1. Sarjaan korkeimman oikeuden (KKO) eriskummallisia prejudikaatteja saatiin eilen uusi lisä, kun KKO antoi ennakkopäätöksen raiskaukseen syyllistyneen poliisin väitettyä virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa asiassa. Korkein oikeus katsoi, että raiskaukseen syyllistynyt poliisimies ei käyttänyt virka-asemaansa väärin, vaikka hän oli virkamerkin näyttämällä saanut houkutelluksi kadulla yöllä tapaamansa karkumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön asuntoonsa, missä sitten oli toteuttanut katalan aikeensa ja raiskannut tytön.
Seloste KKO:n ennakkopäätöksestä 2013:6 löytyy tästä.
2. KKO:n julkaisemassa selosteessa ei ole kerrottu koko tapausta, vaan siinä on keskitytty yksinomaan virka-aseman väärinkäyttämistä koskevaan asiaan, mistä KKO:ssa oli enää kysymys. Tämän vuoksi on paikallaan selostaa tapausta tarkemmin niin kuin siitä on aikanaan kerrottu lehdistössä.
3. Raiskaus tapahtui jo vuonna 2006 Helsingissä, kun Helsingin järjestyspoliisissa työskennellyt 51-vuotias konstaapeli oli tavannut 16-vuotiaan teinitytön yöllä kadulla. Poliisille selvisi, että kaupungin keskustassa hortoillut tyttö oli vailla yöpaikkaa, sillä tämä oli karannut kotoaan. Tyttö kertoi, ettei hänen matkapuhelimensa ollut päällä, eivätkä hänen vanhempana tienneet, missä hän oli.
4. Sen sijaan, että poliisimies olisi toimittanut tytön kotiin tai lastensuojeluviranomaisten huostaan, mies alkoi houkutella tyttöä asunnolleen. Mies kertoi olevansa poliisi ja näytti tämän vakuudeksi tytölle virkamerkkinsä. Tyttö lähtikin miehen asunnolle, jossa poliisi tarjoille tytölle nelosolutta, kunnes tämä sammui. Tämän jälkeen poliisisetä raiskasi tytön kaksi kertaa ja otti tiedottomasta uhristaan kännykkäkamerallaan 17 kuvaa, joista osa oli lähikuvia. Kuvat raiskaaja tallensi tietokoneelleen.
5. Tyttö oli kertonut rikoksesta ystävillleen ja lääkärille ja tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Hän kertoi luottaneensa mieheen siksi, koska tämä oli poliisi. Tekijä olisi kuitenkaan tuskin jäänyt koskaan kiinni, jollei tyttö olisi vuonna 2008 ottanut IRC-Gallerian kautta yhteyttä Helsingissä tuolloin toimintansa aloittaneeseen nettipoliisiin. Nettipoliisi Marko Forss piti tytön kertomusta uskottavana ja käynnisti rikosta koskevan esitutkinnan.
6. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 1.2.2010 syytetyn 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Käräjätuomari Eija Larinkoksen puheenjohdolla istunut käräjäoikeus määräsi ranagistuksen kuitenkin ehdolliseksi. Käräjäokeus hylkäsi tekijää vastaan nostetun syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisimies velvoitettiin maksamaan uhrilleen korvaukseksi psyykkisestä haitasta ja henkisestä kärsimyksestä 15 000 euroa. - Kostaapeli oli irtisanottu virastaan vuoden 2009 syksyllä.
7. Helsingin hovioikeus, jonne asianosaiset valittivat, tuomitsi 1.2.2011 antamallaan tuomiolla syytetyn raiskauksen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen lisäksi rangaistukseen myös virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tekijälle tuomittiin näistä kolmesta rikoksesta ehdoton 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistus. Oikeudenkäyntiasiakirjat julistettiin salaisiksi 40 vuodeksi ratkaisun lopputulosta lukuun ottamatta.
8. Ainoastaan syytetty valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka antoi tuomionsa eilen; todettakoon, että juttu esiteltiin ja siis ratkaistiin alustavasti jo 29.2.2012, eli jutun asiakirjat ovat kieräneet esittelyn jälkeen lähes vuoden viidellä jäsenellä ennen tuomion antamista. Korkein oikeus piti selvänä, että mies oli syyllistynyt raiskaukseen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Sen sijaan korkein oikeus pohti, syyllistyikö mies lain tarkoittamaan virka-aseman väärinkäyttämiseen, kun hän houkutteli teinin asunnolleen näyttämällä virkamerkkiään.
9. Korkein oikeus piti selvänä, että poliisimiehen ammatti ja virkamerkki saivat uhrin luottamaan raiskaajaan. Korkeimman oikeuden mielestä poliisimies ei virkamerkkiä esittäessään kuitenkaan antanut ymmärtää, että hän olisi ollut juuri silloin virkatehtävässä ja käyttämässä julkista valtaa. Poliisi saavutti siis tytön luottamuksen keinoilla, joita laki ei määrittele virka-aseman väärinkäytöksi. Siksi korkein oikeus hylkäsi syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä vaihtoehtoisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.
10. KKO:n mukaan pelkästään se, että poliisinviran haltija vapaa-aikanaan esittää virkamerkin, ei kuitenkaan merkitse, että hän sillä hetkellä ilmoittaa toimivansa ja toimii virkatehtävässään. Virkamerkin esittämiselle voi olla myös "muita syitä", toteaa KKO. (Sitä, mitä nämä muut syyt voisivat ollat, KKO:n perusteluissa kuitenkin vaietaan tyystin.) KKO:n mukaan poliisimiehen toimimisvelvollisuudet ja toimivaltuudet ovat laajat myös hänen vapaa-aikanaan. Kun virka-aseman väärinkäyttäminen on rangaistava kuitenkin vain tahallisena tekona, on KKO:n kannanoton mukaan perusteltua edellyttää, että virkatehtävä, johon poliisimiehen väitetään tietyllä menettelyllään vapaa-aikanaan ryhtyneen ja jossa virka-aseman väärinkäyttämisen väitetään tapahtuneen, on selvästikin merkinnyt julkisen vallan käyttöä, ja vastaavasti, että sellainen poliisimiehen toimimisvelvollisuus, jonka hänen väitetään laiminlyöneen, on ollut riittävän selvä.
11. Kotoaan karkumatkalla olevan 16-vuotiaan kohtaaminen kadulla öiseen aikaan on omiaan herättämään huolestuneisuutta kenessä tahansa, sanotaan KKO:n perusteluissa hieman hurskastelevaan sävyyn. Hovioikeuden tuomiossa viitattu poliisilain 9 §:n 3 momentin säännös ei kuitenkaan velvoita poliisimiestä ryhtymään vapaa-aikanaan kiireellisiin toimenpiteisiin vain siitä syystä, että tilanne on huolestuttava. Myöskään poliisilain 11 §:n säännös, johon syytteessä on viitattu, ei oikeuta poliisimiestä ottamaan kiinni alaikäistä, ellei tämän turvallisuutta uhkaa vakava ja välitön vaara. Kyseisessä tapauksessa mikään asiassa ei kuitenkaan viittaa siihen, että B:n turvallisuutta olisi syytteessä tarkoitetussa tilanteessa uhannut lainkohdissa tarkoitettu rikos tai välitön ja vakava vaara. Sellaisina ei voida pitää A:n itsensä taholta uhkaavaa vaaraa.
Mistään seikasta ei KKO:n mukaan voida myöskään päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin kello kaksi yöllä käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään, tai että syytetty olisi poliisimiehenä häntä poliisilain nojalla tähän käskenyt tai määrännyt. Syytteessä ei ole edes väitetty syytetyn käyttäneen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan edellyttämällä tavalla väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden.
12. KKO:n perustelujen mukaan on sinänsä selvää, että poliisimiehen ammatti ja sen osoitukseksi esitetty virkamerkki ovat saaneet tytön luottamaan syytettyyn. Tämän luottamuksen perusteena ei kuitenkaan voida katsoa olleen sen, että syytetty olisi toiminut sillä hetkellä virkatehtävässään, vaan sen, että poliisimiehiä ja poliisin ammattikuntaa kohtaan yleensä tunnetaan luottamusta, KKO päättelee. Syytetyn ei siten voida katsoa virkamerkin esittäessään toimineen poliisimiehenä virassaan eikä käyttäneen julkista valtaa virkatehtävässä.
13. KKO:n päättely ja lain tulkinta vaikuttaa toki lain säännösten sanamuodon valossa objektiivisesti arvioiden sinänsä johdonmukaiselta. Mutta, mutta. Eikö tulkinnassa ja päättelyssä olisi tullut lähteä nimenomaan siitä, millaiselta öinen tapaaminen kadulla vaikutti karkumatkalla ja hädissään olleen nuoren 16-vuotiaan tytön kannalta? KKO:n fundeerasi, että "mistään seikasta ei voida päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään". Tämä johtopäätös ei ole minusta vakuuttava, vaan päin vastoin voitaisiin perustellusti lähteä siitä, että tyttö on nimenomaan voinut luottaa siihen, virkamerkin esittänyt ja poliisiksi itsensä esitellyt mies toimi ja ryhtyi auttamaan häntä nimenomaan "virkansa puolesta".
14. Oikeuskysymys, johon KKO on halunnut ennakkopäätöksensä sanoman visusti rajata, tuntuu raiskausrikoksen härskiys huomioon ottaen melko makaaberilta; jokseenkin vähäisen yksityiskohdan tarkastelussa on sivuutettu, mitä rangaistuksen mittaamiseen tulee, itse pääasia eli raiskausrikoksen vakavuus. Kysymyksessä on todella vakava rikos, jossa poliisi on käyttänyt törkeällä tavalla ("viekkaudella ja vääryydellä" ) hyväkseen 16-vuotiaan nuoren tytön hädänalaista asemaa ja tämän poliisia kohtaan tuntemaa luottamusta.
15. Se, oliko raiskaaja syyllistynyt myös virka-aseman väärinkäyttämiseen, ei minusta olisi saanut vaikuttaa teosta tuomittuun rangaistukseen. KKO on kuitenkin alentanut tuomittua vankeusrangaistusta kolmella kuukaudella nimenomaan sen vuoksi, että syytetty ei ollut syyllistynyt virkarikokseen, josta hovoikeus oli hänet tuominnut. Minusta tuomitun yhteisrangaistuksen alentamiseen ei rikoksen tekotapa ja tekoon johtaneet olosuhteet huomioon ottaen ole ollut asiallista syytä.
