1. Eilen 13.3. vietettiin talvisodan päättymisen 70 -vuotispäivää. Rauhanehdot olivat kovat, mutta pääasia oli, että Suomi onnistui torjumaan Hitlerin silloisen rikoskumppanin Stalinin aloittaman hyökkäyksen ja onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Jollei Suomi olisi puolustautunut Stalinin hyökkäystä vastaan, meitä olisi odottanut vuosina 1940-1990 sama karmea kohtalo kuin veljeskansaamme virolaisia: kyyditykset Siperiaan, jatkuvat urkinnat, venäläistämistoimet, sivistyksen tukahduttaminen, taloudellinen kurjuus jne.
2. Olemme kiitollisuuden velassa vuosien 1939-1945 sotilaille samoin kuin sotatoimia hyökkäyksen torjumiseksi ja kotirintamalla eri tavoin tukeneille miehille ja naisille. Sankarivainajamme ja sotaveteraanimme ansaitsevat syvän kunnioituksemme. Oma isäni osallistui talvi- ja jatkosotaan ja sen jälkeen vielä Lapin sotaan. Isän veli Johannes kaatui 23.12.1939 Muolaassa 22-vuotiaana.
3. Suomettumisen huippukaudella 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin Suomen poliittinen johto ja virkamieskunnan eliitti ja talouselämän päättäjä olivat syvästi rähmällään Neuvostoliiton edessä ei talvisodan 30- ja 40 -vuotispäivän asianmukainen viettäminen ja sotaveteraanien kunnioittaminen ollut mahdollista. Sotaveteraaneja ja heidän taistelujaan ivailtiin ja sotaveteraani-sanasta tuli taistolaisten keskuudessa samoin kuin NL:n ja DDR:n yhteiskuntia ihannoivien piirissä todellinen haukkumasana. Vielä 2000-luvulla tasavallan presidentti valitsi sotaveteraanien vuosijuhlien sijasta käyntikohteekseen samaan aikaan pidetyn punakapinallisten tilaisuuden.
4. Oikeusministeriön kaksihenkinen työryhmä (Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki) jätti talvisodan 70-vuotispäivää edeltäneenä päivänä 12.3. selvityksen vuonna 1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudenkäynnin eli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mahdollistaneesta lainsäädännöstä, itse oikeusprosessista ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta (OM:n selvityksiä ja ohjeita 22/2010). Selvityksessä pohditaan erilaisia vaihtoehtoja sille, miten julkinen valta voisi nyt käsitellä tätä jo vuosikymmenien ajan laajan keskustelun ja kritiikin kohteena ollutta oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja tuomioita.
5. Selvitys ei itse asiassa sisällä kovinkaan paljon uutta, sillä samoja kysymyksiä ja toimenpiteitä on pohdittu ja käsitelty eri selvityksissä usein aikaisemminkin. Selvitys sisältää jonkinlaisen yhteenvedon asiasta aiemmin kirjoitetusta. Viimeksi sotasyyllisyysasiaa käsiteltiin KKO:n antamassa päätöksessä 17.10.2008 (KKO 2008:94). Sotasyyllisyysoikeuden (SSO) tuomiossa 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner oli marraskuussa 2007 KKO:lle jätetyssä, asianajaja Kari Silvennoisen laatimassa hakemuksessa vaatinut, että SSO:n tuomio puretaan Väinö Tannerin osalta sikäli kuin Tanner oli tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen. KKO (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi päätöksessään, ettei KKO ole toimivaltainen käsittelemään sanottua purkuhakemusta eikä siis ottanut Tannerin hakemusta asiallisesti tutkittavaksi.
6. Olen kommentoinut kommentoinut KKO:n kyseistä päätöstä tuoreeltaan blogissani 20.10.2008 ("KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä"). KKO:n päätöksen perustelut toimivaltansa puuttumisesta ovat tyypillistä tiukan muodollista pykälänikkarointia, jonka tavoitteena on välttyä tutkimasta vaikeita asioita, jos se vain suinkin on mahdollista. Minusta KKO olisi voinut tulkita säännöksiä toisin ja ottaa purkuhakemuksen tutkittavakseen. KKO myöntää kyllä valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen sellaisia helppoja "nakkeja" kuin esimerkiksi lesboparin lapsen huoltajuusasian tai lääkärin nännin imemisjutun, mutta epää valitusluvan Jippii jutun - tyyppisissä talousrikosjutuissa.
