632. Eerikan (8 v.) kuolema käynnisti selvityksiä lastensuojelun tilasta ja vastuukysymyksistä. Arjen turvattomuus on yleinen ilmiö

1. Hallituksen sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä - tällainenkin hieno poppoo ministereitä on siis olemassa (eipä tuosta ole ennen kuultukaan) - käsitteli 4.9. kokouksessaan perhe- ja lastensurmien taustoista tehtyä selvitystä. Pontimena kokoukselle oli aivan varmasti isänsä ja tämän naisystävän toimesta julman kohtelun uhriksi joutuneen 8-vuotiaan Eerikan kuolema 13.5. Syyttäjä on nostanut  tapauksen johdosta murhasyytteen isää ja kyseistä naista vastaan. Jutun käsittely alkoi 30.8. Helsingin käräjäoikeudessa.

2. Nyt on herätty peräämään myös lastensuojeluviranomaisten rikosoikeudellista vastuuta. Poliisi on tiettävästi käynnistänyt lastensuojelusta kyseisessä tapauksessa vastanneita virkamiehiä koskevan rikostutkinnan nimikkeellä tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen.

3. Kaikki vähänkin kynnelle kykenevät poliitikot, Don-Eerosta eli puhemies Heinäluomasta alkaen, ovat ponnahtaneet kilvan mediaan julkilausumaan pahoittelujaan ja ajatuksiaan, jotka muistuttavat papukaijojen pölinää:
- Kauhea tapaus-- todella järkyttävää---kyllä minä niin mieleni pahoitin---olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä---myös facebookissa (HUOM)---syvä osanottoni---minä olen jo aina ennenkin sanonut--- lastensuojeluviranomaisten tulisi---valvoa paljon paremmin---nyt olisi jo korkea aika---selvitetään perin pohjin---viranomaisten tiedonkulussakin on---plääp, plääp---paljon parannettavaa---tämä on kansallinen häpeä ---plääp jne.

4. Missä ihmeessä nämä kaikki nyt päätään aukovat poliitikot, joista useimmat ovat istuneet eduskunnassa, kuten esimerkiksi Sentraali-Sirkka eli Sirkka-Liisa Anttila, 20-30 vuotta, ovat tätä ennen olleet asiantuntemuksineen ja mietelmineen? Eerikan julma kohtelu ja suoranainen kidutus ei varmaankaan ole laatuaan ensimmäinen, vaikka poikkeuksellisesta julmuudesta onkin kyse. Siitä, miten yleistä lasten julma kohtelu on perheessä tai hoitolaitoksissa, ei ole tietoja. Nyt on sen sijaan käytettävissä tilastotietoja siitä, kuina monta lasta on vuosina 2003-2012 saanut  surmansa eli siis tapettu jommankumman vanhemman toimesta.

5. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käynnisti tammikuussa selvityksen perhesurmien ja vanhempien tekemien omien lasten surmien taustoista. Selvityksessä olivat mukana kaikki poliisin kirjaamat alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet surmat vuosilta 1.1.2003–31.1.2012, joissa tekijänä on ollut lapsen vanhempi (biologinen/ei biologinen). Näitä surmia oli kaikkiaan 35 ja surmissa kuoli yhteensä 55 ihmistä, joista seitsemän oli puolisoita ja 48 surmaajan lapsia.

6. Hirmuisia lukuja siis! Mutta aina vain löytyy Suomenmaasta ainakin yksi tutkimusprofessori tai vastaava vankilääkäri, joka kertoo kritiikittömille  tv-toimittajille tasaisen kolkolla äänellään, että väkivaltarikosten määrät ovat Suomessa, nimittäin siinä helevetin pitkässä juoksussa tarkasteltaessa, päin vastoin laskussa. Ei siis mitään syytä huoleen!

7. Edellä mainitut surmat jakaantuivat kolmeen pääluokkaan seuraavasti: perhesurmat 7, vastasyntyneen oman lapsen surmat 12 ja muut oman lapsen surmat 16. Tapetuista lapsista oli tyttöjä 27 ja poikia 26. Sama suhdeluku säilyy, kun tarkastellaan eri ikäisiä lapsia. Alle yksivuotiaista uhreista 9 on tyttöjä ja 8 poikaa, 1–14-vuotiaista uhreista 18 on poikia ja 18 tyttöjä. Vuoden 2012 perhesurmissa kaikki uhrit ovat olleet tyttöjä. Heitä oli selvityksen seitsemän. Eerika on siis kahdeksas ja (toistaiseksi) viimeisin tänä vuonna perheessä surmattu lapsi.

8. Selvityksessä kootiin tietoa siitä, olisiko viranomaisilla tai mahdollisesti muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennaltaehkäistä tilanteen kärjistymistä henkirikokseksi. Selvityksessä on käyty läpi tietoja surmien taustalla olevista tekijöistä kuten siitä, millaisia kontakteja perheillä mahdollisesti on ollut eri viranomaisiin ja palvelujärjestelmiin (mukaan lukien omaiset) ja olisiko näiden kontaktien yhteydessä ollut mahdollista tunnistaa perheen tilanne. Selvityksen yhtenä tavoitteena oli kartoittaa viranomaisten yhteistyön toimivuutta näiden tapausten yhteydessä. Selvityksessä ei kuitenkaan - jostakin syystä - tarkasteltu yksittäisiä tapauksia ja yksittäisiä viranomaistoimia tapausten hoitamisessa. Selvityksen tarkoituksena on etsiä "yleisemmällä tasolla" surmia yhdistäviä tekijöitä jotta viranomaistoimintaa voidaan kehittää oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun varmistamiseksi. - Mutta miten voidaan edes teoriassa kuvitella päästävän "yleisemmälle tasolle", jos kaikki yksittäisten tapaukset ja niistä saatavat tiedot jätetään huomiotta?

9. Selvityksessä todettiin muun muassa, että viranomaisten välinen yhteistyö ei ole riittävää, tieto viranomaisten välillä ei kulje eivätkä eri viranomaiset ole tietoisia toimenpiteistä, joita he kohdistavat samaan perheeseen. Selvityksen perusteella suuri este perheiden avun saannille on ollut juuri viranomaistoiminnan hajanaisuus ja tiedon puute perheen tilanteesta kokonaisuudessaan mukaan lukien perheen saama tuki. Surmia yhdistäviä taustatekijöitä olivat selvityksen mukaan parisuhteen ongelmat, erotilanteeseen liittyvä kriisi ja vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmat. Selvityksen pohjalta esitetään johtopäätöksiä, miten erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tulisi kehittää, jotta perhesurmia ja oman lapsen surmia voitaisiin jatkossa ehkäistä.

10. Ministeriryhmä käsitteli perhesurmaselvityksen pohjalta valmisteltuja toimenpide-ehdotuksia, joilla perhe- ja lastensurmia voitaisiin ehkäistä entistä paremmin. Kerrotun mukaan ministeriryhmän linjauksia varten oli tehty kartoitusta jo tekeillä olevista toimenpiteistä sisäisen turvallisuuden ryhmään kuuluvissa ministeriöissä. Onpa todella "ripeältä" kuulostavaa toimintaa! Mutta miksi näitä "kartoituksia" ei ole hoksattu aloittaa aiemmin, jotta edes osa mainituista lasten tappamisista ja murhista olisi voitu estää? Sillä eihän noissa johtopäätöksissä ole itse asiassa mitään uutta. Jo monasti aiemminkin esimerkiksi eri viranomaisten välisen tiedonkulun ja yhteydenpidon on todettu olevan ala-arvoisella tasolla.

11. Mainitun selvityksen toteuttamisesta vastasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) "Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikön lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisen vastuualue" yhteistyössä "lähisuhde- ja perheväkivallan poikkihallinnollisen virkamiestyöryhmän", Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa. Selvityksen ohjausryhmänä toimi sisäisen turvallisuuden ohjelman ohjausryhmä. - Huh, onpa siinä sekä poikki- että pitkittäishallinnollista ulottuvuutta kerrassaan; jo noin hienon nimikkeen keksiminen kyseiselle "vastuualueelle" lienee varmaan vienyt muutaman virkamiehen työpanoksen.

12. Tuossa selityksessä ei ilmeisesti ollut mukana - ei ainakaan "fokuksessa", kuten nykyisin tavataan fiinisti sanoa - lastensuojelu ja siinä jo aiemmin havaitut monenmoiset puutteet ja epäkohdat. Onhan  toki tiedetty jo vuosia, että lain mukaan sosiaaliviranomaisilla on oikeus ja jopa velvollisuus tehdä poliisille rikosilmoitus, jos on syytä epäillä, että lapseen kohdistuu rikos. Käytännössä ilmoituksia ei kuitenkaan tehdä, mikä johtunee viranomaisten reviiriasenteista. Lähdetään kylmästi siitä, että viranomaisen ei tule puuttua toisten viranomaisten asioihin. Lisäksi virkamiehet ja viranomaiset piiloutuvat auliisti epämääräisten salassapitomääräysten taakse ja usein täysin väärin perustein. Yksityisyydensuoja on myös tässä kohdin kaiken aa ja oo. Tähän perustuen viranomaiset eivät saa sitä tietoa, mikä jollakin muulla viranomaisella on.

13. Syyttäjän kertoman mukaan Pikku-Eerikasta tehtiin viimeisen vuoden aikana ainakin 12 lastensuojeluilmoitusta ennen kuin hän joutui  vapun tienoilla poikkeuksellisen julman väkivaltarikoksen kohteeksi. Näitä ilmoituksia sosiaaliviranomaisille tekivät lapsen äidin lisäksi eräät mustelmia tytössä havainneet terveys- ja kouluviranomaiset. Nämä lastensuojeluilmoitukset eivät kuitenkaan johtaneet  sosiaaliviranomaisen tekemiin rikosilmoituksiin epäillyistä pahoinpitelyistä, vaikka oli selviä merkkejä sitä, että tytön pahoinpitelyä isän ja tämän naisystävän luona oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Koulu-, terveydenhoito-, sosiaali- ja poliisiviranomaisten välinen yhteistyö ei toiminut. On kerrottu, että kolmasosa lastensuojelun kenttätyöntekijöistä on epäpäteviä. Taitamattomuuden ja arkuuden lisäksi vikaa on myös viranomaisten asenteissa. Poliisi ei puutu - lähinnä (muka) ainaiseen resurssipulaansa vedoten -  asioihin ja ota yhteyttä muihin viranomaisin, ja samaa  yhteistyöhaluttomuus viranomaisten välillä näkyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella.

14. Syyttäjä Eija Velitskin toteamus Eerikan kidutuksesta ja kuolemasta on paljon puhuva: "Näyttää siltä, ettei tätä lasta suojellut kukaan, ei kukaan." Tytön oma äiti äiti ei pystynyt suojelemaan tyttöään, sillä lapsi oli käräjäoikeuden oikeuden päätöksellä uskottu isänsä huoltoon.

15. Lapsen huostaanotosta päättää riitaisessa tapauksessa hallintotuomioistuin eli paikallinen hallinto-oikeus. Hallinto-oikeus joutuu edellä 14 kohdassa mainitussa tilanteessa hylkäämään sosiaaliviranomaisen hakemuksen lapsen huostaanottamisesta, sillä käräjäoikeuden antamaa määräystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä asumisesta pidetään oikeuskäytännössä ensisijaisena toimena suhteessa huostaanottoon. Sosiaaliviranomaisia on aiemmin arvosteltu lähinnä siitä, että huostaanottopäätöksiä, joilla lapsi sijoitetaan laitoshoitoon, tehdään ja haetaan liian kevein perustein. Vaihtoehtona olisi lapsen sijoittaminen sukulais- tai muihin perheisiin, mutta tätä keinoa käytetään laitoshuostaanottoa harvemmin. Vuonna 2010 Suomessa huostaanotettuja lapsia oli laitoksissa 10 000, sijais- eli avohuollon piirissä oli 7 000 lasta. Kunnille aiheutui lasten laitos- ja perhehuollosta yli 600 miljoonan euron suuruiset kustannukset.

15a. Eerikan tapauksessa poliisi on siis ilmeisesti ensimmäisen kerran Suomessa alkanut tutkia lastensuojelu- tai/ja terveysviranomaisten väitettyjä laiminlyöntejä tahallisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tästä on kerrotun mukaan tehty tutkintapyyntö- eli rikosilmoitus jo 19.6. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) on, murhajuttua koskevan rikosprosessin käynnistyttyä, vaatinut laaja ja puolueeton tutkintaa Eerikan kuolemaan johtaneista tapahtumista ja lastensuojelun roolista perustellen tätä sillä, että poikkeuksellisen monet viranomaiset olivat jo asian kanssa tekemisissä. 

16. Mutta mitä muuta lapsiasianvaltuutettu olisi tehnyt näiden "poikkeuksellisten monien viranomaisten" yhteistyön sujuvuuden eteen, vai onko tehnyt mitään? Mitä on tehnyt Mannerheimin Lastensuojeluliitto - siis muuta kuin päivitellyt Aulan tavoin viranomaisten välistä huonoa tiedonkulkua yms. epäkohtia. Päivittelijöitä tässä maassa on kyllä aina riittänyt ja tulee edelleenkin riittämään joka lähtöön. Siitä pitävät huolen poliitikot, jotka esiintyvät, kun kunnallisvaalitkin ovat taas sopivasti tulossa, ikään kuin juuri heistä jokainen tai heidän puolueensa yksin voisi tehdä asioille jotakin radikaalia ja täysin uutta. 

17. Lastensuojelu eli  oikeastaan -suojelemattomuus ei toki ole ainoa epäkohta, joka uhkaa vakavasti monien suomalaisten arkielämän turvallisuutta. Jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten hoidon heikko taso on yleisesti tunnettu asia, mutta ministerit ja poliittiset puolueet tuntuvat näin vaalien alla haluavan vain kerätä poliittisia irtopisteitä tehtailemalla välikysymyksiä ja riitelemällä siitä, montako hoitajaa yhtä tai kymmentä vanhusta kohti asianomaisissa hoitolaitoksissa tulisi lain mukaan olla. Siis lain mukaan, käytäntö on sitten kokonaan eri asia, siitä viis. Sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tapahtuu jatkuvasti mitä pahimpia lääkäreiden ja sairaanhoitajien tekemiä hoito- ja potilasvirheitä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee tai vammautuu pysyvästi. 

18. Potilasvahinkokeskuksella on täysi työ huhkia ja hylätä 70-80 prosenttia kaikista potilasvahinkoilmoituksista. Tämä kuuluu olennaisena osana järjestelmään, olkoonpa sitten kysymyksessä miten raskas laiminlyönti potilaan hoidossa tahansa. Jos kerran em. kiintiö on täynnä, niin se on sitten täynnä ja sillä hyvä. Keskuksen työtä täydentää vakuutusyhtiöiden edustajista koostuva potilasvahinkolautakunta. jonne keskuksen päätöksistä saa valittaa.  Jos hoitovirheen kohteeksi joutunut ihminen tai hoitovirheen takia henkensä menettäneen potilaan lähiomainen haastaa lääkärin tai hoitajan oikeuteen, hän saa olla melko varma siitä, että viimeistään hovioikeudessa hänen kaikki syyte- ja muut vaatimuksensa hylätään kokonaan. Sieltä kyllä aina löytyy päättäjiä, jotka ymmärtävät, että sairaanhoitokin on vain inhimillistä toimintaa ja että  "kyllä tekijälle aina sattuu". Sama pätee erilaisten eläke- ja vahinkovakuutusyhtiöihin ja mitä erilaisimpien muutoksenhakulautakuntien samoin kuin ylimpänä instanssina tietenkin mystisen vakuutusoikeuden toimintaan. Oikeusturvan saaminen on noilta instansseilta todella kiven alla.