16. Jos olisin itse osallistunut jutun ratkaisemiseen KKO:ssa, olisin todennäköisesti ollut sitä mieltä, että syytetty on syyllistynyt myös hoivoikeuden hänen syykseen lukemaan virkarikokseen. Mutta vaikka olisin hylännyt sanottua rikosta koskevan syytteen, en olisi tuolla perusteella lieventänyt hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta.
17. Syytetty toki valitti yksin hovioikeuden tuomiosta KKO:een, jolloin reformatio in peius -kielto on estänyt hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen koventamisen. Reformatio in peius -kielto ei kuitenkaan estä hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen pysyttämistä, vaikka virkarikosta koskeva syyte tuli KKO:ssa hylätyksi. KKO:n tulkinta ja lainkäyttö on ollut liian muodollista, jolloin oikeudenmukaisuus on kärsinyt. Tekijälle tuomittua rangaistusta on lievennetty lähinnä muotoseikan perusteella, vaikka hovioikeuden tuomitsema rangaistus on teosta ilmenevä kokonaistilanne ja härskiys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus raiskausrikoksesta.
18. Olisin lausunut tuomiossa ko. osin tähän tapaan:
Silloin, kun syytetty on valittanut yksin hovioikeuden tuomiosta, ei hovioikeuden tekijälle tuomitsemaa rangaistusta voida reformatio in peius -kieltoa koskevan normin johdosta koventaa. Mainittu kielto ei sen sijaan edellytä, että syytetylle kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomittua yhteistä rangaistusta on alennettava, jos jokin päätekoon nähden liitännäinen ja sitä vähäisempää rikosta koskeva syyte syytetyn valituksen johdosta hylätään (ks. tämän johdosta myös Virolainen, Reformatio in peius -kiellosta 1977 s. 257). Vaikka A:ta vastaan ajettu syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä on hylätty, ei hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen alentamiseen ole syytä. Syytetyn viaksi luetut rikokset ovat laadultaan vakavia. Syytetty on käyttämällä hyväkseen hädänalaisessa tilassa olleen 16-vuotiaan uhrin luottamusta syyllistynyt uhrin yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta vakavasti loukkaavaan rikolliseen tekoon. Oikeudenmukaisena rangaistuksena näistä rikoksista on pidettävä vähintään hovioikeuden syytetylle tuomitsemaa 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikoksen uhri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rikoksen uhri. Näytä kaikki tekstit
perjantai 1. helmikuuta 2013
torstai 10. tammikuuta 2013
686. Tuomarin prosessinjohdosta Hyvinkään oikeusprosessin valossa
1. Hyvinkään ampumissurmajutun pääkäsittely alkoi eilen käräjäoikeudessa. Jutun käsittelylle on varattu aikaa peräti kaksi viikkoa. Normaaliin tapaan pääkäsittelyssä kuultiin aluksi syyttäjän rangaistusvaatimukset, tällöin syyttäjä käytännössä lukee haastehakemukseen sisältyvän syytekirjelmän.
2. Mediassa syyttäjän mainittua prosessitointa kuvataan usein toteamalla, että "oikeudessa luettiin tänään (kovat) syytteet" tietyssä rikosjutussa. Syyttäjän ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä harrastaa pikkutarkkaa sisälukua ja tankata syytekirjelmää sanasta sanaan monotonisella äänellä, vaan hän voisi kertoa syytteen pääkohdat sujuvasti ja olennaisia seikkoja painottaen. Syyttäjänkin olisi hyvä tuntea retoriikan alkeet.
3. Syyttäjän alkupuheenvuoron jälkeen istunnossa kuullaan asianomistajan eli rikoksen uhrin tai, jos on kysymys henrikoksesta, uhrin lähiomaisten vaatimukset. Useimmiten asianomistaj yhtyy syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen ja esittää tämän jälkeen rikokseen perustuvat korvausvaatimuksensa.
4. Oikeussaliselostusten mukaan tällä tavalla aloitettiin myös ampumissurmajutun käsittely eilen Hyvinkään käräjillä. Mutta sitten käsittelyssä tapahtui jotain, mikä sai MTV3:n kokeneen rikostoimittajan Jarkko Sipilän kummastelemaan. Sipilä purki eilen tuntojaan Elinkautinen-blogissaan otsikolla "Murhajutussa raha saa irvokkaan aseman".
5. Jarkko Sipilän selostuksen mukaan oikeudenkäynnissä ei kulunut tuntiakaan ennen kuin uhreja ryhdyttiin mittaamaan rahassa:
- Minkä arvoinen on kuollut lapsi? Entä sisar? Entä tuleva puoliso? Onko 25000 euroa oikea summa? Vai 15000? Vai 5000? Kipua, särkyä, henkistä kärsimystä, kosmeettista haittaa, pysyvää vikaa, hautauskuluja, matkakuluja, fysioterapiaa, lääkekuluja, korvauksia vereentyneistä vaatteista ja menetetystä työajasta… Kaikki mitataan rahassa. Myös siis kuollut lähiomainen.
7. Hyvinkään käräjillä syytetyn puolustus ilmoitti lähes poikkeuksetta kiistävänsä omaisten kärsimyskorvausten summat liian suurina, koska mainitut vaatimukset ovat korkeammat kuin mitä henkilövahinkoasian neuvottelukunta on suosittellut. Hyvinkäällä vaaditaan kuolleesta lapsesta 25000 euron korvausta, mutta mainittu neuvottelukunta, jonka sivutoimisena puheenjohtaja toimii muuten - kuinkas muuten - Helsingin hovioikeuden presidentti, ehdottaa 2000-10000 euron korvausta.
8. Hyvinkään jutussa korvausvaatimusten käsittely on toki oikeudenkäynnin keskiössä, koska uhreja ja vaarassa olleita ihmisiä oli noin neljäkymmentä. Korvausvaatimuksen esittämiseen oli varattu koko ensimmäinen istuntopäivä. Vaadittujen korvausten yhteissumma nousee yli puolen miljoonaan euroon. Sipilän mukaan korvaussummista riitely loukkaa uhrien arvoa, eikä sitä pitäisi tehdä oikeudenkäynnin alussa. Hyvinkään oikeussalissa oli ensimmäisenä päivänä paikalla ainoastaan yksi asianomistaja, eli ampumisessa loukkaantunut pesäpalloilija.
9. Hyvinkään käräjillä mentiin heti ensimmäisenä päivänä korvausvaatimusten riitelyyn jopa vähäisiin yksityiskohtiin saakka. Yhtenä esimerkkinä tästä Jarkko Sipilä mainitsee, miten puolustus kyseenalaisti paikalla olleen asianomistajan matkakuluista esittämän korvausvaatimuksen hoitokäynneillä tapahtavasta oman auton käytöstä, kun junalla olisi päässyt halvemmalla. Sipilän mukaan tässä ei ole mitään järkeä, koska oikeussalissa pitäisi käsitellä yhtä Suomen oikeushistorian julminta henkirikosta.
10. Jotkut Jarkko Sipilän blogikirjoituksen kommentoijista moittivat Sipilän esittämää kritiikkiä. Omasta puolestani sen sijaan allekirjoitan Sipilän kritiikin täysin. Vaikuttaa todella aika irvokkaalta, jos murhajutun oikeussalissa kiivaillaan heti käsittelyn ensimmäisinä tunteina esimerkiksi siitä, olisiko jokin hoitomatka pitänyt tehdä oman auton sijasta junalla ja yleensä korvausvaatimusten yksityiskohdista!
11. Toki korvausvaatimukset on syytä esittää rangaistusvaatimusten jälkeen ja kuulla lyhyesti, tuleeko puolustus myöntämään vai kiistämään mainitut vaatimukset perusteiltaan tai/ja määriltään. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että korvausvaatimuksista pitäisi alkaa samaan "syssyyn" myös riidellä ja kinastella niin maan perusteellisesti ja yksityiskohtia myöten! Tämän ehtii tehdä hyvin vasta sen jälkeen, kun ensin on käsitelty teon rikosoikeudelliset kysymykset ja otettu vastaan niitä koskeva todistelu.
12. Mutta onko vika, niin kuin Jarko Sipilä epäilee, järjestelmässä, joka sallii Hyvinkään käräjäillä nähdyn eilisen, jopa makaaberina pidetyn näytelmän? Minusta kysymykseen on vastattava ilman muuta kieltävästi. Laki ei suinkaan määrää, että murhajutun tai minkään muunkaan rikosjutun käsittelyssä pitäisi menetellä epätarkoituksenmukaisesti tai suorastaan järjettömän tuntuisesti. Laki eli tässä tapauksessa laki rikosasian oikeudenkäynnistä (ROL) on joustava ja sallii järkevän eli asian laadun ja yleensä tarkoituksenmukaisen käsittelytavan. Vika on siinä, että tuomari ei aina osaa soveltaa eli käyttää lakia oikein, vaan sallii kummalliseen näytelmään johtavan käsittelytavan. Tarkemmin sanottuna vika on tuomarin prosessinjohdossa.
13. Hyvinkään tapauksessa asianomistajien korvausvaatimukset, jotka olivat varmasti kaikkien asianosaisten tiedossa valmisteluistunnon perusteella muutenkin, olisi voitu aivan hyvin ottaa käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun ensin olisi käsitelty teon rikosoikeudellinen puoli ja kuultu todistajat ja otettu puolin ja toisin vastaan muu syyllisyyttä koskeva näyttö. Vasta tämän jälkeen olisi voitu aloittaa korvausvaatimusten käsittely. Kun jutulle on varattu aikaa kokonaista kaksi viikkoa, vaikuttaa todella aika oudolta, että korvauskysymykset ja niitä koskeva kinastelu nousi heti prosessin alussa käsittelyn keskiöön.
