos. Euroopan neuvoston puitteissa valmistelluista asiakirjoista voidaan mainita neuvoston suositus tuomarien riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja roolista (Recommendation on the independence, efficiency and the role of judges) No. R (94) 12 ja sitä täydentävä neuvoston vuonna 2010 antama suositus tuomareiden riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja vastuusta (Recommendation on the independence, effiency and the responsibilities of judges) No. R (2010) 12.

10. Nyt myös Suomen Tuomariliitto on herännyt asiassa, sillä tuomareista koostunut työryhmä on valmistellut asiakirjan "Tuomarin eettiset periaatteet." Se hyväksyttiin liiton vuosikokouksessa viime toukokuussa ja ohjeisto on määrä julkistaa 12.10. pidettävän tuomaripäivän aikana. Yhteensä 15 kohtaa käsittävä periaatteluettelo on tällainen:

Riippumattomuus ja puolueettomuus
I. Tuomari on uskollinen antamalleen tuomarinvalalle tai -vakuutukselle. Tuomari sitoutuu oikeusvaltioperiaatteeseen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Tuomari ei ylitä laillisuuden tai harkintavaltansa rajoja.

II. Tuomari on lainkäyttötehtävässään riippumaton lakiasäätävästä ja toimeenpanevasta valtiovallasta. Tuomarin riippumattomuus edellyttää lisäksi vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin. Tuomarin riippumattomuus on tarkoitettu oikeudenkäynnin asianosaisten turvaksi ja suojaamaan kansalaisia epäasianmukaiselta vallankäytöltä. Riippumattomuutta ei ole tarkoitettu suojaamaan tuomarin omia etuja.

III. Tuomari on puolueeton. Tuomari suorittaa virkatehtävänsä pelkäämättä muiden reaktioita, ilman ennakkoasenteita ja säilyttäen puolueettomuutensa. Yksittäisessä oikeudenkäynnissä tuomari ei ole julkisen keskustelun ja painostusryhmien ohjailtavissa. Tuomari ei suosi eikä syrji ketään virkatehtäviään hoitaessaan. Tuomarin tai hänen lähipiirinsä henkilökohtainen etu tai vahinko ei saa vaikuttaa hänen työhönsä.

IV. Tuomarin toiminta ja käyttäytyminen vahvistaa luottamusta siihen, että hänen ammattitoimintansa perustuu lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Tuomari huolehtii siitä, että hänen käyttäytymisensä myöskään yksityiselämässä ei vaaranna hänen puolueettomuuttaan eikä luottamusta tuomarin viran hoitoon.

V. Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

Oikeamielisyys
VI. Tuomari toteuttaa oikeamielisyyttä päätöksenteossaan ja käytöksessään. Tuomari perustaa antamansa ratkaisut huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan.

VII. Tuomari kunnioittaa kaikkien inhimillistä arvokkuutta. Tuomari suhtautuu oikeudenkäytön osallisiin, oikeudenkäyntien yleisöön, ammattikollegoihin ja työyhteisön jäseniin arvostavasti ja kohteliaasti tavalla, joka ei vahingoita tuomioistuimen arvoa.

VII. Tuomari kohtelee kaikkia asianosaisia tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti kuitenkin ottaen huomioon heidän erilaisuutensa.  Tuomari ei suhtaudu kehenkään oikeutta hakevaan väheksyvästi tai ylimielisesti. Tuomari ottaa huomioon kaikkien asiaan osallisten sanottavan, mutta on velvollinen tarvittaessa rajoittamaan oikeudenkäyntiin osallistuvien esiintymistä.

IX. Tuomari pyrkii luomaan oikeudenkäyntiin asiallisen, avoimen ja asian laatuun sopivan ilmapiirin.

Ammattitaito
X. Tuomarin ammattitaito ilmenee hänen oikeutta koskevissa tiedoissaan ja ymmärryksessään. Tuomari pitää yllä ja täydentää ammattitietojaan ja -taitojaan jatkuvasti.

XI. Tuomari hoitaa virkatehtävänsä ahkerasti ja tunnollisesti tiedostaen, että asiaan osalliselle on tärkeää saada perusteellisesti harkittu ja punnittu ratkaisu kohtuullisessa ajassa.

XII. Tuomarin työn vaativuuden takia on tärkeää, että tuomari huolehtii työkykynsä ylläpitämisestä. Tuomari kantaa osaltaan vastuunsa työyhteisönsä hyvinvoinnista.

XIII. Tuomari tekee työtään avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti. Tuomari kiinnittää huomiota selkeään suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun sekä kuuntelemisen taitoon.

Avoimuus
XIV. Tuomari toimii niin, että asiaan osalliset ja yleisö saavat oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen edellyttämät tiedot oikeudenkäynnistä. Tuomari pyrkii laatimaan tuomioistuimen ratkaisun niin, että se on selkeä, seikkaperäinen ja ymmärrettävä.

XV. Tuomarin tärkein puheenvuoro virassa käsitellystä asiasta ilmenee tuomioistuimen ratkaisusta. Yhteiskunnalliseen tai tieteelliseen keskusteluun osallistuessaan tuomari muistaa virastaan johtuvat velvoitteet kuten päätösneuvottelun salassapidon.
----
11. Mihin näillä ohjeilla tai periaatteilla tähdätään, mikä on ohjeiden käytännöllinen merkitys, sitoutuvatko tuomarit työssään luettelossa mainittuihin hyveisiin, vai mistä on kysymys? Tähän kysymykseen periaatteiden lyhyestä johdannosta ei saada selvää vastausta.

12. Johdannon mukaan tuomarin eettisten periaatteiden laatimiselle voidaan nähdä useita erilaisia tarkoitusperiä. Periaatteiden voidaan arvioida "vahvistavan yleisön luottamusta lainkäyttöön, koska ne turvaavat lainkäytön asianmukaisuutta". Eettisillä periaatteilla on myös "informatiivinen merkitys; ne auttavat yleisöä ottamaan selvää ammattietiikasta, joka ohjaa lainkäyttöä". Edelleen: "Tuomarin eettiset periaatteet ovat tuomarille tärkeä itsearvioinnin väline. Eettisten periaatteiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan "kuvata hyvältä tuomarilta vaadittavia ominaisuuksia, vaan eettisesti oikeaa toimintaa, johon tuomarin tulee työssään pyrkiä. Periaatteet ovat luonteeltaan eettisiä tavoitteita, jotka toimivat apuvälineinä eettisesti perusteltujen valintojen tekemiseen. Periaatteet eivät kuvaa eettiselle toiminnalle asetettavia vähimmäisvaatimuksia vaan tavoitetasoa, johon lainkäyttötoiminnassa tulee pyrkiä".

13. Ota tuosta nyt sitten selvää! Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että tuomarit eivät ole halunneet sitoutua periaatejulistuksellaan uuteen normistoon, eli periaatteet eivät suoranaisesti velvoita tuomaria käytännön työssä, eivätkä oikeusjutun asianosaiset ilmeisesti voi vedota periaatteisiin. Periaatteet ovat lähinnä vain yleisluontoisia toteamuksia, joilla halutaan sanoa, että "tällainen tämä sitten on, tämä hyvä tuomaritapa, mutta ei me kuitenkaan sitouduta näillä ohjeilla mihinkään"!

14. Eettiset periaatteet ovat puhetta niistä eettisistä arvoista, jotka on tarkoitettu ohjaamaan tuomarin toimintaa. Niin kuin KKO:n presidentti Pauliine Koskelo sanoi edellisessä blogijutussa selostetussa puheessaan, etiikka ohjaa, mutta moraalin tila on se, mikä vaikuttaa käytännössä. "Virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa", totesi Koskelo. Tämä toteamus pätee varmasti myös tuomarikuntaan. Etiikka ilmenee julkilausumien ja periaateohjelmien tasolla, moraali sen sijaan käytännön tasolla. Etiikan arvoja testataan siinä toimintatavassa, jota tosiasiassa noudatetaan ja ylläpidetään. Etiikasta ollaan yleensä liikuttavan yksimielisiä - tuskinpa ensi perjantain tuomaripäivilläkään kukaan haluaa vastustaa periaatteiden hyväksymistä - mutta erimielisyyttä ja parran pärinää voi sitä vastoin syntyä siitä, miten eettisten arvojen ja periaatteiden tulisi ilmetä käytännön toiminnassa; silloin voivat esimerkiksi paljon puhutut resurssikysymykset ponnahtaa pinnalle periaatteiden käytännön sovellutuksia vesittämään. Koskelo listasi toimintatapojen ja -moraalin tasolla keskeisiksi sellaiset asiat kuin aloitteellisuus, omistautuminen, henkinen itsenäisyys, kriittisyys, älyllinen rehellisyys, rohkeus ja väistelemättömyys. Näistä ei taida olla tuomareiden periaateluettelossa nimenomaista mainintaa.

15. Tuomarin eettiset periaatteet voivat jäädä - Lakimiesliiton julkaisemien eettisten periaatteiden tavoin - nurkkaan pölyttymään ja unohduksiin, jos periaatteita ei oteta tosisssaan tai niitä ei edes pyritä ottamaan huomioon käytännön tuomitsemistoiminnassa. Periaateluetteloon olisi voitu liitttää katekismuksen kymmmenen käskyn tavoin jonkinlainen "mitä se on" -osio, jossa olisi vaikkapa esimerkinomaisesti kerrottu, mitä esimerkiksi "oikeamielisyys" käytännössä tuomarilta edellyttää, mitä tarkoitetaan käsitteellä "oikeusvaltioperiaate" tai mitä kohdassa IV mainitulla "yksityiselämässä käyttäytymisellä" itse asiassa tarkoitetaan. Onko viimeksi mainitussa kohdassa pidetty silmällä esimerkiksi myös tuomarin sivutoimia, joista ei mainita luettelon muissaakaan kohdissa mitään konkreettista?

16. Tuomarin eettisistä periaatteista ja moraalista olisi syytä ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja pohdintaa, jotta periaatteilla voisi olla vaikutusta käytännön tuomitsemistyön ja ihmisten oikeusturvan kannalta. Tähän puoleen on kiinnitetty huomiota Ruotsissa, jossa on myös puuhattu tuomareille eettisiä ohjeita tai periaatteita. Sikäläinen tuomariliitto asetti vuonna 2009 toimikunnan pohtimaan tuomarin eettisiä ohjeita. Vuonna 2010 tuomioistuinten keskushallintoyksikkö Domstolsverket antoi Svean hovioikeuden ex-presidentti Johan Hirschfeldtille toimeksiannon asiassa. Valmistelutyön tuloksena syntyi asiakirja "Domaretik - grundsatser och frågor", joka lähetettiin kaikille tuomareille. Hirschfeldt on kirjoittanut työnsä pohjalta artikkelin "Domaretik - fyra grundsatser och många frågor", joka on julkaistu Svensk Juristtidning -lehden numerossa 5-6/2011 s. 518-526, se löytyy tästä. Katso myös  professori Claes Sandgrenin artikkelia "Etiska riktlinjer för domare och åklagare", Juridisk Tidskrift 2009-10, s. 752 ss.