19. Kiusaaminen kouluissa ja nykyisin myös jo päiväkodeissa on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen, sitä ei tunnuta saatavan kitketyksi pois, ei sitten millään. Koko viime kesä mediassa käsiteltiin Enkeli-Elisan tapausta, jossa nuoren tytön väitettiin tehneen itsemurhan koulukiusaamisen takia. Nyt on sitten puheenaiheena Edesmennyt-Eerika, joka rääkättiin kotona henkihieveriin. Esikuvia kiusaamiseen ja toisten hakkaamiseen löytyy joka puolelta yhteiskunta. Vaikkapa jääkiekko-otteluista, joissa on sallittua tehdä miten törkeää väkivaltaa vastapuolen pelaajille tahansa ilman rikostutkinnan ja tuomion vaaraa. Isukit vievät lapsisiaan kilvan lätkämatseihin katsomaan ah niin suosittuja ja kivoja joukkotappeluja, jossa raavaat satakiloiset miehenjässikät heittävät hanskat jäähän ja alkavat mätkiä toisiaan kuonoon sen kun kerkiävät tuomareiden katsella myhäillen vieressä.

20. Arjen turvattomuutta koskevien epäkohtien listaa voisi jatkaa  loputtomiin, mutta ehkäpä jo nuo muutamat edellä mainitut epäkohdat riittävät osoittamaan, millainen on tilanne Suomessa, tässä tuoreen jenkkitutkimuksen mukaan maailman "kaikkein onnistuneimmassa valtiossa," vallitsee. Yksi asia on toki tässäkin yhteydessä syytä mainita erikseen. Tarkoitan koulusurmia, joiden kohdalla Suomi on Euroopan ykkönen, ei vain asukaslukuun nähden vaan myös absoluuttisten numeroiden valossa. Jokelan ja Kauhajoen traagiset koulusurmat ovat aivan uskomattoman järkyttävä todistus viranomaisten eli erityisesti poliisin, tarkemmin sanottuna ylimmän poliisijohdon ja poliisin toiminnasta vastaavien poliitikkojen, erityisesti sisäministerin, täydellisestä välinpitämättömyydestä ja taitamattomuudesta. 

21. Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) koulusurmat olisi voitu estää, jos viranomaiset ja maan hallitus olisivat olleet valppaina ja USA:ssa ja Euroopassa aiemmin tapahtuneiden koulusurmien kaltaisten joukkosurmien mahdollisuus olisi otettu todesta viimeistään Raumanmeren koulusurman (1989) ja Myyrmannin räjähdyksen (2002) jälkeen. Mutta näin ei tehty, vaan poliisin ylijohto ja poliisi- eli sisäministerit antoivat ymmärtää ja toivat nimenomaan myös julki - ministeri Anne Holmlund vielä Jokelan surmien jälkeenkin - kantansa, jonka mukaan koulusurmassa olisi kyse vain yksittäisestä tapauksesta, jonka toistuminen olisi erittäin epätodennäköistä.

22. On täysin käsittämätöntä, miksi sisäministeri  Anne Holmlundin annettiin jatkaa virassaan vielä toisenkin hänen ministerikaudellaan tapahtuneen hirvittävän koulusurman jälkeen. Länsimaiseen poliittiseen järjestelmään kuuluu, että hallituksen asianomainen ministeri kantaa poliittisen vastuun ja eroaa, jos hänen hallinnonalallaan tapahtuu sanotunlaisia kauheuksia. Mutta niin vain ensimmäisenä kilvan riensivät Holmlundille antamaan tukensa ministeri Jyrki Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen eikä yksikään poliittisista puolueista, ei edes oppositiossa oleva Timo Soinin puolue, puuttunut millään tavalla asiaan ja ministerin poliittiseen vastuuseen. Vastuun pakoilua ja peittelyä, siitä koulusurmissa oli kysymys. Tämä sama ilmiö heijastuu vaikutuksiltaan sitten myös kaikilla muilla hallinnon aloilla ja aina alimpaan suoritusportaaseen saakka.

23.  Koulusurmat, etenkin Kauhajoen koulusurma, ovat viranomaisten ja ministereiden taitamattomuuden, osaamattomuuden, välinpitämättömyyden ja toisten viranomaisten virheiden ja laiminlyöntien peittelyn osalta niin järkyttäviä, että niihin on syytä palata aina uudelleen ja uudelleen. Poliitikot ja korkeat virkamiehet pyrkivät nyt ne jo mieluusti unohtamaan. Tämä ilmeni esimerkiksi kansanedustaja Kari Tolvasen (kok, siis ex- ministeri Anne Holmlundin puoluetoveri) lausunnoista viime maanantain TV1:n A-studiossa. Tolvanen luetteli koko joukon Eerikan tapaukseen verrattavissa olevia tapahtumia, myös Hyvinkään ampumistapauksen viime kesänä, ja vasta tämän jälkeen pienen empimisen jälkeen ja ikään kuin ohimennen koulusurmat.

24. Kauhajoen koulusurman oikeusprosessissa oli kysymys rikosten uhrien omaisten oikeusturvasta, joka on osa turvallista elämänlaatua ja paljon puhuttua arjen turvallisuutta. Oikeusturvaa ei ole eikä ihminen voi päästä oikeuksiinsa, jos häntä vastassa on koko oikeus- ja virkakoneisto, joka on jo etukäteen päättänyt, miten ja missä laajuudessa asia selvitetään ja miten rikosoikeudellinen vastuu rajoitetaan ja keitä korkeita virkamiehiä ei ainakaan tule missään tapauksessa saattaa tutkinnan ja rikosoikeudellisen vastuun kohteeksi. Näin juuri kävi Kauhajoen oikeusjutussa, jossa jo etukäteen päätettiin maan hallituksessa ja sen myötä VKSV:ssa, ketä syytetään ja mistä rikoksesta korkeintaan. Asianomistajat saivat yksin nostaa ja ajaa syytettä niistä rikoksista, joihin murha-aseen Matti Saarelle jättänyt poliisimies oli heidän ja heidän avustajiensa oikeuskäsityksen mukaan ilman muuta syyllistynyt. Mutta nämä syytteet hylättiin aina korkeinta oikeutta myöten, mikä varmistettiin KKO:ssa vielä siten, että toinen valitusluvan evänneistä jäsenistä oli entinen valtionsyyttäjä, joka asianomistajien mielestä oli ehdottoman jäävi asiassa. 

25. Kauhajoen koulusurmatapauksen selvittely eroaa monessa suhteessa Norjassa Anders Breivikin terroristi-iskujen johdosta suoritetusta tutkinnasta. Norjassa selvittelyelin tutki poliisin menettelyn koko laajuudessaan hyvin perusteellisesti ja arvosteli voimakkaasti poliisin toimintaa. Parlamentin julkisissa keskusteluissa on perätty maan hallituksen vastuusta ja pääministeri Stoltenbergia on vaadittu eroamaan poliisiviranomaisten vakavien virheiden eli muun muassa pelastustöissä ja Anders Breivikin kiinniottamisessa ilmenneen hitaan toiminnan takia. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa, vaan päin vastoin keskustelu eduskunnassa tyrehdytettiin heti alkuunsa, kun pääministeri Vanhanen ja ministeri Katainen ilmoittivat ääni väristen seisovansa poliisiministerinsä takana ja mitään häpeämättä intoutuivat jopa ylistämään kahdessa koulusurmatapauksen johdosta maineensa ryvettyneen poliitikon vastuuntuntoa, kun tämä ei ymmärtänyt pyytää oitis eroa virastaan. Vanhasen ja Kataisen tuen nojalla Holmlund sitten ilmoitti uhmakkaasti, ettei hän ole minkäänlaisessa, ei juridisessa eikä poliittisessa vastuussa, kummastakaan koulusurmasta, eikä yksikään eduskuntapuolueista rohjennut  edes virittää keskustelua, jossa olisi vaadittu ministerin eroa. Häpeällistä!

26. Kuten jo kertaalleen sanottu,  tämä sama saamattomuus, taitamattomuus, ilmeinen haluttomuus puuttua epäkohtiin sekä maan hallituksen osoittama välinpitämättömyys saattaa epäpätevät ministerit ja virkamiehet vastuuseen laiminlyönneistään, heijastuu yleisesti hallintoon, aina alimmille virkaportailla asti. Esimerkiksi vuonna 2008 säädetty lastensuojelulaki on selvä sikäli, että sen mukaan sosiaaliviranomaisilla on, ei vain oikeus, vaan myös velvollisuus tehdä rikosilmoitus havaitsemistaan lapsen pahoinpitelystä tai muunlaisesta rikollisesta kohtelusta. Virkavelvollisuuksiin kuuluu, totta kai ja ilman nimenomaisia säännöksiäkin, tarvittava yhteydenpito ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. Mutta kuten jälleen kerran olemme kuulleet ja todenneet, näitä velvoitteita ei vain käytännössä noudateta, ei sitten millään. Ilmeisenä osasyynä tähän on se, että kyseisellä hallinnonalalla kenttätasolla työskentelevien virkamiesten esimiehet ja virastopäälliköt eivät välitä valvoa alaistensa tekemisiä tai puuttua ilmenneisiin epäkohtiin. Useimmat epäkohdat ja virheet jäävät yleensä pimentoon ja jos ne sattuvat joskus tulemaan ilmi, kuten nyt Eerikan tapauksessa tapahtui, niin ilmenee, että niihin ei ole aiemmin välitetty puuttua, vaan virheet ja laiminlyönyt on aina katsottu läpi sormien ja syytetty päättäjiä aina ja ikuisesti resurssien puutetta.

27. Ainoa asia, mikä hallinnossa on osattu ja osataan edelleen perinteiden mukaisesti tehdä, on ministerin tai asianomaisen virastopäällikön päätös asettaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään asioita. Näitä työryhmiä on asetettu ja mietintöjä valmistunut myös lastensuojeluasioissa jo hirmuinen määrä, mutta asiat ja käytännöt eivät vain ole niistä juuri miksikään muuttuneet, eivät ainakaan paremmalle tolalle. Toissa päivänä jätti mietintönsä osastopäällikkö  Päivi Sillanaukeen - ministeriön tuleva kokoomuslainen kansliapäällikkö todennäköisesti - johtama työryhmä uutta sosiaalihuoltoa koskevasta lainsäädännöstä, jossa luvataan iso joukko pykäliä kaikista hyvistä ja kauniista asioista. Eilen puolestaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson asetti uuden työryhmän selvittämään Eerikan tapauksen innoittamana "lastensuojelulain toimintakäytäntöjä" sekä "mahdollisia lainsäädännön muutostarpeita." Tämä manööveri ennakoinee samalla sitä, ettei nyt suurella metelillä aloitetussa virkarikostukinnassa ole tosiasiallisesti aikomusta selvittää nykykäytäntöjä laajemmin eikä siis mennä tutkinnassa huipulle asti. Tässä työryhmässä jo ennestään tuttujen ja jo eläkkeellä  olevien sosiaalitanttojen ja dosenttisetien pitäisi yhdessä lukuisan virkamies- ja avustajajoukon kanssa pohtia ja keksiä jotakin, jolla yleisölle voitaisiin uskotella, että kyllä (tämäkin) asia on ministeriön tai ainakin asianomaisen ministerin hallinnassa, aivan niin kuin vanhuksille luvatun 0,7 -asiankin piti olla, mutta joka ei sitten ollutkaan.

28. Viime maanantaina edellä mainitussa tv-ohjelmassa haastateltu kansanedustaja Kari Tolvanen, siviilissä rikosylikomisario, kertoi Eerikan tapauksen johdosta käynnistetystä virkarikostutkinnasta. Kirjoitin sanatarkasti muistiin, mitä Tolvanen vastasi, kun toimittaja antoi niin sanotusti syötön suoraan Tolvasen lapaan kysyen häneltä, että miten korkealle virkahierarkiassa poliisitutkinta voisi ulottua. Tolvanen vastasi: "Ammattitaitoisen tutkinnan pitää ulottua aivan huipulle asti". No niin, siinäs nyt kuulitte, arvon sosiaaliministerit, kansliapäälliköt ja Helsingin kaupungin asianomaiset virasto- ja osastopäälliköt  ja apulaiskaupunginjohtajat! Kohta sinne teidän virkahuoneisiinne astelee vakavanoloinen poliisisetä kyselemään hiukka teiltäkin näitä asioita! Jollei astele tai edes soittele, niin silloin tutkinta ei ole Tolvasen kriteerien mukaan ammattitaitoista.

29. Tämä Tolvanen kyllä luultavasti ymmärsi itsekin puhuvansa tuossa kohdin puppua, mutta ehkä tuollaisellakin lausahduksella voi jonkun eläkeläismummelin äänen tulevissa vaaleissa itselleen ja puolueelleen saalistaa. Toki tällaisissa sensaatiotapauksissa, joissa media saa oikein herkutella rumilla yksityiskohdilla, poliisikin innostuu ja hihkuu aloittavansa rikostutkinnan toisen viranomaisen töppäyksistä oikein raskaamman päälle; tutkinnan tulokset ovat sitten asia erikseen.

30. Mutta silloin, kun  on kyse poliisin omista virheistä ja laiminlyönneistä tai suoranaisten rikosten tutkinnasta, on selvää, kuten Kauhajoen tapaus kiistattomasti osoitti, että tutkintaa ei koskaan uloteta aivan huipulle eikä edes lähelle sitä, vaan se päin vastoin rajataan hyvin tarkasti ja juuri mahdollisimman alimmalle tasolle. Kauhajoen tapauksessakin VKSV päätti Jorma Kalskeen päätöksellä heti kärkeen, että Kauhajoen komisarion epäiltyä rikosta saadaan tutkia ainoastaan tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena. Tämä linja piti sitten loppuun asti. Jos minulta kysytään, niin sanoisin, että verrattaessa sosiaaliviranomaisten viaksi nyt Eerikan tapauksessa epäiltyä virkarikosta ja Kauhajoen tapausta keskenään, viimeksi mainitussa oli kyse selvästi törkeämmänlaatuisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta eli tahallisesta rikoksesta. Sen sijaan Eerikan tapauksessa lienee vaikea osoittaa kenkään tapauksen kanssa tekemisissä olleen yksittäisen virkamiehen syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomista, sillä asiaa ovat luultavasti käsitelleet monet eri virkamiehet eri viranomaisissa.

31. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen, jolla on päävastuu sisäisestä turvallisuudesta,  haluaa panna vielä sosiaaliministereitä paremmaksi. Sosiaalipuolen ministerit askartelevat lähinnä vain sinänsä hyvin tavanomaisissa ympyröiden eli työryhmien asettamisten kimpussa, mutta Räsäselläpä on paljon kunnianhimoisempia suunnitelmia. Räsänen muuten hamusi viime vaalien jälkeen itselleen juuri peruspalveluministerin salkkua, mutta hän ja kristilliset saivat tyytyä hallituspaikkojen jaossa liki luuhun eli puolueen imagolle melko yhdentekevään ja Räsäsen oma osaamisalue huomioon ottaen kovin vieraaseen hallituspostiin eli sisäministerin salkkuun.

32. Eilen ministeri Räsänen räväytti ja ryhtyi kannustamaan kaikkia mukaan turvallisuustalkoisiin lausuen seuraavasti:
- Sisäministerinä vastaan sisäisestä turvallisuudesta, mutta on hyvä muistaa, että pelkästään viranomaisvoimin ei sataprosenttisesti voi ylläpitää arjen turvallisuutta. Euroopan turvallisimman yhteiskunnan rakentaminen, huolenpito ihan jokaisesta, tarvitsee onnistuakseen kaikkien osallistumista. Räsänen piti puheensa Turvallisuusmessuilla. - Tällaisiakin messuja siis järjestetään (latojan huomautus)! - "Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä käsittelee johdollani toimenpiteitä, joilla voitaisiin ehkäistä viime päivinä mieliä järkyttäneitä lapsi- ja perhesurmia. Viranomaisten paremman yhteistyön, tiedonkulun ja toiminnan lisäksi tarvitaan koko kansalaisyhteiskunnan heräämistä pitämään huolta toinen toisistamme ja ennen muuta lapsista", ministeri jatkoi.

