662. Esitutkinnan johtaminen jakaa syyttäjien mielipiteitä

1. Kysymys siitä, kuka johtaa esitutkintaa ja tulisiko tutkinnan johto siirtää poliisilta syyttäjälle, uhkaa muodostua kohta ikuisuusasiaksi. Tässä blogissa kysymys on noussut esille jo niin monta kertaa, ettei siihen tekisi oikein mieli enää palata. Mutta ei auta, sillä kun kysymys nousee julkisuudessa aina vain uudelleen esillr, niin pakkohan siihen on jälleen tarttua. 


2. Tutkijan velvollisuuksiin kuuluu seurata oma alansa kehitystä, ottaa osaa keskusteluun ja esittää punnittuja mielipiteitä sekä pyrkiä vaikuttamaan niin, että asiat tulisivat paremmalle tolalle. Useimmille oikeustieteilijöille näyttää toki riittävän oikeusnormien oppikirjamainen esittely ja systematisointi, omia ratkaisusuosituksia ei haluta tai rohjeta juuri esittää ja oikeuden muuttamisen tavoite on yleensä täysin poissuljettu asia. Meikäläinen taas on koko uransa aikana asettanut yhdeksi keskeiseksi päämääräksi juuri oikeuden muuttamisen lainsäädännössä ja lainkäytössä ja siinä tarkoituksessa olemassa olevien epäkohtien esiin nostamisen ja asioiden kriittisen tarkastelun. 

3. Tuloksiakin on vähin erin tullut, mutta kuten tiedämme, oikeuden myllyt jauhavat hitaasti ja lainsäätäjän myllyt vielä hitaammin. Kukaan ei voi yksin muuttaa oikeutta, mutta sitkeällä työllä, joka saattaa kenties tuntua joskus jopa jankutukselta, korjausta edellyttäviä epäkohtia voidaan saattaa päättäjien tietoon ja sitä myöten lainsäätäjän toimenpiteitä varten. Samalla tavalla aktiivinen ja kriittinen tutkija voi yrittää vaikuttaa voimassa olevan oikeuden puitteissa laintulkinnan ja tuomioistuinkäytännön muuttamiseen.

4. Tämän esipuheen jälkeen alussa mainitun ongelman kimppuun. En ryhdy kertaamaan tässä koko historiaa, vaan viittaan yleisesti blogikirjoitukseen numero 548/26.2.2012 "Esitutkinnan johtaminen puhuttaa jälleen", Siinä on aika kattava paketti siitä, mitä asiassa on aiemmin tapahtunut ja millaisia ehdotuksia on viime aikoina asiassa tehty. 

5. Nykyiseen käytäntöön, jossa siis poliisi johtaa esitutkintaa eikä syyttäjälle ole annettu tutkinnassa edes asianosaisen statusta, siirryttiin virallisesti eli laissa vuonna 1997, kun haluttiin turvata syyteharkinnan itsenäisyys ja riippumattomuus. Lainvalmistelu oli toki lähtenyt Ruotsin mallin mukaan siitä, että esitutkinnan johto siirtyy, vähäisempiä rikoksia lukuun ottamatta, syyttäjälle heti, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, jolloin syyttäjä vastaisi muun muassa tarvittavien pakkokeinojen käytöstä. Ratkaisevan puheenvuoron poliisivetoisen mallin puolesta käytti 90-luvulla oikeuskansleri Jorma S.Aalto, joka oli hoidellut muiden tehtäviensä ohella sivutöinään myös ylimmän syyttäjäviranomaisen hommia. Aallon viitoittamalla linjalla ovat sitten jatkaneet tiukasti valtakunnansyyttäjät Matti Kuusimäki ja Matti Nissinen. 

6. Parivaljakko Kuusimäki-Nissinen ei ole antanut kannastaan tuumakaan periksi. Tämä on outoa myös sikäli, että syyttäjien ammattitaidon kehittäminen edellytäisi toki uusien haasteiden ja tehtävien uskomista syyttäjille. Jonkinlaisena laihana korvikkeena kaksikko on lanseerannut esitutkintayhteistyön nimellä kulkevan mallin, jonka mukaan syyttäjä voi seurata esitutkintaa ja tarvittaessa lausua siitä poliisille mielipiteensä. Kuten olen eri yhteyksissä todennut, tämä yhteistyö toimii lähinnä vain paperilla; kentällä ja tositoimissa se yskii pahemman kerran. Paljon puhetta, vähän villoja!

7. Paljon mainostettu esitutkintayhteistyö on ollut lainsäädäntötasolla ollut löperöllä pohjalla. Nykyisin voimassa olevasta laista normit ovat puuttuneet lähes kokonaan, tai jos niitä on annettu, ne ovat luonteeltaan pelkästään toteavia ja sallivia. Toisin sanoen syyttäjät ovat voineet puuhailla esitutkinnassa jotakin - jos nyt ylipäätään ovat saaneet siihen poliisilta luvan -  mutta vain "voineet", sillä minkäänlaista velvollisuutta heillä ei ole siihen ollut.  Poliisilla ei vastaavasti ole ollut velvollisutta edistää sanottua yhteistyötä konkreettisella tasolla, vaan se on voinut pitää syyttäjän aika lailla pimennossa koko tutkinnan ajan.  Käytännössä "yhteistyö" on ollut usein siinä, että poliisi on ilmoittanut syyttäjälle luettelon tietyistä tutkintaan otetuista rikoksista. Siinä kaikki, mihinkään muuhun laki ei ole poliisia ja syyttäjää velvoittanut.

8. Vuoden 2014 alussa viimein ja vihdoin voimaan tulevan uuden esitutkintalain (ETL, 805/2011)  mukaan esitutkintaa johtaa edelleen poliisi, eli mikään ei tule tässä suhteessa muuttumaan. Esitutkintayhteistyöstä on lakiin otettu oma lukunsa eli ETL 5 luku. Mutta jo se, että mainittu luku käsittää ainoastaan kolme (3) pykälää, kertoo siitä, että yhteistyötä ei ole edelleenkään ollut tarkoitus säännellä lähimainkaan kattavasti. Olen käsitellyt näitä säännöksiä edellä mainittussa blogijutussa  548/26.2.2012 kohdissa 19-24. Totesin, että myös uudet yhteistyötä koskevat säännökset ovat luonteeltaan toteavia, sallivia ja sangen väljiä, eivät velvoittavia tai pakottavia, eli ne jättävät  soveltajilleen, poliisille ja syyttäjälle edelleen täyden harkintavallan. Tämän vuoksi on käsittämätöntä, että Matti Nissinen äityy verkkokolumnissaan ylistämään mainittuja säännöksiä sanomalla, että ne ovat "käänteentekeviä". 

9. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, jossa kuultiin tällä kerralla muitakin kuin vain valtiosääntöoppineita, totesi mainitun epäkohdan eli esitutkintayhteistyötä säätelevein pykälien väljyyden ja epätäsmällisyyden (PeVL 66/2010 vp - HE 222/2010 vp).   Perustuslakivaliokunta lausui toivomuksenaan, että esitutkintayhteistyötä koskevista  säännöksistä tehtäisiin velvoittavampia ja täsmällisempiä. Mutta koska esitutkintapaketti annettiin - kuten yleensä aina muulloinkin tällaisissa tapauksissa taktisista syistä tehdään - vasta viime tingassa eli varsin lähellä valtiopäivien päättymistä ennen vaaleja, ei tarvittavien  muutosten tekeminen pakettiin ollut enää mahdollista, vaan uudistus runnotiin läpi summanmutikassa sellaisenaan.

10. Viime aikoina rintamalinjoissa on ollut havaittavissa selvää liikehdintää, jossa on otettu kantaa syyttäjävetoisen esitutkinnan puolesta. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo totesi Advokaatti-lehden haastattelussa (1/2012 s.16), että vaativissa asioissa myös rikosten rikosten esitutkinnan johdon siirtäminen olisi tarpeen. Koskelo perusteli ehdotustaan näin:

- Syyttäjä kuitenkin vastaa siitä, millaisena juttu menee tuomioistuimeen. Syyttäjän vahvempi osuus jo tutkintavaiheessa olisi paikallaan. Asia oli esillä viimeksi, kun lainsäädäntöön tehtiin esitutkinta- ja pakkokeinouudistus. Pitäydyttiin kuitenkin siinä, että tutkinnan aikaista yhteistyötä syyttäjän ja poliisin välillä pitäisi kehittää. Korkein oikeus esitti lakivaliokunnalle epäilyksensä siitä, ettei tämä jo kauan puheena ollut keino riitä.

11. Tämän jälkeen edettiin nokkimisjärjestyksessä. Kun  KKO:n presidentti oli puhunut ensin, rohkeni myös oikeuskansleri ottaa asiaan kantaa. MTV3:lle 22.2. antamassaan lausunnossaan oikeuskansleri Jaakko Jonkka totesi, että vaativissa oikeusjutuissa tulisi siirtyä kansainväliseen malliin, jossa syyttäjä johtaa esitutkintaa. Jonkan mielestä tällä keinolla oikeusprosessit nopeutuisivat ja viranomaisten yhteistyö tehostuisi. Jonkan mukaan syyttäjä voisi ottaa johtopaikan esimerkiksi talous- ja ympäristörikoksissa. Jonkan mukaan viime vuosina poliisin ja syyttäjien välinen yhteistyö on tiivistynyt, mutta käytännössä hommat hoitaa poliisi, syyttäjä osallistuu palaveriin tai pariin. Jonkka viittaa muun muassa Viroon, jossa syyttäjä on esitutkinnan johtaja heti siitä saakka, kun henkilöä aletaan epäillä rikoksesta. Esitutkinnan johtajana syyttäjä neuvoo poliiseja todisteiden hankinnassa ja kävelee tutkinnan jälkeen asiakirjat kainalossaan oikeuteen.

