1. Kävin tänään Helsingissä. Poikkesin pitkästä aikaa myös yliopistolla, Porthaniassa. Siellä alkoi klo 12.15 - huom. akateeminen vartti - väitöstilaisuus, jossa Helena Jokila puolusti julkisesti oikeustieteellistä tutkimustaan tohtorin arvon saamista varten. Tutkimus on saanut hieman arvoituksellisen nimen "Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta".
2. Tilaisuus oli luentosalissa III, jossa joskus kauan sitten puolustin omaa väitöskirjaani ja jossa reilu kymmenen vuotta sitten toimin vastaväittäjänä. Näissä saleissa, salit III ja II, pidettiin luentoja myös 60-luvulla. Kävin luennoilla aika harvoin. Muistelin tänään, miten III-salissa mm. professori Olli Ikkala, pitkä mies, luennoi syvällä rintaäänellä finanssioikeuden alkeita tiukasti muistiinpanojaan tuijottaen, mutta välillä noin puolen minuutin väliajoin 2-3 sekunnin ajan ylös luentosalin takaseinään katsahtaen; katsekontaktia salissa istuviin opiskelijoihin Ikkala sitä vastoin varoi visusti ottamasta..
3. Istuin luennoilla yleensä amfimaisesti nousevan salin takapenkissä, josta oli helppo puikahtaa ulos salista juuri silloin, kun luennoitsija tuijotti muistiinpanojaan, jos aika alkoi käydä pitkäksi. Maa- ja vesioikeuden professoriksi nimitetty Ilmari Melander, joka oli väitellyt lapsioikeudesta, piti luentoja kaksi tuntia viikossa, yhteensä 30 tuntia, lukemalla kannesta kanteen kirjaa Väinö Suomaa: Jakolainsäädäntö selityksineen (1958). Rikosoikeuden professori Reino Ellilän sekä prosessioikeuden professori Tauno Ellilän, savolaisveljekset, luennot olivat piristäviä. Reino, vannoutunut vanhapoika, intoutui luennoillaan usein aika seksististen näkemysten ja kaksimieleisten kaskujen esittämiseen naispuolisen kollegansa Inkeri Anttilan sättimisen ohella.
4. Valitsin nytkin, vanhasta muistista, istuinpaikkani salin takaseinällä olevalta erilliseltä tuolirivistöltä, koska minun piti poistua kesken väitöstilaisuuden ehtiäkseni klo 14.06 lähtevään IC-junaan. Tilaisuuden kustoksena oli oikeustieteen professori Johanna Niemi ja virallisina vastaväittäjinä - siis kaksi vastaväittäjää - naisoikeuteen perehtynyt menetelmätieteiden professori Suvin Ronkainen (Lapin yliopisto) ja rikos- ja prosessioikeuden professori Dan Frände Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuuden kulku oli perinteinen: ensin kustos avasi ltilaisuuden, minkä jälkeen väittelijä piti seisoaltaan lectionsa. Tämä jälkeen puheenvuoron sai professori Ronkainen ja hänen jälkeensä professori Frände. Tämän jälkeen vastaväittäjät ryhtyivät ruotimaan väitöskirjan yksityiskohtia. Johanna Niemi on yhdessä professori Kevät Nousiaisen kanssa toiminut Jokilan työnohjaajana.
5. Vastaväittäjät tuntuivat olevan kohteliaita eivätkä käynet väitöskirjan kimppuun á la yleinen syyttäjä. Olin osatnut väitöskirjan III-salin ulko-ovelta, jossa sitä myytiin 55 euron hintaan. Kirjan (XXXIII+318 sivua) pikainen selailu noin puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua ja väitöstilaisuuden aikana antoi vaikutelman, että huomautettavaa olisi voinut olla paljon enemmänkin, ainakin todistusoikeuden osalta. Vaikutti siltä, että väitöskirjan anti lepää lähinnä minulle vieraassa naisoikeudessa, ei niinkään todistus- ja rikosoikeudessa. Vastaväittäjät eivät tunteet haluavan panna väittelijää tiukoille. Varsinkin Suvi Ronkaisen esiintymisestä sai vaikutelman, jonka mukaan hän olisi toiminut pikemminkin jonkinlaisena väittelijän puolustajana. Välillä vastaväittäjät tuntuivat väittelevän lähinnä keskenään.