33. Mutta sokeri pohjalla, sillä messupuheensa lopuksi ministeri laukoi, että "turvallisuusalasta voisi saada hyvän vientituotteen".
– Olen itse jo peräänkuuluttanut, että tässä taloudellisessa tilanteessa Suomen olisi haettava uusia avauksia viennin edistämiseksi. Pidän mahdollisena että turvallisuusalan osaaminen voisi nousta tulevaisuudessa enemmän vientituotteeksi. Tämä jo senkin takia, että Suomen maine maailmalla turvallisuuden tekijänä on hyvä, ministeri päätteli.

34. Ministerin puheen loppuosasta voi kyllä päätellä ja pelätä, että ministeri saattaa olla kohta vaarassa menettää loputkin suhteellisuuden tajustaan, jonka ohuutta on jo tähän mennessä keritty porukalla ihmetellä. Toki yksityisellä sektorilla voi olla tässä suhteessa hyvinkin kannatettavia vientituotteita, mutta itse en kyllä lähtisi Räsäsen asemassa mainostamaan maailmalla hänen johtamansa ministeriön tai ylipäätään Suomen valtion hyvää mainetta turvallisuusalalla. Presidentti Niinistön kannattanee harkita kaksi kertaa, ottaako vienninedistämismatkalle mukaan ministeri Räsäsen esittelemään ja edustamaan suomalaista turvallisuusosaamista julkisella sektorilla.

35. Maailmalla kyllä muistetaan vielä hyvin Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat, ne ovat osa Suomen paljon puhuttua maabrändiä. Monet tietävät ulkomailla hyvin myös suomalaisen perheväkivallan huippuluvuista ja niiden yhteydessä surmatuista kymmenistä ja sadoista lapsista, vanhusten hoidon tiedetään olevan Suomessa retuperällä, itsemurhalukujen maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koulu- ja työpaikkakiusaamisten olevan sangen tavallista, nuorten syrjäytymisen entistä useammin työelämästä ja koko yhteiskunnasta, se, että uudet asuintalot uhkaavat homehtua käsiin heti alkuunsa, poliisin määrärahojen niukkuuden, liikennettä valvova LP:hen kohdistuvan lakkautusuhan jne, jne. Mutta ministeri se vaan jaksaa kehua suomalaisen turvallisuuden hyvää mainetta!

36. Mistähän asioista ministeri Päivi Räsänen tullaan aikoinaan parhaiten ministerikaudeltaan muistamaan? Varmaankin ykkösenä on Ajankohtaisen kakkosen "Homoilta", mutta sen jälkeen tullee hänen suunnitelmansa lakkauttaa Liikkuva poliisi; tälläkin toimella ministeri on kaventamassa maan sisäistä turvallisuutta. Ministeri on lyönyt lähtemättömän leiman ja oman ruman puumerkkinsä myös poliittiseen virkanimityskäytäntöön, sillä juuri tänään, ilmeisesti paraikaa, valtioneuvosto nuijii  päätökseksi Räsäsen esityksen, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriön korkeimmaksi virkamieheksi eli kansliapäälliköksi nimitetään kristillisten entinen varakansanedustaja Päivi Nerg. Uudella kansliapäälliköllä, joka on koulutukseltaan agronomi, ei ole tiettävästi minkäänlaista kokemusta sisäministeriön tärkeimmiltä hallinnonaloilta eli juuri sisäisestä turvallisuudesta tai maahanmuutosta, mutta tästä viis, sillä ministeri Räsänen mainostaa Nergiä sillä, että tällä on "kokonaisvaltaista johtamisosaamista".

37. Siis, jos virkaan ehdolla olevalla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta tai näyttöä miltään ministeriön erityisalalta, niin juuri tällä perusteella hän on Räsäsen mukaan paras "kokonaisosaaja". Tämä kuuluu luultavasti osana kristilliseen päättelyyn, jonka mukaan "ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja (taidoiltaan) viimeiset ensimmäisiksi". Mikä ihme noissa kanslianpäällikön ja muissa vastaavissa virkanimityksissä saa poliittiset puolueet ja ministerit niin hemmetin kovasti ajamaan virkoihin aina oman puolueensa jäseniä tai myötäilijöitä, vaikka viranhakijoiden joukossa olisi useita paljon pätevämpiä ihmisiä? Hinku saada oman puolueen edustaja virkaan tuntuu olevan aina yhtä hirmuinen, olipa ministerinä sitten pakana tai kristitty, porvari tai sosialisti.















–

571. KKO ei myöntänyt valituslupaa Kauhajoen koulusurmajutussa

1. Tänään on Suomessa jälleen kerran kouluammuskelun päivä. Orivedellä olevassa koulussa on ammuttu haulikolla oven läpi luokkahuoneeseen, jossa oli koulutunti parhaillaan meneillään. Kukaan ei kuitenkaan saanut vammoja ja poliisi on pidättänyt ampujan.

2. Korkein oikeus on "juhlistanut" tätä uutta kouluammuntapäivää omalta osaltaan panemalla pisteen edelliselle kouluammuntajutulle. Juuri tänään antamallaan päätöksellä KKO on nimittäin päättänyt, että se ei ota lainkaan käsiteltäväkseen Kauhajoen koulusurmia koskevaa tapausta, jossa Vaasan hovioikeus antoi tuomionsa 15.4.2011. Tapauksessa on kysymys Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saaren haltuun aseen jättänyttä komisariota vastaan ajetusta rikosjutusta. Vaasan hovioikeuden komisariolle tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettama varoitus jää siten voimaan. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen kokonaan.

3. Jutun syyttäjä vaati apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen antaman syytemääräyksen mukaisesti komisariolle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkarikoksesta, mikä syyte on muun muassa tässä blogissa herättänyt lievyydellään minun hämmästykseni. Matti Saaren murhaamien uhrien omaiset sen sijaan vaativat komisariolle rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeistä kuolemantuottamuksesta. Lisäksi uhrien omaiset vaativat huomattavan suuria vahingonkorvauksia syytetyltä ja valtiolta.

4. Nyt tuomittu komisario puhutteli poliisilaitokselle puhutteluun kutsuttua Matti Saarta surmia edeltäneenä päivänä 22.9.2008, mutta antoi Saarelle ainoastaan huomautuksen eikä määrännyt otettavaksi asetta pois Saaren hallusta. Hovioikeuden tuomion mukaan Saaren ampujan nettiin lataamat ampumisvideot ja Columbinen koulusurmaa käsittelevät kuvat olisivat olleet perusteltu syy epäillä, että hän käyttää asetta väärin. Olen kertonut tapauksen yksityiskohdista monissa blogijutuissani.

5. Valituslupaa KKO:lta hakivat sekä tuomittu komisario että uhrien omaiset. KKO:n hylkäsi kaikki lupahakemukset, joten hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

6. Vakiintuneen käytännön mukaan KKO ei perustele valitusluvan hylkäämistä koskevia päätöksiään sanallakaan. Tämä on asia, josta olen usein niin sanotusti taittanut peistä kirjoissani ja muissakin yhteyksissä, muun muassa tässä blogissa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Todettakoon, että korkein hallinto-oikeus (KHO) sen sijaan perustelee päätöksiään, joilla valituslupa hylätään. Minusta KKO:n käytäntö on perustuslain hengen vastainen ja itse asiassa myös prosessilain eli oikeudenkäymiskaaren vastainen. Mutta minkäs teet, jos ylin tuomioistuin ei noudata lakia, niin se ei vain noudata!

7. KKO ratkaisi asian kahden jäsenen kokoonpanossa. Näin voidaan lain mukaan tehdä, vaikka lain mukaan olisi myös mahdollista, että lupajaoston kokoonpanoon kuuluisi vaihtoehtoisesti kolme jäsentä. Asian ratkaisivat oikeusneuvokset nimeltään Kari Raulos ja Pekka Koponen. Koponen on entinen valtionsyyttäjä, joka oli Kauhajoen koulusurmien tapahtuma-aikana vielä virassa valtakunnansyyttäjän virastossa.

8. Asian esitteli KKO:ssa oikeussihteeri, OTL Kaarlo Hakamies. Kuinka ollakaan, esittelijä ehdotti, että KKO myöntäisi valitusluvan. Mutta esittelijän ehdotusta ei hyväksytty, vaan herrat oikeusneuvokset olivat jyrkkänä: ei lupaa. Kun päätöstä ei ole mitenkään perusteltu, tuomareiden motiiveja voi tietenkin vain arvailla. Yksi syy valitusluvan epäämiseen on varmaankin se, että kyseessä on laaja juttu, jonka käsittely olisi vienyt KKO:lta runsaasti aikaa, jos esimerkiksi jutussa olisi pidetty suullinen käsittely.

9. Juttu, jota itse olen pitänyt tämän alkaneen vuosisadan tähän asti merkittävimpänä oikeusjuttuna Suomessa, kuitattiin siis maan ylimmässä oikeusasteessa seuraavasti (päätös nro 678, diaarinro R2011/599):

- Esittelijän mietintö: Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kaarlo Hakamies: Korkein oikeus myöntänee valitusluvan hakijoille.

- Korkeimman oikeuden päätös: Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Raulos ja Koponen.

10. Onhan tämä korutonta kertomaa. Olen kuullut, että jutussa oli ennen Hakamiestä ollut kaksi muuta esittelijää, jotka olivat kuitenkin siirtyneet asian käsittelyn aikana KKO:sta muihin tehtäviin.

11. Minusta valituslupa olisi ilman muuta pitänyt myöntää. Asia on todella merkittävä. Vaikka juttua on puitu jo kahdessa alemmassa oikeudessa ja vaikka hovioikeuden käsittely oli perusteellinen ja sen tuomio laajasti perusteltu, jäivät uhrien omaiset minulle kerrotun mukaan täysin ymmälleen siitä, miksi hovioikeus ratkaisi jutun sillä tavalla kuin teko.

12. Uhrien omaisia tuntuu askarruttavan kovasti varsinkin se tapa, jolla hovioikeus itse asiassa lyttäsi täydellisesti useiden Kauhajoen poliisilaitoksella tapahtuma-aikana työssä olleiden ja jutussa todistajina kuultujen poliisimiesten kertomukset tilanteen vaarallisuudesta. Kaikille muille paitsi juuri aseen Saaren haltuun jättäneelle komisariolle tuntuu heidän kertomuksiaan esitutkintapöytäkirjasta ja oikeuden pöytäkirjoista olleen selvää, että koulusurman tai vastaavan yhtä järkyttävän surmatyön mahdollisuus oli ilmiselvästi todennäköistä. Hovioikeus kuitenkin sivuutti kertomusten ydinkohdat tyystin ja kaivelemalla kaivoi esiin kertomuksista esiin kaikkia mahdollisia sivuseikkoja ("apufaktoja") ja hieman kummallisen tuntuisia kokemussääntöjä, joiden perustella se muka saattoi nonsoleerata poliisitodistajien kertomusten näyttöarvon. Vaikka lakimiehet voivat pitää hovioikeuden tuomiota hyvin perusteltuna, niin uhrien omaiset eivät ymmärrä lainkaan, miksi usein todistajina kuultujen poliisimiesten yhtäpitäviä lausuntoja ei uskottu ja heidän vaatimuksensa hylättiin.

13. Uhrien omaiset velvoitettiin kaiken lisäksi suuriin kulukorvauksiin syytteessä olleelle komisariolle. Käräjäoikeuden osalta omaiset velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan komisarion oikeudenkäyntikuluista 31 900 euroa ja hovioikeuskäsittelyn osalta 22 670 euroa.

14. Virkavalta ei pystynyt suojelemaan viattomien koululaisten ja opettajien turvallisuutta ja henkeä. Tämän takia tuomioistuin piti oikeana ja kohtuullisena, että makumiehiksi joutuivat, eivät suinkaan valtio ja aseen murhaajalle jättänyt poliisimies, vaan juuri surmattujen omaiset. Murhattujen omaiset joutuivat maksumiehiksi, koska he pohjalaisina ihmisinä luottivat rehellisten pohjalaisten poliisimiesten esitutkinnassa antamiin ja pöytäkirjaan kirjattuihin todistajankertomuksiin siitä, miten kaikki tapahtui ja miten todella varallinen tilanne oli ollut.

15. Oikeusvaltiossa tuollainen lopputulos tuntuu todella häpeälliseltä.

567. Sauli Söulissa ja muita poliittisia urotekoja

Gerry, häähähää taitaaki olla huumormiehii...

1. Juridiikan lomassa liene syytä luoda jälleen pieni katsaus politiikan ihmeellisiin kuvioihin. Pääsevät lukijatkin taas kommentoinnin makuun.

2. Meidän Sauli on ollut 3-4 päivää Soulissa, Etelä-Korean pääkaupungissa, tavannut 50 muuta valtionpäämiestä, käynyt pällistelemässä - hänkin - Koreiden välisellä demarkaatiolinjalla panssarilasin takaa kauhean Pohjois-Korean ääriviivoja ja vetänyt ilmeisesti myös jonkinlaista suomalaista kauppavaltuuskuntaa. Sauli on voinut todeta, että kaikkialla maailmassa hänen ajamansa vastakkainasettelun ajan päättyminen ei vielä taida olla ihan toteutunut.

3. Salen ja Obaman kohtaamisesta on tehty Suomessa iso numero, vaikka näyttäisi siltä, että herrat törmäsivät toisiinsa ex-tempore kokouspaikan käytävillä. Mutta pitäähän tällaisesta tapaamisesta toki ottaa kaikki mahdollinen julkisuus ja ilo irti. Sauli luonnehti rupatteluhetkeä ihmettelemällä, miten hyvin Obama on perillä Suomen asioista. Tiesiköhän Obama senkin, että kokoomuslaiset olivat menneet viikonvaihteessa Sääriselälle todella poikaporukoissa hiihtelemään jonkin kumman Latvian pääministerin ja muutamien vielä tätäkin tuntemattomampien ulkomaisten poliitikkojen kanssa, siis ilman meidän Juttaa! Tästähän koko Suomi ainakin tuntuu kovasti pahoittelevan.

4. Yhdysvaltojen Helsingin suurlähettiläs pitää Obaman toki ajan tasalla Suomen tilanteesta, mistä suurlähettiläälle puolestaan käynee raportoimassa, jos vanhat merkit vähänkään paikkansa pitävät, muuan putkikonsultti Lipponen. Sauli ei muuten vielä ehtinyt saada Obamalta kutsua Valkoisen Taloon, mihin koko Saulin koko pressakausi osaltaan tähtää. Eihän sitä tietenkään kaikki juolahda heti mieleen, kun miehet sattuvat törmäämään ja juttelemaan seisoaltaan käytävällä. Vaikka kutsumisasia olisi käynyt Obaman mielessä, niin eihän voi kutsua Saulia kylään, sillä ei ole mitään varmuutta siitä, onko Obama enää ensi vuoden alussa USA:n presidentti. Siellä kun nimittäin on pressan vaalit loppuvuonna.

5. Söuliin oli ehtinyt myös STUK:n eli Säteilyturvakeskuksen hiljattain eläkkeelle siirtynyt pääjohtaja Jukka Laaksonen, joka aloittaa ns. heti putkeen ensi viikolla kohtapuolin uudessa duunissa Venäjän ydinvoimakonserni Rosatomin konsulttina. Mitä isot eli moosekset edellä, sitä pienemmät viskaalit kiireesti perässä! On aika yllättävää, että Suomessa ei ole olemassa minkäänlaisia karenssiaikoja- ja normeja tällaisten siirtojen varalta, vaan myös turvallisuusalan pamput voivat vaihtaa leiriä heti virasta erottuaan. Ei ihme, että Olkiluodon ydinvoimalaa rakentelevan ranskalaisen Arevan toimitusjohtaja hikeentyi Laaksoselle niin, että oli vähällä käydä Söulin illallispöydässä Laaksosen kimppuun. Ranskalaiset epäilevät Laaksosen voivan vuotaa uudessa tehtävässään sellaisia liikesalaisuuksia yms.tietoja venäläisille, joita hän on saanut STUK:n pääjohtajana tietoonsa nimenomaan Arevalta ja yleensä ranskalaisesta ydinvoimalatekniikasta.

