814. KHO 2013:199. Lainvastaista autoveropäätösta ei purettu

1. Tulli oli määrännyt  A:n käytettynä 23.11.2003 Saksasta maahantuomasta henkilöautosta kannettavaksi autoveroa ja autoverosta suoritetta­vaa arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2006 taltionumero 3419, KHO 2006:95, hylännyt muun ohella A:n vaatimuksen autoverosta suoritettavaksi määrätyn arvonlisäveron poistamisesta ja ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta. Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella unionin tuomioistuimen samanalaisesta oikeuskysymyksestä antamalla ennakkoratkaisulla C-101/00, Siilin.

2. Korkein oikeus on valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa 5.7.2013 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:58 todennut, että elv:n periminen on ollut siinä määrin ilmeisellä tavalla verotuksen syrjivyyden kieltoa rikkovaa, että valtio on velvoitettu korvaamaan toiselle käytetyn ajoneuvon maahantuojalle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko. Korkein oikeus on perustellut tuomiotaan muun ohella unionin tuomioistuimen tuomiolla asiassa C-10/08, komissio v. Suomi.

3. A vaati mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisuun ja korkeimman oikeuden tuomioon KKO 2013:58 viitaten, että korkeimman hallinto-oikeuden 12.12.2006 antama päätös taltionumero 3419, KHO 2006:95, on purettava.

4. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vero- ja maksuvelvollisen mahdollisuutta vaatia unionin oikeuden vastaisesti peritty elv valtiolta vahingonkorvauksena on pidettävä hallintopäätösten purkamisesta erillisenä kysymyksenä. Purkua koskeva asia oli ratkaistava hallintolainkäyttölain purkua koskevien säännösten perusteella. Koska jälkikäteen oli mahdollista katsoa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2006:95 rikkoneen unionin oikeutta, voitiin katsoa, että hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetyt purkuedellytykset lähtökohtaisesti täyttyivät. Purkuedellytyksiä arvioitaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa sovellettavaksi tuleva hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätös, jonka purkamista haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman, voidaan purkaa vain erityisen painavista syistä.

5. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamisen katsottiin perustuvan viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (C-224/01, Köbler) edellyttänyt lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamista siinäkään tapauksessa, että sen on katsottava rikkoneen unionin oikeutta, ja lisäksi se, että eduskunta on elv:n palautuslakia (822/2009) säätäessään rajoittanut tuomion C-10/08 takautuvat vaikutukset pääasiassa vuonna 2006 ja sen jälkeen maksuunpantuun elv:iin, ei päätöksen KHO 2006:95 purkamiselle ollut esitetty hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä. A:n purkuhakemus on hylättiin.

KHO 2013:199

6. Olen kertonut korkeimman oikeuden valtiota vastaan antamasta vahingonkorvaustuomiosta KKO 2013:58 blogijutussa nro 750/9.7.2013.

7. Minusta tapauksessa täyttyvät kyllä kaikki tuomionpurun edellytykset. Vaikka purkua on haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun ko. päätös sai lainvoiman, on asiassa kosolti sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella lainvoimainen päätös olisi voitu ja se myös olisi tullut purkaa.

8. KHO on vedonnut purkuhakemuksen hylkäämisen tueksi oikeusvarmuuteen, mutta kyllä oikeudenmukaisuus, jota tukevat sekä EU-tuomioistuimen että KKO:n tuomiot, painaa tapauksen punninnassa selvästi lainkäytön ennustettavuutta enemmän.

9. Miksi KHO on kuitenkin hylännyt purkuhakemuksen?  Päätöksen perusteluissa viitataan epämääräisesti KHO:n omaan kokonaisharkintaan. Olisi ollut mielenkintoista kuulla ja tietää, mitä tällä "kokonaisharkinnalla" itse asiassa tarkoitetaan. KHO:n päätöksen perusteluista asiaan ei kuitenkaan saada minkäänlaista vastausta! Kokonaisharkinta on vain fraasi ja fasadi, joka on kaivettu esiin ja heitetty perustelujen loppukaneetiksi näon vuoksi, kun mitään muutakaan perustetta ei ole enää voitu lukijalle tarjota.

10. Olisiko niin, että  kyseinen autoveroa koskeva asia on muodostunut KHO:lle jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi? Nyt KHO on halunnut sanoa asiassa viimeisen sanan ja näyttää erityisesti KKO:lle niin sanotusti "kaapin paikan": älkää tulko meidän reviireillemme kukkoilemaan, kun kerran ette ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista! 

11. KHO:lla ja KKKO:lla on meneillään kissanhännänvetoa  monessa oikeuslaitoksen kehittämistä koskevassa asiassa. KKO ajaa tuomioistuinhallituksen tai - viraston perustamista ja oikeusminsteriölle nykyisin kuuluvien tuomioistuinten hallintotehtävien uskomista kyseiselle elimelle, mutta KHO vastustaa kyseistä esitystä jyrkästi. KHO:ta ja sen presidenttiä Pekka Vihervuorta jurppii vahvasti esiin heitetty ajatus KKO:n ja KHO:n yhdistämisestä, jonka KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on ottanut viime aikoina useasti esille; itse asiassa hallintotuomioistuimet kokonaisuudessaan tulisi integroida yleisiin tuomioistuimiin. Monessa muussakin kysymyksessä KKO ja KHO ovat nykyisin napit vastakkain. Kummankin oikeusasteen presidentit vahtivat tarkasti ja älähtävät, jos   "vastapuolta" suositaan niukkojen määrärahojen jaossa oman tuomioistuimen kustannuksella.

12. On sangen valitettavaa, että mainitunlaiset arvovaltakysymykset ja henkilö- tai instanssikohtaiset intrigit vaikuttavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin ja estävät tuomioistuimen puoleen kääntyviä ihmisiä pääsemästä oikeusjärjestyksen heille takaamiin oikeuksiin. Niin tai näin, mutta lopputulos oli nyt joka tapauksessa se, että väärä ja lainvastainen päätös jäi voimaan. Periaate in dubio pro fiscus nostetiin jälleen kerran hallintotuomioistuimen päätösharkinnan johtotähdeksi. Viesti on selvä: muidenkaan laittoman autoverotuksen uhriksi joutuneiden suomalaisten ei kannata tämän jälkeen hakea väärien tuomioiden purkamista.