6. Tatu Leppänen, jonka vastaväittäjänä olin reilut 10 vuotta sitten, muisteli omaa väitöstilaisuuttaan muutama vuosi sitten ilmestyneessä kokoomateoksessa "Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita?" Leppäsen mukaan hän väitöstilaisuutensa ei ollut kovin miellyttävä, sillä vastaväittäjä "Virolainen hiillosti koko ajan"! Itse en kuitenkaan kokenut hiillostaneeni väittelijää, vaan halusin vain esittää kunnon kritiikin, koska väitöskirja oli hyvä; Leppäsen väitöskirjasta annettiin tiedekunnan päätöksellä - mm. minun esityksestäni - toiseksi korkein arvosana eli eximia (ks. virallisen vastaväittäjän lausuntoani LM 1999 s.115-141). Kustoksen homma on paljon miellyttävämpi kuin vastaväittäjän, siitä minulla onkin enemmän kokemuksia. Joskus kustoksen toki tekisi mieli puuttua väittelyn kulkuun ja sanoa, että kuulkaapas nyt, asia on kyllä niin, että...
7. Helena Jokilan väitöskirjan takakannen mukaan tutkimuksessa tarkastellaan aikuisiin kohdistuvien seksuaalirikosten (raiskaus ja mut RL 20 luvun 1-5 kriminalisoidut teot) tiedon rakentumista rikos- ja todistusoikeudellisten sekä naisoikeudellisten kysymyksenasetteluiden avulla. Väitöstutkimuksen idea ja pääasiallinen sisältö ilmenee
8. Väittelijä haluaisi romuttaa seksuaalirikosjuttujen osalta todistusoikeudessa vallalla olevan ns. faktapositivismin (brittiläisen empirismin), koska se ei sovellu ainakaan vastaamaan esimerkiksi sukupuolten suhteita koskeviin todistusoikeudellisiin kysymyksiin."Valistusajalla konstruoidun todistusteorian epistemologian perustalle hahmottuu rationalistinen ja näennäisen universaali tietävä subjekti, joka todellisuudessa on ollut valkoinen porvarismies," sanoo väittelijä. Jokilan avainkäsite tuntuu olevan sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todistusoikeudessa tieto voitaisiin ymmärtää subjektipositioiden ehdollistamana ja paikallisesti rakentuneena. Tieto näet kuulemma välttämättä suhteellistuu esimerkiksi seksuaalirikostapauksissa, joissa osapuolet ovat eri sukupuolta tai joilla on erilainen etninen ja kulttuurinen tausta.
9. Jokilan empiirinen tutkimusaineisto kostuu hovioikeuksissa 1.1.199- 30.4.2002 välisenä aikana RL 20:1-5:n nojalla ratkaistuista 98 tapauksesta. Koska kyseinen aineisto on asian laatu huomioon ottaen julistettu tuomioistuinten päätöksillä salaiseksi, on Jokila tarvinnut aineiston lukemiseen asianomaisten hovioikeuksien luvan. Sanotusta aineistosta on poimittu tutkittavaksi diskursseiksi ("puhetavoiksi") lähinnä käräjäoikeuksien ja hovioikeuden tuomiot sekä asianosaisten (asianomistajan ja syytetyn), esitutkintapöytäkirjat ja asianosaisten (asianomistaja ja syytetyn eli käytännössä näiden avustajien) laatimat valitus- ym. kirjelmät.
10. Jokila sano tutkineensa seksuaalista väkivaltaa koskevaa todistelua konstruktionistisen tietoteorian näkökulmasta. Hän on tutkinut todistelun ilmentäviä "puhetapojen koko kirjoa" aineistossa "etsimällä, tunnistamalla ja laskemalla diskursseja." Laskemalla seurattavien diskurssien taustalla vaikuttaa hypoteesi tai jonkinlainen taustaolettama siitä, että suomalaisten seksuaalirikosoikeudenkäyntien puhetavat sekä niissä rakentuva todistelu ja tieto ovat uhrien kannalta ongelmallisia. Tarkemmin sanottuna ongelma on se, että puhetavat ilmentävät naisia koskevia stereotypioita ja ennakkoluuloja, kaksinaismoralismia ja seksismiä. Väittelijän mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan mikään supisuomalainen ilmiö, vaan se on rakentunut ilmiöitä koskevassa aikaisemmassa anglosaksisessa tutkimuksessa, jossa olettamus on saanut myös vahvistusta (Adler 1987, Temkin 1987, Muzychka 1991 ja Lees 1996).