17. Ruotsissa ei ole siis tyydytty pelkästään hieman mitäänsanomattoman listan  julkaisemiseen. Naapurimaassa pyritään kysymysten ja keskustelun avulla pohtimaan ja selvittämään, mitä eettisillä periaatteilla itse asiassa tarkoitetaan ja mitä nuo periaatteet edellyttävät tuomarilta käytännön työssä ja yksityiselämässä. Esimerkiksi otsikon "riippumattomuus" alla tuomarit voivat pohtia tykönänsä seuraavanlaisia kysymyksiä:


Hur ser jag på domarens roll och funktion i samhället?
– Hur ser jag på min roll att verka för mänskliga rättigheter?
– Finns det situationer där jag som domare har ett ansvar för att inför parter och allmänheten förklara domstolarnas roll och funktion i samhället? Kan det finnas extraordinära situationer — helt bortsett från lagprövningssituationen — när jag av etiska skäl kan vägra att fullt ut tillämpa en lagbestämmelse? Bör jag informellt kunna rådfråga eller låta mig informeras av t.ex. en rättsvetenskapsman, en departementstjänsteman eller en expert i en statlig utredning avseende en rättsfråga? Hur bör jag förhålla mig till sådana generella rekommendationer för rättstillämpningen som ligger vid sidan av de traditionella rättskällorna?

18. Kumpi mahtanee olla tehokkaampi metodi saada tuomarit pohtimaan, mitä eettisillä periaatteilla tarkoitetaan ja mihin niillä pyritään? Suomalainen luettelomalli ilman kysymyksiä ja pohdintaa vai ruotsalainen keskusteleva malli?

19. Eettisissä ohjeissa voidaan kuvata tai jopa luvata taikka antaa ainakin ymmärtää vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Periaatteilla on kuitenkin merkitystä vain sillä edellytyksellä, että nämä hienot arvot ja ammattihyveet näkyvät tuomarin jokapäiväisessä työssä. Asianosaisten ja yleisön olisi syytä aktiivisesti seurata tuomareiden toimintaa ja valvoa, että mainitut arvot ja hyveet ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudessa asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä, samoin kuin siinä, miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan. Kyse on oikeusprosessin koetusta oikeudenmukaisuudesta.

132. Lautamies ja sananvapaus

Kanta-Tampellan alueella Kelloportinkadulla Tammerkosken itärannalla entisessä tehdaskiinteistössä sijaitseva Tampereen käräjäoikeus on maan toiseksi suurin käräjäoikeus. Ensi vuoden alussa käräjäoikeuden nimi muuttuu Pirkanmaan käräjäoikeudeksi ja sen tuomiopiirin alue laajenee entisestään käsittäen 28 kuntaa. Tampereen käräjäoikeuden alueen väkiluku nousee lähes 480 000:een. 

1. Tämän kesän erikoisiin tapauksiin kuuluu minun näkövinkkelistäni ylöjärveläisen lautamiehen mielipidekirjoituksesta poikinut oikeusjuttu Tampereen käräjäoikeudessa. Lautamies - käytän hänestä seuraavassa lyhennettä Heikki S. tai pelkästään HS - kirjoitti Tampereella ilmestyvään Aamulehteen omalla nimellään ja lautamiestittelillään varustetun kirjoituksen, jonka lehti julkaisi 18.5. mielipidesivullaan räväkänpuoleisella otsikolla "Roti ja linja rangaistuksiin, Tuija Brax." Tiedän omasta kokemuksesta, että Aamulehden toimituksella on tapana laatia mielipidekirjoitusten otsikot, vaikka itse kirjoituksen sisältöön ei puututakaan. 

2. Kirjoitus käsitteli tuomioistuinten rikosjutuissa antamia tuomitsemia rangaistuksia, joka on hyvin yleinen teema eri lehtien mielipidesivuilla. Heikki S. puuttui kirjoituksessaan myös rangaistuskäytännön epäyhtenäisyyteen. Hän pohti lisäksi joidenkin asianajajien erikoistumista rikosjuttuihin ja sitä, että käytännössä tietynlaisia rikosjuttuja hoitavat usein samat asianajajat. HS kritisoi myös sitä, että esimerkiksi selvissä rattijuopumusjutuissa syytetyille voidaan määrätä avustaja, jolle maksetaan palkkio valtion varoista. Kyseiset teemat ovat sangen tuttuja ja niitä käsitellään lehtien yleisönosastoissa maallikkokirjoittajien kirjoituksissa usein varsin kriittisellä otteella. 

3. Heikki S:n kirjoituksessa ei mainittu Tampereen käräjäoikeuden tai minkään muunkaan käräjäoikeuden tai tuomioistuimen nimeä, ei liioin kenenkään asianajajan nimeä. Kirjoituksessa ei myöskään viitattu yhteenkään  konkreettiseen oikeusjuttuun. Kirjoituksessa on siten kysymys tavanmukaisesta yleisluontoisesta oikeuspoliittisesta keskustelusta, jota julkisuudessa käyvät asiantuntijat ja toisaalta maallikot. Heikki S:n mielipide on tyypillinen maallikon mielipide, jollaisia näkee tai kuulee lähes aina, kun puhe kääntyy käräjäoikeuksien toimintaan ja rangaistuskäytäntöihin.

4. Oikeusministeri Tuija Brax vastasi HS:n kirjoitukseen Aamulehdessä kaksi päivää myöhemmin eli 20.5. julkaistussa kirjoituksessaan otsikolla "Epäkohtiin puututtava lainsäädännöllä." Braxin kirjoitus, joka varmaankin oli oikeusministerin poliittisen sihteerin tai jonkun toisen ministeriön virkamiehen luonnostelema, oli aika seikkaperäinen ja siinä pohdittiin juuri rangaistuskäytäntöjä ja tiettyjen rikosten kohdalla eri käräjäoikeuksissa havaittua epäyhtenäisyyttä eli juuri niitä samoja kysymyksiä, joihin lautamies-Heikki oli omassa kirjoituksessaan puuttunut. Heikin kirjoituksen hieman rempseää tyyliä tai räväköitä mielipiteitä Brax ei omassa kirjoituksessaan kritisoinut, vaikka Heikki oli arvostellut, paitsi asianajajien, myös oikeusministerin ja hänen johtamansa ministeriön toimia.

5. Asianajajakunnan vastinetta ei sitä vastoin Aamulehteen lähetetty tai ehditty lähettää. Tampereen käräjäoikeuden laamanni Pekka Lankinen nimittäin reagoi yllättäen Heikki S:n kirjoitukseen 20.5. eli samana päivänä, jolloin lehdessä oli julkaistu oikeusministeri Braxin edellä mainittu vastine. Laamanni Lankinen toimitti käräjäoikeuden kansliaan kirjallisen ilmoituksen, joka oli varustettu pahaenteiseltä vaikuttavalla otsikolla "Kysymys lautamies Heikki S:n sopivuudesta lautamiehen tehtävään." Laamannin ilmoitus, pitäisi kai oikeastaan puhua ilmiannosta, kuului näin:

- Aamulehdessä 18.5. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Tampereen käräjäoikeuden lautamies Heikki S. muun ohella lausuu käsityksiään asianajajista ja asianajajien työstä tuomioistuimessa. Pyydän käräjäoikeutta tutkimaan käräjäoikeuslain 6 §:n 3 momentin mukaisessa menettelyssä, onko Heikki S. kirjoituksensa asianajajia koskevassa osuudessa esittämillään kannanotoilla tullut sopimattomaksi toimimaan lautamiehen tehtävissä.

6. Käräjäoikeuslain  6 §:n 1 momentin mukaan lautamieheksi valittavalta henkilöltä edellytetään, että häntä on "pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä." Jos lautamieheksi valittu menettää kelpoisuutensa tai "muuten tulee sopimattomaksi lautamiehen tehtävään," käräjäoikeuden on sanotun pykälän 3 momentin mukaan vapautettava hänet tehtävästään. Tällainen asia on käsiteltävä niin sanotussa lautamieskokoonpanossa, johon kuuluu lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä. Sanotussa kokoonpanossa käräjäoikeus käsittelee ja ratkaisee muun muassa henkirikosasiat, raiskaussyytteet ja kaikki muutkin vakavammat rikosasiat.

7. Laamannin ilmoituksessa oli siis kyse sangen vakavasta asiasta eli suoraan sanoen uhkaavista potkuista käräjäoikeuden tuomarin tehtävistä. Heikki S., jota en tuntenut, otti yhteyttä minuun, koska hän arveli, etteivät tamperelaiset advokaatit ryhtyisi häntä asiassa avustamaan. Käräjäoikeus oli varannut Heikille tilaisuuden kirjallisen vastineen antamiseen. Heikki kertoi vastinekehotuksen saatuaan olleensa vähällä pudota tuolilta, sillä niin yllättänyt hän oli ollut laamannin ilmiannosta. Heikin kertoman mukaan laamanni ei ollut ottanut häneen Aamulehden kirjoituksen vuoksi yhteyttä, mutta sen sijaan laamanni oli Heikin saamien tietojen mukaan ollut asian tiimoilta yhteydessä Tampereen asianajajayhdistyksen hallituksen puheenjohtajan samoin kuin Tampereen lautamiesyhdistyksen puheenjohtajan kanssa. - Minusta nämä yhteydenotot tavallaan lautamiehen vastapuoleen ja käräjäoikeuden maallikkojäsenten edustajaan tuntuvat keskeneräisessä oikeusjutussa varsin yllättäviltä.

8. Laamannin kyseinen ilmoitus oli yksilöimätön, sillä siinä ei kerrottu tarkemmin, mistä oikeastaan oli kyse. Ilmoitusta voitaisiin tulkita jopa niin, että laamannin mielestä käräjäoikeuden lautamiehen on ylipäätään kiellettyä osallistua  julkisuudessa oikeuspoliittiseen keskusteluun. Jos taas kyse oli siitä, että Heikin kirjoitus oli jotenkin sopimaton, ei laamanni ollut ilmiannossaan maininnut, miltä osin ja millä perustella hän arveli kirjoitusta sopimattomaksi. Vaikka nyt ei ollutkaan kyse rikosjutusta - tosin seuraamus oli Heikin tapauksessa sama mikä virkarikokseen syyllistyneelle lautamiehellekin voi koitua eli lautamiehen tehtävästä vapauttaminen - oli tilanne varsin outo ja verrattavissa siihen, että rikosjutun syytetylle ilmoitettaisiin oikeudessa lakonisesti vain, että hänen "epäillään syyllistyneen rikokseen 18.5." Tällaista syytettä vastaan ei olisi mahdollisuutta puolustautua ja antaa vastinetta, koska ei tiedettäisi, mikä on se teko, josta syytettyä itse asiassa on tarkoitus syyttää. Tämä olisi räikeässä ristiriidassa ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa turvattujen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden kanssa.

9. Pyysin laamannia yksilöimään ilmoituksensa tarkemmin, mutta sain vastauksen, jonka mukaan ilmoitus, jossa vain viitattiin Haikin Aamulehden kirjoitukseen "asianajajia koskevalta osalta," olisi riittävästi yksilöity. Sen verran laamanni kutenkin suostui raottamaan salaperäisyyden verhoa, että hän mainitsi haluavansa käräjäoikeuden selvittävän, osoittako Heikin kirjoitus "sellaista asenteellisuutta, jonka johdosta luottamus hänen ja koko käräjäoikeuden toiminnan uskottavuuteen on horjunut." Tämäkään ilmoitus ei ollut tyydyttävä, koska siitäkään ei ilmennyt, miltä osin Heikin kirjoitusta - kirjoituksessa käsiteltiin asianajajien toimintaa  kymmenen kappaleen verran - olisi sopimaton ja minkä vuoksi ja miksi kirjoitus voisi horjuttaa luottamusta koko käräjäoikeuden toiminnan uskottavuuteen. 

10. Korostin lautamiehen puolesta käräjäoikeudelle osoittamassani vastineessa lisäksi sitä, että kirjoituksessa oli kyse normaalista oikeuspoliittisesta keskustelusta ja sananvapauden käytöstä, johon kuuluu myös oikeus kritisoida muun ohessa viranomaisten ja tuomioistuinten sekä asianajajakunnan toimintaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö tällainen sananvapaus kuuluisi myös tuomioistuimen maallikkojäsenille. Olisi outoa, jos tuomioistuin tai sen päällikkötuomari ryhtyisi tukkimaan lautamiesten suita ja rajoittamaan lautamiesten sananvapautta oman tuomioistuimensa uskottavuuden nimissä. Minusta päin vastoin tällainen sanavapauden rajoittamishalu olisi omiaan saattamaan tuomioistuimen uskottavuuden outoon valoon.