14. Jos tuomioistuimelle lain mukaan kuuluva prosessinjohto olisi ollut tuomarin eli oikeuden puheenjohtajan ”hanskassa”, Hyvinkään käräjillä olisi edetty siten kuin olen edellä todennut. Laki ei todellakaan estä asian järkevää käsittelyä.
15. Rikosjutussa rikokseen perustuvat korvauskysymykset voidaan lain mukaan erottaa jopa kokonaan omaksi asiakseen, jolloin noudatetaan riita-asian käsittelyjärjestystä. Katso tästä ROL 3 luvun 3 §. Tuskinpa Hyvinkään tapauksessa tähän on aihetta mennä, mutta joka tapauksessa korvausvaatimusten käsittely ("riitely") olisi tullut siirtää tapahtuvaksi vasta sen jälkeen - vaikkapa kokonaan asian toiselle käsittelyviikolle - kunnes ensin olisi selvitetty ja otettu vastaan asian rikosoikeudellisia kysymyksiä koskeva aineisto.
16. Mainittuun käsittelyjärjestykseen käräjäoikeudella olisi ollut lain mukaan mahdollisuus ja tästä valmistelua johtaneen tuomarin olisi pitänyt sopia syyttäjän ja asianosaisten asianajajien kanssa jo valmisteluistunnossa. Prosessinjohdosta rikosjutun pääkäsittelyssä säädetään ROL 6 luvun 5 §:ssä. Lainkohta on yleisluonteinen, mutta taitava tuomari löytää siitä toki oikeat keinot jutun erityislaadun ja laajuuden mukaiseen järkevään käsittelyyn.
17. Mainitun pykälän mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Saman pykälän mukaan tuomioistuin voi määrätä, että ”asian erillinen osa”, esimerkiksi juuri rikokseen perustuvat korvausvaatimukset, käsitellään erikseen tai että käsittelyssä tehdään jokin muu poikkeus normaaliin käsittelyjärjestykseen. Kyse on tuomarin prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna muodollisesta sellaisesta.
18. Tuomarin prosessinjohdon tulisi olla aktiivista, sillä muussa tapauksessa prosessin johtaminen siirtyy tosiasiallisesti asianosaisten asianajajille ja tuomarille jää vain melko yhdentekevä rooli puheenvuorojen muodollisessa jakamisessa. Jos tuomarin prosessinjohto on lepsua ja passiivista, jutun käsittely alkaa helposti ajelehtia sinne tänne, jolloin käsittely venyy ja vanuu eikä prosessi ole lopulta lainkaan tuomarin hallinnassa. Tämä vaikuttaa myös asian selvittämiseen aineelliseen puoleen niin, että riski oikeudenkäynnin päättymisestä virheelliseen lopputulokseen kasvaa merkittävästi. Käytännössä tuomareiden prosessinjohto taso ja laatu vaihtelee paljon.
torstai 9. heinäkuuta 2009
125. Itä-Suomen hovioikeuden julkisuudessa kritisoidut raiskaustuomiot
Viipurikin oli aikanaan hovioikeuskaupunki1. Kirjoituksissani 122 ja 123 olen kertonut Itä-Suomen hovioikeuden tuomiosta, jolla hovioikeus lievensi suonenjokelaisen poliisimiehen käräjäoikeuden raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Lisäksi syytetty tuomittiin 70 tunnin yhdyskuntapalveluun. Hovioikeus myös alensi syytetyn rikoksen uhrille maksettavaksi tuomitun kärsimyskorvauksen 8 000 eurosta 5 000 euroon.
2. Hovioikeuden tuomio on aiheuttanut suurta hämmästystä ja suorastaan raivostunutta kritiikkiä tulikumina käyvissä verkkokeskusteluissa. Facebookin on perustettu ryhmä 100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus, johon oli lehtitietojen mukaan liittynyt viime viikon lopulla jo 40 000 Facebookin käyttäjää, joiden mielestä hovioikeuden tuomioihin on jo korkea aika puuttua. Koska hovioikeus määräsi tuomionsa perustelut syyksilukemisen ja näytön arvioinnin osalta salaisiksi, ei ihmisillä ole ollut tietoa ratkaisun perusteista. Tämän vuoksi Aamulehti kysyi 1.7. hovioikeudessa jutun ratkaisseen kokoonpanon puheenjohtajana toimineelta hovioikeudenneuvos Markku Ukkolalta, mitä tarkoittaa rangaistusseuraamuksen perusteluissa ilmaistu käsite "verrattain lievä väkivalta."
3. Ukkolan vastaus oli odotettu: "En halua sanoa tähän mitään." Vastaus on sinänsä korrekti, sillä jos oikeus kerran on määrännyt perustelunsa salaisiksi, ei joku oikeuden jäsenistä saa kertoa, mitkä nuo perustelut jonkin seikan osalta olivat. Mutta ehkäpä perustelut päätettiin julistaa salaisiksi osin juuri siksi, ettei oikeuden jäsenten tarvitsisi niitä jälkeenpäin julkisuudessa selitellä. Niin kuin blogissani 122 kerroin, hovioikeuden ei olisi ollut pakko määrätä perustelujaan salaisiksi. Joka tapauksessa hovioikeus olisi voinut laatia julkisen selosteen, jossa perusteluja olisi sanotulta osin (verrattain lievä väkivalta") hieman raotettu. Mutta hovioikeus ei laatinut selostetta.
4. Ukkola vastasi kuitenkin toimittajan toiseen kysymykseen siitä, miksi hovioikeus oli pitänyt rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että uhri oli "vuoden päässä" 16 ikävuodesta; itse asiassa uhri lienee ollut tekohetkellä lähempänä 16 kuin 15 vuotta. Hovioikeudenneuvos Ukkolan vastaus oli odotetun lakoninen: "Siksi, että teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on."
5. Tässä kohdin Markku Ukkola ja koko hovioikeus iski kuitenkin minusta kirveensä niin sanotusti kiveen. Kuten olen blogeissani 122 ja 123 - ks. myös kommenttipuheenvuorojani - todennut ja kantaani perustellut, se, että uhri on "jo 15 vuotta täyttänyt", ei voi olla mikään rangaistusta lieventävä tai alentava seikka eikä rangaistusta voida myöskään sillä perusteella määrätä ehdolliseksi. En ryhdy tässä enää toistamaan kannanottoni perusteluja. Viittaan myös siihen, että minua paljon paremmin rikosoikeuteen ja erityisesti seksuaalirikoksiin perehtyneet tutkijat ovat olleet kyseisestä asiasta kanssani samaa mieltä. Ukkolan kanta, jonka mukaan teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on, pitää kyllä paikkansa, mutta tästä ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että uhrin lähestyminen 16 vuoden ns. suojaikärajaa olisi jokin rangaistuksen lieventämisperuste tai normaalirangaistusta alentava seikka. Tämän luulisi olevan selvä asia. Hyväksikäytön uhrin alhainen ikä, esimerkiksi 8-10 vuotta, on seikka, joka voi tehdä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kokonaan eri rikoksen eli törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:7). Tämäkin pitäisi muistaa.
6. Aamulehti haastatteli 5.7. asian johdosta myös Itä-Suomen hovioikeuden virkaiältään vanhinta laamannia Juha Voutilaista, joka vastasi Aamulehden sunnuntailiitteen Asiat esittämiin kysymyksiin lomalla olevan hovioikeuden presidentin puolesta. Toimittajan kysymykseen, miksi raiskaustuomiot muuttuvat hovioikeudessa, Voutilainen vastasi näin:
"Tapauksissa, joissa olen itse ollut mukana, on usein käynyt niin, että hovioikeuteen tultaessa on koottu uutta todistusaineistoa, ja käräjäoikeuden tekemään ratkaisuun nähden aineisto näyttäytyy hovioikeudessa aivan eri valossa." Voutilaisen mukaan käräjäoikeudet olisivat voineet päätyä samankaltaiseen ratkaisuun kuin mihin hovioikeus on lopulta päätynyt, jos niillä olisi ollut käytössään sama materiaali kuin hovioikeudella.
7. Laamanni Voutilainen antaa siis ymmärtää, että hovioikeudessa todistusaineisto voi olla aivan toisenlainen kuin käräjäoikeudessa. Onko näin? Pakko todeta, että Voutilaisen väite tai näkemys nimenomaan todistusaineiston erilaisuudesta ei ole minusta uskottava. Asiahan on todellisuudessa niin, että rikosjutuissa todistusaineisto kootaan mahdollisimman täydellisenä jo poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Syyteharkinnan suorittava syyttäjä voi vielä ennen syytepäätöstään kehottaa poliisia suorittamaan tiettyjä lisätutkimuksia ja sillä tavalla jutun todistusaineistoa voidaan täydennyttää jo ennen syytteen nostamista ja käräjäoikeuden istuntoa. Myös asianomistajan ja syytetyn avustajat voivat pyytää poliisilta tiettyjen lisätutkimusten suorittamista. Selkeänä pääsääntönä ja koko oikeudenkäyntimenettelyn tavoitteenakin on, että jutun todistusaineisto on täydellinen jo käräjäoikeudessa toimitettavassa pääkäsittelyssä niin, ettei sitä ole tarpeen täydentää enää muutoksenhakuvaiheessa.
8. On myös erittäin harvinaista, ei siis tavallista kuten Voutilainen antaa ymmärtää, että hovioikeusvaiheessa jutun näyttöaineistoon tulisi jotain todella relevanttia uutta aineistoa. Se on tietenkin mahdollista, mutta kuten sanottu, käytännössä on harvinaista, että hovioikeudessa pyydetään kuulemaan sellaista todistajaa tai asiantuntijaa, jota ei ole kuultu jo esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Myös kokonaan uuden teknisen selvityksen tai asiakirjanäytön esittäminen hovioikeudessa on poikkeuksellista. Pääsääntö ja yleinen käytäntö on, että hovioikeudessa on käsillä lähestulkoon täysin sama aineisto kuin käräjäoikeudessa. Usein päin vastoin todistusmateriaalia esitetään vähemmän kuin käräjäoikeudessa, koska käräjäoikeuden tuomion perusteella syyttäjä ja toisaalta puolustusasianajaja voivat arvioida, millä todistusaineistolla on jutussa merkitystä ja millä taas ei. Tarpeeton ja irrelevanttia aineistoa ei tietenkään kannata esittää enää uudelleen hovioikeudessa.