6. Uuden-Seelannin liikenneministerin Suomi-puheista on riittänyt puhetta ja ihmettelyä mediassa jo useammaksi päiväksi. Ministeri Gerry Brownlee lausahti maansa parlamentissa käydyn väittelyn aikana, että Suomi ei missään nimessä kelpaa esimerkiksi Uudelle-Seelannille missään asiassa. Ministeri perusteli väitettään sillä, että suomalaiset ovat huonosti koulutettua väkeä, jotka vaan juopottelevat ja syyllistyvät murhiin ja muihin raakuuksiin ja kohtelevat kaiken kukkuraksi myös naisiaan sikamaisesti. Suomen työttömyysastekin on ministerin mukaan korkeampi ja talouskasvu puolestaan pienempi kuin Uudessa-Seelannissa.

7. Tästäpä sitten poru syntyi, ja Uuden-Seelannin pääministerin piti pyytää Saulilta Soulissa anteeksi massiivisen Gerry-pojan puheita. Mediassa on vertailtu ihan intona Brownleen väitteiden paikkansapitävyyttä. Ja yllytys yllätys. Esimerkiksi tämänpäiväisestä Helsingin Sanomista saimme lukea perusteellisen tuntuisen analyysin siitä, että eiväthän nuo Brownleen väitteet aivan poskettomia taida ollakaan, hieman kärjistetysti esitettyjä vain.

8. Medialta on jäänyt maiden vertailussa huomaamatta ainakin yksi asia eli se, että Uudessa-Seelannissa ei ilmeisesti ole sattunut yhtä hirveitä ja paljon ihmishenkiä vaatineita koulusurmia kuin Suomessa 3-4 vuotta sitten. Kun tämä otetaan huomioon, ei ministerin väite Suomen kauheista murhatilastoistakaan ole perusteeton. Mutta Suomessahan halutaan ummistaa silmät ja korvat koko koulusurmilta, joita kutsutaan virallisissa teksteissäkin hienostelleen kouluampumisiksi, ei siis koulumurhiksi, vaikka niistähän Jokelassa ja Kauhajoella tietenkin oli kysymys.

9. Onkohan Uudessa-Seelannissa myöskään leipäjonoja ja koulu- ja työpaikkakiusaamista siinä laajuudessa kuin Suomessa? Entäpä itsemurhat ja putkakuolemat, jotka meillä huitelevat aivan MM-luokkaa?

10. Kaikesta tästä voitaneen saada tarkempi selvyys, sillä Gerry B:n kollega, vasureiden liikenneministeri Merja Kyllönen, Suomussalmen lahja vasureille ja Suomen politiikalle, on ilmoittanut kutsuvansa Gerryn vieraakseen Suomeen. Jos on näköä ja kokoa Gerryllä, niin on sitä totta vieköön myös meidän rouva liikenneministerillämme! Tässäkään suhteessa pieni ja pohjoinen Suomi ei siis kalpene ollenkaan pienen ja eteläisen Uuden-Seelannin rinnalla.

11. Kustannuksia Gerryn tukeva ja tuleva vierailu tietenkin aiheuttaa, mutta väliäkös sillä. Kokoomuksen poikien hiihtoloma Sääriselällä viime viikonvaihteessa maksoi Suomelle 150 000 euroa ja Tarja Halosen joillekuille kollegoilleen kuukausi pari sitten kustantama visiitti Helsingissä puolestaan 200 000 euroa. Saariselän neuvonpidon antia en tiedä, mutta sen voi kai jokainen sanoa, että Tarja Halosen pressakutsut olivat täysin turha tapahtuma. Eihän Halosen vieraisilla käyneillä pressoilla ole kotimassaan edes sellaisia valtaoikeuksia kuin Suomen presidentillä, jonka valtaoikeudet on myös riisuttu minimiin. Halosen kemut jäivät viimeiseksi patsi Haloselle itselleen, myös Saksan presidentti Christian Wulffille, joka välittömästi kotimaahan palattuaan sai hämärien taloussotkujensa takia potkut virastaan.

12. Muuten, yksi pieni yksityiskohta kyseisestä presidenttien jäähyväisvierailusta Suomessa. Halonen oli kutsunut kaiken kukkuraksi Helsinkiin esitelmöijäksi Norjan entisen pääministerin Thorbjörn Jaglandin, sosialisteja hänkin. Miksi näin? Arvatenkin siksi, että tuo ex-pääministeri sattuu olemaan Nobelin rauhanpalkintoa jakavan komitean arvovaltainen puheenjohtaja. Halonen luultavasti tähtää Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

12. Nyt vaan jäämme odottelemaan, milloin ministeri Kyllönen saa kaukaisia vieraita Uudesta-Seelannista. Millainen olisi kunnon vierailuohjelma Gerrylle? Viedäänkö hänetkin Lappiin koiravaljakkoajelulle vai minne? Jos vieras tulee kesällä, niin yksi sopiva kohde olisi varmaan Sonkajärvellä pidettävät jokavuotiset Eukonkannon MM-kisat. Suopotkupallon MM-kisat Hyrynsalmella ministeri Kyllösen kotimaakunnassa ovat myös tapahtuma, jota Gerry-ministeri voitaisiin viedä seuraamaan. Suopalloilu muistuttaa kovaotteisuudessa hieman rugbya, missä lajissa Uusi-Seelanti on aivan maailman huippua. Olisi siinä kotiin palattuaan Gerry-pojalla taas parlamentissa ihmeteltävää kerrassaan: On ne peijakas ihan hulluja, nuo suomalaiset!

458. Massamurhaaja Anders Behring Breivik Jussi Halla-ahon ihailijana?

1. 32-vuotias norjalainen Anders Behring Brevik on tunnustanut poliisille olevansa syyllinen perjantaina 22.7. Oslon ydinkeskustassa tapahtuneeseen autopommi-iskuun, jossa kuoli seitsemän ihmistä, sekä vain pari tuntia tämän jälkeen Oslon lähistöllä Utøyan saarella 85 nuoren ihmisen kuoliaaksi ampumiseen. Kummassakin teossa on lisäksi kymmeniä loukkautuneita ja Utøyan saarella olleista nuorista moni on edelleen kateissa.

1a.Viimeisten tietojen mukaan Oslon räjähdyksessä loukkaantui 30 ja Utøyan saaren ampumisissa 67 ihmistä. Poliisin tulo Oslon läheisyydessä olevalle saarelle kesti ällistyttävän pitkään, sillä siihen kului 40 minuuttia hälytyksestä.

2. Näissä massamurhissa on aivan ilmeisesti kyse poliittisesta terroriteosta, joka on suunnattu Norjan hallitusta ja hallituksen johdossa olevaa sosiaalidemokraattista liikettä vastaan.

3. Norjan poliisi on kuvaillut Breivikia äärioikeistolaiseksi uskonkiihkoilijaksi. Hän on osallistunut aktiivisesti Internetin maahanmuuttovastaisilla sivustoilla käytävään keskusteluun islamilaisuutta vastustavilla ja nationalistisilla mielipiteillään, joita on kuvattu aggressiivisiksi. Facebook-profiilissaan Breivik on maininnut kiinnostuksen kohteikseen kehonrakennuksen, konservatiivipolitiikan ja vapaamuurariuden. Behring Breivikia kiinnosti myös metsästys, klassinen musiikki, Winston Churchill ja tietokonepeli World of Warcraft.

4. Breivikin sanotaan käyneen armeijan, mutta muuten hänellä ei ole sotilaallista taustaa. Hän on aktiivinen ampumaseuran jäsen ja hänellä oli hallussaan laillisesti rekisteröidyt pistooli, haulikko ja kivääri. Kymmenen vuoden takaista liikennerikkomusta lukuun ottamatta Breivikilla ei ole merkintöjä rikosrekisterissä. Lehtitietojen mukaan Breivik oli pari vuotta sitten perustanut puutarha-alan yrityksen, minkä kautta hän pystyi laillisesti hankkimaan suuria määriä räjähdysherkkiä kemikaaleja.

5. Anders Behring Breivikin kerrotaan kirjoittaneen Andrew Berwick -salanimellä yli 1 500 sivua käsittävän manifestin eli kirjan, jota on levitetty internetissä. Kirjassa, jonka nimi on "Eurooppalainen itsenäisyysjulistus", käsitellään muun muassa maahanmuuttoa.

6. Mielenkiintoinen on tieto, jonka mukaan Breivik mainitsee kirjassaan suomalaisen kansanedustajan Jussi Halla-ahon (ps.). Kirjassa Breivik viittaa Halla-ahon vuonna 2006 kirjoittamaan islamin vastaisen blogikirjoitukseen, jonka ajatukset hän sanoo jakavansa. Kirjassa mainitaan myös presidentti Martti Ahtisaari, jota Breivik kritisoi Serbiasta annetuista lausunnoista.

7. Jussi Halla-aho sanoi eilen YLE Uutisille, että hän ei tunne Breivikiä saati tämän kirjaa.

- Olettaisin, että noin paksussa kirjassa hän on lainannut yhtä sun toista muutakin ihmistä. En voi vaikuttaa, kuka minua siteeraa ja missä yhteydessä, Halla-aho lausui.

8. Varmastikaan Halla-aho ei ole ainoa manifestissa mainittu "auktori". Halla-ahon vastaus on kuitenkin tyypillinen äkkiseltään valtaan nousseen poliitikon lausunto, jossa vastuuta ei haluta ottaa piirun vertaa.

9. Suomalaisista puoluejohtajista Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen ja Ville Niinistö ovat tähän mennessä tuominneet Breivikin hirmuteot. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on sen sijaan ollut hiljaa - hän on varmaan lepäämässä mökeillä tai sitten raveissa. Perussuomalaisten nuorisojärjestö sen sijaan esitti eilen surunvalittelunsa Norjan joukkosurman takia. Järjestö kertoi antavansa täyden tukensa Norjan työväenpuolueen nuorille, Suomen demarinuorille ja koko Norjan kansalle.

10. Yhteensattuma tai ei, mutta perussuomalaiset poliitikot ja heistä etenkin Jussi Halla-aho ovat vastustaneet voimakkaasti ampuma-aselain ja lupakäytännön muuttamista. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että Norjan massamurha on yksi syy, minkä vuoksi aselakeja tullaan tiukentamaan.

11. Oslon massamurhatapaus muistuttaa monessa suhteessa Jokelassa 2007 ja 2008 Kauhajoella tapahtuneita koulusurmia, joissa sai surmansa 21 ihmistä. Erona on vain se, että suomalaiset koulusurmaajat purkivat vihaansa sattumalta uhreiksi valittuja koulutovereitaan vastaan, kun sen sijaan Oslon murhaajalla näyttää olleen selkeä poliittinen tarkoitusperä. Iskujen tarkoituksena oli kylvää pelkoa ja horjuttaa demokraattista yhteiskuntaa.

12. Yhteistä näille massamurhille on se, että tekijät ovat jättäneet varsin samantyyppisissä verkkoyhteisöissä selkeitä viestejä ideologiastaan ja suunnitelmistaan. Kyseisten massamurhaajien profiili on muutenkin ollut hyvin samantyyppinen. Miksi siis hälytyskellot eivät siis soineet ja miksi poliisiviranomaiset ovat olleet kyvyttömiä tunnistamaan massamurhaajia ja heidän aikeitaan?

13. Jokelan ja nyt Oslon tapauksissa poliisin toimimattomuuden vielä jotenkin voi ymmärtää siltä kannalta, että kyse oli kummassakin ensimmäisestä sanotunlaisesta massamurhasta. Sen sijaan Kauhajoen koulusurma ja sen päästäminen tapahtumaan tuntuu aivan käsittämättömältä. Vaikka Jokelan tapauksesta ei ollut kulunut vielä vuottakaan, poliisiviranomaiset ja poliitikot eivät tehneet mitään uuden koulusurman ehkäisemiseksi. Ulkomaisista tapauksista olisi toki pitänyt ymmärtää, että jokainen koulusurma on omiaan tuottamaan ahdistuneiden ja sairaiden ihmisten keskuudessa matkijoita.

14. Mutta kuten sanottu, Jokelan jälkeen ei tehty mitään. Aivan liian väljää aselupakäytäntöä ei tiukennettu ja sisäministeri vakuutteli, että kysymyksessä on yksittäistapaus, joka ei tulisi toistumaan. Tämä lepsuus johti siihen, että myös Kauhajoen tulevalle murhamiehelle myönnettiin aselupa, vaikka hälytyskellojen olisi jo silloin pitänyt soida. Eikä tässä vielä kaikki. Vaikka tuleva murhamies oli toimittanut nettiin sairaita ja koulusurmia ihannoivia karmaisevia tekstejä, Kauhajoen poliisi ei ottanut mieheltä asetta pois, vaan antoi häneltä ainoastaan varoituksen. Tästä mies ymmärsi, että hänen oli toimittava nopeasti, ja seuraavana päivänä hän sitten pani suunnitelmansa täytäntöön.

15. Suuttumusta on herättänyt myös se, että valtiovalta ei ottanut Kauhajoen koulusurmista minkäänlaista juridista vastuuta. Päin vastoin poliisi- ja syyttäjäviranomaiset tekivät kaikkensa, jottei hirvittävän virhearvon tehnyttä poliisimies joutuisi laiminlyönnistään rikosoikeudelliseen vastuuseen eikä valtio korvausvastuuseen aiheutetuista kuolemista. Surmattujen perheenjäsenten on siten ollut pakko itse panna vireille oikeudenkäynti, joka jatkuu edelleen korkeimmassa oikeudessa.

16. Vasta Kauhajoen koulusurmien jälkeen sisäministeriö ja poliisi havahtui todellisuuteen. Vasta Kauhajoen jälkeen poliisi on puuttunut lujin ottein koulu-uhkauksiin ja kuullun mukaan estänyt monien vaarallisten tilanteiden syntymisen. Jos näin olisi toimittu välittömästi Jokelan jälkeen, ei Kauhajoen massamurhaa olisi päässyt tapahtumaan.

17. Kokemuksen mukaan Oslon autopommi-isku ja massamurha aktivoivat todennäköisesti monia sekopäitä ja potentiaalisia massamurhaajia eri maissa. Poliittinen ilmapiiri on muuttunut myös Suomessa väkivaltaisemmaksi, aseita on helppo saada, äärioikeistolaisuus on lisääntymässä ja netissä on helppo levittää maahanmuuttajiin kohdistuvaa vihapropagandaa. Norjassa koetun poliittisen massamurhan mahdollisuus on siis syytä ottaa vakavasti myös Suomessa.

444. Vasaan hovioikeuden tuomio Kauhajoen koulusurmajutussa 15.4.2011, osa I

1. Vaasan hovioikeus antoi 15.4.2011 tuomion Kauhajoen koulusurma -jutussa - tapaus tunnetaan lehdistössä myös "Kauhajoen asejutun" nimellä (tuomio nro 471, diaarinro R 10/596). Puhun seuraavassa lyhyesti ja ytimekkäästi Kauhajoki-jutusta. Tuomiossa hovioikeus antoi ratkaisun valituksiin, jotka jutun kaikki osapuolet, siis syyttäjä, asianomistajat ja syytetty, tekivät Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden 29.1.2010 antamasta tuomiosta. Kuten muistamme, käräjäoikeus hylkäsi, äänestyksen jälkeen (2-1), kaikki jutussa esitetyt rangaistus- ja korvausvaatimukset. Katso blogi 216/29.1.2010, jossa on kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta.

2. Hovioikeus antoi 15.4.2011 tuomion johdosta seuraavan lyhyen tiedotteen, joka löytyy

tästä.

3. Tiedotteessa kerrotaan siis lyhyesti ja pääpiirteittäin tuomion lopputuloksesta, mutta siinä ei mainita juuri mitään tuomion perusteluista. Kuitenkin juuri "perusteluistaan tuomio punnitaan", kuten osuva sanonta kuuluu.