11. Laissa mainittu termi "sopiva/sopimaton" on varsin väljä käsite, jota ei ole laissa tai sen esitöissä tarkemmin määritelty. Sopivuus liittyy lähinnä lautamiehen nuhteettomuuteen, lautamieheltä edellytetään kunniallista elämäntapaa. Lautamies ei voi esimerkiksi esiintyä yleisellä paikalla kovin usein juopuneena, käyttäytyä häiritsevästi tai epäkunnioittavasti eikä tietenkään syyllistyä rikokseen, kuten esimerkiksi rattijuopumukseen. Lautamiehen tehtävää oikeudessa hoitaessaan henkilön tulee noudattaa laillisuuden ohella asianmukaista käytöstä jne. Tärkeänä pidetään varsinkin sitä, että lautamies ei paljasta kenelllekään oikeuden jäsenten käymien päätösneuvottelujen sisältöä.

12. Lautamies HS ei ollut minusta syyllistynyt edellä kuvattuun sopimattomaan käyttäytymiseen. Hän ei ollut kirjoituksessaan paljastanut käräjäoikeuden salaisia neuvotteluja eikä loukannut kenenkään tuomarin, asianajajien tai muunkaan henkilön kunniaa. Hän ei ollut edes maininnut ketään tuomaria tai asianajajaa taikka edes Tampereen käräjäoikeutta nimeltä. Heikki S. ei ollut rikkonut vannomaansa tuomarinvalaa tai loukannut asianajajakunnan kunniaa. Heikki S:n kirjoitus liikkui yleisellä tasolla ja siinä oli kyse normaalista oikeuspoliittisesta debatista, johon jopa oikeusministeri oli vastannut. Kirjoitus ei ollut sopimaton - muutoinhan laatulehtenä tunnettu Aamulehti ei olisi tietenkään kirjoitusta edes julkaissut (!) - ja vaikka kirjoituksen sävy oli kärkevä, sitä ei ollut laadittu loukkaamistarkoituksessa. 

13. Korostin tietenkin sitä, että sananvapauteen kuuluu oikeus arvostella yleisellä tasolla tuomioistuinten toimintaa ja myös lautamiehen perusoikeuksiin kuuluu sanan- ja mielipiteenvapaus. Heikki S. oli kirjoituksellaan halunnut herättää keskustelua lainsäädännöstä ja rikoslainkäytöstä. Vaikka kirjoitus oli kärkevä, ei lautamiestä voitu minusta väittää yhden kirjoituksen takia "asenteelliseksi"tai muullakaan perusteella lautamiehen tehtävään sopimattomaksi.

14. Minusta olisi ollut kohtuullista odottaa, että tamperelaiset asianajajat olisivat omalta osaltaan vastanneet lautamies HS:n kirjoitukseen, jos se heidän mielestään kaipasi oikaisua. Asianajajat eivät kuitenkaan käyttäneet vastineoikeuttaan hyväkseen, vaan käräjäoikeuden laamanni riensi  ilmiannollaan tavallaan "hätiin" heidän puolestaan. Hämärän peittoon jää, puuttuiko laamanni kirjoitukseen omasta aloitteestaan vai kenties joidenkin käräjäoikeuden tuomareiden, asianajajakunnan tai mahdollisesti jonkun oikeusministeriön virkamiehen kehotuksesta.

15. Minusta asia olisi voitu hoitaa paljon tyylikkäämmin, jos laamanni tai jotkut muut käräjäoikeuden tuomarit olivat sitä miltä, että kirjoitus ei ollut oikein sopiva. Kun olen itsekin toiminut käräjäoikeutta aiemmin vastanneen kihlakunnanoikeuden ja tuomiokunnan päällikkötuomarina, olisin vastaavanlaisessa tilanteessa kutsunut  kyseisen lautamiehen luokseni ja keskustellut hänen kanssaan asiasta, jos olisin pitänyt lautamiehen kirjoitusta jotenkin häiritsevänä. Ennen asiaan puuttumista olisi myös ollut syytä odotella asianajajakunnan vastinetta. Mutta näin ei tässä tapauksessa jostakin syystä katsottu aiheelliseksi toimia, vaan asiassa haluttiin edetä suoraan rikosjutun kaltaiseen istuntokäsittelyyn. 

16. Asiassa pidettiin eilen 5.8. Tampereen käräjäoikeuden istuntokäsittely, jossa Heikkiä kultiin henkilökohtaisesti. Käräjätuomari Petteri Palomäen puheenjohdolla toiminut käräjäoikeus katsoi, ettei Heikki S. ollut sanotun Aamulehden kirjoituksensa johdosta tullut sopimattomaksi lautamiehen tehtävään. Päätöksen perusteluissa tosin hieman arvosteltiin kirjoituksen eräitä kohtia turhan kärkeviksi, mutta juuri sananvapausnäkökohdat painoivat punninnassa mainittua arvostelua enemmän. Päätös oli odotettu ja itse asiassa ainoa mahdollinen, päinvastainen lopputulos olisi ollut  sananvapauden kannalta todella hälyttävä. Tulihan tämäkin nyt sitten testatuksi: Sananvapaus kuuluu myös lautamiehelle.

17. En halua yllyttää ketään, mutta minusta olisi paikallaan, että juuri käräjäoikeuden maallikkojäsenet eli lautamiehet ottaisivat julkisuudessa useammin kantaa käräjäoikeuden toimintaan ja toisivat - toki kohteliaasti mutta tarvittaessa silti kriittisesti - esiin myös havaitsemiaan epäkohtia. Käräjäoikeuksien ammattituomarit tai asianajajat eivät kollegiaalisista syistä johtuen kirjoita lehdissä yleensä milloinkaan käräjäoikeuksien tai muidenkaan tuomioistuinten työstä. 

18. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos, joka on toiminut kymmenisen vuotta lautamiehenä Helsingin käräjäoikeudessa, on julkaissut vuonna 2006 netissä opuksen "Lautamiehen käsikirja - mitä oikeuteen tulevan pitäisi tietää?" Siinä Roos kuvaa rikosprosessia asianomistajan ja syytetyn kannalta siten kuin lautamies asiat näkee. Roos oli vuoden 2008 kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana, mutta en tiedä, toimiiko hän edelleen lautamiehenä.

61. Seksinostosta tuomittu oikeusneuvos jatkaa tuomarina

Bangkokin Calypso Cabaret show´ssa esiintyy kauniita "naisia"...

1. 20-vuotias lukiolaispoika tuomittiin maaliskuussa 2005 Tukholman käräjäoikeudessa vankeuteen miespuolisen seksikumppaninsa ryöstöstä. Poliisi löysi nuorukaisen kännykästä useiden hänen seksiasiakkainaan olleiden miesten puhelinnumeroita ja intiimejä seksiviestejä. Seksin ostaminen on ollut kriminalisoitu Ruotsissa kauemmin kuin Suomessa, jossa sanottu laki tuli voimaan 1.10.2006. Ruotsin poliisi päätti selvittää niiden miesten henkilöllisyyden, jotka olivat ostaneet seksiä 20-vuotiaalta.

2. Nuorukainen oli kaupitellut seksipalveluitaan homoseksuaalien internet-keskustelufoorumilla, jossa oli vuoden 2005 ollut seuraavanlainen ilmoitus: "Nuori himokas kundi tahtoo tapaamista Tukholmassa, veloitan palveluksistani." Ilmoitukseen vastasi nimimerkki Leif 59 GamlaStan, ja miehet pääsivät pian sopimukseen seksuaalista kanssakäymisestä, joista Leif lupasi maksaa 500 kruunua per kerta. Osoittautui, että Leifiksi itsensä esitellyt mies oli oli Ruotsin Korkeimman oikeuden eli Högsta domstolenin jäsen, oikeusneuvos (justitieråd) Leif Thorsson.

3. Esitutkinnassa Thorssonin epäiltiin ostaneen seksiä kyseiseltä nuorukaiselta ainakin neljä eri kertaa vuoden 2005 tammi- ja helmikuun aikana. Näin kertoi kyseinen nuorukainen itse poliisille. Thorsson itse tunnusti vain yhden seksinostotapauksen, vaikka myönsikin antaneensa pojalle rahaa pari kolme kertaa. Oikeusneuvosta vastaan ei kuitenkaan koskaan esitetty edes syytettä käräjäoikeudessa. Thorssonin asianajaja Tomas Nilsson otti nimittäin esitutkinnan jälkeen yhteyttä jutun syyttäjään (Guntra Åhlund) ja ilmoitti, että hänen päämiehenä oli valmis tunnustamaan yhden tapauksen, jossa hän oli rikkonut seksinostolakia.

4. Thorssonin suostumuksen mukaisesti syyttäjä päätti, että asia voidaan käsitellä kokonaan kirjallisessa rangaistusmääräysmenettelyssä (strafföreläggande), jolloin siis syytettä ei nosteta eikä juttua viedä käräjäoikeudessa pidettävään julkiseen ja suulliseen oikeudenkäyntiin. Näin tapahtui ja oikeusneuvos Thorson välttyi julkiselta oikeudenkäynniltä. Toukokuussa 2005 vahvistetulla rangaistusmääräyksellä Leif Thorsson tuomittiin seksipalveluiden ostamisen kieltävän lain rikkomisesta 50:een 845 kruunun suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 42 250 kruunua. Rangaistusmääräyksestä ei saa valittaa, joten päätös sai heti lainvoiman.

5. Rangaistusmääräysmenettelyssä ei voitu ottaa kantaa virkamiehen mahdolliseen viraltapanoon. Saiko Leif Thorsson sitten jatkaa tuomarin virassaan? Thorsson, joka jäi huhtikuussa 2005 virkavapaalle oikeusneuvoksen virastaan, ilmoitti julkisuudessa olevansa rikkeensä johdosta kovasti pahoillaan ja ottavansa vastuun tapahtuneesta. Ruotsissa on voimassa kaikkia virkamiehiä koskeva kurinpitojärjestelmä, jonka mukaan rikokseen tai moitittavaan käyttäytymiseen syyllistynyt virkamiehelle ja siten myös tuomarille voidaan määrätä tapauksen vakavuusasteista riippuen erilaisia sanktioita, kuten esimerkiksi huomautus, palkanalennus tai vakavimmissa tapauksissa jopa viraltapano. Vakinaisen tuomarinviran haltija voidaan kuitenkin erottaa virastaan vain jos hän rikoksen tai vakavan tai toistuvan virkavelvollisuuden rikkomisen johdosta on osoittautunut ilmeisen sopimattomaksi virkaansa. Oikeusneuvosta koskevan kurinpitomenettelyn käynnistäminen edellyttää, että oikeuskansleri tekee asiasta esityksen Högsta domstolenille.

6. Leif Thorssonin tapauksessa oikeuskansleri Göran Lambertz päätti 25.5.2005 kuitenkin olla käynnistämättä Thorssonia vastaan kurinpitomenettelyä. Thorsson sai siis pitää virkansa, eikä hän vastaan kohdistettu muitakaan kurinpitoseuraamuksia. Oikeuskansleri Lambertz mainitsi päätöksensä perusteluissa, että kyseinen rikos oli tosin heikentänyt luottamusta Thorsonia kohtaan, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että hänen pitäisi määrätä menettämään virkansa. Lambertz vetosi siihen, että rikos ei ollut törkeä ja kyse oli vain yhdestä tapauksesta; tosin Thorssonia oli esitutkinnassa epäilty 4-5 samanlaisesta tapauksesta.