11. Väittelijä on ottanut tapausaineiston perusteella selvittääkseen, miten seksuaalirikoksissa puhutaan rikosprosessin eri vaiheissa, lähinnä esitutkinnassa ja avustajien kirjelmissä (6. luku: Seksuaalirikosten oikeudelliset diskurssit esitutkinnassa ja kirjelmissä). Tulos ei ole mitenkään yllättävä, kun väittelijä selvittelee, miten myös suomalaisessa esitutkinnassa ja kirjelmissä selvitetään asianomistajan/uhrin aikaisempia seksuaalisuhteita, mielenterveysongelmia ja psyykkisiä reaktioita, päihteiden käyttöä, provosointia, valehtelumotiiveja, mustasukkaisuusmotiiveja jne. Tämän tuloksen väittelijä toteaa olevan yhdensuuntaisen feministisessä tutkimuksissa jo aiemmin tehtyjen havaintojen kanssa. Seksuaalirikosprosessista voi muodostua asianomistajille/uhreille poikkeuksellisen raskas kokemus. Myös tämä on ollut tiedossa jo aiemminkin, mutta nythän tuokin on sitten dokumentoitu.
12. Väittelijän valikoiman empiirisen tutkimusaineiston käyttö on kuitenkin aika ongelmallinen. Kuten Dan Frändekin totesi väitöstilaisuudessa, esitutkinnassa asianosaiset puhuvat usein mitä puhuvat, sillä he kertovat asioista maallikon näkökulmasta ja usein tapahtumia omaksi edukseen värittäen. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta. Poliisi kirjaa tapahtumat ja kertomukset oman tulkintansa mukaan pöytäkirjaan. Kirjelmissä asianosaisten avustajat ikään kuin kääntävät päämiestensä tarinat rikosoikeudelliselle kielelle osin myös retorisin keinojen avulla. Ei niitä kannattaisi niin kirjaimellisesti ottaa.
13. Väittelijältä tuntuu jäävän havaitsematta yksi aika tärkeä seikka. Nykyisin esitutkintapöytäkirjojen ja kirjelmien merkitys on suulliseen ja välittömyyteen todisteluun perustuvassa tuomioistuinkäsittelyssä (pääkäsittelyssä) lähestulkoon olematon. Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen lausumien käyttäminen todisteena on pääsäännön mukaan kielletty (Ok 17;11.1). Käräjäoikeuden ja hovioikeuden pääkäsittelyssä ei saa lukea eikä edes antaa tuomioistuimelle kirjallista lausumaa, esimerkiksi juuri oikeudenkäyntikirjelmää (tai valituskirjelmää), taikka muutoinkaan esittää asia kirjallisesti (ROL 6:6.1, OK 26:13.1). Käräjäoikeuden tai hovioikeuden pääkäsittelyssä ratkaistavassa asiassa oikeudenkäyntiaineistona otetaan huomioon (vain) se aineisto, joka esitetään (ja saadaan esittää) pääkäsittelyssä.
14.Väittelijä Helena Jokelan sanoman punaisena lankana tuntui olevan torjuva suhtautuminen edellä mainittujen raiskausjutuissa "taustaolettamana" esiintyvien asianomistajan menneisyyttä ym. olosuhteita koskevien seksististen tietojen ja vihjailujen esittämiseen. Mutta kuten väittelijäkin on itsekin todennut, käräjä- ja hovioikeuden ratkaisuissa ei yleensä esiinny mainitunlaisia asianomistajalle raskaita lausumia. Tuomioistuimet "putsaavat" sellaiset lausumat, jos niitä esiintyy esimerkiksi avustajien kirjelmissä tai todistajankertomuksissa, pois tuomioidensa perusteluista, osin luultavasti hienotunteisuussyistä, osin taas siksi, ettei niillä ole ratkaisun kannalta merkitystä.