12. Oikeusministeri Henriksson taisi myös jossakin välissä olla samaa mieltä. Mutta parin päivän kuluttua TV1 kertoi valtakunnansyyttäjän ehdottoman kielteisen kannan: Esitutkinta on ja pysyy poliisin johdossa. Matti Nissinen halusi torjua kaikki ehdotukset esitutkinnan vetovastuun siirtämisestä poliisilta syyttäjälle. Nissinen on käsitellyt teemaa myös VKSV:n sivuilla julkaistussa verkkokolumnissaan. Siinäkin Nissinen ilmoittaa suhtautuvansa nihkeästi syyttäjän esitutkinnanjohtajuuteen. Nissinen hehkuttaa esitutkintayhteistyön ihanuutta, yhteistyön käytännön kurjuuden hän sen sjaan sivuuttaa. Nissinen väittää kolumnissaan, että vuonna 2014 voimaan tuleva uusi ETL korjaisi esitutkintayhteistyön nykyiset puutteet, koska uusi laki säätää mainitusta yhteistyöstä "velvoittavasti." Mutta kuten jo totesin, mainittu väite ei pidä paikkaansa.

13. Nissinen joutui kuitenkin toteamaan, että suhtautuminen syyttäjän tutkinnanjohtajuuteen jakaa myös syyttäjäkuntaa. Keväällä julkaistusta Syyttäjäyhdistyksen suorittamasta kyselystä ilmenee, että enää noin puolet kyselyyn vastanneista syyttäjistä on nykysysteemin kannalla; puolet syyttäjistä kannattaa siis syyttäjävetoiseen esitutkintaan siirtymistä. On ilahduttavaa huomata, että kenttäsyyttäjät eli todelliset syyttäjät alkavat olla esitutkinnan johtamisesta pikkuhiljaa VKSV:n hallintovirkamiesten kanssa eri mieltä.

14. Syyttäjäkyselyn tuloksesta piittaamatta Matti Nissinen räväytti, että "syyttäjälaitos ei tarvitse tutkinnanjohtajuutta."  Varsin outo oli myös Nissisen lausahdus, jonka mukaan "esitutkinta on palvelu, jonka tilaamme poliisilta ja esitutkintaviranomaisilta." 

15. Korkeimman oikeuden palautettua Ulvilan murhajutun  alioikeuteen, Helsingin Sanomat pohti 21.10. pääkirjoituksessaan mainitun oikeudenkäynnin ja yleensä rikosjuttujen viipymisen syitä. HS ehdotti pohdittavaksi, että syyttäjästä tulisi tutkinnanjohtaja vaativissa rikosasioissa. "Olisiko sittenkin parasta, että vaativissa jutuissa, kuten talousrikoksissa ja raskaissa väkivaltarikoksissa, tutkinnan johto annettaisiin syyttäjälle? Näin varmistettaisiin, että syyttäjällä on oikeuteen mentäessä koossa asiallinen ja loogisesti koottu aineisto", lehti kirjoitti.

16. Pääkirjoitus on herättänyt jonkin verran keskustelua. Voidaan siis havaita, että oikeusministerin, korkeimman oikeuden presidentin ja oikeuskanslerin kannanotot eivät johda juristien väliseen keskusteluun, vaan keskustelua syntyy vasta sitten, kun neljännen valtiomahdin edustaja puuttuu asiaan! Tämä on tyypillinen ilmiö Suomessa. Erilaisilla tuomari- yms. päivillä käydään kyllä kiltisi kuuntelemassa ylimpien tuomioistuinten ja syyttäjistön päälliköiden ja laillisuusvalvojien pitämät marinat ja narinat, mutta minkäänlaista keskustelua ei synny eikä sille ole varattu edes aikaa. - Vain tämä blogi tekee poikkeuksen tästä vaikenemisen kulttuurista, näin sallittaneen sanoa!

17. Hesarin ehdotusta vastaan polemisoi lehdessä julkaistussa pikkukirjoituksessa ensin muuan Ruotsissa asuva henkilö. Seuraavaksi kaksi KRP:n rikostutkijaa kirjoitti HS:n mielipidesivulla 26.10. otsikolla "Miksi syyttäjä olisi poliisia pätevämpi." Kuten aina ennenkin, myös tässä kirjoituksessa vedottiin myös siihen, että "yksittäisestä tapauksesta" ei tule vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ulvilan surmajuttuhan ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa tapaus, jossa esitutkintayhteistyön on todetu toimineen puutteellisesti tai olleen suorastaan olematonta. Esimerkiksi tässä blogissa on tuotu ko. suhteessa esiin useita varoittavia tapauksia. Niissä on ollut usein kyse esitutkinnan kohtuuttoman pitkästä kestosta,  joka on voinut johtaa siihen, että rikoksen syyteoikeuskin on päässyt viivyttelyn takia vanhenemaan. Oikeusasiamies, oikeuskansleri ja VKSV antavat vuosittain kymmenissä tapauksissa poliisille huomautuksia esitutkinnan hitaudesta.

18. Toistaiseksi asiallisimman ja todentuntuisen kirjoituksen asiasta ovat kirjoittaneet Suomen syyttäjäyhdistyksen edustajat Sari Aho ja Krista Soukola (HS 27.10). Kirjoituksessa eritellään hyvin se, mistä syyttäjävetoisessa tutkinnanjohtamisesta on kyse. Syyttäjä ei toki kilpaile tutkijan ammattitaidossa poliisin kanssa, vaan "syyttäjä vastaisi tutkinnan strategisesta johtamisesta, kun taas tutkinnan taktisen ja teknisen toteutuksen johtaminen säilyisi poliisin osaavissa käsissä", kirjoittavat Sari Aho ja Krista Soukola. Syyttäjän tulisi johtaa tutkintaa ainakin niiltä osin, kun kyse on tutkinnan linjaamisesta, rikosnimikkeiden valinnasta ja pakkokeinojen käytöstä. Tällöin syyttäjä ei voisi jättäytyä esitutkinnan ulkopuolelle odottamaan passiivisena sen valmistumista, kuten nyt tapahtuu.

18. Erityisestä mieltä lämmitti syyttäjäyhdistyksen edustajien madonluku Matti Nissisen ylistämälle esitutkintayhteistyölle.
- Syyttäjä on esitutkinnan aikana täysin poliisin annosteleman tiedon varassa ja pimennossa poliisin niin halutessa. Poliisi voi käytännössä päättää jopa vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen käytöstä itsenäisesti ilman asian perehtyneen syyttäjän myötävaikutusta.Jos syyttäjän näkemykset eivät miellytä poliisitutkinnanjohtajaa, syyttäjä on helppo sivuutta kertomalla tälle tutkinnasta mahdollisimman niukasti, eikä syyttäjällä ole käytännössä keinoja puristaa poliisilta tietoa tutkinnan etenemisestä tai vaihtoehtoisista tutkintalinjoista. Tasapuolisuuden nimissä on tosin myönnetävä, ettei kaikilla syyttäjilläkään tunnu olevan mielenkiintoa tai aikaa paneutua esitutkintaan.

19. Tässä on siis esitutkintayhteistyön todellinen kuva kentällä ja käytännössä! Minulla ei ole kokemusta syyttäjän tehtävistä, mutta juuri tuollaista olen aina epäillyt ja myös yksittäisiltä syyttäjiltä kuullut yhteistyön olevan: se toimii vain paperilla eli VKSV:n hienoissa suunnitelmissa ja mahtipontisissa julkilausumissa, kentällä se sitä vastoin yskii pahasti, jos toimii lainkaan.

20. Mitä mainitut kenttäsyyttäjät sanovat vuonna 2014 voimaan tulevasta uudesta laista? Kyllä, epäilyni pitävät myös tämän suhteen paikkansa.  Sari Ahon ja Krista Soukolan mukaan  uusi laki ei tuo asiaan muutosta. Vaikka uudet pykälät  - siis ne kaikki kolme - ovatkin nykyistä yksityiskohtaisemmat, jää syyttäjien mukaan kuitenkin lopulta usein vasta oikeuskäsittelyssä arvioitavaksi, tuliko syyttäjälle kerrottua kaikista tutkinnassa ilmenneistä seikoista, jotka ehkä poliisin mielestä eivät olleet jutussa olennaisia. "Uusi laki lisää selvästi syyttäjän vastuuta esitutkinnan moitteettomuudesta antamatta kuitenkaan syyttäjälle toimivia työkaluja siihen".

21. Tuossako siis on Matti Nissisen mainostama uuden lain aikaansaama "käänteentekevä" muutos esitutkintayhteistyöhön? Eipä kovin hääviltä näytä. Kuten syyttäjät sanovat, syyttäjä, jos kuka, tuntee nahoissaan huonosti tehdyn esitutkinnan seuraukset. "Poliisilla on esimerkiksi saattanut olla tyystin erilainen näkemys kuin syyttäjällä siitä, mikä on rikosasiassa olennnaista. Esitutkinnassa on voitu kerätä hartaasti aineistoa, joka ei syyttäjää juttua ajaessaan hyödytä, ja samalla sivuuttaa se, mitä syytteen läpimeno edellyttäisi. Tästä seuraa syyttäjän pyytämä lisätutkinta, esitutkinta- ja syyteajan venymistä ja pahimillaan todellisia oikeusturvariskejä hukkaan menneiden resurssien lisäksi".

22. Parivaljakko Matti Nissinen - Mikko Paatero on vastannut paikallissyyttäjien kirjoitukseen (HS 31.10.), Nissinen on siis tarvinnut - yhteistyön nimissä tietenkin (!) -  polliisin tuekseen. Ottiko parivaljakko syyttäjien kritiikin huomioon? Vielä mitä, pariairokaksikko ei puuttunut kirjoituksessaan yhteenkään syyttäjien esiin nostamaan yksityiskohtaan tai perusteeseen siitä, mikä poliisivetoisessa esitutkinnassa mättää ja mikä yhteistyössä on ja tulee myös uuden lain astuessa voiman olemaan vikana. Nissinen - Paatero korostaa vain, että syyttäjän ja poliisin johto seisoo vankasti poliisivetoisen esitutkinnan takana ja uskoo lujasti esitutkintayhteistyön kehittämiseen! Uusia keinoja, joilla asiat saataisiin reilaan, parivaljakko ei kuitenkaan tuo esiin. He mainitsevat ainoastaan yhteisen koulutuksen, joka tullaan aloittamaan joskus ensi vuonna. Mutta koulutuksen puutteesta esitutkintayhteistyön toimimattomuus ei ole toki ollut tähänkään asti kiinni, sillä  10-15 vuoden aikana asian tiimoilta on järjestetty vaikka minkä verran koulutusta. Ilman näkyviä tuloksia.

23. Syyttäjäyhdistys sai vastineen myös Suomen poliisijärjestöjen liitolta ja poliisipäällystöyhdistykseltä (HS 31.10.). Myöskään tässä kirjoituksessa ei ole mitään uutta, vaan poliisit jaksavat vain jankuttaa, että kyllä se tutkinnan johtaminen nyt vain "kuuluu" poliisille! Poliisien mielestä nykysysteemi on joka suhteessa hyvä ja suomalainen rikostutkinta kestää kansainvälisen vertailun - vaikka rikosten selvittämisprosentti on mennyt Suomessa koko ajan alamäkeä. Huvittavinta tuossa Yrjö Suhosen ja Pekka Heikkisen kirjoituksessa oli pariin kolmeen otteeseen toistettu väite siitä, että syyttäjäyhdistys yrittäisi ajaa vain syyttäjien omaa etua, koska ko. yhdistys on edunvalvontaelin. Mutta mikäs elin se poliisijärjestöjen liitto sitten on? Eiköhän se ole nimenomaan juuri edunvalvontajärjestö. Puheenjohtaja Yrjö Suhonen on ainakin profiloitunut julkisuudessa lähinnä vain poliisin palkka- ym. etujen ajajana. 

24. Vaikuttaa siltä, että suomalaiset syyttäjistö on jakautunut selkeästi kahteen eri leiriin esitutkinnan johtamisen suhteen. Valtakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjien joukko (yhteensä noin 15 virkamiestä), halua pitää kynsin hampain kiinni poliisivetoisesta esitutkinnan johtamisesta. He haluavat ummistaa silmänsä kaikilta esitutkinnan johtamisessa ilmeneviltä epäkohdilta ja vannoa pyhästi esitutkintayhteistyön nimeen, jonka paikallissyyttäjien enemmistö ei näe tuovan nykyiseen menoon juuri minkäänlaista parannusta. Onko VKSV:n väki ollut jo niin pitkään "johtavassa" asemassa, ettei se enää tajua, missä kentällä mennään, mitkä ovat ongelmat ja mitä kenttäväki haluaa? Esitutkintayhteistyö saattaa toimia niissä hyvin harvalukuisissa rikosasioissa, joissa syyttäjäksi on nimetty valtionsyyttäjä. Muissa rikosasioissa yhteistyö takkuilee enemmän tai vähemmän, eikä yhteistyöllä toki voida koskaan täysin poistaa poliisijohtoisessa tutkinnassa ilmeneviä epäkohtia.

25. Nuoret syyttäjät ovat vanhoihin partoihin verrattuna paremmin koulutettua ja ammattitaitoisempaa väkeä, joka haluaa totta kai myös uusia ammatillisia haasteita, jolloin myös syyttäjien palkkausta voitaisiin kohentaa. VKSV:n edustaman nykytrendin tavoitteena sitä vastoin on ollut lähinnä syyttäjille kuuluvien tehtävien karsiminen ja työn helpottaminen. Valtio työnanantajana näissä olosuhteissa tuskin lämpenee syyttäjien palkankorotustoiveille.

26. MIelenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy. Minusta troikka Aalto, Kuusimäki, Nissinen on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko suomalaiselle rikosprosessijärjestelmälle, mutta tämä on toki vain minun mielipiteeni.

616. Auerin jutussa jahdataan nyt ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea

Krp:n virkarikoksesta etsintäkuuluttamaa rikoskomisario Juha Joutsenlahtea ei epäillä "suuresta rikoksesta", kertoo VKSV:n syyteasiain yksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Yle Satakunnan haastattelussa Rappe sanoi, että hänellä ei ole oikeutta kertoa asiasta tarkemmin.

Virka-aseman väärinkäyttö ei kuitenkaan ole mikään pikkurikos, sillä siitä voidaan RL 40 luvun 7 §:n mukaan tuomita sakon lisäksi vankeutta aina kahteen vuoteen saakka.

Juha Joutsenlahti aikoo ilmoittautua poliisille huomenna. Satakunnan Kansan tavoittama Joutsenlahti sanoo, ettei hän ole pakoillut haastemiestä. Omasta mielestään hän on ainoastaan ollut sairauslomalla.

Koska Joutsenlahden syyksi epäillyn virkarikoksen syyteoikeus uhkaa vanhentua, Satakunnan käräjäoikeus on poliisin pyynnöstä jatkanut syyteoikeutta ko. rikosepäilyssä. Käräjäoikeuden päätös on julistettu salaiseksi 25 vuodeksi. Joutsenlahden syyksi epäillyn rikoksen vanhenemisaika on viisi vuotta, joten se on tapahtunut todennäköisesti joskus vuonna 2007.

Kuten kaikki muukin Auerin jutuissa, myös tämä asia on siis päätetty julistaa täysin salaiseksi. Kas kummaa kun ei sentään  60 vuodeksi! Rappen mukaan jutun "varsinainen syyttäjä" on lomalla elokuun puoliväliin asti. Asian esitutkinta on meneillään.

Juha Joutsenlahti puolustautuu voimakkaasti - syyttää ylintä poliisijohtoa. Joutsenlahti on lähettänyt medialle viisisivuisen kirjeen, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti kokemuksistaan ja käsityksistään. Hän muun muassa arvostelee poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksella. Lisäksi Joutsenlahti kokee tulleensa alistetuksi ja aliarvioiduksi työssään.

Yle Uutiset ei tässä vaiheessa julkaise kirjeen sisältöä tarkemmin sen sisältämän arkaluonteisen materiaalin takia.

Huh, miten salaista!

Mitä tästä kaikesta vielä oikein mahtaa seurata? Heiluuko Mikko Paateron palli, häntäkö Yleisradio tahtoo salailullaan suojella? Joutsenlahden kirje tullee kuitenkin enemmin tai myöhemmin julkiseksi - ja sietää tullakin!

350. Laajaa esitutkinta- pakkokeino- ja poliisilakipakettia yritetään runnoa kiireellä läpi eduskunnan loppuruuhkassa

Käynnissä jätevesiasetuksen mukainen haistelu- ja maistelutilaisuus?

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi (HE 222/2010). Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nykyiset lait korvaavat esitutkintalaki ja pakkokeinolaki. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi näihin lakeihin liittyviin lakeihin runsaasti lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy samanaikaisesti annettavaan hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi poliisilaki (HE 224/2010).

Uusissa laeissa viranomaisten toimivaltuuksia säänneltäisiin nykyistä täsmällisemmin ja kattavammin, toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien suoja ja toisaalta rikostorjunnan tarpeet huomioon ottaen. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevaa sääntelyä nostettaisiin asetuksesta lakeihin.

Uudessa esitutkintalaissa säädettäisiin esitutkintaperiaatteista pitkälti voimassa olevan lain mukaisesti. Lakiin otettaisiin kuitenkin säännökset epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen, suhteellisuusperiaatteesta ja edunvalvojan määräämisestä lapselle. Oikeutta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja esitutkinnassa käytettävää kieltä koskevia säännöksiä muutettaisiin ja täydennettäisiin.

Esitutkintaviranomaiset ja virallinen syyttäjä velvoitettaisiin laadultaan tai laajuudeltaan sitä vaativissa asioissa tiiviiseen yhteistyöhön. Esitutkintaviranomaisen tulisi ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan edistymisestä muuten. Syyttäjän olisi "tarvittavassa määrin" osallistuttava esitutkintaan asian riittävän selvittämisen varmistamiseksi. Yhteistoimintasäännökset ovat kuitenkin aivan liian väljät eivätkä velvoittaisi konkreettisessa tapauksessa syyttäjää yhteistoimintaan eikä poliisia pyytämään sitä.

Paha puute lakiesityksessä on se, että syyttäjä ei edelleenkään johtaisi esitutkintaa, vaan esitutkinnan johdossa olisi edelleen poliisi. Tällainen systeemi on täysin poikkeuksellista Euroopassa, sillä se on Suomen lisäksi voimassa vain Latviassa. Käytännössä poliisi ja syyttäjän välinen esitutkintayhteistyö ei toimi kunnolla. Syyttäjät ovat käytännössä esitutkintavaiheessa hyvin passiivisia. He eivät esimerkiksi juuri koskaan hae tutkinnan aikana tuomioistuimelta lupia mihinkään pakkokeinoihin eivätkä itse päätä niistä; kaikki hommat tekee poliisi.

Kuulustelutilaisuuden tallentaminen ääni- ja kuvatallenteeseen voisi korvata kuulustelutodistajan käytön. Muutenkin kuulustelutilaisuuden tallentamisen merkitystä korostettaisiin tarkoituksessa lisätä sen käyttöä. Asianosaisten oikeusturvan sekä asian riittävän selvittämisen ja käsittelyn sujuvuuden kannalta tärkeää loppulausuntomenettelyä säänneltäisiin nykyistä tarkemmin niin sen käyttöedellytysten kuin kohteenkin osalta.

Uuden pakkokeinolain yleisissä säännöksissä säädettäisiin eräistä keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista (suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate). Kiinniottamista, pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset säilyisivät pääosin ennallaan.

Uuden pakkokeinolain mukaan pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty tai vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi. Vangittu saisi vangittavaksi määräämisen tai vangittuna pitämisen lisäksi kannella syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta.