7. Oikeusneuvos Thorsson palasi siis virkavapaalta nopeasti töihin, mutta aluksi hänen ei ilmeisesti tapauksesta nousseen kohun vuoksi annettu osallistua varsinaiseen tuomitsemistyöhön, vaan hänet valittiin kahdeksi vuodeksi jäseneksi arvostettuun lakineuvostoon (lagrådet), johon kuuluu kerrallaan kaksi jäsentä korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen valtiopäiville antamista lakiesityksistä. (Suomessa samaa tehtävää hoiti aiemmin erityinen laintarkastuskunta, joka kuitenkin lakkautettiin viitisentoista vuotta vuotta sitten).

8. Oikeuskansleri Lambertsin päätöksen tultua julki Högsta domstolenin silloinen puheenjohtaja - Ruotsin korkeimmassa oikeudessa ei ole presidentin virkaa kuten Suomessa - nyt jo eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Bo Svensson antoi 25.5.2005 Svenska Dagbladetille lausunnon, jossa hän puolusti kollegaansa. Svenssonin mukaan Thorssonin rikos ei ollut vakava. Thorssonin tekoa voitiin Svenssonin mukaan pitää jopa myönteisenä sikäli, että Thorsson oli saanut sen johdosta "syvällistä tietoa kyseistä asiasta." Sanatarkka sitaatti: "Tvärtom kan man ju säga att han har djupat kunskaper i ämnet." Oikeusneuvos Svenssonin mukaan yhteiskunnan pitäisi ymmärtää, että miehet tarvitsevat seksiä ja että vanhempien miesten voi olla usein vaikeaa saada seksiä menemättä huoran luokse.

9. Kun sanotusta lausunnosta syntyi lehdistössä pienoinen häly, Svensson ilmoitti pahoittelevansa lausuntoaan siltä osin kuin hän oli puhunut Thorssonin tietoisuuden syventymisestä. Svensson selitti, että sanotulta osin hänen lausumassaan oli kyse vain harmittomasta göteborgilaisesta hirteishuumorista.

10. Oltuaan kaksi vuotta tavallaan "reservissä" eli lakineuvoston jäsenenä Thorsson palasi 1.9.2007 takaisin varsinaisiin tuomitsemistehtäviinsä Högsta domstolenissa. Tuomioistuimen nykyinen puheenjohtaja Johan Munck selitti lehdistölle, että Thorssonin tapaus oli kyllä onneton, mutta lain mukaan Thorsson sai itse päättää asiasta, jolloin hän oli ilmoittanut haluavansa jatkaa virassaan.

11. Leif Thorsson on syntynyt vuonna 1945 ja hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1974. Hänet nimitettiin Högsta domstolenin jäseneksi vuona 1994, mitä ennen hän toimi asianajajana. Thorsson, jota on pidetty yhtiöoikeuden erityisasiantuntijana, on tunnettu välimies, joka on toiminut mm. Tukholman Kauppakamarin välimiesinstituutin puheenjohtajana. Thorssonille on myönnetty 1998 oikeustieteen kunniatohtorin arvo Tukholman yliopistossa.

12. Näin siis rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa. Toden totta, jos Suomen KKO:ta ravisteli vuonna 1997 tapaus Eeva Vuori, niin kyllä ruotsalaisetkin juristit ja välimiesveljet osaavat huolehtia omista kollegoistaan! Eihän sitä nyt tällaisten pikkujuttujen vuoksi lähdetä kaveria viemään julkiseen oikeudenkäyntiin saati sitten erottamaan virastaan, eipä tietenkään! Oikeusneuvos ja tunnettu välimieshän oli, kuten Bo Svensson avoimesti paljasti - vain syventänyt aihetta koskevaa tietoisuuttaan, josta saattoi myöhemmin koitua suurta hyötyä koko arvovaltaiselle Högsta domstolenille! Ettei vain Ruotsin HD:ssa olisi käytössä erityinen, tietysti vain epävirallinen, "jäsenkiintiö" Thorssonin kaltaisille veijareille! Olisiko Thorssonin tapauksen käsittely julkisuudelta piilossa johtunut kenties siitä, että muutoin ruotsalaiset olisivat voineet saada tietoonsa lisää samanlaisia paljastuksia lainkäytön "ylätasoilta"?

13. Mainittakoon, että hieman ennen oman seksijuttunsa paljastumista Thorsson toimi puheenjohtajana Högsta domstolenin jaostossa, joka alensi mm. lapsen seksuaalista ahdistelua sisältävän rikoksen tekijälle hovioikeudessa tuomittua rangaistusta, vaikka syyttäjä oli vaatinut korkeimmassa oikeudessa kyseisen rikosnimikkeen muuttamista vakavammanlaatuiseksi ja rangaistuksen korottamista.

14. Luultavasti aika monet (ainakin miespuoliset) ylioikeus- ja muutkin tuomarit eri maissa - myöskin Suomessa - ovat aikoinaan ostaneet sekä koti- että ulkomailla seksiä ainakin silloin, kun sitä ei vielä oltu säädetty rangaistavaksi teoksi, joten tässä valossa Leif Thorssonin tapausta ei voitane pitää kovin merkillisenä; homoseksin osto toki vaikuttaa meistä heteroista ymmärrettävästi "normaaliseksin" ostoa likaisemmalta puuhalta. Mutta se Thorssonin tapauksessa oli omituista, että juttua ei haluttu viedä julkiseen oikeudenkäyntiin, vaan tapaus piti käsitellä julkisuudelta piilossa täyskirjallisessa menettelyssä.

15. Suomessakin on jo kauan ollut käytössä kirjallinen rangaistusmääräysmenettely, jossa käsitellään ja ratkaistaan varsinkin erilaisia liikennerikosasioita (L 692/1993). Tavalliset rattijuopumustapaukset ja muut senkaltaiset rikosjutut on kyllä aiemmin viety aina käräjille suulliseen ja julkiseen käsittelyyn. Vuonna 2006 Suomessa tuli kuitenkin voimaan uusi ROL 5a luku, joka mahdollistaa aika vakavienkin rikosjuttujen kirjallisen ja ei-julkisen käsittelyn käräjäoikeudessa. Kirjallisessa menettelyssä voidaan ratkaista rattijuopumusten ja törkeiden rattijuopumustapausten lisäksi myös tavalliset pahoinpitelyjutut, varkaussyytteet ja muut senkaltaiset rikosasiat. Myös seksipalvelujen ostamisrikokset (RL 20:8a ja 8b) voidaan käsitellä ja ratkaista kirjallisessa menettelyssä, jos vain syytetty on tunnustanut tekonsa ja suostunut asian käsittelyyn kirjallisessa menettelyssä.

16. Syyttäjä voi toki harkintansa mukaan viedä tällaiset jutut vaihtoehtoisesti myös normaaliin suulliseen käräjäoikeuskäsittelyyn. Mutta ehkä on niin, että kun on kyse korkeiden tai vaikkapa vain "puolikorkeiden" virkamiesten töppäyksistä, syytetyn puolustus pyytää useimmiten asian käsittelyä kirjallisessa menettelyssä ja useimmiten näihin pyyntöihin myös suostutaan. Noin kuukausi sitten entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen tuomittiin rattijuopumuksesta sakkoon juuri käräjäoikeuden kirjallisessa menettelyssä. Kirjallisessa menettelyssä syytetty voidaan tuomita sakon ohella ehdottomaan vankeusrangaistukseen aina yhdeksään kuukauteen asti.

17. Jos kirjallinen menettely on virkamiehille ja julkkiksille usein pelastus kiusalliselta julkisuudelta, niin tavallisia nuoria ihmisiä, jollaisia rikoksista syytetyt usein ovat, ei sitä vastoin kohdella po. suhteessa mitenkään silkkihansikkailla. Lakiin otetun nimenomaiseen määräyksen mukaan kirjallista menettelyä saadaan nimittäin käyttää ainoastaan, kun syytetty on teon tehdessään ollut täysi-ikäinen. Alle 18-vuotiaat syytetyt joutuvat siten aina käräjille "häpeämään", ellei heidän lieviä tekosiaan sitten käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä. Sanoisin, että tämä ei vaikuta kovinkaan tasa-arvoiselta käytännöltä - onkohan tätäkään kysymystä oikein loppuun asti lainsäätäjän toimesta harkittu?

18. Ruotsiin ja kaikkiin muihinkin maihin verrattuna Suomen laissa on selkeä puute sikäli, että tuomareille ei ole säädetty minkäänlaista kurinpito- tai valvontamenettelyä. Tuomaria ei voida tuomita kurinpitoseuraamukseen - varoitus, palkanalennus yms. - esimerkiksi silloin, kun hän tekee rikoksen, käyttäytyy virassaan sopimattomasti, ryhtyy juopottelemaan, ei hoida virkaansa asianmukaisesti jne. Tuomareita, toisin kuin muita virkamiehiä, koskee Suomessa ns. erityinen virassapysymisoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa tuomari voidaan erottaa virastaan ainoastaan tuomioistuimen rikosjutussa antaman tuomion perustella sellaisen rikoksen johdosta, josta on laissa säädetty seuraamukseksi viraltapano. Kyse on tällöin RL 40 luvussa kriminalisoiduista törkeimmistä virkarikoksista (lahjuksen ottaminen, virka-aseman väärinkäyttäminen, tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen) sekä sellaisista "tavallisista" rikoksista, joista tuomari tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Kun esimerkiksi seksipalvelun ostamisesta säädetty maksimirangaistus on kuusi kuukautta tai, jos kyseisiä palveluita ostetaan nuorelta, yksi vuosi vankeutta, ei tuomaria uhkaisi Leif Thorssonin tapauksen kaltaisessa jutussa Suomessa viraltapano eikä myöskään mikään kurinpitoseuraamus.

19. Suomessa on kyllä pohdittu viimeisten 10-20 vuoden aikana erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa tai työryhmissä moneen otteeseen tuomareita koskevan kurinpito- tai valvontajärjestelmän säätämistä. Olin itse mukana laajassa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteassa, joka vuonna 2003 jättämässään mietinnössä (KM 2003:3 s. 453) ehdotti tuomareita koskevan valvonta- ja kurinpitojärjestelmän perustamista. Tämän jälkeen asetettu uusi toimikunta kuitenkin jälleen kerran katsoi, ettei sanottuun uudistukseen ole aihetta.

20. Mistähän tämä oikein mahtaa johtua? Olisiko syynä se, että kielteisen kannan ottaneiden toimikuntien jäsenistön enemmistö on aina koostunut tuomareista?

60. Tapaus Eeva Vuori

1. Oikeusneuvos Eeva Vuori siirtyy eläkkeelle korkeimmasta oikeudesta (KKO) 1.3.2009 lukien. Hän on toiminut KKO:n jäsenenä vuodesta 1996 lähtien. Eeva Vuori oli megajulkkis vuonna 1997, jolloin häntä epäiltiin ns. huvilakauppojen yhteydessä vuonna 1990 tapahtuneesta veropetoksesta. Syyttäjä ei kuitenkaan nostanut syytettä, ja vaikka tämän jälkeen lehdistö ja monet arvovaltaiset henkilöt aina tasavallan presidenttiä ja oikeusministeriä myöten julkisesti vaativat Vuoren eroamista tai jopa erottamista virastaan, Vuori ei taipunut, vaan pysyi virassaan. Tuomarithan ovat käytännössä erottamattomia, sillä heidät voidaan erottaa virastaan vain tuomioistuimen tuomiolla sellaisen rikoksen johdosta, josta lain mukaan voidaan määrätä rikokseen syyllistyneelle virkamiehelle viraltapano.