4. Todettakoon, jälleen kerran, että hovioikeuksien tiedotustoiminta on meillä edelleen melko tavalla lapsenkengissä. Finlexissä eli valtion säädöstietopankissa, jossa julkaistaan muun muassa kaikki KKO:n ja KHO:n ennakkopäätökset, julkaistaan vuosittain hyvin vähän hovioikeuksien ratkaisuja; vain noin 5-10 tuomiota kustakin hovioikeudesta vuosittain. Kun pieninkin hovioikeus ratkaisee vuodessa lonkalta arvioiden 1 500- 2 000 asiaa, on julkaistujen ratkaisujen osuus todella sangen vähäinen. Hovioikeuksien Finlex-ratkaisut koskevat sitä paitsi lähes järjestään tapauksia ja asioita, joilla ei ole tuntuisi olevan suurempaa yleistä merkitystä, vaan joiden merkitys rajoittuu lähinnä hovioikeuden ja käräjäoikeuksien omaan menettelyyn ja vähäisiin muotoseikkoihin. Tästä voisi saada vaikutelman, että hovioikeuksissa ei oikein tapahtuisi mitään tiedottamisen arvoista, mutta tästä tuskin on kysymys. Kysymys on, näin väittäisin, tuomioistuinlaitoksen yleensä vastahakoisesta suhtautumisesta tiedottamiseen.

5. Merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä asioissa ja jutuissa, joista Kauhajoki-juttu on hyvä esimerkki, hovioikeuksien odottaisi julkaisevan ratkaisunsa kokonaisuudessaan internet-sivuillaan, jolloin ratkaisut olivat kaikkien luettavissa ja arvioitavissa. On toki hyvä asia, että tästä Kauhajoki-tuomiosta on julkaistu yllä oleva tiedote, jossa on maininta siitä, miten asiasta kiinnostuneet voivat tilata itse tuomion. Mutta julkisuutta palveltaisiin paremmin, jos tuomio olisi luettavissa hovioikeuden sivustolla.

6. Hovioikeuksien ratkaisujen nykyistä laajemmasta tiedottamisesta ja julkaisemisesta on Suomessa toki puhuttu jo vuosikymmeniä - muistini mukaan jo 1970-luvulta lähtien - mutta asiallisesti ottaen kunnon toteutuksiin ei ole tässä(kään) asiassa vieläkään päästy. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana asiasta ei ole enää edes puhuttu.

7. Kuten hovioikeuksissa on iät ja ajat ollut tapana, hovioikeus ei myöskään tässä Kauhajoen tapauksessa julistanut tuomiota julkisesti asianosaisten, lehdistön edustajien ja yleisön ollessa saapuvilla, vaan tuomio annettiin niin sanottuna kansliatuomiona eli kirjallisesti hovioikeuden kansliassa. Olen puhunut myös tästä julkisuuden kannalta ongelmallisesta asiasta muutaman kerran blogissani. Nykyisin tämä kansliatuomio-villitys on levinnyt, kuten olen kertonut, laajalti myös käräjäoikeuksiin, sillä vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa käräjäoikeudet antavat tuomionsa kirjallisesti kansliasta. Tämä ei ole kuitenkaan ollut lakia säädettäessä tarkoituksena.

8. Ruotsissa hovioikeudet, samoin kuin alioikeudet, julkaisevat netissä ratkaisutiedotteita huomattavan paljon useammin kuin Suomessa. Tiedotteet ovat yksityiskohtaisempia kuin mihin Suomessa on totuttu ja niissä käsitellään usein lyhyesti myös ratkaisun perusteluja. Kansliatuomion antaminen ei ole Ruotsissa yhtä laajassa käytössä kuin Suomessa. Ruotsissa näyttää lisäksi yleistyvän käytäntö, jossa ratkaisun antanut tuomioistuin pitää tuomion julistamisen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa median edustajat ja miksei myös yleisö voivat esittää tuomareille kysymyksiä tuomion ja sen perustelujen johdosta.

Yksi esimerkki sanotunlaisen tiedotustilaisuuden järjestämisestä löytyy täältä.

9. Suomessa näin ei tapahdu, vaan kirjallisen kansliatuomion antaneet tuomarit tuntuvat päin vastoin haluavan piileskellä tiedotusvälineitä ja lymyillä joko oikeuden kulisseissa, kotona tai kesämökeillä taikka ties missä; pääasia, etteivät tiedotusvälineet vaan saisi heitä "langan päähän." Kun tähän on totuttu, eivät toimittajat edes kerro, missä kokoonpanossa tai ketkä tuomarit ovat osallistuneet ratkaisun tekemiseen.

10. Vaasan hovioikeuden tuomion ensimmäisellä sivulla mainitaan, että "hovioikeus on toimittanut asiassa 7.11. ja 15.2.2011 pääkäsittelyn, josta on laadittu erillinen pöytäkirja". Pääkäsittelyn pitäminen eli toimittaminen merkitsee sitä, että juttu on ratkaistu, ei esittelystä jutun esittelijän laatiman mietinnön pohjalta, kuten kirjallisessa hovioikeusmenettelyssä tapahtuu, vaan yksinomaan asianosaisten läsnä ollessa pidetyssä pääkäsittelyssä suullisesti vastaanotetun aineiston perusteella. Minusta tämä asia olisi selvyyden vuoksi syytä nimenomaan todeta hovioikeuden tuomiossa eikä siis tyytyä siinä vain toteamukseen, jonka mukaan asiassa on toimitettu (myös) pääkäsittely.

11. Se, että juttu on ratkaistu hovioikeudessa pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, ilmenee välillisesti siitä, että asian käsittelyssä mukana olleesta hovioikeuden esittelijästä eli viskaalista käytetään tuomiossa ja tiedotteessa nimikettä "valmistelija", ei siis esittelijä. Valmistelija-esittelijä avustaa hovioikeuden ratkaisukokoonpanoa asian valmistelun ja pääkäsittely kuluessa ja kirjoittaa mahdollisesti myös luonnoksen hovioikeuden ratkaisuksi. Jos hovioikeuden käsittely on, kuten käytännössä 80 prosenttisesti tapahtuu, kirjallista esittelymenettelyä, ei tuomiossakaan puhuta valmistelijasta, vaan käytetään (oikeaa) termi "esittelijä." Esittelijä vastaa hovioikeuden menettelyn ja tuomion laillisuudesta periaatteessa samalla tavalla kuin jäsenetkin, sen sijaan valmistelijalla ei ole näin laajaa virkavastuuta.

12. Sallittaneen jälleen kerran todeta, että korkeimmassa oikeudessa tilanne on, kuten olen aiemmin kertonut, tässä suhteessa muun muassa todistelulta edellytettävän välittömyyden kannalta sikäli kummallinen, että vaikka KKO toimittaa jutussa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan usein myös todistajia, asiaa ei kuitenkaan ratkaista suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, vaan suullisen käsittelyn jälkeen asiassa järjestetään vielä kirjallinen esittelymenettely, jossa asia ratkaistaan esittelijän mietinnön pohjalta. Teknisesti asiaa on yritetty "selittää" sillä, että KKO:n suullinen käsittely ei ole pääkäsittely, vaan "muunlainen" suullinen käsittely. Sillä, millä nimellä suullista käsittelyä kutsutaan, ei kuitenkaan ole merkitystä.

13. Lain mukaan hovioikeuden tuomio on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, erityisestä syystä sanottu aikaa voidaan kuitenkin ylittää; outoa kyllä, laissa ei ole asetettu mitään aikaa, jonka kuluessa tuomio on viimeistään annettava. Tässä tapauksessa hovioikeuden pääkäsittely päättyi 15.2. ja tuomio annettiin 15.4. Asia on kuitenkin vaikeusasteeltaan tavallista hankalampi ja myös tavanmukaista laajempi, joten ei voida sanoa, että ratkaisun antamisessa olisi viivytelty. Lähes 40 sivua käsittävän tuomion laatiminen ja perustelujen kirjoittaminen on ymmärrettävästi vienyt aikaa.

14. Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-tuomio on teknisenä suorituksena eli rakenteeltaan asianmukainen ja yleisesti ottaen hyvin perusteltu. Tämä ei ole mikään ihme, sillä hovioikeuden puheenjohtajana jutussa toimi hovioikeudenlaamanni Mika Huovila, joka on kirjoittanut tuomion perusteluista korkeatasoisena pidetyn väitöskirjan "Periaatteet ja perustelut" (2003) jossa on keskitytty erityisesti näytön perustelemiseen. Vuoden 2003 alussa ilmestyi myös minun ja OTL Petri Martikaisen kirja "Pro et contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä." Huovilan väitöskirja ilmestyi vasta meidän kirjamme ilmestymisen jälkeen.

15. OTT Mika Huovila on entinen (Savonlinnan) käräjätuomari. Hän toimi ennen Vaasan hovioikeuteen siirtymistään muutaman vuoden korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksena. Petri Martikainen on, laatimani luonnoksen pohjalta, arvostellut Mika Huovilan väitöskirjan Defensor Legis -lehdessä vuonna 2004 julkaistussa kirjoituksessa "Periaatekeskeistä perustelemisoppia" (ss.298-303). Myös kirjaan Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) sisältyy arviointi Huovilan periaatekeskeisestä tutkimusmetodista (ss. 222-225). Asia voidaan kiteyttää niin, että kun Huovila tutkii tuomion perustelemista lähinnä oikeusperiaatteiden valossa teoreettisena ilmiönä tai kysymyksenä, olen itse pitänyt perustellumpana teeman ongelmakeskeistä metodia ja käytännönläheistä tarkastelutapaa. Huovila pohtii lähinnä sitä, milloin ja minkälaisissa tapauksissa tuomioistuimen tulisi tai pitää perustella seikkaperäisesti ja milloin ja millä perusteilla perusteluista puolestaan voidaan tinkiä. Minua sen sijaan on kiinnostanut enemmän se, mitä laatuvaatimuksia hyville (ideaalisille, optimaalisille) perusteluille voidaan asetta ja miten ns. vaikeissa tapauksissa perustelut tulisi käytännössä näytön ja normiperustelujen osalta laatia.

16. Tuomion kirjoitustapa on virheetöntä ja ymmärrettävää asiaproosaa, kysymyksenasettelut ovat selkeitä, useat väliotsakkeet helpottavat perustelujen seuraamista ja perusteluissa on viitattu ja selostettu oikeuskäytäntöä ja eräiltä osin myös oikeuskirjallisuuden kannanottoja. Joissakin kohdin olisin kuitenkin itse kirjoittanut perustelut hieman toisella tavalla.

17. Yksi esimerkki tästä. Tuomion perusteluissa on selostettu ensin (ss. 15-20) faktoja otsikolla "H:n (siis syytetty, olen jättänyt tässä nimen mainitsematta) menettely)". Tämän jälkeen seuraa laaja jakso "Hovioikeuden arvio H:n menettelystä" (ss. 20-31). Viimeksi mainittu jakso on tosin jaettu useilla väliotsikoilla eri jaksoihin tai kysymyksiin. Tästä aiheutuu kuitenkin hankaluutta sikäli, että hovioikeuden arvioon perehtymisen yhteydessä lukija joutuu palaamaan takaisin siihen, mitä perusteluissa aiemmin (ss. 15-20) on kirjoitettu faktoista, sillä hovioikeus tyytyy jälkimmäisessä osiossa viittaamaan vain hyvin lyhyesti siihen, mitä tuossa "faktaosiossa" oli kerrottu.

18. Minusta hieman parempaan tuomion rakenteeseen olisi ehkä päästy, jos olisi noudatettu kysymyskohtaista jaottelua, eli tapaa, jossa jokaisen kysymyksen tai teeman osalta olisi selostettu ja käsitelty sekä a) faktoja ja b) hovioikeuden oikeudellista arviointia. Esimerkiksi väliotsikon "Oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman" (ss. 26-28) alla olisi voitu ensin (hyvin lyhyesti) selostaa ne relevantit kohdat, joita jutussa kuullut todistajat olivat kertoneet. Tämän jälkeen oikeus olisi pohtinut otsikossa mainittua kysymystä, jossa on kyse, paitsi oikeudellista, myös ja ennen muuta näyttökysymyksen arvioinnista.

19. Näytön kertomisen (selostamisen) yhteydessä minua jäi hieman askarruttamaan tapa, jolla tämä tuomiossa tehty. Tältä osin tuomiossa näyttäisi nimittäin olevan kyse aika pelkistetystä esitystavasta tai suorastaan jonkinlaisesta kliinisestä kerronnasta. Turhat "lässytykset" ja todistajien kertomusten selostamisen yksityiskohdat on jätetty perusteluista pois. Tämä on minusta sinänsä hyvä asia, sillä usein tuomioissa selostetaan ummet ja lammet todistajien kertomuksia sellaisista kysymyksistä tavalla, jolla ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi ratkaisun kannalta juuri minkäänlaista merkitystä. Toisaalta en suosittelisi myöskään hovioikeuden tuomion perusteluissa esiintyvää kliinisen pelkistävää kirjoitustyyliä, josta kaikki nyanssit ja todistajien "omat sanat" on jätetty pois. Joidenkin todistajien oalta jäin tietyissä kohdin kaipaamaan sitä tai niitä sanoja tai ilmaisuja, joilla todistaja oli itse asiansa oikeudelle kertonut.

20. Tuomion perusteluissa ei toki voida juuri koskaan antaa ulkopuoliselle lukijalle, joka siis ei siis ole seurannut oikeudenkäyntiä paikan päällä, täysin autenttista kuvaa ja käsitystä siitä, mitä todistelussa ja todistajan kuulustelussa on tapahtunut ja millä sanoin ja tavalla kukin todistaja on asiansa esittänyt. Mutta joissakin avainkohdissa tai -kysymyksissä oikeus voisi ajatella, paitsi jutun asianosaisia, myös yleisöä, sillä eihän tuomion perusteluja kirjoiteta yksinomaan vain jutun asianosaisille, vaan perusteluja kirjoitettaessa tulisi ajatella myös hieman yleisöä tai ainakin ratkaisun sisällöstä kiinnostuneita ihmisiä.

21. Juuri näytön perustelemisen yksityiskohtaisuuden osalta Mika Huovilalla ja minulla tuntuu yleensäkin eli ns. periaatteessa olevan hieman erilainen käsitys, kuten edellä viitatussa Martikaisen artikkelista ja myös kirjasta Tuomion perusteleminen ilmenee. Lyhyesti sanottuna Huovila on sitä mieltä, että suuri (tai pienikään) yleisö ei ole juurikaan kiinnostunut näyttökysymyksen perusteluista, vaan että yleisö on, jos tuomion perustelut ihmisiä yleensäkään kiinnostavat, kiinnostunut enemmän siitä "mitä laki sanoo" eli lainsoveltamisesta konkreettiseen tapaukseen. Mitä taas oikeusjutun asianosaisiin tulee, niin Huovilan mukaan heille näyttökysymystä ei ole tarpeen perustella laajasti siksi, että he ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu on otettu vastaan ja he pystyvät tällä perustella ilman laajempia perustelujakin mieltämään, miksi oikeus on päätynyt näyttökysymyksessä tuomiosta ilmenevään lopputulokseen. Vielä Huovila on esittänyt, että vaatimus näyttökysymyksen yksityiskohtaisen perustelemisesta olisi ristiriidassa todistelun välittömyyden kanssa. Huovilan mukaan todistelun välittömyys menettäisi merkityksensä tai siitä ei voitaisi pitää kiinni, jos oikeuden tulisi tavallaan "jälkikäteen" yrittää muistella ja kuvailla esimerkiksi sitä, mitä kukin todistaja tarkkaan ottaen kertoi ja miltä (kuinka uskottavalta) todistajan kertomus vaikutti.