7. KKO:n päätöksen jälkeen ryhdyttiin jälleen kerran kyselemään ja pohtimaan, olisiko sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseksi vielä nyt jotain tehtävissä. Kun kyse oli oikeusministeri Tuija Braxin toimialaan kuuluvasta asiasta, päätti oikeusministeri tehdä samalla tavalla kuin hän on tehnyt lähes aina erilaisissa ongelmatilanteissa: ministeri päätti selvittää asiaa työryhmässä. Työryhmään kutsuttiin vain kaksi jäsentä. Tästä jo ilmenee, että kysymystä ei haluttu todellisuudessa ryhtyä pöyhimään kovinkaan laajasti, vaan työryhmän päätehtävänä oli lähinnä vain yhteenvedon tekeminen aiemmin kertyneestä materiaalista.
8. OM:n työryhmän mukaan SSO:n tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perustella KKO olisi toimivaltainen tutkimaan menettelyn lainmukaisuutta. Tätä vaihtoehtoa työryhmä ei kuitenkaan suosittele. Eduskunta ei voi työryhmän mukaan julistaa sotasyyllisyystuomioita pätemättömiksi. Julkista anteeksipyyntö tuomittujen omaisille ei mietinnön mukaan tarvita, koska tuomitut ja heidän omaisensa ovat jo saaneet"varsin paljon hyvitystä." Työryhmän yhtyy usein esitettyyn ajatukseen, jonka mukaan vain menetetty kunnia voidaan palauttaa, eivätkä sotasyyllisinä tuomitut ole menettäneet kunniaansa.
9. Anteeksipyynnön vaihtoehtona voisi tutkijoiden mukaan olla jokin muu symbolinen ele, esimerkiksi presidentin tai pääministerin lausunto, jolla sotasyyllisyysprosessi todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi. Työryhmän mukaan on myös mahdollista, että katsotaan tähänastisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun riittävän asian käsittelemiseksi, jolloin valtiovallan toimenpiteet eivät olisi tarpeen.
10. Oikeusministeri Brax yhtyi mietinnön luovutustilaisuudessa ajatukseen, jonka mukaan presidentti tai pääministeri toteaisi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisuuden. Tuomioita ei siis purettaisi, mutta ne julistettaisiin poliittisella liturgialla perustuslain vastaiseksi. Kysymys olisi jonkinlaisesta poliittisesta rehabilitaatiosta perinteiseen neuvostotyyliin. Presidentti Tarja Halonen sanoi jo eilen, että ajatus poliittisesta rehabilitaatiosta ja presidentin lausumasta on harkinnanarvoinen asia, jota hän aikoo miettiä.
11. Perustuslakia rikkovat tuomiot jäisivät voimaan, vain tulkinnat vaihtelisivat. Tässäkö kaikki? Pitäisikö meidän tyytyä poliittiseen liturgiaan ja presidentin tai pääministerin ympäripyöreisiin lässyn lässyn lausahduksiin? Ei helvetissä, tähän emme voi ja saa tyytyä, muuten jälkipolvet pitävät meitä kurjina vätyksinä ja idiootteina! Tarvitaan konkreettisia toimia tuomittujen kunnian ja ennen muuta Suomen oikeusvaltion maineen ja kunnian palauttamiseksi.
12. Pääministeri Matti Vanhanen kiirehti heti OM:n julkistamisen jälkeen lausumaan, että sotasyyllisinä tuomitut eivät tarvitse erityistä kunnianpalautusta, koska hei eivät suomalaisten silmissä koskaan menettäneetkään kunniansa. Tämä oivallus ei toki ole Matin oma keksintö, vaan tätä samaa toteamusta on jankutettu vuodeta toiseen ja jankutetaan edelleen kaikilla keskustelupalstoilla. Näin voidaan tietenkin sanoa, mutta toisaalta pitää muistaa, että sotasyyllisyysoikeus ei tuominnut syytettyjä menettämään kunniaansa, vaan heidät tuomittiin pitkiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin, joista he myös joutuivat kärsimään osan. Osa suomalaisesta yhteiskunnasta ja ilmeisesti myös eduskunnan äärivasemmistosta on edelleen sitä mieltä, että tuomitut saavat ansionsa mukaan.