15. Toki seksuaalirikosjutun oikeuskäsittely voi tästä huolimatta olla asianomistaja-uhrille kova paikka; jutut tosin käsitellään lähes aina suljetuin ovin. Yhtenä keinona väittelijä esittää ohimennen, että seksuaalirikosjutuissa asianomistajalle raskaiden eli kärsimystä aiheuttavien kysymysten esittäminen tulisi evätä. Tähän laki suo jo nyt mahdollisuuden, sillä OK 17:33 §:n 5 momentin mukaan tuomarin tulee evätä "sopimattomien" samoin kuin asiaan kuulumattomien kysymysten esittämisen todistajalle samoin kuin asianomistajalle. Jokila viittaa ohimennen myös OK 17:7:ään, jonka mukaan tuomioistuimen tulee evätä kokonaan sellaisen todisteen esittäminen, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa.
16. Jutuissa, joissa on niin sanotusti sana sanaa vastaan - tästähän raiskausjutuissakin on usein kysymys - olisi kuitenkin aika arveluttavaa sulkea esimerkiksi asianomistajan aikaisempaa seksuaalista käyttämistä koskevan näytön tai mainittua teemaa koskevien kysymysten esittäminen asiaan vaikuttamattomina tai sopimattomina vastaanotettavan todistelun ulkopuolelle. Tällaisella näyttöä esittämällä ei pyritä näyttämään toteen vain yhtä rikoksen tunnusmerkistötekijää, vaan tarkoituksena on usein asianomistajan kertomuksen uskottavuuden testaaminen yleensä. Tällaisessa vasta- ja/tai ristikuulustelussa saa toki käyttää hieman "ronskimpia" otteita ja esittää inhottavampia kysymyksiä kuin todistajan tai asianosaisen pääkuulustelussa. Prosessissa pitää toki ottaa huomioon myös syytetyn oikeusturva.
17. Jokila peräänkuuluttaa laajaa keskustelua todistusoikeuden epistemologisista lähtökohdista ja siitä, mitä nämä teoreettiset valinnat tarkoittavat rikosoikeudellisen järjestelmän tiedon tuottamista ohjaavien periaatteiden ja sääntöjen kannalta. Sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdista esimerkiksi rikosprosessia ohjaavat suullisuuden, välittömyyden ja keskittämisen periaatteet saattaisivat näyttäytyä uudessa ja ehkä vähemmän merkityksellisessä valossa kuin ne nykyisen puhdasta havaintoa palvovan tiedon kulttuurin valossa (!) näyttäytyvän. - Onpa tieteellisesti sanottu, mutta, mutta...mitäs sitten suullisuuden ja välittömyyden tilalle, ihan oikeesti, siis konkreettisesti? Tätä väittelijä ei vielä paljastanut.
18. Jokilan mukaan seksuaalirikosten aineellisoikeudellisia säännöksiä ja todistelua taustoittanut "siveellisyysdiskurssi" elää edelleen suomalaisessa rikosoikeusjärjestelmässä. Feministisessä tutkimuksessa kritisoituja uhria syyllistäviä argumentteja käytetään edelleen laajasti poliisikuulustelussa ja avustajien kirjelmissä. Mutta sen sijaan hovioikeuksien kirjoitettujen perustelujen pohjalta syntyy väittelijän mukaan vaikutelma, ettei tällaisia argumentteja juuri oteta todistusharkinnassa huomioon. Kuten jo edellä totesin, väittelijä on pannut liiaksi painoa sille, mitä esitutkinnassa on sanottu ja kirjelmissä esitetty. - Tuomioistuinten ratkaisuista Jokila on pitänyt silmällä jostakin syystä lähinnä vain hovioikeuksien tuomioita, käräjäoikeuksien ratkaisut ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
19. Tuomioiden perusteluista ja niiden sisällöille asetettavista laatuvaatimuksista, joita itse olen yrittänyt tutkia, Jokila ei näytä olevan juurikaan kiinnostunut. Tuomion ja erityisesti juuri näyttökysymyksen perustelut ovat kuitenkin se väline, josta asianosaiset ja myös tutkijat sekä suuri yleisö saavat luotettavaa tietoa siitä, mitkä seikat ja millä painoarvolla on tuomiota tehtäessä otettu huomioon. Hienotunteisuus on muistettava, mutta kyllä rikostuomiossa voi ja saa tarvittaessa sanoa rumankin sanan niin kuin se on.