9. Laamanni Voutilaisen väite tuntuu myös oudolta siihen nähden, miten hovioikeudet yleensä suhtautuvat suullisen pääkäsittelyn järjestämiseen hovioikeudessa. Hovioikeudet, Itä-Suomen hovioikeus muiden ohella, vastustavat yleensä aina pääkäsittelyjen toimittamista vedoten siihen, että käräjäoikeudessa jo vastaanotetun näytön vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa on turhaa ja vain jonkinlaisen "huonon näytelmän uusintaesitystä." Mutta nyt hovioikeuden laamanni väittääkin, että hänen ratkaisemissaan jutuissa esitettäisiinkin usein kokonaan uutta todistusaineistoa! Kuten sanottu, en pidä tätä väitettä kovinkaan uskottavana.
10. Eri asia on, että käräjäoikeudessa vastaanotetun näytön uudelleen vastaanotetun näyttö saattaa Voutilaisen sanoin todella "näyttäytyä hovioikeudessa aivan eri valossa." Tältä osin voin kyllä allekirjoittaa Voutilaisen selityksen. Vaikka kyseessä on siis sama tai ainakin olennaisilta osin sama näyttö kuin alioikeudessa, voi se "näyttäytyä" hovioikeudessa "eri valossa." Mistä tämä erilainen näyttäytyminen sitten saattaisi johtua?
11. Tietenkin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että hovioikeudessa näytön ottavat vastaan ja arvioivat uudelleen kokonaan että tuomarit kuin käräjäoikeudessa! Jos syytteen käräjäoikeudessa kiistänyt syytetty valittaa ja vaatii käräjäoikeuden esimerkiksi juuri seksuaalirikosjutussa antaman langettavan tuomion kumoamista, ei hovioikeus ole sidottu käräjäoikeuden näytön arviointiin, vaan hovioikeuden tulee ratkaista juttu välittömästi hovioikeudessa esitetyn aineiston pohjalta. Vaikka todistusaineisto on täysin sama kuin käräjäoikeudessa, voi tuo aineisto siis tämän uuden oikeudenkäynnin ja uusien tuomarien käsittelyssä "näyttäytyä" eri valossa kuin alioikeudessa. Lisäksi voi sattua, että esimerkiksi joku todistaja muuttaakin alioikeudessa antamaansa kertomusta, jolloin hovioikeus joutuu arvioimaan, mikä merkitys tälle on annettava. Myös asianomistaja tai syytetty voivat joiltakin osin kertoa toisin kuin käräjäoikeudessa. Lisäksi on huomattava, että hovioikeuden tuomarit voivat kyselyoikeuttaan käyttämällä saada asianosaisia ja todistajista "irti" enemmän tai muuta kuin alioikeus. Näytön samoin kuin rangaistusseuraamusten osalta syyttäjä ja asianosaisten avustajat tekevät kaikkensa saadakseen hovioikeuden vakuuttuneiksi omista näkemyksistään. Kaikki tämä vaikuttaa luonnollisesti näytön arviointiin ja seuraamuskysymysten arviointiin hovioikeudessa.
11 a. Lisäksi yksi tärkeä seikka, jonka takia aivan sama voi "näyttäytyä" hovioikeudessa eri valossa kuin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa ratkaisun tekemiseen osallistuu seksuaalirikosjutuissa aina kolme maallikkojäsentä eli lautamiestä, joista kullakin on samanlainen äänivalta kuin käräjäoikeuden lainoppineilla jäsenilläkin. Hovioikeudessa sen sijaan maallikot eivät ole lainkaan mukana, vaan ratkaisun tekevät ammattituomarit. Totta kai tämä vaikuttaa siihen, että juttu näyttäytyy toiselta! Tätä ei ole Suomessa lainkaan ymmärretty. Ruotsissa asiat ovat tässäkin suhteessa toisin, sillä siellä lautamiehet osallistuvat myös hovioikeusvaiheessa esimerkiksi juuri seksuaalirikosjuttujen käsittelyyn. MInä olen usein ehdottanut, että myös Suomessa lautamiehet pitäisi ottaa mukaan myös hovioikeuteen niissä jutuissa, joissa he tuomitsevat myös käräjäoikeudessa, sillä muutenhan koko lautamiesinstituutio menettää tosiasiallisesti suuren osan merkityksestään. Ehdotukseni on - tietenkin - kaikunut kuuroille korville. - On tunnettu tosiasia, että maallikot suhtautuvat yleensä aina ammattituomareita ankarammin esimerkiksi juuri raiskausrikoksista tuomittaviin rangaistuksiin.
12. Laamanni Voutilainen kertoo, että Itä-Suomen hovioikeudessa ihmetellään suuresti yleisön kuumina käyviä reaktiota, vaikka esimerkiksi Optulan tutkimusten mukaan hovioikeuden seksuaalirikoksista tuomitsemat rangaistukset eivät poikkea muiden hovioikeuksien tuomitsemista rangaistuksista, eli Itä-Suomessa ei tuomita lievempiä rangaistuksia kuin muuallakaan. Tutkimusten mukaan Itä-Suomen hovioikeus tosin määrää jonkin verran muita hovioikeuksia useammin raiskausrikoksista tuomitun vankeusrangaistuksen ehdolliseksi.
13. Tilastojen valossa Itä-Suomen hovioikeuden rangaistuskäytännössä ei ole huomauttamista. Mutta mikä sitten selittää, että suuri yleisö ja lehdistö reagoivat aina juuri joihinkin Itä-Suomen hovioikeuden antamiin raiskaus- tai seksuaalirikostuomioihin? Tätä laamanni Voutilainen ei osannut haastattelussaan selittää, vaan yhtyy vain hovioikeuden väen ihmettelyihin. Minulla on kuitenkin siihen sanottuun kysymykseen.
14. On tärkeätä havaita, että ihmisten verkkokeskusteluissa esittämässä ihmettelyssä tai asiantuntijoiden kritiikissä ei ole kysymys siitä, että Itä-Suomen hovioikeuden rangaistustaso- ja käytäntö poikkeisi "keskimäärin" muissa hovioikeuksissa annettavista tuomioista ja rangaistuksista. Tästä suuri yleisö ei ole ainakaan ensisijaisesti huolestunut. Yleisö, samoin kuin esimerkiksi minä, on huolestunut siitä, että juuri Itä-Suomen hovioikeudesta tulee vuosittain tietoon pari kolme tai ainakin yksi seksuaalirikostuomio, jonka perustelut herättävät kummastusta ja ihmetystä. Milloin perusteluissa vedotaan rangaistuksen lieventävänä tekijänä syytetyn pitkäaikaiseen työpaikkaan tai siihen, että syytetty ja asianomistaja olivat tuttavia, milloin taas siihen, että raiskausrikoksessa käytetty väkivalta oli verrattain vähäistä jne. Suuri yleisö ihmettelee näitä yksittäistapauksia eli niiden perusteluja ja näiden ihmetystä herättävien perustelujen nojalla tapahtuneita rangaistusten lieventämisiä, jota eivät tunnu hyväksyttäviltä eivätkä oikeudenmukaisilta. IHmetystä herättää se, ettei rikosten uhrien asemaa ja kärsimyksiä tunnuta noteerattavan perusteluissa juuri lainkaan.
15. Se, että Itä-Suomen hovioikeuden seksuaalirikosjuttujen tuomiot olisivat "yleensä" tai "keskimäärin" ok, ei tietenkään voi olla mikään puolustus sille, että samainen hovioikeus antaa vuosittain muutaman suurta hämmästystä herättävän tuomion ja alentaa roimasti käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistusta tai hylkää syytteen kokonaan. Tämän luulisi myös laamanni Voutilaisen ymmärtää, vaikka kyse onkin hänen "omasta" hovioikeudestaan. Jos yksikin hovioikeuden tuomio näyttää olevan niukkojen perustelujen ja olosuhteiden perusteella arvioiden "pielessä", ei hovioikeutta pelasta arvostelulta se, että hovioikeuden kaikki muut 40-50 tuomiota olisivat "kunnossa." Ja jos sama hovioikeus sitten antaa joka vuosi pari kolme tällaista "outoa" ja ihmetystä herättävää raiskaustuomiota, on ymmärrettävää, että suuri yleisö ounastelee jonkin olevan hovioikeudessa ehkä pahastikin pielessä, vaikkei epäilyyn kenties olisi aihetta. Tätä käsitystä ovat pahentaneet vielä parin Itä-Suomen hovioikeuden presidentin julkisuuteen antamat lausunnot, joissa on vähätelty raiskausjutuista noussutta "kohua."
16. Vielä kerran: Itä-Suomen HO:n tuomioita vastan kohdistettu kritiikki ei perustu siihen, että hovioikeuden rangaistustaso keskimäärin poikkeaisi normaalikäytännöstä. Kritiikki johtuu siitä, että hovioikeus antaa lähes vuosittain vähintään yhden seksuaalirikostuomion, jonka oudoilta vaikuttavat perustelut ja niiden perusteella tapahtuva rangaistuksen lieventäminen ja muuttaminen ehdolliseksi aiheuttaa mediassa ja yleisön keskuudessa suurta ihmetystä. Hovioikeus ei voi puolustautua näitä "outoja" yksittäisiä tuomioita vastan esitettyyn kritiikkiin tehokkaasti sillä, että sen seksuaalirikosasioissa antamat tuomiot eivät yleensä tai keskimäärin poikkea muiden hovioikeuksien rangaistuskäytännöstä. Rikoksen uhria, joka kokee, että tekijä on päässyt hänen tapauksessaan aivan liian lievällä rangaistuksella, ei varmastikaan lohduta yhtään tieto siitä, että kaikissa muissa vastaavanlaisissa tapauksissa hovioikeus on tuominnut ankarampia "kunnon" rangaistuksia.