13. Tuomittujen kunniaa ei ehkä ole tarvis palauttaa, mutta tämä ei olekaan pääpointti. Kyse on ennen muuta siitä, että oikeusvaltioissa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii siis, ei ensisijassa tai yksinomaan tuomittujen kunnian palauttaminen, vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen. Juuri oikeusvaltio koki sotasyyllisyysasiassa suurimman kolauksen! On outoa, että tähän tärkeään kysymykseen ei ole joko osattu tai haluttu kiinnittää huomiota. Sotasyyllisyysprosessi oli Suomelle oikeusvaltiona suuri nöyryytys ja häpeä, josta maa ja kansalunta ei ole vieläkään kunnolla toipunut.
14. Katsotaanpa luettelonomaisesti, mitä oikeusvaltioperiaatteita lakia säädettäessä ja oikeutta käytäessä rikottiin:
- Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli perustuslaissa kielletty satunnainen tuomioistuin;
- Oikeudenkäyntiä varten säädettiin perustuslain vastaisesti taannehtiva rikoslaki, johon
tuomio perustettiin;
- Jutun syytettävät valittiin osittain perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta
loukaten;
- Oikeudenkäynnissä ei noudatettu ihmisoikeuksiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa eli periaatetta, jonka mukaan syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen;
- Syytetyille ei annettu asianmukaista tilaisuutta puolustautua, vaan heidän mahdollisuuksiaan puolustautua rajoitettiin;
- Osa oikeuden tuomareista oli ilmeisen jäävejä;
- Tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta ei voitu taata, vaan oikeuteen ja sen jäseneen kohdistettiin ulkopuolista painostusta poliitikkojen ja valtiojohdon taholta.
Karmaiseva määrä mitä räikeimpiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisia! Jopa aina niin varovainen korkein oikeus totesi vuonna 2008, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä rikottiin useita oikeusvaltion keskeisiä elementtejä (KKO 2008:94). Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta perustui oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla valmisteltuun lakiesitykseen.
15. Tiedetään toki, että Suomi pakotettiin Neuvostoliiton painostuksesta säätämään sotasyyllisyyslaki ja tuomaan syytettävät oikeuteen, joka ei ollut riippumaton eikä puolueeton. Mutta meidän ei tilisi ajatella, kuten korkein oikeus sanotun ratkaisunsa perusteluissa, että kun Suomi ei vuonna 1945 voinut toimia sodan voittajavaltioiden painostuksen edessä muulla tavoin kuin painostajien tahdon mukaisesti, emme voisi nyt enää tehdä mitään räikeiden oikeudenloukkausten korjaamiseksi. Tuollainen ajatuksenkulku on minusta hämmästyttävää. Pitäisi ajatella niin, että koska oikeudenmukaisuus ei voinut 1945-1946 toteutua, vaan oikeusvaltion periaatteista jouduttiin painostuksen edessä monissa kohdon tinkimään, tulisi asia korjata viimeistään nyt, kun meihin ei enää voida kohdistaa ulkopuolista painostusta. - Vai voidaanko? Tätäkö on pelätty, kun vääryyden oikaisemiselle ei ole tehty eikä rohjettu tehdä mitään?
16. Minusta oikea tapa hoitaa kunnianpalautus niin sotasyyllisiksi tuomituille kuin oikeusvaltiollekin on se, että SSO:n tuomio puretaan KKO:n päätöksellä. Eduskunnan pitää säätää laki - itse asiassa tarvitaan vain yhden tai kahden pykälän muutos ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan OK 31 lukuun - joka mahdollistaa tuomion purkamisen yleensä tällaisissa tilanteissa. Kun eduskunta 1945 tosiasiallisesti karkealla tavalla rikkoi oikeusvaltion periaatteita ja sääti taannehtivan lain, pitää eduskunnan myös korjata tuo virhe. Eduskunta ei voi kumota SSO:n sotasyyllisyystuomioita, vaan tämä tehtävä jää ylimmälle tuomioistuimelle eli korkeimmalle oikeudelle. Lainsäätäjän pitää luoda edellytykset purkuhakemuksen tekemiselle ja purun asialliselle käsittelylle. Vain näin toimittaessa menetellään asianmukaisessa ja oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä.
17. OM:n työryhmä on vastustanut edellä mainittua vaihtoehtoa - sen puolesta on puhunut mm. Eero Heinäluoma (sd) - ja katsonut, että jos eduskunta muuttaisi tuomionpurkua koskevaa lainsäädäntöä, sitä voitaisiin pitää KKO:n painostuksena tietynlaiseen lopputulokseen. Oikeusministeri Brax yhtyi tähän näkemykseen. Myös arvonihilistinä tunnettu Jukka Kemppinen on tänään blogissaan tyrmännyt Heinäluoman ehdotuksen pitäen sitä törkeänä KKO:n riippumattomuuden takia. Antamalla tuomion purkuoikeuden KKO:lle poliitikot Kemppisen mukaan kehottaisivat KKO:ta purkamaan tuomiot. Kemppisen mukaan menneisyyttä ei voi muuttaa eikä oikeudellista farssia voi paikata uudella farssilla. Hän toivoo, että poliittis-juridinen menneisyys käsiteltäisiin pelkin puhein.
18. Sotasyyllisyysprosessi ei ollut farssi, vaan kansallinen tragedia, jonka synnyttämä häpeä jätti syvät jäljet kansalliseen itsetuntomme. OM:n työryhmä, Brax, Kemppinen ja heidän peesaajansa esiintyvät asiassa juridis-poliittisina helppoheikkeinä väittäessään, että OK 31 lukuun tehtävällä teknisellä täydennyksellä KKO:ta voitaisiin jotenkin painostaa purkamaan tuomiot. Arvostus KKO:ta ja puolueettomuutta kohtaan ei ole todellakaan näytä kovin suurelta, jos tällaista väitetään. Lainmuutoksessa ei tietenkään mainittaisi sotasyyllisyysoikeudesta tai sotasyyllisyystuomioista mitään, vaan laki laadittaisiin kuten aina yleiseen ja abstraktiseen muotoon. KKO ei sitä paitsi voi ottaa purkuasiaa käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan, vaan siihen vaaditaan hakemuksen tekeminen esimerkiksi oikeuskanslerin toimesta.
19. Presidentin tai pääministerin lausunnolla epäkohtaa ei kuitenkaan voida korjata. Saavathan he toki antaa lausumansa, mutta se ei riitä, vaan oikeusvaltion maineen palauttaminen vaatii tuomion purkamista oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä. Matti Vanhanen meni muuten heti ilmoittamaan, että hän ei aio pääministerinä antaa mietinnössä kaavailtua julistusta tai lausuntoa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Vanhanenhan on kohta entinen pääministeri, jonka lähtölaskenta on jo alkanut ja jonka lausumilla on enää merkitystä lähinnä vain maitopurkkiasioissa. Vanhasen kieltäytymisen syy on tietenkin poliittinen, sillä hän pelkää Venäjän valtiojohdon reaktioita asiassa. Tuntuu häpeälliseltä, että valtakunnan poliittinen johto kyyristelee edelleen Venäjän edessä ja haluaa pitää entiset ja edesmenneet syyttömät kollegansa syyllisinä, vaikka juuri nämä pelastivat maan ja sen itsenäisyyden.
20. Presidentti Tarja Halonen yhtyi kuoroon, joka toitottaa toitottamasta päästyään, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Oikeusvaltion kunnian palauttaminen ei Halosta tuntunut kiinnostavan. Halonen lupasi kuitenkin perehtyä OM:n selvitykseen ja harkita siinä ehdotetun poliittisen liturgian antamista.
21. En kuitenkaan usko Halosen vilpittömyyteen asiassa. Viittaan perusteluina useissa blogikirjoituksissani presidentti Halosen toiminnasta esittämiini arvioihin. Luulen, että Tarja Haloselle on yksi lysti, miten asia hoidetaan, todellisuudessa hän ei ole siitä kiinnostunut. Jos olisi, niin hänellä olisi ollut presidenttinä jo 10 vuotta aikaa osoittaa kiinnostuksensa ja antaa lausuma, jossa hän olisi todennut sotasyyllisyystuomion olevan oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Miksi hän ei ole tätä tehnyt, vaan aikoo vasta nyt "tutustua" asiaan? Vastaukseni on, että Halonen ei ole ollut kiinnostunut koko asiasta. Hän sanoi eilen tulevansa tutustumaan asiaan OM:n mietinnön perusteella. Halosen ei sitä paitsi tarvitse antaa puheena olevaa lausumaa, sillä hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari on sellaisen lausuman omalla presidenttikaudellaan jo antanut. Mutta ei sotasyyllisyysasia Ahtisaarenkaan lausumasta mitenkään korjaantunut.