2. Eeva Vuori valittiin 1997 Eeva-lehden äänestyksessä Vuoden Eevaksi, ja lehdistössä Eeva Vuoren tapaus oli ehdottomasti vuoden 1997 merkittävimpiä kotimaan uutistapahtumia. Olen kertonut tapaus - Eeva Vuoresta kirjassani Korkein oikeus kriisissä (230 sivua, 1997, Pandecta), ks. erityisesti s. 40-117 ja 204-226. Tuomioistuinlaitoksen hulluna vuotena 1997 tapahtui paljon muutakin omituista, josta pamfletissa myös kerrotaan.

3. Eeva Vuori (o.s. Jääskeläinen) syntyi vuonna 1945. Hän on niitä harvoja KKO:n jäseniä, jotka on nimitetty oikeusneuvoksen virkaan alioikeuden eli nykyisin käräjäoikeuden tuomarin virasta. - Nykyisin KKO:ssa Vuoren lisäksi vain kolme muuta alioikeustuomarin virasta nimitettyä jäsentä: Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen; viimeksi mainittukin oli itse asiassa ennen nimitystään tavallaan vain "käymässä" parisen vuotta käräjäoikeuden laamannin virassa toimittuaan sitä ennen pitkään KKO:n esittelijänä ja kansliapäällikkönä. - Eeva Vuori toimi ensin vuonna 1983 Pirkkalan tuomiokunnan ja sitten Tampereen raastuvanoikeuden - sen nimi muuttui vuonna 1993 Tampereen käräjäoikeudeksi - vuodesta 1985 alkaen vuoteen 1995 saakka, jolloin hänet nimitettiin KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virkaan. Hän oli aloittanut tuomioistuinlaitosuransa Turun hovioikeudessa, jossa hän toimi viskaalina 1974-1982 ja vt. kanneviskaalina vuonna 1982. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen Vuori työskenteli tutkijana ja siviilioikeuden assistenttina Turun yliopistossa 1967-74. Hän suoritti oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1972 ja kirjoitti pari Lakimies-lehdessä julkaistua artikkelia, mutta väitöskirja jäi lopulta tekemättä. Tampereelle Vuoren perhe muutti Turusta sen jälkeen kun Eevan aviomies, professori Ilkka Vuori oli vuonna 1981 valittu UKK-instituutin johtajaksi; tätä tehtävää Ilkka Vuori hoiti vuoteen 2001 asti, jolloin jäi eläkkeelle.

4. Tutustuin Eeva Vuoreen vuonna 1982, jolloin olin aloittanut Ikaalisten tuomiokunnan kihlakunnantuomarina. Eeva Vuori teki toukokuun lopulla hovioikeuden kanneviskaalina yhdessä apulaisenaan toimineen viskaali Leena Virtasen kanssa tuomiokuntaan normaalin kaksipäiväisen kanneviskaalin tarkastuskäynnin; näitä käyntejä alioikeuksiin tehtiin tuolloin joka toinen vuosi.

5. Kanneviskaalien tarkastukset olivat vielä 1960- ja -70-luvuilla aika tiukkoja tapahtumia, sillä hovioikeudesta lähetetyt "verikoirat" pyrkivät alioikeuksien arkistoissa nuuskimaan kihlakunnanoikeuksien pöytäkirjoista kaikenlaisia mahdollisia muoto- ja asiavirheitä, joilla jutun asianosaisten kannalta ei välttämättä ollut mitään merkitystä, mutta joista tuomareita vastaan voitiin nostaa virkasyytteitä. Vähitellen kanneviskaalien tarkastuskäyntien luonne muuttui: enää ei metsästetty virkavirheitä - tuomiokirjoja ja päätösluetteloita kyllä selattiin ainakin muodon vuoksi toki edelleen - vaan kanneviskaalien käyntien tarkoituksena oli lähinnä välittää hovioikeuden "terveisiä" tietyistä tärkeäksi katsotuista lainkäyttöä koskevista asioista, joiden osalta alioikeuksien käytäntöjä pyrittiin yhdenmukaistamaan. Tarkastustilaisuudet muuttuivat enemmänkin keskustelutilaisuuksiksi.

6. Tapana oli perinteisesti ollut, että kihlakunnantuomari ja sittemmin myös käräjätuomarit yrittivät järjestää kanneviskaalille jo tämän käynnin ensimmäisenä päivänä ja etenkin illalla niin "raskasta" ohjelmaa, ettei kanneviskaali ehtisi tai aina edes "jaksaisi" ainakaan toisena päivänä enää tarkastaa läheskään kaikkea sitä, mitä alioikeuden kansliassa olisi ollut tarkastettavissa. Muistan tällä kohdin hyvin, kun olin 70-luvun lopulla kihlakunnantuomarina Kauhajoen tuomiokunnassa. Juho Ahola, joka oli yksi tuomiokunnan kolmesta käräjätuomareista, harrasti lentämistä, ja selvää oli, että kanneviskaali vietiin heti ensimmäisenä tarkastuspäivänä lentämään Aholan pienkoneella. Täytyihän kanneviskaalin toki saada tietty yleiskuva koko tuomiokunnan alueesta ("kinkeripiiristä") ja sehän kävi parhaiten juuri ilmasta käsin! Olin kerran mukana tällaisella lennolla, enkä paljon ihmetellyt, kun kanneviskaali näytti maahan palattuamme hieman pahoinvoivalta, sillä Ahola tuntui tehneen ilmassa pari ylimääräistä "silmukkaa." Lisäksi Ahola herrasmiehenä ja paikkakunnalla pysyvästi asuvana virkamiehenä selvitteli vieraalle koko ajan alla näkyviä paikkoja, jolloin hän tapansa mukaan käänsi aina vähän väliä päänsä ja katseensakin kohti takapenkillä istuvaa kanneviskaalia, joka ymmärrettävästi hieman huolestui, että pystyykö tuo mies ohjaamaan konettaan lainkaan turvallisesti!

7. Olen kertonut ensitapaamisestani Eeva Vuoren kanssa kirjassa Korkein oikeus kriisissä (s. 40, otsikkona Prologi: Eeva ja minä) seuraavaan tapaan:

"Onko se tosiaan noin sininen?" Tämä huudahdus muistuu aina elävästi mieleeni kun puhutaan Eeva Vuoresta.

Tapasin Eeva Vuoren ensimmäisen kerran toukokuun lopulla 1982. Hän oli tuolloin Turun hovioikeuden kanneviskaalin ominaisuudessa normaalilla tarkastuskäynnillä Ikaalisten tuomiokunnassa, jossa olin kihlakunnantuomarina. Muistan, kuinka kanneviskaali astui virkahuoneeseeni yhdessä naispuolisen avustajansa kanssa ja kiirehti heti ihastuneena katsomaan ikkunasta alas Kyrösjärven suurelle selälle avautuvaa järvimaisemaa. Aurinkoisena päivänä se näyttikin kerrassaan upean siniseltä.

Kenties Eeva jo tuolloin haaveili maalaishuvilasta järven rannalla. Sen hän osti miehensä kanssa v. 1990 Virroilta viikko sen jälkeen, kun he olivat myyneet Turun huvilansa Lepän pariskunnalle.

Jos olivat maisemat kauniilta Ikaalisissa, niin eipä ollut vieraidenkaan ulkonäössä tai esiintymisessä moittimista. Eeva Vuori oli pirteän oloinen ja älykkään eloisasti keskusteleva henkilö. Eipä siis ihme, että Kauko Juhantalokin kertoi joskus minulle olleensa Turun opiskeluaikoinaan ihastunut Eevaan, mutta saaneensa tältä aina rukkaset.

8. Tuolloinen kanneviskaali osoittautui tarkastustyösään, joka muilta hänen kollegoiltaan ja yleensäkin jäi varsin pintapuoliseksi, tarkaksi ja ahkeraksi. Kun sitten illansuussa menimme kanneviskaalin ja tämän apulaisen sekä tuomiokunnan käräjätuomarin kanssa tavan mukaan paikkakunnan hotelliin iltaa istumaan ja kysyin, voisinko tarjota vieraille iltapalan kihlakunnantuomarin niukoista käyttövaroista, oli vastaus hieman yllättäen torjuva:

"Onkohan se oikein sopivaa? Sitä paitsi meillä on mukanamme omat eväät, jotka on tarkoitus vielä syödä hotellihuoneessa."

Ja niin kanneviskaali poistui ja me muut jäimme ihmettelemän, että jo nyt on aikoihin eletty! Mutta ehjä kanneviskaalia oli jo hänen hovioikeudesta tarkastusreissulle lähtiessään varoitettu, että sen Ikaalisten omalaatuisen ukkotuomarin kanssa sietää olla varovainen, tiedä, mitä kaikkea se taas keksii!

9. Seuraavan kerran tapasin Eeva Vuoren vasta vuonna 1994 oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämässä prosessinjohtoseminaarissa, johon osallistuin yhtenä kouluttajana; osanottajia oli 20-30. Seminaarissa käräjätuomari Vuori osoitti omaksuneensa monia kollegojaan paremmin vajaa vuotta aiemmin voimaan tulleen uuden alioikeusuudistuksen ja siviiliprosessin niksit ja uudistuneet työtavat. Seminaarin osallistui luennoitsijana myös oikeusneuvos Gustaf Möller, kaikkien tuomareiden ja advokaattien hyvin tuntema "Kustu", joka oli nimitetty oikeusneuvoksen virkaan pari vuotta aiemmin Toijalan tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virasta; Möller on tunnettua juristisukua, hänen isänsä Carl Gustaf Möller toimi aikoinaan mm. oikeuskanslerina. Möller on yksi niistä harvoista KKO:n jäsenistä, jonka tunnen ja jonka kanssa voin sanoa olevani jonkinlaisissa väleissä. Nykyisin olen törmännyt Helsingissä harvoin käydessäni Mölleriin melkein aina sattumalta, kun olen piipahtanut iltaisin Liisankadun Kolmessa Kruunussa, joka näyttää olevan nykyisin Möllerin kantapaikka.

10. Möller otti vuonna 1994 tapaamisemme yhteydessä puheeksi, että KKO:ssa avautuisi vuoden 1995 alusta ylimääräisen oikeusneuvoksen virka, ja hän kyseli minultakin - ei suinkaan sitä, olisinko minä kenties kiinnostunut hommasta (!) - olisiko joku, jota minä voisin kenties suositella sanottuun virkaan. Vastasin suoralta kädeltä, että onhan meillä tämä Eeva Vuori, joka tuntuu pätevältä tuomarilta ja on kaiken lisäksi vielä oikeustieteen lisensiaatti. Viimeksi mainittu perustelu oli rivien välissä ystävällismielistä vinoilua Mölleriä kohtaan, sillä hän on itsekin lisensiaatti ja hän valmisteli väitöskirjaansa - joka olisi kosketellut tietenkin välimiesmenettelyä - varsin kauan, mutta tekemättä se kuitenkin häneltä jäi. Möllerillä ei tuntunut olevan mitään ehdotustani vastaan.

11. Niinhän siinä sitten kävi, että jo parin kolmen kuukauden kuluttua näin Hesarissa pikku-uutisen, jonka mukaan KKO:n ylimääräiseksi oikeusneuvoksesi oli vuoden 1995 alusta nimitetty käräjätuomari, OTL Eeva Vuori. Varmaan Vuori olisi nimitetty virkaan ilman minun Möllerille antamaa vinkkiänikin, mutta toisaalta melko yleisesti juristipiireissä tiedetään, että KKO:n jäseneksi on viidentoista viimeisen vuoden aikana nimitetty aika monta Kustun kannattamaa ja esille ottamaa ehdokasta. Kuten olen kirjassani todennut, Kustulla katsotaan jostakin syystä olevan niin sanotusti hyvä "nenä" (vainu) virkanimitysasioissa!

12. Eeva Vuoren ei tarvinnut olla KKO:ssa tavallaan koeajalla kuin vuoden verran, sillä jo seuraavaa vakinaista oikeusneuvosta valittaessa hänet nimitettiin KKO:n vakinaiseksi jäseneksi vuoden 1996 alusta lukien. Kuka olisi tuolloin uskonut, että puolentoista vuoden kuluttua median puhutuimpana teema oli kuukausikaupalla tapaus Eeva Vuori ja että hänen eroaa tai jopa erottamistaan vaadittiin laajasti aina tasavallan presidentistä alkaen!

13. Minulta on pari kolme kerta muulloinkin kyselty hieman KKO:n joidenkin oikeusneuvosten toimesta kantaa tai käsitystä jonkun tietyn tuomarin sopivuudesta ja/tai pätevyydestä KKO:n jäseneksi. Eeva Vuoren lisäksi ainakin kerran minun kannattamani ehdokas on myös nimitetty oikeusneuvoksen virkaan. Kenenkään ei kannata huolestua, sillä näillä harvoilla kerroilla en ole ollut "epäämässä" kenenkään mahdollisuutta tulla nimitetyksi. Näitä kyselyjä ei ole minulle tullut enää moniin vuosiin. Käräjäoikeuksista tai hovioikeuksista KKO:n jäseneksi pyrkivän mahdollisuudet tulla valituksi ovat useimmiten kiinni sitä, millaisen lausunnon asianomaisen viranhakijan hovioikeus ja nimenomaan hovioikeuden presidentti antavat - tietenkin epävirallisesti - KKO:lle tai jollekulle yksin asiaa kysyvälle oikeusneuvokselle tai KKO:n presidentille.

14. Minulla on on sellainen käsitys, että nykyinen KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, joka toimii myös tuomarivalintakunnan puheenjohtajana, päättä melko itsevaltaisin ottein siitä, kuka tai ketkä kulloinkin tulevat nimitetyiksi oikeusneuvoksen virkaan. Tämä nähtiin viimeksi alkuvuodesta 2008, jolloin KKO:een viimeksi nimitettiin kaksi uutta oikeusneuvosta; Koskelon kandidaatit tulivat valituiksi ja muut ehdokkaat saivat vain jonkun hajaäänen KKO:ssa. - Täytyypä seurata tulevan helmikuun aikana hyvin tarkasti Eeva Vuoren jälkeen valittavan uuden oikeusneuvoksen valintaprosessia!

15. Niin, mistä "tapaus Eeva Vuoressa" oikeastaan oli vuonna 1997 kyse? En aio ryhtyä tässä selostamaan yksityiskohtia enkä ikein pääkohtiakaan, vaan viittaan perusteelliseen esitykseeni kirjassani Korkein oikeus kriisissä. Tuo kirja kuten kaikki muutkin kirjani, paria viimeisintä 3-4 vuota sitten ilmestynyttä rikosprosessioikeuden oppi- ja käsikirjaa lukuun ottamatta, taitavat vain olla loppuun myytyjä! Ja KKO kriisissä -kirjan kustantajakin, jona toimi Lapin yliopiston juristiopiskelijajärjestö Artiklan omistama kustannusyhtiö Pandecta, on lopettanut jo ajat sitten toimintansa. Pandectan loppu ei koittanut kirjani johdosta eikä myöskään vielä aivan pian sen jälkeenkään, vaan vasta 2000-luvulle tultaessa.

16. Aivan lyhyesti sanottuna Vuoren kiirastuli alkujuuret ovat ja itse "rikoskin" tapahtui Turussa - kuinkas muuten! Eeva ja Ilkka Vuori tunsivat ilmeisesti aika hyvin Turussa asuvan Ilkka ja paula Vuoren. Juhani leppä opiskeli Turussa juridiikkaa saman aikaan kun Eeva oli yliopistolla assistenttina. Leppä toimi opiskelijajärjestö LEXin kapakan isäntänä ja valmistuttuaan 1972 ensin yliopiston eri tiedekuntien hallintotehtävissä. Tämän jälkeen Juhani Lepän ura urkeni mukavasti, sillä hän toimi ensi lähes 10 vuotta Turun yliopistosäätiön toimitusjohtajana, viitisen vuotta Turun KOP:n apulaisjohtajana, kunnes hänet vuonna 1989 valittiin kokoomuksen mandaatilta 41-vuotiaana Turun ykköskaupunginjohtajaksi.

17. Mutta sitten alkoi tulla tapapakkia, ja vuonna 1995 Juhani Leppä sai Turun käräjäoikeudessa syytteen yhdessä Turun verojohtajan Erkki Jääskeläisen - tämä ei ole mitään sukua Eeva Vuorelle o.s Jääskeläinen - ja liikemies Heikki Elian kanssa ns. Matintalo-jutussa. Vuonna 1996 Turun hovioikeus tuomitsi mainitut kolme syytettyä vankeusrangaistuksiin velallisen epärehellisyydestä, aiemmin käräjäoikeus tuomitsi heidät verorikoksista. Lepälle tuomittu rangaistus oli yhdeksän kuukautta vankeutta ehdollisena, mutta kovempi seuraamus hänelle oli se, että jo käräjäoikeus oli tuominnut hänet viralta pantavaksi kaupunginjohtajan virasta ja hovioikeus pysytti sanotun rangaistuksen.

18. Matintalo-jutun asianosaiset hakivat KKO:lta valituslupaa, mutta lupa myönnettiin vain lääninverovirastolle, jonka vahingonkorvausvaatimus oli jätetty alemmissa oikeusasteissa tutkimatta. Lepän samoin kuin kahden muun tuomitun lupa-anomukset hylättiin, mikä merkitsi sitä, että hovioikeuden tuomio sai tuomittujen rangaistusten osalta lainvoiman. Valituslupa-asian ratkaistiin KKO:ssa esittelijän esittelystä kahden jäsenen kokoonpanossa, mikä on normaali käytäntö; toki valituslupa-asia voidaan ratkaista myös kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Kyseisessä tapauksessa esittely KKO:ssa pidettiin 17.9.1996 ja päätös oli yksimielinen ja sen tekivät oikeusneuvokset Pirkko-Liisa Haarmann ja Eeva Vuori. Kuten tunnettua, KKO ei millään tavalla perustelu valitusluparatkaisujaan, joten emme voi tässä tai missään muissakaan tapauksessa, jolloin lupa-anomus hylätään, tietää, miksi KKO on päättänyt näin tehdä, olemme arvelujen varassa.

19. Juhani Leppä sai tiedon KKO:n epäävästä valituslupapäätöksestä KKO:n lähettämässä kirjeessä 25.9.1996, johon liittyneestä KKO:n valitusluparatkaisun jäljennöksestä hän vasta tuli tietämään, että Eeva Vuori oli osallistunut valituslupa epäämässä. Tämän jälkeen Juhani Leppä nosti asiasta "metelin", eli hän teki KKO:lle marraskuussa 1996 kantelu- ja purkuhakemuksen, jossa hän väitti, että Eeva Vuori oli ollut KKO:ssa esteellinen, koska tämä oli ollut mukana vuonna 1990 tehdyssä Tyynelän tilan kaupassa, jossa Juhani Leppä oli kertomansa mukaan maksanut tilan myyjinä toimineille Eevalle ja tämän aviomiehelle Ilkka Vuorelle mustaa kauppahintaa 200 000 markkaa, jota ei siis olut merkitty kauppakirjaan, jonka perusteella myyjät joutuivat maksamaan kauppahinnasta veroa valtiolle. Kaupanteon yhteydessä Juhani Leppä kertoi ilmoittaneensa Vuoren puolisoille saaneensa kauppahinnan maksamiseen tarvittavat varat nimenomaan Matintalon kiinteistönkaupasta.

20. Kuten olen aiemmin tässä blogissa jo selostanut - mm. parveketupakointijutun yhteydessä - kyseinen käytäntö, jonka mukaan asianosainen saa vasta valituslupapäätöksen tai KKO:n tuomion jälkeen tietää ratkaisuun osallistuneiden tuomareiden nimet, on varsin epätyydyttävä, koska asianosaiset eivät voi silloin käyttää heille kuitenkin lain mukaan kuuluvaa oikeutta tehdä esteellisyysväite. Mutta KKO, joka on ilmeisesti sulkenut korvansa kaikelta arvostelulta - sokeahan oikeuden jumalatar on kuulemma aina ollut - jatkaa vuodesta toiseen valitsemallaan tiellä ja katsoo, että kun näin on tehty ennen, niin samalla tavalla tehdään myös nyt ja samoin tullaan tekemään tulevaisuudessakin! KKO toimii siis ikään kuin valtiossa valtiossa - siis omien menettelytapojensa mukaan ja laista piittaamatta.

21. Tieto Vuoren puolisoiden ja Lepän puolisoiden vuonna 1990 tekemästä huvilakaupasta vuoti kohta tämän jälkeen julkisuuteen - vuotajaa ei liene vaikea arvata - ja jo 2.10.1996 HS:ssa oli pikku-uutinen, jossa kysyttiin Eeva Vuorelta, miksei hän ollut jäävännyt itseään KKO:ssa, vaikka hän oli vuonna 1990 myynyt huvilan Lepälle? Lehti kysyi Vuorelta myös, oliko hänen osallistumisensa Matintalo-asian käsittelyyn KKO:ssa ollut moraalisesti oikein. Eeva Vuori vastaisi, että hänen osallistumisensa asian käsittelyyn oli ollut sekä oikeudellisesti että moraalisesti oikein.

22. Leppä oli Matintalo-jutun esitutkinnassa kertonut, että hän oli käyttänyt Matintalon osakkeiden myynnistä saamansa rahat, 1,2 milj. markkaa, kesähuvilan ostoon perheelleen, ja kyseinen huvilakauppa oli juuri se sama, jossa Vuoret olivat myyjinä ja Lepät ostajina. Lepän perhe oli ollut ikii-ihastunut Vuoren puolisoiden Turun Kakskerrassa omistamaan Tyynelä-nimiseen huvilaan, sillä he olivat asuneet huvilassa vuokralaisina jo 1980-luvun alusta lähtien, koska Tyynelä oli ajan mittaan käynyt Vuorille tarpeettomaksi. Vuoret olivat katsastelleet itselleen uutta kesä- tai huvilapaikkaa, ja kun sellainen löytyi Virroilta - sen osalta tehtiin se "toinen" ja myös aika mystinen huvilakauppa - olivat Vuoret valmiita suostumaan Leppien ostotarjoukseen ja myymään Tyynelän huvilan heille.

23. Tyynelän huvilatilan kauppa tehtiin lopullisesti perjantaina 11.5.1990 allekirjoitetulla ja julkisen kaupanvahvistajan samana päivänä todistajansa kera vahvistamalla kauppakirjalla. Kauppakirjan allekirjoitus ja kaupanvahvistajan vahvistaminen tapahtuivat Lepän pariskunnan asunnossa Hurtinkadulla Turussa, jonne Vuoren puolisot olivat saapuneet varta vasten Tampereelta. Kauppakirjaan tilan kauppahinnaksi on merkitty 800 000 markkaa ja kauppakirjan mukaan se kuitattiin maksetuksi kaupanteon yhteydessä Ilkka Vuoren pankkitilille samana päivänä suoritetulla pankkisiirrolla.