20. Jokilan väitöstutkimus liittyy parhaillaan vilkkaana vellovaan keskusteluun siitä, tulisiko raiskauksen yms. seksuaalirikosten tunnusmerkistöjä muuttaa ja miten tämä tulisi tehdä ja tulisiko laissa nykyisin olevia rangaistusasteikkoja korottaa. Julkisuudessa tuomioistuimia ja/tai lainsäätäjää arvostellaan tuon tuostakin siitä, että raiskauksista tuomitaan aivan liian lieviä rangaistuksia; tätä on "saarnannut" monissa haastatteluissaan erityisesti rikosoikeuden professori Terttu Utriainen (Lapin yliopisto). Utriaiselta on ilmestymässä tiettävästi vielä tämän kuun aikana niin ikään hovioikeuskäytäntöön perustuva, osin empiirinen tutkimus raiskausrikosten ongelmakohdista. - Hieman merkillistä muuten, että Helena Jokilan väitöskirjan lähdeluetteloon ei sisälly ainoatakaan Terttu Utriaisen julkaisua tai kannanottoa, vaikka niitä luulisi löytyvän runsaasti. Kertoisiko tämä jonkinlaisesta "oppiriidasta" tai kuppikunta-ajattelusta vai mistä?
20. Jokila esittää raiskausrikosten suojelukohteeksi seksuaalista koskemattomuutta ja luottamusta yksilökeskeisen itsemääräämisoikeuden sijaan. Operationaalisella tasolla nykyisin laissa olevat käsitteet väkivalta, tahdonmurtuminen ja puolustuskyvyttömyys olisi hänen mukaansa korvattava muilla elementeillä. Hieman yllättäen Jokila toteaa, että suostumuksen puuttumista ei tulisi omaksua raiskauksen tai muiden seksuaalirikosten rikostunnusmerkistöjen elementeiksi; tässä hän on toisella kanalla kuin esimerkiksi Terttu Utriainen. Pelkästään suostumuksen puuttumisen varaan raiskausrikosten tunnusmerkistöä ei käytännössä ilmeisesti voitaisikaan perustaa.
21. Suostumuksella tai sen puuttumisella olisi sen sijaan merkitystä seksuaalirikosten todistelussa siten, että asianomistajan suostumusta koskeville väitteille annettaisiin todistusharkinnassa arvoa syytettä vastaan puhuvana seikkana vain, jos asianomistaja on jollakin tavalla kommunikoinut suostumustaan syytetylle. Jokila puhuu seksuaalisuuden kommunikatiivisesta mallista suostumuksen oikeudellista arviointia ohjaavaksi taustatulkintamalliksi, joka on omaksuttu Kanadan rikosoikeudessa. Kanada on yllättäen ainoa maa, jonka lainsäädäntöä väitöskirjassa on tarkasteltu oikeusvertailevassa mielessä. - Tuntuu hieman vaikeaselkoiselta, mutta ehkäpä tuomioistuimet jo nyt joissakin tapauksessa toimivatkin näin, vaikkei sitä ei tuomioiden perusteluista välttämättä aina havaitse.
22. Mielenkiintoista, ainakin kosolti uusia termejä, käsiteitä ja näkemyksiä pureskeltavaksi. Jatkokeskustelun pohjaksi, niinpä tietenkin. Kukaan tuskin kuvittelee, että feministinen tai naisoikeudellinen todistusoikeus, mitä se sitten tarkoittaakin, olisi se viisasten kivi, jolla kaikki todistusoikeudelliset ongelmat, edes seksuaalirikosjutuissa, voitaisiin ratkaista. Pitäisi toki muistaa ja ottaa huomioon, että rikosprosessissa ei suojella yksinomaan asianomistajaa ja rikoksen uhria, vaan prosessissa tärkeä asia on myös syytetyn oikeusturva.
23. Faktapositivismi, sosiaalinen konstruktionismi, epistemologinen herkkyys, universaali kongnitiivinen kompetenssi, hegemoninen maskuliininen vuorovaikutusmalli, kommunikatiivisen seksuaalisuuden malli, brittiläinen empirismi .... Kello 13.55 syöksyin Porthanian pyöröovista ulos häikäisevän kirkkaasen auringonpaisteeseen ja kadun ihmisvilinään.
- Mutta maailma on totta,
on, maailma on totta, on...