22. Luultavasti Tarja Halonen ei tule kyseistä lausumaa edes antamaan. Hän pitäisi tapansa mukaan keskustella asiasta ensin Venäjän johtokaksikon eli presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin kanssa, näinhän Halonen teki myös Georgian sotaa koskevassa asiassa. Onko joku todella niin sinisilmäinen, että uskoo näiden herrojen näyttävän Haloselle vihreää valoa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mitätöivän lausuman antamiseen? Ei, kyllä Moskovasta tulisi punaista valoa. Tämän tietäen Halosen ei tarvitse ottaa asiaa Medvedevin ja Putinin kanssa edes puheeksi. Siispä presidentti Halonen kertoo kohtapuolin meille, ehkäpä ensi kesänä pidettävän Seinäjoen maatalousnäyttelyn yhteydessä, että hän on harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että presidentin lausumaa ei tarvita. Halonen katsoo, että hänen mielestään "tähänastinen tutkimus ja yhteiskunnallinen keskustelu" asian tiimoilta riittää, eikä hänen tai yleensä valtiovallan toimenpiteitä asiassa tarvita.
23. Viimeistään tämän jälkeen eduskunnan olisi ryhdistyttävä ja täydennettävä lakia niin, että se antaa korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen, jos sitä haetaan. Korostan vielä kerran: tuomion purkamista vaatii ensi sijassa Suomen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen, ei niinkään tuomittujen kunnian palauttaminen.
24. Valtiovallan näkyvänä toimenpiteenä tuomittujen elämäntyön tunnustamiseksi olisi minusta paikallaan kaikkia tuomittuja esittävän yhteisen patsaan tekeminen ja pystyttäminen sopivaan paikkaan eduskuntatalon edustalle Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaiden seuraksi. Tämän Ryti, Tanner, Linkomies ja kumppanit ansaitsisivat.
25. Sotasyyllisyyskysymyksestä on julkaistu useita historiallisia ja valtio-opillisia tutkimuksia, muttei vielä yhtään juridista tutkimusta. Sotasyyllisyysprosessi olisi sopiva ja mielenkiintoinen tutkimusaihe esimerkiksi prosessioikeudellisen väitöskirjan tekemiselle. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala yritti viime syksynä innostaa minua tutkimaan sotasyyllisyysjuttua oikeudelliselta kannalta ja kirjoittamaan siitä kirjan. Rintala lähetti minulle joitakin kopioita edeltäjänsä Paavo Alkion kohta sotasyyllisyystuomion antamisen jälkeen 1940-luvulla laatimista muistioista, joissa Alkio on tutkinut, olisiko tuomio voitu purkaa tuolloin voimassa olleen lainsäädännön perusteella. Havaitsin, että Alkion ideat ja perustelut olivat yllättävän lähellä omia blogissani 20.10.2008 esittämiäni käsityksiä. - En kuitenkaan luvannut Rintalalle ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamistyöhön. Se on minua nuorempien tutkijoiden asia.
P.S.
KKO on myöntänyt valitusluvan nännin imemisjutussa, jossa miesgynekologia syytetään potilaansa nännin imemisestä. Sekä käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus ovat hylänneet lääkäriä vastaan ajetun syytteen, kuten olen blogissani 171/12.20.2009 kertonut. Varmaan Tulokas, Raulos ja kumppanit päättävät pitää nännijutussakin - kuten myös lesboparin lapsijutussa - suullisen käsittelyn. Saa nähdä, toimitetaanko KKO:n suullisessa väitetyn rikollisen teon rekonstruktio?
'Katsokaa, mitä Pena tekee, kun prinsessa Mary huomaa hänen puuhansa, o-ou!' - Jay Lenolla oli hauskaa tv-show'ssaan