17. Ihmettelyn sijasta hovioikeuden tulisi katsoa niin sanotusti peiliin ja ryhtyä miettimään, mikä oikeastaan on pielessä ja mihin hovioikeuden pitäisi omassa toiminnassaan puuttua. Hovioikeuden pitäisi perustella tuomionsa kunnolla eikä sen olisi syytä määrätä syyksilukemisen ja näytön arvioinnin perusteluja salaisiksi, kuten nyt lähes aina tapahtuu. Kun näyttä ilmeiseltä, että Itä-Suomen hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien rangaistuskäytäntö poikkeaa olennaisesti hovioikeuden käytännöstä, olisi myös tähän asian puututtava järjestämällä tuomareille asianmukaista täydennys- ja laatukoulutusta. Vain näillä eväillä hovioikeus voisi saada takaisin yleisön luottamuksen, ei ihmettelemällä yleisön reaktioita. Tietenkin on niin, että tuomioistuimia ei sido niin sanottu yleinen mielipide tai yleisön reaktiot, mutta jos tämänkaltaista kritiikkiä esiintyy saman hovioikeuden kohdalla vuodesta toiseen juuri seksuaalirikosjuttujen osalta, niin pakkohan hovioikeuden on (tai olisi) ottaa se huomioon ja miettiä toimintatapojaan.
18. Itä-Suomen hovioikeuden aiemmista kohua herättäneistä seksirikostuomioista ja hovioikeuksien presidenttien julkisuuteen antamista lausunnoista mainittakoon tässä esimerkkinä muutama lehdistä ja netistä poimittu tapaus:
- Syyskuussa 2002 Itä-Suomen hovioikeus muutti ex-vaimonsa raiskanneen ja pahoinpidelleen miehen käräjäoikeudessa saaman ehdottoman 1,5 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi (tuomio 19.9.2002, R 01/733). Hovioikeus perusteli ehdollista rangaistusta miehen vakituisella työpaikalla ja puhtaalla rikosrekisterillä. Hovioikeuden presidenttinä tuolloin ollut Esko Kilpeläinen antoi lehdistölle haastattelun, jossa hän totesi, että "oli siinä hovioikeuden lieventävässä päätöksessä muitakin tekijöitä kuin työpaikka." Kilpeläinen vetosi siihen, että asianosaiset eli uhri ja syytetty olivat keskenään tuttuja. "Ei se teko nyt ihan samanlaatuinen ole törkeydessään, kuin jos se kohdistuu ihan niin kuin ventovieraaseen," loihe presidentti lausumaan (I-S 23.9.-02). Hovioikeudenpresidentin kyseistä perustelua ihmeteltiin mielipidekeskusteluissa suuresti ja sitä pidettiin yleisesti harkitsemattomana. Tuomiosta ja Kilpeläisen lausunnosta nousi vähintään yhtä suuri kohu kuin esillä olevasta poliisimiehen raiskaustuomion lieventämisestä. Jotkut kansanedustajat vaativat avoimesti presidentti Kilpeläistä pyytämään anteeksi lausuntoaan ja harkitsemaan jopa eroa virastaan (I-S 25.9.-02). Oikeusministeri Koskinen: vaikuttaa oudolta; Ritva Santavuori: tuomari päästi sammakon suustaan; Paula Kokkonen: käsittämätön päätös jne. Presidentti Kilpeläinen jäikin tämän jälkeen pian eläkkeelle, sillä hän täytti marraskuussa 2002 70-vuotta, mikä oli hänen eroamisikänsä. Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta, mutta KKO ei myöntänyt valituslupaa. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että KKO piti hovioikeuden tuomiota oikeana; jutulla ei KKO:n mielestä vain ollut ennakkopäätösarvoa.
- Esko Kilpeläisen jälkeen joulukuun alusta 2002 Itä-Suomen hovioikeuden presidentiksi nimitetyn oikeusneuvos Markku Arposen virkakaudella hovioikeuden linja seksuaalirikosjuttujen rangaistustasossa ei muuttunut, vaan näytti entisestään ainakin lehtijuttujen mukaan löystyvän. Niin sanotut "kohujutut" ja -tuomiot seurasivat toinen toistaan. Marraskuussa 2003 presidentti Arponen vastaisi tv-uutisissa hovioikeutta kohtaan julkisuudessa esitettyyn arvosteluun ja sanoi, että tuomarin ei pidä taipua median painostuksen edessä, vaan ratkaistava asia "sen vaatimalla tavalla;" lainmukaisuudesta ei siis puhuttu mitään. Arponen väitti, että hovioikeuden tuomarit oli leimattu mediassa ammatillisesti ja moraalisesti kelvottomiksi ihmisiksi, mutta "sehän ei pidä paikkaansa," totesi Arponen. - Tähän on todettava, että tuskinpa media on mitenkään painostanut hovioikeutta ja sen tuomareita, vaan kyse on ollut tuomioistuimiin vallankäyttäjinä kohdistetusta arvostelusta ja kritiikistä, joka kuuluu median rooliin.
- Tammikuun alkupuolella 2004 presidentti Markku Arponen kohahdutti koko oikeusyhteisöä ottamalla Hufvudstadsbladetin haastattelussa kantaa erääseen yksittäiseen raiskaustapaukseen jo ennen kuin jutusta oli valitettu hovioikeuteen Tapauksessa Mikkelin käräjäoikeus oli tuominnut 10 vuodeksi vankeuteen 42 -vuotiaan pedofiilin, jonka uhreina oli ollut seitsemän 11-13 -vuotiasta lasta, rikosnimikkeenä oli muun muassa törkeä raiskaus. Markku Arponen piti sanotussa lehtihaastattelussaan "hyvin mahdollisena, että tuomio alenee, jos siitä valitetaan hovioikeuteen." Tämä oli aivan ennen kuulumatonta, sillä on tietenkin päivänselvää, ettei yksikään tuomari - saati sitten hovioikeuden presidentti - voi ottaa etukäteen minkäänlaista kantaa juttuun, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi siinä tuomioistuimessa, jossa on virassa. Arposen lausuntoa päiviteltiin lehdissä laidasta laitaan; minäkin "tuomitsin" pätevänä ja oikeudenmukaisena tuomarina aina - vieläkin - pitämäni Arposen sanotun lausahduksen sopimattomana (I-S 9.1.-04). Arponen itsekin myönsi tehneensä lausumassaan virheen: "Se oli ilman muuta virhearvio" (I-S 10.1.-04).
- Syyskuussa 2003 hovioikeus muutti 33-vuotiaalle miehelle käräjäoikeudessa raiskauksen yrityksestä tuomitun 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi puhtaan rikosrekisterin ja huomattavan suurten vahingonkorvausten, 6 000 euroa, takia. Sitä, että raiskaus kohdistui 50 -vuotiaaseen invalidinaiseen kadulla keskellä yötä, hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan huomioon. Raiskausyritys keskeytyi, kun mies sotkeutui uhrin kännykän hands free -johtoihin ja nainen sai huudetuksi apua. Uhri joutui tässäkin tapauksessa pitkäaikaiseen terapiaan.
- Lokakuussa 2003 (2.10.) hovioikeus alensi 47 -vuotiaalle savolaismiehelle käräjäoikeudessa alle 6-10 -vuotiaan lapsen neljä vuotta kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 7 vuoden vankeusrangaistuksen 5 vuodeksi vankeutta siksi, että miehen maksettavaksi oli tuomittu huomattavat korvaukset (65 000 euroa) ja käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli yleiseen rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara.
- Lokakuussa 2003 (23.10) Itä-Suomen hovioikeus muutti 31-vuotiaalle miehelle raiskauksesta käräjäoikeudessa tuomitun ehdottoman 2 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseksi sillä perusteella, että uhrille kärsimyksestä tuomittu 7 000 euron suuruinen vahingonkorvaus oli suuri ja että raiskaaja, joka oli kolmen lapsen isä, olisi menettänyt työpaikkansa, jos hän olisi joutunut rikoksestaan vankeuteen. Tämänkin tuomion perustelut herättivät yleisön keskuudessa suurta ihmetystä ja kritiikkiä. "Itä-Suomen hovioikeus teki sen taas," kirkuivat lehtiotsikot. Kyseinen rikos tapahtui vuonna 2002 Sotkamossa pesäpallo-ottelun jälkeen: mies raiskasi ravintolaillan jälkeen ulkona nurmikolla puolitutun parikymppisen naisen, joka joutui raiskauksen johdosta useaksi päiväksi sairaalan kriisiosastolle ja käymään säännöllisesti terapiassa. Uhrin kärsimyksiin hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan kantaa. Myöhemmin eli maaliskuussa 2005 KKO muutti hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen jälleen ehdottomaksi. Professori Terttu Utriainen vertaisi hovioikeuden ehdollista tuomiota huviveroon (I-S 24.10.-03).
- Tammikuussa 2004 Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden niin sanotussa vinssipedofiilijutussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman, tuomion mukaan syytettynä ollut 65 -vuotias mies oli lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin lahjonut viittä 13-15 -vuotiasta poikaa seksuaalisin tekoihin; tuomion mukaan mies oli saanut pojat alkoholia ja rahaa vastaan nostamaan hänet vinssillä sukuelimistä ilmaan ja riiputtamaan siinä tuntikausia jne. Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet ja korvausvaatimukset vanhentuneina. KKO tuomitsi vuonna 2005 tuolloin 67 -vuotiaan syytetyn yhteenpoikaan kohdistuneen rikoksen osalta 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen; neljän muun pojan osalta syytteet hylättiin vanhentuneina. KKO:ssa henkilökohtaisesti kuullut, tuolloin jo kolmekymppiset pojat - yksi heistä oli kuollut jo vuonna 2000 - kertoivat syytetyn tekojen aiheuttamista vuosien painajaisista, runsaasta alkoholin käytöstä, itsetuhoisuudesta, masennuksesta ja mielenterveyden järkkymisestä.
- Maaliskuussa 2005 Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden 41 -vuotiaalle miehelle tuomitseman 1,5 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä; uhri oli ollut väitetyn aikana vasta kuusivuotias. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt epäselväksi, mitä miehen ja mainitun lapsen välillä oli vuonna 1992 tapahtunut.
- Toisessa maaliskuussa 2005 antamassaan tuomiossa Itä-Suomen hovioikeus alensi 20-vuotiaan miehen käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 1 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen 7 kuukaudeksi vankeutta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan syytetty oli ollut sukupuoliyhteydessä kaikkiaan yhdentoista ale 16 -vuotiaan tytön kanssa, yksi tytöistä oli tekohetkellä 13 -vuotias.
- Vuoden 2005 kesäkuussa Itä-Suomen hovioikeus lievensi Nilsiän käräjäoikeuden viidestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä antaman 2 vuoden ja 6 kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Tekijä uhreina oli olut neljä 13-14 -vuotiasta tyttöä, tekoaikana 2001-2002 tekijä oli 25-26 -vuotias.
- Marraskuussa 2008 Itä-Suomen hovioikeus lievensi ns. Tohmajärven joukkoraiskausjutussa annettua Joensuun käräjäoikeuden tuomiota; tässä jutussa ilmeisesti laamanni Voutilainenkin on ollut mukana hovioikeuden kokoonpanossa. Käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa 2008 vuonna 2000 tapahtuneesta tuolloin 15 -vuotiaan tytön raiskauksesta viisi miestä. Kaksi syytetyistä tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 5 vuodeksi vankeuteen, kaksi syytettyä samoista rikoksista 4 vuodeksi vankeuteen ja yksi syytetyistä törkeän raiskauksen yrityksestä ja lapsen hyväksikäytöstä 2 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen. Tuomitut velvoitettiin suorittaman uhrille korvauksia yhteensä 24 000 euroa. Nyt 24 -vuotias nainen pystyi tekemän asiassa rikosilmoituksen vasta huhtikuussa 2008. Uhri vastusti tekoja voimakkaasti, tekojen alkuvaiheessa kaksi miehistä sitoi tytön sängyn tolppiin. Uhri joutui sairaalahoitoon. - Hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi jääneen näyttämättä, että kyseessä ei ollut raiskauksesta. Hovioikeus tuomitsi kaksi käräjäoikeudessa 5 vuoden tuomion saanutta miestä seksuaalisesta lapsen hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi, kaksi muuta miestä samoista rikoksista 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen ja yhden miehen sanottujen rikosten yrityksestä 1,5 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus julkaisi tuomiostaan selosteen, jossa se perusteli käräjäoikeuden tuomioon tekemiään muutoksia.
19. Edellä on lueteltu vain osa Itä-Suomen hovioikeuden tällä vuosikymmenellä antamista "kohutuomioista." En suinkaan halua väittää, että nuo tuomiot olisivat vääriä, mutta se on selvää, että julkista ihmetystä, kohua ja jopa raivoa niistä suurin osa on yleisön keskuudessa herättänyt. Kuten Markku Arponen totesi, tuomioistuin ei voi taipua lainkäytössä ja tuomitsemisessa median tai minkään muunkaan tahon painostukseen. Mistään painostuksesta anotussa kritiikissä ei minun nähdäkseni ole kuitenkaan ollut kyse, vaan normaalista vallankäyttöön kohdistuneesta kritiikistä. Jos esimerkiksi joku kansanedustaja on ehdottanut, ei siis "vaatinut," hovioikeuden presidenttiä harkitsemaan eroamista virastaan, on tämä osoitus lähinnä vain paheksumisen tunteen vahvuudesta.
20. Tuomioista saa hyvän käsityksen siitä, miten Itä-Suomen hovioikeus, kuten varmaan muutkin hovioikeudet ja käräjäoikeudet, ovat rangaistuksen mittaamisessa vahvasti sidoksissa niin sanottuun normaalirangaistusideaan ja -ajatteluun; normirangaistuksiin, voitaisiin sanoa. Kaikkein selvimmin tämä ilmenee rangaistuksen ehdollisuuden kohdalla. Hovioikeuden mukaan on täysin "normaalia", että ensikertalaiselle annetaan aina ehdollinen rangaistus, myös raiskausrikoksista, jollei ole kovin erityisiä ja vahvoja perusteita määrätä jo ensimmäistä vankeusrangaistusta ehdottomaksi. Toinen selvästi erottuva yhteinen piirre Itä-Suomen hovioikeuden tuomiossa on uhrin aseman ja hänen kärsimystensä melko täydellinen sivuuttaminen, kun on kyse rangaistuksen mittaamisesta. Olen jo kahdessa aikaisemmassa blogikirjoituksessani "tuominnut" tällaisen yksipuolisen ja hyvin kaavamaisen ajattelun, joten ei siitä tässä enää enempää.
torstai 2. heinäkuuta 2009
122. Taas lievä raiskaustuomio Itä-Suomen HO:sta; miksi syyttäjä ei aio valittaa?
Lievillä raiskaustuomioillaan usein kohua herättäneen Itä-Suomen HO:n talo Kuopiossa1. Nyt se jälleen alkanut! Tarkoitan lähes jokakesäistä keskustelua raiskaustuomioiden lievyydestä. Puhutaan lievästä raiskauksesta, vaikka laki ei edes tunnettu tuota rikosnimikettä.
2. Keskustelun kohteena on taas kerran Itä-Suomen hovioikeus Kuopiosta. Hovioikeus alensi Suonenjoelta olevan 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen 1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyy 30.6.2011. Tuomittu määrättiin lisäksi 70 tuntia kestävään yhdyskuntapalveluun. Rikosten tekoaika on 11.7.1999, jolloin syytetty oli siis 45-vuotias.
3. Kuopion käräjäoikeudessa jutun ratkaisivat 16.9.2008 (nro 08/1746) laamanni Juha Hyvärinen, käräjätuomari Petri Sahi ja kolme lautamiestä. Itä-Suomen hovioikeus, jonne tuomittu poliisimies valitti käräjäoikeuden tuomiosta, ratkaisi jutun 30.6.2009 antamallaan tuomiolla nro 594 (diaarinro R 08/1027) kokoonpanossa, johon kuului kolme hovioikeudenneuvosta: Markku Ukkola, Helena Lindgren ja Heino Kiviranta, esittelijänä viskaali Petri Mylläri. Hovioikeuden kokoonpanoon ei kuulunut - ei kuulu milloinkaan - maallikkojäseniä eli lautamiehiä. Hovioikeus toimitti jutussa suullisen pääkäsittelyn, koska tuomittu kiisti myös hovioikeudessa syyllisyytensä.
4. Tilasin Itä-Suomen hovioikeudesta tuomion jäljennöksen. Sen mukaan hovioikeus oli määrännyt asianomistajan eli rikoksen uhrin henkilöllisyyden ja tuomion pidettäväksi salassa vuoteen 2068 saakka lukuun ottamatta ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia sekä vaatimuksia hovioikeuden pääkäsittelyssä ja hovioikeuden ratkaisun perusteluja rangaistusseuraamuksen ja korvausvelvollisuuden osalta.
5. Salaisiksi on määrätty sekä syyte että molempien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut. Näin ollen yleisö ei saa tietää, miten ja millä tavalla syyksiluettu raiskaus oli itse asiassa toteutettu. Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus vain lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta." Hovioikeus on siis päättänyt salata, millaista tuo tekijän alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistama väkivalta oli oikeastaan ollut ja miksi hovioikeus on pitänyt sitä "verrattain lievänä." Hovioikeuden julkisissa perusteluissa ei kerrota, miksi hovioikeus on pitänyt rangaistusta alentavana seikkana sitä, että uhri "oli jo täyttänyt 15 vuota."
6. Hovioikeuden ei olisi välttämättä tarvinnut lain mukaan määrätä syyksilukemisensa perusteluja salaisiksi. Laki jättää tässä suhteessa tuomioistuimelle laajan harkintavallan, sillä lain mukaan "tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa muun muassa silloin, kun tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämästä tai rikoksen uhria loukkaavia tietoja. Tuomioistuimen ei siis ole pakko määrätä seksuaalirikostuomion perusteluja salaisiksi, ei edes siinä tapauksessa, että jutun käsittely on tapahtunut suljetuin ovin, jolloin yleisö ei ole päässyt seuraamaan istuntoa.
7. Mediassa on usein arvosteltu tuomioistuimia siitä, että ne määräävät liian herkästi seksuaalirikostuomioiden perustelut salaisiksi. Lisäksi tuomioistuinkäytännön on todettu vaihtelevan puheen olevassa suhteessa paljon: toiset tuomioistuimet eivät määrää automaattisesti päätösperusteluja salaisiksi, kun taas toisissa oikeuksissa salassapitomääräys annetaan lähes aina samaan tapaan kuin po. tapauksessa tekivät sekä Kuopion käräjäoikeus että hovioikeus.
8. Nelosen uutisten tekemän ja 28.6.2009 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalirikosten salailuinto vaihtelee käräjäoikeuksissa suuresti. Vähiten "salailuintoa" on Helsingin hovioikeuspiirissä sijaitsevissa käräjäoikeuksissa, sillä niiden sanotuista tuomioista vain joka neljäs on kokonaan salainen. Koko massa salataan yli puolet seksuaalirikostuomioista. Selvityksen mukaan Espoon käräjäoikeus on maan julkisuusmyönteisin käräjäoikeus, sillä sen tuomioista vain oka kymmenes on kokonaan salainen. Kaikkein salaisimpia tuomiot ovat Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuspiirissä, Vaasan HO-piirissä salaisten tuomioiden osuus on 65 prosenttia ja Rovaniemen HO-piirissä 64 prosenttia. Itä-Suomen hovioikeuspiirissä seksuaalirikostuomioista 52 prosenttia on salaisia. - Termit "kokonaan salainen," "osittain salainen" jne. ovat hieman epämääräisiä. Nelosten uutisten selvityksestä ei ilmene, mikä on käräjäoikeuksien "salailuinto" tuomion perustelujen osalta; juuri tämä olisi ollut tärkeätä selvittää.
9. On selvää, että seksuaalirikostuomiossa on yleisöltä salattava aina rikoksen uhrin nimi, ikä ynnä muut henkilöllisyystiedot; rikoksen uhri voi kuitenkin pyytää nimensä julkistamista. Mutta vaikka rikoksen uhrin nimen ja eräissä seksuaalirikoksissa myös hänen ikänsä mainitseminen kuuluu perustelujen sisältöön, ei tuomion perusteluja tarvitsisi tämän takia salata kokonaan, kuten näyttää hyvin usein tapahtuvan. Perustelut on mahdollista laatia anonyymisti niin, että vaikka esimerkiksi tuomitun rikollinen teko selostetaan verrattain yksityiskohtaisesti, perusteluista voidaan jättää pois uhrin nimi ja korvata se esimerkiksi vain sanalla "uhri."
10. Lisäksi on syytä huomata, että vaikka tuomion perustelutkin julistetaan salaisiksi, tuomioistuin voi aina laatia ratkaisun sisällöstä julkisen selosteen. Lain mukaan julkinen seloste sisältää "pääpiirteittäisen selostuksen asiassa ja ratkaisun perusteluista." Esimerkiksi seksuaalirikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, että asianomistajan (rikoksen uhrin) henkilöllisyys ei paljastu.
11. Nyt puheena olevassa raiskausjutussakin olisi siis ollut mahdollista, että tuomioistuin (niin käräjäoikeus kuin hovioikeuskin) olisi laatinut julkisen selosteen, jossa olisi kerrottu ilman uhrin henkilöllisyyden paljastamista konkreettisesti pääpiirteissään tapa tai menettely, jolla tuomitun syyksiluettu raiskaus oli suoritettu. Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät kuitenkaan ole laatineet jutussa julkista selostetta. Ehkä on katsottu, että selosteen laatimisesta aiheutuisi "turhaa vaivannäköä" tuomioistuimelle.
12. Koska perustelut on julistettu salaisiksi ja koska julkista selostettakaan ei ole laadittu, eivät oikeudenkäynnin julkisuudelle asetetut funktiot ole toteutuneet. 1) Yleisö ei siis voi kontrolloida tuomioistuimen harjoittamaa vallankäyttöä; 2) julkista keskustelua tapauksesta joudutaan käymään tavallaan sokkosillaan; 3) emme voi arvioida, oliko tuomio vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen emmekä siis 4) tietää, toteutuiko tapauksessa perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuusperiaate.
13. Julkisuudessa on jo ehditty arvostelemaan kovin sanoin hovioikeuden tuomiota rangaistuksen lieventämisen ja erityisen sen ehdollisuuden takia. Minusta kritiikki on täysin oikeutettua, sillä onhan hovioikeuden tuomio rangaistuslajin ja mittaamisen osalta sangen epäilyttävä. Hovioikeus on toki yrittänyt jotenkin perustella rangaistustaan, mutta perustelut ovat äärimmäisen niukat ja mitään sanomattomat. Tällaisista kvasiperusteluista olisi jo kyllä korkea aika päästä eroon!
14. Raiskauksen osalta hovioikeus totea lakonisesti vain, että raiskauksessa käytetty väkivalta oli "verrattain lievää." Kuten on huomautettu, raiskausrikos ei kuulu väkivaltarikoksiin, vaan siinä on kyse ensi sijassa seksuaalisen itsemääräysoikeuden loukkauksesta (Terttu Utriainen, HS 2.7.). Itä-Suomen HO on kuitenkin ohittanut tämän puolen perusteluissaan kokonaan, ja noteerannut ja punninnut ainoastaan teossa käytetyn väkivallan laatua. Tämä on tietenkin selvä puute. Myös toisen rikoksen eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta hovioikeuden perustelu, jossa on mainittu vain se, että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta (oli ilmeisesti jo lähes 16-vuotias) herättää kummastusta.
15. Hovioikeus näyttäisi ajattelevan, että sanotun ikäiset tytöt olisivat ikään kuin "vapaata riistaa." Perusteluissa ei ole kiinnitetty mitään huomiota siihen, että tekijä oli 45-vuotias poliisimies, jonka on täytynyt hyvin ymmärtää tekonsa merkitys ja se, että rikos tulee aiheuttamaan uhrille todennäköisesti hyvin pitkäaikaisen henkisen trauman. Hovioikeus on vähätellyt teosta uhrille aiheutunutta henkistä kärsimystä, sillä se on alentanut, paitsi rangaistusta, myös käräjäoikeuden tuomitun maksettavaksi tuomittu kärsimyskorvauksen määrää 8 000 eurosta 5 000 euroon.
16. Asiantuntijat ovat korostaneet, että raiskausrikosten uhrille aiheuttamiin seuraamuksiin kiinnitetään tuomioissa liian vähän huomiota, sen sijaan niissä keskitytään laskemaan uhrissa näkyvien mustelmien määrää (Riitta Silver), I-S 2.7.). Tuomioistuimissa kiinnitetään huomiota lähinnä vain syytetyn asemaan, kun taas uhri asema ja tilanne tuntuu usein unohtuvan; tämä on aika yleinen väite. Näin on, jos siltä näyttää! Jokainen raiskausrikoksen uhri haluaa oikeutta, ja tähän kuuluu, ei ainoastaan tekijän syyllisyyden vahvistaminen tuomiolla, vaan myös oikeudenmukaiseksi koetun rangaistuksen tuomitseminen. Oikeudenmukaisen rangaistuksen on todettu olevan merkittävää myös uhrin psyykkisen toipumisen kannalta.
17. Seksuaalirikosten minimirangaistukset laissa ovat Suomessa alempia kuin yleensä muissa pohjoismaissa. Julkisuudessa onkin - jälleen kerran - huudettu lainsäätäjää apuun; tule apuun, Tuija! Jotkut kansanedustajat ovat jo ilmaisseet halunsa saada lakiin pidempiä minimirangaistuksia kyseisistä rikoksista. Toisaalta on huomattava, että laki sallisi todella tuntuvien rangaistusten määräämisen esimerkiksi juuri raiskauksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suonenjoen tapauksessa kahdesta tuomitusta rikoksesta olisi voitu lain mukaan tuomita maksimissaan 9 vuoden vankeusrangaistus. Kun minimirangaistus on 1 vuosi vankeutta ja syytetty tuomittiin ehdolliseen 1 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen rangaistuksen, on tuomion mittaamisessa todella liikuttu aivan rangaistusskaalan alapäässä. Pääasia näyttää hovioikeuden tuomiossa olleen pudottaa rangaistus niin alas, että se voitiin määrätä ehdolliseksi; ehdolliseksi voidaan lain mukaan määrätä enintään kahden vuoden pituinen vankeusrangaistus.
18. Minimirangaistuksia voidaan toki koventaa, mutta tätä mahdollista lainmuutosta odoteltaessa olisi minusta tärkeää, että korkein oikeus ohjaisi ennakkopäätöksillään käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä seksuaalirikosten osalta. Nyt tätä tapahtuu aika harvoin. Suurin syy ennakkopäätösten puutteeseen on siinä, että syyttäjät eivät juuri välitä pyytää KKO:lta valituslupa rangaistuksen mittaamista koskevissa asioissa. KKO ei yksinkertaisesti saa tilaisuutta ennakkopäätösten antamiseen.
19. Nyt esillä olevassa Suonenjoen/Kuopion tapauksessa jutussa virallisena syytäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen onkin jo ehtinyt ilmoittaa, että hän tyytyväinen ratkaisuun (HS 2.7.). Rangaistuksen mittaamiskysymyksen saattaminen KKO:n tutkittavaksi jää näin ollen tässä jutussa yksin rikoksen uhrin eli asianomistajan tehtäväksi. - Rikoksen uhria muuten kutsutaan Suomen laissa hieman "sievistelevästi" nimikkeellä asianomistaja. Suurelle yleisölle tämä termi ei aina sano kovinkaan paljon, sillä myös syytettyä eli vastaajaa pidetään usein jutun asian omistajana. - Olisi jo korkea aika ottaa lakiin oikea termi ja korvata käsite asianomistaja nimikkeellä rikoksen uhri.
20. Maan ylin syyttäjäviranomainen eli valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki saarnasi jo ennen virkaan nimittämistään muun muassa eduskunnan kuulemistilaisuudessa, että hän haluaisi korottaa raiskausrikoksista tuomittavia rangaistuksia ainakin puolella; ks. blogiani 120/28.6.-09. Kuusimäki on ollut nyt virassaan jo kohta kaksitoista vuotta, jona aikana hänellä olisi ollut korkeassa asemassa olevana kriminaalipoliittisena vaikuttajana runsaasti aikaa saada asiantilaan muutosta ja kehottaa alaisiaan syytäjiään valittamaan KKO:een asti raiskausrikoksista tuomituista rangaistuksista. En ole kuitenkaan havainnut, että Kuusimäki olisi antanut syyttäjille yleisiä ohjeita asian johdosta.
21. Nyt Matti Kuusimäellä olisi "tuhannen taalan paikka" näyttää, miten hän suhtautuu raiskausrikoksista tuomittaviin epäilyttävän lievin rangaistuksiin. Hänellä olisi lakiin perustuva voima ja valta ottaa kihlakunnansyyttäjän alemmissa oikeuksissa ajama juttu VKSV:n hoidettavaksi ja määrätä joku valtionsyyttäjistä pyytämään KKO:lta valituslupaa ja vaatimaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja jutussa annetaan käräjäoikeuden tuomion mukainen ehdoton vankeusrangaistus. Jollei Kuusimäki tätä tee, niin ilmaan jää roikkumaan epäily, että jutussa annettiin lievä ja ehdollinen tuomio siksi, että tekijä oli poliisi.
P.S.
Kappaleen 20 johdosta pitää tehdä se täydennys, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on antanut 30.1.2009 yleisen ohjeen VKS 2009:1: Syyttäjien muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Siinä viitataan KKO:n presidentti Pauliine Koskeloon vuonna 2008 antamaan lehtilausuntoon, jossa on toivottu, että syyttäjät hakisivat nykyistä enemmän valituslupaa seuraamusharkintaa koskevissa rikosasioissa ja edistäisivät siten KKO:n mahdollisuuksia prejudikaattiohjaukseen.
Kuusimäki itsekin totea mainitussa ohjeessaan, että "syyttäjät tässäkin tiukassakin resurssitilanteessa tiedostavat ennakkotapausten arvon ja merkityksen rikosoikeudenhoidon kannalta sekä syyttäjien roolin oikeuskäytännön kehittämisessä ja siten vielä hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen harkitsevat aktiivisesti valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta."
Kuten näkyy, Kuusimäen ohje on hyvin yleisluontoinen, sillä siinä syyttäjiä kehotetaan vain ylipäätään "harkitsemaan" valitusluvan pyytämistä. Luultavasti syyttäjät harkitsisivat asiaa ilman tuollaista kehotustakin. Seksuaalirikoksista tuomittavista rangaistuksista ja niitä koskevista syyttäjien valituslupahakemuksista Kuusimäen ohjeessa ei puhuta mitään. Ei myöskään muiden rikosten seuraamusharkintaa koskevista valituksista KKO:een.
Suonenjoen/Kuopion tapauksessa paikallissyyttäjä on jo ehtinyt tehdä heti hovioikeuden tuomionsa jälkeen kyseisen harkinnan ja päätynyt siinä kielteiseen tulokseen. Tämä harkinta ei sido valtakunnansyyttäjää. Nyt odotellaankin VKSV:n kannanottoa asiassa.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
90. Kauhajoen koulusurmien tutkinta vihdoin oikeille raiteille
1. Olen kirjoittanut Kauhajoen koulusurmista tähän mennessä jo kymmenessä blogijutussa; ensimmäisen kirjoituksen julkaisin heti surmien tekopäivänä 23.9.2008.
2. Alusta lähtien minua on ihmetyttänyt muun ohella - tämä tarkoittaa erityisesti sisäministeriön poliisiosaston virkavastuuta ja sisäministeri Anne Holmlundin poliittista vastuusta - se, että kauhajokelaisen komisarion menettelyä koskevassa esitutkinnassa ja sitä seuranneessa valtakunnansyyttäjänviraston syyteharkinnassa ei ole jostakin syystä haluttu paneutua siihen, oliko aseen tulevalle surmaajalle surmapäivää edeltäneenä päivänä 22.9.-08 jättäneen komisarion kenties syytä epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomisen ohella myös kuolemantuottamukseen. Esitutkinnan suorittanut syyttäjä näyttää keskittyneen yksinomaan komisarion epäillyn virkarikoksen tutkintaan ja samoin näyttää tehneen myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske syytepäätöksessään. Kuitenkin oli selvää, että jos poliisimies olisi Matti Saarta 22.9. puhutellessaan ottanut aseen pois Saarelta, tämä ei olisi voinut toteuttaa surmatöitä sanotulla aseella.
3. Lain mukaan rikoksen uhrilla eli asianomistajalla on virallisen syyttäjän ohella rikosasiassa toissijainen syyteoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta, asianomistaja saa itse nostaa syytteen rikoksesta. Jos rikoksen uhri on saanut surmansa rikoksen johdosta, siirtyy asianomistajan syyteoikeus lain mukaan uhrin lähiomaisille, ensisijaisesti hänen leskelleen ja lapsilleen. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan asianomistajalla on virallisen syyttäjän syyteoikeudesta riippumaton eli itsenäinen syyteoikeus julkista tehtävää hoidettaessa tehdystä rikoksesta eli käytännössä virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin johdosta. Sanotun lainkohdan mukaan asianomistajalla on myös oikeus vaatia virkamiehen virkarikoksen johdosta vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka asianomaiselta virkamieheltä.
4. Olen ihmetellyt, miksi koulusurman uhrien lähiomaiset eivät ole reagoineet (ainakaan julkisuudessa) tapausta koskevaan rikos- ja vahingonkorvausoikeudelliseen vastuuseen. Kun poliisi- ja syyttäjäviranomaiset ovat tutkineet juttua vain tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena, jolla ei ole asianomistajaa, eivät koulusurmien uhrien lähiomaiset ole luultavasti saaneet esitutkinnassa kunnollista tilaisuutta mahdollisten omien vaatimustensa ja näkökohtiensa esittämiseen. Onko uhrien omaisia edes kuultu esitutkinnassa, en tiedä. Viranomaiset ovat nähtävästi edellyttäneet, että uhrien omaisten tulee reagoida itse, ennen kuin viranomaiset voisivat ryhtyä selittämään asiaa mahdollisen kuolemantuottamuksen kannalta. Tämä tuntuu aika merkilliseltä. Onko mahdollisen kuolematuottamuksen tutkinta haluttu painaa esitutkinnassa ja syyteharkinnassa niin sanotusti "villaisella", jottei tapaus olisi poliisin kannalta vielä nykyistä paljon kiusallisempi?
5. Apulaisvaltakunnansyytäjä Kalskeen syytepäätös, jolla komisario asetettiin syytteeseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, julkistettiin alustavasti jo viime tammikuussa (26.1.-09). Kauhajoen käräjäoikeus määräsi jutun käsittelypäivän yllättävän kauaksi eli toukokuun 13. päivään. Noin kuukausi sitten käräjäoikeus päätti julkistaa syytekirjelmän kokonaisuudessaan.
6. Vasta nyt kun käräjäoikeuden sanottuun istuntoon on aikaa enää pari kolme viikkoa, uhrien lähiomaiset näyttävät havahtuneen asiassa. Tänään on eri lehdissä kerrottu, että yhden kouluammuskelussa surmansa saaneen uhrin leski ja lapsi ovat jättäneet käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa kyseiselle komisariolle vaaditaan rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja valtiolta vahingonkorvauksia. Haastehakemuksen laatinut lakimies kertoo (Yle-uutiset), että asianomistajasyytteitä voi tulla jutussa vielä lisää.
7. Jyväskyläläisen asianajotoimiston yksityisissä selvityksissä on lehtitietojen mukaan ilmennyt, että syyttäjän aikanaan suorittama esitutkinta olisi ollut eräiltä osin puutteellinen. Asianajotoimiston lakimiehen mukaan kouluampuja Matti Saaresta tehtiin jo koulusurmia edeltäneellä viikolla Haapajärven kihlakunnan poliisilaitokselle kirjallinen ilmoitus, jossa viitattiin Saaren huomiota herättäneeseen ja kouluammuskeluun viittaavaan käyttäytymiseen; Saari oli kotoisin Haapajärven seudulta. Kyseinen lakimies ihmettelee, miten näin oleellinen seikka on voinut jäädä huomaamatta poliisin ja syyttäjän omissa tutkimuksissa, vaikka sanottu Haapajärvellä tehty kirjallinen ilmoitus oli kirjattu vastaanotetuksi myös Kauhajoen poliisiasemalla.
8. Todella merkillistä, jos sanottua ilmoitusta ja varoitusta Saaren hälyttävästä käyttäytymisestä ei tosiaan noteerattu mitenkään Kauhajoen poliisissa eikä sittemmin komisarion menettelyä esitutkinnassa selvitettäessä. Mainituissa yksityisissä selvityksissä on lehtitietojen mukaan lisäksi ilmennyt, että poliisi olisi voinut helposti selvittää Matti Saaren mielenterveysongelmat, joiden perusteella hänen aselupansa olisi voitu peruuttaa. Voidaan kysyä, onko nykyinen poliisirikosten tutkinta yleensäkään uskottavaa, jos esitutkintaa johtanut syyttäjä ja syyteharkinnan suorittanut syyttäjä ovat jättäneet selvittämättä oleellisia seikkoja esitutkinnassa. Suojelevatko syyttäjä ja poliisi toinen toisiaan ja saadaanko "ohjeet" tähän kenties ylemmältä taholta?
9. Oli miten oli, mutta jutun syyttäjänä toimiva Jouko Nurminen on VKSV:n tänään julkisuuteen saattaman tiedotteen mukaan reagoinut mainittuun yksityiseen selvitykseen ja asianomistajan nostamaan syytteeseen. Jutussa tullaan syyttäjän vaatimuksesta suorittamaan lisätutkinta, jonka tekee KRP. Tämän vuoksi käräjäoikeutta on pyydetty peruuttamaan rikosjutulle jo määrätty pääkäsittely 13-14.5. Asianomistajan syytevaatimukseen otetaan syyttäjistössä kantaa lisätutkinnan valmistuttua. Asian jatkotoimenpiteistä on tiedotteen mukaan neuvoteltu tänään 27.4. apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen johdolla.
10. Hieman erikoiselta vaikuttaa se, että sanottua lisätutkintaa johtaa sama kihlakunnansyyttäjä, jonka johdolla suoritettiin komisarion menettelyä koskeva alkuperäinen tutkintakin. Kun oman syytteen nyt nostanut asianomistajataho epäilee aika voimakkaasti sanotun esitutkinnan puutteellisuutta, olisi ollut paikallaan, että esitutkinnan johtajaa olisi vaihdettu.
11. Pääasia kuitenkin on, että Kauhajoen koulusurmien tutkinnassa ollaan monien mutkien jälkeen vihdoin pääsemässä oikeille raiteille. Ei ole tietenkään selvää, että kyseessä todella olisi kuolemantuottamus, mutta tärkeintä on, että tämäkin mahdollisuus selvitetään perinpohjaisesti.
12. Minun mielestäni Kauhajoen tragedian perussyy on edelleen selvittämättä. Kyse on sisäministeriön poliisiosaston asianomaisten virkamiesten vastuusta, kun Jokelan koulusurmien jälkeen vuonna 2007 poliisiosasto ja muut asianomaiset virkamiehet eivät ryhtyneet tarvittaviin toimiin, joilla mm. aselupakäytäntöä olisi tiukennettu. Näihin toimenpiteisiin ryhdyttiin vasta Kauhajoen jälkeen, siis aivan liian myöhään. Olen perännyt useissa kirjoituksissani, että laillisuusvalvontaviranomaiset eli oikeuskansleri ja oikeusasiamies selvittäisivät viran puolesta, mikä on sisäministeriön virkamiesten vastuu asiassa ja väitetyissä laiminlyönneissä, mutta minkäänlaisiin selvityksiin ei vain ole vieläkään ryhdytty. Tämä on todella huolestuttavaa.
13. Olen edelleen myös sitä mieltä, että sisäministeri Anne Holmlundin olisi kannettava asiassa poliittinen vastuu ja erottava, koska ministerin uskottavuus on totaalisesti kadonnut kahden koulusurmatapauksen vuoksi. Mutta kun hallituksella on sellainen pääministeri kuin on ja kun kokoomuksen Jyrki Katainenkin haluaa jostakin syystä suojella itse tehtävään valitsemaansa sisäministeriä, ollaan nykyisessä tilanteessa, joka on äärimmäisen nolo koko maan kannalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)