22. Itse olen näiltä osin eri mieltä Huovilan kanssa. Ensiksikin kokemus ja käytäntö on osoittanut selvästi, että ns. suuri yleisö on kiinnostunut etenkin rikosjutuissa nimenomaan näyttökysymyksistä eli esimerkiksi siitä, mitä todistajat ovat kertoneet ja onko syytteen tueksi esitettyä näyttöä pidettävä riittävänä. Tästä on Suomessakin viime vuosilta lukuisia esimerkkejä, ajatellaanpa vaikkapa vain esimerkiksi Bodomjärven kolmoismurhan tai äskettäin päättyneen Ulvilan murhajutun oikeudenkäyntejä. Tuomon perustelujen merkitystä asianosaisten ohella myös oikeusyhteisölle ja suurelle yleisölle on viime aikoina muutoinkin entisestään korostettu, sillä yleisesti katsotaan, että juuri asianmukaiset perustelut ovat keino ylläpitää luottamusta tuomioistuinlaitoksen puolueettomuuteen ja lainkäytön legitimiteettiin.

23. Se, että jutun asianosaiset ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu ja näyttö on otettu vastaan ja he ovat itsekohtaisesti voineet tehdä havaintoja todistajien luotettavuudesta, ei minusta vähennä perustelujen merkitystä. Perusteluissahan on kyse nimenomaan siitä, miten tuomioistuin on juttua ratkaistessaan arvioinut näyttöä. Perusteluillaan tuomioistuin voi - parhaassa tapauksessa - saada myös eri mieltä olleet asianosaisen vakuuttumaan siitä, että oikeus on arvioinut näytön asianmukaisesti ja oikein. Tähän vaaditaan, kuten perusteluilta yleensäkin, tuomioistuimelta kärsivällisyyttä ja perusteluilta siten seikkaperäisyyttä ja avoimuutta eli puolesta ja vastaan -näkökohtien esittelyä ja punnintaa, siis lyhyesti sanottuna pro et contra -perustelumetodin omaksumista.

24. En yhdy myöskään siihen käsitykseen, että vaatimus näyttökysymyksen seikkaperäisestä ja avoimesta perustelemisesta voisi olla jollakin tavalla vapaan todistusharkinnan tai todistelun välittömyyden vastainen. Jos pelkältä intuitiolta halutaan välttyä, kuten pitäisi, niin tuomioistuimen tulee tietenkin perustella näyttökysymystä jo voidakseen kontrolloida sitä näkemystä (intuitiota), johon tuomarit ovat alustavasti todistelussa ja päätösharkinnassa päätyneet. Näyttökysymyksen seikkaperäisillä perusteluilla on merkitystä myös silloin, kun jutun hävinnyt asianosainen harkitsee sitä, kannattaako hänen valittaa näyttökysymyksen osalta vai ei. Perustelut ovat tarpeen myös valituksen laadinnan ja ylemmän oikeuden tutkinnan kannalta.

25. Tämä hieman pitkäksi venähtänyt esipuhe tai alkusoitto oli tarkoitettu pohjustukseksi sille, mitä olen ajatellut jatkossa esittää, kunhan pääsen itse pääasiaan ja arvoin hovioikeuden tuomiota näytön ja lain soveltamisen osalta. Nyt, sadepäivän illalla, on syytä lopetella tähän.

PS

Ampuma-aselain muutokset tulivat voimaan tänään maanantaina. Lakiuudistus tiukentaa erityisesti käsiaseiden saantia ja nostaa ikärajoja. Käsiaselupien myöntämisen ikäraja nousee 20 vuoteen. Aseluvan hakijat joutuvat myös soveltuvuustestiin.

Uudistus tuli siis voimaan vasta tänään! Tärkeintä olisi kuitenkin ollut, että tätä uudistusta olisi alettu valmistella heti vuoden 2007 syksyllä sattuneen Jokelan koulusurmien jälkeen ja että sisäministeriö olisi jo vuonna 2007 antanut uudet ja tiukemmat ohjeet aseluvan myöntämisestä ja haltuun ottamisesta. Olen varma, että jos näin olisi tehty, ei Kauhajoen koulusurmia olisi tapahtunut. Mutta juuri mihinkään toimenpiteisiin ei Jokelan surmien jälkeen ryhdytty, kuten hyvin muistamme. Tämä osaltaan mahdollisti Kauhajoen surmat vain vuosi Jokelan jälkeen.

Vaasan hovioikeuden tuomiota Kauhajoki-jutussa voidaan minusta kritisoida asiallisesti erityisesti siitä, että hovioikeus sivuutti perusteluissaan lähestulkoon kokonaan Jokelan koulusurmat ja niiden merkityksen vastaajien vastuuta arvioidessaan. Jokela olisi pitänyt ottaa huomioon harkittaessa syytetyn rikosoikeudellista vastuuta, mutta erityisesti valtion korvausvastuun oalta. Hovioikeus kuitenkin ratkaisi jutun ikään kuin siltä pohjalta, että Kauhajoki olisi ollut ensimmäinen koulusurmatapaus.

401. Kauhajoki-case; ylittyykö tuomitsemiskynnys?

Winnendenin koulusurmat 2009 toivat ampujan isälle vankeustuomion kuolemantuottamuksesta

1. Puolentoista kuukauden kuluttua annettava hovioikeuden tuomio ei estäne tapauksen riidanalaisten kysymysten pohdiskelua ja ratkaisun ennakoimista. Hovioikeutta nämä pohdinnat tuskin kiinnostavat, ja sitä paitsi tuomarit eivät edes saisi lukea, mitä lehdistössä tai sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi vireillä olevan jutun näyttökysymyksistä arveltu. Kun tuomioistuin on ottanut vastaan koko aineiston, sillä on luonnollisesti ulkopuolista lukijaa paremmat edellytykset arvioida näyttöä samoin kuin lainsoveltamista koskevia kysymyksiä.

2. Syyttäjän syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, joka on myös asianomistajien vaatimusten lähtökohtana, perustuu oleellisilta osin ampuma-aselain (AAL) 92 §:n 1 momentissa säädettyyn turvaamistoimenpiteeseen eli aseen väliaikaiseen poisottamiseen. Säännös on kirjoitettu velvoittavaan muotoon siten, että poliisin on tehtävä päätös aseen ottamisesta väliaikaisesti haltuun, jos on perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin.

3. Otettuaan asian ratkaistavakseen HH:lla oli siis po. lainkohdan mukaan velvollisuus

1) selvittää asiaa ennen ratkaisun tekoa ja 2) ottaa ase poliisin haltuun jos ilmeni a) perusteltu syy epäillä b) aseen väärinkäyttöä. Selvittikö HH asian huolellisesti ja olisiko hänen pitänyt havaita, että oli olemassa perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä?

4. AAL 92.1 § sisältää siis kaksi harkinnanvaraista määritelmää eli käsitteet "perusteltu syy" ja epäily "aseen värinkäytöstä." Käräjäoikeus - enemmistö, sillä käräjäoikeudessa oli äänestys 2-1 - näyttää lähteneen yksinkertaisesti siitä, että se, miten kysymys selvitettiin, oli täysin H:n harkinnassa. Kun HH oli omasta mielestään selvittänyt asiaa riittävästi ja miettinyt ratkaisuaan, hän ei käräjäoikeuden enemmistön mukaan voinut syyllistyä huolimattomuuteen eli tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

5. Asia ei liene kuitenkaan noin yksinkertainen, vaan poliisin selvitykselle ja harkinnalle on toki asetettava tiettyjä laatuvaatimuksia. Käräjäoikeus näyttää ajattelevan, että koska HH oli päätöksentekijä, hänen ei juurikaan tarvinnut ottaa huomioon, mitä tapauksen kanssa tekemisiin joutuneet muut poliisimiehet tai Saaren käyttäytymisestä havaintoja tehneet ulkopuoliset henkilöt olivat ajatelleet tilanteesta. Käräjäoikeuden mielestä HH saattoi tehdä ratkaisun yksinomaan Matti Saaren puhuttelun perusteella. Tämä perustelu tuskin tulee hovioikeuden tuomiossa kestämään.

6. Ratkaisun hetkellä eli viimeistään maanantaina 22.9.2008 HH on saanut tietoonsa ainakin seuraavat ratkaisevan oleelliset seikat, jotka hänen olisi tullut ottaa huomioon:

- Useiden muiden poliisien samoin kuin ulkopuolisten ihmisten ajatuksissa herännyt huoli siitä, että Matti Saari voisi olla seuraava kouluampuja;

- päällystöpäivystäjänä perjantaina 18.9. toimineen apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhisen tekemä päätös Saaren aseen pois ottamisesta;

- Saaren youtubeen lataamat videot, jotka HH oli katsonut;

- samalle youtuben sivulle pannun englanninkielisen laulun sanoituksen sodasta, kirkuvista äi-

deistä ja kuolleista lapsista palavissa raunioissa,

- poliisimies Vesa Vainionrannan havainnot ja päätelmät Saaren oudosta käytöksestä aseen

tarkastustilaisuudessa 7.9. sekä

- Saaren IRC -galleriassa koulusurmiin liittyvä lisäaineisto.

7. Vastaaja HH ei kuitenkaan ennen päätöksentekoa välittänyt perehtyä hänelle tarjottuun IRC -gallerian aineistoon. Tämä oli ilmeisen kohtalokasta, koska vastaajan omankin arvion mukaan IRC -gallerian tiedot "olisivat voineet johtaa toiseen lopputulokseen." Vastaaja ei myöskään

halunnut keskustella Vesa Nyrhisen kanssa tämän selkeästi erilaisen ratkaisun perusteista.

8. HH:n tiedossa olleita asioita on syytä tarkastella yhtenä kokonaisuutena ja peilata niitä jokaisen tuolloin tuntemaa, vuoden takaista Jokelan taustaa sekä yhteisön reaktiota vasten.

Selvältä tuntuu, että ampuma-aseen väärinkäyttö tai ainakin sen vaara on käsillä. Oikea ratkaisu olisi siis ollut, että ase olisi haettu pois. Kun kaikki toisetkin olivat sitä mieltä, ei olisi todellakaan olut liikaa vaadittu, että myös HH:n olisi pitänyt ennakoida tilanne ja päätyä aseen väliaikaiseen haltuunottoon.

9. Käräjäoikeuden enemmistö on puolustellut HH:n passiivisuutta aseen poisottamisessa muiden poliisimiesten toiminnalla toteamalla, että ”että epäilyt Saaren tulevasta käyttäytymisestä ja vaaran olemassaolosta eivät ole maanantaina 22.9. voineet olla niin vahvoja, kuin mitä kertomuksista käy ilmi.” Tätä käsitystä käräjäoikeus on perustellut sillä, että ”mikäli uhka ja epäily tulevasta ampumisesta olisi ollut niin vahva kuin oikeudessa on esitetty, ei asian hoitamisessa olisi voitu menetellä edellä todetuin tavoin”. Tällä lausumalla käräjäoikeus on viitannut edeltäneen viikonlopun tapahtumiin ja erityisesti siihen, etteivät Saaren asunnolle perjantai-iltana menneen poliisimiehet olleet suorittaneet, kun Saari ei ollut asunnollaan, kotietsintää aseen löytämiseksi.

10. Apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhisen ratkaisu, jolla hän päivystysvuoronsa ollessa päättyessä luopui omalta osaltaan asian operatiivisesta johdosta, ei kuitenkaan sisältänyt luopumista aseen haltuunoton ajatuksesta, vaan toimenpiteen siirtämisen taktisista syistä myöhäisempään ajankohtaan ja samalla luontevasti Kauhajoen päällystön eli käytännössä HH:n tehtäväksi. Kun HH ei ollut viikonloppuna innostunut asiasta, evät hänen alaisensa luonnollisesti esimiehensä käskyksi ymmärrettävän kannanoton jälkeen voineet itsenäisesti toimia asiassa.

11. Miksi sitten HH päätyi asiassa täysin erilaiseen johtopäätökseen kuin muut poliisimiehet? Mikä oli HH:n menettelyn motiivi? Kokeneen komisarion ja nuoremman juristi-apulaispoliisipäällikön arvovaltakiista, jääräpäisyys, arkuus? Vai olisiko kyse ollut vain vallinneesta "asekulttuurista", jonka mukaan jokaisella miehellä tulee olla (henkiseen) kuntoonsa katsomatta synnynnäinen oikeus omistaa halutessaan käsiase? Vaikea sanoa. Pitää kuitenkin muistaa, että HH oli itse tehnyt aseluvan myöntämistä Matti Saarelle koskevan päätöksen vain muutamaa viikkoa aikaisemmin ja 18.9. Vesa Nyrhinen oli taas omalla päätöksellään käytännössä katsonut, että aselupa oli myönnetty henkilölle, jolla asetta ei saisi lainkaan olla.

12. Edellä mainituilla eväillä ja sen perusteella, mitä puolustus on hovioikeuden laatimassa yhteenvedossa todetulla tavoin tuonut esiin, hovioikeus joutuu ratkaisemaan kysymyksen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Entäpä sitten kysymys vastaajan väitetystä syyllisyydestä kuolemantuottamuksiin, jos hovioikeus päätyy siihen, että H:n olisi tullut tehdä päätös aseen poisottamisesta?

13. Virallinen syyttäjä on näköjään huolellisesti varonut vetoamasta mihinkään sellaiseen seikkaan, joka voitaisiin tulkita kuolemantuottamusta tukevaksi kannanotoksi. Syyttäjä on puhunut varovaisin sanakääntein vain siitä, että aseen väärinkäyttö käsittää paljon muutakin kuin rikosten tekemisen ja että ratkaisevaa ei olisi se, miten vahvoja viitteitä nimenomaan kouluammuskelun tapahtumisesta 22.9. oli ollut. Syyttäjän mukaan oleellista on, että oli selkeästi "muu perusteltu syy" epäillä saaren taholta aseen väärinkäyttöä.

14. Kiistatonta kuitenkin on, ettei HH:ta olisi lähdetty epäilemään saati syyttämään lainkaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ilman heti puhuttelun jälkeisenä päivänä tapahtuneita koulusurmia. Mitään oikeudenkäyntiä ei olisi koskaan pantu vireille, jos koulusurmia ei olisi tehty aseella, joka HH:lla oli mahdollisuus ottaa väliaikaisesti poliisin haltuun. Surmatöiden tapahtuminen ja vieläpä heti puhuttelua seuraavana päivänä on siten aivan oleellinen tekijä HH:n väitettyä virkavelvollisuuden rikkomista ja sen seurauksia arvioitaessa.

15. Oikeudenkäynnissä lienee selvinnyt, tämä on tullut ainakin lehtijutuista ilmi, että muut poliisimiehet ja jutussa kuullut poliisilaitoksen ulkopuoliset todistajat ovat pelänneet tilanteessa nimenomaan Jokelan kaltaisen koulusurman toistumista Saaren toimesta. Hovioikeus tuskin voi sivuuttaa tätä tosiasiaa olankohautuksella. Käsillä ei ollut vain jonkinlainen "epämääräinen" aseen väärinkäytön vaara, vaan nimenomaan koulusurmien vaara.

16. Ihmisvihaajaksi ja joukkomurhien ihannoijaksi julistautunut Matti Saari oli jo ehtinyt internetissä videoidensa välityksellä tahallaan herättää ampuma-asetta käyttäen ihmisiä huolta ja pelkoa uhkaavalla käyttäytymisellään. Mitä muuta olisi vielä pitänyt tapahtua tai ilmetä, ennen kuin olisi voitu uskoa, että ilmeinen kouluammuskelun vaara oli käsillä?

17. Minua on hieman ihmetyttänyt puolustuksen, valtion asiamiehen ja jopa syyttäjän käräjäoikeusvaiheessa ylläpitämä puhe siitä, että Matti Saaren tahallinen teko olisi jotenkin katkaissut vaadittavan syy-yhteyden. Vanhemmassa rikoslainopissa tosin katsottiin, että syy-yhteys voisi "katketa", jos huolimattoman teon ja kuoleman väliin tulee toisen henkilön tahallinen teko. Katsottiin, että ainoastaan yllyttäjä ja avunantaja voisivat joutua osavastuuseen toisen tahallisesta rikoksesta, tuottamuksellinen edistäjä ei sitä vastoin periaatteessa koskaan.