24. Myöhemmin on ilmennyt, että kauppahinnan lisäksi ostajat maksoivat Vuorille lisäksi ns. mustana kauppahintana 200 000 markkaa, maksu tapahtui käteisellä sanotussa kaupantekotilaisuudessa. Kun mustaa kauppahintaa ei merkitty kauppakirjaan, säästyivät myyjät eli vuoren puolisot maksamasta tuolta osin valtiolle kaupan johdosta veroa yhteensä 18 720 markkaa, josta Eevan osuus oli 8 720 markkaa. Sen Vuoren puolisot suorittivat, kun veron pimittäminen oli lopulta ilmennyt ja sitten, ensiksi tapahtuneen kiistämisen jälkeen, myös Ilkka Vuoren toimesta tunnustettu, vasta vuonna 1997.

25. Kuten sanottu, olen kirjassani selostanut kaupanteon ja kaikki muutkin tilanteen ja syytteen nostamiseen liittyvät asiat ja kysymykset juurta jaksaen, enkä lähde niitä tässä toistamaan. Eeva Vuoren osalta kysymys oli yksinkertaisesti sanottuna siitä, tiesikö hän sanotusta mustasta kauppahinnasta vai ei, ja oliko hän siis syyllistynyt veropetokseen vai ei. Olivatko Ilkka Vuori ja Juhani Leppä "junailleet" keskenään sanotun mustan kauppahinnan, vai oliko myös Eeva juonessa mukana ja, jos oli, niin miten aktiivisesti?

26. Asiassa oli kyse tyypillisestä sana sanaa vastaan -tilanteesta. Molemmat Lepän puolisot kertoivat poliisikuulusteluissa yhtäpitävästi, että musta kauppahinta 200 000 markkaa ladottiin pöytään kaupantekotilaisuudessa, jolloin myös Eeva oli paikalla ja ainakin näki tuon 200 000 markan erän maksun. Eeva Vuori kiisti kuulusteluissa jyrkästi nähneensä mitään käteisen rahan maksua sekä sen, että hän olisi ollut tietoinen asiasta. Ilkka Vuori muutti kertomustaan kuulustelujen edetessä. Aluksi hän kiisti Juhani Lepän väitteen kokonaan, mutta sitten kun hänen oli pakko tunnistaa oma osuutensa, hän kertoi, että hän oli yksin junaillut mustan kauppahinnan Juhani Lepän kanssa, eikä Eeva tiennyt asiasta yhtikäs mitään. Juhani Lepänkään kertomukset eivät olleet esitutkinnassa täysin yksiselitteisiä, vaan hän joutui muuttamaan sitä joiltakin osin, mutta sen suhteen, että Eeva oli hyvin tietoinen asiasta ja oli nähnyt, miten hän "latoi" 200 000 markkaan pöytään kaupantekotilaisuudessa, Juhani pysyi kertomuksessaan. - Kaupanvahvistaja todistajineen saapui paikalle vasta, kun kaupan osapuolet olivat sopineet asiasta, joten hän ei voinut kertoa mitään mustan kauppahinnan maksusta.

27. Poliisi vei asian esitutkinnan jälkeen syyttäjälle syyteharkintaa varten. Syyteharkintaan liittyi monia hieman eriskummallisia pirteitä, joista olen kertonut kirjassani. Syyteharkinnan suoritti lääninsyytäjä Kari Hemminki, ja hän päätyi päätöksessään 24.1.1997 siihen, ettei Eeva Vuoren osalta ollut esitetty laissa edellytettyjä todennäköisiä syitä syyllisyydestä, jotta syyte olisi voitu nostaa. Hemminki jätti syytteen nostamatta myös Ilkka Vuorta sekä lepän puolisoita vastaan ns. seuraamusluontoisilla perusteilla, vaikka katsoikin Ilkka Vuoren syyllistynen veropetokseen; syyttäjä vetosi mm. siihen, että Ilkka Vuoren osalta pimitetyn veron määrä, 10 000 markkaa, oli hänen vuonna 1990m maksamiinsa veroihin ja maksuihin (yhteensä 321 611 mk) nähden pieni. Tämä on luonnollisesti outo perustelu, sillä sehän tarkoittaa itse asiassa sitä, että mitä varakkaammasta ihmisestä on kyse, sitä suuremmasta veronpimityksestä hänet voidaan jättää "kohtuusperusteella" syytteeseen asettamatta.

28. Lääninsyyttäjän päätös ei olut minusta oikea, koska niiden faktojen perusteella, mitä lääninsyyttäjän päätöksestä ilmeni, näytti ilmeiseltä, että syytteen nostamiseen oli todennäköisiä syitä, siis myös Eeva Vuoren osalta. Haluan korostaa, että en ole koskaan, en siis myöskään edellä mainitussa kirjassani, väittänyt, että Eeva Vuori olisi syyllistynyt veropetokseen tai johonkin muuhun verorikokseen - mm. professori Erkki Aurejärvihän on väittänyt tätä julkisuudessa hyvin suorasanaisesti. Olen vain laajasti mielipidettäni perustellen esittänyt, että syytteen nostamisen edellytykset olivat kyseisessä tapauksessa olemassa ja näihin kuului myös se, että jos syyte olisi nostettu, olisi Eeva Vuoren syypääksi toteavaa tuomiota voitu senhetkisen aineiston perusteella pitää todennäköisempänä kuin syytteen hylkäävää ratkaisua (ks. kirjani s. 85).

29. Syytteen nostamista voitiin perustella myös väitetyn rikoksen painavalla selvittämisintressillä, sillä kohdistuivathan rikosepäilyt maamme ylimmän tuomioistuimen tuomariin. Lisäksi arvioinnissa painoi myös se käytännöllinen seikka, että suullisessa ja välittömässä oikeudenkäynnissä asia olisi tullut puolin ja toisin perustellusti käsitellyksi ja paljon paremmin kuin esitutkinnassa ja syyttäjän yksinomaan kirjalliseen esitutkinta-aineiston pohjalta suorittamassa syyteharkinnassa. Oikeudenkäynnissä Vuori olisi saanut tilaisuuden puolustautua, ja voi hyvinkin olla, että syyte olisi lopulta hylätty kaikissa oikeusasteissa.

30. Päätin siis reagoida heti, sillä aikaa ei ollut tuhlattavaksi, koska kyseisen veropetosrikoksen syytteeseenpanoaika vanhenisi jo viikon kuluttua eli 31.1.1997. Lähetin lääninsyyttäjän päätöstä kritisoivan kirjoitukseni heti syyttäjän ratkaisun antopäivää seuranneena päivänä eli 25.1. Helsingin Sanomille, mutta sieltä vastattiin lakonisesti, että juu, kyllä kirjoitus julkaistaisiin, mutta vasta "vuorollaan" eli mahdollisesti vasta viikon parin kulutta. Tämän kuultuani lähetin saman kirjoitukseni Aamulehteen, jossa se julkaistiin 29.1.

31. Tuolloin Suomeen ei ollut vielä perustettu valtakunnansyyttäjän virkaa eikä valtakunnansyyttäjänvirastoa, vaan ylimpänä syyttäjäviranomaisena toimi muiden tehtäviensä ohella valtioneuvoston oikeuskansleri. Päätin kannella lääninsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksestä oikeuskanslerille, joka olisi voinut kyllä ottaa asian myös omasta aloitteestaan tutkittavaksi, mutta näinhän ei käytännössä juuri koskaan tehdä, jos rikoksesta epäillään korkeassa asemassa olevaa virkamiestä tai tuomaria; kansalaisten täytyy siis "herättää" oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies ja yrittää saada heidät heidät toimimaan! Faksasin siis 29.1. oikeuskanslerille osoitetun kirjelmäni, jossa pyysin häntä tutkimaan lääninsyytäjän syyteharkintapäätöksen uudelleen. Kiinnitin huomiota myös siihen, että lääninsyyttäjä ei ollut päätöksessään kantaa lainkaan toiseen vuoren puolisoiden tekemään huvilakauppaan eli Virtain Kaisanniemen tilan kaupan kuvioihin, vaikka myös tätä kauppaa oli esitutkinnassa poliisin toimesta selvitetty.

32. Kanteluni ratkaisi oikeuskanslerinvirastossa 31.1.1997 apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen. Hän valitteli käytettävissä olleen ajan lyhyttä, mutta jos Pasanen olisi ottanut asian viran puolesta selvitettäväkseen, olisi hänellä ollut aikaa enemmän käytettävissään. Julkisuudessa Jukka Pasanen luonnehti tapausta sanomalla, että se oli kuin "yliaikamaali;" Kotkasta kotoisin oleva Pasanen on tunnettu jalkapalloharrastuksestaan. Sitä paitsi ilmeni, että Pasanen oli ollut yhteydessä lääninsyyttäjään jo ennen kuin tämä teki oman päätöksensä, toisin sanoen syyttäjät olivat olleet yhteistyössä ja Pasanen saattoi antaa neuvojaan ja ohjeitaan Hemmingille. Tämä ei estänyt Pasasta ottamasta kantaa kanteluuni, jossa arvosteltiin lääninsyyttäjän päätöstä, johon Pasanen oli saattanut ehkä ratkaisevasti vaikuttaa! - Näissä olosuhteissa ja esteellisyysnäkökohdat huomioon ottaen oikeuskanslerin olisi tietenkin pitänyt ratkaista itse asia eikä antaa sitä Pasasen ratkaistavaksi.

33. Apulaisoikeuskanslerin päätös oli kyllä aika odotettu, sillä olihan Suomessa tuohon mennessä jo pitkään totuttu ajatukseen, jonka mukaan "korppi ei korpin silmää noki", eli mitä arvovaltaisemmasta ja korkeammasta virkamiehestä on kyse, sitä korkeammalle käytännössä syytekynnys nousee ja nostetaan. Jukka Pasasen mukaan lääninsyyttään ei olut ylittänyt lain mukaan hänelle kuuluvaa harkintavaltansa eikä itse nähnyt olevan aihetta nostaa syytettä Eeva Vuorta eikä muitakaan epäiltyjä vastaan. Pasanen kyllä totea, että toisenlainenkin ratkaisu olisi voinut olla mahdollinen, mutta hän ei pitänyt näyttöä Eeva Vuorta vastaan riittävänä syytteen nostamiseksi. Toisen eli Virtain huvilakupan osalta Pasanenkaan ei antanut lausuntoa, mutta viittasi päätöksensä niukoissa perusteluissa hieman arvoituksellisesti siihen, että "jälkimmäiseen kiinteistönkauppaan liittyen on esitettävissä aihetodistelua hänen (siis Eeva Vuoren) osallistumisestaan järjestelyyn laajemmin."

34. Pasasen päätöksen tultua julki - kommentoin luonnollisesti sitäkin lehdistössä - alkoi mediassa pikkuhiljaa voimistua kohu Eeva Vuoren ja KKO:n ympärillä, joka kasvoi kesään mennessä suomalaisissa oloissa aivan uskomattomiin mittasuhteisiin. Päällimmäisenä oli joka suunnalla ajatus, jonka mukaan Eeva Vuoren pitäisi erota, koska koko KKO:n uskottavuus on hänen tapauksensa johdosta mennyt. KKO:n presidentti Olavi Heinonen näytti kadottavan otteensa KKO:n johdossa lähes tyystin, mikä ilmeni hänen lähes epätoivoista parahduksistaan haastatteluissa. Hän olisi ollut valmis vaikka säätämään erillislain, jonka avulla olisi mahdollistettu - voimassa olevan perustuslain vastaisesti (!) -Eeva Vuoren erottaminen tai siirtäminen johonkin toisen virkaan. Tätä hanketta valmisteli Heinosen toimeksiannosta tai ainakin yhteisymmärryksessä hänen kanssaan silloinen oikeusministeri Kari Häkämies. Eduskunnassa keskusteltiin asiasta, ja myös Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari vaati julkisesti Eeva Vuorta eroamaan virastaan - jo siis oli aikoihin eletty!

35. Kuten olen kirjassani toennut, syyttäjät Hemminki ja Pasanen tekivät ratkaisuillaan itse asiassa karhunpalveluksen ensinnäkin Eeva Vuorelle, joka olisi saanut, jos syyte olisi nostettu, tilaisuuden taitavan advokaatin avustamana tilaisuuden puhdistaa maineensa oikeudenkäynnissä ja sen jälkeen mahdollisesti annetulla vapauttavalla tuomiolla. Mutta karhunpalvelus tehtiin myös KKO:lle ja sen myötä kaikille tuomioistuimille ja niiden arvostukselle ja - syyttäjälaitos huomioon ottaen - lopulta koko suomalaiselle oikeuslaitokselle ja sen uskottavuudelle ja luotettavuudelle.

36. Tavallisten ihmisten reaktiot olivat kaikkein hurjimpia, sillä niissä Eva Vuorta ja koko KKO:ta kehotettiin lievästi sanoen painumaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa! Selvä lynkkausmieliala oli valalla, ja samassa rytäkässä otettiin esiin ja kritisoitiin maanrakoon myös KKO:n tumareiden nimitysjärjestelmä, oikeusneuvosten moninaiset sivutoimet ja erityisesti heidän lukuisat ja rahakkaat välimiestehtävänsä. Olin ollut mukana panemassa keskustelua vireille - HS:n Susanna Reinbothin mukaan juuri minä olisin heiluttanut tahtipuikkoa ja roiskuttanut rapaa KKO:n seinille oikein suurella kauhalla (!) - mutta tästähän minun osaltani ei tietenkään ollut kyse. Minähän jouduin jopa puolustamaan Eeva Vuorta julkisesti (Aamulehden kirjoituksessani), kun näytti, ettei hänellä ollut enää juuri ketään muita puolustajia! Vastustin tietysti myös Heinosen ja Häkämiehen suunnitelmia perustuslain muuttamisesta.

37. Kantelin lääninsyyttäjän menettelystä vielä eduskunnan oikeusasiamiehelle, jona toimi tuolloin virkavapaalla KKO:n oikeusneuvoksen virastaan ollut Lauri Lehtimaja. Tarkoituksena oli selvittää, oliko lääninsyyttäjä menetellyt oikein eli olisiko syytteen nostamiselle kuitenkin ollut lailliset edellytykset. Jukka Pasanen osuutta oikeusasiamiehellä ei ollut toimivaltaa tutkia, mutta jos oikeusasiamies katsoisi, että syyte Eeva Vuorta olisi tullut nostaa, saisi myös Pasanen välillisesti "nuuskaa" oikeusasiamieheltä. Myös Juhani Leppä kanteli oikeusasiamiehelle ja hänen kantelunsa kohdistui tietenkin myös Eeva Vuoreen siltä osin kuin tämä oli lepän väitteen mukaan esteellisenä osallistunut hänen asiansa ratkaisemiseen KKO:ssa.

38. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja antoi päätöksensä kanteluihin 19.6.1997. Hän ratkaisi asian oikeusasiamiehentoimiston kansliapäällikkönä tuolloin olleen Jaakko Jonkan esittelystä. Jaakko Jonkka olikin asiassa mahdollisimman pätevä asiantuntija, sillä hän olisi julkaissut vuonna 1991 korkeatasoisen väitöskirjan juuri syyteharkinnassa esille tulevasta syytekynnyksestä eli niistä edellytyksistä, joiden vallitessa syyte voidaan nostaa.

39. Lehtimajan ja Jonkan päätös on hyvin seikkaperäinen ja harvinaisen seikkaperäisesti ja selkeästi perusteltu. Siinä on selvästi noudatettu Jaakko Jonkan väitöskirjassaan kehittelemää punnintamallia; olen kommentoinut Lehtimajan päätöstä kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997) s. 204-218. Nyt saati vihdoin oikea ratkaisu, kun oikeusasiamies katsoi, että Eeva Vuorta olisi pitänyt syyttää; päätös oli luonnollisesti selkeä arvovaltatappio apulaisoikeuskansleri Jukka Pasaselle, vaikka Lehtimaja ei muodollisesti hänen osuuttaan tutkinutkaan. Kun tapauksessa oli epäilty verorikoksesta, kuten Lehtimaja totesi, "oikeuslaitoksen oman piiriin kuuluvaa vaikutusvaltaista henkilöä", olisi syyteharkinnassa ollut erityistä syytä painottaa asian selvittämisintressin ja yleisen edun tärkeyttä . Lääninsyyttäjä ja apulaisoikeuskanslerihan olivat painottaneet yksipuolisesti vain rikoksesta epäillyn oikeusneuvoksen oikeusturvaintressiä. Loppukaneettina Lehtimajan ja Jonkan päätöksessä todetaan näin:

Oikeusjärjestyksen uskottavuus ja luottamus lainkäytön tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen olisivat edellyttäneet syytteennostamista, jota epäselvä näyttökysymys olisi voitu käsitellä riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa toimitetussa julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa asian selvittäminen olisi tapahtunut perusteellisemmin ja luotettavammin kuin kirjallisen esitutkinta-aineiston tutkimiseen perustuvassa syyteharkinnassa

40. Kuten sanottu, Eeva Vuorella olisi ollut oikeudenkäynnissä mahdollisuudet saada maineensa puhdistetuksi syytteen hylkäävällä vapauttavalla tuomiolla. Oikeusneuvos Vuorta on toki pidettävä nytkin täysin syyttömänä, kun syytettä ei nostettu, mutta epäilyt jäivät tietenkin itämään, ei siitä mihinkään päästä, vaikka syyttömyysolettamaperiaate onkin voimassa. Mikä on totuus huvilakaupoista ja Eeva Vuoren osuudesta ja tietoisuudesta, tämä kysymys jäi selvittämättä. Miksi syytettä ei sitten nostettu? Vastaus lienee aika yksinkertainen: jos syyte olisi nostettu, olisivat paineet ja vaatimukset Vuoren eroamisesta kasvaneet entisestään, ja tätä KKO:n arvovallan ei katsottu kestävän. Mutta loppujen lopuksi syytteen nostamatta jättäminen nakersi KKO:n uskottavuutta vielä enemmän.

41. Eeva Vuori veti roolinsa KKO:n jäsenenä tyynesti loppuun asti. Siihen, mikä oli Eeva Vuoren panos KKO:n toiminnassa ja ratkaisuissa, emme voi saada vastausta, koska, kuten olen aiemmin kertonut, KKO toimii kollektiivisesti, joten sen ratkaisuista ja perusteluista ei ilmene, kuka on kulloinkin ollut ratkaisusta ilmenevän oikeusohjeen "löytäjä" tai ajaja. Mikään mielipidejohtaja tai "vaikuttaja" Eeva Vuori ei ole KKO:ssa ollut, se on selvää, vaan hän on kuulunut KKO:n jäsenistössä varovaiseen keskikastiin. Mielipidevaikuttajia ja suurtenlinjojen vetäjiä lienee nykyisessä KKO:ssa yleensäkin aika vähän, mikä johtuu paljolti jäsenten sisäänlämpiävästä rekrytointitavasta. Kuten tunnettua, KKO, samoin kuin KHO, täydentää käytännössä itse itseään, joten inhimillisistä syistä johtuu, ettei ylimmän tuomioistuimen jäsenistöön edes haluta kovin näkyviä mielipidejohtajia tai "liian päteviä" tuomareita. Äkkiseltään mieleen ei juolahda kuin kaksi jäsentä, joita ehkä voitaisiin kuvata suurten linjojen vetäjäksi KKO:ssa. Toinen on presidentti Pauliine Koskelo EU-oikeuden ja kansallisen siviilioikeuden osalta, ja toinen taas oikeusneuvos Lauri Lehtimaja rikos- ja prosessioikeuden sekä ihmisoikeusoikeuksien tuntijana.

42. Toivotan Eeva Vuorelle hyviä eläkevuosia, hänen lempiharrastuksiinsa kuuluu kuulemma hiihto, joten nythän sitä sitten on hyvää aikaa hiihdellä! Mutta miten sitten kävi "loppupeleissä", kuten nykyisin on tapana kivasti sanoa, muille tapaus-Vuoreen liittyvien henkilöiden osalta?

43. KKO:n presidentti Olavi Heinonen ei näyttänyt koskaan oikein toipuneen Vuoren tapauksesta nousseesta ja KKO:n arvovaltaa rajusti heilauttaneensa kohusta ja kritiikistä. Heinonen vetäytyikin eläkkeelle välittömästi kun se oli hänelle iän myötä mahdollista. - Juhani Leppä on ehtinyt puuhastella viimeisten 10 vuoden aikana monenmoista, hän oli ehdolla viime lokakuun kunnallisvaaleissakin, mutta enpä tullut seuranneeksi, valittiinko leppä Turun valtuustoon.

44. Apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasella oli, kuten olen edellä mainitussa kirjassani kuvaillut, vuonna 1997 todella tuhannen taalan paikka tulla nimitetyksi seuraavana perustetun valtakunnansyytäjän viran haltijaksi. Kuten sanottu Pasanen on "kotka poikii" samoin kuin Kari Häkämies, joka toimi tuolloin oikeusministerinä ja esitteli valtakunnansyytäjän virkanimitysasian valtioneuvostossa. Pasanen taisi kuitenkin menettää mahdollisuutensa Vuori-prosessissa - olen puhunut "hutipotkusta" - eikä hän sitten edes hakenut. Muuten, kun tapasin Jukka Pasasen jonkin aikaa kirjani Korkein oikeus kriisissä ilmestymisen jälkeen, Pasanen halusi oikaista kirjassa olevista tiedoista vain yhden häntä itseään koskevan tiedon: Hän ei olekaan ollut koskaan KTP:n kannattaja, kuten kirjassani oletin, vaan on aina kannattanut jalkapalloseura Jäntevää! No, oikaistaan tämä tieto nyt sitten tässä! (Kotkan Jäntevään kuului 1950-luvulla mm. kovapotkuinen Nils Rikberg, joka käväisi uransa aikana jonkin aikaa jopa ammattilaisena Ranskan maalla.) - Lääninsyyttäjä Kari Hemminki toiminee edelleen poliisihallinnon piirissä, en tiedä hänestä tarkemmin.

45. Lauri Lehtimaja palasi oikeusasiamiehen kautensa jälkeen takaisin KKO:een ja on nyt virassa vanhimpia KKO:n jäseniä. Hän kilvoitteli Olavi Heinosen jälkeen KKO:n presidentin virasta, mutta KKO:ssa tapahtuneessa äänestyksessä Lehtimaja hävisi selvästi Leif Sevónille, josta siis leivottiin KKO:n uusi presidentti vuonna 2001. Luulen, että KKO:n oikeusneuvokset halusivat näpäyttää Lehtimajaa, ei ainoastaan hänen päätöksestään Eeva Vuoren asiassa, vaan myös siksi, että Lehtimaja rohkeni oikeusasiamiehenä ollessaan arvostella, joskin hyvin peitellysti, KKO:n jäsenten toimintaa välimiehinä. Lehtimaja ehdotti oikeusasiamiehenä myös sitä, että KKO voisi alkaa perustella ainakin tietyt valitusluparatkaisunsa - tämäkin oli KKO:n omassa piirissä täysin ennenkuulumaton ja siksi tuomittava idea! Tästä nyt näemme, että jos haluaa päästä sisälle KKO:een tai edetä siellä urallaan, niin eipä kannata yhtään lähteä kritisoimaan KKO:n menettelytapoja tai toimia!