Vapautensa menettäneen epäillyn oikeusturvaa parannettaisiin uudessa pakkokeinolaissa täydentämällä omaan lukuunsa sijoitettavia yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä. Tutkintavanki voisi saattaa pelkästään yhteydenpidon rajoittamista koskevan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona pyrittäisiin lisäämään.

Uudessa pakkokeinolaissa etsintää koskeviin säännöksiin tulisi muutoksia, joiden tarkoituksena on tiukentaa etsinnän edellytyksiä erityisesti silloin, kun etsintä kohdistuu sellaiseen kohteeseen, jossa on syytä olettaa olevan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Asuntona käytettävän kodin asemaa etsintäkohteena korostettaisiin edelleen.

Paikkaan kohdistuva etsintä jakautuisi yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään (kohteeksi on syytä olettaa joutuvan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa) ja paikanetsintään. Läsnäoloa ja etsintämenettelyä koskevia säännöksiä tarkennettaisiin ja täydennettäisiin. Ennen erityisen kotietsinnän suorittamista olisi määrättävä asiantunteva etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, jota koskee salassapitovelvollisuus tai -oikeus. Erityisestä kotietsinnästä ja etsintävaltuutetun määräämisestä päättäisi pääsääntöisesti tuomioistuin. Uuden pakkokeinolain etsintää koskevissa säännöksissä säädettäisiin myös uudesta etsintätyyppistä eli laite-etsinnästä, jossa olisi kysymys tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavasta etsinnästä. Henkilöön kohdistuvaa etsintää koskeviin säännöksiin tehtäisiin joitakin täsmennyksiä.

Paha puute olisi edelleen se, että tavallisissa kotietsintään poliisi ei edelleenkään kotietsintälupaa; tämäkin tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Tätä on kritisoinut muun muassa Suomen asianajajaliitto.

Uuden pakkokeinolain mukaisia salaisia pakkokeinoja olisivat telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu (tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta ja tekninen laitetarkkailu), teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta ja valvottu läpilasku. Osa näistä keinoista olisi uusia. Nykyisin käytössä olevien salaisten pakkokeinojen määritelmiä ja käyttöedellytyksiä muutettaisiin.

Peitetoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Lähtökohtana olisi, että peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Peitepoliisi voisi kuitenkin vapautua rangaistusvastuusta, vaikka hän olisi tehtävässään syyllistynyt vähäiseen rikkomukseen. Rikollisryhmän toimintaan osallistuessaan peitetoimintatehtävässä oleva poliisimies voisi erittäin tiukoin ehdoin ja rajoitetusti vaikuttaa ryhmän toimintaan esimerkiksi hankkimalla ryhmälle kulkuvälineitä. Edellytyksenä olisi, että toimenpide tehtäisiin muutenkin, että se ei tule aiheuttamaan tiettyä vaaraa tai vahinkoa ja että se merkittävästi edistää peitetoiminnan tavoitteen saavuttamista. Myös tällaisessa tapauksessa peitetoimintamies voisi vapautua rangaistusvastuusta.

Tuomioistuin ratkaisisi sen, onko tutkittavana oleva rikollisuus sellaista, jonka tutkinnassa peitetoimintaa voidaan käyttää; päätöksenteko keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. Nykyisin peitetoiminnan käytöstä päättää KRP:n tai Supon päällikkö.

Tuomioistuin harkitsisi kuitenkin vain, onko peitetoiminta tarpeellista tai jopa välttämätöntä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, mutta tuomari ei saisi edes tietää suunnitteilla olevan operaation yksityiskohdista. Käytetystä peitetoiminnasta ei tarvitse ilmoittaa koskaan kohteelle eikä tässä suhteessa lakiin esitetä muutoksia, jos peitetoiminnalla saatuja tietoja ei käytetä näyttönä tai sen perusteella ei aloiteta esitutkintaa. Peitetoimintaa on käytetty vuodesta 2002 lähtien kymmenissä tapauksissa. Saatuja tietoja ei ole eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen taannoisen päätöksen mukaan tiettävästi koskaan käytetty suorana todisteena oikeudessa.

On ehdotettu, että peitetoimintaan pitäisi kytkeä julkisasiamies, joka valvoisi kohteen etuja samalla tavalla kuin teknisessä kuuntelussa. Tällaista julkisasiamiestä ei kuitenkaan ole lakiesityksen mukaan tulossa.

Peitepoliisi saisi myös osallistua esityksen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan. Osallistuessaan toimintaan poliisi voisi esimerkiksi hankkia rikollisille toimitiloja, toimia pakoauton kuljettajana, kuljettaa tavaroita tai hoitaa taloudellisia asioita. Lisäksi rikoksenteko-oikeuteen kuuluisi, että peitetoimintaa suorittava poliisi voisi tehdä liikenne- tai järjestysrikkomuksia tai muita lieviin rikkomuksiin rinnastettavia rikoksia. Vastaisuudessa peitetoimintaa ei enää saisi pääsääntöisesti käyttää yksittäisten henkirikosten selvittämisessä.

-----

Lakiesitys on herättänyt eri tahoilla ansaittua kritiikkiä.

Suomen Asianajajaliitto ilmoittaa kotisivuillaan olevansa tyytyväinen siitä, että hallitus antaa lopultakin esitykset uusiksi esitutkinta- ja pakkokeinolaeiksi sekä poliisilaiksi. Liiton mukaan on valitettavaa, että OM:n toimikunnan (KM 2009:2) toimikunnan valmistelema ehdotus on jaettu kahdeksi eri esitykseksi, jotka käsitellään kahdessa eri valiokunnassa vaikeuttaen näin asian käsittelyä eduskunnassa. Liiton mielestä olisi ollut tärkeää käsitellä poliisin toimivaltuuksia ennen rikoksen esitutkintaa ja sen aikana yhdessä ja samassa paikassa, jolloin ne olisivat säilyneet loogisessa suhteessa toisiinsa.

Asianajajaliitto pitää valitettavana, että esityksestä on jätetty pois pakkokeinojen käytöstä aiheutuvien vahinkojen korvaaminen. Jo vuonna 1987 säädetyssä pakkokeinolaissa edellytettiin erillisiä säännöksiä muidenkin kuin vapaudenmenetysvahinkojen korvaamisesta. Tällaisia säännöksiä ei ole koskaan säädetty eikä niitä nytkään esitetä, vaikka asiaa valmistellut toimikunta niitä ehdotti. Näin ollen esimerkiksi aiheettomaksi osoittautuneesta kotietsinnästä ei voi saada korvausta.

- Rikoksen uhri ei voi saada korvausta, jos hän joutuu rikospaikkatutkinnan vuoksi majoittumaan hotelliin. Poliisilla on valta eristää esimerkiksi kodin tai liikeyrityksen alue jopa neljäksi kuukaudeksi, Asianajajaliittoa työryhmässä edustanut asianajaja Markku Fredman huomauttaa.

Huolestuttavana liitto pitää myös sitä, että poliisi ei jatkossakaan tarvitsisi keneltäkään kotietsintälupaa.

- Tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Useimmissa maissa kotietsintään on kytketty tuomioistuimen valvonta vähintäänkin jälkikäteen, Fredman toteaa.

Asianajajaliiton käsityksen mukaan hallituksen esitys ei tältä osin noudata Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jo nyt moni maa on tuomittu ihmisoikeusloukkauksesta, kun viranomaisilla on ollut liian suuri toimivalta kotietsintöihin ilman tuomarin tai muun riippumattoman tahon valvontaa, esim. tuomio Varga v. Romania (1.4.2008).

Asianajajaliiton mielestä selkeä epäkohta on myös se, ettei hallituksen esityksessä puututa siihen, että rikoksesta epäillyllä ei ole riittävää oikeutta saada käyttöönsä kaikkea esitutkinnassa hankittua aineistoa. KHO on katsonut, ettei asianosaisella ole oikeutta sellaiseen materiaaliin, jonka poliisi on hankkinut erilaisia pakkokeinoja käyttäen. Näin ollen poliisi voi jatkossakin yksin päättää siitä, mitä tietoa asianosaisille annettavaan esitutkintapöytäkirjaan liitetään. Poliisilta on ollut hankalaa saada mm. telekuuntelulla ja takavarikolla hankittua aineistoa. Myös tältä osin Suomi on jo saanut langettavia tuomioita ihmisoikeustuomioistuimesta, esim. tuomio Natunen v. Suomi (31.3.2009).

Suomen Asianajajaliiton kaksi edustajaa osallistuivat näiden lakien valmisteluun toimikunnassa. He jättivät keväällä 2009 valmistuneeseen mietintöön 21-sivuisen eriävän mielipiteen, joka löytyy täältä.

Asianajajat kritisoivat voimakkaasti mm. sitä, että oikeusneuvos Ilkka Raution johtamassa toimikunnassa ei keskusteltu lainkaan siitä, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuisesti noudatettuun menettelyyn, jossa syytäjä, ei siis poliisi, johtaa esitutkintaa.

Näin siitä huolimatta, että kaksi toimikunnan kuulemista professoriasiantuntijoista totesivat, että yksi syy Suomen ongelmaksi mm. ihmisoikeustuomioistuimessa tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin on siinä, ettei syyttäjä johda esitutkintaa.

---

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakipaketti on hirmuisen laaja, muta se on kuitenkin tarkoitus runnoa budjetti- ym. kiireiden lomassa ikään kuin vaivihkaa läpi vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Oikeusministeri Tuija Brax ja monissa asioissa ja kysymyksissä vielä Braxiakin pahemmin kompuroinut sisä- ja poliisiministeri Anne (Annie Mestarilaukoja) Holmlund haluavat selvästikin saada edes jonkinlaisen sulan kovin paljaiksi valahtaneisiin hattuihinsa, siitä tuntuu olevan näin vaalien lähestyessä lähinnä kysymys.

Oma käsitykseni on, ettei lakipakettia ehditä millään valmistella sillä tarkkuudella ja kriittisyydellä, mitä sen lähes tuhanteen sivuun ja useisiin satoihin monimutkaisiin pykäliin kätkeytyvät monimutkaiset ongelmat edellyttäisivät. Jos laki runnotaan nyt kiireessä läpi, siihen jää pakostakin sutta ja sekundaa. Näitä sitten seuraavan eduskunta, jossa Brax lienee opposition riveissä, kilvan ihmetellään ja paikkaillaan.

-----

Lakipaketin- tai pakettien lähetekeskusteleu eduskunnassa aloitettiin 10.11., jolloin asia jouduttiin kuitenkin panemaan viikoksi pöydälle, kun kansanedustajat olivat alkaneet luikkia pois täysistuntosalista kohta televisiousun kyselytunnin jälkeen ja salia oli lähes tyhjä, kun keskustelun oli määrä alkaa.

Eilen tiistaina keskustelua sitten jatkettiin ja nyt käytettiin jo useita kymmeniä puheenvuoroja. Niiden lukeminen pöytäkirjasta on mielenkiintoista, jopa hupaisaa puuhaa. Äänessä ovat olleet lähes kaikki eduskunnan poliisikansanedustajat - of course - ja monet muut juristiedustajat samoin. Poliisiedustajat painavat päälle ja kannattavat kaikessa oleellisessa hallituksen esitystä. Lukiessa törmää mitä erilaisimpiin ja osin täysin virheellisiin väitteisiin, jopa suoranaisen pupun puhumiseen.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kokoomuksen kansanedustajan Juha Hakolan - tämän kerjäläisaloitteen tekijän - puheenvuoro, jossa hän voimakkaasti korostaa, että nykysysteemi, jossa poliisi johtaa aina esitutkintaa, on ylivoimaisesti paras järjestelmä. No, ei tässä vielä mitään, mutta sitten Hakola yltyy ihmettelemään edustaja Krista Kiurun (sd) täysin toisensuuntaista näkemystä ja lausuu:

- Tämä on ollut kautta aikojen se malli, jolla esitutkintaa on tehty. Kukaan ei ole missään kohtaa esittänyt, että tätä arvioita pitäisi toisella tavalla muuttaa, tehdä jonkin näköinen uusi tutkinnanjohtajuusarvio.

Voi hyvät hyssykät! Tässä nyt nähdään, miten huonosti kansanedustajat ovat perehtyneet hallituksen esitystä edeltäneeseen toimikunnan mietintöön, jossa juuri on Asianajajaliiton edustajien toimesta esitetty "suomalaisen mallin" muuttamista. Toinen selitys on se, että kansanedustaja ei pidä keitään muita asiantuntijoita rikosjutuissa kuin "rosvoa ja poliisia." Tulee elävästi mieleen kuva, jossa eräs poliisikansanedustaja istuu torikahveilla sulassa sovussa erään tunnetun rikoksesta epäillyn kanssa.

Myös oikeusministeri Tuija Brax antoi eilisessä istunnossa väärän todistuksen samasta asiasta.

Braxin mukaan lakipakettia valmistellut oikeusneuvos Ilkka Raution työryhmä pohti kysymystä esitutkinnan johtamisesta "syvällisesti" ja päätyi nykykäytännön jatkamiseen; tämä oikeusministerin "todistus" on kirjattu eduskunnan pöytäkirjan ohella myös tämän päivän Helsingin Sanomiin.

Mikäli kuitenkin on yhtään luottaminen Asianajajaliiton kahden toimikunnan jäsenen toimikunnan mietintöön kirjaamaan eriävään mielipiteeseen, niin Raution toimikunnassa ei esitutkinnan johtamisasiasta käyty keskustelua lainkaan! Kumpi nyt on oikeassa, ministeri vai kaksi asianajajaa? Minä luotan kyllä täysin näihin kahteen advokaattiin ja heidän lausumaansa. He osallistuivat toimikunnan työhön ja olivat mukana sen kokouksissa. Ministeri Brax ei ollut.

Ex oikeusministeri Johannes Koskinen, joka lupasi tehdä ministerinä ollessaan Suomesta "maailman parhaan oikeusvaltion," mutta joutui itse henkilökohtaisesti sanotussa suhteessa noloon tilanteeseen Alpo Rusi -prosessin yhteydessä, tuntuu olevan menneisyyden miehiä ainakin näissä kysymyksissä. Koskinen sanoi HS:n mukaan, että tilanne, jonka mukaan syyttäjä ei johda Suomessa esitutkintaa, johtuu siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa, jossa kentällä ei ole tarpeeksi juristikoulutuksen saaneita ja poliisi on sitä kautta saanut johtovastuun.

Jos tällä Koskisen mainitsemalla perusteella joskus on ollut jotakin merkitystä, niin se oli 1970- ja -80 -luvuilla, jolloin nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä valmisteltiin. Tuolloin Suomessa ei vielä edes ollut itsenäistä syyttäjälaitosta. Nyt sellainen on ollut jo reilut 10 vuotta, joten puheet harvaan asutusta maasta ovat todella omituista höpötystä.

Lakiesitys lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausuntonsa. Poliisilakiesitys sen sijaan lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle lausunnon antavat perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta.

253. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti II; tutkinnanjohtajan vaihtuminen

1. Rikoksen esi- eli poliisitutkintaa johtaa tutkinnanjohtajan nimikkeellä toimiva virkamies. Muissa maissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä sen jälkeen, kun jotakuta on syytä epäillä tutkittavana olevasta rikoksesta. Syyttäjä tarvitsee toki avukseen kenttäjohtajan käytännön operaatioiden johtamista varten, syyttäjä keskittyy tutkinnan päälinjojen vetämiseen ja esiintyy tuomioistuimessa pidettävissä pakkokeino- yms. istunnoissa. Suomessa sitä vastoin tutkinnanjohtajana toimii laissa tietyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä poliisimies, tavallisesti rikoskomisario.

2. Ulvilan surma, josta syyttäjä siis nyt vaatii uhrin vaimolle rangaistusta ensisijaisesti murhasta, tapahtui 1.2.2006. Esitutkintaa ryhtyi johtamaan Porin poliisilaitoksen rikoskomisario Juha Joutsenlahti. Vaikka useat poliisilaitoksen rikostutkijat epäilivät alusta pitäen uhrin vaimoa Annelia tekijäksi, Jousenlahti valitsi tutkintalinjaksi perheen ulkopuolisen tekijän teorian. Hän ilmeisesti uskoi Annelin kuulustelukertomuksia, joiden mukaan Jukan oli surmannut huppupäinen mies, joka oli tunkeutunut perheen omakotitaloon yöllä terassin ikkunasta.

3. Kun tutkinta näytti junnaavan paikoillaan, alettiin julkisuudessa kysellä, että olisiko tutkinnanjohtajaa syytä vaihtaa ja saada tällä tavalla juttuun uusia ideoita ja tutkintalinjoja. Suomessa ja muuallakin tutkinnanjohtajan vaihtaminen on harvinaista, mutta ei poikkeuksellista. Vuonna 2000 Imatralla tapahtuneen Eveliina Lappalainen -nimisen koulutytön (14 v.) surmajutussa tutkinnanjohtajaa vaihdettiin kaksi kertaa, ennen kuin tapaus vihdoin selvisi. Aluksi tätäkin henkirikosta tutkittiin paikallispoliisin voimin, vasta myöhemmin tutkinta siirrettiin KRP:lle.

4. Pääministeri Olof Palme murhattiin 28.2.1986, tämän murhajutun tutkinnan alkuvaiheista muistetaan nimi Hans Holmér. Hän toimi aluksi tutkinnanjohtajana, kun ketään ei vielä voitu epäillä murhasta. Komisario Holmér oli varma siitä, että Palmen murhan takana oli kurdijärjestö PKK. Holmérin sanottiin olleen niin ihastunut omaan teoriaansa, ettei hän ottanut muita vaihtoehtoja kovinkaan vakavasti. PKK:ta tai siihen kuuluneita jäseniä vastaan ei kuitenkaan saatu pitävää näyttöä. Myöhemmin Holmér siirrettiin sivuun tutkimuksista. Palmen murha on edelleen selvittämättä. Olisiko murha kenties kyetty selvittämään, jollei Holmér olisi ollut niin itsepäinen? Mahdollisesti.

5. Vaatimukset tai ainakin puheet Ulvilan jutun tutkinnanjohtajan vaihtamisesta kiihtyivät jo keväällä 2007. Silloin kuvaan astui mukaan Länsi-Suomen lääninpoliisijohtaja, lääninpoliisineuvos Mikko Paatero. Hän totesi julkisuudessa, että komisario Juha Joutsenlahdella on lääninpoliisijohdon täysi tuki ja että "lääni" ei suunnittele tutkinnanjohtajan vaihtamista.

6. Ulvilan murhatutkinnan tilaa pohdittiin uudelleen syyskuun lopulla 20007 läänin poliisijohdon, KRP:n ja Porin poliisin yhteisessä palaverissa. Tuolloin päätettiin, että Jousenlahti saa jatkaa tehtävässään. Jälleen vahvin tuki J:lle löytyi "läänistä." Lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa 1.10.2007 asiasta näin:

- Kukaan ei moittinut tutkintaa, vaan Joutsenlahdella on kaikkien osapuolien tuki takanaan. Tutkinta säilyy Porin poliisilla ja tutkinnanjohtajana jatkaa hyvin motivaatiotaan ylläpitänyt Jousenlahti. Joutsenlahti jatkaa ainakin tammikuuhun (2008) asti, jolloin arvioidaan tilanne uudelleen. Tutkinnan resursseja pyritään sitä ennen lisäämään.

7. Näin siis lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero 1.10.2007. Asiasta kertoi myös Helsingin Sanomat 1.10.2007 otsikolla "Ulvilan surma tutkinnanjohtajaa ei vaihdeta." Jousenlahdella säilyi Mikko Paateron ja tämän johtama "läänin" tuki myös vuoden 2008 puolella. Myöhemmin vuonna 2008 tutkinnanjohtaja kuitenkin vaihtui ja uudeksi johtajaksi tuli rikoskomisario Erik Salosaari, hänkin Porin poliisilaitokselta. Seuraava vaihde oli, kun tutkinnan johto siirrettiin KRP:lle ja uudeksi ja jutun viimeiseksi tutkinnanjohtajaksi tuli rikoskomisario Pauli Kuusiranta. Tiettävästi vasta tämän jälkeen, luultavasti vuoden 2009 alussa eli kaksi vuotta rikoksen tapahtumisen jälkeen, esitutkinnassa ryhdyttiin vakavasti selvittämään Annelin osuutta surmaan.

8. Tutkinnanjohtajan vaihtuminen ja tutkimusten johdon siirtäminen paikallispoliisilta KRP:lle tapahtui samoihin aikoihin, jolloin lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero oli siirtymässä läänistään koko maan ykköspoliisiksi eli poliisiylijohtajaksi. Paatero oli virkaan sisäministeri Anne Holmlundin (Ulvila) löytö; Mikko Paateron poika Sami toimi noihin aikoihin ministeri Holmlundin erityisavustajana. Mikko Paatero on syntyjään satakuntalaisia ja hän on toiminut aiemmin muun muassa Noormarkun nimismiehenä. - Näinhän se menee!

9. Poliisiylijohtajanakin Mikko Paatero on tullut tunnetuksi erityisesti siitä, miten innokkaasti hän puolustaa alaisiaan poliisimiehiä. Minua oikein hätkähdytti, kun Paatero korkeaan virkaan tullessaan ilmoitti selvin sanoin, että hän kokee keskeisimmäksi tehtäväkseen poliisin ja poliisimiesten puolustamisen. Lain mukaan poliisin ensisijainen tehtävä on kuitenkin kansalaisten turvallisuudesta sekä rikosten ennalta estämisestä ja selvittämisestä huolehtiminen. Näistä tehtävistä Paatero ei kuitenkaan sanonut mitään.

10. Käytännössä Paateron edellä mainittu linja (paaterointi) on ollut näkyvästi esillä. Aina kun jossakin päin Suomea on epäilty jonkun poliisin virkatoiminnassa jotain "häikää", Paatero on yleensä ensimmäisenä rynnännyt lausuntoineen hätiin ja yrittänyt selittää asian ao. poliisimiehelle parhain päin. Kauhajoen komisarion asiassa Paatero vakuutti heti kärkeen, että surma-aseeksi sittemmin osoittautuneen aseen kouluampujalle jättänyt kauhajokinen komisario oli toiminut ohjeiden mukaisesti, siis oikein. Kun poliisi ampui tammikuussa 2009 Humppilassa piiritystilanteessa kuoliaaksi rakennuksessa olleen uhkailijan, Paatero otti myös - vastoin lakia - tiedottamisen itselleen ja kiirehti selittämään, että hän kyllä tuntee tapauksen ja on varma, että poliisi toimi täysin oikein; tämä tapahtui siis jo ennen kuin poliisin toimintaa tutkimaan oli määrätty syyttäjäviranomainen.

11. Minusta Mikko Paatero olisi erinomaisen hyvä mies toimimaan jonkin poliisien järjestön, esimerkiksi Poliisien Liiton, puheen- tai toiminnanjohtajana. Kokonaan eri asia sen sijaan on toimia poliisiylijohtajana eli ylimpänä yksittäisenä poliisiviranomaisena.

12. Ulvila-jutussa puolustus on nimennyt komisario Juha Joutsenlahden todistajakseen. Tämä on hyvä asia, sillä nyt varmaan kuulemme, millä perusteilla Joutsenlahti uskoi Annelin kertomusta ulkopuolisesta tunkeutujasta ja tekijästä ja miksi Annelia ei alun perin epäilty surmasta.

74. Poliisi ampui ihmisen Humppilassa. Poliisin toiminta selvitettävä puolueettomasti

1. Aseistautunut 60-vuotias mies kuoli poliisin häntä kohti piiritystilanteen päätteeksi konepistoolilla ampumaan luotiin 5.2. illalla Humppilassa. Poliisin aseenkäyttöä tutkitaan kuolemantuottamuksena.

2. Lehtitietojen mukaan hätäkeskus sai torstaina 5.2. klo 17.35 ilmoituksen, jonka mukaan Humppilassa sijaitsevan rivitalossa ammutaan. Paikalle hälytettiin poliiseja Forssan ja Hämeenlinnan poliisista sekä Liikkuvasta poliisista. Poliiseja oli paikalla yhteensä 12. Piiritystilanne rivitalolla kesti pari tuntia.

3. Ennen poliisien tuloa paikalle mieshenkilö oli ampunut rivitaloasunnossa toista miestä vartalon alaosaan. Haavoittunut mies oli paennut toiseen huoneeseen, josta poliisi löysi hänet. Poliisin mukaan ammutun miehen vammat ovat vakavat, mutteivät hengenvaaralliset.

4. Ampujaksi epäilty mies oli poistunut talon toiseen asuntoon. Myöhemmin aseistautunut mies oli tullut asunnon ovelle, jossa poliisi oli käskenyt häntä luopumaan aseesta. Mies ei ollut kuitenkaan totellut käskyä, vaan oli vetäytynyt takaisin asuntoon. Pian poliisille selvisi, että kyseisessä asunnossa oli myös ainakin yksi toinen ihminen.

5. Edellä oleva selostus perustuu poliisitutkintaa paikalla johtaneen KRP:n rikoskomisario Jouko Kangasmaan lehdille antamaan lausuntoon. Kangasmaa jatkaa:

"Tällöin päätettiin, että henkilöä ei erittäin uhkaavan käyttäytymisen, aseen esilläolon ja aiemman toiminnan takia päästetä enää liikkeelle. Siinä vaiheessa poliisi on ampunut laukauksen."

6. Poliisin ampuma laukaus osui miestä ylävartaloon. Hän kuoli vammoihinsa matkalla sairaalaan. Surmansa saanut mies on Kangasmaan mukaan niin sanottu polisin vanha tuttu. Ilmoitettujen tietojen mukaan hänen aseensa oli laiton.

7. Poliisin aseenkäytön johdosta on päätetty käynnistää rikoksen esitutkinta, jossa poliisin menettelyä tutkitaan kuolemantuottamuksena. Tapauksen tutkii KRP ja tutkinnanjohtajaksi valtakunnansyyttäjä on 6.2. määrännyt Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen. Tämä on normaali tapa selvittää epäselvissä olosuhteissa poliisin aseenkäytön takia sattunut kuolemantapaus.

8. Esitutkinnalta edellytetään tietenkin asianmukaisuutta ja puolueettomuutta. Esitutkinnan johtajan tulisi sen vuoksi pidättäytyä lausumista, joissa otetaan kantaa poliisin aseen käytön asianmukaisuuteen ja aseenkäyttöön johtaneisiin tapahtumiin. Muussa tapauksessa tutkinnanjohtaja voi tulla esteelliseksi ja kuva esitutkinnan puolueettomuudesta saattaa vaarantua.

9. Tähän nähden oli hätkähdyttävää lukea eri tiedotusvälineistä tutkinnanjohtaja Mäkisen heti ensi töikseen antamia lausuntoja, joissa on otettu kantaa tutkittavana olevaan asiaan. Näin siitä huolimatta, että Mäkinen on vasta tänään tutkinnanjohtajaksi. Iltapäivällä Mäkinen jo jakeli lausuntoja lehdille, radiolle ja TV-kanaville. Mäkisen menettely poikkeaa täysin esimerkiksi Kauhajoen poliisin menettelyä tutkimaan määrätyn kihlakunnansyyttäjä Timo Luoman menettelystä, sillä viimeksi mainittu ei suinkaan ryhtynyt kertoilemaan medialle tapahtuman faktoista.

10. Mäkisen kertoi tänään, että "alustavan tutkinnan mukaan" aseistettu mies uhkasi asunnossa olleen toisen henkilön henkeä ja terveyttä. (Iltalehti 6.2. klo 9.25, päivitetty klo 14.06). Kun tutkintaa ei varmaan ollut lausunnon antohetkellä ehditty kunnolla edes aloittaa, niin voidaan kysyä, mistä Mäkinen jo tiesi, että sittemmin ammutuksi tullut mies oli uhannut huoneessa olleen toisen ihmisen henkeä ja terveyttä ?

11. Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä Mäkinen otti kantaa myös poliisin aseenkäytön asianmukaisuuteen. Yle-Uutisten 6.2. klo 11.35 julkaiseman uutisen mukaan Mäkinen kertoi, että "alustavien tutkimusten mukaan polisin ampuma laukaus olisi ammuttu hätävarjelutilanteessa ja piiritystilanteessa annettuja ohjeita noudattaen." Sama tieto ilmenee TV 1 ja 2:n teksti-tv:ssä 6.2. olleessa uutisessa, jonka mukaan Mäkinen sanotaan lausuneen, että "alustavasti on selvitetty, että kyseessä saattaa olla puhdas hätävarjelu- ja voimankäyttötilanne." Samanlaista poliisia "ymmärtävää" tiedottamista Mäkinen jatkoi myös Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa 6.2. ja HS:n lauantain numerossaan tänään 7.2.

12. Eikö mainittu asunnossa olleen toisen ihminen mahdollinen uhkaaminen ole juuri yksi sellainen kysymys, joka on esitutkinnan kohteena ja joka siis pitää tutkinnassa hyvin tarkkaan selvittää? Sama koskee hätävarjelutilannetta ja sitä, onko laukaus ammuttu poliisin aseen- ja voimankäytöstä annetuissa ohjeissa edellytetyllä tavalla. Minusta on selvää, että kun vasta eilen käynnistyneessä esitutkinnassa, jonka arvellaan kestävän kuukausia, on kyse juuri tästä, esitutkinnanjohtajan, joka tuskin on vielä ehtinyt edes käydä tapahtumapaikalla, ei olisi pitänyt mennä laukomaan eilen julkisuudessa edes "alustavia kannanottojaan" tutkittavina olevista asioista. Mäkisen mainitsemassa "alustavassa tutkinnassa" lienee kyse vain paikalla olleiden poliisien kertomasta tapahtumaversiosta, ei varsinaisista analysoiduista ja pöytäkirjaan merkityistä tutkintatiedosta. Poliisin menettelyähän Mäkisen johtamassa tutkinnassa ollaan vasta aloittamassa selvittää.

13. Syyttäjä tai tutkinnanjohtaja voi tulla jopa esteelliseksi, jos hänellä on tietty ennakkoasenne asiassa tai jos hänen käyttäytymisestään ja sanomisistaan voi saada sanotunlaisen käsityksen, vaikka hän tosiasiallisesti toimisikin puolueettomasti. Ei riitä, että syyttäjä tai tutkinnanjohtaja käsittelee asiaa tosiasiallisesti puolueettomasti, vaan lisäksi edellytetään, että käsittelyn on näytettävä ulospäin puolueettomalta. Näin todetaan esimerkiksi OTT Mikko Vuorenpään väitöskirjassa Syyttäjän tehtävät (2007) s. 253. Jos jokin ulkoinen seikka antaa objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta epäillä syyttäjän puolueettomuuden horjuvan, syyttäjä tulee esteelliseksi.

14. Jos tutkinnanjohtaja antaa jo heti tutkinnan ensimmäisenä päivänä julkisuuteen lausuntoja, jossa hän lähtee siitä, että poliisi, jonka menettelyä vasta on tarkoitus alkaa selvittää, onkin ilmeisesti menetellyt asianmukaisesti asetta käyttäessään, syntyy helposti - ainakin minulle kävi näin - vaikutelma, jonka mukaan tutkinnan puolueettomuus saattaa vaarantua. Voi syntyä epäily, että tutkinnan tarkoituksena on koota lähinnä vain sellaista aineistoa, joka tukee epäilyksenalaisen poliisin tai mahdollisesti useiden epäilyksenalaisten poliisimiesten syyttömyyttä. En väitä, että näin todellisuudessa tapahtuisi tai olisi vaarassa tapahtua - ulkopuolinen tarkkailija ei voi käytännössä arvioida tutkinnan puolueettomuutta - mutta juuri sen vuoksi on edellytettävä, että syyttäjä tai tutkinnanjohtaja ei anna edes "vahingossa" tällaista vaikutelmaa. - Erässä tiedotusvälineessä kerrottiin 6.2., että esitutkinnassa "halutaan varmistaa poliisin toiminta perusteellisesti." Tämä näkemys tuskin on asianomaisen toimittajan keksintöä. Mitä tarkoitetaan "toiminnan varmistamisella, sitäkö, että poliisi toimi oikein? Tutkinnassa on kuitenkin lähtökohtana kuolemantuottamus, josta poliisi epäillään.

15. Humppilan ampumistapauksessa on useita selvittämättömiä seikkoja, joilla on merkitystä arvioitaessa poliisin toiminnan asianmukaisuutta. Sen vuoksi olisi ollut tärkeää, että tapauksesta tiedotetaan asianmukaisesti ja ettei asiasta kerrota julkisuuteen tietoja, joita ei ole vielä voitu lainkaan varmistaa. Tässä suhteessa ei ole kuitenkaan onnistuttu. Tiedottamisvastuuta ei ole keskitetty kenellekään, sillä tapauksesta ovat kertoneet medialle, vielä sen jälkeen kun Mäkinen oli määrätty tutkinnanjohtajaksi, myös useat poliisiviranomaiset poliisiylijohtaja Mikko Paaterosta alkaen. Lisäksi tapauksesta ja sen yksityiskohdista on kerrottu julkisuuteen erilaisia versioita.

16. Lausuntoja on antanut mm. apulaispoliisipäällikkö Mika Heikonen Kanta-Hämeen poliisilaitokselta. Heikkosen mukaan (MTV 3:n uutiset 6.2.) tapahtuma-aikaan tilanteessa oli runsaasti ihmisiä lähettyvillä. "Tällä on varmasti ollut osasyynsä sille, että poliisi on joutunut harkitsemaan näin kovaa voimankäyttöä", sanoi Heikkonen. Ilmeisesti Heikkonen on tarkoittanut rivitalon pihamaalla tai sen läheisyydessä olleita ihmisiä. Jos "ihmisillä" on tarkoitettu muita ihmisiä kuin poliiseja, herää tietysti kysymys, miksi aluetta ei ollut eristetty, vaan ihmiset ovat saaneet olla lähellä ampumispaikkaa ja siten vaaravyöhykkeessä?

17. Jonkin verran erilaisia tietoja on esitetty siitä, missä laukauksen ampunut poliisimies oli ampumahetkellä. Erään lehtitiedon mukaan poliisi oli ollut ampuessaan kyseisen huoneiston rappusilla. Myös ammutuksi tulleen miehen sijainnista ampumishetkellä on esitetty erilaisia versioita. Poliisiylijohtaja Paatero kertoo näin (Iltalehti 6.2.): Sen tiedän, että henkilö on tullut aseen kanssa poliisia vastaan. Tällöin poliisi on käskyttänyt häntä luovuttamaan aseen, mutta mies ei ole totellut poliisin käskyä. Sen jälkeen tämä (ampuminen) on tapahtunut."

18. Toisen tiedon mukaan (rikoskomisario Jouko Kangasmaa IL 6.2.) taas "ampuja on tullut asunnosta ovelle, jossa poliisi käskytti häntä usean kertaan luopumaan aseesta. Hän ei ollut kuitenkaan totellut, vaan vetäytyi takaisin asuntoon." Ampuminen oli tämän "teorian" mukaan siis tapahtunut sisällä huoneistossa, kun taas Paateron lausumasta voisi saada käsityksen, jonka mukaan ampuminen olisi tapahtunut rivitalon pihalla. Paateron näin "tulkittua" kertomusta tukee Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa 6.2. klo 19.03 ollut tieto, jonka mukaan poliisi ampui aseistautunutta miestä "rivitaloasunnon edessä." Tämä tieto voi kuitenkin tarkoittaa poliisin sijaintia ampumishetkellä, kun ammunnan kohde on ollut sisällä asunnossa. Vielä yksi versio asiasta: Ampuminen tapahtui asunnon ulkopuolelta portailla (IL 6..2. klo 14.03); tämä tieto on peräisin joko komisario Kangasmaalta tai tutkinnanjohtaja Mäkiseltä.

19. Eri kertomukset ovat sikäli samansisältöisiä, että poliisi oli ampunut ainoastaan yhden laukauksen konepistoolilla laukauksen osuessa uhrin ylävartaloon. Mutta miksi juuri ylävartaloon, eikö normaalisti tällaisessa tilanteessa uhkaajaa ammuta jalkoihin? Paaterolla on selitys tähänkin kysymykseen: ampuminen alaraajoihin ei ollut tässä tapauksessa mahdollista. Sitä, miksi ei ollut, ei sentään ole vuodettu julkisuuteen. Ilmeistä on, että uhkaaja on ollut sisällä asunnossa ja laukauksen ampunut poliisi on ampunut häntä ikkunan läpi, jolloin miehen alaraajat eivät olleet näkyvissä.

20. Mutta oliko tilanne todella niin uhkaava, että laukaus piti ampua ulkoa sisälle ikkunasta? Eikö poliisi olisi voinut mennä asunnon ovelle ja "hoitaa" ampumisen sieltä? Voi olla, että tämä olisi ollut sekä asunnossa olleen toisen ihmisen että poliisin omankin turvallisuuden kannalta vaarallisempi vaihtoehto, vaikka poliisi ilmeisesti oli varustautunut luotiliiveillä.

21.Tapauksessa näyttäisi olevan aika ratkaiseva merkitys sillä, millaisessa vaarassa uhkaajan kanssa asunnossa ollut toinen ihminen todellisuudessa oli. Oliko vaara ollut "kohtapäätä uhkaava" vai tätä vähäisempi?

22. Tästäkin on ilmoitettu lehdissä jonkin verran ristiriitaisia tietoja. Erään lehtitiedon mukaan poliisille olisi selvinnyt vasta aseistautuneen miehen mentyä takaisin asuntoon, että asunnossa oli myös toinen ihminen, jolloin poliisi oli heti päättänyt, että asemiestä ei päästetä enää uudelleen "liikkeelle" (IL 6.2. klo 14.06). Toisin sanoen ampumiskäsky olisi annettu välittömästi sen jälkeen, kun poliisille oli selvinnyt, että asunnossa oli toinenkin ihminen. Sitä, oliko tämä toinen ollut asemiehen kanssa samassa huoneessa, ei ole kerrottu, ei myöskään sitä, oliko asemies uhannut toista ihmistä aseella.

23. Miksi poliisi ampui heti uhkaajaa kohti ja vieläpä ylävartaloon, oliko tilanne todella niin uhkaava? Miksi ei ammuttu yhtään varoituslaukausta? Varoituslaukauksen ampumatta jättämistä tullaan luultavasti perustelemaan sillä, että se olisi voinut vain entisestään kiihdyttää asemiestä, jolloin hän olisi voinut toteuttaa uhkauksensa ja ampua sisällä olevaa toista ihmistä. Poliisilla oli kuitenkin ilmeisesti ollut aikaa varoituslaukauksen ampumiseen tai jonkin muun taltuttamiskeinon käyttämiseen, sillä olihan poliisilla aikaa "käskyttää" miestä moneen kertaan luovuttaman aseensa ja antautumaan, kuten mm. poliisiylijohtaja Paatero on kertonut.

24. Miksi ei käytetty kyynelkaasua tai poliisikoiraa, jos koira ylipäätään oli otettu mukaan? - Erään selityksen mukaan kyynelkaasua ei enää nykyään käytetä, vaan sen sijasta käytetään pippurikaasua, jonka ei kuitenkaan voida vain "heittää" sisään asuntoon, vaan jota olisi saatava sumutetuksi suoraan kohteen kasvoille. Eikö kyynelkaasupanos pitäisi kuitenkin aina olla mukana tämänkaltaisissa operaatioissa?

25. Myös se on epäselvää, oliko asemies todella uhannut asunnossa olleen toisen ihmisen henkeä tai terveyttä eli oliko hän uhannut ampua sanotun henkilön, vai oliko poliisi tullut sanotusta uhasta vakuuttuneeksi jo siksi, että asunnossa oli toinen henkilö. Selvää on vain se, että asemies ampui vain yhden laukauksen ja senkin jo ennen kuin poliisit olivat tulleet paikalle. Kaksi tuntia kestäneen piiritystilanteen aikana mies ei ollut ampunut aseellaan yhtäkään laukausta. Osoittiko tämän miehen vaarallisuutta? Oliko miehen aseessa edes panoksia, selvinnee tutkinnassa.

26. Kuten havaitaan, tapaukseen liittyy useita epäselviä ja merkittäviä epäselviä kysymyksiä, joista on esitetty erilaisia versioita. Tämän vuoksi on oudoksuttavaa, että tiedottamista ei ole keskitetty yhdelle tutkinnassa mukana olevalle poliisille, vaan useat eri poliisimiehet ovat kertoilleet näkemyksiään median edustajille.

27. Vielä oudompaa on se, että tutkinnanjohtaja on esittänyt heti tuoreeltaan käsityksiään tutkittavina olevista kysymyksistä kertoen muun muassa, että vaikuttaa siltä, että kyseessä on ollut puhdas hätävarjelu- ja sallittu voimankäyttötilanne. Tutkinnanjohtaja on ikään kuin jo ratkaissut asian, vaikka hänet oli samana päivänä vasta määrätty selvittämään sitä; tällainen vaikutelma voi ulkopuoliselle tutkinnanjohtaja lausumista ainakin syntyä. Olisikin syytä selvittää, onko tutkinnanjohtajan puolueettomuus vaarantunut ja onko hän tullut asiassa esteelliseksi. Voiko tutkinta edetä asianmukaisella tavalla, jos siinä on lähdetään olettamasta, että poliisin menettelyn oli asianmukaista?

28. Toinen selvitystä vaativa kysymys on se, miksi poliisiylijohtaja MIkko Paatero ylipäätään on antanut asiassa lukuisia haastattelulausuntoja, joissa hän on ottanut kantaa poliisin aseenkäytön asianmukaisuuden puolesta. Paaterohan on ollut tietoinen siitä, että tapaus eli poliisin toiminnan asianmukaisuus selvitetään syyttäjän johtamassa esitutkinnassa, jonka kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä.

29. Paatero on lausunnoissaan ottanut selkeästi kannan, jonka mukaan asianomaiset poliisimiehet toimivat tilanteessa lain ja annettujen ohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi Yle-uutisten verkkojulkaisussa 6.2. klo 11.35 (päivitetty klo 16.27) julkaistun uutisen mukaan Paateron sanotaan lausuneen, että laukauksen ampunut poliisi noudatti voimankäyttöohjeita." Mistä ihmeestä Paatero sen voisi tietää, koska tapausta on vasta tänään alettu esitutkinnassa tutkia?

30. Paateron mainittu käsitys on uutisoitu myös TV1:n teksti-tv:n sivuilla pitkin päivää (6.2.). TV 1:n uutislähetyksessä klo 18 Paatero kertoi haastattelijalle, että polisi oli "noudattanut ohjeita varsin tarkkaankin." Samaa käsitystään Paatero on toistanut myös Ilta-Sanomien verkkojulkaisussa 6.2. klo 12.20 (päivitetty klo 14.36) julkaistussa uutisessa, jonka otsikkona on teksti " Paatero: Poliisi noudatti Humppilassa voimankäyttöohjeita."

31. Paatero on siis useaan otteeseen eri tiedotusvälineissä ottanut etukäteen kantaa selvitettävänä olevaan asiaan. Eikö Paateron mieleen edes juolahtanut, että hänen menettelyään voidaan tulkita siten, että hän on halunnut ottaa kantaa aloitettuun esitutkintaan ja sen lopputulokseen? Eikö Paatero ole mieltänyt sitä itsestään selvää asiaa, että poliisin tehtävänä on huolehtia ihmisten turvallisuudesta, mikä edellyttää poliisilta kansalaisten näkökulman huomioon ottamista ja objektiivisuutta myös silloin, kun poliisia epäillään epäasianmukaisesta voiman- ja aseenkäytöstä? Paatero ei näytä kuitenkaan esiintyneen tässä asiassa kansalaisten turvallisuudesta vastaavana poliisin ylimpänä virkamiehenä, vaan poliisien ja yksittäisten poliisimiesten edunvalvojana ja julkisena puolustajana, jonka tehtävänä olisi ensi sijassa selittää asiat poliisin kannalta parhain päin.

32. Samalla tavallahan poliisiylijohtaja Mikko Paatero esiintyi myös viime syksynä Kauhajoen koulusurmien yhteydessä. Kun julkisuudessa alettiin kohta surmien jälkeen epäillä, oliko koulusurmaaja Matti Saarta edellisenä päivänä aseenkäytön takia puhuttanut ja aseen Saarelle jättänyt komisario menetellyt väärin, riensi ylipoliisipäällikkö Paatero tuolloinkin välittömästi "hätiin" antaen lausuntoja, joiden mukaan komisario ei ollut menetellyt virheellisesti. Viittaan 25.9. ja 28.9. julkaistuihin blogikirjoituksiini. Komisarion menettelyä koskeva asia eteni kuitenkin esitutkinnan jälkeen syyttäjälle, joka päätti muutama viikko sitten nostaa syytteen komisarioita vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kun Paatero oli heti tuoreeltaan puolustanut komisariota julkisuudessa mm. sillä, ettei tällä ollut ollut käytössään kaikkia niitä Matti Saaren aseenkäyttöä koskevia videoita, joita toimittajat olivat saaneet käyttöönsä, kertoi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pari viikkoa sitten syyteharkinnan jälkeen, että poliisilla oli ollut sanottua videomateriaalia runsaasti ja että lisääkin videoita olisi ollut käytettävissä, jos vain poliisi olisi halunnut niihin tutustua.

33. Paatero on siis jo kahdessa tapauksessa esiintynyt poliisin puolustajana ja edunvalvojana antaen etukäteen lausuntoja rikoksesta epäiltyjen poliisimiesten syyttömyydestä, vaikka hänellä ei ole minkäänlaista roolia tai asemaa kummassakaan esitutkinnassa, joiden tarkoituksena on ollut juuri selvittää poliisin menettelyn asianmukaisuutta. Todella hämmästyttävää!

34. Mielestäni sekä Mäkisen että Paateron menettelyn asianmukaisuus on syytä selvittää. En väitä heidän menetelleen virheellisesti, mutta asia on kummankin osalta periaatteellisesti niin tärkeä, että asiaa ei voida jättää selvittämättä. Meillä on sitä varten korkea-arvoisia laillisuusvalvontaviranomaisia, joiden tehtäviin asian selvittäminen kuuluu. Kääntykäämme siis heistä toisen eli Valtioneuvoston oikeuskanslerin puoleen seuraavalla selvityspyynnöllä:

Valtioneuvoston Herra Oikeuskanslerille.

Asia: Tutkinnanjohtajan ja poliisiylijohtajan menettelyn selvittäminen Humppilan ampumistapauksen 5.2. 2009 johdosta.

Viittaan edellä olevaan kirjoitukseeni ja pyydän Teitä, Herra Oikeuskansleri, selvittämään, ovatko tutkinnanjohtaja Tapio Mäkinen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero menetelleet asiassa erityisesti tiedottamisen osalta asianmukaisesti ja virkavelvollisuuden mukaisesti.

Kysymys on Mäkisen osalta sitä, onko hän menetellyt asianmukaisesti ottaessaan jo ennakolta eli heti tutkinnan 6.2. alkaessa kantaa poliisimiehen tai poliisimiesten aseenkäytön asianmukaisuuteen tavalla, jota voidaan tulkita siten, että hän on katsonut poliisin toimineen hätävarjeluksesta ja noudattaneen poliisin voimankäytöstä annettuja säännöksiä ja ohjeita, vaikka sanotut kysymykset on juuri tarkoitus selvittää hänen johdollaan toimitettavassa esitutkinnassa. Onko esitutkinnan puolueettomuus voinut Mäkisen sanotun ennakkoasennetta ilmentävän tiedottamisen johdosta vaarantua?

Pyydän Teitä myös selvittämään, onko Mäkinen kerrotulla tavalla toimiessaan tullut esitutkinnan johtajana esteelliseksi.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron osalta pyydän selvittämään, onko Paatero ylimpänä poliisiviranomaisena menetellyt asianmukaisesti ja virkavelvollisuutensa mukaisesti antaessaan 6.2. tiedotusvälineille 5.2. sattuneen ampumatapauksen johdosta lausuntoja, joissa hän on selkeästi asettunut puolustamaan kuolettavan laukauksen ampunutta poliisimiestä ja ampumiskäskyn antanut poliisia aseenkäytössä, tietoisena siitä, että kyseisten poliisimiesten toiminnan asianmukaisuutta on juuri alettu selvittää esitutkinnassa, jossa Paaterolla ei ole minkäänlaista roolia tai asemaa.

Pyydän Teitä, Herra Oikeuskansleri, selvittämään myös, onko poliisin ja esitutkinnanjohtajan toimesta tapahtunut tiedottaminen ollut Humppilan ampumistapauksessa asianmukaista.

Jyrki Virolainen