18. Nykyisin edellä mainittu kanta ei ole enää valitseva. Viittaan tässä suhteessa esimerkiksi rikosoikeuden perusteokseen eli Rikosoikeus-nimiseen oppi- ja käsikirjaan (WSOYpro, 2. painos, 2008) s. 523 ja siinä mainittuun esimerkkitapauksen:

- Jos henkilö antaa ajattelemattomuuttaan toiselle ladatun aseen ja aseen saaja tappaa tahallaan kolmannen, aseen luovuttaja voi syyllistyä kuolemantuottamukseen, vaikka ampuja tuomitaan taposta. Jos luovuttaja mielsi, mitä aseen luovuttamisesta seuraa, kyse voi olla avuannosta tappoon.

19. Puheena olevassa tapauksessa on kysyttävä, olisiko syytteessä edellytetty teko eli aseen poisottaminen, joka siis on syytteen mukaan laiminlyöty, estänyt koulusurmat. Vaadittavaa näyttökynnystä on jouduttu käytännössä vastaavanalaisissa tapauksissa laskemaan. Syy-yhteys on olemassa, jos laiminlyöty teko olisi todennäköisesti estänyt kuoleman.

20. Ratkaisevaa on se, onko tässä tapauksessa koulusurma ollut väitetyn laiminlyönnin ennakoitava seuraus. Edellä mainitun Rikosoikeus-teoksen mukaan (s. 524) ennakoitavuus ei edellytä sitä, että tekijä on tosiasiassa mieltänyt kuoleman. Riittää, että hän olisi voinut ja hänen olisi pitänyt teon hetkellä mieltää kuoleman eli tässä tapauksessa koulusurmien mahdollisuus. Huomioon otetaan sekä tekijän eli vastaajan tiedot että ne tiedot, jotka huolellisella tarkkailijalla olisi ollut tapauksen olosuhteissa. Ennakoitavuus ei edellytä tarkkaa kuvaa siitä, millä tavalla kuolema/kuolemat seuraa/seuraavat; riittää, että kuolema on ollut yleisellä tasolla ennakoitavissa. - Hhmmh, näyttää aika pahalta, sanoisin.

21. Mutta mennäänpä vielä lopuksi Saksaan. Siellä eli tarkemmin sanottuna Winnendenin kaupungissa Albertvillen koulussa tapahtui 11.3. 2009 hirveä ampumisvälikohtaus. Surmansa sai 16 ihmistä ja useita loukkaantui. Uhreista 12 oli sanotun koulun oppilaita tai opettajia. Surmaaja oli 17-vuotias koulun entinen oppilas Tim Kretschmer, joka sai surmansa pakomatkaa seuranneessa tulitaistelussa poliiseja vastaan. Poliisi haavoitti Timiä, minkä jälkeen tämä surmasi itsensä.

22. Tim oli varastanut aseen eli 9 mm Beretta -pistoolin kotoaan vanhempiensa makuuhuoneesta. Tim meni aamulla kello 9.30 aikaan kouluun ja ampui siellä kuoliaaksi yhdeksän oppilasta sekä naispuolisen opettajan. Hän ampui koukussa 60 laukausta ja useita uhrejaan monta kertaa päähän. Tim oli kärsinyt mielenterveysongelmista ja saanut hoitoa psykiatrisella klinikalla. Timin teko muistuttaa Matti Saaren tekoa muun muassa sikäli, että myös hän oli varoittanut teostaan etukäteen. Tämä tapahtui internetin chat-sivustolla tekoa edeltävänä yönä.

23. Timin isä Joerg Kretschmer omisti 15 luvallista asetta. Aseista 14 pidettiin lukitussa kaapissa, mutta kyseistä Berettaa isä Kretschmer piti sänkynsä vieressä, koska oli pelännyt murtovarkaita. Pian koulusurmien jälkeen syyttäjät halusivat asettaa Joergin syytteeseen aseiden huolimattomasta säilyttämisestä, mutta syytteistä luovuttiin sillä kertaa.

24. Myöhemmin syyte nostettiin ja äskettäin eli 10.2.2011 Joerg Kretschmer tuomittiin

vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen Stuttgartin Landgericht katsoi 52-vuotiaan liikemiehen syyllistyneen kuolemantuottamukseen ja ampuma-aselakien rikkomiseen. Tuomiossa katsottiin, että isä todennäköisesti tiesi poikansa mielentilan hauraaksi. Poikaa oli hoidettu masennuksen vuoksi, mutta hän oli keskeyttänyt hoidon.

25. Saksalaisessa tapauksessa isän olisi pitänyt oikeuden mukaan säilyttää asetta lukitussa kaapissa, koska hän oli tietoinen poikansa mielenterveysongelmista. Isän ei sen sijaan toettu olleen tietoinen poikansa uhkailuista internetissä. Myös Kauhajoen tapauksessa ase olisi tullut panna lukittuun kaappiin sen jälkeen, kun se olisi ensin otettu pois uhkaavia viestejä internetiin toimittaneelta Saarelta. Tästä ollaan ainakin nyt jälkikäteen yksimielisiä. Kauhajoen tapauksessa poliisi oli nähnyt Saaren levottomat ja hälyttävät youtubeen lataamat videot, mutta ei silti reagoinut. Lain mukaan poliisilla oli erityinen lakiin perustuva virkavelvollisuus ottaa ase pois väliaikaisesti, jos oli perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä. Poliisi ei kuitenkaan reagoinut.

26. Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten ja valtion korvausvastuun osalta tyydyn viittaamaan siihen, mitä olen aiemmin esittänyt blogissa 26.7.2009 (kappaleet 29-34).

27. Kauhajoen tapauksessa vastaaja halusi välttää kaikenlaisen ylireagoinnin. Hän ei reagoinut aseen poisottamiseksi mitenkään, vaikka koulusurman vaaran merkkejä oli selvästi ilmassa. Vasta toisen koulusurman jälkeen viranomaisemme ovat yleensäkin alkaneet reagoida koulusurmien uhkaan siten kuin heidän olisi tullut tehdä viimeistään Jokelan 2007 jälkeen. Jos koulusurmauhat olisi aikanaan otettu vakavasti, eivät Kauhajoen hirmuteot olisi päässeet tapahtumaan. Nykyisin poliisi ryntää pienimmistäkin risahduksista kouluille ja syynää jopa vessanpönttöjen kansiin raapustettuja kirjoituksia ja kuvia löytääkseen näyttöä uhkaavasta käyttäytymisestä.

28. Toimittajat ovat ihmetelleet tapaa, jolla Kauhajoella surmattujen omaiset ovat jaksaneet istua ensin käräjäoikeuden ja nyt hovioikeuden istunnoissa päiväkausia oikeudenkäyntiä seuraamassa. Mutta onko tässä itse asiassa mitään ihmettelyn aihetta? Omaiset ovat oikeussalissa paikan päällä, koska he haluavat nähdä, toteutuuko oikeus. He haluavat oikeuden tapahtuvan, mutta tähän asti he ovat joutuneet pettymään oikeusturvaodotuksessaan.

400. Kauhajoki-case; Suomen 2000-luvun alun vakavimmassa oikeusjutussa odotetaan hovioikeuden tuomiota

Lehtikuva Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-istunnosta, etualalla vastaaja ja hänen avustajansa.

1. Viime päivinä kaikissa medioissa puhuttu suurin otsikoin ex-pääministerin jääviysasiaa ja mahdollisesta valtakunnanoikeudessa alkavasta oikeudenkäynnistä, Vanhas-prosessista siis.

2. Oikeusturvan kannalta Vanhas-prosessilla tai vastaavanlaisilla muilla tapauksilla ei kuitenkaan ole juuri paljoakaan tekemistä. Vanhasen tapaus on vain osoitus sitä, miten vahva syytesuoja ministereillä on verrattuna tavallisiin virkamiehiin ja miten laki ja sen käyttäjät yrittävät kaikin tavoin välttää, jotteivät johtavat poliitikot joutuisi töppäilyistään oikeudelliseen vastuuseen. Tässä ei ole mitään uutta.

3. Suomessa käydään kuitenkin joka arkipäivä kymmeniä tavallisten ihmisten oikeusturvan kannalta merkittäviä oikeusprosesseja. Näistä tosi-elämän oikeusjutuista ja niissä ilmenneistä ongelmista, kuten esimerkiksi oikeudenkäynnin hitaudesta, poliitikkomme eivät vain ole juurikaan kiinnostuneita. Media kertoo uutispätkissään näistä jutuista jotakin, mutta näistä uutisista puuttuu yleensä analyyttinen ja kriittinen ote.

4. Näistä oikeusjutuista monessa suhteessa merkittävin ja samalla vakavin on Kauhajoen koulusurmia koskeva oikeudenkäynti. Helsingin Sanomien uutistoimittaja Jukka Harju, joka on seurannut Kauhajoen oikeudenkäyntiä, sanoo, että Kauhajoen koulumurha on "sodanjälkisen Suomen vakavin rikos" (HS 17.2.). Ei siis ole liioiteltua sanoa, että tuota rikosta käsittelevä oikeudenkäynti kuuluu Suomen 2ooo-luvun alun merkittävimpiin oikeusjuttuihin. Valitettavasti se on sivuutettu lehdistössä jokseenkin vähällä huomiolla; tämä koskee erityisesti jutun hovioikeuskäsittelyä.

5. Kauhajoki case on merkillinen oikeusprosessi, jossa kymmenen koulusurmatun omaiset ovat joutuneet nostamaan ja ajamaan rangaistus- ja korvausvaatimuksia virkakoneistoa ja valtiota vastaan. Kansalaistensa turvallisuudesta perustuslain mukaan vastaava valtio ja sen sen virkakoneisto ovat yrittäneet pestä kätensä ja välttää kaikin tavoin vastuustaan. Syyttäjä on ikään kuin näön vuoksi nostanut kauhajokista komisariota vastaan syytteen kaikkien lievimmistä mahdollisesta rikoksesta eli ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sen sijaan surmattujen omaiset ovat vaatineet komisariolle rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta, 10 törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtiolta ja syytetyltä yhteisvastuullisesti korvauksia.

6. Olen käsitellyt Kauhajoen koulusurmia blogissani toistakymmentä kertaa. Olen pohtinut surma-aseen surmaaja Matti Saarelle jättäneen komisarion rikosoikeudellista vastuuta, myös valtion vastuuta samoin kuin poliisiministeri Anne Holmlundin poliittista vastuuta. Ministeri ei eronnut ministerin paikaltaan, vaikka Kauhajoki oli jo toinen kymmenen ihmishenkeä vaatinut koulusurma hänen ministerikaudellaan; ensimmäinen tapaushan oli Jokelan koulusurma 2007.

7. Todennäköisesti useimmissa muissa oikeusvaltioissa valtiovalta oli myöntänyt epäonnistuneensa pahoin koulusurmien ennalta ehkäisyssä ja ottanut vastuun sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmista. Valtio olisi suorittanut surmattujen omaisille ne korvaukset, joita nämä nyt ovat meillä joutuneet vaatimaan pitkässä ja henkisesti uuvuttavassa oikeudenkäynnissä valtiolta. Suomessa valtio vetäytyi kuoreensa ja kiisti kaiken vastuunsa ja ryhtyi puolustamaan vastuussa olevia poliisiviranomaisia ja muita virkamiehiä. Poliisiministeri ei kantanut poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka Jokelan jälkeen hänen ministeriönsä ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään uuden koulusurman ehkäisemiseksi. Ministeri vakuutteli, että Jokela oli yksittäinen tapaus, joka ei kerta kaikkiaan voisi olla Suomessa enää milloinkaan mahdollista.

8. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio asiassa annettiin noin vuosi sitten eli 29.1.2010 . Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:ro 216/29.1.2010 otsikolla "Kauhajoen asejuttu; käräjäoikeudelta käsittämätön tuomio". Otsikon sanamuoto jo kertoo, mitä mieltä olin tuomiosta ja sen perusteluista.

9. Virallinen syyttäjä, johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen (Pirkanmaan syyttäjänvirastosta) sekä surmattujen 21 perheenjäsentä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen.

10. Vasaan hovioikeus toimitti kirjallisen valmistelun jälkeen asiassa (diaarinro R 10/596) suullisen pääkäsittelyn, joka alkoi maanantaina 7.2.2011 ja jatkui koko viikon päättyen perjantaina 11.2. Asianosaiset antoivat loppulausuntonsa hovioikeudelle tiistaina 15.2.2011.

11. Käsittelyn päätyttyä hovioikeus ilmoitti antavansa tuomionsa 15.4.2011. Jutun aineiston on laaja ja asia on luonteeltaan tavallisuudesta poikkeava ja keskimääräistä vaikeampi Tämän vuoksi oikeuden jäsenten päätösneuvotteluun ja ratkaisun perustelujen kirjoittamiseen on varattu riittävästi aikaa.

12. Hovioikeus on ennen pääkäsittelyä laatinut yhteenvedon, josta ilmenevät asianosaisten esittämät vaatimukset ja niiden perusteet. Yhteenveto on seuraavanlainen (väliotsikot JV:n):

Syyttäjän vaatimukset ja perusteet:

Syyttäjä on vaatinut hovioikeudessa, että komisario HH tuomitaan syyttäjän käräjäoikeudessa esittämän syytteen mukaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Perusteina syyttäjä on esittänyt seuraavaa:

HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa jättäessään vastoin olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta 22.9.2008 Matti Saaren haltuun pienoispistoolin. HH:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti haltuun ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin nojalla, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin. Esille tulleiden seikkojen perusteella poliisit ja muutkin asiasta tietoiset henkilöt olivat havainneet viitteitä koulujoukkosurman vaarasta. Ampuma-aseen väärinkäyttöä ei ole pelkästään henkirikoksen tekeminen. Internetissä julkaistut Saaren ampumisvideot teksteineen voivat jo sellaisenaan olla ampuma-aseen väärinkäyttöä. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentti oli ollut HH:n sovellettavissa lupaviranomaisena. Sen sijaan Seinäjoen päällystöpäivystäjä Vesa Nyrhinen, joka oli harkinnut edellisenä perjantaina eli 18.9.-08 välttämättömäksi puuttua Saaren aseen hallussapitoon, oli voinut tehdä ratkaisun vain ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin nojalla, joka edellyttää, että ampuma-aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Kun taktisista syistä ei ollut ollut järkevää ottaa Saarelta asetta heti pois, Nyrhinen oli siirtänyt asian HH:n lupaviranomaisena ratkaistavaksi.

Asianomistajien vaatimukset:

21 asianomistajaa ovat hovioikeudessa vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja HH tuomitaan heidän ja syyttäjän esittämien syytteiden mukaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta rangaistukseen. Lisäksi asianomistajat ovat vaatineet, että ensisijaisesti Suomen valtio ja toissijaisesti HH velvoitetaan suorittamaan heille kullekin vahingonkorvauksena kärsimyksestä 40.000 euroa 23.9.2008 lukien laskettavine viivästyskorkoineen.

Asianomistajien rangaistusvaatimusten perusteet:

Asianomistajat on vedonneet rangaistusvaatimustensa perusteina siihen, että ampuma-aselain 92 §:n edellytysten täyttyessä poliisilla ei ole harkintavaltaa, eikä poliisin arvioinnin ole oltava ilmeisen virheellistä, jotta sen voitaisiin katsoa olevan rikos- ja korvausvastuun perustavalla tavalla huolimatonta. Poliisin toiminnassa "syytä epäillä" -kynnys täyttyy jo sille tehdyn ilmoituksen perusteella. Ampuma-aseiden väärinkäytön vaarallisuus tulee ottaa arvioinnissa erityisesti huomioon. Näin ollen ampuma-aseiden kohdalla "syytä epäillä" -kynnys on alempi kuin muussa poliisitoiminnassa. Nyt kysymyksessä oli ollut vakavin mahdollinen, joukkosurman, vaara.

Asianomistajien mukaan seuraavien seikkojen perusteella HH:lla ja poliisilla oli ollut perusteltu syy epäillä Saaren käyttävän ampuma-asetta väärin:

- Jokelan koulujoukkosurma 7.11.2007;

- poliisimies Vesa Vainiorannan havainnot aseen tarkastustilaisuudessa 2.9.2008

- talonmies Olli Koiviston 19.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus

- apul.päällikkö Veijo Nyrhisen 19.9.-08 antama määräys aseen poisottamisesta;

- Kauhajoen poliisilaitoksen poliisimiesten mielipiteet vaaran ilmeisyydestä ja liittymisestä

Jokelan koulujoukkosurmaan

- palava hautakynttilä koulun läheisyydessä

- opettajan postilaatikon räjäyttäminen

- Saaren syyllistyminen rattijuopumukseen juhannuksena 2007

- Saaren varusmiespalveluksen keskeyttäminen kahden kuukauden palveluksen jälkeen

- Saaren Youtube-kanava

- Saaren IRC-galleria-profiili

- Saaren suunnitelma vastaavasta koulujoukkomurhasta Pyhäsalmen lukioon

- Jari Saastamoisen 18.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus Saaresta

- rehtori Juha Isosompin ilmoitus poliisille

- Saari oli ollut asianomistajana rikoksessa, jossa häntä oli uhattu aseella.

Paitsi aseen väärinkäytöstä, HH:lla ja poliisilla oli ollut syytä epäillä Saarta yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikkomuksesta ja laittomasta uhkauksesta. Yhdenkin mainitun rikosepäilyn perusteella olisi tullut ottaa ampuma-ase ainakin väliaikaisesti haltuun.

Saaren ase olisi pitänyt ottaa haltuun silläkin perusteella, että oli ollut syytä epäillä, että edellytyksiä ampuma-aseen hallussapidolle ei ollut. Saari oli syyllistynyt rattijuopumukseen ja ampuma-aserikkomukseen, osoittanut piittaamattomuutta ampuma-aseita koskevien säännösten noudattamisessa ja Saarta oli hänen terveydentilansa taikka omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavan elämäntapansa tai käyttäytymisensä vuoksi pidettävä sopimattomana pitämään hallussa ampuma-aseita.

Tahallisuuden osalta asianomistajat ovat vedonneet siihen, että HH oli toiminut tietoisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Hän oli tehnyt aikaisemmin satoja väliaikaisia ampuma-aseen haltuunottopäätöksiä. Hän oli tiennyt, että Vesa Nyrhisen toimivalta oli perustunut ampuma-aselain 92 §:n 2 momenttiin ja ettei hänellä ollut ollut perustetta kieltää aseen poisottamista. HH oli tehnyt tietoisen päätöksen olla hankkimatta lisäselvitystä asiassa.

Syy-yhteyden osalta asianomistajat ovat lausuneet, että Saaren tahallinen henkirikos ei ole katkaissut syy-yhteyttä HH:n huolimattoman menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuoleman välillä. Poliisilain 1 §:n 1 momentin ja 9 §:n 3 momentin sekä ampuma-aselain 92 §:n nimenomaisena tarkoituksena on ampuma-aseiden väärinkäytön ennalta estäminen, ihmishenkien suojelu ja vahinkojen välttäminen. Näissä säännöksissä asetetun velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa rikosvastuu.

HH:lla oli ollut velvollisuus huolehtia oppilaitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden turvallisuudesta. HH oli laiminlyönyt velvollisuutensa, kun hän ei ollut ottanut Saarelta asetta pois. HH:n oli ollut mahdollista havaita toimintaansa liittyvä riski Saaren käyttäytymisestä. Syy-yhteys oli ollut HH:n ennalta-arvattavissa, koska rikoksentekijä oli ollut Saari, jonka oli epäiltykin syyllistyvän rikokseen, Saari oli tehnyt täsmälleen sellaisen rikoksen, jonka hänen epäiltiin tekevän, rikos oli kohdistunut hänen käymäänsä kouluun ja Saari oli tehnyt rikoksen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun HH oli hänelle kertonut yleisesti ilmoituksista ja poliisin toimenpiteistä.

Asianomistajien mukaan kuolemantuottamus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa tahallaan. Kuolemantuottamus on joka tapauksessa törkeä. HH:n rikkoma huolellisuusvelvoite oli ollut merkittävä, koska se oli kohdistunut poikkeuksellisen vakavan rikoksen ennalta estämiseen ottamalla tekoon tarvittava ampuma-aselain edellyttämällä tavalla pois. Edut, jotka HH oli vaarantanut, olivat olleet

tärkeimmät perusoikeudet eli oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Loukkauksen todennäköisyys oli ollut poliisimiesten käsitysten ja muiden havaintojen perusteella ilmeinen. HH:n riskinotto oli ollut tietoista. Hän oli saanut koulujoukkosurmiin liittyvää erityistä koulutusta. Hän oli lisännyt seurauksen riskiä paljastamalla Saarelle yleisöilmoitukset ja poliisin strategian. Hän oli rikkonut virkavelvollisuutensa ampuma-aseen hankkimisluvan myöntämisestä alkaen ja hän oli suhtautunut välipitämättömästi ampuma-aseesta johtuvaan vaaraan ja seurauksiin.

Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten perusteet:

Haapala ja valtio ovat vahingonkorvausvastuussa törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttamistaan asianomistajien perheenjäsenten kuolemista siitä riippumatta, katsotaanko HH:n syyllistyneen rikokseen. Siinä tapauksessa, että HH:n tuottamusta ei katsottaisi törkeäksi, korvauksen perusteena on se, että vahinkoon johtaneessa viranomaistoiminnassa ilmennyttä huolimattomuutta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä (kumuloitu tuottamus). Suomen valtio on vastuussa HH:n menettelystä ensisijaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun isännänvastuuta koskevan 1 §:n ja toissijaisesti julkisen vallan käyttöä koskevan 2 §:n nojalla. Suomen valtion vastuu perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan. Suomen valtion vastuu perustuu joka tapauksessa sen organisaation tuottamukseen, joka on ennalta-arvattavassa syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan. Poliisi ei ollut ottanut Saarelta ampuma-asetta pois, vaikka poliisimiehet olivat pitäneet aseen väärinkäytön vaaraa ilmeisenä ja vaikka Saarella ei ollut ollut ampuma-aseen hallussapitolupaa ja vaikka tämä oli syyllistynyt näin ollen ampuma-aserikkomukseen. Haapajärven poliisilla oli ollut tieto siitä, että Saari oli suunnitellut vastaavaa tekoa vuonna 2002 Pyhäsalmella. Haapajärven poliisi oli myös saanut 18.9.2008 yleisöilmoituksen Saaren käyttäytymisestä. Poliisin velvollisuutena oli ollut ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella siitä huolimatta, että se oli ollut nimetön.

Asianomistajien mukaan perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että määrätyissä olosuhteissa viranomaisilla on velvoite ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin turvatakseen tuotn;ovaliamisa kuuluvien ihmisten henkeä. Suomen valtion ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välil1e oli muodostunut korvausvastuun perustava erityissuhde. Suomen valtiolla oli ollut tiedossaan Saaren terveydentila ja sen vaikutukset tämän varusmiespalvelukseen. Suomen valtion tiedossa oli ollut tai olisi pitänyt olla, että oppilaitoksen, jossa Saari oli opiskellut, henkilökunnan ja opiskelijoiden henki oli ollut välittömässä vaarassa. Ampuma-aselain ja poliisilain säännösten tarkoituksena on ollut suoj ella henkilöitä tietyntyyppiseltä vaaralta. Viranomainen oli luvannut, että toimenpiteisiin ryhdytään ja viranomaisessa oltiin tietoisia siitä, että toimimattomuus voi johtaa haitallisiin seurauksiin.

Asianomistajat ovat edelleen vedonneet siihen, että Suomen valtio oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusunnien estämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu antaa ampuma-aseisiin liittyviä turvamääräyksiä, valmistella ampuma-aseisiin liittyviä säädöksiä ja valvoa lupakäytännön lainmukaisuutta. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt kiinnittää huomiota ampuma-aseiden saatavuuteen erityisesti Columbinen ja Jokelan koulusurmien jälkeen siten, ettei tulivoimaisiin, mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen soveltumattomiin ampuma-aseisiin myönnettäisi hankkimis- tai hallussapitolupia. Lisäksi sisäasiainministeriön olisi tullut ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin informaation kulun parantamiseksi viranomaisten välillä ja sisällä. Jokelassa tehdyn koulujoukkosurman jälkeenkään ei ollut annettu määräyksiä, joilla olisi korjattu virheellistä ampuma-aselupakäytäntöä.

Syytetyn vaatimukset ja niiden perusteet:

HH on vaatinut, että valitukset hylätään ja että valtio ja asianomistajat velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan osalta puolustus on lausunut, että HH oli menetellyt Saaren ampuma-aselupahakemusta käsitellessään asianmukaisesti. Ampuma-aseen hallussapitolupaan on käytännössä oikeus jokaisella, joka täyttää ampuma-aselain mukaiset edellytykset. Estettä luvan myöntämiseen Saarelle ei ollut ollut. Saaren hakemuksen kohteena ollut ase soveltuu ensimmäiseksi harjoitusaseeksi. Käytäntönä lupamenettelyssä oli ollut se, että hankkimisluvan myöntämisen jälkeen erillistä hallussapitohakemusta ei tarvita, vaan aseen esittäminen asetarkastuksessa riittää. Saaren ase oli tarkastettu 2.9.2008, eikä se ollut ollut sen jälkeen luvaton.

Aseen väliaikaisen haltuunoton osalta puolustus on maininnut, että aseen haltuunotolla puututaan perusoikeutena turvattuun omistusoikeuteen eikä sitä tulisi käyttää ilman laillista syytä. Asiaa harkittaessa ei ollut ollut perusteltua syytä epäillä aseen väärinkäyttöä tai ilmeistä vaaraa aseen väärinkäytöstä. Saari oli aiheuttanut esittämillään videoilla ihmisissä huolta

ja pelkoa. Sitä ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna syynä aseen haltuunottoon. HH ei ollut keskeyttänyt aseen haltuunottotoimenpiteitä. Apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen oli päättänyt ensin, että ase otetaan pois ja sen jälkeen suoranaisen vaaran puuttuessa, ettei Saaren asuntoon mennä sisälle, vaan että asian käsittely siirretään Kauhajoen päällystön ratkaistavaksi 22.9.2008. Haapala oli tuolloin käynnistänyt aseen väliaikaista haltuunottoa koskevat toimenpiteet. Hän oli myös tutustunut Saaren internetissä esittämiin videoihin ja hän oli kutsunut Saaren puhutteluun. HH:lle esitetystä materiaalista ei ollut ilmennyt uhkaavaa tai rikollista käyttäytymistä eikä mikään Saaren internetiin toimittama aineisto tai tämän puhuttelu ollut antanut aihetta epäillä aseen väärinkäyttöä. HH oli tehnyt harkintavaltansa rajoissa ratkaisun siitä, ettei perusteita aseen väliaikaiselle haltuunotolle ole.

Puolustus on kiistänyt, että syytetyn menettely olisi ollut tahallista tai huolimatonta.

Saaren teko oli ollut HH:lle täysin ennalta-arvaamaton. HH:n menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuolemien välillä ei ole ollut välttämätöntä ja riittävää syy-yhteyttä. Saaren tahallinen rikos on katkaissut syy-yhteyden.

Suomen valtion vaatimukset ja niiden perusteet:

Suomen valtio on vaatinut, että asianomistajien valitukset hylätään ja että heidät velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Valtion asiamies on lausunut, että valtio ei ole toiminut korvausvastuun perustavalla tavalla eikä se ole vahingonkorvausvastuussa siinäkään tapauksessa, että HH:n todettaisiin syyllistyneen johonkin rikokseen. Ampuma-aselaki antaa soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa. Eri ratkaisijat voivat sinänsä lain puitteissa ja perustellusti päätyä erilaisiin

lopputuloksiin. Korvausvastuu syntyy oikeuskysymyksiä harkittaessa vain ilmeisestä virheestä. Poliisin ylijohto ei voi yleisen johto- ja ohjausvaltansa perusteella oikeudellisesti sitovasti määrätä, miten sen alaisen hallinnon tulisi yksittäistapauksessa soveltaa ampuma-aselupien edellytyksiä koskevia säännöksiä.

Valtion asiamiehen mukaan vahingonkorvausvastuu voi perustua vain vahingonkorvauslakiin, ei perustuslakiin tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Valtion tai yksittäisen virkamiehen huolehtimisvelvollisuudella yksittäisestä kansalaisesta, johon virkamiehellä ei ole erityistä läheisyyssuhdetta, on rajansa. Koulunkäynti ei ole yleisesti ottaen sellaista vaarallista toimintaa, jonka perusteella valtiolla olisi korostunut huolellisuusvelvollisuus.

Lääkärintodistuksen hankkiminen ampuma-aseluvan hakij alta ei ole säännönmukainen menettelytapa. Perustuslakivaliokunta on suhtautunut suostumuksen perusteella tapahtuvaan terveystietojen luovuttamiseen kielteisesti ja joka tapauksessa ampuma-aselaissa ja -asetuksessa selvitysten vaatiminen on jätetty asian ratkaisijan harkintaan. Hakijan nimeämästä harrastuksesta esitettävän näytön arviointi on yksittäistapauksellista harkintaa. Haapajärven poliisille saapuneella nimettömällä viestillä ei ole asiassa merkitystä, koska viestissä vain oli vain viitattu Saaren jättämään videoon, joka oli ollut myös Kauhaj oen poliisin tiedossa. Yleisen hallinto-oikeudellisen periaatteen mukaan nimettömiä kirjeitä ja ilmoituksia ei ole yleensä aihetta ottaa käsiteltäväksi.

Asiamiehen mukaan ennakoimattomasta vahingosta ei seuraa korvausvastuuta. Syy-yhteys on katkennut Saaren tahallisen rikoksen johdosta.

----

13. Tämä oli siis hovioikeuden vaatimuksista ja niiden perusteluista laatima yhteenveto.

14. Hovioikeus on asian valmistelun aikana 19.1.2011 antamallaan päätöksellä (n:ro 70) katsonut, ettei asianomistajalla ole oikeutta käyttää asianomistajan puhevaltaa virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteen osalta.

15. Kirjoitetussa laissa ei ole määritelty, kuka on asianomistaja tai kenellä on yleensä asianomistajan puhevalta rikosasiassa, vaan kysymys on meillä yhä edelleen oikeuskäytännön varassa. Tämä on selkeä puute. Käytännössä vakiintuneen ns. Granfeltin määritelmän mukaan asianomistaja on henkilö, joka on rikoksella ensi kädessä eli välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija tai se, jolle on välittömästi rikoksen kautta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade (esimerkiksi oikeus vaatia rikoksen johdosta vahingonkorvausta).

16. Vaasan hovioikeus totesi mainitussa päätöksessään, että virkarikosta koskevilla säännöksillä suojellaan ensisijaisesti yleistä etua ja että tässä tapauksessa asianomistajien syytettynä olevaan komisarioon kohdistamassa rangaistusvaatimuksessa kuvattu ampuma-aselain vastainen menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saareen surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä etteivät myöskään asianomistajien esittämät korvausvaatimukset perustu Granfeltin määritelmässä mainitulla tavalla välittömästi väitettyyn ampuma-aselain säännösten rikkomiseen. Hovioikeuden mukaan se, onko HH virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa syytteessä kerrotulla menettelyllä aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuoleman, tulee arvioitavaksi kuolemantuottamusta koskevan syytteen perusteella. Selvää on, että vahingonkorvausvaatimus voidaan niin ikään tutkia, lausui hovioikeus.

17. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluvat jutussa laamanni Mika Huovila puheenjohtajana sekä jäseninä hovioikeudenneuvokset Raimo Risku ja ja Pirjo Latvala. Esittelijänä viskaali Annina Wahlbeck. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely, sitä ei ratkaista esittelystä, vaan suoraan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella.